OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX. V T Koistinen suoritti alueella rakennegeologisen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX. V T Koistinen suoritti alueella rakennegeologisen"

Transkriptio

1 OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX Q Taustaa Geologiasta Petrofysiikasta Esiintymää voidaan pitää yhtenä harvoista aerosähköisen menetelmän (Rotary field) löydöistä vuodelta 1959, vaikka lähistöltä oli jo pari vuotta aiemmin löydetty kiisuja paljastumasta. Vasta sitten tutkimukset alkoivat edetä nopeasti. Maastomittauksin ja heti perään kairauksin paikannettiin vielä samana vuonna magneetti- ja rikkikiisumineralisaatio, joka sisälsi heikosti sinkkiä ja kuparia. Esiintymän koko on kasvanut lisätutkimusten myötä luvun lopulla aiheelle palattiin; jatkeita kairattiin ja tehtiin syväluotauksia hyvän johtavan laatan seuraamiseksi. V T Koistinen suoritti alueella rakennegeologisen erikoistutkimuksen. Pintaosiltaan jo louhittavaksi hyväksytyn esiintymän jatkotutkimusten tavoitteena on löytää sinkin ja kuparin osalta rikastunut osue. Esiintymä sijaitsee muuttuneiden kivien, kordieriitti-antofylliitti, kontaktisaumassa gneissejä vasten (kuva 1 a). Ns. Ruostesuon malmion määräksi m tasolle on arvioitu 1,7 milj. tonnia, S 35 %, Zn 2,5 % ja Cu 0,36 &. Eroosiotasossa koko mineralisaation pituudeksi saadaan yli kaksi kilometriä. Syvyysjatkeet on heikosti tunnettu. Tilaa on yli 10 miljoonan tonnin massiiville. Alue on heikosti paljastunut, mutta 134 reikää kertovat muodostuman pintaosista, vain yksi syvempi, 350 m reikä on tehty viimeksi talvella Kuvan Ib mukainen käsitys rakenteesta on vallalla (Koistinen, 1984): Päädeformaatiovaiheista F2 on dominoiva, F1 käsittää pieniä, amplitudiltaan korkeintaan muutaman kymmenen metrin, isoklonaalisia poimuja. F3:n NW-komponentti voi paikoin kasvaa merkittäväksi, NE on sitävastoin satunnainen. F4 on satunnainen, vähäinen ja lokalisoitunut. Muista ei ole havaintoja. Ilmeisesti F1:n intensiivisyys määrää malmin konsentroitumisen, mutta juuri laatan ohuus suurimmassa osassa aluetta viittaa F1:n heikkouteen. Alueen kivet ovat fysikaalisilta ominaisuuksiltaan varsin selkeät. Malmi sisältää runsaasti magneettikiisua, joka antaa kohtalaisen magneettisuuden, mutta muuttuneissa kivissä on magnetiittipesäkkeitä, joiden suskeptibiliteetti voi kohota jopa yhteen SI-yksikköön. Emäksiset vulkaniitit ovat paikoin myös magnetoituneet jonkin verran. Gneissit ovat neutraaleja eikä mustia liuskeita ole tavattu. Tihey-

2 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTW deltään malmi on yli 4000 kg/m 3, muuttuneet kivet n granaatin nostaessa paikoin tiheyttä. ~mäksinen vulkaniitti on m ös n. 3000, hapan vulkaniitti ja gneissi<2800 kg/m 3. Malmi on huomattavasti ympäristöä johtavampaa, jopa 1000 ~ /m. Magneettisen mittauksen avulla voidaan rajata muuttuneet kivet ja paikoin erottuu malmin pintaosa. Painovoima korreloi magnetoituneen alueen kanssa kertoen lisätietona granaattipitoisuuden kasvusta tai muuttuneiden kivien paksuudesta. Ainoastaan sähköisesti malmia voidaan suoraan paikantaa, muttei arvioida sen pitoisuuksia. Mittauksista Tuloksista Alueella on tehty useaan otteeseen erilaisia geofysiikan mittauksia. Varhaisemmista on kirjoittanut Laurila (1963). Seuraavassa keskitytään sähköisiin menetelmiin, joillq on pyritty selvittämään muodostumaa syvemmältä: Turamia käytettiin jo v. 1964, mutta saatuihin tuloksiin ei tuolloin paljon uskottu luvun puolella on mitattu AMT:tä 73 luotauspistettä, TDEM sisäkkäisin silmukoin, 100 x 100 ml Sirotemillä lähes 200 pistettä, EM37:llä kiinteällä lähetinsilmukalla kooltaan 400 x 600 m n. 100 pistettä, kolme reikää Sirotemin reikäanturilla yhteensä n. 600 m ja mise-a-la-masse menetelmällä (latauspotentiaali = CP) harvoilla profiileilla koko alue peittäen sekä 9 reikää (liite 1). Magneettisesta kartasta (liite 2) on syytä panna merkille "venymät", A, B ja C kaakkoon päin. Painovoimakartan (liite 3) maksimi korreloi granaattipitoisen kordieriitti-antofylliittikiven kanssa. Vastaavat venymät nähdään epämääräisempinä. Slingram (liite 4) rajaa malmin puhkeamat. Painovoimamaksimin kohdalla on sisempi anomaliakaari, jota ei ole lähemmin selvitetty. Itäpäässä on lisäksi erillinen, rajaamaton Slingram-anomalia. CP antoi yllättävän tuloksen (liitteet 4-8). Oli maadoitus itä- tai länsipäässä, koko muuttuneiden kivien alue on samassa potentiaalissa. Kaukomaadoitukset olivat yli 5 km päässä ensin luoteessa, sitten kokeeksi lounaassa tulosten pysyessä muuttumattomina. Yksityiskohtia on vähän, eivätkä malmin puhkeamat ole erityisasemassa. Rajautuminen etelään ja länteen päin tapahtuu jyrkästi, pohjoiseen ja itään taas loivasti. Venymät A ja B ovat selvät. Tulokset rei'istä osoittavat lävistysten olevan samassa potentiaalissa, joka muuttuu loivasti sivukivien puolella. Syvän reiän alkuosan lävistys on sensijaan eri potentiaalissa, ero 1 mv, kun se sivukiviin on enimmillään 3-4 mv.

