Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen"

Transkriptio

1 Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

2 Lukemasi kirjallisuus Tähän mennessä olet tutustunut Kuusiniemi & Peltomaa, 2000, Lunastuslaindääntö.. sivut Käsitteet (mm. omaisuuden suoja), yleiset ja erityiset, lunastusperusteet, lunastusprosessi, lunastuslupa/-edellytykset Täyden korvaukset periaate Lunastuskorvaukset osat Erityiset korvaussäännökset Lunastusforum Ärölä, 2015, Yhteismetsän ja.. sivut 11-33, (teema: metsän ja pellon arviointi) 2

3 4. Lähipäivän aikataulu 12:15 12:30 Palaute lokikirjoituksista 12:30 14:00 Metsän arviointi (Esa Ärölä) Tauko 14:15 14:45 Pellon arviointi Tauko 15:00 15:45 Ryhmät esittelevät maataloushaittojen arviointia 3

4 Lokikirjoitukset

5 Kirjoituksista poimittua Arvonleikkaus: Infraktsturuurin rakentaminen on todella kallista ja nämä kustannukset yleensä katetaan nimenomaan raakamaan ja rakennusoikeudellisen välisellä arvonnousulla. Arvonleikkaussääntö vaikuttaa aivan järkevältä, vaikka onkin selvä poikkeus täyteen korvaukseen. Voisi kuvitella, että monissa tapauksissa yhdyskuntarakentaminen hidastuisi tai vaikeutuisi, kun kunnalla ei ole varaa ostaa suuria maa-alueita senhetkiseen markkinahintaan. Mielestäni arvonleikkaussääntö palvelee yleistä tarvetta. Arvonleikkaus tuntuu järkevältä kunnan kannalta, mutta hyvin epäoikeudenmukaiselta asianomaisen kannalta. Tällä kuitenkin varmaan saadaan keinottelijoita pois markkinoilta.. Mielestäni tässä on kuitenkin pieni ristiriita siihen nähden, että maa-alueen tämän hetkinen omistaja käytännössä kokee tappion ja kunta hyötyy. Kaukaisesti tulee mieleen jopa yksityisen omaisuuden sosialisointi. On ok leikata- onhan arvonnousu ansiotonta. 5

6 Kirjoituksista poimittua Haitan korvaus: Onko lunastajan kannalta oikeudenmukaista maksaa haitankorvausta siitä, että osa markkinoista luulee voimajohtojen aiheuttavan leukemiaa tai pelkäävät suuria magneettikenttiä.., kun todellisuudessa terveyshaittoja ei ole? Arvohetki pitäisikö korvaus määrittää pisteellisen hetken mukaan vai pidemmän ajan keskiarvona nousu- ja laskusuhdanteet eliminoiden? Käypä hinta vai korkein käypä hinta? Mikä olisi käytännön ero? Tietyn suuruinen prosenttikorotus olisi paikallaan Miten verojen vaikutus käytännössä otetaan huomioon lunastuskorvausta määrittäessä säilymistä ajatellessa? 6

7 Pellon arviointi

8 Peltomarkkinat 8

9 Pellon hintatekijät Pellon sijainti määrittää hintatason Erityisesti pellon sijainti suhteessa potentiaalisiin ostajiin on merkityksellistä (kysynnän voimakkuus) Maanviljelijöiden määrä pellon läheisyydessä Maanviljelijöiden sijainti suhteessa arvioitavaan peltoon Pellon yksilölliset tuotanto-ominaisuudet määrittävät lopullisen hinnan Viljelyominaisuudet (kustannukset) Sadontuottokyky (tuotot) Lisäksi muut tekijät, kuten poliittinen epävarmuus (muutokset tukiehdoissa) ja lainarahan saanti, vaikuttavat arvoon 9

10 Peltolohkon koko Lohkon koon vaikutus kulminoituu ns. skaalaetuihin, ts. isoa lohkoa voidaan viljellä pienemmin yksikkökustannuksin (esim. koneiden työleveyden kasvattaminen). Peltovaltaisilla alueilla ison lohkon merkitys on korostunut (koska siellä harjoitetaan enemmän tehomaataloutta isoilla koneilla). Lohkon koon merkitystä pellon arvoon syö ns. tukkualennus. 10

11 Peltolohkon muoto Lohkon muodon vaikutus perustuu työaikamenekkiin. Käännökset ovat hitaita ajaa ja päistealueet vaikeita viljellä etenkin isoilla koneilla. Lohkon muodon vaikutus riippuu lohkon koosta siten, että suuremmalla lohkolla päiste- ym. alueiden merkitys vähenee VILJELYSSÄ KÄYTETTÄVÄT AJOTEKNIIKAT: 1. ympäriajo, 2. kaista-ajo ja 3. sarka-ajo. 11

12 Peltolohkon etäisyys talouskeskuksesta Lohkon talouskeskustäisyys vaikuttaa ennen kaikkea kulkemiskustannuksiin siten ollen konekustannuksiin ja käytettävään työaikaan. Talouskeskusetäisyydellä on erityistä merkitystä karjatiloilla (laiduntaminen). Tie-etäisyyden lisäksi mm. vilkkaiden teiden ylitys, pitkät peltotiet yms. vaikuttavat lohkon arvoon. 12

13 Pellon sadontuottokyky Salaojitus Ensisalaojitus lisää tehollista viljelyalaa %. Salaojitus alentaa kustannuksia, sillä salaojitettu pelto on nopeammin viljeltävissä. Lisäksi pellon tuottokyky paranee, kun maan kosteusolot ja rakenne paranevat. Kylvö aikaistuu ja kasvu ja tuleentuminen ovat tasaista. Maalaji Maalajin on oltava sellaista, että vesi läpäisee sen muttei liian nopeasti. Näin rakenne säilyy hyvänä, eikä maa tiivisty helposti. Esimerkiksi savi- ja erityisesti hietamaat hyviä peltomaita moreeni- ja erityisesti hiekkamaiden ollessa kehnompia. Maan laatu Peruskalkituksen taso (ph-arvon noustessa kasvien ravinteiden saanti helpottuu); ravinteisuus (viljelykiertojen merkitys); rakenne (tiivistyminen); kivisyys (kustannukset kivien poistamisesta, esimerkiksi suorakylvökone on erityisen herkkä kiville) Rajoittuminen metsään Rajoittuminen metsään aiheuttaa varjostusta ja riippuu pitkälti siitä, missä suunnassa ja kuinka pahasti metsä varjostaa. Varjostuksesta seuraa hidas kasvu ja myöhästynyt kylvö. 13

14 Maataloushaittojen arviointi

15 Harjoitustyön tehtävänanto Ryhmät esittelevät ennakkoon valmistelemansa esitykset 15

16 Seuraavaksi kerraksi: - Lue seuraavaksi kerraksi teoksesta Peltola et al. 2009, ss. 3-7; ja Peltola & Väänänen 2005, ss Kirjoita lokikirjoitus (MyCourses / ryhmät ja lokikirjoitukset ) tästä luennosta

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Maa-20.2334 Korvausarviointi 10.11.2015 TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 15:00 Korvausarviointi käytännön tasolla 15:00 15:30 Kertausta lukutehtävän aihepiiristä (pellon arviointi) 15:30 15:45

Lisätiedot

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Maa-20.2334 Korvausarviointi 15.9.2015 TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:45 Kertausta lukutehtävän aihepiiristä 14:45 15:15 Ryhmätyö 15:15 15:40 Ryhmätöiden esittely 15:40 15:45 Seuraavaksi

Lisätiedot

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Maa-20.2334 Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Lukemasi kirjallisuus Tähän mennessä olet tutustunut Kuusiniemi & Peltomaa, 2000, Lunastuslaindääntö.. sivut 25-131. Käsitteet (mm. omaisuuden suoja), yleiset

Lisätiedot

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Maa-20.2334 Korvausarviointi 8.9.2015 TkT Juhana Hiironen Mitä opit kurssin aikana? 1. Laskea taloudellisia menetyksiä erilaisissa lunastustilanteissa. 2. Ehdottaa määrättäväksi tulevan korvaussumman erilaisissa

Lisätiedot

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Maa-20.2334 Korvausarviointi 29.9.2015 TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:25 Ryhmäpalaute esseestä 14:25 15:00 Luento - kertausta lukutehtävän aihepiiristä 15:00 15:20 Ryhmätyö 15:20 15:40 Ryhmätöiden

Lisätiedot

Maa-20.2334 Korvausarviointi

Maa-20.2334 Korvausarviointi Uusjaon hyötylaskelmien Raakamaan Halkominen arviointi uudistaminen Maa-20.2334 Korvausarviointi 1 The effect Uusjaon of financial hyötylaskelmien Raakamaan Halkominen crisis arviointi to uudistaminen

Lisätiedot

REC-E5020 Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

REC-E5020 Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen REC-E5020 Korvausarviointi 28.2.2017 TkT Juhana Hiironen Lukemasi kirjallisuus Kuusiniemi & Peltomaa, 2000, Lunastuslaindääntö.. sivut 19-62. Käsitteet (mm. omaisuuden suoja) Yleiset ja erityiset lunastusperusteet

Lisätiedot

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen

Maa Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Maa-20.2334 Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:30 Ryhmäpalaute esseestä ja lokikirjoituksista 14:30 15:00 Kertausta lukutehtävän aihepiiristä 15:00 15:30 Ryhmätyö (lumipallo

Lisätiedot

Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset ratkaisut ympäristön ja samalla kukkaron hyväksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Tilakohtaiset tavoitteet ja valinnat: - miten panostan viljelyyn? - miten hyvä sato ja taloudellinen

Lisätiedot

Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp

Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv. ivä johdatus päivp Viljamarkkinoiden ajankohtaispäiv ivä johdatus päivp ivän n aiheisiin Juha Lappalainen, MTK Keski-Suomi (Markkinoiden osalta tilanne/näkemys 8.2.2012, joka voi muuttua) Viljamarkkinoiden ajankohtaispäivä.

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Krister Hildén

Kannattavuus on avainasia. Krister Hildén Kannattavuus on avainasia Krister Hildén - 1 2 3 4 Kaikki Pinta-ala, ha yhteensä 713,7 965,7 1042 1082,1 3803,5 Lohkoja, kpl 198 196 196 196 786 Sadon määrä kg/ha tai ry/ha 4725,4 4552 4352 4211,9 4433

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016

Kannattavuus on avainasia. Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 Kannattavuus on avainasia Timo Mallinen, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tukitilaisuudet Huhtikuu 2016 ProAgria Etelä-Suomen toiminta-alue 14 000 maatilaa 9000 asiakasta 700 000 ha peltoa 160 toimihenkilöä

Lisätiedot

Nurmen perustaminen ja lannoitus

Nurmen perustaminen ja lannoitus Nurmen perustaminen ja lannoitus Juha Sohlo ProAgria Oulu 21.02.2013 Lähtötilanne Usein tiloilla peltoa enemmän mitä sen hetkinen eläinmäärä tarvitsee -> ongelmana liika rehu. Omat pellot kunnossa, vuokrapeltojen

Lisätiedot

Tekemällä oppii: Case: KIINTEISTÖSUUNNITTELUN KURSSIN HARJOITUSTYÖ

Tekemällä oppii: Case: KIINTEISTÖSUUNNITTELUN KURSSIN HARJOITUSTYÖ 15.9.2011 Arvo Vitikainen 2011 Tekemällä oppii: Case: KIINTEISTÖSUUNNITTELUN KURSSIN HARJOITUSTYÖ Esityksen sisältö: Lähtökohdat Uudistetun harjoitustyön sisältö Tulokset ONGELMA JOHON HAETAAN RATKAISUA:

Lisätiedot

Maa-20.2334 Korvausarviointi. 17.11.2015 TkT Juhana Hiironen

Maa-20.2334 Korvausarviointi. 17.11.2015 TkT Juhana Hiironen Maa-20.2334 Korvausarviointi TkT Juhana Hiironen Päivän aikataulu 14:15 14:20 Palaute lokikirjoituksista 14:20 14:30 Täsmennyksiä ryhmätyöharjoitukseen 14:30 15:00 Raakamaan sekä asuin- ja lomakiinteistön

Lisätiedot

PELTOTILUSVAIHTO (TILUSVAIHTO,

PELTOTILUSVAIHTO (TILUSVAIHTO, PELTOTILUSVAIHTO (TILUSVAIHTO, PELTOLOHKOJÄRJESTELY) Paikkatietopohjainen alusta/sovellus jonka avulla viljelijät, peltomaan omistajat voisivat itse suunnitella/kehittää/optimoida tilansa peltolohkojen

Lisätiedot

Pernoon tilusjärjestely

Pernoon tilusjärjestely 1 Pernoon tilusjärjestely Tiedotuskokous 15.12.2016 Kalle Konttinen 2 Kokouksen sisältö Alkumuodollisuudet ja tiedottaminen Hankkeen aikaisemmat vaiheet Tilusjärjestelyn tarveselvitys Rahoituspäätös Tilusjärjestelyn

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Kannattavuus on avainasia. Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017

Kannattavuus on avainasia. Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017 Kannattavuus on avainasia Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017 ProAgria Etelä-Suomi Lähes 9 000 asiakasta 13 500 maatilaa Liikevaihto 9 milj. euroa 150 työntekijää Viljatilan johtaminen/kannattavuus

Lisätiedot

Luomusiementuotannon kannattavuudesta

Luomusiementuotannon kannattavuudesta Luomusiementuotannon kannattavuudesta Luomupäivät 5.4.2018, Tampere juha-antti.kotimaki@proagria.fi 0503011752 Miksi luomusiementuotantoon Jatkuvasti kasvava kysyntä, luomualan kasvu jatkuu Nurmisiemen,

Lisätiedot

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Maatilan ympäristötoimenpiteet. ja talous. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maatilan ympäristötoimenpiteet ja talous Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto MT 7.10.2009 Yhtälö oli viime keväänä vaikea: viljelyn kustannukset nousujohteiset, sadon hinta pohjalla, varastot täynnä

Lisätiedot

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja

Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja Metsätilan omistajanvaihdoksen vaihtoehtoja 14.11.2017 Konnevesi Juha Leppänen Projektipäällikkö, Biotalouden perusta kuntoon hanke SPV asiantuntija, Mhy Keski-Suomi Käsiteltäviä asioita Mihin sukupolvenvaihdoksella

Lisätiedot

Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke. Maaseuturahasto

Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke. Maaseuturahasto Ravinteet satoon vesistöt kuntoon RAVI -hanke Maaseuturahasto Peruskuivatushankkeet on toteutettu valtion työnä kunnossapitovastuu on jäänyt ojitus-, yms. yhtiöille yhtiöitä on Kaakkois-Suomessa noin 4000

Lisätiedot

Tilusjärjestelyin tuetaan maatilojen ja kylien kehitystä. Juha Patana 16.9.2015, Kiinteistösuunnittelu

Tilusjärjestelyin tuetaan maatilojen ja kylien kehitystä. Juha Patana 16.9.2015, Kiinteistösuunnittelu Tilusjärjestelyin tuetaan maatilojen ja kylien kehitystä Juha Patana 16.9.2015, Kiinteistösuunnittelu Tilaisuuden ohjelma Tilusjärjestelyiden taustaa Tilusjärjestelyn keinot; sisältö, periaatteet ja vaiheet

Lisätiedot

Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta. Pellervo Kässi

Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta. Pellervo Kässi Rypsin viljely riskeistä ja kannattavuudesta Pellervo Kässi Riski rypsin ja viljan viljelyssä Keväällä sidotaan panoksia maahan epävarmuudessa tulevan kesän sääoloista: Siemenet Lannoitteet Työ Sadon varmistamiseksi

Lisätiedot

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola

Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet. Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola Puhtia kasvuun kalkituksesta, luomuhyväksytyt täydennyslannoitteet Kaisa Pethman ProAgria Etelä-Suomi Hollola 12.12.2017 LISÄÄ OSAAMISTA, PAREMPI TULOS Elinvoimainen maatilatalous ELINA Liity Facebookissa:

Lisätiedot

Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä

Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä Maatilan ympäristöneuvonta, tilakäynti käytännössä. Ympäristöneuvojakoulutus Tampere 2.10.2013 Haastattelulomakkeen sisältö: Maatilan perustiedot Peltojen sijainti, ominaisuudet ja ojitus Viljelykasvit,

Lisätiedot

Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio

Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin. Mikko J. Korhonen Valio Miten Pohjois-Suomen maidontuottajia kannustetaan tuloksiin Mikko J. Korhonen Valio Pohjois-Suomi on maitoaluetta 22 % Maitomäärä nousussa 500000 Pohjois-Suomi 495000 490000 485000 480000 475000 470000

Lisätiedot

18.11.2015 SANEERAUSKASVIT 2016

18.11.2015 SANEERAUSKASVIT 2016 SANEERAUSKASVIT 2016 SANEERAUSKASVIT TAUSTAA JA KOKEMUKSIA VIHANNEKSET, PERUNA Varhaisviljelyssä pelto pitkään mustana sadonkorjuun jälkeen. Rikkakasvit pääsevät vapaasti kasvamaan ja siementämään jos

Lisätiedot

Ympäristösitoumuksen Peltomaan laatutestin itsearviointilomake

Ympäristösitoumuksen Peltomaan laatutestin itsearviointilomake Toimita lomake maatilan sijaintikunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle viimeistään 30.4.2019. Ympäristösitoumuksen Peltomaan laatutestin itsearviointilomake Viranomaisen merkinnät Lomake vastaanotettu,

Lisätiedot

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke

Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon. Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke Viljelykierron vaikutukset tilan talouteen, työmäärään ja maan kasvukuntoon Tuomas Mattila Kilpiän tila Suomen ympäristökeskus SYKE OSMO -hanke 1 Viljelykierto? Suomen pelloilla yleisimpiä viljelykiertoja

Lisätiedot

LUNASTUSLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN. Maanmittauspäivät Lsn Jari Salila

LUNASTUSLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN. Maanmittauspäivät Lsn Jari Salila LUNASTUSLAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN Maanmittauspäivät 31.5.2017 Lsn Jari Salila 1 Hankkeen tausta Pääministeri Juha Sipilän hallituksen Suomalainen ruoantuotanto kannattavaksi, kauppatase nousuun kärkihankkeen

Lisätiedot

Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius

Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Pellon kunnostus tilaisuus, Karkkila Viljelykierto ja talous Juha Helenius Mitkä ovat kasvintuotannon tärkeimmät menestykseen vaikuttavat tekijät? ProAgrian asiantuntija-arvio vastausten määrä ProAgria

Lisätiedot

Lannoituksen kannattavuus. Elina-hankkeen Ravinteet euroiksi luomutilan lannoitusvaihtoehja Hollola Luomuasiantuntija Pekka Terhemaa

Lannoituksen kannattavuus. Elina-hankkeen Ravinteet euroiksi luomutilan lannoitusvaihtoehja Hollola Luomuasiantuntija Pekka Terhemaa Lannoituksen kannattavuus Elina-hankkeen Ravinteet euroiksi luomutilan lannoitusvaihtoehja 12.12.2017 Hollola Luomuasiantuntija Pekka Lannoituksen kannattavuus Luomutuotannossa lannoitus kannattaa hyvin,

Lisätiedot

Pellot ja vedet kuntoon kannattavaa ja ympäristöystävällistä viljelyä vesienhoito huomioiden.

Pellot ja vedet kuntoon kannattavaa ja ympäristöystävällistä viljelyä vesienhoito huomioiden. Pellot ja vedet kuntoon kannattavaa ja ympäristöystävällistä viljelyä vesienhoito huomioiden. Risto Jokela Erityisasiantuntija, kasvintuotanto ja ympäristö ProAgria Oulu Maanviljelyä Oulun seudulla Maatalous

Lisätiedot

Maa Kiinteistösuunnittelu. Sarkajako

Maa Kiinteistösuunnittelu. Sarkajako Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu Sarkajako Kiinteistörakenne 1400 -luvulla Kiinteistörakenne 2000 -luvulla Arvo Vitikainen 2015 MAANJAOT ELI KIINTEISTÖJAOTUSTA MUUTTAVAT HANKKEET ALUEELLISET MAANJAOT

Lisätiedot

Markkinariskien hallinta osaksi viljelijän rutiineja

Markkinariskien hallinta osaksi viljelijän rutiineja Markkinariskien hallinta osaksi viljelijän rutiineja Hämeenlinna 16.2.2012 Pertti Riikonen ProAgria Satakunta pertti.riikonen@proagria.fi Entämiltänäyttääjuuri nyt? Mitäkylvää? Pitäisikötyhjentäävarastot?

Lisätiedot

Ravinteet satoon Vesistöt kuntoon

Ravinteet satoon Vesistöt kuntoon Ravinteet satoon Vesistöt kuntoon RAVI hankkeen kuulumisia Kaakkois-Suomesta Asiantuntija Anu Koistinen, Kaakkois-Suomen ELY-keskus RAVI -hanke Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ELY-keskus Partnerit: Pro-Agria

Lisätiedot

Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen

Voimalinjalunastus. Lunastusharjoitus. syksy 2015 Markku Vuorinen Voimalinjalunastus Lunastusharjoitus syksy 2015 Markku Vuorinen 1 Voimalinjalunastus tulee yleensä ajankohtaiseksi, mikäli rakennetaan uusi, laajennetaan entistä taikka uusitaan vanhaa voimalinjaa. Esityksen

Lisätiedot

LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS

LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS LUNASTUSTOIMITUS 1. LUNASTUSTOIMITUKSEN KÄYTTÖALA 2. LUNASTUSTOIMITUSMENETTELY 3. LUNASTUSTOIMITUKSESSA RATKAISTAVAT ASIAT 4. HALTUUNOTTOKATSELMUS 5. KOHTEEN VAHVISTAMINEN 6. KORVAUKSET JA KUSTANNUKSET

Lisätiedot

Vuokrapellon oikea hinta. ProAgria Keski-Pohjanmaa Talousagronomi Tapio Salmi

Vuokrapellon oikea hinta. ProAgria Keski-Pohjanmaa Talousagronomi Tapio Salmi Vuokrapellon oikea hinta ProAgria Keski-Pohjanmaa Talousagronomi Tapio Salmi Pelto Pelto on keskeinen tuotantotekijä Hyvä rehuomavaraisuus luo pohjan hyvälle kannattavuudelle Lannan levitysala vaaditaan

Lisätiedot

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät

Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma

Lisätiedot

SRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa

SRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa SRV- sulava raakavalkuainen eri nurmirehuissa S-rehu 13-17 % suositus Rehuherne 18-24 % Härkäpapu säilörehu 22-26 % Virna 16-22 % Sinimailanen 16-23 % Apilasäilörehu ja laidun 14-17 % Eläinten tarpeet

Lisätiedot

Nurmesta uroiksi 2 18.3.2015. Nurmes - Hyvärilä

Nurmesta uroiksi 2 18.3.2015. Nurmes - Hyvärilä Nurmesta uroiksi 2 Ohjelma: 09:30 Kahvi (Juuan Dolomiittikalkki tarjoaa) 09:45 Tilaisuuden avaus, Kalle Myllynen, MTK-Pielinen 10:00 TEHO-ohjelma, Jukka Heikkinen, Pielisen Karjalan maaseutupalvelut 10:15

Lisätiedot

Järki Pelto-tapaaminen Kohti täyttä satoa pellon potentiaali käyttöön! J.Knaapi

Järki Pelto-tapaaminen Kohti täyttä satoa pellon potentiaali käyttöön! J.Knaapi Järki Pelto-tapaaminen Kohti täyttä satoa pellon potentiaali käyttöön! J.Knaapi 02.03.2017 Järki Pelto-tapaaminen Kohti täyttä satoa pellon potentiaali käyttöön! J.Knaapi 02.03.2017 Järki Pelto-tapaaminen

Lisätiedot

ITÄMERIHAASTE TURUSSA Seminaari Turun kaupungin henkilöstölle ja luottamushenkilöille 1.6.2010

ITÄMERIHAASTE TURUSSA Seminaari Turun kaupungin henkilöstölle ja luottamushenkilöille 1.6.2010 ITÄMERIHAASTE TURUSSA Seminaari Turun kaupungin henkilöstölle ja luottamushenkilöille 1.6.2010 Maatilaintarkastaja Timo Sirkiä Metsänhoitaja Juha Mäkitalo Kiinteistöliikelaitos toimii kaupungin maa/vesiomaisuuden

Lisätiedot

Sustainable intensification in agriculture

Sustainable intensification in agriculture Sustainable intensification in agriculture Yara Suomi ja Helsingin yliopisto MMTDK YHTEISTYÖTÄ TEHOKKAAN JA KESTÄVÄN MAATALOUDEN PUOLESTA Tavoitteena kestävästi tuottava maatalous Taustaa Uudet haasteet

Lisätiedot

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013. Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa 18.11.2013 Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala 1 ELY-keskus: Pohjois-Karjala Ansiotulorakenne 2011 * Perustietoja: 2012 2 584 milj. Maatalous Metsä

Lisätiedot

Peltojen kipsikäsittelyn vaikutukset maahan ja veteen

Peltojen kipsikäsittelyn vaikutukset maahan ja veteen Kuva: Eliisa Punttila Peltojen kipsikäsittelyn vaikutukset maahan ja veteen Petri Ekholm Suomen ympäristökeskus SYKE 3.4.2019 1 Miten kipsi vaikuttaa? CaSO 4 2H 2 O Sato ja viljely Paljon rikkiä ja kalsiumia,

Lisätiedot

Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana

Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Viljelykiertojen monipuolistaminen miksi? Maan kasvukunto vaatii viljelyn muutosta maa väsyy

Lisätiedot

Viljelymaan hoito ja kunnostaminen 2009

Viljelymaan hoito ja kunnostaminen 2009 Viljelymaan hoito ja kunnostaminen 2009 Risto Jokela Kasvinviljelyneuvonnan vastaava ProAgria Oulu Viljelymaan hoito ja kunnostus Kasvit kykenevät käyttämään peltoon sijoitetut ravinteet hyödykseen jos

Lisätiedot

Maan tiivistymisen välttäminen. Tuomas Mattila Maaperäilta,

Maan tiivistymisen välttäminen. Tuomas Mattila Maaperäilta, Maan tiivistymisen välttäminen Tuomas Mattila Maaperäilta, 4.12.2018 Maan tiivistyminen Tiivistymisen haitat Aina tiivistyminen ei näy raitoina Koneketju: 1,6 m kyntö, 6 m lietevaunu, 3,8 m puimuri, 4

Lisätiedot

Toimiva salaojitus. Pellon vesitalous kohdilleen Markus Sikkilä Salaojayhdistys

Toimiva salaojitus. Pellon vesitalous kohdilleen Markus Sikkilä Salaojayhdistys Toimiva salaojitus Pellon vesitalous kohdilleen 1.3.2017 Markus Sikkilä Salaojayhdistys Kuivatuksen tarkoitus Liiallisen veden poisjohtaminen pellolta käyttämällä paikalliskuivatusta ja peruskuivatusta

Lisätiedot

Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa

Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa Osa 1 Kerääjäkasvien hyödyt ja kasvu Ravinteet pellossa vaan ei vesistöön -hankkeen loppuseminaari Mustiala, 11.4.2017 Hannu Känkänen,

Lisätiedot

Pellon perusparannus Osa 3: Täydennyssalaojitus Osa 1. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012

Pellon perusparannus Osa 3: Täydennyssalaojitus Osa 1. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Pellon perusparannus Osa 3: Täydennyssalaojitus Osa 1 Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012 Perusparannukset Kuivatus Piiriojat perataan säännöllisesti tarpeen

Lisätiedot

Nurmisiementuotannon kannattavuus

Nurmisiementuotannon kannattavuus Nurmisiementuotannon kannattavuus Pasi Nummela ProAgria Länsi-Suomi Kasvinviljelytilojen kannattavuus Vaihtelu suurta - millä oletuksin lasketaan; sato, kustannukset, viljelytekniikka Tilojen välillä (viljelymenetelmät,

Lisätiedot

Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia

Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia Tehoa kotoiseen valkuaisruokintaan ja laiduntamiseen seminaari 20-21.2.2013 Leppävirta Sinimailasen viljely viljelijän kokemuksia Antti Ilomäki Ilomäen tila Jämsä 20.2.2013 Tausta Palkokasvien viljelyä

Lisätiedot

Pellon muokkaus ja viljan kylväminen. Itä-Suomen maahanmuuttajien osaamisen kehittämisen pilotti (ISMO) -hanke

Pellon muokkaus ja viljan kylväminen. Itä-Suomen maahanmuuttajien osaamisen kehittämisen pilotti (ISMO) -hanke Pellon muokkaus ja viljan kylväminen Itä-Suomen maahanmuuttajien osaamisen kehittämisen pilotti (ISMO) -hanke Viljanviljelyn vaiheet 1. Perusmuokkaus 2. Kylvömuokkaus 3. Lannanlevitys 4. Kylväminen 5.

Lisätiedot

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää!

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Gluteenittomalle tattarille on kysyntää! Pohjois-Pirkanmaan Tattariosuuskunta Puheenjohtaja Juha Anttila Maatalousmuseo Sarka 16.10.2018 Tietoa osuuskunnasta Perustettu vuonna 2003 Osuuskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Oiva Niemeläinen, Luke Sieppari pellossa hankkeen seminaari Livia, Tuorla. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus

Oiva Niemeläinen, Luke Sieppari pellossa hankkeen seminaari Livia, Tuorla. Luonnonvarakeskus. Luonnonvarakeskus Saaristomeren valuma-alueiden viljelyssä talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisäys suotavaa Paimion- ja Aurajoen valumaalueiden viljelyn kuvausta Biomassa-Atlaksen avulla Oiva Niemeläinen, Luke Sieppari

Lisätiedot

PELLON VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja Vuokralainen Raision kaupunki y 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Tilatunnus 680 036 583 xxx Vuokrauksen kohde Kylä Tila RN.o pinta-ala xxx xxx xxx xxx Vuokra-alueen ja mahdollisten

Lisätiedot

PeltoOptimi-työkalu. Pirjo Peltonen-Sainio ja Lauri Jauhiainen PeltoOptimi- ja OPAL-Life -hankkeet. Luonnonvarakeskus

PeltoOptimi-työkalu. Pirjo Peltonen-Sainio ja Lauri Jauhiainen PeltoOptimi- ja OPAL-Life -hankkeet. Luonnonvarakeskus PeltoOptimi-työkalu Pirjo Peltonen-Sainio ja Lauri Jauhiainen PeltoOptimi- ja OPAL-Life -hankkeet Suurten muutosten aika North Canada Alaska Greenland North Pole Finland Siberia 70 N 60 N Piirros: Jaana

Lisätiedot

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle

MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ. Maatilan ympäristösuunnitelma. Ohje neuvojalle MAATILOJEN NEUVONTAJÄRJESTELMÄ Maatilan ympäristösuunnitelma Ohje neuvojalle 1. Johdanto Tässä maatilojen neuvontajärjestelmän ympäristösuunnitelmaohjeistuksessa on esitetty tiivistetyssä muodossa ohjeita

Lisätiedot

Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari

Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari Ravinnetaseilla typpitalous kuntoon (Typpitaselaskuri) Eila Turtola, Tapio Salo, Lauri Jauhiainen, Antti Miettinen MATO-tutkimusohjelman 3. vuosiseminaari 13.3.2019 Tavoite Mitä uutta tietoa? Kehitetään

Lisätiedot

Salaojituksen edut ja vaikutukset maaperään pelto ei petosta salli. Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus

Salaojituksen edut ja vaikutukset maaperään pelto ei petosta salli. Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus Salaojituksen edut ja vaikutukset maaperään pelto ei petosta salli Janne Pulkka Etelä-Suomen Salaojakeskus www.etela-suomensalaojakeskus.fi Peltomaan kunnon muodostuminen: 1. Toimiva ojitus - vastaa pellon

Lisätiedot

Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn kulmakivenä (ORANKI)

Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn kulmakivenä (ORANKI) Orgaaninen aines maaperän tuottokyvyn kulmakivenä (ORANKI) Luke: Tapio Salo, Riikka Keskinen, Visa Nuutinen, Mari Räty, Eila Turtola Syke: Anu Akujärvi, Juha Grönroos, Pirkko Kortelainen, Katri Rankinen

Lisätiedot

Pellon käytön optimoinnilla kestävämpään maatalousmaan käyttöön

Pellon käytön optimoinnilla kestävämpään maatalousmaan käyttöön Pellon käytön optimoinnilla kestävämpään maatalousmaan käyttöön Pirjo Peltonen-Sainio PeltoOptimi- ja OPAL-Life -hankkeet Maa- ja metsätalousvaliokunta Suurten muutosten aika North Canada Alaska Greenland

Lisätiedot

YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA

YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA YHTEISMETSÄ SIJOITUSKOHTEENA L A P I N Y H T E I S M E T S Ä J U K K A A U L A www.lapinyhteismetsa.fi KANNATTAAKO METSIIN SIJOITTAA Metsäsijoittaminen on maltilliselle sijoittajalle kiinnostava vaihtoehto.

Lisätiedot

lunastustoimitus Rautarouva

lunastustoimitus Rautarouva Voimajohtoalueen lunastustoimitus Rautarouva 07.06.2017 08.06.2017 Hausjärven kunta, Riihimäen kaupunki, Janakkalan kunta, Hämeenlinnan kaupunki, Lopen kunta, Tammelan kunta, Forssan kaupunki Voimajohtoalueen

Lisätiedot

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS

MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MAATILAN OMISTAJAN- VAIHDOS MIKÄ LOPPUTULOS HALUTAAN? Tilan toiminnan jatkuminen Kannattava yritystoiminta - Erot markkina-arvon ja tuottoarvon välillä Omistamisen järjestelyt Perillisten tasapuolinen

Lisätiedot

Maatalousluonnon monimuotoisuus

Maatalousluonnon monimuotoisuus Maatalousluonnon monimuotoisuus Kimmo Härjämäki Luonnon- ja riistanhoitosäätiö Hiidenveden kunnostus & LuVy & JÄRKI hankkeen viljelijäilta VIHTI 3.4.2013 Kuvat: Kimmo Härjämäki, ellei toisin mainita Esityksen

Lisätiedot

Koneurakoinnin mahdollisuudet

Koneurakoinnin mahdollisuudet Sadonkorjuujuhla 2014 Sibeliustalo 6.10. Päijät-Hämeen Viljaklusteri, Fazer Mylly, Viking Malt, Vääksyn Mylly Koneurakoinnin mahdollisuudet Reetta Palva TTS - Työtehoseura Koneurakointiin liittyvää TTS:ssä

Lisätiedot

Peltomaan rakenteen arviointi

Peltomaan rakenteen arviointi Peltomaan rakenteen arviointi ProAgria Etelä-Savo 050 3011752 Ravinnerenki, Siilinjärvi 13.4.2016 Maan laadun arviointi Maan kemialliset ominaisuudet Onko maassa sopiva happamuus Onko ravinteita viljelyn

Lisätiedot

Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa. Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn

Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa. Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn Viljelyliikenne valtatie 13:lla välillä Mustola- Nuijamaa Yhteenveto viljelijöille tehtyyn kyselyyn 1. YLEISTÄ Kaakkois-Suomen maanmittaustoimisto teki kesällä 2012 valtatien 13 välin Mustola- Nuijamaa

Lisätiedot

29.4.2010. Ruokohelpi. Länsi-Suomi. Huhtikuu 2010

29.4.2010. Ruokohelpi. Länsi-Suomi. Huhtikuu 2010 Ruokohelpi Marjukka Kautto viljelyvastaava Länsi-Suomi Huhtikuu 2010 1 Vapon helpiorganisaatio Viljelyalueet sekä viljelyvastaavat: Etelä-Suomi Itä-Suomi (E) Itä-Suomi (P) Länsi-Suomi Pohjois-Suomi Marjo

Lisätiedot

Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen

Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen 30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus

Lisätiedot

Kokemuksia ja ajatuksia maidontuottajana menestymiseen Paljon uutta asiaa - kuinka edes alkuun?

Kokemuksia ja ajatuksia maidontuottajana menestymiseen Paljon uutta asiaa - kuinka edes alkuun? Kokemuksia ja ajatuksia maidontuottajana menestymiseen Paljon uutta asiaa - kuinka edes alkuun? Petri Suihkonen maidontuottaja, Suonenjoki Seinäjoki 2.2.2018 Yleistä maatilasta ja yrittäjästä 1/2 Maidontuottaja

Lisätiedot

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy

Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen. Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Lannoitus kasvukaudella ja UUTTA YaraVitalehtilannoitukseen Ilkka Mustonen Yara Suomi Oy Keskimääräinen tilakoko Suomessa 42 ha Sato 8 700 kg/ha = 9 rekkaa Kotkaniemi koe YaraMila Y25 130 kg N/ha (lisää

Lisätiedot

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN

VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN VINKKEJÄ ERITYYPPISTEN VEHNIEN VILJELYYN Vilja-alan yhteistyöryhmä Helmikuu 2011 Opas päivitetty huhtikuussa 2013 1 VEHNÄMARKKINAT SUOMESSA Vehnän kylvöala on viimeisen viiden vuoden aikana ollut n. 225

Lisätiedot

Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään. ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry

Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään. ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry Siemenestä satoon - Viljapäivä Mitä siementuottajalta edellytetään ma 18.11.2013, Joensuu Matti Teittinen, MMM agronomi Peltosiemen ry Edellytykset siementuotannolle Viljelijällä riittävä ammattitaito

Lisätiedot

Tärkkelysperunan viljelykiertokokeilu RANKU-hankkeen Pellonpiennartilaisuus Kaasmarkku

Tärkkelysperunan viljelykiertokokeilu RANKU-hankkeen Pellonpiennartilaisuus Kaasmarkku Tärkkelysperunan viljelykiertokokeilu RANKU-hankkeen Pellonpiennartilaisuus 9.8.2016 Kaasmarkku Yhteistyötä ja vuorovaikutusta RANKU-hanke, Finnamyl Oy, Nakkilan kunta, tärkkelysperunan viljelijät ja ProAgria

Lisätiedot

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta

Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Metsälain muutostarpeet metsäsijoittajan näkökulmasta Rauno Numminen: metsäsijoittaja vuodesta 1993 lähtien, metsän omistusta yksityisenä metsänomistajana, kolmen metsäyhtymän osakkaana ja kolmen yhteismetsän

Lisätiedot

Pellon käytön muutoksilla saavutettavat päästövähennykset

Pellon käytön muutoksilla saavutettavat päästövähennykset Pellon käytön muutoksilla saavutettavat päästövähennykset Kristiina Regina Pellon käytön optimoinnilla ratkaisuja ilmastonmuutokseen seminaari 5.2.2018 2 8.2.2018 Suomen kasvihuonekaasupäästöt vuonna 2014

Lisätiedot

Haapaveden Yhteismetsä Tausta Kehitysajatuksia Haasteita. Markku Anttila

Haapaveden Yhteismetsä Tausta Kehitysajatuksia Haasteita. Markku Anttila Haapaveden Yhteismetsä Tausta Kehitysajatuksia Haasteita Markku Anttila www.hym.fi Miksi minä yhteismetsään? Ostin 97-2005 vajaat 500 ha metsää Haapavedeltä Oli hyvä sijoitus ja kivaa puuhastelua Kaksi

Lisätiedot

Kerääjäkasvit luomutilan ravinnehuollossa

Kerääjäkasvit luomutilan ravinnehuollossa Kerääjäkasvit luomutilan ravinnehuollossa Kokemuksia luomuun siirtymisestä - keinoja viljelyn tueksi HAMK Mustiala 3.9.8 Hannu Känkänen Kerääjäkasvien hyötyjä Pellon kasvipeitteisyys lisääntyy eroosioherkkyys

Lisätiedot

Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu. 14.10.2015 TkT Juhana Hiironen

Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu. 14.10.2015 TkT Juhana Hiironen Maa-20.3371 Kiinteistösuunnittelu TkT Juhana Hiironen Oppimistavoitteet Luennon jälkeen opiskelija.. -..osaa selittää, mitä tilusrakenne tarkoittaa. -..osaa selittää, mihin tekijöihin tilusrakenteen hyvyyden

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Nurmisiementen tuotanto- ja tuontitilanne sekä info Sieppari pellossa -hankkeesta

Nurmisiementen tuotanto- ja tuontitilanne sekä info Sieppari pellossa -hankkeesta Nurmisiementen tuotanto- ja tuontitilanne sekä info Sieppari pellossa -hankkeesta Oiva Niemeläinen, Luke Nurmesta ja kuminasta vaihtoehtoja viljalle, 16.2.2017 Livia, Tuorla Nurmikasvien siemenviljelyn

Lisätiedot

lunastustoimitus Orimattila - Hikiä kv voimajohtolinja

lunastustoimitus Orimattila - Hikiä kv voimajohtolinja Voimajohtoalueen lunastustoimitus Orimattila - Hikiä 400 + 110 kv voimajohtolinja 03.10.2017, 04.10.2017, 10.10.2017 Hausjärven kunta, Kärkölän kunta, Mäntsälän kunta, Hollolan kunta ja Orimattilan kaupunki

Lisätiedot

Autoalan Suhdannebarometri Kevät Automotive

Autoalan Suhdannebarometri Kevät Automotive Autoalan Suhdannebarometri 20 20 2 Tämänkertaiseen suhdannebarometriin vastasi 129 autoliikettä. Kysely tehtiin 16-18.3 välisenä aikana. Keväällä 20 autokauppiaat arvioivat kuluvan vuoden kaupan määräksi.3

Lisätiedot

Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa

Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa Pellavan esikasviarvo viljelykierrossa Pellavan viljelypäivät Somerolla Lounaismaan Osuuspankki 17.10.2013 Marjo Keskitalo MTT Kasvintuotannon tutkimus Jokioinen marjo.keskitalo@mtt.fi Esitys pohjautuu.

Lisätiedot

BIOHIILEN LEVITYS. Kaistana 10-50m etäisyydelle ylimmästä vedenkorkeudesta. Ei tulva-aikaisen ylimmän vesirajan. Ei 5m lähempänä vesistön ra-

BIOHIILEN LEVITYS. Kaistana 10-50m etäisyydelle ylimmästä vedenkorkeudesta. Ei tulva-aikaisen ylimmän vesirajan. Ei 5m lähempänä vesistön ra- BIOHIILEN LEVITYS Tässä analyysissä olevat rajaukset perustuvat Priit Tammeorgin lausuntoon. Biohiiltä ei tule levittää alueille, jotka ovat liian lähellä vettä ja joissa tulva-aikoina vesi voi huuhtoa

Lisätiedot

Säilörehun tuotantokustannus

Säilörehun tuotantokustannus Nurmentuotantokustannus NurmiArtturi-hankkeen tuloksia 12.10.16 Nurmesta tulosta Säilörehun tuotantokustannus Merkittävässä osassa maidontuotannon kustannuksia ja tulosta energiasta 30 70 % säilörehusta

Lisätiedot

Viljelyn monipuolistaminen... Osuuskunta Lapinjärven Farmarit

Viljelyn monipuolistaminen... Osuuskunta Lapinjärven Farmarit Viljelyn monipuolistaminen... 13.12.2018 Miksi? Sataa enemmän keväällä!? Savimaita yli 85% alasta Lietelanta, jokaiselle hehtaarille vuosittain! Kevätkylvöjä, ajo kun pelto on herkin tiivistymiselle. Keltaisia

Lisätiedot

Kuivatuksen vaikutus pellon kasvukuntoon

Kuivatuksen vaikutus pellon kasvukuntoon Kuivatuksen vaikutus pellon kasvukuntoon 19.3. 2018 Kurikka Juha Laakso https://www.facebook.com/thatsfar ming/videos/1685673751490954/ Muuttuvat olosuhteet ja vaatimukset => pellon kuivatuksen vaikutus

Lisätiedot

VALIO BIOLAITOS LIETELANNAN RAVINTEET TEHOKKAAMMIN KÄYTTÖÖN UUDEN TEKNOLOGIAN AVULLA , ANTTI-PEKKA PARTONEN

VALIO BIOLAITOS LIETELANNAN RAVINTEET TEHOKKAAMMIN KÄYTTÖÖN UUDEN TEKNOLOGIAN AVULLA , ANTTI-PEKKA PARTONEN 1 2. 2. 2 0 1 8 VALIO BIOLAITOS LIETELANNAN RAVINTEET TEHOKKAAMMIN KÄYTTÖÖN UUDEN TEKNOLOGIAN AVULLA 7.2.2018, ANTTI-PEKKA PARTONEN 1 V A L I O N V A S T U U L L I S U U S O H J E L M A 12.2.2018 MIKSI

Lisätiedot

Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Viljelykierrosta on monipuolista hyötyä, mitkä kaikki heijastuvat kannattavuuteen Kasvinsuojeluriskit vähenevät Maan kasvukunto

Lisätiedot

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki

YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA. Luomuasiantuntija Reijo Käki YMPÄRISTÖKORVAUKSEN VAIKUTUS LUOMUTILALLA Luomuasiantuntija Reijo Käki 1 YMPÄRISTÖKORVAUS Vanha järjestelmä loppuu ja kaikki siirtyvät uuteen järjestelmään 2015. Uusi ympäristökorvaus poikkeaa monelta

Lisätiedot

Bionurmi-loppuseminaari Säätytalo

Bionurmi-loppuseminaari Säätytalo Bionurmi-loppuseminaari 13.3.2014 Säätytalo Arja Seppälä, tutkija, MTT Tutkimusryhmä: Oiva Niemeläinen, Marjo Keskitalo, Tapio Salo, Matts Nysand, Pellervo Kässi, Heikki Lehtonen, Eeva Lehtonen, Jukka

Lisätiedot

Mahdollisuutemme ja keinomme maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maitovalmennus

Mahdollisuutemme ja keinomme maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maitovalmennus Mahdollisuutemme ja keinomme maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseksi Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto Maitovalmennus 4.9.2019 IPCC raportit 10/2018 ja 8/2019: Ilmasto lämpenee hälyttävällä

Lisätiedot