Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
|
|
- Leo Myllymäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (7) Tampere / J. Mäkelä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LOUNAISSUUNNAN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen sijainti ja tavoitteet sekä kerrotaan, miten alueen osalliset voivat vaikuttaa kaavoitukseen ja kuinka kaavan vaikutuksia arvioidaan suunnittelutyön aikana. a (OAS) tarkennetaan kaavatyön edetessä. FCG Planeko Oy Pyhäjärvenkatu 1, Tampere Puh , fax , Y-tunnus
2 2 Suunnittelualue Suunnittelualue rajautuu lännessä Vanajaveteen (Kärjenniemenselkä), pohjoisessa Veijonlahteen Varsanhännän teollisuusalueeseen sekä koillisessa Yrjölän ja Raikkaan asemakaava-alueisiin. Etelässä suunnittelualueen raja kulkee laajemman metsäisen selänteen poikki. Tavoitevuosi Osayleiskaavalle ei ole asetettu tiettyä tavoitevuotta. Yleiskaavaa tarkistetaan tavallisesti n. 20 vuoden välein. Osayleiskaavan tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan yleiskaavan tarkoituksena on kunnan tai sen osan yhdyskuntarakenteen tai sen osan yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteen sovittaminen. Alueella ei ole ranta-alueita lukuun ottamatta oikeusvaikutteista osayleiskaavaa, jota voisi pitää ohjeena yksityiskohtaisemmalle maankäytön suunnittelulle. Osayleiskaavassa käsitellään mm. seuraavia maankäytöllisiä kysymyksiä: Lähtökohdat - keskustan taajama-asumisen laajenemisalueet - täydennysrakentamisen alueet - ajoneuvo- ja kevyen liikenteen pääverkko - julkisten palvelujen tarve ja sijainti - rantojen käyttö - rakennetun arvokkaan kulttuuriympäristön säilyttäminen - kiinteiden muinaisjäännösten suojelu - arvokkaan luonnonympäristön säilyttäminen - keskeisten virkistysalueiden ja yhteyksien osoittaminen Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Valtioneuvoston hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) muodostavat maankäytön suunnittelun ylimmän tason. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan tavoitteet on otettava huomioon ja niiden toteuttamista on edistettävä maakunnan suunnittelussa, kuntien kaavoituksessa ja valtion viranomaisten toiminnassa. Osayleiskaava-alueelle ei kohdistu erityisiä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita. Maakuntakaava Pirkanmaan maakuntavaltuuston hyväksymässä, valtioneuvoston vahvistamassa (KHO vahv ) maakuntakaavassa alue on pääosin ilman kaavamerkintöjä. Yrjölän alue sekä Vallon alue (Sääksmäentien itäpuoli) ovat taajamatoimintojen aluetta. Vallonjärvi on osoitettu luonnonsuojelualueeksi ja järven itäosat ovat Natura 2000 verkoston aluetta. Alueen halkaiseva maantie 130 on maakuntakaavassa merkitty seudullisesti merkittävänä. Merkintöjen selitykset ja suunnittelumääräykset Maakuntakaava on ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa ja asemakaavaa sekä muussa maankäytön suunnittelussa.
3 3 Kuva 2. Ote maakuntakaavasta. Kaava-alueen rajaus punaisella. Valkeakosken rakenneyleiskaava Kaupunginvaltuuston vahvistamassa oikeusvaikutuksettomassa Valkeakosken rakenneyleiskaavassa Vallon itäpuoli ja nk. Haapasaaren alue on esitetty uusina asuinalueina (A). Muutoin suunnittelualue on pääosin maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M) tai maa- ja metsätalousvaltaista aluetta, jolla on ulkoilun ohjaamistarvetta (MU). Suunnittelualueen pohjoispuolella on teollisuusalueita (TT) sekä varaus vaarallisia kemikaaleja käyttävälle laitokselle (T/kem). Myöhemmin rakenneyleiskaavaa on jatkettu laatimalla Säkkisaaren alueesta kaavataloudellinen ja laadullinen esiselvitys. Siinä Säkkisaari todettiin mahdolliseksi tulevaisuuden kasvusuunnaksi. Rantavyöhykkeellä on voimassa v vahvistettu Valkeakosken rantojen osayleiskaava, jota sovelletaan oikeusvaikutteisena. Asemakaavatilanne Yrjölän alue sekä Vallon alueen pohjoisosat on asemakaavoitettu. Näiden lisäksi Säkkisaaressa on voimassa v hyväksytty rantakaava.
4 4 Kuva 3. Ote rakenneyleiskaavasta. Maakunnalliset selvitykset ja ohjelmat: - Pirkanmaan maakuntaohjelma (hyv. maakuntavaltuustossa ) - Pirkanmaan kulttuurihistorialliset kohteet. Tampereen seutukaavaliitto Alueella on maakunnallisesti arvokas rakennetun ympäristön kohde: Taavetinlahden jugend-huvila. Muut aluetta koskevat selvitykset ja suunnitelmat: - Valkeakoski. Ympäristönsuojelun kokonaissuunnitelma Valkeakosken typenoksidi-, hiukkas- ja haisevien rikkiyhdistepäästöjen leviämislaskelmat. Ilmatieteen laitos Valkeakosken luontokohteet. Nina Järvinen Luontokohteet, selvitys. Kylmäkoski, Toijala, Valkeakoski, Viiala. Tampereen seutukaavaliitto D 85, Säkkisaaren rantakaavan luontoselvitys (Ekotoni Ky 2000) sekä lintu- ja liito-oravaselvitys (Valkeakosken lintuharrastajat ry 2001) - Vuohilahti-Harjunkallio-Haapasaari-Heikkilän alue, kasvisto- ja linnustoselvitys Jorma Ahola, Markku Alanko.
5 5 - Vuohilahden Tavaksenlahden välinen ranta-alue Rapolantien länsipuolella, kasvikartoitus Jorma Ahola, Markku Alanko. - Lounaissuunnan osayleiskaavan liito-oravaselvitys. FCG Planeko Oy Säkkisaaren ja Vuohilahden alueille maanomistajan toimesta tehdyt maankäyttöluonnokset. Laadittavat selvitykset: - Rakennetun kulttuuriympäristön inventointi - Historiallisen ajan muinaisjäännösten arkeologinen inventointi - Natura-arvion tarpeellisuuden harkinta - Rakenneyleiskaavan kaavataloudellisen vertailun päivitys Kuva 4. Ote rantaosayleiskaavasta.
6 6 Suunnittelun tavoitteet Työn tarkoituksena on tutkia suunnittelualueen mahdollisuudet Valkeakosken pitkän tähtäimen kasvualueena. Erityisesti tutkitaan asuinrakentamisen mahdollisuuksia, vetovoimatekijöitä ja luonnetta. Osayleiskaavan tavoitteet muotoillaan kehityskuvien laatimisen yhteydessä kaavan ohjausryhmässä, joka koostuu kaupungin viranhaltijoista sekä luottamusmiehistä. Vaihtoehdot Osayleiskaavan valmisteluvaiheessa laaditaan kehityskuvia, jotka toimivat maankäyttövaihtoehtoina. Luonnosvaiheessa asetetaan nähtäville yksi kaavaluonnos, joka perustuu kehityskuvatarkasteluihin. Osalliset ja vuorovaikutuksen järjestäminen Osayleiskaavan valmistelussa varmistetaan kaikkien asukkaiden, maanomistajien, yritysten, järjestöjen, viranomaisten sekä muiden osallisten osallistumismahdollisuudet sekä kaavan tavoitteiden asetteluun että itse ratkaisujen muokkaamiseen ja kaavan vaikutusten arviointiin. Kaavoituksen valmisteluvaiheessa (kehityskuvien laadinta ja tavoitteiden asettelu) järjestetään alueellisia työpajoja. Varsinainen virallinen vuorovaikutus tapahtuu nähtävilläpitojen, kuulutusten ja aktiivisen tiedottamisen kautta. MRL 62 :n mukaan osallisia ovat alueen maanomistajat ja ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa, sekä viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Tämän rakenneosayleiskaavatyön osallisia ovat: alueen maanomistajat ja asukkaat kuntalaiset paikallisyhdistykset kaupungin hallintokunnat Pirkanmaan ympäristökeskus Pirkanmaan liitto Pirkanmaan maakuntamuseo Tiehallinto, Hämeen tiepiiri naapurikunnat alueella toimivat verkkoyhtiöt Turvatekniikan keskus Tukes Osallisten luetteloa täydennetään tarvittaessa. Kaavan laadintavaiheet ja tiedottaminen Vireillepanovaihe. Osayleiskaavan vireilletulosta kuulutetaan paikallislehdessä osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävillepanon yhteydessä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä kaupungintalolla nähtävilläoloaikana sekä kaupungin internet-sivuilla Kaavan tavoitteista, tarvittavista selvityksistä ja arvioitavista vaikutuksista järjestetään viranomaisneuvottelu (MRL 66 ) vireillepanovaiheessa. Osallisilla on mahdollisuus antaa mielipiteensä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. Kehityskuvavaihe. Alueen asukkaille ja maanomistajille järjestetyissä työpajoissa pohditaan yhdessä kaavan tavoitteita ja maankäytön vaihtoehtoja. Kehityskuvia/ideasuunnitelmia vertaillaan ja arvioidaan seudullisesta näkökulmasta. Vertailusta tuotetaan sanallinen kooste, jossa pyritään tuomaan esiin kehityskuvien yhteneväisyydet ja erot. Kehityskuvia havainnollistetaan karttaesityksin. Kehityskuvista laaditaan lehdistötiedote. Kehityskuvat pidetään nähtävillä kaupungintalolla
7 7 sekä kaupungin internet-sivuilla. Osallisilla on mahdollisuus antaa mielipiteensä laadituista kehityskuvista. Palautteen perusteella ohjausryhmä päättää kaavaluonnoksen sisällöstä. Luonnosvaihe. Keskustaajaman alueelle laaditaan kaavaluonnos, jossa otetaan kantaa mm. seuraaviin asioihin: - Yhdyskuntarakenne: kasvusuunnat ja uudet alueet, täydennys- ja tiivistämisrakentaminen - Elinkeinot: aluevaraustarpeet - Asutus: sijainti, luonne, mitoitus ja aluevaraustarpeet - Palvelut: sijainti, aluevaraustarpeet - Liikennejärjestelmä: liikenneverkko, joukkoliikenne, yhteystarpeet, kevyt liikenne - Teknisen huollon yhteydet ja aluevaraukset - Ekologiset yhteydet, virkistysreitit, suojelu- ja virkistysalueet, maiseman ja kulttuuriympäristön arvokohteet. Kaavaselostuksessa arvioidaan, miten kaavaluonnos vastaa kaavalle asetettuja tavoitteita sekä maankäyttö- ja rakennuslaissa (39 ) asetettuja yleiskaavan sisältövaatimuksia. Kaavaluonnosaineisto asetetaan julkisesti nähtäville lehtikuulutuksella. Aineisto pidetään nähtävillä myös kaupungin internet-sivuilla. Luonnosvaiheessa laaditaan lehdistötiedote sekä järjestetään avoin yleisötilaisuus ja kaavaluonnoksesta on mahdollisuus jättää kirjallinen mielipide. Viranomaisilta pyydetään lausunnot. Saadut mielipiteet ja lausunnot käsitellään ohjausryhmässä, joka antaa ohjeet kaavaehdotuksen laatimiselle. Ehdotusvaihe. Luonnosaineistosta saadun palautteen perusteella laaditaan osayleiskaavaehdotus, jonka kaupunginhallitus käsittelee. Kaavaehdotus pidetään nähtävillä 30 päivän ajan lausuntojen antamista ja mahdollisten muistutusten tekemistä varten. Nähtävillä olosta tiedotetaan lehtikuulutuksella ja lehdistötiedotteella sekä kaupungin internet-sivuilla. Kaavaehdotuksesta jätettyihin muistutuksiin laaditaan vastineet ja mikäli ne antavat aihetta, osayleiskaavaa tarkistetaan. Tarvittaessa järjestetään toinen viranomaisneuvottelu. Suunnittelutyön edetessä voidaan aiemminkin järjestään ylimääräisiä työneuvotteluja viranomaistahojen kanssa. Hyväksymisvaihe. Osayleiskaavaehdotuksen hyväksyy Valkeakosken kaupunginvaltuusto, jonka päätöksestä tyytymättömällä on mahdollisuus valittaa hallintooikeuteen. Vaikutusten arviointi Vaikutusarvioinnissa arvioidaan kaavan toteuttamisen merkittävät välilliset ja välittömät vaikutukset (MRL 9 ) mm. ihmisen elinoloihin ja elinympäristöön alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen ja liikenneturvallisuuteen maisemaan, kulttuuriympäristöön ja rakennettuun ympäristöön luonnonympäristöön ja pohjavesialueisiin
8 8 Suunnitteluaikataulu Suunnittelutyö on käynnistynyt keväällä Suunnittelutyöhön liittyvät kuulemiset pyritään ajoittamaan seuraavasti: - Vireillepanovaihe lokakuu Kehityskuvavaihe marraskuu Luonnosvaihe tammikuu Ehdotusvaihe huhtikuu 2009 Aikataulu on tavoitteellinen ja sitä tarkistetaan suunnittelutyön edetessä. Yhteyshenkilöt kaavan laadinnassa Mielipiteet osoitetaan vireillepano-, kehityskuva- ja luonnosvaiheessa ohjausryhmälle ja ehdotusvaiheessa kaupunginhallitukselle. Asemakaavamuutoksen laadinnasta antavat lisätietoja: / kaavoitusarkkitehti Teija Mäkelä Sääksmäentie 2, PL 20, Valkeakoski. puh , sähköposti: teija.makela@vlk.fi FCG Planeko Oy / projektipäällikkö Juha Mäkelä puh , sähköposti: juha.makela@fcg.fi Päivitykset
KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
Anttilankuja. Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
22.1.2018 Anttilankuja Asemakaavan muutos kaava nro 504 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
HOLMINRANNAN OSAYLEISKAAVAMUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Valkeakosken kaupunki Holminrannan osayleiskaavamuutos 19.9.2011 1 (7) Valkeakosken kaupunki HOLMINRANNAN OSAYLEISKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503
17.9.2018 Järvipolku Asemakaavan muutos kaava nro 503 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Arkkitehtitoimisto Kaarlo Rohola Oy Apiankatu 1 / 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS)
VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos. kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
16.11.2015 VARSANHÄNNÄN Asemakaavan muutos kaava nro 489 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Kangasalantie, asemakaava ja asemakaavan muutos, kaava nro 468 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet
Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
13.6.2018 Kerhomajan palloiluhalli Asemakaavan muutos kaava nro 502 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e
Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA SÄKYLÄN KUNTA Karjankujan asemakaavan muutos, kortteli 156 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21555 1 (8) Seppänen Pekka Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos. kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
12.10.2015 VANHANKYLÄN LIIKEALUEEN MUUTOS Asemakaavan muutos kaava nro 485 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA
SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Pässinmäki, asemakaavan muutos, kaava nro 456 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI
OAS 1 (8) UPM Kymmene Oyj 4.10.2016 VIRTAIN KAUPUNKI, SEINÄJÄRVI SEINÄJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Salonkatu IV, kaava nro 448 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Seivalan ranta-asemakaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A ANNIKKI SEIVALA Seivalan ranta-asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22621 1 (8) Sisällysluettelo Seivalan ranta-asemakaava... 2 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän
Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
1.4.2019 Aluesairaalan kaavamuutos II kaava nro 486 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3 7 6
KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
25.1.2016 Sointulan koulu Asemakaavan muutos kaava nro 453 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA RUSKON KUNTA Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21831 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (9)
Jutikkalan osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Jutikkalan osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
Outlet-kylän asemakaava
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HUMPPILAN KUNTA Outlet-kylän asemakaava 20.6.2013, 3.2.2014, tark. FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P22086 1 (8) Sisällysluettelo Outlet-kylän asemakaava... 2 1 Suunnittelualue...
