Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025"

Transkriptio

1 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS Sipilän hallituksen visio: Suomi kärkihanketta 5 painopistealuetta Rakenteelliset uudistukset: SOTE-uudistus, kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen, tulevaisuuden kunta, aluehallinnon uudistus, keskushallinnon uudistus Kivijalat: turvallinen, uudistuva ja kestävän talouden Suomi sekä Suomi osana Eurooppaa 1

2 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja koulutustaso on noussut, mikä tukee suomalaisen yhteiskunnan uudistumista ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa. Hallituskauden tavoitteet (3 4 vuotta) Oppimisympäristöjä on modernisoitu, digitalisaation ja uuden pedagogiikan mahdollisuuksia hyödynnetään oppimisessa. Koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olevien nuorten määrä on vähentynyt. Koulutuksen keskeyttäneiden määrä on laskenut. Koulutuksen ja työelämän välinen vuorovaikutus on lisääntynyt. Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan laatu ja vaikuttavuus ovat kääntyneet nousuun. Koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyys on lisääntynyt ja koulutusviennin esteet on purettu. 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin 2. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Kärkihankkeet 3. Nopeutetaan siirtymistä työelämään 4. Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta 5. Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä 6. Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi hallitusohjelmassa Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä. Uudistetaan koulutuksen rahoitusta ja rakenteita jatkoopintokelpoisuus säilyttäen. Huolehditaan alueellisesti kattavasta koulutuksesta sekä tiivistetään koulutuksen ja työelämän välistä vuorovaikutusta. Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä. Poistetaan nuorten ja aikuisten ammatillisen koulutuksen raja-aidat ja kootaan koulutustarjonta, rahoitus ja ohjaus yhtenäiseksi kokonaisuudeksi opetus- ja kulttuuriministeriön alle. Tehdään ammatillisen koulutuksen rahoitus- ja ohjaus-järjestelmästä yhtenäinen kokonaisuus. Kannustetaan koulutuksen järjestäjiä toiminnan tehostamiseen. Lisätään työpaikoilla tapahtuvaa osaamisperusteisuus, oppimista. asiakaslähtöisyys, Uudistetaan oppisopimuskoulutusta tuloksellisuus, työnantajille tehokkuus, aiheutuvaa vaikuttavuus, hallinnollista ja laatu taloudellista taakkaa keventämällä. 2

3 Olemassa olevan osaamisen tunnistaminen, puuttuvan osaamisen hankkimiseen keskittyminen osaamisperusteisuus = opiskelijalähtöisyys Osaamisen laadun varmistaminen (ml. osaamisen tunnustaminen) Yksilölliset, joustavat opintopolut Mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ- ja elinkeinoelämän ja yksilöiden muuttuviin osaamistarpeisiin työuran eri vaiheissa ja rakennemuutostilanteissa Siirtymistä tarjontalähtöisyydestä kysyntälähtöisyyteen - osaamistarpeet osaamisen kehittämisen lähtökohtana Uusia, joustavia ja asiakaslähtöisiä osaamisen kehittämispolkuja Tehokkaampia ja osuvampia osaamisen kehittämisprosesseja Parempaa laatua ja vaikuttavuutta Vahvempaa työelämäyhteistyötä Vahvempaa roolia työ- ja elinkeinoelämän kehittämisessä ja innovaatiotoiminnan tukemisessa 3

4 Reformin aikataulu Alustava valmisteluaikataulu 9/2015 Valmistelutyö käynnistetty 11/2015 Reformin seurantaryhmä ja projektiryhmä asetettu (1 -) 2/2016 Järjestäjärakenteen ja toimintaprosessien kehittämisohjelmat käynnistyvät 2-4/2016 Tulosohjauspilotit käynnistyvät 3/2016 HE rahoitusjärjestelmän 1. vaiheesta eduskunnalle (vuoden 2017 säästöt) 4 8/2016 Valmistelu ja kommentointi eri foorumeilla 10-11/2016 Lakiesitykset lausuntokierrokselle 1/2017 Toiminta- ja rahoituslaki HE eduskunnalle 2-6/2017 Uusien järjestämislupien valmistelu 2-6/2017 Asetusten valmistelu 6-8/2017 Päätökset uusista järjestämisluvista 1/2018 Uudistettu lainsäädäntö voimaan 12/2018 Reformi toimeenpantu 4

5 Muuta ajankohtaista Ammatillisen koulutuksen tutkintorakenteen kehittäminen etenee (työelämän ohjausryhmä, TUTKE 3) Opetushallinnon ohjaus- ja säätelypalvelu (Oiva) otetaan käyttöön Uusien tutkintotoimikuntien asettamista valmistellaan Näyttötutkintosihteeristön perustaminen etenee, perustetaan Opetushallituksen yhteyteen Laadunhallintajärjestelmien arvioinnin raportti julkistettu Todennetun osaamisen rekisterin valmistelu käynnistynyt (rekisteri käyttöön asteittain vuodesta 2018 lukien) Turvapaikanhakijatilanteen osalta varaudutaan tulevaan Lisätietoa Strateginen hallitusohjelma: _ pdf/75d94d8d-15c9-405a-8a9b-eca4987b635e Hallituksen toimintasuunnitelma: Laadunhallintajärjestelmien arviointiraportti: 5

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja

Lisätiedot

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Arviointituloksista kehittämiseen Ammatillisen koulutuksen reformin tilannekatsaus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Sipilän hallituksen osaamisen ja koulutuksen tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu,

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Luonnonvara- ja ympäristöalan ammatillisen koulutuksen kehittämispäivät Helsinki 3.11.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ylijohtaja Mika Tammilehto 16.2.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi Poistetaan koulutuksen päällekkäisyyksiä. Poistetaan nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu. ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu. ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammattikoulutuksessa tekemisen meininki jatkuu ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 6.4.2016 Miksi ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan? Toimintaympäristön nopea ja laajamittainen muutos teknologinen kehitys: digitalisaatio,

Lisätiedot

Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa. Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Elise Virnes

Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa. Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Elise Virnes Onnistuneella ohjauksella eteenpäin ohjauksen rooli tulevaisuudessa Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät 5.-6.10.2015 Elise Virnes Osaaminen ja koulutus: hallituskauden tavoitteet Oppimisympäristöjä on

Lisätiedot

Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa. Elise Virnes

Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa. Elise Virnes Hyvinvoinnin polut ammatillisen koulutuksen reformissa Elise Virnes 24.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Tilannekuva Hallituksen strategia muodostuu kahdessa vaiheessa 1. Strateginen hallitusohjelma 2. Hallitusohjelmaa täsmentävä toimintasuunnitelma ja koko julkisen talouden

Lisätiedot

Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4.

Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4. Mitä ammatillisen koulutuksen reformi muuttaa? Muutoksen tuomat vai viemät mahdollisuudet työpajayhteistyössä? Elise Virnes 27.4.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro

Ammatillisen koulutuksen reformi. Anna-Leena Kivipuro Ammatillisen koulutuksen reformi Anna-Leena Kivipuro 9.2.2017 13.2.2017 2 Miksi reformi tarvitaan? Toimintaympäristö muuttuu nopeasti ja laajamittaisesti. Osaamistarpeet muuttuvat, kasvavat ja moninaistuvat.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.1.2016 Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin 2. Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet

EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 hankkeen mahdollisuudet EuroSkills 2020 ammattkoulutuksen yhteinen haaste ja mahdollisuus Helsinki 3.9.2015 Ylijohtaja Mika Tammilehto, opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus 20.10.2015. Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaiskatsaus 20.10.2015. Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaiskatsaus 20.10.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: hallituskauden tavoitteet Oppimisympäristöjä on modernisoitu, digitalisaation ja uuden pedagogiikan mahdollisuuksia

Lisätiedot

Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes

Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes Opiskelijan hyvinvointi ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 8.6.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi (tässä diakokonaisuudessa ei ole reformiin sisältyvää koulutusviennin edistämistä)

Ammatillisen koulutuksen reformi (tässä diakokonaisuudessa ei ole reformiin sisältyvää koulutusviennin edistämistä) Ammatillisen koulutuksen reformi (tässä diakokonaisuudessa ei ole reformiin sisältyvää koulutusviennin edistämistä) Kommenttipuheenvuoro Naisvankien opiskelumahdollisuudet puheenvuoroon Naisvankiseminaarissa

Lisätiedot

Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes

Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi. Elise Virnes Opinnollistaminen nuorten työpajatoiminnassa ja ammatillisen koulutuksen reformi Elise Virnes 17.5.2016 Osaaminen ja koulutus hallitusohjelmassa Kymmenen vuoden tavoitteet (10 20 vuotta) Suomi on maa,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari 21.3.2016 yksikön päällikkö, opetusneuvos Kati Lounema, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Strateginen painopiste: osaaminen ja koulutus

Strateginen painopiste: osaaminen ja koulutus Strateginen painopiste: osaaminen ja koulutus 1 Osaaminen ja koulutus Kymmenen vuoden tavoite: Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja koulutustaso on noussut, mikä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Opetusneuvos Jukka Lehtinen Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä 2.2.2016 Congress Paasitorni, Helsinki Ratkaisujen Suomi: neuvottelutulos strategisesta hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Syksyn 2015 perustietokysely

Syksyn 2015 perustietokysely Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivät Syksyn 2015 perustietokysely 3.9.2015 Tampere, 11.9.2015 Oulu, 16.9.2015 Helsinki Antti Markkanen, kouluneuvos Lea Juhola, erityisasiantuntija

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ammatillisen koulutuksen reformi Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Koulutuksen ja osaamisen kärkihankkeet 1. Uudet oppimisympäristöt

Lisätiedot

1(5) Strategia 2016-2019. Hyväksytty yv 25.11.2015 32

1(5) Strategia 2016-2019. Hyväksytty yv 25.11.2015 32 1(5) Strategia 2016-2019 Hyväksytty yv 25.11.2015 32 2(5) Toimintaympäristö Strategiakausi on ammatillisessa koulutuksessa suurten muutosten aikaa. Ammatillisen koulutuksen resursseja leikataan voimakkaasti.

Lisätiedot

Osaamisperusteisuus vahvistuu lainsäädännössä tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys ja ammatillisen koulutuksen reformi tulossa

Osaamisperusteisuus vahvistuu lainsäädännössä tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys ja ammatillisen koulutuksen reformi tulossa Osaamisperusteisuus vahvistuu lainsäädännössä tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehys ja ammatillisen koulutuksen reformi tulossa ECVET Round Table 2016 Paasitorni ti 13.12.2016 opetusneuvos

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut

Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut Ammatillisen koulutuksen reformi ja digitaaliset ratkaisut Yhteentoimivuusfoorumi 6.9.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia Poistetaan

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu

Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä Ajankohtaista Tredu Mielenterveys- ja päihdetyön tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.2.2017 Ajankohtaista Tredu Aira Rajamäki, opetusneuvos Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi - lähtökohtia Poistetaan nuorten

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus

Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Ammatillisen koulutuksen reformi - tilannekatsaus Liikunta-alan tutkintojen kehittämispäivät 30.1.2017 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia

Lisätiedot

1(7) Luonnos versio 8. Strategia 2016-2019

1(7) Luonnos versio 8. Strategia 2016-2019 1(7) Strategia 2016-2019 2(7) Toimintaympäristö Strategiakausi on ammatillisessa koulutuksessa suurten muutosten aikaa. Ammatillisen koulutuksen resursseja leikataan voimakkaasti. Edellisen hallituksen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015 Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen AmKesu syksy 2015 Esa Karvinen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 1 OPH KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KÄRKIHANKKEET 1. Uudet

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus

Osaaminen ja koulutus Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Elinkeinoministeri Olli Rehn Kärkihanke: Osaaminen ja koulutus 4.9.2015 2 Kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon perustason ensihoidon osaamisalan kokeilun yhteistyöpäivä Ajankohtaiskatsaus Jyväskylän aikuisopisto, 16.2.2016 Aira Rajamäki, OPH/AMPA Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto. Yli-insinööri Timo Repo

Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto. Yli-insinööri Timo Repo Liikenneopettajan erikoisammattitutkinto Yli-insinööri Timo Repo Näyttötutkinnon suorittaminen Näyttötutkinto suoritetaan osoittamalla hyväksytysti tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen tutkintotilaisuuksissa

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueelliset kehittämistilaisuudet (AMKESU)

Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueelliset kehittämistilaisuudet (AMKESU) Ammatillisen koulutuksen järjestäjien alueelliset kehittämistilaisuudet (AMKESU) Ami-säätiön Taitotalo 25.11.2015 Timo Karkola Johtaja, rehtori Ami-säätiö, Amiedu Ami-säätiön tarina toimintaympäristön

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Ennakointiseminaari Helsinki, Johtaja Esa Karvinen

Tilaisuuden avaus. Ennakointiseminaari Helsinki, Johtaja Esa Karvinen Tilaisuuden avaus Ennakointiseminaari Helsinki, 16.2.2016 Johtaja Esa Karvinen Koulutus ja inhimillinen pääoma ovat keskeisiä työn ja hyvinvoinnin turvaamisen kannalta Suomi elää monin tavoin haasteellisessa

Lisätiedot

Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle

Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Mika Saarinen, CIMO Helsinki 4.10.2016 EU-tuella selkeä vaikutus ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen

Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen Ammatillinen koulutus ja työpaikoilla oppiminen EK-Foorumi, Vaasa 13.9.2016 Johtaja Riikka Heikinheimo Työelämän uudistuminen haastaa myös ammatillisen koulutuksen uudistumaan 2 6.9.2016 Esimerkkejä digimurroksesta

Lisätiedot

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi mistä uudistuksessa on kyse?

Ammatillisen koulutuksen reformi mistä uudistuksessa on kyse? Ammatillisen koulutuksen reformi mistä uudistuksessa on kyse? OAJ / Pohjois-Savo Kuopio 13.11.2015 Esa Karvinen Opetusneuvos Yksikön päällikkö Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN

Lisätiedot

Työpajapäivät Rokualla

Työpajapäivät Rokualla Työpajapäivät Rokualla 14.-15.11.2017 Kohti uutta ammatillista koulutusta Kati Pääkkönen Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 Miten tähän on tultu? Mitä amisreformi tarkoittaa? Miten se näkyy meidän kaikkien

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista 17.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä tavoitellaan? Nopeampaa, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

Kuntaliiton perusopetukselle asettamat tavoitteet 2025

Kuntaliiton perusopetukselle asettamat tavoitteet 2025 Kuntaliiton perusopetukselle asettamat tavoitteet 2025 Perusopetus Kehittämispäällikkö Juha Karvonen Perusopetus Visio vuodella 2025 Perusopetuksen keskeisinä tehtävinä ovat oppimisen ja oppilaan hyvinvoinnin

Lisätiedot

Seminaarin avaus korkeakouluopetuksen ja opiskelijavalintojen kehittämien. Hannu Sirén

Seminaarin avaus korkeakouluopetuksen ja opiskelijavalintojen kehittämien. Hannu Sirén Seminaarin avaus korkeakouluopetuksen ja opiskelijavalintojen kehittämien Hannu Sirén 26.10.2015 Lähde: Suomen tilannekuva hallitusohjelmaneuvotteluiden tueksi keväällä 2015, ministeriöiden kansliapäälliköt

Lisätiedot

VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINNON KOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ

VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINNON KOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ VÄLINEHUOLTOALAN PERUSTUTKINNON KOKEILUJEN YHTEISTYÖPÄIVÄ 17.3.2016 Oulun seudun ammattiopisto, Kontinkankaan yksikkö Aira Rajamäki, opetusneuvos, Opetushallitus Ajankohtaisia asioita Ajankohtaista ammattikoulutuksesta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Hallituksen toimintasuunnitelman linjaukset Uudistetaan ammatillisen koulutuksen kokonaisuutta koskeva toimintalainsäädäntö:

Lisätiedot

Opetushallituksen ajankohtaisia asioita Minna Bálint Opetushallitus AMPA

Opetushallituksen ajankohtaisia asioita Minna Bálint Opetushallitus AMPA + Opetushallituksen ajankohtaisia asioita 28.4.2016 Minna Bálint Opetushallitus AMPA Taustaa Hallitusohjelma Toimintasuunnitelma Julkisen talouden suunnitelma Osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeet 1.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016

Ammatillisen koulutuksen reformi. Mirja Hannula 20.4.2016 Ammatillisen koulutuksen reformi Mirja Hannula 20.4.2016 Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi - hallitusohjelman kirjaukset Vahvistetaan ammatillisen koulutuksen yhteiskunnallista merkitystä.

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset

Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset Ammatillisen koulutuksen reformi keskeiset uudistukset 16.11.2016 Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 2 Ammatillisia tutkintoja ja ammatillista koulutusta säädellään yhdellä lailla

Lisätiedot

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi

Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Työelämässä vaadittava osaaminen opetuksen, ohjauksen ja arvioinnin perustaksi Ammatillisen koulutuksen yhteistyöfoorumi 2015 M/S Viking Gabriella ke 25.3.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Anne Liimatainen anne.liimatainen@oph.fi Esitys pohjautuu OKM:n materiaaleihin, www.minedu.fi Ammatillinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta

Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta Ammatillisen koulutuksen reformi ja laadunhallinta Laatua laineilla seminaari 1.9.2016 Vierumäki Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin lähtökohtia

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla. Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Orton

Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla. Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Orton Ajankohtaista näyttötutkintorintamalla Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 9.6.2016 Orton Aiheet Uusi Opetushallitus 1.1.2017 Tutkintorakenne Tutkintojen perusteet Tutkintotoimikunnat 1.8.2016

Lisätiedot

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus Vankilaopetuspäivät 7.-8.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Ammatillisen perus- ja aikuiskoulutus yksikkö 1.8.2015 alkaen, työn alla juuri nyt näyttötutkintoihin

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus Etelä-Karjalan ELO-ohjausryhmän kokous 24.10.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018

Lisätiedot

Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala

Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa. 9.12.2015 Arto Pekkala Energiatehokkuus muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa 9.12.2015 Arto Pekkala Rahoituksen leikkaukset Versio 3/2015 Ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen rahoitusjärjestelmän uudistaminen Aikataulut?

Lisätiedot

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM)

Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM) Ajankohtaista opetus- ja kulttuuriministeriöstä (OKM) Seminaari Yhteistyötä yli rajojen / Samarbete över gränserna Tritonia, Vaasa 24.8.2016 Anne Luoto-Halvari Esityksen aiheita Talousarviovalmistelusta

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden merkitys yhteisissä tutkinnon osissa

Osaamisperusteisuuden merkitys yhteisissä tutkinnon osissa Osaamisperusteisuuden merkitys yhteisissä tutkinnon osissa Uudistuvat yhteiset tutkinnon osat ammatillisessa peruskoulutuksessa Helsinki Congress Paasitorni ke 15.4.2015 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi ja työvoimakoulutus Ylijohtaja Mika Tammilehto 27.3.2017 Keskeiset uudistukset Yksi laki ammatillisesta koulutuksesta: osaamisperusteisuus, asiakaslähtöisyys ja elinikäinen

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö/ammatillisen koulutuksen reformi. Case: Huippuosaajia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyönä

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö/ammatillisen koulutuksen reformi. Case: Huippuosaajia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyönä Ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö/ammatillisen koulutuksen reformi Case: Huippuosaajia oppilaitoksen ja elinkeinoelämän yhteistyönä Ammatillisen koulutuksen reformi 1.1.2018 Ammatillisen

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta ja tutkinnoista Puutarha-alan tutkintotoimikunnan infopäivä 23.3.2017 Anne Liimatainen Esityksen aiheet Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintorakenteen muutokset

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformi tuumasta toimeen Ylijohtaja Mika Tammilehto 1.11.2016 Reformin toimeenpanon lähtökohdat toimintaympäristö ja sen osaamisvaatimukset muuttuvat asiakaskunnan (yksilöt ja

Lisätiedot

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus ELO 18.10.2016 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018 Ammatillinen koulutus uudistetaan osaamisperusteiseksi ja asiakaslähtöiseksi

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista

Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen reformista Kuljetusalan koulutuksen kehittämispäivä 10.11.2016 Turku Markku Karkama Opetushallitus Kuvat: Opetushallitus, Olli Häkämies LÄHDE: OKM, Mika Tammilehto

Lisätiedot

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu

Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta. Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu Yhdessä kohti onnistunutta toteutusta Ylijohtaja Mika Tammilehto Oulu 27.9.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Työpaikalla järjestettävä koulutus Oppisopimuskoulutus Koulutussopimukseen perustuva koulutus

Lisätiedot

AIKUISKOULUTUKSEN TULEVAISUUDESTA

AIKUISKOULUTUKSEN TULEVAISUUDESTA AIKUISKOULUTUKSEN TULEVAISUUDESTA AIKUISOPETTAJIEN LIITTO AKOL RY Långvik, Kirkkonummi 16.4.2016 Johtaja Esa Karvinen Ammattikoulutus, OPH Ammatillisen koulutuksen reformin muutosehdotuksia Yksi ammatillisen

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI. PKKY:n tulevaisuuspäivät Tahko KOULUTUKSEN REFORMI PKKY:n tulevaisuuspäivät 27. 28.2.2017 Tahko Ammatillinen koulutus tänään - ammatillinen peruskoulutus - ammatillinen lisäkoulutus - molempia voidaan järjestää oppilaitosmuotoisena

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija

Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija Ammatillisen koulutuksen reformi maahanmuuttajataustainen opiskelija Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017, Helsinki Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä

Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä Laadunhallintajärjestelmien itsearvioinnin rooli ammatillisen koulutuksen rakenteellisessa kehittämisessä Laatustrategian toteuttaminen: Laadunhallintajärjestelmien itsearviointi vuonna 2015 Opetusneuvos

Lisätiedot

Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja. Merja Lahdenkauppi

Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja. Merja Lahdenkauppi Hotelli-, ravintola- ja cateringalan koulutusta ennen, nyt ja tulevaisuudessaennakoiden kohti reformia Merja Lahdenkauppi 1.2.2017 Hotelli-, ravintola- ja catering-alan koulutus 1980 1990 Keskiaste 1995

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016

Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella. Heikki Blom 20.5.2016 Lukiokoulutuksen kehittäminen hallituskaudella Heikki Blom 20.5.2016 Selvitykset ja arvioinnit Lukion tuottamat jatkokoulutusvalmiudet korkeakoulutuksen näkökulmasta. Koulutuksen arviointineuvoston julkaisuja

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo

Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia. Yli-insinööri Timo Repo Ammatillisen koulutuksen uudistuminen, keskeisiä ehdotuksia Yli-insinööri Timo Repo Palvelujen jatkuva kehittäminen, henkilöstön osaaminen ja toimintatavat Muutosvoimat Jokainen yritys ja muu yhteisö tarvitsee

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen laatupalkintokilpailun informaatiotilaisuus 8.4.2016 Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen osasto Laatupalkintokilpailu Laatupalkinnolla tuetaan ja kannustetaan

Lisätiedot

Peruskoulu-työpaja

Peruskoulu-työpaja Peruskoulu-työpaja 16.5.2016 Strategisen hallitusohjelman Osaaminen ja koulutus -painopistealue kärkihanke 1: Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin toimenpide 1: Uudistetaan

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti. Minna Bálint Opetushallitus AMPA

Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti. Minna Bálint Opetushallitus AMPA Osaaminen ja tutkinnon suorittaminen opiskelijalähtöisesti Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Minna Bálint Opetushallitus AMPA Henkilökohtaistaminen A 794/2015 voimaan 1.8.2015 Laatu Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta

Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Ajankohtaista ammatillisesta koulutuksesta Elintarvikealan koulutuksen kehittämispäivä 23.3.2017, Helsinki Congress Paasitorni Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Aiheet Uusi Opetushallitus

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus Messukeskus Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus 11.11.2016 Messukeskus Ammatillinen koulutus uudistuu ajankohtaista reformista Opetusneuvos Erja Kärnä, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen reformi

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet 5.9.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen Tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Koulutuspolitiikan ristiriitaiset sisällöt ja Mahdollisuuksien (epä)tasa-arvo. Mari-Anne Okkolin Jyväskylän yliopisto

Koulutuspolitiikan ristiriitaiset sisällöt ja Mahdollisuuksien (epä)tasa-arvo. Mari-Anne Okkolin Jyväskylän yliopisto Koulutuspolitiikan ristiriitaiset sisällöt ja Mahdollisuuksien (epä)tasa-arvo Mari-Anne Okkolin Jyväskylän yliopisto 24.8.2018 Hallitusohjelma Vuonna 2025 Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan

Lisätiedot

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa

Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Yritysyhteistyö uudistuneessa ammatillisessa koulutuksessa Kunnallisjohdon foorumi 15-16.5.2019 Sami Tikkanen, kuntayhtymän johtaja, rehtori KOTKAN-HAMINAN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ KOTKAN-HAMINAN SEUDUN

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus. Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutuksen tilanne ja tulevaisuus Oppisopimusiltapäivä työelämälle, Satakunta 13.10.2014 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistus Toimenpideohjelma vuosille

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA Ylijohtaja Mika Tammilehto 5.10.2018 Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Uusia mahdollisuuksia Joustava palvelutarjonta:

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Limingan työpajan keskustelun teemoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue. Limingan työpajan keskustelun teemoja Opetus- ja kulttuuriministeriö Lukiouudistuksen maakuntakiertue Limingan työpajan keskustelun teemoja Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen vahvistaminen Tiedon hankinnan ja soveltamisen taidot, kriittisen

Lisätiedot