Euro ja talous Erkki Liikanen Euro & talous 1/
|
|
- Annikki Haavisto
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Euro ja talous Erkki Liikanen Euro & talous 1/
2 Teemat Kriisin torjunnasta kasvun perustan vahvistamiseen Sopeutus on edennyt, mutta finanssikriisin jälki on pitkä Rakennemuutos punnitsee sopeutumiskyvyn Suomen Pankin kansainvälisen talouden ennuste Kasvu jatkuu, mutta vaimeana; hitaan inflaation kausi Suomen Pankki 2013 Tulos 239 milj. euroa, josta valtiolle 180 milj. euroa Suomen talouden kolme haastetta Erkki Liikanen 2
3 Kriisin torjunnasta kasvun perustan vahvistamiseen Erkki Liikanen 3
4 Kehittyneiden talouksien BKT:n kasvu piristyi vuoden 2013 lopulla 15 Yhdysvallat Japani Kiina EU21 Suomi Prosenttimuutos edellisvuotisesta EU21 = euroalue, Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia. Katkoviivat = Suomen Pankin uusin ennuste. Lähteet: BEA, ESRI, Kiinan tilastovirasto, Eurostat ja Suomen Pankki Erkki Liikanen 4
5 BKT silti edelleen tuotantomahdollisuuksiensa alapuolella 8 % BKT:stä Euroalue Yhdysvallat Japani Suomi Vuosien tiedot ovat WEO ennusteita lokakuulta Lähde: IMF Erkki Liikanen 5
6 kun työllisyysasteet ovat matalia vuotiaiden työllisyysaste Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi 74 % Lähde: OECD Erkki Liikanen 6
7 ja investoinnit vähäisiä Tuotannolliset investoinnit pl. asuntoinvestoinnit Euroalue Yhdysvallat Japani Suomi 22 Prosenttia BKT:stä Lähde: Euroopan Komissio Erkki Liikanen 7
8 Kriisin patoamisesta jälkien korjaamiseen Sopeutus on edennyt Alijäämät, velkaantuminen, kilpailukyky Mittavien epätasapainojen sulattamisessa menee aikaa Talouspolitiikan painopiste kasvun pohjan rakentamiseen Tuotantoresurssit on kohdistettava uudelleen Koskee sekä työtä että pääomaa Rakennemuutos edellyttää kykyä sopeutua Asettaa suuria vaatimuksia talouspolitiikalle Erkki Liikanen 8
9 Rahoituksen välittyminen Pankkien tilan kattava arviointi Erkki Liikanen 9
10 Kotitalouksien ja yritysten maksamissa koroissa edelleen suuria maittaisia eroja % Asuntolainat: Korkean luottoluokituksen maat* Asuntolainat: GIIPS-maat** Yrityslainat: korkean luottoluokituksen maat* Yrityslainat: GIIPS-maat** 3 kk:n euribor * Saksa, Ranska, Alankomaat, Belgia, Itävalta ja Suomi. ** Kreikka, Italia, Irlanti, Portugali ja Espanja. Uudet yritys- ja asuntolainasopimukset, alkuperäinen koron kiinnitysaika enintään 1v. Lähteet: Euroopan keskuspankki ja Suomen Pankin laskelmat Erkki Liikanen 10
11 Myös lainakantojen kehityksessä eriytymistä Korkean luottoluokituksen maat* GIIPS** Euroalue*** M12=100, arvopaperistamisesta ja tasesiirroista puhdistettu laskennallinen lainakanta * Saksa, Ranska, Alankomaat, Belgia, Itävalta ja Suomi ** Kreikka, Italia, Irlanti, Espanja ja Portugali *** pl. keskusvastapuolien kanssa tehdyt takaisinmyyntisopimukset Lähteet: EKP ja Suomen Pankin laskelmat Erkki Liikanen 11
12 Velka-asteiden sopeutus edennyt vain vähän 200 % BKT:stä Korkean luottoluokituksen maat* (yksityinen sektori) GIIPS-maat** (yksityinen sektori) Korkean luottoluokituksen maat* (julkinen sektori) GIIPS-maat** (julkinen sektori) * Saksa, Ranska, Alankomaat, Belgia, Itävalta ja Suomi. ** Kreikka, Irlanti, Italia, Portugali ja Espanja. Lähde: Euroopan keskuspankki Erkki Liikanen 12
13 Pankkiunioni ja pankkien kattava arvio Epäluottamus taseisiin edelleen suuri Kotitaloudet, yritykset, pankit Luottamuksen rakentaminen ja edelleen vahvistaminen Pankkien kattava arvio vastaa osaltaan haasteeseen Lisää luottamusta pankkeihin Vahvistaa pankkien kykyä rahoittaa luotonantoa Kriisinratkaisumekanismista sopu Ratkaisu hyvin lähellä joulukuun ECOFINin tulemia Rahaston kerryttäminen tapahtuu aiempaa nopeammin Erkki Liikanen 13
14 Pankkien kattava arvio Eurooppalaisten pankkien luottoriskihintoja bps Unicredit Santander SocGen RBS ITRAXX Senior Financials Deutsche Bank 0 01/11 07/11 01/12 07/12 01/13 07/13 01/14 Lähde: Reuters 5v CDS-hintoja Nordea Erkki Liikanen 14
15 Suomen Pankin kansainvälisen talouden ennusteen päätulemat Erkki Liikanen 15
16 Suomen Pankin ennuste Kasvu elpymässä mutta ei kiihdy nopeaksi 15 Yhdysvallat Japani Kiina EU21 Suomi Prosenttimuutos edellisvuotisesta EU21 = euroalue, Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia. Katkoviivat = Suomen Pankin uusin ennuste. Lähteet: BEA, ESRI, Kiinan tilastovirasto, Eurostat ja Suomen Pankki Erkki Liikanen 16
17 Suomen Pankin ennuste Vaimeat näkymät heijastuvat inflaatioon % EU21* Yhdysvallat Japani Suomi * euroalue, Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia. Lähteet: Maiden tilastoviranomaiset ja Suomen Pankin laskelmat Erkki Liikanen 17
18 Inflaatio euroalueella Suhteellisten hintojen muutokset hidastuneet 2012/ /1 3 % 2,5 2 1,5 1 0, Lähteet: Eurostat ja Suomen Pankki Erkki Liikanen 18
19 Suomen Pankin ennuste Maailmantalous altis alasuuntaisille riskeille Hitaan inflaation kausi voi olla Ennustettua pitkäkestoisempi Voi vaikeuttaa talouksien sopeutumista arvioitua enemmän Ukrainan kriisin vaikutukset Venäjä; EU (Suomi); Yhdysvallat; maailmantalous Lyhyen aikavälin näkymät, pidemmän aikavälin vaikutukset Nousevien talouksien tilanne ja näkymät Joidenkin nousevien talouksien rahoitusolojen kiristyminen Kiinan talouden rakennemuutos, rahoitussektorin kestävyys Erkki Liikanen 19
20 Euroalueen rahapolitiikka Erkki Liikanen 20
21 Euroalueen rahapolitiikan mitoitus kasvua tukeva niin kauan kuin tarpeen Erkki Liikanen 21
22 Yhdysvaltain ja Japanin keskuspankin osto-ohjelmat kasvattaneet niiden taseita Keskuspankkien taseita Yhdysvallat Eurojärjestelmä Japani Indeksi, syyskuu 2008 = 1 5 4,5 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0, Lähteet: Keskuspankit Erkki Liikanen 22
23 Pitkien korkojen kehitys heijastaa eroja kasvunäkymissä ja rahapolitiikassa Yhdysvallat Japani Saksa Italia Espanja Suomi 9 %, valtioiden 10 vuoden obligaatiokorkoja Lähde: Reuters Erkki Liikanen 23
24 Eurojärjestelmän tase supistunut, kun pankit ovat maksaneet takaisin luottojaan Ylimääräinen likviditeetti euroalueen pankkijärjestelmässä* 1000 Mrd. euroa 30 päivän liukuva keskiarvo Lähde: Suomen Pankki. *Varantotalletukset - vähimmäisvarantovaatimukset + yötalletukset - maksuvalmiusluotot Erkki Liikanen 24
25 Rahapolitiikan mitoituksesta Rahapolitiikan nykyinen mitoitus on kasvua tukevaa ohjauskorot ja odotus niiden kehityksestä on vienyt lyhyimmät markkinakorot lähes nollaan Rahapolitiikan mitoitus tulee säilymään kasvua tukevana inflaationäkymät ovat vaimeat keskipitkällä aikavälillä, taloudessa on runsaasti käyttämätöntä kapasiteettia, luottomäärät ovat supistuneet Neuvosto on valmis uusiin toimiin, mikäli tarvitaan Erkki Liikanen 25
26 Suomen Pankin tulos Erkki Liikanen 26
27 Suomen Pankin tulos 2013 Tase pienentynyt, mutta edelleen suuri milj. Rahapolitiikan operaatioiden volyymit ja poikkeustoimien laajuus ovat merkittävästi vaikuttaneet korkokatteen kautta tulokseen Taseen loppusumma Korkotason lasku on lisäksi heikentänyt tulosta. Pankkien talletukset (ja vastaavasti Targetsaamiset) pienenivät kolmasosaan Eurojärjestelmän sisäiset saamiset, ml. Target-saamiset Pankkien talletukset Suomen Pankissa Erkki Liikanen 27
28 Suomen Pankin tulos 2013 Tilikauden tulos ja voitonjako Milj TOIMINNALLINEN TULOS VARAUSSIIRTOJA Yleisvaraus Reaaliarvovaraus TILIKAUDEN TULOS JOSTA VOITONJAKO VALTIOLLE Varaus eurojärjestelmän lisäriskeihin 100 milj. ( milj. ) Vuonna 2012 lunastamattomista markoista jaksotettiin tulevien vuosien voitonjakoon 100 milj.. Vuonna 2013 tästä erästä purettiin tulokseen 50 milj Erkki Liikanen 28
29 Suomen Pankin tulos 2013 Yhteenveto Tulos 239 milj. euroa, josta valtiolle 180 milj. euroa (227 milj. euroa vuodelta 2012) Suomen Pankki pitää yllä riittäviä puskureita, tarve niiden lisäämiseen on nyt vähäisempi. Toimintakulut kurissa Toiminnan priorisoiminen ja tehostamien jatkunut Erkki Liikanen 29
30 Suomen talouden haasteista Erkki Liikanen 30
31 Suomen talouden kriisin jälkeinen kehitys huolestuttavaa 105 Korkean luottoluokituksen maat* Euroalue Suomi BKT, 2008/I = 100 GIIPS** Saksa * Saksa, Ranska, Alankomaat, Belgia, Suomi ja Itävalta. ** Kreikka ( arvio), Irlanti, Italia, Portugali ja Espanja. Lähteet: Maiden tilastoviranomaiset, Eurostat ja Suomen Pankin laskelmat Erkki Liikanen 31
32 Suomen talouden kolme suurta haastetta Teollisuuden rakennemuutos Väestön ikääntyminen Kansainvälinen talouskehitys Ukrainan tilanteeseen liittyvät uhat Suomi ei ole toipunut vuonna 2008 alkaneesta teollisuuden romahduksesta, jonka myötä merkittävä osa kansantaloutemme perustaa menetettiin. Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti Pohjola Erkki Liikanen 32
33 Haasteisiin vastaaminen Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toteuttaminen kunnianhimoisesti ja etupainotteisesti Tarvitaan myös välitöntä julkisen talouden sopeuttamista Ukrainan kriisi voi johtaa entistä suurempaan rakennemuutokseen ja talouden sopeutumistarpeeseen Uusiutumiskyky: työn liikkuvuus alalta ja alueelta toiselle, asuntojen tarjonta ym Erkki Liikanen 33
34 Luottamus avainasemassa Taloutta kohdanneet sokit ja vastatuulet ovat poikkeuksellisen voimakkaita. Ne voivat horjuttaa luottamusta Suomen talouteen. Ratkaisut, jotka parantavat pitkän aikavälin näkymiä, voivat olla lyhyellä aikavälillä kipeitä, mutta ovat luottamuksen kannalta ratkaisevia Vaikeat päätökset rakenneuudistuksista voivat parantaa yritysten ja kotitalouksien uskoa tulevaisuuteen niin, että myönteisiä vaikutuksia näkyy välittömästi Erkki Liikanen 34
35 Suomen talouden tilanne on muuttunut merkittävästi. Tulevaisuuden kannalta ratkaisevaa on se, että hallitus, eduskunta ja myös työmarkkinajärjestöt pystyvät korjaaviin toimenpiteisiin Erkki Liikanen 35
36 Lopuksi Erkki Liikanen 36
37 Yhteenveto Kriisin torjunnasta jälkien korjaamiseen Punnitsee talouksien sopeutuskyvyn Talouspolitiikan tuettava muutosta Inflaatio jatkuu hitaana, rahapolitiikka tukee kasvua Hidas inflaatio voi vaikeuttaa sopeutumista EKP:n neuvosto on valmis reagoimaan, mikäli deflatorinen kehitys uhkaa euroaluetta tai rahapolitiikka ei välity toivotusti Kaikkia talouspolitiikan lohkoja tarvitaan Rahapolitiikka, pankkisektorin tervehdyttäminen, kasvua tukevat rakenneuudistukset, julkisen talouden vakauttaminen Erkki Liikanen 37
38 Euro & talous 1/2014 sisältö Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Kehikot Euroalueen inflaatio ja suhteelliset hinnat Krimin kriisi lisää Venäjän talouteen kohdistuvia riskejä Noteerauksissa ilmenneet epävarmuustekijät ovat lisänneet viitekorkojen uudistustarpeita Niko Herrala ja Seija Parviainen Japanin inflaatio-odotukset abenomicsin onnistumisen mittarina Tuomas Välimäki Kaksi kärpästä yhdellä iskulla: korkojen ohjausta ja rahoitusvakautta eurojärjestelmän luotto-operaatioilla Juhana Hukkinen Talouspolitiikan vaihtoehdot heikon kasvun ja hitaan inflaation oloissa Erkki Liikanen 38
39 Kiitos! Erkki Liikanen 39
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
1 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Maailmantalouden näkymät kohentuivat vuoden 13 jälkipuoliskolla. Finanssi kriisin jälki on kuitenkin pitkä. Erityisesti euroalueella tuotanto on edelleen alhaisella
Rakennemuutos, ikääntyminen ja epävarmuus haasteina uudistumiskyky entistäkin tärkeämpi Pääjohtaja Erkki Liikanen 24.3.2014 1
Rakennemuutos, ikääntyminen ja epävarmuus haasteina uudistumiskyky entistäkin tärkeämpi Pääjohtaja Erkki Liikanen 24.3.2014 1 Suomen talouden kolme suurta haastetta Teollisuuden rakennemuutos Väestön ikääntyminen
Euro & talous 4/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
Euro & talous 4/212 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 12.9.212 1 Euro & talous 4/212 sisältö Pääartikkeli: Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Suhdannetilanne, maailmantalouden
Globaaleja kasvukipuja
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 22.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden
Globaaleja kasvukipuja
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Globaaleja kasvukipuja Euro & talous 1/2016 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 21.3.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Euro & talous 4/2015. Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015. Julkinen
Erkki Liikanen Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikasta syyskuussa 2015 24.9.2015 1 EKP:n neuvosto seuraa taloustilannetta ja on valmis toimimaan 2 Inflaatio hintavakaustavoitetta hitaampaa
Talouden näkymät ja Suomen haasteet
Talouden näkymät ja Suomen haasteet Juhlaseminaari Suomen talous ja tulevaisuus muuttuvassa maailmassa Raahesali 12.12.2012 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Finanssikriisi jättänyt pitkän
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
13 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Viime kuukausien aikana kehittyneiltä päätalousalueilta on saatu rohkaisevia merkkejä: pahin voi olla jo takana. Euroalueen tuotannon syksystä 11 jatkunut supistuminen
Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne
1 2013 Rahapolitiikka ja taloudellinen tilanne Euroalueen velkakriisin syveneminen lisäsi epävarmuutta ja heikensi rahoitusmarkkinoiden toimintaa loppukeväästä 2012 lähtien. Epävarmuus ja rahoitusolojen
Finanssikriisistä pankkiunioniin
Finanssikriisistä pankkiunioniin Kauppakamarilounas Turussa 26.5.2014 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen Finanssikriisi jätti pitkän jäljen Bruttokansantuote Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi
Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät
Samu Kurri Suomen Pankki Maailmantalouden suuret kysymykset Suhdannetilanne ja -näkymät Euro & talous 1/2015 25.3.2015 Julkinen 1 Maailmantalouden suuret kysymykset Kasvun elementit nyt ja tulevaisuudessa
Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125
Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kasvu vahvistunut, mutta inflaatio vaimeaa Euro & talous 4/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 28.9.2017 Teemat Maailmantalouden ja euroalueen
Kansainvälisen talouden näkymät
Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Elvyttävä talouspolitiikka vauhdittaa kasvua 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit: Heikomman kehityksen riskit varjostavat noususuhdannetta
Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa
Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa Esityksen rakenne: 1. EKP:n rahapolitiikan peruskehikko. 2. EKP:n toimet finanssikriisin eri vaiheissa. 3. Euroalueen talouden tila tällä hetkellä. 4.
Kansainvälisen talouden näkymät
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Näkymät heikentyneet nopeasti korjautuuko tilanne? Euro & talous Tiedotustilaisuus 15.3.2019 15.3.2019 1 Näkymät heikentyneet
Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Keskuspankit suuren finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi, Tampere 3.9.2018 1 Kriisien sarjan kuusi vaihetta reaalitalouden syvä taantuma valtionvelkakriisi
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
4 2014 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous PÄÄTTÄVÄISTEN TOIMIEN AIKA Finanssikriisi kärjistyi maailmanlaajuiseksi talouskriisiksi syyskuussa kuusi vuotta sitten. Näiden vuosien aikana kehittyneiden
EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä
Erkki Liikanen Suomen Pankki EKP:n rahapolitiikka jatkuu poikkeuksellisen keveänä Euro & talous 1/2017 Julkinen 1 Esityksen sisältö 1. Rahapolitiikka voimakkaasti kasvua tukevaa 2. Euroalueen kasvu vahvistunut,
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Budjettiriihi 9.9.2015
Suomen Pankki Talouden näkymistä Budjettiriihi 1 Kansainvälisen talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä 2 Kiinan pörssiromahdus heilutellut maailman pörssejä 2.4 2.2 2.0 1.8 1.6 1.4 1.2 1.0 0.8 MSCI
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina
Erkki Liikanen Suomen Pankki Rahapolitiikasta vuoden 2015 alkukuukausina 25.3.2015 Julkinen 1 Näkymät vuoden 2014 lopulla Julkinen 2 Eurojärjestelmän ennuste joulukuussa 2014: BKT: 2015: 1,0 % 2016: 1,5
Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen. Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm
Jatkuuko euroalueen erkaantuminen miten käy Suomen Talouden näkymät Kuntamarkkinat 11.9.2013 Pasi Holm Johtopäätökset Talouden kolmoisongelma (suhdannetilanne, talouden rakennemuutos sekä julkisen talouden
Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia
Hanna Freystätter Vanhempi neuvonantaja, Suomen Pankki Maailmantaloudessa suotuisaa kehitystä ja uusia huolia Euro ja talous 1/2017: Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous 30.3.2017 Julkinen 1 Teemat
Velallinen tienaa koron? Rahapolitiikkaa negatiivisilla koroilla
Elisa Newby, markkinaoperaatioiden päällikkö elisa.newby@bof.fi Suomen Pankki Velallinen tienaa koron? Rahapolitiikkaa negatiivisilla koroilla After Work Suomen IR-yhdistys ry Suomen Sijoitusanalyytikot
Euro & talous 4/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
Euro & talous 4/2011 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 19.9.2011 1 Aiheet Maailmantalouden näkymät heikentyneet Suomen Pankin maailmantalouden kasvuennustetta laskettu Riskit
Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa
Rahapolitiikka hyvin matalien korkojen olosuhteissa Studia Generalia luento 3.11.2014 Turku Esityksen rakenne: 1. EKP:n rahapolitiikan peruskehikko. 2. EKP:n toimet finanssikriisin eri vaiheissa. 3. Euroalueen
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä
Talouden ja rahoitusmarkkinoiden näkymiä Ylä-Savon kauppakamariosasto 16.5.2011 Pentti Hakkarainen Johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki Maailmantaloudessa piristymisen merkkejä 60 Teollisuuden ostopäällikköindeksi,
Euro & talous 4/2009 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero
Euro & talous 4/2009 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Teemat 1. Rahoitusjärjestelmän vakaus 2. Maailman ja Suomen talouden näkymät 3. Euroalueen inflaatio ja rahapolitiikka
Rahapolitiikka ja sen välittyminen talouteen
Suomen Pankki Rahapolitiikka ja sen välittyminen talouteen Talousneuvosto 1 Kansainvälisen talouden viimeaikainen kehitys 2 Kasvun nopeutumisesta merkkejä Maailmantalouden kasvu kiihtynyt Euroalueen talouskasvu
Euroopan ja Suomen talouden näkymät. Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen?
Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan ja Suomen talouden näkymät Miten (talous)politiikka vaikuttaa kansantalouteen ja sijoittamiseen? Arvopaperilehden Rahapäivä 2017 Helsinki, 21.9.2017 21.9.2017 1 Rahapolitiikan
Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus
Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla
Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne
Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen, Suomen Pankki Rahapolitiikka ja ajankohtainen taloustilanne Oulu 13.9.2016 Julkinen 1 Esityksen teemat Kansainvälinen kauppa kasvaa hitaammin kuin maailman bkt Öljymarkkinat
Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013. Johtava ekonomisti Penna Urrila
Kurkistus talouden tulevaisuuteen Sähköurakoitsijapäivät 21.11.2013 Johtava ekonomisti Penna Urrila KYSYMYS: Odotan talousvuodesta 2014 vuoteen 2013 verrattuna: A) Parempaa B) Yhtä hyvää C) Huonompaa 160
Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa
Talouden näkymät finanssikriisin uudessa vaiheessa Helsingin seudun kauppakamari 16.11.2011 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen 1 Teemat 1. Finanssikriisin uusi vaihe uhkaa katkaista maailmantalouden
Mistä investointien vaimeus
Lauri Kajanoja Suomen Pankki Mistä investointien vaimeus johtuu? Talousneuvosto 19.10.2015 19.10.2015 1 Investoinneista viime vuosina Suomessa vähäisiä etenkin yksityiset tuotannolliset Julkisyhteisöjen
Talous. TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi. Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012. 3.10.2012 Samu Kurri
Talous TraFi Liikenteen turvallisuus- ja ympäristöfoorumi Toimistopäällikkö Samu Kurri 3.10.2012 1 Esityksen aiheet Talouden näkymät Suomen Pankin kesäkuun ennusteen päätulemat Suomen talouden lähiaikojen
Talouden näkymät Euro & talous erikoisnumero 2/2009
Talouden näkymät 2009-2011 Euro & talous erikoisnumero 2/2009 Erkki Liikanen 29.9.2009 Teemat 1. Maailmantalous vakautumassa ja rahoitusmarkkinoiden kriisin pahin ohi 2. Miksi vienti laski niin jyrkästi?
Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.2011 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki
Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 14.4.211 Lauri Uotila Johtava neuvonantaja Sampo Pankki 13 12 11 1 9 8 7 6 4 3 2 1-1 -2-3 -4 - -6-7 -8-9 -1-11 Maailma: Bkt ja maailmankauppa %, volyymin vuosikasvu
Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti
Taloutemme tila kansallisesti ja kansainvälisesti Seppo Honkapohja, Suomen Pankki Alustus, Logistiikkapäivä, Kotka 25.5.2009 1 Esityksen rakenne Rahoitusmarkkinoiden kriisin nykyvaihe Maailmantalouden
Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen
Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen KEVA-päivä 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen näkymissä
Euro & talous 4/2010 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero
Euro & talous 4/21 ja Rahoitusjärjestelmän vakaus -erikoisnumero Pääjohtaja Erkki Liikanen Teemat Valtioiden velkakriisi ja Suomen rahoitusjärjestelmän vakaus Maailmantalouden näkymät Euroalueen taloustilanne
Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot
Suomen Pankki Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet vahvistuneet, Suomen näkymät heikot Säästöpankki Optia 1 Esityksen teemat Kansainvälien talouden kehitys epäyhtenäistä Euroopan ja Yhdysvaltain taloudet
Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki
Suomen talouden haasteet ja yritysten rahoitusolot Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki 2.11.214 Julkinen Esityksen sisältö I. Suomen talouden haasteet II. Yritysten rahoitusolot 2.11.214
Kasvua poikkeuksellisten riskien varjossa
Samu Kurri Suomen Pankki Kasvua poikkeuksellisten riskien varjossa Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/216 29.9.216 Julkinen 1 Esityksen teemat Muutokset maailmantalouden kasvuennusteessa
Liite 1. Vesa Puttonen
Liite 1 Eurokriisistä Talousneuvosto Vesa Puttonen 26.9.2012 2012 Millions USD USA:n liittovaltion velka & velkakatto 18 000 000 16 000 000 US DEBT LIMIT US TOTAL DEBT 14 000 000 12 000 000 10 000 000
Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus
Asuntojen hinnat, kotitalouksien velka ja makrotalouden vakaus XXXIV valtakunnallinen asunto- ja yhdyskuntapäivä 10.5.2012 Lauri Kajanoja Esityksen sisältö 1. Suomen Pankki, rahapolitiikka ja asuntomarkkinat
Rahapolitiikka ja sen välittyminen talouteen
Suomen Pankki Rahapolitiikka ja sen välittyminen talouteen Eduskunnan talousvaliokunta 1 Kansainvälisen talouden viimeaikainen kehitys 2 Kasvun nopeutumisesta merkkejä Maailmantalouden kasvu kiihtynyt
Talouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 211 213 Euro & talous 5/211 Pääjohtaja Erkki Liikanen Talouskasvu hidastuu Suomessa tuntuvasti 18 Talouden elpyminen pysähtyy Prosenttimuutos edellisestä vuodesta (oikea asteikko)
Ajankohtaiset talouden näkymät ja pankkiunionin eteneminen
Ajankohtaiset talouden näkymät ja pankkiunionin eteneminen Kuopion alueen kauppakamari ja Itä-Suomen hallinto-oikeus 21.5.2014 Johtokunnan varapuheenjohtaja Pentti Hakkarainen Maailmantalouden tila ja
Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät
Suomen Pankki Talouden ajankohtaiskatsaus ja kehitysnäkymät MuoviSki 1 Pörssikurssit laskeneet 160 Euroalue Yhdysvallat Japani Kiina Indeksi, 1.1.2008 = 100 140 120 100 80 60 40 20 2008 2009 2010 2011
Suhdanne 1/2016. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 1/2016 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 22.03.2016 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Kiinan äkkijarrutus
Kansainvälisen talouden näkymät
Hanna Freystätter Toimistopäällikkö, Suomen Pankki Kansainvälisen talouden näkymät Kasvu jatkuu, näkymät vaimentuneet 4.10.2018 1 Teemat Maailmantalouden näkymät ja riskit kasvu hidastumassa asteittain,
Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät
Rahoitusmarkkinoiden tila ja yritysrahoituksen näkymät EK:n Yrittäjävaltuuskunnan kokous 9.5.212 Pentti Hakkarainen johtokunnan varapuheenjohtaja Suomen Pankki 1 Rahoitusmarkkinoiden tila 2 Euroopan valtioiden
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula?
Palvelujen tuottavuus kasvun pullonkaula? Pääjohtaja Erkki Liikanen Kaupan päivä 23.1.2006 Marina Congress Center Talouden arvonlisäys, Euroalue 2004 Maatalous ja kalastus 3 % Rakennusala 5 % Teollisuus
Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi
Finanssikriisin pitkä jälki ja Suomi Pääjohtaja Erkki Liikanen 20.5.2011 Finanssikriisistä velkakriisiin Velkaantuminen, kiinteistöjen hintojen nousu Hintakupla puhkeaa, luottotappiot kasvavat, taantuma
Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun?
Finanssikriisistä globaaliin taantumaan koska uuteen nousuun? Arvoasuntopäivä 12.5.29 Anssi Rantala Pääekonomisti OP-Pohjola 29 Ensimmäinen globaali taantuma 6 vuoteen 15 1 %, v/v Maailmankauppa 5 Maailman
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/2014 Pääjohtaja Erkki Liikanen
Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Euro & talous 4/2014 Pääjohtaja Erkki Liikanen 16.9.2014 Julkinen 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous: Päättäväisten toimien aika I. Rahapolitiikkaa kevennetty
Keskuspankin toiminnasta globaalin rahoituskriisin aikana
Keskuspankin toiminnasta globaalin rahoituskriisin aikana Pääjohtaja Erkki Liikanen 29.1.2009 1 BKT ennusteet vuodelle 2009 3.0 Konsensus IMF Euroopan komissio OECD % Yhdysvallat 3.0 % Euroalue 2.0 2.0
Euro & talous 1/2013 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
Euro & talous 1/2013 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 14.3.2013 Julkinen 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääartikkeli: Yksityisen sektorin velkaantumisen vähentäminen,
Erkki Liikanen Bank of Finland. Talouden näkymistä
Erkki Liikanen Bank of Finland Talouden näkymistä 29.9.2016 1 Kansainvälisen talouden näkymät epävarmat 29.9.2016 Erkki Liikanen Suomen Pankki Finlands Bank Bank of Finland 2 Osa epävarmuustekijöistä on
Erkki Liikanen Suomen Pankki. Talouden näkymistä. Kehysriihi
Suomen Pankki Talouden näkymistä Kehysriihi 1 Osakkeiden ja raaka-aineiden hinnat heiluneet alkuvuonna 140 120 100 Osakkeiden hinnat, euroalue* Osakkeiden hinnat, Yhdysvallat** Öljyn hinta*** Indeksi,
Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15
Euro & talous 1/2011. Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät
Euro & talous 1/211 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Suomen talouden näkymät Pääjohtaja 1 Aiheet Ajankohtaista tänään Maailmantalouden ennuste Suomen talouden näkymät vuosina 211-213 2 Ajankohtaista
Euro & talous 4/2013 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous
Euro & talous 4/2013 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 17.9.2013 17.9.2013 Erkki Liikanen SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Rahapolitiikka ja kansainvälinen
Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta
Erkki Liikanen Suomen Pankki Ajankohtaista rahoitusmarkkinoilta Kesäkuu 2015 Eduskunnan talousvaliokunta 30.6.2015 Julkinen 1 Sisällys Keveä rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä EU:n tuomioistuimen
Talouden näkymät vuosina 2014 2016. Euro & talous 3/2014 Pääjohtaja Erkki Liikanen 10.6.2014
Talouden näkymät vuosina 2014 2016 Euro & talous 3/2014 Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankki 11.6.2013: Suomen talous on kohdannut rakennemuutoksen ja suhdannetaantuman samaan aikaan Erkki Liikanen
Euroopan talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitysnäkymät
Olli Rehn Suomen Pankki Euroopan talouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitysnäkymät ALM Partnersin Ajankohtaispäivä 31.10.2017 31.10.2017 1 Kasvu laaja-alaista: IMF nosti ennusteita kaikilla keskeisillä talousalueilla
Markkinakatsaus. Tammikuu 2016
Markkinakatsaus Tammikuu 2016 Talouskehitys Maailmanpankki laski globaalia kasvuennustetta, kuluvan vuoden kasvuvauhti 2,9 prosenttia Yhdysvalloista edelleen vahvoja työllisyyslukuja, työttömyysaste viisi
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon
Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit
Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin
Tuomas Välimäki Suomen Pankki Viitekorkouudistuksesta ja vähän muustakin ACI Forex Finlandin vuosikokous Katajanokan kasino 1 Puheen runko Viitekorot Euroalueen ja Suomen talouskehitys Rahapolitiikan strategia:
Alkaako taloustaivaalla seljetä?
..9 Alkaako taloustaivaalla seljetä? Lauri Uotila Pääekonomisti Sampo Pankki.9. 9 Kokonaistuotannon kasvu, % %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 9 Venäjä USA Euroalue - - - Japani - - 9 9 - - - - - Teollisuuden
Euro & talous 1/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous. Pääjohtaja Erkki Liikanen 15.3.2012
Euro & talous 1/2012 Rahapolitiikka ja kansainvälinen talous Pääjohtaja Erkki Liikanen 15.3.2012 15.3.2012 Erkki Liikanen SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Esityksen sisältö Markkinat, suhdannekuva
Maailmantalous ja Suomi
Suomen Pankki Maailmantalous ja Suomi LOGY conference 2016, Helsinki 1 Keskeiset teemat rahoitusmarkkinoilla viime viikkoina: globaalit kasvuhuolet, öljy, Kiina Euroalue Inflaatio, elvytys Yhdysvallat
Talouskasvun edellytykset
Pentti Hakkarainen Suomen Pankki Talouskasvun edellytykset Martti Ahtisaari Instituutin talousfoorumi 16.5.2016 16.5.2016 Julkinen 1 Talouden supistuminen päättynyt, mutta kasvun versot hentoja Bruttokansantuotteen
Studia Monetaria: Ajankohtaista rahamarkkinoilla
Studia Monetaria: Ajankohtaista rahamarkkinoilla Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankki 20.4.2010 1 Teemat: Valtioiden velkaantuminen markkinoiden keskeisen huomion kohteena Vuoden ensimmäisten kuukausien
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin. Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK
Ajankohtaiskatsaus talouteen ja työmarkkinoihin Vaikuttamisiltapäivä ja EK-foorumi Lahti 3.2.2016 Simo Pinomaa, EK 125 120 Bruttokansantuote Vol.indeksi 2005=100, kausitas. Hidas kasvu: - työttömyys -
Esityksen rakenne. Maksufoorumin avaussanat. Maksufoorumi 8.5.2015 Helsinki Congress Paasitorni
Suomen Pankki Maksufoorumin avaussanat Esityksen rakenne Kansainvälinen talouden näkymistä Rahapolitiikan viime aikaiset toimenpiteet ja niiden vaikutus Suomen talouden haasteista Maksujärjestelmien vakaus
Työllisyysaste 1980-2005 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)
Työllisyysaste 198-25 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 EU-25 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 21.9.24/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työllisyysaste EU-maissa 23
Talouden näkymät vuosina
Talouden näkymät vuosina 2013-2015 Euro & talous 3/2013 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Kansainvälinen talous: markkinatilanne suotuisa, reaalitalouden kehitys vaimeaa 2 Osakeindeksit nousseet Yhdysvallat
Maailmantalouden näkymät
Maailmantalouden näkymät 31.8.21 Toni Honkaniemi Yksikönpäällikkö Maailmantalouden kasvu epätasaista BKT:n määrä muutos ed. vuoden vast. neljänneksestä 8 % 18 6 4 Yhdysvallat Euroalue 16 14 2 12 1-2 -4
Kansainvälisen talouden tila ja Suomen mahdollisuudet
Seppo Honkapohja Bank of Finland Kansainvälisen talouden tila ja Suomen mahdollisuudet Teollisuuspäivä 29.9.2016 29.9.2016 Unrestricted 1 Teemat Kansainvälisen talouden näkymät epävarmat EKP:n rahapolitiikka
Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen
Erkki Liikanen Suomen Pankki Näköaloja satavuotiaan tulevaisuuteen Säätytalo 1 Teemat Kehittyneiden maiden ml. euroalueen talouskehityksestä EKP:n rahapolitiikka kasvua tukevaa Kotimaan talouden lähiaikojen
Rahapolitiikasta ja pankkijärjestelmän tilasta
Suomen Pankki Rahapolitiikasta ja pankkijärjestelmän tilasta Talousvaliokunta 1 Maailmantalouden kasvu jatkuu, mutta epävarmuudet näkyneet markkinaliikkeissä 2 Osa epävarmuustekijöistä on taloudellisia
Markkinat toipuivat, toipuuko talous?
Markkinat toipuivat, toipuuko talous? Tampereen kauppakamarin syyskokous 16.11.29 Erkki Liikanen Pääjohtaja 1 Rahoitusmarkkinoista 2 Rahoitusmarkkinoilla riskilisät ovat palautuneet vuoden takaisesta paniikista
Ohjauskorko ennen ja nyt sekä Suomen Pankin keskeiset tilastot
Tilastoyksikkö Suomen Pankki Ohjauskorko ennen ja nyt sekä Suomen Pankin keskeiset tilastot Rahamuseo 11.4.2016 Elisabeth Flittner Harri Kuussaari 11.4.2016 Julkinen 1 Suomen Pankin kaksi roolia Suomen
Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa
Olli Rehn Pääjohtaja, Suomen Pankki Rahapolitiikan asteittainen normalisointi epävarmuuden oloissa Euro & talous 4/2018 4.10.2018 1 Euroalueen bruttokansantuote 2007-2020 Euroalueen reaalinen BKT EKP:n
Suomen talous ja rahoitusmarkkinat: näkymät ja haasteet
Suomen talous ja rahoitusmarkkinat: näkymät ja haasteet Osuuspankkiviikon pääjuhla 4.10.2010 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Talouden näkymät 2 Edessä kasvun väliaikainen hidastuminen BKT:n kasvu keskeisillä
Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 28.9.2010 Lauri Uotila Sampo Pankki
Näkymät suhdanteissa ja rahoitusmarkkinoilla 8.9.1 Lauri Uotila Sampo Pankki Bruttokansantuotteen kasvu 16 1 1 1 %, vuosikasvu neljänneksittäin Kiina 16 1 1 1 8 8 6 Euroalue Intia Brasilia Venäjä 6 - USA
Euro & talous 4/2015. Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Euro & talous 4/2015 Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Tiedotustilaisuus 24.9.2015 24.9.2015 Julkinen 1 Euro & talous 4/2015 Rahapolitiikka
Keskuspankit finanssikriisin jälkeen
Suomen Pankki Keskuspankit finanssikriisin jälkeen Talous tutuksi 1 Kansainvälinen finanssikriisi Vuonna 2007 kansainvälisessä rahoitusjärjestelmässä merkkejä vakavista ongelmista Syksyllä 2008 kriisi:
Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase
Samu Kurri Kansainvälisen ja rahatalouden toimisto, Suomen Pankki Eurojärjestelmän rahapolitiikka Tavoite, välineet ja tase Elvyttävä kansalaisosinko tilaisuus 6.2.2016 Esitetyt näkemykset ovat omiani.
Euroalueen talous ja EKP:n rahapolitiikka
Suomen Pankki Euroalueen talous ja EKP:n rahapolitiikka Eduskunnan talousvaliokunnan julkinen kuuleminen 1 Esityksen sisältö I. EKP:n rahapolitiikka II. Rahoitusjärjestelmän vakaus III. Suomen talous 2
Suhdanne 2/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY
Suhdanne 2/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 23.09.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskevassa ennusteessa on oletettu, että hallitusohjelmassa
Talouden näkymät ja riskit. Reijo Heiskanen Pääekonomisti
Talouden näkymät ja riskit Reijo Heiskanen Pääekonomisti Maailmantalouden kasvuennusteessa pientä laskupainetta, mutta iso kuva pitkälle ennallaan Maailmantalouden kasvu uhkaa jäädä hieman aiempia arvioita
Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka
Maailmantalouden tasapainottomuudet ja haasteet Eurooppa, Aasia, Amerikka Talousvaliokunnan seminaari 20.4.2005 Pääjohtaja Erkki Liikanen 1 Piirteitä maailmantalouden kehityksestä Globaalinen osakekurssien
Pääjohtaja Erkki Liikanen
RAHAPOLITIIKAN PERUSTEET JA TOTEUTUS Talousvaliokunnan seminaari 6.9.2006 Pääjohtaja Erkki Liikanen Suomen Pankin neljä ydintoimintoa Rahapolitiikka Rahoitusvalvonta Pankkitoiminta Rahahuolto 2 Rahapolitiikka
Säästämmekö itsemme hengiltä?
Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien
Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit
Talouden näkymät Reijo Heiskanen @Reiskanen, @OP_Ekonomistit 26.1.2016 Maailmantalouden kasvu verkkaista ja painottuu kulutukseen ja palveluihin 2 3 Korot eivät nouse paljoa Yhdysvalloissakaan 6 5 4 3
Kansainvälisen talouden tila
Seppo Honkapohja Suomen Pankki Kansainvälisen talouden tila Vaasan Yliopisto 28.9.2015 Julkinen 1 Esityksen teemat Maailmantalouden seitsemän laihaa vuotta Kansainvälisen talouden tila ja näkymät Suomen
Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010
Eurooppa-neuvoston jälkilöylyt, kommentteja 21.12.2010 Seppo Honkapohja Suomen Pankki 1 I. Julkisen talouden velkakriisi 2 Julkisen talouden alijäämä 10 Espanja Irlanti Italia Kreikka Portugali Saksa Ranska