Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa Kunnallisvaalit järjestetään keväällä Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta 2018.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa Kunnallisvaalit järjestetään keväällä Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta 2018."

Transkriptio

1 Yleishallinnon tilinpäätös 2015

2 2 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Eduskuntavaalit järjestettiin huhtikuussa Kunnallisvaalit järjestetään keväällä Presidentinvaalit järjestetään alkuvuodesta TALOUSARVIO 2015 Huhtikuussa 2015 järjestettiin eduskuntavaalit. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut järjestetään tuloksellisesti (= tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Vaalit järjestetään tehokkaasti ja taloudellisesti. Toiminnan laajuustiedot Vaalien kustannukset eivät ylitä niistä valtiolta saatavaa korvausta Toimintakate nolla tai positiivinen Laajuustieto TP 2014 TA 2015 TP 2015 Äänioikeutettujen määrä Talous Toteutui, toimintakate euroa. TP 2014 TA 2015 TA-muutos 2015 Ta + muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot ,6 Kulut ,3 Toimintakate

3 3 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Luottamushenkilöhallinto Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Luottamushenkilöhallinnon järjestäminen kaupunginvaltuuston ja hallituksen ja aluejohtokunnan osalta pyrkien kokonaisvaltaiseen päätöksentekoon. Edistää demokraattisesti kaikilla toimillaan kaupungin ja sen asukkaiden hyvinvointia valtuuston hyväksymien tavoitteiden mukaisesti. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset TALOUSARVIO 2015 Luottamushenkilöhallinto sisältää kaupunginvaltuuston ja hallituksen sekä aluejohtokunnan toimintaan tarvittavat määrärahat. Aluejohtokunnan esittelijänä toimii talous- ja hallintojohtaja, jonka palkkakustannuksista on kohdistettu 5 % aluejohtokunnalle. Lisäksi aluejohtokunnalle on kohdistettu 10 % johdon sihteerin palkkakustannuksista. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Hyvä hallinto Toiminnan laajuustiedot Asioiden valmistelu ja päätöksenteko ilman tarpeetonta viivettä Asiat valmistellaan ja tuodaan käsiteltäväksi ilman tarpeetonta viivettä Laajuustieto TP 2014 TA 2015 TP 2015 Kaupunginvaltuuston kokousten lukumäärä Kaupunginvaltuuston iltakoulujen lukumäärä Kaupunginhallituksen kokousten lukumäärä Aluejohtokunnan kokousten lukumäärä Talous Toteutunut TA 2014 TA 2015 TA-muutos TA+muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot ***** Kulut ,6 Toimintakate ,1

4 4 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Hallintopalvelut Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Hallintopalvelut vastaavat kaupunginvaltuuston ja hallituksen sekä aluejohtokunnan kokous- ja asiakirjahallinnosta. Lisäksi hallintopalvelut vastaavat Kiteen kaupungin palveluneuvonnasta ja yhteispalvelupisteiden palveluista sekä muista kaupungin keskushallinnon tehtävistä. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Talous- ja henkilöstöpalveluiden muutto Kesälahden taajamasta Kiteen kaupungintalolle onnistui hyvin ja on helpottanut hallintokuntien välistä yhteistyötä. Kesälahden yhteispalvelupiste muutti Kesälahti-talon remontin vuoksi Kesälahden kirjastoon pysyvästi. Vuoden aikana tehtiin päätökset Siun Soteen liittymisestä, joka vaikuttaa koko Kiteen kaupungin organisaatioon. Hallintopalvelut oli vuoden 2015 aikana omalta osaltaan mukana valmistelussa. TALOUSARVIO 2015 Hallintopalveluiden talousarvio toteutui alle budjetoidun, 98,9 % toimintakatteen osalta. Toimintatuotot toteutuivat vain 63,9 % talousarviosta, mikä osittain johtui siitä, että yhteispalvelupisteiden ylläpidosta saadut korvaukset pienenivät asiakasmäärien vähentymisen vuoksi. Vuoden aikana tehtiin virkamuutoksia, kun talousjohtajan ja hallintojohtajan virat lakkautettiin ja perustettiin uudet talous- ja hallintojohtajan ja hallintopäällikön virat. Talous- ja hallintojohtajan avoimeen virkaan valittiin alkaen Tiina Eskelinen ja hallintopäällikön virkaan siirrettiin Eija Hämäläinen. Hänen palkkakustannuksensa kohdistuivat vuonna 2014 talouspalveluiden tulosyksikköön. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut järjestetään tuloksellisesti (= tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Toiminnanohjaussuunnitelman laatiminen yhdessä kaikkien hallintokuntien kanssa Toiminnanohjaussuunnitelman laatiminen Toiminnanohjaussuunnitelma valmis mennessä Suunnitelman laadinta vielä kesken, valmistuu mennessä. Suunnitelman laatiminen osoittautui arvioitua hitaammaksi.

