Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päättötyö. PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita."

Transkriptio

1 Päättötyö PÄÄTTÖTYÖ sisältää teoksen tai teossarjan, sekä portfolion, joka kuvaa työskentelyä ja sen eri vaiheita. Päättötyö tehdään itsenäisesti oman idean pohjalta. Työtä tehdään sekä työpajassa että omalla ajalla. Työn ohjaajana toimii kyseisen työpajan opettaja. Päättötyön suorittaminen edellyttää valmiin päättötyön esittelyä ja osallistumista päättötyönäyttelyyn. Työ ja työhön liittyvä portfolio arvioidaan asteikolla yhdestä viiteen. Arviointitilaisuudessa keskustellaan työstä ja arvioitsijat antavat siitä palautetta. Arvioinnin tekevät päättötyön ohjaaja ja yksi ulkopuolinen arvioija. Arviointi kohdistuu taiteellisen työn lopputulokseen ja siihen liittyvään portfolioon. Arvioinnin tavoitteena on kannustaa oppilasta kehittymään edelleen sekä jatkamaan taideharrastustaan. Arviointi laitetaan liitteeksi päättötodistukseen. Päättötyön suorittamista edellytetään, jos oppilas haluaa päättötodistuksen taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän suorittamisesta. Päättötyön tekijän tulee täyttää työvuoden aikana 16-vuotta. Päättötyön tekijältä vaaditaan kaksi-kolme vuotta työpajaopintoja. Päättötyö tehdään yhden lukuvuoden aikana.

2 Kysymyksiä päättötyöhön valmistautuvalle! Mitkä työskentelytekniikat ja -välineet tuntuvat sinulle omimmilta? Mitkä ovat sinun vahvuuksiasi? Millaisia töitä olet tehnyt aikaisemmin? Onko jokin työ jäänyt erityisesti mieleen? Mistä haluaisit oppia uutta? Millaisia tavoitteita haluat itsellesi asettaa?

3 Mitä et missään tapauksessa halua tehdä? Millaiset kuvat tai teokset kiinnostavat sinua? Millainen on hyvä/hieno/kiinnostava teos? Onko jokin työ jäänyt erityisesti mieleen? Miksi? Millainen on mielenkiintoinen aihe? Mitkä asiat askarruttavat mieltäsi tällä hetkellä? Voisiko näitä asioita käsitellä päättötyössäsi? MILLAISEN PÄÄTTÖTYÖN TEKISIT NYT?

4 Kirjallinen suunnitelma Ryhmä/työpaja: Nimi: Ikä: Puhelin: Sähköposti: PÄÄTTÖTYÖN IDEA Mikä sinua kiinnostaa? Miksi olet kiinnostunut juuri tästä aiheesta? Mitä haluat työlläsi kertoa? Oletko tehnyt vastaavia töitä aikaisemmin vai haluatko kokeilla jotain aivan uutta aihetta? Mistä hankit tietoa? Muistathan, että yhtä tärkeää on se mitä kerrotaan kuin se miten kerrotaan....jatkuu seuraavalla sivulla

5 MILLÄ VÄLINEILLÄ TYÖSKENTELET? Miksi juuri näillä välineillä? Miten valitsemani väline sopii ideani toteuttamiseen? MITEN PIDÄT TYÖPÄIVÄKIRJAASI Kirjoitatko koneella vai käsin? Kuinka dokumentoit, otat valokuvia työskentelystäsi? KYSYMYKSIÄ OHJAAJALLE?

6 Aikataulu 1. Päättötyösuunnitelman palauttaminen 2. Omat välitavoitteet (työskentelyn eri vaiheita) 3. Välikeskustelut ohjaajan kanssa 4. Palautuspäivä 5. Näyttelyyn osallistuminen tai päättötyön esille laittaminen jollain muulla tapaa 6. Arviointitilaisuus

7 Portfolio Portfolion tulee kuvata työskentelyä ja sen eri vaiheita. Portfolio sisältää muun muassa työsuunnitelman, aikataulun, työskentelyn kuvauksen ja itsearvioinnin. Se voi sisältää kuvia työskentelystä, luonnoksia, suunnitelma jne. Portfolion pohjana on työpäiväkirja ja työskentelyyn liittyvät muistiinpanot. Työpäiväkirja on kuitenkin henkilökohtainen, eikä sitä tarvitse välttämättä esitellä kokonaisuudessaan. Portfoliossa sinun on perusteltava tekemiäsi ratkaisuja ja valintoja, joista valmis työ koostuu. Portfolion sisältö: - kansilehti (=koulu, vuosi, ohjaaja, työnnimi, tekijän nimi) - sisällysluettelo - johdanto (=miten olet päätynyt aiheeseen, mistä sait idean jne.) - päättötyösuunnitelma ja aikataulu - työskentelyn kuvausta (=mitä olet tehnyt ja miksi olet tehnyt tietyt valinnat: otteita työpäiväkirjasta, kuvia joissa kuvatekstit, suunnitelmia, luonnoksia, kokeiluja, näytteitä jne.) - valmiin työn esittely (=sanallisesti ja kuvallisesti) - itsearviointi (=katso apukysymykset itsearviointiin) - lähteet Apukysymyksiä itsearviontiin: Kysymyksiä työskentelystä Mitä teit ja miksi? Kuinka työskentely sujui? Millaisiin ongelmiin törmäsit? Millaisia materiaaleja ja välineitä käytit? Miksi juuri nämä materiaalit ja välineet? Oivalsitko jotain uutta päättötyötä tehdessäsi? Piditkö aktiivisesti työpäiväkirjaa? Pysyitkö aikataulussa? Kuinka itsenäisesti työskentelit? Tekisitkö joitain nyt toisin jos aloittaisit päättötyön tekemisen uudelleen? Kysymyksiä valmiista työstä: Miltä valmis työsi näyttää? Kuinka saavutit itsellesi asettamasi tavoitteet? Kuinka alkuperäiset suunnitelmasi toteutuivat? Muuttuivatko suunnitelmasi työskentelyn aikana? Pystyitkö ilmaisemaan sitä mitä halusit? Miltä tuntuu asettaa valmis työ esille? Mitä opit?

PÄÄTTÖTYÖ. Päättötyö arvioidaan sanallisesti sekä numeroasteikolla 1-5.

PÄÄTTÖTYÖ. Päättötyö arvioidaan sanallisesti sekä numeroasteikolla 1-5. LV 2015 2016 PÄÄTTÖTYÖ On itsenäisesti suunniteltava ja toteutettava kokonaisuus, jonka tekemiseen varataan aikaa yksi lukuvuosi. Päättötyö ilmentää tekijänsä taiteellisia vahvuuksia ja ilmaisuvoimaa sekä

Lisätiedot

AIOTKO TEHDÄ PÄÄTTÖTYÖN?

AIOTKO TEHDÄ PÄÄTTÖTYÖN? 31.8.2012 AIOTKO TEHDÄ PÄÄTTÖTYÖN? ESPOON KUVATAIDEKOULUN PÄÄTTÖTYÖOHJEET OPPILAILLE 2 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO MIKÄ PÄÄTTÖTYÖ ON? 3 KOSKA PÄÄTTÖTYÖN VOI SUORITTAA 3 MITEN PÄÄTTÖTYÖ SUORITETAAN

Lisätiedot

SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI

SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI SUOSITUS LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖKÄYTÄNNÖIKSI 17.12.2009 Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liiton opetussuunnitelmatyöryhmä (Heli Tiainen, Marketta Urpo-Koskinen ja Leena Stolzmann) on laatinut

Lisätiedot

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn

Teoksen portfolion edellyttää osallistumista välipalavereihin ja päättötyönäyttelyyn sekä oman päättötyösi esittelyn PÄÄTTÖTYÖOPAS SISÄLLYSLUETTELO Mikä on päättötyö... 1 Päättötyö ja päättötodistus... 2 Milloin päättötyön voi suorittaa... 3 Miten päättötyö suoritetaan... 4 Portfolio... 5 Näitä asioita voisit portfoliossasi

Lisätiedot

Aiotko ohjata tai arvioida PALETIN? Lohjanseudun kuvataidekoulun päättötyöohjeet ohjaajille ja ulkopuolisille arvioitsijoille

Aiotko ohjata tai arvioida PALETIN? Lohjanseudun kuvataidekoulun päättötyöohjeet ohjaajille ja ulkopuolisille arvioitsijoille Aiotko ohjata tai arvioida PALETIN? Lohjanseudun kuvataidekoulun päättötyöohjeet ohjaajille ja ulkopuolisille arvioitsijoille SYKSY 2010 MIKÄ PALETTI ON? Taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden laajan

Lisätiedot

Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu

Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kuvataiteen syventävien opintojen päättötyö Opetussuunnitelman perusteet ( Opetushallitus / Maarays 39/01L/2002 ) Saadakseen päättötodistuksen laajan oppimäärän

Lisätiedot

Vihdin Kuvataidekoulu

Vihdin Kuvataidekoulu Hyväksytty 31.8.2015 Vihdin Kuvataidekoulu Päättötyöohjeet oppilaalle Vihdin Kuvataidekoulu Päättötyöohjeet oppilaalle Perustietoa Päättötyön voi suorittaa vähintään 16- vuoden iässä syventävien opintojen

Lisätiedot

Kuvataiteen syventävien opintojen lopputyö

Kuvataiteen syventävien opintojen lopputyö Kokkolan lasten ja nuorten kuvataidekoulu Kuvataiteen syventävien opintojen lopputyö Kuvataiteen laajan oppimäärän syventäviin opintoihin sisältyy lopputyö, joka muodostuu taiteellisesta työstä, työskentelyprosessin

Lisätiedot

VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET

VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET VANTAAN KUVATAIDEKOULUN LOPPUTYÖOHJEET 2018-19 SISÄLLYSLUETTELO MIKÄ ON LOPPUTYÖ?... 1 MILLOIN LOPPUTYÖN VOI TEHDÄ?... 2 LOPPUTYÖ JA TODISTUKSET... 2 MITEN LOPPUTYÖ SUORITETAAN?... 3 LOPPUTÖIDEN AIKATAULU

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomin tukimateriaali opiskelijalle OPISKELIJAN MUISTILISTA Kuvataiteen lukiodiplomi muodostuu teoksesta sekä työskentelyprosessia, itsearviointia ja kuvataiteen tuntemusta kuvaavasta

Lisätiedot

Vihdin Kuvataidekoulu. Päättötyöohjeet oppilaalle

Vihdin Kuvataidekoulu. Päättötyöohjeet oppilaalle Vihdin Kuvataidekoulu Päättötyöohjeet oppilaalle Vihdin Kuvataidekoulu Päättötyöohjeet oppilaalle Perustietoa Päättötyön voi suorittaa vähintään 16- vuoden iässä syventävien opintojen loppuvaiheessa. Työn

Lisätiedot

Aiotko tehdä PALETIN?

Aiotko tehdä PALETIN? Aiotko tehdä PALETIN? Lohjanseudun kuvataidekoulun päättötyöohjeet oppilaille SYKSY 2010 MIKÄ PALETTI ON? Taiteen perusopetuksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi

Lisätiedot

OPISKELIJAN MUISTILISTA

OPISKELIJAN MUISTILISTA OPISKELIJAN MUISTILISTA Käsityön lukiodiplomi muodostuu käsityötuotteesta tai -teoksesta ja sen syntyä esittävästä portfoliosta. Käsityön lukiodiplomi on yhden lukiokurssin laajuinen kokonaisuus. Ennen

Lisätiedot

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Meillä on mahdollista suorittaa seuraavat lukiodiplomit. Kuvataide Liikunta Musiikki Teatteri Lukiodiplomit suoritetaan yleensä 3. vuonna Niistä on hyötyä ko. alojen

Lisätiedot

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ

OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ OPPILASTIEDOTE 2012-2013 TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN PÄÄTTÖTYÖ PÄÄTTÖTYÖ Keväällä 2013 Vantaan Tanssiopistossa voi suorittaa syventävien opintojen päättötyön. Päättötyön voivat suorittaa

Lisätiedot

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos

Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä. Pirjo Koivula Opetusneuvos Sanallinen arviointi ja hyviä normien mukaisia arviointikäytänteitä Pirjo Koivula Opetusneuvos 12 Sanallinen arviointi 2 Arviointi lukuvuoden päättyessä Opintojen aikainen arviointi sisältää myös oppimisprosessin

Lisätiedot

KUVATAIDE. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman kehittäminen > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide

KUVATAIDE. Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman kehittäminen > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide www.edu.fi > yleissivistävä koulutus > taiteen perusopetus > kuvataide KUVATAIDE Kuvataiteessa taiteen perusopetusta annetaan joko yleisen tai laajan oppimäärän mukaan. Mahdolliset varhaisiän ja aikuisten

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:2a

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:2a KUVATAITEEN LUKIODIPLOMIN OHJEET lukio-opintonsa 31.7.2016 jälkeen aloittaneille opiskelijoille Määräykset ja ohjeet 2017:2a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2017:2a ISBN 978-952-13-6360-3 (pdf) ISSN-L

Lisätiedot

Musiikin lukiodiplomin sisältöä

Musiikin lukiodiplomin sisältöä Lukiodiplomi Musiikki 2007-2008 Musiikin lukiodiplomin sisältöä Yleistä 3 Musiikin lukiodiplomin muoto 3 A Näytesalkku lukioaikaisista töistä 3 B Näytesalkku projektityöstä 3 Näytesalkun sisältö 4 1 Musiikillinen

Lisätiedot

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ)

TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ) Espoo, Helsinki, Kauniainen, Vantaa TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMINEN - RAPORTTI (OPPILAS TÄYTTÄÄ) OPPILAS JA PUHELIN KOULU JA LUOKKA TYÖPAIKKA JA PUHELIN OPO JA PUHELIN 1 RAPORTTI TYÖELÄMÄÄN TUTUSTUMISESTA Työpaikka

Lisätiedot

Porin taidekoulun työpajaopinnot

Porin taidekoulun työpajaopinnot Porin taidekoulun työpajaopinnot Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2013 2014

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2013 2014 Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2013 2014 Määräykset ja ohjeet 2013:6 Opetushallitus Määräykset

Lisätiedot

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta

Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Kuvataiteen prosessiarviointi Kokemuksia yläkoulusta Arvioinnin luonteesta kuvataiteessa "Oppimisen arviointi kuvataiteessa on luonteeltaan kannustavaa, ohjaavaa ja oppilaiden yksilöllisen edistymisen

Lisätiedot

Vantaan kuvataidekoulu

Vantaan kuvataidekoulu Emma Kuusela, 9 v. Vantaan kuvataidekoulu OPINTO-OPAS Lukuvuosi 2015 2016 Heleanore Mandri, 16 v. Henna Nuorti, 19 v. Tervetuloa Vantaan kuvataidekouluun! TAITEEN PERUSOPETUSTA vuodesta 1982. Taustakuva:

Lisätiedot

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT PORIN TAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Syventävissä opinnoissa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavan työpajan vähintään vuodeksi kerrallaan. Työpajoissa työskennellään pitkäjänteisesti syventyen yhden taidemuodon

Lisätiedot

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä

POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu. Elina Lappalainen & Pia Perälä POM2STN+TS jaksosuunnitelma, teemana joulu Elina Lappalainen & Pia Perälä Suunnittelemamme käsityön kokonaisuuden teemana on joulu. Projekti on suunniteltu kuudesluokkalaisille. Projektin esittelyvaiheessa

Lisätiedot

portfolion ohjeet ja arviointi

portfolion ohjeet ja arviointi 2015 portfolion ohjeet ja arviointi EIJA ARVOLA (5.10.2015) 2 Sisällysluettelo 1. TYÖPORTFOLIO (ei palauteta opettajalle)... 3 2. NÄYTEPORTFOLIO (palautetaan opettajalle)... 3 3. NÄYTEPORTFOLION SISÄLLÖN

Lisätiedot

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv. 2018-2019 ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta: Tervetuloa arviointikeskusteluun! Arviointikeskustelun tehtävänä on ohjata ja kannustaa

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Haku Käsityön taiteen syventäviin opintoihin Sivu 1 / 9 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 SYVENTÄVÄT OPINNOT, E172514 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden

Lisätiedot

Arviointi koulun arjessa

Arviointi koulun arjessa Arviointi koulun arjessa Työpaja 1 klo 9.00-9.50 Työpaja 2 klo 10.00-10.50 Työpaja 3 klo 11.00-11.50 Annamari Kajasto, opetusneuvos Erja Vitikka, opetusneuvos Tampere-talo 19.4.2018 Arviointi koulun arjessa

Lisätiedot

Just duunit. Kevät 2015

Just duunit. Kevät 2015 Just duunit Kevät 2015 Just duunit Mitä tehdään? Perustetaan yritys. Miten tehdään? Keksitään yritysidea. Perustetaan yritys. Laaditaan kirjallinen yrityssuunnitelma. Toteutetaan! Just duunit: Tavoite

Lisätiedot

Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö

Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö Lukiodiplomi Kuvataide 2007-2008 Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö Yleistä 3 Ohjeita opettajalle ja opiskelijalle 4 Arviointi 4 Arvioinnin perusteet 5 Teoksen ja työskentelyprosessin arviointi ja kriteerit

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa

Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Oppimisen arviointi taide- ja taitoaineissa Eija Kauppinen, Mikko Hartikainen, Marjaana Manninen & Matti Pietilä OPPIMISEN ARVIOINNIN KANSALLINEN KONFERENSSI 10. 11.4.2017, Helsinki, Messukeskus Perusopetuksen

Lisätiedot

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo )

Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi. klo (kahvitauko klo ) Työpaja I + II Kaksikielisen opetuksen arviointi klo 13.00-15.30 (kahvitauko klo 14.00-14.30) Annamari Kajasto Kaksikielisen opetuksen verkostoseminaari Turun ammatti-instituutti, Datacity 13.3.2018 Kaksikielisen

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2.

POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) HOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ Oulun yliopistollinen sairaala Lastenneurologian yksikkö (os.65) 10.2. POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (5) Hyvät vanhemmat, Lapsellenne on varattu tutkimusaika OYS:n lastenneurologian yksikköön. Toivomme, että pyydätte opettajaa täyttämään oheisen lomakkeen lapsenne koulunkäynnistä.

Lisätiedot

RYM-C3001 Projektityökurssi 2

RYM-C3001 Projektityökurssi 2 RYM-C3001 Projektityökurssi 2 Opetuskerta 6, Päivän ohjelma 10.15 Projektikuvauksen ensimmäisen version palautus sekä palautteen antaminen toisen ryhmän työlle Projektikuvausten kehittämiseksi ryhmät on

Lisätiedot

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

Opetuslautakunta Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN

Opetuslautakunta Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN Opetuslautakunta 29.3.2012 Liite nro 1 18 OPPILAAN ARVIOINTI JA SEN PERUSTUMINEN HYVÄN OSAAMISEN KUVAUKSIIN JA PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEEREIHIN Oppimisvaikeudet tulee ottaa huomioon oppilaan arvioinnissa.

Lisätiedot

Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta

Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta Yrittäjyys YY00B75 Katta.siltavirta@oamk.fi 2 Opintojaksokuvaus Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnallisesti Keskeiset käsitteet ja sisällöt Yrittäjyysprosessin pääsisällöt: ideasta uuteen liiketoimintaan

Lisätiedot

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE

7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 7.3.7. KUVATAIDE VALINNAISAINE 301 LUOKKA 8 2 h / viikko n. 76 h / vuosi LUOKKA 9 2 h / viikko n. 76 h / vuosi Opetuksessa painotetaan kuvan merkitystä ilmaisun ja viestinnän välineenä, kuvallisen ilmaisun

Lisätiedot

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT

KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT TYÖPAJAT 2016-2017 KOKKOLAN LASTEN JA NUORTEN KUVATAIDEKOULUN TYÖPAJAOPINNOT Työpajaopinnot ovat opetussuunnitelman mukaisia syventäviä opintoja. Työpajaopinnot on tarkoitettu ensisijaisesti perusopinnot

Lisätiedot

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa

Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Esimerkkejä formatiivisesta arvioinnista yläkoulun matematiikan opiskelussa Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, luku 6, Oppimisen arviointi: Oppilaan oppimista ja työskentelyä on arvioitava

Lisätiedot

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä

Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Arviointikäytänteiden kehittäminen opettajayhteisössä Ryhmien muodostaminen 6-8 henkeä/ryhmä mielellään uusia tuttavuuksia eri kouluista ja koulumuodoista Esittätyminen Kerro yksi mieleenpainuva arviointikokemus

Lisätiedot

L7, Käsityö ja Vaatevallankumous

L7, Käsityö ja Vaatevallankumous L7, Käsityö ja Vaatevallankumous Kolme tehtävää ja arviointipohdintaa Vaatevallankumous 24.4. 2015 www.fashionrevolution.org/finland www. facebook.com/vaatevallankumous Oppimisen arviointi: Anu Kaarina

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

OPPILASARVIOINTI TAIDEAINEISSA. Suorittamisen kontrollista osaamisen havainnointiin Mahdollistaako tietojärjestelmä muutoksen?

OPPILASARVIOINTI TAIDEAINEISSA. Suorittamisen kontrollista osaamisen havainnointiin Mahdollistaako tietojärjestelmä muutoksen? OPPILASARVIOINTI TAIDEAINEISSA Suorittamisen kontrollista osaamisen havainnointiin Mahdollistaako tietojärjestelmä muutoksen? Junnu Kataja 18.11.2015 OPPILASARVIOINTI TAIDEAINEISSA SISÄLTÖ On sitä ennenkin

Lisätiedot

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo

Työpaja A1/B1. Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa. klo ja klo Työpaja A1/B1 klo 13.30-14.45 ja klo 15.30-16.45 Monipuoliset arviointikäytänteet ja osaamisen osoittaminen perusopetuksessa Minna Harmanen Annamari Kajasto Pirjo Koivula Katri Kuukka Monipuoliset arviointikäytänteet

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA Opsii!

VANHEMPAINILTA Opsii! VANHEMPAINILTA 6.9.2016 Opsii! ILLAN SISÄLTÖ Ops - mitä uutta? Arvioinnin ja arviointikäytänteiden muutokset Kaikki koodaataan! Laaja-alainen osaaminen ja valinnaisuus OPS MITÄ UUTTA VAI MITÄÄN UUTTA?

Lisätiedot

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita

Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita Tapiolan lukiossa Opiskelija valitsee 1-2 pakollista kuvataiteen kurssia. Ensimmäisen pakollisen kurssin jälkeen (KU1 Minä, kuva ja kulttuuri) voi valita muita kursseja mielenkiintonsa mukaan vapaassa

Lisätiedot

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512

Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Haku Käsityön taiteen perusopintoihin Sivu 1 / 8 Käsityön taiteen perusopetus UUDET RYHMÄT ALKAVAT SYKSYLLÄ 2017 PERUSOPINNOT, E172512 Opetus perustuu Opetushallituksen visuaalisten taiteiden laajan oppimäärän

Lisätiedot

Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena

Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena Opettajan ja oppilaan roolit tarkastelun kohteena Työpajan ohjelma 1. Aloitus - Kontekstin luominen työpajalle: Työvälineenä Treffikello - keskustelumenetelmä 2. Alustus työpajaan - Konkreettisia esimerkkejä

Lisätiedot

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja

Lisätiedot

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri

Toimintakulttuuri. Arviointikulttuuri Koulutuksen tavoitteet Säädökset ja perusta Lait ja määräykset Opintojenaikainen arviointi Usko Itseen oppijana Oman oppimisprosessin ymmärtäminen Työpaja 1 tavoitteet Toimintakulttuuri Arvostelusta oppimisen

Lisätiedot

TAI-C1113 Keramiikan perusteet

TAI-C1113 Keramiikan perusteet TAI-C1113 Keramiikan perusteet 5 op 2.1.-26.3. 2018 Keramiikan Studio, 7 krs (7026) Taiteen laitos, kuvataidekasvatus 2.1. 2017 Tavoitteet Tuntimäärät: 5 opintopistettä Kontaktiopetus 60h (läsnäolo 80%),

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa

Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana. Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Virtuaalinen ohjaus paljon mahdollistajana Ohjattu etäopiskelun malli aikuisten perusopetuksessa Päivi Peltoniemi ja Paula Santapakka Raudaskylän Kristillinen Opisto 2013 Aikuisten perusopetus Raudaskylän

Lisätiedot

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen

Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä. Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki Opetusneuvos Kristiina Ikonen Eräitä oppilaan arvioinnin yleisiä kysymyksiä Kielitivolin koordinaattoritapaaminen Helsinki 5.11.2010 Opetusneuvos Kristiina Ikonen Oppilaan arvioinnin merkitys ja tehtävä opetussuunnitelman perusteissa

Lisätiedot

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017

Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa. Erja Vitikka 2017 Arvioinnin linjaukset perusopetuksessa Erja Vitikka 2017 Arvioinnin kaksi tehtävää Arvioinnin yksilöllinen luonne Opiskelun ohjaaminen ja kannustaminen sekä oppilaan itsearvioinnin edellytysten kehittäminen

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

HUIPPUU MULLA ON TÖITÄ

HUIPPUU MULLA ON TÖITÄ HUIPPUU MULLA ON TÖITÄ Materiaali on työväline opiskelijalle työssäoppimiseen valmistautumiseen ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen itsearviointiin. Se sisältää tehtäviä jaksolle valmistautumisesta itse

Lisätiedot

Mediataitojen lukiodiplomin sisältöä

Mediataitojen lukiodiplomin sisältöä Lukiodiplomi Mediataidot 2009 2010 Mediataitojen lukiodiplomin sisältöä Yleistä 3 Opiskelun tavoitteet 3 Lukiodiplomin rakentuminen 3 Lukiodiplomityö 3 Lukiodiplomin arviointi 4 Arvioinnin kohteet 4 A

Lisätiedot

3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto

3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto 3. Tutkimuspaketti: Mobiili sisällöntuotanto Marja-Riitta Kotilainen Projektitutkija/Optek-hanke Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Mobiiliopiskelu ja sisällöntuotanto Mobiilius: tietoa voidaan vastaanottaa

Lisätiedot

Harjoitustyö. Ohjeistus

Harjoitustyö. Ohjeistus Harjoitustyö Ohjeistus 5.5.2014 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... - 3-2 PUUINFON MALLIKERROSTALON RAKENNESUUNNITTELU... - 3-2.1 MAHDOLLISIA HARJOITUSTYÖAIHEITA MALLIKERROSTALOSTA... - 4-3 OPPILAAN OMA HARJOITUSTYÖ

Lisätiedot

LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET

LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle LUKIODIPLOMIN YLEISET SUORITUSOHJEET 2011 2012 Määräykset ja ohjeet 2011:7 Opetushallitus

Lisätiedot

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016

NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Koulun nimi: Tiirismaan koulu

Koulun nimi: Tiirismaan koulu Koulun nimi: Tiirismaan koulu OPS2016 Arviointi, Tiirismaan peruskoulun ops-työpaja 28.10.2014 Mitä ovat uuden opetussuunnitelman (2016) mukaisen arvioinnin keskeiset tehtävät? Ohjata oppimaan Tukea kehitystä

Lisätiedot

Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h

Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h ESKO/TEATTERILINJA - 1298 tuntia 23.5.2016 Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h PO1 SATUJEN MAAILMA 2h/68h 7-8v PO2 YHDESSÄ TEATTERIA 2h/68h 8-9v PO3 TARINAT LENTOON 2h/68h 9-10v PO4 KEKSITÄÄN UUTTA

Lisätiedot

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio

Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Oppimispäiväkirja. Nimi: Saksan sanastopainotteinen kurssi. Helsingin yliopiston kielikeskus, syksy 2007, Seppo Sainio Huomaa että oppimispäiväkirjan tekeminen on huomioitu kurssin mitoituksessa osaksi

Lisätiedot

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki

Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa. Ops-työpajakoulutus Helsinki Oppimisen arviointi uusissa opetussuunnitelman perusteissa Ops-työpajakoulutus 21.10.2015 Helsinki Perusopetuslaki 628/1998 22 Oppilaan arviointi Oppilaan arvioinnilla pyritään ohjaamaan ja kannustamaan

Lisätiedot

Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä. Emma Nylund

Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä. Emma Nylund Portfolio maahanmuuttajanuorten ohjauksen työvälineenä Emma Nylund Ratkaiseva lähtökohta portfoliota tehtäessä: onko kyseessä TUOTOS vai VÄLINE? Portfolion käyttö on alkuaan lähtöisin taiteen, arkkitehtuurin

Lisätiedot

Jihuu, tervetuloa mukaan Filla&Rillaan! - työpajaan

Jihuu, tervetuloa mukaan Filla&Rillaan! - työpajaan Jihuu, tervetuloa mukaan Filla&Rillaan! - työpajaan Kouluttajapäivät, 19.-20.1.2018 Essi Olkkonen Leena Piippa Jihuu! Maltti on valttia! Taustat ja Filla&Rillan esittely (15 min) Uteliaat mielet Tunnusten

Lisätiedot

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 31.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan

Lisätiedot

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus

Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus Tutkintojen suorittamiseen ja suunnitteluun, osaamisen arviointiin ja tutkintotodistusten antamiseen liittyvä laadunvarmistus PROJECT NUMBER 574310-EPP-1-2016-1-FI-EPPKA3-EQAVET NRP Henkilö- kohtaista-

Lisätiedot

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille

Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus. Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille Miten arvioimme oppimista? Lahden perusopetus Arvioinnin päivä Lahden perusopetuksen opettajille 10.2.2018 Mistä oppimista tukeva arviointikulttuuri muodostuu? Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

MEDIAN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:5a

MEDIAN LUKIODIPLOMIN OHJEET. lukio-opintonsa jälkeen aloittaneille opiskelijoille. Määräykset ja ohjeet 2017:5a MEDIAN LUKIODIPLOMIN OHJEET lukio-opintonsa 31.7.2016 jälkeen aloittaneille opiskelijoille Määräykset ja ohjeet 2017:5a Opetushallitus Määräykset ja ohjeet 2017:5a ISBN 978-952-13-6363-4 (pdf) ISSN-L 1798-887X

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa

OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa Mikko Hartikainen, opetusneuvos, Opetushallitus Kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden koulutus Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU

ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Vanhemmille ASKOLAN KUVATAIDEKOULU Askolan kuvataidekoulu on perustettu vuonna 1992. Koulun ylläpitäjänä toimii Askolan kuvataidekoulun kannatusyhdistys ry. Koulu on antanut taiteen perusopetusta syksystä

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

Käsityön lukiodiplomi Liite 3 Arviointilomake 2009 2010

Käsityön lukiodiplomi Liite 3 Arviointilomake 2009 2010 Käsityön lukiodiplomi Liite 3 Arviointilomake 2009 2010 Portfolio Suunnitteluprosessi Arvioinnin kohteet ja niiden kriteerit Ideiointi Alkuideoiden kehittely ja teeman valinta Tuotteen tai teoksen tarkoituksen

Lisätiedot

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat:

Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ovat seuraavat: Maailma muuttuu - miten koulun pitäisi muuttua? Minkälaista osaamista lapset/ nuoret tarvitsevat tulevaisuudessa? Valtioneuvosto on päättänyt perusopetuksen valtakunnalliset tavoitteet ja tuntijaon. Niiden

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE

VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE VAPAAEHTOISTYÖN PORTFOLIO MAAHANMUUTTAJILLE Vapaaehtoisen nimi: 1. Vapaaehtoistyö Päivämäärä ja kesto Organisaatio Tehtävät Tarvittavat taidot ja osaaminen 2. Muut koulutukset ja kurssit Päivämäärä Kurssin,

Lisätiedot

Oppimispäiväkirja. Teema1. Johdanto. T1. Kirjoita lyhyt yhteenveto kuvista. T2. Haastattelu

Oppimispäiväkirja. Teema1. Johdanto. T1. Kirjoita lyhyt yhteenveto kuvista. T2. Haastattelu Oppimispäiväkirja Oppimispäiväkirja on kurssin kirjallinen työ, jonka jokainen oppilas tekee itsenäisesti ja palauttaa opettajalle kurssin päätteeksi. Osa tehtävistä tehdään pareittain tai ryhmissä, nämä

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari

Kandityön kirjoittaminen. Opinnäyteseminaari Kandityön kirjoittaminen Opinnäyteseminaari Lue ja kirjoita Ajatukset eivät kasva tyhjästä. Ruoki niitä lukemalla ja kirjoittamalla lukemastasi. Älä luota muistiisi Merkitse alusta asti muistiinpanoihin

Lisätiedot

KATUTAIDE KERAMIIKKA

KATUTAIDE KERAMIIKKA TYÖPAJAT 2019-2020 Sinulla on käsissäsi lyhyt selostus niistä kaikista työpajoista, joita voit valita ensi lukuvuodeksi. Kokeile eri mahdollisuuksia ja valitse rohkeasti uusia työpajoja. KATUTAIDE Työpajassa

Lisätiedot

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA 1.11.2010 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO

Lisätiedot

LUKIODIPLOMIT. Kuvataide. K i rjallisuus. Media Musiikki Liikunta.

LUKIODIPLOMIT. Kuvataide. K i rjallisuus. Media Musiikki Liikunta. LUKIODIPLOMIT Kuvataide K i rjallisuus Media Musiikki Liikunta http://www.edu.fi/lukiodiplomit TAIDEPAINOTUS taito- ja taideaineet valokuvaus elokuvaus taidehistoria musiikkiprojekti steel band kuoro Kuvataiteen

Lisätiedot

Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan?

Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan? Mitä ops- perusteiden opintokokonaisuus- ja tavoitealueteks4stä nousee? Mitä perusteet kannustavat muu7amaan? Kuvataide, arkkitehtuuri ja mediataide, Luotsit- hanke Tampere 3.10.2017 Heli Tiainen Opintokokonaisuus

Lisätiedot

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa

Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Arviointi Isojoen Koulukolmiossa Aikaisemmilla luokka-asteilla oppilasta arvioidaan sanallisesti ja numeroilla. Lisäksi vanhemmat saavat ajankohtaista tietoa lapsensa koulunkäynnistä arviointikeskusteluissa.

Lisätiedot