Sivistyspalveluiden palvelusuunnitelmat HYVINVOI 59
|
|
- Niko Sipilä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Hyvinvointivaliokunta Hyvinvointivaliokunta Hyvinvointivaliokunta Hyvinvointivaliokunta Hyvinvointivaliokunta Hyvinvointivaliokunta Sivistyspalveluiden palvelusuunnitelmat HYVINVOI 59 Hyvinvointivaliokunta keskustelee sivistyspalvelujen toiminnan kehittämisestä. Keskustelun pohjana käytetään henkilöstön tuottamaa aineistoa liittyen toimintojen kehittämiseen. Keskustelun tuloksena lisätään materiaaliin ulkopuolisen näkökulma, johon valiokunta tuottaa päättäjän ja kuntalaisen näkökulmasta mielipiteitä. Hyvinvointivaliokunta antoi ryhmätyöskentelynä ulkopuolista näkemystä nuoriso-, kulttuuri-, vapaa-aika- ja työpajatoiminnasta sekä niiden kehittämisestä kuntalaisten näkökulmasta. Mervi Niemi kirjoittaa puhtaaksi hyvinvointivaliokunnan ryhmätyön tulokset. Erityisesti pajatoiminta herätti hyvinvointivaliokunnassa keskustelua. Valiokunnan näkemys on, että etsivä nuorisotyö, nuoriso- ja pajatoiminta tulisi keskittää "saman katon alle", tiivistää yhteistyötä ja välttää päällekäisyyksiä toiminnoissa. Nuorten pajan sijaan tarvetta nähdään ikärajattomalle pajatoiminnalle rahoituksen sallimissa rajoissa. Ikärajattomassa pajassa eri ikäluokat oppivat yhdessä ja toisiltaan arjen hallintaa. Toiminnoissa ja paveluissa tulee painottaa asiakaslähtöisyyttä. Keskustelussa nousi esille myös senioreiden talkoomuotoinen osallistuminen pajatoimintaan, jolloin muotoutuisi eräänlainen "varavaari"/"varamummo"-järjestelmä. HYVINVOI 2 Hyvinvointivaliokunta pohti, onko riittävää, että kuntalaisnäkökulma tulee valiokunnan näkemyksenä. Hyvinvointivaliokunnassa on muutoin kuntalaiset edustettuna, mutta ei nuorison edustajaa. Nuorille järjestetään aiheesta kysely verkossa. Pyydetään myös muiden valiokuntien lausuntoa ja näkemystä, sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiantuntijoiden, vanhempainyhdistyksen, MLL:n, urheiluseurojen ja rehtoreiden kautta koulujen kannanottoja. Valiokunta keskustelee palvelusuunnitelmista ja tehtäväkokonaisuuksien uudelleenjärjestämisestä. Nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimintojen kehittäminen on aloitettu Kehittämisen keskeisenä tavoitteena on toiminnan kehittämissuunnitelmassakin tavoitteeksi asetetut päällekkäisten toimintojen karsiminen sekä uusien tulosyksiköiden asemoiminen nykyiseen palvelurakenteeseen. Henkilöstöä on osallistettu kehittämiseen
2 kolmessa työpajassa, joihin on osallistunut henkilökuntaa kirjastolta, kansalaisopistolta, kulttuuritoimesta, nuorisotoimesta, etsivä nuorisotyöstä, Karhupajalta, liikuntatoimesta, Puikkarilta sekä liikuntapaikkojen hoidosta. Hyvinvointivaliokunta perehtyi palvelusuunnitelmiin, yhteistyökumppaneilta kerättyihin palautteisiin sekä nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimintojen työryhmien laatimisia ratkaisuvaihtoehtoja. Hyvinvointivaliokunta keskusteli palvelusuunnitelmista, palautteista sekä ratkaisuvaihtoehdoista. Ratkaisuvaihtoehdoissa oli havaittavissa kolmea eri tyyppiä, joita olivat: - Nykyisen kaltainen palvelurakenne, jossa jokaisella toimialueella on oma tehtäväkokonaisuus - Palvelurakenne, jossa on yhteisiä tehtäväkokonaisuuksia kulttuurin, nuorison ja liikunnan saralla sekä tehtäväkokonaisuuksia, jotka ovat jonkin toimialueen omia tehtäviä - Palvelurakenne, jossa on kolme uudelleen järjestettyä tehtäväkokonaisuutta. Tehtäväkokonaisuuksia ovat henkinen kasvu ja kehitys, sosiaalinen ohjaaminen sekä terveyden edistäminen. HYVINVOI 2 Yhteenveto hyvinvointivaliokunnan keskustelusta: Hyvinvointivaliokunta totesi, että palvelurakenne jossa on kolme eri tehtäväkokonaisuutta näyttäisi sellaiselle vaihtoehdolle, jota kannattaa pohtia lisää. Palvelurakenteen uudistaminen vaatii kuitenkin jatkotyöstämistä ja pohdiskelua, jota valiokunta jatkaa seuraavassa kokouksessa. Yhteistyön tulisi erityisesti korostua tulevissa malleissa huolimatta siitä, minkälainen palvelurakenne muodostetaan. Uuden mallin käyttöönotossa ei välttämättä ole tarpeellista palkata uutta henkilöstöä esimerkiksi koordinaattorin tehtäviin, vaan laajennettu tehtävänkuva voitaisiin huomioida nykyisiä toimia täyttäessä tai siirtää nykyisestä henkilöstöstä työntekijä koordinaattorin tehtäviin. Valiokunta jatkotyöstää palvelukokonaisuuksia valmisteltujen vaihtoehtojen pohjalta (liite). Talous- ja hallintopäällikkö Mervi Niemi esitteli hyvinvointivaliokunnalle liitteen palvelukokonaisuusvaihtoehtoja. HYVINVOI 3 Keskustelussaan valiokunta totesi, että uusia vakansseja tulee täyttää maltillisesti. Sivistystoimen palvelukokonaisuuden uudelleen järjestäminen tulee toteuttaa kartoittamalla olemassa olevat resurssit, tehtävänkuvien selkeyttämisellä ja tehtävien uudelleen jakamisella sekä lisäämällä esimiesvastuita avoinna oleviin tehtäviin kuten kirjastonjohtajan virkaan, vaihtoehdon 1 mukaisesti siten, että vaihtoehdon jokaiselle osa-alueelle saadaan oma lähiesimies.
3 Hyvinvointivaliokunta antoi kokouksessaan ohjausesityksen, jonka mukaisesti nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoiminnoissa edetään kohti uutta palvelurakennetta, jossa on kolme eri tehtäväkokonaisuutta. Palvelukokonaisuudet ovat henkinen kasvu ja kehitys, terveyden edistäminen sekä sosiaalinen ohjaaminen. Hyvinvointivaliokunta jatkoi kokouksessaan nuoriso-, kulttuurija vapaa-aikatoimintojen palvelukokonaisuuksien pohtimista. Hyvinvointivaliokunta antoi ohjausesityksen, jonka mukaisesti jokaiselle kolmelle palvelukokonaisuudelle tulisi oma lähiesimies. Uudelleenjärjestelyt tulisi toteuttaa kartoittamalla nykyisiä resursseja ja lisäämällä esimiesvastuita avoinna oleviin tehtäviin. Nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimintojen henkilöstö on osallistunut palvelukokonaisuuksien kehittämiseen alusta alkaen henkilöstölle esiteltiin hyvinvointivaliokunnan antamat ohjausesitykset. Esittelyn jälkeen henkilöstö keskusteli tulevista muutoksissa uusien palvelukokonaisuuksien mukaissa ryhmissä, joita ovat henkinen kasvu ja kehitys, terveyden edistäminen sekä sosiaalinen ohjaaminen. Keskustelun pohjaksi heille annettiin seuraavanlainen tehtävänanto: - Pohtikaa, miten voimme edesauttaa toteutuksen onnistumista. - Miten saamme valitun toteutusvaihtoehdon toimimaan? - Oma rooli? - Nykyisen tiimin rooli? - Odotukset muilta tiimeiltä? - Odotukset johdolta? - Avaa sanoja. Esim. mitä avoimuus tai tiimityö käytännössä tulisi olla. Hyvinvointivaliokunta keskustelee muutoksen toteutuksesta ja etenemistavasta. Henkilöstön kommentit sivistyspalveluiden uusista palvelukokonaisuuksista ovat hyvinvointivaliokunnan jäsenten nähtävissä luottamushenkilöiden sähköisessä palvelussa osoitteessa Hyvinvointivaliokunta -> Hyvinvointi työtila -> Jaetut asiakrijat -> Työntekijöiden palautteet palvelukokonaisuuksista. HYVINVOI 2 Keskustelussaan hyvinvointivaliokunta totesi, että sivistyspalvelujen uusien palvelukokonaisuuksien käsittelyä jatketaan tältä pohjalta kokonaisuutta silmällä pitäen ja päällekkäisyyksiä karsien. Palvelusuunnitelmien valmistumisen jälkeen laaditaan palvelukokonaisuus. Palvelusuunnitelmat ovat kaupunginhallituksen käsittelyssä tammi-helmikuussa ja samaan aikaan voisi valmistella palvelukokonaisuutta valiokunnassa. Palvelukokonaisuuksiin organisoituminen tapahtuu ensi kesän aikana. Tarvittavia henkilöstöpäätöksiä tehdään sen jälkeen, kun uusi hallintosääntö on valmis.
4 Hyvinvointivaliokunta tutustuu kulttuuritoimen, kirjaston, kansalaisopiston, liikuntatoimen ja liikuntapaikkojen hoidon, nuorisotoimen, etsivä nuorisotyön sekä Karhupajan palvelusuunnitelmiin. Palvelusuunnitelmia on työstetty ensimmäisen kerran Palvelusuunnitelmat ovat luettavissa etukäteen: Sähköinen kokouspalvelu/hyvinvointivaliokunta/jaetut asiakirjat/palvelusuunnitelmat. Hyvinvointivaliokunta keskustelee palvelusuunnitelmista ja antaa ohjausesityksen palvelusuunnitelmien sisällön kehittämisestä. Opetus- ja sivistysjohtaja Juha Holappa kertoi aluksi palvelusuunnitelman tarkoituksesta. Palvelusuunnitelman tavoitteena on kuvata palvelutarpeet ja palvelutaso konkreettisesti. Valmista suunnitelmaa on mahdollista hyödyntää esimerkiksi resurssityökaluna. Palvelukokonaisuudet puolestaan muodostetaan usean yksikön palvelusuunnitelmista, toisin sanoen usean yksikön tehtävistä. Palvelukokonaisuuksien tarkastelun tavoitteena onkin, että tarkastellaan kriittisesti sitä, tehdäänkö samoja asioita useassa eri yksikössä ja onko tämä tarpeen. Palvelusuunnitelmien laatimiseen ovat vaikuttaneet kuntalaisten tarpeet, säädökset, resurssit sekä työntekijöiden omat näkökulmat. Kaikki nämä on otettava huomioon lopullisia palvelusuunnitelmia hyväksyttäessä. Valmistelussa olleet palvelusuunnitelmat on laadittu luonnosvaiheeseen työntekijöiden toimesta. Hyvinvointivaliokunnan keskustelua palvelusuunnitelmista: Hyvinvointivaliokunta lausuu ohjausesityksenään, että kansalaisopiston, kirjaston, kulttuuripalvelujen, etsivä nuorisotyön, nuorispalveluiden, Karhupajan sekä liikuntapalvelujen palvelusuunnitelmia tulee vielä kehittää. Palvelusuunnitelmien teksti tulee muuttaa arkikielelle siten, että jokaisen kuntalaisen on mahdollista ymmärtää mitä tavoitellaan ja mitä on tarkoitus tehdä. Tulkinnanvaraa ei saa jäädä teksteihin. Palvelusuunnitelmat tulee saattaa yhteismitallisiksi ja sisältöihin tulee miettiä laadullisia tavoitteita. Lisäksi mittarit ja minimiarvot tulee miettiä jokaiseen tavoitteesee, jotta tiedetään mihin pyritään ja voidaan seurata miten on onnistuttu.palvelusuunnitelmat tulee olla laadittuna ohjeistuksen mukaisesti viimeistään Tällä hetkellä palvelusuunnitelmat sisältävät päällekäisiä tehtäviä. Päällekäisyyksiä tarkastellaan myöhemmin palvelukokonaisuuksittain, kun yksikkökohtaiset palvelusuunnitelmat on yhdenmukaistettu ohjausesityksen mukaisesti. Tällä kertaa pyrittiin keskittymään yksittäisiin palvelusuunnitelmiin ja niiden sisältöihin. Kansalaisopisto: On hyvä, että palvelusuunnitelmassa on huomioitu sivukylät ja koulutuksen laatuun on laadittu tavoite. Valiokunta ehdottaa, että kuntalaisilta pitäisi kysellä entistä enemmän mitä kursseja toivotaan. Tällä hetkellä jokaisen kuntalaisen tai kyläyhdistyksen on mahdollista ehdottaa kursseja ja niitä on
5 toteutettu mahdollisuuksien ja osallistujamäärien puitteissa. Kirjasto: Keskusteltiin tavoitteesta "Kirjastossa on matalan kynnyksen tiloja erilaisten käyttäjien tarpeisiin". Mietittiin sitä, tarkoittaako tämä esteettömiä tiloja vai tiloja, joihin on jokaisen mahdollisuus mennä leimaantumatta. Pohdittiin myös sitä, että onko sen oltava kirjasto, joka tarjoaa tällaisia tiloja, vai voisiko se olla joku muu. Joka tapauksessa kirjasto on tällä hetkellä koko kaupungin ns. olohuone, jonne on helppo mennä tai kokoontua ilman leimaantumista suuntaan tai toiseen.kirjastoauto on mainittu kerran tavoitteissa. Voisiko palvelusuunnitelmassa korostaa jotenkin enemmän sitä, että palveluja viedään sivukylille? Kulttuuripalvelut: Palvelusuunnitelmaan sisältyy hyvin kaikki tällä hetkellä ja näillä resursseilla tuotettavat palvelut. Palvelusuunnitelmaan tulisi saada näkyviin uudistumisen tavoite. Kotiseutumuseo on yksi Suomen hienoimmista. Pohdittiin hetken aikaa sitä, miten museolle saataisiin enemmän kävijöitä. Yksi vaihtoehto on uudistaa kotiseutuviikon ja -juhlan ohjelmaa, jotta saadaan houkuteltua nuorempaa väkeä mukaan. Etsivä nuorisotyö: Etsivä nuorisotyön palvelusuunnitelmassa puhutaan lähes jokaisessa kohdassa aktivoimisessa. Aktivoiminen tulisi avata pienemmiksi tavoitteiksi ja konkreettiseksi tekemiseksi (millä keinoilla nuoria aktivoidaan), jotta kuntalaiset ymmärtävät mitä etsivä nuorisotyössä tehdään. Mittareita tulisi miettiä vielä tarkemmin: ilman koulupaikkaa jäävät nuoret ei voi olla mittari vaan aktivoidut nuoret ilman koulupaikkaa jääneistä nuorista. Myös laadullista tavoitetta tulisi palvelusuunnitelmaan miettiä. Karhupaja: Karhupajan palvelusuunnitelma eroaa muista palvelusuunnitelmista ja se pitäisi saada yhteismitalliseksi muiden palvelusuunnitelmien kanssa. Laadullisia tavoitteita tulisi miettiä palvelusuunnitelmaan. Mittarit tulisi laatia jokaiseen kohtaan ja miettiä myös ensimmäisen kohdan mittaria/minimimäärää tarkemmin (jos on 5 työntekijää ja vuodessa n. 200 työpäivää, miten on saatu 2049 työpäivää?). Nuorisopalvelut: Nuorisopalveluilta esitettiin kaksi eri versiota, joista toinen oli muokattu ensimmäisen version pohjalta. Todettiin, että muokattu versio on se, jota on hyvä työstää eteenpäin. Muokattu versio on kansankielinen ja ymmärrettävä. Sisältöä voi pohtia vielä siten, että miten saadaan mukaan laatunäkökulma. Jos on mahdollista tehdä 6. luokkalaisille järjestetystä yhteisestä tutustumisleiristä pysyvä toimintatapa, olisi tämä hyvä lisätä suunnitelmaan. Liikuntapalvelut: Liikuntapalveluilta esitettiin kaksi eri versiota, joista toinen oli muokattu ensimmäisen version pohjalta. Todettiin, että muokattu versio on se, jota on hyvä työstää eteenpäin.liikuntapaikkojen lukumäärä on hyvä mittari, mutta se pitää miettiä mitä mittariin lasketaan. Tämä laskentaperiaate tulisi säilyä vuodesta toiseen. Mukana tulisi olla kunnan ylläpitämät
6 liikuntapaikat. Liikuntapalvelut tekee yhteistyötä järjestöjen kanssa. Tämä olisi hyvä näkyä palvelusuunnitelmassa tavoitteena. HYVINVOI 3 Palvelusuunnitelmien työstäminen jatkuu siten, että hyvinvointivaliokunta tarkastelee muokattuja palvelusuunnitemia palvelukokonaisuuksittain. Nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimintojen sekä nuorten työpajatoiminnan palvelusuunnitelmia on päivitetty hyvinvointivaliokunnan ohjausesityksen ( ) mukaisesti. Päivitetyt palvelusuunnitelmat ovat oheismateriaalina. Hyvinvointivaliokunta keskustelee viimeistellyistä palvelusuunnitelmista. Nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimintojen sekä nuorten työpajatoiminnan palvelusuunnitelmia on päivitetty hyvinvointivaliokunnan antaman ohjausesityksen mukaisesti. Päivitetyt palvelusuunnitelmat ovat liitteenä. Hyvinvointivaliokunta keskustelee viimeistellyistä palvelusuunnitelmista. Opetus- ja sivistysjohtaja Juha Holappa kertoi, että palvelusuunnitelmat käytiin läpi työntekijöiden kanssa hyvinvointivaliokunnan ohjausesityksen mukaisesti ja ne on saatu yhteismitallisiksi. Hyvinvointivaliokunnan tulisi nyt pohtia ovatko palvelusuunnitelmissa esitetyt palvelut sellaisia, joita kaupungin pitää tuottaa ja ovatko määrä ja laatu sellaisia, kuin kaupunki haluaa tuotettavan. Nuorten työpajatoiminta: Pohdittiin, mikä on tällä hetkellä työvalmennusten määrä, jotta voisi suhteuttaa minimimäärää nykyiseen tasoon. Todettiin, että kaikissa suunnitelmissa minimimäärät on asetettu lähelle nykyistä tasoa. Työvalmennuksen työpajojen sisällön tulisi muuttua tarpeen mukaan ja muuttua jatkuvasti ajan mukaisiksi. Lisätään näin ollen tekstiin: esim. auto- ja metallipaja, puutyöpaja, keittiö, media-, taide- ja hopeapaja jne. Hyväksytään suunnitelma jatkokäsittelyyn tämän muutoksen jälkeen. Nuorisopalvelut: Palvelusuunnitelmasta on saatu konkreettinen. Liikuntapalvelut: Liikuntapaikkojen määrä yllätti positiivisesti.
7 Kulttuuripalvelut: Suunnitelmaan ei ole tullut muutoksia verrattuna edelliseen kertaan. Museo on valtakunnallisesti parhaiten varustettu kotiseutumuseo. Voidaanko kotiseutumuseon kävijämäärä tavoitetta nostaa? Kävijämäärän lisääminen tarkoittaa kuitenkin resurssien lisäämistä ja aukioloaikojen laajentamista. Matkailijoiden määrä tulisi näkyä museon kävijämäärissä, jotta palvelusuunnitelmasta näkyy myös museon tarkoitus palvella matkailijoita. Toisaalta kävijämäärämittari on vain tilastollinen lukumäärä. Vaikka mittarina on 12% asukkaista, ei se tarkoita, että kävijät ovat ainoastaan asukkaita. Kirjasto: Suunnitelmaan ei ole tullut suuria muutoksia verrattuna edelliseen kertaan. Kansalaisopisto: Suunnitelmaan ei ole tullut muutoksia verrattuna edelliseen kertaan. Etsivä nuorisotyö: Palvelusuunnitelma etenee nyt etsivä nuorisotyön prosessin mukaisesti. Mittareita on lisätty verrattuna edelliseen kertaan. Minimitavoitteet eivät voi olla 100%, sillä palvelu on nuorille vapaaehtoista. Yhteydenotto ilman koulupaikkaa jääviin nuoriin ja koulun keskeyttäneisiin on 100%, mutta muissa kohdissa se on mahdotonta. Nuorten pitkäaikaistyöttömien saaminen palveluiden piiriin huolestuttaa. Se ei ole ainoastaan etsivä nuorisotyön tehtävä, vaan tätä pitäisi pohtia laajemminkin. Nuorten syrjäytmisen uhkaan pitäisi pystyä puuttumaan aikaisemmin, ettei tähän tilanteeseen jouduta. Yhteenveto: Palvelusuunnitelmat antavat hyvän työkalun tulevalle valiokunnalle ja hallinnolle. Suunnitelman avulla voidaan seurata pystytäänkö palvelut toteuttamaan niissä määrin, kuten suunnitelmissa on luvattu.
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 2/2017. Kh:n puheenjohtaja
Hyvinvointivaliokunta AIKA 15.02.2017 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Otava Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Oinas-Panuma Eero 16:00-18:15 Puheenjohtaja Ollila Alpo 16:00-18:15 Varapuheenjohtaja
Sivistyspalveluiden palvelukokonaisuudet: koordinaattorien virat HYVINVOI 59
Hyvinvointivaliokunta 59 17.12.2015 Hyvinvointivaliokunta 2 08.06.2016 Hyvinvointivaliokunta 2 01.09.2016 Hyvinvointivaliokunta 3 08.12.2016 Hyvinvointivaliokunta 2 15.02.2017 Hyvinvointivaliokunta 4 20.04.2017
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 5/2017. Kh:n puheenjohtaja
Hyvinvointivaliokunta AIKA 20.04.2017 klo 16:15-18:30 PAIKKA Kaupungintalo Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Oinas-Panuma Eero 16:15-18:30 Puheenjohtaja Ollila Alpo 16:15-18:30 Varapuheenjohtaja Ekdahl
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 285 Kaupunginhallitus 09.05.2017 AIKA 09.05.2017 klo 16:00-19:02 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Otava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 151 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 11/2016. Kh:n puheenjohtaja. hallintopäällikkö
Hyvinvointivaliokunta AIKA 08.12.2016 klo 16:00-17:37 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Oinas-Panuma Eero 16:00-17:37 Puheenjohtaja Ollila Alpo 16:00-17:37 Varapuheenjohtaja
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2017 343 Kaupunginhallitus 23.05.2017 AIKA 23.05.2017 klo 16:00-19:20 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Otava KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 170 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 7/2016
Elinvoimavaliokunta AIKA 26.01.2016 klo 10:00-12:40 PAIKKA Kaupungintalo Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Veivo Sointu 10:00-12:40 puheenjohtaja Manninen Paula 10:00-12:40 varapuheenjohtaja Honkanen Erkki
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 3/2015
Hyvinvointivaliokunta AIKA 19.03.2015 klo 10:00-12:15 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Otso Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Hämäläinen Henrik 10:00-12:15 Puheenjohtaja Ollila Alpo 10:00-12:15 Varapuheenjohtaja
Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila
Koulutus- sekä kirjasto-, nuorisoja liikuntatoimen palvelujen tila Kommenttipuheenvuoro Johtaja Terhi Päivärinta, Suomen Kuntaliitto Peruspalvelujen yhteistyöfoorumi 15.3.2018 Peruspalvelujen arvioinnista
Lapsi- ja nuorisoneuvoston jäseniltä pyydettiin edellisen kokouksen päätöksen mukaisesti:
Lapsi- ja nuorisoneuvosto 8 05.05.2015 Lapsi- ja nuorisoneuvosto 9 12.04.2016 Lapsi- ja nuorisoneuvosto 20 01.11.2016 Lapsi- ja nuorisoneuvosto 10 04.04.2017 Lapsi- ja nuorisoneuvoston jäsenten palautteiden
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kirjastonjohtajan virka, haastattelut
Kaupunginhallitus 182 24.05.2016 Kaupunginhallitus 285 13.09.2016 Kaupunginhallitus 316 11.10.2016 Kirjastonjohtajan virka, haastattelut 1095/07.30/2016 KH 24.05.2016 182 Kirjastonjohtajan virka on ollut
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 7/2015
Hyvinvointivaliokunta AIKA 02.09.2015 klo 12:00-15:08 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Hämäläinen Henrik 12:00-15:08 Puheenjohtaja Ollila Alpo 12:00-15:08 Varapuheenjohtaja
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA
SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 20/2016
Elinvoimavaliokunta AIKA 15.11.2016 klo 13:00-15:40 PAIKKA Kaupungintalo Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Veivo Sointu 13:00-15:40 puheenjohtaja Manninen Paula 13:00-15:40 varapuheenjohtaja Honkanen Erkki
Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri
Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista
Tp 2010 Ta 2011 Käyttö 1-6/10 Käyttö 1-6/11 Käyttö-% Menot 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1 Tulot Netto 25,1 30,6 15,7 12,0 39,1
SIVISTYSPALVELUT 310 Sivistyslautakunta Sivistyspalvelujen vastuualueet ovat esi- ja perusopetus kansalaisopisto musiikkiopisto kirjastopalvelut nuorisotyö museo muu kulttuuritoiminta liikuntapalvelut
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 6/2017
Hyvinvointivaliokunta AIKA 19.06.2017 klo 16:05-18:25 PAIKKA Kaupungintalo, kokoustila Otso Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Veivo Sointu 16:05-18:25 Puheenjohtaja Haataja Auri 16:05-18:25 Jäsen Ihme
TOIVO-TOIMINTAMALLI TYÖPAJOJEN SUUNNITTELU- JA ARVIOINTIKEHIKKO!
SUUNNITELMA (LUONNOS) Työpajan/toiminnan järjestäjä/vastuutaho Nimi, organisaatio Turun ammattikorkeakoulun kirjasto- ja tietopalvelualan opiskelijat Satu Heikkinen, Kukka Olsoni ja Anna-Maija Saariaho
Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 182 24.05.2016 Kaupunginhallitus 285 13.09.2016 Kaupunginhallitus 316 11.10.2016 Kaupunginhallitus 352 08.11.2016 Kirjastonjohtajan virka, valinta 1095/07.30/2016 KH 24.05.2016 182 Kirjastonjohtajan
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY
HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot
TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014
TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.
Perustiedot
Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Perustiedot Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Sivistysrooli Miten kehittäisit sivistystoimen palveluita (86 vastausta)
Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille
Opetus- ja kulttuuripalvelujen näkökulma yhteistyöhön ja yhdyspinnoille Kuntamarkkinat 14.9.2017 Irmeli Myllymäki, projektipäällikkö Opetus- ja kulttuuriyksikkö ONNISTUVA SUOMI TEHDÄÄN LÄHELLÄ Opetus ja
Ympäristön muutos. Uusi hyvinvointi. Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti. Tulevaisuuden kunta. Muuttuva johtaminen.
Hyvinvointiennakointi Hyvinvointijohtaminen kunnassa ja yhdyspinnoilla Uusi hyvinvointi Ympäristön muutos Kunta hyvinvoinnin edistäjänä - verkostoprojekti Hyvinvointinäkökulmaa yhdyspintasopimu ksiin Tulevaisuuden
KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT
KULTTUURI-, NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntapalvelun yksiköt tuottavat kuntalaisille hyvinvointia lisääviä ja tukevia palveluita. Ne tarjoavat
Sivistyspalvelut tuottavat laadukkaita ja asiakaslähtöisiä palveluita, jotka lisäävät kuntalaisten hyvinvointia.
Outokummun kaupunki Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 1 5.6 Tulosalue: Sivistyspalvelut Toimielin: Sivistyslautakunta Vastuuhenkilö: Sivistysjohtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset
TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ
TAMMELAN KUNNAN KASVATUS- JA SIVISTYSTOIMEN PÄÄVASTUU- ALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 LUKU...2 TOIMINNAN YLEISET PERUSTEET...2 1 Toiminta-ajatus...2 2 LUKU...2 ORGANISAATIO...2 2 Lautakunnat...2 3 Lautakunnan kokoonpano...3
Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi
Byströmin nuorten palvelut Sinun suuntasi Matalan kynnyksen keskus, josta nuoret saavat tarvitsemansa asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat, monialaiset ja poikkihallinnolliset palvelut alle 30-vuotiaat
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä
Monialainen hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnan menestystekijänä Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen 1. Hyvinvoinnin edistäminen indikaattoreista toimenpiteisiin 2. Hyvinvointiennakointi
Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa
6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ
PÄIJÄT-HÄME: SIVISTYSTOIMEN JA SOTE- PALVELUIDEN YHTEISTYÖ TÄMÄN VUOKSI SISOTE 1. Palapeli nimeltä Lapsen elämä: - Lapsi päivähoidossa klo 7-17, missä ja miten klo 17-07? Ja lomat, viikonloput? - Lapsi
Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi!
ASUKASKYSELY 2016 2 Hyvä kauniaislainen! Tällä kyselyllä haluamme selvittää mielipiteesi kaupungin palveluista. Kiitämme Sinua arvokkaasta tutkimusavustasi! 1. MITEN TÄRKEINÄ PIDÄT ALLA MAINITTUJA HYVINVOINTIIN
Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet
Kari Sjöholm 30.10.2018 Esityksen sisältö; 1. Sotesoppa ja kunnat 2. Kunnallisen nuorisotyön toimiala 3.Yhdyspinnat ja uudet rakenteet Kari Sjöholm 30.10.2018 3 Kari Sjöholm Etelä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät
Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala, puh
Kaupunginhallitus 234 14.08.2017 Kaupunginhallitus 382 27.11.2017 Kaupunginhallitus 30 29.01.2018 Kaupunginhallitus 65 26.02.2018 Kaupunginvaltuusto 13 05.03.2018 Loimaa-strategia 100/00.01.02/2017 Kh
Pöytäkirja
Pöytäkirja 4.5.2018 1 Paikka Kh:n kokoushuone Aika: 04.05.2018 klo 8.00 10.17 Läsnä: Tynkkynen Jonne puheenjohtaja (luottamushenkilö) Kristiansson Olli -Pekka jäsen (luottamushenkilö) Mustonen Merja jäsen
TESOMAN HYVINVOINTIKESKUS
TESOMAN HYVINVOINTIKESKUS HENKILÖSTÖN TYÖPAJA 26.8.2015 Työpajan tulokset AGENDA HENKILÖSTÖTYÖPAJA 15.00 Tervetuloa - Tavoitteet ja sisältö & aiemman työpajan tulokset 15.15 Asukkaiden palvelutarpeet:
Monialainen yhteistyö
Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,
SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan
Sivistyslautakunta halusi Kohtaan 6.4. lisättävän Kajoon lähiliikuntapaikkojen toiminnan suunnittelu vuoden 2015 aikana.
Sivistyslautakunta 6 27.01.2015 Sivistyslautakunta 10 24.02.2015 Kunnanhallitus 75 16.03.2015 Liikuntastrategia 2015-2017 Sivltk 6 Liikunta-vap.ajanohjaaja Juuan kunnan liikuntastrategian luonnos vuosille
NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT. Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma
Nuoriso- ja liikuntaltk. 29.9.2010 LIITE 2 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Nuoriso- ja liikuntalautakunta NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus Nuoriso-
STRATEGIAN OHJELMATYÖKYSELY KUNTALAISILLE TOUKOKUU 2019
STRATEGIAN OHJELMATYÖKYSELY KUNTALAISILLE TOUKOKUU 2019 1. Olen... Vastaajien määrä: 142 heinolalainen 84% kesäasukas 4% ulkopaikkakuntalainen 12% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2. Ikä Vastaajien määrä: 142 alle
Miten sosiaalinen media ja sähköinen osallistumisympäristö (SADe) tukevat osallistumista?
Miten sosiaalinen media ja sähköinen osallistumisympäristö (SADe) tukevat osallistumista? Finanssineuvos Katju Holkeri, Valtiovarainministeriö 24.11.2010 Kaikilla kansalaisilla tulisi olla yhtäläiset mahdollisuudet
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan
JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN
JÄRJESTÖILLE OVIA SOTEEN 2017-2020 Hyvinkää 17.5.2016 @yverkosto @AliciaPerho #yhdistysverkosto KESKI-UUDENMAAN YHDISTYSVERKOSTO RY Sosiaali- ja terveysalan yhdistysten yhteistyöelin Edistää järjestöjen
Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1
Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)
Kuntarakenneselvitys Pöytäkirja 1/ 2013 Seinäjoki Jalasjärvi Kurikka
Kuntarakenneselvitys Pöytäkirja 1/ 2013 Seinäjoki Jalasjärvi Kurikka Sivistystoimen työryhmä Aika: Maanantai 27.5.2013 klo 13.00 14.40 Paikka: Alvarinpohja 2, Seinäjoen kaupungintalo Läsnä: Olli Kangas,
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja
Tulevaisuusfoormi: Hyvinvointi-työpaja Ville Nieminen, projektipäällikkö, Kuntaliitto @ViVaNieminen Ohjelma Avaussanat Ville Nieminen, projektipäällikkö Kuntaliitto Hyvinvoinnin seuraava erä Paula Laine,
Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen
Vastuuhoitajan asiakaspalaute keskustelu asiakkaan osallisuus omien palveluiden kehittämiseen Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson osakokonaisuus
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 6/2015
Hyvinvointivaliokunta AIKA 02.06.2015 klo 14:00-17:44 PAIKKA Hirsikampus/Kaupungintalo, Kotka Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Hämäläinen Henrik 14:00-17:44 Puheenjohtaja Ollila Alpo 14:00-17:44 Varapuheenjohtaja
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2017. Kh:n puheenjohtaja
Hyvinvointivaliokunta AIKA 18.05.2017 klo 17:00-19:30 PAIKKA Kauppatie 4 Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Oinas-Panuma Eero 17:00-19:30 Puheenjohtaja Ollila Alpo 17:00-19:30 Varapuheenjohtaja Ekdahl Aune
LIIKUNTATOIMEN ROOLI TULEVAISUUDEN KUNNASSA ITÄSUOMALAISTEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS LEPPÄVIRTA
LIIKUNTATOIMEN ROOLI TULEVAISUUDEN KUNNASSA ITÄSUOMALAISTEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS LEPPÄVIRTA 12.10.2016 Kuntalaisten mielipiteiden huomiointi Kiteen kuntakysely: Mitkä seikat vaikuttavat liikunnan
Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella. Anneli Koistinen
Byströmin nuorten palvelut ja työpajatoiminta - askelia matkan varrella Anneli Koistinen 15.9.2015 nuorten työpajatoiminnan vakinaistaminen v. 2003 nuorten työpajakeskus, päätös 2010, valmistui 2013 Byströmin
Työsuojelun rooli sisäilmaprosessissa. Jaakko Sohlo, työsuojeluvaltuutettu Jussi Alikoski, työsuojelupäällikkö
Aihe Puhuja Työsuojelun rooli sisäilmaprosessissa Jaakko Sohlo, Jussi Alikoski, työsuojelupäällikkö Jussi Alikoski Työsuojelupäällikkö, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut / kaikki palvelualueet
Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola
Otsolan Kannatusyhdistys ry on porilainen setlementti Toimintamuotoja ovat: Nuorisotyö, Kansalaisopisto ja Mainos Otsola Otsolan nuorisotyö järjestää monipuolista ryhmätoimintaa sekä tapahtumia lapsille,
SLTK Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö:
Sivistyslautakunta 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnan lausunto hallintosäännöstä SLTK 78 14.10.2014 Sivistyslautakunnalle on saapunut lausuntopyyntö: Lausuntopyyntö hallintosääntöluonnoksesta 1.1.2015 Elokuun
Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi
Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla
Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym. tilaisuuksien järjestäminen ja kehittäminen
Ii- instituutti liikelaitos Johtokunta 4.11.2014, liite 1. Ii-instituutti -liikelaitoksen johtokunnan toimintasuunnitelma: Koulutus Kansalaisopiston ja taidekoulun opetuksen, näyttelyjen, konserttien ym.
PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT
PERUSTURVAN TAVOITTEET JA MENESTYSTEKIJÄT Kriittiset menestystekijät: Asiat, joissa on onnistuttava, jotta tavoitteet toteutuisivat. Kriittiset menestystekijät ovat tärkeitä ja sellaisia joihin organisaatio
Kulttuuri osana sote-uudistusta Taru Tähti Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke Etelä-Savon maakuntaliitto
Kulttuuri osana sote-uudistusta 3.5.2018 Taru Tähti Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke Etelä-Savon maakuntaliitto Perustietoja kyselystä Tarkoituksena saada lisää tietoa hyvinvoinnin ja kulttuurin
Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi
Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,
VAHTIn riskien arvioinnin ja hallinnan ohjeen sekä prosessin uudistaminen - esittely
VAHTIn riskien arvioinnin ja hallinnan ohjeen sekä prosessin uudistaminen - esittely 13.12.2016 Ari Uusikartano, UM, ryhmän puheenjohtaja VAHTI Taustaa 13.12.2016 Vanha ohje 7/2003 - Varsin kattava ja
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 8/2016. Kh:n puheenjohtaja
Hyvinvointivaliokunta AIKA 22.09.2016 klo 16:00-18:21 PAIKKA Puikkarin kokoustila Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Oinas-Panuma Eero 16:00-18:21 Puheenjohtaja Ollila Alpo 16:00-18:21 Varapuheenjohtaja
Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3
Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN
Talousarviokysely. Lokakuu 2016
Talousarviokysely Lokakuu 2016 1. Miten kunnan tulisi tasapainottaa talouttaan? (N=48) 0 5 10 15 20 25 veroja korottamalla palveluita karsimalla maksuja ja hintoja korottamalla 2. Mitkä ovat tärkeimmät
Elinvoiman ja. hyvinvoinnin. vuoropuhelua. Lohjalla. Katri Kalske Pekka Puistosalo
Elinvoiman ja hyvinvoinnin vuoropuhelua Lohjalla Katri Kalske Pekka Puistosalo 11.12.2018 Minkälainen on Lohjan uusi organisaatio? ELINVOIMA Hyvinvointi Lohjan elinvoimaisuuden lisääminen Onnellisen elämän
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016
Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja
Ikäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen lausunto toimintaorganisaation muuttamiseen tähtäävästä mallista
18.4.2018 Elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen lausunto toimintaorganisaation muuttamiseen tähtäävästä mallista Kunnanhallitus on 26.3.2018 81 päättänyt hyväksyä mallin kunnan uuden toimintaorganisaation
Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä
Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä
Toimintakyky ja arjen sujuvuus
Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi
HYTE oppimisverkoston kansallinen foorumi 3.9.2014 Käytännön esimerkki lihavuuden ehkäisyn ja hoidon toimenpideohjelman toteutuksesta Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa Tarja Saarinen, terveyden
Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti. Henkilökunnan osallistuminen, osa 3.
Tampere 2017 Tampereen toimintamallin uudistamisprojekti Henkilökunnan osallistuminen, osa 3. Henkilökunnan kommentit toimintamallin uudistamisen tavoitteisiin ja muihin päälinjauksiin Loorassa e-lomake
Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?
Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö
LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE
LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE KENELLE LIIKUNTAA JA KULTTUURIA KAIKILLE-TOIMINTA ON TARKOITETTU? Perhe- ja sosiaalipalveluiden sekä työttömien terveystarkastuksen asiakkaille. Asiakkaille joiden muuten
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 1/2016. Asian 3 kohdalla hallintopäälliikkö Mattinen Markku 16:00-17:15 maankäyttöinsinööri Asian 4 kohdalla
Elinympäristövaliokunta AIKA 11.01.2016 klo 16:00-18:10 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:10 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:10 varapuheenjohtaja
Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään
Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli Kati Honkanen, THL & Esa Iivonen, MLL
LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI -TYÖPAJAT Mikkeli 16.11.201 TYÖPAJOJEN TEEMAT 1) Perhekeskusverkostoon kuuluva avoin kohtaamispaikka 2) Mielenterveyttä kaikille kasiluokkalaisille 3) Kuka muu muka? Minusta
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä
Kuntien kulttuuritoiminnasta annettu laki (166/2019)/ Kehittämistehtävä Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet Maaliskuu 2019 Kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju 6 Kehittämistehtävä Opetus-
Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille
Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-
Kysely kuntien sivistysjohdolle lasten ja perheiden palveluiden valmistelusta sote- ja maakuntauudistuksessa Kyselyn tuloksia
Kysely kuntien sivistysjohdolle lasten ja perheiden palveluiden valmistelusta sote- ja maakuntauudistuksessa Kyselyn tuloksia Irmeli Myllymäki Projektipäällikkö, Opetus ja kulttuuri -yksikkö Kyselyn toteuttaminen
Kasvu, oppiminen, perheet
Kasvu, oppiminen, perheet Pirjo Tuosa, selvityshenkilö Uudistuksen lähtökohtia Jyväskylän kaupungissa toteutetaan palvelu- ja organisaatiouudistus vuoden 2013 alussa hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2014 1 Alueyhteistyön ja elinvoiman valiokunta 19.02.2014 AIKA 19.02.2014 klo 09:00-11:42 PAIKKA Kaupungintalo, neuvotteluhuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 13
Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa
Lasten ja nuorten lautakunta 38 25.09.2017 Lappeenrannan kaupungin hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävä monialainen yhteistyö lasten ja nuorten asioissa 481/12.00.00.04/2017 LANUL 38 Esittelijä/lisätiedot:
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita
Kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita Sopivaa tukea oikeaan aikaan Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi Juha Sipilän hallituksen 26 kärkihankkeesta. Muutosta tehdään - kohti lapsi-
Sivistyskeskuksen organisaatio 2018
Sivistyskeskuksen organisaatio 2018 Me kuntaorganisaationa olemme mahdollistamassa kuntamme kehitystä uudenlaiseen suuntaan. Haluamme auttaa vihtiläisiä elämään hyvää ja aktiivista elämää Sivistyskeskus
Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset
Iin kuntaviestintäkyselyn tulokset 21.10.-11.11.2014 208 vastausta 66% vastaajista 41-65 v. Vastaajista 69 % kuntalaisia (sis. luottamushenkilöt) Muut: Oulunkaaren työntekijä 3. Kuinka usein käytät seuraavia
Vasite -tiimi on Utajärven kunnan vapaan sivistystyön ja vapaa-aikapalveluiden henkilöstön tiimi.
Sivistyspalvelut Liite 1/28.10.2014 Utajärven kunnan sivistyspalvelut tarjoaa osaavan organisaationsa ja verkostoituneen palvelurakenteensa avulla kuntalaisille kehittyneet, asiakaslähtöiset palvelut,
Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntaltk. 6.6.2012 LIITE 1 Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 1 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 6.6.2012 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus
TALOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN TALOUSARVIO EUR EHDOTUS EDELL. 2018
Sivu 20 LOUSARVIO JA -SUUNNITELMA 15:06:11 VIRALLINEN LOUSARVIO 01.01. - 31.12. TILINP. 2017 EDELL. 2018 EHDOTUS 00006100 LIIKUNTOIMI VOITTEET Liikuntatoimi keskittyy kuntastrategian ja kunnan hyvinvointisuunnitelman
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 5/2018
Hyvinvointivaliokunta AIKA 24.05.2018 klo 16:03-18:32 PAIKKA Kokoushuone Kotka, kaupungintalo Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Veivo Sointu 16:03-18:32 Puheenjohtaja Kortesalmi Pentti 16:03-18:32 Varapuheenjohtaja
Perheraati - toimintaohjeet
Perheraati - toimintaohjeet SISÄLLYS 1 Mitä perheraati tarkoittaa 2 Ohjeita perheraadin järjestämiseen 3 Mauri Mäyräkoiran perheraati- mainos ja sanomat 2 1 Mitä perheraati tarkoittaa Perheraati on vuorovaikutuksellinen
PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) Asfalttinormitoimikunta
PÄÄLLYSTEALAN NEUVOTTELUKUNTA PANK ry KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2015 1 (3) - kokous 3/2015 Aika Torstai 24.9.2015 kello 9:00-11:30 Paikka Liikennevirasto, Pasila Osallistujat Pirjo Kuula, TTY, puheenjohtaja Katri
Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki / Kirjastopalvelujen näkökulma
Elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki / näkökulma Vetovoimainen kaupunki - Liikunnan ja kulttuurin tarjonta - Aktiivinen kaupunkielämä - Kehittyvä kaupunkikeskus - Liikunnan ja kulttuurin näkyvyys
Missä mennään liikuntakaavoituksessa? Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Oulun yliopisto
Missä mennään liikuntakaavoituksessa? 1.9.2017 Leena Soudunsaari Arkkitehtuurin tiedekunta, Liikuntakaavoitus Arki- ja terveysliikunnan olosuhteiden edistäminen Mitä on liikuntakaavoitus? Ajankohtainen
Liikunta tulevaisuuden kunnassa?
Liikunta tulevaisuuden kunnassa? 2017 Sivistys, Terveyden edistäminen, Hyvinvointi, Osaaminen, Elinvoima, TeHyLi? Kari Sjöholm 3.12. 2015 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4 2 0 Kuntien ja kuntayhtymien lainakanta
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016
VAPAA-AJANLAUTAKUNTA Käyttösuunnitelman toteuma 2016 Vapaa-ajanlautakunta 28.2.2017 Sisällysluettelo VAPAA-AJANLAUTAKUNTA YHTEENSÄ... 3 KULTTUURIPALVELUT... 4 LIIKUNTAPALVELUT... 6 NUORISOPALVELUT... 8
LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA
Teemme lasten, nuorten ja perheiden Hyvää arkea. Yhdessä. Lähellä. LAPE-MUUTOSTA JOHTAMASSA Johtamisen päivä lapsiperhepalvelujen lähiesimiehille Espoo, 19.1.2018 Mitä me tavoittelemme? Lapsen, nuoren
Sivistysosaston monipuolisuus ja sen kehittämismahdollisuudet
SIVISTYSLAUTAKUNTA HALLINTO Strategiset painopistealueet / kriittiset menestystekijät ovat niitä asiakokonaisuuksia, joissa onnistuminen on välttämätöntä tavoitetilan saavuttamiseksi. Strategiset painopistealueet
Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta
Kuntapäättäjien näkemyksiä kirjastopalvelujen tilasta ja tasosta Tuloksia Itä-Suomen kirjastojen laatutason kartoituksesta Kohti uutta kirjastolakia 21.4.2015 Varkaus Marja Tiittanen-Savolainen Itä-Suomen