3 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTK Sirotem-mittaus sisäkkäisin silmukoin (liitteet 9-21) antoi enemmän yksityiskohtia kuin CP. Malmin puhkeamat rajautuvat hyvin. Alueen sisäosaan jää selvä anomaliaton kohta. Venymät A ja B ovat myös selvät. Pohjoispuolella havaitaan kaksi erillistä heikkoa anomaliaa kuin "häränsilmät", joiden aiheuttajaa ei lähemmin tunneta. Itäänpäin suuntautuvan venymän lähempi tutkiminen tapahtuu parhaiten profiilien leikkauksina. Profiililla X = 54.4 sijaitsi alkuun kolme lyhyttä reikää, jotka lävistivät 2-10 m paksun kiisulaatan taaimmaisen lävistyksen antaessa ymmärtää kaateen loivene- Van. CP-tuloksen pienet potentiaalierot merkitsevät laatan jatkuvuutta lävistysten ulkopuolelle (liite 22), samoin Sirotem-tulos puhuu jatkuvuuden puolesta hyvinkin pitkälle. Tuloksen luotettavuutta kuitenkin häiritsi jo Slingramilla todettu itäinen anomalia, joka erottuu heikomman aikavakionsa suhteen. Kolme 200 m välein mitattua rinnakkaista profiilia tukee toisiaan; laatta jatkuu ainakin m itään loivalla kaateella. Samoin jatkuisi idempänä puhkeava johdekin. Mallikäyrien avulla tehty kaksikerrostulkinta näyttää kauniilta. Syvyysmuunnos paljastaa johtavuuden heikentymisen pisteessä Y = 69.1 (liite Ila). Myös AMT mitattiin samoilta profiileilta epäedulliseen ajankohtaan syksyllä. Tulokset sopivat huonosti oletettuun rakenteeseen, mistään loivasti kaatuvasta johteesta ei voida puhua kerrosmallitulkintojen perusteella (liite Ilb). Idempi johde näkyy korkeammilla taajuuksilla ja mahdollisesti kohonneina syvyysarvoina. Profiilin X = 54.6 tulos sensijaan korreloi paremmin tunnetun laatan pintaosien kanssa, mutta vaihtelut ovat jyrkkiä, aivan kuin välissä olisi katkos tai muut 2D tai 3D efektit vaikuttaisivat tulokseen. Rakennegeologisen mallin mukaanhan kyseessä on antikliinipoimu, jonka akseli on itäkaakkoon, vinottain profiileihin nähden. Harjan jyrkkyydestä tai F1 deformaation aiheuttamasta pikkupoimuilusta ei tiedetä. Kokemus on osoittanut AMT:n indikoivan herkemmin 2D ja 3D vaikutuksia kuin TDEM. Jatkuvuuden varmistamiseksi kairattiin syvä reikä no. 134 profiilille X = 54.4 alkaen Y = Se lävisti myös idemmän johteen n. 60 m syvyydellä; se oli ohut kiisumassiivi. Seuraavaa lävistystä odotettiin alle 200 m syvyydeltä, mutta saatiinkin vasta lähes 300 metristä. Petrofysikaalinen tarkistus osoitti kapean johdevyöhykkeen (1 ~ /m) vähän alle 200 metristä, mutta se oli vääräntyyppistä kiveä.

4 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Tuon reiän CP- ja TDEM-mittaukset (liitteet 22 ja 23) osoittivat syvimmän lävistyksen olevan tavoitellun laatan jatke ja maanpinnan Sirotem-tuloksen voidaan katsoa vinoutuneen salakavalasti idemmän johteen vaikutuksesta. TDEM reikätulosta se hallitseekin selvästi, kun todetaan aikaisten kanavien merkinkääntö sopivasti jälleen vajaan 200 m syvyydellä. Tällainen käyttäytyminen selittyy kuitenkin jo, kun tulos tulkitaan levymallin approksimaatiolla, liite 24. Alemman laatan pään pitäisi samaisen tulkinnan perusteella olla vajaan 100 m päässä, mutta mitä myöhäisempää kanavaa tulkittiin, sitä pidemmäksi laatta venyy. Kairauksen jälkeen tehtiin vielä mittaus EM37:llä ja isolla lähetinsilmukalla, 400 x 600 m, keskipiste X = 54.4, Y = eli idemmän johteen päällä. Profiilin X = 54.4 tulos voidaan tulkita yhdellä johdelaatalla, joka hyvällä tarkkuudella vastaa 12- vistyksiä (liite 25). Syvyysmuunnos, joka vääristyy lähellä pintaa lähetinsilmukan ulkopuolella, antaa syvimmän lävistyksen kohdalla n. 50 m liian matalan arvion. Laatan jatkuvuus itäänpäin olisi tämän tuloksen valossa selvä vielä ainakin 200 m viimeisestä lävistyksestä. Päällä olevan johteen vaikutusta ei huomaa muuten kuin alkukanavien merkinvaihtona ja voimistumisena itäänpäin. Mikä on sen vaikutus tulkintoihin, jää avoimeksi ja osoittaa kuinka suuri tarve keskinäisinduktanssin huomioivaan mallintamiseen olisi. Poikkiprofiilin Y = 69.1 (liite 26) syvyysmuunnos on yllättävän yhtenäinen todistaen laatan harjan olevan kohtalaisen leveä (200 m) ja tasainen. Se rajautuu jyrkästi eteläpuolella, mutta syvenee loivemmin pohjoiseen toiset 200 m. Levymallitulkinta antaa leveydeksi jopa 700 m. Reiän 134 lävistys sattuu varsin keskelle laattaa, kun reiän sivupoikkeaman tiedetään olevan 50 m pohjoiseen, mutta tulkintoja merkittävästi syvemmällä. Johteen aikavakio on huomattava; tyypillinen transientti on esitetty liitteessä 27. Alueen länsipuolella ei ole käytettävissä syviä 1svistyksiä, joten siellä tulkinnat jäävät spekuloinniksit mutta jotain havaintoja kannattaa kirjata. Jatkoselvittelyn paikkoja on kolme: ~änsipään kahden lähekkäisen puhkeamavyöhykkeen (Ruostesuon malmio ja Pohjoismalmio) välinen yhteys, Pohjoismalmion syvyysjatkeet itään (pohjoiseen) päin ja Ruostesuon malmion tai Välimalmion "venymä", B, kaakkoon. CP-mittaus kertoo karkeasti jatkuvuudesta pohjoiseen päin ja venymän, B, olemassaolosta. Yksityiskohtia tuloksesta on vaikea johtaa eikä reikämittauksia tällä puolella tehty.

5 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX Sirotem-mittauksia on tehty n. 200 m linjavälillä, mutta aivan länsipäätä ei ole mitattu. Läntisin profiili AB-koordinaatistossa on B = 18.65, jonka tulos on luonteva tulkita siten, että erilliset vyöhykkeet ovat alakautta yhteydessä, mutta Pohjoismalmi kaatuisi silti koilliseen. Kyseessä olisi siten antikliinin harja aivankuin geologinen rakennemalli kohdassa F osoittaa. Jatkuvuutta kaateen suuntaan voisi 200 m, minkä jälkeen koillisempana on kaksi heikohkoa anomaliaa, kuin "häränsilmäpari" tasokartalla. Viimemainitut eivät liittyne mitenkään kiisulaattaan, vaan indikoivat muuttuneiden kivien reunassa mahdollisesti olevia magnetiittipesäkkeitä. Poikkiprofiilit vahvistavat niiden pienialaisuuden. AMTtuloksissa voimakas maksimi pisteessä A = 9.8 saattaa merkitä aukkoa malmioiden välillä. Rinnakkaistulokset viittaavat samaan suuntaan, samoin yksittäishavainto oletetun kaaren päällä, piste A = 9.8, B = (liitteet 28-30). Jatkeita lounaaseen tai länteenpäin ei ole havaittavissa. o?!i%! Profiilin B = Sirotem-tulos osoittaa Ruostesuon malmion olevan paksun ja lähes pystyn tällä kohtaa. Syvyysjatketta koilliseen päin on selvästi ja se voisi aiheutua yhtä hyvin Pohjoismalmion "venymästä". Tukea tälle ajatukselle saadaan magneettisen anomalian jatkuvuudesta kaakkoonpäin. Seuraava profiili, B = 19.1, sijaitsee kaaressa (Välimalmio), eikä siitä voi muuta todeta kuin, että se on anomaalinen, mutta huomionarvoista on uusi piirre, syvyysjatke lounaaseen. Profiililla B = 19.3 em. piirre on jo voimakas ja jatkuu aina Ruostesuon malmion tasalle asti. Profiileilla B = 19.5 ja 19.7 havaitaan edelleen samainen indikaatio lounaan puolella (nyt Ruostemäen malmioon nähden) sijaitsevasta johteesta, joka on aivankuin pudonnut syvemmälle. Tulosten merkityksen arviointi edellyttää kairauksia Välimalmion molemmin puolin. Yhteenveto CP-, AMT- ja TDEM-mittauksia sekä Sirotem- että EM37 laitteilla on tehty useaan eri otteeseen viimeisen kuuden vuoden aikana. Malmilaatan, joka erottuu selvästi johtokyvyltään ympäristöstä, jatkeita on pystytty seuraamaan m syvyydelle. Kompleksisen rakenteen vuoksi arvioiden luotettavuus on paikoin kärsinyt, mutta näin on saatu menetelmien käyttäytymisestä uutta tietoa. CP-tulos osoittaa koko laatan olevan galvaanisessa yhteydessä. Syvem-

6 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA mälle loivasti sukeltavat jatkeet kaakkoon on havaittavissa selvästi. AMT-tulos kielii kompleksisesta rakenteesta. Sirotemillä mitattu sisäkkäisten silmukoiden geometria vahvistaa CP-tuloksen ja antaa yksityiskohtia myös alueen sisäosista. Syvyysarviot kerrosmallilla jäävät itäosassa tehdyn syväreiän mukaan liian mataliksi. Reikämittaus ja levymallitulkinta vahvistavat oletetun rakenteen. Lähemmäs lävistyssyvyyttä päästiin myös EM37:llä, kun erillinen iso lähetinsilmukka asetettiin idemmän häiritsevän johdevyöhykkeen päälle sen vaikutuksen pienentämiseksi. Poikittainen profiili osoittaa laatan harjan olevan varsin tasaisen ja leveän. Ruostesuon puoleinen alue toi esiin kaksi samantyyppistä venymää, jatketta poimuakselin suunnassa. Näiden osalta tarvitaan tarkistuksia kairauksin. Jonkinlaista jatkuvuutta on koilliseen päin, mutta lounas ja länsisuunnat rajautuvat jyrkästi. Alueen potentiaalisten malmivarojen voidaan katsoa lisääntyneen merkittävästi sähköisten syväluotaustulosten valossa. Mutta parempia pitoisuuksia ei voi mistään osoittaa, koska korkea kiisupitoisuus ja johtokyky eivät välttämättä korreloi arvometallien kanssa.

7 I I Kuva la

8 Kuva 1b

9

10 Liite 2

11 Liite 3

12 Liite 4

13 Liite 5

14

15 - - KLJ m KP X Y & X705OlY OUTOKUMPU Oy Malminetsinta. KALLI 0 KY LA Prof. x= : 1000 JLIMLK

16 OUTOKUMPU Oy 1: 1000 Mal rni netsinta JLIMLK -83 KALLIOKYLA 490 Prof. A

17 Liite Q

18 Liite 10

19

20

21

22 Liite 12b

23

24

25

26 i 1 ). FiLLli:~l '!'i..fi Ec- 1 U. 6=1 Liite 14b J t :, 1 'ri'...'er: l,,' ---- i i ij LIU x Hz t I '1 L A 0 'Ii ri 3 n, ' - c ' 3.4 '-i..i I 1 L : I I

27

28

29

30

31

32 Liite 20

33

34 Liite 22

35 Liite 23

36 ~:::~:~t-~,j~.~~.:?..~~~c.~i= lb.clo0 5, :si J t 1 = 60. ocl ril , Pi t.'ri.js= 100,j.3 t<t:it*-e:~i.~z= 180 rii 1:; E. 5. 1: i p i 5 7, E ; $1) : t- j ?. t, 1 = Lj. 0 ri.1 1: 3 j = 1 3. I I 1::: 5 t: 1.?. ak:.% 3,j = I'I. o.35 t, t t : 1 = i. I, 1: I I 1 II t i 1-1,j 3 3!..i. 3 t ~ Liite 24

37

38

39 Liite 27

40

41 Liite 29

42 Liite 30

43

44

45

46

47

48

49

50

51

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1:

001/ / UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, Sijainti 1: 001/2434 08/ UOK, TA/86 TUTKIMUSRAPORTTI VILMINKO, "ULKOKAARI" Sijainti 1: 400 000 0 OMALMINETSINTA U~O~U~PU U Kuronen, T ~hokas/phm 001/2434 08/ UOK, TA/86 - - Sijainti Kohde sijaitsee Vilmingon kylän

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY. TV %, Fl/F2=3/0.05, 20 m x 100 m 0 K MALMINETSINTA

OUTOKUMPU OY. TV %, Fl/F2=3/0.05, 20 m x 100 m 0 K MALMINETSINTA 9 OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA KISKO, IILIJXRVI 2023 04; CP-MITTAUKSET JA YHTEENVETO MUUSTA GEOFYSIIKASTA. YHTEENVETO Iilijarven Cu, Zn, Pb, Ag, Au-mineralisaatio kuuluu Aijala-Orijarvi-jaksoon ja on

Lisätiedot

Outokumpu Oy Malminetsinta. Yhteenveto Maliasalmella nrofiileilla v =

Outokumpu Oy Malminetsinta. Yhteenveto Maliasalmella nrofiileilla v = Outokumpu Oy Malminetsinta Yhteenveto Maliasalmella nrofiileilla v = 174.50. 176.00. Outokumpu-jaksossa ja Maljasalmella suoritettujen potentiaali- mittausten antamia tuloksia ja potentiaalimittauksen

Lisätiedot

ARKISTOKAPPAL~ OUTOKUMPU OY. Sijainti 1: K MALMINETSINTA Turo Ahokas/PHM )

ARKISTOKAPPAL~ OUTOKUMPU OY. Sijainti 1: K MALMINETSINTA Turo Ahokas/PHM ) Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Turo Ahokas/PHM 5.10.1984 1 84) ARKISTOKAPPAL~ PYHASALMEN KAIVOKSEN POHJOISPUOLELLA SIJAITSEVAN GRAVIMETHISEN ANOMALIAN TUTKIMUKSISTA Sijainti 1:400 000 Lähtökohta Kun

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset

OUTOKUMPU OY .? 2. Reikien vastusmittaus (liitteet 2/Zn) Kairasydärnien ominaisvastusmittaustulokset (liitteet lc! Tulokset 9 OUTOKUMPU OY Q- K MALMINETSINTX 2032 01 INKOO, LAGNXS Inkoon X,5gnasissa sijaitseva Zn-Cu -malmimineralisaati~ on vanhastaan tunnettu. Malmimineralisaatiota on louhittu ja siinä on n. 5 x 8.m2:n kokoinen

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/4522/-89/1/10 Kuusamo Ollinsuo Heikki Pankka 17.8.1989 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA OLLINSUO 1, KAIV.REK. N:O 3693 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY VIHANNIN KAIVOS J. Vesanto/TSL (3)

OUTOKUMPU OY VIHANNIN KAIVOS J. Vesanto/TSL (3) Q OUTOKUMPU OY 001/2434, 0 K ~ ~ I ~ / J J v / ~ I VIHANNIN KAIVOS J. Vesanto/TSL 10.12.1981 1(3) TUTKIMUSWPORTTI RANTSILA, '~äsäl3n~erä Jatkotbtklmukset v. 1981 sekä tutkimusohjelma mineralisaation inventoimiseksi

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (4) M 06/3712/-88/1/10 Sodankylä Vuomanperänmaa ja Poroaita Antero Karvinen 24.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA VUOMANPERÄNMAA JA POROAITA, KAIV.REK.

Lisätiedot

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri

Lestijärvi. Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10. Syri GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2341/-91/1/10 Lestijärvi Syri Kaj J. Västi 30.1.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LESTIJÄRVEN KUNNASSA VALTAUSA- LUEELLA SYRI 1, KAIV. REK. N:o 4512/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

N:o KUPAR!-RAUTUVAARAN TUTKIMUKSET ou 1/83. 'Tutkilnuulue laatija Jakelu

N:o KUPAR!-RAUTUVAARAN TUTKIMUKSET ou 1/83. 'Tutkilnuulue laatija Jakelu N:o KUPAR!-RAUTUVAARAN TUTKIMUKSET 1981-1982 ou 1/83 'Tutkilnuulue laatija Jakelu ~UPARI-RAUTUVAARA E. Korvuo/A. Hattula OU mal 2 kpl Kunb leat. 'pvm. HY V. KOL~RI 26.1.1 983 'KerttaJehti liitekertat ja

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS 0 K MALMINETSINTA. Haapajärvi, Kopsa. "Kopsa" Mittakaava 1 : 100 000

OUTOKUMPU OY KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS 0 K MALMINETSINTA. Haapajärvi, Kopsa. Kopsa Mittakaava 1 : 100 000 9 OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA KAIVOSLAIN 19 5:N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELOSTUS Haapajärvi, Kopsa "Kopsa" 2344 07 Mittakaava 1 : 100 000 0 OUTOKUMPU OY 0 + MALMINETSINTE Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1.

RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3431/-88/1/10 KAJAANI PIRTTIAHO Timo Heino 23.12. 1988 RAPORTTI TUTKIMUKSISTA VALTAUSALUEELLA PIRTTI 1, TERINUMERO 4162/1. KAIVOSREKIS- 3 Valtausalueella tehdyt tutkimukset

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06 3334/-81/1/10 NILSIÄ Aholansaari Esko Sipilä 4.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS NILSIÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA AHOLA 1, KAIV.REK.N:o 2985/1 SUORITETUISTA MALMITUTKI- MUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA SUORITETUISTA Ni-MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3144/-93/1/10 Sulkava Sarkalahti Hannu Makkonen 11.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SULKAVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKALAHTI 1, KAIV.REK.N:O 4897/1, VUOSINA 1990-1992 SUORITETUISTA

Lisätiedot

OUTOMUMPU OY 040/2113 01/~~~/1983

OUTOMUMPU OY 040/2113 01/~~~/1983 OUTOMUMPU OY 040/2113 01/~~~/1983 0 K MALMINETSINTX ENLKI IPU GEOFYSIIKAN TESTIPROFIILI JOKIOISTEN KIIPUSSA TARKOITUS TIIVISTELMA Ta11a raportilla kootaan yhteen eri menetelmin saadut testinittaukset profiililta

Lisätiedot

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi

Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen Malmi ARkI,I, i dc,,.=t= i E 7i71T M 19/2333 Kivijärvi A. L onka 21. 11. 7 2 Selostus malmitutkimuksista Kivijärven Lokakylässä 1970-72 HISTORIA : Työmies Martti Pollari Kivijärven Lokakylästä lähetti Suomen

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3231/-84/x /10 Juva Rantala Hannu Makkonen 7.11.1984 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RANTALA 1, KAIV.REK. N :O 3401 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA TUTKIMUSTEN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA 1983-84 sekä 1988 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2741/-89/1/60 Kittilä Vuomanmukka Kari Pääkkönen 26.9.1989 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄSSÄ VALTAUSALUEELLA VUOMANMUKKA 1, KAIV.REK N:O 3605/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (10) M 19/3714/-88/1/10 Sodankylä Riiminoja Heikki Pankka 8.9.1988 GEOKEMIALLISEN Cu-Ni-Co-ANOMALIAN TARKISTUS RIIMINOJALLA SODANKYLÄN KUNNASSA VUOSINA 1980 1984 2 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1

TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI NRO 3873/1 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/1234/-94/1/10 Kauhajoki Niilo Kärkkäinen 15.6.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3480 TUTKIMUSTYÖSELOSTE KAUHAJOEN ALUEEN MALMITUT- KIMUKSISTA, KOSKIEN VALTAUSALUETTA VÄHÄMÄKI 1, KAIVOSREKISTERI

Lisätiedot

SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o 4789/1) JA VEHKALAMPI 2 (kaiv.rek.

SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o 4789/1) JA VEHKALAMPI 2 (kaiv.rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimisto M 06/3313/94/1/10 TERVO Vehkalampi Jarmo Nikander 4.2.1994 SINKKI-KUPARIMALMITUTKIMUKSET TERVON KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA VEHKALAMPI 1 (kaiv.rek. N:o

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3712/-85/1/10 Kittilä Tepsa Antero Karvinen 29.11.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUOLAJÄRVI 1, 2 JA 3, KAIVOSREKISTERI NROT 3082/1, 3331/1 ja 2

Lisätiedot

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset

Slingram- ja magneettisten mittausten lisäksi valtausalueella on tehty VLF-Rmittaukset GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-91/1/10 Kuusamo Iso-Rehvi Erkki Vanhanen TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA ISO-REHVI 1, KAIV. REK. N:O 4442 MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992

KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN YMPÄRISTÖSSÄ, KL , 07, O8, , 03, JA 08 VUONNA 1992 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M19/2631/-93/2/82 (Liittyy 2633 ja 2732) Tervolan ympäristö Teollisuusmineraalit Antero Karvinen 17.12.1993 KAOLIINI- JA SULFIDITUTKIMUKSET TERVOLAN

Lisätiedot

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA

TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 19/3724/-89/1/10 Sodankylä Syväoja Olavi Auranen 5.4.1989 TUTKIMUKSET AEROGEOFYSIKAALISISSA MITTAUKSISSA HAVAITULLA JOHDE- ALUEELLA SODANKYLÄN SYVÄOJALLA VUOSINA 1988-89 Aihe

Lisätiedot

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus

Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo Tuire Valjus Geologian tutkimuskeskus 35/2017 Pohjavesiyksikkö Espoo 2.5.2017 Geofysiikan mittaukset Velkuan Aumineralisaation alueella Naantalissa Tuire Valjus GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS KUVAILULEHTI Päivämäärä / Dnro

Lisätiedot

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.

KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek. M 06/3312/-83/1/10 Keitele Kangasjärvi Jarmo Nikander 31.10.1983 KANGASJÄRVEN RIKKIKIISU - SINKKIVÄLKEMINERALISAATIO JA SIIHEN LIITTYVÄT TUTKIMUKSET (Valtausalue Kangasjärvi 1, kaiv.rek.n :o 3535/1) 2

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M06/4611/-93/1/10 Kuusamo Sarkanniemi Heikki Pankka 29.12.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMON KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SARKANNIEMI 1 KAIV.REK. N:O 4532

Lisätiedot

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N: TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3712/-86/1/10 Kittilä Haurespää Olavi Auranen 3.12.1986 TUTKIMUSTYöSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA HAURESPÄÄ 1, KAIV. REK. N:0 3280 TEHDYISTÄ MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3722/-81/1/10 Kittilä Jalkajoki Markku Rask 30.11.1981 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA JALKAJOKI 1, KAIV. REK. N:o 2813 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 M 06/1823/-87/1/10 Enontekiö Kilpisjärvi Ilkka Härkönen 15.12.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KILPISJÄRVI 1-3,KAIV. REK. N:O 3398/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA 1, KAIV. REK. N:O 3473 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (3) M 06/3741/-88/1/10 Sodankylä Kustruotomanaapa ja Viuvalo-oja Tapani Mutanen 26.10.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS SODANKYLÄN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA KUSTRUOTOMANAAPA 1 JA VIUVALO-OJA

Lisätiedot

Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016

Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Yksikkö Espoo 93/2016 Tammelan Liesjärven Au-Cu -kohteen geofysikaaliset tutkimukset 2016 Hanna Leväniemi, Niilo Kärkkäinen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 93/2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA VUOSINA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M/06/4522/-88/1/10 Kuusamo Kouvervaara Erkki Vanhanen 13.05. 1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KUUSAMOSSA VALTAUSALUEELLA KESÄNIEMI 1 KAIV. REK. N:O 3338/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS 1 (6) M 06/1834/-88/1/10 Enontekiö Ruossakero Jorma Isomaa 1.11.1988 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ENONTEKIÖN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA RUOSSAKERO 1, 2 JA 3, KAIV. REK. N:O 3451/1-3 SUORITETUISTA

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3231/-92/1/10 Juva Luomanen Hannu Makkonen 26.08.1992 LUOMASEN Zn-ESIINTYMÄN, KAIV.REK.NUM. 4466/1, TUTKIMUKSET JUVALLA VUOSINA 1988-1991 1 JOHDANTO Luomasen Zn-esiintymä si]aitsee

Lisätiedot

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä

U~O~U~PU. TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI. J.Eeronheimo, R. Pietilä 0 = OKANOSTEOWSUUS U~O~U~PU J.Eeronheimo, R. Pietilä 01.09.1989 TUTKIMUSRAPORTTI 2 OOl/3234O8B/JJE1 RMP/1989 NiCu-PROJEKTI/ITÄ-SUOMI - SISÄLLYSLUETTELO sivu 1. ALKUTIEDOT 3 2. AIKAISEMMAT RAPORTIT 3 3.

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTX 9 0 K MALMINETSINTX VIHANNIN KAIVOKSEN YMPARISTON KAIRAUKSET VUONNA 1985 Sysäyksen Vihannin alueen tutkimuksille on tuonut kesällä 1983 lennetty matalalentomittaus, jonka tulokset saatiin käyttöön keväällä

Lisätiedot

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V

KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V M19/2131/1998/10/1 Hyrvälä-Ilveskallio Hattula N. Kärkkäinen, K. Karttunen, B Lindmark 15.12.1998 RAPORTTITIEDOSTO N:O 4487 KUPARIMALMINETSINTÄÄ HYRVÄLÄN-ILVESKALLION ALUEELLA HATTULASSA V. 1997-1998.

Lisätiedot

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO

RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987. J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 SISALLYSLUETTELO J Eeronheimo, U Vihreäpuu/LAP 17.3.1987 RAPORTTI 2 (5) 060/3234 O~/JJE, UMV/1987 SISALLYSLUETTELO LIITELUETTELO Lähtötiedot Naytteenotto ja kustannukset Näytteiden käsittely Tulokset kohteittain 4.1 Heinikkolehto

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06 / 3231 / -85 / / 10 JUVA Lumpeinen Hannu Makkonen 5.12.1985 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JUVAN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA LUMPEINEN 1 KAIV. REK. N :O 3407 SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 :

Tutkimuskohteen sijainti: Eli järvi 1 : Tutkimuskohteen sijainti: K E M I Eli järvi 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy - Malminetsinta HUMUSTUTKIMUSKOKEILU KEMI, ELIJARVI Tutkimusalueen sijainti Tutkimuksen tarkoitus Näytteenoton suoritus Preparointi

Lisätiedot

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4)

0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK (4) Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Urpo Vihreapuu/HEK 26.2.1986 2 (4) LOHKARE-ETSINTA KOTALAHDEN YMPARISTOSSA 1985 Yleistii Kotalahden kaivokselta kaakkoon, Sarkiniemessä,.on matalalentomittauksissa todettu

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU 1-2 KAIV.REK.NRO 4465 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Pohjois-Suomen aluetoimisto M 06/2633/-91/1/10 Rovaniemen maalaiskunta Rosvohotu Seppo Rossi 29.11.1991 1 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS ROVANIEMEN MAALAISKUNNASSA VALTAUSALUEILLA ROSVOHOTU

Lisätiedot

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus

Niinimäki 7801/1. Tutkimustyöselostus Sanna Juurela. ALTONA MINING LTD/VULCAN KOTALAHTI OY Tutkimustyöselostus 31.01.2013 Sanna Juurela VULCAN KOTALAHTI OY (Y-tunnus: 2300990-5) Sänkinotkonkatu 6, FIN-83500 Outokumpu, FINLAND Tel. +358 10 271 0090, E-mail. Finland@altonamining.com 1. JOHDANTO Tämä on Vulcan Kotalahti

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3232/-93/1/10 - Joroinen Tuohilahti Olavi Kontoniemi 30.11.1993 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA TUOHI- LAHTI 1, KAIV.REK.NRO 4183/1, SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

si jaan heikko johde nakyy selvgn5i piikkina 1, kana--. vassa. Sirotamia voi silti suositella jatkossa kumpaankin

si jaan heikko johde nakyy selvgn5i piikkina 1, kana--. vassa. Sirotamia voi silti suositella jatkossa kumpaankin Tarkoi tus Kokeilla Sirotem-mittausten soveltuwutta mainittu jen Zn-aiheiden selvittelyyn, Reik~mittawksista h.zet$iic samalla kokemusta.. Tulosten tarkastelua Jiliptj8rvellh mitattiin lzhes 600 m pitkz

Lisätiedot

VALKEALEHDON KAIRAUS 1980 N:qi0 17/80. H. Markkula Indeksi 1:

VALKEALEHDON KAIRAUS 1980 N:qi0 17/80. H. Markkula Indeksi 1: RAUTARUUKKI OY MALMINETSINTA VALKEALEHDON KAIRAUS 980 N:qi0 7/80 TUTKIMUSALUE LAATIJA i JAKELU Mustavaaran ymparistd H. Markkula KUNTA LAAT.PVM HYV. Taivalkoski, Posio KARTTALEHTI 2.0.980 UITEKARTAT JA

Lisätiedot

Outokumpu Miniug Oy:n kiii-inostus Lunastettujen tutkimusraporttien mukaan arvioitiin esiintymien hyödyntamismahdollisuuksia

Outokumpu Miniug Oy:n kiii-inostus Lunastettujen tutkimusraporttien mukaan arvioitiin esiintymien hyödyntamismahdollisuuksia RAPORTTI 080131 44 051LG11998 Leo Grundström Johdanto Kauppa- ja teollisuusministeriö on päättanyt 17 päivänä joulukuuta 1996 kaivoslain (503165) 13, 53 ja 54S:n nojalla merkitä kaivosrekisteriin valtausalueiden

Lisätiedot

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS M 06/3231/-83/1/10 Joroinen,Juva Suotlampi Hannu Makkonen 21.3.1983 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS JOROISTEN JA JUVAN KUNNISSA VALTAUSALUEELLA SUOTLAMPI 1, KAIV.REK. N :o 3316 SUORITETUISTA

Lisätiedot

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.

-3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0. -3- JOHDANTO Saarijärven kunnassa sijaitseva valtaus PIKKULA 1 (kuva 2), kaiv.rek. n:o 3271/1, KTM n:o453/460/81, tehty 7.l0.-8l,peruttiin 10.12.1984 Valtausalueelta etsittiin lohkareviuhkan lohkareiden

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX

OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX Q Q K OUTOKUMPU OY MALMINETSINTX M. Isohanni/TIH 15.6.1983 1 (3) TUTKIMUSRAPORTTI Ni-kriittisten lohkareiden lähtöpaikan selvittely Sievin Petäistön alueella, Sijainti 1 : 400 000 Q OUTOMUMPU OY 0 K MALMINETSINTX

Lisätiedot

- 0,8 $I N&) 3, Kiillegneissi 2,

- 0,8 $I N&) 3, Kiillegneissi 2, Telkkalgn malmiesiintyma soveltuu erittain hyvin geofysikaalis2lla malminetsintamenete1mi11~ tutkittavaksi, koska melmilla on puh- keama, puhkeaman kohdalla irtomaakerroksen paksuus on pieni ja malmin

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA MALMITUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2743/-92/1/10 Kittilä Suurikuusikko Ilkka Härkönen 24.11.1992 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS KITTILÄN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA SUURI- KUUSIKKO 1, KAIV. REK. N:O 4283/1 SUORITETUISTA

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl

Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Tutkimustyöselostus 080145231JJV103 Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl IKME Kaivoslain 19 :n mukainen tutkimustyöselostus Kuusamon Kuparivaaran alueella valtauksilla Kuparivaara 1-3 suoritetuista

Lisätiedot

VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006

VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006 1 VARKAUS Konnasalon asemakaavoitettavan alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Varkauden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Mastokarttaote... 3 Konnansalon muinaisjäännökset...

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset. Sijainti 1:400 000. Eero Sandqren/?HM 8.10.1982

OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA. Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset. Sijainti 1:400 000. Eero Sandqren/?HM 8.10.1982 Q OUTOKUMPU OY 0 K MALMINETSINTA Eero Sandqren/?HM 8.10.1982 Raahen Laivakankaan geofysiikan tutkimukset Sijainti 1:400 000 Lähtökohta Lin joitus P Jämbäckin vuonna 1980 lähettämä Au-pitoinen, 14 ppm,

Lisätiedot

Martti Liimatainen. OUTOKUMPU Oy MALMINETSINTA SP-MITTAUS, KARSÄMÄKI VUOHTOJOKI,

Martti Liimatainen. OUTOKUMPU Oy MALMINETSINTA SP-MITTAUS, KARSÄMÄKI VUOHTOJOKI, OUTOKUMPU Oy MALMINETSINTA SP-MITTAUS, KARSÄMÄKI VUOHTOJOKI, 3322 04 Kairaamalla tavattu malmi aiheuttaa erittain selvät anomaliat SL- ja magneettisessa mittauksessa. Rei1- issa suoritettu vastusmittaus

Lisätiedot

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi

30( GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M06/3233/-91/1/10 Rantasalmi Putkela Olavi Kontoniemi 01.11.1991 30( TUTKIMUSTYOSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA PUT- (ELA 1, KAIV.REK.NRO 4229/1, SUORITETUISTA MALMITUTKINUKSISTA

Lisätiedot

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander

M19/2432/-96/1/ ARKISTOKKA. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto. VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander ARKISTOKKA PAL GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS -*12& 9 Väli-Suomen aluetoimisto M19/2432/-96/1/10 VIHANTI, PYHÄJOKI, RAAHE Jarmo Nikander 29.2.1996 MALMITUTKIMUKSET VIHANNIN, PYHÄJOEN JA RAAHEN KUNTIEN ALUEILLA

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA

MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1. (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o 3574/2) JA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3312/-87/1/10 KEITELE Kangasjärvi Jarmo Nikander 8.12.1287 MALMITUTKIMUKSET KEITELEEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PELTOMÄKI 1 (kaiv. rek N:o 3574/1), RÄSYSUO 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005

SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 SALO Aarnionperän asemakaava-alueen inventointi Taisto Karjalainen 2005 M U S E O V I R A S T 1 Sisällysluettelo 1. Johdanto 1 2. Inventointialue 1 3. Inventointihavainnot 2 4. Yhteenveto 2 5. Löydöt 3

Lisätiedot

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek.

MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1. (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3311/-87/1/10 Viitasaari Mäkrä Jarmo Nikander MALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA ISO-MÄKRÄLAMPI 1 (kaiv. rek. N:o 3385/1) JA SUOVANLAHTI 1 (kaiv. rek. N:o

Lisätiedot

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi

- Naytepistekartta. - Kivilaj it - Magneettinen kartta Perhonlahti. - Näytepistekartta - Ni, Cu pitoisuuskartta Lamsniemi TUTKIMUSRAPORTTI 2 (6) 060/3234 08, ll/umv/1989 NAYTTEENOTON TULOKSET KOHTEITTAIN 4.1 Homeselka 3234 08B 4.2 Perhonlaht i 3234 08B 4.3 Lamsniemi 3234 08C, D 4.4 Loskunvuori 3234 11B 4.5 Menginniemi 3234

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2433/-91/2/10 Haapavesi Ängesneva, Kiimala Kaj J. Västi 8.10.1991 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS HAAPAVEDEN KUNNASSA VALTAUS- ALUEILLA KIIMALA 1, KAIV. REK. N:o 4125/1, JA KIIMALA 2,

Lisätiedot

Selvittää, onnistuuko latauspotentiaalimittaus erottelemaan tai yhdistämään kahdessa malmiossa, N ja S, saatu ja, hajanaisia lävistyksiä.

Selvittää, onnistuuko latauspotentiaalimittaus erottelemaan tai yhdistämään kahdessa malmiossa, N ja S, saatu ja, hajanaisia lävistyksiä. Q OUTOKUMPU OY 040/OKHM/~NL/1982 0 K MALMINETSINTA ENLCPOKHM LATAUSPOTEPITI AALIKOKEI LU HAM14ASLAHDEN KAIVOKSELLA TARKOITUS Selvittää, onnistuuko latauspotentiaalimittaus erottelemaan tai yhdistämään

Lisätiedot

OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS. TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva Sijainti 1 :

OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS. TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva Sijainti 1 : Q OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Peuraneva 2434 08 Sijainti 1 : 400 000 9 OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORT'I' 1 RANTSILA, Peur,ineva 2434 08 Suoritetut tutkimukset

Lisätiedot

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala

ARK RAPORTT 1 080/ /AAK/1989. JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala RAPORTT 1 080/2143 09/AAK/1989 JAKELU Kauppa- ja te01 1 isuusministeriö TALLEN NE^^^ OKME/Outokumpu OKME/Vammala 2 1. 08. 2006 KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYÖSELQSTUS KUHMOINEN, MARKKAVUORI 1, kaivosrekisterinumero

Lisätiedot

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet

N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81. Liitekartat ja s elosteet RAUTARUUKKI OY MOREENIGEOKEMIALLISET TUTKIMUKSET YLI - KIRVESMAAN N:o JA REUTUOJAN ALUEELLA Tervol assa 1980 RO 14/81 Tut kimu sa lue Laatija Jakelu Yli- Kirvesmaa Reutuoj a E. Korvuo OU mal RO ma l Kunta

Lisätiedot

Seismiset luotaukset Ahvenanmaalla Naäsin alueella 1988.

Seismiset luotaukset Ahvenanmaalla Naäsin alueella 1988. Q19/1021/88/1/23 Ahvenanmaa, Näas (ödkarby) J Lehtimäki 09.11.1988 -- ---- 1 rj:o 3353 1/3 Geologian tutkimuskeskus Geofysiikan osasto Työraportti Seismiset luotaukset Ahvenanmaalla Naäsin alueella 1988.

Lisätiedot

Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015

Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Kuopio Arkistoraportti 26/2016 Viidansuon kairaukset Kangasniemellä vuonna 2015 Perttu Mikkola & Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 26/2016 GEOLOGIAN

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Malmiosasto M 19 /3122/85/2 Koskee 3122 06 Luhanka Tammijärvi Markku Tiainen 19.12.1988 LUHANGAN TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA LUHANGAN TAMMIJÄRVEN LIUSKEJAKSON RAKENTEESTA

Lisätiedot

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1)

VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) M 06/3311/-89/1/10 Viitasaari Lahnanen Jarmo Nikander 29.8.1989 VOLFRAMIMALMITUTKIMUKSET VIITASAAREN KUNNAN LAHNASELLA VALTAUSALUEMIMA KOLULAHTI 1 (kaiv. rek. N:o 3584/1) 2 AIKAISEMMISTA TUTKIMUKSISTA

Lisätiedot

Muokattu pääosin esityksestä Presentation in the Norwegian Geotechnical Society meeting, Oslo , Pauli Saksa, Geosto Oy

Muokattu pääosin esityksestä Presentation in the Norwegian Geotechnical Society meeting, Oslo , Pauli Saksa, Geosto Oy Muokattu pääosin esityksestä Presentation in the Norwegian Geotechnical Society meeting, Oslo 15-16.10.2013, Pauli Saksa, Geosto Oy 09.06.2014 Suomen Geoteknillinen Yhdistys Finnish Geotechnical Society

Lisätiedot

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA

RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA ARK 5 i C,", PALE M 19/3314/76/1/10 Koskee 3314 06 Pielavesi Elias Ekdahl 1976-12-30 53 RAPORTTI PIELAVEDELLÄ VUONNA 1974 SUORITETUISTA U--MALMITUTKIMUKSISTA TUTKIMUSKOHTEET Vuonna 1974 Pohjois-Pielavedellä

Lisätiedot

/&* RAPORTTI 001/ /TA, UOK/87 OKME/K~~ LAMPINSAAREN KOILLISPUOLEN ( "LAMPINSAARI N" ) GRAVIMETRISEN ANOMALIAN TUTKINUKSISTA. Hyv.

/&* RAPORTTI 001/ /TA, UOK/87 OKME/K~~ LAMPINSAAREN KOILLISPUOLEN ( LAMPINSAARI N ) GRAVIMETRISEN ANOMALIAN TUTKINUKSISTA. Hyv. RAPORTTI 001/2434 05/TA, UOK/87 Jakelu OKME/K~~ Vihannin kaivos Hyv. k/6-/7 /&* LAMPINSAAREN KOILLISPUOLEN ( "LAMPINSAARI N" ) GRAVIMETRISEN ANOMALIAN TUTKINUKSISTA 0 m OMALMINETSINTA U~O~U~PU RAPORTTI

Lisätiedot

SOTKAMO SILVER AB Pörssitiedote (NGM: SOSI; NASDAQ: SOSI1) Tukholma klo 8:45

SOTKAMO SILVER AB Pörssitiedote (NGM: SOSI; NASDAQ: SOSI1) Tukholma klo 8:45 SOTKAMO SILVER AB Pörssitiedote 2017-31-07 (NGM: SOSI; NASDAQ: SOSI1) Tukholma klo 8:45 SOTKAMO SILVER: KORKEITA HOPEA- JA KULTAPITOISUUKSIA HOPEAKAIVOKSEN TÄYDENNYSKAIRAUKSESSA Sotkamo Hopeakaivoksella

Lisätiedot

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI Jarmo Nikander

GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI Jarmo Nikander GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Väli-Suomen aluetoimist o M19/2434, 2441, 2443/2000/1/1 0 VIHANTI, RUUKKI. PATTIJOKI 31.01.2000 Jarmo Nikander POKA-KAIRAUKSET VIHANNIN KESKUSTAN LUOTEISPUOLELLA VIHANNIN, RUUKIN

Lisätiedot

Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 2016

Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Mineraalivarat Kuopio Arkistoraportti 84/16 Pieksämäen Lohkolinjakankaan kairaukset vuonna 16 Perttu Mikkola & Sami Niemi GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Arkistoraportti 84/16 GEOLOGIAN

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ 1, KAIV.REK. N:O 4701/1, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ 1, KAIV.REK. N:O 4701/1, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/2132/-94/1/81 LUOPIOINEN Kaukkala Reijo Alviola ja Pirkko Nurmela 29.4.1994 RAPORTTITIEDOSTO N:O 3479 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS LUOPIOISTEN KUNNASSA, VALTAUSALUEELLA NIINIMETSÄ

Lisätiedot

Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä

Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä 14 Kolari 30 Hannukainen 2, kuvattu idästä 15 KOLARI 31 HANNUKAINEN 3 Kartta: 2714 10 x: 7495 17 y: 2498 95 z: 170 p: 7498 32 i: 3371 05 Kotivuori H 1988 inventointi Löydöt: Km 25311:5, palanutta luuta.

Lisätiedot

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA

TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA TUTKIMUKSISTA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS M 06/3233/-87 /1/10 RANTASALMI Pirilä II Hannu Makkonen 27.1.1987 TUTKIMUSTYÖSELOSTUS RANTASALMEN KUNNASSA VALTAUSALUEILLA PIRILÄ 2 ja 3, KAIV. REK. N:O 3682/1-2, SUORITETUISTA

Lisätiedot

. NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 :

. NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 : . NTKIW(iKOHTEEN SIJAINTI KARTAN MITTAKAAVA 1 : 400 000 OUTOKUMPU Oy Malminetsinta 065/3322/MK/75 BIOGEOKEMIALLINEN HUMUSTUTKIMUS KtlRSRMAKI, VUOHTOJOKI i Tutkimuksen aihe Aikaisemniissa tutkimuksissa

Lisätiedot

Geofysikaaliset GTK-FrEM menetelmän testimittaukset Tervon Vehkalammen Cu- Zn mineralisaation alueella vuonna 2015

Geofysikaaliset GTK-FrEM menetelmän testimittaukset Tervon Vehkalammen Cu- Zn mineralisaation alueella vuonna 2015 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Itä-Suomen yksikkö Kuopio 7.12.2015 K/467/44/2015 87/2015 Geofysikaaliset GTK-FrEM menetelmän testimittaukset Tervon Vehkalammen Cu- Zn mineralisaation alueella vuonna 2015 Niskanen

Lisätiedot

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl

Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus 1 (5) Jakelu Kauppa- ja teollisuusministeriö 2 kpl Polar Mining Oy/Outokumpu 1 kpl Tutkimustyöselostus Suomussalmen Sääskeläissuon Likosuon alueella valtauksilla Sääskeläissuo 1 2 (kaiv.

Lisätiedot

TEM-MENETELMIEN TESTAUSTA SYKSYLLA SU01\1JEN 1\7IAll\7J[ OY FINNEXPLORATION & Espoo HANNU SILVENNOINEN, Dl

TEM-MENETELMIEN TESTAUSTA SYKSYLLA SU01\1JEN 1\7IAll\7J[ OY FINNEXPLORATION & Espoo HANNU SILVENNOINEN, Dl TEM-MENETELMIEN TESTAUSTA SYKSYLLA 1 9 8 SU1\1JEN 1\7IAll\7J[ OY FINNEXPLORATION & Esp 12.2.1981 HANNU SILVENNOINEN, Dl 2 TEM-MENETELMIEN TESTAUSTA SYKSYLLÄ 198 1. YLEISTÄ 2. MITTAUKSISTA 2.1 SIROTEM 2.2

Lisätiedot

., 2808 ARKISTOKAPPALE TALLENNETTU. Avainsanat: malminetsinta, sinkkimalmi, Lampinsaari-, RAPORTTI 001/ /LP, TPR/89. OKME, 2 kpl.

., 2808 ARKISTOKAPPALE TALLENNETTU. Avainsanat: malminetsinta, sinkkimalmi, Lampinsaari-, RAPORTTI 001/ /LP, TPR/89. OKME, 2 kpl. L pekkarinen, T Rekola 3.10.1989 RAPORTTI 001/2434 05/LP, TPR/89 TALLENNETTU I., 2808 Jakelu OKME, 2 kpl VIHANTI KUUHKAMON TUTKIMUKSET VUONNA 1989 2434 05 ARKISTOKAPPALE Sijainti Avainsanat: malminetsinta,

Lisätiedot

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4)

Tutkimustyöselostus Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) 15.10.2014 ALTONA MINING LTD/KUHMO METALS OY Kuhmo Siivikkovaara (8055/3), Niemenkylä (8055/4) Sanna Juurela KUHMO METALS OY (Y-tunnus 1925450-2) Kaivostie 9, FIN-83700 Polvijärvi, FINLAND Tel. +358 10

Lisätiedot

Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus

Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus Liite 2 raporttiin. (raportit eriteltyinä) Suomussalmen Kiantajärven Saukkojärven tervahautakohteen tarkastus 1. Perustiedot Inventointialue: Kiantajärven Saukkojärven tervahaudan tarkastuspaikka sijaitsee

Lisätiedot

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi

Lapin MalmiIE Korvuo. Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ ' OKMEILM Rovaniemi Lapin MalmiIE Korvuo Jakelu Kauppa- ja teollisuus mini^'--:^ Ru~o~ ' OKMEILM Rovaniemi KAIVOSLAIN 19 :N MUKAINEN TUTKIMUSTYOSELOSTUS LAPIN LMNISSA SODANKYMN KUNNASSA VALTAUSALUEELLA KEIVITSA 58, kaiv.rek.nro

Lisätiedot

1987 LOPUSSA. 001/2434 05/UOK/88 Urpo Kuronen/AML 19.1.1988 TALLENNETTU. Hyv. Tg/e RAPORTT I. Jakelu VIHANTI KUUHKAMON TUTKIMUKSET VUODEN

1987 LOPUSSA. 001/2434 05/UOK/88 Urpo Kuronen/AML 19.1.1988 TALLENNETTU. Hyv. Tg/e RAPORTT I. Jakelu VIHANTI KUUHKAMON TUTKIMUKSET VUODEN RAPORTT I 001/2434 05/UOK/88 Urpo Kuronen/AML 19.1.1988 TALLENNETTU Jakelu Hyv. Tg/e VIHANTI KUUHKAMON TUTKIMUKSET VUODEN 1987 LOPUSSA Sijainti 1:400 000 RAPORTT 1 001/2434 05/UOK/88 2 U rp o Kuronen /AML

Lisätiedot

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782

M 06/3311/87/2 VIITASAARI. Esko Sipilä SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 M 06/3311/87/2 VIITASAARI Niinilahti - Pyydysmäki Esko Sipilä 3.12.1987 SINKKIAIHEEN TUTKIMUKSET VALTAUSALUEELLA TÖKRÖ 1 KAIV.REK. N:o 3782 - 2 - JOHDANTO Alueen sijainti Tutkimusalue on nelostien välittömässä

Lisätiedot

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen

ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v Timo Jussila Hannu Poutiainen 1 ENONKOSKI Käkötaipale-Valkeislahti Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi v. 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: UPM / Sulkavan Palvelut Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot...

Lisätiedot

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991.

07, 12 JA , 09 SEKÄ, VUOSINA 1990 JA 1991. GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKU S M 19/3323,3314, 3312/- 92/1/1Q, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipuda s MM-projekt i Jarmo Nikande r 5.2.1992 MM-PROJEKTIN MALMIENNUSTEKOHTEIDEN TUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN, PIELAVEDEN

Lisätiedot

M 06/3741/-79/1 Malmiosasto

M 06/3741/-79/1 Malmiosasto GEOLOGINEN TUTKIMUSLAITOS TUTKIMUSTYÖSELOSTUS M 06/3741/-79/1 Malmiosasto 18.12.1979 SODANKYLÄN KUNNAN VALTAUSALUEILLA BONANZA 1 KAIV. REK. N : O 2513, KAITASELKÄ 1-6 ja 8-9 KAIV. REK. N:O 2553 JA KARINKISELKÄ

Lisätiedot

BIOGEOKEMIALLISEN HUMUSTUTKIMUSTULOKSEN KORJAUS SUOMUSSALMI AITTOJARVI

BIOGEOKEMIALLISEN HUMUSTUTKIMUSTULOKSEN KORJAUS SUOMUSSALMI AITTOJARVI OUTOKUMPU Oy Malminetsinta BIOGEOKEMIALLISEN HUMUSTUTKIMUSTULOKSEN KORJAUS SUOMUSSALMI AITTOJARVI Johdanto Tulosten tarkastelua Suomussalmen Aittojärven Mo-aiheella suoritettiin tammi-helmikuussa 1974

Lisätiedot

0UTOK:UMPU OY. RANTSILA, Pelkoperä K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORTTI. Sijainti 1:

0UTOK:UMPU OY. RANTSILA, Pelkoperä K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORTTI. Sijainti 1: Q 0UTOK:UMPU OY 0 K VIHANNIN KAIVOS TUTKIMUSRAPORTTI RANTSILA, Pelkoperä 2434 08 Sijainti 1:400 000 9 OUTOKUMPU OY 0 K VIHANNIM KAIVOS Pelkoperari tutkfnii~ skol.iiie ori osa Iri 7inj.nko-:j dksoa. (liite

Lisätiedot

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3

GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 GEOLOGAN TUTKIMUSKESKUS giiy-93/2/1 0 KI U Jarmo Nikande r 6.10.199 3 SINKKI- JA KULTAMALMITUTKIMUKSISTA KIURUVEDEN HANHISUOLLA, JOUTOKANKAALLA JA KULTAVUORELLA, KTL 3323 03, SEKÄ PYLHY- LÄNAHOLLA, KTL

Lisätiedot

MAGNETIITISTA JA MAGNEETTISISTA OMINAISWRSISTA KESKI-LAPIN VIHRE#KIVISSA

MAGNETIITISTA JA MAGNEETTISISTA OMINAISWRSISTA KESKI-LAPIN VIHRE#KIVISSA GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Geofysiikan osasto Raportti Q19/3712,3714/1994/1 MAGNETIITISTA JA MAGNEETTISISTA OMINAISWRSISTA KESKI-LAPIN VIHRE#KIVISSA Meri-Liisa Airo Espoo 1994 English abstract JOHDANTO...

Lisätiedot