Kaavoituskatsaus 2018
Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava-asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita, joista tiedotetaan erikseen tiedotusvälineissä. Kaavoitustyöt määritellään kaavoitusohjelmalla, jonka hyväksyy kunnanhallitus. Kaavoituskatsauksella lisätään kaavoituksen avoimuutta ja annetaan kuntalaisille tietoa kaava-asioista, jotta he voivat vaikuttaa tulevien suunnitelmien sisältöön. Kaava-asioiden kuuleminen järjestetään kaavan nähtävillä olon yhteydessä, luonnos- ja ehdotusvaiheessa. Nähtävillä oloista kuulutetaan kunnanviraston ilmoitustaululla, kunnan nettisivuilla sekä virallisessa tiedotuslehdessä julkaistavalla lehti-ilmoituksella. Tarvittaessa järjestetään erillinen esittelytilaisuus. Kaavoituksen vaiheet Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maapoliittisella ohjelmalla linjataan yhdyskuntarakentamista, maanhankintaa ja kaavoittamista. Ohjelman mukaan kunta voi tietyin edellytyksin asemakaavoittaa yksityisten maita maankäyttösopimusmenettelyn pohjalta. Menettelyä on sovellettu mm. Monnin alueella, jossa kunnan maanomistuspohja on vähäinen.
Maakuntakaavoitus Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa. Se on maankäyttöä koordinoiva ja erilaisia viranomaisten maankäyttösuunnitelmia yhteen sovittava suunnitelma. Maakuntakaava Hausjärvellä on voimassa Hämeen liiton laatima Kanta-Hämeen maakuntakaava. Maakuntakaava on hyväksytty maakuntavaltuustossa 29.11.2004 ja vahvistettu valtioneuvostossa 28.9.2006 (KHO 28.12.2007). 1.vaihemaakuntakaava Ympäristöministeriö on 2.4.2014 antamallaan päätöksellä vahvistanut osittain Kanta-Hämeen asumista, elinkeinoja ja logistiikkaa koskevan 1. vaihemaakuntakaavan. Ympäristöministeriön vahvistamispäätöksestä valitettiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO). Valitukset koskivat Kiimassuon tuulivoima-aluetta, Humppilan lentokenttä- ja logistiikka-aluetta, seutukeskuksen palveluvyöhykettä, muutamaa kaupan suuryksikkömerkintää sekä VT2:n runkotiemerkintää. KHO ratkaisi valitukset 10.11.2015. Korkein hallinto-oikeus kumosi ympäristöministeriön päätöksen siltä osin kuin seutukeskuksen palveluvyöhyke -merkintä (C-vkm) oli jätetty vahvistamatta ja palautti asian ympäristöministeriön uudelleen käsiteltäväksi. Ympäristöministeriö on 18.12.2015 vahvistanut Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaavan seutukeskuksen palveluvyöhyke -merkinnän (C-vkm). Kanta-Hämeen 1. vaihemaakuntakaava täydentää voimassa olevaa, vuonna 2006 vahvistettua maakuntakaavaa. 2. vaihemaakuntakaava Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava (liikenne ja luonnonvarat) on hyväksytty maakuntavaltuustossa 1.6.2015 ja vahvistettu ympäristöministeriössä 24.6.2016. Kaavassa keskitytään erityisesti tuulivoimaloiden alueisiin ja soiden maankäyttöön. Kaava sisältää myös eräitä liikenteen aluevarausten tarkistuksia. Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava täydentää voimassa olevaa maakuntakaavaa. Maakuntakaava 2040 Hämeen maakuntavaltuusto on 23.11.2015 päättänyt käynnistää maakuntakaavan kokonaisuudistuksen ja maakuntakaava 2040 laatimisen. Maakuntakaavan julkinen ehdotusvaiheen nähtävilläolo on vuoden 2018 lopussa tai vuoden 2019 alussa. Kun kaava tulee voimaan, se korvaa Kanta- Hämeen nykyisen maakuntakaavan ja voimassa olevat vaihemaakuntakaavat.
Yleiskaavoitus Hausjärvellä on voimassa kahdeksan osayleiskaavaa. Oitissa (1), Ryttylässä (2) ja Hikiässä (3) on valtuuston v. 1979 hyväksymät osayleiskaavat. Monnissa (4) on v. 1997 ja Karassa (5) v. 1983 valtuuston hyväksymä osayleiskaava. Kuulojan teollisuusalueen oikeusvaikutteinen osayleiskaava (6) on v. 2002. Mommilanjärven tuntumassa on oikeusvaikutteinen Lammin etelä- ja keskiosan rantayleiskaava (7) v.2005. Monnin oikeusvaikutteinen osayleiskaava (8) on vuodelta 2016. Hausjärven voimassa olevat yleiskaavat (Opaskartta (c)maanmittauslaitos 2017).
Hikiä-Kirkonkylään on vireillä osayleiskaavoitus joka koskee osia kylistä Hausjärvi, Hikiä, Karhi, Kuru, Selänoja sekä Syvänoja. Hausjärven vireillä olevan Hikiä-Kirkonkylän osayleiskaavoitusalueen rajaus (Opaskartta (c) Maanmittauslaitos 2017).
Asemakaavoitus Hausjärven asemakaavoituskohteet sijoittuvat Oitin, Ryttylän, Hikiän sekä Monnin taajamiin sekä kantatien 54 varrelle Kuulojan alueelle. Vuonna 2018 vireillä olevia asemakaavahankkeita ovat: Oitti 1. Kalliontien ja Savelantien asemakaava ja asemakaavan muutos kortteleihin 230-234, 240, 260 kevyenliikenteen väylän ja yleisen tien kaduksi muuttamista ja tonttitarkistuksia varten. 2. Keskustan lounaisosan asemakaavamuutos mm. Kaaritien ja Vaahteratien varressa rajoittuen Keskustien länsipuoleen, rautatiehen ja Oitintiehen. Korttelit 101-107, 110, 112-115, 119 ja 121. 3. Huvilammen pohjoispuoleisen kortteleiden 305, 318, 324 ja 325 sekä Huvijärventien varren kortteleiden 326 ja 346 pientalotonttien asemakaavamuutos. 4. Asemakaavan muutos Vanhan Valtatien varressa k.321, 330-337, 340-342 ja 353 koskien asuin- ja teollisuusaluetta. 5. Niittylän ranta-asemakaavoitus, joka on maanomistajan hakemuksesta aloitettu uudelleen, koska kaavan hyväksymispäätöksestä (Kvalt 14.6.2016 33 ) on valitettu. Oitin taajamassa vireillä olevat asemakaava- ja ranta-asemakaavahankkeet.
Ryttylä 1. Puujoen eteläisen asuinalueen asemakaava ja asemakaavan muutos 2. Koulun ympäristön asemakaavamuutos kortteleihin 35 38, 284, 287, keskustan kaavamuutos kortteleihin 27-29, 32, 241-252 ja Ohikulkutien, Urheilukentäntien ja Uimalankujan liittymäjärjestelyjen ja lähikortteleiden kaavamuutos koskien kortteleita 232 ja 240. Ryttylän taajamassa vireillä olevat asemakaavahankkeet. Hikiä 1. Asemantien länsipuolen asemakaavamuutos, koskien kortteleita 3-6, 8-13, 15, 17, 18, 18A ja 21. 2. Kaavamuutos Asemantien itäpuoleiselle asuin- ja teollisuusalueelle kortteleihin 16, 19 ja 20 sekä Hikiän asemalle. Hikiän taajamassa vireillä olevat asemakaavahankkeet.
Monni 1. Aurinkolaakso, korttelit 421-427. Kunnanhallituksen laajennuspäätös 15.4.2014 kaavoituksen laajentamisesta Rutikantien pohjoispuolelle. 2. Monnin Keskuskadun pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavan muutos kortteliin 428. 3. Hikiäntien yrityskorttelin nro 601 asemakaavan muutos ja laajennus Monnin taajamassa vireillä olevat asemakaavahankkeet. Kantatien 54 varren yritysalueet 1. Kuulojan itäisen teollisuusalueen asemakaavoitus. Kuulojassa vireillä olevat asemakaavahankkeet.
Hyväksytyt kaavat vuonna 2018 Oitin Keskustien Kaaritien varren korttelin 104 osa-alueen asemakaavan muutos, hyväksytty valtuustossa 13.3.2018 16, lainvoimainen 19.4.2018. Monnin yleisten rakennusten ja sen lähiympäristön asemakaava, muodostunut korttelit 439 ja 440, hyväksytty valtuustossa 13.3.2018 15, lainvoimainen 19.4.2018. Yhteystiedot Maankäyttö- ja kaavoitusasiat: kaavoituspäällikkö Ilkka Korhonen puh. 019 758 6560 kaavoitusavustaja Sari Lehtiö puh. 019 758 6562 Kartta-asiat: kartoittaja Martti Myllymaa puh. 019 758 6865 Lupavalmistelija Tuija Lohkovuori puh. 019 758 6861 Hausjärven kunta, Keskustie 2-4, 12100 Oitti, Vaihde puh. 019 758 6500, sähköposti: etunimi.sukunimi@hausjarvi.fi