Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
|
|
- Marjut Hakala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / / / Laajalahti, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Ruukinranta-Tarvaspää, alue , pöydälle Valmistelijat / lisätiedot: Anttila Jukka, puh. (09) Pennanen Tarja, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelupäällikkö Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta 1 päättää keskustelun ja esitettyjen vaihtoehtojen pohjalta tavoitteet Ruukinranta-Tarvaspää asemakaavalle: 1.1 Alueelle osoitetaan korkeintaan kaksikerroksista tiivistä ja matalaa lisä- ja täydennysrakentamista 1.2 Alueen liikenneratkaisuissa huomioidaan ja sovitetaan yhteen sekä alueen nykyisten ja tulevien asukkaiden edut ja tarpeet, että myös lähiympäristön seudulliset tavoitteet. Alueen kokoojakatu suunnitellaan niin, että se ei houkuttele läpiajoon eikä korkeisiin nopeuksiin. 1.3 Alueen merkittävät historialliset arvot ja luonnonarvot pyritään säilyttämään ja suojelemaan tarvittavissa määrin. 1.4 Rantaraitti linjataan maisemaan sovitettuna merenrannan ja asutuksen väliselle alueelle. 1.5 Luonnosvaiheessa esitetään vaihtoehtoisia ratkaisuja mm. rakentamistehokkuuden, katulinjausten ja suojelumääräysten suhteen. Kaavaehdotus laaditaan vaihtoehdoista saadun palautteen ja tarkempien selvitysten perusteella. 2 järjestää asemakaavan lähtökohdista ja tavoitteista asukastilaisuuden nähtävillä olon aikana ja valitsee sen puheenjohtajaksi. Käsittely
2 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 2 / 2 Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Markkula ehdotti jäsen Harriet Klarin ja jäsen Ulla Palomäen kannattamana, että asia jätetään pöydälle seuraavaan kokoukseen. puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko pöydällepanoehdotus hyväksyä. Koska kukaan ei vastustanut ehdotusta, totesi puheenjohtaja sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi. Päätös Oheismateriaali Selostus Asia jätettiin yksimielisesti pöydälle seuraavaan pidettävään kokoukseen. - havainnekuva 1 - havainnekuva 2 Ruukinranta-Tarvaspään asemakaavan tavoitteena on alueen historialliset, rakennustaiteelliset ja luontoarvot huomioonottava hallittu täydentäminen pientalorakentamisella. Uutta rakennusoikeutta osoitetaan n k-m2. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: Vireilletulo Asemakaava on tullut vireille kaavoituskatsauksessa vuonna Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on päivätty Kaavatilanne Alue on asemakaavoittamaton. Alueella on voimassa Espoon eteläosien yleiskaava. Alueen kuvaus
3 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 3 / 3 Suunnittelualue sijaitsee Laajalahden, Turunväylän ja Kehä I:n välissä. Alueella on 69 asuntoa, 217 asukasta ja sen pinta-ala on noin 3 km2. Rakennettu kerrosala on noin m2. Alue on rakentunut sadan vuoden aikana vehreäksi omakotialueeksi. Pääpaino rakentamisessa on ollut 1900-luvun alkuvuosikymmeninä ja vuoden 1990 jälkeen. Alue on Espoon oloissa harvinaisuus: juuri missään muualla ei ole yhdellä alueella näin paljon muinaismuistoja, historiallisia rakennuksia ja luontokohteita kuin Ruukinranta-Tarvaspäässä. Täydennysrakentamisen määrää rajoittaa runsaiden suojelukohteiden tai - alueiden määrän ohella suojavyöhykkeiden suhteellinen laajuus, joita tarvitaan Turunväylän ja Kehä I:n varsille. Tulvakorkeuden alapuolelle jäävät, rakennettaviksi osoitetut alueet tulee korottaa vähintään tasoon +2.6 mpy. Kaavalliset tavoitteet ja sisältö Asemakaava-alueelle on esitetty kaksi päävaihtoehtoa, ve1 ja ve2. Vaihtoehdossa ve1 rakentamattomille suurille tonteille (pääosin Helsingin kaupungin maille) on esitetty rivitalorakentamista tehokkuudella 0,3 ja kaikkialle muualle