Leanillä tehokkuutta meriteollisuuden verkostoihin, 28.01.2015 Globaaliin kilpailuun vastaaminen kehittämällä suomalaista alihankintaverkostoa Janne Karppinen, Hankintajohtaja, Kemppi Oy
Kemppi Oy lyhyesti Maailman johtavia kaarihitsauslaitevalmistajia ja tuottavan hitsauksen ratkaisuntarjoajia Yksityinen sukuyritys Perustettu 1949 Liikevaihto 113 MEUR (2014) Kansainvälisenmyynninosuus90 % Henkilöstöä ~650, 15 eri maassa Pääkonttori ja päätuotantolaitokset Suomessa (yhteensä30.000 m 2 ) OmaatuotantoamyösIntiassa(2.500 m 2 ) ja sopimusvalmistusta Kiinassa 2
Kemppi maailmalla Myyntiyhtiöt Edustajat 3
Kilpailuun vastaaminen verkostoa kehittämällä Taustaa: Kempillä havaittiin muutama vuosi sitten, että pelkkä oman toiminnan kehittäminen ei enää riitä jatkuvasti kovenevassa kilpailussa, vaan koko verkosto on saatava mukaan kehitystyöhön - Yksittäisen yrityksen kilpailukykyyn vaikuttaa suuresti koko verkoston kilpailukyky ts. yksittäisten yritysten sijaan verkostot kilpailevat keskenään Vastauksena tähän kehitystarpeeseen Kemppi aloitti vuoden 2013 puolivälissä Tekes-rahoitteisen Liiderihankkeen 7:n tärkeimmän mekaniikkatoimittajansa kanssa - Hanke jatkuu vuoden 2015 loppuun saakka 4
Kilpailuun vastaaminen verkostoa kehittämällä Tavoitteet: Kempin ja toimittajien prosessien kuvaaminen ja yhteensovittaminen Informaation lisääminen kaikilla tasoilla Siirtyminen työntöohjauksesta imuohjaukseen - Toimittajien toimitusvarmuuden parantaminen - Toimitusaikojen minimointi Verkostoon sitoutuneen pääoman pienentäminen Toimittajien osaamisen hyödyntäminen täysimääräisesti tuotekehitystyössä Logististen ratkaisujen päivittäminen Yhteismitallisten mittarien kehittäminen 5
Kemppi Liiderinä hanke TILAUS-TOIMITUSKETJU Toimittajat Hankinta Tuotanto Logistiikka Asiakas TARVESUUNNITTELU INTEGROITU TILAUSTEN TOTEUTUS Informaatiovirta Materiaalivirta Kassavirta - Prosessien integraatio ja informaation jakaminen - Reaaliaikainen informaatiovirta (varastoista informaatioksi) - Työntöohjauksesta imuohjaukseksi - Toimitusaikojen minimointi (viikoista päiviksi/tunneiksi) 6
TILANNE NYT TUOTEPROSESSI DFM DFA DF ENNUSTEET/TILAUKSET ASIAKASPROSESSI TOIMITTAJAT HANKI VALMISTA TOIMITA ASIAKAS TILAUS-TOIMITUSPROSESSI 7 Varasto Pieni bufferi Pieni bufferi Varasto
TAVOITE TUOTEPROSESSI Yhteiset mittarit DFM DFA DFL ENNUSTEET/TILAUKSET ASIAKASPROSESSI TOIMITTAJAT HANKI VALMISTA TOIMITA ASIAKAS TILAUS-TOIMITUSPROSESSI Pieni bufferi Pieni bufferi Pieni bufferi Pieni bufferi 8
Kilpailuun vastaaminen verkostoa kehittämällä Miten edetty: SCM:n strategian päivitys Q2/2013 Oman toiminnan laajamittainen analysointi: - Mitä, mistä, miten, ABC jne. Benchmarkingvierailut oman alansa huippua edustavissa yrityksissä Prosessien kuvaaminen Kempillä Nykytila-analyysien ja prosessikuvausten tekeminen toimittajilla 9
Nykytila-analyysi Prosessi, toimintatapa TYKE / henkilöstön osallistaminen Sopimukset - Kempin yleiset hankintaehdot - Hankintasopimukset - yhteismitalliset toimitusehdot ja maksuehdot - Logistiikkasopimukset - minimi valmistuseräkoko - minimi tilauseräkoko - minimi pakkauskoko -Code of Conduct Toimitusaika - läpimenoaika - Kuljetuslogistiikka Puskurointi Kaupintavarasto - Ominaisuudet ERPissä TOIMIT TAJA ABC BCA CBA XYZ YZX ZXY 123
Nykytila-analyysi E-commerce -Laskut -Tilaukset -Ennusteet - Saldotiedot Toimitusvarmuus? Tuotannonohjaus - ennusteet omassa ERPissä -kapasiteettisuunnittelu karkeakuormitus - kapasiteettisuunnittelu hienokuormitus Ostotoiminta - oston allekirjoitetut raamisopimukset - varastonkierto & epäkurantti / vaihtoomaisuus - ostoparametrit ja niiden ylläpito - ABC-logiikan hyödyntämine ostossa - ostotilauksen vahvistukset ERPissä? - ostorutiinien automatisointi - ostoehdotukset - kiirehtimispyynnöt - hidastamispyynnöt - perumispyynnöt - ennusteet toimittajille viikoittain
Kilpailuun vastaaminen verkostoa kehittämällä Miten edetty: SCM:n strategian päivitys Q2/2013 Oman toiminnan laajamittainen analysointi: - Mitä, mistä, miten, ABC jne. Benchmarkingvierailut oman alansa huippua edustavissa yrityksissä Prosessien kuvaaminen Kempillä Nykytila-analyysien ja prosessikuvausten tekeminen toimittajilla Toimittajien kehitystyötä seuraavien ohjausryhmien perustaminen ja aktiivinen osallistuminen niihin Kehityspäivät puolen vuoden välein 12
13 Kilpailuun vastaaminen verkostoa kehittämällä Mitä on saatu aikaan tähän mennessä: Korjaavat toimenpiteet menossa nykytila-analyysien pohjalta Toimittajat käynnistäneet omia kehitysprojekteja mm. tuotannonohjauksen, ERP kehityksen ja varastonhallinnan osalta -> Tulokset hyödynnettävissä myös muiden asiakkaiden kanssa Sitoutunutta pääomaa vapautettu verkoston kaikilta tasoilta Varastotiloja saatu tuotantokäyttöön koko verkostossa Uusia logistiikkamalleja otettu käyttöön - 3PL inbound HUB käynnistetty Lahdessa - Inboundlogistiikka uudistettu -> Toimittajat pääsevät hyötymään Kempin logistiikkasopimuksista Informaation virtaamista pyritty lisäämään mm. tuotannon henkilöstön molemminpuolisilla tehdasvierailuilla Toimitusajat sovituille nimikkeille useista viikoista 2:een päivään Kempin hankintahenkilöstön resurssit pystytty kohdistamaan oikeisiin asioihin
Työmäärä per ABC luokka Q4/2013
Työmäärä per ABC luokka Q2/2014
Tapahtumia per ABC luokka Q3/2013
Tapahtumia per ABC luokka Q2/2014
Kilpailuun vastaaminen verkostoa kehittämällä Mitä seuraavaksi: Kaupintavarastojen ja puskuroinnin täysimääräinen hyödyntäminen Toimittajien hankintatoiminnan aktivointi Järjestelmäintegraatiot kaikkien toimittajien kanssa Outbound logistiikan analysointi Yhteismitallisten mittarien saattaminen loppuun Tuotekehitysyhteistyön lisääminen toimittajien kanssa 18
Kilpailuun vastaaminen verkostoa kehittämällä Muutama huomio matkan varrelta: ERP:ien ominaisuuksien hyödyntäminen vajavaista Ulkopuolisien konsulttien käyttämistä arastellaan kehittämistyössä (etenkin pienemmissä yrityksissä) vaikka rahoitus on olemassa Ennusteita ei hyödynnetä tuotannonohjauksessa Ostotoiminnan tasossa todella paljon parannettavaa lähes kaikissa yrityksissä 19
Kiitos! Lisätietoja: Janne Karppinen janne.karppinen@kemppi.com +358442899604