Projektisuunnitelma: Pyhäjoen kunnan sähköisen asioinnin ja tiedonohjauksen valmistelu ja käyttöönotto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Projektisuunnitelma: Pyhäjoen kunnan sähköisen asioinnin ja tiedonohjauksen valmistelu ja käyttöönotto"

Transkriptio

1 Projektisuunnitelma: Pyhäjoen kunnan sähköisen asioinnin ja tiedonohjauksen valmistelu ja käyttöönotto

2 1. Tausta Kunnallisten viranomaisten ja toimielinten on arkistolain nojalla määrättävä tehtävien hoidon tuloksena kertyvien asiakirjojen säilytysajat ja -tavat sekä ylläpidettävä niistä arkistonmuodostussuunnitelmaa. Arkistolaitos on vuonna 2000 antanut suosituksen käyttää arkistoinnin perusteena tehtäväluokkaa asiakirjatyypin sijaan. Suositeltavaa on myös kuvata tehtävien hoidon käsittelyprosessit arkistonmuodostussuunnitelmassa. Suositusten mukainen AMS toimii kokonaisvaltaisena tiedonhallinnan suunnitelmana. Käsittelyprosessien yhdenmukaistamiseksi on julkaistu kuntien yhteinen tehtäväluokitus. Tehtäväluokituksen ovat laatineet yhteistyössä Arkistolaitos ja kunnat. Kunnissa ollaan siirtymässä enenevissä määrin sähköiseen asiointiin. Sähköinen asiointi tuo kunnan palvelut lähemmäksi kuntalaista, mutta lisäksi se tarjoaa uusia mahdollisuuksia asiakirjahallintaan. Kun asiakirjoja luodaan, vastaanotetaan ja käsitellään sähköisessä muodossa, ei ole tarvetta arkistoidakaan niitä analogisina. Sähköinen käsittely ja arkistointi mahdollistavat prosessien virtaviivaistamisen ja joidenkin käsittelyvaiheiden osittaisen tai täydellisen automatisoinnin. Erityisesti arkistointiin liittyvät toimenpiteet hoituvat sähköisessä käsittelyssä suurelta osin automaattisesti. Pyhäjoen kunnan asiakirjojen arkistointia ohjaa edelleen käyttöönotettu arkistointisuunnitelma. Siinä asiakirjat arkistoidaan asiakirjatyypin mukaan eikä asiankäsittely prosesseja ole kuvattu. Se ei siis vastaa Arkistolaitoksen voimassa olevia suosituksia. Kuntien yhteinen tehtäväluokitus on otettu Pyhäjoella käyttöön huhtikuussa 2012 Innofactor Dynasty -asiankäsittelyjärjestelmän hankkimisen yhteydessä. Luokitus ei kuitenkaan ole yhteensopiva arkistointisuunnitelman kanssa, ja sitä käytetäänkin vain asiankäsittelyjärjestelmässä. Järjestelmä on siis kömpelö nykyajan asiakirjahallinnon tarpeisiin, ja osin siitä syystä arkistoon on kertynyt merkittävä määrä seulomatonta materiaalia: asiakirjoja ilman arkistointitunnuksia ja mahdollisesti myös ei-asiakirjallisia dokumentteja, jotka eivät arkistoon kuulu. Tämä luo paineita kehittää arkistointijärjestelmää. 2. Tavoite Pyhäjoen kunnan johtoryhmä on todennut, ettei yhteiskunnan digitalisoituessa ole enää tarkoituksenmukaista laatia kunnan käyttöön uutta analogisen asiakirjahallinnan mallia. Kuntaan ryhdytäänkin nyt valmistelemaan sähköistä asiointia ja luomaan asiakirjahallinnan tueksi yhtenäistä tiedonohjausta. Tavoitteena on siis laatia tiedonohjaussuunnitelma, hankkia tarvittavat ohjelmat ja kehittää kunnan palveluita sähköiseen muotoon. Toisin kuin perinteinen AMS, TOS ei ole ainoastaan arkistointivaiheen työväline, vaan sillä ohjataan asiakirjatietoa koko elinkaaren ajan. Tiedonohjaus nopeuttaa asioiden käsittelyä sähköisessä ympäristössä ja varmistaa, että asiakirjat saavat oikeat metatiedot. Metatietojen oikeellisuus on tärkeää, sillä ne vaikuttavat keskeisesti tietoturvan ja oikeusturvan toteutumiseen. Riittävillä metatiedoilla varustettu asiakirja on myös löydettävissä vaivattomasti, mikä edistää kunnan toiminnan julkisuutta ja kuntalaisten tiedonsaantia.

3 3. Toimenpiteet 3.1. Aineelliset resurssit Ohjelmistoja hankittaessa on huomioitava tiedonhallinnallinen puoli ja toisaalta asiakasrajapinta. Tiedonhallintaan tarvitaan tiedonohjauksen laajuudesta ja sähköisten palveluiden määrästä riippumatta kolme keskeistä järjestelmää: operatiivinen järjestelmä, jossa asiakirjatietoa käsitellään; tiedonohjausjärjestelmä, jolla ylläpidetään tiedonohjaussuunnitelmaa, ja säilytysjärjestelmä, johon asiakirjat arkistoidaan. Järjestelmien tulee olla keskenään yhteensopivia ja täyttää Arkistolaitoksen SÄHKE2- normin vaatimukset. Parhaiten tämä onnistuu hankkimalla sellaiset järjestelmät, joille on myönnetty SÄHKE2-sertifikaatti. Edellytykset täyttävä operatiivinen järjestelmä kunnalla on jo käytössä. Asiakasrajapintaa varten hankittavissa ohjelmistoissa on enemmän vaihtoehtoja. Kunnalle on hankittu jo aiemmin Kansalaisen asiointitili, mutta sitä ei ole otettu käyttöön. Asiointitili voidaan kytkeä asiankäsittelyjärjestelmään ja osa kunnan palveluista hoitaa sen kautta. Vielä ei ole tarkkaa tietoa kaikista tarvittavista ohjelmista. Tieto tarvittavista ohjelmista ja niistä koituvista kustannuksista täsmentyy projektin edetessä Inhimilliset resurssit Projektin operatiivinen työ on aikaa vievää. Kaikista kunnan tehtävistä on laadittava JHS191-suosituksen mukaiset yksityiskohtaiset prosessikuvaukset tiedonohjaussuunnitelmaan. Kuvausten laatiminen edellyttää vahvaa substanssiosaamista kuvattavasta tehtävästä, jotta lopullisen kuvauksen sisältö vastaa todellista tehtävänkulkua. Siksi kuvattavaa tehtävää hoitavan työntekijän on osallistuttava kuvauksen laatimiseen. Toisaalta kuvauksen laatijan tulee olla tiedonohjaustyöhön koulutettu henkilö, jotta kuvauksen rakenteesta tulee oikeanlainen. Operatiivinen työ vaatii lähes koko ajan vähintään kahden ihmisen työpanoksen. Varovaisen arvion mukaan työhön on varattava 1 2 henkilötyövuotta. Prosessikuvaukset on laadittava siinäkin tapauksessa, että kunnan asiakirjahallinta pidetään analogisena, mikä vaatii myös huomattavan työpanoksen Koulutus Asiakirjahallinnon avainhenkilöt käyvät Arkistolaitoksen Asiakirjahallinnan peruskurssin ja Pysyvästi säilytettävän tiedon elinkaaren ohjaus -kurssin. Kurssit antavat avainhenkilöille valmiudet osallistua tiedonohjaussuunnitelman laadintaan ja ylläpitää valmista TOS:aa. Muun henkilöstön osalta koulutus toteutetaan paikallisesti. Henkilöstön koulutuksessa tärkeintä on opastaa uusiin toimintatapoihin ja asiankäsittelyjärjestelmän käyttämiseen sekä toisaalta muuttaa suhtautumista asiakirjahallintaan: tulevaisuudessa arkistointi ei ole enää erillinen, muista riippumaton työvaihe, vaan tärkeä osa asiankäsittelyä ja jokaisen työnkuvaa.

4 3.4. Työryhmän perustaminen Johtoryhmä on asettanut työryhmän valmistelemaan sähköistä asiointia ja tiedonohjausta. Työryhmään kuuluu sivistystoimenjohtaja Antero Tervonen, arkistosihteeri Saila Lauronen, lupasihteeri Marika Anttila, ICT-asiantuntija Matti Vuoti sekä siviilipalvelusvelvollinen Jussi Virpiranta. Virpiranta voi edistää projektia täysipäiväisesti. Muut osallistuvat projektiin mahdollisuuksien mukaan normaalin työnsä ohella. 4. Aikataulu a) Valmisteluvaihe marraskuun loppuun saakka b) Päätöksenteko projektin käynnistämisestä joulukuussa c) Operatiivinen työ vuoden 2017 alusta lähtien d) Tiedonohjauksen vaiheittainen käyttöönotto vuoden 2018 alusta lähtien

5 Liite 1. Käsitteet Arkistointisuunnitelma on vanha termi arkistonmuodostussuunnitelmalle. Tässä sillä viitataan toistaiseksi kunnan käytössä olevaan, asiakirjatyyppiperusteiseen AMS:aan. Arkistonmuodostussuunnitelma (AMS) kuvaa organisaation tehtävien käsittelyprosessit yleisellä tasolla. AMS on ensisijaisesti analogisen asiakirjahallinnan väline. Asiakirja tarkoittaa tietoa, jonka organisaatio tai henkilö on tuottanut tai vastaanottanut osana laillisia velvoitteitaan tai liiketoimintaansa ja jota se säilyttää tietovarantona ja todisteena. Asiakirja koostuu sisällöstä ja metatiedoista. Asiakirjahallinta tarkoittaa asiakirjan elinkaaren hallintaa kaikissa elinkaaren vaiheissa. Koko henkilöstö osallistuu asiakirjahallintaan. Asiakirjahallinto on hallinnon osa-alue, joka vastaa asiakirjojen hallintaprosessien kontrollista. Elinkaari tarkoittaa asiakirjan vaiheita sen luomisesta tai talteenotosta hävittämiseen tai pysyvään säilytykseen. Metatieto tarkoittaa tietoa tiedosta. Asiakirjahallinnassa metatiedoilla tarkoitetaan asiakirjan kontekstia, rakennetta, hallintaa ja käsittelyä kuvaavia tietoja. Riittävät metatiedot takaavat julkisuusperiaatteen, tietoturvan ja oikeusturvan toteutumisen. Operatiivinen järjestelmä eli asiankäsittelyjärjestelmä tarkoittaa tietojärjestelmää, jossa asiakirjatieto syntyy ja jossa sitä käsitellään ja muokataan. Säilytysjärjestelmä on tietojärjestelmää, jossa tietoa ei enää käsitellä tai muokata, vaan sinne tallennetun tiedon käsittely on päättynyt. Tiedonohjaus tarkoittaa organisaation toiminnassa syntyvien asioiden käsittelyprosessien ohjaamista ja näihin liittyvien asiakirjatietojen suunnitelmallista muodostumista, hallintaa ja säilyttämistä. Tiedonohjausjärjestelmä (TOJ) ohjaa asiakirjallisen tiedon muodostumista, käsittelyä ja hallintaa. TOJ:llä ylläpidetään tiedonohjaussuunnitelmaa. Tiedonohjaussuunnitelma (TOS) on sähköiseen asiakirjahallintaan tarkoitettu kuvaus asiankäsittelyprosesseista sekä niissä syntyvästä asiakirjatiedosta ja metatiedoista. Se ohjaa asiankäsittelyä operatiivisessa järjestelmässä ja antaa syntyville asiakirjoille oletusmetatietoarvot. TOS toimii arkistolain tarkoittamana arkistonmuodostussuunnitelmana mutta on perinteistä AMS:aa yksityiskohtaisempi kuvaus.

6 Liite 2. Lait ja asetukset Asiakirjahallintoa yleisesti ohjaavat säädökset: Arkistolaki (831/1994) Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999) Asetus viranomaisten toiminnan julkisuudesta ja hyvästä tiedonhallintatavasta (1030/1999) Hallintolaki (434/2003) Henkilötietolaki (523/1999) Erityisesti sähköistä asiakirjahallintoa ohjaavat säädökset: Laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/2003) Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta (634/2011) Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä allekirjoituksista (317/2009) Laki yksityisyyden suojasta työelämässä (759/2004)

Asiakirjahallinnon opas organisaatiomuutostilanteisiin AL/6640/07.01.01.00/2009. Keskeisiä käsitteitä

Asiakirjahallinnon opas organisaatiomuutostilanteisiin AL/6640/07.01.01.00/2009. Keskeisiä käsitteitä Asiakirjahallinnon opas organisaatiomuutostilanteisiin AL/6640/07.01.01.00/2009 Liite 1 Keskeisiä käsitteitä Aineisto Asiakirjallisen tiedon käsittelyprosesseissa tuotettu kokonaisuus (metatiedot ja tiedostot).

Lisätiedot

JHS XXX eams-rakenne ja xml-skeema

JHS XXX eams-rakenne ja xml-skeema JHS XXX eams-rakenne ja xml-skeema Versio: 0.9 LUONNOS PALAUTEKIERROKSELLE / 7.10.2013 Julkaistu: Voimassaoloaika: Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset... 3 4 Termit ja lyhenteet...

Lisätiedot

SÄHKE2-vaatimusten mukainen hävitysesitys ja sen tietosisältö

SÄHKE2-vaatimusten mukainen hävitysesitys ja sen tietosisältö 1 (8) SÄHKE2-vaatimusten mukainen hävitysesitys ja sen tietosisältö Määräys 15.3.2012 AL 9815/07.01.01.00/2008 Ohje 15.3.2012 AL 9815/07.01.01.00/2008 Sisältö Arkistolaitoksen määräys/ohje SÄHKE2-vaatimusten

Lisätiedot

Seulontaesityslomake pysyvästi sähköisessä muodossa säilytettävälle aineistolle

Seulontaesityslomake pysyvästi sähköisessä muodossa säilytettävälle aineistolle 1 (7) Seulontaesityslomake pysyvästi sähköisessä muodossa säilytettävälle aineistolle Lomakkeen täyttäminen on ohjeistettu jäljempänä. Täytetty lomake toimitetaan sähköisesti arkistolaitoksen kirjaamoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (5) 441 Asiakirjahallinnon periaatteet ja johtavan viranhaltijan nimeäminen HEL 2017-004408 T 00 01 00 Päätös päätti hyväksyä Helsingin kaupungin asiakirjahallinnon

Lisätiedot

SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT

SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT 1 (5) Kansallisarkisto SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT eams-järjestelmä v 1.1 (21.9.2012) VERSIOHISTORIA Versio Päivämäärä Tekijä Sisältö 1.0 15.3.2012 Mikko Eräkaski yhteensä 10 vaatimusta 1.1 21.9.2012

Lisätiedot

SÄHKE2-vaatimusten mukainen hävitysesitys ja sen tietosisältö

SÄHKE2-vaatimusten mukainen hävitysesitys ja sen tietosisältö 04.12.2009 1 (9) SÄHKE2-vaatimusten mukainen hävitysesitys ja sen tietosisältö Määräys 15.2.2010 Ohje 15.2.2010 Sisältö Arkistolaitoksen määräys/ohje SÄHKE2-vaatimusten mukaan toteutettuihin tietojärjestelmiin

Lisätiedot

Luonnos eams-rakenteeksi

Luonnos eams-rakenteeksi JHS-XXX: eams-rakenne ja xml-skeema Luonnos eams-rakenteeksi 19.4.2013 Tässä dokumentissa kuvataan keskeiset linjaukset tulevan JHS-suosituksen määrittämäksi eamsrakenteeksi. Dokumentti ei ole JHS-suositusluonnos,

Lisätiedot

Sähköisen arkistoinnin reunaehdot

Sähköisen arkistoinnin reunaehdot Sähköisen arkistoinnin reunaehdot Kuntien ja Maanmittauslaitoksen kiinteistötehtävien koulutuspäivä 17.9.2013 Mikko Eräkaski, kehittämispäällikkö Kansallisarkisto Arkistolaitos Mitä tarkoittaa sähköinen

Lisätiedot

Taloushallinnon tukipalvelut Arkistointi. Marja Lehtisaari 11.2.2013

Taloushallinnon tukipalvelut Arkistointi. Marja Lehtisaari 11.2.2013 Taloushallinnon tukipalvelut Arkistointi Marja Lehtisaari 11.2.2013 Arkistoinnin lainsäädäntö Perustuslaki 73/1999 Arkistolaki 831/1994 Julkisuuslaki 621/1999 Muutos 23.6.2005 495/2005, voimaan 1.10.2005

Lisätiedot

Sähke 2, TOS, TOJ ja sertifiointi

Sähke 2, TOS, TOJ ja sertifiointi Sähke 2, TOS, TOJ ja sertifiointi Liikearkistoyhdistyksen seminaari 6.6.2012 Armi Helenius Kansallisarkisto Asiakirjahallinnan kehittämisen tavoitteena Yhteentoimivat, sähköiset prosessit Toimintatapojen

Lisätiedot

eams-foorumi ja keskustelutilaisuus JHShankkeista

eams-foorumi ja keskustelutilaisuus JHShankkeista eams-foorumi ja keskustelutilaisuus JHShankkeista 22.3.2013 Sisältö: 9.00 Tilaisuuden avaus 9.05 Kansallisarkiston osuus 10.30 Tauko 10.45 JHS-osuus 12.00 Tilaisuus päättyy Yleistä eams:n laatimisesta

Lisätiedot

JHS-suositusluonnos: Tiedonohjaussuunnitelman rakenne

JHS-suositusluonnos: Tiedonohjaussuunnitelman rakenne JHS-suositusluonnos: Tiedonohjaussuunnitelman rakenne JUHTA 10.2.2015 Mikko Eräkaski, STM Tiedonohjaussuunnitelma Metatietomääritys, joka sisältää tietojärjestelmässä käsiteltävien asiakirjojen metatietoarvot

Lisätiedot

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti

Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti Väliaikaishallinnon tiedonohjaussuunnitelma ja tehtäväluokitus projekti Projektipäällikkö Eira Isoniemi eira.isoniemi@ylasavonsote.fi Mitä asianhallinta on? Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin

Lisätiedot

Asianhallinnan kehittäminen Hallituksen seminaari

Asianhallinnan kehittäminen Hallituksen seminaari Asianhallinnan kehittäminen Hallituksen seminaari 28.2.-1.3.2017 28.2.2017 1 Asianhallinta Asianhallinta tarkoittaa organisaation toimintaprosesseihin sisältyvien asioiden ja niihin liittyvien asiakirjojen

Lisätiedot

Kuntaliiton esitys (KA/27317/ /2017) Kansallisarkistolle

Kuntaliiton esitys (KA/27317/ /2017) Kansallisarkistolle Päätös 1 (5) Kuntaliitto Kuntaliiton esitys 28.9.2017 (KA/27317/07.01.01.03.01/2017) Kansallisarkistolle Päätös varhaiskasvatuksen pysyvästi säilytettävistä asiakirjoista ja niiden säilytysmuodosta Kuntaliitto

Lisätiedot

Arkistoala historioitsijan työllist

Arkistoala historioitsijan työllist Arkistoala historioitsijan työllist llistäjänä Projektipää äällikk llikkö Tomi Rasimus Kansallisarkisto Esityksen sisältö Oma opiskelu ja työura Arkistoista historioitsijan työpaikka? Arkistoammattilaisen

Lisätiedot

Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017

Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017 Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017 Tenttipäivät Kansallisarkiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon tenttipäivät 2017 Kansallisarkiston toimipaikoissa: Helsinki (Rauhankatu 17), Hämeenlinna,

Lisätiedot

Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017

Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017 Kansallisarkiston koulutusohjelma 2017 Tenttipäivät Kansallisarkiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon tenttipäivät 2017 (Kansallisarkiston toimipaikoissa: Helsinki Rauhankatu, Hämeenlinna,

Lisätiedot

Oulun yliopiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen johtosääntö

Oulun yliopiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen johtosääntö Oulun yliopiston asiakirjahallinnon ja arkistotoimen johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n sekä Oulun yliopiston johtosäännön 2 :n nojalla yliopiston hallitus on 18 päivänä toukokuuta 2010 hyväksynyt

Lisätiedot

Potilastiedon arkisto. Arkistonhallinta ja arkistonhoitajan tehtävät

Potilastiedon arkisto. Arkistonhallinta ja arkistonhoitajan tehtävät Potilastiedon arkisto Arkistonhallinta ja arkistonhoitajan tehtävät 26.6.2014 Potilastiedon arkiston hyödyt arkistonhoitajan työssä Arkiston käyttöönotto tuo mukanaan seuraavia hyötyjä Potilasasiakirjojen

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TIEDONHALLINNAN TOIMINTAOHJE

KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TIEDONHALLINNAN TOIMINTAOHJE KESKI-POHJANMAAN KOULUTUSYHTYMÄN TIEDONHALLINNAN TOIMINTAOHJE (LUONNOS) LUONNOS 8.1.2015 Johtoryhmä 13.1.2015 Hallitus 15.1.2015 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tiedonhallinnan toimintaohje Sisällysluettelo

Lisätiedot

JHS 156 suosituksen päivitys

JHS 156 suosituksen päivitys JHS 156 suosituksen päivitys Mikael Himanka, Avain Technologies Oy Sisältö Suosituksen aikataulu Päivityksen taustat Suosituksen tavoitteet Suosituksen avulla saavutettavat edut Suosituksen menetelmät

Lisätiedot

ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE. Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu)

ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE. Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu) ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu) 27.5.2016 27.5.2016 1 27.5.2016 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TOIMINTAOHJEEN TARKOITUS JA SOVELTAMINEN 2. ARKISTOTOIMEN

Lisätiedot

JHS XXX Julkisen hallinnon yhteinen tuki- ja ylläpitotehtävien TOSmalli

JHS XXX Julkisen hallinnon yhteinen tuki- ja ylläpitotehtävien TOSmalli JHS XXX Julkisen hallinnon yhteinen tuki- ja ylläpitotehtävien TOSmalli Versio: 31.3.2014 Luonnos Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Viittaukset...

Lisätiedot

Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa

Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa Rakennetun kulttuuriympäristön tutkimusraportit Museoviraston arkistossa Yli-intendentti Jutta Kuitunen Arkisto- ja arkeologiset kokoelmat Arkisto ja tietopalvelut 29.10.2013 Museoviraston arkisto Museovirasto

Lisätiedot

TIEDONOHJAUSSUUNNITELMA

TIEDONOHJAUSSUUNNITELMA TIEDONOHJAUSSUUNNITELMA SIPA:n suunnittelupäivät 17.5.2011 TIEDONOHJAUSSUUNNITELMA SISÄLTÖ Mikäs se sellainen tiedonohjaussuunnitelma on? Tiedonohjaussuunnitelman laatiminen Metlan tiedonohjaussuunnitelma

Lisätiedot

tiedon ja ihmisten johtamisen, asiakirjahallinnon osaamisen, ja jokaisen työntekijän sitoutumisen avulla.

tiedon ja ihmisten johtamisen, asiakirjahallinnon osaamisen, ja jokaisen työntekijän sitoutumisen avulla. Hyvään tiedonhallintatapaan tiedon ja ihmisten johtamisen, asiakirjahallinnon osaamisen, ja jokaisen työntekijän sitoutumisen avulla. Hyvä tiedonhallintatapa avoin pääsy julkisiin tietoihin korkealaatuista

Lisätiedot

Työryhmän selvitys hallituksen. Kuntien ja valtion tietohallinnon menettelytavat-työryhmä. Capgemini Finland Oy

Työryhmän selvitys hallituksen. Kuntien ja valtion tietohallinnon menettelytavat-työryhmä. Capgemini Finland Oy KUNTIEN JA VALTION TIETOHALLINNON YHTEISTEN MENETTELYTAPOJEN JA KOORDINOINNIN KEHITTÄMINEN LIITE 2: JULKISEN HALLINNON YHTEISEN SÄHKÖISEN ASIOINNIN JA KANSALLISEN SÄHKÖISEN ARKISTOINNIN KEHITTÄMINEN TAUSTAA

Lisätiedot

SÄHKE- ja Moreqvaikutukset. dokumenttienhallinnan järjestelmäkehitykseen. Juha Syrjälä, Affecto Finland Oy

SÄHKE- ja Moreqvaikutukset. dokumenttienhallinnan järjestelmäkehitykseen. Juha Syrjälä, Affecto Finland Oy SÄHKE- ja Moreqvaikutukset asian- ja Ju dokumenttienhallinnan järjestelmäkehitykseen Juha Syrjälä, Affecto Finland Oy Affecto Enterprise Information Management -ratkaisujen edelläkävijä Pohjois- Euroopassa

Lisätiedot

Palautekooste: JHS XXX eams-rakenne ja xml-skeema -suositusluonnoksen muutosehdotusten hyväksyminen

Palautekooste: JHS XXX eams-rakenne ja xml-skeema -suositusluonnoksen muutosehdotusten hyväksyminen Palautekooste: JHS XXX eams-rakenne ja xml-skeema -suositusluonnoksen muutosehdotusten hyväksyminen 1. Organisaatio Vastaajien määrä: 5 - Arkistolaitos - Yksityishenkilö - Oikeusministeriö - Verohallinto

Lisätiedot

eams- KÄYTTÖÖNOTTOSUUNNITELMAOHJE

eams- KÄYTTÖÖNOTTOSUUNNITELMAOHJE eams- KÄYTTÖÖNOTTOSUUNNITELMAOHJE SISÄLLYS 1 KÄYTTÖÖNOTTOSUUNNITELMAOHJEEN TARKOITUS... 1 1.1 Tavoitteet ja kohderyhmä... 1 1.2 Termit ja lyhenteet... 1 2 eams:n LAADINNASTA JA KÄYTTÖÖNOTOSTA... 4 2.1

Lisätiedot

Sähköinen arkistointi -työryhmä Loppuraportti

Sähköinen arkistointi -työryhmä Loppuraportti Helsingin kaupunki Loppuraportti 1/25 Loppuraportti Helsingin kaupunki Loppuraportti 2/25 SISÄLLYSLUETTELO 1 SÄHKÖINEN ARKISTOINTI -TYÖRYHMÄ... 3 2 TYÖRYHMÄN EHDOTUKSET... 5 3 TYÖRYHMÄN EHDOTUSTEN PERUSTELUT...

Lisätiedot

Tietohallinto Projektipäällikkö Matti Sairanen. Fujitsu Myyntijohtaja Markku Örn

Tietohallinto Projektipäällikkö Matti Sairanen. Fujitsu Myyntijohtaja Markku Örn Tietohallinto Projektipäällikkö Matti Sairanen Fujitsu Myyntijohtaja Markku Örn Sähköinen asiakirjahallinta Sähköinen työpöytä Dokumenttienhallinta (kuvatut käsittelyprosessit) Asiahallinta Sähköinen arkisto

Lisätiedot

Tampereen yliopiston arkistotoimen johtosääntö

Tampereen yliopiston arkistotoimen johtosääntö 18.11.2005 1/6 Tampereen yliopiston arkistotoimen johtosääntö Tampereen yliopiston hallitus 18.11.2005 hyväksynyt Kansleri 7.12.2005 vahvistanut Yliopiston arkistotoimi 1 Tampereen yliopiston arkistotoimessa

Lisätiedot

Poliisihallitus Seulontaesitys ID- 1 (3) 1545574631 Hallintoyksikkö. 16.11.2011 2020/2011/561 Kansallisarkisto

Poliisihallitus Seulontaesitys ID- 1 (3) 1545574631 Hallintoyksikkö. 16.11.2011 2020/2011/561 Kansallisarkisto Poliisihallitus Seulontaesitys ID- 1 (3) 1545574631 16.11.2011 2020/2011/561 Kansallisarkisto POLIISIN HALLINTOASIOIDEN TIEDONOHJAUSSUUNNITELMA; SEULONTAESITYS Poliisihallitus lähettää poliisin hallintoasioiden

Lisätiedot

LUONNOS Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä

LUONNOS Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä Valtioneuvoston periaatepäätös asiakirjallisen aineiston digitoinnista ja arkistoinnista vain sähköisenä JUHTA 7.2.2017 Johtaja Hannu Sirén Huomioon otettavia periaatepäätöksen ulottuvuuksia 1. Sähköinen

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje Hyväksytty maakuntahallituksessa 23.3.2015. Kumoaa 18.4.1990 hyväksytyn arkistosäännön. Voimaantulo 1.1.2015. 1 Yleistä Arkistolain 8 :n mukaan arkistonmuodostajan on määrättävä miten sen arkistotoimen

Lisätiedot

Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen

Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen 11.12.2008 Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen Määräys 19.12.2008 AL 9815/07.01.01.00/2008 Sisältö Arkistolaitoksen määräys niistä vaatimuksista ja ominaisuuksista,

Lisätiedot

Kansallisarkiston päätökset opinnäytteiden pysyvästä säilyttämisestä

Kansallisarkiston päätökset opinnäytteiden pysyvästä säilyttämisestä Kansallisarkiston päätökset opinnäytteiden pysyvästä säilyttämisestä Kirjastoverkkopäivät 24.10.2017 Opinnäytteiden arkistointi - työpaja Vesa-Matti Ovaska (vesa-matti.ovaska@arkisto.fi) Opinnäytteiden

Lisätiedot

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija

Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0. Kuntamarkkinat Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Kuntamarkkinat 14.9.2016 Tuula Seppo, erityisasiantuntija Kuntasektorin asianhallinnan viitearkkitehtuuri 1.0 Hallinnon toimintatapojen digitalisointi

Lisätiedot

Asiakirjahallinto muutosten edessä - uudet käsitteet ja toimintamallit. Tomi Voutilainen

Asiakirjahallinto muutosten edessä - uudet käsitteet ja toimintamallit. Tomi Voutilainen Asiakirjahallinto muutosten edessä - uudet käsitteet ja toimintamallit Informaatio-oikeuden ja tietoteknologiaoikeuden professori, dosentti Tomi Voutilainen Muutosajurit Prosessien sähköistäminen ja rajoitettu

Lisätiedot

SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT

SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT 1 (11) Kansallisarkisto SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT OPERATIIVINEN JÄRJESTELMÄ v. 2.0 (23.4.2015) VERSIOHISTORIA Versio Päivämäärä Tekijä Sisältö 1.0 15.3.2012 Mikko Eräkaski yhteensä 49 vaatimusta 1.1

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE VIEREMÄN KUNTA 1 VIEREMÄN KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1 ASIAKIRJAHALLINTO JA ARKISTOTOIMI VIEREMÄN KUNNASSA Vieremän kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen tulee noudattaa

Lisätiedot

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista

Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Lausunto 01.11.2017 2860/00 04 05/2017 Asia: VM/1709/00.01.00.01/2016 VM098:00/2016 Lausuntopyyntö julkisen hallinnon tiedonhallinnan sääntelyn kehittämistä selvittäneen työryhmän raportista Yleiset kommentit

Lisätiedot

KAINUUN LIITON ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

KAINUUN LIITON ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE KAINUUN LIITON ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE Hyväksytty: Maakuntahallitus 17.6.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 ASIAKIRJAHALLINTO JA ARKISTOTOIMI 3 3 ORGANISOINTI, TOIMIVALTA, VASTUUHENKILÖT

Lisätiedot

Asiakirjallisten tietojen metatietojen tuottamisen periaatteet

Asiakirjallisten tietojen metatietojen tuottamisen periaatteet 1 Asiakirjallisten tietojen metatietojen tuottamisen periaatteet Asiakirjallisten tietojen metatietojen tuottamisen periaatteet... 2 Asiakirjallisen tiedon käsittelyprosessi... 2 Organisaatio laatii asiakirjan...

Lisätiedot

Liikearkistoyhdistys Teemapäivä 6.6.2012. Sharepoint ja arkistointi - missä mennään juuri nyt. Juha Anttila IITC

Liikearkistoyhdistys Teemapäivä 6.6.2012. Sharepoint ja arkistointi - missä mennään juuri nyt. Juha Anttila IITC Liikearkistoyhdistys Teemapäivä 6.6.2012 Sharepoint ja arkistointi - missä mennään juuri nyt Liikearkistoyhdistys, Teemapäivä 6.6.2012 Ohjelma 12.00 Avaus Osmo Palonen, LAY 12.05 Sähke2 TOS, TOJ ja sertifiointi

Lisätiedot

SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT

SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT 1 (9) Kansallisarkisto SÄHKE2-SERTIFIOINTIKRITEERIT SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ v. 2.0 (23.4.2015) VERSIOHISTORIA Versio Päivämäärä Tekijä Sisältö 1.0 15.3.2012 Mikko Eräkaski yhteensä 37 vaatimusta 1.1 21.5.2013

Lisätiedot

JHS 176 Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen

JHS 176 Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen JHS 176 Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen Versio: 0.99 Julkaistu: Voimassaoloaika: 31.12.2012 asti Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Soveltamisala... 3 3 Termit ja määritelmät...

Lisätiedot

RONDO R8 ARKISTO - SÄHKETOIMINNALLISUUS

RONDO R8 ARKISTO - SÄHKETOIMINNALLISUUS RONDO R8 ARKISTO - SÄHKETOIMINNALLISUUS CGI - Johtava globaalien tietotekniikka- ja liiketoimintapalveluiden tarjoaja Maailman kuudenneksi suurin itsenäinen IT-palvelu- ja liiketoimintayritys Perustettu

Lisätiedot

Kysely asianhallinnan digitalisaation tilasta

Kysely asianhallinnan digitalisaation tilasta Kysely asianhallinnan digitalisaation tilasta Kyselyn tulokset 19.4.2018 Mirja Nojonen, Ari Ilkka Jyväskylän ammattikorkeakoulu Taustaa FL Mirja Nojosen esitys Ajatuksia asiakirjahallinnosta ja vähän arkistostakin

Lisätiedot

Projektin tilannekatsaus

Projektin tilannekatsaus Kuntasektorin yhteinen KA Asianhallinnan viitearkkitehtuuri Projektin tilannekatsaus Heini Holopainen Kuntien Tiera Oy heini.holopainen@tiera.fi Sisältö» Taustaa Mitä tarkoitetaan viitearkkitehtuurilla

Lisätiedot

Tietosuoja henkilöstön rekrytoinnissa

Tietosuoja henkilöstön rekrytoinnissa Tietosuoja henkilöstön rekrytoinnissa 1 Tietosuoja ja hyvä tiedonhallintatapa 2 Henkilöstön palvelussuhdeasiat - viran-/toimenhakua koskevien tietojen käsittely ja säilytys Kuntarekrypäivä 9.10.2013, klo

Lisätiedot

Henri Nyberg, Lahden kaupunki Julkishallinnon IT-Forum 16.11.2009 PORI. Kohti sähköistä asioiden käsittelyä ja pysyväisarkistointia

Henri Nyberg, Lahden kaupunki Julkishallinnon IT-Forum 16.11.2009 PORI. Kohti sähköistä asioiden käsittelyä ja pysyväisarkistointia Henri Nyberg, Lahden kaupunki Julkishallinnon -Forum 16.11.2009 PR Kohti sähköistä asioiden käsittelyä ja pysyväisarkistointia EYKEN ÄLÖ: Kohti sähköistä asioiden käsittelyä ja arkistointia Katse menneeseen!

Lisätiedot

OMAISHOIDON PROSESSIN SANALLINEN KUVAUS SEKÄ TIEDONOHJAUSSUUNITELMAN RAKENNE DYNASTY TIETOJÄRJESTELMÄSSÄ

OMAISHOIDON PROSESSIN SANALLINEN KUVAUS SEKÄ TIEDONOHJAUSSUUNITELMAN RAKENNE DYNASTY TIETOJÄRJESTELMÄSSÄ OMAISHOIDON PROSESSIN SANALLINEN KUVAUS SEKÄ TIEDONOHJAUSSUUNITELMAN RAKENNE DYNASTY TIETOJÄRJESTELMÄSSÄ OHJE SANALLISEEN KUVAUKSEEN KOHTAAN SYNTYVÄ JA JÄLJITETTÄVÄ TIETO Toiminnan mallintamis- (ToMa)

Lisätiedot

JHS 156 Asiakirjojen ja tietojen rekisteröinti sähköisen asioinnin ja asiankäsittelyn tiedonhallinnassa

JHS 156 Asiakirjojen ja tietojen rekisteröinti sähköisen asioinnin ja asiankäsittelyn tiedonhallinnassa JHS 156 Asiakirjojen ja tietojen rekisteröinti sähköisen asioinnin ja asiankäsittelyn tiedonhallinnassa Versio: 0.95 Julkaistu: Voimassaoloaika: Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Soveltamisala... 3 3 Termit ja

Lisätiedot

Asianhallinnan viitearkkitehtuuri käytännössä

Asianhallinnan viitearkkitehtuuri käytännössä Asianhallinnan viitearkkitehtuuri käytännössä Kokemuksia kunnista 9.3.2016 Jari Hintsala Kuntien Tiera Oy 1 Asianhallinnan viitearkkitehtuuri ja sen käyttö Asianhallinnan viitearkkitehtuuri =Asianhallinnan*

Lisätiedot

Tiedonohjauksen koordinaatioryhmä Tiedonohjauksen koordinaatioryhmä. Raportti HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 53

Tiedonohjauksen koordinaatioryhmä Tiedonohjauksen koordinaatioryhmä. Raportti HELSINGIN KAUPUNKI Helsinki 53 1/17 2/17 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 4 2 TILANNEKATSAUS KAUPUNGINJOHTAJAN PÄÄTÖKSELLÄ VAHVISTETTUUN TOIMENPIDEOHJELMAAN... 5 2.1 Tavoite 1: Kaupunki siirtyy säilyttämään asiakirja-aineistonsa (mukaan

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje Hyväksytty kaupunginhallituksessa 14.01.2019 7 1 ASIAKIRJAHALLINTO JA ARKISTOTOIMI 1.1 Keskeisiä käsitteitä Arkistonmuodostaja on sellainen yhteisö tai

Lisätiedot

Kysely JHS 176 -suositusluonnoksen pohjaksi

Kysely JHS 176 -suositusluonnoksen pohjaksi Kysely JHS 176 -suositusluonnoksen pohjaksi 1. Vastaajan taustatiedot 2. Vastaajan tarkemmat yhteystiedot Nimet ja sähköpostiosoitteet poistettu julkisesta versiosta 3. SUOSITUKSEN SISÄLTÖ YLEISESTI. Mitkä

Lisätiedot

Tiedonohjauksen periaatteet

Tiedonohjauksen periaatteet OHJE 1 (13) Tiedonohjauksen periaatteet OHJE 2 (13) Sisällys 1 Yleistä 3 1.1 Käsitteet ja tavoitteet 3 1.2 Tiedonhallinnan sekä asiakirjahallinnon ja arkistotoimen lainsäädännöllinen perusta 4 1.3 Tiedonohjaussuunnitelma

Lisätiedot

JOROISTEN KUNNAN ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

JOROISTEN KUNNAN ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE JOROISTEN KUNNAN ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE Hyväksytty x.x.20xx Voimaan x.x.20xx YLEISTÄ 1 Tämän toimintaohjeen tarkoituksena on ohjata Joroisten kunnan asiakirjahallintoa, arkistonmuodostusta ja arkistonhoitoa.

Lisätiedot

Kansallisarkisto SÄHKE2-AUDITOINNIT PALVELUKUVAUS. v. 1.0 (18.4.2012)

Kansallisarkisto SÄHKE2-AUDITOINNIT PALVELUKUVAUS. v. 1.0 (18.4.2012) 1 (9) Kansallisarkisto SÄHKE2-AUDITOINNIT PALVELUKUVAUS v. 1.0 (18.4.2012) VERSIOHISTORIA Versio Päivämäärä Tekijä Sisältö 1.0 18.4.2012 Mikko Eräkaski ensimmäinen julkaistu versio 2 (9) Sisältö: 1. Yleistä

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Lausunto 01.10.2018 35/060/2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta

Lisätiedot

Lahden kaupunki. Sähköiseen arkistointiin siirtyminen ja kokemuksia luvanhakuprosessista

Lahden kaupunki. Sähköiseen arkistointiin siirtyminen ja kokemuksia luvanhakuprosessista Lahden kaupunki Sähköiseen arkistointiin siirtyminen ja kokemuksia luvanhakuprosessista SISÄLTÖ: -Sähköisen säilyttämisen lupaprosessi ja kokemuksia siitä -Luvan myöntäminen ja kuinka sähköinen säilyttäminen

Lisätiedot

Lieksan kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka 2019

Lieksan kaupungin tietoturva- ja tietosuojapolitiikka 2019 Lieksan kaupungin tietoturva- ja 2019 2 (8) Sisällys Johdanto... 3 Käsitteet... 3 Tavoitteet... 5 Toteutus... 5 Organisointi ja vastuut... 6 Riskienhallinta... 7 Seuranta ja valvonta... 7 Dokumentit ja

Lisätiedot

Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely

Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely Suositus 1 (5) Maakuntavalmisteluorganisaatioiden arkistojen käsittely Taustaa Aineistokokonaisuudet Hallituskaudella 2015-2019 tehtiin Suomessa laajaa maakuntien perustamiseen tähtäävää valmistelua. Valmistelun

Lisätiedot

Asiakirjahallinta Oulun kaupungissa

Asiakirjahallinta Oulun kaupungissa Asiakirjahallinta Oulun kaupungissa Kaupunginhallitus 6.5.2013 286, voimaantulo 29.5.2013 Sisällysluettelo: 1. Asiakirjahallinnan tehtävät ja vastuut... 3 2. Vastuu asiakirjallisesta tiedosta... 3 2.1

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 634/2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

JHS 156 Asiakirjojen ja tietojen rekisteröinti sähköisen asioinnin ja asiankäsittelyn tiedonhallinnassa

JHS 156 Asiakirjojen ja tietojen rekisteröinti sähköisen asioinnin ja asiankäsittelyn tiedonhallinnassa JHS 156 Asiakirjojen ja tietojen rekisteröinti sähköisen asioinnin ja asiankäsittelyn tiedonhallinnassa Versio: luonnos 0.91 Julkaistu: Voimassaoloaika: Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Soveltamisala... 3 3

Lisätiedot

Johdanto. Selvityksen rajaukset. Selvityksen terminologia

Johdanto. Selvityksen rajaukset. Selvityksen terminologia Johdanto Valtiovarainministeriö nimitti opetus- ja kulttuuriministeriön tukemana työryhmän syksyllä 2015 selvittämään sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuutta

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Kempeleen kunta Lausunto 25.09.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN PERUSKURSSI

ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN PERUSKURSSI ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN PERUSKURSSI Aika: 5.-8.3.2012 Loppukuulustelu 16.3.2012 klo 9.00 10.30 Paikka: Kansallisarkisto, päätalon luentosali (Rauhankatu 17) Siltavuoren toimipisteen luentosali

Lisätiedot

1 (6) VALTIMON KUNTA. Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka. Kunnanhallitus

1 (6) VALTIMON KUNTA. Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka. Kunnanhallitus 1 (6) VALTIMON KUNTA Tietoturva- ja tietosuojapolitiikka Kunnanhallitus 11.6.2018 86 2 (6) Sisällys Johdanto.. 3 Käsitteet.. 3 Tavoitteet 4 Toteutus.. 4 Organisointi ja vastuut.. 4 Riskienhallinta 5 Seuranta

Lisätiedot

Tiedostojen tallentaminen Xamkissa

Tiedostojen tallentaminen Xamkissa Tiedostojen tallentaminen Xamkissa Valmistelu: Marjaana Kivelä, Pirkko Rautaniemi, Jari Väisänen, Marjo Nykänen, Susanna Voutila, Riitta Leviäkangas, Kati Hoffren ja Kimmo Hoikka Lähtökohtana tiedostojen

Lisätiedot

Salon kaupungin asiakirjahallinnon toimintaohje 810/ /2016

Salon kaupungin asiakirjahallinnon toimintaohje 810/ /2016 1(26) 810/07.01.03.01/2016 Salon kaupungin asiakirjahallinnon toimintaohje Hyväksytty Salon kaupunginhallituksessa xx.xx.2018 xx Voimaantulo xx.xx.2018 alkaen. Tämä ohje korvaa 22.6.2009 kaupunginhallituksessa

Lisätiedot

Terveydenhuollon tehtäväluokitus

Terveydenhuollon tehtäväluokitus Terveydenhuollon tehtäväluokitus Maritta Korhonen Hankepäällikkö, PSSHP maritta.korhonen@kuh.fi Helena Eronen Arkistotoimen johtaja, PPSHP helena.eronen@ppshp.fi Tehtäväluokka käsitteenä Asiakirjan arkistonmuodostussuunnitelman

Lisätiedot

Pitkäaikaissäilytys lainsäädännön näkökulma. Jorma Waldén 6.5.2013

Pitkäaikaissäilytys lainsäädännön näkökulma. Jorma Waldén 6.5.2013 Pitkäaikaissäilytys lainsäädännön näkökulma Jorma Waldén 6.5.2013 Yleiskuva Säilytysvelvollisuus laitoksen tehtävien ja toiminnan kautta sisältää pitkäaikaissäilytyksen kulttuuri- ja tiedepoliittiset linjaukset,

Lisätiedot

Asiakirjahallinta ja EU:n tietosuoja-asetus vaatimukset kuntoon askel askeleelta

Asiakirjahallinta ja EU:n tietosuoja-asetus vaatimukset kuntoon askel askeleelta Asiakirjahallinta ja EU:n tietosuoja-asetus vaatimukset kuntoon askel askeleelta Tiedonohjaussuunnitelma luo rungon organisaatiosi asiankäsittelyprosessille EU:n tietosuoja-asetus GDPR on herättänyt keskustelua

Lisätiedot

kh Hämeenkyrön kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje

kh Hämeenkyrön kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje kh 25.9.2017 Hämeenkyrön kunnan asiakirjahallinnon ja arkistotoimen toimintaohje Sisällys 1 Yleistä...1 1.1 Toimintaohjeen tarkoitus...1 1.2 Asiakirjahallinto ja arkistotoimi...1 2 Arkistotoimen organisaatio...1

Lisätiedot

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus

Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Luo / Muokkaa Lähetä Lausunnonantajat Yhteenveto Sähköisten viranomaisaineistojen arkistoinnin ja säilyttämisen palvelukokonaisuus Sähköinen arkistoinnin palvelukokonaisuus Puollatko SAPA-palvelukokonaisuuden

Lisätiedot

Nivasalo Meeri jäsen

Nivasalo Meeri jäsen 4/2014 32 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika 29.04.2014 klo 16:00-18:56 Kokouspaikka Kunnantalo, kokoushuone 111 Saapuvilla olleet jäsenet Väänänen Veikko puheenjohtaja Jomppanen Jouni I. I varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen 30.01.2017 Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Työryhmän tehtävät Työryhmän toimikausi 17.11.2016-31.5.2017 Työryhmän tehtävänä on selvittää julkisen hallinnon tiedonhallinnan

Lisätiedot

POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ...2 2. ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2

POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ...2 2. ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2 1 POSION KUNNAN ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE 1. YLEISTÄ...2 2. ASIAKIRJAHALLINNON TEHTÄVÄT...2 3. ASIAKIRJAHALLINNON ORGANISOINTI JA VASTUUT...2 3.1. Asiakirjahallintoa johtavan viran-/toimenhaltijan

Lisätiedot

Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11.

Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11. Valtionhallinnon lausuntoprosessin kehittäminen ja digitaalinen tietojen hallinta Digitaaliseen tietojen hallintaan Sotu seminaari 29.11.2013 Markku Nenonen Tutkijayliopettaja Mamk Lähtökohdat ja tausta

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Turun kaupunki Lausunto 01.10.2018 Asia: VM183:00/2017 ja VM/1631/03.01.00/2018 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi julkisen hallinnon tiedonhallinnasta sekä eräiksi siihen liittyviksi

Lisätiedot

ja sääntö Yleiskirje 3/2008

ja sääntö Yleiskirje 3/2008 Seurakuntien malliarkistonmuodostussuunnitelma ja sääntö Yleiskirje 3/2008 Kuulemistilaisuus seurakunnille 17.5.2018 Kirkkohallitus, Skype Teemat: 1) Seurakuntien arkistonmuodostussuunnitelman esittely

Lisätiedot

SÄHKE2-SOVELLUSAUDITOINNIT

SÄHKE2-SOVELLUSAUDITOINNIT 1 (8) Kansallisarkisto SÄHKE2-SOVELLUSAUDITOINNIT PALVELUKUVAUS v. 2.0 (21.2.2013) VERSIOHISTORIA Versio Päivämäärä Tekijä Sisältö 2.0 21.2.2013 Mikko Eräkaski Poistettu toiminta-auditointia koskeva osio

Lisätiedot

Asiakirjahallinnon ja arkistoalan tarjoamat työmahdollisuudet

Asiakirjahallinnon ja arkistoalan tarjoamat työmahdollisuudet Asiakirjahallinnon ja arkistoalan tarjoamat työmahdollisuudet Tampereen yliopisto, työelämäpäivä 24.4.2012 Kehittämispäällikkö Armi Helenius, Kansallisarkisto Alan keskeiset työtehtävät Arkistotoimea ja

Lisätiedot

JHS 176 Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen

JHS 176 Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen JHS 176 Sähköisten asiakirjallisten tietojen käsittely, hallinta ja säilyttäminen Versio: 1.3 5.10.2012 Julkaistu: 23.04.2010 Voimassaoloaika: toistaiseksi Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Soveltamisala... 3

Lisätiedot

Arkistolaitoksen ohje analogisten asiakirjojen suojaamisesta poikkeusoloissa

Arkistolaitoksen ohje analogisten asiakirjojen suojaamisesta poikkeusoloissa 1.10.2014 AL/15031/07.01.01.00/2014 Arkistolaitoksen ohje analogisten asiakirjojen suojaamisesta poikkeusoloissa Kyseessä on: määräys ohje suositus seulontapäätös Normin nimi Arkistolaitoksen ohje analogisten

Lisätiedot

Tiera Sähköinen arkistointi. Palvelukuvaus. Sopimus Tiera Sähköinen arkistointi-palvelusta. Salon kaupunki Saapunut 9.12.2014 34/02.08.00.01.

Tiera Sähköinen arkistointi. Palvelukuvaus. Sopimus Tiera Sähköinen arkistointi-palvelusta. Salon kaupunki Saapunut 9.12.2014 34/02.08.00.01. Sopimus Tiera Sähköinen arkistointi-palvelusta Salon kaupunki Saapunut 9.12.2014 34/02.08.00.01.08/2014 3.12.2014 Liite 1, Tiera Sähköinen arkistointi Kuntien Tiera Oy Tammasaarenkatu 3 00180 Helsinki

Lisätiedot

Asiakirjan julkisuutta koskeva merkintä KANTELU

Asiakirjan julkisuutta koskeva merkintä KANTELU ANONYMISOITU PÄÄTÖS 16.02.2018 Dnro OKV/2223/1/2017 1/6 ASIA Asiakirjan julkisuutta koskeva merkintä KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 1.12.2017 osoittamassanne kantelussa Oulun lääninhallituksen

Lisätiedot

JUHTA - Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta

JUHTA - Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta JHS 176 Asiakirjahallinn vaatimukset tietojärjestelmille - sähköisen asiakirjatiedon käsittely, hallinta ja säilyttäminen Liite 3. Vertailu SÄHKE2-normin ja JHS176:n välillä Versio: Palautekierrosversio

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan

Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan Uudistuva lainsäädäntö mitä laki tiedonhallinnasta ja tietojen käsittelystä julkishallinnossa tuo mukanaan 10.12.2015 Hannele Kerola Lainsäädäntöneuvos Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen

Lisätiedot

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen

Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen Tiedonhallinnan lainsäädännön kehittäminen 11.10.2017, erityisasiantuntija Tomi Voutilainen JulkICT-osasto Työryhmän tehtävät Työryhmän toimikausi 17.11.2016-31.5.2017 (jatkoaika 15.9.2017 asti) Työryhmän

Lisätiedot

Kokemuksia sähköisen arkistoinnin käyttöönotosta

Kokemuksia sähköisen arkistoinnin käyttöönotosta Kokemuksia sähköisen arkistoinnin käyttöönotosta SÄHKE-expo 29.11.2012 Maija Pylkkänen Tekesin asiakirjahallinto - Tekes on TEM:in alainen virasto, perustettu 1983 - Asiakirjapalvelut tiimi on osa oikeus-

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNAN TIEDONHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE

VIEREMÄN KUNNAN TIEDONHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE VIEREMÄN KUNNAN TIEDONHALLINNAN JA ARKISTOTOIMEN TOIMINTAOHJE Hyväksytty: Kunnanhallitus 13.3.2017 88 Sisällys 1 Yleistä... 1 2 Asiakirjahallinto, asianhallinta, tiedonhallinta ja arkistotoimi... 1 3 Asiakirjahallinnon

Lisätiedot

Sähköpostin arkistointi

Sähköpostin arkistointi Suomen XII liikearkistopäivät 1 12.-13.9.2007 Tampere Sähköpostin arkistointi www.industrialitc.fi 2 Esityksen sisältö Sähköpostiarkistointi osana informaation hallintaa ja ECM-kokonaisuutta Lainsäädäntö

Lisätiedot