LUONNOS PUIJON NATURA-ALUEEN HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA

Transkriptio

1 LUONNOS PUIJON NATURA-ALUEEN HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMA Kuopion kaupunki ja Pohjois-Savon ELY-keskus 2016

2 - 2 - Sisällys Tiivistelmä JOHDANTO HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA Aineisto ja menetelmät Ohjausrymä Osallistaminen SIJAINTI JA MAANKÄYTTÖVARAUKSET PUIJON MAANKÄYTÖN HISTORIA Maanomistusvaiheet ja asutushistoria ALUEEN LUONTO Maisema Pienilmasto Puusto Lahopuusto Luontotyypit ja kasvillisuuden yleispiirteet Uhanalaiset luontotyypit Puijon luonnonsuojelualueen kasvit, sienet ja eläimet Kasvit Sienet Eläimet PUIJO LUONNONSUOJELUALUEENA PUIJO NATURA KOHTEENA Natura-luontotyypit ja direktiivilajit Hankkeiden ja suunnitelmien arviointi LUONNONSUOJELUALUEEN HOITO JA KÄYTTÖ Lähtökohdat ja tavoitteet Osa-aluejako Luonnontilainen alue Luonnonhoitoalue Urheilualue Matkailupalvelualue Luonnonhoito Puistometsä Lehdot... 42

3 Perinneympäristöjen hoito Metsänhoito ulkoilureittien ja luontopolkujen varsilla Asuinalueisiin rajoittuvat metsät Lajiston hoito Haitallisten vieraslajien torjunta Luonnonsuojelualueeseen rajoittuvat metsät Ulkoilu-, virkistys- ja matkailukäyttö Suunnistus Maastopyöräily Uudet virkistyskäyttömuodot Muut käyttömuodot Merkintä ja opastus Opetuskäyttö SEURANTA JA TUTKIMUS Luontotyyppien seuranta Tutkimus LÄHTEET Liitteet 1 Puijon Natura- ja luonnonsuojelualue 2 Puijon luonnonsuojelualueet ja maanomistus 3 Puijon Puijonsarven osayleiskaava 4 Kulttuuriperintö ja muinaismuistot 5 Nykyinen ulkoiluverkosto ja palveluvarustus 6 Kallioperä 7 Maaperä 8 Puuston ikäjakauma 9 Kuusi Puijolla 10 Puulajivaltaisuus 11 Lehtipuusto 12 Harmaaleppä 13 Lahopuusto 14 Kasvillisuus 15 Valtakunnallisesti uhanalaiset ja silmälläpidettävät lajit 16 Alueellisesti uhanalaiset ja harvinaiset kasvilajit 17 Luontodirektiivilajit 18 Natura-luontotyypit 19 Osa-aluejako 20 Maastopyöräreitit ja suunnistusrastien rajoitusosat 21 Puijon (I) luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräykset 22 Puijon (II) luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräykset 23 Puijon (III) luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräykset 24 Puijon Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelman toimenpideosa

4 - 4 - Tiivistelmä Luonnonsuojelulla on pitkät perinteet Puijolla. Ensimmäinen, hieman yli 60 hehtaarin laajuinen suojelualue perustettiin Puijolle jo vuonna 1928, yhtenä maamme ensimmäisistä luonnonsuojelualueista. Tällä hetkellä Puijon luonnonsuojelualueen pinta-ala on noin 208 hehtaaria, mistä suurin osa kuuluu EU:n Natura-verkostoon. Natura-verkoston avulla suojellaan eurooppalaisen luonnon monimuotoisuutta. Verkosto turvaa luontodirektiivissä määriteltyjen luontotyyppien ja lajien elinympäristöjä. Kuusivaltaiset luonnonmetsät ja lehdot ovat Puijon keskeisimmät luontotyypit. Puijon Natura-alueesta noin 60 % on luontotyypiltään lehtoa ja noin 15 % luonnonmetsää. Myyränporras, hajuheinä, idänlehväsammal ja korpihohtosammal ovat lajeja, joiden esiintymispaikkoja Puijolla Natura-verkosto suojelee. Luonnonsuojelualueiden rauhoitusmääräysten mukaan hoidon ja käytön yksityiskohdista päätetään hoito- ja käyttösuunnitelmassa. Ensimmäinen hoito- ja käyttösuunnitelma hyväksyttiin vuonna Nyt on kyse suunnitelman tarkistamisesta. Suunnitelman valmistelun aikana on laajasti kuultu sidosryhmiä ja toteutettu nettikysely Natura-alueen hoidosta ja käytöstä. Kyselyn tuloksia on käytetty hyväksi suunnitelmaa valmisteltaessa. Natura-alue on jaettu neljään osa-alueeseen, joista laajin on luonnontilaisena säilytettävä alue. Luonnonhoitoalueella, josta pääosa sijaitsee vanhalla luonnonsuojelualueella, voidaan tehdä erilaisia hoitotöitä metsämaiseman tai luonnonarvojen säilyttämiseksi. Suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet voidaan toteuttaa maanomistajien ja Pohjois-Savon ELYkeskuksen hyväksyttyä suunnitelman. Suunnitelma on toimenpideosaa lukuun ottamatta voimassa toistaiseksi. Toimenpideosa on voimassa 10 vuotta hyväksymisen jälkeen. Luonnonsuojelualueen kasviston ominaispiirteisiin kuuluu vaateliaiden lehtolajien runsaus. Lehtolajeista esimerkiksi lehtoleinikki, lehtopähkämö ja jänönsalaatti ovat eteläisiä kasvilajeja, jotka kasvavat Puijolla levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Myyränporras ja hajuheinä puolestaan edustavat mantereista, levinneisyydeltään itäistä kasvistoainesta. Puijo on myös EU:n alueella vain Itä-Suomessa tavattavan idänlehväsammalen merkittävin esiintymisalue. Lajin tiedetään esiintyvän ainakin 30 eri paikassa luonnonsuojelualueella. Puijon sammallajisto on muutoinkin hyvin tutkittu, ja tiedossa useita uhanalaisia lajeja. Lehdot ja lahopuu ovat useille lajeille merkittävä elinympäristö. Puijon luonnonsuojelualueen sienilajistoa ei ole selvitetty kattavasti. Parhaiten tunnetaan kääpälajisto, joka on monipuolisin Puijon laen luoteispuolella (ns. aarnialue), Satulannotkossa ja Kokonmäellä. Luonnonsuojelualueella kasvaa seitsemän valtakunnallisesti uhanalaista tai silmälläpidettävää kääpälajia sekä useita vanhojen kuusi- tai mäntymetsien ilmentäjälajeja. Varsinaisten aarniometsälajien harvinaisuus kertoo Puijon metsien hyötykäytön historiasta (mm. kaskeaminen) sekä merkittävistä katkoksista ja muutoksista puuston lahoamiskehityksessä. Lahopuun lisääntymisen ja sen laadun paranemisen seurauksena lahopuusta riippuvainen sienilajisto monipuolistuu ja Puijon merkitys uhanalaisten lahottajasienten kasvupaikkana todennäköisesti kasvaa. Puijo on merkittävä alue metsälinnuston kannalta. Alueen vanhoissa metsissä pesii vuosittain vaihtelevasti monia harvalukuisia lajeja, kuten pikkusieppo, idänuunilintu, pohjantikka ja mustapääkerttu. Vanhojen, lahopuustoisten metsien ikääntymisen myötä Puijon linnustonsuojelullinen merkitys tulee kasvamaan. Puijon luonnonsuojelualueen liito-oravahavainnot keskittyvät selänteen reunaosiin, erityisesti paikkoihin, missä on runsaasti lehtipuustoa. Selänteen sisäosien vanhoista kuusikoista ei ole liito-

5 - 5 - oravahavaintoja. Puijon suojelualueen vanhat metsät pienine aukioineen ovat suotuisaa ympäristöä erityisesti isoviiksisiipalle, joka suosii Suomen lepakkolajeista selvimmin vanhoja metsiä. Muista nisäkkäistä ei ole vanhaa pikkunisäkässelvitystä lukuun ottamatta tutkittua tietoa, vaan havainnot niistä perustuvat muun retkeilyn ohella tehtyihin satunnaishavaintoihin. Hyönteisistä tunnetaan parhaiten kovakuoriaiset ja perhoset. Kokonaisuudessaan Natura-alueen hyönteislajisto on kuitenkin puutteellisesti tunnettu Puijo on Kuopion suosituin virkistysalue. Ulkoilijoita varten on rakennettu kattava ulkoilureitistö, joka on talvisin hiihtäjien käytössä. Luonnonsuojelualueella kiertävät noin 2 kilometrin mittaiset Puijon, Konttilan ja Kokonmäen luontopolut. Jokamiehen oikeudella voi Puijolla kävellä, hiihtää, marjastaa ja sienestää. Huonosti kulutusta kestävissä lehdoissa suositellaan kuljettavaksi vain polkuja pitkin. Suunnistusta, maastopyöräilyä ja ratsastusta on rajoitettu, jotta arvokas lehtokasvillisuus alueella säilyisi. Tässä työssä on keskitytty pääasiassa Natura-alueen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen ja luontoarvojen turvaamiseen. Mahdolliset liikunta-, ulkoilu- ja matkailukäytön kehittämiseen tähtäävät suunnitelmat ja toimenpiteet tulee suunnitella erikseen ja ne tulee hyväksyttää Pohjois-Savon ELY-keskuksella. 1. JOHDANTO Puijo kuuluu valtioneuvoston Natura 2000-verkostoon luontodirektiivin mukaisena SAC-alueena (FI ). Euroopan yhteisöjen luontodirektiivi pyrkii edistämään luonnon monimuotoisuuden säilymistä ja suojelemaan alueita, joilla on luontodirektiivin mukaisia luontotyyppejä ja sen liitteen II lajien elinympäristöjä. Luontodirektiivin mukaan SAC-alueille voidaan tarvittaessa laatia hoito- ja käyttösuunnitelmia, jotka koskevat erityisesti näitä alueita tai liittyvät muihin kehityssuunnitelmiin. Puijon Natura-alueesta noin 60 % on luontotyypiltään boreaalista lehtoa (9050) ja noin 15 % boreaalista luonnonmetsää (9010). Lehdot ovat kasvillisuudeltaan edustavia ja lajistoltaan runsaita. Lehdoissa esiintyy lisäksi useita harvinaisia ja/tai luontodirektiivin liitteessä II mainittuja kasvilajeja. Luonnonmetsiä luonnehtii järeä ja iäkäs kuusivaltainen puusto. Lehdot ja luonnonmetsät eivät ole aivan luonnontilaisia metsien aikaisemmasta talouskäytöstä johtuen. Natura-alue sijaitsee Kuopion kaupunkikeskustan välittömässä läheisyydessä ja on suosittua virkistysaluetta. Virkistyskäyttö näkyy metsissä mm. tiheänä polkuverkostona ja paikoin kasvillisuuden kuluneisuutena. Hoito- ja käyttösuunnitelma on laadittu koko Puijon 208 hehtaarin laajuiselle luonnonsuojelualueelle, josta 171 hehtaaria on Natura-aluetta. Nämä alueet muodostavat luonnonsuojelullisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Suunnittelualueella on kolme luonnonsuojelulailla rauhoitettua yksityismaiden luonnonsuojelualuetta. Tässä suunnitelmassa Puijon luonnonsuojelualueella tarkoitetaan näiden rauhoitettujen alueiden muodostamaa kokonaisuutta. Alue on Kuopion kaupungin ja Kuopion evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän omistuksessa. Sen kokonaispinta-ala on noin 208 ha. Jokaisella luonnonsuojelualueella on omat rauhoitusmääräyksensä. Hoito- ja käyttösuunnitelmassa esitetään Puijon luonnonsuojelualueen nykytila, hoidon ja käytön tavoitteet, hoitomenetelmät ja seurantaohjelma. Suunnitelma käsittää myös ulkoilu- ja virkistyskäyttöön soveltuvien reittien sijoittumisen alueelle. Alue on jaettu hoidon ja käytön perusteella neljään osa-alueeseen, joista tässä suunnitelmassa käsitellään lähinnä luonnonvaraista aluetta ja luonnonhoitoaluetta. Koska kyseessä on Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelma, on suunnitelmaa laadittaessa kiinnitetty erityistä huomiota luontodirektiivin liitteessä I mainittujen luontotyyppien ja liitteessä II mainittujen lajien säilymiseen alueella.

6 - 6 - Luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräysten mukaan hoidon ja käytön yksityiskohdista päätetään alueen hoito- ja käyttösuunnitelmassa. Tässä suunnitelmassa esitetyt toimenpiteet voidaan toteuttaa maanomistajien ja Pohjois-Savon ELY-keskuksen hyväksyttyä suunnitelman. Suunnitelma on toimenpideosaa lukuun ottamatta voimassa toistaiseksi. Toimenpideosa on voimassa 10 vuotta hyväksymisen jälkeen. Luonnonsuojelualueelle suunnitellut toimenpiteet ja käyttömuodot, joita ei ole mainittu tässä suunnitelmassa, tulee hyväksyttää erikseen Pohjois-Savon ELY-keskuksessa. Tämä suunnitelma perustuu Pohjois-Savon ympäristökeskuksen vuonna 2004 hyväksymään Puijon Natura-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmaan. Suunnitelmaa on päivitetty lähinnä luontotietojen osalta. Suunnittelutyötä on ohjannut työryhmä, johon ovat kuuluneet maanomistajien, Pohjois-Savon ELY - keskuksen, Metsähallituksen luontopalveluiden ja Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistyksen edustajat. 2 HOITO- JA KÄYTTÖSUUNNITELMAN LAADINTA 2.1 Aineisto ja menetelmät Luonnonsuojelualueen luontoa koskeva tieto on koottu pääosin seuraavien, alueelta tehtyjen selvitysten ja tutkimusten pohjalta. Täydellisinä tiedot julkaisuista ja selvityksistä löytyvät kirjallisuusluettelosta. Kasvisto ja kasvillisuus, sienet: Fagerstén, R. 1985: Puijon - Puijonsarven alueen putkilokasvisto. Fagerstén, R. 2002: Uhanalaiset sammallajit. Fagerstén, R. 2005: Puijon selänteen lehtisammalet. Kuopion kaupunki 2000: Puijon Natura-alueen tarkastelu. Metsähallitus luontopalvelut 2005: luonnonsuojelualueiden luontotyyppi-inventointi Myllynen, A. 1993: Poukama-Päiväranta. Kasvillisuuskuviot/kasvillisuuskartta. Renvall, P. 1999: Kuopion Puijon Pihlajanharjun ja ympäristön kääpälajistoselvitys. Renvall, P. 2003: Kuopion Puijon aarnialueen kääväkäslajistosta. Renvall, P., Fagerstén, R., Knuutinen, J., Vainio. O.: 2002: Kuopion katoava kasvimaailma. Takala, T. 2012: Luonnonhoito-LIFE sammalkartoitus Puijon laen luonnonhoitoalueilla Tuovinen, J. 1979: Kasvillisuustyypit Puijon-Puijonsarven alueella. Tiedot idänlehväsammalesiintymistä perustuvat Reino Fagersténin vuonna 2002 antamiin kasvupaikkatietoihin sekä vuosina 2002 (Fagerstén ja Pohjamo), 2013 (Riitta Ryömä) ja 2015 (Turkka Korvenpää) tehtyihin idänlehväsammalkartoituksiin. Hajuheinäesiintymiä (Kirsi Nisula 1999, Outi Vainio 2012) ja myyränporrasta (Outi Vainio 2002, 2012) koskevat tiedot perustuvat uhanalaisten kasvilajien maastolomaketietoihin. Jari Kärkkäinen on tarkistanut kasvisto- ja kasvillisuustietoja maastokäynnein vuoden 2000 kesä-syyskuussa. Luonnonsuojelualueen kasvillisuutta ja luontotyyppejä koskevat tiedot perustuvat pääasiassa Metsähallituksen luontopalvelujen tekemään luontotyyppi-inventointiin. Luontotyyppi-inventoinnissa kerätään tietoa suojelualueiden keskeisistä luontotyypin rakennetta ja luonnontilaisuutta kuvaavista ominaisuuksista kuten puustosta ja kasvillisuustyypeistä. Kasvillisuustyypit ovat Metsähallituksen luontotyyppiinventointiohjeen (Metsähallitus 2010) sekä Alasen ym. (1996) mukaiset Puusto: Suunnittelualueen elävä ja kuollut puusto kartoitettiin vuonna 2002 (Matti Välimäki). Puustotiedot on päivitetty Metsähallituksen luontotyyppi-inventoinnin yhteydessä vuonna Tällöin puustokuviokar-

7 - 7 - tasta tuli aiempaa pienipiirteisempi, mikä selittää erot vuosien 2002 ja 2005 puustotiedoissa ja kartoissa. Inventoinnin tulokset on esitetty suunnitelmassa soveltuvin osin. Lahopuusto: Rundgren, E. 2014: Puijon luonnonsuojelualueen lahopuuselvitys syksyllä 2014 Rundgren, E. 2014: Puijon koealaverkoston näkyvöittäminen kesällä 2014 Eläimistö: Biström, O. ym. 1998: Puijon vanhojen metsien kovakuoriaiset. FCG Planeko Oy. 2008: Puijon liito-oravaselvitys. Kauppinen, J. ja Ukkonen, M. 1982: Puijon pesimälinnusto. Kettunen, J., Lappalainen, H. Jokela, J., Kelo, M Puijon vanhojen metsien kovakuoriaiset. Seurantapyynti 2007 Ruokolainen, K. 1995: Puijon itärinteen linnusto Ruokolainen, K. 2000: Lintuhavaintoja Puijon alueelta Tuomainen, J. 1989: Puijon pikkunisäkäsfauna Vauhkonen, M Kuopion Puijon pesimälinnustoselvitys 2003 Vauhkonen, M. & Routasuo, P Pesimälinnuston linjalaskennat Kuopion Puijolla vuonna Vihervaara, P. ja Virtanen, T. 2006: Puijon ja Karhonsaaren lepakkokartoitus. Kulttuuriperintö: Tenhunen, T. 2012: Puijon Natura- ja luonnonsuojelualue. Kulttuuriperintöinventointi 2012 Maankäyttö: Alueen aikaisempaa maankäyttöä ja maisemaa koskevat tiedot perustuvat vanhaan kartta-aineistoon ja Kuopion kulttuurihistoriallisen museon aineistoon (mm. vanhat valokuvat). Ulkoilureittien ja polkujen kuluneisuus on arvioitu vuonna 2002 (Välimäki 2002). 2.2 Ohjausrymä Suunnittelutyötä on ohjannut työryhmä, johon ovat kuuluneet: Lea Pöyhönen Kuopion kaupunki Seppo Jauhiainen Kalle Ruokolainen " Timo Perätie Jukka Kettunen Kuopion luonnontieteellinen museo Outi Vainio " Arto Kosunen Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savo, Kuopion evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän edustaja Anne Grönlund Pohjois-Savon ELY-keskus Maaret Väänänen Metsähallitus, luontopalvelut Paula Hyvönen Kuopion Luonnon Ystäväin Yhdistys Lisäksi valmistelun loppuvaiheessa mukaan on kutsuttu Kuopion kaupungin hyvinvointipalveluiden edustajana toiminut palvelupäällikkö Hannu Pöllä.

8 Osallistaminen Alueen käyttäjien, asukkaiden ja muiden tahojen kuuleminen on tärkeä osa hoidon ja käytön suunnittelua. Hoito- ja käyttösuunnitelman laadintavaiheessa kuultiin alueen yrittäjiä, urheiluseuroja, harrastajatahoja sekä Hyvinvoinnin edistämisen palvelualueen edustajia. Keskusteluissa esille nousseita teemoja olivat muun muassa Puijon lakialueen pysäköinti ja epäsiisteys, tien varren puuston raivausten tarve, hevosajoreitti Konttilan ja Puijon laen välillä, hyppyrimäkien tuulensuojaus, uuden hissin rakentaminen, maastopyöräilyreitit, ulkoilureittien varsien puuston hoito ja urheilualueen siivottomuus. Esitetyt toimenpiteet edellyttävät erillissuunnitelmia sekä erillisrahoitusta. Esityksiä ei ole käsitelty tai arvioitu tässä hoito- ja käyttösuunnitelmassa, mutta niihin voidaan palata erillissuunnitteluvaiheessa. Kävijäkysely Keväällä 2015 toteutettiin luonnonsuojelualueen hoitoa ja käyttöä koskeva kävijäkysely. Sähköinen Harava-kysely oli avoinna kaupungin verkkosivuilla yhden kuukauden ajan. Kyselyyn oli mahdollista vastata myös paperilomakkeilla, joita oli saatavissa kaupungin tiedotuspisteissä. Vastauksia saatiin 388 kappaletta, joista 379 sähköisesti. Kyselyssä selvitettiin, mitä Puijo merkitsee siellä kävijöille ja kuinka luonnonsuojelualuetta tulisi kävijöiden mielestä hoitaa. Kysymykset painottuivat neljään osa-alueeseen: yleinen luontosuhde, suhde Puijoon, ulkoilureitit ja luontopolut sekä luonnonsuojelualueen hoito. Karttojen avulla tiedusteltiin mielipaikkoja, suosikkireittejä, korjattavia kohteita ja luontohavaintoja. Kyselyn tuloksia on käytetty hyväksi hoito- ja käyttösuunnitelman laadinnassa. Kyselyn tuloksista on tehty erillinen raportti. Vastaajien luontosuhteen tärkeimpiä osatekijöitä olivat metsäntuntu, luonnontilaisuus, rauha ja hiljaisuus sekä kauniit maisemat. Puijolla liikkumisen koettiin vaikuttavan hyvinvointiin paitsi parantamalla fyysistä kuntoa myös rauhoittamalla ja elvyttämällä, vähentämällä stressiä, irrottamalla ajatukset arjen huolista ja lisäämällä myönteisiä tunteita. Puijossa kiehtoivat maisemat, monipuoliset liikunta- ja ulkoilumahdollisuudet, vanhat metsät, luonnonkauneus ja hiljaisuus. Luonnonsuojelualueen hoidosta kysyttäessä lähes 90 % vastaajista piti luonnon monimuotoisuuden turvaamista tärkeänä. Väittämän vanha metsä kuuluu Puijolle kanssa samaa tai jokseenkin samaa mieltä oli 85 % vastaajista. Lahopuun Puijon ulkoilureittien lähimaisemaan oli valmis hyväksymään noin 80 % vastaajista. Myös vieraslajien leviämisen estämistä Puijon metsiin pidettiin hyvin yksimielisesti tärkeänä. Metsän luonnontilaisuuden koettiin lisäävän liikkumisen riemua ja nautintoa Puijolla. Tämän väittämän kanssa samaa tai jokseenkin samaa mieltä oli noin 70 % kyselyyn vastanneista. Talvikävelyreittejä Puijolle kaipasi 75 % vastanneista. Maastopyöräily Puijon luonnonsuojelualueella jakoi mielipiteet melko tasan kannattajiin ja vastustajiin Suhde muihin Puijoa koskeviin viimeisimpiin suunnitelmiin Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt vuonna 2010 Puijon virkistysmetsien hoito- ja käyttösuunnitelman. Suunnitelma perustui laajaan tutkimusaineistoon ja asukkaiden sekä alueen toimijoiden kuulemiseen. Päätöksessään valtuusto hyväksyi Puijon virkistysmetsien metsänhoidon periaatteet sekä useita muita Puijon alueen kehittämiseen liittyviä toimenpiteitä. Pisimmällä valmistelussa on Natura-alueelle sijoittu-

9 - 9 - va Puijon Vanhan koulun ja Ala-Antikkalan välille laadittu hiihtolatusuunnitelma, minkä valmistelu on kuitenkin vielä kesken. Lisäksi kaupunginvaltuusto edellytti, että Konttilan - Antikkalan- Puijon tornin alueen käytön kehittämisehdotusten osalta laaditaan vaihtoehtoisia jatkosuunnitelmia, joita koskevat ehdotukset käsiteltiin kaupunginvaltuustossa vuonna 2012 (kuva 1). Kuva 1. Puijon tavoitesuunnitelma / idealuonnos Esitetyt toimenpiteet sijoittuvat suurelta osin Natura-alueen ulkopuolelle ja edellyttävät erillissuunnitelmia sekä erillisrahoitusta, joten niitä ei käsitellä tai arvioida tässä hoito- ja käyttösuunnitelmassa. Yleisellä tasolla suunnitelmien luonnonsuojelualueeseen kohdistuvia vaikutuksia on kuitenkin tarkasteltu taulukossa 9 sivulla 36.

10 Puijon urheilulaakson kehittämissuunnitelma on valmistunut vuonna Suunnitelman toimenpideehdotukset ja niiden vaikutukset kohdistuvat hiihtohissin uusimista lukuun ottamatta pääosin luonnonsuojelualueen ulkopuolelle. 3 SIJAINTI JA MAANKÄYTTÖVARAUKSET Puijon Natura-alue sijaitsee Kuopion keskustan tuntumassa, Kuopionniemen pohjoisosassa (kuva 2). Kuopionniemellä on myös useita muita lehtojen ja metsien suojelun kannalta tärkeitä Natura-alueita (liite, lisätään). Kuva 2. Suunnittelualueen sijainti. Puijon Natura-alue koostuu kahdesta, pinta-alaltaan lähes samankokoisesta osa-alueesta (liite 1). Alueista eteläisempi ulottuu Puijon laen ympäristöstä Peipposenrinteelle ja Antikkalan rinteen eteläosiin. Pohjoinen osa-alue käsittää Kokonmäen ja Satulanotkon ympäristöineen. Puijon lakialueen ympäristöön, Kuopion kaupungin maille perustettiin luonnonsuojelualue (63 ha) vuonna Pohjois-Savon vuonna 1980 vahvistettuun seutukaavaan suojelualueiksi (SU1) merkittiin myös Satulanotkon alue (Pohjois-Savon seutukaavaliitto 1978). Suojelualueita ympäröivät osat osoitettiin virkistyskäyttöön (VI-1). Satulanotkon ja Antikkalanrinteen lehdot (41,7 ha) ovat mukana lehtojensuojelutyöryhmän (1988) mietinnössä ja valtioneuvoston vuonna 1989 vahvistamassa lehtojensuojeluohjelmassa (liite 1). Vuonna 1989 vahvistetussa ja Puijon selänteen osalta pääosin edelleen voimassa olevassa Puijo - Puijonsarven osayleiskaavassa luonnonsuojelulailla perustettaviksi luonnonsuojelualueiksi (SL-1) varattiin Antikkalanrinteen lehto ja sen eteläpuolelle rajautuva Peipposenrinne sekä Satulanotkon-Kokonmäen alue (liite 2). Kuopion keskeisen kaupunkialueen yleiskaavassa suojelualuevaraukset ovat vahvistetun osayleiskaavan mukaiset (Kuopion kaupunki 2001). Puijo sisältyy Suomen Natura 2000-verkostoehdotukseen luontodirektiivin mukaisena SCI-alueena (valtioneuvoston päätös ). Puijon Natura -aluerajaus on pääosin osayleiskaavan suojelualuevarausten (SL, SL-1) mukainen. Natura-alueella on kolme luonnonsuojelulain (1996/1096) mukaista yksityismaiden luonnonsuojelualuetta (liite 3): - Puijo I (63 ha), perustettu , omistaja: Kuopion kaupunki - Puijo II (42 ha), perustettu , omistaja: Kuopio kaupunki - Puijo III (103 ha), perustettu , Natura-alueella 78 ha, omistaja: Kuopion evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä

11 Puijo sisältyy valtioneuvoston päätökseen (1995) valtakunnallisesti merkittävistä maisema-alueista. Puijo on mukana myös uudessa, tällä hetkellä lausunnoilla olevassa esityksessä valtakunnallisista maisemaalueista 4 PUIJON MAANKÄYTÖN HISTORIA 4.1 Maanomistusvaiheet ja asutushistoria Puijon alue kuului 1500-luvun puolivälistä lähtien etelästä Satulanotkoon saakka Kuopion maaseurakunnan suurpappilan maihin. Puijonsarvi oli Julkulan kappalaisen maita. Lähimmät torpat sijaitsivat 1700-luvulla Inkilänmäellä. Puijolla oli 1800-luvulla kaksi torpparitilaa, Antikkala ja Konttila. Peipposenrinteen eteläosassa oli lisäksi Mäenpään ja Pihlajaharjulla Rahulan vuokratilat. Torpparitiloista muutama itsenäistyi 1920-luvulla. Vuonna 1927 Puijon lakialue ympäristöineen siirtyi seurakunnalta vaihtokaupalla Kuopion kaupungin omistukseen. Maanvaihdossa seurakunta sai kaupungilta Poukaman maa-alueen. Nykyinen maanomistus muotoutui luvuilla, kun Kuopion kaupunki osti Puijon ja Kokonmäen tilat. Kokonmäen tilan (43,8 ha) maat sijoittuvat Pieni-Valkeisen rannalle, Kokonmäen itärinteelle, Pihlajaharjulle ja Antikkalanrinteelle. Kokonmäen tila on muodostettu 1980-luvulla pikkutiloista yhdistämällä. Kuopion evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä omistaa alueella kaksi tilaa, jotka sijaitsevat Satulanotkon-Kokonmäen alueella ja Peipposenrinteellä. 4.2 Kaskeaminen, peltoviljely ja laiduntaminen Puijolla tiedetään poltetun kaskia jo 1620-luvulla. Vuonna 1776 laaditussa kartassa Puijon - Puijonsarven alue on merkitty suurimmaksi osaksi "hyväksi kaskimaaksi". Puijon rinteillä on vielä löydettävissä kaskiraunioita ja nauriskuoppia muistona kaskikaudesta (liite 4). Kaskeamisesta on kuitenkin jo niin kauan, että selvät merkit sen vaikutuksista esim. kasvillisuuteen ovat suurelta osin jo hävinneet (Tenhunen 2012). Pappilan pellot ulottuivat Peipposenrinteen eteläosaan saakka, yksi erillinen peltolohko sijaitsi Peipposenrinteellä. Pappilan peltoja ja niittyjä oli raivattu myös Iso Valkeisen rannalle ja Pihlajaharjun notkoihin. Laskettelurinteen eteläpuolella entisen torpan ympärillä on ollut niittyjä. Pellot ovat sittemmin pensoittuneet ja metsittyneet. Puijon metsiä on laidunnettu yleisesti vielä 1900-luvun alkupuolella. Laidunnus katsottiin käyttömuodoksi, joka oli syytä kieltää vuonna 1928 perustetun luonnonsuojelualueen rauhoitusmääräyksissä. 4.3 Tie- ja polkuverkoston kehittyminen Puijolle rakennettiin ensimmäinen kärrytie vuosina Kärrytie oli kehno, mutkainen ja jyrkkä. Puijon entisen koulun länsipuolelta lähtevä ns. Puijon vanha tie rakennettiin vuosina Puijon nykyinen tie rakennettiin vuosina osittain vanhan tien päälle. Ensimmäiset polut syntyivät torppien pelto- ja niittylohkojen välille. Polut toimivat liikkumisväylinä pitkälti luvuille saakka. Uusia polkuja alkoi syntyä erityisesti luvuilla, jolloin lähi-

12 alueiden rakentaminen lisäsi alueen virkistyskäyttöä voimakkaasti. Alueen nykyinen polku- ja ulkoiluverkosto on tiheä (liite 5). Puijon maja ja tornit Ensimmäinen Puijon torni rakennettiin vuonna 1856 raatimies C. R. Dahlström toimesta. Torni oli puurakenteinen ja sen korkeus oli noin 16 metriä. Samalla rakennettiin pieni vahtitupa, jota laajennettiin kahdella kamarilla matkailijoita varten vuonna Puijolle rakennettiin uusi pyöreä kivitorni vuonna Ensimmäinen ns. Dahlströmin torni purettiin ja sen paikalle rakennettiin vuonna 1907 Puijon Pirtti. Pirttiä laajennettiin vuonna 1936, jonka jälkeen se on tunnettu nimellä Puijon Maja. Puijon Majaa on korjattu vuonna Puijon majaa laajennettiin hotellin majoitusosalla 1980-luvun puolivälissä. Strömbergin kivitorni purettiin vuoden 1963 lopulla. Puijon nykyinen 75 metrin korkea näkötorni avattiin yleisölle vuonna Tornissa toimii nykyään 100 asiakaspaikan ravintola, kahvila ja matkamuistomyymälä. Nykyään Puijon lakialueella käy noin matkailijaa vuodessa. Puijon hyppyrimäet, laskettelurinne ja kelkkailumäki Puijon ensimmäinen hyppyrimäki rakennettiin 1910-luvulla Peipposenrinteelle. Kuopion kaupunki rakennutti vuonna 1928 uuden hyppyrimäen Puijon tornin luoteispuolelle. Puijon 90 metrin suurmäki valmistui vuonna 1949 ja sen viereen 50 metrin harjoitusmäki vuonna Nykyinen 120 metrin suurmäki rakennettiin vuonna Harjoitusmäki (K50) purettiin 1980-luvulla. Puijon laen länsipuolella sijaitse nykyään edellä mainitun K120 hyppyrimäen lisäksi K90, K64, K28 ja K16 hyppyrimäet. Puijon laskettelurinne raivattiin vuonna Ensimmäinen hiihtohissi rakennettiin vuosina ja nykyinen hiihtohissi vuonna Antikkalanrinteen laskettelurinne raivattiin keskelle lehtoaluetta vuonna Suomen ensimmäinen kelkkamäki avattiin Puijolle vuonna Kelkkamäki noudatti ns. vanhaa Puijon tietä. Tien alaosaan tehty lähes 200 metriä pitkä kaarre on vieläkin nähtävissä maastossa. Alakaarteen sisäpuolelle rakennettiin kelkkapaviljonki kahvilaksi ja kelkkojen säilytystilaksi. Kelkkailu loppui vuonna 1931, jolloin olivat viimeiset kilpailut. Paviljonki purettiin luvun puolivälissä. Paviljongin kivijalka löytyy maastosta. Puijolla järjestetään mm. pohjoismaisten hiihtolajien merkittäviä kansallisia ja kansainvälisiä kilpailuja. Ulkoilu- ja virkistyskäyttö Puijon alue on keskeisen sijaintinsa vuoksi kuopiolaisille merkittävä ulkoilu- ja virkistysalue. Hiihtämisen, hölkkäämisen, kävelyn ja maastopyöräilyn lisäksi alueella suunnistetaan paljon. Aluetta käyttävät suunnistukseen erityisesti koululaisryhmät. Puijolla käydään jossain määrin myös marjastamassa ja sienestämässä. Kuopion kaupunki on vuodesta 1974 lähtien rakentanut alueelle ulkoilu- ja virkistyskäyttöön sopivia ulkoilureittejä ja polkuja. Ulkoilureittien rakentaminen on muutamin paikoin heikentänyt alueen luonnonsuojelullista arvoa. Näin on käynyt erityisesti Satulanotkossa, missä reitit ympäröivät Satulanotkon yläja keskiosaa joka puolelta. Ainoastaan Kokonmäellä sekä Peipposenrinteellä ulkoilureittien aiheuttaman reunavaikutuksen merkitys on vähäinen. Ulkoilureittejä on myös kunnostettu, mikä lisää niiden houkuttelevuutta ja vähentää luonnon kulumista reitistön ulkopuolella.

13 Laaja virkistyskäyttö näkyy tiheänä polkuverkostona ja kasvillisuuden kulumisena. Metsänhoitotoimet ja viime vuosien runsaat tuulenkaadot ovat osaltaan vaikuttaneet polkuverkoston muodostumiseen. Helppokulkuisissa metsissä on hyvä näkyvyys ja polkuja syntyy runsaasti. Puijolla on kolme luontopolkua, Puijon polku, Kokonmäen kierto ja Konttilan kierto. Polut ovat noin kahden kilometrin pituisia. Luonnonsuojelualueen eteläosassa kiertävä Puijon polku on otettu käyttöön jo 1970-luvulla. Muut luontopolut ovat valmistuneet 2000-luvulla. Polut on merkitty maastoon maalimerkeillä. Luontopolut ovat paikoin hyvin kuluneita. 5 ALUEEN LUONTO 5.1 Maisema Puijon maiseman suurmuodot ovat ruhjevyöhykkeiden ja mannerjään kulkusuunnan vuoksi selvästi luode-kaakko suuntaisia. Yli 230 metriä merenpinnan ja 150 metriä Kallaveden pinnan yläpuolelle kohoavan Puijon maisemallinen merkitys Kuopion kaupunkikuvassa on huomattava. Puijon selänteen jylhät piirteet hallitsevat maisemaa Kuopioon etelästä tai pohjoisesta saavuttaessa sekä Kallavedeltä katsottuna. Puijo sisältyy valtioneuvoston päätökseen (1995) valtakunnallisesti merkittävistä maisema-alueista (Maisema-aluetyöryhmä 1992). Puijon laki ja sieltä avautuvat maisemat ovat tunnettu luonnonnähtävyys ja kansallismaisemaamme. Luonnonsuojelualueen metsäkuvaa luonnehtivat vanhat, tasaikäiset rinnekuusikot. Alueen eteläosassa on kookkaita männiköitä, vain muutamin kohdin lehtipuut ovat vallitsevia. Vaihtelua maisemaan tuovat rehevät puronotkot ja pienialaiset suot. Pienmaisemaa leimaavat monin paikoin erityyppiset ulkoiluväylät. Maisema on kasvillisuuden ja eläimistön ohella ollut tärkeä Puijon (I) luonnonsuojelualueen perustamiseen vaikuttanut tekijä. 5.2 Kallio- ja maaperä Kallioperän pääkivilaji on graniittigneissi, joka edustaa vanhinta kallioperää maassamme (liite 6). Kapea, lähes pohjois-eteläsuuntainen kvartsiittijuotti lävistää graniittigneissin alueen länsipuolelta. Kvartsiittijuottiin liittyvät pienialaiset amfiboliittiesiintymät. Aivan Puijon laen tuntumassa on tonaliittipahku ja sen eteläpuolella graniittiesiintymä. Amfiboliitti on Puijon kivilajeista emäksisin ja mineraalikoostumukseltaan kasvillisuuden kannalta edullisin. Maaperä on pääosin moreenia, joka peittää kalliomuotoja ohuena kerroksena (liite 7). Moreenipeite on erityisen ohut (alle metrin) luonnonsuojelualueen eteläosan lounaisrinteellä ja Kokonmäen laella. Kallionpaljastumia on muutamin paikoin lakialueilla. Turvetta on pienialaisesti notkopaikoissa. Pihlajaharju on moreenikumpu- ja selännemuodostuma. Maaperä on hiekkamoreenia. Pihlajaharjun hiekkamuodostumat ovat Suursaimaan rantavoimien synnyttämiä rantakerrostumia. Vanhemmissa tutkimuksissa Pihlajaharjun hiekkakerrostumat tulkittiin postglasiaaliseksi muodostumaksi ja Pihlajaharju osaksi Puijon itäpuolitse kulkevaa harjujaksoa. Puijon mäkien lakiosat jäivät mannerjään sulaessa vedenkoskemattomiksi. Näiden supra-akvaattisten osien moreeni sisältää kaikenkokoisia aineksia. Veden alla olleesta sub-akvaattisesta moreenista hienoin aines on huuhtoutunut pois. Jääkauden jälkeisen Itämeren ensimmäisen merivaiheen (Yoldiameri) rannan lohkarekivikot ja rantamuodostumat ovat syntyneet noin 140 metrin (mpy) korkeudelle (Eronen

14 ). Pihlajanharjun koillisrinteeltä, noin 100 metrin (mpy) korkeudella, on Muinais-Saimaan edustavia huuhtoutumiskivikoita (liite 9). 5.3 Pienilmasto Puijon pienilmastossa on suuria eroja alueen topografiasta johtuen. Alueella on sekä paisteisia rinteitä että kosteita ja kylmiä notkoja. Pienilmastoon vaikuttaa luode-kaakkosuuntainen Puijon-Puijonsarven selänne, joka jakaa Puijon alueen lämpöoloiltaan kahteen osa-alueeseen. Lounaiset rinne- ja lakialueet saavat enemmän lämpöä kuin koilliset notkoalueet, jolla myös lumi viipyy keväisin kauemmin. 5.4 Puusto Puijon luonnonsuojelualuetta luonnehtivat vanhat metsät. Eteläosassa metsät ovat laajalti yli 150- vuotiaita, paikoin lähes 200-vuotiaita. Pohjoisosassa metsä on jonkin verran nuorempaa ja hyvin tasaikäistä; pääosa puustosta on vuotiasta. Alle 60-vuotiaita metsiä luonnonsuojelualueella on hyvin vähän. Nuorimmat metsät sijaitsevat Kokonmäellä, Puijon laen pohjoispuolella ja luonnonsuojelualueen luoteisosassa (liite 8, taulukko 1). Kuusi on vallitseva puulaji lähes kaikkialla luonnonsuojelualueella (liitteet 9 ja 10, taulukko 2). Mäntyvaltaisia metsiä on lähinnä Puijon laen eteläpuoleisilla rinteillä. Pienialaisia lehtimetsiä on Kokonmäellä, Antikkalanrinteellä, Peipposenrinteellä sekä Rypysuon pohjoispuolella. Lehtipuuta on yleisesti ottaen runsaammin luonnonsuojelualueen pohjoisosassa (liite 11). Haapaa, raitaa ja järeää pihlajaa kasvaa niukasti sekapuuna. Harmaaleppävaltaisia metsiköitä on entisille pelloille ja niityille syntyneissä metsissä (liite 12). Pieniä pihlajia kasvaa alikasvoksena runsaasti koko alueella. Aiemmat metsänhoitotoimet ja mm. viime vuosisadan polttopuun keräily näkyvät edelleen Puijon selänteen puustorakenteen yksipuolisuutena. Vaikka luonnonsuojelualueen viimeisimmistä laajemmista metsänhoitotöistä on kulunut jo useita kymmeniä vuosia, puusto on edelleen melko tasaikäistä ja lehtipuiden osuus luonnontilaiseen metsään verrattuna pieni. Puijon vanhaa luonnonsuojelualuetta hoidettiin aarnialuetta lukuun ottamatta vuosituhannen vaihteeseen saakka puistometsänä. Luonnonsuojelualue on vähitellen kehittymässä puustoltaan luonnontilaisen kaltaiseksi. Lahopuun määrä on lisääntynyt huomattavasti suojelualueella sen jälkeen kun myrskypuiden järjestelmällinen pois korjaaminen lopetettiin 1990-luvulla. Luonnontilaisimmat metsäalueet sijaitsevat Puijon laen luoteispuolella (ns. aarnialue), Kokonmäen rinteillä ja Pihlajanharjulla. Luonnonsuojelualueen havupuusto on lievästi tai kohtalaisesti harsuuntunutta (Välimäki 2002, Rundgren 2014). Harsuuntuneimmat puut sijaitsevat alueen eteläosassa, missä puut ovat myös iäkkäimpiä.

15 Taulukko 1. Luonnonsuojelualueen valtapuusto ikäluokittain Puijon luonnonsuojelualueen valtapuusto ikäluokittain (ha) v. 9, v v v. 20,2 19,2 20, v. 45, v. 49, v v. 17,9 16, v v. 0,3 1,4 0,0 10,0 20,0 30,0 40,0 50,0 60,0 Puijon luonnonsuojelualueen eteläosan valtapuusto ikäluokittain (ha) v. 9, v v. 19,2 20, v. 16, v. 19, v. 3, v. 0, v. 9, v. 1, v. 0,3 0,0 5,0 10,0 15,0 20,0 25,0

16 Puijon luonnonsuojelualueen pohjoisosan valtapuusto ikäluokittain (ha) v v v. 0,0 0,0 0, v. 3, v. 25, v. 46, v. 17, v. 7, v v. 0,0 0,0 0,0 5,0 10,0 15,0 20,0 25,0 30,0 35,0 40,0 45,0 50,0 Taulukko 2. Puijon puuston kokonaistilavuudet vuoden 2005 mittausten perusteella puulaji m3 % kuusi % mänty % rauduskoivu % harmaaleppä % hieskoivu % haapa % pihlaja % raita % tuomi 64 0 % tervaleppä 23 0 % vaahtera 1 0 % metsälehmus 0 0 % yhteensä 83728

17 Lahopuusto Puijon luonnonsuojelualueella on kuollutta puuta vuonna 2014 tehdyn selvityksen (Rundgren 2014) mukaan keskimäärin 27,3 m 3 /ha, kun sitä vuonna 2002 oli 8,5 m 3 /ha (Välimäki 2002). Kuolleen puun määrä näyttääkin jopa kolminkertaistuneen 12 vuodessa (liite 13). Kuolleesta puusta pystypuita on 11 m 3 /ha ja maapuita 16,3 m 3 /ha. Suurin osa kuolleesta puusta on kuusta. Mänty- ja lehtilahopuuta on niukasti (taulukko 7). Lahopuun määrä ja laatu vaihtelee kuitenkin paljon luonnonsuojelualueen eri osissa. Runsaimmin lahopuuta on vanhalla luonnonsuojelualueella, keskimäärin m 3 /ha, paikoin jopa m 3 /ha. Kokonmäellä, Satulanotkossa ja Peipposenrinteellä lahopuuta on monin paikoin m 3 /ha. Vähiten lahopuuta on alueen luoteisosassa ja Antikkalan golf-kentän eteläpuolella (alle 10 m 3 /ha). Luonnontilaisiin kuusivaltaisiin metsiin verrattuna lahopuun määrä on Puijon luonnonsuojelualueellakin edelleen vähäinen. Yli 160 vuotta vanhoilla kuusivaltaisilla lehtomaisilla kankailla kuollutta puuta on keskimäärin 94,5 m 3 /ha (Raunio 2008). Puijon kanssa samoilla leveysasteilla sijaitsevissa, vastaavan ikäisissä ja samanlaisten kasvupaikkojen luonnontilaisissa metsissä Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä lahopuuta on m 3 /ha (Siitonen ym. 2001). Pääosa lahopuusta on syntynyt viimeisen 40 vuoden aikana, aktiivisen metsänhoidon loputtua, ja lahopuun laatu on luonnontilaiseen metsään verrattuna edelleen yksipuolista (taulukko 8). Maapuista suurin osa on melko äskettäin kaatuneita järeitä kuusia. Pisimpään (vähintään 60 vuotta) metsähoitotoimilta välttyneeltä aarnialueeltakin puuttuvat mm. kookkaat lehtilahopuut. Tulevaisuudessa lahopuun määrä kasvaa luontaisesti Puijon luonnonsuojelualueen kaikissa osissa. Iäkkäät kuuset heikentyvät vähitellen ja kaatuvat myrskyissä. Kaatuneiden kuusten synnyttämien aukkojen taimettuessa lehtipuun määrä kasvaa. Puustorakenteen monipuolistuessa ennen pitkää myös lehtilahopuun määrä lisääntyy.

18 Taulukko 3. Kuollut puusto puulajeittain (m 3 /ha), pystypuu maapuu yhteensä kuusi 7,0 12,5 19,5 hieskoivu 1,4 2,1 3,4 mänty 1,4 0,3 1,6 harmaaleppä 0,8 0,4 1,2 pihlaja 0,1 0,4 0,5 raita haapa metsälehmus 0,1 0,2 0,6 0,2 0 0,7 0,2 0,2 yhteensä 11,0 16,3 27,3 Taulukko 4. Kuollut puusto lahoasteen mukaan (m 3 /ha). lahoaste Yhteensä pystypuu 7.2 2,2 1,5 0,1 0 11,0 maapuu 3,2 6,9 3,5 1,2 1,5 16,3 Yhteensä 10,4 9,1 5,0 1,3 1,5 27,3 Lahoasteluokat: 1 puuainekseltaan kova 2 melko kova 3 melko pehmeä 4 runko pehmennyt 5 hyvin pehmeä 5.5 Luontotyypit ja kasvillisuuden yleispiirteet Puijo sijaitsee eteläboreaalisen kasvillisuusvyöhykkeen pohjoisosassa (Ahti ym. 1968, Kalliola 1973). Alue kuuluu Kuopion eli Pohjois-Savon lehtokeskukseen, joka on Järvi-Suomen tärkein lehtokasvillisuuden esiintymisalue (mm. Kaakinen 1982). Puijon lehdot muodostavat yhden laajimmista ja arvokkaimmista lehtokokonaisuuksista Pohjois-Savossa. Puijolla lehtokasvien ja -kasvillisuustyyppien esiintymiseen vaikuttavat pääsiassa huuhtoutumaton maaperä ja edullinen pienilmasto. Puijon selänne ja erityisesti sen itään antava rinne tarjoaa edulliset olosuhteet lehtokasvillisuudelle. Maaperä on vaateliaallekin kasvillisuudelle riittävän emäksistä, ravinteista ja sopivan hienojakoista. Puijon rinteet ovat monin paikoin lähteisiä ja pienten norojen sekä piilopurojen halkomia. Rehevyyttä ilmentävä metsänpohjan sammallajisto on huomionarvoista, ja sen valtalajeja ovat mm. isokynsisammal (Dicranum majus), korpikerrossammal (Hylocomiastrum umbratum) ja isokastesammal (Plagiochila asplenioides) (Takala 2012).

19 Puijon metsikkökuvioiden kasvillisuutta on tarkasteltu sekä kasvillisuustyyppi- että kasvillisuusluokkatasolla. Kasvillisuusluokka kuvaa kasvupaikan ravinteisuutta ja kosteusolosuhteita melko yleisellä tasolla. Kasvillisuusluokkia ovat esimerkiksi lehto, lehtomainen kangas ja tuore kangas. Kasvillisuustyyppi sen sijaan kuvaa tarkemmin tietyn kasvupaikan tyypillistä putkilokasvilajistoa ja kasvillisuusluokkien alla voi esiintyä useita eri kasvillisuustyyppejä. Esimerkiksi runsasravinteisissa kosteissa lehdoissa voi esiintyä mm. kasvillisuustyyppejä käenkaali-mesiangervotyyppi (OFiT) tai kotkansiipityyppi (MattT). Kasvillisuustyyppien nimet kuvaavatkin melko hyvin niille ominaisia valtalajeja (liite 14). Lehdot ja kangasmetsät Lehdot ovat luonnonsuojelualueiden vallitseva kasvillisuusluokka. Lehdot kattavat yli 60 % alueen pinta-alasta. Lehtokasvillisuus on monipuolista, alueelta löytyvät kaikki Pohjois-Savossa tavattavat peruslehtotyypit (kuiva, tuore tai kostea lehto). Suurin osa lehdoista on keskiravinteisia, tuoreita käenkaalioravanmarjatyypin (OMaT) lehtoja tai kosteita hiirenporras-isoalvejuurityypin lehtoja (AthAssT/ AthExpT)). Kuivia lehtoja on hyvin vähän. Lehtokasvillisuus on edustavinta Satulanotkossa ja Antikkalanrinteen alaosassa, missä tavataan myös runsasravinteisia lehtotyyppejä (FT, ORT/OPaT, MattT, DiplT). Lehdot sijaitsevat monin paikoin rinteiden alaosissa ja notkopaikoissa, minne ravinteet ovat kasaantuneet mm. liikkuvan veden vaikutuksesta. Lehdot vaihettuvat usein rinteillä lehtomaisiksi kankaiksi ja rinteiden yläosissa ja lakialueilla tuoreiden kankaiden kuusikoiksi. Kangasmetsistä suurin osa on lehtomaisia (OMT) kankaita, joiden osuus luonnonsuojelualueen kokonaispinta-alasta on noin 20 %. Tuoreiden kankaiden (MT) ja kuivahkojen kankaiden (VT) osuus on hyvin vähäinen. Kangasmetsät ovat keskittyneet luonnonsuojelualueen eteläosaan Puijon laen ympärille. Suot Varsinaisia soita on alle 1 % luonnonsuojelualueen kokonaispinta-alasta. Rehevimmät suot sijaitsevat Satulanotkon Kokonmäen alueella, missä tavataan erilaisia korpia (lehto-, saniais-, ruoho- ja heinäkorvet). Luonnonsuojelualueen eteläosassa on kangasmetsien pienialaisia soistumia ja korpipainanteita. Kalliokasvillisuus Luonnonsuojelualueella on pienialaisia kalliopaljastumia ja -jyrkänteitä. Puijon laen länsipuolella on noin 10 metriä korkea, suhteellisen massiivinen jyrkänne. Jyrkänne jakautuu pienilmastoltaan selkeästi paiste- ja varjojyrkänneosaan. Paistepuolella kasvillisuus on tyypillistä silikaattikallioiden jäkälävarpuvaltaista kasvillisuutta. Varjojyrkänteen puusto on kuusivaltainen. Kulttuurikasvillisuus Luonnonsuojelualueen kaakkoiskärjessä on ollut pienalaisia suurruoho- ja heinäniittyjä, jotka ovat kehittyneet vanhoille peltopalstoille. Nyt niityt ovat muuttuneet harmaaleppävaltaisiksi lehdoiksi. Myös Peipposenrinteellä e sijaitseva tuore niitty on pelto- ja niittykäytön loputtua metsittynyt. Alueella kasvaa nyt lahopuustoinen harmaalepikko. Kokomäen koivikkoa on todennäköisesti aikoinaan laidunnettu. Aluskasvillisuudessa on säilynyt vielä jonkin verran niittylajistoa (ahomansikka, puna-ailakki, nurmitädyke, rohtotädyke, aitovirna) muistona perinteisestä laidunkäytöstä.

20 Pienvedet Luonnonsuojelualueilla sijaitsee useita pieniä noroja ja muutama lähde. Pienehköt, vähävetiset lähteet ovat vaatimattomia, eikä niiden ympärillä ole mainittavaa lähdekasvillisuutta. Poukaman lähteeseen on aikoinaan rakennettu rengaskaivo, jonka käyttö on ollut vilkasta. Nykyään kaivoa ei enää käytetä. Kaivorakenteita on purettu niin paljon, että ne eivät aiheuta vaaraa alueella liikkuville. Lähteen ylivuotoputki purkaa luonnontilaiseen noroon. Arvokkaimmat norot sijaitsevat Satulanotkon alueella, missä luonnontilaisia norouomia ympäröi rehevä lehtokasvillisuus upeine kotkansiipikasvustoineen. Luonnonsuojelualueen noroja ja lähteitä ei ole inventoitu Uhanalaiset luontotyypit Luontotyyppien uhanalaisuutta arvioidaan samalla asteikolla kuin lajien uhanalaisuutta (Raunio ym. 2008). Arviointikriteerinä käytetään mm. luontotyypin runsautta nykyisin verrattuna tilanteeseen1950- luvulla. Uhanalaisimpia ovat perinteisen karjatalouden luomat perinnebiotooppien luontotyypit ja runsasravinteiset lehdot. Taulukossa 5 esitetty suuntaa-antava tulkinta Puijon luonnonsuojelualueella esiintyvistä luontotyypeistä ja niiden jakautumisesta uhanalaisuusluokkiin perustuu alueella aiemmin tehtyyn kasvillisuusselvitykseen (viite) ja puuston ikäkartoitukseen (viite). Lehdot ovat koko Suomen laajuisesti uhanalaisia luontotyyppejä ja varsinkin runsasravinteisimpien lehtotyyppien väheneminen on ollut huomattavaa viime vuosikymmeninä. Suurimpia uhkia lehtoluontotyyppien säilymiselle ovat rakentaminen, metsätalouden aiheuttamat muutokset mm. puulajisuhteissa ja lahopuuston määrässä sekä haitalliset vieraslajit. Kangasmetsien uhanalaisimpia luontotyyppejä ovat kaikissa kasvillisuusluokissa vanhat ja ikivanhat kangasmetsätyypit. Lehtomaisten kankaiden uhanalaisimmista luontotyypeistä Puijolla esiintyy mm. ikivanhoja lehtomaisten kankaiden kuusikoita (uhanalaisuusluokka VU) sekä vanhoja sekapuustoisia lehtomaisia kankaita (uhanalaisuusluokka VU). Puijolla esiintyvistä suotyypeistä rehevät korvet ovat uhanalaisia luontotyyppejä.

21 Taulukko 5. Kasvillisuustyyppien pinta-alat ja jakauma. Luontotyyppien uhanalaisuus tarkoittaa kyseisen luontotyypin uhanalaisuutta Etelä-Suomessa eli mm. Kuopion alueella. Uhanalaisuus luokat sekä eliölajeilla sekä luontotyypeillä ovat: RE = Hävinneet, CR = Äärimmäisen uhanalaiset, EN = Erittäin uhanalaiset, VU = Vaarantuneet, NT = Silmälläpidettävät, LC = Säilyvät, DD = Puutteellisesti tunnetut. KASVILLISUUSLUOKKA JA KASVILLI- SUUSTYYPPI LUONTOTYYPIN UHAN- ALAISUUS Pintaala (ha) KUIVAHKOT KANKAAT NT 1,1 0,5 Puolukkatyyppi (VT) 1,1 0,5 TUOREET KANKAAT NT 16,0 7,7 Mustikkatyyppi (MT) 16,0 7,7 LEHTOMAISET KANKAAT NT 41,1 19,7 Lehtomaisen kankaan varhainen sukkessiovaihe 0,7 0,3 Käenkaali-mustikkatyyppi (OMT) 40,4 19,4 LEHDOT VU 140,0 67,1 KUIVAT LEHDOT EN 0,2 0,1 Puolukka-lillukka tyyppi (VRT) 0,2 0,1 KESKIRAVINTEISET TUOREET LEHDOT VU 65,7 31,5 Tuoreet keskiravinteiset lehdot (ei määritetty tarkempaa kasvillisuustyyppiä) 13,1 6,3 Keskiravinteisen lehdon varhainen sukkessiovaihe 2,8 1,3 Käenkaali-oravanmarjatyyppi (OMaT) 49,8 23,9 RUNSASRAVINTEISET TUOREET LEHDOT CR 21,0 10,0 Käenkaali-sudenmarjatyyppi (ORT/OPaT) 2,6 1,3 Runsasravinteiset tuoreet lehdot (ei määritetty tarkempaa kasvillisuustyyppiä) 18,4 8,7 KESKIRAVINTEISET KOSTEAT LEHDOT NT 49,8 23,9 Hiirenporras-isoalvejuurityyppi (AthAssT) 49,8 23,9 RUNSASRAVINTEISET KOSTEAT LEHDOT VU 3,3 1,6 Runsasravinteiset kosteat lehdot (ei määritetty tarkempaa kasvillisuustyyppiä) 0,5 0,2 Kotkansiipityyppi (MattT) 2,0 1,0 Käenkaali-mesiangervotyyppi (OFiT) 0,6 0,3 Myyränporrastyyppi (DiplT) 0,2 0,1 SUOT 1,5 0,7 Korvet, tarkempaa kasvillisuustyyppiä ei määritetty 0,4 0,2 Ruoho- ja heinäkorpi (RhK) EN 0,8 0,4 Lehtokorpi (LhK) EN 0,3 0,1 TUOREET NIITYT CR 0,5 0,2 Tuore suurruohoniitty (ei edustava) 0,3 0,1 Tuore niitty 0,2 0,1 Lähteet: EN PIENVEDET (LÄHTEET JA NOROT) Havumetsävyöhykkeen norot: DD > 0,1 > 0,1 KALLIOT Ei tarkemmin luokiteltu Puijolla 0,1 > 0,1 MUUT 8,5 4,0 Rakennetut alueet (tiet, parkkipaikat, laskettelurinne 8,5 4,0 YHTEENSÄ 208,8 100,0 %

22 Puijon luonnonsuojelualueen kasvit, sienet ja eläimet Puijon luonnonsuojelualueen putkilokasveista on hyvät tiedot. Sammallajiston osalta tietämys on lisääntynyt merkittävästi 2000-luvulla. Sienten osalta parhaiten tunnetaan käävät, mutta minkään ryhmän lajistoa ei ole selvitetty kattavasti. Linnustoa on seurattu erilaisten laskentojen avulla 1970-luvun puolivälistä alkaen, mutta toistojen välit ja seurantamenetelmät ovat vaihdelleet luvulta linnustosta on vertailukelpoista aineistoa. Hyönteisistä tunnetaan parhaiten kovakuoriaiset ja perhoset. Kokonaisuudessaan hyönteislajisto on kuitenkin puutteellisesti tunnettu. Liito-oravista ja lepakoista on selvityksiin perustuvaa tietoa 2000-luvulta, pikkunisäkkäistä 1980-luvulta. Muuta nisäkäslajistoa ei ole tutkittu. Valtakunnallisesti ja alueellisesti uhanalaiset lajit, silmälläpidettävät lajit sekä direktiivilajit on koottu taulukkoon 7 sivulle 29 ja esitetty myös liitteissä 15,16 ja 17. Puijon luonnonsuojelualueelta on tavattu yhteensä 39 uhanalaista ja silmälläpidettävää lajia, etenkin sammalia Kasvit Putkilokasvit Puijon Puijonsarven alueelta löydettiin yhteensä 378 putkilokasvilajia vuosina tehdyssä kartoituksessa (Fagerstén 1985), mutta sen jälkeen putkilokasvien lajilukumäärää alueella ei ole selvitetty. Tutkittu alue oli noin kaksi kertaa luonnonsuojelualueen kokoinen. Tuolloin lajeista noin 60 % oli alkuperäisiä luonnonkasveja. Tulokaslajeista suurin osa oli muinaistulokkaita, jo varhain ihmisen mukana alueelle levinneitä. Luonnonsuojelualueen kasviston ominaispiirteisiin kuuluu vaateliaiden lehtolajien runsaus (taulukko 6). Osa lajeista suosii kalkkipitoista maaperää, mutta varsinaisia kalkinvaatijoita alueella ei esiinny eivätkä kalkkikiviesiintymät ulotu Puijon luonnonsuojelualueelle. Taulukko 6. Luonnonsuojelualueella kasvavat vaateliaat lehtolajit. Pensaat: mustaherukka (Ribes nigrum) pohjanpunaherukka (Ribes spicatum) koiranheisi (Viburnum opulus) näsiä (Daphne mezereum) lehtokuusama (Lonicera xylosteum) Sanikkaiset: myyränporras (Diplazium sibiricum) kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris) Heinät: hajuheinä (Cinna latifolia) koiranvehnä (Elymus caninus) korpisorsimo (Glyceria lithuanica) Ruohot: mustakonnanmarja (Actaea spicata) lehtoleinikki (Ranunculus cassubicus) lehtoarho (Moehringia trinervia) lehtotähtimö (Stellaria nemoreum) lehto-orvokki (Viola mirabilis) kaiheorvokki (Viola selkirkii) velholehti (Circaea alpina) lehtomatara (Galium triflorum) lehtopähkämö (Stachys sylvatica) syyläjuuri (Scrophularia nodosa) jänönsalaatti (Mycelis muralis) lehtoneidonvaippa (Epipactis helleborine) Erityisesti Puijon ja Kokonmäen itärinteiden lähteisyyden, ravinteisuuden ja edullisen paikallisilmaston ansiosta huomattavan monet eteläiset kasvilajit ovat Puijolla levinneisyysalueensa pohjoisrajoilla. Näitä ovat mm. lehtoleinikki, lehtopähkämö, jänönsalaatti, notkoritvasammal, lepikkolaakasammal, lehtonokkasammal, kantohohtosammal ja kalliotakkusammal. Puijolta löytyy peräti seitsemän Suomessa ensisi-

23 jaisesti tammivyöhykkeessä esiintyvää hemiboreaalista sammallajia. Myyränporras ja hajuheinä puolestaan edustavat mantereista, levinneisyydeltään itäistä kasvistoainesta. Vaateliaat lehtolajit keskittyvät Satulanotkon ja Antikkalanrinteen keski- ja runsasravinteisiin lehtoihin. Satulanotkon kotkansiipivaltaisessa puronvarsilehdossa viihtyvät mm. hajuheinä, korpisorsimo, lehtotähtimö, lehtopähkämö ja velholehti. Lehtoleinikkiä esiintyy ainoastaan Antikkalanrinteen lehdossa, missä kasvaa myös myyränporrasta laajoina kasvustoina. Vuonna 2002 Pihlajanharjun länsipuolelta löytyi ilmeisesti aiemmin Satulanotkon esiintymänä tunnettu myyränporraskasvusto (Renvall ym. 2002). Rauhoitettu lehtoneidonvaippa on havaittu Puijon rinteellä ainakin vuonna 1915 ja luonnonsuojelualueen eteläosassa polun varressa vuonna 1983 (Fagerstén 1985). Laji kasvaa edelleen Puijon tien varressa ja mahdollisesti myös muualla luonnonsuojelualueella, mutta sen esiintymiä ei ole tarkemmin selvitetty. Uhanalaiset putkilokasvilajit Puijon luonnonsuojelualueella ei tavata valtakunnallisesti uhanalaisia putkilokasveja. Alueen silmälläpidettäviä kasvilajeja ovat hentosara ja hajuheinä. Hajuheinää kasvaa harvakseltaan, yksittäisinä mättäinä tai laajempina kasvustoina Satulanotkon puronvarsilehdossa ja Poukaman tien varressa noin kolmensadan metrin matkalla. Pienempiä kasvustoja on myös Pieni Valkeisen lehtojuotissa. Hajuheinää löytyy myös suojelualueen ulkopuolelta Antikkalanrinteen puronvarsilehdosta. Hentosara on löytynyt korvesta Kokonmäen pohjoispuolelta. Järvi-Suomessa alueellisesti uhanalaisista kasvilajeista korpisaraa, pussikämmekkää (5 näytettä vuosilta ), soikkokaksikkoa ja jänönsalaattia on löydetty luonnonsuojelualueelta. Jänönsalaatti kasvaa yhä elinvoimaisena Antikkalanrinteen lehdossa, Puijontien varressa, aarnialueella hyppyrimäen ja golfkentän välisessä länsirinteessä sekä Pihlajaharjun alueella luonnonsuojelualueen ulkopuolella. Muiden lajien nykytilanteesta ei ole tarkempaa tietoa. Fagersténin 1985 mukaan korpisaraa on tavattu monin paikoin puronvarsilla, rinteiden alaosien kosteikoissa, lähteisillä paikoilla ja korvissa, pussikämmekkää vain kerran tuoreessa lehdossa ja soikkokaksikkoa vain Antikkalanrinteen eteläosassa. Hajuheinä ja myyränporras ovat luontodirektiivin liitteen II ja IV b kasvilajeja. Hentosara, Carex disperma Hajuheinä, Cinna latifolia Korpisara, Carex loliacea Pussikämmekkä, Coeloglossum viride Soikkokaksikko, Listera ovata Jänönsalaatti, Mycelis muralis NT, RT NT RT RT RT RT Muita havaintoja harvinaisista kasveista Puijolta Kevätlinnunherne (Lathyrus vernus) tunnetaan Puijolta Antikkalanrinteen pujottelurinteen vierestä ja Satulanotkosta, mutta siitä ei ole tehty havaintoja vuoden 1979 jälkeen (Tuovinen 1979). Suomen kansain-