Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma
|
|
- Jussi Tuominen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvapalvelujen toimialan talousarvion 2016 käyttösuunnitelma 268/02.02/2015 Perusturvalautakunta Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan talousarvion vuodelle Kunnanhallitus on antanut toimialoille ja lautakunnille vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet, jotka ovat liitteenä 1. Vuoden 2016 talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuusto on tehnyt perusturvapalvelujen määrärahoihin muutoksia. Vuoden 2016 talousarviossa on valtuusto päättänyt 1,8 milj. euron säästötavoitteen (1,6 menosäästö + 0,2 asiakasmaksulisäys). Tämä säästötavoite on teknisistä syistä kohdennettu valtuuston päättämässä talousarviossa kokonaisuudessaan perusturvapalvelujen johdon ja hallinnon tulosalueelle, ja tulee kunnanhallituksen hyväksymän täytäntöönpano-ohjeen mukaan kohdentaa eri tulosalueille käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä, kuitenkin viimeistään mennessä. Vuoden 2015 ennakkoarvio toimialan tilinpäätöksen ulkoisen toimintakatteen toteumasta on n. 59,2 milj. euroa, johon nähden käyttösuunnitelman 2016 toimintakate sisältää kasvua n. 1,2 milj. euroa (2,1 %). Toimintakatteeseen sisältyy työmarkkinatuen kasvu Mäntsälän osalta euroa sekä kunnan tietohallinnon toimialalle siirtämät ulkoiset kustannukset euroa, yhteensä euroa. Mikäli näiden summien vaikutus toimintakatteen muutoksesta poistetaan, toimintakatteen kasvu on noin euroa (1,1 %). Vuoden 2016 täytäntöönpano-ohjeen mukaan toimialojen tulee raportoida määrärahojen käytöstä lautakunnille ja kunnanhallitukselle kuukausittain ja valtuustolle osavuosikatsausten yhteydessä tavoitteena nykyistä parempi tilinpäätösennustettavuus. Käyttösuunnitelman tulee olla linjassa valtuuston hyväksymän talousarvion kanssa. Siltä osin kuin määrärahoihin liittyviin toimintoihin on jo etukäteen tiedossa mahdollisia ylityspaineita, on määrärahojen käyttöön liittyvät kriteerit määriteltävä etukäteen käyttösuunnitelman tarkistamisen yhteydessä. Sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatuspalvelut ovat lakisääteisiä ja niiden järjestämisvastuu perustuu pitkälle asiakkaan tarpeeseen. Toimialalla noudatetaan useita lautakunnan hyväksymiä asiakas- ja palvelukriteerejä, joiden päivittäminen käyttösuunnitelman yhteydessä on mahdotonta. Näillä kriteereillä on selvä yhteys muodostuviin kustannuksiin. Tasapainoa asiakkaiden tarpeiden, palvelujen järjestämistapojen ja käytössä olevien resurssien välillä joudutaan arvioimaan läpi toimintavuoden. Mikäli käyttösuunnitelma on joiltakin osin ylittymässä, on samassa yhteydessä tilivelvollisten vastuuhenkilöiden varauduttava antamaan selvitys, jolla määrärahojen ylitykset voidaan kattaa vastuualueen tai
2 toimialan sisällä. Käyttösuunnitelman tarkistamisen yhteydessä todetusta määrärahan tarpeesta tulee tehdä kunnanhallitukselle perusteltu esitys välittömästi käyttösuunnitelman hyväksymisen yhteydessä. Tältä osin voidaan todeta, että perusturvan toimialan talousarvio ja käyttösuunnitelma sisältävät ylitysriskin, koska määrärahavarauksessa on lähdetty vuoden 2015 tiedossa olevasta asiakasmäärästä ja palvelutarpeesta eikä asiakasmäärän ja palvelutarpeen kasvulle ole mitään varausta. Eduskunta vahvisti joulukuussa 2015 ns. budjettilakina varhaiskasvatuslain ja lasten päivähoitoasetuksen muutokset. Nämä sisältävät useita varhaiskasvatusta koskevia toimenpiteitä, jotka toteutuessaan