Porin Kivijärven vesikasvikartoitus kesällä 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Porin Kivijärven vesikasvikartoitus kesällä 2013"

Transkriptio

1 Työraportti Porin Kivijärven vesikasvikartoitus kesällä 2013 Kari Lepistö Lokakuu 2015 POSIVA OY Olkiluoto FI EURAJOKI, FINLAND Tel Fax

2 Työraportti Porin Kivijärven vesikasvikartoitus kesällä 2013 Kari Lepistö Winnova Lokakuu 2015 Posivan työraporteissa käsitellään käynnissä olevaa tai keskeneräistä työtä. Esitetyt tulokset ovat alustavia.

3 PORIN KIVIJÄRVEN VESIKASVIKARTOITUS KESÄLLÄ 2013 TIIVISTELMÄ Porin Kivijärven kelluslehtisten vesikasvien runsaus ja keskeinen lajisto kartoitettiin veneellä neljän päivän aikana heinäkuussa Samalla kartoitettiin myös rantojen kasvillisuutta pääpiirteittäin. Kelluslehtisten vesikasvien esiintymisestä laadittiin kartat, joita täydennettiin valokuvin. Kartoituksen perusteella Kivijärvessä esiintyy lähes yksinomaan kahta kelluslehtistä vesikasvia, pohjanlummetta ja ulpukkaa. Näitä kumpaakin esiintyi eniten järven itäosassa. Muutoinkin järven itäosa havaittiin lajistoltaan runsaammaksi ja ympäristöltään vaihtelevammaksi kuin järven länsiosa. Avainsanat: isolumme (Nymphaea alba ssp. candida), ulpukka (Nuphar lutea), vesikasvikartoitus, kelluslehtiset vesikasvit, Porin Kivijärvi.

4 SURVEY OF FLOATING-LEAVED MACROPHYTES IN LAKE KIVIJÄRVI (WESTERN FINLAND), SUMMER 2013 ABSTRACT Abundance and species composition of floating-leaved macrophytes in Lake Kivijärvi (Pori, western Finland) were surveyed, with help of a boat, during four days in July In addition, general observations of shoreline vegetation were recorded during the survey. Vegetation maps of the abundance of the floating-leaved macrophytes were prepared and complemented with photographs taken during the survey. The floating-leaved macrophytes in the lake consist primarily of the yellow water-lily (Nuphar lutea) and the European white water-lily (Nymphaea alba ssp. candida). Their abundance was highest at the eastern part of the lake where, in general, the environment is more variable and the macrophyte species are more numerous than at the western side. Keywords: Nuphar lutea, Nymphea alba ssp. candida, macrophyte survey, floatingleaved macrophytes, Lake Kivijärvi, western Finland.

5 1 SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ ABSTRACT SISÄLLYSLUETTELO... 1 ESIPUHE JOHDANTO AINEISTO JA MENETELMÄT TULOKSET TULOSTEN TARKASTELU VIITTEET... 16

6 2 ESIPUHE Tämä raportti ja sen taustana oleva heinäkuussa 2013 toteutettu vesikasvikartoitus muodostavat kirjoittajan luontokartoittajan opintoihin liittyvän harjoitustyön (Länsirannikon koulutus Oy Winnova), joka toteutettiin yhteistyössä Posiva Oy:n kanssa. Tekijä kiittää Posivaa harjoitustyön mahdollistamisesta ja A. Ahlström Oy:tä sekä veneen lainaamisesta että muusta yhteistyöstä. Tämän lisäksi tekijä kiittää Janne Lampolahtea (Länsirannikon Koulutus Oy Winnova) opintoihin liittyvästä koulutuksesta ja ohjauksesta sekä Ville Kangasniemeä ja Ari Ikosta (Ympäristötutkimus ja -arviointi EnviroCase Oy) raporttiin liittyvästä ohjauksesta ja raportin kommentoinnista ja tarkistuksesta.

7 3 1 JOHDANTO Kivijärvi sijaitsee Satakunnassa (kuva 1), noin kaksikymmentä kilometriä Porin keskustasta pohjoiseen. Sen pinta-ala on 55,5 ha, rantaviivan pituus 10,1 km ja valuma-alueen koko 98,0 km² (OIVA ympäristö- ja paikkatietopalvelu, ). Järven valumaalueella on pääosin soita ja metsämaata. Kivijärven pinta on keskimäärin 25 m merenpinnan yläpuolella (kuva 1). Kivijärvi on kuroutunut Itämerestä maankohoamisen seurauksena noin 4000 vuotta sitten (Ojala 2011, s. 40). Järven suurimmaksi syvyydeksi on tulkittu sen jäältä tehdyn maakaikuluotauksen perusteella 2,5 m (Ojala 2011, s. 23). Sedimenttikairauksen perusteella pohjan ylin sedimenttikerros (kairauskohdassa 0 45 cm) on hienojakoista liejua (Ojala 2011, s. 40). Yleispiirteiltään järvi on karu ja kivinen. Kivijärvi on pintavesityypiltään matala runsashumuksinen järvi (MRh) ja järven ekologinen tila on luokiteltu hyväksi (OIVA ympäristö- ja paikkatietopalvelu, ). Kivijärveen tulee vettä kaakosta Poosjokea pitkin ja vesi poistuu järven luoteiskulmasta Kivijärvenkosken kautta Lampinjärveen. Kivijärven alapuolista koskea (Kivijärvenkoski) ympäröi lehto, joka on luonnonsuojelualuetta. Järven rannoilla ei ole asutusta ja järven erämainen luonne pyrittäneen säilyttämään (Koivunen ym. 2006, s. 61). Posiva Oy:n hankkeissa Kivijärvellä on tutkittu vedenlaatua ja pintaveden alkuainepitoisuuksia vuonna 2010 (Kangasniemi & Helin 2014, luku 3), samoin kuin syksyllä 2011, jolloin kerättiin myös kalanäytteitä. Vuosina järvellä tutkittiin vesikasveja kolme kertaa kasvukauden aikana (kevät, kesä ja syksy), missä yhteydessä näytteitä kerättiin vesikasvien lisäksi myös järven ekosysteemin muista osista (mm. vesinäytteet, sedimentit, pohjaeläimet ja kalat). Näiden tutkimusten tulokset raportoitaneen aikanaan. Tämän lisäksi vuonna 2011 tutkittiin järven syvyysprofiilia ja tehtiin sedimenttikairauksia (Ojala 2011, s ). Tämän raportin tarkoitus on lisätä tietämystä Kivijärven vesikasvillisuudesta. Tämä tuottaa samalla lähtötietoja ydinjätteen loppusijoituksen turvallisuusanalyysiin, sillä Kivijärvi on valittu Posivan biosfääritutkimusten referenssijärveksi (Haapanen ym. 2010, s. 173).

8 4 Kuva 1. Porin Kivijärven sijainti (a), Kivijärven sijoittuminen Karvianjoen valumaalueelle (b) ja Kivijärvi ympäristöineen (c).

9 5 2 AINEISTO JA MENETELMÄT Kivijärvi kartoitettiin soutamalla Kartoituksessa keskityttiin kelluslehtisiin vesikasveihin, mutta myös rantojen kasvillisuus kartoitettiin pääpiirteittäin. Kelluslehtisten vesikasvien tärkeimmät esiintymisalueet ja järven pääpiirteet valokuvattiin (kuva 2). Tässä raportissa esitetyt valokuvat keskittyvät järven itäosiin alueen vaihtelevampien rantojen ja kelluslehtisten vesikasvien pääesiintymisalueiden vuoksi. Kelluslehtisten vesikasvien esiintymiskartat (luku 3) laadittiin maastotöiden perusteella. Vesi- ja rantakasvien määritysten varmistamisessa käytettiin Retkeilykasviota (Hämet- Ahti ym. 1998) ja Suurta Pohjolan kasviota (Mossberg & Stenberg 2003). Kuva 2. Kivijärven valokuvauspaikat ja -kuvaussuunnat heinäkuussa 2013.

10 6 3 TULOKSET Järvellä havaittiin kahta kelluslehtistä vesikasvia, ulpukkaa (Nuphar lutea) ja pohjanlummetta (Nymphaea alba ssp. candida). Pohjanlumpeen havaitut kasvustot on merkitty kuvan 3 karttaan yksittäisinä pisteinä lajin hajanaisen esiintymisen vuoksi. Ulpukkakasvuston runsaus on esitetty kuvan 4 kartassa suhteellisella asteikolla (harva kasvusto havainnollistettu kuvassa 8, kohtalainen kasvusto kuvassa 7 ja runsas kasvusto kuvassa 16). Järvellä kartoitettiin myös rantakasvillisuutta yleispiirteisesti. Lähes koko järveä ympäröi kapea vyöhyke viiltosaraa (Carex acuta), jonka joukossa kasvoi paikoittain rantakukkaa (Lythrum salicaria), kurjenmiekkaa (Iris pseudacorus), kurjenjalkaa (Comarum palustre), leveäosmankäämiä (Typha latifolia), isohierakkaa (Rumex hydrolapathum) sekä järviruokoa (Phragmites australis). Varsinaisia ruovikoita oli vain yksi järven itäosassa lähellä Ritalammen laskuojaa (kuvat 10 ja 11; vrt. kuvan 1 kartta). Muualla järviruokoa kasvoi vain satunnaisesti luhtaisissa paikoissa. Tällaisia paikkoja oli erityisesti järven etelä- ja kaakkoisosissa. Järven pääpiirteet ja kelluslehtisten vesikasvien tärkeimmät esiintymisalueet on esitetty kuvissa 5 17, joiden kuvauspaikat ja suunnat on puolestaan esitetty kuvan 2 kartassa. Kuva 3. Pohjanlumpeen esiintymisalueet (mustat pisteet) Kivijärvellä heinäkuussa 2013.

11 7 Kuva 4. Ulpukan esiintymisalueet ja lajin suhteellinen runsaus Kivijärvellä heinäkuussa 2013.

12 8 Kuva 5. Ulpukan tyypillinen runsas kasvusto lahdelmassa. Kuva 6. Pohjanlummetta ulpukoiden joukossa.

13 9 Kuva 7. Esimerkki kapeasta viiltosaravyöhykkeestä, joka kiertää koko järven. Kuva 8. Kivijärven rannat ovat hyvin kivisiä ja metsä on yleensä lähellä rantaa.

14 10 Kuva 9. Kivijärven itäpuolen nuorta koivikkoa. Kuva 10. Järven ainoa varsinainen ruovikko, joka sijaitsee järven itäosassa.

15 11 Kuva 11. Järven itäosan ruovikko, jonka edustalla on leveäosmankäämikasvusto. Kuva 12. Järven kivistä itärantaa. Rannassa kasvavan puuston takana on hakkuuaukea.

16 12 Kuva 13. Järven kaakkoispäädyn luhtaista rantaa. Kuva 14. Kivijärveen laskeva Poosjoki.

17 13 Kuva 15. Tiheä viiltosarakasvusto Poosjoen suistossa. Vasemmalla Kivijärvi ja oikealla Poosjoki. Kuva 16. Järven runsain ulpukkaesiintymä Poosjoen ja Kivijärven yhtymäkohdassa.

18 Kuva 17. Yleiskuva järven länsiosasta. 14

19 15 4 TULOSTEN TARKASTELU Aiempien tutkimustulosten (Kangasniemi & Helin 2014, liite C) ja ympäristöhallinnon vedenlaatutulosten (OIVA ympäristö- ja paikkatietopalvelu, ) perusteella Kivijärvi on Karvianjoen vesistöalueelle tyypillinen vähäravinteinen ja humuspitoinen järvi. Ulpukan ja lumpeen runsaan esiintymisen voidaan olettaa aiheutuvan järven mataluudesta, pehmeästä pohjasta ja humuspitoisesta vedestä, josta edellä mainitut kelluslehtiset vesikasvit hyötyvät (Toivonen 1981, s. 204). Valokuvien ja maastohavaintojen perusteella järven länsiosa on karuhko ja yksitoikkoinen, kun taas järven itäosa on vaihtelevampi ja vesikasvilajistoltaan monipuolisempi. Työssä laaditut pohjanlumpeen ja ulpukan esiintymiskartat muodostavat käyttökelpoisen pohjan järven hoidolle ja muille tutkimuksille.

20 16 VIITTEET Haapanen, R., Aro, L., Kirkkala, T., Koivunen, S. & Lahdenperä, A.-M Potential reference mires and lakes for biosphere assessment of Olkiluoto site. Working Report Posiva Oy, Eurajoki. 218 s. Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.) Retkeilykasvio. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. 656 s. Kangasniemi, V. & Helin, J Studies on the aquatic environment at Olkiluoto and reference area: 1. Olkiluoto, reference lakes and Eurajoki and Lapijoki Rivers in Working Report Posiva Oy, Eurajoki. 184 s. Koivunen, S., Nukki, H. & Salokangas, S Satakunnan vesistöt käyttö ja kunnostustarpeet. Pyhäjärvi-instituutin julkaisuja, sarja B nro 12. Pyhäjärvi-instituutti, Eura. 112 s. Mossberg, B. & Stenberg, L Suuri Pohjolan Kasvio. Kustannus Oy Tammi, Helsinki. 928 s. Ojala, A.E.K Sedimenttistratigrafia ja sedimentaatioympäristön muutokset Itämerestä kuroutuneissa järvissä Satakunnassa. Työraportti Posiva Oy, Eurajoki. 64 s. Toivonen, H Sisävesien suurkasvillisuus. Teoksessa: Haukioja, E., Häyrinen, U., Leinonen, M., Meriläinen, J., Mikola, P., Raatinen, M. & Ruuhijärvi. R. (toim.), Suomen Luonto 4: Vedet. Kirjayhtymä, Helsinki. s

Pirkkalan Kotolahden vesi- ja rantakasvillisuusselvitys 2016

Pirkkalan Kotolahden vesi- ja rantakasvillisuusselvitys 2016 Pirkkalan Kotolahden vesi- ja rantakasvillisuusselvitys 2016 Pirkkalan kunta Ympäristönsuojelu Pirkanmaan Lintutieteellinen Yhdistys ry./ Pekka Rintamäki 2016 1. Johdanto Pirkkalan Kotolahdelta ei ole

Lisätiedot

KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA

KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA KANNUSJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 286/2014 Laura Kokko YLEISTÄ 15.8.2014 Tämä työ on osa Kymijoen alueen järvikunnostushankkeessa laadittua Kannusjärven

Lisätiedot

Kyrönjoen vesistön tekojärvien kasvillisuuskartoitus 2010. Anna-Maria Koivisto. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen julkaisuja

Kyrönjoen vesistön tekojärvien kasvillisuuskartoitus 2010. Anna-Maria Koivisto. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen julkaisuja Kyrönjoen vesistön tekojärvien kasvillisuuskartoitus 2010 Anna-Maria Koivisto Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenneja ympäristökeskuksen julkaisuja 3/2011 Kyrönjoen vesistön tekojärvien kasvillisuuskartoitus

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala

16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 24.9.2010 Vapo Oy Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 1 Vapo Oy, Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala Sisältö 1 TEHTÄVÄN KUVAUS 1 2 TULOKSET 1 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 1 4 KIRJALLISUUS

Lisätiedot

Littoistenjärven lammikkikartoitus

Littoistenjärven lammikkikartoitus Littoistenjärven lammikkikartoitus Lieto ja Kaarina 2012 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus KTP:n Kasvintarkastuspalvelut Avoin yhtiö Suutarintie 26 69300 Toholampi Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

KISKON KIRKKOJÄRVEN VESIKASVIKARTOITUS JA NIITTOSUUNNITELMA

KISKON KIRKKOJÄRVEN VESIKASVIKARTOITUS JA NIITTOSUUNNITELMA Opinnäytetyö (AMK) Kala- ja ympäristötalous Iktyonomi 2014 Sami-Jukka Laine KISKON KIRKKOJÄRVEN VESIKASVIKARTOITUS JA NIITTOSUUNNITELMA OPINNÄYTETYÖ (AMK) TIIVISTELMÄ TURUN AMMATTIKORKEAKOULU Kala- ja

Lisätiedot

Uudenmaan vesikasvikartoitukset päävyöhykemenetelmällä 2016

Uudenmaan vesikasvikartoitukset päävyöhykemenetelmällä 2016 ALLECO RAPORTTI N:O 15/201 Uudenmaan vesikasvikartoitukset päävyöhykemenetelmällä 201 Juha Syväranta MARINE BIOLOGICAL AND LIMNOLOGICAL CONSULTANTS Veneentekijäntie 4 FI-00210 Helsinki, Finland Tel. +358

Lisätiedot

Klamilanlahden uposvesikasvi- ja pohjanlaatukartoitus

Klamilanlahden uposvesikasvi- ja pohjanlaatukartoitus Klamilanlahden uposvesikasvi- ja pohjanlaatukartoitus Kymijoen vesi ja ympäristö ry Janne Raunio SISÄLLYS 1 JOHDANTO 1 2 AINEISTO JA METELMÄT 1 3 TULOKSET JA TULOSTEN TARKASTELU 1 VIITTEET 5 LIITTEET Liite

Lisätiedot

Lahden Kymijärven sekä Hollolan Työtjärven ja Mustajärven vesikasvillisuus 2013

Lahden Kymijärven sekä Hollolan Työtjärven ja Mustajärven vesikasvillisuus 2013 Lahden Kymijärven sekä Hollolan Työtjärven ja Mustajärven vesikasvillisuus 2013 Esa Lammi & Marko Vauhkonen 5.2.2014 . LAHDEN KYMIJÄRVEN SEKÄ HOLLOLAN TYÖTJÄRVEN JA MUSTAJÄRVEN VESIKASVILLISUUS 2013 SISÄLLYS

Lisätiedot

Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi. Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011

Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi. Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011 1 Ylöjärvi Kuru Poikelisjärvi, Heinuu, Pitkäjärvi, Ahvenlammi Ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2011 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Metsähallitus / Laatumaa 2 Sisältö: Kansikuva:

Lisätiedot

Vesialueiden luonnon monimuotoisuus. Maatalouden ympäristöneuvojien koulutus Markku Puustinen, Syke

Vesialueiden luonnon monimuotoisuus. Maatalouden ympäristöneuvojien koulutus Markku Puustinen, Syke Vesialueiden luonnon monimuotoisuus Maatalouden ympäristöneuvojien koulutus 4.6. 2013 Markku Puustinen, Syke Peruskuivatuksesta Toteutus Jo 1930-luvulla peltoala pääosin kuivatuksen piirissä 1950-60 luvuilla

Lisätiedot

Osa C ARIMAAN KASVILLISUUSKARTOITUS

Osa C ARIMAAN KASVILLISUUSKARTOITUS Osa C ARIMAAN KASVILLISUUSKARTOITUS Arto Kalpa (2005) Biota BD Someron vesienhoitosuunnitelman 11 järven kasvillisuuskartoitusraportti valmistui keväällä 2005. Osaan C on kerätty kasvillisuuskartoituksesta

Lisätiedot

Sudenkorentoselvitys 2013

Sudenkorentoselvitys 2013 Pyhäjärvi-Instituutti Sepäntie 7, Ruukinpuisto 2700 Kauttua, Eura Sudenkorentoselvitys 20 Eurajokivarsi Koskeljärven pohjoisranta Erkki Jaakohuhta erkki.jaakohuhta@dnainternet.net Sari Kantinkoski sarikantinkoski@gmail.com

Lisätiedot

VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi

VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi VIITASAMMAKKOSELVITYS 1.10.2012 VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 4 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 VIITTEET 5 Pöyry Finland Oy Mika Welling,

Lisätiedot

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY

A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy. Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY A. Ahlström Kiinteistöt Oy & Satawind Oy Porin Ahlaisten Lammin tuulivoimapuiston kasvillisuustarkastus 2016 AHLMAN GROUP OY Raportteja 3/2016 sisällysluettelo Johdanto... 3 Raportista... 3 Selvitysalueen

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6.

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS 3.6. TYÖNUMERO: E27559 METSÄHALLITUS LAATUMAA JALASJÄRVEN RUSTARIN TUULIVOIMAHANKEALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOSELVITYS SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT

Lisätiedot

Kirkkonummi, Juusjärvi Vesikasviselvitys 2017

Kirkkonummi, Juusjärvi Vesikasviselvitys 2017 Kirkkonummi, Juusjärvi Vesikasviselvitys 2017 Silvestris luontoselvitys oy / 7.12.2017 2 Sisältö 1. Selvityksen tarkoitus, kohde ja tutkimusmenetelmä... 3 2. Tulokset... 5 3. Johtopäätökset ja näkökulmia

Lisätiedot

Luontoinventoinnin täydennys - lammen vesikasvillisuus ja selkärangattomat eliöt

Luontoinventoinnin täydennys - lammen vesikasvillisuus ja selkärangattomat eliöt Luontoinventoinnin täydennys - lammen vesikasvillisuus ja selkärangattomat eliöt 7.7.2016 0,3 Venesatama 0,3 0,6 0,5 0,8 Keittokatos Kovaa ehmeää ohjan kovuus 1 Sisällys 1. Johdanto ja työn tarkoitus 3

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset

Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Liite 2. Toimenpidealueiden kuvaukset Toimenpidealue 1 kuuluu salmi/kannas-tyyppisiin tutkimusalueisiin ja alueen vesipinta-ala on 13,0 ha. Alue on osa isompaa merenlahtea (kuva 1). Suolapitoisuus oli

Lisätiedot

SUOVALKKUSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon suovalkkuselvitys, Pyhäjärvi

SUOVALKKUSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon suovalkkuselvitys, Pyhäjärvi SUOVALKKUSELVITYS 12.9.2012 VAPO OY Leväsuon suovalkkuselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 AINEISTO JA MENETELMÄT... 2 2 TULOKSET... 2 3 JOHTOPÄÄTÖKSET... 5 4 KIRJALLISUUS... 5 Pöyry Finland Oy Tiina Sauvola

Lisätiedot

Latauspotentiaalimittaukset Olkiluodossa keväällä 2003

Latauspotentiaalimittaukset Olkiluodossa keväällä 2003 Työraportti 2003-25 Latauspotentiaalimittaukset Olkiluodossa keväällä 2003 Mari Lahti Tero Laurila Kesäkuu 2003 POSIVA OY FIN-27160 OLKILUOTO, FINLAND Tel +358-2-8372 31 Fax +358-2-8372 3709 Työraportti

Lisätiedot

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998

Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi 1998 Vuonna 1998 Kuhmon kiinteiden muinaisjäännösten inventointi keskittyi Änättijärven rantoihin. Kyseessä oli jatko vuonna 1987 alkaneelle inventointityölle.

Lisätiedot

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki

Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys Espoon kaupunki Espoon Miilukorven liito-oravaselvitys 2015 Espoon kaupunki Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 10.11.2015 Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy Miljöforskning Yrjölä Ab Alv. rek. PL 62 Postbox 62 Kaupparekisteri

Lisätiedot

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys

Sääskiniemen kaavamuutos luontoselvitys Liite 2 SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA JOUNI RIITAMO JA PIHTIPUTAAAN KUNTA kaavamuutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 1 (6) Tuomo Pihlaja Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Selvitysalue... 1 3 Menetelmät...

Lisätiedot

ARRAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA

ARRAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA ARRAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 265/2014 Laura Kokko YLEISTÄ 19.9.2014 Tämä työ on osa Kymijoen alueen järvikunnostushankkeessa laadittua Arrajärven kunnostussuunnitelmaa.

Lisätiedot

RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS SULKAVAN HÄMEENNIEMEN RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS www.js-enviro.fi Juha Saajoranta 2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUONTOSELVITYKSEN TOTEUTUS 2. RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSALUEEN LUONNON

Lisätiedot

TIIRAN UIMARANTAPROFIILI Nurmijärven kunta

TIIRAN UIMARANTAPROFIILI Nurmijärven kunta TIIRAN UIMARANTAPROFIILI Nurmijärven kunta 2 Tiiran uimarantaprofiili SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3 Uimarantaa

Lisätiedot

Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska Santeri Vanhanen 2014

Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska Santeri Vanhanen 2014 Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska 2013 Santeri Vanhanen 2014 239 Kansi: lähikuva ulpukan (Nuphar lutea) siemenestä. Johdanto Tässä raportissa käsitellään Rovaniemen Koskenniskan arkeologisilla

Lisätiedot

Alueella havaittiin runsaasti korentoja, sekä vaalea haikara (mahdollisesti harmaahaikara?) ja haukkoja.

Alueella havaittiin runsaasti korentoja, sekä vaalea haikara (mahdollisesti harmaahaikara?) ja haukkoja. Niittotarveselvitykset Pieksämäki Letvetlampi Letvetlampi on matala, lähes umpeenkasvanut lampi, jonka läpi laskee Törmäjoki Härkäjärvestä Siikalahteen. Vedenkorkeus oli selvitystä tehtäessä noin 20-30

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 25.6.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: E27852 SOMERO RUUNALAN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VALMIS LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 TUTKIMUSALUEEN

Lisätiedot

SATAKUNNAN VESISTÖT. Yleistä

SATAKUNNAN VESISTÖT. Yleistä SATAKUNNAN VESISTÖT Teija Kirkkala 6.. Yleistä Suomessa 87 888 yli aarin kokoista järveä km jokia Suomen järvissä vettä km Satakunnassa yli hehtaarin järviä noin yhteispinta-ala noin km SATAKUNNAN VESISTÖT

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 4 5. Kasvillisuusluettelo...

Lisätiedot

HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS

HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS Vastaanottaja Hannukainen Mining Oy Asiakirjatyyppi Luontoselvitys Päivämäärä 8.11.2016 Viite 1510027857 HANNUKAISEN UUDEN PAKASAIVONTIEN LUONTOSELVITYS Päivämäärä 8.11.2016 Laatija Tarkastaja Kuvaus Heli

Lisätiedot

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos

Kantakaupungin yleiskaava. Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa. Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Kantakaupungin yleiskaava Asutuksen laajenemisalueiden luontoselvitys Kokkolassa Tammikuu 2010 Mattias Kanckos Skolbackavägen 70 GSM: 050-5939536 68830 Bäckby info@essnature.com Finland 9. Biskop- Fattigryti

Lisätiedot

Pyhäjärven rantaosayleiskaava

Pyhäjärven rantaosayleiskaava KITEEN KAUPUNKI Pyhäjärven rantaosayleiskaava Viitasammakkoselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 10.11.2014 P23479P003 Viitasammakkoselvitys I (I) Partanen Janne 10.11.2014 Sisällysluettelo 1 Johdanto...

Lisätiedot

TALVIVAARA SOTKAMO OY

TALVIVAARA SOTKAMO OY VESIKASVIKARTOITUS 16X170583 12.2.2014 TALVIVAARA SOTKAMO OY Talvivaaran kaivoksen tarkkailu v. 2013 Osa IVb_5 Kolmisopen vesikasvillisuuskartoitus 1 Kolmisopen vesikasvillisuuskartoitus v. 2013 Sisältö

Lisätiedot

GALLTRÄSKIN KASVILLISUUSSEURANTA 2010 JA 2011

GALLTRÄSKIN KASVILLISUUSSEURANTA 2010 JA 2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Kauniaisten kaupunki Gallträsk -järven kunnostus GALLTRÄSKIN KASVILLISUUSSEURANTA 2010 JA 2011 LUONNOS 9.2.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy PRT I SISÄLLYSLUETTELO 1

Lisätiedot

SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS

SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän maastokatselmuksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö kartassa 1 kuvatulla alueella sellaisia luontoarvoja, että ne olisi

Lisätiedot

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki

NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki RAPORTTI 16X267156_E722 13.4.2016 NIINIMÄEN TUULIPUISTO OY Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki 1 Niinimäen Tuulipuisto Oy Sähkönsiirtolinjojen liito-oravaselvitys, Pieksämäki Sisältö 1

Lisätiedot

PISPALAN KEVÄTLÄHTEET

PISPALAN KEVÄTLÄHTEET FCG Finnish Consulting Group Oy Tampereen kaupunki 1 (1) PISPALAN KEVÄTLÄHTEET MAASTOTYÖ Kuva 1 Lähteiden sijainti kartalla Pispalan kevätlähteiden kartoitus suoritettiin 20.4.2011, 3.5.2011 ja 27.5.2011.

Lisätiedot

MUSTFINNTRÄSKETIN NATURA-ALUEEN SUDENKORENTOSELVITYS 2012

MUSTFINNTRÄSKETIN NATURA-ALUEEN SUDENKORENTOSELVITYS 2012 MUSTFINNTRÄSKETIN NATURA-ALUEEN SUDENKORENTOSELVITYS 2012 Terhi Sulonen 13.8.2012 TIIVISTELMÄ Mustfinnträsketin Natura-alueen sudenkorentoselvityksen tavoitteena oli selvittää Mustfinnträsketin Natura-alueen

Lisätiedot

Kalliopinnan varmistukset seismisillä linjoilla ja suunnitellun kuilun alueella syksyllä 2002

Kalliopinnan varmistukset seismisillä linjoilla ja suunnitellun kuilun alueella syksyllä 2002 Työraportti 2002-51 Kalliopinnan varmistukset seismisillä linjoilla ja suunnitellun kuilun alueella syksyllä 2002 Mari Lahti Lokakuu 2002 POSIVA OY FIN-27160 OLKILUOTO, FINLAND Tel. +358-2-8372 31 Fax

Lisätiedot

8.5.2015. UIMAVESIPROFIILI Hyvärilän uimaranta Nurmes. UIMAVESIPROFIILI HYVÄRILÄN UIMARANTA NURMES

8.5.2015. UIMAVESIPROFIILI Hyvärilän uimaranta Nurmes. UIMAVESIPROFIILI HYVÄRILÄN UIMARANTA NURMES 8.5.2015 UIMAVESIPROFIILI Hyvärilän uimaranta Nurmes. UIMAVESIPROFIILI HYVÄRILÄN UIMARANTA NURMES UIMAVESIPROFIILI Hyvärilän uimaranta Nurmes 2 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot

Lisätiedot

TERRAFAME OY OSA VI: PINTAVESIEN BIOLOGINEN TARKKAILU VUONNA 2015 VESIKASVILLISUUDEN LINJASEU-

TERRAFAME OY OSA VI: PINTAVESIEN BIOLOGINEN TARKKAILU VUONNA 2015 VESIKASVILLISUUDEN LINJASEU- Vastaanottaja Terrafame Oy Asiakirjatyyppi Tarkkailuraportti Päivämäärä 2.5.2016 Viite 1510016678-009 TERRAFAME OY OSA VI: PINTAVESIEN BIOLOGINEN TARKKAILU VUONNA 2015 VESIKASVILLISUUDEN LINJASEU- RANNAT

Lisätiedot

Turkulaisen pienvesiopas

Turkulaisen pienvesiopas Turkulaisen pienvesiopas Eräiden pienvesien tilaselvitys sekä opas pienvesiluonnosta kiinnostuneelle Turun luonnonsuojeluyhdistys ry 2011 Turun luonnonsuojeluyhdistyksen harjoittelija Harri Uusitalo ottamassa

Lisätiedot

Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Kirkkonummi Finnträsk Kurkirannan kaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Tilaaja: EKE- Rakennus Oy 2 Sisältö Perustiedot... 2 Yleiskartta... 3 Inventointi... 3 Kuvia... 4 Vanhoja karttoja...

Lisätiedot

VARESJÄRVEN KASVILLISUUSKARTOITUS

VARESJÄRVEN KASVILLISUUSKARTOITUS VARESJÄRVEN KASVILLISUUSKARTOITUS SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 3 2. TUTKIMUSMENETELMÄT... 4 3. VARESJÄRVEN KASVILLISUUS... 4 3.1 KASVILLISUUDEN PÄÄPIIRTEET... 4 3.2 ILMAVERSOISKASVILLISUUS... 5 3.3

Lisätiedot

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009

Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 LIITE 2 Ympäristönsuunnittelu Oy Pirkanmaa Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan muutokseen liittyvä luontoselvitys 2009 Petri Parkko 15.2.2010 Sisällys 1. Selvityksen taustoja...3 2. Tutkimusmenetelmät

Lisätiedot

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari

SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI. Jouko Sipari SULKAVA PUTKIJÄRVI, KANKUNLAMPI LIITO-ORAVAINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 MENETELMÄT 3 TULOKSET... 3 1. PUTKIJÄRVI, KORHOLAN RANTA... 3 2. KANKUNLAMPI 5 LIITTEET Kansikuva: Putkijärven

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI - TAKAJÄRVEN UIMARANTA

UIMAVESIPROFIILI - TAKAJÄRVEN UIMARANTA UIMAVESIPROFIILI - TAKAJÄRVEN UIMARANTA Kemin liikuntapalvelut on yhteistyössä terveystarkastajien kanssa laatineet Sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 177/2008 mukaisen uimavesiprofiilin Kemin Takajärven

Lisätiedot

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013

Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 1 Laukaa Laajalahti asemakaava-alueen muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Laukaan kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot:... 2 Inventointi... 3 Valokuvia... 3 Yleiskartta...

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI VIINAVUORI, LUMIJOKI

UIMAVESIPROFIILI VIINAVUORI, LUMIJOKI Päivitetty 2013 UIMAVESIPROFIILI VIINAVUORI, LUMIJOKI SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot 1.3 Uimarantaa valvova viranomainen

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

Uimavesiprofiili Keravanjärvi (Mäntsälän kunta) uimaranta Mäntsälä

Uimavesiprofiili Keravanjärvi (Mäntsälän kunta) uimaranta Mäntsälä Uimavesiprofiili Keravanjärvi (Mäntsälän kunta) uimaranta Mäntsälä UIMAVESIPROFIILI 2 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot

Lisätiedot

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kannen kuva makrofossiilinäytteenottoa Lohjan Haukilahdessa Kuvannut: Satu Koivisto

SISÄLLYS. Kannen kuva makrofossiilinäytteenottoa Lohjan Haukilahdessa Kuvannut: Satu Koivisto Kasvimakrofossiilitutkimus Lohja Haukilahti 2008 Santeri Vanhanen 2008 2 SISÄLLYS Kasvimakrofossiilitutkimus Lohja Haukilahti 2008 4 Taulukko 1. Näytteiden tiedot. 6 Taulukko 2. Hiiltyneet kasvinjäänteet.

Lisätiedot

55 vesikasvia Helsingissä. Lajeja (51) 8-12 (144) 5-8 (282) 1-4 (403) ei tutkittu (12)

55 vesikasvia Helsingissä. Lajeja (51) 8-12 (144) 5-8 (282) 1-4 (403) ei tutkittu (12) 55 vesikasvia Helsingissä Lajeja 12-22 (51) 8-12 (144) 5-8 (282) 1-4 (403) ei tutkittu (12) 55 VESIKASVIA TIETEELLINEN NIMI SUOMALAINEN NIMI RUUDUT KARTTA LISÄTIETOJA Alisma plantago-aquatica Ratamosarpio

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI HUUTJÄRVEN UIMARANTA

UIMAVESIPROFIILI HUUTJÄRVEN UIMARANTA Pyhtään kunta 20.4.2016 UIMAVESIPROFIILI HUUTJÄRVEN UIMARANTA 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja Pyhtään kunta, Siltakyläntie 175, 49220 Siltakylä 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja 1.3

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009

Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila. Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Hämeenlinnan ja Janakkalan Valajärven tila Heli Jutila ympäristötarkastaja 1.6.2009 Valajärven valuma-alue Soita, metsää, harjuja; vähän peltoja: 15,01 km 2 : 4,3 x järven ala eli ei erityisen suuri 2.6.2009

Lisätiedot

Lapinlahden Savonjärvi

Lapinlahden Savonjärvi Lapinlahden Savonjärvi Yleisötilaisuus 2.11.2011 Lapinlahden virastotalo Pohjois-Savon ELY -keskus, Veli-Matti Vallinkoski 3.11.2011 1 Savonjärvi 24.8.2011 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 3.11.2011

Lisätiedot

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ

Lemminkäinen Infra Oy SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 16UEC0035 1 Lemminkäinen Infra Oy 29.10.2012 Maa-ainesten ottaminen pohjavedenpinnan ala- ja yläpuolelta Alhonmäen alueella, Siikajoki SELVITYS SUUNNITELLUN MAA-AINESTENOTON VAIKUTUSALUEEN LÄHTEISTÄ 1.

Lisätiedot

Punkaharju UPM-Kymmenen omistamien pienvesien muinaisjäännösinventointi 2010.

Punkaharju UPM-Kymmenen omistamien pienvesien muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Punkaharju UPM-Kymmenen omistamien pienvesien muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Alueet...

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila

LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila 1 LEMPÄÄLÄ Moisio-Hakkarin asemakaavan Kiviahon pohjoisosan laajennusalueen muinaisjäännösinventointi 2015 Johanna Rahtola Timo Jussila Tilaaja: Lempäälän kunta 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat...

Lisätiedot

URAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA

URAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA URAJÄRVEN NIITTOSUUNNITELMA Kymijoen vesi ja ympäristö ry:n tutkimusraportti no 253/2014 Laura Kokko YLEISTÄ 26.8.2014 Tämä työ on osa Kymijoen alueen järvikunnostushankkeessa laadittua Urajärven kunnostussuunnitelmaa.

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta

Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta Ranuan kunnan järvien tilasta ja niiden kunnostustarpeesta Annukka Puro-Tahvanainen annukka.puro-tahvanainen@ ely-keskus.fi Ranua 18.4.2018 28.11.2018 1 Yleiskatsaus Ranuan vesistöjen tilaan Vaikuta vesiin

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Mäntyharju Kallavesi ja Korpijärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013

Mäntyharju Kallavesi ja Korpijärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 1 Mäntyharju Kallavesi ja Korpijärvi ranta-asemakaava-alueiden muinaisjäännösinventointi 2013 Timo Jussila Timo Sepänmaa Tilaaja: UPM-Kymmene Oyj 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI HAKALANRANTA

UIMAVESIPROFIILI HAKALANRANTA UIMAVESIPROFIILI Kuvaus uimaveden ominaisuuksista sekä sen laatuun haitallisesti vaikuttavista tekijöistä ja niiden merkityksestä. HAKALANRANTA Hakalanranta 21 337200 RITVALA UIMAVESIPROFIILI HAKALANRANTA

Lisätiedot

Maanpinnan kallistumien Satakunnassa

Maanpinnan kallistumien Satakunnassa Ennen maan pinnan asettumista lepotilaansa, eri paikkakunnat kohoavat erilaisilla nopeuksilla. Maan kohoaminen ilmeisesti sitä nopeampaa, mitä syvemmällä maan kamara ollut. Pohjanlahden nopea nousu verrattuna

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Sulfidisavien tutkiminen

Sulfidisavien tutkiminen Sulfidisavien tutkiminen Ympäristö- ja pohjatutkimusteemapäivä 9.10.2014 Mikael Eklund Geologian tutkimuskeskus 9.10.2014 1 Peruskäsitteitä Sulfidisedimentti (Potentiaalinen hapan sulfaattimaa) Maaperässä

Lisätiedot

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet

Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Tornionjoen Suomen puoleisten pintavesien luokittelu ja ehdotetut lisätoimenpiteet Petri Liljaniemi Biologi Lapin ympäristökeskus 1 Vesistön ekologisen tilan luokittelu Biologiset tekijät Levät, vesikasvillisuus,

Lisätiedot

Päävyöhykelinjamenetelmän mukaiset vesikasvikartoitukset Poselyn, Kaielyn ja Keselyn alueilla 2015

Päävyöhykelinjamenetelmän mukaiset vesikasvikartoitukset Poselyn, Kaielyn ja Keselyn alueilla 2015 ALLECO RAPORTTI N:O 11/2015 Päävyöhykelinjamenetelmän mukaiset vesikasvikartoitukset Poselyn, Kaielyn ja Keselyn alueilla 2015 Juha Syväranta ja Jouni Leinikki MARINE BIOLOGICAL AND LIMNOLOGICAL CONSULTANTS

Lisätiedot

ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus

ULVILA Liikistö. Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus. Tiina Jäkärä Yksityinen tutkimuskaivaus ULVILA Liikistö Keskiaikaisen kappelinpaikan ja hautausmaan koekaivaus Tiina Jäkärä 2008 Yksityinen tutkimuskaivaus Tutkimuskohde: Ulvila Liikistö Ulvila Pappila rno 1:20 Tutkimus: keskiaikaisen kappelinpaikan

Lisätiedot

Kankaistenjärven kasvillisuus. Heli Jutila

Kankaistenjärven kasvillisuus. Heli Jutila Kankaistenjärven kasvillisuus Heli Jutila Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 26 2013 Kannen kuvat: Ylhäällä Kankaistenjärven pohjoispään Komulahden vesikasvillisuutta. 25.8.2012. Alhaalla vasemmalla ruskoärviä

Lisätiedot

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ

LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ Vaasan kaupunki, kaavoitus LAAJAMETSÄN SUURTEOLLISUUSALUEEN LIITO-ORAVA- JA VIITASAMMAKKOESIINTYMÄ TILANNE 18.6.2018 1. YLEISTÄ Vaasan Laajametsän suurteollisuualueen yleis- ja asemakaava-alueille on tehty

Lisätiedot

Gallträsk-järven kunnostus Kasvillisuusseuranta 2017

Gallträsk-järven kunnostus Kasvillisuusseuranta 2017 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Gallträsk-järven kunnostus Kasvillisuusseuranta 2017 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P11644 Kasvillisuusseuranta 2017 1 (15) Mäkelä Tiina Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Gallträsk...

Lisätiedot

UIMAVESIPROFIILI SAHARANTA 1 UIMAVESIPROFIILI SAHARANTA

UIMAVESIPROFIILI SAHARANTA 1 UIMAVESIPROFIILI SAHARANTA UIMAVESIPROFIILI SAHARANTA 1 UIMAVESIPROFIILI SAHARANTA 2015 UIMAVESIPROFIILI SAHARANTA 2 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan omistaja ja yhteystiedot 1.2 Uimarannan päävastuullinen hoitaja ja yhteystiedot

Lisätiedot

Maastokäynnin syy: asukasyhteydenotto; levinnyt vesikasvillisuus joka paikoin haittaa järven virkistyskäyttöä

Maastokäynnin syy: asukasyhteydenotto; levinnyt vesikasvillisuus joka paikoin haittaa järven virkistyskäyttöä Muistio maastokäynnistä Suojärvi, Janakkala Maastokäynnin syy: asukasyhteydenotto; levinnyt vesikasvillisuus joka paikoin haittaa järven virkistyskäyttöä Maastokäynti suoritettiin 23.9.2015. Maastokäynnillä

Lisätiedot

Vesikasvillisuuden niitto kunnostuskeinona ja Lopen Myllyjärven kunnostus

Vesikasvillisuuden niitto kunnostuskeinona ja Lopen Myllyjärven kunnostus Vesikasvillisuuden niitto kunnostuskeinona ja Lopen Myllyjärven kunnostus 2007 1 Yleistä Järven kasvillisuus on osa sen ekologista kokonaisuutta kun rantakunnostuksilla muutetaan yhtä osaa, se vaikuttaa

Lisätiedot

Vesikasvien elomuodot ja vesikasvit järvien tilan seurannassa

Vesikasvien elomuodot ja vesikasvit järvien tilan seurannassa Vesikasvien elomuodot ja vesikasvit järvien tilan seurannassa Pyhäjärvi-instituutti 23.8.2011 Jarkko Leka, VALONIA Mikä on vesikasvi? Aidot vesikasvit (hydrofyytit) kasvavat vain vedessä. Vesikasvien ja

Lisätiedot

Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017

Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017 1 Nokia Vihnusjärven pohjoispuoli muinaisjäännösinventointi 2017 Timo Sepänmaa Teemu Tiainen Timo Jussila Tilaaja: Nokian kaupunki 2 Sisältö Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Tulos... 3 Lähteet:... 3 Kuvia...

Lisätiedot

UURAINEN Hirvaskankaan muinaisjäännösinventointi 2004

UURAINEN Hirvaskankaan muinaisjäännösinventointi 2004 1 UURAINEN Hirvaskankaan muinaisjäännösinventointi 2004 Timo Jussila Kustantaja: Uuraisten kunta 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Havainnot... 4 Äänekoski 41 Ruokomäki... 5 Yleiskartta... 6

Lisätiedot

Kitka-MuHa-projektin yleiskatsaus

Kitka-MuHa-projektin yleiskatsaus Kitka-MuHa-projektin yleiskatsaus Satu Maaria Karjalainen, SYKE Kitka-MuHa-työryhmän kokous 2 13.1.2014 Oivanki, Kuusamo Maastotyöt Paikkoja valittu asukastilaisuuksissa saatujen tietojen perusteella Vesinäytteitä

Lisätiedot

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus. 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Kartoitusraportti Maastokäynnin perusteella tehty Latamäen luontoarvojen kartoitus 8.5.2012 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto.... 3 2. Luontoselvitys.......3 3. Tulokset.....

Lisätiedot

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys

ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA. Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys ALAKÖNKÄÄN KOSKIMAISEMA Maisema-alueen aikaisempi nimi ja arvoluokka: Ehdotettu arvoluokka: Valtakunnallisesti arvokas maisemanähtävyys Kunta: Utsjoki Pinta-ala: 780,1 ha Maisemaseutu: Pohjois-Lapin tunturiseutu

Lisätiedot

1.6.2016. Yleiskuvaus

1.6.2016. Yleiskuvaus Toimenpidesuunnitelma paahde-elinympäristöjen kunnostamiseksi Utajärven Rokuan Natura 2000 alueella (FI1102608) tiloilla Rikkola 10:52 ja Alaperä 13:17 Yleiskuvaus Rokuanvaara on osa harjumuodostumaa,

Lisätiedot

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010.

Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. 1 Tammisaari 110 kv voimajohtolinjauksen Österby-Skarpkulla muinaisjäännösinventointi 2010. Timo Jussila Kustantaja: Tammisaaren Energia 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen aika...

Lisätiedot

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat

Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Luonto- ja linnustoselvitys 2016 Lieksan Pitkäjärven laajennusosat Ari Parviainen Johdanto Tämän linnustoselvityksen kohteina oli kaksi pientä, erillistä aluetta Pitkäjärvellä, noin 20 km Lieksan kaupungista

Lisätiedot

KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 LUONTOSELVITYS KEMPELEEN KUNTA TAAJAMAN OSAYLEISKAAVA 2040 Kirkonseudun-Pirilän-Savikorven ja Hakamaan- Ristisuon-Väärälänperän, sekä Kuivalanperän osaalueet LUONTOSELVITYS Työ: E23994.10 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys

Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Jääsjärven rantayleiskaavaalueen viitasammakkoselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 17.5.2015 P21428P006 Raportti 1 (10) Sisällysluettelo

Lisätiedot

Uimavesiprofiili Lokkisaaren uimaranta Valtimo

Uimavesiprofiili Lokkisaaren uimaranta Valtimo 8.5.2015 UIMAVESIPROFIILI LOKKISAARI Valtimo Uimavesiprofiili Lokkisaaren uimaranta Valtimo Kuva: TimoKarreinen UIMAVESIPROFIILI Lokkisaaren uimaranta Valtimo 2 SISÄLLYS 1. YHTEYSTIEDOT 1.1 Uimarannan

Lisätiedot

TOIVAKAN KIRKONKYLÄN UIMARANNAN UIMAVESIPROFIILI

TOIVAKAN KIRKONKYLÄN UIMARANNAN UIMAVESIPROFIILI TOIVAKAN KIRKONKYLÄN UIMARANNAN UIMAVESIPROFIILI SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. UIMAVEDEN LAATUVAATIMUKSET JA VALVONTA 2.1 Laatuvaatimukset ja suositukset. 2.2 Laadun arviointi ja luokitus 2.3 Laadun

Lisätiedot