Katumajärven vesi- ja rantakasvillisuuskartoitus

Transkriptio

1 Katumajärven vesi- ja rantakasvillisuuskartoitus Heli Jutila ja Matti Kouvo Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi JÄRKI-hanke

2 Kannen kuva: Järviruoko (Phragmites australis) ja vesitatar (Persicaria amphibia) Järveläisen rannassa Vanajanlinnan eteläpuolella. Katumajärvi. Heli Jutila Lähdeviite. Jutila, H. & Kouvo, M. 2006: Katumajärven vesi- ja rantakasvillisuuskartoitus. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. Hämeenlinnan seudullinen ympäristötoimi, JÄRKI-hanke 28 s. ja 17 liitettä. ISBN ISSN

3 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä 2 Abstract 3 Esipuhe 4 Johdanto 4 Menetelmät 5 Tulokset 7 Katumajärven kasvillisuuden yleispiirteitä 7 Katumajärven kasvillisuus alueittain ja linjat 7 Kutalanjoen suistosta Pokrinniemeen (alueet 1 3 liitekartalla 1a) 7 Pokrin lahdelmasta Katumalle (alueet 4 7 liitekartoilla 1b, 1c) 10 Mantereenvuori (alueet osin 7, 8 10 liitekartoilla 1c, 1d) 11 Solvik (alue 11 liitekartalla 1e) 11 Solvikinniemestä järven eteläpäähän (alueet liitekartoilla 1e, 1f) 12 Harvialanojalta Petäjänharjunojalle (alueet liitekartoilla 1f, 1g) 14 Vanajanlinnalta Kipinäniemeen (alueet liitekartoilla 1g, 1h) 17 Kappolan rantatie ja Pitkäniemi (20 23 liitekartoilla 1 h, 1i) 17 Tawastia golfkentän ranta (alueet liitekartalla 1j) 19 Ruununmyllyjoen suisto ja Ooperinkari (alue 28, osin 29, liitekartalla 1k) 20 Katumajärven pohjoispää (alueet 29 osin, 30 liitekartalla 1k) 22 Tulosten tarkastelu 23 Vesikasvisto ja kasvillisuus 23 Vesikasvisto 23 Peittävyys lajeittain 24 Niitot ja ihmistoiminnan vaikutus kasvillisuuteen 25 Yhteenveto kasvillisuudesta 25 Kirjallisuus 27 Muut lähteet 27 LIITTEET Liite 1. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna a. Katumajärven osa-alueiden 1 3 kasvillisuuskuviot vuonna b. Katumajärven osa-alueiden 4 6 kasvillisuuskuviot vuonna c. Katumajärven osa-alueiden 7 8 kasvillisuuskuviot vuonna d. Katumajärven osa-alueiden 9 10 kasvillisuuskuviot vuonna e. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna f. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna g. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna h. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna i. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna j. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna k. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna 2003 Liite 2. Katumajärven osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna a. Katumajärven pohjoispään osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna b. Katumajärven keskiosan osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna c. Katumajärven eteläpään osa-alueiden kasvillisuuskuviot vuonna Liite 3. Katumajärven vesikasvillisuusalat vuosina 1989 ja Liite 4. Katumajärven kasvillisuuslinjat vuonna Liite 5. Katumajärven vesikasvisto vuosina 1989 ja 2003 sisältäen elomuodot ja rehevyystasot. 1. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

4 Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa on selvitetty yhden JÄRKI-projektin kohdejärven, Hämeenlinnan Katumajärven vesikasvillisuutta. Vesi- ja rantakasvillisuuskartoitusten tausta-aineistoksi Katumajärven rannat ilmakuvattiin elokuun lopulla 2003 (Vallas Oy). Kasvillisuuskartoituksen tavoitteena oli selvittää Katumajärven vesi- ja rantakasvillisuus, kasvisto ja arvokkaat luontotyypit. Pääosin keskityttiin vesikasvillisuuteen, mutta kasvistoltaan mielenkiintoisimmissa kohdissa selvitettiin myös rannan ja saarien lajistoa. Lajiston ja kuvioiden kartoitus tehtiin aluksi rannalta ja soudellen sekä haraten käyden koko järven ympäri. Kymmenellä 5 m leveällä päävyöhykelinjalla kasvillisuutta kartoitettiin tarkemmin. Rannalta järven ulapalle kohtisuoraan suunnattu linja jaettiin osiin kasvillisuusvyöhykkeiden perusteella ja näiltä osilta määritettiin sekä kasvilajien peittävyys (prosentteina) että yleisyys (1 10-asteikolla). Kartoitus toteutettiin pääosin heinä- ja elokuussa 2003, ja sitä täydennettiin vuosina 2002, 2004 ja 2005 tehdyillä havainnoilla. Ilmakuvilta rajatut kasvillisuuskuviot piirrettiin laji- ja ryhmäkohtaisiksi MapInfo-kartoiksi, joilta mitattiin eri lajien muodostamien kuvioiden alat. Tässä työssä myös vuoden 1989 kartoituksen osa-alueet ja kasvillisuuskuviot (Metsälä 1989) piirrettiin MapInfo-kartoiksi, jotta niitä voitaisiin verrata vuoden 2003 tuloksiin. Katumajärven alue jaettiin 11 osa-alueeseen, joiden kasvillisuudesta laadittiin kuvaus. Ilmakuvilta pyrittiin tulkitsemaan valtalajien mukaiset kasvillisuuskuviot, jotka on esitetty julkaisun liitteissä. Katumajärvellä tavattiin vuonna vesien suurkasvilajia eli makrofyyttiä, joista varsinaisia vesiputkilokasveja oli 25. Irtokeijujia näistä oli kaksi, irtokellujia kolme, uposlehtisiä seitsemän, pohjalehtisistä seitsemän, kelluslehtisiä kuusi, ilmaversoisia 14, rantakasveja 21 ja vesisammaleita 2. Näistä Uotilan (1978) mukaan 9 on karujen (o i, o m) vesien, 10 keskiravinteisten (m) vesien ja 24 ravinteisten (m e, e) vesien ilmentäjää. Loput ovat ekologisesti laaja-alaisia ja luokittelemattomia. Katumajärveltä ei löydetty yhtään uhanalaista kasvia tai luontodirektiivin liitteiden 2 tai 4 lajia. Suomen kansainvälisistä vastuulajeista Katumajärven kasvistoon kuuluvat nuottaruoho, vaalea- ja tummalahnaruoho sekä äimäruoho. Katumajärven yleisimmät ilmaversoislajit ovat järvikorte (Equisetum fluviatile) ja järviruoko (Phragmites australis). Kelluslehtisistä runsaimpia ovat ulpukka (Nuphar lutea) ja vesitatar (Persicaria amphibia). Verratessa vuosien 1989 ja 2003 kasvillisuuskartoituksen valtalajien kasvillisuusaloja havaittiin vain vähäisiä muutoksia. Järviruoko, järvikorte, ulpukka, vesitatar ja haarapalpakko (Sparganium erectum) lienevät niukasti lisääntyneet. Katumajärven kaakkois- ja luoteispäitä luonnehtivat hiesuvaltaiset rannat kortteikoineen ja ruovikoineen. Järven keskivaiheilla on kallio-, kivikko- ja hiekkarantojen kasvillisuusvyöhykkeet ovat varsin kapeat ja oligotrofia ilmentäviä lajejakin löytyy. Ruununmyllyjoen suussa ja lahdelmissa ovat monimuotoisimmat ja leveimmät ilmaversoisten sekä kelluslehtisten kasvustot. Katumajärvi lienee luonnontilaisena ollut korte-ruokojärvi, jonka keskivaiheilla oli vaikutteita nuottaruohojärvestä. Rehevöityminen näkyy selvästi Katumajärven makrofyyttilajistossa, ja rehevöitymistä sekä rehevyyttä indikoivia lajeja tavataan enemmän kuin karuutta ilmaisevia lajeja. Vuoteen 1989 verrattuna vuoden 2003 tilanne näytti sikäli hyvältä, että voimakkaampaa likaantumista osoittavien lajien määrä on hieman laskenut, mutta toisaalta jonkin verran rehevöitymistä osoittavien lajien määrä on lisääntynyt. Katumajärven tila on kehittynyt kuten monen suomalaisen järven, eli pahin likaantuminen on vähentynyt, mutta nuhraantuminen lisääntynyt. Katumajärven ekologinen tila on vesikasvillisuuden perusteella tyydyttävä. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 2

5 Abstract In this study the vegetation of Lake Katumajärvi in Hämeenlinna was surveyed. It is one of the lakes in lake rehabilitation project JÄRKI. For background information the shores of Lake Katumajärvi were aerially photographed at the end of August 2003 (Vallas Oy). The aim of the vegetation study was to survey the shore and aquatic vegetation, flora and valuable nature types of Lake Katumajärvi. Mainly the focus was in aquatic vegetation, but in some interesting sites also the flora of shores and islands were studied. The study of flora and mapping of vegetation patterns were made initially from the shore and rowing a boat. In deeper vegetation harrowing was conducted. In ten 5 m broad transects the vegetation was studied in more detail (so called main zone transects). Transects, running from the shore to the open water, were divided based on vegetation zones and the cover (in percentages) and frequency (on a 1 10 scale) of vascular plant species. The mapping was conducted mainly in July and August 2003, and it was complemented with the information in years 2002, 2004 and The vegetation patterns from the aerial photographs were drawn as species and group wise MapInfo maps, from which the areas of different species were measured. In this work also the subareas and patterns of the year 1989 vegetation mapping (Metsälä 1989) were drawn to MapInfo maps, so that they could be compared to the results of year Lake Katumajärvi was divided into 11 subareas, for which a vegetation description was conducted. Vegetation patterns indicating the dominant species were interpreted from the aerial photographs (presented in appendices). In year macrophyte species were encountered in Lake Katumajärvi, of which proper aquatic plants counted 25. Of these two were ceratophyllids, three lemnids, seven elodeids, seven isoetids, six nympheids, 14 helophytes, 21 shore plants and two aquatic mosses. According to Uotila (1978) nine indicated oligotrophy, ten mesotrophy and 24 eutrophy. The rest were ecologically broad or unclassified. No threatened species or species listed in the habitat directive s appendices 2 or 4 were found in Lake Katumajärvi. Water lobelia (Lobelia dortmanna), quillworth and spring quillworth (Isoëtes lacustris, I. echinospora) and awlworth (Subularia aquatica) are among the Finnish international responsibility species belonging to the flora of Lake Katumajärvi. The most abundant helophytic species of Lake Katumajärvi were water horsetail (Equisetum fluviatile) and common reed (Phragmites australis). The most abundant nympheids were yellow water lily (Nuphar lutea) and amphibious bistort (Persicaria amphibia). When comparing the vegetation areas of species in years 1989 and 2003 only fairly minor changes were encountered. Common reed, water horsetail, yellow water lily, amphibious bistort and branched bur-reed (Sparganium erectum) have probably increased. The south-east and north-west shores of Lake Katumajärvi are characterized by water horsetail and common reed vegetation. In the middle part of the Lake rocky, stony and sandy shores with fairly narrow vegetation zones and several species indicating oligotrophy were found. In the delta of River Ruununmyllyjoki and in bays the vegetation is most diverse and the stands of helophytes and nympheids are the broadest. Eutrophication is clearly apparent in the macrophyte flora of Lake Katumajärvi and species indicating eutrophy are found much more than species indicating oligotrophy. The situation in year 2003 compared to the one in 1989 was good, considering that the number of species indicating strong eutrophy had decreased somewhat, but on the other hand the number of species indicating slight eutrophication had increased. The state of Lake Katumajärvi has developed like many other Finnish lakes meaning that the worst contamination has decreased, but the lake has become shabby. The ecological state of Lake Katumajärvi based on the aquatic vegetation is satisfactory. 3. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

6 Esipuhe Kanta-Hämeen järvet kestävään kehitykseen hanke on ajanjaksolle (jatkoaika) sijoittuva Hämeenlinnan seudun kansanterveystyön kuntayhtymän ympäristöosaston ja sittemmin Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen hallinnoima projekti, jossa on mukana kahdeksan järviensuojeluyhdistystä, seitsemän kuntaa ja Hämeen ammattikorkeakoulu. Projektin muuta rahoittajat ovat Hämeen ympäristökeskus ja Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR). JÄRKI-projektin tavoitteena on kohdejärvien veden laadun parantaminen ja säilyttäminen hyvänä toteuttamalla monipuolisesti erilaisia vesiensuojelutoimia. Järviin tulevan ravinnekuormituksen pienentämiseksi parannetaan jäte- ja valumavesien käsittelyä. Valumavesien kiintoaine- ja ravinnepitoisuutta pyritään vähentämään muun muassa laskeutusaltaita ja kosteikkoja rakentamalla sekä perustamalla vesistöjen rannoille suojavyöhykkeitä. Keskeisenä tavoitteena on myös asukkaiden ympäristötietoisuuden lisääminen. Tähän liittyen kerrotaan asukkaille ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännöstä, arvioidaan toteutettujen toimenpiteiden vaikutuksia järvien tilaan ja tehdään kehitystyötä vesistöjen biologiseen seurantaan liittyen. Hanke on suunnitteluvaiheesta lähtien edistänyt järvien suojeluyhdistysten sekä muiden toimijatahojen välistä yhteistyötä. Vuoden 2000 joulukuussa voimaan tulleen Euroopan yhteisön vesipuitedirektiivin (VPD) tavoitteena on parantaa ihmistoiminnan vaikutuksesta pilaantuneiden pohja- ja pintavesien tilaa siten, että vesistön eliöstön kannalta hyvä ekologinen tila saavutetaan eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta vuoteen 2015 mennessä. Jäsenmaiden tulee vesistöjen tilan arvioinnissa ja seurannassa käyttää biologisia muuttujia: vesikasvillisuutta, kasviplanktonia, pohjaeläimistöä ja kalastoa (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2000/60/EY). Direktiivi muuttaa siten ympäristöviranomaisten toteuttamaa vesistöjen tilan seurantaa, joka on aiemmin perustunut etupäässä veden fysikaaliseen ja kemialliseen laatuun. Tässä tutkimuksessa on selvitetty yhden JÄRKI-projektin kohdejärven, Hämeenlinnan Katumajärven vesikasvillisuutta. Tuloksia käytetään järven ekologisen tilan arvioinnissa sekä hoito- ja kunnostustoimien suunnittelussa ja seurannassa. Selvityksen yhteydessä paikannettiin myös rantojen arvokkaat luontotyyppikohteet ja harvinaisten kasvien esiintymät, jotta nämä voidaan ottaa huomioon hoitotoimien toteutuksessa. Julkaisun ovat kirjoittaneet Heli Jutila ja Matti Kouvo. Lisäksi viimeistelyssä on ollut mukana muitakin JÄRKI-hankkeen työntekijöitä. Kiitokset heille sekä kaikille käsikirjoitusta kommentoineille, erityisesti Heikki Leimulle, tai muutoin apua antaneille! Johdanto Katumajärven vesikasvillisuus on kartoitettu edellisen kerran kesällä 1989 (Metsälä), jolloin järvi myös ilmakuvattiin n. 600 m korkeudesta (T:mi Lentokuva H. Vallas) mustavalkoisin kuvin. Ilmakuvien avulla määritettiin maastossa valtalajit soutamalla rantoja pitkin. Pohjaruusukkeisia lajeja ei selvityksen mukaan määritetty ja kartoilta voidaan todeta myös uposlehtisen kasvillisuuden jääneen kuvioimatta. Metsälän (1989) mukaan Katumajärven vesikasvillisuus on kaiken kaikkiaan melko niukkaa. Runsaimmillaan kasvillisuus on järven pohjois- ja eteläpäässä. Järven lievä rehevöityminen näkyi siinä, että järvessä kasvoi paitsi karun ja puhtaan veden ilmentäjiä myös likaantuneen veden ilmentäjälajeja. Katumajärven luontoarvoja ja kasvillisuutta on lyhyesti kuvattu Hämeenlinnan luontooppaassa (Jutila 2005). Lisäksi Katumajärven rantojen kasvillisuudesta on mainintoja Katumajärven itäpuolen kasvillisuusselvityksessä (Jutila ym. 2000) sekä luoteispään osalta Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 4

7 Vanajan laakson luonto -käsikirjoituksessa sekä alueelliset ympäristöjulkaisut sarjassa (Jutila kirj., Mikkola ym. 2001). Lisäksi Katumajärveltä ja sen ympäristöstä on kerätty useita kasvinäytteitä, ja Helsingin kasvimuseon rekistereistä Katumajärven seudulta löytyy peräti 259 näytetietoa. Tavatuista vesi- ja rantakasveista mainittakoon suomyrtti (Myrica gale), pohjanpaju (Salix lapponum), rosmariinipaju (S. rosmarinifolia), piukka-, kelta- ja hirssisara (Carex elata ssp. omskiana, C. flava, C. panicea), paunikko (Crassula aquatica), vata (Myosoton aquaticum), jokileinikki (Ranunculus lingua), sarjarimpi (Butomus umbellatus), katkeravesirikko (Elatine hydropiper), vaalealahnaruoho (Isoëtes echinospora), äimäruoho (Subularia aquatica), nuokkurusokki (Bidens cernua), konnanleinikki (Ranunculus sceleratus ssp. sceleratus). Muita kerättyjä kasveja ovat mm. humala (Humulus lupulus), idänkattara (Bromus inermis), hentosavikka (Chenopodium polyspermum), sinisavikka (C. glaucum), kevätlinnunsilmä (Chrysosplenium alterniflorum), korpialvejuuri (Dryopteris cristata), ketunlieko (Huperzia selago) ja huhtahanhikki (Potentilla intermedia). Kihtersuonojan lasketusaltaan länsipuolelta on löytynyt myös ketotyräruoho (Herniaria glabra)(jutila H. kirj.). Menetelmät Vesi- ja rantakasvillisuuskartoitusten tausta-aineistoksi Katumajärven rannat ilmakuvattiin elokuun lopulla 2003 (Vallas Oy). Kasvillisuuskartoituksessa oli tavoitteena selvittää Katumajärven vesi- ja rantakasvillisuus, kasvisto (sekä putkilo- että sammalkasvisto) ja arvokkaat luontotyypit. Uhanalaisten (mukaan lukien alueellisesti uhanalaiset) lajien, erityisesti suojeltavien lajien ja Suomen kansainvälisten vastuulajien esiintymät selvitettiin. Pääosin keskityttiin vesikasvillisuuteen, mutta kasvistoltaan mielenkiintoisimmissa kohdissa selvitettiin myös rannan ja saarien lajistoa. Aluetta tutkittiin ilmakuvista. Lajiston ja kuvioiden kartoitus tehtiin aluksi rannalta ja soudellen sekä haraten käyden koko järven ympäri. Kymmenellä 5 m leveällä päävyöhykelinjalla kasvillisuutta kartoitettiin tarkemmin. Rannalta järven ulapalle kohtisuoraan suunnattu linja jaettiin osiin kasvillisuusvyöhykkeiden perusteella ja näiltä osilta määritettiin sekä kasvilajien peittävyys (prosentteina) että yleisyys (1 10-asteikolla). Nämä peittävyysprosentit ja yleisyysarvot on tulososiossa esitetty käyttäen seuraavaa merkintää lajin nimen jälkeen (peittävyys% / yleisyysluku). Useimmiten linjat koostuivat kolmesta osasta: ranta(luhta), ilmaversoisvyöhyke ja kelluslehtivyöhyke. Toisinaan ilmaversois- ja kelluslehtivyöhykkeet olivat sulautuneet käytännössä toisiinsa. Kartoitus toteutettiin pääosin heinä- ja elokuussa 2003, ja sitä täydennettiin vuosina 2002, 2004 ja 2005 tehdyillä havainnoilla. Kartoittajina toimivat Matti Kouvo ja Heli Jutila. Karttojen piirtämisestä ja raportin kirjoittamisesta vastasi Heli Jutila. Ilmakuvilta rajatut kasvillisuuskuviot piirrettiin laji- ja ryhmäkohtaisiksi MapInfokartoiksi, joilta mitattiin eri lajien muodostamien kuvioiden alat. Tässä työssä myös vuoden 1989 osa-alueet ja kasvillisuuskuviot piirrettiin MapInfo-kartoiksi (liitteet 2), jotta niitä voitaisiin verrata vuoden 2003 tuloksiin. Kasvillisuusaloissa tapahtunutta kehitystä verrattiin vuosien välillä. Koska vuoden 1989 kartoituksen kartat tuotettiin käsin ilmakuvia tarkastelemalla ja kartoille siirtämällä, näiden kasvillisuuskuvioiden rajat eivät välttämättä ole aivan kohdallaan. Vuoden 2003 ilmakuvien päälle suoraan piirretyt kuviot (liitteet 1) sen sijaan ovat varsin tarkkaan oikean kokoisia. Lajien erottamisessa tietysti voi olla puutteita. Vuoden 2003 kasvillisuutta kuvaaville kartoille rajattiin vertailtavuuden vuoksi samat osa-alueet kuin vuonna 1989 oli käytetty. Osa-alueet eivät siis muodosta kasvistoltaan yhtenäisiä alueita, vaan osa-alueiden rajat ovat määräytyneet piirustusteknistä ja ilmakuvien rajoista muodostuvista seikoista. Kartoilla on osoitettu myös kasvillisuuslinjojen sijainti ja linjojen jakautuminen eri kasvillisuusvyöhykkeisiin. 5. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

8 Vuoden 2003 päävyöhykelinjatietoja tallennettiin Najas-ohjelmaan (Biologitoimisto Jari Venetvaara 2004), mutta koska vuodelta 1989 ei ollut linjatietoja, ei ohjelmaa voitu vielä kovin tehokkaasti hyödyntää. Kuva 1. Katumajärvi pohjoisrannalta nähtynä. Karri Jutila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 6

9 Tulokset Katumajärven kasvillisuuden yleispiirteitä Katumajärven kaakkois- ja luoteispäitä luonnehtivat hiesuvaltaiset rannat kortteikoineen (Equisetum fluviatile) ja ruovikoineen (Phragmites australis). Järven keskivaiheilla on kalliorantoja, joiden kohdalla kasvillisuusvyöhykkeet ovat kapeimmillaan. Moreenirantoja on siellä täällä ympäri järven. Ruununmyllyjoen suusta löytyy saraturvetta ja kaikkein laajimmat ja monimuotoismmat ilmaversoiskasvustot. Leveitä järviruovikkoja on myös savipohjaisilla rannoilla Valkamatien tuntumassa ja Solvikin kivikkoisella lahdella. Laajimpia ilmaversoiskasvustoja on niitetty uimarantojen lähistöllä ja muuallakin mm. JÄRKIhankkeessa virkistyskäyttömahdollisuuksien lisäämiseksi. Kappolasta löytyy hiekkarantaakin, missä viihtyvät mm. nuottaruoho (Lobelia dortmanna), hapsiluikka (Eleocharis acicularis) ja äimäruoho (Subularia aquatica) (Jutila 2005). Rehevöitymistä kuvaavaa lajistoa ovat ilmaversoista kauniskukkainen sarjarimpi (Butomus umbellatus), kapeaosmankäämi (Typha angustifolia) ja haarapalpakko (Sparganium erectum) sekä kellulehtisistä pystykeiholehti (Sagittaria sagittifolia) ja uposkasveista karvalehti (Ceratophyllum demersum) ja pitkälehtivita (Potamogeton praelongus). Katumajärven vesikasvistoon kuuluvat mm. isolumme (Nymphaea alba ssp. alba), katkeravesirikko (Elatine hydropiper), rantaleinikki (Ranunculus reptans) jne. Runsastunutta tulokaslajistoa ovat vesirutto (Elodea canadensis) ja isosorsimo (Glyceria maxima). Rannoilla viihtyvät mm. isokierto (Calystegia sepium), purolitukka (Cardamine amara) ja rohtoraunioyrtti (Symphythum officinale) (Jutila 2005). Amerikasta maahamme tuotu tulokaslaji isosorsimo on levinnyt Vanajavedeltä Katumajärvelle. Se on löytynyt kasvirekisterin mukaan jo 1970 Katumajärveltä. Vuoden 1989 tutkimuksessa laji oli vielä sen verran niukka, että erillisiä sen muodostamia kasvillisuuskuvioita ei löydy kasvillisuuskartoilta, vaikka laji mainitaankin lajilistauksessa. Katumajärven kasvillisuus alueittain ja linjat Kutalanjoen suistosta Pokrinniemeen (alueet 1 3 liitekartalla 1a) Katumajärven pohjoisosan uimarannan lähialueet (kuva 1) ovat laakeita rantoja, joita rannansuuntaiset kasvillisuusvyöhykkeet myötäilevät. Kuluvana kesänä rannan uloimpia kasvillisuusvyöhykkeitä on kunnostettu koneellisesti niittämällä sekä poistaen kokonaisia kasvillisuuskuvioita että raivaamalla n. 5 m levyisiä veneväyliä. Ulapan puolella uimarannan seutu on lähinnä korteikkoa ja nyttemmin harvennettua isoulpukkakasvustoa (Nuphar lutea), mutta varsinaisessa ilmaversoisvyöhykkeessä ja rantaluhdalla kasvillisuus on hyvin monipuolista. Kutalanjoen luusuassa (kuva 2) kasvillisuusvyöhykkeet ovat yhtä monipuolisia ja laajoja kuin Myllyjoen suistossa, missä kelluslehtivyöhykkeen ulkoreunaan on rannalta lähes sata metriä. Luusuan eteläpuolella on saraluhtaa, jota luonnehtivat viiltosaran (Carex acuta), piukkasaran, luhtasaran (Carex vesicaria) ja luhtakastikan (Calamagrostis stricta) muodostamat tuppaat ja niiden välipinnoilla kasvavat vehka (Calla palustris), ranta-alpi (Lysimachia vulgaris) ja rantakukka (Lythrum salicaria). Rannan puustoa hallitsee tervaleppä (Alnus glutinosa), ja pensaskerroksesta löytyy myös muutamia vaateliaita lehtopensaita, kuten koiranheisi (Viburnum opulus) ja lehtokuusama (Lonicera xylosteum). Rannan kasvillisuustyyppejä ovat puna-ailakkityypin (Silene dioica) lehto (LT) ja mesiangervo-käenkaalityyppin (Filipendula 7. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

10 ulmaria Oxalis acetosella) suurruoholehto (OFiT). Muista rannan lajeista mainittakoon lehtohorsma (Epilobium montanum), pikkukäenrieska (Gagea minima), lehtoleinikki (Ranunculus cassubicus), kevätlehtoleinikki (R. fallax) ja mäkikuisma (Hypericum perforatum). Järviruoko, isosorsimo ja leveälehtiosmankäämi (Typha latifolia) muodostavat sisemmät ilmaversoiskasvustot, ulompana on järvikortetta. Kelluslehtisistä esiintyy yleisimpinä isoulpukka. Muista vesikasveista mainittakoon puhdasta vettä ilmentävä järvisätkin (Ranunculus peltatus), pystykeiholehti, sarjarimpi, vesirutto ja rehevyyttä ilmentävät vesitatar (Persicaria amphibia) ja karvalehti (Ceratophyllum demersum). Kuva 2. Kutalanjoen luusuan lahtea. Heli Jutila Idänpään uimarannan eteläpuolisessa lahdelmassa kasvillisuusvyöhykkeet levenevät jälleen lähes sataan metriin, jos uposlehtikasvillisuus otetaan huomioon. Kelluslehtisiäkin löytyy noin 60 m päässä rannasta. Rannimpana on leveälehtiosmankäämiä ja haarapalpakkoa, mutta laajimman alan muodostavat järvikortekasvustot. Kelluslehtisistä tavallisin on isoulpukka. Pokrinniemen rannat ovat melko niukkakasvustoiset. Lunnikiven luona tervaleppien luonnehtimassa rannassa kasvavat mm. vehka, rentukka (Caltha palustris), luhtalitukka (Cardamine pratensis ssp. paludosa), viiltosara, myrkkykeiso (Cicuta virosa), järvikorte, mesiangervo, kurjenmiekka (Iris pseudacorus), rantayrtti (Lycopus europaeus), ranta-alpi, terttualpi (Lysimachia thyrsiflora), luhtalemmikki (Myosotis scorpioides), suoputki (Peucedanum palustre), kurjenjalka (Potentilla palustris), punakoiso (Solanum dulcamara) ja keltaängelmä (Thalictrum flavum). Niemen eteläpuolisessa lahdelmassa järviruoko muodostaa n. 40 m leveän vyöhykkeen, jonka ulkopuolella järvikorte on harvana kasvustona uposlehtisten keralla. Isoulpukka muodostaa harvahkoja kasvustoja ulommas. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 8

11 Kasvillisuudessa on tapahtunut vain vähäisiä muutoksia vuoteen 1989 verrattuna. Isosorsimo näyttää kasvattaneen alaansa. Linjat Osa-alueen 2 pohjoisemman kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 59 m ja syvyys linja päässä oli 177 cm. Rantavyöhykkeessä (24 m) vallitsevat kurjenjalka (45%/8), vesitatar ja viiltosara sekä tervaleppä. Vyöhykkeen lajimäärä oli 14. Ilmaversoisvyöhykkeessä (30 m) selvästi runsain ja yleisin laji oli järvikorte (90%/7). Kaikkiaan tavattiin 10 lajia. Upos- ja kelluslehtivyöhykkeessä vallitsivat karvalehti (80%/6) ja isoulpukka. Niiden lisäksi tavattiin vain järvikorte, joten vyöhykkeen lajimäärä jäi kolmeen. Todennäköisesti syvemmälläkin on uposkasvillisuutta, mutta sitä ei tutkimuksessa havaittu. Osa-alueen 2 eteläisemmän kasvillisuuslinjan (kuva 3) vyöhykkeiden yhteispituus oli 77 m ja syvyys linjan päässä oli 232 cm. Rantavyöhykkeen (11 m) valtalajeja olivat vehka (85 %/10), haarapalpakko ja tervaleppä. Myös myrkkykeiso, rantamatara (Galium palustre) ja rantakukka olivat yleisiä, ja kaikkiaan vyöhykkeestä löytyi peräti 29 putkilokasvilajia. Ilmaversoisvyöhykkeessä (10 m) yleisin ja runsain laji oli tiheään kasvava järvikorte (90 %/10). Valtalajeihin kuuluivat myös leveäosmankäämi ja haarapalpakko. Yleinen oli myös luhtasara. Kaikkiaan vyöhykkeessä tavattiin 18 putkilokasvilajia ja kokonaispeittävyys nousi erittäin korkeaksi (218%). Seuraavan eli ilmaversoisten ja kelluslehtisisten vallitseman vyöhykkeen (24 m) valtalajeja olivat järvikorte (75 %/10) ja isoulpukka. Vesitatar ja uistinvita (Potamogeton natans) olivat seuraavaksi yleisimmät kelluslehtiset. Myös uposkasveja, kuten vesiruttoa ja karvalehteä, tavattiin jonkin verran. Kaikkiaan vyöhykkeeltä tavattiin yhdeksän putkilokasvilajia. Uloimman ja veneväylän muusta linjasta erottaman uposkasvivyöhykkeen (32 m) yleisin laji oli karvalehti (80 %/6), ja vesiruttokin oli varsin runsas. Uposkasveista yleinen oli myös tylppälehtivita (Potamogeton obtusifolius). Vyöhykkeellä tavattiin vielä jonkin verran järvikortetta ja isoulpukkaa. Kaikkiaan havaittiin 11 putkilokasvilajia. Heli Jutila oli mukana tämän linjan inventoinnissa. Kuva 3. Osa-alueen 2 eteläisempi kasvillisuuslinja Lunnikiven rannan tuntumassa. Elokuu Heli Jutila. 9. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

12 Pokrin lahdelmasta Katumalle (alueet 4 7 liitekartoilla 1b, 1c) Pokrinniemen eteläpuolisessa lahdelmassa kasvillisuusvyöhykkeet ovat hyvin kapeita, muutamia ulpukkakasvustoja löytyy sieltä täältä, aina vanhan vedenottamon tuntuman pohjukkaan, missä järvikortekasvustot levittäytyvät jälleen n. 50 m leveiksi ja niiden ulkoreunaa rajaavat isoulpukan muodostamat parikymmentä metriä leveät kasvustot. Lammassaaren niemen tyvien molemmin puolin levittäytyvät n m leveät kasvillisuusvyöhykkeet, joissa vallitsevat järvikorte, leveäosmankäämi, ulpukka ja haarapalpakko sekä vesitatar. Katuman uimarannan niemen itäpuolella on pari laajahkoa vesitatarkasvustoa. Ranta jatkuu tästä etelään päin kallioisena ja vesikasvillisuus katkeilevana: järvikortteen ja vesitattaren kasvustoja on harvakseltaan. Lammassaaren kärki on jyrkästi järveen laskevaa kalliorinnettä, paikoin kallioketoa (kuva 4). Paikka on maisemallisesti ja kasvistollisesti merkittävä. Lammassaaren tyvi on kuusi- ja mäntysekametsäistä tuoretta kangasta, jonka kenttäkerrosta luonnehtivat metsälauha (Deschampsia flexuosa), valkovuokko (Anemone nemorosa), sinivuokko (Hepatica nobilis), sormisara (Carex digitata) ja kevätpiippo (Luzula pilosa). Katuman rannoilla on myös säätämisen arvoisia haapoja (Populus tremula) ja tuomia (Prunus padus). RKTL:n rapukartoituksissa (Erkamo kirj.) Katistentien rannassa pohja oli kivien ja hiedan luonnehtimaa. Vesikasvillisuuden peittävyys oli alle 1 m syvyydessä 53%. Järvikorte luonnehti ilmaversoiskasvillisuutta. Myös terttualpia tavattiin. Kelluslehtivyöhykkeessä kasvoi ulpukkaa ja vesitatarta. Uposlehtisistä tavallisin oli matalassa vedessä ruskoärviä (Myriophyllum alterniflorum) ja syvemmällä karvalehti. Lisäksi havaittiin vesirutto ja ahvenvita (Potamogeton perfoliatus). Pohjalehtisiä edustivat tummalahnaruoho (Isoëtes lacustris), nuottaruoho, katkeravesirikko sekä järvisiloparta (Nitella flexilis). Rihmalevän runsaus kertoi veden laadun nuhraantumisesta. Verrattaessa vuoden 1989 kartoituksiin ulpukka näyttäsi hienoisesti lisääntyneen. Kuva 4. Lammassaaren kallioketoa. Heli Jutila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 10

13 Mantereenvuori (alueet osin 7, 8 10 liitekartoilla 1c, 1d) Mantereenvuoren jyrkänteiden kohdalla rannan profiili on jyrkkä ja ranta lähes kasviton. Mantereenvuoren kohdalla ja siitä etelään miltei Solvikiin asti ranta on kivikkoista ja rantapuuston huomattavasti varjostamaa. Tämän lisäksi pohja viettää yleensä jyrkästi, ja pohja-aineksena ovat yleensä suurikokoiset irtokivet. Pääosiltaan nämä rannat ovat eroosiorantoja. Kasvillisuudessa tämä heijastuu harsuina tai olemattomina rannanmyötäisinä vyöhykkeinä. Paikallisesti tavataan kuitenkin reheviä myrkkykeison ja terttualpin kasvustoja, varsinkin suurien kivien tyviin kasautuneilla ranta-ainesmaatumilla. Myös kelluslehtisillä on joitain vähäistä suurempia kasvustoja. Tavallisimpia ovat ulpukka-, vesitatar- ja järvikortekasvustot. RKTL:n rapukartoituksissa (Erkamo kirj.) Mantereenvuoren edustalla kasvillisuuden peittävyys vaihteli voimakkaasti kasvittomasta yli 50% peittävyyteen, mutta keskimäärin peittävyys jäi kuitenkin varsin alhaiseksi (n. 20%). Kartoituksessa kirjattuja ilmaversoisia ovat mm. myrkkykeiso ja sarjarimpi. Kellulehtisistä tavattiin mm. palpakot, vesitatar ja järvisätkin (Ranunculus peltatus). Uposkasveista kartoituksessa tavattiin ruskoärviä, vesirutto, karvalehti, ahven- ja heinävita (Potamogeton gramineus), pohjalehtisistä nuottaruoho, tummalahnaruoho, rantaleinikki ja äimäruoho. Vesikasvillisuuden peittävyys pienenee voimakkaasti syvyyden myötä, ja 2 3 m syvyydessä on vain yksittäisiä karvalehtiä, ulpukoita ja vesisammalia. Yli 3 m syvyydestä vesikasvillisuus tyystin puuttui (peittävyys 0%). Kasvillisuuskuvioissa ei ole juuri tapahtunut muutoksia sitten vuoden Ehkä hienoista kasvustojen laajenemista ja toisaalta niiton aiheuttamaa katkeilua on havaittavissa alueen eteläosassa. Linja Osa-alueen kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 7 m ja syvyys linjan päässä oli 118 cm. Linjalle sijoittuneessa kapeassa (vain 1m) rantavyöhykkeessä oli tervaleppien juurella kohtalaisesti luhtavuohennokkaa (Scutellaria galericulata; 25%/4), siniheinää (Molinia caerulea) ja terttualpia. Kaikkiaan tavattiin 11 putkilokasvilajia. Harsuhkoa ilmaversois-kelluslehtivyöhykkettä vallitsivat isoulpukka (45%/8) ja järvikorte, ja lajimääräkin jäi kuuteen. Solvik (alue 11 liitekartalla 1e) Solvikin lahdelma on laakea, melko kivinen maatumalahti. Vesikasvillisuus levittäytyy laajana, jopa 100 m levyisenä kasvustona ja vyöhykkeet ovat varsin hyvin kehittyneitä (kuva 5). Saraluhta vaihtuu järviruovikoksi ja edelleen kelluslehtikasvillisuudeksi rannalta ulommas tultaessa. Tunnusomaista on myös järvikortteen heikohko asema ilmaversoiskasvillisuudessa. Yhtäläisyyksiä Myllyjoen suistoon ovat rannan laakeuden lisäksi runsas ruovikko ja kelluslehtisistä lumpeiden (Nymphaea alba ssp. candida) yleisyys verrattuna ulpukoihin. Myös vesitatar on yleinen. Ilmaversoisten kasvustot näyttäisivät hieman supistuneen ja kelluslehtisten taas laajentuneen, kun verrataan vuotta 2003 vuoteen On silti mahdollista, että muutos ei ole todellinen, vaan johtuu kartoitusten kuvaustarkkuudesta. 11. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

14 Linja Osa-alueen kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 81 m, ja syvyys linjan päässä oli 210 cm. Vehka- (60%/7) ja pullosaravaltaisen (Carex rostrata) rantavyöhykkeen kasvillisuuteen on kirjattu vain kuusi lajia, mikä tuntuu alhaiselta määrältä. Puulajistoa ei ole mainittu lainkaan, joten vyöhyke on mahdollisesti merkitty alkamaan alempaa kuin muut linjat. Ilmaversoisvyöhykkeessä yleisin laji järviruoko (80%/9) ja seuraavana tulevat lumme ja ulpukka sekä järvikorte jäävät määrällisesti kauas taakse. Ruovikko on varsin tiheä, mutta vyöhykkeen leveyden vuoksi lajistoon kertyy kaikkiaan 14 putkilokasvilajia. Kellus- ja uposlehtivyöhykkeessä runsaimmat lajit ovat karvalehti (30%/7), lumme ja isoulpukka, joskin kelluslehtisten peittävyys ja yleisyyskin jää melko alhaiseksi. Kuva 5. Solvikinlahtea pohjoiseen. Heli Jutila Solvikinniemestä järven eteläpäähän (alueet liitekartoilla 1e, 1f) Solvikinniemen rannat ovat niemille tyypillisesti niukka- ja katkeilevakasvustoiset. Paikoin on kuitenkin mm. terttualpia, vesitatarta, ulpukka ja kapealehtiosmankäämiäkin. Solvikinniemen eteläpuolella savi- ja hiesurantojen luontaiseen kasvillisuuteen on asutuksen myötä kohdistunut pitkäaikainen muutospaine, sillä rannat ovat Katumajärven taajimmin rakennettuja. Laiturien ympäriltä on raivattu ruovikkoa ja kelluslehtisiä, ja kasvustot ovatkin muuttuneet saarekemaisiksi lokeroiksi, joiden yleisilme ei toisaalta suuresti poikkea järven vähemmän häiriintyneistä biotoopeista. Valkamatien uimarannan pohjoispuolinen ruovikon, kortteikon ja kelluslehtisten muodostama vyö on noin 50 m leveä. Rantapensaikossa kasvaa myös isokiertoa (Calystegia sepium). Myös eteläpäässä kasvillisuusvyöhykkeet ovat n m leveitä (kuva 7). Järviruo on lisäksi ulpukka ja Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 12

15 vesitatar muodostavat runsaita kasvustoja. Pohjalehtisiin lukeutuu mm. kolmihedevesirikko (Elatine triandra). Vertailtaessa vuosien 1989 ja 2003 kasvillisuuskarttoja näyttäisi, että järviruo on määrä on vähentynyt ja ulpukan lisääntynyt. Kasvillisuuteen kohdistuva paine näyttäisi oleva aikaisempaa suurempi, ja niitetyt alueet sekä katkonaisuus ovat lisääntyneet (kuva 6). Kuva 6. Niittoa Katumajärven eteläpäässä. Pertti Suokas Linja Osa-alueen kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 33 m ja syvyys linjan päässä 148 cm. Rantavyöhykkeessä selvä valtalaji oli järviruoko (80%/9) ja sen kanssa aluetta luonnehtivat kurjenjalka ja kiiltopaju (Salix phylicifolia). Kaikkiaan tavattiin 17 putkilokasvilajia ja melko yleisiä olivat myös pullosara, myrkkykeiso, vehka ja rantamatara. Järviruoko oli selvästi runsain laji myös ilmaversoisvyöhykkeessä (90%/10), jossa seuraavaksi yleisempiä, yhdeksän tavatun lajin joukossa olivat ulpukka ja terttualpi. Kelluslehtivyöhykkeessä runsain laji oli isoulpukka (55%/9), jonka ohella järvikorte oli yleinen. Melko yleisiä olivat myös vesitatar, uistin- ja heinävita. Kaikkiaan vyöhykkeeltä on merkitty kahdeksan putkilokasvilajia. Tehty linja on melko lyhyt ja on todennäköistä, että linjan loppupään syvemmällä puolellakin uposkasvillisuutta olisi löydettävissä. Linjan alueella on niitetty useampana vuotena, joten vyöhykkeisyys on kaventunut ja ilmaversoiset osin korvautuneet kelluslehtisillä. Maatumassa olevaan järviruovikkoon niittokoneilla ei kuitenkaan ole päästy. Vuonna 1989 linjan kohdalla kasvillisuusvyöhykkeisyys on pääosin ollut samankaltainen kuin nykyisin, mutta ruovikko ulottui ulommas. Niitolla on siis pystytty poistamaan syvemmällä kasvavia ruokoja. 13. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

16 Kuva 7. Katumajärven eteläpäätä. Heli Jutila Harvialanojalta Petäjänharjunojalle (alueet liitekartoilla 1f, 1g) Katumajärven eteläpäähän (kuva 8) laskee Harvialanoja, joka on luonteeltaan bifurkaatio-oja. Karkeasti sanoen Rantatien pohjoispuolelta oja virtaa Katumaan ja eteläpuolelta Vanajaveteen. Harvialanojan suussa on varsin voimakkaasti rehevöitynyt lahti, ja verratessa vuoden 1989 tutkimuksen tulokseen näyttäsi, että vesikasvillisuus olisi laajentunut alueella. Ilmaversoisten ja kelluslehtisten kasvustojen lisäksi uposlehtiskasvustot ovat erittäin reheviä. Rehevyys antaa jopa viitteitä siitä, että alueelle tulee jostain jätevesipäästöjä. Ravinteita lahteen ainakin tulee runsaasti. Lahden perukassa on uusi rakennus ja sen kohdalla rantaviivassa on tehty rakentamista. Lahdelman ilmaversoiskasvillisuusvyöhykkeet ovat jopa 70 m leveitä. Järviruoko ja ulompana järvikorte hallitsevat vyöhykkeitä. Myös leveäosmankäämi ja isosorsimo muodostuvat monin paikoin vallitseviksi. Uposlehtiset vesikasvit työntyvät Harvialanojan suun suuntaan. Runsaita ovat ainakin ahvenvita, tylppälehtivita ja vesirutto. Katuman lavankin tienoilla kasvillisuuden erot ovat järven mittakaavassa jyrkkiä; vierekkäin voi tavata kivikkorantoja, jotka leimaavat myös alueita 9 ja 10, sekä ruovikkolahdelmia. Täällä viihtyy yleisimpänä isosorsimo, heinä, joka lähitulevaisuudessa saattaa muuttaa voimakkaasti Katumajärven yleistä kasvillisuuskuvaa. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 14

17 Kuva 8. Katumajärven eteläpään kasvillisuutta. Kuvassa järvikortetta, osmankäämiä, järviruokoa, ulpukkaa ja lummetta. Heli Jutila Petäjänharjunojan suulla ja eteläpuolella kasvillisuusvyöhykkeet ovat varsin leveät kertoen ojan mukanaan tuomista kiintoaineista ja ravinteista sekä rakentamattomasta ja siten hoitamattomasta rantakappaleesta (kuva 9). Järviruo on, -kortteen ja isosorsimon muodostamat, paikoin jopa yli 40 m leveät ilmaversoiskasvustot luonnehtivat aluetta. Kelluslehtisten vyöhyke on heikosti kehittynyt ja isoulpukka ja vesitatar muodostavat vain pakoin kasvustoja. Sen sijaan uposlehtiset esiintyvät runsaina ja rehevinä. Lajistoon kuuluu mm. pitkälehtivita. Petäjänharjunojan alajuoksu on tervaleppävaltaista kosteaa puronvarsilehtoa, jota luonnehtivat järeät tervalepät ja runsas pensaskerros. Katumajärven rannassa voitaneen puhua jopa tervaleppäkorvesta. Kasvillisuusselvityksen mukaan allasalueella ei kasva uhanalaisia putkilokasvilajeja, mutta sieltä tavataan harvinaista lajeja, kuten korpinurmikkaa (Poa remota), kotkansiipeä (Matteuccia struthiopteris), kevätlinnunsilmää (Chrysosplenium alterniflorum), lehtopalsamia (Stachus sylvatica), lehto-orvokkia (Viola mirabilis) ja erilaisia lehtopensaita. Myös valkolehdokilla (Platanthera bifolia) on alueella melko runsas esiintymä. Alue on luonnonarvoiltaan merkittävä ja lienee Katuman rantojen avokkain lehto. 15. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

18 Kuva 9. Petäjänharjunojan suistossa järvikortetta, -kaislaa ja -ruokoa. Heli Jutila Linjat Osa-alueen 15 kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 21 m ja syvyys linjan päässä oli 200 cm. Puustoista, lehtomaista ja kapeaa (1 m) rantavyöhykettä vallitsivat lepät ja tuomi. Niiden ohella tavattiin rantayrtti ja myrkkykeiso (1%/1). Seuraava vyöhyke oli kelluslehtisten vallitsema: yleisin laji oli vesitatar (60%/8), ja ulpukkaa sekä ruskoärviääkin tavattiin. Kaikkiaan kapealta (5 m) vyöhykkeeltä on merkitty seitsemän putkilokasvilajia. Uloimpana oli uposlehtisten vyöhyke (15 m), jonka harvahkoa kasvustoa vallitsivat ahvenvita (30%/5) ja ruskoärviä. Lajimäärä jäi tässä vyöhykkeessä kolmeen. Osa-alueen 16 kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 52 m, ja syvyys linjan päässä oli 80 cm. Koska syvyys jäi linjan lopussa näin alhaiseksi, voidaan päätellä, että linjaa olisi tullut jatkaa edelleen. Tällä syvyydellä pitäisi vielä olla ainakin uposkasvillisuutta. Hyvin rehevän rantavyöhykkeen valtalaji oli haarapalpakko (70%/9). Yleisinä esiintyivät myös myrkkykeiso, rantamatara, isosorsimo, vehka ja leveäosmankäämi. Kaikkiaan tavattiin 17 putkilokasvilajia. Ilmaversoisten märissä väleissä esiintyi myös rehevyydestä kertova irtokelluja, pikkulimaska (Lemna minor). Seuraavassa, eli ilmaversoisvyöhykkeessä, haarapalpakon runsaus oli selvästi alempi kuin rantavyöhykkeessä, mutta edelleenkin se kuului valtalajien joukkoon. Muut valtalajit olivat pullosara (75%/8), järvikorte ja myrkkykeiso. Ehkä todellisuudessa kumpikin edellä mainittu vyöhyke on ilmaversoisvyöhykettä, jossa on vain havaittavissa selvä muutos lajikoostumuksessa. Seuraavassa ilmaversois kelluslehtivyöhykkeessä valtalajeina ovat järvikorte (65%/10), vesitatar ja siimapalpakko (Sparganium gramineum). Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 16

19 Vanajanlinnalta Kipinäniemeen (alueet liitekartoilla 1g, 1h) Vanajanlinnan luona ilmaversoiskasvillisuutta luonnehtii järviruoko, joka muodostaa n. kymmenen metriä leveän vyöhykkeen (kuva 10). Myös vesitatar- ja järvikortekasvustot ovat tavallisia. Kipinäniemen eteläranta on niukkakasvistoista, mutta niemen pohjoispuolen lahdelmassa järvikortekasvustot ulottuvat reilun parinkymmenen metrin päähän rannasta. Kipinäniemen rannassa kasvavat mm. seuraavat lajit: vesirutto, pohjanlumme, pystykeiholehti, järvikorte, järviruoko, isosorsimo, kurjenmiekka, ranta-alpi ja -kukka, suoputki, jouhivihvilä (Juncus filiformis), mesiangervo ja viiltosara. Tervaleppien luonnehtima rantametsä oli paikoin melko rehevä ja kulttuurivaikutteinen. Lajistoon kuuluivat linnunkaali (Lapsana communis) ja maahumala (Glechoma hederacea). Paikoin on myös heinäisiä ja iäkkäiden mäntyjen (Pinus sylvestris) luonnehtimia alueita. Verratessa vuosien 2003 ja 1989 kartoituksia kasvillisuuskuviot näyttäisivät pysyneet melko samantyyppisinä. Ehkä vesitatar on runsastunut. Kuva 10. Keväistä Katumajärven jäätä osa-alueen 17 eteläosassa Järveläisen mökin luona. Taustalla Vanajanlinna. Heli Jutila Kappolan rantatie ja Pitkäniemi (20 23 liitekartoilla 1 h, 1i) Tälläkin osa-alueella vuorottelevat kivikkorannat ja melko pienet ruovikot. Kaikkein leimallisin laji on Katumajärvessä ennen yleisempi nuottaruoho, joka on säilyttänyt parhaiten asemansa juuri Kipinäniemen ja Kappolanvuoren välillä: varsinkin osa-alueen eteläosassa lajilla on useita ilmakuvissakin erottuvia kasvustoja. Yleisin laji lienee kuitenkin järvikorte 17. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

20 (kuva 11). Rannat on tiheään rakennettu, mikä heijastuu ruovikko-osuuksien katkonaisuutena. Voidaan havaita, että suurten ilmaversoisten taannuttua uutta jalansijaa on saanut erityisesti vesitatar, joka esiintyy yleisenä muodostaen pieniä ja keskikokoisia kasvustoja. Pitkäniemen etelään ja pohjoiseen antavissa lahdelmassa on valtalajistossa mukana isoulpukka, järviruoko ja leveälehtiosmankäämi. Vuoden 1989 kartoitukseen verrattuna osa-alueiden kasvillisuus ei ole juuri muuttunut. Kuva 11. Iso-Kokkilan ranta osa-alueella 21. Järvikortetta ja leveäosmankäämiä. Heli Jutila RKTL:n tutkijat (Erkamo kirj.) ovat rapututkimustensa yhteydessä selvitelleet mm. Puketin, Pitkäniemen ja Kappolanvuoren edustan kasvillisuutta. Puketin rantamat (kuva 12) ovat kivistä ja osin soraista kivennäispohjaa. Vesikasvillisuuden peittävyys oli hieman vajaa 10 %. Rannalla kasvoi tervaleppää ja koivua. Ilmaversoisista tavattiin järvikorte, joka oli runsain laji, ja lisäksi terttualpi. Uposkasveista ruskoärviä ja karvalehti ulottivat kasvustonsa kolmen metrin syvyyteen ja yhdessä kohdassa karvalehteä tavattiin jopa kuudesta metristä. Pitkäniemen pohjoisrantaa luonnehtii kivisyys, ja vesikasvillisuuden peittävyys jäi noin 14 %:iin, mutta lajisto oli varsin rikas. Uposkasveista yleisin oli matalassa vedessä ruskoärviä ja syvempänä karvalehti, jota tavattiin yksittäisenä jopa viiden metrin syvyyteen asti. Kelluslehtisistä yleisin oli ulpukka. Ilmaversoisiin lukeutuivat sarat, myrkkykeiso, terttualpi ja järvikorte. Kelluslehtisistä tavattiin myös vesitatar, siimapalpakko ja keiholehti. Uposkasveja olivat myös vesirutto sekä ahven- ja heinävita. Pohjalehtisistäkin tavattiin useita lajeja: hapsiluikka, nuottaruoho, vaalea- ja tummalahnaruoho, rantaleinikki, äimäruoho ja katkeravesirikko. Irtokeijujiin kuului vesiherne. Monipuolinen lajisto, joka sisältää useita pohjalehtisiä kertoo hyvästä veden laadusta. Toisaalta kaikkein runsaimmaksi taksoniksi osoittautui rihmalevä, joka toisaalta kertoo veden likaantumisesta. Voidaan ajatella, että luontaisesti Pitkäniemen rannoilla on ollut suuri näkösyvyys ja karua veden laatua osoittava Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 18

21 lajisto. Järven rehevöityminen on luultavasti vähentänyt pohjalehtisiä, mutta toistaiseksi ne pystyvät sinnittelemään kilpailuvapaissa ja muuten sopivissa paikoissa. Kuva 12. Puketti ja Mantereenvuori syksyllä. Heli Jutila Kappolanvuoren edustalla pohja on kiveä, soraa tai hietaa, ja vesikasvillisuuden peittävyys nousee n. 40%:iin. Kelluslehtisistä ulpukka ja vesitatar luonnehtivat. Ilmaversoista kirjattiin sarjarimpi, järvikorte ja terttualpi. Pohjalehtisistä tavattiin äimäruoho, uposkasveista vesirutto ja ruskoärviä. Linja Osa-alueen kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 28 m ja syvyys kelluslehtivyöhykkeen päässä oli 190 cm. Tervaleppävaltaisen ja kiiltopajunkin luonnehtiman kapean (2 m) rantavyöhykkeen runsain ruohovartinen laji oli ranta-alpi (10%/3). Kaikkiaan tavattiin 12 putkilokasvilajia. Ilmaversoisvyöhykkeessä yleisin laji oli järviruoko (80%/9). Mukaan mahtui lajeja (kaikkiaan 15) viereisistä vyöhykkeistäkin mm. heinävita, ulpukka ja järvikorte. Nuottaruohoa tavattiin kohtalaisesti. Mainittakoon myös pystykeiholehti ja vesirutto. Kelluslehtivyöhykkeessä vallitsivat vesitatar (75%/10) ja ulpukka. Peittävyys oli melko suuri ja mukana oli myös ilmaversoisia ja uposlehtisiä, mutta lajimäärä oli pudonnut viiteen. Tawast golfkentän ranta (alueet liitekartalla 1j) Niemelänojalta pohjoiseen kohti Myllyjokea kasvillisuus saa sulkeutuneemman yleisleiman, vaikka kasvillisuusvyöhykkeet niemipaikoissa jäävätkin monissa kohdin kapeiksi. Ruovikot 19. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

22 kortteikkojen ohella ovat monin paikoin lähes yksinomainen vesikasvillisuustyyppi. Kesän 2003 niittotoiminta oli kuitenkin paikoitellen väliaikaisesti hävittänyt kasvillisuuskuvioita, erityisesti kortteikkojen osalta. Tilanteesta näyttävät hyötyneen osin uposlehtiset ja jopa pohjaruusukkeelliset vesikasvit, toisaalta näkyvin hyötyjä on isoulpukka, joka vahvan juurakkonsa avulla näyttää toipuvan nopeasti juuri golfkentän edustalla olevilla vesialueilla. Niemelänojan suussa on jonkin verran isosorsimoa ja leveäosmankäämiä, mutta pääosin lahdelman täyttävät järviruoko ja korte sekä ulompana ulpukat. Verrattuna vuoden 1989 kartoitukseen näyttäisi, että ulpukkakasvustot ovat supistuneet. Myös uposlehtiskasvustot ovat runsaita. Alueen lajistoon kuuluvat mm. katkeratatar (Persicaria hydropiper), kurjenjalka, korpikaisla (Scirpus sylvaticus) ja suo-orvokki (Viola palustris). Paavolankulman lahdelma Tawast Golf ja Country Clubin kohdalla on varsin rehevä. Noin 15 m leveä kelluslehtivyöhyke ulottuu noin 70 m päähän rannasta. Sen takana ovat järvikortteen ja -ruo on vallitsemat kasvustot. Niittämällä kasvustoihin on avattu väyliä. Myös vesitatarta ja uposlehtisiä löytyy mainittavassa määrin. Huomionarvoiseen lajistoon kuuluu keltasara, lisäksi tummarusokki (Bidens tripartita), luhta-, viita- (Calamagrostis canescens) ja korpikastikka (C. purpurea), rantayrtti, -alpi ja kukka, suoputki, rantanenätti (Rorippa palustris), punakoiso, leveäosmankäämi ja suo-orvokki. Myös Paavolanojan suulla kuormitus näkyy laajoina ilmaversoiskasvustoina, joita luonnehtivat rannalta ulapalle päin isosorsimo, leveäosmankäämi, haarapalpakko, sitten järviruoko ja korte, edelleen vesitatar ja isoulpukka ja uloimpana uposlehtisvyöhyke. Ulpukka näyttää lisääntyneen vuoden 1989 tilanteeseen verrattuna. Linja Golfkentän väylän 7 etelärannalla sijaitsevan kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 28,5 m, ja syvyys linjan päässä oli 155 cm. Kapean (1,5 m), mutta rehevän ja runsaslajisen (19 lajia) rantavyöhykkeen runsaimpiin lajeihin kuuluivat järviruoko (30%/5), lepät, vadelma (Rubus idaeus) ja punakoiso. Järviruoko (75%/10) vallitsi ilmaversoisvyöhykettä, jolta löytyi 15 putkilokasvilajia, joskin kovin niukkoina. Nuottaruoho ja tummalahnaruoho antoivat viitteitä kovasta pohjasta ja kirkkaasta vedestä. Ilmaversoisvyöhykkeen syvemmässä osassa valtalajiksi vaihtui järvikorte (20%/8). Nuottaruoho ja ruskoärviä olivat mukana myös tällä kuviolla niukkalukuisesti. Vuoden 1989 kartoituksessa kasvillisuusvyöhykkeisyys on ollut kapeampi ja runsain laji on ollut järvikorte. Ruununmyllyjoen suisto ja Ooperinkari (alue 28, osin 29, liitekartalla 1k) Myllyjoen suusta vain hieman etelään päin laskee Jokelanoja, jonka luona järvimaisemaan työntyy golfkenttä. Etelään Ooperinkarin suuntaan mentäessä kenttä jää kauemmas rannasta ja rantaluhdan takana on pieni suo. Osa-alueen eteläreunalla taas golfkenttä ulottuu lähes rantaan (kuva 13). Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 20

23 Kuva 13. Jokelanojan ja Ruununmyllyjoen suistoa Tawast Golfin kentältä kuvattuna. Heli Jutila Myllyjoen suussa muodostivat kasvustoja isosorsimo, leveäosmankäämi, haarapalpakko ja järviruoko. Järvikorte ja -kaisla olivat pääosin ulompana, ja niiden ulapan puolella oli ulpukoiden vallitsema kelluslehtisten vyöhyke. Kelluslehtisistä tavattiin runsaana myös pystykeiholehteä, uistinvitaa ja heinävitaa. Ulapalle päin jatkuvan uposkasvivyöhykkeen lajistoon kuuluivat mm. karvalehti ja vesirutto. Kasvillisuusvyöhykkeet olivat täällä laajimmillaan eli ulottuivat reilut 200 m päähän rannasta. Suiston lajistoon kuuluivat myös sarjarimpi, vehka, raate (Menyanthes trifoliata), pikkulimaska ja lumme. Ruununmyllynjoen suun kasvillisuus on mosaiikkimaista ja paikoin läpipääsemättömän tiheää. Suiston pohjoisosassa, Kahilistossa, ja aivan joen eteläpuolella on avointa saraluhtaa. Kahiliston kostean ja pensoittuneen rantaluhdan valtalajeihin kuuluvat kiiltopaju, viiltosara, järvikorte ja rantakukka. Peltoa kiertävissä ojissa kasvoivat myös ranta-alpi ja leveäosmankäämi. Rohtovirmajuuri (Valeriana officinalis) ja hevonhierakka (Rumex longifolius) olivat paikoin runsaita. Lajistoon kuuluvat mm. suo-ohdake (Cirsium palustre), kurjenmiekka, röyhyvihvilä (Juncus effusus) ja tummarusokki. Pellolta levinneenä tavataan kirjopillikettä (Galeopsis speciosa) ja runsaasti vuohenputkea (Aegopodium podagraria). Kiiltopajujen jälkeen alkaa kosteikon vieressä lepikko ja hieskoivikko (Betula pubescens). Kahiliston luhdalta kaakkoon päin aina jokisuuhun asti on vanha ikääntynyt ruovikko. Myllyjoen rantametsä oli leppä rauduskoivuvaltaista ryteikköistä kosteaa lehtoa, jossa mesiangervoa ja metsäalvejuurta (Dryopteris carthusiana) kasvaa runsaasti. Luonteenomaisia lajeja ovat tummarusokki, rönsyleinikki (Ranunculus repens), rantakukka, kiiltopaju ja korpikaisla. Vielä varsin häiriintymätön jokisuisto on paikallisesti arvokas kokonaisuus, joka tulisi säilyttää. Alue ei vesiolojensa puolestakaan sovellu rakentamiseen. Kihtersuonojan suistossa oli kelluslehtisistä kasvillisuutta, uloimpana ulpukkaa ja uistinvitaa ja sisempänä vesitatarta. Järvikorte- ja -ruoko- ja paikoin -kaisla- ja 21. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

24 haarapalpakkovaltainen ilmaversoiskasvillisuus vaihtui rannoilla harmaa- ja tervalepikoksi (Alnus incana, A. glutinosa)ja luhdaksi, joilla vallitsivat mesiangervo, kurjenjalka, myrkkykeiso, luhtasara, rantakukka ja ranta-alpi. Myös suoputki, luhtavuohennokka ja punakoiso kuuluivat lajistoon. Kulttuurivaikutusta ilmensi keltamaite (Lotus corniculatus). Metsälän (1989) kuvaus kasvillisuuskuvioista on pitkälti samanlainen, joskin näyttäisi, että vuoteen 1989 verrattuna järvikaislan määrä olisi vähentynyt. Linja Tämän osa-alueen kasvillisuuslinja sijoitettiin osa-alueen eteläosaan, jotta voitiin otaksua linjan olevan riittävän etäällä epätyypillisestä suistokasvillisuudesta. Ooperinkarin kohdalla on jo selvästi havaittavissa Myllyjoen vaikutus: vaikka kasvillisuuslinjan kohdalla kuvattiin stabiililta vaikuttava ruovikko, niin varsinkin uposkasvillisuus oli mosaiikkista ja monilajista sekä vaikutti olevan muutostilassa. Osa-alueen kasvillisuuslinjan vyöhykkeiden yhteispituus oli 67 m, ja syvyys linjan päässä oli 200 cm. Yleisin laji rantavyöhykkeessä oli järviruoko (30%/7). Runsaita olivat myös tervaleppä, korpipaatsama (Rhamnus frangula), viiltosara ja suoputki. Kaikkiaan tässä vyöhykkeessä tavattiin 14 putkilokasvilajia Ilmaversoisvyöhykkeessä järviruoko muodosti vielä tiheämpää kasvustoa (95%/10). Sen väleistä tavattiin myös isoulpukkaa, heinävitaa, karvalehteä ja vesiruttoa. Lajimäärä oli pudonnut yhdeksään. Uloimmassa kellus- ja uposlehtisten muodostamassa vyöhykkeessä runsaimpia olivat isoulpukka (30%/7), karvalehti, ruskoärviä ja tylppälehtivita. Linjan seudun kasvillisuus näyttäisi säilyneen pääpiirteissään samankaltaisena kuin vuoden 1989 kartoituksessa. Katumajärven pohjoispää (alueet 29 osin, 30 liitekartalla 1k) Katumajärven pohjoispäässä on kohtalaisen leveät (n. 60 m) ilmaveroiskasvustot. Naurulokit (Larus ridibundus) pesivät ruovikon ja osmankäämikön rajalla. Suurin osa ilmaversoista on järvikortetta, jota kylläkin on laajalti niitetty ja siihen on muodostettu myös väyliä. Kelluslehtisistä myös ulpukan koko lienee pienentynyt niiton seurauksena. Paikoin on myös isosorsimokasvustoja (liite 13). Kuva 14. Niittoa Katumajärven pohjoispään rannassa. Marjatta Kaarakka Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 22

25 Tulosten tarkastelu Vesikasvisto ja kasvillisuus Vesikasvisto Katumajärvellä tavattiin vuonna vesien suurkasvilajia eli makrofyyttiä (perustuen Uotilan Vesioppaaseen tekemiin taulukoihin, poissulkien siis vesisammalet; taksoneita 61), kun kokonaislajimäärä vuonna 1989 oli 42 (taulukko 1). Kaikkiaan molemmissa kartoituksia on tavattu 69 vesimakrofyyttiä tai rantakasvia. Irtokeijujiksi luettavia lajeja tavattiin kaksi vuonna 2003, mutta vuonna 1989 yksi laji enemmän eli hankaliuskasammal (Riccia fluitans). Kolme irtokellujalajia olivat molempina vuosina samat. Pohjalehtisistä tavattiin vuonna 2003 seitsemän lajia. Vuonna 1989 näitä oli kuusi lajia. Lajit olivat osin samoja ja kaikkiaan Katumajärvestä tavattiin näillä kahdella inventoinnilla yhdeksän pohjalehtistä lajia. Myös uposlehtisiä tavattiin vuonna 2003 (7 lajia) kaksi lajia enemmän kuin vuonna 1989 (5 lajia). Kelluslehtisiä tavattiin molempina vuosina kuusi lajia, mutta vuonna 2003 isolumpeen osalta on erotettu sekä pohjanlumme (Nymphaea alba ssp. candida) että isolumme (Nymphaea alba ssp. alba). Ilmaversoisia makrofyyttilajeja tavattiin molempina vuosina 14 kpl (perustuen Uotilan Vesioppaaseen tekemien taulukoiden taksoneihin), ja kaikkiaan 16 lajia. Vesisammaleista on tunnistettu vain kaksi lajia, jotka on havaittu molempina vuosina. Vuoden 2003 kartoituksen vuotta 1989 suurempi lajimäärä selittyy ensisijaisesti suuremmalla rantakasvien määrällä, joka lienee johtunut erilaisesta kirjaamistavasta eri tutkimuksissa. Kaikkiaan näyttää, että lajimäärä on pohjalehtisten osalta kasvanut ja irtokeijujien osalta vähentynyt osittaen veden laadun parantumista. Toisaalta päätelmien teossa tulee olla varovainen, sillä tutkimukset suoritettiin eri henkilöiden toimesta ja mahdollisesti eri tutkimustarkkuudella. Taulukko 1. Katumajärven kasvilajien määrä elomuodoittain vuosina 1989 ja Lajimäärä Elomuoto Yhteensä irtokelluja irtokeijuja uposlehtinen pohjalehtinen kelluslehtinen ilmaversoinen rantakasvi vesisammal Yhteensä Kun tarkastellaan lajien vaateliaisuustasoa tai ravinneindikaatiota (Uotilan 1978 mukaan) havaitaan, että eutrofiaa eli ravinteisuutta indikoivien lajien määrä on vähentynyt 12 lajista 10 lajiin vuodesta 1989 vuoteen 2003 (taulukko 2). Prosentuaalisestikin muutos on ollut selkeä 28 %:sta 16 %:iin. Toisaalta myös oligotrofiaa eli karuutta indikoivien lajien määrä on vähentynyt neljästä lajista kolmeen eli 9 %:sta 5 %:iin. Eniten ovat lisääntyneet meso eutrofian indikaattorit: 5 lajista 14 lajiin ja vst. 12 %:sta 23 %:iin. Mesotrofiaa indfikoivien lajien määrä on lisääntynyt hieman 14 %:sta 16 %:iin (6:sta 10 lajiin). Meso oligotrofiankin indikaattorien määrä on säilynyt lähes muuttumattomana (4 lajista 6:een ja 9 %:sta 10 %:iin). Yksinkertaistettuna rehevöitymistä luonnehtivia lajeja (e, m e: Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

26 lajia v. 2003) on Katumajärvessä paljon enemmän kuin karuutta ilmentäviä lajeja (o, o m: 9 lajia v. 2003) Taulukko 2. Katumajärven kasvilajien määrä rehevyystason mukaan vuosina 1989 ja Lajimäärät Vuosi e m e m o m o i - Yhteensä Kaikki vesikasvillisuuskartoituksen lajit e % m e % m % o m % o % i % - Yhteensä % ,91 11,63 13,95 9,30 9,30 23,26 4, ,13 22,58 16,13 9,68 4,84 20,97 9, Pelkät vesikasvilajit (ei rantakasvit ja vesisammalet) e m e m o m o i - Yhteensä e % m e % m % o m % o % i % - Yhteensä ,43 13,51 8,11 10,81 10,81 24,32 0, ,39 17,07 9,76 12,20 7,32 26,83 2, Katumajärven tila on siis kehittynyt kasvillisuuskartoituksen pohjalta samalla tavoin kuin monen muunkin suomalaisen järven, eli pahin likaantuminen on vähentynyt, mutta toisaalta nuhraantuminen on lisääntynyt ja karuutta osoittavat lajit ovat vaikeuksissa. Muutos ei ehkä ole niin merkittävä kuin lukujen pohjalta näyttää olettaen, että vuonna 1989 ei ole rantakasveja kirjattu samalla tarkkuudella kuin vuonna Esim. meso eutrofian indikaattoreista peräti seitsemän on rantakasveja, joita ei ole kirjattu (tai havaittukaan) vuonna Mutta vaikka tarkasteltaisiinkin vain vesikasvilajeja, edellä kuvatut muutokset ovat samanlaisia, joskin eivät niin voimakkaita. Peittävyys lajeittain Kasvillisuuskuviokarttojen pohjalta laskettiin eri lajien aloja (liite 3). Järviruoko oli Katumajärven peittävin vesikasvilaji (noin 14 ha) kartoitusten pohjalta, joskin varsin lähelle nousi myös vuoden 2003 kartoituksessa ilmakuvilta arvioitu uposlehtisten vesikasvien määrä. Kartoituksissa varmastikin on aliarvioitu kokonaan veden alle jäävien kasvien pinta-ala. Järvikorte, joka oli Katumajärven toiseksi runsain laji, peitti noin 11 ha alan. Seuraavat lajit jäivät selkeästi järviruo on ja -kortteen taakse. Ulpukan kasvusto muodostuivat reilun 4 ha kokoisiksi, järvikaislan n. 2 ha ja vesitatarin n. 1 ha kokoisiksi. Muut lajit jäivät alle hehtaarin aloihin. Isosorsimo oli vuoden 2003 kartoituksessa seuraavaksi runsain. 0,25 1 ha välillä olivat sarat, haarapalpakko, nuottaruoho, uistinvita, heinävita ja lumme. Verratessa vuosien 1989 ja 2003 kasvillisuuskartoituksen kasvillisuusaloja lajeittain havaittiin vain vähäisiä muutoksia (kaavio 1). Järviruoko, järvikorte, ulpukka, vesitatar ja haarapalpakko lienevät niukasti lisääntyneet. Katumajärvi voitaneen luokitella korte ruokojärviin (Maristo 1941), joskin keskivaiheilla on vaikutteita myös nuottaruohojärvestä. Luonnontilastaan järvi on selvästi rehevöitynyt. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 24

27 Vesikasvillisuusalojen kehitys Kuvioiden alan summa (ha) Järvikorte Järviruoko Ulpukka Järvikaisla Leveäosmankäämi Vesitatar Sara Haarapalpakko Nuottaruoho Uistinvita Heinävita Lumme Pystykeiholehti Rantakukka Kapeaosmankäämi Isosorsimo Limaska Uposlehtiset Laji Kaavio 1. Katumajärven vesikasvillisuuskartoituksien kasvillisuusalat lajeittain vuosina 1989 ja Niitot ja ihmistoiminnan vaikutus kasvillisuuteen Katumajärvellä vuosia jatkunut niittotoiminta on vaikuttanut ilmaveroiskasvustojen laajuuteen ja kasvillisuuden lajikoostumukseen lähinnä järven pohjois- ja eteläpäässä. Niitto on kaventanut ruovikkoja ja kortteikkoja. Tilanteesta näyttävät hyötyneen kelluslehtiset, kuten isoulpukka ja lumme, uposlehtiset ja ehkä jopa pohjaruusukkeellisetkin. Niittämällä ja rantoja ruoppaamalla tai muulla tavoin kunnostamalla on avattu ilmaveroista vapaita väyliä. Niitot ovat perusteltuja mm. uimarantojen äärellä virkistyskäytön lisäämiseksi. Katumajärven pohjoispäässä niittoperusteena on käytetty myös vesimaisemaa. Yhteenveto kasvillisuudesta Katumajärven yleisimmät ilmaversoislajit ovat järvikorte ja järviruoko. Kelluslehtisistä runsaimpia ovat ulpukka ja vesitatar. Verratessa vuosien 1989 ja 2003 kasvillisuuskartoituksen kasvillisuusaloja lajeittain havaittiin vain vähäisiä muutoksia. Järviruoko, järvikorte, ulpukka, vesitatar ja haarapalpakko lienevät niukasti lisääntyneet. Katumajärven kaakkois- ja luoteispäitä luonnehtivat hiesuvaltaiset rannat kortteikoineen ja ruovikoineen. Järven keskivaiheilla on kallio-, kivikko- ja hiekkarantojen kasvillisuusvyöhykkeet ovat varsin kapeat ja oligotrofia ilmentäviä lajejakin löytyy. Ruununmyllyjoen suussa ja lahdelmissa ovat monimuotoismmat ja leveimmät ilmaversoisten sekä kelluslehtisten kasvustot. Rehevöityminen näkyy selvästi Katumajärven makrofyyttilajistossa, ja rehevöitymistä sekä rehevyyttä indikoivia lajeja tavataan enemmän kuin karuutta ilmaisevia lajeja. Vuoteen 1989 verrattuna 2003 vuoden tilanne näytti sikäli hyvältä, että voimakkaampaa likaantumista 25. Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8

28 osoittavien lajien määrä on hieman laskenut, mutta toisaalta jonkin verran rehevöitymistä osoittavien lajien määrä on lisääntynyt. Katumajärvi lienee ollut luonnontilassa korteruokojärvi, jonka keskiosassa oli myös merkkejä nuottaruohojärvestä. Luonnontilastaan järvi on selvästi rehevöitynyt, ja ekologinen tila onkin vesikasvillisuuden perusteella tyydyttävä. Kuva 15. Heinähaasioita Valkamatien ja Rantatien tuntuman rivitalon rannassa. Heli Jutila Hämeenlinnan seudullisen ympäristötoimen julkaisuja 8. 26