Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus"

Transkriptio

1 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 1

2 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tutkintojärjestelmä 3. Yksilöllinen opintopolku 4. Tutkintojen perusteet 5. Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen 6. Henkilökohtaistaminen 7. Työpaikalla tapahtuva oppiminen 8. Muutokset ja laatu 9. Aikataulu 2

3 HALLITUKSEN KÄRKIHANKE Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista ja yksilöllisiä opintopolkuja sekä puretaan sääntelyä ja päällekkäisyyksiä 3

4 YLEISTÄ Siirrytään yhteen lakiin ammatillisesta koulutuksesta, samoin yhteen näyttöön perustuvaan tapaan suorittaa tutkinto Kaikkea ammatillista koulutusta säädellään jatkossa yhdellä järjestämisluvalla Koulutusaikoja lyhennetään keskittymällä opiskelijalta puuttuvan osaamisen hankkimiseen hänelle sopivimmalla tavalla Rahoituksen ansaintalogiikka muuttuu, siirrytään tuloksiin ja vaikuttavuuteen kannustavaan rahoitusjärjestelmään Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 4

5 5

6 YLEISTÄ Rahoituksessa on neljä elementtiä: perusrahoitus, suoritusrahoitus ja vaikuttavuusrahoitus sekä strategiarahoitus 1. Perusrahoitus/50 %/opiskelijavuodet 2. Suoritusrahoitus/35 %/ tutkinnot ja niiden osat 3. Vaikuttavuusrahoitus/15 %/työllistyminen, jatko-opinnot, palaute (opiskelijapalaute ja työelämäpalaute) Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 6

7 TUTKINTOJÄRJESTELMÄ Tutkintotoimikunnista ja erillisistä näyttötutkintojen järjestämissopimuksista luovutaan Tutkinnot myöntää koulutuksen järjestäjä, samoin todistukset Yhteiset tutkinnon osat pakollisiksi perustutkintoihin (Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen, Matemaattisluonnontieteellinen osaaminen ja Yhteiskunta- ja työelämäosaaminen) Vähemmän ja paremmin työ-ja elinkeinoelämän tarpeisiin vastaavia tutkintoja (351 -> 164) Uutta osaamistarvetta varten ei enää luoda kokonaan uutta tutkintoa, vaan valinnanmahdollisuudet tutkintojen sisällä lisääntyvät Ammattitaito osoitetaan näyttämällä se ensisijaisesti käytännön työtilanteissa työpaikoilla (= näyttö) Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 7

8 TUTKINTOJÄRJESTELMÄ Yhteisten tutkinnon osien osaaminen voidaan osoittaa myös muulla tavoin kuin näytössä Osaaminen arvioidaan tutkinnon tai koulutuksen osittain, arviointiasteikko perustutkinnoissa 1-5, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa säilyy asteikko hyväksyttyhylätty Ammatillisten tutkinnon osien osaamisen arvioivat opettaja ja työelämän edustaja yhdessä (2-kanta) Yhteisten tutkinnon osien ja niiden osa-alueiden sekä valmentavien koulutusten osien osaamista arvioi opettaja Jatko-opintokelpoisuus korkeakouluihin säilyy 8

9 YKSILÖLLINEN OPINTOPOLKU Tavoitteet osaamisen kehittämiseksi kirjataan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan (= HOS) Opettaja laatii suunnitelman yhdessä opiskelijan kanssa HOSin laadintaan osallistuvat tarpeen mukaan myös esim. työnantaja tai muu työpaikan edustaja tai muut yhteistyötahot Suunnitelmaan kirjataan mm. aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, puuttuvan osaamisen hankkiminen eri oppimisympäristöissä, näytöt ja muu osaamisen osoittaminen sekä tarvittava ohjaus ja tuki osaamisen tunnustamisesta tulee koulutuksen järjestäjien velvollisuus, pakolliset tutkinnon osat on tunnustettava 9

10 TUTKINTOJEN PERUSTEET Osaamispisteet kaikkiin ammatillisiin tutkintoihin Tutkintojen osien mitoituksen perusteeksi tulee osaamispiste Ammatilliset perustutkinnot 180 osaamispistettä Ammattitutkinnot 120, 150 tai 180 osaamispistettä Erikoisammattitutkinnot 160, 180 tai 210 osaamispistettä Tutkintojen perusteet uudistuvat vähitellen, osa voimaan , uudet perustutkinnot voimaan ja loput voimaan (katso OPH:n koontitaulukko uudistusaikataulusta tästä ): akenne (sivun oikeassa ylälaidassa on excel-taulukko) Huom! Tutkintorakenteesta poistuvan tutkinnon voi suorittaa loppuun 3 vuoden siirtymäajalla 10

11 TUTKINTOJEN PERUSTEET OPS:n laatiminen ei enää pakollista, laaditaan toteuttamissuunnitelma AIPAL- palautejärjestelmän käyttö loppuu vuoden 2017 lopussa Ammatillisten tutkintojen sijoittuminen kansallisen NQF-viitekehyksen (8 tasoa) eri vaativuustasoille: o perustutkinnot ja ammattitutkinnot, taso 4 o erikoisammattitutkinnot, taso 5 muutoksia todistusmääräyksiin 11

12 HAKEUTUMINEN JA OPISKELIJAKSI OTTAMINEN Koulutuksen järjestäjä (KJ) päättää hakuajoista ja menettelyistä jatkuvassa haussa Opiskelijaksi voidaan ottaa hakija, jolla KJ katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseen tai tutkinnon suorittamiseen KJ päättää opiskelijaksi ottamisessa käytettävistä valintaperusteista sekä pääsy- ja valintakokeista Opiskelijaksi ottamisessa on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita KJ päättää opiskelijaksi ottamisesta, valintapäätös on perusteltava ja päätökseen on liitettävä oikaisuvaatimusohjeet (AVI) ja valitusosoitus (hallinto-oikeus) 12

13 HENKILÖKOHTAISTAMINEN Hakeutuminen Suoritettavan tutkinnon valinta Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma/hos Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen (koskee myös yhteisiä tutkinnon osia) Aiemmin hankitun osaamisen tunnustaminen (koskee myös yhteisiä tutkinnon osia) Osaamisen hankkimisen suunnittelu Osaamisen osoittamisen suunnittelu SORA-säädöksiä ja määräyksiä sovelletaan opiskelijaksi ottamiseen jatkossakin Jatkuvassa haussa koulutuksen järjestäjä päättää hakuajoista ja menettelyistä, samoin koulutuksen järjestäjä päättää opiskelijaksi ottamisesta Työvoimakoulutuksen opiskelijaksi ottamisessa säilyy työ-ja elinkeinoviranomaisen tekemä työvoimapoliittinen harkinta Siirtymäsäännös tulossa, vasta aloittaville tehdään HOS Koulutuksen järjestäjäkohtainen tutkinnoittain eriytyvä osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma Näyttötutkintosuoritusrekisteriä ylläpitää jatkossa OPH 13

14 HENKILÖKOHTAISTAMINEN Osaamisen hankkimisen suunnittelu KJ:n tehtävänä on suunnitella tutkinnon tai koulutuksen perusteissa edellytetyn ammattitaidon tai osaamisen hankkiminen, jos opiskelijalla ei ole aiemmin hankittua osaamista Lisäksi KJ:n tulee suunnitella opiskelijan tarvitsemat ohjaus- ja tukitoimet sekä tarvittaessa opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot, erityinen tuki ja osaamisen arvioinnin mukauttaminen sekä ammattitaitovaatimuksista tai osaamistavoitteista poikkeaminen Erityinen tuki Vaativa erityinen tuki/erityisoppilaitokset 14

15 TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN Koulutus työpaikalla käytännön tehtävien yhteydessä järjestetään oppisopimuskoulutuksena tai koulutussopimukseen perustuvana koulutuksena Oppisopimus säilyy keskeisiltä osin nykyisellään: o Perustuu määräaikaiseen työ-tai virkasuhteeseen (status työllinen) o Opiskelijalle maksetaan palkkaa ja työnantajalle koulutuskorvausta o Voidaan sopia koko tutkintoon tai tutkinnon osaan Koulutussopimus korvaa nykyisen työssäoppimisen: o Opiskelija ei ole työsuhteessa (status opiskelija) o Ei makseta palkkaa opiskelijalle eikä koulutuskorvausta työpaikalle o Sovitaan tutkinnon osa kerrallaan 15

16 TYÖPAIKALLA TAPAHTUVA OPPIMINEN Opiskelija voi siirtyä joustavasti koulutussopimuksesta oppisopimukseen, kun edellytykset oppisopimuksen solmimiseen saavutetaan Lisäksi työpaikalla tapahtuvan opiskelun käytännön toteuttamisesta voidaan sopia HOS:ssa (ns. kolmas työpaikalla tapahtuvan oppimisen muoto), esim. palkallinen työharjoittelu 16

17 MUUTOKSET JA LAATU Laadun varmistaminen enemmän koulutuksen järjestäjän vastuulle KJ:n tulee arvioida järjestämiään tutkintoja, koulutusta ja muuta toimintaa sekä niiden laatua ja vaikuttavuutta KJ vastaa edellä mainittujen laadusta ja laadunhallinnan jatkuvasta parantamisesta Osallistuttava säännöllisesti ulkopuoliseen toiminnan ja laadunhallintajärjestelmän arviointiin ja julkistettava keskeiset tulokset Työelämätoimikunnat- valtakunnallinen laadunvarmistus Työ- ja elinkeinoelämän rooli osaamisen laadunvarmistamisessatyöelämän edustaja on toinen näyttöjen arvioija Palautteiden kerääminen? 17

18 AIKATAULU Opetus- ja kulttuuriministeriön kirje Ammatillisen koulutuksen järjestämislupien uudistamista koskevan valmistelun käynnistäminen KJ saa ehdotuksen uudeksi järjestämisluvaksi kesäkuun alussa KJ toimittaa vastauksensa ministeriön ehdotukseen sekä mahdolliset uusia tehtäviä koskevat hakemuksensa OKM:öön mennessä Uudet järjestämisluvat päätetään syyskuun loppuun mennessä 18

19 AIKATAULU JA LISÄTIETOA Uudistukset voimaan pääosin , osassa siirtymäsäännöksiä laaja tietopaketti reformista opetus- ja kulttuurinministeriön sivustolla 19

20 KIITOS! Kehitysjohtaja Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 20

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI 3.2.2017 Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Onko ammatillisen koulutuksen reformi sinulle tuttu? Vastaa käyttämällä

Lisätiedot

Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson

Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen reformi ja vaikutus ohjaukseen Ohjauksen kehittämispäivät 20-21.4.2017, Helsinki Ulla-Jill Karlsson 20.4.2017 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Synergiaseminaari, 10.10.2017 Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki 5.4.2017 Opetusneuvos Seija Rasku Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet

Lisätiedot

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset

Lisätiedot

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa

Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Muutokset ammatillisessa koulutuksessa Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017) Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (532/2017) muuttamisesta Valtioneuvoston asetus ammatillisesta

Lisätiedot

Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Osuvampaa osaamista työelämäyhteistyöllä Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työelämäyhteistyön näkökulmat Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Puutarha-alan tutkintotoimikunnan infopäivä 23.3.2017 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen muutokset

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi

Lisätiedot

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus 11.11.2016 Messukeskus Ammatillinen koulutus uudistuu ajankohtaista reformista Opetusneuvos Erja Kärnä, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi

Lisätiedot

Reformin alakohtaiset infot. Katriina Huttunen

Reformin alakohtaiset infot. Katriina Huttunen Reformin alakohtaiset infot Katriina Huttunen 12.9.2017 Osa 1: Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja

Lisätiedot

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Välinehuoltoalan jaosto 24.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson

Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson 7.6.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018 Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään

Lisätiedot

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Seija Eskola Jyväskylä ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu (Validia Ammattiopisto)

Seija Eskola Jyväskylä ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu (Validia Ammattiopisto) Miten reformi haastaa uudistamaan ammatillista erityisopetusta? Mitkä ovat keskeiset muutokset uudessa lainsäädännössä? Henkilökohtaistaminen ja erityinen tuki 14.9.2017 Seija Eskola Jyväskylä ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet

HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ ( ) Käsitteet ja selitteet HENKILÖKOHTAISEN OSAAMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMAN TIETOSISÄLTÖ JA KÄSITTEISTÖ (19.12.2017) Asetuksen (673/2017) 9 :n 1 momentin kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen

Lisätiedot

Seija Eskola Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Ammatillisen koulutuksen reformi ja erityinen tuki, osa I syksy 2017

Seija Eskola Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Ammatillisen koulutuksen reformi ja erityinen tuki, osa I syksy 2017 Seija Eskola Jyväskylän ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu Ammatillisen koulutuksen reformi ja erityinen tuki, osa I syksy 2017 Sisältö Mikä muuttuu ammatillisessa koulutuksessa ammatillisen

Lisätiedot

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistamisen

Lisätiedot

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Jalkojenhoidon ja kipsausalan yhteistyöpäivä 14.12.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Mikä on ammatillinen tutkinto?

Mikä on ammatillinen tutkinto? Mikä on ammatillinen tutkinto? Tässä oppaassa on kerrottu lyhyesti ja selkeästi, mitä ammatillinen tutkinto tarkoittaa. Kainuun ammattiopisto Opintie 3, 87100 Kajaani p. (08) 61 651 www.kao.fi Mikä on

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET

LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET LAKI AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA HALLITUKSEN ESITYS ERITYISOPETUS JA VALMENTAVAT KOULUTUKSET 6.4.2017 Uudistus voimaan 1.1.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle huhtikuussa 2017 Eduskuntakäsittely keväällä

Lisätiedot

Turun ammatti-instituutin arviointisuunnitelman yhteinen osa

Turun ammatti-instituutin arviointisuunnitelman yhteinen osa Turun ammatti-instituutin arviointisuunnitelman yhteinen osa Tämä asiakirja on Lain ammatillisesta koulutuksesta (AK) luku 6 53 mukainen arvioinnin toteuttamissuunnitelman yhteinen osa ja tätä täydennetään

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2017 Turun ammatti-instituutti 24.8, 1.9 ja 13.9, Hamk, Ammatillinen opettajakorkeakoulu Käykäähän kommentoimassa: https://padlet.com/tomi_raitanen/reformiturku

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Yhteiset tutkinnon osat

Yhteiset tutkinnon osat Yhteiset tutkinnon osat 24.5.2018 Tuija Laukkanen Ammatillinen osaaminen Säädökset Laki ammatillisesta koulutuksesta L531/2017 Valtioneuvoston asetus ammatillisesta koulutuksesta A673/2017 Uudet yhteiset

Lisätiedot

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Perustason ensihoidon jaosto 2.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen

Lisätiedot

Opiskelijan kokonaisvaltainen ohjaus

Opiskelijan kokonaisvaltainen ohjaus Opiskelijan kokonaisvaltainen ohjaus Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisessa koulutuksessa Tampere, 14.11.2017 Merja Lahdenkauppi, opetusneuvos Ammatillinen

Lisätiedot

Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma. Markku Kokkonen, Opetushallitus Työelämätoimikuntien webinaari ja

Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma. Markku Kokkonen, Opetushallitus Työelämätoimikuntien webinaari ja Osaamisen arvioinnin toteuttamissuunnitelma Markku Kokkonen, Opetushallitus Työelämätoimikuntien webinaari 6.9.2018 ja 13.9.2018 Esityksen sisältö 1. Työelämätoimikunnat ammatillisen koulutuksen kehittämisen

Lisätiedot

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi!

TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS. Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! TYÖPAIKALLA JÄRJESTETTÄVÄ KOULUTUS Koulutussopimus ja oppisopimus molempi parempi! Uudistunut ammatillinen koulutus Yksi tapa suorittaa tutkinto Yhteishaku ja jatkuva haku Yksilölliset opintopolut, HOKS

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

Ajankohtaista Opetushallituksesta

Ajankohtaista Opetushallituksesta Ajankohtaista Opetushallituksesta OPSO ry syysseminaari 29.- 30.10.2018 Riikka Vacker opetusneuvos Koulutuksen arviointi ja laadunhallinta Laki ammatillisesta koulutuksesta 531/2018, 126 : Koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko KOULUTUKSEN REFORMI PKKY:n tulevaisuuspäivät 27. 28.2.2017 Tahko Ammatillinen koulutus tänään - ammatillinen peruskoulutus - ammatillinen lisäkoulutus - molempia voidaan järjestää oppilaitosmuotoisena

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia

Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Aira Rajamäki Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 24.11.2017 1.1.2018 1 tapa suorittaa tutkinto: näyttö 1 tapa

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Esityksen

Lisätiedot

Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö

Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö Työpaikalla järjestettävän koulutuksen lainsäädäntö Työpaikalla järjestettävä koulutus suunnittelusta käytäntöön Mari Pastila-Eklund Oulu 14.11.2017 Tampere 16.11.2017 Mikkeli 29.11.2017 Helsinki 30.11.2017

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ASIAKASLÄHTÖINEN NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINTA

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö

Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammatillisten oppilaitosten ja yritysten yhteistyö Ammattilaisen kädenjälki 8.11.2017 Helsinki Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen koulutusreformissa Kiertotalous ja kestävän kehityksen osaaminen

Lisätiedot

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATTIOSAAJIA TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AJANKOHTAISTA AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA - TYÖELÄMÄN TARPEISIIN AMMATTIOSAAJIA Ammatillinen koulutus on uudistunut ja uudistumassa,

Lisätiedot

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivä 3.-4.11.2015 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ajankohtaiset säädösmuutokset

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä

Lisätiedot

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa

Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohje koulutuksen hankintaan ja yhteistyöhön muiden toimijoiden kanssa Ohjeet ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan 1.1.2018 alkaen saaneille koulutuksen järjestäjille Koulutuksen hankinta

Lisätiedot

Verkot vesille päälinjat

Verkot vesille päälinjat Verkot vesille 3.5.2017 Hallituksen Elise Virnes esityksen päälinjat 21.4.2017 Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin. Opiskelijoiden tarpeet

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi Lähteet Opetus- ja kulttuuriministeriön www-sivut http://www.okm.fi/osaaminenjakoulutus/ammattikoulutusref ormi/index.html Opetushallituksen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa 8.4.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos, Opetushallitus Säädökset Tutkinnon perusteet Valmentavan koulutuksen perusteet Koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio

Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio 7.4.2017 Soila Nordström, opetusneuvos Opetushallitus Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ-ja elinkeinoelämän osaamistarpeet

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja. ammatillisessa koulutuksessa. henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Zoomi tukee ja kouluttaa Kevät 2018

Osaamisperusteisuus ja. ammatillisessa koulutuksessa. henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Zoomi tukee ja kouluttaa Kevät 2018 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen ammatillisessa koulutuksessa Markku Kokkonen Zoomi tukee ja kouluttaa Kevät 2018 Sisältö Osaamisperusteisuus Henkilökohtaistamisen toimintamalli Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet osaamisperusteisessa ja asiakaslähtöisessä ammatillisessa koulutuksessa

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen 19.3.2015 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Oppimisen

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu

Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.2.2017 Ajankohtaista Tredu Aira Rajamäki, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi - lähtökohtia Poistetaan nuorten

Lisätiedot

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OSAAMISEN TUNNISTAMISEN JA TUNNUSTAMISEN MITOITUKSEN PERIAATTEET JA ARVOSANOJEN MUUNTAMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA OPH 501 2018 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2018 S I S Ä L T Ö OSAAMISEN TUNNISTAMISEN

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala

Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS. Arto Pekkala Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry:n syysseminaari TUTKINTOUUDISTUS Arto Pekkala 3.10.2017 Tutkintojen määritelmät lainsäädännössä Ammatillisessa perustutkinnossa osoitetaan laaja-alaiset ammatilliset

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet Ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet VALIDOINTITEHTÄVÄ OSAAVAA ARVIOINTIA -HANKE luonnos 28. elokuuta

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Osaamisen tunnistaminen Aikaisemmin hankittua osaamista verrataan perustutkinnon perusteissa määriteltyihin ammattitaitovaatimuksiin

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Hallituksen esityksen päälinjat. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Hallituksen esityksen päälinjat. Ylijohtaja Mika Tammilehto Hallituksen esityksen päälinjat Ylijohtaja Mika Tammilehto 28.4.2017 Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin. Opiskelijoiden tarpeet yksilöllistyvät,

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Laki. ammatillisesta koulutuksesta. 1 luku. Yleiset säännökset. Soveltamisala

Laki. ammatillisesta koulutuksesta. 1 luku. Yleiset säännökset. Soveltamisala Laki ammatillisesta koulutuksesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset 1 Soveltamisala Tässä laissa säädetään opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluvista ammatillisista

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi

KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU. #tulevaisuudenosaajaksi KPEDU JA AMMATILLINEN KOULUTUS UUDISTUU #tulevaisuudenosaajaksi Kpedun strategiset tavoitteet säilyvät ASIAKKAAN KANSSA MENESTYMINEN - Osaamisella eteenpäin YKSILÖLLISEN OPPIMISEN KOROSTAMINEN - Oppia

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE

OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE OPPISOPIMUSKOULUTUS TIETOA OPISKELIJALLE JA TYÖPAIKALLE www.varia.fi SISÄLLYS Mitä oppisopimuskoulutus on?... 2 Oppisopimuskoulutus ja yleinen tutkintorakenne... 4 Oppisopimusprosessi... 5 Oppisopimuksen

Lisätiedot

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa 2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten

Lisätiedot