vaikuttavat merkittävästi varhaiskasvatuksen järjestämiseen. Muutokset koskevat lapsen varhaiskasvatusoikeutta sekä päiväkotien henkilöstömitoitusta kolme vuotta täyttäneiden lasten kokopäiväisessä varhaiskasvatuksessa. Ne tulevat voimaan Valtuustossa on tehty aloite, jotta kunnassa jätettäisiin hallituksen linjaama päivähoito-oikeuden rajaus ja päivähoitoryhmien koon kasvattaminen tekemättä. Aloite käsitellään erillisenä asiana. Talousarviokäsittelyssä on myös linjattu, että kotihoidontuen kuntalisä käsitellään talousarviosta erillisenä asiana eikä siihen oteta näin ollen käyttösuunnitelmassakaan kantaa. Muutosten vaikutuksia varhaiskasvatuksen järjestämiseen ja kustannuksiin on hankala arvioida. Lakimuutokseen on kirjattu kunnan velvollisuus tarjota vaihtoehtoja (osapäivä- tai osaviikkohoitona) 20 tunnin varhaiskasvatukseen ja saman toimipaikan säilyminen lapsen varhaiskasvatuksen tarpeen muuttuessa. Edellä mainitusta johtuen mahdollisuus varhaiskasvatuspaikkojen tehokkaaseen täyttämiseen ja käyttöön heikentyy varsinkin Mäntsälän pieniä yksiköitä sisältävässä päiväkotiverkossa. Varhaiskasvatuksen tilat eivät mahdollista 3 vuotta täyttäneiden lasten kokopäiväisen varhaiskasvatuksen suhdeluvun muuttamista 1:7:stä 1:8:aan kaikissa päiväkodeissa. Perusturvan toimialan lailla ohjattuun ja säädeltyyn perustehtävään nähden niukka talousarvio ja käyttösuunnitelma sisältävät ylitysriskin, jonka voi realisoida mm. seuraavat: Asiakasmäärän ja palvelutarpeen ennakoimaton kasvu Yhteiskunnallisen tilanteen aiheuttama työttömyyden kasvu ja kohdentuminen kuntaan lisäten toimeentulotukikustannuksia ja erityisesti pitkäaikaistyöttömien määrää ja sitä kautta kunnan maksuosuutta työmarkkinatukikustannuksissa Etevan uusi palvelutuotteistus ja asiakkaiden siirrot kalliimmille palvelutasoille Henkilöstön sairastavuuden kasvu (sijaiskustannukset alueilla, joissa sijaisten palkkaaminen välttämätöntä), Kuntien velvoitteita kasvattavan lainsäädännön ja muun valtakunnallisen ohjauksen ennakoimattomat vaikutukset (TYP, sosiaalihuoltolaki, vanhuspalvelulaki, sosiaalihuollon asiakirjalaki, sosiaalipalveluiden järjestämissuunnitelma, varhaiskasvatuslaki, hallituksen rakennepoliittiset päätökset) Käyttösuunnitelmassa toimielin asettaa valtuuston määrittelemien tavoitteiden kanssa yhdenmukaiset, tarkennetut tavoitteet sekä jakaa
3 määrärahat ja tuloarviot tulosyksikkö 1-tasolle ja kohteille (investointiosa). Toimielinten tulee toimittaa käyttösuunnitelmat perusteluineen mennessä kunnan taloushallintoon toimitettavaksi kunnanhallitukselle. Kunnanvaltuuston toimialan tulosalueelle hyväksymä toimintakate on sitova määräraha ja sitä voidaan muuttaa vain kunnanvaltuuston päätöksellä. Kunnanvaltuuston toimialan investointiryhmälle, hankkeelle ja hankeryhmälle hyväksymät nettomäärärahat ovat sitovia ja niitä voidaan muuttaa vain kunnanvaltuuston päätöksellä. Osavuosikatsaukset huhtikuun ja elokuun toteutumasta käsitellään kunnanvaltuuston kokouksissa kesäkuussa ja lokakuussa. Osavuosikatsausten lisäksi kunnanhallitus ja lautakunta seuraavat talousarvion toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista tulosyksikkö 1-tasolla tarpeen mukaan kuukausittain kuitenkin vähintään neljännesvuosittain. Perusturvapalvelujen käyttösuunnitelmassa on kohdennettu valtuuston talousarviopäätöksen yhteydessä asettamat säästövelvoitteet sekä asiakasmaksulisäykset karkealla tasolla tulosalueille. Tarkempi säästöjen ja asiakasmaksulisäyksien kohdennus kustannuspaikoittain tehdään helmikuun 2016 aikana. Samassa yhteydessä tarkistetaan myös määrärahojen muutosten vaikutukset perusturvan sisäisiin eriin. Määrärahojen tarkemmat kohdennukset ja niiden vaikutukset sisäisiin eriin sekä suoriteliite tuodaan lautakunnan käsittelyyn Käyttösuunnitelma sisältää muutoksia tulosalueiden välillä suhteessa valtuuston talousarviopäätökseen. Valtuusto on hyväksynyt talousarvion sitovaksi tulosaluetasolla, minkä vuoksi on perusturvapalvelujen käyttösuunnitelma vietävä kunnanhallituksen ja edelleen kunnanvaltuuston vahvistettavaksi. Käyttöomaisuushankinnan arvonlisäveroton euroraja on ollut alkaen Tätä pienemmät yksittäiset hankinnat pääosin mm. täydennys- ja korvaushankinnat tulee hankkia hallintokuntien käyttötalousmäärärahoilla. Toimialat tekevät ilmoitukset valmistuneista, käyttöön otetuista investointihankkeista kirjanpitoon kuukausittain. Hyödykkeen poistolaskenta aloitetaan käyttöönottoa seuraavan kuukauden alusta. Hankkeen osalta on seurattava kokonaiskustannuksia hankkeen aloituksesta sen valmistumiseen. Liitteen 1. talousarvion täytäntöönpano-ohje sisältää tarkempia, hankintoihin, menojen ja tulojen käsittelyyn sekä kirjanpitoon liittyviä ohjeita. Perusturvapalvelujen käyttösuunnitelman tekstiosa on liitteenä 2. Käyttösuunnitelma sisältää tietoja tulosyksikköjen asiakas- ja suoritemääristä (toteutuma 2015 sekä käyttösuunnitelma 2016 ja talousarvio 2016), joita on tarkennettava vielä tilinpäätöksen 2015 valmistelun yhteydessä ja ensimmäiseen osavuosikatsaukseen Tehdyt määrärahakarsinnat tulevat vaikuttamaan toimintavuoden aikana syntyviin suoritteisiin (tuodaan lautakunnan käsittelyyn ). Raportointi tapahtuu niiden osalta osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksessä. Tulosaluetason määrärahat (toimintakatteet) ja menojen ja tulojen erittelyt ovat liitteenä 3. Perusturvapalvelujen investointimäärärahat ovat liitteenä 4. (Valmistelijat/lisätietoja: talouspäällikkö Satu Komulainen
4 Perusturvajohtajan päätösesitys: Perusturvalautakunta puh , perusturvajohtaja Eija Rintala puh ) 1) hyväksyy perusturvapalvelujen toimialan vuoden 2016 käyttösuunnitelman ja tulosaluetason määrärahat nettositovalla tasolla (toimintakatteet) liitteiden mukaisesti, 2) päättää, että tarkemmat valtuuston asettamien säästövelvoitteiden sekä asiakasmaksulisäysten kohdennukset tulosyksikkö 1-tasolle sekä muutoksien aiheuttamat korjaukset sisäisiin eriin tuodaan lautakunnan käsittelyyn , 3) merkitsee tiedoksi kunnanvaltuuston hyväksymät investointimäärärahat (liite 4.), 4) esittää kunnanhallitukselle sekä edelleen kunnanvaltuustolle toimialan käyttösuunnitelmaan sisältyvien tulosalueiden välisten sitovien määrärahojen kohdennuksien muutosten hyväksymistä. Muutoksilla ei ole vaikutusta toimialan toimintakatteeseen. 5) antaa tiedoksi kunnanhallitukselle sekä edelleen kunnanvaltuustolle, että tarkemmat säästövelvoitteiden sekä asiakasmaksulisäysten kohdennukset tulosyksikkö 1-tasolle sekä muutosten aiheuttamat korjaukset sisäisiin eriin tuodaan kunnanhallitukselle sekä edelleen kunnanvaltuustolle mennessä, 6) päättää, että tulosyksikkö 1-tason sitovien tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan lautakunnalle osavuosikatsausten yhteydessä, 7) päättää, että liitteisiin voidaan tehdä tekniset korjaukset ja tarkennukset. Päätös: Perusturvalautakunta päätti hyväksyä esityksen. Liite 1. Liite 2. Liite 3. Liite 4. Perusturvalautakunta 30 Talousarvion täytäntöönpano-ohje Perusturvapalvelujen käyttösuunnitelman tekstiosa Tulosaluetason määrärahat (toimintakatteet) ja menojen ja tulojen erittelyt Perusturvapalvelujen investointimäärärahat Perusturvalautakunta hyväksyi Perusturvapalvelujen vuoden 2016 käyttösuunnitelman, jossa kunnanvaltuuston asettamat säästötavoitteet oli kohdennettu kunkin tulosalueen hallintoon/yhteisiin. Lautakunnan päätöksen mukaisesti toimialalla on käyttösuunnitelman sisältämät säästöt kohdennettu tulosalueittain kustannuspaikoille osittain toiminnassa tapahtuneiden muutosten perusteella, osittain vuoden 2015 toteuman antaman tiedon perusteella sekä osittain kohdennettu palkkoihin sijaismäärärahoja karsimalla ja
5 Perusturvajohtajan päätösesitys: Perusturvalautakunta "juustohöyläämällä" tilinpäätöksen 2015 toteuman perusteella. Säästöjen kohdennuksilla on vaikutuksia perusturvan sisäisiin veloituksiin. Kokonaisvähennys sisäisissä menoissa ja tuloissa on euroa. Tulosaluetason määrärahat (toimintakatteet) ja menojen ja tulojen erittelyt ovat liitteenä 2., tulosyksikkötason määrärahat (tiliryhmätasolla) säästöjen kohdennuksiin ovat liitteenä 3. Edellisessä käyttösuunnitelman käsittelyssä esitetystä poiketen suoriteliitettä ei tuoda lautakunnan käsittelyyn, mutta keskeisimmät suoritetiedot on lisätty käyttösuunnitelman tekstiosaan joka on liitteenä 1. Investointiosaan liite 4. ei ole edellisen käsittelyn jälkeen tehty muutoksia. Pornaisten määrärahojen tarkempi uudelleen tarkastelu tehdään vuoden 2016 ensimmäisen osavuosikatsauksen yhteydessä. 1) hyväksyy perusturvapalvelujen toimialan vuoden 2016 käyttösuunnitelman ja tulosaluetason sekä tulosyksikkötason määrärahat nettositovalla tasolla (toimintakatteet) liitteiden mukaisesti, 2) merkitsee tiedoksi kunnanvaltuuston hyväksymät investointimäärärahat (liite 4.), 3) esittää kunnanhallitukselle sekä edelleen kunnanvaltuustolle toimialan säästöjen kohdennusten vaikutuksesta johtuen käyttösuunnitelmaan sisältyvien tulosalueiden välisten sekä sisäisten menojen ja tulojen sitovien määrärahojen korjauksien hyväksymistä. Muutoksilla ei ole vaikutusta toimialan toimintakatteeseen. 4) päättää, että tulosyksikkö 1-tason sitovien tavoitteiden toteutumisesta raportoidaan lautakunnalle osavuosikatsausten yhteydessä, 5) päättää, että liitteisiin voidaan tehdä tekniset korjaukset ja tarkennukset. Käsittely: Päätös: Talouspäällikkö Satu Komulainen esitteli asiaa kokouksessa. Perusturvalautakunta päätti hyväksyä esityksen. Liite 1. Perusturvapalvelujen käyttösuunnitelman tekstiosa Liite 2. Tulosaluetason määrärahat (toimintakatteet) ja menojen ja tulojen erittelyt Liite 3. Tulosyksikkötason määrärahat (tiliryhmätasolla) säästöjen kohdennuksiin Liite 4. Investointiosa
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Perusturvalautakunta 20.01.2016 Aika 20.01.2016 klo 17:00-18:52 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman.
Tekninen lautakunta 3 26.01.2016 Teknisen toimialan vuoden 2016 talousarvion käyttösuunnitelma 268/02.02/2015 Tekninen lautakunta 3 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 125 hyväksynyt vuoden 2016
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 34 Perusturvalautakunta 09.03.2016 Aika 09.03.2016 klo 17:00-20:27 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Käyttösuunnitelma 2015
Käyttösuunnitelma 2015 Kunnanhallitus 30.3.2015 Sisällysluettelo 1. Tuloslaskelma 2. Käyttötalouden toteutuminen tulosalueittain 3. Rahoituslaskelma 4. Investointiosa 5. Käyttösuunnitelmat toimialoittain
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman.
Tekninen lautakunta 9 27.01.2015 Teknisen toimialan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelma Tekninen lautakunta 9 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden talousarvion sekä vuosien
Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2015 199 Perusturvalautakunta 01.10.2015 Aika 01.10.2015 klo 17:00-17:35 Paikka Kunnantalo, kokoushuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 110 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Perusturvalautakunnan ehdotus vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien taloussuunnitelmaksi
Perusturvalautakunta 85 14.09.2016 Perusturvalautakunnan ehdotus vuoden 2017 talousarvioksi ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelmaksi 199/02.02/2016 Perusturvalautakunta 14.09.2016 85 Kunnanvaltuusto on
Perusturvapalvelujen toimialan 1. osavuosikatsaus 2016 / Vuoden 2016 talousarvion määrärahamuutokset
Perusturvalautakunta 52 19.05.2016 Kunnanhallitus 145 06.06.2016 Kunnanvaltuusto 60 20.06.2016 Perusturvapalvelujen toimialan 1. osavuosikatsaus 2016 / Vuoden 2016 talousarvion määrärahamuutokset 268/02.02/2015
Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 8/ ( 5) Keski- Uudenmaan ympäristölautakunta
Tuusulan kunta Ote pöytäkirjasta 8/2018 1 ( 5) 92 Keski-Uudenmaan ympäristökeskus, osavuosikatsaus tammi-elokuu 2018 TUUDno-2018-1097 Liitteet Valmistelija / lisätiedot: Risto Mansikkamäki risto.mansikkamaki@tuusula.fi
Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle
Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma. Talousarvio 2017 ja vuosien taloussuunnitelma
Palvelutuotannon lautakunta 3 26.01.2017 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Palvelutuotannon lautakunta 26.01.2017 3 Talousarvio 2017 ja vuosien 2018-2019
TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2018 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2017 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön
Liikuntalautakunta Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/ /2016. Liikuntalautakunta
Liikuntalautakunta 7 09.02.2017 Liikuntapalveluiden vuoden 2017 talousarvion käyttösuunniltema 838/02.02.02/2016 Liikuntalautakunta 09.02.2017 7 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 vuoden 2017 talousarvion
Espoon kaupunki Pöytäkirja 221
16.12.2015 Sivu 1 / 1 4640/2015 03.00.00 221 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Titta Tossavainen, puh. 09 816 23300 Jaana Suihkonen, puh. 09
1. 1 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN KOKOUSAJAT JA KOOLLEKUTSUMINEN 2. 2 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄ OLO
VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 1/2008 Keskiviikko 05.03.2007 kello 18.00 Nuorisotila Kellari 1. 1 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN KOKOUSAJAT JA KOOLLEKUTSUMINEN 2. 2 VAPAA AJAN LAUTAKUNNAN PÖYTÄKIRJOJEN TARKASTAMINEN
Kustannus- ja menokehityksen hallintaan ja talouden tasapainottamiseen Mäntsälän kunta hakee säästöjä vuonna 2016 seuraavasti:
1 ( 7 ) Lautakunnille Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpano-ohje Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.12.2015 125 hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman. Vuoden
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 21.08.2014 Sivu 1 / 1 102 Rakennuslautakunnan seurantaraportti I/2014 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600 Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh Virpi Leino, puh
29.10.2015 Sivu 1 / 1 4640/03.00.00/2015 34 Päiväkotien henkilöstömitoitusta koskeva päivähoitoasetuksen muutos Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Virpi Leino, puh. 046 877 1846
MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus ( 7 )
1 ( 7 ) Lautakunnille Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpano-ohje Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 28.11.2016 119 hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion sekä vuosien 2017-2019 taloussuunnitelman. Vuoden
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 Sivistyslautakunta No 28.10.2009 4/2009. Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu 38 No 28.10.2009 4/2009 KOKOUSAIKA Keskiviikkona 28.10.2009 kello 14.00 14.55 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen koululla, käsityöluokka SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset
NOUSIAISTEN KUNTA Kunnanhallitus. Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
NOUSIAISTEN KUNTA 22.12.2015 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2016 talousarvion 7.12.2015 89. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien
Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanoon liittyen annetaan seuraavat tarkentavat ohjeet:
NOUSIAISTEN KUNTA 10.1.2017 Kunnanhallitus Lautakunnille VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Kunnanvaltuusto on hyväksynyt vuoden 2017 talousarvion 12.12.2015 83. Kunnan taloudenpitoa ohjaavien
Talousarvio jakaantuu käyttötalousosaan, tuloslaskelmaosaan, rahoitusosaan ja investointiosaan sekä vastaa kunnan organisaatiorakennetta.
Kaupunginhallitus on hyväksynyt 19.12.2016 535 Savonlinnan kaupunki Talousarvio 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE VUODELLE 2017 Savonlinnan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 12.12.2016 hyväksynyt
Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2013 hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2014-2016 taloussuunnitelman.
MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus 8.1.2014 Lautakunnille Mäntsälän veden johtokunnalle VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 9.12.2013 hyväksynyt vuoden 2014 talousarvion
Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 1 Suunnittelulautakunta sivu 1 Kokousaika 14.3.2012, kello 16.30 18.25 Kokouspaikka Erkin Haussi, Nikkolantie 114 Saapuvilla olleet jäsenet Poissa Lahti Tapani, puheenjohtaja
VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT
Hallintokunnille VUODEN 2019 TALOUSARVION NOUDATTAMINEN JA KÄYTTÖSUUNNITELMAT Talousarvio ja käyttösuunnitelmat Valtuusto on hyväksynyt vuoden 2019 talousarvion ja taloussuunnitelman vuosille 2020 2022
Espoon kaupunki Pöytäkirja 171. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 17.11.2015 Sivu 1 / 1 171 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 lokakuun kuukausiraportti (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816
Espoon kaupunki Pöytäkirja Sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät
20.03.2013 Sivu 1 / 1 890/00.01.01/2013 30 terveyslautakunnalle tiedoksi saapuneet asiat, päätökset ja kirjelmät Valmistelijat / lisätiedot: Hietanen Tommi, puh. (09) 816 23001 etunimi.sukunimi@espoo.fi
MÄNTSÄLÄN KUNTA Kunnanhallitus 10.12.2014 1 ( 7 )
1 ( 7 ) Lautakunnille Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohje Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 8.12.2014 121 hyväksynyt vuoden 2015 talousarvion sekä vuosien 2015-2017 taloussuunnitelman. Vuoden 2014
Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset
Perusturvalautakunta 80 15.12.2015 Kaupunginhallitus 6 11.01.2016 Kaupunginhallitus 118 02.05.2016 Työllistämisvarojen käyttösuunnitelma vuodelle 2016 ja kehittämisehdotukset Petula 15.12.2015 80 Valmistelija:
Toiminnalliset tavoitteet tarkennetaan palvelualuetasolta tulosaluetasolle saakka Targetor Prolla.
1 VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt talousarvion ja -suunnitelman 2017-2019 kokouksessaan 12.12.2016 73 Talousarviokirja 2017 löytyy Tornion kaupungin intranetin
TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018
TALOUSARVION TOIMEENPANO-OHJE 2018 HALSUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 13.2.2018 Sisällys 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERUSTEET... 2 Kuntalain keskeiset määräykset kunnan talouden hoitoon... 2 Kunnan hallintosäännön
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017
KARKKILAN KAUPUNKI TALOUSRAPORTTI 2/2017 1 KÄYTTÖTALOUS 1.1 Raportointi talousarvion toteutumasta Talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kaupunginhallitus
Käyttösuunnitelma 2016
Käyttösuunnitelma 2016 Kunnanhallitus 29.2.2016 2 Sisällysluettelo 1. Tuloslaskelma 2. Käyttötalouden toteutuminen tulosalueittain 3. Rahoituslaskelma 4. Investointiosa 5. Käyttösuunnitelmat toimialoittain
Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600
Espoon kaupunki Kokouskutsu Asia 3. Rakennuslautakunta Sivu 1 / 1
Rakennuslautakunta 01.06.2017 Sivu 1 / 1 3 Rakennuslautakunnan vuoden 2017 ensimmäinen osavuosikatsaus (huhtikuun seurantaraportti) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Sirkku
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 2/
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 2/2015 12 Kokousaika 12.3.2015 kello 18.00 18.52 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka
LAPIN LIITTO Hallitus
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille
Kaupunginhallitus 229 22.06.2015 Kaupunginhallitus 334 05.10.2015 Talousarvion 2016 laatimisohjeet ja toimintakateraami vuosille 2016-2019 307/04/041/2015 KH 22.06.2015 229 Valtuuston talousarvioseminaari
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015
Talousarvio 2015 1 (5) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2015 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 15.12.2014 hyväksymää talousarviota.
Kunnallinen Asetuskokoelma
N:o 490/2012 Pietarsaaren kaupungin Kunnallinen Asetuskokoelma TALOUS JA TILINTARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 9 muutettu kaupunginvaltuuston kokouksessa 30.1.2001 12 muutettu kaupunginvaltuuston
VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
1 VUODEN 2018 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERIAATTEET... 2 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN... 2 3. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET... 4 4. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT...
VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Kunnanhallitus 263 10.10.2018 Kunnanhallitus 302 05.11.2018 Kunnanhallitus 317 21.11.2018 VUODEN 2019 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAATIMINEN (INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 SAAKKA)
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki
Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen
Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle (ohm. 120)
Perusturvalautakunta 73 25.08.2016 Kunnanhallitus 167 12.09.2016 Perusturvalautakunta 85 29.09.2016 Kunnanhallitus 207 17.10.2016 Perusturvatoimen vuoden 2016 talousarvion muuttaminen - esitys valtuustolle
Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa
Tekninen lautakunta 27 23.04.2015 Vastuunjakotaulukko kunnan kiinteistöihin kohdistuvissa hankinnoissa 154/02.07.01/2015 266/02.07.01/2012 Tekla 61 Kiinteistöjen käyttäjien ja ylläpitäjien välillä on ollut
Ehdotus Esittelijä: Markku T Tuunainen, perusturvajohtaja
Mäntyharju Ote pöytäkirjasta 8/2015 1 (5) Perusturvalautakunta, 31, 21.10.2015 Perusturvalautakunta, 36, 10.11.2015 36 Talousarvio 2016 / perusturvalautakunta MjuDno-2015-1188 Perusturvalautakunta, 21.10.2015,
Toiminnalliset tavoitteet ovat valtuustoon nähden sitovia.
Palvelutuotannon lautakunta 6 29.01.2015 Palvelutuotannon lautakunnan vuoden 2015 käyttösuunnitelma 897/02.02.02/2014 Palvelutuotannon lautakunta 6 Kuntalain mukaan kunnanvaltuuston hyväksymä talousarvio
Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä
Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Riskit /tavoitteet: - mitkä ovat tavoitteet, joiden ainakin pitää toteutua? (näkökulma kunnan asukkaiden
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset alkaen
Perusturvalautakunta 57 19.05.2016 Yksityisen hoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen kuntalisän muutokset 1.8.2016 alkaen 241/05.10.00/2016 Perusturvalautakunta 57 Lainsäädännöllistä ja valtuuston päättämää
Perusturvalautakunnan ehdotus vuoden 2015 talousarvioksi ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelmaksi
Perusturvalautakunta 83 10.09.2014 Perusturvalautakunnan ehdotus vuoden 2015 talousarvioksi ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelmaksi Perusturvalautakunta 83 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 16.6.2014
KUNNANVALTUUSTO No 1/2016. KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1
KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 1/2016 KOKOUSAIKA 07.03.2016 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 1 2 3 4 5 1 6 2 7 8 Kokouksen
Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti
Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä
Sivistyslautakunta 2 / 2015
KOKOUSKUTSU/ ASIALISTA Sivistyslautakunta 2 / 2015 Kokousaika 17.3.2015 klo 18:00 Kokouspaikka Mäntyharjun kunnanvirasto, kokoushuone Lahna Kokousen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajien
Henkilöstösuunnitelma liitetään osaksi taloussuunnitelmaa.
Talouspalvelut 8.8.2016 Palvelukeskuksille VUODEN 2017 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2018-2019 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi laadittavalla
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi
VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi
klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET
KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Sivistyslautakunta Sivu 21 KOKOUSAIKA 28.2.2012 klo 17.00-19.00 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Mäkinen
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015
LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs
Mikkeli Pöytäkirja 2/2017 1 (7) Aika 16.02.2017, klo 16:30-17:19 Paikka Kaupungin virastotalo, Maaherrankatu 9-11, kokoushuone 3, 3. krs Käsitellyt asiat 4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Pöytäkirjan
Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään
Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu
LAPIN LIITTO Hallitus Liite
LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset
Tekninen lautakunta 1 18.01.2018 Kunnanhallitus 20 29.01.2018 Valtuusto 4 07.02.2018 Kunnallistekniikan rakentamisohjelmien hyväksyminen vuodelle 2018 sekä määrärahaja tuloarviomuutokset TEKLA 1 Vuoden
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Kunnanhallitus (6) PL Eura. Hallintokunnat Toimielinten puheenjohtajat VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
Kunnanhallitus 30.12.2015 1(6) PL 22 27511 Eura Hallintokunnat Toimielinten puheenjohtajat VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion kokouksessaan 7.12.2015.
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/
PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Tekninen lautakunta 29.02.2016 AIKA 29.02.2016 klo 17:00-17:40 PAIKKA Kirkonkylän palo- ja pelastusasema KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 8 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
Liitteet 1 raportti valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen tammielokuu
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 7/2015 1 (7) Kunnanhallitus, 141, 21.09.2015 Kunnanvaltuusto, 33, 28.09.2015 Kunnanhallitus, 219, 07.12.2015 Kunnanvaltuusto, 53, 14.12.2015 53 Käyttötalouden vuoden 2015
Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja
Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys. Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous
Perusturvapalvelujen toimialan määrärahankorotusesitys Vt. perusturvajohtaja Jaana Koskela Valtuuston kokous 15.12.2018 Perusturvan talous menolajeittain TP 2017 TOT 10 / 2017 TA 2018 TOT 10 / 2018 Tot-%
Ylityksiä on perusteltu seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunnan lisämäärärahaesitys TA Valmistelija: taloussuunnittelija Janne Katajamäki,
Kaupunginhallitus 69 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 14 07.03.2016 Määrärahaylityksen myöntäminen vuodelle 2015 62/02.02.00.03/2015 Kaupunginhallitus 29.02.2016 69 Valmistelija: henkílöstö- ja talouspäällikkö.
VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS
VUODEN 2016 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET SISÄLLYS 1. TALOUDEN JA TOIMINNAN PERIAATTEET... 2 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN... 3 3. HENKILÖSTÖ, VIRAT JA TOIMET... 4 4. INVESTOINNIT JA MUUT HANKINNAT...
TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2017 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2017 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 14.12.2016 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Sivistyslautakunta 27.10.2015. Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto
LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 87 Kokousaika 27.10.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 75 76 77 78 79 80 81 82 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien
Kunnanhallitus Selvityspyyntö / sivistystoimi
Kunnanhallitus 12.9.2016 Selvityspyyntö 27.6.2016 / sivistystoimi - v. 2016 Tähän meno- tarvittaessa ja tulokehitys otsikko - palveluiden ostojen kehitys varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta erilliset
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
Sivistystoimialan kuukausiraportti. Syyskuu 2017
Sivistystoimialan kuukausiraportti Syyskuu 2017 Talousraportti Syyskuu 2017 Tulosyksikkö 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS 1000SIVISTYS Sivistystoimiala Sivistystoimiala Sivistystoimiala
VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET
VUODEN 2014 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN-PANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kuntalain 65 :ssä on talousarvioperiaatteita koskevat säännökset. Valtuuston on vuoden loppuun mennessä
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko
Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot
SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET
Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan
Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1
ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 2 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 23.2.2012, kello 18.00 19.30 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Seppälän nuorisotalo Löppönen Markku, puheenjohtaja
Kunnanhallitus KH Hallintokunnat Toimielinten puheenjohtajat VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
Kunnanhallitus 16.1.2016 KH 16.1.2017 Hallintokunnat Toimielinten puheenjohtajat VUODEN 2017 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET Valtuusto hyväksyi vuoden 2017 talousarvion kokouksessaan 12.12.2016. Kunnanhallitus
TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016
Talousarvio 2016 1 (6) TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODELLE 2016 Vuoden 2016 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava kaupunginvaltuuston 14.12.2015 hyväksymää talousarviota.
TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE
SIIKAJOEN KUNTA TALOUSARVION 2015 TÄYTÄNTÖÖNPANO - OHJE Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava valtuuston 10.12.2014 hyväksymää talousarviota ja sen perusteluja hallintosäännön