Turku, Pori, Tampere

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Turku, Pori, Tampere"

Transkriptio

1 Ammatillisten oppilaitosten kansainväliseen, ja erityisesti EU-alueen toimintaan osallistuville ja siitä kiinnostuneille, erityisesti ATTO - aineiden opettajille Turku, Pori, Tampere

2 Elämme kansainvälisessä toimintaympäristössä tavoitteena kansainvälisen kilpailukyvyn omaavat toimijat. Ammatillisen oppilaitoksen ATTO-aineiden opettajien merkitys eurooppalaisessa Toimintaympäristössä on huomattava niin yleissivistyksen kuin osaavan ja osallistavan eurooppalaisen indentiteetin tuottamisessa koko oppilaitosyhteistyölle. Ammatillista tutkintoa suorittaville eurooppatietämys mahdollistaa yksilön ammatillisen identiteetin kehityksen sen osana. Eurooppatietämys ja ymmärrys nopeasti muuttuvassa toimintaympäristössä edellyttää Opettajakunnalta uusia valmiuksia tuottaa motivoivaa, osallistavaa ja aktiivista vuorovaikutusta osana oppilaitostyötä. Eurooppalainen yhteistyö ja ammatillisen oppilaitoksen mahdollisuudet osallistua tähän Toimintaan tuottavat opetustyölle uutta vaikuttavuutta ja oppilaille tilaisuuden saada tietoa eri mahdollisuuksista EU alueella. Koulutuskokonaisuus on osa Koulu Euroopassa Eurooppa koulussa -ohjelmaa, joka toteuttaa Suomessa Euroopan komission ja Suomen hallituksen välistä hallintokumppanuutta (Management Partnership). Hallintokumppanuuden tarkoituksena on lisätä kansalaisten EU tietämystä. Koulu Euroopassa Eurooppa Koulussa ohjelmaa koordinoi Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO LÄHIPÄIVÄT Turku Tampere Pori Ryhmien max. osallistujamäärä on 20 henkilöä /ryhmä. Varaa paikkasi mahdollisimman pian sillä ryhmä täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus on ilmainen sisältäen aamu- ja iltapäiväkahvit sekä lounaan. Yli 15 km yhdensuuntainen matka koulutuspaikalle oikeuttaa osallistujan myös matkakorvauksiin

3 Koulutus muodostuu kahdesta lähipäivästä asiantuntijaluentoineen sekä verkko- Oppimisen prosessista. Koulutuksen kokonaiskesto: Lähikoulutus 2 x 7 h = 14 h + verkko-oppiminen 6 h aktiivista työskentelyaikaa. Ryhmäkoko max. 20 Pedagoginen ratkaisu: Tietopuolinen aineisto ( mm. asiantuntijaluennot ), yhteistoiminnalliset menetelmät ( YTO ) sekä draamapedagogiikan prosessia elävöittävät ratkaisut. Workshop-työskentely Prosessilähtökohta: Lähtötilanteesta kehittämisratkaisuihin vuorovaikutteisesti j a kollegiaalista yhteistyötä tukien. Koulutus on kehittymisprosessi, jonka tuloksena osallistuja havainnoi myös oman opettajuuden ja organisaation kehittämistavoitteet sekä priorisoi ne. Oppimisympäristö: Moodle-pohjainen, käyttöohjeet ja käytön tuki koko koulutukseajan. ASIANTUNTIJOITA, VAIKUTTAJIA OSSIAN hankkeessa pyritään tuomaan esiin myös vaikuttajia, mukana Opetusja kulttuuriministeriön asiantuntijan puheenvuoro, henkilöiden mahdollisuuksien mukaisesti. Asiantuntijat kulloisenkin lähipäivän ohjelmaan soveltuen: CIMOn edustaja. Euroopan komission Suomen edustuston edustaja tai Ulkoministeriön Eurooppatiedotuksen edustajan puheenvuoro Lähipäivien yhteydessä kuullaan myös mahdollisuuksien mukaan ulkomaanjaksoille osallistuneita kohderyhmän opiskelijoita!

4 Päivä Esittäytyminen, kahvi 9.30 Lähtötilanne, Luento 1 Ammatillinen oppilaitos Euroopassa nyt, Dosentti Liisa Löfman Yhteistoiminnallisesti ryhmissä: Ammatillinen Oppilaitos eurooppaosaamisen välittäjänä ja toteuttajana nyt Lounastauko Tulosten purku, analysointi ja esittely Luento 2: Tarja Rainamo Katsaus oppilasnäkökulmaan; Kaikki OK vai onko esteenä osaamattomuus tai asenteet? Kahvi Harjoitus draamapedagogiikan keinoin Luento 3: Katsaus oppilaitosnäkökulmaan: Kansalliset tavoitteet, alueelliset tavoitteet, perustehtävä, missä EU? Workshop 1 ja 2 ryhmissä Päätös Päivä Edellisen jakson yhteenveto ja Päivän agenda, kahvi 9.30 tavoitteet ja keinot Luento 1 : ( Asiantuntijaluento ) Käytännön eurooppalaisuus opetussisällöissä nyt? Draamaharjoite 2 + Tulokset ja raportointi ryhmälle Lounastauko Luento 2: Opettajan työkalupakki: Eurooppaosaaminen ja sen välittäminen ( sisällöt, teemat, opetusmateriaalit, yhteydet ; Kulttuurien välinen dialogi) Dosentti Liisa Löfman Luento 3: ( Ekon.Harri Lappalainen) Miten eurooppalaista yhteistyötä rahoitetaan, oppilaitosyhteisön mahdollisuudet? CASE-esimerkit Kahvi, Luento 3 jatkuu Workshop 1 ja 2 ryhmissä Päätös Oikeudet muutoksiin pidätetään,vierailevat asiantuntijat vahvistetaan ennen lähijaksoa. Oikeudet muutoksiin pidätetään,vierailevat asiantuntijat vahvistetaan ennen lähijaksoa.

5 1.Lähipäivien väli on n. yksi ( 1 ) kuukausi. Osallistujat saavat verkkoympäristön käyttöönsä n. kaksi (2 )viikkoa ennen ensimmäistä lähipäivää, mikä mahdollistaa orientoitumisen sekä luennoitsijoille ja kouluttajille tiedon osallistujien tavoitteista ja taustoista. 2. Verkkoympäristössä koulutus jatkuu yhden kuukauden viimeisen lähipäivän jälkeen. Työvälineiden ja tietovarannon siirtoon osallistujien omille koneille on varattu aikaa 3 kk:tta viimeisen lähijakson jälkeen. 3. Verkkoprosessin kokonaiskesto aktiivisena on keskimäärin 2,5 kk:tta, jona aikana verkossa toteutetaan lähtötilanteen analyysi, tavoitteiden täsmentäminen käytännön kehittämissuunnitelmia, etsitään hyviä käytäntöjä ja opetusmateriaaleja, tutustutaan eurooppalaisiin lähteisiin ja verkostoihin sekä arvioidaan niitä yhdessä ryhmän kanssa mm. opetussuunnitelmien näkökulmasta. Osanottajat saavat verkon välityksellä myös Henkilökohtaista asiantuntija-apua ja vastauksia kysymyksiinsä. 4. Merkittävä on myös tiedon kokoamis ja synteesivaihe, joka käynnistetään ensimmäisen lähipäivän jatkumona verkossa, ja sitä jatketaan aina koulutuksen loppuun asti ( 1 kk viimeisen lähijakson jälkeen )tuotoksena yhteinen näkemys nykytilanteesta, tavoitteista ja kehittämisen keinoista. 5. Verkossa monipuolisesti ajankohtaista tietoa, tiedonlähteitä, hankeosaamista, case esimerkkejä, rahoitustietoa jne opettajalle, opiskelijalle ja oppilaitokselle. Tavoitteena uusia näkemyksiä, kokemuksia, tietoa ja arjen tukea! Tervetuloa koulutus- ja kehittämispalvelut

Koulu Euroopassa Eurooppa koulussa -ohjelma (Management Partnership) Opettajien täydennyskoulutustoimi

Koulu Euroopassa Eurooppa koulussa -ohjelma (Management Partnership) Opettajien täydennyskoulutustoimi Koulu Euroopassa Eurooppa koulussa -ohjelma (Management Partnership) Opettajien täydennyskoulutustoimi Tuettujen hankkeiden aloituskoulutus Anni Lehtonen, CIMO 29.8.2012 Ohjelma 11.40 Lounas 12.30 Erasmus

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut

Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut Lahjakkaiden opiskelijoiden opintopolut Valmennusohjelma alueellisille, ammatillista huippuosaamista kehittäville yhteistyöverkostoille Valmennusohjelman tavoitteet Valmennusohjelman tavoitteena on kehittää

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 26.8.2011 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden kollegoiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa S20136

Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto Pohjois-Suomessa S20136 Laatu-, turvallisuus- ja ympäristöosaaminen suurhankkeissa Jukka Matero Ilari Alatalo Veli-Pekka Raatikka Ammatillinen toinen aste Toteuttamissuunnitelma, ohje opettajalle Ydinosaajat Suurhankkeiden osaamisverkosto

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2011 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Kansainvälistymistavoitteissa kaikki hyvin? Opetusneuvos Tarja Riihimäki Missä asetetaan/kuka asettaa ammatillisen koulutuksen kehittämisen/kansainvälistymisen tavoitteet? EU EU2020 strategia, ET2020,

Lisätiedot

SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013

SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 Koulutuksen kohderyhmänä on käytännön opettajina ja ohjaajina toimivat sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat (sosionomi ja sosionomi ylempi

Lisätiedot

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto

etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto etwinning Opettajien eurooppalainen verkosto Tervetuloa mukaan! etwinning on eurooppalainen kansainvälistymisen verkkotyökalu opettajille ja päiväkotien henkilökunnalle. etwinning soveltuu kaikkiin koulumuotoihin

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016

TARJOUSPYYNTÖ DIAARINUMERO. Helsinki, 17.2.2016 CIMO/1/03.30.10/2016 DIAARINUMERO CIMO/1/03.30.10/2016 Helsinki, 17.2.2016 TARJOUSPYYNTÖ Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Hankintamenettely on avoin.

Lisätiedot

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto

Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Ohjausta palveleva eurooppalainen verkosto Euroguidance Eurooppalainen Euroguidance-verkosto tukee ohjausalan ammattilaisia kansainväliseen liikkuvuuteen liittyvissä kysymyksissä ja vahvistaa

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015:

HAKEMUS 12.3.2013. Pohjois-karjalan koulutuskuntayhtymän kehittämisasiakirjassa vuosille 2012-2015: Opetushallitus LAAJENNETTU TYÖSSÄOPPIMINEN Painopiste 1. Vaihtoehtoiset tavat suorittaa ammatillinen perustutkinto yhdistämällä oppilaitoksessa, työpajassa ja työpaikalla tapahtuvaa oppimista sekä oppisopimuskoulutusta

Lisätiedot

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen

KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen KV-PÄIVÄT OULU Aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen Terttu Virtanen Aikuiskoulutusjohtaja Helsingin tekniikan alan oppilaitos Ammatillisen aikuiskoulutuksen kansainvälistyminen oleellinen osa oppilaitosten

Lisätiedot

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015

Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille 2015 19.3.2015 CRnet/TPohjola 1 Kestävän kehityksen täydennyskoulutus 2. asteen ammatillisten oppilaitosten opettajille

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutuksen esittely

Oppisopimuskoulutuksen esittely Oppisopimuskoulutuksen esittely Jyväskylän oppisopimuskeskus Oppisopimuskoulutus on työpaikalla käytännön työssä toteutettavaa ammatillista koulutusta, jota täydennetään oppilaitoksessa järjestettävillä

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA

KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA 29.4.2014 Suomen ympäristöopisto SYKLI / Kestävä kehitys rakennusalan koulutuksessa SISÄLLYSLUETTELO Kestävä rakentaminen käsitteenä Kestävän rakentamisen osatekijät

Lisätiedot

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011

KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 KYSELY Kansainvälisen toiminnan resurssit ammatillisessa koulutuksessa vuonna 2011 ISBN 978-951-805-534-4 (pdf) 10/2012 Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Kansainvälisen toiminnan resurssit

Lisätiedot

Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle

Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle Virittäydy Erasmus+ hakukierroksen 2017 taajuudelle Ajankohtaista ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisessä Mika Saarinen, CIMO Helsinki 4.10.2016 EU-tuella selkeä vaikutus ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena

ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena ARVOKAS ELÄMÄ lastensuojelu ja perhehoito vammaisten lasten kehityksen tukena TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA kevät 2013 Hyvä lukija Olemme koonneet tähän vihkoseen kevään 2013 toimintaa. Kevään aikana mm. hankkeen

Lisätiedot

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien

EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien EU:n koulutus- ja nuorisoohjelmien uusi sukupolvi 15.11.2012 Mikko Nupponen CIMO 2/2009 EU-ohjelmat ja Suomi 3/2010 Tilastoja 2011 Elinikäisen oppimisen ohjelma: 14 000 liikkuvuusjaksoa rahoitettiin Nuorisotoimintaohjelma

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1

Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus. EU-rahoitus. 25. marraskuuta 2009 1 Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-rahoitus 25. marraskuuta 2009 1 Rahoituksen pääryhmät EU-rahoitus Kansallisten viranomaisten hallinnoima Suoraan Euroopan komissiolta haettava 2 Kansallisten viranomaisten

Lisätiedot

TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN

TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN TERVETULOA LIIKKUJAN POLKU -VERKOSTOTILAISUUTEEN Käythän alkuverryttelyksi esittelemässä itsesi jollekin sellaiselle henkilölle, jota et entuudestaan tunne! Esimerkki vaikuttavasta verkostotyöstä Moni

Lisätiedot

Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin

Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin Hankkeen linkit strategioihin ja ohjelman tavoitteisiin 2013 Yleistä Hankkeiden tulee linkittyä ohjelmatasolla KA2 toiminnon tavoitteisiin ja painopistealueisiin Ks. Programme Guide sivut 27, 95 ja 238

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa

GRUNDTVIG-ohjelma. - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa GRUNDTVIG-ohjelma - Tavoitteet ja kohderyhmät - Aikuiskoulutus Grundtvigissa Grundtvig-ohjelma Monialaista aikuiskoulutuksen eurooppalaista yhteistyötä useilla aikuiskoulutuksen kehittämisalueilla Tarjoaa

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät.

Nordplus Junior. Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät. Nordplus Junior Liikkuvuutta, yhteistyöhankkeita ja verkostoja kouluopetukselle Tavoitteet ja kohderyhmät Tavoitteena vahvistaa ja kehittää kouluyhteistyötä ja luoda verkostoja ja kumppanuuksia koulujen

Lisätiedot

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso 1-vuosi 2-vuosi 3-vuosi AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA ATTO-OPINNOT INTEGROITUNA AMMATILLISEEN TYÖSSÄOPPIMISEEN

Lisätiedot

Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014

Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014 Monimuotoisuus haastaa oppilaitosjohtajuuden 7.11.2014 2 Koulutuspaikkakunnat Pohjois-Karjalan ammattiopisto Joensuu, palvelut Joensuu, tekniikka ja kulttuuri Kitee Lieksa Niittylahti Nurmes Outokumpu

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman linjaukset

Erasmus+ -ohjelman linjaukset Erasmus+ -ohjelman linjaukset CIMO, ammatillinen koulutus 2013 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle Liikkuvuus (KA1) Opiskelijoiden liikkuvuus Vastavalmistuneiden liikkuvuus Opettajien ja muun henkilöstön

Lisätiedot

SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013

SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 SOSIAALIALAN KÄYTÄNNÖN OPETTAJIEN JA OHJAAJIEN KOULUTUS 2013 Koulutuksen kohderyhmänä ovat käytännön opettajina ja ohjaajina toimivat sosiaalityöntekijät ja sosiaaliohjaajat (sosionomi ja sosionomi ylempi

Lisätiedot

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander

ERASMUS+ -ohjelma. Ylitarkastaja Heidi Sulander ERASMUS+ -ohjelma Ylitarkastaja Heidi Sulander Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Koulutus-, nuoriso- ja urheilualan yhteinen toimintaohjelma, jossa urheilu huomioitu itsenäisenä lukuna. Ohjelman tavoitteet:

Lisätiedot

IP kurssi kansainvälistymisen keinona. Arja Maunumäki Oamk 18.11.2011

IP kurssi kansainvälistymisen keinona. Arja Maunumäki Oamk 18.11.2011 1 IP kurssi kansainvälistymisen keinona Arja Maunumäki Oamk 2 Intensiivikurssi (IP) Life Long Learning > Erasmus > Intensive Programmes (IP) Lyhyitä (2-6 viikkoa) opintojaksoja, joille opiskelijat ja opettajat

Lisätiedot

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa

Kenelle? Opettajat ja koulun muu henkilöstö esi- ja perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa peruskoulutuksessa etwinning 7.10.2009 Mikä etwinning on? Komission hanke, jolla halutaan antaa mahdollisimman monille opettajille ja oppilaille mahdollisuus tutustua ja työskennellä muiden EU-maiden oppilaiden kanssa tieto-

Lisätiedot

Arviointi hakemuksissa

Arviointi hakemuksissa Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Arviointi hakemuksissa Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

Erasmus+ ja osaamisen kehittäminen. Sari Turunen-Zwinger Vastaava asiantuntija

Erasmus+ ja osaamisen kehittäminen. Sari Turunen-Zwinger Vastaava asiantuntija Erasmus+ ja osaamisen kehittäminen Sari Turunen-Zwinger Vastaava asiantuntija Eurooppalaisen Erasmus+ ohjelman tavoitteita Parantaa osallistujien avaintaitoja ja osaamista jota tarvitaan erityisesti työelämässä

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI KUTSU ESAVI/11408/2014 10.12.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 16. 17.2. ja 26.3.2105 klo 9.00 alkaen

Lisätiedot

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa

Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa Oppisopimuksella osaavaa työvoimaa EK-foorumi, Oulu Satu Ågren Esityksen sisältö Oppisopimuskoulutusta yksilöllistyviin ja eriytyviin tarpeisiin Oppisopimuksen kehittäminen ammatillisen koulutuksen reformissa

Lisätiedot

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari

Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa. Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Maailmalle - nyt! Koko tutkinto toisessa Pohjoismaassa Vaihtoehtona Pohjola 14.11.2014, Hanasaari Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO, 2014 Maailmalle - nyt! Opiskelu ulkomailla 2 Ensin

Lisätiedot

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4

Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus. Esipuhe 3. Johdanto 4 Sisällys Opetussuunnitelma 2019 / Ammatillinen opettajankoulutus Esipuhe 3 Johdanto 4 1 Opettajankoulutuksen rakenne 5 1.1 Ammatillisen opettajan ydinosaaminen 5 1.2 Opettajankoulutuksen tavoitteet ja

Lisätiedot

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN

Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Työpaja: LAADUKKAASTA HANKKEESTA VAIKUTTAVUUTEEN Opetustoimen henkilöstökoulutuksen ja osaamisen kehittämisen menestystekijät -seminaari Helsinki Congress Paasitorni 10. 11.5 2012 Mari Räkköläinen Opetusneuvos,

Lisätiedot

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)

HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,

Lisätiedot

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä

ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä ECVETin ABC ECVET liikkuvuudessa ja opettajan työssä Hanna Autere Ammattikoulutuksen KansainväliSYYSpäivät Tallinna 6-7.11.2012 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ECVET tulee, mutta milloin? 19.4.2012

Lisätiedot

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori

Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-

Lisätiedot

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista.

Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden toteutumista. Arviointi ja vaikuttavuus Erasmus+ ammatillinen koulutus Aloituskoulutus 9. 10.9.2015 Poimintoja Sekä opiskelijoiden että henkilöstön palautteiden ja raporttien kautta arvioidaan ulkomaanjaksojen tavoitteiden

Lisätiedot

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010

EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN KIELTENOPETTAJA 2010 TIEDOTE 16/2010 1 (5) 2.3.2010 Perusopetuksen, lukio-opetuksen, ammatillisen peruskoulutuksen ja aikuiskoulutuksen järjestäjille EUROPEAN LABEL - KIELTENOPETUKSEN EUROOPPALAINEN LAATULEIMA SEKÄ VUODEN

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä

- yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Kouluttajalääkärikoulutus - yhteistyötä yli yliopistorajojen - sähköiset työkalut aktiivisessa käytössä Susanna Pitkänen, KM, Verkkopedagogi HY, Kansanterveystieteenlaitos IT-Med 13.5.2009 www.tthvyo.fi

Lisätiedot

OPI kurssin sisältö ja toteutus

OPI kurssin sisältö ja toteutus OPI kurssin sisältö ja toteutus tiedotustilaisuus palveluntuottajille 4.2.2015 Irja Kiisseli Suunnittelija Kuntoutusryhmä 2 Esitys sisältää OPI-kurssien taustaa Hankevaiheesta pysyvään toimintaan Tietoa

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Minna-Liisa Myllylä, suunnittelija, OSAO minna-liisa.myllyla@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena ryhmälle:

Lisätiedot

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN

KOULUN JA OPPILAITOKSEN PEDAGOGINEN JOHTAMINEN KUTSU PU879 B Etelä-Suomi 6.5.2013 Hyvinvointi ja peruspalvelut -yksikkö Opetus ja kasvatus -tulosryhmä Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen lääninhallituksen järjestämään koulutukseen 1.10. 2.10.2013

Lisätiedot

Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä

Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä Kulttuurialan eurooppalaista yhteistyötä LUOVA EUROOPPA KULTTUURIN ALAOHJELMA 2014 2020 Luova Eurooppa Kulttuurin alaohjelma EU:n Luova Eurooppa -ohjelma tukee luovien alojen eurooppalaista toimintaa ja

Lisätiedot

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma

Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Kansalaisten Eurooppa -ohjelma Minkälaisen Euroopan sinä haluat? Euroopan unionin jäsenmaissa elää yli 500 miljoonaa ihmistä. Jokainen jäsenmaan kansalainen on myös EU-kansalainen. Identiteettimme Euroopan

Lisätiedot

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere

Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Oppivat organisaatiot ja tiimityö (3 op) - Tampere Opintojaksolla tutustutaan nykyaikaisen, joustavan, oppivana organisaationa toimivan työyhteisön tunnusmerkkeihin ja toimintaperiaatteisiin. Samalla opitaan

Lisätiedot

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat;

Vuoden 2011 vuosikokouksessa tehtyjen valintojen mukaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet olivat; 17.8.2011 Jäsenkirje 2/2011 Hyvää loppu kesää! Vuosikokous pidettiin Helsingissä 11.3.2011. Puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Pekka Honkanen ja kansainvälisenä sihteerinä toimivaksi

Lisätiedot

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT

HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATUKRITEERIT Sosiaali- ja terveysala/päivitys 12.4.2011 HARJOITTELUN OHJAUKSEN LAATU 1. Tiedonkulku Suunnitellulla tiedonkululla varmistetaan yhteistyö harjoittelupaikan ja oppilaitoksen välillä. - harjoittelupaikassa

Lisätiedot

Viestinnällisen kieltenopetuksen valtakunnallinen tukipaketti

Viestinnällisen kieltenopetuksen valtakunnallinen tukipaketti Helsingin Kielitivoli Viehko Viestinnällisen kieltenopetuksen valtakunnallinen tukipaketti Jyrki Kaarila, Vantaan sivistysvirasto Annamari Kajasto, Helsingin opetusvirasto Hotel Scandic Continental 5.11.2010

Lisätiedot

Työaikakokeilu Lapin matkailuopisto, Levi-Instituutti - vastaus opettajan muuttuvaan työnkuvaan

Työaikakokeilu Lapin matkailuopisto, Levi-Instituutti - vastaus opettajan muuttuvaan työnkuvaan Työaikakokeilu Lapin matkailuopisto, Levi-Instituutti - vastaus opettajan muuttuvaan työnkuvaan ECVET TULEE, OLETKO VALMIS! SEMINAARISARJA OPPILAITOSVÄELLE Turku 13.9.2013 Riitta Karusaari Toimipistejohtaja

Lisätiedot

Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin

Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Hankkeen linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Linkit ohjelman tavoitteisiin ja painopisteisiin Hankkeiden tulee linkittyä KA2 toiminnon tavoitteisiin ja johonkin painopistealueeseen Ks. Programme

Lisätiedot

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP on Euroopan unionin koulutusohjelma, joka tarjoaa mahdollisuuksia eurooppalaiseen yhteistyöhön kaikilla koulutuksen tasoilla esikoulusta

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE16-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 2.6.2016

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa

LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa LAAKERI työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa 1.2.2009-31.12.2012 Toimintalinja 3: Työmarkkinoiden toimintaa edistävien osaamis-, innovaatio- ja palvelujärjestelmien kehittäminen Tilannekatsaus

Lisätiedot

Välkky-projekti Teematyö: Nuoret. Ramboll Management Consulting

Välkky-projekti Teematyö: Nuoret. Ramboll Management Consulting 1 Välkky-projekti Teematyö: Nuoret Ramboll Management Consulting Käytännön asiat 2 Päivän agenda 3 Miksi me olemme täällä? Teematyön tavoitteiden ja toteutustavan kertaus. Esittely(CV:t) Kansainvälisten

Lisätiedot

KA2 Yhteistyöhankkeet Strategiset kumppanuushankkeet. Hakukierros 2016

KA2 Yhteistyöhankkeet Strategiset kumppanuushankkeet. Hakukierros 2016 KA2 Yhteistyöhankkeet Strategiset kumppanuushankkeet Hakukierros 2016 Erasmus + -ohjelman päätoiminnot (Key Actions) KA1 Liikkuvuus (Learning Mobility of Individuals) KA2 Yhteistyöhankkeet (Cooperation

Lisätiedot

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA:

OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: OPPILAANOHJAUKSEN KEHITTÄMINEN 2009 2010 / TOIMINTASUUNNITELMA: Pälkäneen kunta Perusopetuksen luokat 6-9, Pälkäneen lukio Koordinaattori: Jussi Vilanen-Arkimies Opetuksen järjestäjän (koulu/ kunta/seutu)

Lisätiedot

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 1. 2+1 TOTEUTUKSEN KRITEERIT 2. 2+1 MALLIN TOTEUTUS RAKENNUSALALLA 3. OPPIMISPOLKUJA 4. POSITIIVISTA / POHDITTAVAA Oppisopimusfoorumi Hannu Rinne TUTKINNON TAVOITTEET KOLMELLE

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus

Tilaisuuden avaus. Mikko Hartikainen Minna Muukkonen. Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus Tilaisuuden avaus Mikko Hartikainen Minna Muukkonen Taiteen perusopetuksen hyvä hallinto 15.11.2010 Hakaniemenranta 6 Helsinki, Opetushallitus OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN UUDISTAMINEN Esiopetuksen ja

Lisätiedot

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009

Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Mikä ihmeen Erasmus+ 2/2009 Historiallinen perspektiivi: Pienistä ohjelmista suuriin kokonaisuuksiin 1986-1995 2000 2007 2014 Erasmus Comett Socrates Socrates Force + Comenius + Grundtvig LLP Erasmus+

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä?

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET JA OPPILASHUOLTOLAKI Yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin, osallisuuden ja työrauhan tukena miten toteutetaan käytännössä? KUTSU ESAVI/7752/2014 Etelä-Suomi 29.8.2014 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 7.-8.10. ja 11.11.2104 klo

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Ammatillisen koulutuksen suurseminaari Taitaja 2015 tapahtuma 6.5.2015 Turku Pääjohtaja Aulis Pitkälä Suomen ammatillinen koulutus tulevaisuuden haasteisiin vastaajana Ammatillista koulutusta kehitetty

Lisätiedot

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa

Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Syrjintäselvityksen tulokset (vielä julkaisematon) : Syrjintä koulutuksessa: Erityistarkastelussa yhdenvertaisuuden toteutuminen opintojen ohjauksessa Nexhat Beqiri, Ylitarkastaja SEMINAARI: Oikeus oppimiseen

Lisätiedot

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe

Kestävän kehityksen kriteerit näyttötutkinnon järjestäjille KRITEERIT. 1) Hakeutumisen vaihe Nämä kriteerit on tuotettu 2011-2012 Hyria koulutuksen koordinoimassa Aikuiskoulutuksen sisällöt, menetelmät ja kriteerit (Aikuis-KEKE) -hankkeessa. Kriteerien suunnittelusta vastasi hankkeen kehittämisryhmä,

Lisätiedot

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009

Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön. TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön TOPSEK-opintojakso 13.10.2009 Tavoite johdattaa opintojakson työskentelyyn nostaa esille ajankohtaisia koulutuspolitiikan tavoitteita tarkastella tvt:n opetuskäytön haasteita

Lisätiedot

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta

Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Arvoja, asenteita, tietoa ja taitoa kansainvälisen toiminnan kautta Kumi-instituutin syysseminaari, Nastopoli Nastola 10.11.2006 Tiina Pärnänen Kansainvälisen henkilövaihdon keskus CIMO Kansainvälisen

Lisätiedot

suomi Organisaation puhelin * +358 10 395 9000 Organisaation sähköpostiosoite kirjaamo@ekami.fi Omistajatyyppi * kuntayhtymä Yritysmuoto

suomi Organisaation puhelin * +358 10 395 9000 Organisaation sähköpostiosoite kirjaamo@ekami.fi Omistajatyyppi * kuntayhtymä Yritysmuoto Opetushallitus, PL 380, 00531 Helsinki OPH Selvityslomake erityisavustus Hankeryhmä > selvitys valtionavustuksen käytöstä Koulutustaso * Ammatillinen koulutus Hakuryhmä * Työpaikalla tapahtuva oppiminen

Lisätiedot

AVOIMET AMMATILLISET OPINNOT

AVOIMET AMMATILLISET OPINNOT 1 AVOIMET AMMATILLISET OPINNOT KOULUTUSTARJOTINMALLI 2 AVOIMET AMMATILLISET OPINNOT PROJEKTIRYHMÄ TAMMIKUU 2017 SISÄLTÖ 4 Visio avointen ammatillisten opintojen koulutustarjottimesta 6 Edut opiskelijan

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,

Lisätiedot

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen

HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Mari Räkköläinen HUIPUT KEHIIN WORKSHOP Näkökulmia lahjakkaiden koulutukseen Turengin asema 17.1.2013 Opetusneuvos Mari Räkköläinen Opetushallitus / Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen Valtion

Lisätiedot

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020 Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija 19.5.2014 Erasmus+ panostaa koulutukseen, nuorisoon sekä urheiluun ja liikuntaan Erasmus+ -ohjelmabudjetti

Lisätiedot

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus

Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus Paikallisen opetussuunnitelmatyön tukikoulutus Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta tietoa ja hyviä työkaluja OPStuki 2016 -koulutuksesta! OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI 26.1.2018 Yrityspalvelupäällikkö Armi Hyvönen, TAKK Infotilaisuus välityömarkkinatoimijoille Pirkanmaan TE-toimisto 26.1.2018 Tampereen Aikuiskoulutuskeskus www.takk.fi

Lisätiedot

Parhaat käytänteet työpajat

Parhaat käytänteet työpajat Parhaat käytänteet työpajat Perjantai 29.8.2014 2x1h, (8.30 9.30 ja 9.45 10.45) Voimauttava valokuvaus - Ag C132 Kipinää työhön, Case K55-vertaismentorointiryhmä - Ag C222 Kohtaamisia verme-ryhmästä -

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari

Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Kiinteistöpalvelut- ja turvallisuusalan ennakointikamari Matti Husso Tuntiopettaja KM, tradenomi (turvallisuus) matti.husso@edu.hel.fi 040-33 40

Lisätiedot

TURVALLISTA KOULUMATKAA!

TURVALLISTA KOULUMATKAA! TURVALLISTA KOULUMATKAA! Peruskoulun liikenneturvallisuuspäivä www.avi.fi > ajankohtaista > tapahtumat ja koulutukset Kuva: Helsingin kaupunginmuseo 1 Valtion aluehallinto Aluehallintovirastot 6 kpl Elinkeino-,

Lisätiedot

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö

Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi. Erkka Laininen, OKKA-säätiö Vapaan sivistystyön kestävän kehityksen kriteerit ja sertifiointi Erkka Laininen, OKKA-säätiö Oppilaitosten kestävän kehityksen kriteerit Peruskoulut ja lukiot Ammatilliset oppilaitokset Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Asiantuntijaliikkuvuus

Asiantuntijaliikkuvuus Asiantuntijaliikkuvuus Leonardo-liikkuvuushankkeiden koulutus 5. ja 12.9.2013 Tuula Hautasaari Ammatillinen koulutus, CIMO CIMOn verkkopalvelut www.maailmalle.net Maailmalle lähtijän muistilista Työssäoppimassa

Lisätiedot