5 5 (21) Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP 2014 TA 2015 TP 2015 lkm lkm lkm Vakinainen henkilöstö Määräaikainen henkilöstö 1 Sijaiset Työllistetyt Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään Talous- ja hallintojohtajan virka täytettiin vakituisesti alkaen. Hallintopäällikkö siirtyi talouspalveluiden tulosyksikön alta hallintopalveluihin. Talous TP 2014 TA 2015 TA-muutos 2015 Ta + muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot ,9 Kulut ,3 Toimintakate ,8

6 6 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Maaseutupalvelut Tilivelvolliset: maaseutupäällikkö Toiminta-ajatus Vastaa Keski-Karjalan maaseutuelinkeinoviranomaistehtävistä ja maaseutuelinkeinojen kehittämisestä. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Uusi ohjelmakausi ja sen mukanaan tuomat muutokset vaikuttivat toimintaan suuresti pitkin vuotta. Aikataulut muuttuivat paljon edellisistä vuosista ja sen myötä töiden painottuminen myös. Tukijärjestelmien muutokset ja tukimaksatusten siirrot aiheuttivat sen, että yhteistoiminta-alueen käsittelemiä maataloustukia maksettiin Keski-Karjalassa 3,39 miljoonaa euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Tukien määrä väheni odotettua vähemmän. Tilusjärjestely ei edennyt siihen vaiheeseen, että kunnan maaseutuviranomaiselle olisi aiheutunut tehtävää. TALOUSARVIO 2015 Maaseutuhallinnon kustannuspaikan menot alittuivat euroa johtuen määräaikaisen henkilön arvioitua lyhyemmästä työajasta sekä palvelujen ostojen arvioitua pienemmästä määrästä. Maaseutupalveluiden projektien menot alittuivat 1884 euroa, koska loppuvuodelle arvioitu hankkeen aloitus ei toteutunutkaan. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti ( =tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Palvelut järjestetään tuloksellisesti teknologiaa hyödyntäen: mm. sähköinen asiointi sähköisiä hakemuksia % kaikista hakemuksista 80 % 88,4 % Tulosalueen strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Henkilöstö osallistuu riittävästi tarjolla oleviin koulutuksiin. koulutuspäiviä / henkilö vähintään 3 pv/hlö 6 pv/hlö Tulosalueen strateginen tavoite: Elinkeinot ja elinvoima Uuden kunnan yritys- ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistetaan kärkialoilla (puutuote- ja metalliteollisuus, ympäristöliiketoimi sekä matkailu- ja maaseutuelinkeinot).

7 7 (21) Maaseudun elinvoimaisena säilyttäminen säilyttämällä viljelyssä olevan peltoala ha ha Sitovat tuloksellisuustavoitteet, -mittarit ja -tunnusluvut Tuloksellisuustavoite Maaseutuhallinnon kustannukset / tila pysyvät kurissa Projektikustannukset / tila pysyvät kurissa Viljelyssä oleva peltoala Keski-Karjalassa hehtaareina Toteuma kustannukset e / tila 412 e / tila 367 e /tila kustannukset e / tila 7 e /tila 3,56 e /tila Toiminnan laajuustiedot Laajuustieto TP 2014 TA 2015 TP 2015 Maaseutuhallinnon kautta maksetut tuet, milj. euroa 20,97 17,0 17,58 Eu-tukea hakeneet tilat, kpl Hankerahoitukset e/tila ,56 Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP 2014 TA 2015 TP 2015 lkm lkm lkm Vakinainen henkilöstö Määräaikainen henkilöstö 2 1 Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään Luettelo Projekteista Projektin nimi Hallinnoija Saatu avustus Kesto Viljelijäkoulutukset ProAgria Pohjois-Karjala / 2015 PK kunnat Tavoitteet Uusien tukijärjestelmien kouluttaminen viljelijöille. Talous TP 2014 TA 2015 TA-muutos 2015 TA + muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot ,9 Kulut ,9 Toimintakate

8 8 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Henkilöstöpalvelut Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Henkilöstöpalvelut tarjoavat toimialoille sisäisiä palveluja, jotka tukevat Kiteen kaupungin yksiköiden ja työpisteiden henkilöstöä ja esimiehiä niiden pyrkiessä tulokselliseen toimintaan. Keskeisiä henkilöstöpalveluita ovat henkilöstöhallinto-, palkka- ja palvelussuhdehallinto, henkilöstön osaamisen ja työhyvinvoinnin edistämiseen liittyvät toimenpiteet sekä sisäinen viestintä ja tiedotus. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Henkilöstöpalveluiden henkilöstön siirtyminen Kesälahden taajamasta Kiteen taajamaan edesauttoi henkilöstöpalveluiden yhteydenpitoa sisäisiin yhteistyökumppaneihin. Toiminta on vakiintunut hyvin Kiteen kaupungintalolle ja siirto on todettu toiminnan kannalta hyväksi ratkaisuksi. TALOUSARVIO 2015 Vuonna 2015 henkilöstöpalveluiden toiminta säilyi vuoden 2014 tasolla. Henkilöstöpäällikkö aloitti yksikön esimiehenä Työpaikkademokratian osalta luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen vapautusaika em. tehtävien hoitoa varten sovittiin paikallisin virka- ja työehtosopimuksin. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut ja tuotantotavat Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Vakanssirekisterin tekeminen Populus-järjestelmään henkilöstösuunnittelun apuvälineeksi Vakanssirekisterin tekeminen Vakanssirekisteri valmis mennessä Tulosalueen strateginen tavoite: Henkilöstö Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Vakanssirekisteri otettu käyttöön kesäkuussa 2015 Kaupungin henkilöstön työhyvinvointi on hyvällä tasolla. Toteutetaan KEVA:n Kuntasi työhyvinvointisyke-kysely koko organisaation kattavasti. Kyselyn perusteella työhyvinvointi on hyvällä tasolla. Työhyvinvointisyke on toteutettu ja kaupungin henkilöstön työhyvinvointi kuntakentän keskitasolla.

9 9 (21) Kaupungin henkilöstön perehdyttäminen v alusta käyttöön otettavan intranetin käyttöön kokonaisuutena ja intranetin käyttö henkilöstön perehdyttämisen apuvälineenä Henkilöstöpalveluiden henkilöstön ammatillinen ylläpito Koko henkilöstön perehdyttäminen v aikana infotilaisuuksissa ja esimiesten opastuksella Henkilöstö osallistuu tarpeellisiin koulutuksiin Perehdytystilaisuudet järjestetty Vähintään 3 päivää / henkilö Uusi intranet otettu tehokkaaseen käyttöön ja asiasta tiedotettu henkilöstöä laajalti mm. henkilöstöinfoissa ja esimieskahveilla Henkilöstöpalveluiden henkilöstö kouluttautunut tarpeellisilta osin, tavoitetaso saavutettu Tulosalueen strateginen tavoite: Talous ja tuottavuus Uusi kunta on taloudellisesti vahva ja riittävän kilpailukykyinen kohtaamaan tulevaisuuden haasteet toimintaympäristössä Työllisyyden suunnitelmallinen hoito työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvun hillitsemiseksi Työllisyyden hoito vuoden 2015 alussa laadittavan suunnitelman mukaisesti Työmarkkinatuen kuntaosuus pysyy kestävällä tasolla, /asukas pienempi kuin P-K:ssa keskimäärin Työmarkkinatuen kuntaosuus toteutunut alle talousarvion (93,6 %) ja Kiteen taso (61,1e/asukas) alle P-K:n keskitason (87,5e / asukas) Sitovat tuloksellisuustavoitteet, -mittarit ja -tunnusluvut Sairauspoissaolot olivat valtakunnalliseen keskiarvoon verraten hyvällä tasolla jo vuonna 2014 (13,9 kalenteripäivää / henkilö). Talousarviossa 2015 tavoitteeksi asetettiin tämän tason alittaminen. Tavoite toteutui erinomaisesti, sillä sairauspoissaoloja oli 12,5 kalenteripäivää / henkilö. Tuloksellisuustavoite TP 2014 TA 2015 TP 2015 Sairauspoissaoloja vähemmän tai korkeintaan yhtä paljon kuin vuonna 2014 Kalenteripäivää / henkilö 13,9 kalenteripäivää / henkilö Enintään 13,9 kalenteripäivää / henkilö 12,5 kalenteripäivää / henkilö

10 10 (21) Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP 2014 TA 2015 TP 2015 lkm lkm lkm Vakinainen henkilöstö Määräaikainen henkilöstö Sijaiset Työllistetyt 1 2 Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään Luettelo Projekteista Projektin nimi Hallinnoija Saatu avustus Reimari Kiteen ELYkaupunki keskus: Potkua työelämään Avustajan työstä silta työmarkkinoille Pohjois- Karjalan Liikunta ry. Sotainvalidien Veljesliiton Pohjois- Karjalan piiri ry. Kesto (jatkoa aiemmalle hankkeelle) (jatkoa aiemmalle hankkeelle) Tavoitteet Vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä Keski-Karjalassa, kehittää työllisyyteen liittyviä palvelurakenteita, olla linkkinä työllisyysasioissa eri tahoille, tukea työnantajia työllistämisessä sekä poluttaa asiakkaita kohti työtä ja koulutusta yksilöllisten työhönvalmennuspalvelujen avulla (v tavoiteasiakasmäärä oli talousarviossa n as. / kk. ELY-keskus linjasi, että Reimari-hankkeessa voi olla palkkatuella noin 30 as. / kk ja vuoden 2015 toteuma oli näin n as./kk.) Tavoite palkkatukityöllistää n. 80 henkilöä vuodessa Pohjois-Karjalan urheiluseurojen työtehtäviin, tarjota palkanlaskenta- ja työhönvalmennuspalveluja Työllistää n henkilöä vuodessa veteraaniavustajiksi Pohjois-Karjalassa, mahdollistaa kotityöpalvelujen ammattitutkinnon suorittamisen heille ja tukee veteraanien kotona asumista ja henkistä vireyttä

11 11 (21) Talous TP 2014 TA 2015 TA-muutos 2015 TA + muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot ,5 Kulut ,6 Toimintakate ,7

12 12 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Kehittämis- ja omistajaohjauspalvelut Tilivelvolliset: Kaupunginhallituksen jäsenet, kaupunginjohtaja, hallintojohtaja Tulosyksiköt Kehittämis- ja omistajaohjauspalvelut, viestintä ja markkinointi Toiminta-ajatus Kehittämis- ja omistajaohjauspalvelut tukevat kaupungin ja sen konsernin kehittämistä, strategista johtamista ja demokraattista päätöksentekoa sekä kaupunkiviestintää ja markkinointia. Ennakoiva ja aktiivinen tiedottaminen yhteistyössä Kiteen kaupungin hallintokuntien kanssa. Myönteisen kaupunkimielikuvan rakentaminen ja ylläpitäminen yhteistyössä yhteisöjen ja yritysten kanssa. TALOUSSUUNNITELMA TALOUSARVIO 2015 Kiteen kaupungin tytäryhtiöt ovat: - Kiteen Kotitalot Oy - Kiteen Lämpö Oy - Kiinteistö Oy Kesälahden Vuokratalot - Keski-Karjalan kehitysyhtiö Keti Oy Kehittämis- ja omistajaohjauksen tulosyksikköön sisältyy konsernihallinnon tehtävien lisäksi kaupunkiviestintä ja markkinointi. Myös Suomen Kuntaliiton ja KT Kuntatyönantajat työmarkkinajärjestön jäsenmaksut, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton kuntaosuus sekä osuudet verotuskustannuksista sisältyvät kehittämis- ja omistajaohjauksen tulosyksikköön. Lisäksi tähän tulosyksikköön sisältyy seutuneuvottelukunnan ja seutuseminaarin toiminta ja talous. Sekä sisäisen että ulkoisen viestinnän tärkeyttä pitää entisestään tuoda esille. Palveluista ja muutoksista pitää tiedottaa aktiivisesti ja ennakoiden. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Palvelut järjestetään tuloksellisesti (=tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Tulosalueen tavoite Omistajaohjauksen vahvistaminen Intraa kehitetään henkilöstön tiedotuskanavana. Tavoitteena koko henkilökuntaa kiinnostava ja palveleva intra. Konserniohjeiden päivittäminen Konserniohjeet päivitetty mennessä Intrakävijät lisääntyvät Kävijämäärä 80 % henkilöstön määrästä. Ei toteutunut. Tavoite Toteutunut.

13 13 (21) Tehostetaan intran työtilojen käyttöä luottamushenkilöjen tiedonsaantikanavana. Nopea ja oikea-aikainen tiedotus. Kaupunginhallituksen ja valtuuston esityslistat liitteineen valmistumispäivänä intran työtilaan. Muut luottamushenkilöiden tarvitsemat tiedot ja lakilinkit. Luottamushenkilöt käyttävät työtiloja (tilasto). Kopiomäärä vähentyy % Strateginen tavoite: Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Tulosalueen tavoite Tiedotetaan aktiivisesti ja oikeaaikaisesti henkilöstöasioissa. Viestintäsuunnitelmaa käytetään ja noudatetaan. Viestintäkoulutusta, virkakielikampanjaan liittyvää selkeäkielisyyskoulutusta Tyytyväisyyskysely Taso 3,5 (taso 1-5) 3,64 Viestintäsuunnitelman arviointikysely. Järjestetään paikallinen koulutus. Viestintäsuunnitelma käytössä koko talossa mennessä. Arviointikysely tehty. Esimiehet osallistuvat koulutukseen. Ei toteutunut. Ei toteutunut. Viestintäsuunnitelma valmistui joulukuussa 2016 ja hyväksyttiin Viestintäkoulutus toteutuu maaliskuussa 2016 Strateginen tavoite: Nykyinen yhdyskuntarakenne pidetään elävänä ja toimivana sekä ympäristön monimuotoisuutta hyödynnetään kestävällä tavalla. Tulosalueen tavoite Yhteistyössä teknisen ja ympäristötoimen kanssa kannustetaan lähiympäristön kunnossapitoon. Järjestetään kilpailu parhaista Hyvä ympäristö -ideoista. Järjestetään torikirppispäivä keväällä, jolla voi kukin tyhjentää kodistaan tavaroita pois ekologisesti. Toriteemana myös kierrätys, lajittelu, järjestäminen. Yhteistyössä esim. K-K:n messujen kanssa piha/ympäristöteemalla messuilla. Järjestetään tapahtuma/tempaus. Saadaan useita toteuttamiskelpoisia ideoita. Järjestetään tapahtuma. Kävijät/toripäivä Messukävijät Tapahtuma järjestetty Hyvät, toteuttamiskelpoiset ideat julkaistaan ja ne hyödynnetään myös omassa toiminnassa. Kirpputoripäivä järjestetty. Kiteen kaupunki osallistuu messuille. Iltalento Kitteelle tapahtumassa kierrätysteemalla esillä. Kilpailu järjestetty messuilla ja tuloksia käytetty Kiteentien suunnittelussa hyväksi. Iltalento Kitteelle tapahtumassa järjestetty kirpputori varastossa olevista huonekaluista. Tuotto lahjoitettu mielenterveys- ja päihdetyön vapaaehtoistyölle. Osallistuttu messuille. Samalla osastolla oli Ki-

14 14 (21) teenjärven rantamaisema projekti ja Kotitalot. Opastaulut päivitetään ajan tasalle. Toritaulu uusittu. Torilla uusittu taulu kesään 2015 mennessä. Molemmille toreille uusittu opastaulut. Tunnusluvut Toiminnan tunnusluvut TP 2014 TA 2015 TP 2015 Viestinnän ja markkinoinnin kustannukset e/asukas 21 e/asukas 15 e/asukas Intrakävijät, henkilöstö kpl - - Intrakävijät, luottamushenkilöt kpl - - Tulosalueen tuloksellisuusmittarit Tuloksellisuustavoite Toteuma Viestinnän ja markkinoinnin kustannukset e/asukas Intrakävijät, henkilöstö kpl - Intrakävijät, luottamushenkilöt kpl - 21 e/asukas Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP 2014 TA 2015 TP 2015 lkm htv lkm htv lkm htv Vakinainen henkilöstö 1 0,2 Määräaikainen henkilöstö 4 0,2 Eläkkeelle jääviä, arvio Vapautuvista tehtävistä täytetään Ulkoa ostettu työvoima/ palvelut Palvelutuotannon ostopalvelut (euroina) Palvelutuotannon ostopalvelut %-osuus suhteessa kok.menoista Henkilöstövuokratyövoima (tunteina) TP 2014 TA 2015 TP ,6 84,1 82,9

15 15 (21) Talous TP 2014 TA 2015 TA-muutos TA + muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot ***** Kulut ,9 Toimintakate ,9

16 16 (21) Yleishallinto Elinkeinoelämän kehittäminen Tilivelvolliset: Kaupunginjohtaja Toiminta-ajatus Elinkeinoelämän kehittämisen toiminta-ajatuksena on kaupungin elinkeinoelämän kehittäminen kaupungin ja Keski-Karjalan kehitysyhtiö Keti Oy:n kanssa yhdessä käytössä olevilla toimenpiteillä yhteistyössä muiden alueellisten toimijoiden kanssa. TALOUS SUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Kiteen kaupungin väkiluku on laskenut viime vuosina. Vuoden 2015 lopussa väkiluku oli henkilöä, kun vuoden 2014 lopussa se oli henkilöä. Vuoden 2015 lopussa Kiteen työttömyysaste oli 20,2 %, kun vuoden 2014 lopussa se oli 20,6 %. TALOUSARVIO 2015 Yritystoiminnan edistämiseen sisältyvä Keti Oy:n Kiteen kuntaosuus oli euroa. Keski-Karjalan Jetina ry:n maksuosuus oli euroa. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Strateginen tavoite: Elinkeinot ja elinvoima Kunnan yritys- ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä vahvistetaan kärkialoilla. Tulosalueen tavoite Elinkeinorakenteen säilyttäminen monipuolisena erilaisten toimien avulla. Kiteen elinkeino-ohjelman ajantasaistaminen yhdessä Kiteen yrittäjät ry:n, Kesälahden yrittäjät ry:n ja Keti Oy:n kanssa Teollisten työpaikkojen määrän vähentymisen pysäyttäminen ja palvelualan työpaikkojen lisääminen Elinkeino-ohjelman ajantasaistaminen Teollisten työpaikkojen määrä pysyy vähintään vuoden 2014 lopun tasolla. Ohjelma ajantasalla vuoden 2015 loppuun mennessä Ei toteutunut, teolliset työpaikat vähentyneet ed. vuodesta 54 kpl. Ei toteutunut. Tavoite, että ajantasalla mennessä. Talous TP 2014 TA 2015 TA-muutos TA + muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot Kulut Toimintakate ,7 Kaupunginhallitus

