NOPSA -toimintamallissa perheen osallisuus on monialaisen verkostotyön lähtökohta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "NOPSA -toimintamallissa perheen osallisuus on monialaisen verkostotyön lähtökohta"

Transkriptio

1 Ennaltaehkäisevän tuen ja intensiivisen työotteen toimintamalli nuorten palveluihin NOPSA -toimintamallissa perheen osallisuus on monialaisen verkostotyön lähtökohta KAPSERI II Osallisuuden helmet -seminaari Hämeenlinna Koulupsykologi, Kehittäjätyöntekijät Projektikoordinaattori Nopsa koordinaattori Tiina Siikaluoma ja Jaana Männikkö Jenni Kilpinen Tanja Kotilainen

2 NOPSA verkostoneuvottelussa lapsen mielipiteen selvittäminen korostuu Mun mielestä otettiin ihan hyvin (huomioon) ja sitten kysyttiin omia mielipiteitä. Se (lapsi) oli ihan kumminkin siinä ihan yhtälailla mukana --- ja sitten tosiaan kyseltiin --- omia näkemyksiä asiasta ja sai äänensä kumminkin kuuluviin siellä kun halus sitä sitten kertoo. (Vanhempi 1.) 2

3 NOPSA -verkostoneuvottelu toimii lapsen, nuoren ja kouluarjen tukena Ja koulusta tosiaan sitten mitä oon käyny niitten opettajien kanssa keskustelemassa ja ne laittaa kyllä viestiä mulle, niin seillä on ainakin menny ihan hyvin nytten. Nyt ainakin se yhteistyö --- sujuu, et justiin onkin sovittu, että jos jotain on, niin sitten ilmottaa mulle saman tien että pystyy puuttuun siihen --- semmosella reaaliajalle, ettei se tuu sitten muutaman kuukauden päästä. (Vanhempi 1.) 3

4 NOPSA -pilotoinnin tavoitteet Aikaisempi puuttuminen, pienemmät ongelmat, nopeammin käsittelyyn Palvelut tulevat asiakkaille tutuksi ja kynnys madaltuu Asiakkaan osallisuuden tunteen vahvistaminen (oma oivallus) asiakkaan motivaatio Madaltaa koulun kynnystä kutsua perhe koolle neuvotteluun Yhteisen palvelusuunnitelman tekeminen Yhteistyön sujuvuus ja yhdessä tekeminen Tilanteet voivat ratketa jo tapaamisen yhteydessä Lastensuojelu tarpeen väheneminen taikka asiakkuuden ennaltaehkäisy 4

5 NOPSA -toimintamallissa vanhemman rooli toimijana korostuu Niin että ne vanhemmat on vahvemmin toimijoita, eikä viranomaiset olisi vaan niitä toimijoita. Että jos se tulee se tieto sirpaleisena eri toimijoilta, niin sillon vanhemmat on sekasin siitä, että mitä tässä oikein pitäisi tehdä kun yksi sanoo tota ja toinen tätä. Että tästä saataisiin se kokonaisuus, sit se mitä vanhemmat tekee siellä kotona vapaa-aikana lastensa eteen. (Johtaja4) 5

6 NOPSA verkostoneuvottelussa lapsen mielipiteen selvittäminen korostuu Siellä kuunneltiin ja lapsi sai sanoa omat mielipiteensä. (Vanhempi3) Voi olla nuorelle tärkeä kokemus, että joku sanoo aikuiselle että kuunnellaan tämä, yhtä tärkeä näkökanta tähän asiaan ja kunnolla loppuun. (Työntekijä6) 6

7 Monialaisen verkostoneuvottelunmalli 1. Tutustuminen ja huolikierros (luonnos) Huolen kantaja pohjustaa tapaamisen ja koostaa tapaamisen kulkua, kiinnitetään huomiota voimavara- ja ratkaisukeskeisyyteen Lapselta, nuorelta ja perheeltä kysytään mitkä ovat huolet, haasteet ja tarpeet, joihin tukea toivotaan. Keskustellaan myös vahvuuksista 2. Tuen kierros Työntekijät kertovat tarjottavasta tuesta 3. Verkostoneuvottelun tavoitteen tarkennus ja yhteinen suunnitelma Tarkistetaan mihin lapsi, nuori ja perhe voivat ja haluavat sitoutua. Käydään yhteistä keskustelua asiasta eri näkökulmista Sovitaan jatkotyöskentelystä ja seurannasta Kuvataan lyhyen ja pitkän tähtäimen suunnitelmat selkeästi Sovitaan tietojen kirjaamisesta ja tiedottamisesta Laaditaan suunnitelma tapaamisten välisiin yhteydenpitoihin Käydään läpi kunkin toimijan vastuu Sovitaan vastuuhenkilöstä Kirjataan pääkohdat keskustelun kuluessa yhteiseen suunnitelmaan, jonka myös perhe saa 4. Verkostoneuvottelun päätös Käydään keskustelukierros ja palaute neuvottelun kulusta ja selvitetään vastasiko verkostoneuvottelu tarpeeseen ja tuliko lapsi, nuori ja perhe kuulluksi asiassaan? 7

8 NOPSA -verkostoneuvottelu luo huoltajalle kokonaiskuvaa lapsensa asiassa Et sit tuntuu jotenkin, että saa vähän itekkin sitä kuvaa. Että olihan se tietty hyvä, että siellä sai ---vaihdettua niitä mielipiteitä, että mitä on muut mieltä siitä, että on näin toimittu. Ja sitten oli tietty kun siellä oli sitten monelta taholta --- vähän --- sitä kokonaisuutta siinä sitten, ettei pelkästään yks osapuoli. (Vanhempi2) 8

9 NOPSA -verkostoneuvottelun seurantapalaveri lisää myös vanhemman ymmärrystä lapsensa asiassa Mun mielestä kuitenkin oli tosi hyvä sillain että kun oli se ensimmäinen palaveri, niin sitten on seurantapalaverikin, ettei vaan sillä lailla jätetty sillain, että joo katellaan, että tapahtuuks mitään. Että se oli mun mielestä nyt hyvä, että on sovittuna valmiiksi jo niinku se seuraava aika, että siihen mennessä katotaan että onks mitään tapahtunu muutoksia. (Vanhempi 2) 9

10 Nopsa palvelujen koordinoinnilla on pysytty järjestämään oikeanlaisia tukitoimia lapsen ja perheen arjessa Kaikki se mitä on sitten tullut tän Nopsan --- jälkeen nää tukitoimet ja muut, että niihin on --- selkeesti puuttuttu voimakkaammin nyt. Siellä oli aika paljon semmosia ketkä pysty siihen vaikuttamaan et se oli sellanen tiivis yhteistyöporukka --- monelta eri puolelta, että yks pysty hoitaan tota ja toinen tota ja niin sieltä rupes tuleen yhtä sun toista aikaa. (Vanhempi1) 10

11 Missä on onnistuttu osallisuuden näkökulmasta? Asiakkaat ovat olleet mukana arvioimassa toimintaa Asiakkaan suullinen palaute omassa prosessissaan, kirjalliset asiakaspalautteet, Bikva asiakashaastattelut eli käyttäjäkokemuksen kuuleminen ja hyödyntäminen päätöksenteon tukena Korostuneet, osallisuutta tukevat kehittämisen näkökulmat: Toimintamallin dialogisen sisällön tarkastelu Yhteistyön sujuvuus ja vanhemman rooli toimijana Lapsen ja nuoren mielipiteen kuulemisen ensisijaisuus Informaation tasapuolisuus, suunnitelmallisuus ja konkreettisuus Kouluarjen tuki Monialaisen verkoston palvelujen koordinointi ja ylisektoraalinen johtaminen Korostuneet osallisuuden toteumat ja odotetut vaikutukset: Yksilölliset tukitoimet Luottamus ja sitoutuminen Rohkaistuminen ja aktivoituminen yhteistyöhön ja ymmärryksen rakentuminen omassa asiassa Vaikutusmahdollisuuksien lisääntyminen 11

12 Huomioitavaa jatkossakin: Kuka määrittelee ja miten taataan yksilöllinen, oikea-aikainen ja riittävä varhainen tuki? 12

13 Yhteystiedot Jaana Männikkö Projektikoordinaattori Hämeenkyrön kunta Härkikuja Hämeenkyrö Tiina Siikaluoma Kehittäjätyöntekijä Tanja Kotilainen Kehittäjätyöntekijä Yhteistyössä: Jenni Kilpinen Koulupsykologi, Nopsa koordinaattori

HUOLIPALAVERIMALLI: 1 HUOLIPALAVERIMALLI

HUOLIPALAVERIMALLI: 1 HUOLIPALAVERIMALLI I S K E E H U P OLI stm.fi/kaste HU 1 rhain a v i s k e a puhe n varhain! a t t o a annatta önkin päästää k i l o u H styöh i e t h y näin 13 isivut 20 THL nett Antaa tukea varhaiseen puuttumiseen voimavaraja

Lisätiedot

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi

Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi - strategiasta käytäntöön 28.2.2013 Jaana Jokinen, Lapin Poske 28.2.2013 Jaana Jokinen 1 Lapset Puheeksi -neuvonpito Toiminnallinen verkostotyön

Lisätiedot

Lapset puheeksi -menetelmä

Lapset puheeksi -menetelmä Taustaa Työmallia alettiin tutkia ja kehittää osana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Toimiva lapsi & perhe -hanketta Siirtyi ylläpidettäväksi Suomen Mielenterveysseuralle (lokilistat) Menetelmä on alun

Lisätiedot

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena

TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena TUEXI lasten, nuorten ja perheiden tukena Turun alueen koordinaattori Karoliina Kallio KM ja Salon ja Paimion koordinaattori Sirpa Stenström sosiaaliohjaaja Miten nuori ohjautuu toimintaan? Kunnan ammattilainen

Lisätiedot

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla

Perheesi parhaaksi - toimintamalli. Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla Perheesi parhaaksi - toimintamalli Yhteistä työtä perheen parhaaksi Kangasalla Ollaan rohkeampia ottamaan asioita puheeksi, kuunnellaan herkällä korvalla perhettä, etsitään ratkaisuja ja tehdään entistä

Lisätiedot

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku

LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta

Lisätiedot

Lapsen/Nuoren kysymykset

Lapsen/Nuoren kysymykset PALAUTE LASTENSUOJELUTARPEEN SELVITYKSESTÄ 2015 Lastensuojelun työntekijät ovat selvittäneet perheenne mahdollista lastensuojelun tarvetta. Lastensuojeluntarpeen selvityksen tavoitteena on arvioida lapsen

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?

Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen

Lisätiedot

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön

Käsitteitä omasta työstä omaan työhön Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Käsitteitä omasta työstä omaan työhön 1 LÄHTÖKOHTAINEN LUOTTAMUS LAPSEN TODELLISTUMINEN 2 Lähtökohtainen luottamus Luottamusta asiakkaaseen ja siihen, että

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta

Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista

Lisätiedot

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä

Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,

Lisätiedot

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke

Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke 2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta

Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta Haluan itse päättää asioista niin pitkälle kuin se on mahdollista - Vammaisten lasten kokemuksia ja ideoita osallisuudesta Projektisuunnittelija Heli Ronimus, Espoon kaupunki Osallisuuden varmistaminen

Lisätiedot

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen.

Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 Kunnallisen päivähoidon laatukyselyjen tulokset kevät 2009 Lapsen oma arvio päivähoidosta Päiväkodissa parasta on leikkiminen. 23.10.2009 1 Ketkä käyttivät ja missä yhteydessä? Kysely tehtiin

Lisätiedot

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa

Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen

Lisätiedot

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Työhyvinvointi. Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa. Heli Heikkilä ja Laura Seppänen. Työterveyslaitos www.ttl.fi Työhyvinvointi Aktiivista toimijuutta ja valintoja verkostossa Heli Heikkilä ja Laura Seppänen ESIMERKKI 1: Raideliikenteen hallinta 1/2 Liikenneohjaajasta kalustonkäytönohjaajaksi Liikenteenohjaus ei

Lisätiedot

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa

Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia

Lisätiedot

aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa

aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa aikuinen kysyy ja kyl lapsikin sit kertoo. Lapsen osallisuuden vahvistaminen arjessa ja heitä koskevassa päätöksenteossa Lapsen osallisuus työryhmä SOS-lapsikyläyhdistys SOS-Lapsikylän tehtävä Perustehtävä

Lisätiedot

KP OTE. Opinnoista töihin

KP OTE. Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT

ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT 29.11.2018 Saara Hanhela, Terhi Venäläinen Timoteus Mikkonen, Vilma Paasonen 26 Maakunnan vaikuttamistoimielimet Maakuntahallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja

Lisätiedot

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA

NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA NUORTEN PAAVO KUNTOUTUSOHJAUS NUORTEN PAAVO- KUNTOUTUKSESSA TOIMIJAT: OULUN KAUPUNGIN SOSIAALITYÖ, OSNA JA NUORTEN YSTÄVÄT SOSIAALITYÖLLÄ ASIAKKUUDEN HALLINTA KOKO PROSESSIN. VERKOSTOISSA MUKANA KAUPUNGIN

Lisätiedot

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman

Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Miten sulla menee? Oulussa halutaan kuulla lapsia ja nuoria. Susanna Hellsten Arto Willman Oppilaiden puhetta hyvinvoinnista Siksi en viittaa paljon mutta olen kehittynyt siinä ja en välitä vaikka moititaankin

Lisätiedot

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON

LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON LAPSIVAIKUTUSTEN ARVIOINTI HAASTAA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEON Lapsiystävällisen kunnan rakennuspalikat seminaari 16.-17.8.2018 Pikku-Syöte Kati Honkanen, projektipäällikkö, Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

stm.fi/kaste NOPSA -TOIMINNAN KÄSIKIRJA Nopeasti Monialaisesti Asiakaslähtöisesti KASPERI II Nopsa-käsikirja

stm.fi/kaste NOPSA -TOIMINNAN KÄSIKIRJA Nopeasti Monialaisesti Asiakaslähtöisesti KASPERI II Nopsa-käsikirja stm.fi/kaste NOPSA -TOIMINNAN KÄSIKIRJA Nopeasti Monialaisesti Asiakaslähtöisesti KASPERI II 1 Käsikirja on työstetty KASPERI II 29.8.2013 -osahankkeessa NOPSA -TOIMINNAN KÄSIKIRJA Kirjoittajat Taitto

Lisätiedot

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR

OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI

VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan

Lisätiedot

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat

Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Pohdintaa osallisuuden arvosta: Case turvallisuuskahvilat Harri Raisio & Alisa Puustinen DDI T&K-päivä 9.11.2016, Vantaa TURVALLISUUSKAHVILA Ketterä tapa osallistaa laaja joukko ihmisiä yhteiseen keskusteluun

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl

Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön. Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Ajankohtaiskatsaus lainsäädäntöön Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 9.5.2014, Hämeenlinna Salla Pyykkönen, Kvtl Muutosten aika Taustalla eri lainsäädäntömuutoksien tarpeisiin Ajattelutapa muutos tarve

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU

Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU Sosiaalisen kuntoutuksen valtakunnallinen kehittämishanke SOSKU 6.6.2018 Rovaniemi Jarno Karjalainen SOSKU-hanke www.thl.fi/sosku SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

Yhdessä työskentelyn tarve, tahto ja taito. VIP-verkosto, Raasepori Tiina Vormisto, palveluesimies, verkostokoordinaattori

Yhdessä työskentelyn tarve, tahto ja taito. VIP-verkosto, Raasepori Tiina Vormisto, palveluesimies, verkostokoordinaattori Yhdessä työskentelyn tarve, tahto ja taito VIP-verkosto, 12.3.2019 Raasepori Tiina Vormisto, palveluesimies, verkostokoordinaattori DIALOGINEN VERKOSTOTYÖ YHDESSÄ TYÖSKENTELY Asiakas/työntekijä mukana

Lisätiedot

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja

Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Kuntien työskentelyn purku Maarit Kairala esosiaalityön maisterikoulutus -hanke, projektipäällikkö/ yliopisto-opettaja Maarit Kairala marit.kairala@ulapland.fi Miten kunnat varautuvat kansalliseen tietojärjestelmään?

Lisätiedot

Mentorointi. KYS/Kliiniset henkilöstöpalvelut Kliiniset sihteeripalvelut. 21.5.2014 Kirsi Kivimäki

Mentorointi. KYS/Kliiniset henkilöstöpalvelut Kliiniset sihteeripalvelut. 21.5.2014 Kirsi Kivimäki Mentorointi KYS/Kliiniset henkilöstöpalvelut Kliiniset sihteeripalvelut 21.5.2014 Kirsi Kivimäki Mentorointi-työryhmä aloitti 6/2013 kokoontunut n. kerran kuussa jäseninä: palvelupäällikkö Arja Konttinen

Lisätiedot

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Vertaiset ja kokemusasiantuntijat toipumisen ja kuntoutumisen tukena Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena -miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut,

Lisätiedot

Kuvastin ASIAKASPEILI

Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin menetelmänä Kohteena asiakastyön sisällölliset kysymykset ja työn reunaehdot Menetelmä on kehitetty työntekijän tueksi Vahvistaa yksilöllisen asiantuntijuuden kehittymistä

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry

Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville klo 11-15, Kuopio RAPORTTI. Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry Mielen supervoimat foorumi verkkoperuskoulua käyville 29.5.2018 klo 11-15, Kuopio RAPORTTI Hanna-Leena Niemelä ja Christine Välivaara Pesäpuu ry TEEMAT KOULUNKÄYNTI - koulunkäyntiä helpottavat ja vaikeuttavat

Lisätiedot

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief

MIEPÄ -kuntoutusmalli. Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari Amira Bushnaief MIEPÄ -kuntoutusmalli Paljon tukea tarvitsevien palveluprosessit ja rakenteet Pohjois-Suomessa seminaari 15.1.2014 Amira Bushnaief MIEPÄ RAY:n rahoittama kehityshanke vuosina 2003-2010 Oulun kaupungin

Lisätiedot

Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä

Arviointi asiakkuuden alussa. - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Arviointi asiakkuuden alussa - Lastensuojelutarpeen arviointi päihdeperheissä Myyrmäen vastaanottotiimi - Aloitti toimintansa 1.1.2010 - Johtava sosiaalityöntekijä, 5 sosiaalityöntekijää, 3 sosiaaliohjaajaa

Lisätiedot

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Työpaja. MDFT-terapeuttina sosiaali- ja terveyspalveluissa. MDFT-terapian vaikuttavuus ja yhteistyön merkitys nuorten kanssa työskentelyssä

Työpaja. MDFT-terapeuttina sosiaali- ja terveyspalveluissa. MDFT-terapian vaikuttavuus ja yhteistyön merkitys nuorten kanssa työskentelyssä Työpaja MDFT-terapeuttina sosiaali- ja terveyspalveluissa MDFT-terapian vaikuttavuus ja yhteistyön merkitys nuorten kanssa työskentelyssä Jenni Hovila Jyväskylän nuorisovastaanotto Outi Makkonen Eksote

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN

KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II RIIKKA PYYKÖNEN KALLIO-KAMPIN KEHITTÄMISHETKI KOULUT JA LASTENSUOJELU KEHRÄ II 25.9.2012 RIIKKA PYYKÖNEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KANSALLINEN KEHITTÄMISOHJELMA (KASTE). STM TAVOITTEENA: Hyvinvointi- ja terveyserot

Lisätiedot

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää?

Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Sosiaalinen osallisuus mitä se on ja miten sitä voi edistää? Osallisuus osana arkea 19.3.2019 Veera Laurila, Sokra-koordinaatiohanke Osallisuus on Ihminen kokee olevansa merkityksellinen osa kokonaisuutta.

Lisätiedot

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa

Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Lisätiedot

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo

NUORTEN OSALLISUUS. Seija Saalismaa projektikoordinaattori. Lasten Kaste- Lappi ja Kuusamo NUORTEN OSALLISUUS LASTENSUOJELUN KEHITTÄJÄNÄ Seija Saalismaa projektikoordinaattori 1 Lainsäädäntö velvoittaa lasten ja nuorten osallisuuteen 2 Perustuslain 6 3 mom. määrää, että lapsia on kohdeltava

Lisätiedot

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori

Vanhemmuuden tuen reseptikirja. Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori Vanhemmuuden tuen reseptikirja Pohjois-Pohjanmaan LAPE Marjut Parhiala, aluekoordinaattori > Lisää > alatunniste: lisää oma nimi Vanhemmuus on terveen psyykkisen kasvun kasteluvesi (kasvuntuki.fi) Reseptikirjan

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA

SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva

Lisätiedot

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä

Kehrä II -kehittämishanke. Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä Kehrä II -kehittämishanke Myyrmäen ja KivA:n varhaiskasvatuksen laajennettu johtoryhmä 25.9.2012 KASTE-ohjelma Kaste-ohjelman tavoitteena on, että: I. Hyvinvointi- ja terveyserot kaventuvat ja II. Sosiaali-

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p

Lisätiedot

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA

LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA LÄHISUHDEVÄKIVALTA PERHEISSÄ LAPSEN NÄKÖKULMA MITÄ VOIMME TEHDÄ? VIRANOMAISYHTEISTYÖN PARANTAMINEN, KOSKA: SELVITYS PERHE- JA LAPSENSURMIEN TAUSTOISTA VUOSILTA 2003-2012: YKSI SELVITYKSESSÄ HAVAITTU SELKEÄ

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla

Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Hoitojakso nuorisopsykiatrian osastolla Nuori ja vanhemmat Lähettävä taho: Perusterveydenhuolto Erikoissairaanhoito Yksityislääkäri Hoidontarpeen arviointi Huolen herääminen ja yhteydenotto Hoidontarpeen

Lisätiedot

Liikkuvaa tukikeskuspalvelua

Liikkuvaa tukikeskuspalvelua Liikkuvaa tukikeskuspalvelua Prosessikuvaus Räätälöityä palvelua asiakkaan tarpeisiin Petra Parikka, projektityöntekijä/konsultoiva sairaanhoitaja Vammaispalveluhanke Henkilön omassa ympäristössä toteutettava

Lisätiedot

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä

Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Etsivän nuorisotyön asiakkaana olleiden nuorten käsityksiä etsivästä nuorisotyöstä Ei tarvinnut yksin muistaa tehdä kaikkea, kun oli joku sanomassa että sun pitää tehdä tuo ja tuo Pro gradu tutkimus Oulun

Lisätiedot

Ehkäisevä lastensuojelu tuhannen taalan paikka

Ehkäisevä lastensuojelu tuhannen taalan paikka Ehkäisevä lastensuojelu tuhannen taalan paikka Päivi Sinko, Helsingin yliopisto, Koulutus ja kehittämiskeskus Palmenia Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Turku 12.10.2010 Päivi Sinko www.helsinki.fi/yliopisto

Lisätiedot

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus

Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren

Lisätiedot

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja

Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja Kinnula, Pihtipudas ja Viitasaari elinvoimapaja 2.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Asumista Neliapilassa ja Metsälinnassa

Asumista Neliapilassa ja Metsälinnassa 1 Asumista Neliapilassa ja Metsälinnassa KVPS Tukena Oy Neliapilan palvelukoti Päivi Karlström Metsälinnan asumispalvelut Taru Liimatta 2 KVPS Tukena Oy VISIO: Kehitysvammaisen tai erityistä tukea tarvitsevan

Lisätiedot

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17

I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa. Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Sisällys Alkusanat...5 I Kasvattajana muuttuvassa maailmassa Matti Rimpelä Kasvatuskaaoksesta yhteiseen ymmärrykseen...17 Kasvatuksen ammattilaisten erityinen tehtävä...19 Lapsen kehittyminen aikuiseksi...21

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus

Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Helsinki 14.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä: Osallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Tuula Ekholm ( LKU) Osallistava kehittämistyö Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistaa kaikkia

Lisätiedot

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ

LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Lapsuus tässä ja nyt. Valtakunnalliset Lastensuojelupäivät 7.-8.10.08 Jyväskylässä Alaseminaari Lasten osallisuus ja toimijuus tutkimuksen näkökulmasta LAPSEN OSALLISUUS JA SUOJELU SOSIAALITYÖNÄ Tiina

Lisätiedot

asiakaslähtöinen kehittämisorientaatio Timo Toikko, Seinäjoen AMK

asiakaslähtöinen kehittämisorientaatio Timo Toikko, Seinäjoen AMK Järjestelmäkeskeinen vs. asiakaslähtöinen kehittämisorientaatio sosiaali- ja terveysalalla Teemu Rantanen, Laurea Timo Toikko, Seinäjoen AMK Mitä on kehittämistoiminta? Kehittäminen on tällä hetkellä työelämän

Lisätiedot

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)

Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena

Lisätiedot

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela

Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela -kahdenkin kohtaamisessa verkosto mukana suhteissa. perhesuhteet,muut ammattilaiset jne -monitasoiset pulmat-moniasiakkuus,monet toimijat asiakkaan ympärillä -palvelujen

Lisätiedot

Osallisuussuunnitelma

Osallisuussuunnitelma Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää

Lisätiedot

Uusi lastensuojelulaki

Uusi lastensuojelulaki 1 Uusi lastensuojelulaki, STM 2 Valmisteluvaiheet Lastensuojelulain kokonaisuudistustyöryhmä 5.1.2005 31.3.2006 Asiantuntijoiden kuuleminen keväällä 2005 Lastensuojelun kehittämisohjelman kehittämisehdotukset

Lisätiedot

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta

OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta OSALLISUUDEN JOHTAMINEN Marianna Kokko ja Susanna Grönberg Lopen kunta 21.11.2018 2 MITÄ ON OSALLISUUS? viitekehys, THL työpaperi 33/2017 Käsitettä on kutsuttu sateenvarjokäsitteeksi, joka kokoaa näkökulmia

Lisätiedot

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi

Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...

Lisätiedot

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin

Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Koulutusmateriaali haastaviin kasvatuskumppanuus kohtaamisiin Korostetaan yhteisöllisiä ja yhteiskunnallisia näkökohtia kasvatuksessa ja ihmisen kehityksessä Painopiste yksilön kiinnittymisessä yhteiskuntaan

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE Pippuri KOHTAAMISPAIKKATOIMINNAN KEHITTÄMINEN ERI ASIAKASRYHMIEN TARPEET HUOMIOIDEN OHJELMA:

Pirkanmaan LAPE Pippuri KOHTAAMISPAIKKATOIMINNAN KEHITTÄMINEN ERI ASIAKASRYHMIEN TARPEET HUOMIOIDEN OHJELMA: Pirkanmaan LAPE Pippuri Kohtaamispaikkatoiminnan kehittämistyöryhmä Maahanmuuttaja- ja monikulttuurisuuspalveluiden kehittämistyöryhmä Yhteiskokous 7.6.2018 klo 9-12, Nalkalan Setlementtitalo KOHTAAMISPAIKKATOIMINNAN

Lisätiedot

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta

Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1

Lisätiedot

PERHEKESKUS. ohjeistus työntekijöille

PERHEKESKUS. ohjeistus työntekijöille PERHEKESKUS ohjeistus työntekijöille SISÄLTÖ VERKOSTOITUVA PERHEKESKUS 3 1 NEUVOLAN ASIANTUNTIJARYHMÄ 4 2 LAPSEN VERKOSTORYHMÄ 6 3 ALUEELLINEN VERKOSTORYHMÄ 7 4 ESIKOULUIKÄISEN OPPILASHUOLTO 9 4.1 Yksilökohtainen

Lisätiedot

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki

Lisätiedot

Kun sä olet poissa kurssilta

Kun sä olet poissa kurssilta Kun sä olet poissa kurssilta Kun sä olet poissa kurssilta, soita tai kirjoita viesti. Anteeksi, mä en voi tulla tänään kurssille, koska mä oon sairas. mulla on flunssa. mun vatsa on tosi kipeä. mun lapsi

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta

Lisätiedot

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala

Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena. terveydenhoitaja Johanna Moilala Hyvinvointineuvola oululaisen perheen tukena terveydenhoitaja Johanna Moilala Mikä on hyvinvointineuvola? Hyvinvointineuvolan ideana on toimia kuin pienten kuntien palveluiden; saman katon alla, josta

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.

Lisätiedot

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI

MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI MONITOIMIJAISEN PERHETYÖN PILOTOINTI Pohjois-Savon LAPE yhteiskehittämispäivä 18.4.2018 Laura Nyyssönen, Kuopion kaupunki Päivi Malinen, ISO MISTÄ ON KYSE? Osana maakunnan Lape-muutosohjelmaa ja lastensuojelun

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

IDEA-projekti. II koulutus Tampereen yliopisto

IDEA-projekti. II koulutus Tampereen yliopisto IDEA-projekti II koulutus 3.-4.5.2018 Tampereen yliopisto Twitter: @IDEAchildrights @UniTampere #lapsenoikeudet Co-funded by the Rights, Equality and Citizenship (REC) Programme of the European Union Toimiva

Lisätiedot

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Tutkimuskysymykset Mitä / millaista tukea vanhempi on saanut / kokenut tarvitsevansa

Lisätiedot

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta

KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta KASPERI II hankkeen Osallisuuden helmet seminaari 22.5.2013 Terveiset Lasten Kaste osaohjelmasta Arja Hastrup Kehittämispäällikkö Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten, nuorten ja lapsiperheiden palveluja

Lisätiedot

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO

LASTENSUOJELU LOIMAALLA ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO LASTENSUOJELU LOIMAALLA 2017 - ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ SEKÄ SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISET PALVELUT - AVO- JA SIJAISHUOLTO - JÄLKIHUOLTO ENNALTAEHKÄISEVÄ TYÖ - Jo peruspalveluissa tulisi tehdä valtaosa ennaltaehkäisevästä

Lisätiedot

Yhteistyöstä voimaaasiakkaan. kumppanuus. Hyvinvointiseminaari OULU. Anne-Maria ja Johanna

Yhteistyöstä voimaaasiakkaan. kumppanuus. Hyvinvointiseminaari OULU. Anne-Maria ja Johanna Yhteistyöstä voimaaasiakkaan ja auttajan kumppanuus Hyvinvointiseminaari 23.4.2012 OULU Anne-Maria ja Johanna KUMPPANUUS Tekemällä kumppanuutta yli rajojen, toimialojen rajojenkin, on tulevaisuuden toimintatapa.

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot