KOLME TAPAA SUUNNITELLA ASIAKASLÄHTÖISIÄ KOULUTUSPALVELUJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOLME TAPAA SUUNNITELLA ASIAKASLÄHTÖISIÄ KOULUTUSPALVELUJA"

Transkriptio

1

2 KOLME TAPAA SUUNNITELLA ASIAKASLÄHTÖISIÄ KOULUTUSPALVELUJA Käyttäjiä ei kuunnella, oppilaitos suunnittelee ja toteuttaa palvelun. Suunnitellaan omista lähtökohdista tarjontaperusteisesti perustuen ennakointitietoon. Käyttäjiä kuunnellaan, oppilaitos suunnittelee ja toteuttaa palvelun. Suunnittelu perustuu asiakkaiden kuulemiseen. Kumppaneita kuunnellaan ja palvelua suunnitellaan yhdessä. Yritystä, henkilöstöä ja kumppaneita kuunnellaan ja palvelu toteutetaan yhdessä asiakkaan ja verkostotoimijoiden kanssa.

3 KOLME TAPAA SUUNNITELLA ASIAKASLÄHTÖISIÄ KOULUTUSPALVELUJA Käyttäjiä ei kuunnella, oppilaitos suunnittelee ja toteuttaa palvelun. Suunnitellaan omista lähtökohdista tarjontaperusteisesti perustuen ennakointitietoon. Tutkinto- ja lyhytkurssitarjotin Käyttäjiä kuunnellaan, oppilaitos suunnittelee ja toteuttaa palvelun. Suunnittelu perustuu asiakkaiden kuulemiseen. Ryhmille suunnitellut koulutukset, kurssitarjotin Kumppaneita kuunnellaan ja palvelua suunnitellaan yhdessä. Yritystä, henkilöstöä ja kumppaneita kuunnellaan ja palvelu toteutetaan yhdessä asiakkaan ja verkostotoimijoiden kanssa. Asiakaslähtöiseen tarpeeseen tuotetut koulutuspalvelut.

4 CASE: PALVELE ASIAKASTASI ENGLANNIKSI Asiakkaan kuvaus palvelun tarpeesta ja toteutuslaajuudesta Ulkomaalaisten asiakkaiden palveleminen englannin kielellä 10 * 1,5 h (2 viikon välein, kesto noin 3 kk) Koulutuksen hinta: xx, mitkä ovat asiakkaalle syntyvät todelliset kustannukset Asiakkaan toiveet sisällöstä Opastaminen ja neuvominen Kohteliaisuus ja asiakaspalvelu Small talk: Esittäytyminen, esittely Suomi ompi maamme Yritysesittely Puhelin englanti Sähköpostienglanti Ammatillinen kieli

5 ASIAKKAAN PAIKALLINEN TARVE CASE: PALVELE ASIAKASTASI ENGLANNIKSI Asiakkaan kuvaus palvelun tarpeesta ja toteutuslaajuudesta Ulkomaalaisten asiakkaiden palveleminen englannin kielellä 10 * 1,5 h (2 viikon välein, kesto noin 3 kk) Koulutuksen hinta: xx, mitkä ovat asiakkaalle syntyvät todelliset kustannukset Asiakkaan toiveet sisällöstä opastaminen ja neuvominen kohteliaisuus ja asiakaspalvelu small talk: Esittäytyminen, esittely Suomi ompi maamme yritysesittely puhelinenglanti sähköpostienglanti ammatillinen kieli Toteutus Oma opettaja Oppimisympäristö oppimisen tukena (Optima) Ennakkotehtävä/ennakkotesti (sähköinen) Ammattisanasto asiakkaalta ennakkoon opettajalle Palautekysely

6 ASIAKASKETJUN TARVE CASE: PALVELE ASIAKASTASI ENGLANNIKSI Asiakkaan kuvaus palvelun tarpeesta ja toteutuslaajuudesta Ulkomaalaisten asiakkaiden palveleminen englannin kielellä 10 * 1,5 h (2 viikon välein, kesto noin 3 kk) Koulutuksen hinta: xx, mitkä ovat asiakkaalle syntyvät todelliset kustannukset Asiakkaan toiveet sisällöstä opastaminen ja neuvominen kohteliaisuus ja asiakaspalvelu small talk: Esittäytyminen, esittely Suomi ompi maamme yritysesittely puhelinenglanti sähköpostienglanti ammatillinen kieli Toteutus Ammatillisen aikuiskoulutuksen verkoston opettajat Oppimisympäristö oppimisen tukena (Optima) Ennakkotehtävä/ennakkotesti (sähköinen) Ammattisanasto asiakkaalta ennakkoon opettajalle Palautekysely

7 UUDEN ASIAKASKETJUN TARVE CASE: PALVELE ASIAKASTASI ENGLANNIKSI Asiakkaan kuvaus palvelun tarpeesta ja toteutuslaajuudesta Sama tuote mukautetulla aikataululla ICT-alan sanasto Asiakkaan toiveet sisällöstä opastaminen ja neuvominen kohteliaisuus ja asiakaspalvelu small talk: Esittäytyminen, esittely Suomi ompi maamme yritysesittely puhelinenglanti sähköpostienglanti ammatillinen kieli Toteutus Aikuiskoulutusta toteuttavien oppilaitosten verkosto (ammattikorkeakoulut) Oppimisympäristö oppimisen tukena (Optima) Ennakkotehtävä/ennakkotesti (sähköinen) Ammattisanasto asiakkaalta ennakkoon opettajalle Palautekysely

8 Vaikutus: Kannattavat ja laadukkaat asiakaslähtöiset koulutuspalvelut Eri koulutusalat Eri organisaatiot KOULUTUSPALVELUN TUOTEKEHITYKSEN PROSESSI Kehitystavoite: Malli asiakaslähtöiselle koulutuspalvelulle Toimiva malli asiakkaan kielikoulutuksen toteuttamiseksi Uuden asiakasketjun kielikoulutus Asiakasketjun kielikoulutus Asiakkaan kielikoulutus Lähtötilanne Koulutustarjotin

9

10 ASIAKKAAN UUSI TARVE CASE: SERTIOSAAJIA UUSIIN YRITYKSIIN Asiakkaan kuvaus palvelun tarpeesta ja toteutuslaajuudesta (mukana 4 yritystä) Liiketoiminnan strategia ja asiakaslupaus; uuden yrityksen koko henkilöstö on sertiosaajia 12 * 7 h (2 pv + 2 pv+ 2pv + 2pv + 2pv + 2pv ), kesto noin 2 kk) Koulutuksen hinta: xx, mitkä ovat asiakkaalle syntyvät todelliset kustannukset Asiakkaan toiveet sisällöstä End User, 2pv Technical Deep Dive, 2pv ItPro Deep Dive, 2pv ItPro Deep Dive, 2pv Tehtäväkirja; itsenäinen työ Dev DeepDive, 2pv Dev DeepDive, 2pv Tehtäväkirja; itsenäinen työ Asiantuntijamentorointi; ItPro-alusta, 2 h Sertifiointitesti, 2 x 3h

11 ASIAKKAAN JA SEUDUN TARVE CASE: SERTIOSAAJIA UUSIIN YRITYKSIIN Asiakkaan kuvaus palvelun tarpeesta ja toteutuslaajuudesta (mukana 4 yritystä); yhteinen näkemys Liiketoiminnan strategia ja asiakaslupaus; uuden yrityksen koko henkilöstö on sertiosaajia osaamiskartoituksen pohjalta (headhunting) 16 * 7 h (2 pv + 2 pv+ 3pv + 3pv + 3pv + 3pv ) + tuotantoryhmätyö, kesto noin 5 kk) Koulutuksen hinta: xxx, mitkä ovat asiakkaalle syntyvät todelliset kustannukset => tuottava tiimin jäsen heti Asiakkaan toiveet sisällöstä End User, 2pv Technical Deep Dive, 2pv ItPro Deep Dive, 3pv ItPro Deep Dive, 3pv Tehtäväkirja; itsenäinen työ Dev DeepDive, 3pv Dev DeepDive, 3pv Tehtäväkirja; itsenäinen työ Asiantuntijamentorointi; ItPro-alusta, 2 h Sertifiointitesti, 2 x 3h Tuotantoryhmätyö Seniorarkkitehdin ohjaus, 3 x 2h Toteutus Ulkoinen asiantuntijaopettaja (koulutusyritys) Oppimisympäristö oppimisen tukena (ItPro) Työtestaus (sähköinen & mobiili) Yritysperehdytys asiakkailta ennakkoon opettajalle Palautekysely

12 ASIAKASKUMPPANIEN TARVE CASE: SERTIOSAAJIA UUSIIN YRITYKSIIN Asiakkaan kuvaus palvelun tarpeesta ja toteutuslaajuudesta (mukana 4 yritystä); yhteinen näkemys Liiketoiminnan strategia ja asiakaslupaus; uuden yrityksen koko henkilöstö on sertiosaajia osaamiskartoituksen pohjalta (headhunting) 16 * 7 h (2 pv + 2 pv+ 3pv + 3pv + 3pv + 3pv ) + tuotantoryhmätyö, kesto noin 5 kk) Koulutuksen hinta: xxx, mitkä ovat asiakkaalle syntyvät todelliset kustannukset => tuottava tiimin jäsen heti Asiakkaan toiveet sisällöstä End User, 2pv Technical Deep Dive, 2pv ItPro Deep Dive, 3pv ItPro Deep Dive, 3pv Tehtäväkirja; itsenäinen työ Dev DeepDive, 3pv Dev DeepDive, 3pv Tehtäväkirja; itsenäinen työ Asiantuntijamentorointi; ItPro-alusta, 2 h Sertifiointitesti, 2 x 3h Tuotantoryhmätyö Seniorarkkitehdin ohjaus, 3 x 2h Toteutus Ammatillisen aikuiskoulutuksen verkoston opettajat Oppimisympäristö oppimisen tukena (ItPro) Työtestaus (sähköinen & mobiili) Yritysperehdytys asiakkailta ennakkoon opettajalle Palautekysely

13 UUSIEN SEUTUJEN TARVE CASE: SERTIOSAAJIA UUSIIN YRITYKSIIN Asiakkaan kuvaus palvelun tarpeesta ja toteutuslaajuudesta (mukana 4 yritystä); yhteinen näkemys Liiketoiminnan strategia ja asiakaslupaus; uuden yrityksen koko henkilöstö on sertiosaajia osaamiskartoituksen pohjalta (headhunting) 16 * 7 h (2 pv + 2 pv+ 3pv + 3pv + 3pv + 3pv ) + tuotantoryhmätyö, kesto noin 5 kk) Koulutuksen hinta: xxx, mitkä ovat asiakkaalle syntyvät todelliset kustannukset => tuottava tiimin jäsen heti Asiakkaan toiveet sisällöstä End User, 2pv Technical Deep Dive, 2pv ItPro Deep Dive, 3pv ItPro Deep Dive, 3pv Tehtäväkirja; itsenäinen työ Dev DeepDive, 3pv Dev DeepDive, 3pv Tehtäväkirja; itsenäinen työ Asiantuntijamentorointi; ItPro-alusta, 2 h Sertifiointitesti, 2 x 3h Tuotantoryhmätyö Seniorarkkitehdin ohjaus, 3 x 2h Toteutus Ammatillisen aikuiskoulutuksen verkoston opettajat (amk:t & yliopistot & koulutusyritys) Oppimisympäristö oppimisen tukena (ItPro) Työtestaus (sähköinen & mobiili) Yritysperehdytys asiakkailta ennakkoon opettajalle Palautekysely

14 Vaikutus: Kannattavat ja laadukkaat asiakaslähtöiset koulutuspalvelut Eri koulutusalat ja sertit Eri organisaatiot KOULUTUSPALVELUN TUOTEKEHITYKSEN PROSESSI Kehitystavoite: Malli asiakaslähtöiselle koulutuspalvelulle Toimiva malli asiakasyritysten sertiosaamisen toteuttamiseksi Asiakaskumppanien ja uusien seutujen sertikoulutus Asiakaskumppanien sertikoulutus Usean asiakasyrityksen sertikoulutus Lähtötilanne Tutkintotarjonta

15 Vaikutus: Kannattavat ja laadukkaat asiakaslähtöiset koulutuspalvelut Eri koulutusalat ja sertit Eri organisaatiot KOULUTUSPALVELUN TUOTEKEHITYKSEN PROSESSI Kehitystavoite: Malli asiakaslähtöiselle koulutuspalvelulle Toimiva malli asiakasyritysten sertiosaamisen toteuttamiseksi Asiakaskumppanien ja uusien seutujen sertikoulutus Asiakaskumppanien sertikoulutus Usean asiakasyrityksen sertikoulutus Lähtötilanne Tutkintotarjonta Asiakaslähtöisiä koulutuspalveluja ei voida tuotteistaa täysin valmiiksi ja monistettaviksi tuotteiksi. Asiakastoteutukset ovat osaltaan tuotekehitysprosesseja. Suunnitelmallisen ja dokumentoidun tuotekehityksen tavoitteena on synnyttää toimintamalleja ja toteuttajaverkostoja. Ne mahdollistavat tehokkaan ja taloudellisen, asiakkaan tarpeen täyttävän sekä kilpailukykyisen tuotteen toteuttamisen huomioiden markkinatilanteen. Onko oppilaitos kouluttaja vai osaamisen kehittämisen yhteistyökumppani?

16 KOONTI Toteutuuko palveluntuottajan asiakaslupaus ja millainen on palveluntuottajan koulutustakuu asiakkaalle? Mitä asiakas haluaa? - Henkilöstön osaamista; asiantuntemusta laadukkaan liiketoiminnan takaamiseksi Saako asiakas kaikissa vaiheissa - Saman tuotteen - Saman laadun - Saman hinnan - Saman vaikuttavuuden - JA yhden luukun periaatteella? - lutustakuu? MITÄ TARVITAAN JA MITÄ ON VARMISTETTAVA? Sopimukset kunnossa Toimintaympäristöt kunnossa Oppimisympäristöt kunnossa Henkilöstön osaaminen ja asiantuntijuus kunnossa Asenteet kunnossa (3A); opettamista, oppimisen ohjausta, osaamisen kumppanuutta

17 MUKAUTUVIEN KOULUTUSPALVELUIDEN TUOTTAMINEN

18 MUKAUTUVIEN KOULUTUSPALVELUIDEN TUOTTAMINEN

19 MUKAUTUVIEN KOULUTUSPALVELUIDEN TUOTTAMINEN

20 MUKAUTUVIEN KOULUTUSPALVELUIDEN TUOTTAMINEN Silliparvi ketteryys

21 YRITYSTEN JA ORGANISAATIOIDEN On opittava tuottamaan koulutuspalvelua tarvelähtöisesti

RINNAKKAISOHJELMIEN IDEAT JA OIVALLUKSET,

RINNAKKAISOHJELMIEN IDEAT JA OIVALLUKSET, RINNAKKAISOHJELMIEN IDEAT JA OIVALLUKSET, RYHMÄ 2 MYÖTÄTUULESSA TOIMINTAA JA TULOKSIA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Kari Laine 20.3.2012 1. Hyvä muutos kuljettaa eteenpäin Koulutusjohtaja Maarit Kuosa, Koulutuskeskus

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe Nämä kriteerit on tuotettu 2011-2012 Hyria koulutuksen koordinoimassa Aikuiskoulutuksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit (Aikuis-KEKE) -hankkeessa. Kriteerien suunnittelusta vastasi hankkeen kehittämisryhmä,

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Laatutyö opinnäytetyön kehittämisessä Case Stadia

Laatutyö opinnäytetyön kehittämisessä Case Stadia Laatutyö opinnäytetyön kehittämisessä Case Stadia Työseminaari 24.11.2005 Taru Ruotsalainen Sosiaali- ja terveysala Hoitotyö ja ensihoito Kuntoutus Erityisalat Sosiaaliala Hoitotyö Apuvälinetekniikka Bioanalytiikka

Lisätiedot

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Elinkeinoelämän järjestöt yhteistyössä ammatillisen koulutuksen uudistumisen tukena #UUSIAMIS on tervetullut

Lisätiedot

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

Vaihtoehto luokkaopetukselle. Englanti

Vaihtoehto luokkaopetukselle. Englanti Vaihtoehto luokkaopetukselle Englanti osaa hakea ja soveltaa tietoa monipuolisesti sekä arvioida löytämäänsä tietoa kriittisesti, mm. osaa kertoa itsestään, omasta alastaan ja koulutuksestaan ja tulevasta

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 4.4.2017 JUHTA Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi ihmisten ja yritysten

Lisätiedot

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla

Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Pitkospuilla jatkuvan oppimisen poluilla Lapin aikuiskoulutusstrategia 2020 TIIVISTELMÄ Suomen huipulla Lapissa on laadukkaat ja joustavat jatkuvan oppimisen pitkospuut, jotka takaavat tulevaisuuden osaamisen,

Lisätiedot

Pirkanmaan protopajan hankevalmistelun esittely Yleinen

Pirkanmaan protopajan hankevalmistelun esittely Yleinen Pirkanmaan protopajan hankevalmistelun esittely Yleinen Mika Ijas Kimmo Rouhiainen Professori Bengt Holmström luettelee kolme Suomen talouden solmua: yliopistokoulutus, uusien tuotantoreseptien puute ja

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8. Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille Hyväksytty 1.0/27.8.2009 Johtoryhmä Opetussuunnitelma 2.0/24.06.2010 2 (20) Sisällysluettelo 1 Tietoa Ammattiopisto

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.

Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä. Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3. Työelämän kehittämis- ja palvelutehtävä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa Asko Jaakkola Sivistystoimentarkastaja Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 30.3.2010

Lisätiedot

Kainuulainen opinnollistamismalli

Kainuulainen opinnollistamismalli Kainuulainen opinnollistamismalli Päivitetty 20.09.2019 Mallia laativat yhdessä Kainuun TYPO-koordinaatio -hanke Kuhmon Elinvoima Sampo (ELSA) -hanke Kuhmon Hyvä Arki -hanke Potkuri-hanke, Edukai Oy Tolokkua

Lisätiedot

KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA

KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA KOULUTUSSUUNNITTELIJA OPPISOPIMUSTOIMISTOSSA 1. Tehtävän vaatima koulutus ja työn kuvaus Korkeakoulututkinto sekä ajokortti 1.1 Oppisopimuksiin liittyvä operatiivinen, monialainen toiminta Koulutukseen

Lisätiedot

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on?

Työelämäpedagogi. Mitä työelämäpedagogiikka on? Työelämäpedagogi Mitä työelämäpedagogiikka on? millaisilla menetelmillä ja ratkaisuilla päästään siihen tavoitteeseen joka on asetettu ja tai olemassa toimitaan yhteistyössä koulutuksen järjestäjän ja

Lisätiedot

Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut

Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut Valmennusohjelma alueellisille, ammatillista huippuosaamista kehittäville yhteistyöverkostoille Valmennusohjelman tavoitteet Valmennusohjelman tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

Maahanmuuttajakoulutuksen hankinta Pohjois-Pohjanmaalla. Opetushallitus 12.3.2012

Maahanmuuttajakoulutuksen hankinta Pohjois-Pohjanmaalla. Opetushallitus 12.3.2012 Maahanmuuttajakoulutuksen hankinta Pohjois-Pohjanmaalla Opetushallitus 12.3.2012 1 Työ- ja elinkeinotoimistot osana ELY-keskuksen palveluverkkoa Vuonna 2012 alueella 5 toimistoa, joissa yht. n. 210 työntekijää.

Lisätiedot

Oppilaitos yritysyhteistyön onnistumisen edellytykset

Oppilaitos yritysyhteistyön onnistumisen edellytykset Oppilaitos yritysyhteistyön onnistumisen edellytykset 10 käytännön ohjetta Matti Väänänen Yrityslähtöinen TKI toiminnan malli Opettajat Opiskelijat Harjoittelijat Opettajat Asiakaslähtöiset projektitt

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Liite 1.1 Savon ammatti- ja aikuisopisto Liiketalous, kauppa ja tietojenkäsittely Kuopion toimialue 1. HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1.1 / Savon ammatti- ja aikuisopisto PL 87 (Presidentinkatu 3 E1) www.sakky.fi

Lisätiedot

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke

Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka

Lisätiedot

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta

Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta Ensisijaisesti sähköisesti tarjottavien palvelujen tiekartta 2017-2021 31.3.2017 Digi arkeen neuvottelukunta Marjukka Saarijärvi Julkisen hallinnon ICT-osasto Julkisen sektorin palvelukehityksen lähtökohdaksi

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 aikuiskoulutusfoorumi Osaamisen kehittämisen uudet ulottuvuudet A Oppimisen ja osaamisen tuottaminen Maailman hypoteesit Osaamisen

Lisätiedot

Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut

Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut Teknisen palveluliiketoiminnan tuotannonohjauksen ja logistiikan kehittäminen Mobiililiiketoiminnan uudet ratkaisut YIT Primatel Oy Kehityspäällikkö Jaana Saarela 24.11.2005 Esityksen sisältö YIT Primatel

Lisätiedot

Yhteishankintakoulutukset

Yhteishankintakoulutukset z Yhteishankintakoulutukset RekryKoulutus, TäsmäKoulutus ja MuutosKoulutus Mari Tuomikoski Palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Yhteishankintakouluksella lisää ammatillista osaamista Työvoimakoulutuksena

Lisätiedot

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin

Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Poikkitieteellinen maisteriohjelma vastaamaan hyvinvointialan haasteisiin Hyvinvointia yhteistuumin seminaari 1.12.2005 Professori Tampereen yliopiston Porin yksikkö 12/7/2005 1 Tampereen yliopiston Porin

Lisätiedot

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen

TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,

Lisätiedot

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO

SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO www.kvlakk.fi Motorsport-mekaanikon koulutus Moottoriurheiluun painottuvassa automekaanikon koulutuksessa yhdistyvät kaksi vahvaa suomalaista osaamisalaa, autourheilu ja

Lisätiedot

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille

Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Turun Ammattikorkeakoulu Korkeakouluopintoihin valmentava koulutus maahanmuuttajille Ajankohta 01.04.-30.09.2019 Hinta Koulutus on maksuton Laajuus 30 op Yhteystiedot Tiina Hirard Lehtori Puhelin: +358

Lisätiedot

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari

Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Taitaja 2016 Taitajat framilla - seminaari Ammatillisen koulutuksen muutoksen johtaminen Muutoksesta mahdollisuus 1 19.2.2015 Reija Lepola Reija Lepola, Kuntayhtymän johtaja, rehtori Seinäjoen koulutuskuntayhtymä

Lisätiedot

Oppisopimuksella ammattiin

Oppisopimuksella ammattiin Oppisopimuksella ammattiin Video: oppisopimuskoulutus: Puualan perustutkinto https://www.youtube.com/watch?v=pvxiyx zaivm Oppisopimus on Työssä oppimista, jota täydennetään opiskelulla oppilaitoksessa

Lisätiedot

10 askelta onnistumiseen

10 askelta onnistumiseen Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia 10 ta onnistumiseen Mirja Hannula, EK @mirjahannula 9.11.2018 Ammatillisen koulutuksen eri opiskelijaryhmiä Perusasteen päättävät

Lisätiedot

AIVOmaista onnistumisen iloa ja hyviä käytänteitä

AIVOmaista onnistumisen iloa ja hyviä käytänteitä AIVOmaista onnistumisen iloa ja hyviä käytänteitä Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä 20.4.2011 Sari Turunen Pohjois-Karjalan aikuisopisto Olipa kerran Aikuiskoulutuksen tiedotus-,

Lisätiedot

Logistiikka-alan Ennakointikamari

Logistiikka-alan Ennakointikamari Logistiikka-alan Ennakointikamari 31.1.2014, Taitotalo, Helsinki Oikea tie osaamiseen Timo Karkola rehtori Amiedu Amiedu - ammatillinen aikuiskouluttaja Lähes 40 vuoden kokemus aikuiskoulutuksesta Vuonna

Lisätiedot

Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla

Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla Kokeilujen vaikuttavuuden arviointi hyvinvointiteknologian osaamisalalla Anna Levy 2016 Sivu 1 Kokeilujen arvioinnin toteuttamisen lähtökohta Tuottaa arviointitietoa osana kokeilujen etenemisprosessia

Lisätiedot

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa 21.9.2012 Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Kuntayhtymän johtaja Ammatillisen koulutuksen aluekehitysrooli Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Erasmus+ ja osaamisen kehittäminen. Sari Turunen-Zwinger Vastaava asiantuntija

Erasmus+ ja osaamisen kehittäminen. Sari Turunen-Zwinger Vastaava asiantuntija Erasmus+ ja osaamisen kehittäminen Sari Turunen-Zwinger Vastaava asiantuntija Eurooppalaisen Erasmus+ ohjelman tavoitteita Parantaa osallistujien avaintaitoja ja osaamista jota tarvitaan erityisesti työelämässä

Lisätiedot

Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä

Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä Kumppanisi työyhteisösi liiketoiminnan kehittämisessä Toimiala Online kevätseminaari 12.4.2011 Ami- säätiö, Amiedu Taina Virtanen Suomen suurin ammatillinen aikuiskouluttaja Vahva vaikuttaja jo yli 30

Lisätiedot

Viestintä tukee muutosta

Viestintä tukee muutosta Viestintä tukee muutosta Johdon seminaari 21.3. Viestintäasiantuntija Heidi Mäenpää HS AMIKSESTA SANOTTUA VIESTI KOHDERYHMÄN MUKAAN Sisäiset kohderyhmät (opettajat ja muu henkilöstö, opiskelijat) Ulkoiset

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA

SISÄLLYSLUETTELO VERSIONHALLINTA 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kansainvälisen toiminnan arvot ja visio... 3 3. Kansainvälisen toiminnan Strategiset tavoitteet... 3 4. Kansainvälinen toiminta... 5 4.1 Kansainvälisen toiminnan

Lisätiedot

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT

AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS-TOIMINTAYKSIKKÖ, YKSIKÖT JA NIIDEN TEHTÄVÄT AMMATTIKOULUTUS- toimintayksikkö Johtaja Pasi Kankare Ennakointi yksikkö yksikön päällikkö Matti Kimari Tutkinnot yksikkö yksikön päällikkö Sirkka-Liisa

Lisätiedot

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen

KIITO kiinni työhön ja osaamiseen KIITO kiinni työhön ja osaamiseen ESR-hanke 1.9.2016-31.8.2019 ESR Toimintalinja 3: Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus 6.1.Nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen edistäminen

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen sekä ohjauksen tukena Osaamista maahanmuuttajille työelämälähtöisesti (OSMA) -hanke 1.8.2016-31.7.2019 Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma (HOKS) maahanmuuttaja-asiakkaan osaamisen tunnistamisen ja vahvistamisen

Lisätiedot

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen MAAHANMUUTTAJAT AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA 14. 15.3.2017 Työpaja 2: Työpaikalla tapahtuva oppiminen Maahanmuuttopäällikkö Lisbeth Mattsson, Pohjois-Savon ELY-keskus Vastaava asiantuntija Sari Turunen-Zwinger,

Lisätiedot

Sisältö Mitä muuta merkitään?

Sisältö Mitä muuta merkitään? HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Päämäärät: Tavoitteet

Päämäärät: Tavoitteet Visio: Kestävää kilpailukykyä ja osaamista jokaiselle Varsinais-Suomen ennakoiva, osuva ja verkostoitunut koulutusjärjestelmä varmistaa asukkaiden ja työelämän osaamisen, tukee hyvinvointia sekä toimii

Lisätiedot

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa Hakemukseen kirjatut tavoitteet: 1. Lyhentää kokonaisopiskeluaikaa opintopolulla, joka koostuu ammatillisesta 2. asteen tutkinnosta ja ammattikorkeakoulututkinnosta 2.

Lisätiedot

Sote-uudistus haastaa organisaatioiden liiketoimintaosaamisen. Heli Leskinen, lehtori, TAMK

Sote-uudistus haastaa organisaatioiden liiketoimintaosaamisen. Heli Leskinen, lehtori, TAMK Sote-uudistus haastaa organisaatioiden liiketoimintaosaamisen Heli Leskinen, lehtori, TAMK heli.leskinen@tamk.fi Agenda Mitä on liiketoimintaosaaminen? Miten sote-uudistus haastaa liiketoimintaosaamista?

Lisätiedot

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa

Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Sosiaalisen ja yhteisöllisen median hyödyntäminen ja käyttäminen marata-alan koulutuksessa Myötätuulessa toimintaa ja tuloksia ammatilliseen koulutukseen 19-21.3.2012 OPH seminaari Riitta Karusaari Koulutuspäällikkö

Lisätiedot

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op

Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op Palveluohjauksen Palveluohjauksen ammatilliset erikoistumisopinnot ammatilliset erikoistumisopinnot 30 op 30 op 17.1. 12.12.2008 Palveluohjaaminen on sosiaali- ja terveysalalla käytetty asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

3.1. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen (11 osp)

3.1. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen (11 osp) 1 YHTEISTEN TUTKINNON OSIEN ARVIOINTI 3.1. Viestintä- ja vuorovaikutusosaaminen (11 osp) tiedot opintopolku.fi eperusteet -palvelussa 3.1.1. Äidinkieli Amisäikkä näyttö 1: oman alan teksti asiakirjamallilla

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen

ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA. Anna Vilen ETSIVÄN NUORISOTYÖN KÄSIKIRJA Anna Vilen YHDESSÄ TEHTY! 125 kyselyvastausta 283 työpajaosallistujaa Kommenttikierroksia tammikuu2017 - helmikuu2018 ETSIVILLE NUORISOTYÖNTEKIJÖILLE Työn tueksi ja perehdytykseen

Lisätiedot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot

kaikille yhteinen tiimivalmennus kaikille yhteinen asiantuntijainterventiot RIVERIA 2025 -henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma : Olemme Suomen vaikuttavin monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä vuonna 2025. Tarve: Riverian henkilöstön osaamisen ja

Lisätiedot

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa

Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Harvinaisten kielten osaamistarpeet Lapin alueella Ammattikielten ja viestinnän yhdistyksen kevätpäivät 18.5.2011 Kokkolassa Ritva Ala-Louko Lapin korkeakoulukonsernin kielikeskus Rovaniemen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Turku, Pori, Tampere

Turku, Pori, Tampere Ammatillisten oppilaitosten kansainväliseen, ja erityisesti EU-alueen toimintaan osallistuville ja siitä kiinnostuneille, erityisesti ATTO - aineiden opettajille Turku, Pori, Tampere Elämme kansainvälisessä

Lisätiedot

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa

Ohjaushenkilöstön Info Ajankohtaista Omniassa 2 Ohjaushenkilöstön Info 27.10.2017 Ajankohtaista Omniassa M aija Aaltola Rehtori E L I N I K Ä I S TÄ O P P I M I S TA PA LV E L E VA O M N I A N KO U LU T U S - JA PA LV E LU V E R KO S TO 3 Nuorten

Lisätiedot

SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT

SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat. Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT SeAMK FramiPro yritykset, opiskelijat ja kehittäjät kohtaavat Tuija Vasikkaniemi Opetuksen kehittämispäällikkö, PsT AMKPEDA verstas Turku 4.11.2015 Lähtökohdat: Työelämän osaamisvaatimukset SeAMKin omat

Lisätiedot

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014

Yritysyhteistyötutkimus 2014. Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 Yritysyhteistyötutkimus 2014 Yhteenveto yhtymähallituksen kokoukseen 19.8.2014 25.6.2014 Anne Mähönen Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää alueen yritysten käsityksiä oppilaitosten

Lisätiedot

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja

ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma

Lisätiedot

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat

Etelä-Savon Teollisuuden osaajat Etelä-Savon Teollisuuden osaajat YHTEISTYÖSSÄ MUKANA Eteläsavolainen verkostohanke Rahoitus: rakennerahastot (ESR), Etelä-Savon ELY - keskus Kokonaishanke 896 000 ESR -rahan osuus 581 000 Hallinnoijana

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus

Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus Suvi Lehto-Lavikainen Koulutuskeskus Salpaus 12.4.2010 Henkilökohtaistamismääräys ( 43/011/2006) HAKEUTUMISVAIHE selvitetään haastatteluin ja testauksin henkilön mahdolliset luki- ja oppimisvaikeudet,

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421 Jäsenkunnat Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630 Väkiluku 35421 Seudullinen terveydenhuolto n. 580 työntekijää käyttötalous 57,7 milj. toimipisteet 5 kunnassa hajautetut lähipalvelut

Lisätiedot

Työssäoppimisen ohjausprosessin kehittäminen. koulutuspalvelujen tilaajan ja. palveluiden tuottajan. näkökulmista

Työssäoppimisen ohjausprosessin kehittäminen. koulutuspalvelujen tilaajan ja. palveluiden tuottajan. näkökulmista Työssäoppimisen ohjausprosessin kehittäminen Työssäoppimisen ohjausprosessin koulutuspalvelujen tilaajan ja kehittäminen koulutuspalvelujen palveluiden tuottajan tilaajan ja palveluiden tuottajan näkökulmista

Lisätiedot

Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi

Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi Luokka Ydinprosessit Prosessin tarkoitus Valmistavan koulutuksen järjestäminen tutkinnon suorittajan ja työelämän tarpeisiin Prosessin

Lisätiedot

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA

KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA KYSELY AMMATILLISTEN PERUSTUTKINTOJEN OPISKELIJOILLE TYÖSSÄOPPIMISESTA Hyvä vastaaja! Kysely on osa kartoitustyötä, jolla keräämme tietoa työssäoppimisesta toisen asteen ammatillisen perustutkinnon opiskelijoilta.

Lisätiedot

Virtuaaliammattikorkeakoulu. strategia versio 1.1

Virtuaaliammattikorkeakoulu. strategia versio 1.1 Virtuaaliammattikorkeakoulu www.virtuaaliamk.fi www.amk.fi VirtuaaliAMK-toiminnan strategialinjaukset strategia versio 1.1 1 Visio Virtuaaliammattikorkeakoulu on Suomen ammattikorkeakoulujen muodostama

Lisätiedot

TIETOHALLINTO OPPIMISPOLULLA. Viivi Seppänen & Teemu Pääkkönen KamIT tietohallinto, Kajaanin kaupunki

TIETOHALLINTO OPPIMISPOLULLA. Viivi Seppänen & Teemu Pääkkönen KamIT tietohallinto, Kajaanin kaupunki TIETOHALLINTO OPPIMISPOLULLA Viivi Seppänen & Teemu Pääkkönen KamIT tietohallinto, Kajaanin kaupunki STARTTI Alkuun tiedusteltiin miten yleisön organisaatioissa tehtäviä on jaettu. Tulokset: kenenvastuulla.pdf

Lisätiedot

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä

Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä Ammatillinen oppilaitos toimintaympäristönä 29.05.13 Heidi Laurinen-Nokua Opinto-ohjaaja Omnia ammattiopisto Ammattioppilaitos ennen ja tänään Ei umpikujakoulutusta, vaan tutkinto takaa yhtäläiset jatkoopiskeluoikeudet

Lisätiedot

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa

Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Mestari oppipoika? - Ajankohtaista ammattipedagogista pohdintaa Veijo Turpeinen, KT 2.2.2017 1 Tutkimus työpaikkaohjaajien työstä Työyhteisö Koulutustausta Yhteys ja tehtävä Työpaikkaohjaajakoulutus oppilaitokseen

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Työstä työhön. Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen

Työstä työhön. Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen Työstä työhön Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset kehysriiheen 26.3.2018 Esitys 1. Uudelle uralle Ammatillisen osaamisen rakennemuutoksen malli Nykytila Yksilön näkökulmasta järjestelmä ohjaa tällä

Lisätiedot

Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia

Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä. Rakennuttajan kokemuksia Julkisen ja yksityisen yhteistyö maankäytössä Rakennuttajan kokemuksia ASUNTOSÄÄTIÖ - Perustettiin vuonna 1951 rakennuttamaan Tapiola Perustajajärjestöt Väestöliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto SAK

Lisätiedot

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN KOULUTUKSET YRITYKSILLE

VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN KOULUTUKSET YRITYKSILLE VENÄJÄN KIELEN JA KULTTUURIN KOULUTUKSET YRITYKSILLE Käytännön venäjää koulutus avuksi työelämään Venäjän kulttuuri ja kieli viikonloppukurssi Venäjän kulttuuri ja kieli (ryhmäopetus yrityksissä) Venäjän

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto OPETUSSUUNNITELMAT Oppimista tavalla tai toisella - Opintopolut Vaasan ammattiopistossa Vaasan ammattiopisto Kivelä Koulutustakuu NYT!, Helsinki Suunnittelun lähtökohdat (2008) Vaasan ammattiopistossa

Lisätiedot

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus

Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus Uusi osaaja-verkostolle suunnattu täydennyskoulutus InnoOmnia tarjoaa vuonna 2011 seuraavat koulutuskokonaisuudet uusi osaajaverkostolle opetushallituksen rahoittamana maksuttomana täydennyskoulutuksena.

Lisätiedot

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Koulutusohjelma Liikunnan ammattitutkinto Tutkinnonsuorittaja Koulutuksen ja tutkinnon vastaavat Maria Anttila Tiina Pyykkönen 1. HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

Hyvät käytännöt Opinpolut maasta maahan - hankkeessa Anna Taimi Sataedu Huittinen

Hyvät käytännöt Opinpolut maasta maahan - hankkeessa Anna Taimi Sataedu Huittinen Hyvät käytännöt Opinpolut maasta maahan - hankkeessa 15.1.2013 Anna Taimi Sataedu Huittinen Hyvät työkäytännöt hankkeessa 1. Wikin käyttö asiakirjojen laatimisessa 2. Opettajablogi 3. AV-tekniikan hyödyntäminen

Lisätiedot

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP

Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Leonardo Adult Moblity Pool LAMP Aikuiskoulutuksen kansainvälisyysseminaari 16.-17.4.2013 Paasitorni / Helsinki AMKE International Oy Marja Suomaa Kansainvälisten asioiden päällikkö www.amke.fi Miksi ja

Lisätiedot

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista

Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja kokemuksia ja haasteita suomalaisista korkeakouluista Irma Garam, CIMO Kv kevätpäivät Lahti 22.5.2012 Jun- 12 Selvitys: Kansainvälisyys osana korkeakouluopintoja

Lisätiedot

Työelämäyhteistyö opinnollistamisessa

Työelämäyhteistyö opinnollistamisessa Työelämäyhteistyö opinnollistamisessa Verkkovirta-paja 28.3. klo 12.30-14.45 28.3.2017 Validoinnin pohjoismainen malli Marjaana Mäkelä/Haaga-Helia POHJOISMAINEN VALIDOINNIN LAATUMALLI kehittämishanke vuosina

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018

9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 9 ratkaisua Suomelle - Teknologiateollisuuden koulutus ja osaaminen -linjaus 2018 2 Teknologia muuttaa maailmaa, ihmiset rakentavat tulevaisuuden. 3 Teknologiateollisuus Suomen merkittävin elinkeino 51

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO

ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO ITÄ-SUOMEN SUOMALAIS-VENÄLÄISEN KOULUN VISIO Itä-Suomen koulu on oppilaistaan välittävä yhtenäinen suomalais-venäläinen kielikoulu - Monipuolisilla taidoilla ja avaralla asenteella maailmalle Tavoitteet

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä. Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät Tallinna

Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä. Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät Tallinna Ammatillisten erityisoppilaitosten kansainvälisyystyöryhmä Ammattikoulutuksen kansainvälisyyspäivät 7.11.2012 Tallinna Kansainvälisyystyöryhmä - Perustettu 2002 - Yhteinen tavoite ja tehtävät > toimintasuunnitelma

Lisätiedot

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ!

PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! PARASTA KEHITTÄMISTÄ YHTEISTYÖLLÄ! 2 PARASTA KOKONAISUUDESSA kehitetään koulutuksen järjestäjän ydinprosesseja vahvistetaan koulutuksen järjestäjien henkilöstön osaamista ohjataan uudenlaiseen toimintaan

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus uutta osaamista kaupan kentälle MERCURIA Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Kirsti Jokiranta Työnjohtokoulutuskokeilun verkostopäivä 25.5.2009 Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Miksi

Lisätiedot