17 17 (21) Yleishallinto Talouspalvelut Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Talouspalveluyksikön toiminta-ajatuksena on huolehtia Kiteen kaupungin tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen laatimisesta, talouden suunnittelun ja seurannan prosesseista sekä taloushallinnon muista keskitetyistä perustehtävistä. Sisäisenä tulosyksikkönä talouspalveluyksikkö tukee ja ohjaa kaupungin toimialoja talous-, hankinta- ja atk-asioissa sekä käyttöomaisuuden ostoista ja myynneistä sekä käytöstä poistetuista kiinteistöistä. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Talouspalveluiden toimipaikan siirto Kesälahden taajamasta Kiteen kaupungintalolle helpotti yhteistyötä eri hallintokuntien kanssa. Vuoden aikana tehtiin päätökset Siun Soteen liittymisestä, joka vaikuttaa koko Kiteen kaupungin organisaatioon. Talouspalvelut oli vuoden 2015 aikana omalta osaltaan mukana valmistelussa. Kevään 2016 aikana päätetään, kuinka esimerkiksi talouspalvelut järjestetään Siun Sotessa ja kunnissa vuoden 2017 alusta. TALOUSARVIO 2015 Käytöstä poistetut kiinteistöt ovat taloushallinnon merkittävin menoerä, vuoden 2014 tilinpäätöksessä ne olivat noin euroa. Vuonna 2015 käytöstä poistettujen kiinteistöjen kustannukset olivat noin euroa. Käytöstä poistettujen kiinteistöjen kustannukset pienenivät euroa eli 4,5 %. Käytöstä poistettujen kiinteistöjen myynneillä saadaan tarpeettomiin kiinteistöihin kohdistuvat käyttökustannukset poistettua, mutta myynneistä saatetaan joutua kirjaamaan myyntitappiota. Villalan koulu myytiin vuoden 2015 aikana. Vuoden 2015 aikana tehtiin virkamuutoksia, kun talousjohtajan ja hallintojohtajan virat lakkautettiin ja perustettiin uudet talous- ja hallintojohtajan ja hallintopäällikön virat. Talous- ja hallintojohtajan avoimeen virkaan valittiin alkaen Tiina Eskelinen ja hallintopäällikön virkaan siirrettiin Eija Hämäläinen. Hänen palkkakustannuksensa kohdistuivat vuonna 2014 talouspalveluiden tulosyksikköön. Sitovat toiminnalliset tavoitteet Tulosalueen strateginen tavoite: Palvelut järjestetään tuloksellisesti (= tuottavuus, tehokkuus, taloudellisuus ja vaikuttavuus) uusia toimintatapoja ja teknologiaa hyödyntäen. Ajantasainen talouden seuranta ja raportointi Kuukausittainen raportointi kaupunginhallitukselle ja lautakunnille Kuukausittainen raportointi Tulosalueen strateginen tavoite: Henkilöstön osaamista vahvistetaan ja sitoutumista tuetaan uuden kunnan tehtäviin Toteutui, raportit saatiin ajallaan joka kuukausi

18 18 (21) Talouspalveluiden henkilöstön ammatillisen osaamisen ylläpito Henkilöstö osallistuu tarpeellisiin koulutuksiin Vähintään 3 pv/henkilö 5 henkilöä osallistui koulutuksiin. Toiminnan laajuustiedot Laajuustieto TP 2014 TA 2015 TP 2015 Ostolaskujen lukumäärä - Henkilöstösuunnitelmat Määrällinen henkilöstötarve TP 2014 TA 2015 TP 2015 lkm lkm lkm Vakinainen henkilöstö 7* 7 6 Määräaikainen henkilöstö 1** 1 Sijaiset Työllistetyt Eläkkeelle jääviä, arvio 1 1 Vapautuvista tehtävistä täytetään 1 *) joista kaksi vuorotteluvapaalla **) oppisopimus Pääkirjanpitäjä jäi eläkkeelle Määräaikaisesti laskentasihteerin tehtävässä työskennellyt vakituinen työntekijä siirtyi elokuussa 2015 ympäristölautakunnan tehtäviin. Oppisopimuskoulutuksessa ollut määräaikainen työntekijä valittiin vakinaiseen laskentasihteerin tehtävään elokuun alusta. Talousjohtaja siirtyi hallintopalveluiden tulosyksikön alle hallintopäällikkönä helmikuussa Talous TP 2014 TA 2015 TA-muutos 2015 Ta + muutos 2015 TP 2015 Tot % Tuotot ,3 Kulut Toimintakate ,3

19 19 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Rahoituserät Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Rahoituserät sisältävät Kiteen kaupungin rahan lähteet ja käytön. TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristö ja sen muutokset Kuntien ja kaupungkien verotulot koostuvat kunnallisverosta, yhteistöverosta ja kiinteistöverosta. Kiteen kaupunginvaltuusto on määrännyt vuoden 2015 kunnallisveroprosentiksi 22,5, sama kuin vuonna Yleiseksi kiinteistöveroprosentiksi määrättiin 1,0, vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentiksi 0,60, muun asunnon kiinteistöveroprosentiksi 1,10. Yleishyödyllisille yhteisöille ei ole määrätty kiinteistöveroa. Vuonna 2015 veotuloja kertyi noin 36,1 miljoonaa euroa. Verotulot vähentyivät euroa eli 1,98 % vuodesta Valtionosuuksia saatiin 36,7 miljoonaa euroa, mikä oli 1,4 miljoonaa euroa enemmän kuin talousarviossa. Valtionosuudet laskivat vuodesta 2015 yhteensä 1,2 miljoonaa euroa, mikä selittyy sillä, että vuonna 2014 saatiin harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta 1,47 miljoonaa euroa. Korkotuotot toteutuivat noin euroa talousarviossa arvioitua suurempina ja pysyivät vuoden 2014 tasolla. Korkokulut toteutuivat euroa talousarviossa arvioitua pienempinä, mikä johtuu alhaisesta korkotasosta ja siitä, ettei vuonna 2015 nostettu yhtään uutta pitkäaikaista lainaa. Korkokulut vähenivät edelleen euroa edellisestä vuodesta.

20 20 (21) Talous, rahoituserät Toteutuma 2014 Ta 2015 Ta-muutos Ta + muutos 2015 Toteutuma 2015 Tot % Toimintatuotot Muut toimintatuotot Toimintakulut ***** Palvelujen ostot ***** Muut toimintakulut Toimintakate ***** Verotulot ,5 Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut ,6 Korkotuotot ,4 Muut rahoitustuotot ,3 Korkokulut ,3 Muut rahoituskulut ,1 Vuosikate ,5 Tilikauden tulos ,5 Poistoeron muutos ***** Rahastojen muutos Tilikauden ylijäämä (alij.) ,8

21 21 (21) Kaupunginhallitus yhteensä Tuloslaskelma, ulk.+sis. TP 2014 TA 2015 TA-muutos TA + muutos 2015 TP 2015 Tot % Toimintatuotot ,5 Myyntituotot ,2 Maksutuotot ,2 Tuet ja avustukset ,4 Muut toimintatuotot Toimintakulut ,5 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot ,6 Henkilösivukulut ,8 Eläkekulut ,3 Muut henkilösivukulut ,6 Palvelujen ostot ,7 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset ,9 Muut toimintakulut ,8 Toimintakate Verotulot ,5 Valtionosuudet Rahoitustuotot ja -kulut ,6 Korkotuotot ,4 Muut rahoitustuotot ,3 Korkokulut ,3 Muut rahoituskulut ,1 Vuosikate ,1 Poistot ja arvonalentumiset ,3 Suunnitelman muk. poistot ,3 Tilikauden tulos ,1 Poistoeron muutos ***** Rahastojen muutos Tilikauden ylijäämä (alij.) ,4

Kiteen kaupunki osavuosiraportti 1 4/2016 Yleishallinto

Kiteen kaupunki osavuosiraportti 1 4/2016 Yleishallinto Kiteen kaupunki osavuosiraportti 1 4/ Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ 2 (16) Kaupunginhallitus Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-8/ (17) Yleishallinnon tulosalueen osavuosiraportti 2/2016

Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-8/ (17) Yleishallinnon tulosalueen osavuosiraportti 2/2016 1 (17) Yleishallinnon tulosalueen osavuosiraportti 2/2016 KH 10.10.2016 2 (17) Kaupunginhallitus Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena

Lisätiedot

Kaupunginhallitus, yleishallinto

Kaupunginhallitus, yleishallinto Kaupunginhallitus, yleishallinto Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2016-2019 2 Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016

Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 Yleishallinnon tulosalueen talousarvion käyttösuunnitelma 2016 1 Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: talous- ja hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa

Lisätiedot

Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät.

Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt tehtävät. KH 17.11.2014 302 1 (21) Kaupunginhallitus Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille

Lisätiedot

Kaupunginhallitus KH 20.10.2014 257

Kaupunginhallitus KH 20.10.2014 257 1 (18) Kaupunginhallitus KH 20.10. 257 Yleishallinto Vaalit Tilivelvolliset: hallintojohtaja Toiminta-ajatus Keskusvaalilautakunnan tehtävänä on hoitaa ylimpänä vaaliviranomaisena vaalilaissa sille määrätyt

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA

YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA Ympäristölautakunta pvm RAKENTAMISEN JA YMPÄRISTÖN VALVONNAN TULOSALUEEN VUODEN 2017 TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMA TULOSYKSIKKÖTASOLLA OSTOLASKUJEN

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Yleishallinnon talousarvion 2014 toteutuminen

Yleishallinnon talousarvion 2014 toteutuminen Yleishallinnon talousarvion 2014 toteutuminen 2 (24) Sisällysluettelo Kaupunginhallitus... 3 Yleishallinto... 3 Vaalit... 5 Luottamushenkilöhallinto... 6 Hallintopalvelut... 8 Maaseutupalvelut... 10 Henkilöstöpalvelut...

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 3.4.217 2 SISÄLLYSLUETTELO PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN TALOUSKATSAUS.. Väestö. 3 Työllisyys.. 3 TULOSLASKELMA.. 4 Toimintatuotot. 4 Toimintakulut.. 4 Valtionosuudet.. 4 Vuosikatetavoite

Lisätiedot

30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI

30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI 1 (5) 30 SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 360 VAPAA-AIKAPALVELUT 3600 NUORISOTOIMI Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos

Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos Tuotot/kulut Tammikuu-Joulukuu 2018 Toimintakatetilit Summatasot: Vastuualue 2017 Ta Ta+muutos 1001 Vaalit Tuotot 0 95 000 95 000 Kulut -85 119-135 247-135 247 Netto -85 119-40 247-40 247 1200 Ulkoinen

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA

SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Nuorisotoimi Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi tukee nuorten

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI TOUKOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2018 6kk = 50% Verotulojen kertymä Kunnallisverot 3 859 476 3 300 000 3 846 943 58,3 Kiinteistöverot 9 718 367 500 35 134 4,8 Yhteisöverot 533 625 382 500 356 007 46,5 Yhteensä

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta

Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta 1 (5) Talousraportti syyskuun lopun tilanteesta ja ennakkotietoa lokakuun lopun tilanteesta Väestö Työllisyys Lokakuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 736 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 585,

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 2/2017

Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 2/2017 1 (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 2/ KH 23.10. 338 2 (23) Kaupunginhallitus Yleishallinto Yleishallinto tulosalue 3 (23) Yleishallinto (tulosalue) Tilivelvolliset: kaupunginhallituksen jäsenet,

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

kk=75%

kk=75% 1 Talousarvion toteutuminen 01.01. - 30.09.2017 9 kk=75% Kokonaisuutena syyskuun lopun toteuma näyttää varsin hyvältä. Viime vuoteen verrattuna vuosikate on toteutunut noin 800 000 euroa paremmin ja tilikauden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö

Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö 1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA VAPAA-AIKAPALVELUT NUORISOTOIMI vastuuhenkilö: nuoriso-ohjaaja Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 1 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT JOHTAMINEN, OSAAMINEN JA HENKILÖSTÖ Tammi-heinäkuussa 1 on kirjattu henkilöstökuluja n., milj. euroa (, %) viimevuotista enemmän. Muutos johtuu työllistämistuella

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammilokakuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 23.11.2015 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

Talousraportti 6/ Väestö

Talousraportti 6/ Väestö 1 (6) Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 591 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 510, Nurmeksessa 7 828 ja Valtimolla 2 253 asukasta. Juuassa asui 4 911 henkilöä. Koko Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 1/2017

Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 1/2017 Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ 1 (23) Kaupunginhallituksen osavuosiraportti 1/ KH 19.6. Kiteen kaupunki Osavuosikatsaus 1-4/ 2 (23) Kaupunginhallitus Yleishallinto Yleishallinto tulosalue Kiteen

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus

TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus TALOUSARVIO 2018, TALOUSSUUNNITELMA -2021, kaupunginhallitus Käyttötalousosa Yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: hallinto- ja kehitysjohtaja Sinikka Malin TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 146 898 1 121 390 1

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Talouskatsaus

Talouskatsaus Salon kaupunki 235/00.04.01/2016 Talouskatsaus 2016-2017 Henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti Toiminnan ja talouden tasapaino Salon kaupungin toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HEINÄKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017

TP 2016 TA+MUUT. LTK 2018 Ero% 2017 541 NURMES Toiminto: - - 999 Kohde: - - 582 TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Projekti: - - 9891 5115 KAUPUNKIRAKENNEPALV. HALLINTO TP 216 TA+MUUT. LTK 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 36 36 HENKILÖSTÖKULUT -28

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS 1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus 1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 29.12.216 Tammi-marraskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI HUHTIKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 30.9.2016 Talous- ja hallinto-osasto 26.10.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.9.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Talousraportti 6/

Talousraportti 6/ 1 (5) Talousraportti kesäkuun lopun tilanteesta Väestö Toukokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22 003 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 725, Nurmeksessa 7 972 ja Valtimolla 2 307 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013

Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Kinnulan kunta, talousraportti 1-9/2013 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.8.2013 Kinnulan kunta 01-09/2011 01-09/2012 TA 2013 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-09/2013

Lisätiedot

Hall 8/ Liite nro 3

Hall 8/ Liite nro 3 Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammitoukokuu Tähän tarvittaessa otsikko 2015 Talousjohtaja Anne Arvola 22.6.2015 Koko kunta - Toteumavertailu Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen kuukausitoteuma

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80

TOIMINTAKATE , ,80 VUOSIKATE , ,80 Tulosyksiköt Ed. vuoden Ed. v käyttö tot % Talousarvio Toteutunut tot % muutos muutos 1.1.-31.3.2018 tilinpäätös vast.ajank. +muutos euro % 600 Pelastustoimi * Eläkekulut -41 733-9 996 24-40 383 0 0,00

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI ELOKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo Kaupunginhallituksen tuloskortin strategiset tavoitteet: 1. Elinvoima ja työpaikat Salon

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI MAALISKUU 216 KAUPUNKI/KONSERNI TOIMINTATUOTOT JA KULUT ELINVOIMA JA TYÖPAIKAT Perustetut ja lakanneet yritykset, Salo 216 215 214 213 212 211 tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu tammi-maaliskuu

Lisätiedot

Toimintakate , ,58-22,1

Toimintakate , ,58-22,1 Sairaanhoitopiiri yhteensä MK 1.1. - 31.12.2000 1.1. - 31.12.1999 Muutos Myyntituotot 1 638 734 148,85 1 539 127 273,53 Maksutuotot 103 910 751,60 105 268 535,84 Tuet ja avustukset 38 921 683,48 36 776

Lisätiedot

Talousraportti 8/

Talousraportti 8/ 1 (6) Talousraportti elokuun lopun tilanteesta Väestö Elokuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 21 831 henkilöä, joista Lieksassa asui 11 620, Nurmeksessa 7 930 ja Valtimolla 2 281 asukasta. Juuassa

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001010 TARKASTUSTOIMI (03) 4001 Henkilöstökulut -3.000-3.000-1.487,56-1.512,44 4300 Palvelujen ostot -9.410-9.410-7.825,56-1.584,44 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot

Lisätiedot

Talousarvion toteumaraportti..-..

Talousarvion toteumaraportti..-.. Talousarvion toteumaraportti..-.. 4kk = 33,3% Kokonaisuutena huhtikuun lopussa talousarvio on toteutunut taloudellisesti ja toiminnallisesti pitkälti arvion mukaisesti. Viime vuoteen verrattuna vuosikate

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot