Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta
|
|
- Aki Palo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta Laatua laineilla seminaari Vierumäki Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
2 Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia Poistetaan nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen rajaaidat ja kootaan koulutustarjonta, rahoitus ja ohjaus yhtenäiseksi kokonaisuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriöön. Tehdään ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä yhtenäinen kokonaisuus. Kannustetaan koulutuksen järjestäjiä toiminnan tehostamiseen. Lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Uudistetaan oppisopimuskoulutusta työnantajille aiheutuvaa hallinnollista ja taloudellista taakkaa keventämällä.
3 Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö: yksi laki, jossa lähtökohtana on osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys. Tehdään ammatillisen koulutuksen tutkintouudistus sekä kevennetään tutkintojärjestelmään liittyvää sääntelyä ja hallintoa. Uudistetaan ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintoja ja hakupalveluja. Luodaan ja otetaan käyttöön uusi koulutussopimusmalli. Käynnistetään koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma. Uudistetaan ja digitalisoidaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien toimintaprosesseja ja oppimisympäristöjä. Uudistetaan ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Lisätään toiminnan vaikuttavuuden ja tehokkuuden painoarvoa rahoituksessa Puretaan asiakaslähtöistä, tuloksellista ja tehokasta toimintaa rajoittavaa sääntelyä. Uudistetaan ammatillisen koulutuksen säätely ja ohjausjärjestelmää: kaikkea ammatillista koulutusta säädellään jatkossa yhdellä järjestämisluvalla. Uudistetaan ohjausjärjestelmää tuloksellisuuteen, laatuun ja vaikuttavuuteen painottuvaksi ja virtaviivaistetaan koulutuksen järjestäjien toiminnan ohjausta.
4 Ammatillisen koulutuksen säästöt Vuosi 2016: Investointien takuukorotus poistui: ammatillisen peruskoulutuksen rahoitus pieneni vuodesta 2016 lukien noin 64 milj. euroa (-44 milj.) vuoteen 2015 verrattuna. Vuosi 2017: 190 milj. euron säästö vuodesta 2017 lukien. Vuosi 2018: nuorten oppisopimuskoulutuksen laajentamiseen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen lisäämiseen kohdennettava 18,7 milj. euron lisärahoitus poistuu Kilpailukykysopimuksen myötä tehtävä rahoituksen vähennys (vielä avoin) Indeksien jäädytys Säästöt yhteensä noin 273 miljoonaa (n. 15 % kokonaisrahoituksesta)
5 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristössä tapahtuu nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio, robotisaatio, massadata, keinoäly ym. toimiala- ja tehtävärakenteiden muutokset toiminta- ja ansaintalogiikoiden muutokset: jakamistalous, alustatalous ym. koulutuksen on vastattava uusiin osaamistarpeisiin Osaamistarpeet kasvavat ja muuttuvat dynamiikka lisääntyy, osaaminen vanhenee nopeammin monissa tehtävissä luku-, numero- ja tietotekniikkataitojen merkitys kasvaa asiakaskunnan tarpeet yksilöllistyvät ja eriytyvät massakoulutuksen aika on ohi osaamisen jatkuvan kehittämisen ja uudistamisen tarve läpi työuran Koulutukseen käytettävissä olevat resurssit pienenevät pysyväisluonteisesti
6 Osaamisperusteinen ja asiakaslähtöinen koulutus mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ- ja elinkeinoelämän ja yksilöiden muuttuviin osaamistarpeisiin Tarjontalähtöisyydestä kysyntälähtöisyyteen osaamistarpeet palveluiden rakentamisen lähtökohtana Asiakaslähtöisiä ja joustavia osaamisen kehittämispolkuja Opintopolut rakennetaan yksilöiden ja työelämän tarpeiden ja edellytysten mukaisesti (nuoret, työssä olevat, yrittäjät, työttömät, freelancerit, alanvaihtajat ) Työelämälähtöisiä, joustavia ja tehokkaita koulutuksen toteuttamistapoja (työpaikat, digi, ym.) Tehokasta aiemmin ja eri tavoin hankitun osaamisen tunnustamista, osaamisen kehittämisen henkilökohtaistamista - keskittyminen yksilöltä puuttuvan osaamisen hankkimiseen Osaamistavoitteen saavuttamiseksi tarvittava ohjaus ja tuki oppijalle Selkeitä ja asiakaslähtöisiä toimintatapoja matala kynnys palveluihin, raja-aitojen poistaminen sujuvampaa, kevyempää ja virtaviivaisempaa hallintoa Parempaa laatua ja vaikuttavuutta Vahvempi rooli työ- ja elinkeinoelämän kehittämisessä ja innovaatiotoiminnan tukemisessa.
7 Uusi ammatillisen koulutuksen järjestelmä - keskeisiä ehdotuksia (1) Hakeutuminen ja koulutukseen pääsy useita väyliä osaamisen kehittämiseen - jatkuva haku ja yhteishaku hakeutumisen pääväylinä hakeutumisen painopistettä siirretään jatkuvaan hakuun tukee elinikäistä oppimista kehitetään kaikille hakijoille avoimia, matalan kynnyksen digitaalisia hakupalveluita Osaamisperusteiset ja asiakaslähtöiset koulutuspolut ja oppimisympäristöt tutkintojärjestelmän uudistaminen: osaamisperusteisuus, joustavuus, selkeys, vähemmän tutkintoja yksi näyttöperusteinen tapa suorittaa tutkinto henkilökohtaistaminen kaikille tutkinnon tai tutkinnon osan suorittajille henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma yksilöllisen opintopolun perustana koulutuksen järjestäjä myöntää tutkintotodistuksen kaikkiin tutkintoihin rinnakkaisen sääntelyn purkaminen työelämän vahva rooli osaamisen arvioinnissa ja laadunvarmistuksessa erilaisten oppimisympäristöjen ja oppimisratkaisujen, ml. digitaalisten oppimisympäristöjen ja ratkaisujen laaja hyödyntäminen yksilöllisissä opintopoluissa
8 Uusi ammatillisen koulutuksen järjestelmä - keskeisiä ehdotuksia (2) Työpaikalla tapahtuvan opiskelun kehittäminen: koulutussopimus ja oppisopimus päämuotoina tavoitteellista ja ohjattua oppimista työpaikoilla työelämälle ja opiskelijalle parhaiten soveltuvalla tavalla Tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen yksi järjestämislupa, joka kattaa kaiken ammatillisen koulutuksen ohjauksen painopiste koulutuksen järjestäjien toiminnan tuloksellisuudessa ja laadussa uuden ohjausjärjestelmän pääelementit: järjestämisluvat, suoritepäätökset ja ohjauskeskustelu Tutkintotavoitteinen ja osa ei-tutkintotavoitteisesta työvoimakoulutuksesta osaksi uutta ammatillisen koulutuksen järjestelmää Koulutuksen järjestäjärakenteen uudistaminen kehittämisohjelmalla varmistutaan ammatillisen koulutuksen laadusta ja saatavuudesta pienenevän rahoituksen olosuhteissa Toimijoita kannustetaan sopeuttamaan toimintaansa uuteen rahoituskehykseen esimerkiksi luomalla nykyistä suurempia kokonaisuuksia
9 Uusi ammatillisen koulutuksen järjestelmä - keskeisiä ehdotuksia (3) Rahoitus ja ohjaus rahoitusjärjestelmästä rakennetaan yhtenäinen kokonaisuus erillisiä rahoitusväyliä puretaan ja järjestelmää selkeytetään ja yksinkertaistetaan toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden painoarvo rahoituksessa kasvaa merkittävästi rahoitusjärjestelmä tukee osaamisperusteisuutta asiakkaiden tarpeet ohjaavat vahvemmin koulutusratkaisuja rahoitus kannustaa opiskeluprosessien tehostamiseen ja koulutusaikojen lyhentämiseen toiminnan ohjaus strategisemmaksi yksityiskohtaista sääntelyä puretaan rahoitus jatkossakin laskennallista ja yleiskatteellista ei korvamerkkejä
10 Laadunhallinta ja reformi Reformin toteuttaminen edellyttää toimivaa laadunhallintaa osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja säätelyn purkaminen: koulutuksen järjestäjän toimivalta ja vastuu osaamisen hankkimisen ja kehittämisen organisoinnista ja toteuttamisesta lisääntyy rahoitus perustuu toiminnan tuloksiin ja vaikuttavuuteen Koulutuksen järjestäjä voi valita laadunhallinnan menettelyt omaan toimintaansa soveltuviksi. Koulutuksen järjestäjän toiminta/laadunhallintajärjestelmä on keskeinen osa toiminnan johtamista ja toiminnan tulosten laadun varmistusta. Reformissa koulutuksen laatua varmistetaan kansallisella ja koulutuksen järjestäjän tasolla.
