Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 1"

Transkriptio

1 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / / / Westend,asemakaavan muutoksen lähtökohdat ja tavoitteet, Westend III, alue Valmistelijat / lisätiedot: Rauhalammi Kaisa, puh. (09) etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Kaupunkisuunnittelupäällikkö Torsti Hokkanen Kaupunkisuunnittelulautakunta 1 hyväksyy seuraavat kaavalliset tavoitteet Westend III asemakaavamuutoksen pohjaksi: 1.1 Kaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen sijoittuminen nykyiselle liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle. Muutos tukee Westendin ja Tapiolan keskuksen kehittämistä. Alue tukeutuu Tapiolan keskuksen palveluihin ja joukkoliikenteeseen. 1.2 Korttelista suunnitellaan laadukas, tiivis ja omaleimainen asuntokortteli. 1.3 Pysäköinti järjestetään pihakansien ja rakennusten alaisina. Asuntopihat suojataan Länsiväylän liikenteen haitoilta. 1.4 Asemakaavamuutoksella luodaan edellytykset monipuolisille ja uusiutuville energiaratkaisuille. 2 järjestää asemakaavamuutoksen valmisteluaineistosta tiedotus- ja keskustelutilaisuuden ja valitsee sen puheenjohtajaksi Käsittely Keskustelun kuluessa puheenjohtaja Makkula ehdotti jäsen Klarin kannattamana, että asia jätetään pöydälle seuraavaan kokoukseen. Julistettuaan keskustelun pöydällepanosta päättyneeksi puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko pöydällepanoehdotus hyväksyä. Koska kukaan ei vastustanut ehdotusta, totesi puheenjohtaja sen tulleen yksimielisesti hyväksytyksi. Päätös

2 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 2 / 2 Kaupunkisuunnittelulautakunta: Päätti yksimielisesti panna asian pöydälle seuraavaan kokoukseen. Oheismateriaali Selostus - ajantasakaava - viistoilmakuva Suunnittelualueena on Westendinaseman eteläpuolella oleva kortteli Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa liike- ja toimistorakennusten korttelialue korkeatasoiseksi ja tiiviiksi asuntokortteliksi. Rakennusoikeus nousee nykyisestä 5430 kerrosneliömetristä kerrosneliömetriin. Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: Vireilletulo Kaavoitushakemukset ovat saapuneet 15.3 ja Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto antoi kaavoituskehotuksen : Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto kehottaa kaupunkisuunnittelulautakuntaa käynnistämään asemakaavan laatimisen Westendinaseman eteläpuolisen korttelin osalta Westendissä Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Eteran ja EKE-Rakennus Oy:n esityksen pohjalta. Vireilletulosta ilmoitettiin myös kaupungin ilmoituslehdissä, Länsiväylässä ja Hufvudstadsbladetissa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan muutokseen liittyen on laadittu erillinen osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka on päivätty Alueen kuvaus Suunnittelualueen maanomistajat ovat Etera ja EKE- Rakennus OY.

3 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 3 / 3 Kolmion muotoinen kortteli hahmottuu alueen ensimmäisenä rakennettuna korttelina Länsiväylältä saavuttaessa. Korttelialueella sijaitsee kolme toimistokäytössä olevaa rakennusta, joista vanhin on rakennettu asuinrakennukseksi 1960-luvun alussa ja muutettu toimistokäyttöön 1970-luvulla. Muut toimistorakennukset ovat valmistuneet vuosina 1985 ja Rakennukset reunustavat korttelin pohjois- ja itäsivuja. Keskellä aluetta on pysäköintiä ja kallioinen kumpare, jossa kasvaa mm mäntyjä. Korttelin eteläpuolella on Westendin asuntoalue, jonka rakennukset ovat enimmäkseen 2-kerroksia rivi- ja pientaloja. Pohjoispuolella on vilkas Westendinkatu, josta kulkee mm sisääntulo Westendiin, yhteys Tapiolasta Länsiväylälle Helsingin suuntaan sekä bussit läheiselle Westendinasemalle. Uudenmaan maakuntakaavassa (vahvistettu ) suunnittelualue on merkitty taajamatoimintojen alueeksi. Kaava-alueen pohjoispuolella on moottoriväylä (Länsiväylä). Alueen ulkopuolella Tapiola on merkitty kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeäksi alueeksi. Rantaviivaa myötäilee viheryhteystarve. Espoon eteläosien yleiskaavassa alue on asuntoaluetta (A). Korttelialue rajautuu pohjoisessa uuteen ja olennaisesti muuttuvaan, keskustatoimintojen ja lähipalvelujen alueeseen. Yleiskaavan merkintä mahdollistaa Länsiväylän osittaisen kattamisen. Kortteli sijaitsee osittain yleiskaavaan merkityn, kaupunkikuvallisesti arvokkaan alueen reunalla ja osittain sen ulkopuolella. Yleiskaavan kaupunkikuvallisesti arvokas alue on kaupunkimaisemaa, jonka rakennus- ja kulttuurihistoriallisesti arvoja sekä kaupunkikuvaa on suojeltava. Suojelu ei koske yksittäisiä rakennuksia, vaan kohdistuu alueen ominaispirteisiin. Korttelin nykyiset rakennukset poikkeavat ominaisuuksiltaan; mittasuhteiltaan ja käyttötarkoitukseltaan kaupunkikuvallisesti arvokkaan alueen muusta rakennuskannasta. Kaavamuutosalueen lähellä kulkee yleiskaavassa virkistysyhteys, rantaraitti. Voimassa olevissa asemakaavoissa alue on liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta. Parhaillaan kaupunkisuunnittelukeskuksessa on työn alla Espoon korkean rakentamisen selvitys. Kaupunkitasoisia linjauksia tullaan käsittelemään kevään aikana luottamusmieselimissä. Selvityksen aiheita ovat mm korkean rakentamisen sijoittuminen raideliikenteen asemiin nähden, korkean rakentamisen suhde väljään puutarhakaupunkiin ja sosiaalisesti kestävä kehitys korkean rakentamisen hankkeissa. Matka kaava-alueelta lähimmälle tulevalle metroasemalle on 800 metriä. Ote maakuntakaavasta ja yleiskaavasta sekä tarkempi kuvaus kaavojen sisällöstä ja valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. Kaavalliset tavoitteet ja sisältö Kaavanmuutoksen tavoitteena on osoittaa liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle asumista. Kerrosluku nousee kahdesta enimmillään

4 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 4 / 4 viiteentoista. Rakennusoikeus lisääntyy noin 3, 7 -kertaiseksi nykyisestä 5430 k-m2:stä, ollen k-m2. Kulku kortteliin tapahtuu Käärmesaarentien kautta. Autopaikat sijoitetaan pihakannen ja rakennusten alle. Asuntopihat suojataan Länsiväylän liikenteen haitoilta. Asemakaavan suunnittelussa korostetaan hyvien energiaratkaisujen merkitystä. Valmisteluaineiston suunnittelu Alustavat maankäytön suunnitelmat on tehnyt Arkkitehtitoimisto JKMM Oy. Liikenteen tarkasteluja on tehnyt Sito Oy. Kokonaisrakenne ja kaupunkikuva Korttelin etelälaidan rakennukset ovat 5 ja 7-kerroksisia ja Westendinkadun varteen tulevat rakennukset 9 - ja 15 -kerroksisia. Kortteliin tulevan pihakannen reunoihin tehdään syviä istutusaltaita, joissa on puiden mahdollista kasvaa. Nykyinen runsas puusto Käärmesaarentien varrella pyritään säästämään. Se toimii näköesteenä kadun yli uusien ja vanhojen asuntojen välissä. Kortteli sijoittuu Westendin asutuksen pohjoispuolelle. Tornien varjot laskeutuvat vain korttelin itäpuolella olevan rivitalon kortteliin eniten auringon laskiessa lännestä. Alue nojaa Tapiolan keskuksen palveluihin ja joukkoliikenteeseen ja sen tehokas rakentaminen tukee Westendin ja Tapiolan kehittämistä. Tavoitteena on korttelin yhdistäminen maisemallisesti ja toiminnallisesti Etelä-Tapiolaan, johon on tulossa paljon uutta asumista. Voimassa oleva kaava mahdollistaa Länsiväylän eteläpuolella 18-kerroksisen hotellin noin 100 metrin päähän itään ja enimmillään 5 -kerroksisen terassikerrostalon noin 200 metrin päähän länteen muutosalueesta. Aluetta lähimmät korkeat asuinrakennukset ovat parhaillaan rakenteilla olevat 13-kerroksiset pistetalot Länsiväylän pohjoispuolella, noin 300 metrin etäisyydellä suunnittelualueesta. Luonto-olot, maisema ja viheralueet Korttelin paikallinen luonnonmaisema muuttuu kun nykyinen puusto ja luonnon kalliopinta hävitetään. Piha ja uusi kasvillisuus rakennetaan pysäköintilaitoksen kannen päälle. Käärmesaarenpolun katualueella oleva puusto säilyy. Liikenne ja melusuojaus Paikoitusnormina on asuinkortteleissa käytetty 1 ap / 90 k-m2, vähintään 1 ap /asunto sekä 1 ap liikekerrosalan 50 k-m2 kohti. Edellä lueteltujen paikkojen lisäksi on toteutettava vieraspaikkoja 10% asukaspysäköintipaikkojen määrästä. Kaava varten teetetään liikenteelliset tarkastelut, liikenteen meluselvitys ja ilmanlaatuselvitys. Mitoitus Kaavanmuutosalueen pinta-ala on 8130 m2. Suunnitelman asuinrakennusten yhteenlaskettu rakennusoikeus on Tehokkuusluku, rakennusoikeuden suhde korttelin pinta-alaan on noin e= 2,55.

5 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 5 / 5 Korttelin rakennusoikeus on nykyisessä asemakaavassa yhteensä 5430 k- m2 ja tehokkuusluku noin e=0,67. Kaavamuutos mahdollistaa yhteensä noin 400 uuden asukkaan (1 as/ 50 k-m2) muuttamisen alueelle. Selvitykset Liikenteen selvitysten lisäksi kaavaa varten tehdään hulevesiselvitys, tuulisuus- ja varjostusselvitykset, maisemallinen selvitys ja energiatarkastelu. Sopimusneuvottelut Sopimusneuvotteluista vastaa tonttiyksikkö. Maanomistajien kanssa neuvotellaan maankäyttösopimus siten, että se on allekirjoitettu tai kaupunginhallitus on sen hyväksynyt ennen kuin asemakaavan muutos on valtuuston hyväksyttävänä. Perittävät maksut Asemakaavan muutoksen hakijalle ilmoitetaan, että kaupunki tulee MRL 59 :n mukaisesti perimään asemakaavan muutoksen laatimiskuluja IV maksuluokan mukaan euroa ja kuulutuskuluja III kuulutusluokan mukaan euroa. Hyväksyminen Asemakaavan muutoksen hyväksyy valtuusto. Nähtävänä kokouksessa - Ajantasa-asemakaava - Maankäytön suunnitelma, Arkkitehtitoimisto JKMM Oy Tiedoksi

6 Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 6 / 6

Westend III Asemakaavan muutos

Westend III Asemakaavan muutos 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Westend III Asemakaavan muutos Asianumero 1108/10.02.03/2012 Aluenumero 230302 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 29.10.2014 Sivu 1 / 1 514/10.02.03/2014 126 Laajalahti pohjoinen, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 120322, 17. kaupunginosa Laajalahti Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 192. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.12.2015 Sivu 1 / 1 2905/2015 10.02.03 192 Tillinmäki, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 420605, 43. kaupunginosa Vanttila Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.10.2012 Sivu 1 / 1 3919/10.02.03/2011 134 Röylä, asemakaavan lähtökohdat ja tavoitteet, Pakankylän kartano, aluenumero 710100 Valmistelijat / lisätiedot: Ollus Christian,

Lisätiedot

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka

127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue , 33. kaupunginosa Soukka 4331/10.02.03/2013 127 Soukansalmi, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 412008, 33. kaupunginosa Soukka Valmistelijat / lisätiedot: Tiina Aalto, puh. 050 553 2886 etunimi.o.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 235. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.12.2016 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 235 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 442101, 31. kaupunginosa Kaitaa Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 10.06.2015 Sivu 1 / 1 4462/10.02.03/2014 101 Karakallion keskusta, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 131609, 57. kaupunginosa Karakallio Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 139. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 03.09.2015 Sivu 1 / 1 2751/10.02.03/2015 139 Laurinlahti, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 411611, 34. kaupunginosa Espoonlahti Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 141. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 31.08.2016 Sivu 1 / 1 5604/2015 10.02.03 141 Vuoritonttu, asemakaavan muutos, kaavan lähtökohdat ja tavoitteet, alue 211835, 15. kaupunginosa Niittykumpu Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.09.2015 Sivu 1 / 1 4717/10.02.03/2013 145 Maarinniitty I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 213409, 16. kaupunginosa Pohjois-Tapiola

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 2480/2013 10.02.03 30 Lahnus-Korpilampi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 720604, 87. kaupunginosa Lahnus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 72. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.05.2015 Sivu 1 / 1 4311/10.02.03/2014 72 Hansakallio, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 510304, 44. kaupunginosa Kauklahti Valmistelijat

Lisätiedot

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos

Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 5070/10.02.03/2013 Aluenumero 411450 Kivenlahti I A, muutos 34. kaupunginosa Espoonlahti Kortteli 34040 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 211. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 211. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 30.11.2016 Sivu 1 / 1 619/2016 10.02.03 211 Ahertajankulma II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 211402, 12. kaupunginosa Tapiola Valmistelijat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 441103 Hannus II (31 Kaitaa) Asemakaavan muutos Asianumero 3122/10.02.03/2015 1.8.2016 Kaitaan kaupunginosaan laaditaan asemakaavan muutos. Tavoitteena on muuttaa nykyinen rivitalojen, kytkettyjen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 157. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 157. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.10.2015 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 157 Saunalahdenportti, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 421105, 42. kaupunginosa Saunalahti Valmistelijat

Lisätiedot

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360

Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 108. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3129/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 38 13.3.2013 108 Muurala, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, Mikkelä I, alue 620102 Valmistelijat /

Lisätiedot

Alue Maarinniitty III

Alue Maarinniitty III s. 1 / 9 Alue 213210 Maarinniitty III Asianumero 4830/10.02.03/2015 30.5.2016 Asemakaavan muutos Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 5 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen toimistorakennuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 3496/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 231 14.12.2016 62 Ruusutorppa I muutos, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111603, 51. kaupunginosa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 21.03.2016 Sivu 1 / 1 4717/10.02.03/2013 Kaupunkisuunnittelulautakunta 145 16.9.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 180 25.11.2015 103 Maarinniitty I, asemakaavan muutoksen sekä maankäyttösopimusten

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.

OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 8 Alue 213409 Maarinniitty I Asemakaavan muutos Asianumero 4717/10.02.03/2013 11.8.2014 Tavoitteena on mahdollistaa yhden kuusi kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen kahdelle vierekkäiselle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 42. Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.03.2015 Sivu 1 / 1 1936/10.02.03/2014 42 Kivenlahti I A, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 411449, 34. kaupunginosa Espoonlahti Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.10.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 113. Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.10.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.10.2014 Sivu 1 / 1 2079/10.02.03/2014 113 Keilaniemi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 220826, 10. kaupunginosa Otaniemi Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 81. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 3816/10.02.03/2013 81 Tuomarila I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 611115, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 144. Kaupunginhallitus 12.05.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 144. Kaupunginhallitus 12.05.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 12.05.2014 Sivu 1 / 1 6270/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 186 26.11.2013 Kaupunkisuunnittelulautakunta 44 23.4.2014 144 Matinkylän keskus II, Matinkallio, asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue

Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue 1 (6) Asianumero 3941/10.02.03/2014 Aluenumero 220827 Keilaniemi Asemakaavan muutos 10. kaupunginosa, Otaniemi Virkistysalue Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 18.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 83/2015 10.02.03 40 Gräsantulli, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 321610, 22. kaupunginosa Olari Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 121. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 08.06.2016 Sivu 1 / 1 2463/2016 10.03.00 121 Rakennuskiellon ja toimenpiderajoituksen määrääminen osalle Espoon pohjois- ja keskiosien yleiskaavan aluetta Valmistelijat /

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 134. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.11.2014 Sivu 1 / 1 875/10.02.03/2013 134 Juvankartano, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 711405, 81. kaupunginosa Niipperi Valmistelijat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 8 Alue 212703 Keijuniitty Asemakaavan muutos Asianumero 1345/10.02.03/2014 11.8.2014 Tavoitteena on mahdollistaa enimmäkseen 6 kerrosta korkean asuinrakennuksen rakentaminen nykyisen nelikerroksisen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 130. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.08.2016 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 157 14.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 163 28.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 101 25.5.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 25.05.2016 Sivu 1 / 1 4142/10.02.03/2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 157 14.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 163 28.10.2015 101 Saunalahdenportti, asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 316. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 316. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 8.0.03 Sivu / 758/0.0.03/0 Kaupunkisuunnittelulautakunta 3..03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 80 5.5.03 36 Matinkylä, Matinlahti II muutos, asemakaavan muutosehdotuksen ja maankäyttösopimuksen

Lisätiedot

SOUKANKALLIO Aluenumero

SOUKANKALLIO Aluenumero 1 (5) Asianumero 4470 / 503 / 2006 SOUKANKALLIO Aluenumero 412800 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys Tarkistettu Tarkistettu 29.11.2007 16.04.2008 27.4.2009 OSOITE TAI MUU

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 47. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone Kirkkojärventie 6 B

Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 47. Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone Kirkkojärventie 6 B Espoon kaupunki Pöytäkirja Kaupunkisuunnittelulautakunta 06.02.2013 Sivu 1 / 47 Kokoustiedot Aika 06.02.2013 keskiviikko klo 17:30-19:15 Paikka Kaupunkisuunnittelulautakunnan kokoushuone Kirkkojärventie

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista

Lisätiedot

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Soukankallio Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 412801 Soukankallio Asemakaavan muutos Asianumero 4300/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa voimassa olevan kaavan mukainen tonttijako. Kaavamuutoksella korttelin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 60. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.03.2017 Sivu 1 / 1 5128/2015 10.02.03 60 Yläkartanonristi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), 33. kaupunginosa Soukka, osa korttelia 33067

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 Sivu 1 / 1 1447/2014 10.02.03 103 Seilikaarenkulma, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 240119, 26. kaupunginosa Mankkaa Valmistelijat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 420605 Tillinmäki Asemakaavan muutos Asianumero 2905/10.02.03/2015 10.08.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sijoittaa palvelutalo kortteliin 43072, muuttamalla osa asuinpientalojen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 169. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.10.2016 Sivu 1 / 1 600/2016 10.02.03 169 Keilaniemi, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 220829, 10. kaupunginosa Otaniemi Valmistelijat / lisätiedot: Kaisa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 80. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 15.05.2013 Sivu 1 / 1 758/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11 23.1.2013 80 Matinkylä, ehdotus kaupunginhallitukselle asemakaavan muutokseksi, Matinlahti II muutos,

Lisätiedot

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Pihlajarinne Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 630410 Pihlajarinne Asemakaavan muutos Asianumero 471/10.02.03/2014 13.4.2014 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on asuinkorttelin 63001 täydennysrakentaminen sallimalla enemmän asuntoja ja

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 230964 HAUKILAHTI Asemakaavan muutos Asianumero 1747/10.02.03/2016 Kaavamuutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinkerrostalojen korttelin täydennysrakentaminen kahdella uudella kerrostalolla.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 47. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 23.04.2014 Sivu 1 / 1 3045/10.02.03/2013 47 Nihtisilta, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 130137, 54. kaupunginosa Kilo Valmistelijat /

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 84. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 11.06.2014 Sivu 1 / 1 2567/10.02.05/2014 84 Rakennuskiellon määrääminen Keran osayleiskaavan alueella, Karamalmin ja Nihtisillan eräille kortteleille ja yleisille alueille.

Lisätiedot

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 230962 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 3801/10.02.03/2014 30.3.2015 Asemakaavan muutoksessa laajennetaan osoitteessa Toppelundintie 11 15 olevaa koulun, monitoimitalon ja päiväkodin

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150337 Viherlaakso Asemakaavan muutos Asianumero 907/10.02.03/2014 25.8.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan asuinkerrostalojen rakentaminen tontille, joka ei ole toteutunut voimassa

Lisätiedot

S i s ä l l y s l u e t t e l o

S i s ä l l y s l u e t t e l o S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus

Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan

Lisätiedot

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360

NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA

Lisätiedot

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos

Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia ja katualueet (Muodostuu osa korttelia ) Asemakaavan muutos 1 (8) Asianumero 6116/10.02.03/2011 Aluenumero 117201 Rykmentinmäki 50. kaupunginosa, Lintuvaara Osa korttelia 50253 ja katualueet (Muodostuu osa korttelia 50253.) Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.10.2014 Sivu 1 / 1 74/10.02.03/2012 114 Jupperi I, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 140812, 60. kaupunginosa Laaksolahti Valmistelijat

Lisätiedot

KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus. Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI

KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus. Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT Kaupunkikehitysjaosto 10.6.2015 2

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee:

ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014. Asemakaavan muutosluonnos koskee: 1 ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOSLUONNOKSEN SELOSTUS (NRO 12276) PÄIVÄTTY 14.8.2014 Asemakaavan muutosluonnos koskee: Helsingin kaupungin 31. kaupunginosan (Lauttasaari) korttelin 31119 tontteja 1 ja 12 Hankenumero:

Lisätiedot

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.

HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 104. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.06.2013 Sivu 1 / 1 3746/10.02.03/2011 104 Lintuvaara, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), Lintumetsä II, alue113402 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.02.2017 Sivu 1 / 1 1543/2016 10.02.03 32 Marinkallio, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 412601, 34. kaupunginosa Espoonlahti Valmistelijat

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 10 Alue 321911 Piispankylä Asemakaavan muutos Asianumero 976/10.02.03/2013 29.4.2014 Asemakaavanmuutoksella mahdollistetaan liike-, toimisto- ja asuinkerrostalojen korttelialueen muuttaminen asuinkerrostalojen

Lisätiedot

Lintulaakso I, muutos

Lintulaakso I, muutos 1 (10) Asianumero 4160/10.02.03/2012 Aluenumero 113101 Espoo Lintulaakso IA 51. kaupunginosa, Leppävaara Kortteli 51067 Asemakaavan muutos Lintulaakso I, muutos 51. kaupunginosa, Leppävaara Katualueet

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla esitettynä: 22.2.2012 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 Karamalmi, muutos Asianumero 6302/10.02.03/2011 Aluenumero 130513 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen sijainti

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2016 KIELOTIE 34-44 VVO & SUOJELU ASEMAKAAVAN MUUTOS NRO 002299 Kaavamuutosalue sijaitsee Tikkurilan kaupunginosassa. Suunniteltavaan alueeseen kuuluu korttelin

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla:

Suunnittelualueen likimääräinen sijainti Espoon opaskarttapohjalla: 1 (5) Asemakaavaselostuksen LIITE 2 KLOVINPORTIN Asemakaavan muutos Asianumero 2917/10.02.03/2013 Aluenumero 241102 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUKOHDE Suunnittelualueen likimääräinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 144. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 144. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.09.2015 Sivu 1 / 1 2751/10.02.03/2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 139 3.9.2015 144 Laurinlahti, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen nähtäville (MRA 27 ), alue 411611,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys: ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro

Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa nro Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus sekä tonttijako ja tonttijaon muutos, joka koskee 20.8.2012 päivättyä asemakaavakarttaa nro 002123. 1 PERUS-

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 9 Alue 230965 Haukilahti Asemakaavan muutos Asianumero 940/10.02.03/2016 Suunnittelualue sijaitsee Haukilahden keskuksen välittömässä läheisyydessä, osoitteessa Hauenkulma 1. Asemakaavan muutoksen

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 9. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 .0.04 Sivu / 58/0.0.04/0 7 6..03 7 30.0.03 75 3..03 9 Velskolan Pitkäjärvi, eteläosa, ehdotus kaupunginhallitukselle ranta-asemakaavaksi, alue 6400, 78. kaupunginosa Nuuksio ja 84. kaupunginosa Röylä,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 12 Alue 213103 Pohjankulma Asemakaavan muutos Asianumero 4853/10.02.03/2014 3.4.2017 Asemakaavan muutos käsittää yhden tontin osoitteessa Ukonvaaja 2, pienen toteutumattoman pysäköintialueen sekä

Lisätiedot

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Lystimäki Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 5 Alue 321217 Lystimäki Asemakaavan muutos Asianumero 2635/10.02.03/2015 1.6.2015 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on liittää pieniä osia katu- ja puistoaluetta tonttiin 49-22-171-2 Isoistenkuja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 170. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 170. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 10.12.2014 Sivu 1 / 1 1619/10.02.03/2013 33 2.4.2014 170 Ruusutorppa I, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 111602, 51. kaupunginosa Leppävaara Valmistelijat / lisätiedot: Matias Kallio, puh. 043

Lisätiedot

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005

Valtuusto 26.02.2007. LISTAN ASIANRO 12 12 Asianro 5762 / 503 / 2005 Valtuusto 6.0.007 LISTAN ASIANRO Asianro 576 / 50 / 005 Liitteet NUPURI, HALLAVANTORPPA, ASEMAKAAVAN JA MAANKÄYTTÖSOPIMUKSEN HYVÄKSYMINEN, ALUE 6400 Valmistelijat / lisätiedot: Christian Ollus, puh. (09)

Lisätiedot

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos

Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli tontit 6 Asemakaavan muutos Asianumero 3967/10.02.03/2012 Aluenumero 230959 Espoo Haukilahti 14. Kaupunginosa, Haukilahti Kortteli 14041 tontit 6 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos

Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 4237/10.02.03/2012 Aluenumero 612703 Kuurinkallio 20. kaupunginosa, Kuurinniitty osa korttelia 20010 Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 17. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 05.03.2014 Sivu 1 / 1 3746/10.02.03/2011 Kaupunkisuunnittelulautakunta 104 12.6.2013 17 Lintumetsä II, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 113402, 50. kaupunginosa, Lintuvaara

Lisätiedot

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Alue Keilaniemi Asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1/ 6 Alue 220826 Keilaniemi Asemakaavan muutos Asianumero 2079/10.02.03/2014 15.5.2014 Asemakaavanmuutoksella suunnitellaan liike- ja toimistorakennusten korttelialueelle myös asumista. Rakennusoikeus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen

67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (5) 67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro 8584 TRE:7568/10.02.01/2014 Valmistelija / lisätiedot: Elina

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 201. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 201. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 4211/2014 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 148 31.8.2016 201 Kilonpuisto, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 131003, 54. kaupunginosa Kilo

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 613303 Länsi-Suviniitty Asemakaavan muutos Asianumero 3173/10.02.03/2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on sallia liiketilojen sijoittaminen korttelin 40382 pysäköintilaitoksen ensimmäiseen

Lisätiedot

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos

Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos 1 (7) Asianumero 3710/10.02.03/2012 Aluenumero 321216 Lystimäki 22. kaupunginosa, Olari Virkistysalue Asemakaavan muutos Asemakaavan muutoksen selostus Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19. päivänä

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 7 Alue 230966 Haukilahti muutos Asemakaavan muutos Asianumero 3691/10.02.03/2015 21.8.2017 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on mahdollistaa asuinrakentaminen nykyiselle toimistorakennuksen tontille

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 156. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 156. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 777/2016 10.02.03 156 Lillmossaskogen, asemakaavan sekä maankäyttösopimusten ja alueen luovutusta koskevien esisopimusten hyväksyminen, alue 713300, 82. kaupunginosa

Lisätiedot