Puranpojantien asemakaavan muutos
LIITE 1 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A PAIMION KAUPUNKI Puranpojantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23877 1 (9) Maritta Heinilä/ Pekka Seppänen Sisällysluettelo 1 Suunnittelualueen
Kumpulan alueen asemakaava
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA HUMPPILAN KUNTA Kumpulan alueen asemakaava FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19737 1 (8) Sisällysluettelo 1 Suunnittelualue... 2 2 Suunnittelutehtävän määrittely ja tavoitteet...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 11.5.2015 päivitetty: 4.2.2016 on lakisääteinen
9013 Tuulialan asemakaavan muutos, Harjutie
9013 Tuulialan asemakaavan muutos, Harjutie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Apianlahti, asemakaavan muutos, kaava nro 459 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
Kerhomajankadun. kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA. 16.11.2015, tark 25.1.2016
16.11.2015, tark 25.1.2016 Kerhomajankadun kaavamuutos kaava nro 487 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
LEMPÄÄLÄN KUNTA. 1. Aloite Asemakaavaa on alettu laatia Lempäälän kunnan aloitteesta.
1 LEMPÄÄLÄN KUNTA 2090 Moisio-Hakkarin asemakaava, Kiviahon pohjoisosan laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.3.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
VIRTAIN KAUPUNKI, TOISVESI
OAS 1 (8) UPM Kymmene Oyj 4.10.2016 VIRTAIN KAUPUNKI, TOISVESI ILOMÄEN JA RAJALAHDEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päivämäärä 4.10.2011 KOKKOLAN KAUPUNKI KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 KONTTILAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Tarkastus Päivämäärä 4.10.2011 Laatija Jouni Laitinen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty
Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen
KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014
HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
382-RAK1814 IKAALISTEN KAUPUNKI KAURARANNAN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.2.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti
OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan
RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan
SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE
KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE
KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava
Kirkkojärvi Heinijärvi Herttuala Jumesniemi osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.6.2004, tarkistettu 6.5.2009 ja 9.5.2011 Kunnanhallitus 18.5.2009 2 KIRKKOJÄRVI HEINIJÄRVI HERTTUALA JUMESNIEMI
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.
KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1805 MYNÄMÄEN KUNTA HIITTIÖNPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.4.2018 24.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan
Haka-alueen laajennus. Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA
5.8.2019 Haka-alueen laajennus Asemakaava ja asemakaavan muutos kaava nro 499 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA Valkeakosken kaupunki Kaupunkisuunnittelu 37600 Valkeakoski OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA
TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala
9011 Tuulialan asemakaavan muutos, Lahnatie
9011 Tuulialan asemakaavan muutos, Lahnatie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.8.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LENKKITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OSAKORTTELI 1203 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 2.12.2014 päivitetty: 4.5.2015 on lakisääteinen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
P Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti (punainen ympyrä) ja likimääräinen rajaus (punainen katkoviiva).
Tekla 17.1.2019 4, liite no 6 1 (8) Leskinen Timo Lapinlahden kunta Korttelin 61 (osa) asemakaavan muutos (OAS) Mikä on osallistumis- ja arviointisuunnitelma? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA
TAMPERE, KÄMMENNIEMI TILAN KOIVUNIEMI RN:o 1:4 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS)
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.
OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS