Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

Samankaltaiset tiedostot
Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Puheenjohtaja Karvinen totesi, että vastaanotetun osakastiedotteen mukaan yhdistyksen kerhohuoneistoon on murtauduttu.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2009

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

PÖYTÄKIRJA /2012

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta.

Todettiin Kertun kepittäjäisten onnistuneen hyvin. Kiitettiin valiokuntalaisia työpanoksesta.

Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Toivotettiin nuorempi Phuksikapteeni Meri Bergström tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Langetettiin myöhästymissakko 5 euroa puheenjohtaja Karviselle, tiedotusvastaava Leinolle, opintovastaava Markkaselle ja yleisvastaava Merenmiehelle.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2012

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

PÖYTÄKIRJA /2007

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2013

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2007

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

Tiedotusvastaava Leino ilmoitti suorittaneensa kiipeilykortin. Onniteltiin Leinoa.

PÖYTÄKIRJA /2011

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2007

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2012

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2007

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2007

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Langetettiin myöhästymissakko opintovastaava Hokkaselle.

Puheenjohtaja Karvinen ja yleisvastaava Paajanen ilmoittivat olleensa luentokuulustelussa.

PÖYTÄKIRJA /2007

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

Tiedotusvastaava Leino, puheenjohtaja Karvinen ja taloudenhoitaja Supperi ilmoittivat läpäisseensä suomenkielen kirjallisen viestinnän tentin.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Sihteeri Väänänen ilmaisi tyytymättömyytensä valtionhallintoon ja ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon johtaneisiin tapahtumiin.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

PÖYTÄKIRJA /2013

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Ulkoasiainvastaava Viherkenttä kehotti ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Sihteeri Hiltunen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hiltusta ruuasta.

Transkriptio:

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Jesse Viljanen Matilda Merenmies Panu Paajanen 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Karvinen avasi kokouksen kello 18.09. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta. Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista. Ulkoasiainvastaava Viljanen ilmoitti osallistujien selvinneen hengissä Århusin KVviikosta. Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti seminaarityönsä olevan lähes valmiin. Ulkoasiainvastaava Viljanen lahjoitti kaikille tikkukaramellit tuliaisina Århusin KVviikolta. Epäiltiin Hannu Häkkäsellä olleen osuutta asiaan. Todettiin yhdistyksen joukkueen voittaneen Juristklubben Codex r.f.:n joukkueen järjestöjen välisessä kossuskabassa murskaavan ylivoimaisesti. 1

Epäiltiin yleisvastaava Merenmiehellä olevan ilmoitusasiaa. 5. Edellisten kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen Päätettiin siirtää asian käsittely seuraavaan kokoukseen. Langetettiin ulkoasiainvastaava Viljaselle 6 euron suuruinen matkapuhelinhäiriösakko. 6. Talous 6.1 Tilavuokrat Myönnettiin tilankäyttöoikeus Jesse Viljaselle KV-viikkotoimikunnan kokousta varten to 21.2. klo 18.00 20.00 siivoussitoumuksella. (Liite 2) 6.2 Muut talousasiat Keskusteltiin Cursus Iuris Oy:n yhtiökokouksesta. Keskusteltiin valmennuskurssien henkilökunnan rekrytoinnista. Keskusteltiin tehtäväntarkastajien työsopimuksista. Todettiin Tero Niemisen tuuraavan yhdistyksen toimistosihteeriä viikolla kahdeksan. 7. Opintoasiat 7.1 Lakimiesliiton työnhakukurssi Keskusteltiin puhujista. 7.2 Tutkintovaatimusesitys Opintovastaava Markkanen kertoi jatkaneensa esityksen puhtaaksi kirjoittamista. 7.3 Muut opintoasiat Opintovastaava Markkanen kertoi tavanneensa dekaani Jukka Kekkosen. Markkanen ilmoitti dekaanin tapaamisen yhteydessä saaneensa tiedekunnalta sitoumuksen Studia Iuridican tilakulujen suorittamisesta. Iloittiin uutisesta. 8. Ulkoasiat 8.1 Codex-sitsit Kiitettiin illan isäntiä sitseistä. 2

Kiitettiin Ted Apteria etkoista. 8.2 Ystävänpäiväsitsit Lyötiin lukkoon tapahtuman budjetti. Päätettiin kutsua Kannunvalajat ry:n hallitus tapaamiseen yhdistyksen kerhotiloihin ennen sitsejä. Päätettiin jatkaa tapahtuman mainostamista. 8.3 KV-viikot Keskusteltiin Lex ry:n viikolle lähtijöistä. Hyväksyttiin ilmoittautumiskäytäntö, jonka mukaan ulkoasiainvastaava ilmoittaa jäsenistölle ilmoittautumisajoista siten, että ilmoituksen ja ilmoittautumisen alkamisajankohdan väliin tulee jäädä kohtuullinen aika riittävän laajan tiedon saannin varmistamiseksi. Todettiin puheenjohtaja Karvisen ja varapuheenjohtaja Paajasen saaneen kutsun Lex ry:n KV-viikon yhteydessä järjestettävään Pohjoismaisten oikeustieteellisten tiedekuntajärjestöjen puheenjohtajien tapaamiseen. 8.4 Kotimaan matka Keskusteltiin kotimaan matkan kohteesta ja ajankohdasta. Todettiin potentiaalisia ajankohtia olevan 21.5 ja 22.5. 8.5 Muut ulkoasiat Vastaanotettiin Metsäylioppilaat ry:n vuosijuhlakutsu. Päätettiin, että yhdistystä edustamaan lähtevät opintovastaava Markkanen ja yleisvastaava Merenmies. Velvoitettiin ulkoasiainvastaava Viljanen hoitamaan ilmoittautuminen tapahtumaan puhelimitse. Todettiin, että Lex ry:n vuosijuhlissa yhdistystä edustaa hallitus kokonaisuudessaan. Vastaanotettiin kortti yhdistyksen edustajilta Århusin KV-viikolta. Kokoustauko alkoi kello 19.57. Kokoustauko päättyi kello 20.11. 3

9. Tiedotusasiat Todettiin, että sihteeri Väänänen tuuraa tiedotusvastaava Leinoa tämän poissa ollessa. 10. Yleisasiat 10.1 Kertun kepittäjäiset Keskusteltiin tapahtuman mainostamisesta. Keskusteltiin lipunmyyntiajankohdista ja vuoroista. Todettiin, että haalarimerkit tapahtumaan on tilattu. Päätettiin jatkobileet sisältävän baarisuunnistuslipun hinnaksi 5 euroa ja pelkän bilelipun hinnaksi 3 euroa. 10.2 -viikko Keskusteltiin viikkoa varten tilattavista busseista. Kehotettiin yleisvastaavia miettimään potentiaalisia sillispaikkoja. 10.3 Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet Todettiin uuden WC-pöntön toimivan hyvin. Keskusteltiin sohvien verhoilusta. Todettiin, että miesten vessan lattialista on liimattava. Keskusteltiin hankittavista Playstation peleistä. 10.4 Seiväsmatkat Päätettiin järjestää seiväsmatkat keskiviikkona 19.3. 10.5 Yhdistyksen kevätkokous Päätettiin pitää yhdistyksen sääntömääräinen kevätkokous tiistaina 25.3. 10.6 Muut yleisasiat Keskusteltiin LKS-sitsien jatkoista ja päätettiin järjestää jatkot KY-klubilla. Keskusteltiin SK-ravintolat Oy:n kanssa tehtävästä yhteistyösopimuksesta. 4

11. Muut esille tulevat asiat 11.1 Vuosijuhlat Keskusteltiin vuosijuhlista. 11.2 Yhteiselintapaaminen Keskusteltiin junalippujen hankkimisesta ja päätettiin hankkia liput itse. Päätettiin hoitaa ilmoittautuminen tapahtumaan kootusti. Keskusteltiin majoituksesta. Paheksuttiin yleisvastaava Paajasta ylimielisestä kielenkäytöstä. 11.3 Kiinteistöyhtiön ajankohtaiset asiat Keskusteltiin tulevasta ilmastointiremontista. Keskusteltiin tulevasta rappukäytäväremontista. 11.4 Muut asiat Todettiin, että hallitus on menossa vierailulle asianajotoimisto Roschierille seuraavana päivänä. 12. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous 18.2. kello 18.00. 13. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Karvinen päätti kokouksen kello 21.31. Pöytäkirjan vakuudeksi Kiti Karvinen hallituksen puheenjohtaja Iikka Väänänen sihteeri 5