SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO"

Transkriptio

1 SINUSTAKO MOTORSPORT-MEKAANIKKO

2 Motorsport-mekaanikon koulutus Moottoriurheiluun painottuvassa automekaanikon koulutuksessa yhdistyvät kaksi vahvaa suomalaista osaamisalaa, autourheilu ja ammatillinen koulutus. Vaikka Suomi onkin pieni ja sijainniltaan pohjoinen valtio, olemme tuottaneet maailmalle suuren määrän ralliammattilaisia, F1 kuljettajia ja muita rata-ajajia niin kilpa-auto- kuin moottoripyöräsarjoihinkin. Suomi on myös jo pitkään saavuttanut erinomaisia tuloksia kansainvälisissä koulutustutkimuksissa ja ammatillinen koulutuksemme on huippuluokkaa. yhteistyössä Formula 4 -sarjan kanssa Kansainvälisyyteen painottuvassa automekaanikkokoulutuksessa Kouvolan Aikuiskoulutuskeskuksella on ollut kunnia ja mahdollisuus tehdä yhteistyötä autourheilualan parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Tällä kokoonpanolla on tuotettu Motorsport -mekaanikko koulutustuote. Työssäoppimisjakso toteutetaan yhteistyössä Formula 4 sarjan kanssa Venäjällä, Virossa ja Suomessa. Tämä antaa opiskelijoille upean mahdollisuuden tutustua autourheilumaailmaan aidossa ympäristössä. Koulutusohjelma on suunnattu henkilöille, joilla on alanperustieto, käytännön taitoja, sopiva aikaisempi koulutustausta, ja jotka ovat aidosti kiinnostuneita työskentelemään autourheilumaailman hektisessä ja jännittävässä ympäristössä. Autourheilun huipulla toimiminen vaatii erityisen hyvää ja oikeaa asennetta, sitoutumista tehtäviin ja ahkeraa otetta työhön.

3

4 Motorsport-mekaanikon koulutus Moottoriurheiluun erikoistuneet automekaanikot työskentelevät kansainvälisissä, hektisissä, teknistä osaamista vaativissa tehtävissä autourheilukeskuksissa ja -radoilla. työskentele ympäri maailmaa Kouluttaudu nyt moottoriurheilumekaanikoksi Kouvolassa ja voit olla osa kansainvälistä autourheilubisnestä! KOHDERYHMÄ Koulutusohjelma on suunnattu henkilöille, joilla on hyvät perustiedot autoalasta, autotekniikasta käytännön taitoja ja aiempi tutkinto autotekniikasta (tai vastaava). Koulutuskielenä on englanti, muu kielitaito on eduksi. Tarjoamme Sinulle laadukkaan ammatillisen koulutuksen, tietämyksen kilpa-autoteknologiasta ja mahdollisuuksia työskennellä autourheilun parissa.

5 KOULUTUSSUUNNITELMA Koulutus koostuu kolmesta (3) moduulista: perusopinnot, työharjoittelu ja syventävät opinnot (sis. yleisopintoja). Opetuskieli on englanti. Perusopinnot Ajoneuvoteknologia Hitsaus Koneistus Materiaalit Kilpa-autoelektroniikka Komposiittirakenteet Metallivauriot ja vaurioanalyysit Kilpa-auton rakenne Kilpa-auton Set Up Ensiapu ja työturvallisuus Englannin kielen opinnot Työharjoittelu Syventävät opinnot Yleisopinnot englanti saksa liikunta ja ravitsemustieto ajokortti C CE HINTA EU kansalaiset EU ulkopuolelta (sis. alv 24%) Hinta ei sisällä asumis- tai ylläpitokustannuksia.

6 HAKUOHJEET Koulutukseen haetaan täyttämällä sähköinen hakulomake osoitteessa Hakuaika päättyy LISÄTIETOA Lisätietoa koulutuksesta antaa kouluttaja Pasi Kahelin, puh

7 AIKUISKOULUTUSKESKUS KOUVOLA Kouvolan Aikuiskoulutuskeskus on aikuiskoulutukseen erikoistunut oppilaitos, jonka ylläpitäjä on Kouvolan Ammatillinen Aikuiskoulutussäätiö. Oppilaitos aloitti toimintansa 1970-luvun alussa ja on sen jälkeen kehittynyt alueen johtavaksi ja monipuolisimmaksi aikuiskouluttajaksi. Oppilaitoksessa opiskelee vuosittain noin opiskelijaa. Henkilökuntaa oppilaitoksella on noin 100. Tarjoamme ajanmukaista ja laadukasta koulutusta niin yksityisille henkilöille kuin alueen yritysten ja yhteisöjen henkilöstöille yksilöllisten tarpeiden mukaan. Toiminta-ajatuksemme mukaisesto olemme edelläkävijöitä osaamisen kehittämisessä - asiakkaidemme menestykseksi. Lisätietoja Kouvolan kaupunkiin voit tutustua verkossa mm. osoitteissa

8 Lisätietoa koulutuksesta antaa kouluttaja Pasi Kahelin, puh Aikuiskoulutuskeskus Kouvola Taitajantie Kouvola puh faksi

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto

Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE. Kokkolan sosiaali- ja terveysalan opisto Lähihoitaja 80 ov (120) / 2v Yo-pohjainen koulutus SOTE LÄHIHOITAJA - Lähellä sinua Sosiaali- ja terveysalan opistolla tarjoamme Sinulle mahdollisuuden hankkia ihmisläheisen ammatin, jonka työllistymisnäkymät

Lisätiedot

Sinustako tulevaisuuden opettaja?

Sinustako tulevaisuuden opettaja? Sinustako tulevaisuuden opettaja? Esityksen sisältö Sinustako tulevaisuuden opettaja? Aineenopettajaksi Kielten aineenopettajaksi Opettajankoulutuksessa Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaisessa

Lisätiedot

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement

Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement Bridge Builders Guiding and Educating as Cross Cultural Engagement HAKULOMAKE KANSAINVÄLISIIN VAIHTOIHIN PALAUTA LOMAKE OMAN OPPILAITOKSESI KV-VASTAAVALLE MÄÄRÄAIKAAN MENNESSÄ * Täytä hakulomake selkeällä

Lisätiedot

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Koulutusohjelma Liikunnan ammattitutkinto Tutkinnonsuorittaja Koulutuksen ja tutkinnon vastaavat Maria Anttila Tiina Pyykkönen 1. HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Matti Husso Tuntiopettaja KM, tradenomi (turvallisuus) matti.husso@edu.hel.fi 040-33 40

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta

Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU Tehtävät ovat päätoimisia ellei tekstissä toisin mainita. Nuorisokoulutukseen valitun pitää ennen viran vastaanottamista esittää rikosrekisterilain 6

Lisätiedot

ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009.

ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. ARVIOINTI MAAHANMUUTTAJIEN KOULUTUKSESSA (Henkilökohtaistaminen) Ulla Viskari-Lippojoki 20.3.2009. HENKILÖKOHTAISTAMINEN YHTEISTOIMINNALLISUUTTA; Tutkintoon hakeutuvan /suorittajan kanssa Tutkintovastaavan/tutkinnon

Lisätiedot

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu

Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025. 21.5.2014 Valokuvat: Jaana Mutanen_jaMu Korkeakouluopiskelijoiden työharjoittelu ulkomailla 2025 TraiNet-kyselyyn vastanneet. Työskentelen, toimin yrittäjänä tai opiskelen: 0 10 20 30 40 50 60 70 80 90 100 110 120 130 opetus- ja kulttuuriministeriössä

Lisätiedot

Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa

Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa Eksperttityön hyödyntäminen ammattiopistossa 9.6.2016 Leena Mäkelä 4/5/13 Stadin ammattiopisto Suomen suurin ammattiopisto Ammattiopistossa toimivat Helsingin kaupungin järjestämä nuorten ja aikuisten

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne

Tutkinnon uudistus. Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin. rakenne Tutkinnon uudistus Tekniikan kandidaatin ja diplomiinsinöörin tutkintojen tavoitteet ja rakenne HUOM: tämä kalvosarja ei edusta mitään virallista kantaa. Se perustuu Nevanlinnan vetämässä tavoitetyöryhmässä

Lisätiedot

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon 2017 Oulun seudun ammattiopisto OSAO Kaukovainion yksikkö, liiketalous Kotkantie 2 C, 90250 Oulu www.osao.fi Sisällys Pääsyvaatimukset... 2

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa

KÄYTÄNNÖN OSAAJIA. Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa KÄYTÄNNÖN OSAAJIA Työelämäyhteistyö liiketalouden koulutusohjelmassa HYVÄT TYYPIT PALVELUKSESSASI Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, tekee työelämälähtöistä tutkimus-

Lisätiedot

Koulun ja työelämän yhteistyö Työelämälähtöisen koulutuksen pilotit Kaikki aikuiskoulutuskeskuksen koulutukset ovat työelämälähtöisiä teoria koulussa ja käytäntö oikeissa töissä Koulutuksissa tehdään myös

Lisätiedot

TANSSI-LIIKETERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS 1 Psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn perusteet, 30 op Jyväskylä, syyskuu 2017 kesäkuu 2018

TANSSI-LIIKETERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS 1 Psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn perusteet, 30 op Jyväskylä, syyskuu 2017 kesäkuu 2018 TANSSI-LIIKETERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS 1 Psykoterapeuttisen keho- ja liiketyöskentelyn perusteet, 30 op Jyväskylä, syyskuu 2017 kesäkuu 2018 TANSSI-LIIKETERAPIAN ERIKOISTUMISKOULUTUS 1 Psykoterapeuttisen

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA

VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Tietolähde AIPAL-palautejärjestelmä 21.04.2015 08:13 VERTAA KOULUTUSTOIMIJOITA Kouvolan kaupunki Vastaajien kokonaismäärä 356 22411 Kohderyhmän koko 590 94211 60 % 24 % 01.01.2014 Raportin vertailujakso

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE 2016 Vastausprosentti: 50 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2017 Vastausprosentti: 42,4 % 1. Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet 1. Sivu 1 / 10 1. Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus

Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa. Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus Ulkomaisten tutkintojen tunnustaminen Suomessa Ylitarkastaja Veera Minkin Opetushallitus 13.12.2016 Esityksen sisältö Yleistä tutkintojen tunnustamisesta ja vertailusta Opetushallituksen päätökset Opettajan

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE kevät 2016 Vastausprosentti: 46,0 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 11 Koulutuksen sisällöt

Lisätiedot

SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus

SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ LASTEN KOULUTUS on olemassa yksityisiä päiväkoteja, mutta enemmistö

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA 1 HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Hakeutuminen Tiedon kirjaamis- ja siirtolupa Tietojen kirjaamisen on kysytty lupa kyllä ei Tässä henkilökohtaistamissuunnitelmassa olevia tietoja saa antaa valmistavassa

Lisätiedot

TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI

TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI TREDUSTA TUHANSIIN TÖIHIN SYKSY 2016 AIKUISKOULUTUSKALENTERI OPISKELE UUTTA AIKUISENA TYÖN OHELLA TAI KOKOPÄIVÄISESTI Tredussa opiskelet oman opiskelusuunnitelmasi mukaan. Koulutusta tarjotaan 20:lle eri

Lisätiedot

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta

Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Opinnollistaminen oppilaitoksen näkökulmasta Marjut Nyström, lehtori Keskuspuiston ammattiopisto 23.9.2015 Erityisesti Sinulle Opinnollistamisen määritelmä Opinnollistamisella tarkoitetaan ammatillisen

Lisätiedot

ADR- SEMINAARI 2012. Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö. Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012. www.lao.

ADR- SEMINAARI 2012. Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö. Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012. www.lao. ADR- SEMINAARI 2012 Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö Aikuiskoulutuspäällikkö Arto Kähkönen Lapin ammattiopisto 11.5.2012 Oppilaitoksen ja kuljetusalan yhteistyö Esityksen sisältö: - Toimiiko yhteistyö?

Lisätiedot

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät

Sosiaali-, terveys-, kasvatus- ja opetusalan osaajat sekä työyhteisöjen ja henkilöstön kehittäjät TYÖNOHJAAJAKOULUTUS - taiteen menetelmien yhdistäminen työnohjaukseen Tavoitteet: Toteutus: Kohderyhmä: Kouluttajat: Työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on ammatillinen pätevyys toimia työnohjaajana yksilöille

Lisätiedot

Helsingin tekniikan alan oppilaitos HELTECH

Helsingin tekniikan alan oppilaitos HELTECH Helsingin tekniikan alan oppilaitos HELTECH Perttu Vuorenmaa Osastonjohtaja Logistiikkaosasto PL3932 00099 Helsingin kaupunki perttu.vuorenmaa@edu.hel.fi Helsingin tekniikan alan oppilaitos HELTECH Heltech

Lisätiedot

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ

(Luonnos ) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ (Luonnos 19.11.2008) MÄÄRÄYS SISÄLTÖ Johdanto 1 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJA, TAVOITTEET JA TUTKINNON MUODOSTUMINEN 1.1 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tavoitteet 1.2 Sosiaali-

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 16.11.2017 Asetusluonnos Lausuntoversio Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia koskevan asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan opetustoimen

Lisätiedot

ulkomaankaupan ammattitutkintoon.

ulkomaankaupan ammattitutkintoon. Ulkomaankaupan ammattitutkinto Huolitsijan suuntautumisala Markkinointi-instituutin joustavasti toteuttamana. Ammattitutkinto tarjoaa työelämässä toimivalle mahdollisuuden syventää ammattitaitoaan ja osoittaa

Lisätiedot

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen

OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Monialakoulutus Etelä-Pohjanmaa v. 2009-2011 hakeutumisen vaiheeseen 1. TYÖNHAKIJAN PERUSTIEDOT OSAAMISKARTOITUS 1 (7) Työnhakijan nimi Sosiaaliturvatunnus Lähiosoite Postinumero Sähköpostiosoite 2. AIKAISEMPI KOULUTUS Postitoimipaikka puh. gsm Pohjakoulutus, suoritusvuosi

Lisätiedot

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü

Tavoitteena on tarjota syksystä 2018 alkaen Omnian ammatillisille opiskelijoille mahdollisuus suorittaa ü ü 2 AMMATTILUKIO Entinen lukiopolku-nimitys Syksystä 2018 alkaen Ammattilukiolla tarkoitetaan lukioopintoja ammatillisten opintojen rinnalla. Visio: päivälukiolaisilla mahdollisuus sisällyttää lukion oppimäärään

Lisätiedot

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET

AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET 1 AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMINEN YLEISET HAKUOHJEET Opiskelija täyttää itse hakemansa opintojakson tiedot eli mitä opintojaksoa tai opintojakson osaa hän hakee tunnustettavaksi. Samoin opiskelija

Lisätiedot

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio

KIELI-, KÄÄNNÖS- JA KIRJALLISUUSTIETEIDEN YKSIKKÖ Orientoivat opinnot, syksy 2011. Tampereen yliopiston organisaatio 1 Tampereen yliopiston organisaatio 2 Tieteenalayksiköt (9 kpl) Biolääketieteellisen teknologian yksikkö Informaatiotieteiden yksikkö Johtamiskorkeakoulu Kasvatustieteiden yksikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden

Lisätiedot

Rakennamme yrityksesi menestystä.

Rakennamme yrityksesi menestystä. Ovi osaamiseen. Rakennamme yrityksesi menestystä. Hyvä asiakkaamme! Käsissäsi on Kaakkois-Suomen oppilaitosverkoston kokoama koulutuskalenteri. Tästä löydät alueellamme syksyllä 2014 alkavat matkailu-,

Lisätiedot

Osaamisen tunnistamisen kautta nopeasti työelämään

Osaamisen tunnistamisen kautta nopeasti työelämään Osaamisen tunnistamisen kautta nopeasti työelämään Osama testin hyödyntäminen ammatillisen osaamisen tunnistamisessa Hiljaisen tiedon tunnistaminen ohjaustyössä Ammattilainen arvioi ammattitaidon Osaamistodistus

Lisätiedot

Opiskelemaan Saksaan. 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö

Opiskelemaan Saksaan. 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö Opiskelemaan Saksaan 19.5.2011 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO ja Saksan liittotasavallan suurlähetystö OPISKELEMAAN SAKSAAN 2 Saksa on suosittu kohdemaa perinteikäs yliopistomaa

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne. 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 27.8.2015 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö

Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat opinnot Ia 2014 Orientoivat opinnot 1a 27.8.2014 Kati Toikkanen, opintopäällikkö Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö 2 Tutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto,

Lisätiedot

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden joustavien opintopolkujen kuvaus

Ammatillisten perustutkintojen perusteiden joustavien opintopolkujen kuvaus Ammatillisten perustutkintojen perusteiden joustavien opintopolkujen kuvaus Liikunnanohjauksen perustutkinto 2010, liikuntaneuvoja Liikunnanohjauksen koulutusohjelma/osaamisala tutkinnon osat Tutkinnon

Lisätiedot

Työskentely ja työnhaku ulkomailla

Työskentely ja työnhaku ulkomailla Työskentely ja työnhaku ulkomailla Miksi lähteä töihin ulkomaille? Uudet haasteet Opit uutta Työskentelytavat, kommunikointi, kulttuuri, kieli Verkostoidut Työkokemus Työkokemus ulkomailta on sinulle eduksi

Lisätiedot

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT

E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT 1(11) E-OPINTOTOIMISTO OPISKELUPALVELUT SISÄLTÖ: OPISKELUPALVELUT eopintotoimistossa... 2 Selainvaatimus... 2 Rekisteröityminen portaaliin... 2 Muista päivittää muuttuneet tietosi... 3 VirtuaaliAMK:n koulutustarjonta

Lisätiedot

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014

Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa. Fulbright Center 12.5.2014 Kelan sosiaaliturva: opiskelijana, tutkijana, apurahansaajana Yhdysvalloissa Fulbright Center 12.5.2014 Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan Sosiaaliturvasopimus Suomen ja Yhdysvaltojen välillä

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU

TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU TOISEN ASTEEN KOULUTUS/AMMATILLINEN KOULUTUS/TREDU Haettavana on ammatillisen koulutuksen tuntiopettajan määräaikaisia ja toistaiseksi voimassa olevia tehtäviä alkaen elokuusta 2016. Kelpoisuusehdot määräytyvät

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010

REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 REITTI AMMATTIIN hanke -tuettu oppisopimus 12.7.2010 Kuntoutuksen mahdollisuudet ja rooli syrjäytymisen ehkäisyssä 17.2.2011 Pirjo Kannisto Opetusministeriön linjauksia tulevaisuuden oppisopimuskoulutukseen

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

Kaupan lähiesimieskoulutus

Kaupan lähiesimieskoulutus Kaupan lähiesimieskoulutus -uutta osaamista kaupan kentälle -Tiiminvetäjä -Tuoteryhmävastaava -Lähiesimies Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Koulutus pähkinänkuoressa Perustana opetusministeriön työnjohtokoulutuskokeilu

Lisätiedot

2014 2015 Elämän eväät

2014 2015 Elämän eväät 2014 2015 Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN VALMENTAVA

Lisätiedot

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS

TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS TOISEN ASTEEN KOULUTUS, LUKIO JA AMMATILLINEN KOULUTUS Toisen asteen koulutukseen kuuluu lukio ja ammatillinen koulutus. Toisen asteen koulutukseen voi hakea vain kaksi kertaa vuodessa eli keväällä ja

Lisätiedot

Kasvatuksen. ammattilaiseksi. Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto

Kasvatuksen. ammattilaiseksi. Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto. Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Kasvatuksen ammattilaiseksi Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen ammattitutkinto Perhepäivähoitajan ammattitutkinto Lv. 2012 2013 Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen

Lisätiedot

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa KansainväliSYYSpäivät 2013 5.11.2013 Jyväskylä Päivi Puutio Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK Taustalla Tampereen

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s.

YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. Elämän eväät YLEISTÄ s. 3 KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 4 HOTELLI-, RAVINTOLA- JA CATERING-ALAN PERUSTUTKINTO 120 ov s. 5 KOTITALOUSOPETUS 20 ov s. 6 HAKEUTUMINEN KOULUTUKSIIN

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010

Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010 Aikuiskoulutuksen määrälliset mittarit Varsinais-Suomessa 2010 Varsinais-Suomessa on ensimmäistä kertaa kerätty tietoa alueella aikuiskoulutukseen osallistuneiden määristä ja taustoista. Aikuiskoulutusmittareiden

Lisätiedot

OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO:

OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO: OPISKELIJAN NIMI: OPISKELIJANUMERO: RYHMÄ: SYNTYMÄAIKA: OPETTAJATUUTORI: AIKAISEMPIEN OPINTOJEN TUNNUSTAMISTA HAETAAN SEURAAVASTI (YHTEISET PAKOLLISET OPINNOT) PO110015 ÄIDINKIELI 4 PO110021 RUOTSI 1 PO110033

Lisätiedot

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen

Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen Opiskelijana tai tutkijana Yhdysvalloissa -Sosiaaliturvaan kuuluminen - Opintotuki Leena Ikonen Kela Fulbright Finland, 17.5.2017 2 Sosiaaliturvaan kuuluminen Säännöstausta: oikeus Kelan sosiaaliturvaan

Lisätiedot

KOLME TAPAA SUUNNITELLA ASIAKASLÄHTÖISIÄ KOULUTUSPALVELUJA

KOLME TAPAA SUUNNITELLA ASIAKASLÄHTÖISIÄ KOULUTUSPALVELUJA KOLME TAPAA SUUNNITELLA ASIAKASLÄHTÖISIÄ KOULUTUSPALVELUJA Käyttäjiä ei kuunnella, oppilaitos suunnittelee ja toteuttaa palvelun. Suunnitellaan omista lähtökohdista tarjontaperusteisesti perustuen ennakointitietoon.

Lisätiedot

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä

AMK-tutkinto. 210 opintopistettä Liiketalouden koulut tusohjelma, Porvoo, aikuiset Liiketalouden koulutusohjelma pähkinänkuoressa Liiketalouden koulutusohjelman profiili Koulutuksen tavoitteet Ammatillinenn kasvu Opetussuunnitelma Liiketalouden

Lisätiedot

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp -

Laki. Lain tarkoitus ja soveltamisala. Rahoituksen periaatteet. Määritelmä. HE 186/1996 vp. EV 207/1996 vp - EV 207/1996 vp - HE 186/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitusta koskevaksi lainsäädännöksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 186/1996 vp ammatillisen

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Kuntarekry.fi. 100-prosenttisesti suositeltu. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen

Kuntarekry.fi. 100-prosenttisesti suositeltu. KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 100-prosenttisesti suositeltu KL-Kuntarekry Oy / Tuula Nurminen 1 www.kuntarekry.fi Kunta-alan työpaikkailmoitukset www.kuntarekry.fi Joka puolelta Suomea Organisaatiomuodosta riippumatta Eri asematasoilta

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto

OPETUSSUUNNITELMAT. Vaasan ammattiopisto OPETUSSUUNNITELMAT Oppimista tavalla tai toisella - Opintopolut Vaasan ammattiopistossa Vaasan ammattiopisto Kivelä Koulutustakuu NYT!, Helsinki Suunnittelun lähtökohdat (2008) Vaasan ammattiopistossa

Lisätiedot

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa

Minustako opettaja? Liisa Ikkala-Toiviainen, Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 1 Opettajan pedagogisten opinnot ja opiskelijavalinnat 2011 pähkinänkuoressa 2 Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Koostuvat kahdesta osasta: kasvatustieteen perusopinnoista, 25 op sekä aine- ja syventävien

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy

Kognitiivisen psykoterapian keskus Luote Oy Koulutuksen tavoitteet Kognitiivisen työnohjaajakoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija saa tiedolliset ja taidolliset valmiudet toimia yksilöiden, ryhmien ja työyhteisöjen työnohjaajana sekä työyhteisöjen

Lisätiedot

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta.

Vaihto-oppilaaksi voit lähteä jo lukioaikana tai ammattioppilaitoksesta. Maailmalle nyt! Löydä oma suuntasi Maailma on täynnä mahdollisuuksia! Voit lähteä ulkomaille opiskelemaan, työharjoitteluun, vapaaehtoistyöhön, töihin tai muuten hankkimaan uusia kokemuksia. Vaihto-oppilaaksi

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH

Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013 Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Löydettävyys Koulutustarjonnan hakutoiminnot monipuolistuvat: Vapaa sanahaku, Haku erilaisilla hakuehdoilla, karttahaku?,

Lisätiedot

Yhteishankintakoulutukset

Yhteishankintakoulutukset z Yhteishankintakoulutukset RekryKoulutus, TäsmäKoulutus ja MuutosKoulutus Mari Tuomikoski Palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Yhteishankintakouluksella lisää ammatillista osaamista Työvoimakoulutuksena

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto AIKUISKOULUTUKSEN LAATU- JA VAIKUTTAVUUS, OPISKELIJAPALAUTE KEVÄT 2015 Vastausprosentti: 43 % Koulutuksen sisällöt ja tavoitteet Sivu 1 / 10 Koulutuksen sisällöt ja

Lisätiedot

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN

TÄSSÄ TEHTÄVÄSSÄ EDUKSI LUETAAN ALLAOLEVISTA TAI ON ETUA HAKIESSASI TEHTÄVÄÄN ONNENPELITYÖNTEKIJÄ Onnenpelimme ovat suosittu hupi lapsille, sillä jokainen pelaaja voittaa. Pelejä on tarjolla erilaisia aina Narunvedosta Onnenpyörään ja ne etsivät rohkeita, iloisia ja energisiä vetäjiä.

Lisätiedot

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä

Tiina Laiho ja Teppo Rantala. 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Opitaan yhdessä; kokemuksia osaamisperustaisen opetussuunnitelman kehittämisestä HAAGA-HELIAN ammattikorkeakoulun liikunnan ja vapaaajan koulutusohjelmaan Tiina Laiho ja Teppo Rantala 11.11.2014 Lahden

Lisätiedot

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville

Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia. valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihto Kansainvälistymismahdollisuuksia valtiolla työskenteleville Virkamiesvaihdossa syvennetään maailmalla oman alan osaamista, kielitaitoa ja kansainvälisiä verkostoja. Vaihdossa hankitut tiedot,

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu

B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa Vuonna 2009 kiintiö oli 35, hakijoita oli 122 Maisteriksi valmistu Aineenopettajan koulutukseen hakevien infotilaisuus 10.2.2010 Opintoasiainsuunnittelija Sanna Lumikko Teologinen tiedekunta B-koulutusohjelma B-koulutusohjelmaan l vuonna 2010 voidaan hyväksyä 30 opiskelijaa

Lisätiedot

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu

Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä. Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu Maahanmuuttajien koulutus Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymässä Maahanmuuttoasiain toimikunnan kokous 27.3.2014 Joensuu 2 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Ammattiopistot (Joensuu, Niittylahti, Kitee,

Lisätiedot

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009

YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 YLEMPÄÄN AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTOON JOHTAVAN KOULUTUKSEN HAKULOMAKKEEN TÄYTTÖOHJE 2009 Täytä hakulomake kuulakärkikynällä TEKSTATEN ISOILLA kirjaimilla. Tee jokainen numero ja kirjain niin selvästi,

Lisätiedot

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelmassa tarkastellaan kriittisesti kielen, viestinnän ja median ilmiöitä useasta eri näkökulmasta.

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

AJANKOHTAISTA 14.11.2014. Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos AJANKOHTAISTA 14.11.2014 Seppo Hyppönen Ammatillinen aikuiskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos tilastoja Näyttötutkinnon suorittaneet 1995-2013 Ammatillinen perustutkinto Ammattitutkinto Erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana

Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana 1/3 09/ 2013 Opiskelijavalinnoissa uudistuksia 2013 2014 aikana Opiskelijavalinnat uudistuvat vaiheittain kaikilla koulutusasteilla alkaen syksystä 2013. Yhdistävänä asiana uudistuksessa on uuden Opintopolku.fi

Lisätiedot

DIPLOMA - Opiskelijahallinto

DIPLOMA - Opiskelijahallinto DIPLOMA - Opiskelijahallinto Ohjelman esittely 2017 IT-L Consulting 25.07.2017 Mikä Diploma on? Diploma on pienten ja keskisuurten oppilaitosten helppokäyttöinen opiskelijahallintojärjestelmä. Ohjelma

Lisätiedot

LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta

LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta Laajuus (otp) Ammattinumero LIITE 2 HANKITTAVAT KOULUTUKSET POHJOIS-POHJANMAAN ELY-KESKUS Koulutuskuvauksen numero ja koulutuksen nimi Paikkakunta Aloitusajankohta AMMATILLINEN KOULUTUS 7 Rakennus-, korjaus-

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 11.2.2015 Näyttötutkinnot: tilastotietoja Vuosina

Lisätiedot

Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta?

Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta? Miksi oikeustulkeille tarvitaan erikoistumiskoulutusta? Liisa Tiittula 18.8.2017 Oikeustulkkauksen erikoistumiskoulutuksen infotilaisuus Näkökulmia Yhteiskunnallinen tilanne tulkkauksen kasvanut tarve

Lisätiedot

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas

Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012. Hakijan opas Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2012 Hakijan opas Uudet opiskelijat Vuonna 2012 uusia opiskelijoita otetaan näyttelijäntyön (suomenkielinen), ohjauksen, dramaturgian, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansanopistojen tarjoamat mahdollisuudet urapolun eri vaiheissa Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut 24.3.2017 kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansaopistoista

Lisätiedot

Liite 1.1 Autoalan laadullisen ennakoinnin aineistomatriisi

Liite 1.1 Autoalan laadullisen ennakoinnin aineistomatriisi Liite 1.1 Autoalan laadullisen ennakoinnin aineistomatriisi Autoalan koulutuksen kehittämistarpeiden selvittäminen vuosi 2011 Ennakointitiedon tuottaja OPH 2011:24 Koulutusaste (ammatillinen 2. aste, Ammatillinen

Lisätiedot

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa.

Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Asetus teologisista tutkinnoista 7.4.1995/517 1 LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Koulutusvastuu Teologisia tutkintoja voidaan suorittaa Helsingin yliopistossa, Joensuun yliopistossa ja Åbo Akademissa. 2 Tutkinnot

Lisätiedot

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki

Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille. Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon infotilaisuus 9.3.2012 Tullin asiakkaille Munkkiniemen koulutustalo/ Tullin koulutus Hollantilaisentie 11, Helsinki Tullialan ammattitutkinnon kohderyhmä (lähde: OPH/ Näyttötutkinnon

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot