PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO"

Transkriptio

1 PÄÄKAUPUNKISEUDUN OPPILASHUOLLON KEHITTÄMISVERKOSTO Kehittämishankkeeseen osallistuvat Helsingin, Espoon ja Vantaan koulupsykologit ja koulukuraattorit. Koordinoiva kaupunki on Vantaa. Ohjausryhmä: Vantaa Tuija Harakka, johtava koulupsykologi Hanna Pösö, koulun sosiaalityön esimies Espoo Kirsi Hatanpää, kuraattoripalvelujen päällikkö avoin, psykologipalvelujen päällikkö Helsinki Sirkka-Liisa Makkonen, johtava koulukuraattori Merja Helin, vastaava psykologi (Merja Hallantie, oppilashuollon päällikkö) Inger Dahlgrén, ledande skolpsykolog Nina Jansson, ledande skolkurator

2 Rahaa hankkeelle on myönnetty euroa vuodelle HAKEMUKSEN SISÄLTÖ: Kehittämistoiminnan tavoitteena on saada aikaan kuntarajat ylittävä oppilashuollon kehittämis-/ osaamisverkosto, jonka teemoja ovat mm.: Ennalta ehkäiseviin työmenetelmiin syventyminen (esim. konsultaatio) Yhteinen täydennyskoulutus Kuntarajoja ylittävä työnohjaus Teemoitetut verkostotapaamiset, joista kehitetään osaamisverkostoja.

3 Tavoitteena on järjestää myöhemmin vuosittain kuntien yhteiset oppilashuollon messut, joiden kohderyhmänä ovat koulukuraattorien ja koulupsykologien lisäksi muut oppilashuoltotyön tekijät ja opettajat. Osa messujen tarjonnasta on kohdistettu vanhemmille ja lapsille. Messujen teemoja: turvallisuus koulussa koulu ja lasten mielen hyvinvointi sosiaaliset taidot monikulttuurinen työskentely

4 Kehittämisverkoston kehittämistyön keskeinen painopiste on ennaltaehkäisevät työmenetelmät Kuvaus toiminnan toteuttamisen aikataulusta: Ohjausryhmä aloittanut työskentelyn tammikuussa Vuonna 2010 järjestetään täydennyskoulutusta, työnohjaus-/ teemaryhmät eri aihealueista Elokuussa 2010 järjestetään ensimmäinen kolmen kunnan yhteinen kuraattorien ja psykologien verkostotapaaminen

5 TOTEUTTAMISSUUNNITELMAA on suunniteltu ohjausryhmän kokouksissa (8.2., 9.3. ja 22.3) seuraavasti: Laivaseminaari Tukholmaan koulupsykologeille ja koulukuraattoreille. Tutustuminen toisten kuntien työntekijöihin Tutustumiskäynnit Tukholmassa (kriisityö, yhteistoiminnallinen oppiminen, konsultaatio, keskitetty oppilashuolto?) Lisäksi seminaarissa on koulutuksellista sisältöä (esim. luennot oppilashuollosta ja verkostotyömenetelmistä) Tavoitteena on ensimmäiset syksyn 2010 työnohjaus- / teemaryhmien tapaamiset

6 Kuntarajat ylittävästä työnohjauksesta / teemaryhmistä: Syksyllä 2010 alkaa kuntarajat ylittävien teemaryhmien tapaamiset. Kustakin kaupungista 2-3 työntekijää / ryhmä. Ryhmät kokoontuvat neljä kertaa syyslukukauden aikana (mahdollisuus perustaa useampia ryhmiä kiinnostuksen mukaan). Yhdessä ryhmässä yhteensä 6-10 työntekijää. Syksyllä kokoontuvien teemaryhmien sisällölliset teemat: konsultaatio, työ monikulttuurisessa yhteisössä, perheiden kanssa tehtävä työ, parityö (kuraattori - psykologityöpari), työ ryhmien kanssa, yläkoulutyö, seniorien työ (esim. hiljaisen tiedon siirtäminen), verkostotyö, oppilashuollon hyvät käytänteet, kriisityö ja toiminnalliset menetelmät. Teemaryhmissä dokumentoidaan ryhmän työskentelyä aiheesta. Yhteinen loppuseminaari hankkeen päättyessä, jossa jaetaan karttunutta tietoa ja materiaalia.

7 Työnohjaus- / teemaryhmiä tukee täydennyskoulutus aiheista MUUTA: Hankkeessa kerätään, kirjoitetaan auki ja jaetaan hyviä käytänteitä oppilashuoltotyössä (esim. yhteistyö lastensuojelun kanssa poissaoloista, tukihenkilöt kouluissa, maestro-kurssit) Ohjausryhmä kokoontuu säännöllisesti laajennutulla kokoonpanolla, johon kuuluu kenttätyötä tekeviä koulukuraattoreita ja koulupsykologeja kustakin kunnasta. Oppisopimuskoulutus työnohjaajaksi? Marraskuulla on tavoitteena järjestää messutapahtuma. Ideoinnissa on keskusteltu mahdollisuudesta työskennellä tässä yhteistyössä erityisopetuksen pääkaupunkiseudun verkoston kanssa (yhteiset messut aiheena tehostettu ja erityinen tuki sekä oppilashuolto)

1) Lukion opiskelijahuolto

1) Lukion opiskelijahuolto TIEDOTE 61/2009 1 (5) 2.11.2009 Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen kehittämistoimintaan osallistuvat kunnat OPPILAS- JA OPISKELIJAHUOLLON KEHITTÄMISEEN KOHDENNETUN VALTIONAVUSTUKSEN HAKEMINEN

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt

Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Yhteinen lapsi yhteiset käytännöt Oppilashuollon kehittäminen Järvenpäässä Hanna Saarinen ja Marja Yliniemi 29.4.2010 Hanna Saarinen, Marja Yliniemi 1 Järvenpää pähkinänkuoressa sijaitsee keskisellä Uudellamaalla

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa

Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa Hanketta hallinnoi Rovaniemen kaupunki Toteutuksesta vastaa Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Mukana Lapin

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

Oppilashuolto Koulussa

Oppilashuolto Koulussa 1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan

Lisätiedot

Kooste kuntakoordinaattorien ryhmäkeskustelusta. Kuntakoordinaattorien neuvottelupäivä Opetushallituksessa

Kooste kuntakoordinaattorien ryhmäkeskustelusta. Kuntakoordinaattorien neuvottelupäivä Opetushallituksessa Kooste kuntakoordinaattorien ryhmäkeskustelusta Kuntakoordinaattorien neuvottelupäivä Opetushallituksessa 15.4.2010 Iltapäivän ryhmäkeskustelu kehittämistoiminnan nykytilasta Jakakaa ryhmän kanssa hyvä

Lisätiedot

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu 03.01.2017 12:27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet A Rehtorit 6 2 0 Parhalahti 32 14 14 Pirttikoski 18 11 10 Saari alakoululaiset 150 57

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus

ALVA- Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus Tiivistelmä Loppuraportin pohjalta 06/2018 - Alueellinen erityisen vaativan tuen oppilashuolto ja opetus Toimintamallin kuvaus toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden KUUMAkunnan yhteistyönä

Lisätiedot

Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa. Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen

Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa. Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen Kuraattori- ja psykologipalvelut Turussa Tea Kiviluoma/Johanna Käsnänen 9.11.2017 Historiaa Sivistystoimeen perustettiin 2006 erityispalveluyksikkö, johon kuuluivat sekä suomenkielisen perusopetuksen kuraattorit

Lisätiedot

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla

Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla Kuraattori- ja koulupsykologipalvelut Pirkanmaalla 6.5.2018 Lähtökohdat Yhteenveto on laadittu LAPE-hankkeen oppilas- ja opiskeluhuollon alatyöryhmässä kunnilta kerättyjen tietojen perusteella Oppilasmäärätiedot

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla

GeroMetro Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla 4.4.2014 Arja Peiponen VTL, THM, emba Palvelualuejohtaja Helsingin kaupunki, Sote, SHK, Etelän palvelualue Idea pääkaupunkiseudun yhteisestä kehittämisverkostosta

Lisätiedot

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT

EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja

Lisätiedot

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa

Yksilökohtainen oppilashuolto. (oppilaan/huoltajan suostumuksella) Terveydenhoitaja, kuraattori tai psykologi yhdessä muiden ammattilaisten kanssa Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta

Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta Lasten, nuorten ja perheiden palveluiden palvelukuvausten laadinta UUDENMAAN LANUPE- RYHMÄ 10.1.2018 TYÖRUKKASEN 3.1.2018 TUOTOKSET/NUMMIKOSKI, CANTELL-FORSBLOM, HEISKALA, IIVONEN, REPOKARI, RANTA, HOLMSTRÖM,

Lisätiedot

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta

LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO. Kuopio Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta LIPERIN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTO Kuopio 26.3.2014 Tukipalvelujen koordinaattori Päivi Ikonen Liperin kunta Oppilashuollon kehittäminen Liperissä Lukuvuoden 2011-12 aikana yhteensä neljä

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2013-2014 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta Petri Oinonen

Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta Petri Oinonen Muutosagentin työn mahdollisuudet ja riskit - Kokemuksia Keski-Suomen SOTE2020-hankkeesta 27.1.2017 Petri Oinonen 31.1.2017 Keski-Suomi Keski-Suomi on asukasluvultaan Suomen viidenneksi suurin maakunta

Lisätiedot

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna

ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna ekulkuri Verkko-opetus tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Opetushallituksen oppimisympäristöjen kehittämishanke 2013-2014 Etäkoulu Kulkuri, Turun normaalikoulu ja Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

Lisätiedot

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015. Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta

Lisätiedot

Arviointikysely opettajille 2016 RTF Report - luotu :47 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Arviointikysely opettajille 2016 RTF Report - luotu :47 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Arviointikysely opettajille 2016 RTF Report - luotu 05.01.2017 10:47 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Uusi vastaajaryhmä 46 37 36 Koulun työrauha ei ole hyvä 0 0 0 Yhteensä 46 37 36 Vastausprosentti

Lisätiedot

TUKEVA Lapin osahanke Toiminta Marja-Sisko Tallavaara

TUKEVA Lapin osahanke Toiminta Marja-Sisko Tallavaara TUKEVA Lapin osahanke Toiminta 1.4. 30-9.2011 Marja-Sisko Tallavaara 12.10.2011 1. Ennalta ehkäisevien ja varhaisen tuen menetelmien ja toimintamallien kehittäminen ja käyttöön ottaminen: Kehittäminen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke

Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Etelä-Pohjanmaan lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämishanke Projektikoordinaattori, YTM Sirpa Tuomela-Jaskari p. 044 754 1789, email: sirpa.tuomela-jaskari@seinajoki.fi Projektityöntekijä, sosionomi

Lisätiedot

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki

Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Vaasa Konsultaatiopalvelu. Opetushallitus - Valteri

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Vaasa Konsultaatiopalvelu. Opetushallitus - Valteri Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Vaasa 27.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri 1 Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo 28.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä

Lisätiedot

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke

LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke LAPSYKE- Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalvelujen seudullinen kehittäminen Lapissa - hanke Tilannekatsaus 19.3.2009 Marja-Sisko Tallavaara 1 Konsultaatio ja videoneuvottelun käyttö Erityistyöntekijä

Lisätiedot

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk

Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat Kasvatus- ja sivistysltk Esiopetuksen työ- ja arviointisuunnitelmat 2018-2019 Kasvatus- ja sivistysltk 23.10.2018 Tuusulassa esiopetusta tarjotaan sekä päiväkodeissa että kouluilla Esiopetuksessa on yhteensä 520 lasta Kunnallisessa

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija

Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus.

ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus. ALVA- Alueellinen vaativan erityisen tuen oppilashuolto ja opetus https://www.youtube.com/watch?v=riios5jk9so Lähtötilanne ALVA-toimintamallin kehittämistyö on toteutettu viiden kunnan (Mäntsälä, Järvenpää,

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA

KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA 1(3) PERUSOSA (liitetään osaksi koulun tai päiväkodin opetussuunnitelmaa) 1. Nimet: koulut ja yhteistyöpäiväkodit Herttoniemenrannan ala-aste, rehtori Kirsi Myllymäki kirsi.myllymaki@hel.fi Varhaiskasvatusyksikkö

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013

OPPILASHUOLLON MALLI. Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILASHUOLLON MALLI Pitkäkankaan koulu 2012-2013 OPPILAS- HUOLTO Turvallisuus KiVa-KOULU Oppiminen ja hyvinvointi Ennaltaehkäisevä työ YHTEISÖLLINEN TUKI OPPILASHUOLTOTYÖ koordinointi, kokoontuminen viikoittain,

Lisätiedot

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta

Nivelvaiheet. Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Nivelvaiheet Johanna Wahlman Pontuksen päiväkotikoulu, Lappeenranta Pontuksen päiväkotikoulu pähkinänkuoressa 2017 toimintansa aloittanut solumallin koulu - pian kaksivuotias! Eri-ikäiset lapset soluissa

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus

Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Laukaan lasten ja nuorten hyvinvointi- ja perhekeskus Yhteistä työtä Laukaan HyPessä yhdistyvät lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia tukevat palvelut hallintorajat ylittäen Keskeistä hyvinvoinnin

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014

MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN. Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 MÄNTSÄLÄ MIELESSÄIN Johtava psykologi Pia Kalkkinen 28.11.2014 1 Yksilökohtainen opiskeluhuolto (HE 113/2013) Yksilökohtainen opiskeluhuolto kuuluu kaikille oppilaitosyhteisössä työskenteleville sekä opiskeluhuoltopalveluista

Lisätiedot

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS

OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus

Lisätiedot

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Verkoston tapaaminen 21.4.2015 SOSTE Mervi Aalto-Kallio & Kiril Häyrinen Yhdessä enemmän ja useammalle

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö

Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Fia Heino Opiskelijapalvelupäällikkö Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova OPISKELIJAPALVELUT - koordinoidusti - Opiskelijapalvelupäällikkö WinNova Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Länsirannikon Koulutus Oy Porin ja Rauman ammattiopistot, Porin

Lisätiedot

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S

V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S V E RY I M P O RTA N T P E R S O N S = O P P I L A AT, J OT K A O P P I M I S E N S A J A KO U L U N K Ä Y N T I N S Ä T U E K S I TA RV I T S E VAT VA AT I VA A E R I T Y I S T Ä T U K E A. Terhi Ojala,

Lisätiedot

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus

ESR-haku Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus ESR-haku 1.10.2015 Hakuinfo Rahoitusasiantuntija Antti Hänninen Rahoitusyksikkö, Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tavoite on tukea työllisyyttä ja

Lisätiedot

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 8.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

määritelty opetussuunnitelman perusteissa:

määritelty opetussuunnitelman perusteissa: Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien

Lisätiedot

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö

6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö 6.1 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kanssa siten, että siitä muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus

Lisätiedot

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten

Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa

Perhetyö. Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 1 Perhetyö Ylikartanon päiväkodin Perheiden Villiinassa 10.10.2012 Hanna Hirvonen, lastentarhanopettaja 2 MIKÄ ON PERHEIDEN VILLIINA? Ylikartanon päiväkodin avoimia varhaiskasvatuspalveluja tarjoava ryhmä

Lisätiedot

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä

Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Moniammatillinen yhteistyö ja oppilashuolto Vihdissä Vihdissä tehtyjä linjauksia Päiväkodit ja koulut pyritään rakentamaan samaan yhteyteen aina kun se on mahdollista Äitiys- ja lastenneuvolat rakennetaan

Lisätiedot

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja

Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja Ilo kasvaa liikkuen - varhaiskasvatuksen liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Jyväskylä 15.9.2015 Nina Korhonen ja Heli Ketola varhaiskasvatuksen liikunnallistamisen asiantuntijat, Valo Verkoston rakenne

Lisätiedot

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote

Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö

Lisätiedot

Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto

Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto Oriveden kielipolku ja Kikatus kielihankkeiden verkosto Tiina Sarisalmi Kielenopetuksen varhentamis- ja kehittämishankkeiden aloitusseminaari 15.5.2017 Helsinki Tekeminen ja toteutus Oriveden kielipolku

Lisätiedot

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa

Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut/Yhteiset palvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -kehittämishanke 2013-2015 Koulutuksellinen

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA. Pikkuniitun päiväkoti

ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA. Pikkuniitun päiväkoti ESIOPETUKSEN TYÖSUUNNITELMA 2015-2016 JANAKKALAN KUNTA Pikkuniitun päiväkoti Työsuunnitelma 2015 2016 hyväksytty:. 2015 Johanna Jalli-Karimäki Päiväkodin johtaja Pauli Hurvi Johtokunnan puheenjohtaja Työsuunnitelman

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

PERHEKESKUS. ohjeistus työntekijöille

PERHEKESKUS. ohjeistus työntekijöille PERHEKESKUS ohjeistus työntekijöille SISÄLTÖ VERKOSTOITUVA PERHEKESKUS 3 1 NEUVOLAN ASIANTUNTIJARYHMÄ 4 2 LAPSEN VERKOSTORYHMÄ 6 3 ALUEELLINEN VERKOSTORYHMÄ 7 4 ESIKOULUIKÄISEN OPPILASHUOLTO 9 4.1 Yksilökohtainen

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä

Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Uudenmaan liitto 26.4. LAINSÄÄDÄNNÖLLISIÄ NÄKÖKULMIA TOISEN ASTEEN AMMATILLISTEN OPPILAITOSTEN ARJEN TYÖHÖN Yhteisöllinen opiskeluhuolto arjessa. Lain hengen toteuttaminen Helsingissä Crister Nyberg, ohjauspalveluiden

Lisätiedot

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014

Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 1 Nastolan kunnan esiopetuksen oppilashuoltosuunnitelma 2014 Monialainen oppilashuollon yhteistyö Nastolassa esiopetuksen oppilashuolto järjestetään monialaisessa yhteistyössä sivistystoimen ja sosiaali

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointia

Vaikutusten ennakkoarviointia Opetuksen järjestäminen erikokoisissa yläkouluissa Eri vaihtoehtoisen mallien ( 1, 2a, 2b, 3) vaikutusarviointia perusopetuksen laatuun, saatavuuteen ja talouteen Arvioinnissa on käytetty Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen

Lisätiedot

Oppilashuollon kehittämishankkeen valtakunnallinen seminaari Merja Hallantie Merja Hallantie

Oppilashuollon kehittämishankkeen valtakunnallinen seminaari Merja Hallantie Merja Hallantie Oppilashuollon kehittämishankkeen valtakunnallinen seminaari 24.10.2007 Merja Hallantie merja.hallantie@edu.hel.fi 1 Oppilashuolto Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan oppilashuollon tavoitteena

Lisätiedot

ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN

ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN ESIOPETUKSEN OPPILASHUOLTO JA TURVALLISUUDEN EDISTÄMINEN Muutos Salon varhaiskasvatus ja esiopetussuunnitelman lukuun yhdeksän Opetuslautakunta 21.10.2014 102 1. Esiopetuksen oppilashuollon toteuttamisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Opinnoista Osaajaksi -hanke ( ) PKS-KOKO Kesäseminaari

Opinnoista Osaajaksi -hanke ( ) PKS-KOKO Kesäseminaari Opinnoista Osaajaksi -hanke (1.3.2010-28.2.2012) PKS-KOKO Kesäseminaari 9.6.2011 projektipäällikkö Tuija Hulkkonen, tuija.hulkkonen@vantaa.fi hankekoordinaattori Anna Suvilaakso, anna.suvilaakso@vantaa.fi

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016

TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TUORSNIEMEN KOULU TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 TUORSNIEMEN KOULUN TOIMINTA AJATUS 2010-2016 Tuorsniemen koulun tehtävänä on tukea oppilaan kokonaisvaltaista kasvua yksilölliset erot huomioon ottaen ja opettaa niitä perustietoja ja taitoja, joita oppilas

Lisätiedot

PKS-kehittämisverkosto Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa

PKS-kehittämisverkosto Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa PKS-kehittämisverkosto Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa Tavoitteet suunnitelmallisuuden, vaikuttavuuden ja yhteisöllisyyden kehittämisen kautta kehitetään jaettua osaamista, uusia toimintamalleja ja

Lisätiedot

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus

Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus 1 Alueellisen työskentelyn nostamat keskeiset kehittämisalueet 1. Oppilaitoskohtaisen opiskeluhuollon suunnitelman laatiminen 2. Yhteys lastensuojelulain mukaiseen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelmaan

Lisätiedot

Oppilashuolto. Painopistealueet lv Rehtori. Oppilashuollon vastaava. Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma

Oppilashuolto. Painopistealueet lv Rehtori. Oppilashuollon vastaava. Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma Linnakankaan koulu Oppilashuollon toimintasuunnitelma 2018-2019 Oppilashuolto Koulun koko henkilökunta osallistuu päivittäiseen oppilashuoltotyöhön Perusopetuksessa olevalla oppilaalla on oikeus saada

Lisätiedot

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT

HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä VUOSIKELLOT 2018-2019 Hyväksytty ohjausryhmässä 30.10.2018 TAMMIKUU Graduaiheet yliopistolle keväällä alkaviin seminaareihin MARRASKUU Taitoseminaariryhmien yhteiset demonstraatiot: ti 6.11.2018 klo 9-15

Lisätiedot

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut

Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut Intensiivisen tuen järjestelyt Joustoluokka 7-9 Lempäälän kunta, opetuspalvelut Toimintasuunnitelma 14.2.2018 Mari Luosa, vastaava tukipalvelukoordinaattori Vuosiluokat 7-9 intensiivisen tuen joustoluokka

Lisätiedot

Oppilashuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

Oppilashuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Oppilashuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Kuntakoordinaattorit 20.5.2009 Pia Kalkkinen YL/KE Pia.kalkkinen@oph.fi 040-3487272 Lasten ja nuorten palvelujen tarkasteleminen kokonaisuutena! Hallintokuntien

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.

KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10. KAAKKOIS-SUOMEN LASTENSUOJELUN KEHITTÄMISYKSIKKÖHANKKEEN TAVOITTEISTA TUOTOKSIIN Eija Vikman ja Paula Ylönen Hankkeen loppuseminaari 9.10.2009 Kaakkois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus Oy Socom Hankkeen

Lisätiedot

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3

AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUT LIITE 3 Kotona tehtävä palvelutarpeen arviointi Kotiin vietävä psykososiaalinen tuki Palvelutarpeen arviointi (muu kuin kotona tehtävä) Aikuissosiaalityö (ennalta ehkäisevä sosiaalityö,

Lisätiedot

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi

Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA luonnos 8.8.2018 VARHAISKASVATUS / ESIOPETUS OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA (päiväkotien alaisuudessa toimivat esiopetusryhmät) Hyväksytty sivistyslautakunnassa 15.8.2018 Sisällys 1. Oppilashuolto esiopetuksessa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 74/2015 1 (7) Opetusvirasto 09.09.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 74/2015 1 (7) Opetusvirasto 09.09.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 74/2015 1 (7) 74 n hallinnon, koulujen ja oppilaitosten sekä ruotsinkielisen päivähoidon henkilöstön työnohjauksen hankinta ajalle 1.10.2015-30.9.2017 HEL 2015-006329 T 02

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

Kommentteja ja käytänteitä. #tulevaisuudenosaajaksi

Kommentteja ja käytänteitä. #tulevaisuudenosaajaksi Kommentteja ja käytänteitä #tulevaisuudenosaajaksi Kommentit perusopetuksen opiskeluhuoltoryhmien oppaaseen Hyvä, että koottu yhteen teemat, joita tulee ottaa huomioon opiskeluhuoltoryhmien työskentelyssä.

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

Kalkkisten koulu 2015 2016

Kalkkisten koulu 2015 2016 Lukuvuosisuunnitelma Kalkkisten koulu 2015 2016 yhteystiedot koulu Lähiosoite Kenttätie 5 Postinumero 17240 Postitoimipaikka Kalkkinen Puhelin 03 7671008 Sähköposti kalkkistenkoulu@asikkala.fi Kanslia

Lisätiedot

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO TOIMINTASUUNNNITELMA AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO 25.4.2018 TOIMINTASUUNNNITELMA 2018 2019 1. Johdanto 2. Kehittämisverkoston toimijat ja järjestäytyminen 3. Toiminnan tavoitteet ja teemat 4. Kehittämisverkoston

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen sekä oppilashuolloin toimintakenttä Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Oppilashuoltoa

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen! Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)

Lisätiedot

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo arvo kehittämishanke 2013-2015 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten sekä lapsiperheiden palvelukokonaisuutta

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin JOPOt

Kouvolan kaupungin JOPOt Kouvola Kouvolan kaupungin JOPOt Kaupungissa toimii viisi JOPO-ryhmää Eskolanmäen koulu (kaksi ryhmää), Myllykosken yhteiskoulu, Urheilupuiston koulu ja Valkealan yläkoulu Kouvola on ollut mukana kehittämishankkeessa

Lisätiedot