Lukion opetussuunnitelman paikalliset osat (2016)
|
|
- Ville-Veikko Karvonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lukion opetussuunnitelman paikalliset osat (2016) Rautavaaran lukion toiminta-ajatus Rautavaaran lukio toteuttaa alueellista ja yhteiskunnallista tasa-arvoa tarjoamalla lähiympäristönsä nuorille lukiokoulutusta. Tärkeimpänä tavoitteena on, että lukiosta valmistuneilla on kilpailukykyinen jatko-opintokelpoisuus ja että he ovat oppineet oma-aloitteisuutta ja itsenäisyyttä opintojensa jatkamiseksi. Valinnaisuus pyritään turvaamaan, vaikka ryhmät olisivat pieniäkin. Tätä varten ollaan mukana kehittämässä verkko-, etä- ja itsenäisen opiskelun muotoja ja yhteistyötä muiden oppilaitosten kanssa. Pienessä koulussa opiskelijat ja henkilökunta tuntevat toisensa hyvin ja kaikki joutuvat tekemisiin jokaisen kanssa. Tällöin korostuu toinen toisensa hyväksyntä ja kunnioitus sekä kyky ja halu yhteistyöhön. Pienen yhteisön jäsenten välillä toimii epämuodollinenkin keskusteluyhteys vaikuttamiskeinona. Toimintakulttuurin paikallisia pääpiirteitä Kouluyhteisön viihtyisyyden kehittämisessä oppilaskunnalla on merkittävä rooli. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet ovat myös ryhmiensä luottamusoppilaita. Oppilaskunnan hallituksen jäsenet tiedottavat päätöksistään muulle oppilaskunnalle. Oppilaskunnan hallituksella on merkittävä rooli opiskelijoiden viihtyvyyden ylläpitämisessä ja edistämisessä. Kouluyhteisömme hyvinvointia edistää avoin, keskusteleva ilmapiiri. Opiskelijat saavat ryhmänohjaajien vuosittain päivittämät ohjeet, joissa on opiskelun lisäksi tietoa myös kouluyhteisön viihtyvyyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Lukion tavoitteena on olla turvallinen, viihtyisä, hyvinvoiva jayhteistyöhön kykenevä kouluyhteisö. Näihin tavoitteisiin ohjaavat konkreettisesti koulun järjestyssäännöt ja suunnitelmat ( kuten turvallisuus- kriisisuunnitelma, kunnan tietoturvasäännöt ja liikenneturvallisuussuunnitelma). Koulumme perinteisiin kuuluvat juhlat luovat yhteenkuuluvuutta ja antavat aineksia oman identiteetin ja kulttuuri-identiteetin rakentamiseen. Koulun toiminnassa huomioidaan yleiset juhlaajat ja kunnassa järjestettävät tapahtumat sekä oppilaskunnan järjestämät tapahtumat, esim. penkkarit, pikkujoulut tai naapurilukioiden kanssa yhdessä järjestetyt tapahtumat. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi Lukio seuraa yhteiskunnan muutoksia sekä arvioi ja kehittää jatkuvasti toimintaansa. Keskeisiä arviointikohteita ovat opetussuunnitelma ja sen toteutuminen, toimintakulttuuri ja johtaminen, opetuksen käytännön järjestelyt, resurssien riittävyys ja henkilöstön jaksaminen. Arviointiin voivat osallistua opiskelijoiden ja koulun henkilökunnan lisäksi vanhemmat ja yhteistyötahot. Arvioinnissa saatua tietoa käytetään tulevaa toimintaa suunniteltaessa ja kehitettäessä. Arviointikohteista ja tulosten julkaisemisesta päätetään vuosisuunnitelmassa.
2 Itsenäisen opiskelun paikalliset periaatteet Lukio-opiskeluun kuuluu joustavuus. Lukion yhtenä tehtävänä on kasvattaa opiskelijoista itsenäiseen opiskeluun pystyviä nuoria. Kurssien itsenäinen opiskelu ilman oppitunnilla oloa on yksi keino opastaa opiskelijaa itsenäiseen työntekoon ja vastuun ottamiseen omista opinnoista. Aineenopettaja antaa opinto-ohjaajaa kuultuaan opiskelijalle luvan kurssin itsenäiseen suorittamiseen. Jos ko. kurssia ei sinä lukuvuonna toteuteta, niin opiskelija yhdessä aineenopettajan ja opinto-ohjaajan kanssa laatii toteuttamissuunnitelman ja miettii toteuttamisajankohdan. Itsenäisen kurssin suorittajalta voidaan vaatia kurssikokeen suorittamisen lisäksi myös muita lisänäyttöjä. Ainekohtaisissa opetussuunnitelmissa voi olla tarkempia ohjeita itseopiskelusta. Opiskelija voi etukäteen suunnitella opiskelunsa siten, että hän suorittaa jonkin kurssin tai osan siitä itsenäisesti aineenopettajan ohjeiden mukaisesti. Tällöin opiskelija voi suunnitella ajankäyttönsä omien tavoitteiden mukaisesti. Itsenäisen kurssin koe on varsinaisen kurssin kokeen yhteydessä tai uusintakuulustelussa. Itsenäinen opiskelu ei kuitenkaan tarkoita yksinäistä opiskelua, vaan työskentelyssä tulisi olla erilaisia yhteistoiminnan muotoja. Toiminta voi olla jatkuvaa yhteydenpitoa aineenopettajaan, muihin itseopiskelijoihin ja kurssilaisiin, projektityöskentelyä ryhmissä tai työskentelyä jonkin asiantuntijan johdolla koulun ja normaalin työajan ulkopuolella. Kursseja voi suorittaa itsenäisesti opiskellen myös verkkokursseina. Luvan verkkokurssiopiskeluun antaa rehtori ja aineenopettaja. Verkkokursseista voi ensisijaisesti suorittaa vain sellaisia, joita sinä lukuvuonna ei koulussa ole tarjolla. Paikallinen suunnitelma kodin ja oppilaitoksen yhteistyöstä Kodin ja koulun yhteistyön lähtökohtana on aikuistuvan nuoren ja täysi-ikäisen opiskelijan itsenäisyyden ja vastuullisuuden kehittyminen sekä huolenpito tukea tarvitsevasta opiskelijasta. Tavoitteena on, että huoltajilla on riittävä mahdollisuus perehtyä lukion työhön. Lisäksi tuetaan opiskelua sekä opiskelijan hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta yhteistyössä kodin kanssa. Yhteistyömuotoja voivat olla vanhempainillat, koulun juhlat, avoimet ovet, vanhempienkyselytunnit, yhteiset matkat, ryhmänohjaajan yhteydenpito sekä muut tiedotteet koteihin sekä vanhempainyhdistyksen järjestämät tilaisuudet. Koulu auttaa vanhempainyhdistyksen toimintaa. Kodin ja koulun yhteistyömuodot vahvistetaan vuosittain vuosisuunnitelmassa. Päävastuu yhteistyön toteutumisen edellytyksistä on rehtorilla. Käytännön järjestelyistä vastaavat rehtori ja opettajat yhdessä. Oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaus Rautavaaran lukiossa Opiskelijalla on oikeus pyynnöstä saada tukiopetusta. Antamiseen riittää opettajan päätös.
3 Jos opiskelijalla on erityisen tuen tarve mielenterveyteen, sosiaaliseen sopeutumattomuuteen tai elämäntilanteeseen liittyvien ongelmien vuoksi, järjestää tukitoimet opiskelijahuoltoryhmä. Terveyteen liittyvissä ongelmissa auttaa kouluterveydenhoitaja. Tukitoimet järjestetään aina tapauskohtaisesti. Rautavaaran lukion ohjaussuunnitelma 1. Opinto-ohjauksen työnjako Opintojen ohjauksesta vastaavat rehtori, ryhmäohjaajat ja lehtorit seuraavan työnjaon mukaisesti. Rehtori: ylioppilaskirjoituksiin liittyvät asiat jatko opinnot, ammatillinen suuntautuminen opintojen kokonaisvaltainen seuranta Ryhmäohjaajat: ohjattavan ryhmän alkuopastus ryhmän opintojen seuranta yhteydenpito kotien ja koulun välillä Lehtorit: ainekohtaiset opiskelutaidot aineen opetussuunnitelma ja valinnat ainekohtaiset yo ohjeet koeohjeet poissaolojen seuranta pidettyjen kurssien osalta Tarvittaessa rehtori, ryhmäohjaajat ja lehtorit suunnittelevat ja toteuttavat yhdessä opiskelijahuoltohenkilöstön kanssa opiskelijoiden mahdollisesti tarvitsemia tukitoimia. 2. Ohjaus koulutuksen nivelvaiheissa Peruskoulun yhdeksännellä luokalla tiedotetaan oppilaille ja heidän huoltajilleen lukio-opiskelusta ja lukio-opintoihin hakeutumisesta. Lukio-opintonsa aloittavat opiskelijat perehdytetään oppilaitoksen toimintakulttuuriin ja työtapoihin sekä lukio-opiskelun ohjeisiin ja menettelytapoihin. Lukio-opintojen aikana opiskelijoille pyritään järjestämään mahdollisuuksia tutustua työelämään. Opintojen päättymisvaiheessa ohjauksen painopisteenä on opiskelijoiden yleinen jaksaminen ja motivaation ylläpitäminen sekä ylioppilastutkintoon valmistautuminen. Lukion aikana ohjataan jatkosuunnitelmiin liittyvässä päätöksenteossa ja autetaan selvittämään opiskelijaa kiinnostavien alojen pääsyvaatimuksia ja hakumenettelyä. 3. Muuta Lukion aikana opiskelijat tutustuvat lähiseudun jatko-opiskelupaikkoihin syysretken abipäivien ja muiden vierailujen avulla. Opinto-ohjauksessa esiin tulevista asioista tiedotetaan huoltajille muun muassa vanhempainilloissa, kirjeissä ja sähköisesti.
4 Opiskelija saa tietoa ohjauksesta opinto-oppaasta sekä ohjaustoimintaan osallistuvilta henkilöiltä. Opinto-oppaassa kerrotaan myös, mitkä ovat ohjaustoimintaan osallistuvien henkilöiden tehtävät ohjauksen kokonaisuudessa. Oppimisen ja opiskelun tukea tarvitsevien opiskelijoiden ohjaus Rautavaaran lukiossa Opiskelijalla on oikeus pyynnöstä saada tukiopetusta. Antamiseen riittää opettajan päätös. Jos opiskelijalla on erityisen tuen tarve mielenterveyteen, sosiaaliseen sopeutumattomuuteen tai elämäntilanteeseen liittyvien ongelmien vuoksi, järjestää tukitoimet opiskelijahuoltoryhmä. Terveyteen liittyvissä ongelmissa auttaa kouluterveydenhoitaja. Tukitoimet järjestetään aina tapauskohtaisesti. Opiskeluhuolto, paikallinen osa Opiskeluhuollossa nojaudutaan seuraaviin paikallisiin suunnitelmiin 1) lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma, johon sisältyy opiskeluhuoltoa koskeva osuus 2) oppilaitoskohtainen opiskeluhuoltosuunnitelma, jonka osana on suunnitelma opiskelijoidensuojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Opiskeluhuolto on opiskeluympäristön hyvinvoinnin edistämistä sekä oppimisvaikeuksien ja muiden ongelmien varhaista tunnistamista ja niihin puuttumista. Opiskeluhuollon tavoitteena on oppimisen esteiden sekä koulun käyntiin liittyvien muiden ongelmien (runsaat poissaolot, kiusaaminen, väkivalta,mielenterveyskysymykset, päihteiden käyttö, erilaiset riippuvuudet) ehkäiseminen, tunnistaminen, lieventäminen ja poistaminen mahdollisimman varhain. Opiskeluhuollon toiminnan tueksi on laadittu koulukohtainen toimintasuunnitelma kriisitilanteiden varalle (erilaiset onnettomuudet ja kuolemantapaukset). Opiskelija voi kääntyä ryhmänohjaajan, opinto-ohjaajan, kouluterveydenhoitajan tai koulupsykologin puoleen opiskeluun sekä kehitykseen tai elämäntilanteeseen liittyvissä fyysisissä, psyykkisissä ja sosiaalisissa vaikeuksissa. He ohjaavat tarvittaessa eteenpäin. Opiskeluhuoltoa koordinoi ja kehittää moniammatillinen opiskeluhuoltoryhmä. Ryhmään voivat kuulua rehtori, opinto-ohjaaja, terveydenhoitaja,koululääkäri, psykologi, sosiaalityöntekijä sekä ryhmänohjaaja. Ryhmä kokoontuu vähintään kerran lukukaudessa. Opiskeluhuoltoryhmän tehtävä on opiskelijan vaikeuksien auttamiseksi sopia vastuusta ja seurata tilanteen kehitystä. Opiskeluhuoltotyötä ohjaavat luottamuksellisuus, opiskelijan ja heidän huoltajiensa kunnioittaminen sekä eri osapuolien tiedonsaantia ja salassapitoa koskevat säädökset. Vastuu opiskelijahuollosta kuuluu osaltaan kaikille opiskeluyhteisössä työskenteleville. Koulun tulee tukea opiskelijoiden osallisuutta oman työyhteisönsä hyvinvoinnin edistämisessä. Esimerkiksi oppilaskuntatoiminta voi olla opiskelijoiden vaikuttamiskanava opiskeluympäristön hyvinvoinnin edistämisessä. Huoltajat saavat tietoa opiskelijoiden opintoihin ja koulunkäyntiin liittyvistä asioista ja yleisestä
5 koulutyöstä kohdassa "Kodin ja koulun yhteistyö" kuvatulla tavalla. Silloin kun on kyseessä täysiikäistä opiskelijaa koskeva asia, huoltajien mukaanottamiseen on oltava opiskelijan suostumus. Opiskeluhuoltoa sekä kodin ja oppilaitoksen yhteistyötä koskeva opetussuunnitelman osa on laadittu yhteistyössä kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavien viranomaisten kanssa. Paikalline suunnitelma kurinpitokeinojen käyttämisestä ja niihin liittyvistä menettelyistä Pyritään pitämään koulussa yllä sellainen jo perinteeksi tullut ilmapiiri ja henki, että kurinpitotoimia ei tarvita. Tarvittaessa sovelletaan lukiolain 26 mukaisia keinoja. Näitä ovat A. Kurinpitorangaistukset 1. Kirjallinen varoitus, jonka antamisesta päättää rehtori yhdessä opettajakunnan kanssa. 2. Erottaminen enintään vuodeksi, josta päättää sivistyslautakunta. B. Opetusta häiritsevän opiskelijan poistaminen opetustilasta tai koulun tilaisuudesta. Tästä päättää opettaja tai tilaisuuden valvoja. C. Turvallisuutta uhkaavan opiskelijan opiskelun evääminen enintään kolmen päivän ajaksi. Tästä päättää rehtori. D. Rikoksesta tutkittavana olevan opiskelijan oikeuden opiskeluun pidättäminen. Tästä päättää rehtori yhdessä opettajakunnan kanssa. Arviointi, paikallinen osa 1. Koulukohtaisten syventävien ja soveltavien kurssien arviointi Koulukohtaisten kurssien arviointi tapahtuu yleensä suoritusmerkinnällä ellei kurssin kohdalla tässä opetussuunnitelmassa ole muuta määrätty. 2. Hyväksytyn kurssin korotus Hyväksytyn kurssin voi yrittää korottaa uusintakuulustelussa kerran ja vain kahden seuraavan uusintakuulustelukerran yhteydessä. Opiskelija voi myös osallistua kurssille uudestaan, kun se on tarjolla. Lopulliseksi kurssiarvosanaksi tulee tällöin kyseisistä suorituksista parempi. 3. Koulukoht. aineen arviointi Koulukohtaisten aineiden arviointi tapahtuu yleensä suoritusmerkinnällä ellei kurssin kohdalla tässä opetussuunnitelmassa ole muuta määrätty. Mikäli opiskelija hakiessaan jatko-opintoihin niin tarvitsee, voidaan koulukohtanenkin aine arvioida numerolla.
6 4.7. Yhteistyö ammatillisten oppilaitosten ja muiden lukioiden kanssa Luonnollisimmat kumppanit yhteistyölle ovat vanhat tutut Koillis-Savon lukiot. Lukioiden yhteistyöllä voidaan tarjota opiskelijoille mahdollisimman laaja ja monipuolinen ainevalikoima sekä tuoda opettajille ja opiskelijoille työhön ja toimintaan liittyviä muita aktiviteetteja. Kielitarjontaa ja muidenkin oppiaineiden tarjontaa voidaan yhteistyöllä pitää monipuolisena niin, että muiden lukioiden opetussuunnitelmasta voidaan hyväksyä pakollisia, syventäviä tai soveltavia kursseja opiskelijan kursseiksi ko. kieliin. Lukioiden välillä voidaan pitää yhteisiä kielikursseja videoneuvottelulaittein toteutettuna. Videoneuvottelukursseja voidaan toteuttaa myös muissa oppiaineissa. Lukiot voivat myös yhdessä suunnitella ja toteuttaa kansanvälistä toimintaa. Lukiot voivat toteuttaa myös yhteisiä ympäristökursseja Koillis-Savossa tai alueen ulkopuolella. Samoin alueen koulut voivat järjestää yhteisiä urheilutapahtumia,kilpailuja, viihdetapahtumia jne. Koulujen oppilaskunnat yhdessä henkilökunnan kanssa osallistuvat yhteisten tapahtumien ideointiin ja järjestämiseen. Ammatillisten oppilaitosten oppilaat voivat suorittaa lukiossa omiin opintoihinsa liittyviä kursseja tai opintoja. Välimatkoista johtuen yhteistyötä ainakin osaksi toteutetaan etä- ja verkko-opiskelulla sekä muilla uusilla menetelmillä Yhteistyö yliopistojen, ammattikorkeakoulujen sekä muiden oppilaitosten ja tahojen kanssa Luonnollisimpia yhteistyökumppaneita ovat Itä-Suomen Yliopisto, Savonia- ja Karelia- sekä Kajaanin ammattikorkeakoulut sekä alueellinen kansalaisopisto. Suhtaudutaan myönteisesti osallistumiseen lukiolaisille tarkoitetuille kursseille ja tapahtumiin. Tehdään tutustumisvierailuja ja toivotetaan oppilaitosten edustajat tervetulleiksi kouluumme. Alueen yrityksiin, yhteisöihin ja muihin tahoihin pidetään yllä hyvät suhteet ja pyritään kartoittamaan ja toteuttamaankin eri yhteistyömuotoja. Näitä kumppaneita ovat esimerkiksi Metsäkartano, seurakunnat, kotiseutuseura ja kunnan eri osastot.
7 4.9. Tieto- ja viestintäteknologian opetuskäytön suunnitelma, Rautavaaran lukio Tekninen osa Laitteet Tilanne 2015 Käytössä on koulukeskuksen atk-luokan 16 imac-tietokonetta ja sen tulostimia. Lisäksi opiskelijoille on annettu lukion ajaksi ipad-tabletit. Sähköisiä kokeita varten on varustettu digabiluokka, jossa on kahdeksan kannettavilla pc-koneilla varustettua työasemaa. Jatko Ak-luokan koneet pysyvät käyttökelpoisina vielä muutamia vuosia, jonka jälkeen konekantaa on uusittava vanhimmista lähtien. Tabletteja voi kierrättää vielä useita vuosia, mutta varaudutaan uusimaan niitä sen mukaan kuin niitä vikaantuu tai vanhenee tai kun on järkevä ottaa käyttöön uusia parempia malleja. Digabiluokkaa kehitetään sähköisistä kurssikokeista ja ensimmäisistä yokirjoituksista saadun kokemuksen mukaan Verkot Verkkojen osalta nykyinen tilanne voi jatkua ilman suuria muutoksia useita vuosia. Talon ethernetverkko ulottuu kaikkiin opetustiloihin ja toimii ulospäin nopeudella 100 Mbit/s. Langaton verkko on uusi ja palvelee tabletti- ja mobiililaitekäytössä pitkään Tukipalvelut Laite- ja verkkoasioissa ensisijaisesti tukena toimii koulun atk-vastaava. Vaikeammissa tapauksissa on käytettävissä kunnan atk-asiantuntija. Huoltopalveluissa käytetään asianmukaisia huoltoliikkeitä Toiminnallinen osa Sähköinen toimintaympäristö Nykyisin koulun käytössä on Pedanet-ympäristö, ISO-verstaan Moodle-ympäristön kurssit, sekä lukuisia pilvipalveluita (Dropbox, Goodle Drive, Google Docs ). Sähköisiä opiskeluympäristöjä ja -välineitä tulee koko ajan uusia ja otetaan niistä kokeiluun ja käyttöön toimivimmat. Jaksotodistukset ja poissaolot hoidetaan StarSoftin Wilma-palvelulla. Jatkossa sen tai vastaavien palveluiden kautta hoituu muitakin asioita.
Tervolan lukion ohjaussuunnitelma
Tervolan lukion ohjaussuunnitelma Sisällys: 1. Ohjaustoiminnan tavoitteet... 3 2. Ohjauksen järjestäminen, työmuodot ja tehtävien jakautuminen... 3 3. Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö... 5 4. Keskeiset
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET MUUT MÄÄRÄYKSET
LIITE 1 1(3) AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN JA NÄYTTÖTUTKINNON PERUSTEET - - - 5 MUUT MÄÄRÄYKSET 5.6 Kodin ja oppilaitoksen yhteistyö 5.7 Opiskelijahuolto Sen lisäksi, mitä laissa ammatillisesta
määritelty opetussuunnitelman perusteissa:
Nousiainen määritelty opetussuunnitelman perusteissa: - edistää lapsen ja nuoren oppimista sekä tasapainoista kasvua ja kehitystä - oppimisen esteiden, oppimisvaikeuksien sekä koulunkäyntiin liittyvien
Muutettuja määräyksiä on noudatettava lukien.
OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN Dnro 28/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava Päivämäärä 27.8.2004 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Tutkintotoimikunnat AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN
1. OHJAUSSUUNNITELMA Ohjauksen työnjako ja sisällöt. Liite 4: Ohjaussuunnitelma Rehtori Opinto-ohjaaja. Ensimmäinen vuositaso
Liite 4: Ohjaussuunnitelma 1. OHJAUSSUUNNITELMA Lukion ohjaustoiminnan tavoitteena on auttaa opiskelijaa suunnittelemaan ja toteuttamaan omaa opinto-ohjelmaansa, tukea häntä oppimisen taitojen kehittämisessä
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit
Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto. Leena Nousiainen / Rondo Training Oy Pori
Yhteisöllinen ja osallistava opiskelijahuolto Leena Nousiainen / Rondo Training Oy 11.1.2013 Pori Keskeisiä linjauksia Uuteen lakiin ehdotetaan koottavaksi lainsäädännössä nyt hajallaan olevat oppilas-
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Oppilashuolto. lasten ja nuorten hyvinvointia varten
Oppilashuolto lasten ja nuorten hyvinvointia varten Oppilashuolto Oppilashuolto on oppilaiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Oppilashuolto kuuluu kaikille kouluyhteisössä
4.3 Opiskeluhuolto. 4.3.1. Opiskeluhuollon keskeiset periaatteet
1 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä ja hyvinvointia ja huolehtia oppilaitosyhteisön hyvinvoinnista sekä opiskeluympäristön terveellisyydestä
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka
Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman
3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN. 3.1 Yhteistyö kotien kanssa. 3.2 Ohjauksen järjestäminen. 3.2.1. Ohjauksen sisällöt ja työnjako
3. OPISKELIJAN OHJAUS JA TUKEMINEN 3.1 Yhteistyö kotien kanssa Koti ja koulu ovat yhdessä vastuussa nuoren kasvusta hyvään aikuisuuteen. Molemmat tukevat opiskelijoita sekä opiskelua että hyvinvointia
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM)
(Lähteet: Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki 1287/2013, Uusi soveltamisohje oppilas- ja opiskelijahuoltolainsäädännön toteuttamisen tueksi 13a/2015 STM) Päivitetty 8.8.2018 opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle
Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä
Ohjaukseen liittyvien tehtävien ja työn jakautuminen koko henkilöstön kesken. aineen- Ryhmänohjaustuokiot / - tunnit x x x x
Ohjaussuunnitelma Ohjaustoiminta ja sen tavoitteet Turun normaalikoulussa ohjaus on keskeinen osa koulun toimintaa. Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan hyvinvointia, kasvua ja kehitystä sekä edistää
Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma
Reisjärven lukion ohjaussuunnitelma OPPIMISEN OHJAUKSEN TAVOITE Ohjauksen tavoitteena on tukea opiskelijan kehittymistä oppijana, sekä ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen. Häntä ohjataan
Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa
1. JOHDANTO Oppilashuollon määritelmä perusopetuksen opetussuunnitelmassa Oppilashuoltoon kuuluu lapsen ja nuoren oppimisen perusedellytyksistä, fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista
Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat
Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat
1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa
Opiskeluhuollon opas 1. Johdanto 2. Keskeiset käsitteet 3. Opiskeluhuolto Turun ammatti-instituutissa 4. Hyvinvoiva opiskelija TAIssa 1. Johdanto Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan
LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
Opetussuunnitelman kuntakohtainen osa Kotkan lukiokoulutuksessa opiskelijahuollon osalta 1.8.2014 lukien. LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Opiskeluhuolto sisältää lain mukaan koulutuksen järjestäjän hyväksymän
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä
JOHDATUS KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖHÖN Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä -seminaari Jyväskylä 4.9.2008 Pirjo Immonen-Oikkonen Opetusneuvos OPH KE/OH www.edu.fi Osaamisen ja sivistyksen
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
1. YLEISTÄ OPPILASHUOLLOSTA
1. YLEISTÄ OPPILSHUOLLOST Perusopetuslain mukaan oppilailla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämä tarvittava oppilashuolto. Oppilashuolto on sekä yhteisöllistä että yksilöllistä
OSALLISUUS. Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen
OSALLISUUS Opetussuunnitelma 2016 Yksi tavoitteista on oppilaiden ja huoltajien osallisuuden vahvistaminen Monipuoliset yhteistyökokemukset Oppilaiden osallistuminen suunnitteluun Oppilaskunta yhteistyön
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Lisäopetuksen. opetussuunnitelma
Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...
RYHMÄNOHJAUS JA OPISKELIJAHUOLTO ESIMERKKINÄ LYSEONPUISTON LUKIO
RYHMÄNOHJAUS JA OPISKELIJAHUOLTO ESIMERKKINÄ LYSEONPUISTON LUKIO TERVETULOA, UUDET YKKÖSET! ENSIMMÄISESSÄ JAKSOSSA: VALMIIT LUKUJÄRJESTYKSET KAIKKI TUNNIT SAMAN RYHMÄN KANSSA VIIKOITTAISET TAPAAMISET OPON
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki yhden lainsäädännön piirissä nyt hajallaan olevat oppilas- ja opiskelijahuoltoa, henkilötietojen käsittelyä, kirjaamista, rekisteröimistä
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu. Koulutuspäivä Oulussa
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Oulussa 6.2.2014 Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman toteutumisesta 2. yhteistyön
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Helsingissä 27.2.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Järjestämisvastuut Koulutuksen järjestäjä vastaa 1. opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuoltosuunnitelman
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu
Oppilas- ja opiskelijahuolto uudistuu Koulutuspäivä Kuopiossa 26.3.2014 Hallitusneuvos Anne-Marie Brisson Summa summarum Opiskeluhuoltoa järjestetään joko yhteisöllisenä tai yksilökohtaisena Yksilökohtaista
Kuopion Konservatorio
1 Kuopion Konservatorio OPINTO-OHJAUSSUUNNITELMA JOHDANTO Ammatillisen tutkinnon perusteiden mukaan koulutuksen järjestäjä laatii opetussuunnitelman yhteyteen opinto-ohjaussuunnitelman. Kuopion konservatorion
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano
Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman
Opiskeluhuoltosuunnitelmat
Opiskeluhuoltosuunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opiskeluhuollon suunnitelmat (OHL 12 ja 13 sekä POL 14, LL 10 ja AMPL 37 a ) Lastensuojelulain
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA
TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä
Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus
Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko
4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ
4 OPISKELUN YLEINEN TUKI 4.1 KODIN JA KOULUN VÄLINEN YHTEISTYÖ Lapsi ja nuori elää samanaikaisesti sekä kodin että koulun vaikutuspiirissä. Tämä edellyttää näiden kasvatusyhteisöjen vuorovaikutusta ja
RAUTAVAARAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA
RAUTAVAARAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA Laadittu opetushallituksen 2015 antamien opetussuunnitelman perusteiden mukaan Koulukohtaiset osat on painettu punaisella värillä. 2 Sisältö 1 OPETUSSUUNNITELMA...5
Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta
Lohjan kokemuksia nivelvaiheen ohjauksesta ja toteutuksesta Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansallinen kehittämispäivä 20.4.2011 Katri Kalske Lohjan sivistysjohtaja Tiivis verkostoyhteistyö Säännölliset
Opetushenkilöstö Punkaharju
Opetuksen arviointi Sivistysltk 18.6.2012 20 Kevät 2012 Opetushenkilöstö Punkaharju Koulu (Punkaharju) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % Kulennoisten koulu Punkasalmen koulu Särkilahden koulu Koulu (Punkaharju)
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa
Yhteisöllisen opiskeluhuollon toteuttaminen kouluissa ja oppilaitoksissa 17.9.2014 Opetushallitus KOULUKOHTAINEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA Oppilashuollon vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA LASTEN
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa
Vanhemmat mukana oppilaitoksen hyvinvointia rakentamassa Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV Ulla Siimes, toiminnanjohtaja Suomen Vanhempainliitto
4. Opiskeluhuolto. 4.2. Yhteisöllinen opiskeluhuolto
4. Opiskeluhuolto Opiskeluhuolto on opiskelijoiden fyysisestä, psyykkisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista huolehtimista. Tavoitteena on edistää oppimista ja luoda turvallinen, esteetön ja terve opiskelu-
Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus
Arjen arkki/ Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Tavoitealueet, IJKK 1. Malli oppilaitosten ja kuntien yhteistyöstä opiskelijahuollon järjestämisessä 2. Oppilaitos hyvinvoivana oppimisympäristönä,
Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma
1 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Kallion lukion opiskeluhuoltosuunnitelma 1. Opiskeluhuollon kokonaistarve ja käytettävissä
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin
Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa. Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki
Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki 30.10.2013 Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) Tausta kansainvälisessä kirjallisuudessa
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki
Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Palveluja tarjotaan opiskelijoille siten, että ne ovat helposti saatavilla. Palvelut järjestetään lain edellyttämässä määräajassa.
Luku 4.3. Opiskeluhuolto Opiskeluhuoltoon sisältyvät koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukainen ennaltaehkäisevä ja yhteisöllinen opiskeluhuolto sekä lakisääteinen yksilökohtainen opiskeluhuolto.
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos
Oppilas- ja opiskelijahuoltolakiluonnos SORA-KOULUTUS 31.1.2013 Anne Heikinkangas Lyhennelty OKM:n ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhosen esityksestä Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki uudistuu Koskee esi- ja perusopetusta
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto
Oppilaitosten vastuu- opiskelijahuolto Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Opiskelukyvyn palapeli, Vanha Ylioppilastalo 24.5.2011 Opetushallitus Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Opiskelijahuolto-
Opiskeluhuollon palvelut. Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen
Opiskeluhuollon palvelut Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Oikeus oppimiseen 24.3.2015 Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013) tuli voimaan 1.8.2014, mikä muuttui? Opiskeluhuollon suunnittelu
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA Kannuksen lukio
1 OPISKELUHUOLTOSUUNNITELMA Kannuksen lukio 2 SISÄLTÖ 1. Opiskeluhuolto 3 2. Yhteisöllinen opiskeluhuolto 3 2.1. Opiskeluhuoltoryhmä 3 2.2. Opiskeluhuollon kokonaistarve 3 2.3. Opiskeluhuollon toimenpiteet
EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT
EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja
JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA. 1. Ohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat
JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN PERUSKOULUN JA LUKION OHJAUSSUUNNITELMA Jyväskylän Normaalikoulun ohjaussuunnitelmassa kuvataan perusopetuksen oppilaanohjauksen ja lukion opinto-ohjauksen järjestämisen rakenteet,
IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA
OPS, Iisalmen lukiokymppi 18.6.2014 1/5 IISALMEN LUKIOKYMPPI, OPETUSSUUNNITELMA Sisältö: 1) Yleistä...1 2) Tavoitteet...1 3) Opiskelijaksi ottamisen perusteet ja hakeminen...2 4) Opintojen sisältö...2
Ohjaustoiminnan tavoitteena on opiskelijoiden hyvinvointi, lukio-opinnoissa eteneminen tavoitteellisesti sekä jatko-opintoihin sijoittuminen.
Siikajoen lukion ohjaussuunnitelma Yleistä Siikajoen lukion ohjaussuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa ja perustuu Opetushallituksen Opetussuunnitelman perusteissa (2015) määriteltyihin sisältöihin. Ohjaussuunnitelmassa
EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT
EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen
HYVÄN OHJAUKSEN KRITEERIT Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen Sisällys 1. Hyvän ohjauksen kriteerien tehtävä... 3 2. Hyvän ohjauksen kriteerien käyttö
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO Ressun lukiossa koulukohtaisessa opetussuunnitelmassa luku 5.3 5.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu
OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN!
TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN! Laanilan lukio 15.8.2016 VANHEMPAINILLAN MENU Yhteinen osio (juhlasalissa noin 30 min) o o o Millainen on Laanilan lukio? o Opiskelijat Salla Huotari ja Konsta Parttimaa sekä
Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 2012-2013. Vantaan tulokset 26.3.2013 Heikki Miettinen
Pääkaupunkiseudun lukioiden palvelukyky 0-0 n tulokset..0 Heikki Miettinen Lukion. vuosikurssin palvelukykykysely 0-0 Vastaukset Opiskelijat Vastaukset Vastaus% Espoo 0 0 % Helsinki, kaupungin lukiot %
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä
Auran ja Pöytyän kunnat Suunnitelma oppilaiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Auran kunnan sivistyslautakunta 16.12.2014 175 Pöytyän kunnan koulutuslautakunta 10.12.2014 97 Sisällys
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus
Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen
Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin
Kehittyvä opiskeluhuolto Lasten suojelun kesäpäivät 9.6.2015 Lastensuojelun haasteet 2015 - kehittämistyöllä tuloksiin Marjaana Pelkonen Neuvotteleva virkamies, STM Sisällys Uuden lain tausta ja tarkoitus
Opetussuunnitelmauudistus - työpaja Pro lukio -seminaarissa. Anu Halvari Opetushallitus
Opetussuunnitelmauudistus - työpaja 4.11.2016 Pro lukio -seminaarissa Anu Halvari Opetushallitus Opetussuunnitelman tehtävä LL 629 / 1998 11 Opetussuunnitelma: Koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä opetussuunnitelma.
Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET
Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022
Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO
KERAVAN LUKION JA AIKUISLUKION NUORTEN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUS- SUUNNITELMAN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELUHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen
11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä. 19.5. toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen toimikunta kokoontui sellaisenaan viimeisen kerran.
Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio
Arviointikysely 2015 Päivälukio - Arviointiraportti-Julkaisuversio 1. Vuosiluokka Taustatiedot Vuosiluokka 165 137 93 1. vsk 2. vsk 3.-4. vsk 2. Sukupuoli Sukupuoli 219 176 Nainen Mies 3. Opetus ja oppiminen
TORNION YHTEISLYSEON LUKION OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA
Liite 6. Tornion yhteislyseon lukion opiskelijahuoltosuunnitelma 1 (3) TORNION YHTEISLYSEON LUKION OPISKELIJAHUOLTOSUUNNITELMA LIITE 6.1. Kriisisuunnitelma OPISKELIJAHUOLLON TARKOITUS Opiskelijahuollon
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma
Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt
AKAAN LUKIO. Vanhempainilta 1A ja 1B
AKAAN LUKIO Vanhempainilta 1A ja 1B 11.10.2018 ILLAN AIHEET lukion ja opettajien esittely tavoitteista lukio-opiskelusta KYSYMYKSIÄ JA KESKUSTELUA! 1.vuosikurssin ryhmänohjaajat 1A Tanja Merikari, ruotsi,
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki
Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista,
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA
Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...
OPS-kommentointi. 1. Nimi tai taho: Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola. Vastaajien määrä: 1. Anonyymi. Nimi
OPS-kommentointi 1. Nimi tai taho: Anonyymi 1 Nimi Avoimet vastaukset: Nimi - Marja-Liisa Mikkola 2. Mitä osiota kommentti koskee? Kirjoita kommenttisi oikealla olevaan ruutuun. Mitä osiota kommentti koskee?
PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän
PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,
LUUMÄEN KUNTA TAAVETIN LUKIO Toimintasuunnitelma lv. 2014-2015
LUUMÄEN KUNTA TAAVETIN LUKIO Toimintasuunnitelma lv. 2014-2015 Yhteystiedot Taavetin lukio PL 11 54501 TAAVETTI Puh. 040 7123511 (kanslia), 040 5462354 (rehtori) E-mail: etunimi.sukunimi@luumaki.fi TOIMINTA-AJATUS
Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk aikuiset yhteensä. Päätoimiset tuntiopettat. Lukiolähtöiset 9 5 14 Peruskoululähtöiset
Kuhmon yhteislukion lukuvuosisuunnitelma lv. 2010 2011 1. Opiskelijamäärä lukuvuoden alkaessa 2. Opettajien määrä Päätoimiset tuntiopettat sivutoimiset tuntiopettajat Toimipiste 1.vsk 2.vsk 3.vsk 4vsk
AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA
AJANKOHTAISTA OPETUSTOIMESTA JA OPISKELUHUOLLOSTA Johtaja Jorma Kauppinen Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät Helsinki 27.11.2014 Lain käsitteet Oppilas- ja opiskeluhuoltolaki Opetussuunnitelman
Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry
Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä
Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi
Mitä pidetään tärkeänä? Oppimisen monet tavat ja oppilaan hyvinvointi Koulun toimintakulttuurin avainsanat: Yhteisöllisyys, osallisuus ja kuulluksi tuleminen Uuden lain keskeiset tavoitteet: Edistetään
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO 4.3 Opiskeluhuolto Lukion opiskeluhuollon tavoitteena on edistää opiskelijoiden oppimista, terveyttä
Opiskeluhuolto ja erityisopetus Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu
Opiskeluhuolto ja erityisopetus 6.3.2017 Aapo Halonen, yläkoulun rehtori Niina Rekiö-Viinikainen, erityisopetuksen lehtori Jyväskylän normaalikoulu www.pollev.com/aapohalonen066 (Aineen)opettajan työtä
KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA. Käytössä alkaen. Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.
1 KÄRSÄMÄEN KUNNAN PERUSOPETUKSEN KOULUJEN OHJAUSSUUNNITELMA Käytössä 1.8.2016 alkaen Hyväksytty Opetustoimen lautakunnassa 29.6.2016 2 Sisällys 1 Oppilaanohjauksen järjestämisen rakenteet ja toimintatavat...
OPISKELIJAHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ
LUKU X.X OPISKELUHUOLTO OPISKELIJAHUOLTO LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINNIN EDISTÄJÄNÄ Me Kempeleessä haluamme taata kaikille kasvatuskumppanuuden ja monialaisen yhteistyön keinoin hyvinvoivan ja turvallisen
Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma
Suonenjoen lukion ohjaussuunnitelma Ohjauksen tavoite Opinto-ohjauksen tavoitteena on ohjata opiskelijaa itsenäisyyteen ja vastuullisuuteen siten, että hän pystyy suunnittelemaan oman henkilökohtaisen
NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO
LIITE 6/011/2014 NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS, LUKU 4.3 OPISKELIJAHUOLTO Lempäälän kunta / lukio Kuntakohtaiset osuudet sinisellä. 4.3 Opiskeluhuolto Lukion
Kehityskeskustelulomake
Kehityskeskustelulomake Täytetty: PERUSTIEDOT Henkilötiedot Nimi: Syntymäaika: Osoite: Puhelin: E-mail: Huoltajan yhteystiedot: Opiskelu Ryhmänohjaajan/luokanvalvojan nimi: Mitkä asiat ovat hyvin elämässäsi
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015
Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...
LUUMÄEN KUNTA TAAVETIN LUKIO Lukuvuosisuunnitelma 2015-2016
LUUMÄEN KUNTA TAAVETIN LUKIO Lukuvuosisuunnitelma 2015-2016 Yhteystiedot Taavetin lukio Koulutie 4 54500 TAAVETTI Puh. 040 7123511 (kanslia), 040 5462354 (rehtori) E-mail: etunimi.sukunimi@luumaki.fi TOIMINTA-AJATUS