POHJOIS- POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA
|
|
- Ismo Salminen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 POHJOIS- POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVA MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Nämä merkinnät ja määräykset liittyvät ympäristöministeriön vahvistamaan maakuntakaavakarttaan (1: ). SOIDEN KÄYTTÖ JA LUONNONYMPÄRISTÖ MATKAILUN VETOVOIMA-ALUE / MATKAILUN JA VIRKISTYKSEN KEHITTÄMISEN KOH- DEALUE Merkinnällä osoitetaan ympäristöarvojen, matkailun ja virkistyksen kannalta valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä aluekokonaisuuksia. Kehittämisperiaatteet: mv-5 Kalajoen alue Alueen kehittäminen merellisenä matkailualueena perustuu Hiekkasärkkien matkailukeskuksen palveluihin sekä Rahjan saariston ja muun maankohoamisrannikon luonnon- ja kulttuuriympäristöön liittyviin virkistys- ja vapaa-aikatoimintoihin. mv-8 Olvassuo Alueen virkistyskäytön kehittäminen perustuu suoluontoon ja se pyritään toteuttamaan alueen luonteeseen soveltuvana kansallispuistona. Kaikkia mv-alueita koskeva suunnittelumääräys: Alueen maankäyttöä suunniteltaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota virkistysalueiden ja -reittien verkoston muodostamiseen sekä maisema- ja ympäristöarvojen säilymiseen ja matkailukeskusten rakentamisen sopeuttamiseen ympäristöön. LUONNON MONIKÄYTTÖALUE Merkinnällä osoitetaan virkistyskäytön kannalta kehitettäviä, arvokkaita luontokohteita sisältäviä aluekokonaisuuksia. Alueen maankäyttöä suunniteltaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota arvokkaiden luontoalueiden virkistyskäyttömahdollisuuksien edistämiseen, niiden välisten reitistöjen muodostamiseen sekä maisema- ja ympäristöarvojen säilymiseen. Matinsuo - Lääväsuo - Kivisuon aluekokonaisuuden maankäytön suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota arkojen eläinlajien elinmahdollisuuksien säilymiseen. TURVETUOTANTOSOIDEN JÄLKIKÄYTÖN KEHITTÄMISEEN SOVELTUVA ALUE Merkinnällä osoitetaan turvetuotannon loppuunsaattamisen ja suopohjien jälkikäytön kannalta merkittäviä aluekokonaisuuksia. Kehittämisperiaate: Alueen turvetuotannon loppuunsaattamista ja jälkikäyttöä suunnitellaan kokonaisuutena tuotantoalueen maanomistajien ja toimijoiden yhteistyönä. Jälkikäytön kehittämisessä pyritään lisäämään sekä maatalousmaata että sellaisia kosteikkoja, jotka tuottavat hyötyjä vesienhoidolle, luonnon monimuotoisuudelle, riistataloudelle ja muulle virkistyskäytölle. 1
2 EO-tu TURVETUOTANTOALUE Merkinnällä osoitetaan turvetuotantoalueita, joilla on turpeen ottotoimintaa tai joilla on voimassa oleva ympäristölupa turvetuotantoa varten. tu-1!tu-1 TURVETUOTANTOON SOVELTUVA ALUE Merkinnällä osoitetaan turvetuotantoon soveltuvia suoalueita. Alueen käyttöönoton suunnittelussa on otettava huomioon vaikutukset asutukseen ja kulttuuriympäristöön, tuotantoalueiden yhteisvaikutus vesistöihin sekä poronhoitoalueella turvattava poronhoidon edellytykset. Turvetuotantoalueiden jälkikäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon alueiden ominaisuudet, paikalliset maankäyttötarpeet ja suoluonnon tila ja pyrittävä käyttöön, jonka aiheuttama vesistökuormitus ei vaikeuta vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden toteutumista. Jälkikäytön suunnittelussa tulee pyrkiä edistämään maatalouskäyttöä sellaisilla alueilla, joilla on maatalousmaan tarvetta, kuitenkin poronhoitoalueella tulee välttää alueiden ottamista maatalouskäyttöön. Alla lueteltujen soiden turvetuotanto on suunniteltava varmistaen, ettei nimettyjen purojen luonnontilaan voi aiheutua merkittäviä haitallisia vaikutuksia: Suon nimi ja valuma-alue Aittosuo, Jaalangansuo, Lavasuo- Alavuotto, Mantilansuo W, Murtosuo, Pahasuo, Pyörösuo, Pikkujoki tai puro Aitto-oja Jaalankajoki Haaraoja Leipioja Juurikkaoja Jaalankajoki Vuotonoja tu-2 tu-2! TURVETUOTANTOON SOVELTUVA ALUE Merkinnällä osoitetaan suoalueita, jotka soveltuvat pääosin turvetuotantoon. Alueen käyttöönoton suunnittelussa on otettava huomioon luonnonarvot, vaikutukset asutukseen ja kulttuuriympäristöön, tuotantoalueiden yhteisvaikutus vesistöihin sekä poronhoitoalueella turvattava poronhoidon edellytykset. Turvetuotantoalueiden jälkikäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon alueiden ominaisuudet, paikalliset maankäyttötarpeet ja suoluonnon tila ja pyrittävä käyttöön, jonka aiheuttama vesistökuormitus ei vaikeuta vesienhoitosuunnitelman tavoitteiden toteutumista. Jälkikäytön suunnittelussa tulee pyrkiä edistämään maatalouskäyttöä sellaisilla alueilla, joilla on maatalousmaan tarvetta, kuitenkin poronhoitoalueella tulee välttää alueiden ottamista maatalouskäyttöön. Alla mainitun suon turvetuotanto on suunniteltava varmistaen, ettei nimettyjen purojen luonnontilaan voi aiheutua merkittäviä haitallisia vaikutuksia: Suon nimi ja valuma-alue Leipisuo-Kapustasuo, Pikkujoki tai puro Leipioja ARVOKAS SUOKEHITYSSARJAN ALUE Merkinnällä osoitetaan Iin Nybyn Iso Heposuon ja Ryöskärin moreenipohjan suokehityssarjat, joiden säilyminen perustuu vesien luontaiseen liikkumiseen alueen soilla. Suunnittelumääräys Alueelle tieyhteyksiä tai muuta käyttöä suunniteltaessa on huolehdittava siitä, ettei ojittamattomien soiden vesitaloudelle aiheudu merkittäviä muutoksia. 2
3 luo-1 LUONNON MONIMUOTOISUUDEN KANNALTA TÄRKEÄ SUOALUE Merkinnällä osoitetaan sellaisia suoalueita, joilla osassa suoaluetta on todettu olevan maakunnallisesti merkittäviä luontoarvoja. Alueen maankäyttö tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että otetaan huomioon alueen luontoarvot. NATURA 2000 VERKOSTOON KUULUVA ALUE Merkinnällä osoitetaan valtioneuvoston päätösten mukaiset Natura verkoston alueet. SL %U LUONNONSUOJELUALUE Merkinnällä osoitetaan luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja tai suojeltaviksi tarkoitettuja alueita. Alueen ja sen ympäristön maankäyttö tulee suunnitella ja toteuttaa siten, ettei vaaranneta alueen suojelun tarkoitusta, vaan pyritään edistämään alueen luonnon monimuotoisuuden sekä alueiden välisten ekologisten yhteyksien säilymistä. Rakennuslupahakemuksesta tulee pyytää MRL 133 mukainen elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskuksen lausunto. SL-1 Merkinnällä osoitetaan luonnonsuojelulain nojalla suojeltaviksi tarkoitettuja suoalueita. Alueella on voimassa MRL 33 mukainen rakentamisrajoitus. Suojelumääräys: Alueella ei saa ryhtyä sellaisiin suon vesitaloutta muuttaviin toimenpiteisiin, jotka saattavat vaarantaa alueen suojeluarvoja. Suojelumääräys on voimassa kunnes suojelualue perustetaan, kuitenkin enintään 5 vuotta tämän maakuntakaavan lainvoimaiseksi tulosta. Määräys ei koske alueellisesti tärkeää pohjavedenhankintaa. ARVOKAS GEOLOGINEN MUODOSTUMA Merkinnällä osoitetaan luonnon- ja maisemansuojelun kannalta valtakunnallisesti arvokkaat geologiset muodostumat. Alueen maankäyttö tulee suunnitella ja toteuttaa niin, ettei maisemakuvaa turmella, luonnon merkittäviä kauneusarvoja tai erikoisia luonnonesiintymiä tuhota eikä luonnonoloissa aiheuteta huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia. ge-1 MAISEMAKALLIOALUE ge-2 MOREENIMUODOSTUMA ge-3 TUULI- JA RANTAKERROSTUMA 3
4 Koko maakuntakaavan aluetta koskevia alueidenkäytön periaatteita ja yleismääräyksiä: SOIDEN KÄYTTÖ Yleisiä suunnittelumääräyksiä: Soiden ja turvemaiden käyttö tulee suunnitella ja toteuttaa niin, että voimassa olevassa Oulujoen - Iijoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelman toimenpideohjelmassa esitetyt vesien tilaa koskevat tavoitteet saavutetaan. Alla mainituilla valuma-alueilla turvetuotanto on vaiheistettava voimakkaasti ja vesiensuojelumenetelmien tehokkuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota. Kivarinjoen (alue 61.14) ja Livojoen alaosan (alue 61.51) valuma-alueilla turvetuotannon vaiheistamisella on pyrittävä myös poronhoidolle aiheutuvien haittavaikutusten lieventämiseen. 4
5 TUULIVOIMA TUULIVOIMALOIDEN ALUE Merkinnällä osoitetaan maa-alueita, jotka soveltuvat merkitykseltään seudullisten tuulivoimalaalueiden rakentamiseen. Alueella ei ole voimassa MRL 33 mukaista rakentamisrajoitusta. Luku merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksen alueluetteloon. Alueen suunnittelussa on otettava huomioon vaikutukset asutukseen, maisemaan, linnustoon, luontoon ja kulttuuriympäristöön sekä pyrittävä ehkäisemään haitallisia vaikutuksia. Tuulivoimarakentamisen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on varmistettava, ettei asutukselle aiheudu merkittäviä melu- ja välkevaikutuksia ja että valtakunnallisten kulttuuriympäristöjen arvot säilyvät. Lisäksi tulee ottaa huomioon lentoliikenteestä, liikenneväylistä ja tutkajärjestelmistä johtuvat rajoitteet voimaloiden koolle ja sijoittelulle sekä selvitettävä tuulivoimaloiden vaikutukset puolustusvoimien toimintaan. Poronhoitoalueella tulee turvata poronhoidon edellytykset. TUULIVOIMALOIDEN ALUE Merkinnällä osoitetaan merialueita, jotka soveltuvat merkitykseltään seudullisten tuulivoimalaalueiden rakentamiseen. Alueella ei ole voimassa MRL 33 mukaista rakentamisrajoitusta. Luku merkinnän yhteydessä viittaa kaavaselostuksen alueluetteloon. Alueen suunnittelussa on otettava huomioon vaikutukset asutukseen, maisemaan, linnustoon, luontoon ja kulttuuriympäristöön sekä pyrittävä ehkäisemään haitallisia vaikutuksia. Tuulivoimarakentamisen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on varmistettava, ettei asutukselle aiheudu merkittäviä melu- ja välkevaikutuksia ja että valtakunnallisten kulttuuriympäristöjen arvot säilyvät. Lisäksi tulee ottaa huomioon lentoliikenteestä, merenkulun turvallisuudesta ja tutkajärjestelmistä johtuvat rajoitteet voimaloiden koolle ja sijoittelulle sekä selvitettävä tuulivoimaloiden vaikutukset puolustusvoimien toimintaan. Tuulivoimalat tulee sijoittaa ryhmiin geometrialtaan selkeään muotoon ja niin lähelle toisiaan kuin se energiantuotannon taloudellisuus huomioon ottaen on mahdollista. en! -tv TUULIVOIMALOIDEN ALUE Merkinnällä osoitetaan tuulivoimaloiden rakentamiseen soveltuvia satama- ja teollisuusalueita. Alueen suunnittelussa on otettava huomioon vaikutukset asutukseen, maisemaan, linnustoon, luontoon ja kulttuuriympäristöön sekä pyrittävä ehkäisemään haitallisia vaikutuksia. Tuulivoimarakentamisen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on varmistettava, ettei asutukselle aiheudu merkittäviä melu- ja välkevaikutuksia ja että valtakunnallisten kulttuuriympäristöjen arvot säilyvät. Lisäksi tulee ottaa huomioon lentoliikenteestä, liikenneväylistä ja tutkajärjestelmistä johtuvat rajoitteet voimaloiden koolle ja sijoittelulle sekä selvitettävä tuulivoimaloiden vaikutukset puolustusvoimien toimintaan. Alueen suunnittelussa on kiinnitettävä erityistä huomiota tuulivoimarakentamisen ja alueella olevien muiden toimintojen yhteensovittamiseen. Koko maakuntakaavan aluetta koskevia alueidenkäytön periaatteita ja yleismääräyksiä: TUULIVOIMALOIDEN RAKENTAMINEN Yleisiä suunnittelumääräyksiä: Maakuntakaavassa osoitettujen tuulivoimala-alueiden ulkopuolelle voidaan toteuttaa tuulipuistoja, jotka eivät ole merkitykseltään seudullisia. 5
6 Tuulivoimarakentamista suunniteltaessa voimalat tulee sijoittaa valtakunnallisesti ja maakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden ja rakennettujen kulttuuriympäristöjen, luonnonsuojelualueiden, Natura verkoston alueiden, harjujensuojeluohjelman alueiden, maakuntakaavan luo-alueiden ja seudullisesti merkittävien virkistysalueiden ulkopuolelle. Tuulivoimarakentamista suunniteltaessa on otettava huomioon eri hankkeiden yhteisvaikutukset erityisesti asutukseen, maisemaan ja linnustoon sekä pyrittävä ehkäisemään haitallisia vaikutuksia. Tuulivoimarakentamisen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on varmistettava, ettei asutukselle aiheudu merkittäviä melu- ja välkevaikutuksia ja että valtakunnallisten kulttuuriympäristöjen arvot säilyvät. Muuttolinnustoon kohdistuvien yhteisvaikutusten ehkäisemiseksi voimalat tulee sijoittaa ensisijaisesti maakuntakaavoituksen yhteydessä määriteltyjen muuton painopistealueiden ja tärkeiden levähtämisalueiden ulkopuolelle. Lähekkäin sijoittuvien tuulivoimala-alueiden liittäminen sähköverkkoon on pyrittävä keskittämään yhteiseen johtokäytävään. Tuulivoimarakentamista suunniteltaessa on otettava huomioon lentoliikenteestä, liikenneväylistä ja tutkajärjestelmistä johtuvat rajoitteet voimaloiden koolle ja sijoittelulle sekä selvitettävä tuulivoimaloiden vaikutukset puolustusvoimien toimintaan. Poronhoitoalueella tulee turvata poronhoidon edellytykset. KAUPAN PALVELUVERKKO JA ALUERAKENNE kk-6 KAUPUNKIKEHITTÄMISEN KOHDEALUE: KALAJOEN MATKAILUKAUPUNKI Merkinnällä osoitetaan aluetta, jota kehitetään kansainvälisenä matkailu- ja kaupunkikeskuksena. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee edistää toiminnallisesti monipuolisen sekä maisemallisesti ja kaupunkikuvallisesti korkeatasoisen matkailukaupungin kehittämistä Kalajoen kaupunkikeskustan ja Hiekkasärkkien matkailukeskuksen muodostaman kaksoiskeskuksen varaan. A TAAJAMATOIMINTOJEN ALUE Merkinnällä osoitetaan asumisen, palvelujen, teollisuus- ja muiden työpaikka-alueiden ym. taajamatoimintojen sijoittumisalue ja laajentumisalueita. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee alueiden käyttöönottojärjestyksessä ja mitoituksessa kiinnittää erityistä huomiota vaihtoehtoisten aluekokonaisuuksien toiminnallistaloudelliseen edullisuuteen, ympäristön laatuun ja kevyen liikenteen toimintaedellytyksiin. Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee edistää yhdyskuntarakenteen eheyttämistä hajanaisesti ja vajaasti rakennetuilla alueilla sekä taajaman ydinalueen kehittämistä toiminnallisesti ja taajamakuvallisesti selkeästi hahmottuvaksi keskukseksi. Maankäyttöratkaisuissa tulee pyrkiä hyvään energiatalouteen. Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee määritellä kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kannalta edulliset vyöhykkeet taajamarakenteen kehittämisen perustaksi. Yksityiskohtaisempiin kaavoihin tulee sisällyttää periaatteet uudisrakentamisen sopeuttamisesta rakennettuun ympäristöön. Alueiden käytön suunnittelussa ja rakentamisessa on varmistettava, että alueella sijaitsevien kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeiden kohteiden kulttuuri- ja luonnonperintöarvot säilyvät. 6
7 Taajaman merkittävä laajentaminen päätien toiselle puolelle yksityiskohtaisempaan kaavaan perustuen edellyttää turvallisten yhteyksien järjestämistä päätien poikki. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon tulvariskialueet ja tulvien hallintasuunnitelmat sekä varautua sään ääri-ilmiöiden vaikutuksiin. A-1 Lisämerkintä 1 osoittaa, että alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja käytössä tulee ottaa huomioon maankohoamisrannikon erityispiirteet. KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE Merkinnällä osoitetaan kaupunkikeskusten ja kaupunkiseudun kuntakeskusten ydinalue, johon sijoittuu keskustahakuisia palveluja sekä asumista. Alueella olevat valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt ja -kohteet (RKY 2009) on esitetty näiden maakuntakaavamerkintöjen ja -määräysten lopussa. Kohdemerkinnällä osoitetun keskustatoimintojen alueen sijainti ja laajuus on määriteltävä yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa siten, että alue muodostaa toiminnallisesti yhtenäisen keskustahakuisiin toimintoihin painottuvan kokonaisuuden. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja kaavoituksessa tulee kiinnittää erityistä huomiota ydinkeskustan rajautumiseen muuhun taajamaan nähden, alueelle sijoittuvien toimintojen määrittelyyn, liikennejärjestelyihin sekä keskusta-alueen taajamakuvaan. Alueiden käytön suunnittelussa ja rakentamisessa on varmistettava, että alueella sijaitsevien kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeiden kohteiden kulttuuri- ja luonnonperintöarvot säilyvät. Alueelle saa sijoittaa merkitykseltään seudullisia vähittäiskaupan suuryksiköitä. Suuryksiköiden enimmäismitoitukset kerrosalaneliömetreinä (k-m 2 ): - Kalajoki Kempele Haapajärvi Haapavesi Ii Liminka Muhos Nivala Oulainen Pudasjärvi Pyhäjärvi Tyrnävä Pulkkila, Siikalatva Haukipudas, Oulu Kiiminki, Oulu Oulunsalo, Oulu OULUN KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE Merkinnällä osoitetaan Oulun kaupunkikeskustan palvelutoimintojen alue, johon sijoittuu keskustahakuisia hallinto-, kauppa-, hyvinvointi- ja vapaa-ajan palveluja sekä asumista. Alueella olevat valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt ja -kohteet (RKY 2009) on esitetty näiden maakuntakaavamerkintöjen ja -määräysten lopussa. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja kaavoituksessa tulee luoda edellytyksiä kansainvälisen, kaupallisesti vetovoimaisen ja viihtyisän kaupunkikeskustan kehittymiselle varaamalla alueita tiivistä kaupunkirakentamista ja monipuolisia palveluja varten sekä määrittelemällä korkeatasoisen kaupunkikuvan kehittämisen periaatteet. 7
8 Alueiden käytön suunnittelussa ja rakentamisessa on varmistettava, että alueella sijaitsevien kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeiden kohteiden kulttuuri- ja luonnonperintöarvot säilyvät. Alueelle saa sijoittaa merkitykseltään seudullisia vähittäiskaupan suuryksiköitä. Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa keskustatoimintojen alueen sijainti ja laajuus on määriteltävä siten, että alue muodostaa toiminnallisesti yhtenäisen keskustahakuisiin toimintoihin painottuvan kokonaisuuden. Oulun keskustatoimintojen aluetta tulee kehittää Pohjois-Suomen kaupallisena pääkeskuksena ja alueen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee kiinnittää erityistä huomiota kaupan toiminta- ja kehitysedellytysten ja palveluiden saavutettavuuden kehittämiseen ALUEELLINEN KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE Merkinnällä osoitetaan maakunnan alueellisten keskusten ydinalue, johon sijoittuu keskustahakuisia palveluja sekä asumista, Ylivieskassa myös matkakeskus. Alueella olevat valtakunnallisesti arvokkaat rakennetut kulttuuriympäristöt ja -kohteet (RKY 2009) on esitetty näiden maakuntakaavamerkintöjen ja -määräysten lopussa. Kohdemerkinnällä osoitetun keskustatoimintojen alueen sijainti ja laajuus on määriteltävä yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa siten, että alue muodostaa toiminnallisesti yhtenäisen keskustahakuisiin toimintoihin painottuvan kokonaisuuden. Alueiden käytön suunnittelussa ja rakentamisessa on varmistettava, että alueella sijaitsevien kulttuuriympäristön tai maiseman vaalimisen kannalta tärkeiden kohteiden kulttuuri- ja luonnonperintöarvot säilyvät. Kuusamon, Raahen ja Ylivieskan keskustatoimintojen alueita tulee kehittää maakunnan alueellisina kaupan pääkeskuksina. Keskustatoimintojen alueiden kehittämisessä on kiinnitettävä huomiota alueen kaupallisen palvelutarjonnan vahvistamiseen, palveluiden saavutettavuuteen ja keskustatoimintojen alueen hallittuun laajentamiseen. Alueelle saa sijoittaa merkitykseltään seudullisia vähittäiskaupan suuryksiköitä. Suuryksiköiden enimmäismitoitukset kerrosalaneliömetreinä (k-m 2 ): - Raahe: ei enimmäismitoitusta - Ylivieska: Kuusamo: OULUN ALUEKESKUKSEN KESKUSTATOIMINTOJEN ALUE Merkinnällä osoitetaan Oulun kaupungin suuralueen tai useamman kaupunginosan keskusalue, johon sijoittuu keskustahakuisia palveluja sekä asumista. Kohdemerkinnällä osoitetun keskustatoimintojen alueen sijainti ja laajuus on määriteltävä yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa siten, että alue muodostaa toiminnallisesti yhtenäisen keskustahakuisiin toimintoihin painottuvan kokonaisuuden. Alueelle saa sijoittaa merkitykseltään seudullisia vähittäiskaupan suuryksiköitä. Suuryksiköiden enimmäismitoitus kerrosalaneliömetreinä (k-m 2 ): - Kaakkuri, Ritaharju ja Hiukkavaara yhteensä enintään k-m 2, josta Hiukkavaaran osuus enintään kolmannes. 8
9 VÄHITTÄISKAUPAN SUURYKSIKKÖ Merkinnällä osoitetaan merkitykseltään seudullisten vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumiskohteet keskustatoimintojen alueiden ulkopuolella. Kohdemerkinnällä osoitettujen alueiden sijainti ja laajuus on määriteltävä yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa siten, että alueet muodostavat toiminnallisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Alueelle voidaan osoittaa yksi tai useampi merkitykseltään seudullinen vähittäiskaupan suuryksikkö tai myymäläkeskittymä. Kaupan suuryksiköiden toteuttamisen ajoitus tulee sitoa muun yhdyskuntarakenteen ja toimivien liikenneyhteyksien toteuttamiseen Alueille voidaan sijoittaa sellaista uutta vähittäiskauppaa, joka tukee ja vahvistaa palvelurakennetta keskustatoimintojen alueet huomioon ottaen. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa alueiden saavutettavuuteen joukko- ja kevyellä liikenteellä on kiinnitettävä erityistä huomiota. Suuryksiköiden enimmäismitoitus kerrosalaneliömetreinä (k-m 2 ): - Ylikylä (Zeppelin), Kempele Mettalanmäki, Raahe: , josta päivittäistavarakaupan osuus enintään Tiilimaa, Nivala Linnanmaa, Oulu Savari Ylivieska ERIKOISKAUPAN SUURYKSIKKÖ Merkinnällä osoitetaan merkitykseltään seudullisten tilaa vaativan erikoiskaupan suuryksiköiden sijoittumiskohteet. Kohdemerkinnällä osoitettujen alueiden sijainti ja laajuus on määriteltävä yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa siten, että alueet muodostavat toiminnallisesti yhtenäisen kokonaisuuden. Alueelle voidaan osoittaa yksi tai useampi merkitykseltään seudullinen erikoiskaupan suuryksikkö tai myymäläkeskittymä. Kaupan suuryksiköiden toteuttamisen ajoitus tulee sitoa muun yhdyskuntarakenteen ja toimivien liikenneyhteyksien toteuttamiseen. Alueille voidaan sijoittaa paljon tilaa vaativan erikoistavaran kauppaa. Tilaa vaativalla erikoiskaupalla tarkoitetaan toimialaluokituksen (TOL 2008) mukaista rauta- ja rakennustarvikkeiden, kodinkoneiden, huonekalujen, puutarha-alan, veneiden, moottoriajoneuvojen sekä muiden paljon tilaa vaativien erikoistavaroiden vähittäiskauppaa. Suuryksiköiden enimmäismitoitus kerrosalaneliömetreinä (k-m 2 ): - Kiimingin Välikylä, Oulu: Kamutanmäki, Raahe: Taanila, Ylivieska: Liminganportti, Liminka: Meinala, Kalajoki: Jouhtenenmäki, Haapavesi: Asemakylä, Ii: Pentinkangas, Ii VÄHITTÄISKAUPAN KEHITTÄMISEN KOHDEALUE Merkinnällä osoitetaan alueita, joille on yhdyskuntarakenteellisen sijaintinsa perusteella mahdollista sijoittaa tilaa vaativan kaupan suuryksiköitä. Alueelle voidaan osoittaa yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa merkitykseltään seudullisia erikoiskaupan suuryksiköitä tai myymäläkeskittymiä myös keskustatoimintojen alueiden ja kaupan suuryksikköalueiden ulkopuolelle. Alueelle voidaan sijoittaa paljon tilaa vaativan tavaran kauppaa. 9
10 Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa on selvitettävä riittävässä laajuudessa, ettei hanke yksin tai yhdessä muiden kehittämisvyöhykkeen hankkeiden kanssa heikennä palveluiden saatavuutta alueellisesti tai väestöryhmittäin eikä heikennä erikoiskaupan toimintamahdollisuuksia keskusta-alueilla. Kaupan suuryksiköiden toteuttamisen ajoitus tulee sitoa muun yhdyskuntarakenteen ja toimivien liikenneyhteyksien toteuttamiseen. Suuryksiköiden enimmäismitoitus kerrosalaneliömetreinä (k-m 2 ): - Kaakkuri-Vasaraperä, Ritaharju-Ritaportti ja Äimärautio, Oulu: yhteenlaskettu kokonaismitoitus Zatelliitti-Zeppelin, Kempele: Tupos, Liminka, Kempele: Savari, Ylivieska: Koko maakuntakaavan aluetta koskevia alueidenkäytön periaatteita ja yleismääräyksiä: MERKITYKSELTÄÄN SEUDULLISET VÄHITTÄISKAUPAN SUURYKSIKÖT Yleisiä suunnittelumääräyksiä: Vähittäiskaupan suuryksiköt on sijoitettava tukemaan yhdyskuntarakennetta. Suuryksiköiden yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa ja toteuttamisessa on otettava huomioon tasapainoisen palveluverkon kehittäminen, olemassa olevien keskustatoimintojen alueiden kaupalliset palvelut ja niiden toiminta- ja kehitysedellytykset, yhdyskuntarakenteen muu kehitys sekä palveluiden hyvä saavutettavuus eri väestöryhmille. Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan alueella merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön koon alaraja on päivittäistavarakaupassa k-m² ja muussa vähittäiskaupassa k-m², lukuun ottamatta - maakuntakaavassa osoitettua Oulun seudun yhtenäistä taajamatoimintojen aluetta, jossa alaraja on päivittäistavarakaupassa k-m² ja muussa vähittäiskaupassa k-m² sekä - Kuusamon, Raahen ja Ylivieskan taajamatoimintojen alueita, joissa alaraja on päivittäistavarakaupassa k-m² ja muussa vähittäiskaupassa k-m². Edellä mainittuja kokoja pienempiä vähittäiskaupan suuryksikköjä on mahdollista toteuttaa maakuntakaavassa osoitettujen alueiden ulkopuolelle kunnan kaavoitukseen ja vaikutusten arviointiin perustuen. LIIKENNEJÄRJESTELMÄ JA LOGISTIIKKA mo mo mo vt/kt MOOTTORI- TAI MOOTTORILIIKENNETIE MERKITTÄVÄSTI PARANNETTAVA MOOTTORI- TAI MOOTTORILIIKENNETIE Merkinnällä osoitetaan huomattavaa tien parantamista, joka on verrattavissa tien uus- tai laajennusinvestointeihin. UUSI MOOTTORI- TAI MOOTTORILIIKENNETIE VALTATIE (vt) / KANTATIE (kt) Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on pyrittävä edistämään kevyen liikenteen väylien toteuttamista erityisesti taajamien, kyläkeskusten ja koulujen läheisyydessä. 10
11 # vt/kt MERKITTÄVÄSTI PARANNETTAVA VALTATIE (vt) / KANTATIE (kt) Merkinnällä osoitetaan huomattavaa tien parantamista, joka on verrattavissa tien uus- tai laajennusinvestointeihin. Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on pyrittävä edistämään kevyen liikenteen väylien toteuttamista erityisesti taajamien, kyläkeskusten ja koulujen läheisyydessä. vt/kt vt/kt UUSI VALTATIE (vt) / KANTATIE (kt) OHJEELLINEN / VAIHTOEHTOINEN VALTATIEN (vt) / KANTATIEN (kt) LINJAUS Merkintää koskee maankäyttö- ja rakennuslain 33 :n mukainen ehdollinen rakentamisrajoitus. SEUTUTIE TAI PÄÄKATU TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVE Merkinnällä osoitetaan uusia tieyhteyksiä, joiden sijainnin tai toteuttamistavan määrittely edellyttää lisäselvityksiä. Hailuodon ja mantereen välistä liikenneyhteyttä tulee parantaa luomalla edellytyksiä olemassa olevan lauttayhteyden kehittämiselle sekä selvittämällä yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa kiinteän tieyhteyden toteuttamismahdollisuudet. OHJEELLINEN / VAIHTOEHTOINEN TIELINJAUS Merkintää koskee maankäyttö- ja rakennuslain 33 :n mukainen ehdollinen rakentamisrajoitus. #!!!!!!!!!!!!! KEVYEN LIIKENTEEN YHTEYSTARVE ERITASOLIITTYMÄ Merkinnällä osoitetaan valta- ja kantateiden keskinäiset eritasoliittymät sekä Oulun seudun taajamatoimintojen alueen eritasoliittymät. MERKITTÄVÄSTI PARANNETTAVA NOPEAN HENKILÖLIIKENTEEN JA RASKAAN TAVA- RALIIKENTEEN PÄÄRATA Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on varauduttava nopean henkilöjunaliikenteen ja raskaan tavaraliikenteen edellyttämän radan rakenteen ja turvallisuuden parantamiseen, mm. tasoristeysten poistamiseen sekä kaksoisraiteeseen. PÄÄRATA JA LIIKENNEPAIKKA Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on varauduttava tasoristeysten poistamiseen ja liikenteen kapasiteetin lisäämiseen. MERKITTÄVÄSTI PARANNETTAVA PÄÄRATA Yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa on varauduttava tasoristeysten poistamiseen ja liikenteen kapasiteetin lisäämiseen. 11
12 YHDYSRATA/SIVURATA MATKAKESKUS LENTOLIIKENTEEN ALUE Merkinnällä osoitetaan valtakunnallista merkitystä omaavat lentoasemat. Oulun lentoaseman keskeisten ydintoimintojen kehittämismahdollisuuksille tulee varata yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa riittävät aluevaraukset. Kiitotien jatkamiseen pääkiitotien luoteispäähän sekä matkustaja- ja rahtiterminaaleille tulee varata riittävästi tilaa. Kuusamon lentoaseman ympäristön yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee ottaa huomioon lentomelun vaikutukset. LENTOPAIKKA Pudasjärven lentopaikan yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee ottaa huomioon valtakunnallisen harrastusilmailun ja tilauslentoliikenteen tarpeet. Ylivieskan, Kalajoen, Raahe-Pattijoen ja Pyhäjärven lentopaikkojen yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee ottaa huomioon ylimaakunnallisen harrastusilmailun tarpeet. Lentokentän ympäristön yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee ottaa huomioon lentomelun vaikutukset. MELUALUE Merkinnällä osoitetaan Oulun lentoaseman 55 dba lentomelualue. Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa tulee ottaa huomioon ympäristönsuojelulain nojalla annetut melutason ohjearvot. Alueelle ei tule osoittaa uutta melun haitoille herkkää toimintaa. LAIVAVÄYLÄ UUSI TAI MERKITTÄVÄSTI PARANNETTAVA LAIVAVÄYLÄ OHJEELLINEN LAIVAVÄYLÄ SATAMA-ALUE Sataman keskeisten ydintoimintojen kehittämismahdollisuuksille tulee varata yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa riittävät aluevaraukset. LOGISTIIKKA-ALUE Merkinnällä osoitetaan maakunnallisesti merkittävät eri liikennemuotoja yhdistävät tavaraliikenteen terminaalialueet Oulun Oritkarin satama-alueen välittömään läheisyyteen on varattava riittävä alue kansainvälistä yhdistettyjen kuljetusten terminaalialuetta varten siihen liittyvine raiteisto- ja laiturialueineen sekä sujuva pääsy yleiseltä tie- ja rataverkolta. 12
13 Oulun lentoaseman välittömään läheisyyteen on varattava riittävä alue lentoliikenteen tavarankäsittelyä ja siihen liittyvää yritystoimintaa varten. Alue tulee sijoittaa siten, että varsinainen rahdin käsittely tapahtuu pääosin lentoliikenteen alueella. Logistiikkaan liittyviä yritys- ja tukitoimintoja varten on varattava riittävästi aluetta välittömästi liikennealueen ulkopuolelta. Logistiikka-alueelle tulee turvata sujuva pääsy yleiseltä tieverkolta siten, että matkustajien ja rahdin liikennevirrat voidaan erottaa toisistaan. Raahen ja Kalajoen satama-alueisiin liittyen on varattava riittävä alue meriliikenteen tavarankäsittelyä ja yritystoimintaa varten ja sujuva pääsy alueelle yleiseltä tie- ja rataverkolta. YHDYSKUNTATEKNIIKKA PÄÄSÄHKÖJOHDON YHTEYSTARVE PÄÄSÄHKÖJOHTO 400 kv ja 220 kv PÄÄSÄHKÖJOHTO 110 kv UUSI PÄÄSÄHKÖJOHTO 400 kv OHJEELLINEN PÄÄSÄHKÖJOHTO 400 kv OHJEELLINEN PÄÄSÄHKÖJOHTO 110 kv ENERGIAHUOLLON ALUE Merkinnällä osoitetaan maakunnan energiahuollon kannalta tärkeät voimalat ja suurmuuntamoiden alueet. MUUT MERKINNÄT TEOLLISUUS- JA VARASTOALUE Merkinnällä osoitetaan vähintään seudullista merkitystä omaavia, lähinnä perinteisen teollisuuden tuotanto- ja varastoalueita, jotka eivät sisälly taajamatoimintojen aluevaraukseen ja jotka halutaan turvata muulta maankäytöltä. t-1 Merkinnällä osoitetaan bioenergian jalostukseen ja tuotantoon liittyvän teollisuuslaitoksen aluetta. KAIVOS ek-1 Merkinnällä osoitetaan kaivosalue, jota kehitetään kansainvälisen tieteellisen tutkimuskeskuksen sijoituspaikkana 13
14 PORONHOITOALUE Alueiden käytön suunnittelussa on turvattava porotalouden toiminta- ja kehittämisedellytykset. Turvetuotantoa suunniteltaessa on oltava yhteydessä paliskuntiin, ja metsänuudistamisessa sekä matkailutoimintojen sijoittamisessa on otettava huomioon porotalouden tärkeät kohteet, kuten erotus- ja ruokintapaikat sekä pyyntiaidat. MAAKUNTAKAAVA-ALUEEN RAJA VALTAKUNNANOSAKESKUKSEN/MAAKUNTAKESKUKSEN NIMI KAUPUNKIKESKUKSEN NIMI TAIVALK KUNTAKESKUKSEN NIMI ALAKESKUKSEN NIMI Rautio KYLÄKESKUKSEN NIMI SIIKAJOKI KUNNAN NIMI Rakentamisrajoitus Virkistys- ja suojelualueiksi sekä liikennettä ja teknistä huoltoa varten maakuntakaavassa osoitettuja alueita koskee maankäyttö- ja rakennuslain 33 mukainen ehdollinen rakentamisrajoitus. Rajoitus ei koske virkistys- ja matkailukohteen kohdemerkintää, kehittämisperiaatemerkintöjä eikä alueiden erityisominaisuuksia kuvaavia merkintöjä. 14
15 VALTAKUNNALLISESTI MERKITTÄVÄT KULTTUURIYMPÄRISTÖT (RKY 2009) JA KAUPUNKIARKEOLOGISET ALUEET MAAKUNTAKAAVAN KESKUSTATOIMINTOJEN ALUEILLA Luettelo valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen (RKY 2009) inventointiin sisältyvistä kohteista ja alueista, jotka peittyvät keskustatoimintojen alueiden merkintöjen alle. Kunta Haapajärvi Haapavesi Ii Kalajoki Kempele Liminka Muhos Nivala Oulainen Oulu Raahe Tyrnävä Ylivieska Kohteen nimi Haapajärven kirkkoranta Haapaveden Vanhatien raitti Iin Haminan vanha satama- ja kauppapaikka Pohjanmaan rantatie Kalajoen pappila Plassin vanha markkinapaikka Kempeleen kirkonmäki Limingan kirkko ympäristöineen Muhoksen kirkko Museosilta Oulujoen ja Sotkamon reitin voimalaitokset Kyösti ja Kalervo Kallion talot Oulaisten rautatieasema Haukiputaan kirkko ympäristöineen Intiön hautausmaa Karjasillan jälleenrakennuskauden asuinalue Kaupunginojan varren puistovyöhyke Kiimingin kirkko ympäristöineen Oulujoen suistoalueen historiallinen kokonaisuus Oulun rantakortteleiden julkinen kaupunkitila Oulun rautatieasema Oulun SOK:n konttori- ja varastorakennus Oulun vanha monumentaalikeskus ja Franzenin puisto Oulun vankila Raksilan puutaloalue Raahen Pekkatori ja ruutukaava-alueen puutalokorttelit Raahen rautatieasema ja tullikamari Raahen seminaari Tyrnävän Meijeritie Kalajokivarsi Ylivieskan keskustassa ja Savisilta KAUPUNKIARKEOLOGISET ALUEET Oulu Raahe Isoon vihaan ( ) mennessä rakennettu alue, jolla säilyneet kulttuurikerrokset ovat muinaismuistolain suojelemia Isoon vihaan ( ) mennessä rakennettu alue, jolla säilyneet kulttuurikerrokset ovat muinaismuistolain suojelemia 15
16 POISTETTAVAT/KUMOTTAVAT MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: (Rasti merkinnän päällä osoittaa merkinnän poistamista) D TIELIIKENTEEN YHTEYSTARVE Merkinnällä osoitetaan uusia tieyhteyksiä, joiden sijainnin tai toteuttamistavan määrittely edellyttää lisäselvityksiä. Valtatien yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa Iin taajaman kohdalla tulee olla ensisijaisena tavoitteena valtatien säilyttäminen nykyisellä paikalla. Mahdollisen uuden tien paikka voidaan ratkaista yleiskaavoituksen kautta taajaman itäpuolelta. Oijärvi-Ranua tien yksityiskohtaisemmassa suunnittelussa tulee huolehtia siitä, että ei vaaranneta Litokairan Natura-alueen luonnonarvoja. D KESKUSTATOIMINTOJEN ALAKESKUS Merkinnällä osoitetaan Oulun kaupunkiseudun aluekeskukset (Kaakkuri, Linnanmaa- Kaijonharju, Hiukkavaara) ja Raahen Pattijoen keskus. D KAUPUNKISEUDUN PAIKALLISKESKUS Merkinnällä osoitetaan Oulun ulkopuoliset kaupunkiseudun paikalliskeskukset (Haukiputaan Kello, Kiimingin Jääli, Raahen Saloinen ja Kuusamon Ruka). ed! n-tv TUULIVOIMALOIDEN ALUE Merkinnällä osoitetaan maa- ja vesialueita, jotka soveltuvat useiden tuulivoimaloiden muodostamien ryhmien keskitettyyn rakentamiseen.. Alueen suunnittelussa on otettava huomioon rakentamisen vaikutukset maisemaan, asutukseen, loma-asutukseen, linnustoon ja vedenalaiseen luontoon sekä pyrittävä lieventämään haitallisia vaikutuksia. Tuulivoimalat tulee sijoittaa ryhmiin geometrialtaan selkeään muotoon ja niin lähelle toisiaan kuin se energiantuotannon taloudellisuus huomioon ottaen on mahdollista. 16
17 KALAJOEN HIMANGAN ALUETTA KOSKEVAT KESKI-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN 1. JA 2. VAIHEKAAVAN KUMOTTAVAT MERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET: Suluissa oleva merkintä (I, II) osoittaa, missä vaihekaavassa merkintä on vahvistettu. D Keskustatoimintojen alue (I) Yhdyskuntarakenteen laajenemissuunta (I) D S7 D Koskiensuojelulain mukainen uusilta voimalaitoksilta suojeltu alue (I) D D Turvetuotantovyöhyke 1 (II) Turvetuotannon suunnittelun lähtökohtana tulee olla turvetuotannon aiheuttaman vesistön kokonaiskuormituksen vähentäminen. Turvetuotantovyöhyke 2 (II) Yleiset suunnittelumääräykset huomioiden turvetuotannon suunnittelun lähtökohtana voi olla myös turvetuotannon vesistölle aiheuttaman kokonaiskuormituksen lisääntyminen. 17
18 MAAKUNTAKAAVAN HALLINNOLLINEN KÄSITTELY: - Maakuntakaavan vireilletulosta ilmoitettu (MRL 63 ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävillä (MRL 63 ja MRA 30 ) (maakuntahallitus ) - 1. vaihemaakuntakaavan luonnos nähtävillä (MRL 62 ja MRA 30 ) (maakuntahallitus ) - 1. vaihemaakuntakaavan ehdotus nähtävillä (MRA 12 ) (maakuntahallitus ) - Maakuntahallitus hyväksynyt 1. vaihemaakuntakaavan ehdotuksen Maakuntavaltuusto hyväksynyt 1. vaihemaakuntakaavan Ympäristöministeriö vahvistanut 1. vaihemaakuntakaavan POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO OULU Risto Kalliorinne maakuntavaltuuston puheenjohtaja Samuli Pohjamo maakuntahallituksen puheenjohtaja Pauli Harju maakuntajohtaja Jussi Rämet suunnittelujohtaja 18
KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA
KAINUUN KAUPAN VAIHEMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 24.3.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kirjaamo@kainuu.fi
POHJOIS- POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN EHDOTUS
POHJOIS- POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN 1. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN EHDOTUS MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Nämä merkinnät ja määräykset liittyvät 16.9.2013 päivättyyn Pohjois-Pohjanmaan 1. vaihemaakuntakaavan
Kainuun tuulivoimamaakuntakaava
Kainuun tuulivoimamaakuntakaava Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus MH 25.8.2015 Maakuntakaavaehdotus MH 25.8.2015 2 Julkaisija: Kauppakatu 1 87100 KAJAANI Puh. (08) 615 541 Faksi (08) 6155 4260
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaihe
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 4. vaihe Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Ehdotus 26.1.2015 2015 TAAJAMATOIMINTOJEN ALUEET (A) Aluevarausmerkinnällä osoitetaan taajamatoimintojen aluetta, jolla on
KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA
KAINUUN TUULIVOIMAMAA- KUNTAKAAVA Kaavamerkinnät ja - määräykset, luonnos 30.6.2014 Julkaisija: Kainuun Liitto Kauppakatu 1 87100 Kajaani Puh. 08 6155 41 / vaihde Faksi: 08 6155 4260 kainuunliitto@kainuu.fi
Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013. SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet SATAKUNTALIITTO
SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset 25.11.2013 SATAKUNTALIITTO ALUEIDEN KÄYTTÖ 2 SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti
HANHIKIVEN YDINVOIMAMAAKUNTAKAAVA PYHÄJOKI- RAAHE
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN MUUTOSLUONNOS HANHIKIVEN YDINVOIMAMAAKUNTAKAAVA PYHÄJOKI- RAAHE MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Nämä merkinnät ja määräykset liittyvät 18.12.2008 päivättyihin kaavaluonnoskarttoihin
Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava
Kanta-Hämeen 2. vaihemaakuntakaava Luonnonvarat ja liikenne Merkinnät, määräykset ja suositukset 19.1.2015 Kaavaehdotus Hyväksytty maakuntahallituksessa 3.11.2014 1 Rakentamisrajoitus Maakuntakaavan MRL
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa
Turvetuotanto ja suoluonnonsuojelu maakuntakaavoituksessa Etelä-Pohjanmaan vaihemaakuntakaava III Markus Erkkilä 11/2014 Esityksen sisältö Maakuntakaavoitus yleisesti Maakuntakaavatilanne Etelä Pohjanmaalla
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI
POHJANMAAN LIIKENNEJÄRJESTELMÄSUUNNITELMA 2040 SEMINAARI VALTAKUNNALLISTEN ALUEDENKÄYTTÖTAVOITTEIDEN OHJAAVUUS JOUNI LAITINEN 23.1.2012 VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTÖTAVOITTEET (VAT) Valtioneuvosto päätti
Kaupan opas valmisteilla keskeiset tulkinnat kauppakeskusten kannalta? Juha Nurmi, ympäristöministeriö Suomen kauppakeskusyhdistys 25.4.
Kaupan opas valmisteilla keskeiset tulkinnat kauppakeskusten kannalta? Juha Nurmi, ympäristöministeriö Suomen kauppakeskusyhdistys 25.4.2012 Kaupan oppaan tilanne Vähittäiskaupan sijainnin ohjausta koskeva
3. vaihemaakuntakaavaehdotus
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen 3. vaihemaakuntakaavaehdotus Maakuntakaavamerkinnät ja määräykset hyväksyttäviksi 21.5.2018 HAKEMISTO / MERKINNÄT AIHEALUEITTAIN SOIDEN KÄYTTÖ JA LUONNONYMPÄRISTÖ...
POHJOIS- POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN luonnos
POHJOIS- POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN luonnos MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Nämä merkinnät ja määräykset liittyvät 20.3.2017 päivättyyn Pohjois-Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaavan
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen. 3. vaihemaakuntakaavan luonnos. Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen 3. vaihemaakuntakaavan luonnos Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Maakuntahallitus 20.3.2017 Tarkistettu 31.3.2017 SISÄLLYSLUETTELO SOIDEN KÄYTTÖ JA LUONNONYMPÄRISTÖ...
Kalajoen kaupungin kaavoitusviranomaisen lausunto Ohlan yksityisen tiekunnan/heikki Mantilan hakemukseen sillan ja pengertien rakentamiseksi
Kalajoen kaupunki Lausunto 1 (5) Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Linnankatu 1-3 PL 293 90101 OULU kirjaamo.pohjois@avi.fi Viite PSAVI2697/2014 Kalajoen kaupungin kaavoitusviranomaisen lausunto Ohlan
Merkinnällä osoitetaan sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke.
Asumisen ja vapaaajanasumisen vetovoima-alue sekoittuneen vakituisen asumisen, vapaa-ajan asumisen sekä matkailun ja virkistyksen kehittämisvyöhyke. Suunnittelumääräys: Kehittämisvyöhykkeellä on mahdollista
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen 3. vaihemaakuntakaavan ehdotuksen lausuntoaineisto
Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavan uudistaminen 3. vaihemaakuntakaavan ehdotuksen lausuntoaineisto Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset Maakuntahallitus 16.10.2017 (tarkistettu MKH 183 mukaisesti 19.10.2017)
LAUSUNTO POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMISESTA / 1. VAIHEKAAVAN EHDOTUS
Pohjois-Pohjanmaan liitto Sepänkatu 20 90100 Oulu LAUSUNTO POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMISESTA / 1. VAIHEKAAVAN EHDOTUS Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavaehdotus on julkisesti nähtävillä 20.9.-
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1. Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Tuulivoimatuotannolle parhaiten soveltuvat alueet Ehdotusvaihe 2012 Kaavamerkinnät ja määräykset 10092012 MAAKUNTAKAAVATOIMIKUNTA 10.9.2012 Satakunnan vaihemaakuntakaava
KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI KALLIONTIEN, ASEMATIEN, LEHTOLANTIEN JA PIRTTI- RANNANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KATUJA P28913 1.6.2016 Kaavan
Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää
Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat
Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä: vs. tekninen johtaja Nicole Ahtokivi Valmistelija
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa. Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.
Turvetuotanto, suoluonto ja tuulivoima maakuntakaavoituksessa Petteri Katajisto Yli-insinööri 3. Vaihemaakuntakaavaseminaari 2.3.2012 Alueidenkäytön suunnittelun tavoitteet (maankäyttö- ja rakennuslaki
HANHIKIVEN YDINVOIMAMAAKUNTAKAAVA PYHÄJOKI- RAAHE
POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVA HANHIKIVEN YDINVOIMAMAAKUNTAKAAVA PYHÄJOKI- RAAHE MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Nämä merkinnät ja määräykset liittyvät 17.9.2009 päivättyihin kaavaehdotuskarttoihin
MUHOKSEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA 2030
Muhoksen kunta MUHOKSEN KIRKONKYLÄN OSAYLEISKAAVA 2030 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.8.2014 Muhoksen kirkonkylän osayleiskaavan 2030 laatiminen perustuu kunnanhallituksen päätökseen osayleiskaavoitukselle
PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET
PERÄMEREN RANNIKKOALUEELLE SIJOITTUVAT ALLE 10 VOIMALAN TUULIVOIMA-ALUEET Kohdekuvaukset 19.10.2017 2 Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Perämeren rannikkoalue... 4 2 Tarkasteltavat alueet... 4 3 Kohdekuvaukset...
Tarkemmat tiedot ovat luettavissa Pirkanmaan liiton maakuntakaavoituksen internetsivuilta osoitteessa:
LIITE Ruoveden kunnan kaavoituskatsaus 2016 MAAKUNTAKAAVOJEN TARKASTELU Pirkanmaalla on valmisteilla uusi kokonaismaakuntakaava, joka voimaan tullessaan korvaa nykyisen Pirkanmaan 1. maakuntakaava n sekä
Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA
Kunnanhallitus 198 01.09.2014 Kunnanhallitus 81 09.03.2015 LAUSUNTO LIMINGAN ANKKURILAHDEN - HAARANSILLAN - LIMINGANPORTIN OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA 308/10.02.02/2014 KHALL 198 Limingan kunta on lähettänyt
KH Pohjois-Pohjanmaan liitto pyytää Pudasjärven kaupungin lausuntoa 3. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta.
Kaupunginhallitus 161 09.05.2017 Lausunto Pohjois-Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaavaluonnos KH 09.05.2017 161 Pohjois-Pohjanmaan liitto pyytää Pudasjärven kaupungin lausuntoa 3. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta.
Kaavamerkinnät ja -määräykset
SATAKUNTALIITTO SATAKUNNAN VAIHEMAAKUNTAKAAVA 1 Maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet Kaavamerkinnät ja -määräykset Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1 kaavamerkinnät ja määräykset ovat
KORTTELEIDEN 27 JA 29 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI KORTTELEIDEN 27 JA 29 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIT 27 TONTTI 7 JA 8 SEKÄ KORTTELI 29 TONTIT 1, 2 JA 3 P27721
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
AURAN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, Liite 1 Sivu 1/ 6 KAAVATILANNE KAAVATYÖTÄ OHJAAVAT ASIAKIRJAT Kaava-aluetta koskevat olemassa olevat kaavat, muut suunnitelmat ja selvitykset: 1. Valtakunnalliset
Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta
Ympäristölautakunta 20 05.03.2015 Kaupunginhallitus 65 23.03.2015 Karkkilan kaupungin lausunto Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta 14/10.02.00/2014 Ympäristölautakunta 05.03.2015 20 Esittelijä:
LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Nunu Pesu ympäristöministeriö
Ekologiset yhteydet, MRL ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Nunu Pesu ympäristöministeriö 27.3.2013 Maankäyttö- ja rakennuslaki MRL 1 Lain yleinen tavoite Tämän lain tavoitteena on järjestää
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2)
IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA, HIUE IIJOKISUUN OSA-ALUE (2) KAAVASELOSTUS 19.12.2016 2 IIN KUNTA IIN RANNIKON JA SAARTEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS POHJOIS-IIN JAKOKUNTA,
ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA
IIN KUNTA ISOKANKAAN TUULIVOIMAPUISTON OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Sisällysluettelo 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus... 1 2 Suunnittelualue... 1 3 Suunnittelutehtävän
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää
Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen
Porin seudun kehittämiskeskustelu 2013
Porin seudun kehittämiskeskustelu 2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus Alueidenkäyttö Anna-Leena Seppälä ELY edistää kulttuuriympäristön hoitoa ja kulttuuriperinnön vaalimista Rakennusperintöaiheiset seminaarit
IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE
IVALON ASEMAKAAVAN LAAJENNUS; PUHAKANMUTKAN TEOLLISUUSALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 5.5.2014 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
Älyäkkönääenergiaa 11.-12.11.-13; energiaa biomassoista
Älyäkkönääenergiaa 11.-12.11.-13; energiaa biomassoista Maakuntakaavalla tehoa turvetuotantoon mitä uutta suo- ohjelma toi? Projektipäällikkö Ismo Karhu, Pohjois-Pohjanmaan liitto SOIDEN KÄYTÖSSÄ LAAJA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan
OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA
OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän
KAAVOITUSKATSAUS 2019
KAAVOITUSKATSAUS 2019 Kirkonkylän osayleiskaava 2030 Muhoksen kunnanhallitus on hyväksynyt 23.4.2019 139 Asematie 14, PL 39, 91501 Muhos Puh. (08) 5330 111 Faksi (08) 5332 433 muhos@muhos.fi www.muhos.fi
POHJOIS- POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOS
POHJOIS- POHJANMAAN MAAKUNTAKAAVAN UUDISTAMINEN 2. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOS MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LIITE 2 Nämä merkinnät ja määräykset liittyvät 16.3.2015 päivättyyn Pohjois-Pohjanmaan
Ongelmanratkaisu. Kaupan suuryksiköt. 3.12.2008 Kestävä yhdyskunta -seminaari
Ongelmanratkaisu Kaupan suuryksiköt Ryhmä Oulun luonnonsuojeluyhdistys On koonnut taustamateriaalin On laatinut ongelmanratkaisun kysymykset Ryhmä Oulun seudun kunnallispoliitikkoja On laatinut vastaukset
Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B
Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan
POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013
POHJOISET SUURHANKKEET JA YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI SYMPOSIUM 26-27.11.2013 2. keynote: Monitavoitearviointi turvetuotannon vesiensuojelussa maakunnallinen näkökulma suunnittelutyökaluihin Ympäristöpäällikkö
3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT
1 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA / KESKI-SUOMEN TUULIVOIMAPUISTOT TAUSTATIEDOT Sisältö JOHDANTO... 2 HÄÄHINMÄKI, HANKASALMI/KONNEVESI... 3 KÄRKISTENSALMI, JYVÄSKYLÄ... 5 JÄMSÄNNIEMI, JÄMSÄ... 8 VEKKULA, JÄMSÄ...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,
ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 2
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 2 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 2 TONTTI 1 P30045 9.6.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta
ASIKKALAN KUNTA 29.5.2009. Kunnanhallitus VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVAN SUUNNITTELUN TAVOITTEITA
VESIVEHMAAN OSAYLEISKAAVAN SUUNNITTELUN TAVOITTEITA 1. Yleiset tavoitteet: Vesivehmaan kylään kohdistuvia yleisiä suunnittelun lähtökohtia ovat kulttuurimaiseman, rakennetun ympäristön sekä luonnonympäristön
KORTTELI 27 UTAJÄRVI
KORTTELI 27 UTAJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 23.5.2013 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 OULU Puhelin 010 241 4600 Telefax 010 241 4601 UTAJÄRVEN KUNTA Laitilantie 5 PL 18 91600 UTAJÄRVI Vireilletulosta
Erityisenä painopisteenä Pohjois-Pohjanmaan 2. vaihemaakuntakaavassa ovat seuraavat maakunnalliset alueidenkäytön tavoitteet:
Tekninen lautakunta 38 07.04.2015 2. Vaihemaakuntakaavaluonnos Teknltk 38 Pohjois-Pohjanmaan alueella voimassa olevia maakuntakaavoja täydennetään ja päivitetään kolmessa vaiheessa. Maakuntakaavan uudistamisen
POHJOIS-POHJANMAAN ALUERAKENTEEN KEHITYSKUVA. Valtakunnanosakeskus ja aluekeskukset. Aluekeskuksiin sisältyvä ja niitä täydentävä maaseutualue
Maakuntakaavassa on osoitettu Pohjois-Pohjanmaan alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen periaatteet sekä maakunnan kehittämisen kannalta tarpeelliset alueet. Virkistys- ja suojelualueiksi sekä liikennettä
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa. 3.10.2013 Lotta Vuorinen
Tuulivoimakaavoitus Kymenlaaksossa 3.10.2013 Lotta Vuorinen Tuulivoiman maakuntakaavoitus 11.10.2013 Mitä maakuntakaavoitus on? Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma alueiden käytöstä maakunnassa
ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 107
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 107 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELI 107 P29359 21.3.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö. Riitta Murto-Laitinen
Suunnitelmallinen vesialueiden käyttö Riitta Murto-Laitinen 22.1.2014 Maakuntakaavoitus merialueilla MRL:n mukaista alueiden käytön suunnittelua Suomessa merialueiden suunnittelua koskevaa lainsäädäntöä
Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet. Elinkeinot ja innovaatiotoiminta sekä logistiikka
15.9.2014 1 (3) Uudenmaan 4. vaihemaakuntakaavan suunnitteluperiaatteet 4. vaihemaakuntakaavan yhteiset suunnitteluperiaatteet Uudenmaan liiton strategian mukaisesti tällä kaavakierroksella pyritään entistä
Pohjois-Pohjanmaan kaupan palveluverkko 2030, täydennysselvitys tavoitevuoteen 2040
POHJOIS-POHJANMAAN LIITTO Pohjois-Pohjanmaan kaupan palveluverkko 2030, täydennysselvitys tavoitevuoteen 2040 Loppuraportti Täydennysselvitys on päivitetty ja täydennetty Pohjois-Pohjanmaan 3. vaihemaakuntakaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI SUUNNITELMA (OAS)
ISO- JA PIENI VATJUJÄRVI HAAPAVESI OSAYLEISKAAVA kaava-alueen sijainti OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI SUUNNITELMA (OAS) 2.1.2013 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut
1 (8) Tekniset palvelut asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen korttelit 22, 23 ja 27 sekä niihin liittyvät vesi-, liikenne- ja viheralueet. Suunnittelualue
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA
KALAJOEN KAUPUNKI KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS UUSI PALOASEMA OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 4.10.2016 0 OSALLISTUMIS JA ARVIOIN TISUUNNITELMAN (OAS) TAR KOITUS MRL 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa
Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla
Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu
Ihmisen paras ympäristö Häme
Ihmisen paras ympäristö Häme Hämeen ympäristöstrategia Hämeen ympäristöstrategia on Hämeen toimijoiden yhteinen näkemys siitä, millainen on hyvä hämäläinen ympäristö vuonna 2020. Strategian tarkoituksena
Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA. Keuruu
19.4.2012 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN MAAKUNTAKAAVAT/ 3. VAIHEMAAKUNTAKAAVA Keuruu 18.4.2012 1 MAAKUNTAKAAVOITUSTILANNE Keski-Suomen maakuntakaava - kokonaismaakuntakaava Vahvistus 14.4.2009, lainvoima
LAUSUNTO 29.6.2015 1. Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI. Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015
LAUSUNTO 29.6.2015 1 Lestijärven kunta Lestintie 39, 69440 LESTIJÄRVI Viite: Lausuntopyyntö 11.5.2015 Lestijärven tuulivoimapuiston Kosolankankaan (osa-alue 2) osayleiskaava Lestijärven kunta on pyytänyt
ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 506 JA 507
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 506 JA 507 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 506 TONTIT 3 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 507
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa
Suoluonnon suojelu maakuntakaavoituksessa Aulikki Alanen, ympäristöneuvos, YM/LYMO Suo, luonto ja turve yleisöseminaari 24.5.2016 Etelä-Pohjanmaan liitto, Seinäjoki Soidensuojelutyöryhmän ehdotus SSTE
Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030
Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne
MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu
Soidensuojelutyöryhmän loppuseminaari 17.12.2015 MUUT SOIDENSUOJELUA EDISTÄVÄT TOIMENPITEET Alueidenkäytön suunnittelu Ympäristöpäällikkö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Soidensuojelu asettuu aika hyvin kaavoituksen
Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030
Oulun seudun kaupallinen palveluverkko 2030 Haukipudas Kiiminki Anne Leskinen, 27.1.2011 Hailuoto Oulunsalo Oulu Kempele Lumijoki Liminka Tyrnävä Muhos Kaupalliset selvitykset seudun yleiskaavan taustalla
ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy NIVALAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KESKUSTAAJAMAN KORTTE- LEISSA 510 JA 511 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 510 TONTIT 1-5 JA KORTTELIN 511 TONTTI
MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA
PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain
ASEMAKAAVAN MUUTOS LIMINGAN TUPOS VESIKARI KAAVASELOSTUS
ASEMAKAAVAN MUUTOS LIMINGAN TUPOS VESIKARI KAAVASELOSTUS 5.4.2016 = Asemakaavan muutos Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta..201_ Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta..201_ Kaupunginhallitus..201_
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous
Kaavoitusjärjestelmä, karttamerkinnät ja metsätalous Kaavoitus ja metsätalous -koulutus UKK-insituutti 18.4.2013 Markus Nissinen Metsänomistajien liitto Länsi-Suomi Metsän käytön rajoitteet Kaavoitusjärjestelmä
Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN
7.10.2014 Olli Ristaniemi KESKI-SUOMEN RAKENNEMALLI JA MAAKUNTAKAAVAN TARKISTAMINEN 1 Suunnittelutyön yhteensovittamiseksi maakuntasuunnitelman ja maakuntaohjelman valmistelu yhdistettiin Tuloksena Keski-Suomen
LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )
LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen
Vindkraftsutredning i Egentliga Finland 2010-2011. Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011. Kimito Kemiö 21.6.2011, Heidi Saaristo
Vindkraftsutredning i Egentliga Finland 2010-2011 Varsinais-Suomen tuulivoimaselvitys 2010-2011 Kimito Kemiö 21.6.2011, Heidi Saaristo Hallitusohjelma 17.6.2011 Hallituksen päämääränä on kehittää Suomesta
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Kirkkotien asemakaavamuutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kirkkotien asemakaavamuutos 1 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Suunnittelu alue... 2 3. Nykytilanne... 3 4. Kaavoitettava alue ja muutoksen tavoitteet... 3 5. Vireilletulo...
MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA-MÄÄRÄYKSET
MAAKUNTAKAAVOJEN YHISTELMÄKARTTAAN LIITTYVÄT MAAKUNTAKAAVAMERKINNÄT JA-MÄÄRÄYKSET 5.11.2018 Lainvoimaiset Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaavat: - Hanhikiven ydinvoimamaakuntakaava (MKV 22.2.2010, YM 26.8.2010,
YLIVIESKA. Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta.
YLIVIESKA Liite 2 Asemakaavan muutos koskee Kaisaniemen (6.) kaupunginosan korttelin 5 osaa ja puistoaluetta. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) MRL 63 Täydennetty 10 / 2014 ehdotusvaihe Osallistumis-
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 3. vaihe. Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset
Pohjois-Karjalan maakuntakaavan 3. vaihe Maakuntakaavamerkinnät ja -määräykset 2014 Luonnonvarat ja luontoarvot KALLIOKIVIAINESTEN OTTOALUE (EO3, eo3) Aluemerkinnällä osoitetaan vähintään seudullista
Maakuntakaavat merialueilla. VELMU-seminaari Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto
Maakuntakaavat merialueilla VELMU-seminaari 15.4.2010 Anne Savola Ympäristösuunnittelija, Satakuntaliitto Maakunnan liiton tehtävät Lakisääteinen kuntayhtymä Alueiden kehittämisviranomainen ja maakunnan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
16-KAUPUNGINOSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava Asemakaava koskee Nokian kaupungin 16. kaupunginosan kaavoittamatonta aluetta/ kiinteistöjä 536-407-24-3, 536-407-10-31,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Dnro KAUS/911/10.02.03/2014 VP 18 /13.5.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VIIKINÄINEN (69.) KAUPUNGINOSA, KORTTELIN 12 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1646 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi
Hailuoto Oulu liikenneyhteyden kehittäminen ja merialueen osayleiskaavoitus
Hailuoto Oulu liikenneyhteyden kehittäminen ja merialueen osayleiskaavoitus Yleisötilaisuus 10.9.2014 POP ELY Oulunsalo Hailuoto Oulun seutu Metsähallitus Lumituuli Oulun Seudun Sähk Lähtökohdat kaava-alue
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012
Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi
HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus
HELSINGIN YLEISKAAVA - Seminaari 22.4.2013 Vähittäiskaupan suuryksiköiden kaavoitus 22.4.2013, Helsinki, Laituri Pekka Normo, Ympäristöministeriö VÄHITTÄISKAUPAN PALVELUT - KESKUSTA-ALUEET, LÄHIKAUPAT,
Pihtipudasta koskevat kaavamerkinnät ja määräykset pääpiirteissään:
LIITE 3 / OTE MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA 1(5) Pihtipudasta koskevat kaavamerkinnät ja määräykset pääpiirteissään: Otteet maakuntakaavan tarkistusehdotuksesta (ei mittakaavassa) LIITE 3 / OTE MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.6.2014
Tohmajärven kunta Niiralan alue Asemakaavan muutos ja laajennus Asemakaavan muutos koskee Tohmajärven kunnan Niiralan alueen asemakaavan kortteleita 2, 3, 4, 15 ja 22 sekä niihin liittyviä katualueita.
KIIHTELYSVAARAN RANTAOSAYLEISKAAVA
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, hyväksytty valtioneuvostossa 31.11.2008 ja tulleet voimaan 1.3.2009 Alueidenkäyttötavoitteiden tehtävä Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet ovat osa maankäyttö-
Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta
Ympäristöministeriölle Lausunto "Suot ja turvemaat maakuntakaavoituksessa" oppaan luonnoksesta Pyydettynä lausuntonaan Pohjois-Savon maakuntahallitus toteaa opasluonnoksesta sen sisällön mukaisessa järjestyksessä