Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Timo Kaira ja Merja Ahtola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Timo Kaira ja Merja Ahtola"

Transkriptio

1 Kaavan nimi: Kreulanrannan asemakaava LIITE 5 Luonnos nähtävillä Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Timo Kaira ja Merja Ahtola Asemakaavaluonnokseen merkitty lähivirkistysalue kiinteistöllä 1:139 tulee jättää pois. Suunnittelualueella ei ole yleiskaavaa, joten alueen kaavoitusta ohjaa maakuntakaava. Suunnitteluohjeen mukaan taajamatoimintojen (A) alueen täydennysrakentamista ja muuta alueiden käyttöä suunniteltaessa on otettava huomioon alueen kulttuurihistorialliset ja maisemalliset ominaispiirteet sekä viher- ja virkistysverkko. V kiinteistökaupan yhteydessä kunta on pakottanut etuosto-oikeuteen vedoten ostajat tyytymään 4990 m2:n alueeseen koko peltoalueen ostamisen sijasta. Nyt kunta on ottamassa kaavoitusmääräyksellä hallintaansa neljänneksen kiinteistön pinta-alasta. Kunta voi ostaa tai lunastaa kaavoitettavat maa-alueet. Merja Ahtola Tietä virkistysalueelle emme vastusta. Kiinteistön 9:80 osalta ohjeellisen rakennusalan tulisi olla Hinnerjoen suuntaisesti samalla etäisyydellä joen rannasta kuin kiinteistön 6:42 ohjeellisen rakennusalan joen puoleinen raja. Kiinteistön 6:42 kulkuyhteys Hinnerjoen kirkkotielle tulee esittää maanmittaustoimituksen ( ) mukaista rasitetietä pitkin. Tie on tilojen 1:149 ja 9:80 välisellä rajalla. Luonnos näyttää perustuvan tilanteeseen ennen 2007 tehtyä maanmittaustoimitusta. Kiinteistön rajalinja korjataan ja ohjeellinen rakennusala muutetaan lausunnon mukaisesti. Ajoyhteys merkitään kartalle maanmittaustoimituksen mukaisesti.

2 Pyhäjärviseudun ympäristötoimisto, Jukka Reko sp Kreulantien läheisillä AO-tonteilla on tehokkuusluku 0,30 ja kerrosluku II muista AO-tonteista poiketen. Pitäisikö olla yhtenevät merkinnät muiden kanssa. Kaavaselostuksesta ei löydy perusteluja poikkeamaan. Ohjeelliset rakennusalat tulevat tuskin kaavan mukaan toteutumaan, joten olisiko syytä jättää pois kaavasta. Alueen uudisrakennuksien kerrosluvut yhtenäistetään. Euran kunnassa osoitetaan rakennusalat ohjeellisina. Tarkoitus on olla ohjeena rakennusten sijoittumiselle ja pihapiirien luomiselle. Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta Tekninen lautakunta Ei huomautettavaa. Vesihuoltolaitos: Korkeusasemien takia kaikki yhdyskuntatekniset putkistojärjestelmät on rakennettava omana kokonaisuutenaan. Esitettyjä rakennuspaikkoja ei voida viemärijärjestelmien osalta liittää olemassa oleviin järjestelmiin. Hulevedet tulee johtaa Hinnerjokeen ja josta suunnasta rakennetaan myös talousvesijärjestelmät. Jätevesien osalta joudutaan alueella pumppausjärjestelyihin. Kaavaselostuksen kohdasta poiketen vain osa alueen kiinteistöistä on liitetty kunnalliseen viemäriverkkoon. Selostuksen teksti korjataan. Kasvatus- ja opetuslautakunta Yhdyskuntatekniset palvelut: Alueella huomioitava joen tulvimistilanteessa vedenpinnan nousu lähivirkistysalueelle. Ei huomautettavaa.

3 Perusturvalautakunta Ei huomautettavaa. Satakunnan Museo Kaavan valmistelun yhteydessä tulee selvittää, onko kaavan toteuttamisella vaikutuksia arkeologiseen kulttuuriperintöön ja edellyttääkö se muinaismuistolain (295/1963) rauhoittamaan kiinteään muinaisjäännökseen kajoamista. Tämän toteamiseksi kylätontin alueella tulee vielä kaavatyön aikana toteuttaa arkeologinen koetutkimus, jossa selvitetään mahdollisen muinaisjäännöksen säilyneisyys ja laajuus. Kaavakarttaan merkitään vanhan kyläalueen muinaismuistoalue sm-1: Alueen osa, jolla sijaitsee muinaismuistolailla rauhoitettu kiinteä muinaisjäännös. Aluetta koskevista toimenpiteistä ja suunnitelmista on neuvoteltava Museoviraston kanssa. Esillä olevissa kaava- ja kaavaselostusluonnoksissa kulttuuriympäristön ja rakennusperinnön arvot on huomioitu toistaiseksi varsin kevyesti. Satakunnan maakuntakaavan kh1-aluevaraus ja siihen liittyvä määräys on kirjattu kaavaselostukseen, mutta ei esim. kulttuuriympäristön kohdekuvausta. Kaavan suhdetta valtakunnallisiin alueidenkäyttötavoitteisiin on käsitelty kulttuuriympäristön osalta, mutta ei mitenkään Hinnerjoelle kohdennettuna. Itse kaavassa ei ole lainkaan suojelumerkintöjä, eikä alueen ominaisluonteen säilyttämiseen tähtääviä määräyksiä. Kaavaselostusta täydennetään ja selostuksessa kohdennetaan kh-1 alueeksi Hinnerjoen kirkonkylä ja kulttuurimaisema. Alueen vanhoissa pihapiireissä on osoitettu paljon uudisrakennusoikeutta ilman minkäänlaista rakentamisen ohjausta. Museo pitää pienimuotoista täydennysrakentamista Hinnerjoen vanhassa kuntakeskuksessa sinänsä mahdollisena ilman, että kulttuuriympäristön arvot heikkenisivät. Rakentaminen edellyttää kuitenkin ohjausta. Olemassa olevien, kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten säilyminen tulee turvata suojelu- AM -korttelialueiden kaavamerkintää täydennetään alueen ominaisluonteen, mm. pihapiirien, säilyttämiseen tähtäävällä /s indeksillä. Lisäksi AM/s korttelialueelle annetaan kaavamääräys: Uusien rakennusten julkisivut on rakennettava siten, että ne sopeutuvat yhteen ympäristön historiallisesti arvokkaiden ja kyläkuvan kannalta tärkeiden rakennusten kanssa julkisivun rakennusaineen, mittasuhteiden, pintojen ja värityksen osalta.

4 merkinnöin ja erityisesti vanhoissa pihapiireissä ympäristön muutoksen sietokykyä tulee selvittää. Mahdolliset uudisrakentamisen paikat tulee näissä pihapiireissä tarkemmin miettiä ja osoittaa kaavakartalla. Joko korttelimääräyksiin tai kaavan yleismääräyksiin tulee liittää rakentamisen ohjausta. Kaavaselostukseen tulee lisätä tietoa alueen kulttuuriympäristöstä ja rakennusperinnöstä. Syytä on myös tarkoin miettiä uudisrakentamisen edellytyksiä alavalla, maisemallisesti merkittävällä rantapellolla sen tulvaherkkyyden vuoksi. Täydennetään kaavaselostusta kohdassa Rakennettu ympäristö Rakennuslupavaiheessa ratkaistaan mm. perustamiskorkeus. Varsinais-Suomen ELY-keskus Edellä mainitun pohjaksi museo katsoo, että alueella tulee tehdä rakennusinventointi ja sen yhteydessä kulttuuriympäristötarkastelu. Ei huomautettavaa hankkeen keskeisen suunnittelutavoitteen suhteen. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta tulee ottaa huomioon Satakunnan Museon lausunnossa edellytetyt selvitystarpeet. Rakennetun kulttuuriympäristön arvot tulee ottaa huomioon myös siten, että asemakaava ohjaa riittävästi alueen uutta rakentamista. Lausunnolla olevista asiakirjoista puuttuu vielä selvitys alueen nykyisen rakennuskannan arvoista. Myöskään kaavamääräyksissä ei ole esitetty yksityiskohtaisempaa rakentamisen ohjausta. Ks. vastine Satakunnan Museolle. Ks. vastine Satakunnan Museolle. Kaavassa tulee arvioida riittävästi myös rakentamisen maisemallista soveltuvuutta vanhaan rakennuskantaan ja maisemallisesti merkittävään avoimeen ranta/peltomaisemaan. Täydennetään vaikutusten arviointia kaavaselostukseen.

5 Yleiskaavan puuttuessa tulee tehdä yleiskaavallinen tarkastelu yleiskaavan sisältövaatimusten täyttymisestä. Tarkasteluun tulee ottaa ainakin suunnittelualueen merkitys viher- ja virkistysalueverkon kannalta. Suunnittelussa tulee ottaa huomioon myös alueelle soveltuvat alimmat rakennuskorkeudet sekä hulevesien johtamiseen laajemmaltakin alueelta mahdollisesti tarvittavat yhteydet. Kaavaselostusta täydennetään yleiskaavallisella tarkastelulla. Ks. vastine Satakunnan Museolle. Satakuntaliitto Kreulanrannan asemakaavan suunnittelualueella ei ole voimassa olevaa yleiskaavaa, joten kaavoitustyötä ohjaa Satakunnan maakuntakaava. Hinnerjoen keskustan alueelle olisi tarpeen laatia yleiskaava, jossa voitaisiin muodostaa kokonaiskuva mahdollisista täydennysrakentamisalueista, liikenteellisistä ratkaisuista sekä arvokkaista kulttuuriympäristökohteista. Maakuntakaavan suunnittelumääräyksen mukaisesti uusi rakentaminen ja muu maankäyttö on sopeutettava suunnittelulla ympäristöönsä tavalla, joka vahvistaa taajaman omaleimaisuutta. Täydennysrakentamista ja muuta alueiden käyttöä suunniteltaessa on otettava huomioon alueen kulttuurihistorialliset ja maisemalliset ominaispiirteet. Lisäksi on otettava huomioon alueen kulttuuriympäristöön liittyvä kokonaisuus, erityispiirteet ja ominaisluonne siten, että edistetään niihin liittyvien arvojen säilymistä ja kehittämistä. Kulttuuriympäristön osalta pyydetään huomioimaan Satakunnan Museon luonnosvaiheen lausunnossa esittämät asiat. Ks. museon vastine

6 Alueella on turvattava yleisten ranta-alueiden varaaminen maisemarakenteellisesti ja -kuvallisesti ja luontoarvoiltaan kestäviltä, korkeatasoisilta alueilta, osana alueen yhtenäistä viher- ja virkistysverkkoa. Ranta-alueen viher- ja virkistyskäyttöä tulisi käsitellä kaavaselostuksessa. Kaava-alueen virkistysaluetta sivuaa Hinnerjokeen osoitettu ohjeellinen melontareitti. Alavalla ja mahdollisesti tulvaherkällä alueella tulee huomioida tulviin liittyvät riskit.

Kaavan nimi: Kreulanrannan asemakaava LIITE 6 Ehdotus nähtävillä Kooste saaduista lausunnoista ja muistutuksista

Kaavan nimi: Kreulanrannan asemakaava LIITE 6 Ehdotus nähtävillä Kooste saaduista lausunnoista ja muistutuksista Kaavan nimi: Kreulanrannan asemakaava LIITE 6 Ehdotus nähtävillä 13.4.-14.5.2016 Kooste saaduista lausunnoista ja muistutuksista Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen.

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan vastine Pyhäjärviseudun ympäristölautakunta. Pohjaveden suojelua koskeva määräys on asianmukainen. Kaavan nimi: Kauttuan keskuksen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 13.4.-14.5.2015 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Kaavatoimikunta Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavatoimikunnan

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine 1. Varsinais-Suomen ELYkeskus,

Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine 1. Varsinais-Suomen ELYkeskus, LIITE 5. Kilkunkadun ja Lepolankadun korttelialueen asemakaavan muutos Luonnos nähtävillä 9.6.-1.8.2014, Kokemäen kaupunki Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Hinnerjoen osayleiskaava

Hinnerjoen osayleiskaava EURAN KUNTA 4.6.2019 1( 7) Osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma Hinnerjoen osayleiskaava Kaava-alueen sijainti ja rajaus peruskartalla Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma on? Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI 2490/10.02.03/2015 VP 58 /3.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TUULIKYLÄ (78.) KAUPUNGINOSA, PIENTALOALUEEN LAAJENNUS 1. ASEMAKAAVA 609 1653 1. OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Keisarinviitantien,

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 122-AK1502 SÄKYLÄN KUNTA LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 256 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2015 20.5.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (7) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1610/2015 VP 44/3.9.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TOEJOKI 52. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 16 TONTTI 1001 (KESKIKATU 26) JA PUISTON RIITAVIIKIN AUKION (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1668 Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 122-AK1401 SÄKYLÄN KUNTA LUVALAHDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.5.2014 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (7) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 3.4.2013 RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS 3.4.2013 RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot KOKEMÄEN KAUPUNKI LUONNOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS 3.4.2013 RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot RISTEN 201 KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS: OSAKORTTELI 1 Asemakaavan

Lisätiedot

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset

Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset VIROLAHDEN KUNTA Virojoki-Vaalimaa osayleiskaavan muutokset lausuntojen ja muistutusten vastineet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 707-P30712 kuuleminen / vastineet 1 (13) Auranen Maria Sisällysluettelo

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe

Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki, ehdotusvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 11.03.2019 Diaarinumero VARELY/5129/2018 Liite 1 kpl Ulvilan kaupunki juha.virola@ulvila.fi Viite: Lausuntopyyntö 15.02.2019 Ulvilan Pappilanlammen alueen asemakaava, Ulvilan kaupunki,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään

Lisätiedot

LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä

LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä LIITE 5. Vuolteen asemakaavan muutos, korttelit 71 ja 74 Luonnos nähtävillä: 18.6. 16.8.2013 Kooste saaduista lausunnoista ja mielipiteistä Lausunnon antaja Lausunnon sisältö Kaavoittajan vastine Elinkeino-,

Lisätiedot

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala

Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015/3.6.2016 KUVA 1 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti osoitettu sinisellä

Lisätiedot

Euran kunta Hinnerjoki

Euran kunta Hinnerjoki Euran kunta Hinnerjoki KREULANRANNAN ASEMAKAAVA Selostus koskee 22.3.2016 päivättyä asemakaavaehdotusta Vireilletulo: 13.10.2015 Kaavaluonnos nähtävillä 16.12.2015 17.1.2016 Kunnanhallituksen hyväksymispäivämäärä:..

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/910/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIT 33-36 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1645 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 300-RAK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan

Lisätiedot

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide

Lisätiedot

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22-AK44 SÄKYLÄN KUNTA VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA 3.. 27.7.26 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 27.7.26 OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA

Lisätiedot

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22-AK44 SÄKYLÄN KUNTA VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA 3.. Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.. OSALLSTUMS- A ARVONTSUUNNTELMA

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/433/2015 VP 31/28.5.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIINAHARJAN 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 33 TONTIN 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1663 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis-

Lisätiedot

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe

Lisätiedot

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto.

Kirkkolain nojalla suojeltu kohde. Kohdetta koskevista suunnitelmista tulee pyytää museoviranomaisen lausunto. UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN OSAYLEISKAAVA KOSKEE KALANNIN ALUETTA Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, ( 1 :25 000, kartta 1 /2) ja osayleiskaavaa tarkentavat merkinnät ja määräykset osasuurennoksilla (1:10

Lisätiedot

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet

Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Ranuan kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus, Kolomaan teollisuusalue-laatimisvaiheen kuuleminen, vastineet Vastineet luonnosvaiheen palautteeseen: -8kpl lausuntoja -0kpl mielipiteitä? 1. Lapin Elinkeino-,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro KAUS/1654/2014 VP 44/30.9.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MUSAN 23. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 36 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1652 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUKKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 08.06.2011 Muutettu 09.06.2011 EURAN KUNTA Kunta: Eura 050 Kylä: Kirkonkylä 407 Tilat: 1:190,2:87,2:91 Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus.

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1805 MYNÄMÄEN KUNTA HIITTIÖNPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.4.2018 24.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine

KÄLVIÄN KIRKONKYLÄN LIEVEALUEEN ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA. Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan vastine LIITE 7 KOKKOLAN KAUPUNKI ASUTUKSEN VAIHEYLEISKAAVA Luonnosvaiheen lausunnot ja kaavanlaatijan FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 12.5.2016 P23496 FCG FINNISH CONSULTING GROUP OY 1 (6) Nro: 1 Valmistelu:

Lisätiedot

Nakkilan kunta Kunnanhallitus PL NAKKILA. Nakkilan keskustan kortteleiden 4 ja 8 asemakaavan muutosehdotus, päivätty 28.8.

Nakkilan kunta Kunnanhallitus PL NAKKILA. Nakkilan keskustan kortteleiden 4 ja 8 asemakaavan muutosehdotus, päivätty 28.8. Nakkilan kunta 17.10.2013 Kunnanhallitus PL 50 29251 NAKKILA Viite: Lausuntopyyntönne 9.9.2013 Asia: Nakkilan keskustan kortteleiden 4 ja 8 asemakaavan muutosehdotus, päivätty 28.8.2013 Kortteleiden 4

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 122-AK1506 SÄKYLÄN KUNTA KARJANKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 168 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.1.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33

RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet.

Merkinnällä on osoitettu kyläalueen uusien asuinrakennuspaikkojen alueet. ORIVESI ORIVEDEN KAUPUNGIN OIKEUSVAIKUTTEINEN RANTAOSALEISKAAVA (ERÄJÄRVEN OSA-ALUE) Eräjärven kyläalueen osayleiskaava M K 1 : 5 0 0 0 KAAVAEHDOTUS 30.3.2016 ALUEVARAUSMERKINNÄT: AP PIENTALOVALTAINEN

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT. 1.1 Tunnistetiedot KOKEMÄEN KAUPUNKI EHDOTUS ASEMAKAAVAN SELOSTUS 03.12.2013 RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA 1. PERUS JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot RISTEN 201 KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS: OSAKORTTELI 1 Asemakaavan

Lisätiedot

KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Etunimi Sukunimi puh. 044 794 xxxx, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0937 KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA I F ASEMAKAAVA JA -MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tarkoitus Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Linikkala I F: Linikkalan kaupunginosan

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.06.2010 Muutettu 11.11.2010 EURAN KUNTA Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualueen rajaus NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Sijaintikartta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE

KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE 1 / 5 VASTINE KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Koskenkylän ranta-asemakaava on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 22.2. 23.3.2018. Nähtävilläoloaikana ei tullut mielipiteitä osallisilta. Luonnoksesta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/202/2016 VP 6/17.2.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA FINPYYN (81.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 14 TONTTIA 1 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1671 1. OSOITE Finpyyntie 11 29600 Noormarkku 2. ALOITE

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe

Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan muutos 3, Kokemäen kaupunki, Luonnosvaihe Varsinais-Suomi LAUSUNTO 25.02.2019 Diaarinumero VARELY/42/2019 Liite 1 kpl Kokemäen kaupunki kokemaki@kokemaki.fi anne.peltonen@kokemaki.fi Viite: Lausuntopyyntö 03.01.2019 Kokemäenjoen rantaosayleiskaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.

Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy. 1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan

Lisätiedot

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS

RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ TEHTAANKUJA ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL

Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL 1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta

Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Lausunnon antaja Lausunnossa esitetty Vastine Fingrid Oy - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta - Tiedotus kaavan etenemisestä Fingrid Oyj / Mika Penttilä. Trafi - Ei huomautettavaa kaavaehdotuksesta Ilmatieteen

Lisätiedot

KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet

KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet liite nro 4 KOOSTE VALMISTELUVAIHEEN PALAUTE Lausunnot, mielipiteet ja kaavoittajan vastineet Asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelia 47 ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA VILLILÄN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

NAKKILAN KUNTA VILLILÄN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 132-AK1608 NAKKILAN KUNTA VILLILÄN YRITYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.1.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI PIEHINGIN OSAYLEISKAAVA. Kaavanlaatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen. Tilaaja Raahen kaupunki

RAAHEN KAUPUNKI PIEHINGIN OSAYLEISKAAVA. Kaavanlaatijan vastineet nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen. Tilaaja Raahen kaupunki Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 10.5.2016 RAAHEN KAUPUNKI PIEHINGIN OSAYLEISKAAVA Kaavanlaatijan vastineet 21.3. - 21.4.2016 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT 2 1.1 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Merikarvian Kirkonkylän-Tuorilan osayleiskaavan muutos ja laajennus Jukolanniemen keskiosassa, ehdotusvaihe, Merikarvia

Merikarvian Kirkonkylän-Tuorilan osayleiskaavan muutos ja laajennus Jukolanniemen keskiosassa, ehdotusvaihe, Merikarvia Lausunto VARELY/529/2018, VARELY/528/2018 26.10.2018 Julkinen Merikarvian kunta kirjaamo@merikarvia.fi Viite: lausuntopyyntönne 6.9.2018 Merikarvian Kirkonkylän-Tuorilan osayleiskaavan muutos ja laajennus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut 1 (8) Tekniset palvelut asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen korttelit 22, 23 ja 27 sekä niihin liittyvät vesi-, liikenne- ja viheralueet. Suunnittelualue

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne

Kankaanpään kaupunki Viite: lausuntopyyntönne Hanke ja suunnittelutilanne Lausunto VARELY/1968/2018 13.11.2018 Julkinen Kankaanpään kaupunki kirjaamo@kankaanpaa.fi Viite: lausuntopyyntönne 2.10.2018 Kankaanpään kaupungin 2. kaupunginosan (Käpylä) Meijerin alueen asemakaava ja

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos

LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos LOIMAAN KAUPUNKI Myllykylän teollisuusalue, 7. kaupunginosa, asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.8.018 - Vastineraportti Tiivistelmä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

Euran kunta Hinnerjoki

Euran kunta Hinnerjoki Euran kunta Hinnerjoki KREULANRANNAN ASEMAKAAVA Selostus koskee 16.10.2017 päivättyä asemakaavaehdotusta (2. nähtävilläolo) Vireilletulo 13.10.2015 Kaavaluonnos nähtävillä 16.12.2015 17.1.2016 Kaavaehdotus

Lisätiedot

Liite C MUISTUTUKSET:

Liite C MUISTUTUKSET: Liite C MORSIUSSAAREN OSAYLEISKAAVA 2015 - KAAVAEHDOTUS Kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana 21.9. - 23.10.2015 saadut muistutukset ja lausunnot sekä näiden vastineet MUISTUTUKSET: Muistutus: 1. saapunut

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205

KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS 28.8.2013 28.11.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3

Lisätiedot

Nakkilan kunta TERVASMÄEN ASEMAKAAVA

Nakkilan kunta TERVASMÄEN ASEMAKAAVA KUNTA Nakkila 531 KYLÄ Tervasmäki 407 Nakkilan kunta TERVASMÄEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 26.11.2018 KIINTEISTÖT 531-407-3-72 531-407-1-126 Kaavan laatija Aloite tai hakija

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 17.12.2015 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki, strateginen maankäyttö KUOPIO HIETASALON OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Lyhennelmät lausunnoista ja mielipiteistä vastineineen

Kuopion kaupunki, strateginen maankäyttö KUOPIO HIETASALON OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Lyhennelmät lausunnoista ja mielipiteistä vastineineen KUOPIO HIETASALON OSAYLEISKAAVAEHDOTUS 19.12.2016 Lyhennelmät lausunnoista ja mielipiteistä vastineineen 1 HIETASALON OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kaavaehdotus oli nähtävillä 16.1. 15.2.2017 välisenä aikana. Nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 300-RAK1707 KOKEMÄEN KAUPUNKI KOSKENKYLÄN RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.8.2017 14.2.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (10) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL

HELSINGIN KAUPUNKI Oas /17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1313-00/17 1 (5) ASEMAKAAVOITUS Hankenro 5364_1 HEL 2013-016355 7.7.2017 DECKERIN HUVILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laajasalossa osoitteessa Adelenpolku

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 236: AITTALAHDEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Tilaaja Raahen kaupunki. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 236: AITTALAHDEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Tilaaja Raahen kaupunki. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 23.1.2018 RAAHEN KAUPUNKI AKM 236: AITTALAHDEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavan laatijan alustavat vastineet 13.11.2017 13.12.2017 nähtävillä olleeseen kaavaluonnokseen

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan muutos Klaukkalassa 464/10.02.03/2014 ASRA 57 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalan korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan

Lisätiedot

NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos

NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.12.2008 Kuva 1: Alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan muutosta Leistilässä, Hormistontien

Lisätiedot

VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä

VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä TAMPERE RISTINARKKU 5027-23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8510. Diaarinumero: TRE:4916/10.02.01/2013 VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN KESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN KESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUTTUAN KESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 21.9.2015 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 601-607, 611-615 Kaavan laatija REJLERS OY Suunnittelualue Aloite

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Ak 5186 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 16.8.2016 ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosan (Keskus) korttelin 26 osaa koskeva asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ JAAKONSAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 31.10.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) LAUSUNTO VARELY/93/07.01/2013 7.11.2018 Porin kaupunki kaupunkisuunnittelu@pori.fi risto.reipas@pori.fi Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) Hanke ja suunnittelutilanne Kaavamuutoksen tarkoituksena

Lisätiedot

KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 16.10.2017 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KIINTEISTÖT 50-406-1-57 50-406-1-59 50-406-1-67 50-406-2-712 50-406-876-8

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen

Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA

PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA 130/10.02.02/2017 Tela 16.4.2019 40 Nähtävillä 25.4. - 27.5.2019 IITIN KUNTA SOLARWIND BY JANNENISKA OY PERHENIEMEN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA nitelmasta annettujen lausuntojen P32718 nitel man lausuntojen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE

KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217

Lisätiedot

Euran kunta Kauttua ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635. Selostus koskee päivättyä asemakaavan muutosehdotusta

Euran kunta Kauttua ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635. Selostus koskee päivättyä asemakaavan muutosehdotusta Euran kunta Kauttua ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 Selostus koskee 15.8.2016 päivättyä asemakaavan muutosehdotusta Vireilletulo: x.x.2016 Ehdotus nähtävillä:.. Kunnanhallituksen hyväksymispäivämäärä:..

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.6.2010 Harjunpään asemakaava ja asemakaavan muutos: Korttelit 17-18, osa korttelia 16 sekä maatalous ja katualueet 1. Suunnittelualue ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan

Lisätiedot

SIUNTIO 11.03.2015 Kuntakeskus / Siuntion Virkkula, asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SIUNTIO 11.03.2015 Kuntakeskus / Siuntion Virkkula, asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma SIUNTIO 11.03.2015 Kuntakeskus / Siuntion Virkkula, asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS

VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 122-AK1401 SÄKYLÄN KUNTA VÄHÄSÄKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 30.1.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (15) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3

Lisätiedot