Ammatillisen koulutuksen reformi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammatillisen koulutuksen reformi"

Transkriptio

1 Ammatillisen koulutuksen reformi Itä-Suomen ohjaushenkilöstön koulutuspäivät Koli Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Opetushallitus

2 Ammatillisen koulutuksen reformi, esityksen sisältö Taustaa Toimeenpanon lähtökohdat Keskeisiä ehdotuksia Reformin tavoitteita tukevaa toimintaa jo käynnissä

3 Tausta ammatillisen koulutuksen reformille

4 Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Nopeutetaan siirtymistä työelämään Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan. Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma

5 Ammatillisen koulutuksen reformi, lähtökohdat Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä. Uudistetaan koulutuksen rahoitusta ja rakenteita jatko-opintokelpoisuus säilyttäen. Huolehditaan alueellisesti kattavasta koulutuksesta sekä tiivistetään koulutuksen ja työelämän välistä vuorovaikutusta. Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä. Poistetaan nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen raja-aidat ja kootaan koulutustarjonta, rahoitus ja ohjaus yhtenäiseksi kokonaisuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön alle. Tehdään ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä yhtenäinen kokonaisuus. Kannustetaan koulutuksen järjestäjiä toiminnan tehostamiseen. Lisätään työpaikoilla tapahtuvaa oppimista. Uudistetaan oppisopimuskoulutusta työnantajille aiheutuvaa hallinnollista ja taloudellista taakkaa keventämällä. Ratkaisujen Suomi. Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma

6 Ammatillisen koulutuksen reformi, toimenpiteet ja aikataulu 1. Uudistetaan toisen asteen ammatillinen koulutus vastaamaan tulevaisuuden osaamistarpeita 2. Tehdään rahoitus- ja ohjausjärjestelmästä yhtenäinen kokonaisuus valmistelu alkaen 9/2015 ja jatkuen 2016 eduskunnalle 2017 uudistus voimaan 1/2018 Toimintasuunnitelmassa on täsmennetty kärkihankkeiden aikataulut, toimenpiteet ja rahoitus.

7 Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö: yksi laki, jossa lähtökohtana on osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys. Tehdään ammatillisen koulutuksen tutkintouudistus sekä kevennetään tutkintojärjestelmään liittyvää sääntelyä ja hallintoa. Uudistetaan ammatillisen koulutuksen opiskelijavalintoja ja hakupalveluja. Luodaan ja otetaan käyttöön uusi koulutussopimusmalli. Käynnistetään koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma. Uudistetaan ja digitalisoidaan ammatillisen koulutuksen järjestäjien toimintaprosesseja ja oppimisympäristöjä. Uudistetaan ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Lisätään toiminnan vaikuttavuuden ja tehokkuuden painoarvoa rahoituksessa ja puretaan asiakaslähtöistä, tuloksellista ja tehokasta toimintaa rajoittavaa sääntelyä. Uudistetaan ammatillisen koulutuksen säätely- ja ohjausjärjestelmää siten, että kaikkea ammatillista koulutusta säädellään jatkossa yhdellä järjestämisluvalla. Uudistetaan ohjausjärjestelmää tuloksellisuuteen, laatuun ja vaikuttavuuteen painottuvaksi ja virtaviivaistetaan koulutuksen järjestäjien toiminnan ohjausta.

8 Ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanon lähtökohdat

9 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamistarpeet muuttuvat asiakunnan (yksilöt ja työpaikat) tarpeet monimuotoistuvat resurssit vähenevät LÄHDE: OKM, Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Kuvat: Opetushallitus, Olli Häkämies

10 Ammatillisen koulutuksen reformin seuranta- ja projektiryhmät Opetus- ja kulttuuriministeriö on asettanut seuranta- ja projektiryhmän ammatillisen koulutuksen reformin toteuttamista varten. Seurantaryhmän tehtävänä on seurata ja tukea reformin toimeenpanoa sekä arvioida reformissa tehtävien toimenpiteiden kokonaisvaikutuksia. Projektiryhmän tehtävänä on organisoida ja koordinoida ammatillisen koulutuksen reformin toimenpiteiden valmistelua hallituksen kärkihankkeiden ja reformien toimeenpanosuunnitelman mukaisesti. Lisäksi sen tehtävänä on huolehtia yhteistyöstä koulutuksen järjestäjien ja keskeisten sidosryhmien kanssa. Seurantaryhmä ja projektiryhmä voivat kuulla asiantuntijoita. Projektiryhmä voi asettaa jaostoja asioiden valmistelua varten. Ryhmien toimikausi kestää asti. Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote

11 Ammatillisen koulutuksen reformi, keskeiset ehdotukset

12 Ammatillisen koulutuksen reformi, keskeiset ehdotukset Osaamisperusteinen ja asiakaslähtöinen ammatillisen koulutuksen kokonaisuus Osaamisperusteiset ja asiakaslähtöiset koulutuspolut ja oppimisympäristöt Työpaikalla tapahtuva oppiminen Tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen Osa työvoimakoulutuksesta osaksi järjestelmää Hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Koulutuksen järjestäjärakenteen uudistaminen Rahoitus ja ohjaus

13 Uusi ammatillisen koulutuksen järjestelmä - keskeisiä ehdotuksia (1/3) Hakeutuminen ja koulutukseen pääsy useita väyliä osaamisen kehittämiseen jatkuva haku ja yhteishaku hakeutumisen pääväylinä hakeutumisen painopistettä siirretään jatkuvaan hakuun tukee elinikäistä oppimista kehitetään kaikille hakijoille avoimia, matalan kynnyksen digitaalisia hakupalveluita Osaamisperusteiset ja asiakaslähtöiset koulutuspolut ja oppimisympäristöt tutkintojärjestelmän uudistaminen: osaamisperusteisuus, joustavuus, selkeys, vähemmän tutkintoja yksi näyttöperusteinen tapa suorittaa tutkinto kaikille henkilökohtaistaminen kaikille tutkinnon tai tutkinnon osan suorittajille henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma yksilöllisen opintopolun perustana koulutuksen järjestäjä myöntää tutkintotodistuksen kaikkiin tutkintoihin rinnakkaisen sääntelyn purkaminen työelämän vahva rooli osaamisen arvioinnissa ja laadunvarmistuksessa erilaisten oppimisympäristöjen ja oppimisratkaisujen, ml. digitaalisten oppimisympäristöjen ja -ratkaisujen laaja hyödyntäminen yksilöllisissä opintopoluissa

14 Uusi ammatillisen koulutuksen järjestelmä - keskeisiä ehdotuksia (2/3) Työpaikalla tapahtuvan opiskelun kehittäminen: koulutussopimus ja oppisopimus päämuotoina tavoitteellista ja ohjattua oppimista työpaikoilla työelämälle ja opiskelijalle parhaiten soveltuvalla tavalla Tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen yksi järjestämislupa, joka kattaa kaiken ammatillisen koulutuksen ohjauksen painopiste koulutuksen järjestäjien toiminnan tuloksellisuudessa ja laadussa uuden ohjausjärjestelmän pääelementit: järjestämisluvat, suoritepäätökset ja ohjauskeskustelu Tutkintotavoitteinen ja osa ei-tutkintotavoitteisesta työvoimakoulutuksesta osaksi uutta ammatillisen koulutuksen järjestelmää Koulutuksen järjestäjärakenteen uudistaminen Kehittämisohjelmalla varmistutaan ammatillisen koulutuksen laadusta ja saatavuudesta pienenevän rahoituksen olosuhteissa. Toimijoita kannustetaan sopeuttamaan toimintaansa uuteen rahoituskehykseen esimerkiksi luomalla nykyistä suurempia kokonaisuuksia

15 Uusi ammatillisen koulutuksen järjestelmä - keskeisiä ehdotuksia (3/3) Rahoitus ja ohjaus rahoitusjärjestelmästä rakennetaan yhtenäinen kokonaisuus erillisiä rahoitusväyliä puretaan ja järjestelmää selkeytetään ja yksinkertaistetaan toiminnan tuloksellisuuden ja vaikuttavuuden painoarvo rahoituksessa kasvaa merkittävästi rahoitusjärjestelmä tukee osaamisperusteisuutta asiakkaiden tarpeet ohjaavat vahvemmin koulutusratkaisuja rahoitus kannustaa opiskeluprosessien tehostamiseen ja koulutusaikojen lyhentämiseen toiminnan ohjaus strategisemmaksi yksityiskohtaista sääntelyä puretaan rahoitus jatkossakin laskennallista ja yleiskatteellista ei korvamerkkejä

16 Osaamisperusteiset ja asiakaslähtöiset opintopolut tutkinnot ja muut osaamiskokonaisuudet Osaamistarpeisiin vastataan tutkinnoilla, tutkinnon osilla ja ei-tutkintotavoitteisella koulutuksella sekä valmentavilla koulutuksilla Ammatillisia tutkintoja ovat ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto Perusasteen päättäneille ensisijainen ammatillinen tutkinto olisi ammatillinen perustutkinto. Ammatillisen koulutuksen tutkintorakennetta kehitetään nykyistä joustavammaksi ja selkeämmäksi Tutkintoja kootaan laajemmiksi kokonaisuuksiksi, joiden puitteissa voi erikoistua. Tutkintojen määrä vähenee nykyisestä merkittävästi. Valmentavat koulutukset (ns. VALMA & TELMA) jatkossakin, VALMA valmentaa jatkossa kaikkeen ammatilliseen koulutukseen Osaamispisteet käyttöön kaikissa ammatillisissa tutkinnoissa Ammatilliset tutkinnot koostuvat ammatillisista tutkinnon osista Ammatilliseen perustutkintoon sisältyy myös kaikille tutkinnoille yhteisiä tutkinnon osia. Yhteiset tutkinnon osat ovat pakollisia ammatillista perustutkintoa suorittaville opiskelijoille, lisäksi huolehditaan myös muilla tavoin geneeristen/perustaitojen vahvistamisesta myös aikuisten osalta. Ammatillisten perustutkintojen vapaasti valittavista tutkinnon osista erillisinä tutkinnon osina luovutaan

17 Osaamisperusteiset ja asiakaslähtöiset opintopolut - tutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi Siirrytään yhteen näyttöperusteiseen ja osaamisen hankkimistavasta riippumattomaan tapaan suorittaa ammatillinen tutkinto. luovutaan nykyisistä ns. oppilaitosmuotoisesta perustutkinnon suorittamistavasta sekä näyttötutkinnoista ja kehitetään niistä uusi näyttöperusteinen malli luovutaan tutkintotoimikuntien kanssa solmittavista tutkinnon järjestämissopimusmenettelystä (useita tuhansia sopimuksia) ja siirretään tutkinnon myöntämisoikeus koulutuksen järjestäjälle Henkilökohtaistamisen avulla varmistetaan, että kaikki ammatillista tutkintoa suorittavat saavat tarvitsemansa opetuksen ja ohjauksen saavuttaakseen tavoitteena olevan osaamisen. Osaaminen osoitetaan pääasiallisesti aidoissa työelämän tilanteissa Myös muut näyttöympäristöt mahdollisia erityisin perustein. Osaaminen arvioidaan tutkinnon osittain kuten nykyisin. Työ- ja elinkeinoelämällä vahva rooli osaamisen arvioinnissa ja laadun varmistuksessa Osaamisen arvioinnista vastaavat koulutuksen järjestäjän nimeämät arvioijat, joita on kaksi ja joista toinen edustaa koulutuksen järjestäjää ja toinen työelämää. Tutkintotoimikuntien tilalle perustetaan työelämätoimikunnat, joiden tehtävänä on mm. osaamisen laadunvarmistukseen ja tutkintojen kehittämiseen osallistuminen.

18 Osaamisperusteiset ja asiakaslähtöiset opintopolut - henkilökohtaistaminen Laajennetaan henkilökohtaistaminen kaikille ammatillista tutkintoa tai sen osaa suorittavalle Henkilökohtaistamisprosessissa valitaan ammatilliseen koulutukseen hakeutuvalle soveltuva tutkinto, tutkinnon osa tai muu osaamiskokonaisuus (perusopetuksen päättäneille perustutkinto edelleenkin ensisijainen lähtökohta). Tunnistetaan ja tunnustetaan olemassa oleva osaaminen. Suunnitellaan tarvittavan osaamisen hankkiminen ja osaamisen osoittaminen ja arviointi sekä tavoitteen saavuttamiseksi tarvittavat tukitoimet. Hakeutumiseen ja opiskelijaksi ottamiseen liittyvät henkilökohtaistamista koskevat vastuut ja menettelyt voivat poiketa hakeutumisväylän mukaan. Henkilökohtaistamisella turvataan opintopolun jatkuminen esim. virheellisen koulutusvalinnan jälkeen. Osaamisen tunnustaminen säädetään tutkintojen ja koulutuksen järjestäjän velvollisuudeksi keskitytään puuttuvan osaamisen hankkimiseen Turvataan riittävä opetus ja ohjaus kaikille asiakasryhmille. Koulutuksen järjestäjä laatii yhdessä tutkinnon suorittajan tai valmentavan koulutuksen opiskelijan kanssa henkilökohtaistamisesta asiakirjan (henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma) jatkossa yksi asiakirja.

19 Osaamisperusteiset ja asiakaslähtöiset opintopolut osaamisen hankkiminen Tutkinnon suorittajalla ja opiskelijalla on oikeus saada tarvitsemaansa opetusta sekä henkilökohtaista ja muuta tarpeellista ohjausta, jonka perusteella hän voi saavuttaa tutkinnon tai koulutuksen perusteissa määritellyn osaamisen. Koulutuksen järjestäjä päättää ammattiosaamisen hankkimiseksi tarvittavan koulutuksen sisällöstä ja järjestämisestä tutkinnon ja valmentavan koulutuksen perusteiden mukaisesti. Koulutuksen järjestäjille nykyistä laajempi toimivalta rakentaa opintopolkuja ammatillisen koulutuksen eri toteuttamistavoista. Osana ammattiosaamisen hankkimiseksi tarvittavaa koulutusta voidaan järjestää opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja tuetaan esim. maahanmuuttajien ja heikot perustaidot omaavien ammatillisen osaamisen kehittämistä ja työmarkkinakelpoisuutta VALMA-koulutusta voidaan hyödyntää nykyistä laajemmin tukemaan ammatillisen tutkinnon suorittamista. Erityisopetusta myös uudessa järjestelmässä. Opiskelijan, joka tarvitsee oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi pitkäaikaista tai säännöllistä erityistä oppimisen ja opiskelun tukea tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamiseksi, opetusta tuetaan erityisopetuksena järjestettävällä erityisellä tuella

20 Työpaikalla tapahtuva oppiminen Lähtökohtana ohjattu ja tavoitteellinen oppiminen työpaikoilla selkeä, toimiva ja yhdenmukainen prosessi tarpeellinen tuki niin opiskelijalle/tutkinnon suorittajalle kuin työpaikalle koulutuksen järjestäjän vahvempi rooli oppimisen tukemisessa joustavuus, vaikuttavuus ja laatu Jatkossa kaksi päämuotoa sopia työpaikalla tapahtuvan oppimisen toteuttamisesta Koulutussopimus (ei-työsuhde) Oppisopimus (työsuhde) Lisäksi henkilökohtaistaminen mahdollistaa myös muut yksilölliset tavat oppia työtehtävien yhteydessä (esim. jo työssä olevat, jotka voivat opiskella työn yhteydessä, josta ei koidu velvoitteita työnantajalle) Koulutussopimus ja oppisopimus muodostavat kokonaisuuden, jonka puitteissa työpaikalla voidaan sopia tavoitteellisesta ja ohjatusta oppimisesta opiskelijan ja työnantajan kannalta kulloinkin soveltuvimmalla tavalla. Työpaikalla tapahtuvan oppimisen pedagoginen prosessi mahdollisimman yhdenmukainen (käsitteet, sopimukset ja toimintamallit) Koulutussopimus ja oppisopimus suunnitellaan ja toteutetaan tutkinnon osittain opiskelijan ja työelämän tarpeiden mukaisesti. Opiskelijan asema turvataan siten, että jatkossakaan opinnot eivät keskeydy siirryttäessä saman koulutuksen järjestäjän sisällä esimerkiksi koulutussopimuksesta oppisopimuskoulutukseen tai päinvastoin.

21 Hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Tavoitteena ympärivuotinen haku ja pääsy osaamisen kehittämispalveluihin yksilölle mahdollisuus koulutukseen ja osaamisen kehittämiseen tarvelähtöisesti Vapaa hakeutumisoikeus ammatilliseen koulutukseen jatkossakin Hakeudutaan osaamiseen, ei oppilaitokseen Osaamisen kehittämispalveluihin voi hakeutua eri väylien kautta Jatkuva haku omaehtoisen osaamisen kehittämisen pääväyläksi hakeutuminen tutkintoihin, tutkinnon osiin ja ei-tutkintotavoitteiseen koulutukseen Yhteishaku perusopetuksen hakeutumisvuonna päättäneiden pääasiallinen hakuväylä ammatilliseen perustutkintoon ja valmentavaan koulutukseen Yhteishaussa käytettävillä valintaperusteilla turvataan perusopetusta päättäneiden ja vailla perusasteen jälkeistä ammatillista tutkintoa olevien pääsyä koulutukseen Kehitetään kattavia ja avoimia sähköisiä hakupalveluita edistämään koulutukseen pääsyä Sähköisen hakeutumisen ohella myös muita hakeutumisen tapoja: TE-hallinnon asiakkaat (työvoimakoulutus), oppisopimuskoulutus, henkilöstökoulutus TE-hallinto päättää jatkossakin asiakkaidensa koulutukseen pääsystä Monikanavaisilla hakuväylillä ja -palveluilla mahdollistetaan joustavat siirtymät ja turvataan koulutuspolkujen jatkuminen

22 Työ- ja elinkeinohallinnon asiakkaiden kehittämispalvelut Tutkintotavoitteinen ja osa ei-tutkintotavoitteisesta työvoimakoulutuksesta osaksi uutta ammatillisen koulutuksen järjestelmää Määrärahojen ja koulutuskokonaisuuksien siirroista on sovittu opetusja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriöin välillä.

23 Koulutuksen järjestäjärakenteen uudistaminen Käynnistetään koulutuksen järjestäjärakenteen kehittämisohjelma tavoitteena varmistua vahvasta, tuloksellisesta ja saatavilla olevasta ammatillisesta koulutuksesta tilanteessa, jossa rahoituskehys on vähenevä arvioidaan kaikkien ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen järjestäjien ammatilliset ja taloudelliset edellytykset.

24 Rahoitusjärjestelmän peruselementit Rahoitus myönnetään ja maksetaan koulutuksen järjestäjälle. Rahoitus on laskennallista ja koulutuksen järjestäjä päättää sen käytöstä. Yhtenäisen rahoitusjärjestelmän puitteissa rahoitettaisiin kaikkea ammatillista koulutusta peruskoulutus, lisäkoulutus, oppilaitosmuotoinen, oppisopimuskoulutus, erikoisoppilaitokset, OKM:lle siirtyvä työvoimakoulutus). Yhtenäiset suoritteet (opiskelijavuodet, tutkinnot, tutkinnon osat) kaikissa ammatillisen koulutuksen toteutusmuodoissa Yhtenäiset rahoituksen porrastuskertoimet kaikissa ammatillisen koulutuksen toteutusmuodoissa (kustannuskorit, erityinen tuki, koulutustausta ym.) Ammatillisen koulutuksen kokonaisrahoituksen taso määräytyy valtion talousarviossa, ja sitä tarkistettaisiin vuosittain indeksillä. Rahoituksesta vastaavat valtio ja kunnat yhdessä yksi valtionosuusprosentti kaikessa ammatillisessa koulutuksessa.

25 Rahoitusjärjestelmän peruselementit tavoitteet Perusrahoitus, 50% luo ennakoitavan perustan koulutuksen järjestämiselle luo puitteet tutkintojen ja niiden osien suorittamiselle sekä valmistavan koulutuksen järjestämiselle kaikille ammatillisen koulutuksen asiakasryhmille. Suoritusrahoitus, 35% ohjaa ja kannustaa koulutuksen järjestäjiä vastaamaan asiakkaiden osaamistarpeisiin tehokkaasti ja tuloksellisesti (mm. koulutuspituuksien lyhentäminen). Vaikuttavuusrahoitus, 15% kannustaa ja ohjaa koulutuksen järjestäjiä kohdentamaan koulutusta niille aloille, joilla on työvoimatarvetta, huolehtimaan koulutuksen työelämävastaavuudesta ja laadusta sekä tarjoamaan edellytyksiä jatko-opintoihin. Strategiarahoitus varmistaa esim. strategisten koulutuksen kehittämishankkeiden toteuttamista tukee koulutuksen järjestäjien strategista kehittämistoimintaa, ammattitaitokilpailujen järjestämistä, rakenteellista kehittämistä sekä äkillisiin rakennemuutostilanteisiin vastaamista.

26 Porrastustekijät

27 Ohjaus- ja säätelyjärjestelmä Vahvistetaan tulosohjauksen roolia koulutuksen järjestäjien ohjauksessa. Uusi ammatillisen koulutuksen ohjaus- ja sääntelyjärjestelmäkokonaisuus muodostuu kolmesta elementistä: järjestämisluvat, suoritepäätökset, tulosohjaus. Järjestämisluvassa määritellään kullekin järjestäjälle kaikki se toiminta, johon järjestäjällä on oikeus, ja kaikki ne velvollisuudet, joita järjestäjälle on asetettu. Tulosohjausmenettelyssä asetetaan yhdessä OKM:n ja koulutuksen järjestäjien kanssa strategisia tavoitteita koskien mm. koulutustarjonnan suuntaamista. Vuotuisella suoritepäätöksellä myönnetään resurssit koulutuksen järjestäjälle. Koulutuksen järjestäjien asiointia ja ohjausta varten otetaan käyttöön sähköinen järjestämislupa ja siihen kytkeytyvä asiointi- ja päätöksentekojärjestelmä

28 Mikä muuttuu reformin myötä? - opetushenkilöstön näkökulma Opettajuus muuttuu - ohjaava ja valmentava ote painottuu vahvemmin: Tutkinnon suorittajan/opiskelijan osaaminen ja sen kehittymisen tuki aikaisempaa tärkeämmässä roolissa yksilöllistyvien opintopolkujen myötä Opetuksessa ja ohjauksessa keskitytään tutkinnon suorittajilta ja opiskelijoilta puuttuvaan osaamiseen Opetus(aika)keskeisestä ajattelusta siirrytään asiakaslähtöiseen ja oppimiskeskeiseen ajatteluun osaamistavoitteen saavuttaminen ohjaa entistä vahvemmin pedagogisia ratkaisuja Opetus, ohjaus ja oppimisen tukeminen tapahtuvat oppilaitosten oppimisympäristöjen ohella yhä enemmän myös muissa oppimisympäristöissä, esim. työpaikoilla ja digitaalisissa oppimisympäristöissä Ote painottuu vahvemmin osaamisen kertymisen ja opiskelijan vahvuuksien tukemiseen sekä ammattitaidon laadun varmistamiseen Yhteistyö opettajien välillä sekä työelämän kanssa tiivistyy LÄHDE: OKM, Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen

29 Tutkintorakenteen kehittämisen suuntaviivat Työn lähtökohtana parantaa ammatillisen tutkintorakenteen työelämävastaavuutta lisätä mahdollisuuksia yksilölliseen suuntautumiseen luoda tutkintorakenteeseen ammattien muutosta heijastavaa joustavuutta varmistaa työelämän uusien osaamistarpeiden näkyminen tutkintorakenteessa tutkintojen uudistamisen nopeuttaminen Samalla tutkintorakennetta selkeytetään Työn tuloksena tutkintojen määrä muuttuisi ammatillisissa perustutkinnoissa 52 -> 42 ammattitutkinnoissa 177 -> 64 erikoisammattitutkinnoissa 122 -> 59 yhteensä 351 -> 165

30 Työelämän ohjausryhmän ehdotus ( ) tutkintorakenteen kehittämiseksi luovutaan ammatillisten tutkintojen sijoittamisesta koulutusaloille tutkintorakenneasetuksessa ammatti- ja erikoisammattitutkintojen määrä vähenee ltutkinnoista aaja-alaisempia otetaan käyttöön osaamispisteet: pt 180 osp, at 120, 150 tai 180 osp, eat 160, 180 tai 210 osp, ammatillisen perustutkinnon suorittajalle pakollisena yhteiset tutkinnon osat ammatti- ja erikoisammattitutkintojen suorittajat voivat suorittaa yhteisiä tutkinnon osia erillisinä tutkinnon osina kaikki tutkinnot kansallisessa tutkintorakenteessa edelleen toisen asteen tutkintoja säilytetään jatko-opintokelpoisuus

31

32 Reformin tavoitteita tukevaa toimintaa

33 Laatupalkintokilpailu reformia tukemassa Laatupalkinnolla kannustetaan ammatillisen koulutuksen järjestäjiä toiminnan laadun arviointiin ja parantamiseen. Tavoitteena on löytää parhaita käytäntöjä muiden organisaatioiden oppimisen perustaksi ja edistää ammatillisen koulutuksen arvostusta, vetovoimaa ja tunnettuutta. Laatupalkintokilpailun teemana vuonna 2016 oli osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys.

34 Valtionavustukset reformia tukemassa Vuonna 2016 Opetushallituksen myöntävät valtionavustukset kohdennetaan ensisijaisesti ammatillisen koulutuksen reformin tukemiseen. Valtionavustukset koottu pääsääntöisesti yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi, jolla edistetään osaamisperusteisuutta ja asiakaslähtöisyyttä Hakutiedotteessa ja sen liitteessä linjattu kehittämissuuntia vuodelle /0/osaamisperusteisuuden_ja_asiakaslahtoisyy den_edistaminen_haun_toinen_vaihe?languag e=fi Valtionavustuspäätösten viimeistely meneillään, hankkeiden aloitusseminaari Myös Opetushankilöstölle tukitoimia osaamisen kehittämistä opetustoimen henkilöstökoulutuksen avustukset suunnataan tukemaan ammatillisen koulutuksen reformia

35 Koulutusvientikokeilut alkamassa Taustalla Opetushallituksen valtionavustuksella rahoittama hanke v koordinoijana Espoon seudun koulutuskuntayhtymä 14 koulutuksen järjestäjän verkosto hanke selvitti koulutusviennin nykytilan hankkeen tuotoksena toimintasuunnitelma ammatillisen toisen asteen koulutuksen viennille hankesivut: Ammatillisen koulutuksen viennin käynnistäminen kokeilujen avulla 11/ koulutuksen järjestäjää kiinnostunut kokeiluluvasta kokeilussa myönnetään lupa tutkinnon perusteista poikkeamiseen erityisesti kielitaitovaatimusten ja kansallista lainsäädäntöä koskevilta osin

36 Kiitos! - seuraa ammatillista koulutusta valitse Kasvatus, koulutus ja tutkinnot valitse Ammattikoulutus tilaa uutiskirje sonja.klippi-ryhanen@oph.fi

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja. Merja Lahdenkauppi

Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja. Merja Lahdenkauppi Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja tulevaisuudessaennakoiden kohti reformia Merja Lahdenkauppi 1.2.2017 Hotelli-, ravintola- ja catering-alan koulutus 1980 1990 Keskiaste 1995

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus

Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivät 30.1.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivä 10.11.2016 Turku Markku Karkama Opetushallitus Kuvat: Opetushallitus, Olli Häkämies LÄHDE: OKM, Mika Tammilehto

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut

Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut Yhteentoimivuusfoorumi 6.9.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia Poistetaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu

Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.2.2017 Ajankohtaista Tredu Aira Rajamäki, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi - lähtökohtia Poistetaan nuorten

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus Etelä-Karjalan ELO-ohjausryhmän kokous 24.10.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018

Lisätiedot

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO 18.10.2016 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018 Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari 21.3.2016 yksikön päällikkö, opetusneuvos Kati Lounema, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi

SASKY koulutuskuntayhtymä. Ammatillisen koulutuksen reformi SASKY koulutuskuntayhtymä Ammatillisen koulutuksen reformi A.Kakkuri 8.5.2017 Yksi lainsäädäntö - Nykyiset lait ammatillisesta peruskoulutuksesta ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta yhdistetään uudeksi

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus 11.11.2016 Messukeskus Ammatillinen koulutus uudistuu ajankohtaista reformista Opetusneuvos Erja Kärnä, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja

Lisätiedot

Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu

Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Kuinka reformi muuttaa sote-opettajan työtä? SOTE-PEDA WEBINAARI 3.2.2017 Anita Eskola-Kronqvist HAMK Ammatillinen opettajakorkeakoulu Onko ammatillisen koulutuksen reformi sinulle tuttu? Vastaa käyttämällä

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista 17.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta Laatua laineilla seminaari 1.9.2016 Vierumäki Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia

Lisätiedot

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Välinehuoltoalan jaosto 24.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? OKM/AMOS Elise Virnes

Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? OKM/AMOS Elise Virnes Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? OKM/AMOS Elise Virnes 15.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformissa uudistetaan ammatillisen koulutuksen järjestelmä vastaamaan paremmin eriytyvän asiakaskunnan

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 1.3.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia Ylijohtaja Mika Tammilehto 13.6.2016 Toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro

Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro Ammatillisen koulutuksen reformi Anna-Leena Kivipuro 9.2.2017 13.2.2017 2 Miksi reformi tarvitaan? Toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja laajamittaisesti. Osaamistarpeet muuttuvat, kasvavat ja moninaistuvat.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tilannekatsaus valmistelun etenemisestä

Ammatillisen koulutuksen reformi tilannekatsaus valmistelun etenemisestä Ammatillisen koulutuksen reformi tilannekatsaus valmistelun etenemisestä 28.9.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä

Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Ammatillinen koulutus muutospyörteessä Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 18.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia. Ylijohtaja Mika Tammilehto 10.6.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia. Ylijohtaja Mika Tammilehto 10.6.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi - keskeisiä ehdotuksia Ylijohtaja Mika Tammilehto 10.6.2016 Toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Miten ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttaa osaamisen tunnistamisen käytäntöihin? Elise Virnes

Miten ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttaa osaamisen tunnistamisen käytäntöihin? Elise Virnes Miten ammatillisen koulutuksen reformi vaikuttaa osaamisen tunnistamisen käytäntöihin? Elise Virnes 13.9.2016 Ammatillisen koulutuksen reformissa uudistetaan ammatillisen koulutuksen järjestelmä vastaamaan

Lisätiedot

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen

Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Tutkintorakenteen kehittäminen osana ammatillisen koulutuksen reformia - Tutkintojen uudistaminen Perustason ensihoidon jaosto 2.11.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 8.4.2016 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016 Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin 2. Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ylijohtaja Mika Tammilehto 16.2.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä. Poistetaan nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko KOULUTUKSEN REFORMI PKKY:n tulevaisuuspäivät 27. 28.2.2017 Tahko Ammatillinen koulutus tänään - ammatillinen peruskoulutus - ammatillinen lisäkoulutus - molempia voidaan järjestää oppilaitosmuotoisena

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Mitä muutoksia on tulossa 2017-2019 http://www.oph.fi/download/171627_toisen_asteen_ammatillisen_koulutuksen_reformi.pdf Ammatillisen koulutuksen reformi on esitelty eduskunnalle ja tulee päätettäväksi

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Puutarha-alan tutkintotoimikunnan infopäivä 23.3.2017 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen muutokset

Lisätiedot

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia

Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Tutkintojen uudistaminen osana ammatillisen koulutuksen reformia Jalkojenhoidon ja kipsausalan yhteistyöpäivä 14.12.2016 Soila Nordström OPH/ Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija

Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017, Helsinki Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta Synergiaseminaari, 10.10.2017 Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Hakeutuminen ja opiskelijaksi ottaminen

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu. ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu. ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa. Elise Virnes

Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa. Elise Virnes Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa Elise Virnes 24.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta: Ammatillisen koulutuksen reformi Lähteet Opetus- ja kulttuuriministeriön www-sivut http://www.okm.fi/osaaminenjakoulutus/ammattikoulutusref ormi/index.html Opetushallituksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys. Petri Sotarauta Ammatillisen koulutuksen reformi ja kestävä kehitys Petri Sotarauta 28.11.2017 2 #AMISREFORMI REFORMI PÄHKINÄNKUORESSA Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva ja

Lisätiedot

Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus

Satu Neuvonen Tampereen Aikuiskoulutuskeskus AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Satu Neuvonen 6.6.2017 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi 1 SISÄLTÖ 1. Yleistä 2. Tutkintojärjestelmä 3. Yksilöllinen opintopolku 4. Tutkintojen perusteet 5. Hakeutuminen

Lisätiedot

Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes

Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 17.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa,

Lisätiedot

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo 18.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Ammatillinen erityisopettaja mukana muutoksessa Ammatilliset erityisopettajapäivät 3-4.11.2017 opetusneuvos Anne Mårtensson OSAAMISPERUSTEISUUS ASIAKASLÄHTÖISYYS HENKILÖKOHTAISET

Lisätiedot

Työpajapäivät Rokualla

Työpajapäivät Rokualla Työpajapäivät Rokualla 14.-15.11.2017 Kohti uutta ammatillista koulutusta Kati Pääkkönen Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 Miten tähän on tultu? Mitä amisreformi tarkoittaa? Miten se näkyy meidän kaikkien

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes

Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 8.6.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4.

Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4. Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivät Helsinki 3.11.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017 Esityksen sisältö Osaamisperusteisuus ammatillisessa koulutuksessa Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson

Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen reformi ja vaikutus ohjaukseen Ohjauksen kehittämispäivät 20-21.4.2017, Helsinki Ulla-Jill Karlsson 20.4.2017 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi luonnos uudeksi lainsäädännöksi. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen reformi luonnos uudeksi lainsäädännöksi. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen reformi luonnos uudeksi lainsäädännöksi Yli-insinööri Timo Repo Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS. Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki Opetusneuvos Seija Rasku AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - TILANNEKATSAUS Ammatillinen koulutus ajassa -seminaari Helsinki 5.4.2017 Opetusneuvos Seija Rasku Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet

Lisätiedot

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen (työpaja 4) Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja Oulu 27.9.2017 Keskeiset käsitteet Henkilökohtaistaminen = toiminta, jossa tunnistetaan ja

Lisätiedot

AJANKOHTAISKATSAUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN

AJANKOHTAISKATSAUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN AJANKOHTAISKATSAUS AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Sujuvat siirtymät teemaseminaari Paasitorni 27.9.2016 Johtaja Esa Karvinen Ammattikoulutus toimintayksikkö, OPH AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI - etenee suunnitelmien

Lisätiedot

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018 AMMATILLINEN KOULUTUS Työelämän näkökulma 03/2018 Vastaus työelämän ja opiskelijoiden tarpeisiin Ammatillinen koulutus tarjoaa osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Koulutuspalvelut rakennetaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari

Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari Ammatillisen koulutuksen reformi mikä muuttuu? Aikuisten opiskelumahdollisuudet seminaari 10.11.2017 Jatta Herranen Kehitysjohtaja jatta.herranen@pkky.fi 2 Ajankohtaista Organisaatio ja johtamisjärjestelmä

Lisätiedot

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen Verkostoista voimaa -seminaari 9.10.2017, Amiedu Sisältö Ammatillisen koulutuksen reformin mukainen henkilökohtaistaminen (Laki 531/2017) Pohdinta ryhmissä

Lisätiedot

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto

Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet. Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio Mika Tammilehto Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen kehittämis- ja sopeuttamistarpeet Ammatillisen koulutuksen seminaari Kuopio 12.11.2013 Mika Tammilehto Muutoksen ajureita Talouden epävarmuus ja rakenteiden muuttuminen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Hiusalan ja kauneudenhoitoalan tutkintojen kehittämispäivät 13.10.2016, Helsinki, Opetushallitus Kari Nyyssölä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Esityksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Ennakointiseminaari Helsinki, Johtaja Esa Karvinen

Tilaisuuden avaus. Ennakointiseminaari Helsinki, Johtaja Esa Karvinen Tilaisuuden avaus Ennakointiseminaari Helsinki, 16.2.2016 Johtaja Esa Karvinen Koulutus ja inhimillinen pääoma ovat keskeisiä työn ja hyvinvoinnin turvaamisen kannalta Suomi elää monin tavoin haasteellisessa

Lisätiedot

Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa. Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Elise Virnes

Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa. Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Elise Virnes Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät 5.-6.10.2015 Elise Virnes Osaaminen ja koulutus: hallituskauden tavoitteet Oppimisympäristöjä on

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Reformi puheesta nostettua

Reformi puheesta nostettua Reformi puheesta nostettua Ammatillisen koulutuksen tavoitteet Kohottaa ja ylläpitää väestön ammatillista osaamista Antaa mahdollisuus ammattitaidon osoittamiseen sen hankkimistavasta riippumatta Kehittää

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen

Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen EK-Foorumi, Vaasa 13.9.2016 Johtaja Riikka Heikinheimo Työelämän uudistuminen haastaa myös ammatillisen koulutuksen uudistumaan 2 6.9.2016 Esimerkkejä digimurroksesta

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Laki ammatillisesta koulutuksesta hyväksyttiin eduskunnassa 30.6.2017 Keskeiset muutokset Uusi laki ammatillisesta koulutuksesta voimaan 1.1.2018 Yksi näyttöön perustuva

Lisätiedot

Seija Eskola Jyväskylä ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu (Validia Ammattiopisto)

Seija Eskola Jyväskylä ammattikorkeakoulu Ammatillinen opettajakorkeakoulu (Validia Ammattiopisto) Miten reformi haastaa uudistamaan ammatillista erityisopetusta? Mitkä ovat keskeiset muutokset uudessa lainsäädännössä? Henkilökohtaistaminen ja erityinen tuki 14.9.2017 Seija Eskola Jyväskylä ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT. Leena Selkivuori JAMK/AOKK Hämeenlinna

ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT. Leena Selkivuori JAMK/AOKK Hämeenlinna ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT Leena Selkivuori JAMK/AOKK 2.11. Hämeenlinna Erityisopetuksena järjestettävän opetuksen osuus (2015 Tike) Koulutuslaji OPS-perusteinen ammatillinen peruskoulutus n.

Lisätiedot

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Laatu ratkaisee Tukimateriaalia Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017 Työpajan Laatu ratkaisee tukimateriaalia Osaamisperusteiset tutkinnon perusteet ja koulutukset

Lisätiedot

Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto

Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto Opetus- ja kulttuuriministeriö Säädösten sujuvoittaminen Syysistuntokausi 2017 Pääasiallinen kohderyhmä Hankkeen nimi Lyhyt sisältö ja vaikuttavuuskuvaus Kansalainen Yritys Järjestö Hallinto Sisältääkö

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla. Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Orton

Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla. Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Orton Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 9.6.2016 Orton Aiheet Uusi Opetushallitus 1.1.2017 Tutkintorakenne Tutkintojen perusteet Tutkintotoimikunnat 1.8.2016

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMIN TOIMEENPANON SUUNTAVIIVAT

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMIN TOIMEENPANON SUUNTAVIIVAT Ammatillisen koulutuksen reformin projektiryhmä 9.2.2016 Käsitelty seurantaryhmässä 16.2.2016 LUONNOS 10.3.2016 JA 11.3.2016 TYÖPAJOJA VARTEN AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMIN TOIMEENPANON SUUNTAVIIVAT

Lisätiedot

Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson

Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson 7.6.2017 Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018 Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi kokonaisuudeksi. Lisäksi lisätään

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus 20.10.2015. Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaiskatsaus 20.10.2015. Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaiskatsaus 20.10.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: hallituskauden tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu, digitalisaation ja uuden pedagogiikan mahdollisuuksia

Lisätiedot