11 Kansallisen tason laadunhallinta Tutkintojen ja koulutuksen järjestämislupa koulutuksen järjestäjällä tulee olla ammatilliset, taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset koulutuksen järjestämiseen koulutuksen tulee olla tarpeellista (kokonaisvaltainen työelämän tarpeisiin vastaaminen alueellisesti tai paikallisesti) järjestämisedellytyksiä seurataan ja arvioidaan valtakunnallisesti ja koulutuksen järjestäjän tasolla (esim. tulosohjaus, indikaattorit, toimintajärjestelmän toimivuuden arviointi) järjestämislupa voidaan peruuttaa tietyin edellytyksin Toimiva toiminta/laadunhallintajärjestelmä, jossa on arviointi-, seuranta-, palaute- ja ennakointitietoon perustuvat menettelyt toiminnan ja toimintajärjestelmän parantamiseen järjestämisluvan edellytys Koulutuksen järjestäjän oman toiminnan (itse)arviointi osallistuminen kansallisiin ulkoisiin arviointeihin velvoittavaa arviointitulokset julkistettava kattavasti
12 Tutkintojen ja osaamisen laadun varmistaminen yksi näyttöperusteinen ja osaamisen hankkimistavasta riippumaton tapa suorittaa tutkinto (työelämällä vahva rooli) kaikille tutkintoa tai sen osaa suorittaville yhtenäinen henkilökohtaistamisprosessi tutkintojen perusteiden valmisteluprosessia kehitetään - yhtenäinen laadunvarmistuksen ja kehittämisen menettelytavat mekanismi tutkintojen ja tutkintorakenteen kehittäminen ja laadunvarmistus työelämäyhteistyössä, mm. uudet työelämätoimikunnat ja osaamisen ennakointifoorumi toimivat osaamisen arvioinnin tietojärjestelmät ja -varannot sekä sähköiset palautejärjestelmät.
13 Arviointi, kelpoisuusvaatimukset ja rahoitus Ulkoinen arviointi ja itsearviointi kansallinen oppimistulosten arviointi kansalliset tila- ja teema-arvioinnit (mm. alakohtaiset arvioinnit, eri asteiden väliset arvioinnit, toimintajärjestelmien toimivuuden arviointi) kansainväliset arvioinnit koulutuksen järjestäjän itsearviointi, vertaisarvioinnit, katselmukset yms. Opetushenkilöstön kelpoisuusvaatimukset ja osaamisen kehittäminen opetushenkilöstön muodolliset kelpoisuusvaatimukset (työpaikkaohjaajilta ja -kouluttajilta ei edellytetä muodollisia kelpoisuuksia) opetushenkilöstön osaamisen kehittäminen ja työelämäyhteydet Rahoitus tutkinnot ja tutkinnon osat rahoitusperusteena edellyttää osaamisen arvioinnin ja henkilökohtaistamisen tasalaatuisuutta koulutuksen tarpeellisuuden arviointi mm. työllistymisen kautta suoritteiden (tutkinnot, tutkinnon osat) laadunvarmistuksessa osaamisen arvioinnin laatu on oleellista vaikuttavuusrahoituksella nykyistä suurempi merkitys laadunvarmistuksessa (mm. opiskelijapalaute
14 Koulutuksen järjestäjän laadunhallinta Koulutuksen järjestäjä vastaa viime kädessä koulutuksen laadusta ja laadun jatkuvasta parantamisesta koulutuksen järjestäjän laadunhallinnan ydin on toimiva toimintajärjestelmä toiminta/laadunhallintajärjestelmä muodostuu yhdessä sovituista ja dokumentoiduista toiminta- ja menettelytavoista, jota jatkuvasti parannetaan tulosten perusteella ja toimintaympäristön muutosten mukaisesti (ennakointitieto) järjestäjä päättää toiminta/laadunhallintajärjestelmästä vahva tietoperusta, jolla toimintaa johdetaan ja sen laatua arvioidaan (esim. tavoitteet, indikaattorit, asiakaspalaute) Työelämällä vahva rooli erityisesti työpaikalla tapahtuva oppimisen ja näyttöjen kehittämisessä ja arvioinnissa yhtenäiset ja läpinäkyvät menettelyt, osaamisen arviointiprosessin laadunvarmistus Opetushenkilöstön osaamisen kehittäminen ja työelämäjaksot Työpaikalla tapahtuvan opiskelun laadunvarmistus yhteistyössä työelämän kanssa
15 Laadunhallinta asiakasnäkökulmasta Opiskelijan oppimispolun suunnittelun ja toteuttamisen menettelyt, henkilökohtaistaminen Eri oppimisympäristöissä (oppilaitos, työpaikat, digitaaliset ympäristöt) tapahtuvan oppimisen järjestelyt, oppimisen tukipalvelujen järjestäminen osaamisen osoittamisen ja arvioinnin menettelyt prosessin eri vaiheissa kerättävä palaute ja sen käsittely (prosessit, vaikuttavuus) Työelämäpalaute koulutuksen osuvuus, yhteistyö alueen työelämän kanssa, ennakoiva osaamisen kehittäminen
16 Reformin haasteita koulutuksen järjestäjän näkökulmasta Toimintatapojen uudistaminen jokaisen työ muuttuu miten muutoksiin suhtaudutaan? kestävät uudistukset edellyttävät toimintakulttuurin muuttamista - miten saadaan tuettua toimintakulttuurin uudistamista? miten muutos tehdään yhdessä sitoutuminen? johtaminen avainasemassa toiminnan organisointi uudella tavalla nykyisillä organisaatiorakenteilla ei välttämättä kyetä toteuttamaan uudentyyppistä toimintaa organisaatiorakenteiden tulee tukea uutta toimintatapaa miten uudistetaan organisaatiorakenteita ja ratkotaan siihen liittyviä ongelmatilanteita? strategian merkitys kasvaa miksi uudistetaan ja miten se tehdään toimivalta toiminnan organisointiin ja järjestämiseen liittyen lisääntyy sääntelyn purkaminen palveluiden järjestäminen ja suuntaaminen nykyistä vapaampaa toimintajärjestelmän merkitys kasvaa
Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut
Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut Yhteentoimivuusfoorumi 6.9.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia Poistetaan
Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus
Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivät 30.1.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia
Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo
Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:
Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu
Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.2.2017 Ajankohtaista Tredu Aira Rajamäki, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi - lähtökohtia Poistetaan nuorten
Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ylijohtaja Mika Tammilehto 16.2.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä. Poistetaan nuorten ja aikuisten
Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO
Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO 18.10.2016 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018 Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt
Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,
Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto
Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja
Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu. ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin
Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016 Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin 2. Toisen asteen ammatillisen
Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset
Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla
Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus
Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus Etelä-Karjalan ELO-ohjausryhmän kokous 24.10.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018
Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa. Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Elise Virnes
Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät 5.-6.10.2015 Elise Virnes Osaaminen ja koulutus: hallituskauden tavoitteet Oppimisympäristöjä on
Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista 17.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-
Ammatillisen koulutuksen reformi tilannekatsaus valmistelun etenemisestä
Ammatillisen koulutuksen reformi tilannekatsaus valmistelun etenemisestä 28.9.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen
Ajankohtaiskatsaus 20.10.2015. Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto
Ajankohtaiskatsaus 20.10.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: hallituskauden tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu, digitalisaation ja uuden pedagogiikan mahdollisuuksia
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan
Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025
Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:
Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja. Merja Lahdenkauppi
Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja tulevaisuudessaennakoiden kohti reformia Merja Lahdenkauppi 1.2.2017 Hotelli-, ravintola- ja catering-alan koulutus 1980 1990 Keskiaste 1995
Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos
Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden
Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivät Helsinki 3.11.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen
Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa
Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista
Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen
Ammatillisen koulutuksen reformi mistä uudistuksessa on kyse?
Ammatillisen koulutuksen reformi mistä uudistuksessa on kyse? OAJ / Pohjois-Savo Kuopio 13.11.2015 Esa Karvinen Opetusneuvos Yksikön päällikkö Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN
Tilaisuuden avaus. Ennakointiseminaari Helsinki, Johtaja Esa Karvinen
Tilaisuuden avaus Ennakointiseminaari Helsinki, 16.2.2016 Johtaja Esa Karvinen Koulutus ja inhimillinen pääoma ovat keskeisiä työn ja hyvinvoinnin turvaamisen kannalta Suomi elää monin tavoin haasteellisessa
Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen
Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto
Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 8.4.2016 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari 21.3.2016 yksikön päällikkö, opetusneuvos Kati Lounema, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät 3.-4.11.2016 Koli Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi, esityksen sisältö
Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa. Elise Virnes
Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa Elise Virnes 24.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko
Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro
Ammatillisen koulutuksen reformi Anna-Leena Kivipuro 9.2.2017 13.2.2017 2 Miksi reformi tarvitaan? Toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja laajamittaisesti. Osaamistarpeet muuttuvat, kasvavat ja moninaistuvat.
Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes
Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 17.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa,
Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI 3.2.2017 Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Onko ammatillisen koulutuksen reformi sinulle tuttu? Vastaa käyttämällä
Työpajapäivät Rokualla
Työpajapäivät Rokualla 14.-15.11.2017 Kohti uutta ammatillista koulutusta Kati Pääkkönen Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 Miten tähän on tultu? Mitä amisreformi tarkoittaa? Miten se näkyy meidän kaikkien
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS
Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? OKM/AMOS Elise Virnes
Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? OKM/AMOS Elise Virnes 15.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformissa uudistetaan ammatillisen koulutuksen järjestelmä vastaamaan paremmin eriytyvän asiakaskunnan
Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4.
Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet
Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija
Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017, Helsinki Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen
Ammatillisen koulutuksen reformi (tässä diakokonaisuudessa ei ole reformiin sisältyvää koulutusviennin edistämistä)
Ammatillisen koulutuksen reformi (tässä diakokonaisuudessa ei ole reformiin sisältyvää koulutusviennin edistämistä) Kommenttipuheenvuoro Naisvankien opiskelumahdollisuudet puheenvuoroon Naisvankiseminaarissa
Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia. Ylijohtaja Mika Tammilehto
Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia Ylijohtaja Mika Tammilehto 13.6.2016 Toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:
Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes
Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 8.6.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia
SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi
SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi
1(5) Strategia 2016-2019. Hyväksytty yv 25.11.2015 32
1(5) Strategia 2016-2019 Hyväksytty yv 25.11.2015 32 2(5) Toimintaympäristö Strategiakausi on ammatillisessa koulutuksessa suurten muutosten aikaa. Ammatillisen koulutuksen resursseja leikataan voimakkaasti.
Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala
Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa 9.12.2015 Arto Pekkala Rahoituksen leikkaukset Versio 3/2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen Aikataulut?
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta
Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto
VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,
VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINNON KOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ
VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINNON KOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 17.3.2016 Oulun seudun ammattiopisto, Kontinkankaan yksikkö Aira Rajamäki, opetusneuvos, Opetushallitus Ajankohtaisia asioita Ajankohtaista ammattikoulutuksesta
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto
Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista
Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Puutarha-alan tutkintotoimikunnan infopäivä 23.3.2017 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen muutokset
Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta. Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.
Reformin tavoitteiden suunnassa laadukasta ja kilpailukykyistä ammatillista koulutusta Ajankohtaista Amiksesta Seija Katajisto 30.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Tulosohjausmekanismi, aikajänne
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten
Miten ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttaa osaamisen tunnistamisen käytäntöihin? Elise Virnes
Miten ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttaa osaamisen tunnistamisen käytäntöihin? Elise Virnes 13.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformissa uudistetaan ammatillisen koulutuksen järjestelmä vastaamaan
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto
AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:
Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson
Ammatillisen koulutuksen reformi ja vaikutus ohjaukseen Ohjauksen kehittämispäivät 20-21.4.2017, Helsinki Ulla-Jill Karlsson 20.4.2017 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo
Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,
Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Satu Neuvonen 6.6.2017 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi 1 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tutkintojärjestelmä 3. Yksilöllinen opintopolku 4. Tutkintojen perusteet 5. Hakeutuminen
Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.
1(7) Luonnos versio 8. Strategia 2016-2019
1(7) Strategia 2016-2019 2(7) Toimintaympäristö Strategiakausi on ammatillisessa koulutuksessa suurten muutosten aikaa. Ammatillisen koulutuksen resursseja leikataan voimakkaasti. Edellisen hallituksen
Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia. Ylijohtaja Mika Tammilehto 10.6.2016
Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia Ylijohtaja Mika Tammilehto 10.6.2016 Toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:
Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus
Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus 11.11.2016 Messukeskus Ammatillinen koulutus uudistuu ajankohtaista reformista Opetusneuvos Erja Kärnä, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi
10 askelta onnistumiseen
Askelia yrityksen uudistamiseen, osaamisen kehittymiseen ja yrittäjyyden lisäämiseen 10 askelta onnistumiseen Veli-Matti Lamppu 22.5.2018 Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen
Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ammatillisen koulutuksen laadun varmistaminen ja järjestämisedellytysten arviointi Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen laadunhallinta: laatustrategian lähtökohtia Edistetään korkealaatuista
Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu
Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu 27.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus Koulutussopimukseen perustuva koulutus
Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus
Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Välinehuoltoalan jaosto 24.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen
Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen
Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen EK-Foorumi, Vaasa 13.9.2016 Johtaja Riikka Heikinheimo Työelämän uudistuminen haastaa myös ammatillisen koulutuksen uudistumaan 2 6.9.2016 Esimerkkejä digimurroksesta
Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään
Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen
Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Perustason ensihoidon jaosto 2.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki 5.4.2017 Opetusneuvos Seija Rasku Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi
Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017
Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työelämäyhteistyön näkökulmat Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko
KOULUTUKSEN REFORMI PKKY:n tulevaisuuspäivät 27. 28.2.2017 Tahko Ammatillinen koulutus tänään - ammatillinen peruskoulutus - ammatillinen lisäkoulutus - molempia voidaan järjestää oppilaitosmuotoisena
Keskustelu ja kuulemistilaisuus:
Keskustelu ja kuulemistilaisuus: Ammatillisen koulutuksen järjestäjien laadunhallintajärjestelmien kriteerit Johtaja Mika Tammilehto Lähtökohtia Ammatillisen koulutuksen tasalaatuisuuden varmistaminen
Ammatillinen koulutus muutospyörteessä
Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen
Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari
Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM
Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Synergiaseminaari, 10.10.2017 Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus Jyväskylän aikuisopisto, 16.2.2016 Aira Rajamäki, OPH/AMPA Sosiaali- ja terveysalan
AIKUISKOULUTUKSEN TULEVAISUUDESTA
AIKUISKOULUTUKSEN TULEVAISUUDESTA AIKUISOPETTAJIEN LIITTO AKOL RY Långvik, Kirkkonummi 16.4.2016 Johtaja Esa Karvinen Ammattikoulutus, OPH Ammatillisen koulutuksen reformin muutosehdotuksia Yksi ammatillisen
Ammatillisen koulutuksen reformi
Ammatillisen koulutuksen reformi Tilannekuva Hallituksen strategia muodostuu kahdessa vaiheessa 1. Strateginen hallitusohjelma 2. Hallitusohjelmaa täsmentävä toimintasuunnitelma ja koko julkisen talouden
Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia
Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Jalkojenhoidon ja kipsausalan yhteistyöpäivä 14.12.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen
Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut
Tervetuloa hyvät kumppanit! Hannu Laurila
Tervetuloa hyvät kumppanit! Hannu Laurila Ammatillinen koulutus on ehkä lähihistoriansa suurimman muutoksen edessä. Ammatillisen koulutuksen reformi, rahoituksen pysyvä vähentyminen, digitalisaatio ja
ARVIOINTISUUNNITELMA. Arviointineuvos Aila Korpi. Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen , Opetushallitus
ARVIOINTISUUNNITELMA Arviointineuvos Aila Korpi Työelämätoimikuntien puheenjohtajiston tapaaminen 5.9.2018, Opetushallitus Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, Karvi Koulutuksen ja varhaiskasvatuksen
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017
Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen
Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto. Yli-insinööri Timo Repo
Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto Yli-insinööri Timo Repo Näyttötutkinnon suorittaminen Näyttötutkinto suoritetaan osoittamalla hyväksytysti tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen tutkintotilaisuuksissa
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja
Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja
Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka
Osaava työvoima ja koulutuksen uudistukset Mirja Hannula @mirjahannula Elinkeinoelämän foorumi 31.1.2018 Kotka Suomessa ammattityövoiman saatavuus noussut merkittävimmäksi tuotannon tai myynnin kasvun
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa
Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys
Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa?
Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa? Ajankohtaista OPH:ssa Sote ttk 24.11.2017 Anni Miettunen johtaja, ammatillinen koulutus @MiettunenAnni Ammatillisen koulutuksen uudistussuuntia 1/2 Koulutuksen
Strategia KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ
Strategia 2018 2021 KUMPPANUUDELLA OSAAMISTA JA HYVINVOINTIA RIVERIA.FI POHJOIS-KARJALAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Toimintaympäristön muutos Pohjois-Karjalan maakunta Työllisyysasteen parantaminen on keskeisin
Osaamisperusteisuus vahvistuu lainsäädännössä tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys ja ammatillisen koulutuksen reformi tulossa
Osaamisperusteisuus vahvistuu lainsäädännössä tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys ja ammatillisen koulutuksen reformi tulossa ECVET Round Table 2016 Paasitorni ti 13.12.2016 opetusneuvos
Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund
Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki
Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta