Kimolan kanavan kunnossapito- ja omistusjärjestelyt sekä talousarviomuutos
|
|
- Julia Hakala
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Kimolan kanavan kunnossapito- ja omistusjärjestelyt sekä talousarviomuutos 298/ /2017 Kh Kimolan kanavahankkeen tarkoituksena on toteuttaa vesikulkuyhteys Heino lan ja Kouvolan kaupunkien välille rakentamalla uittoa varten 1960-lu vulla rakennettuun Kimolan kanavaan venesulku nykyisen tuk kien nipunsiirtolaitoksen paikalle sekä toteuttaa muut Kimolan väylän ve si lii kennet tä varten tarvittavat rakenteet. Kimolan kanavan kunnostus on Kymenlaakson ja Päijät-Hämeen yhteinen kärkihanke, joka tukee vai ku tusalu een kuntien elinkeinopoliittisia tavoitteita. Kanava yhdistää Ky mi joen vesitieyhteyden Kouvolasta Päijänteelle, ja sen arvioidaan li sää vän matkailua ja luovan edellytyksiä matkailu- ja palvelutoimintojen ke hit ty misel le sekä tuovan uutta elinvoimaisuutta alueelle. Kimolan kanavahankkeen toteuttamisesta, yhteistyöstä ja ra hoi tus jär jes telyis tä on laadittu sopimusluonnos, jonka allekirjoittajia ovat Lii ken ne vi ras to, Heinolan kaupunki, Iitin kunta ja Kouvolan kaupunki. Sopimusluonnos on liitteenä nro 3. Ki mo lan kanavan toteutusvalmisteluja on edistetty ja Liikennevirasto edel lä mainitun yhteistyösopimuksen mukaisesti pääsee kilpailuttamaan en simmäi set rakennusurakat syksyllä Kimolan kanava on ta voit tee na avata vesiliikenteelle veneilykaudelle Kimolan kanavan toteuttamiseen liittyen on saatu seuraavat päätökset: Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään nro 108/2015/2 muuttanut Itä-Suomen vesioikeuden an tamaa pää tös tä nro 103/Ym/74 ja vahvistanut Kymijoen uit to sään töön muu tok sen. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään nro 107/2015/2 määrännyt Kimolan väylän yleiseksi paikallisväyläksi Kou vo lan kaupungissa ja Iitin kunnassa sekä myöntänyt Kou vo lan kau pun gil le luvan Kimolan yleisen paikallisväylän ra ken ta mi sek si tarpeellisiin ve si alu een ruoppaamiseen, Kimolan kanavan luis kien kaivamiseen ja vah vis ta mi seen, kalliotunnelin avar ta mi seen louhimalla, venesulun ra ken ta mi seen ja käyttämiseen, kah den odotuslaiturin rakentamiseen ka na van reunaan sulun mo lem min puolin ja muihin tarvittaviin vähäisiin toi men pi tei siin sekä ka na vas sa sijaitsevan tukkien nipunsiirtolaitoksen ja sään nös te ly pa don rakenteiden ja kahden nippunosturin sekä muiden uit to ra ken tei den purkamiseen väylän alueelta. Päätöksestä valitettiin Vaa san hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hal lin to-oi keu teen, jo ka päätti diaarinumero 2056/1/16 hylätä tehdyn va li tuk sen ja pitää Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen en nal laan, mikä saattoi Ete lä-suo men aluehallintoviraston an ta man päätöksen lain voi mai sek si. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään nro 36/2017/2 myöntänyt Järvi-Suomen Uittoyhdistykselle luvan luo vuttaa Kou vo lan kaupungissa ja Iitin kunnassa omistamansa kiin teis töt
2 Ki mo lan kanava ja Kimolan kanava Kouvolan kau pun gil le tai Kimolan yleisen pai kal lis väy lä hank keen toteuttavalle muul le taholle. Kimolan kanavan suunnitteluhankkeen osapuolina toimivat Kouvolan ja Hei no lan kaupungit, Iitin kunta sekä Järvi-Suomen Uittoyhdistys. Osa puo let ovat sopineet , että Kouvolan kaupunki toimii hank keen hallinnoijana ja vastuutahona vastaten hankkeen käynnistämiseen liit ty vis tä toimenpiteistä sekä hankkeen selvitys- ja suunnitteluprosessin hal lin noinnis ta. Vesilain mukaan väylän kunnossapitovelvollisuus on lu van saajalla. Kimolan kanavahankkeessa Kouvolan kaupunki on toi mi nut yleisen paikallisväylän perustamisluvan hakijana ja täten myös lu van saajana. Yleisen paikallisväylän kunnossapitovastuu voidaan siirtää val tiol le ainoastaan Liikenneviraston hakemuksesta. Liikennevirasto on to den nut, että valtio ei vastaa väylän kunnossapitoon liittyvistä kus tan nuk sis ta eikä ota toteutettavia rakenteita omistukseensa. Eduskunnan hyväksymässä valtion talousarviossa 2016 on mo men til le, Alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käyn nis tä minen (siirtomääräraha 3 v), osoitettu enintään euroa Ki mo lan kanavan kunnostamiseen. Valtiovarainvaliokunnan mietintöön VaVM 16/2015 on kirjattu kuntien rahoitusosuuden olevan kol man nek sen väyläsuunnitelman mukaisista noin 10 milj. euron kustannuksista. Val tion varautuessa hankkeen euron rahoitukseen, kuntien tu lee varautua rahoittamaan kolmannes hankkeen in ves toin ti kus tan nuk sis ta. Kouvolan kaupunginhallitus , Iitin kunnanhallitus ja Heino lan kaupunginhallitus ovat päätöksissään hyväksyneet hankkeen investointikustannusten kuntien rahoitusosuuksien ja ko pe rus teet. Edellä mainituissa päätöksissä hyväksytyt rahoitusosuuksien ja ko pe rus teet ovat seuraavat: Jakoperuste Jaettava osuus Kuntien kokonaisväestö (hlöä) Matkailualan työpaikat (lkm) Vapaat loma-asunnoille varatut rakennuspaikat (lkm) rantayleiskaavoissa Olemassa olevat lomarakennukset (lkm) Yhteensä Koska Heinolalla on jo vesistöyhteys Päijänteelle, sen in ves toin ti hank keen kustannusosuudessa otetaan huomioon vain kaupungin väes tö mää rä ja hankkeen arvioitu työpaikkavaikutus. Tämä laskee Heinolan kus tan nusosuut ta noin euroa, mikä jyvitetään Iitille (15 %) ja Kou vo lal le (85 %). Työpaikkavaikutuksista arvioidaan 50 % kohdistuvan Hei no laan, 25 % Iittiin ja 25 % Kouvolaan. Edellä mainituissa päätöksissä hyväksytyt kuntien laskennalliset ra hoi tusosuu det hankkeen investointikustannuksista ovat: Heinola 18,4 % Iitti 12,0 % Kouvola 69,6 %
3 Yhteensä 100,0 % Valtion osoitettua valtion talousarviossa 2016 hankkeen in ves toin ti kus tannuk siin euroa, kuntien rahoitusosuudeksi, joka on kol man nes hankkeen investointikustannuksista, muodostuu eu roa. Kouvolan kaupunginhallitus , Iitin kunnanvaltuusto ja Heinolan kaupunginvaltuusto ovat päätöksissään va rau tu neet investointihankkeen rahoitukseen yhteensä eu rol la aiemmin määritettyjen rahoitusosuuksiensa mukaisesti. Kuntien las ken nal li set rahoitusosuudet hankkeen investointikustannuksista ovat: Heinola 18,4 % Iitti 12,0 % Kouvola 69,6 % Yhteensä 100,0 % Liikennevirasto esitti kuntien talousarvion 2017 valmistelun yhteydessä, että kunnat varautuvat kanavahankkeen rahoitukseen 50 % kuntien ra hoi tusosuu des ta vuonna 2017 ja 50 % vuonna Toukokuun 2017 alun mukaan kanavahankkeen arvioidut vuosittaiset in ves toin ti kus tan nuk set (alv 0 %) ovat tarkentuneet seuraavasti (pyöristettynä tuhanteen eu roon): Heinolan kaupunki Iitin kunta Kouvolan kaupunki Liikennevirasto Yhteensä Järvi-Suomen Uittoyhdistys luovuttaa Kouvolan kaupungissa ja Iitin kunnas sa Kimolan kanavan vesialueesta ja maa-alueista sen mo lem mil la rannoilla muodostuvat ja omistamansa kiinteistöt Kimolan kanava ja Kimolan kanava Kouvolan kaupungille il man muuta korvausta, kuin että Kouvolan kaupunki maksaa kiin teis tön luo vu tuksen yhteydessä Järvi-Suomen Uittoyhdistykselle Etelä-Suomen alue hal linto vi ras ton päätösten käsittelymaksut yhteensä noin 3000 eu roa. Investointihankkeen rahoittajaosapuolet vastaavat ra hoi tus osuuk sien sa mukaisesti uittosäännön lopettamisen yhteydessä yhdistykselle mää rät tävis tä muista velvoitteista ja mahdollisista rasitteista, hoitavat toi men pi tei siin liittyvät hallinnolliset tehtävät sekä poistavat uit to ra ken teet Kimolan kanava-alueelta. Kimolan kanava ja sen rakenteet siir re tään kokonaisuudessaan investointihankkeen hyväksytyn vas taan ot to tar kas tuksen jälkeen Kouvolan kaupungin omistukseen. Heinolan kaupunki, Iitin kunta ja Kouvolan kaupunki sitoutuvat Kimolan kana van päivittäiseen hoitoon, huoltoon ja korjauksiin, kanavan käyt töön ja operointiin sekä kanavan ylläpitoon liittyviin kustannuksiin vas taa vil la rahoitusosuuksilla, mitä on aiemmin päätetty käyttää hankkeen in ves toin tikus tan nus ten rahoitusosuuksissa. Kimolan kanavan käyttöön ja kunnossapitoon sekä ylläpitoon liittyvät rahoitusosuudet ovat: Hei no lan kaupunki 18,4 %, Iitin kunta 12,0 % ja Kouvolan kaupunki 69,6 % kus tannuk sis ta. Alustava arvio vuosittaisista kustannuksista on enin tään euroa. Vuosikustannukset tarkentuvat kanavan käyt töön oton jälkeen.
4 Arvioidut vuosikustannukset eivät sisällä kanavan elin kaa ren turvaamisen kannalta tarpeellisia kanavan ylläpitoon liittyviä kus tan nuk sia. Kimolan kanavan investointihankkeeseen liittyvänä hankkeena tulee pa rantaa Taipaleen yksityistiesilta Iitin kunnan alueella. Tiekunnan on esi tet ty hakevan sillan parantamiseen yksityisteiden valtionapua, jonka on ar vioi tu olevan 70 % hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Tai pa leen sillan rakentamisen kustannuksista 30 % hoidetaan Iitin kunnan ja tie kun nan toimesta Iitin kunnan ja tiekunnan sopimalla kustannusjaolla. Kou vo lan kaupunki ja Heinolan kaupunki maksavat osuutensa Tai pa leen sillan parantamisesta Iitin kunnalle aiheutuvista kustannuksista so vit tu jen kuntien rahoitusosuuksien mukaisesti. Sillan alustava kus tan nus ar vio on euroa. Talousarviomuutokset Vuoden 2017 talousarviovalmistelun yhteydessä on ollut oletuksena, et tä Kouvolan kaupungin osuus Kimolan kanavan rakentamisesta to teu tuu rahoitusosuutena eli muuna pitkävaikutteisena menona. Omis tus jär jes te lyiden tarkennuttua Kouvolan kaupunki tulee toimimaan kanavan omis ta ja na ja muut kunnat maksavat rahoitusosuutensa Kouvolalle. Tä män sekä kustannusten vuosijaon muutoksen johdosta talousarvioon on tehtävä muutoksia. Vuodelle 2017 on varattu kaupungin talousarvion in ves toin tiosas sa Tekniikka- ja Ympäristöpalveluille kohtaan Muut pit kä vai kut tei set menot/uusinvestoinnit, rahoitusosuutta milj. eu roa ( milj. euroa v. 2018). Koska kanava tulee Kouvolan omis tuk seen tehdään talousarviomuutos, jolloin kuntien ko ko nais kus tan nuk set tulee Kouvolan investointimenoksi ja muiden kuntien osuudet Kou vo lan investointituloksi. Nettoinvestointisummaan muutoksella ei ole vai ku tus ta. Vuoden 2017 talousarvion investointiosaan tehdään Tek niik ka- ja ympäristöpalvelut Kimolan kanava, investointimenon (kiinteät ra ken teet ja laitteet) lisäys euroa ja investointitulon (ra hoi tus osuu det) lisäys euroa. Vastaavasti aiemmin varattu summa euroa vähennetään kokonaan. Vuosien 2018 ja 2019 ta lous ar vio sum mat käsitellään ko. vuosien talousarvioiden hyväksymisien yh tey des sä. Hanketta käsitellään ns. kärkihankkeena. Vuosittaiset muu tok set on kuvatta alla olevassa taulukossa. Investointi 1000 euroa Alkup. talousarvio Investointimeno Muutettu talousarvio Investointimeno Investointitulo Nettoinvestointi Lisätietoja: Edunvalvontapäällikkö Petteri Portaankorva, puh , petteri.portaankorva(a)kouvola.fi ja taloussuunnittelupäällikkö Hel le vi Kunnas, puh , hellevi.kunnas(a)kouvola.fi Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy osaltaan Kimolan kanavahankkeen to teut ta mi-
5 ses ta, yhteistyöstä ja rahoitusjärjestelyistä sekä omistuksesta ja kun nos sapi dos ta laaditun sopimusluonnoksen. Kaupunginhallitus hyväksyy, että Kouvolan kaupunki vastaanottaa Järvi-Suo men Uittoyhdistykseltä Kouvolan kaupungissa ja Iitin kunnassa Kimo lan kanavan vesialueesta ja maa-alueista sen molemmilla rannoilla muo dos tu vat ja omistamansa kiinteistöt Kimolan kanava ja Kimolan kanava maksamalla kiinteistönluovutuksen yh tey dessä Järvi-Suomen Uittoyhdistykselle Etelä-Suomen alue hal lin to vi ras ton päätösten käsittelymaksut yhteensä noin 3000 euroa. Kaupunginhallitus hyväksyy, että Kouvolan kaupunki vastaanottaa Ki mo lan kanavan ja sen rakenteet kokonaisuudessaan in ves toin ti hank keen hyväksytyn vastaanottotarkastuksen jälkeen omistukseensa, mi kä li Heinolan kaupunki ja Iitin kunta hyväksyvät päätöksenteossaan esi te tyt omistus- ja hallintajärjestelyt. Kaupunginhallitus sitoutuu Kouvolan kaupungin rahoitusosuuden (69,6 %) mukaisesti tois tai sek si Kimolan kanavan päivittäiseen hoitoon, huol toon ja kor jauk siin, kanavan käyttöön ja operointiin sekä ylläpitoon liit ty viin kus tannuk siin. Kaupunginhallitus hyväksyy, että Kouvolan kaupunki maksaa osuu ten sa Taipaleen sillan parantamisesta Iitin kunnalle aiheutuvista kus tan nuk sis ta sovittujen kuntien rahoitusosuuksien mukaisesti. Kus tan nus osuus tulee maksettavaksi vuonna Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle: Talousarvion in ves toin ti osaan vuodelle 2017 tehdään seuraavat muu tokset: Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Muut pitkävaikutteiset me not/uu sinves toin nit, investointimenojen vähennys euroa Tekniikka- ja ympäristöpalvelut Kimolan kanava, investointimenon lisäys euroa ja investointitulon (rahoitusosuudet) lisäys euroa. Kaupunginhallituksen päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.
Heinonen Sinikka Laaksonen Kyllikki. Vierumäki Juha. Drockila Leif kunnanvaltuuston 1. Yli-Kaitala Markku kunnanvaltuuston 2.
Iitin kunta Pöytäkirja 8/2018 198 Kunnanhallitus 16.04.2018 Aika Maanantai 16.04.2018 klo 17:30-19:37 Paikka Saapuvilla olleet jäsenet Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Lehtinen Eemeli kunnanhallituksen
Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi, lausunto
Rakennuslautakunta 8 03.02.2016 Kaavoitustoimikunta 13 29.02.2016 Kunnanhallitus 42 07.03.2016 Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventointi, lausunto 682/11.00.00/2016 Rakennuslautakunta
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Tekninen palvelukeskus on saanut valmiiksi päivitetyn Pattasten päiväkodin hankesuunnitelman Hankesuunnitelma esitellään kokouksessa.
TULEVAISUUSLAUTAKUNTA 45 10.04.2018 RAKENNETUN 49 17.04.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 163 07.05.2018 KAUPUNGINHALLITUS 192 14.05.2018 Pattasten päiväkodin hankesuunnitelma 217/10.1003.100302/2018
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
Kimolan kanavahanke. Tilannekatsaus Edunvalvontapäällikkö Petteri Portaankorva
Kimolan kanavahanke Tilannekatsaus Kimolan kanava 50 vuotta Kimolan uittokanava on vuodesta 1966 lähtien yhdistänyt Konniveden kaakkoisosassa sijaitsevan Pohjanlahden ja Pyhäjärven luoteisosassa sijaitsevan
- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen
Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle
Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
Saapuvilla Lehtinen Eemeli kunnanhallituksen puheenjohtaja. Heinonen Sinikka Vierumäki Juha Laaksonen Kyllikki
Iitin kunta Kokouskutsu 13/2017 1 Aika 28.08.2017 klo 17:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Lisätietoja Saapuvilla Lehtinen Eemeli kunnanhallituksen puheenjohtaja Savelainen Atte 1. varapuheenjohtaja
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013
Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala
Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle
Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.
Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
Valtuustoaloite paperittomaan kokouskäytäntöön siirtymisestä / Maarit Pekkola ym.
Kaupunginvaltuusto 125 27.08.2012 Kaupunginhallitus 395 10.09.2012 Kaupunginhallitus 94 09.03.2015 Kaupunginvaltuusto 31 23.03.2015 Kaupunginhallitus 129 13.04.2015 Kaupunginhallitus 143 27.04.2015 Kaupunginvaltuusto
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita
Kasvun ja oppimisen 74 13.10.2016 laukun Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämääräraha KASVOPPI 13.10.2016 74 lousarviomääräysten mukaan laukuna on informoiva siten, et tä
LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS
Kaupunginhallitus 139 16.05.2016 LAPIN YLIOPISTON ESITYS LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKE-ENEMMISTÖN OSTAMISESTA JA SELVITYSHENKILÖN EHDOTUS 247/03.06.00/2016 KH 16.05.2016 139 Valmistelija kaupunginlakimies
Valmistelija rakennustarkastaja Markku Vaittinen: Tornion kaupunki teknisten palvelujen lautakunta
Teknisten palvelujen ltk 80 24.05.2017 Kaupunginhallitus 209 21.06.2017 Kaupunginhallitus 231 14.08.2017 POIKKEAMISLUPAHAKEMUS NRO P8/2017 ALASAUKKO-OJA ANNE 218/10.03.00/2017 TEKN 24.05.2017 80 Valmistelija
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 13/ Kaupunginhallitus Aika klo 16:00-19:40 Kokoustauko klo 17:58-18:08
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 13/2017 213 Kaupunginhallitus 26.06.2017 Aika 26.06.2017 klo 16:00-19:40 Kokoustauko klo 17:58-18:08 Paikka Läsnä Kaupunginhallituksen kokoushuone Luettelon mukaan Pykälät
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus
Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-
Valtiovarainministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset
Kaupunginhallitus 14 22.01.2018 Valtiovarainministeriön sekä opetus- ja kulttuuriministeriön päätökset 636/02.05.01/2017 Kh 22.01.2018 14 Valmistelija: Hallintojohtaja Toni Leppänen, puh. 06 438 4003,
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS
Hyvinvointi- ja terveyslautakunta 102 29.09.2011 HYVINVOINTI- JA TERVEYSTOIMEN TALOUSARVION TOTEUTUMINEN AJALLA 1.1.-30.9.2011 SEKÄ TALOUSARVION TARKISTUSESITYS Hyte 102 Hyvinvointi- ja terveystoimen talousarvion
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen
Kaupunginhallitus 21 30.01.2017 Kaupunginhallitus 63 21.02.2017 Kaupunginhallitus 105 10.04.2017 Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen 14239/00.01.02/2016
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.
RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017
Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Ehdotus Nellimintien peruskorjauksen rahoittamiseksi / talousarvion muuttaminen / sopimus Lapin ELY-keskuksen kanssa
Kunnanhallitus 451 01.12.2014 Valtuusto 71 11.12.2014 Kunnanhallitus 3 18.01.2016 Valtuusto 4 17.03.2016 Kunnanhallitus 222 22.08.2016 Valtuusto 25 12.09.2016 Kunnanhallitus 312 08.11.2016 Ehdotus Nellimintien
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Rakennustarkastaja Petri Mäki, sähköposti petri.maki@ylojarvi.fi, puh. 050 385 1815
Ympäristölautakunta 252 30.10.2012 Ympäristölautakunta 145 29.10.2013 Ympäristölautakunta 158 11.11.2014 Ympäristölautakunta 38 17.02.2015 Ympäristön epäsiisteys Ryömäntiellä 746/53.532/2012 YMPLTK 30.10.2012
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien yhdistäminen
Kaupunginhallitus 21 30.01.2017 Kaupunginhallitus 63 21.02.2017 Kaupunginhallitus 105 10.04.2017 Kaupunginhallitus 119 18.04.2017 Pohjois-Kymen sairaalan ja Carean välinen työnjako ja sairaalainvestointien
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos
Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien määrärahan korotus
Tekninen lautakunta 28 23.02.2016 Kaupunginhallitus 107 10.03.2016 Kaupunginhallitus 177 02.05.2016 Kaupunginvaltuusto 48 11.05.2016 Vuoden 2015 keskeneräisten investointien jaksotus, vuoden 2016 investointien
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
Ympäristölautakunta Ympäristölautakunta Ympäristövaliokunta Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen
Ympäristölautakunta 17 01.03.2017 Ympäristölautakunta 35 05.04.2017 Ympäristövaliokunta 7 14.06.2017 Kunnan järjestämään jätehuoltoon liittyminen 51/11.03.02/2017 YMPLTK 01.03.2017 17 Asia ja sen käsittely
Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä
Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta
Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:
Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013
Kunnanhallitus 143 20.05.2013 Kunnanhallitus 182 05.08.2013 OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OMISTUS 613/053/2013 KHALL 143 Valmistelu: hallintojohtaja Eeva Vanhanen, p. 050 356 6427 Oulun kaupunki, Oulun seudun
Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018
Avustusta haki kaikkiaan 77 tiekuntaa.
Tekninen lautakunta 29 03.05.2016 Yksityistieavustukset 2016 103/02.05.01/2016 Teknltk 03.05.2016 29Outokummun hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii tielau ta kun ta na, jonka tehtävänä on
Hulevesimaksun käyttöönotto
Hulevesimaksun käyttöönotto KARA 0 Valmistelijat: tekninen johtaja Nina Kujala, p. 044 7809 331, ta louspääl lik kö Hanna Ekholm-Kippo, p. 044 7809 313, suun nit te lu in si nöö ri Minna Väisänen, p. 044
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 6/ Kaupunginvaltuusto Aika klo 17:00-18:13. Kaupunginvaltuuton istuntosali.
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 6/2017 215 Kaupunginvaltuusto 18.09.2017 Aika 18.09.2017 klo 17:00-18:13 Paikka Läsnä Kaupunginvaltuuton istuntosali Luettelon mukaan Pykälät 68-82 Allekirjoitukset Jouko Leppänen
Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi
Kaupunginhallitus 133 03.03.2014 Kaupunginvaltuusto 19 17.03.2014 Asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi 732/10/02/03/2011 KH 133 Valmistelijat: kaa voi tus pääl lik kö Veli Pekka Koivu, p. 0447809360,
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus
Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Elinvoimalautakunta 27 13.09.2017 Rantaosayleiskaavan 49/ROYK Ala-Rääveli-Keskinen mitoitusperiaatteet sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelma 228/10.02.04/2017 Elvoltk 13.09.2017 27 Asian aiemmat käsittelyt:
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015
Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun
Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41. Vammaisneuvosto 20.10.2015. Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12
Kouvolan kaupunki Pöytäkirja 4/2015 41 Vammaisneuvosto 20.10.2015 Aika 20.10.2015 klo 16:00-17:12 Paikka Läsnä Toimitila Veturi, Kauppamiehenkatu 4 (Pohjola-talo) 2. krs Luettelon mukaan Pykälät 26-31
Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016
Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN
Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus
Työsuojelu- ja. 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja. 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja
Työsuojelu- ja 5 12.02.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 4 16.03.2015 yhteistyötoimikunta Työsuojelu- ja 3 28.05.2015 yhteistyötoimikunta Kaupunginhallitus 10 21.09.2015 Työsuojelu- ja 3 26.11.2015
Kuntarahoitus 15661/12 2 550 000,00 2 250 000,00 2 250 000,00 2,128 kiinteä, 27.2.2012-23.1.2022
Kaupunginhallitus 221 25.08.2014 Kaupunginvaltuusto 70 01.09.2014 Kouvolan Vesi Oy:n lainojen takaukset 5700/02.04.07/2014 Kh 25.08.2014 221 Kaupunginvaltuusto päätti 9.6.2014, että Kouvolan Veden toiminnot
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Kaupunki maksaa välirahana satakymmenentuhatta (110 000) euroa.
1 Kaupunginhallitus 23.6.2014 liite nro 2 (1/5) VAIHTOKIRJA OSAPUOLET Star Capital Oy, 1933709-2 Atrainpolku 3, 13900 Pekola LUOVUTUKSEN KOHTEET Äänekosken kaupunki, 2045520-5 Hallintokatu 4, 44100 Äänekoski
Naantalin kaupungin äänestysaluejako
Kaupunginhallitus 144 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 38 24.04.2017 Naantalin kaupungin äänestysaluejako 187/00.00.00/2016 Kaupunginhallitus 18.04.2017 144 Kaupunginlakimies Turo Järvinen: Naantalin kaupungin
A-SI-A-KAS ON TOI-MIN-TAM-ME LÄH-TÖ-KOH-TA. 1 A-SI-A-KAS TIE-TÄ KÄYT-TÄÄ - TAIK-KA PA-PE-REI-TA TÄYT-TÄÄ.
TIEHALLINTO OTJEH/J/ Tmi,,kjjwv Kirjasto Asiakkuusaapinen on tehty havainnoltistamaan Tiehallinnon johtokunnassa 30.9.2002 hyväksyttyä asiakkuusstrategiaa. Aapista ovat työstäneet Outi Ryyppö, Otti Haavisto,
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola
Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin