KIRJALLISTEN POTILASOHJEIDEN LAATIMINEN VASTAANOTTOTOIMINTAAN Heidi Prauda Opinnäytetyö Kevät 2009 Diakonia-ammattikorkeakoulu/ Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala Hoitotyön koulutusohjelma Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto Terveydenhoitaja AMK
TIIVISTELMÄ Heidi Prauda. Kirjallisten potilasohjeiden laatiminen vastaanottotoimintaan. Lahti, kevät 2009, 37 sivua, 4 liitettä. Diakonia-ammattikorkeakoulu/ Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala, Hoitotyön koulutusohjelma, Terveydenhoitotyön suuntautumisvaihtoehto, Terveydenhoitaja (AMK). Potilasohjaus elää jatkuvassa kehityksessä. Suullisen potilasohjauksen lisäksi kirjallista potilasohjausta tulisi lisätä, koska tämän päivän potilas on entistä kiinnostuneempi sairauksistaan ja niiden hoidosta. Terveydenhuollossa tulisikin kiinnittää huomiota siihen, että potilaille on tarjolla myös luotettavaa kirjallista tietoa sairauksista. Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli kehittää vastaanottotoiminnan potilasohjausta ja tukea potilaiden itsehoitovalmiuksia. Hankemuotoisen opinnäytetyön tuotoksena syntyi neljä (4) potilasohjetta, jotka koskivat lapsen kuumeen ja ripulin hoitoa, aikuisen flunssataudin hoitoa sekä aivotärähdyksen jälkiseurantaa. Hanke toteutettiin yhdessä Heinolan kaupungin sosiaali- ja terveystoimen vastaanottotoiminnan kanssa. Yhteistyökumppaneina vastaanottotoiminnasta olivat osastonhoitaja, apulaisosastonhoitaja, perusterveydenhuollon ylilääkäri ja vastaanottotoiminnan hoitohenkilökunta. Jatkohanke-ehdotuksena on potilasohjeiden siirtäminen Heinolan kaupungin internetsivuille, jolloin ohjeet palvelisivat potilaita entistä paremmin. Asiasanat: potilasohjaus, potilasohjeet, hanke.
ABSTRACT Heidi Prauda. Creating patient education materials for health center. Lahti, spring 2009, 36 pages, 4 appendices. Diaconia University of Applied Sciences / Lahti University of Applied Sciences, Faculty of Social and Health care, Degree program in nursing, Specialization in health care, Nurse, Public health nurse. The patient education needs to be constantly developed. Especially there is a need for current and accurate written patient education material, as people are more and more interested in learning about their diseases. Internet offers research possibility for patients but there is a problem concerning the validity of information. The aim of the thesis was to improve patients education in health center in Heinola and to support and strengthen patients self care skills. The subject of the thesis came from nurses of the health center. As the outcome of this development project four (4) patients education brochures concerning fever and diarrhea of children, adult s common cold and concussion were completed. The purpose of these education materials is to serve patients and also the health center by reducing doctors and nurses appointments. A follow-up project could be to display the patient education materials on the Internet so they can be more easily accessible by patients. Keywords: patients education, patients education materials, development project
SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 6 2 POTILASOHJAUS... 8 2.1 Potilasohjauksen määrittelyä... 8 2.2 Kirjallinen potilasohjaus... 9 2.3 Hyvä potilasohje... 10 3 POTILASOHJEIDEN SISÄLTÖ... 12 3.1 Taustaa aiheiden valintaan... 12 3.2 Hengitystieinfektiot... 12 3.3 Suolistotulehdus... 13 3.4 Aivotärähdys... 14 4 HANKKEEN TAVOITTEET JA ORGANISAATIO... 15 4.1 Hankkeen tavoitteet... 15 4.2 Hankkeen organisaatio... 15 5 KEHITTÄMISHANKKEEN TOTEUTUKSEN JA TUOTOKSEN KUVAUS... 17 5.1 Hankkeen suunnittelu... 17 5.2 Hankkeen toteutus... 19 5.3 Tuotoksen kuvaus... 21 6 ARVIOINTI... 23 6.1 Hankkeen tavoitteiden arviointi... 23 6.2 Potilasohjeiden arviointi... 23 6.3 Hankeprosessin arviointi... 25 7 POHDINTA... 27 7.1 Eettiset näkökulmat... 27 7.2 Hankkeen tarkastelu ja jatkohankeaiheet... 28
LÄHTEET... 30 LIITTEET... 35 LIITE 1: Lapsen ripuli potilasohje... 35 LIITE 2: Lapsen kuume potilasohje... 36 LIITE 3: Aikuisen flunssatauti - potilasohje... 37 LIITE 4: Aivotärähdys - potilasohje... 38
1 JOHDANTO Potilaan ohjaus- ja neuvontatyö ovat olennainen osa hoitotyötä ja potilaat ovat entistä kiinnostuneempia osallistumaan omaan hoitoonsa (Torkkola, Heikkinen & Tiainen 2002, 24). Tämän vuoksi potilasohjausta tulee koko ajan kehittää. Suullinen ja kirjallinen ohjaus tukevat tosiaan ja onnistuneella potilasohjauksella pystytään lyhentämään hoitoaikoja sekä vähentämään sairaalakäyntien määrää (Torkkola ym. 2002, 24). Potilasohjauksella vaikutetaan kiistatta hoidon laatuun ja potilastyytyväisyyteen (Ohtonen 2006). Kääriäisen ja Kyngäksen (2003) tutkimuksessa todettiin potilaiden olevan tyytyväisiä ohjaukseen silloin, kun he kokivat saavansa riittävästi tietoa sairaudestaan, sen hoidosta sekä siitä selviytymisestä. Vastaavasti sisällöllinen niukkuus aiheutti tyytymättömyyttä ohjaukseen (Kääriäinen & Kyngäs 2003, Paunonen 2000). Tämän opinnäytetyön tavoitteena on kehittää Heinolan terveyskeskuksen potilasohjausta ja tukea potilaan valmiuksia itsehoitoon. Terveydenhuollossa kehittämisellä tähdätäänkin uusien ja entistä parempien palvelujen, toimintatapojen, menetelmien ja järjestelmien aikaansaamiseen ja olemassa olevien parantamiseen (Heikkilä, Jokinen & Nurmela 2008, 55). Opinnäytetyön tuotoksena valmistui Heinolan terveyskeskuksen vastaanottotoimintaan potilasohjeita jotka koskevat aivotärähdyksen jälkiseurantaa, lasten kuumeen hoitoa, lasten ripulin hoitoa sekä aikuisten flunssataudin hoitoa. Kyseiset potilasohjeet ovat vastaanottotoiminnasta joko kokonaan puuttuneet, tai ne ovat olleet sisällöltään epäselviä ja ulkoasultaan epäsiistejä. Potilasohjeet välittävät kuvaa organisaatiosta, josta se on peräisin (Torkkola ym. 2002, 9). Myös tästä syystä asianmukaisilla potilasohjeilla on tärkeä merkitys. Aihe opinnäytetyöhön tuli keskusteluista hoitohenkilökunnan kanssa sekä omasta kokemuksestani vastaanottotoiminnan potilasohjeiden ajanmukaisuu-
7 desta. Työ Heinolan terveyskeskuksen vastaanottotoiminnassa on nopeatempoista ja potilaan hoitoaika on hyvin lyhyt. Tämän takia kirjalliset potilasohjeet ovat tärkeä työväline potilaan ohjauksessa. Kirjallisilla ohjeilla pyritään tukemaan suullista ohjausta sekä antamaan ohjeita siitä, miten kotona tulisi toimia ja milloin on syytä hakeutua takaisin ammattilaisten hoitoon.
8 2 POTILASOHJAUS 2.1 Potilasohjauksen määrittelyä Potilasohjaus on olennainen osa hoitotyötä. Potilasohjauksella tarkoitetaan potilaan ja hoitajan välistä aktiivista ja tavoitteellista toimintaa, joka on sidoksissa heidän taustatekijöihinsä ja tapahtuu vuorovaikutteisessa ohjaussuhteessa. (Kääriäinen & Kyngäs 2006, Kääriäinen 2007.) Tavoitteena potilasohjaukselle on potilaan tiedonsaannin edistäminen ja potilaan tukeminen oman terveytensä, siihen liittyvien ongelmien ja hoidon hallinnassa. Onnistunut ohjaus voi lisätä potilaan edellytyksiä vaikuttaa omaan elämäänsä ja hoitoonsa. (Hupli 2004) Potilaalla on myös lakisääteinen oikeus saada tietoa omasta terveydentilastaan, hoidon merkityksestä, hoitovaihtoehdoista ja niiden vaikutuksista sekä muista hoitoon liittyvistä seikoista (Pekkarinen 2007). Potilasohjaus vaatii aina tarpeiden määrittelyä. Lähtökohtana ohjaukselle tulee olla potilaan tarpeet. Sairastumiseen liittyy usein epävarmuuden, avuttomuuden ja turvattomuuden tunteita, jonka vuoksi on tärkeää, että potilas saa tietoa sairaudesta, tutkimuksista ja hoidosta. (Lipponen, Kyngäs & Kääriäinen 2006,10 16.) Hoitoajat ovat lyhentyneet ja tämä lisää tarvetta ohjauksen kehittämiseen. Hyvä ohjaus edistää paranemista ja ehkäisee esimerkiksi toipumista hidastavia tulehduksia. Myös hoitoon sitoutuminen ja sairauteen sopeutuminen paranevat riittävällä ohjauksella. (Ohtonen 2006.) Alasen (2002) tutkimuksen mukaan potilaat pitävät sairautensa tärkeimpänä tiedonantajana hoitohenkilökuntaa ja toivoivat siltä lisää aikaa henkilökohtaiseen keskusteluun. Ajan lisäksi esiin nousi toive avoimuudesta sekä ohjauksen saamisesta selkokielellä. Tutkimuksessa todettiin tiedontarpeen olevan yksilöllistä. Potilasohjauksen ja neuvonnan suunnittelu ja toteutus ovat usein hoitajan vastuulla (Torkkola ym. 2002). Hoitaja onkin se, joka viettää eniten aikaa potilaan kanssa ja on näin ollen paras hoitamaan ohjausta. (Torkkola ym. 2002, Hakes-
9 ley-brown & Malone 2007.) Potilasohjaustapaa valittaessa tulee hoitajalla olla tietoa ja näkemystä siitä, kuinka potilas omaksuu asioita. Lähtökohdat potilasohjaukseen saattavat olla hyvinkin erilaisia ja potilaiden vahvuudet omaksua asioita riippuvat heidän taustoistaan. Hoitajan osana onkin auttaa potilasta tunnistamaan oma tyylinsä omaksua asioita. Näin potilaan ohjauksesta tulee yksilöllistä.(kääriäinen, Lahdenperä & Kyngäs 2005, 27; Kääriäinen & Kyngäs 2003; Torkkola ym. 2002., 29 31) Hoitajat itse näkevät tärkeimmiksi potilasohjausta edistäviksi tekijöiksi pitkän työkokemuksen, potilaan motivaation, hyvät tiedot ohjattavasta asiasta, rauhallisen ympäristön, riittävän ajan, oman hyvän asenteen sekä hyvät saatavilla olevat kirjalliset materiaalit. Vastaavasti ohjausta estävinä tekijöinä hoitajat näkivät kiireen, huonot ja riittämättömät tilat, huonot kirjalliset materiaalit ja opetusvideot, melu, henkilökunnan vähyyden, tiedon puutteen ohjattavasta asiasta ja potilaan huonon motivaation. (Kettu 2007.) Peltoniemen (2007, 101) tutkimuksessa ilmeni tarve kiinnittää huomiota hoitohenkilökunnan ohjaustaitoihin. Jatkokoulutusta tarvittaisiin etenkin kohtaamisen taidossa, oman persoonan luovassa käytössä, opetustaidoissa sekä päätöksenteossa, jonka pohjalta ohjaustarve ja ohjauksen sisältö laaditaan. Kääriäisen (2007, 107 108) tutkimuksen mukaan hoitohenkilökunnan ohjaustaidot ovat kohtalaisen hyvät, mutta tutkimukseen osallistujat kokivat hoitajien hallitsevan vain suullisen ohjauksen. Kirjallisten ohjeiden määrä koettiin liian vähäiseksi. 2.2 Kirjallinen potilasohjaus Kirjalliset potilasohjeet toimivat suullisen ohjauksen tukena, etenkin kun hoitoalalla usein aika henkilökohtaiseen ohjaukseen jää turhan niukaksi. Potilasohjeet toimivat informaation välittäjinä ja tuottavat merkityksiä potilaan asemasta terveydenhuollon järjestelmässä sekä kutsuvat potilasta osallistumaan omaan hoitoonsa. Kirjallisten potilasohjeiden tuottamiseen ja aktiiviseen käyttöön tulisikin panostaa. (Torkkola ym. 2002; 11 12, Alanen 2002.) Sairaana ihminen
10 omaksuu suullista informaatiota huonosti, jonka vuoksi on tärkeää tukea ohjausta kirjallisilla ohjeilla (Fort Valley primary care NHS Trust 2003). Ohjeen ulkoasu toimii viestinä organisaatiosta, josta se on peräisin. Näin ollen tulisi kaikkien palveluntuottajien miettiä, minkälainen on heidän tapansa tuottaa ohjeita. Tällä tavalla saadaan ohje palvelemaan parhaiten juuri heidän tarpeitaan. Kuitenkin joitain yleisiä linjoja ohjeen tekemiseen on. Ohjeen lähtökohtana toimivat hoitotyön tarpeet ja pulmat eli sekä potilaan että palveluntuottajan tarpeet. (Torkkola ym. 2002, 34 35.) Potilasohje on ymmärrettävä ja selkeä vasta silloin, kun potilas on sen ymmärtänyt. Tavoitteena hyvässä potilasohjeessa ei ole vain ymmärrettävyys, vaan on hyvä muistaa, että potilasohje on myös käyntikortti palveluntuottajasta. (Lipponen ym. 2006.) Oikeakielisyys tekee tekstistä ymmärrettävää. Kieliopasta kannattaa käyttää apuna ohjeen teossa ja lääketieteen sanastolautakunta auttaa puolestaan termien suomentamisessa. (Torkkola ym. 2002, 46.) Potilasohjeen merkitykset syntyvät vasta potilaan sitä lukiessa. Tärkeää ei ole vain viestin sanoma, vaan myös se, miten viesti sanotaan. Potilasohjeessa on piilossa merkityksiä, jotka syntyvät siitä, miten lukija sen ymmärtää. Sama teksti voidaankin siis tulkita hyvin monella tavalla. Välttämättä potilas ei ymmärräkään ohjetta niin kuin sen tekijä oli tarkoittanut. (Torkkola ym. 2002, 12 19.) Kirjallisten potilasohjeiden hyödyiksi voidaan katsoa se, että jokainen potilas saa saman informaation, ohjeistus on yksityiskohtaisempaa ja informaatio välittyy myös potilaan omaisille (Fort Valley primary care NHS Trust 2003). 2.3 Hyvä potilasohje Hyvä potilasohje kertoo ensimmäisenä sen, kenelle ohje on tarkoitettu. Suora puhuttelu herättää potilaan huomaamaan, että ohje on tarkoitettu juuri hänelle. Otsikon lisäksi tulee heti selvitä se, mistä ohjeesta on kysymys. (Torkkola ym. 2002.) Hyvä otsikko herättelee lukijan mielenkiintoa tekstiä kohtaan. Otsikon tulee olla lyhyt ja informoiva (National University Hospital 2002, 4; Torkkola ym. 2002). Väliotsikot jakavat tekstiä selkeiksi kokonaisuuksiksi ja houkuttelevat
11 lukemaan tekstin loppuun asti. Hyvästä väliotsikosta selviää alakohdan olennaisin asia, aivan kuten pääotsikostakin. (Torkkola ym. 2002.) Potilasohjeeseen kannattaa kirjoittaa tärkein asia aina ensin. Tällöin myös ne, jotka lukevat vain alun, saavat tarvitsemansa tiedon. Potilaalle tärkeimmän tiedon ensiksi laittaminen myös viestittää tekijän arvostavan lukijaa. (Torkkola ym. 2002.) Torkkola ym. (2002) mukaan hyvä kuvitus ohjeessa lisää potilaan mielenkiintoa lukemiseen ja auttaa häntä ymmärtämään tekstiä. Kuvat sekä tukevat että täydentävät tekstiä. Kuvissa tulisi olla aina kuvateksti, sillä se paitsi auttaa kuvien lukemisessa, myös kertoo kuvasta sellaista, mitä ei voi suoraan nähdä. Kuvien valinnassa tulee olla tarkka, kuvien on syytä liittyä tekstiin ja ohjata lukemista. Asiaan liittymättömän kuvan voi lukija tulkita väärin. Kuvien käytössä tulisi myös muistaa tekijänoikeudet (Torkkola ym. 2002, National University Hospital 2002, 5). Varsinainen teksti tulee otsikoiden ja mahdollisten kuvien jälkeen. Tekstissä käytetään yleiskieltä havainnollisesti. Ohjeen tekijän kannattaa miettiä, miten hän asian ilmaisisi kasvotusten ja myös sitä, minkälaisia lisäkysymyksiä potilas tilanteessa esittäisi. Asiat tulee esittää loogisessa järjestyksessä ja jakaa teksti selkeisiin kappaleisiin. (Torkkola ym. 2002.) Ohjeen loppuun laitetaan täydentävät tiedot kuten yhteystiedot, tiedot ohjeen tekijöistä sekä viitteet lisätietoihin. Erityisesti yhteystiedot ovat tärkeät. Hyvässä potilasohjeessa on aina tieto siitä, mihin ottaa yhteyttä, jos tarvetta ilmenee. (Jacobson & Morton 2009, Torkkola ym. 2002.) Näiden lisäksi potilasohjeessa tulee olla merkintä siitä, milloin alkuperäinen ohje on tehty ja merkintä viimeisestä päivityksestä (National University Hospital 2002, 5). Sisältö tulee esille hyvässä ulkoasussa. Hyvä ulkoasu ei vaadi hienoa paperia, mutta ohjeesta saa houkuttelevan ja ymmärrettävän hyvällä tekstin ja kuvien asettelulla. (Torkkola ym. 2002.) Huomiota kannattaa kiinnittää kuitenkin siihen, ettei ohje tule liian täyteen tekstiä. Tyhjä tila paperissa lisää ohjeen luettavuutta. (Jacobson & Morton 2009; Torkkola ym. 2002.)
12 3 POTILASOHJEIDEN SISÄLTÖ 3.1 Taustaa aiheiden valintaan Potilasohjeiden sisällön valinnassa painottui hoitohenkilökunnan kokemus siitä, mitkä sairaudet kuormittavat vastaanottotoimintaa. Aikuisten ja lasten hengitystieinfektiot sekä suolistotulehdukset ovat Heinolan vastaanottotoiminnassa hyvin yleisiä käynnin aiheita. Yleisen elintason nousu ja hygienian kehittyminen sekä antibiootit ja rokotteet ovat vähentäneet ja parantaneet länsimaiden tartunta- eli infektiotautitilannetta. Siitä huolimatta infektiotaudit ovat edelleen yleisimpiä sairauksia. (Huovinen 2008a.) Kirjallisilla potilasohjeilla pyritään tukemaan potilaiden itsehoitovalmiuksia ja vähentämään tätä kautta yhteydenottoa vastaanottotoimintaan tilanteissa, joissa terveydenhuoltohenkilöstön apua ei vielä tarvita. Vanha aivotärähdyksen jälkiseurantaohje kaipasi päivittämistä ja se päätettiin hoitohenkilökunnan kanssa uusia kokonaan. 3.2 Hengitystieinfektiot Hengitystieinfektiot ovat tärkeimpiä lyhytaikaisen sairastavuuden syitä. Ne aiheuttavat runsaasti poissaoloja sekä lisäävät terveyspalvelujen käyttöä. (Aromaa, Koskinen & Huttunen1996.) Yleisimpiä diagnooseja ovat ylähengitystietulehdukset, äkillinen korvatulehdus sekä keuhkoputkentulehdus.(leinikki 2005.) Terveys 2000 tutkimuksessa voitiin todeta hengitystieinfektioiden olevan edelleen lääkärissä käyntien yleisin syy (Häkkinen & Alha 2006, 39 40). Tavallisin hengitystieinfektio on nuhakuume eli flunssa. Yleensä flunssa alkaa kurkkukivulla ja lievällä kuumeella, jonka jälkeen seuraa nuha ja yskä. Flunssan hoito on oireenmukainen, lämpöä voi hoitaa apteekista ilman reseptiä saatavilla tulehduskipulääkkeillä. Tärkeintä flunssataudissa on kuitenkin lepo ja etenkin fyysisen rasituksen välttäminen. Tarvittaessa voidaan kokeilla myös höyryhengittä-
13 mistä ja nenän limakalvoja supistavia tippoja ja suihkeita. Antibiooteista ei ole tavallisessa flunssataudissa hyötyä. (Huovinen 2008b.) Lasten yleisin sairaus on nuhakuume. Tauti on useimmiten viruksen aiheuttama ja voidaan hoitaa kotona. (Jalanko 2008b) Ensimmäisinä elinvuosinaan lapset sairastavat 5 10 hengitystietulehdusta vuosittain, aikuisina tämä määrä on 2 4. Hengitystieinfektiot ovatkin yleisin syy poissaoloon päiväkodista, koulusta tai töistä. (Leinikki 2005.) Oireet lasten nuhakuumeessa ovat samanlaiset kuin aikuisillakin ja hoito on oireenmukaista. Riittävä nesteen antaminen lapselle on tärkeää. Lapsella kuumetta voidaan alentaa pitämällä vaatetus kevyenä ja huone viileänä sekä antamalla kuumetta alentavaa lääkitystä. Kuumeista lasta voidaan seurata muutaman päivän kotona, jos lapsi on hyväkuntoinen. (Jalanko 2008a; Jalanko 2008b.) Kuumeen alentaminen on tärkeää, koska korkea kuume tai nopeasti noussut kuume voivat aiheuttaa lapselle kuumekouristuksen. Kuumekouristus on lyhyt tajuttomuuskohtaus, jossa lapsi menee joko veltoksi tai kouristelee raajojaan. Kuumekouristus on pelottavan näköinen, mutta ei aiheuta vammaa lapselle. Ensimmäisen kuumekouristuksen sattuessa lapsi on kuitenkin syytä toimittaa lääkärin hoitoon. (Rantala 2006.) 3.3 Suolistotulehdus Hengitystieinfektioiden lisäksi lasten hyvin tavallinen sairaus on suolistotulehdus. Kahden vuoden ikään mennessä puolet lapsista on sairastanut ainakin yhden suolistotulehduksen. Suolistotulehdukset ovat lähes aina viruksen aiheuttamia ja yleisin viruksista on rotavirus. Tämän lisäksi yleisiä ovat adenovirus sekä kalikivirus. Rotavirus alkaa yleensä kuumeella ja lievillä hengitystieoireilla. Tämän jälkeen alkaa oksentelu ja ripuli. Rotaviruksessa ripulivaihe kestää 3 14 vuorokautta. Kalikiviruksessa esiintyy oksentelua ja lievää ripulia. Taudin kesto on noin 1 4 vuorokautta. Adenovirukseen liittyy sekä oksentelua, että ripulia. Koska suolistotulehduksiin ei ole parantavaa lääkettä, on tärkeää turvata lapsen riittävä nesteen saanti. Lasta voidaan hoitaa kotona voinnin näin salliessa. Koska nestehukka tulee lapselle nopeastikin, tulee herkästi ottaa yhteyttä lääkäriin, jos lasta ei saada nauttimaan nesteitä riittävästi. Ripuloivan lapsen nestey-
14 tyksen tilaa voidaan seurata tarkkailemalla painoa päivittäin ja seuraamalla virtsamääriä sekä nautittujen nesteiden määrää. Lapsen yleisvointi kertoo jo paljon lapsen voinnista. (Jalanko 2009.) 3.4 Aivotärähdys Aivotärähdyksellä tarkoitetaan lieväasteista iskun aiheuttamaa aivojen toiminnan häiriötä. Lievässäkin aivotärähdyksessä on kyse aivojen vammasta, vaikka vamma on silloin lievä. Aivotärähdyksessä ei esiinny tajuttomuutta, yli kymmenen minuuttia kestävää muistinmenetystä eikä kouristuksia. Aivotärähdyksessä saattaa kuitenkin esiintyä lievää päänsärkyä ja oksentelua. (Saarelma 2009.) Aivotärähdyksen jälkeisiä oireita ovat myös huimaus, muistiepävarmuus, keskittymisvaikeudet ja epänormaali väsymys (Duodecim 2006). Lääkärin tutkimuksen jälkeen lievän aivotärähdyksen saanutta potilasta voidaan hoitaa kotona, jos häntä valvotaan vuorokauden ajan (Duodecim 2005). Huolellisen poliklinikalla tapahtuneen tutkimisen ja seurannan jälkeen jälkiseuraamukset ovat hyvin harvinaisia. Potilaan ja hänen omaisensa on kuitenkin tärkeää tietää oireet, joiden vuoksi tulee hakeutua takaisin hoitoon. Tällaisia oireita ovat pahentuva voimakas päänsärky, toistuva oksentelu, tajunnantason lasku, sekavuus ja toispuoleinen raajaheikkous. Kotona tulee ensimmäisenä vamman jälkeisenä yönä herättää potilas kahdesti, jolloin voidaan keskustelemalla varmistaa normaali tajunnantaso. Apteekista ilman reseptiä saatavia tulehduskipulääkkeitä voidaan käyttää päänsäryn hoitoon. (Duodecim 2006.)
15 4 HANKKEEN TAVOITTEET JA ORGANISAATIO 4.1 Hankkeen tavoitteet Tämän kehittämishankkeen tavoitteena oli tuottaa ajankohtaiset ja toimivat potilasohjeet lapsen kuumeen ja ripulin hoidosta, aikuisen flunssataudin hoidosta sekä aivotärähdyksen jälkiseurannasta Heinolan terveyskeskuksen vastaanottotoimintaan. Potilasohjeilla pyritään osaltaan kehittämään terveyskeskuksen toimintaa ja potilasohjausta sekä tukemaan potilaan itsehoitovalmiuksia ja sitä kautta mahdollisesti myös vähentämään vastaanottokäyntien määrää. Ohjeet toimivat myös hoitohenkilökunnan antaman suullisen potilasohjauksen tukena. 4.2 Hankkeen organisaatio Tämän kehittämishankkeen kohdeorganisaationa oli Heinolan kaupungin sosiaali- ja terveystoimen vastaanottotoiminta. Heinola on noin 20 500 asukkaan pikkukaupunki, jossa on kattavat perusterveydenhuollon palvelut ja perustason erikoisterveydenhuoltoa. Vastaanottotoiminta pyörii väestövastuuperiaatteella ja lääkäri- ja hoitajavastaanottojen lisäksi siihen kuuluvat päivä- ja iltapäivystys sekä monipuoliset tukipalvelut. (Heinolan kaupunki 2009.) Työelämän yhteyshenkilönä toimi vastaanottotoiminnan osastonhoitaja. Osastonhoitajan lisäksi kohdeorganisaatiosta hankkeeseen osallistuivat apulaisosastonhoitaja, perusterveydenhuollon ylilääkäri sekä vastaanottotoiminnan sairaanhoitajat. Oppilaitoksen puolelta mukana olivat opinnäytetyön tekijä, opinnäytetyön ohjaajat sekä opponentti. Potilasohjeiden aiheiden valintaan osallistuivat kaikki vastaanottotoiminnan hoitajat. Potilasohjeiden sisältöä muokkasi kuitenkin osastonhoitajan, apulaisosastonhoitajan ja ylilääkärin lisäksi kolme (3) sairaanhoitajaa. Kehittämishankkeille luodaan aina hankeorganisaatio, joka vastaa siitä, että tavoitteeksi asetettu uusi palvelu tai tuote saadaan kehitetyksi sovituissa aikatauluissa ja kustannuksissa (Heikkilä ym. 2008,75).
16 Kehittämiseen sitoutuminen vaatii, että hankkeeseen osallistujat ymmärtävät ja hyväksyvät hankkeen tavoitteet. Motivaation säilymisen kannalta on olennaista, että osallistujat tuntevat oman työpanoksensa merkitykselliseksi. (Heikkilä ym. 2008,102-103.) Vastaanottotoiminnan henkilökunnan sitouttamiseksi hankkeeseen oli osallistuminen hoitajien palavereihin ja heidän motivoimisensa hankkeeseen tärkeää. Terveydenhuollon organisaatioissa kehittämistoiminta on usein luonteeltaan kokemuksellista. Vuosien työkokemuksella käytännön osaajat muuttavat ympäristöään ja asiantilaa paremmaksi. (Heikkilä ym. 2008, 55.) Tässä hankkeessa opinnäytetyön laatija hyödynsi omaa terveydenhuoltoalan työkokemustaan ja vastaanottotoiminnasta hankkeeseen osallistuneilla sairaanhoitajilla oli kaikilla useiden vuosien työura terveydenhuollossa.
17 5 KEHITTÄMISHANKKEEN TOTEUTUKSEN JA TUOTOKSEN KUVAUS 5.1 Hankkeen suunnittelu Opinnäytetyön aiheen valinta lähti siitä ajatuksesta, että työ olisi hankemuotoinen. Heikkilän ym. (2008, 25 26) mukaan projekti eli hanke on aikataulutettu, tietyillä panoksilla kestävään tulokseen pyrkivä tehtävien kokonaisuus. Hankkeen toteutuksesta vastaa tehtävää varten perustettu organisaatio. Hanke kestää tietyn ajan ja tähtää sovitun päämäärän saavuttamiseen. Hankkeella on alku, suunnitelma ja toteuttajat ja se päättyy sovittuna ajankohtana ja sovitulla tavalla. Hankkeen etenemisessä on yleensä nähtävissä useita peräkkäisiä vaiheita, jotka limittyvät ja kulkevat osittain päällekkäin. (Heikkilä ym. 2008, 25 26; Silfverberg 2007, 21 22.) Kehittämishanke potilasohjeiden laatimiseksi vastaanottotoimintaan käynnistyi keväällä 2007. Kehittämishankkeen käynnistämisen lähtökohtana on terveydenhuollossa yleisesti jonkin asian kehittäminen, uusien asioiden esille saaminen tai uusien ratkaisujen löytäminen olemassa oleviin ongelmiin. Kehittämistarpeet nousevat usein joko toiminnan sisällöllisestä tai rakenteellisesta kehittämisestä. Kehittämishankkeet ovat monimuotoisia, käytännönläheisiä ja etenevät tietyn kaavan mukaan prosessimaisesti (Heikkilä ym. 2008, 60, 69). Aihe opinnäytetyöhön lähti keskusteluista hoitajien kanssa. Hoitajat kaipasivat potilaille annettavia ohjeistuksia, jotka tukisivat potilaan itsehoitovalmiuksia. Keskustelin hoitajilta saamastani ideasta osastonhoitajan kanssa ja hän hyväksyi aiheen. Toukokuussa 2007 varsinainen opinnäytetyöprosessi käynnistyi ideointiseminaarilla. Tätä varten hahmottelin hankkeen tavoitteita ja esittelin ne muille ideointiseminaarissa. Ideointivaiheessa hanketta ideoidaan luovasti sekä täsmennetään ja rajataan aihetta (Heikkilä ym. 2008, 61). Tässä vaiheessa potilasohjeista oli tavoitteena tehdä kansio, johon olisi tullut seitsemän eri potilasohjetta.
18 Opinnäytetyön ohjaajan kanssa keskusteltuani, päätin supistaa ohjeiden määrän maksimissaan viiteen, koska työn määrä olisi saattanut nousta liian isoksi. Onnistuneen hankkeen taustalla ovat hyvin toteutetut suunnittelu-, aloittamis- ja toteuttamisvaiheet (Paasivaara, Suhonen & Nikkilä 2008, 104). Syksyllä 2007 aloin työstää hankesuunnitelmaa. Perehdyin tällöin hankkeen tekemiseen kirjallisuuden kautta, pohdin hankkeen vaiheita ja suunnittelin aikataulua hankkeelle. Hankesuunnitelmaa varten keräsin teoriatietoa suullisesta ja kirjallisesta potilasohjauksesta, ohjaukseen vaikuttavista tekijöistä ja potilasohjeiden tekemisestä. Teoriatietoa etsin etenkin aikaisemmista tutkimuksista, mutta myös kirjallisuudesta sekä alan lehtijulkaisuista. Tällöin tutustuin myös käypä hoito suosituksiin. Näyttöön perustuvia käypä hoito -suosituksia on Suomessa tehty vuodesta 2004 alkaen. Suosituksien johdosta ja organisoinnista vastaa Suomalainen Lääkäriseura Duodecim ja rahoituksesta raha-automaattiyhdistys yhdessä Duodecimin kanssa. Käypä hoito -suositukset ovat vapaasti luettavissa internetissä ja niiden perusteella laaditaan verkko-oppimateriaalia terveydenhuollon ammattilaisille sekä opiskelijoille. (Käypä hoito suositukset 2007.) Aloitin myös kirjallisten potilasohjeiden keräilyn vieraillessani eri terveydenhuollon yksiköissä. Näihin kirjallisiin potilasohjeisiin tutustumalla sain kuvaa siitä, minkälaisia potilasohjeita on tarjolla ja vertasin niitä teoriatietoon hyvän potilasohjeen ulkoasusta. Tammikuussa 2008 osallistuin vastaanottotoiminnan hoitajien palaveriin ja esittelin siellä hankesuunnitelman. Hyvästä hankesuunnitelmasta selviää konkreettisesti, mitkä ovat kehittämisen tavoitteet, mitä toimia hankkeessa tehdään, ketkä osallistuvat hankkeeseen, miten paljon resursseja tarvitaan ja miten hankkeesta tiedotetaan esimerkiksi tilaajille ja käyttäjille (Heikkilä ym. 2008, 69). Ennen palaveria olin ollut yhteydessä osastonhoitajaan ja pyytänyt häntä välittämään viestiä työntekijöilleen, että he miettisivät potilasohjeiden aiheita palaveria varten. Palaverissa keskustelimme yhdessä potilasohjeiden aiheista ja hoitajat päätyivät yhdessä osastonhoitajan kanssa neljään eri potilasaiheeseen. Nämä olivat lapsen ripuli, lapsen kuume, aikuisen flunssatauti ja aivotärähdys. Näihin päädyttiin, koska flunssa, ripuli ja kuume ovat yleisimpiä puhelinohjauksen ja vastaanottokäyntien aiheita. Näistä ei myöskään ollut aikaisempia potilasohjeita
19 Heinolan terveyskeskuksessa tarjolla. Vanha aivotärähdysohje vastaavasti kaipasi päivitystä. 5.2 Hankkeen toteutus Kevään 2008 aikana täydensin hankesuunnitelmaa ja sain luvan opinnäytetyöohjaajaltani hakea hankelupaa. Syyskuussa 2008 anoin hankelupaa kohdeorganisaatiolta. Syksyn aikana tutustuin muiden kaupunkien internetsivujen potilasohjevalikoimaan ja etsin teoriatietoa ohjeita varten Terveysportista, Käypä hoito -suosituksista, Lääkärin käsikirjasta, Duodecimin Terveyskirjastosta ja internetin lääkärisivustoilta. Kehittämishankkeissa tulisikin hyödyntää jo olemassa olevaa tietoa, koska tämä säästää aikaa ja lisää tulosten luotettavuutta (Heikkilä ym. 2008, 104). Tammikuussa 2009 otin yhteyttä kohdeorganisaatioon hankeluvan viipymisen suhteen. Hankelupa-anomusta ei kohdeorganisaatiosta löytynyt, joten tein uuden hankelupa-anomuksen ja lupa hankkeen tekemiseen myönnettiin helmikuussa 2009. Hankeluvan saatuani vertasin muiden kaupunkien potilasohjeita ja syksyn 2008 aikana eri lähteistä kerättyä teoriatietoa toisiinsa ja tämän löydetyn teoriatiedon pohjalta aloitin potilasohjeiden teon itsenäisesti. Olemassa olevan tiedon hyödyntäminen vaatii hankkeen tehtävään liittyvän tiedon tarpeen tunnistamista, tiedon systemaattista keruuta ja kerätyn tiedon kriittistä arviointia, soveltamista ja käyttöönottoa hankkeen tavoitteen näkökulmasta tarkoituksenmukaisella tavalla (Heikkilä ym. 2008, 104). Laadinnassa otin huomioon myös vastaanottotoiminnan omat hoitomallit. Potilasohjeita tehdessäni pohdin potilasohjeiden ulkoasun selkeyttä ja loogista järjestystä ja pyrin siihen, että ohjeet mahtuisivat yhdelle A4-arkille, jotta ne olisivat helpommin luettavissa. Potilasohjeissa päädyin käyttämään järjestystä, jossa ohjeen alussa kerron hiukan kyseessä olevasta sairaudesta, jonka jälkeen tulee selkeät itsehoito-ohjeet ja sen jälkeen ohjeet, milloin hakeutua lääkäriin. Ohjeet pyrin kirjoittamaan mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa ja siten, että maallikon olisi ne helppo ymmärtää.
20 Helmikuussa 2009 sain valmiiksi ensimmäiset versiot potilasohjeista ja kävin esittelemässä niitä hoitajien palaverissa. Tässä vaiheessa pyysin osastonhoitajaa ja vastaanottotoiminnan hoitajia tutustumaan reilun viikon verran potilasohjeisiin ja antamaan ohjeista palautetta osastonhoitajalle, joka välitti palautteet minulle kahdenkeskisessä palaverissa. Palautteen ohjeista toivoin tässä vaiheessa koskevan paitsi sisältöä myös ohjeen ulkoasua. Halusin tarkkoja mielipiteitä myös siitä, minkä kokoisia ohjeiden tulisi olla ja mitä organisaation tunnuksia ohjeissa tulisi näkyä. Osastonhoitajalta ja sairaanhoitajilta sain hyvin palautetta potilasohjeista. Ohjeiden ulkoasu koettiin selkeäksi ja A4 -kokoa pidettiin toimivana. Sisällön osalta ohjeita haluttiin tarkentaa vielä lisää. Muutama kohta ohjeista jätettiin pois ja muutamia kohtia lisättiin. Ohjeita muokattiin vielä selkokielisenpään ja yksityiskohtaisempaan suuntaan. Lapsen kuumetta ja ripulia sekä aikuisen flunssatautia koskevia ohjeita pidettiin oikeansuuntaisina, mutta aivotärähdysohjeen toivottiin olevan lääkärissä käynnin jälkeiseen seurantaan painottuva, kun se nyt oli ohje itsehoidosta. Osastonhoitajan kanssa päätimme hyväksyttää ohjeet vielä perusterveydenhuollon ylilääkärillä, jonka kanssa sovin palaverin ohjeiden tiimoilta. Ylilääkäri tarkasti ohjeiden oikeellisuuden ja hän antoi vielä muutaman kohdan lisättäväksi ohjeisiin. Näiden palaverien pohjalta muokkasin ohjeita haluttuun suuntaan ja luovutin valmiit potilasohjeet sopimuksen mukaan sähköpostitse perusterveydenhuollon ylilääkärille sekä osastonhoitajalle maaliskuussa 2009. Potilasohjeet tallennettiin hoitajien kanslian, neuvonnan, ajanvarausten ja sairaanhoitajien vastaanottohuoneiden sekä osastonhoitajan tietokoneille, josta niitä voidaan tulostaa potilaille. Ohjeita tulostetaan valmiiksi potilas-aulaan, josta potilaat saavat ottaa niitä mukaansa. Poikkeuksena tästä on aivotärähdyksen seuranta-ohje, joka on tarkoitettu hoitajan antamaksi lääkärissä käynnin jälkeen. Hankkeen tuotokset syntyivät pitkällisen prosessin tuloksena. Kohdeorganisaation kanssa pidin seitsemän (7) palaveria, joista kaksi (2) osastonhoitajan, kaksi