pientalorakentamista tehokkuudella 0,25. Vaihtoehdossa ve2 on esitetty koko alueelle pientalorakentamista tehokkuudella 0,25. Helsingin kaupungin maille on esitetty pientaloja pihapiirejä muodostaviin kortteleihin, jotka voidaan toteuttaa yhtiömuotoisina. Rivitaloja ei sallita. Tavoitteena on yhdistää vaihtoehtojen ve1 ja ve2 katulinjauksista, korttelitehokkuuksista, rakennustyypeistä ja rakennusten suojelutavasta vaihtoehtojen parhaat ominaisuudet. Rakennussuojelu Molemmissa vaihtoehdoissa on suojeltu arvokkaimmat kohteet, Villa Elfvikin ja Gallen-Kallelan museon rakennukset. Vaihtoehdossa ve1 on suojeltaviksi merkitty kaikki ne rakennukset, jotka tehdyissä selvityksissä on esitetty suojeltaviksi (26 kpl). Vaihtoehdossa ve2 suojeltavaksi esitetyistä rakennuksista on merkitty suojeltaviksi vain arvokkaimmat ja suhteellisen hyväkuntoiset. Lopuille suojeltaviksi esitetyille rakennuksille on merkitty suojelusuositus niin, että jos rakennus puretaan, sen rakennusoikeus voidaan käyttää vain rakentamalla tilalle vastaavan kokoinen ja muotoinen rakennus. Luonnonsuojelu
4 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 4 / 4 Laajalahden Natura-luonnonsuojelualue sijoittuu kaava-alueen eteläosan vesialueelle ja virkistysalueelle. Kaava-alueelle tehdään Natura-arviointi. Villa Elfvikin lähistön metsät kuuluvat Ympäristöministeriön vanhojen metsien suojeluohjelmaan. Tällä alueella on myös vaarantuneeksi luokitellun keltamataran kasvupaikka ja kalliomännikkö, joka on metsälain mukainen tärkeä elinympäristö. Villa Elfvikin eteläpuolella olevilla kahdella kalliolammikolla on havaittu erityissuojeltua Eteläntytönkorentoa, jonka elinpaikat tulee säilyttää sellaisinaan. Alueella on kaksi asuinrakennusta, jotka ovat lepakoiden lepopaikkoja ja lain mukaan suojeltavia kohteita. Samoja rakennuksia esitetään suojeltaviksi myös rakennushistoriallisista syistä. Tehdyssä luontoselvityksessä on suositeltu myös lepakoiden kulkureittien ja saalistusalueiden säilyttämistä. Olemassa olevan pientalorakenteen keskellä oleva rakentamaton lehtoalue on selvityksessä suositeltu säilytettäväksi mahdollisuuksien mukaan. Kaavaluonnoksessa alue on merkitty pientaloalueeksi. Muinaismuistot Muinaismuistolailla suojellut maa- ja merilinnoitukseen kuuluvat linnoituslaitteet sijaitsevat Turunväylän suojaviheralueella ja Villa Elfvikin ympäristön lähivirkistysalueella, jonne sijoittuu myös muinaismuistolailla suojeltu Bredvikin keskiaikaisen kylän tontti. Rantaraitti Rantaraitti on osoitettu kulkemaan mahdollisimman rannassa Helsingin rajalle asti. Asemakaavaa varten on tutkittu useita vaihtoehtoisia linjauksia, joista asemakaavaan esitetään suurelta osin luonnonpolkutyyppistä vaihtoehtoa (pitkospuut, laiturit ja sillat). Pyörärantaraitti on suunniteltu kulkevan kauempana merestä ja osittain myös katuverkon ajoradalla. Gallen-Kallelan museoalueen osalle rantaraitti on jo suunniteltu Teknisessä keskuksessa. Liikenne Alueen pääliikenneverkko muodostuu Kehä I:stä ja Turunväylästä. Kaavaalueelle on suunniteltu kolme eritasoliittymää. Leppäsolmu ja Vermonsolmu on jo toteutettu. Laajalahdensolmu, joka sijaitsee Kehä I:llä Turvesuontien liittymän kohdalla, on vasta suunnitteluvaiheessa. Lisäksi Kehä I:n yli on suunniteltu Kurkijoentien risteyssilta, joka yhdistää Laajalahden (Kurkijoentien) ja Ruukinrannan (Laatokantien) toisiinsa. Kehä I on kaava-alueen kohdalla erikoiskuljetusten reitti. Kehä I:n ja Turunväylän ratkaisut perustuvat tehtyihin tiesuunnitelmiin. Lisäksi alueelle on suunniteltu kokoojakatuyhteys Kurkijoentien risteyssillalta Vermonsolmuun. Vuoden 2030 liikenne-ennusteen mukaan Turunväylän liikennemäärä on noin ajon/vrk, Kehä I:n noin ajon/vrk, kokoojakatuyhteyden noin ajon/vrk.
5 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 5 / 5 Vaihtoehdossa ve1 katuverkko on muodostettu nykytilanteesta välttämättömiltä osin kehitettynä, ja se perustuu rivitalorakentamiseen keskeisellä alueella. Kokoojakatuyhteys kulkee nykytilannetta mukaillen Laatokantien, Ruukirannantien ja Joel Rundtin tien kautta. Lisäksi vaihtoehdossa esitetään rakennettavaksi kahta uutta tonttikatua (Ruukinrannankuja ja Iisakinkuja). Vaihtoehdossa ve2 Laatokantien kokoojakatu johdetaan keskeisesti alueen läpi. Tässä vaihtoehdossa on esitetty uusien rakennettavien tonttikatujen Ruukinrannankujan ja Iisakinkujan lisäksi myös uutta katua Ruukinrannantien ja Joel Rundtintien yhteyteen, kadulla on mahdollistettu neljän uuden tontin muodostaminen. Lisäksi Ruukinrannantie ja Joel Rundtin tie toimivat kokonaan tonttikatuina. Kehä I:n ja Turunväylän lisäksi joukkoliikenteen liikennöinti on mahdollistettu kokoojakadulla. Kokoojakadun bussipysäkit on suunniteltu ajoradalla oleviksi hidastepysäkeiksi. Alue on hyvin saavutettavissa pyörällä. Pyöräilyn laatukäytävät on suunniteltu sekä Kehä I:n viereen että alueen läpi kulkevana itälänsisuuntaisena yhteytenä, joka yhdistää mm. Helsingistä suunnitellun laatureitin Leppävaaraan ja Kehä I:n laatureittiin. Alueen läpi on suunniteltu pyöräilyn rantaraittiyhteyttä, joka kulkisi paikoin ajoradalla, kuten Ville Vallgrenin tiellä. Ympäristön häiriötekijät Kaava-alueelle on tehty alustava meluselvitys (Sito, ). Selvityksen mukaan ennustetilanteessa vuonna 2030 lähellä Turunväylää ja Kehä I:stä melutasot nousevat niin korkeiksi, että teiden läheisyyteen ei suositella asuinrakentamista. Asuinalueiden suojaamiseksi melulta tarvitaan lisää meluesteitä, kuten meluaitoja. Kaavan ehdotusvaiheessa tutkitaan tarkemmin melusuojaus. Kehä I ja Turunväylä vaikuttaa erityisesti kyseisten teiden reuna-alueiden ilmanlaatuun. Reuna-alueilla asuntojen oleskelualueet tulee sijoittaa mahdollisimman kauas vilkkaasti liikennöidystä teistä. Myös uudisrakennusten ilmanoton sijoituksella pystytään vaikuttamaan rakennusten sisäilman laatuun. Liikenteen aiheuttamien päästöjen vaikutus täytyy erityisesti huomioida Gallen-Kallelan tien itäisessä asuinkorttelissa, joka on lähimpänä Turunväylää. Liikenteen vaikutukset ilmanlaatuun selvitetään tarkemmin ehdotusvaiheessa. Venesatama Venesatama esitetään säilytettäväksi nykyisessä laajuudessaan. Sen laajentaminen toisi alueelle runsaasti ulkopuolista liikennettä ja vaatisi paljon tilaa mm. autopaikkoja ja veneiden talvisäilytystä varten. Esitetyt mielipiteet
6 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 6 / 6 Tiedoksi Asemakaavahanke on herättänyt alueella suurta mielenkiintoa jo pian sen vireilletulon jälkeen ja siihen liittyen on esitetty useita mielipiteitä, kannanottoja ja adresseja ennen kaavan nähtävilläoloa. Osassa kannanottoja viitataan edellisen valmistelijan tekemään, keskeneräiseen kaavaluonnokseen, jota on sittemmin jo muutettu. Mielipiteissä ja adresseissa otetaan kantaa mm. rantaraittiin, rakentamistehokkuuksiin, rakennussuojeluun, katujen linjauksiin ja nimiin. Nähtävänä kokouksessa: - Rantaraittiselvitys - Vanhojen huviloiden arvotusselvitys - Luontoselvitys
7 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 7 / 7
Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.04.2013 Sivu 1 / 1 6205/10.02.03/2011 62 Mankkaa, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Suurpelto VI-VII, alue 241700 Valmistelijat / lisätiedot: Christian Ollus, puh.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat
Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä
Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa
127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka
4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.10.2014 Sivu 1 / 1 514/10.02.03/2014 126 Laajalahti pohjoinen, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 120322, 17. kaupunginosa Laajalahti Valmistelijat / lisätiedot:
Ruukinranta-Tarvaspää
1 (5) Asianumero 2993/10.02.03/2016 Aluenumero 250100 Ruukinranta-Tarvaspää Asemakaava 17. kaupunginosa, Laajalahti 51. kaupunginosa, Leppävaara Korttelit valmisteluaineistossa 17070-17085 Korttelit kaavaehdotuksessa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 1942/2014 10.02.03 102 Kielteinen päätös asemakaavan muutoshakemukseen, koskien kiinteistöjen 5:707 ja 5:708 käyttötarkoituksen muuttamista asuinkäyttöön,
Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 110. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone Kirkkojärventie 6 B
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 13.03.2013 Sivu 1 / 110 Kokoustiedot Aika 13.03.2013 keskiviikko klo 17:30-19:00 Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone Kirkkojärventie
Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 1942/2014 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 102 25.5.2016 107 Kielteinen päätös asemakaavan muutoshakemukseen, koskien kiinteistöjen 5:707 ja 5:708
Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 Sivu 1 / 1 1447/2014 10.02.03 103 Seilikaarenkulma, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 240119, 26. kaupunginosa Mankkaa Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 03.09.2015 Sivu 1 / 1 2751/10.02.03/2015 139 Laurinlahti, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 411611, 34. kaupunginosa Espoonlahti Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna
Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
.0.04 Sivu / 58/0.0.04/0 7 6..03 7 30.0.03 75 3..03 9 Velskolan Pitkäjärvi, eteläosa, ehdotus kaupunginhallitukselle ranta-asemakaavaksi, alue 6400, 78. kaupunginosa Nuuksio ja 84. kaupunginosa Röylä,
SOUKANKALLIO Aluenumero
1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU
Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Littoisten laajennus ja muutokset Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / LITTOISTEN LAAJENNUS JA MUUTOKSET ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.5.2018
Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1 1108/10.02.03/2012 20 Westend,asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet, Westend III, alue 230302 Valmistelijat / lisätiedot: Rauhalammi Kaisa,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 108. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3129/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 38 13.3.2013 108 Muurala, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, Mikkelä I, alue 620102 Valmistelijat /
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
Ruukinranta-Tarvaspää Asemakaava 17. kaupunginosa, Laajalahti 51. kaupunginosa, Leppävaara Korttelit ,
1 (28) Asianumero 2993/10.02.03/2016 Aluenumero 250100 Ruukinranta-Tarvaspää Asemakaava 17. kaupunginosa, Laajalahti 51. kaupunginosa, Leppävaara Korttelit 17070-17079, 17082-17084 Asemakaavan selostus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 5128/2015 10.02.03 60 Yläkartanonristi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), 33. kaupunginosa Soukka, osa korttelia 33067
Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos
1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 104. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3746/10.02.03/2011 104 Lintuvaara, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), Lintumetsä II, alue113402 Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat
Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 177. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 18.10.2016 Sivu 1 / 1 1513/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 173 5.10.2016 177 Vastauksen antaminen asemakaavan muutoshakemukseen koskien korttelin 21166 tontin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat
RUUKINRANTA-TARVASPÄÄN ASEMAKAAVAN VALMISTELUAINEISTON ESITTELY- JA TIEDOTUSTILAISUUS
MUISTIO ALUE 250100 9.10.2013 DNRO 3509/2011 RUUKINRANTA-TARVASPÄÄN ASEMAKAAVAN VALMISTELUAINEISTON ESITTELY- JA TIEDOTUSTILAISUUS Aika ja paikka: ke 2.10. klo 17.30, kartat nähtävillä klo 17 alkaen, Laajalahden
Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1
Tuulissuontien_jatko_2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 LIETO / LITTOINEN / TUULISSUONTIEN JATKO 2 ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.8.2017 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee
Espoon kaupunki Pöytäkirja 66. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 26.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 12.4.2016 66 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa,
Latokaskenniitty asemakaava
Latokaskenniitty asemakaava 432100 Miika Ruokonen, asemakaavainsinööri Asukastilaisuus 17.9.2015 18.9.2015 2 Asemakaavan tavoitteet Tavoitteena on sijoittaa urheilupuisto tyhjillään olevalle Latokaskenniitylle.
Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005
Valtuusto 6.0.007 LISTAN ASIANRO Asianro 576 / 50 / 005 Liitteet NUPURI, HALLAVANTORPPA, ASEMAKAAVAN JA MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 6400 Valmistelijat / lisätiedot: Christian Ollus, puh. (09)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /
KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
KEMIÖNSAAREN KUNTA LIITE 2 EKNIEMEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kemiönsaaren kunnan Ekniemen alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis-
Espoon kaupunki Pöytäkirja 157. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 157 Saunalahdenportti, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 421105, 42. kaupunginosa Saunalahti Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 106. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 Sivu 1 / 1 2006/2017 10.02.03 106 Söderskoginaukea, vaihtoehtotarkastelut, alue 432300, 40. kaupunginosa, Espoon keskus, 41. kaupunginosa, Kaupunginkallio ja 46.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150337 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 907/10.02.03/2014 25.8.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen tontille, joka ei ole toteutunut voimassa
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.09.2015 Sivu 1 / 1 4717/10.02.03/2013 145 Maarinniitty I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 213409, 16. kaupunginosa Pohjois-Tapiola
Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.10.2016 Sivu 1 / 1 600/2016 10.02.03 169 Keilaniemi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 220829, 10. kaupunginosa Otaniemi Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa
sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa.
Helsingin kaupunki Esityslista 11/2017 1 (5) 8 Skatanniemi 10a ja b, tonttien 54327/2 ja 3 asemakaavan muuttaminen (nro 12453) (b-asia) HEL 2016-003957 T 10 03 03 Ksv 5544_1, karttaruutu 675509-10 Päätösehdotus
Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos
Asianumero 3967/10.02.03/2012 Aluenumero 230959 Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14041 tontit 6 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS
KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-
Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.05.2015 Sivu 1 / 1 4311/10.02.03/2014 72 Hansakallio, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 510304, 44. kaupunginosa Kauklahti Valmistelijat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
Espoon kaupunki Pöytäkirja 156. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 777/2016 10.02.03 156 Lillmossaskogen, asemakaavan sekä maankäyttösopimusten ja alueen luovutusta koskevien esisopimusten hyväksyminen, alue 713300, 82. kaupunginosa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 247/2017 10.02.05 47 Rakennuskieltojen jatkaminen Pohjois-Espoossa rakennuskieltokartan tunnuksilla 113, 114, 115 ja 116 Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 193. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 2116/2016 10.02.03 193 Suinonsalmi, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 412009, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan
Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 8
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 24.08.2016 Sivu 1 / 8 Kokoustiedot Aika 24.08.2016 keskiviikko klo 17:50-21:00 Kaupunkisuunnittelulautakunnan tavanomainen kokoustyöskentely keskeytettiin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kaunispään asemakaavan muutos VT 4:n ympäristö OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 19.10.2009 Sisällysluettelo: 1. Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? 3 2. Suunnittelu- ja vaikutusalue 3 3.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 157 14.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 163 28.10.2015 101 Saunalahdenportti, asemakaavan muutoksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 189. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 03.06.2013 Sivu 1 / 1 4619/08.01.00/2012 Kaupunginhallitus 381 17.12.2012 189 Selvitys Otaniemen liittämisestä Raide-Jokerin piiriin Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäkinen, puh. (09)
KAUNIAISTENTIE 1. kaupunginosan liikennealueet Asemakaavan muutos Ak 208
KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö 5.3.2013 KAUNIAISTENTIE 1. kaupunginosan liikennealueet Asemakaavan muutos Ak 208 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 5.3.2013
Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106
1 (7) Asianumero 3661/503/2009 Aluenumero 631102 Kulloonmäki I 63 kaupunginosa, Järvenperä Osa kortteli 63106 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee
Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112
1 (10) Asianumero 5297/10.02.03/2017 Aluenumero 420215 Tervanpolttajantie Asemakaavan muutos 42. kaupunginosa, Saunalahti Kortteli 42112 Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
Espoon kaupunki Pöytäkirja 48
08.05.2017 Sivu 1 / 1 292/2016 02.07.00 26 7.3.2016 48 Alueen varauksen jatkaminen Tapiolasta Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiölle opiskelija-asuntohankkeen suunnittelua varten (Maarinsolmu) Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 140. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 140 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä
Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue
1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.03.2015 Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.03.2015 Sivu 1 / 1 1936/10.02.03/2014 42 Kivenlahti I A, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 411449, 34. kaupunginosa Espoonlahti Valmistelijat
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.03.2014 Sivu 1 / 1 3746/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 12.6.2013 17 Lintumetsä II, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 113402, 50. kaupunginosa, Lintuvaara
NIINNIEMEN ASEMAKAAVA
KAAVASELOSTUS 18.3.2008 JOUTSAN KUNTA NIINNIEMEN ASEMAKAAVA Luonnos 18.3.2008 Korttelit 1-7 sekä niihin liittyvät lähivirkistys-, liikenne-, katu- ja vesialueet i 1 TIIVISTELMÄ 2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet
Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.08.2016 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 157 14.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 163 28.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 101 25.5.2016
HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin
Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:
1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Auvaisten asemakaavan laajennus A3440
Kaarinan kaupunki Auvaisten asemakaavan laajennus osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: 112/2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 875/10.02.03/2013 134 Juvankartano, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 711405, 81. kaupunginosa Niipperi Valmistelijat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 5 Alue 321217 Lystimäki Asemakaavan muutos Asianumero 2635/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittää pieniä osia katu- ja puistoaluetta tonttiin 49-22-171-2 Isoistenkuja
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 141201 Luuvanmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2639/10.02.03/2016 20.3.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on Äraportti -nimisen kadun katkaiseminen Riihiniityntielle / Rastaalantielle.
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
Espoon kaupunki Pöytäkirja 132. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.08.2016 Sivu 1 / 1 1139/2016 10.03.00 Kaupunkisuunnittelulautakunta 132 17.8.2016 132 Oikaisuvaatimusten käsittely koskien kaupunkisuunnittelujohtajan maisematyölupapäätöstä
69 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, Viiala, Nuijatie 31, täydennysrakentaminen vuokra-asumiseen, asemakaava nro 8627
Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (5) 69 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, Viiala, Nuijatie 31, täydennysrakentaminen vuokra-asumiseen, asemakaava nro 8627 TRE:8066/10.02.01/2015 Valmistelija
Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2016 Sivu 1 / 1 518/2016 10.02.03 60 Toimisto- ja liiketilojen auto- ja pyöräpaikkojen laskentaperiaatteet asemakaavoituksessa Valmistelijat / lisätiedot: Markku Antinoja,
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET
NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide
TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS
TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:
Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360
Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO
Seitap Oy 2016 Pello, Pellon asemakaava Kirkon kortteli. Pellon asemakaava Kirkon kortteli. ASEMAKAAVAN SELOSTUS (Luonnosvaihe)
Pellon asemakaava Kirkon kortteli ASEMAKAAVAN SELOSTUS 12.4.2016 (Luonnosvaihe) Pellon kunta Seitap Oy 2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava
Espoon kaupunki Pöytäkirja 11. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 04.02.205 Sivu / 4940/0.03.0/204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 74 0.2.204 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3 2..205 Espoon liikenneverkkovisio, pöydälle 0.2.204, pöydälle 2..205
Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos
1 (7) Asianumero 4237/10.02.03/2012 Aluenumero 612703 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia 20010 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS
SIUNTIO BOTÅKER ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS 12.6.2014 Vireille tulosta ilmoitettu: Tekninen lautakunta 26.2.2014. Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520