Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin. Fortumin näkökulmia vaalikaudelle"

Transkriptio

1 Puhdasta energiaa tulevaisuuden tarpeisiin Fortumin näkökulmia vaalikaudelle

2 Investoiminen Suomeen luo uusia työpaikkoja ja kehittää yhteiskuntaa Fortumin tehtävänä on tuottaa energiaa, joka parantaa nykyisen ja tulevien sukupolvien elämää. Tämän tehtävän toteuttamiseksi haluamme investoida jatkuvasti uuteen puhtaan energian tuotantoon myös Suomessa. Fortum on investoinut viimeisten kahden vuoden aikana noin 500 miljoonaa euroa Suomeen ja haluaa jatkaa uuden luomista myös tulevaisuudessa. Investoinnit päästöttömään energiantuotantoon luovat kotimaahan uusia työpaikkoja sekä tukevat suomalaisen yhteiskunnan ja talouden kehitystä. Suomalaisen yhteiskunnan menestyksen kannalta on tärkeää, että myös tulevaisuuden energia tuotetaan kustannustehokkaasti ja resursseja säästäen. Kohtuuhintainen, luotettava ja päästötön energia on merkittävä kilpailuetu suomalaiselle energiavaltaiselle teollisuudelle ja yhteiskunnalle. Energiantuotannon investoinnit tehdään vuosikymmeniksi, ja siksi ne pitää suunnitella pitkäjänteisesti. On ensiarvoisen tärkeää, että vallitseva poliittinen, verotuksellinen ja lainsäädännöllinen ympäristö on vakaa ja ennustettava. Vain silloin yritykset voivat tehdä yhteiskunnan kannalta parhaita ja kestävimpiä investointipäätöksiä. Kannattava energiantuotanto ei tarvitse yhteiskunnan ylimääräisiä tukia Kestävien energiaratkaisujen toteuttaminen on yhä haastavampaa markkinoilla, joilla lähes kaikkeen tuotantoon liittyy joko tukia tai voimakasta säätelyä. Kaikki puhtaat ja tehokkaat energiaratkaisut tulisi asettaa samalle viivalle siten, että energiaa voidaan tuottaa markkinaehtoisesti.

3

4

5 Fortumin merkittävimmät investoinnit investoinnit Suomeen Suomeen viime vuosina Investoinnin arvo Naantalin biovoimalaitos 260 milj. e (Fortum: 135) Järvenpään biovoimalaitos 80 milj. e Joensuun pyrolyysilaitos 30 milj. e Joensuun voimalaitos/ savukaasulaudutin 10 milj. e Loviisan ydinvoimalaitos: Jäähdytystornit Automaatiouudistus Turbiinien ja välitulistimien modernisointi Investoinnit yhteensä 140 milj. e Lähivuosina viedään läpi merkittäviä investointeja. Imatran voimalaitoksen uudistus 20 milj. e Espoon investoinnit esimerkkinä jatkuvista uudistuksista milj. e Yhteensä suurusluokkaa 455 milj. e

6 Kohti päästötöntä ja kestävää energiantuotantoa Perinteinen fossiilisten polttoaineiden hyödyntämiseen perustuva energiantuotanto on tulossa tiensä päähän, kun ilmaston lämpeneminen etenee kiihtyvällä vauhdilla. Tulevaisuuden energiaratkaisut perustuvat puhtaisiin ja ympäristöystävällisiin tuotantomuotoihin. Ilmastonmuutoksen hillitseminen edellyttää koko energiantuotannon muuttamista päästöttömäksi. EU:n päästökauppa on tehokkain keino vähentää haitallisia päästöjä Euroopan alueella. Fortumilla on entuudestaan laaja puhtaiden energiatuotantomuotojen valikoima, joka perustuu vesivoimaan ja ydinvoimaan sekä sähkön ja lämmön yhteistuotantoon muun muassa biopolttoaineita ja yhdyskuntajätteitä hyödyntäen. Fortum tekee jatkuvasti tutkimustyötä ja on ottanut merkittäviä askeleita esimerkiksi biopolttoaineiden osalta.

7

8 Markkinaehtoisuus takaa asiakkaille parempia palveluja ja kilpailukykyisiä hintoja Paras tapa siirtyä puhtaaseen tuotantoon on tehdä se markkinoiden ehdoilla. Tehokkaasti toimiva päästökauppa luo aitoa kysyntää erilaisille puhtaille innovaatioille sekä kannusteita ohjata tuotantoa vähähiilisempään suuntaan. Aito kilpailutilanne kannustaa yrityksiä kehittämään ja tuomaan markkinoille kuluttajien muuttuvia odotuksia vastaavia älykkäitä tuotteita ja palveluja, joilla kuluttajat voivat vaikuttaa omaan sähkön ja

9 lämmön kulutukseensa ja laskuunsa. Kilpailtu markkina tarjoaa kuluttajalle enemmän valinnanvaraa, parempia palveluja ja edullisempia hintoja.

10

11 Toimivat energiamarkkinat tukevat Suomen menestystä Suomi on osa pohjoismaisia ja eurooppalaisia energiamarkkinoita. Suomalaiset kuluttajat ja teollisuus ovat viimeisen viidentoista vuoden aikana hyötyneet merkittävästi pohjoismaisten sähkömarkkinoiden yhdentymisestä esimerkiksi saamalla edullista tuontisähköä. Sähköä kannattaa tuoda silloin, kun naapurimaa pystyy tuottamaan sitä Suomea edullisemmin. Fortum osallistuu aktiivisesti EU:n energiamarkkinoiden kehittämistä koskevaan keskusteluun. On tärkeää, että energiamarkkinoita kehitetään koko EU:n laajuisesti ja uskotaan aidosti yhteisesti tehtyihin päätöksiin. Tulevaisuuden energiantuotanto pohjautuu yhä suuremmassa määrin uusiutuviin energialähteisiin, joihin liittyvä tuotannon epäjatkuvuus asettaa haasteita sähköjärjestelmän toimivuudelle. Myös hajautetun pientuotannon osuus kasvaa, ja siksi onkin tärkeää, että sähkön siirtoja jakeluverkostoja kehitetään niin, että ne tukevat sekä keskitettyjä että hajautettuja energiaratkaisuja. Normaaliolosuhteissa energiamarkkinat takaavat sähkönsaannin, kunhan riittävistä siirtoyhteyksistä huolehditaan. Omavaraisuus ei merkitse sitä, että kaikki maat tuottavat kaiken tarvitsemansa energian kaikkina vuoden ja vuorokauden aikoina itse - se olisi kehityksessä taaksepäin kulkemista ja merkitsisi kalliita hukkainvestointeja. Mitä Loviisan reaktoreiden tilalle? Loviisan ydinvoimala on palvellut luotettavasti ja turvallisesti suomalaista yhteiskuntaa jo neljän vuosikymmenen ajan. Kun reaktorit tulevat ikänsä puolesta tiensä päähän, on tärkeää, että tarvitsemamme energia voidaan jatkossakin tuottaa turvallisesti, kestävästi ja kilpailukykyisesti. Valtio-omisteisena yhtiönä Fortum toivoo, että sen investointimahdollisuuksia ei poissuljettaisi poliittisin päätöksin.

12 Edellytykset uuden energiantuotannon investoinneille: Parannetaan Suomen ja Euroopan poliittisen, lainsäädännöllisen ja verotuksellisen toimintaympäristön vakautta ja ennustettavuutta. Puhtaaseen energiatuotantoon siirrytään markkinaehtoisesti päästö- kaupan ohjauksella. Kilpailua vääristävistä tuotantotuista luovutaan asteittain. Energiamarkkinoita kehitetään siten, että kuluttajat voivat entistä paremmin ja helpommin vaikuttaa omaan sähkön ja lämmön kulutukseensa ja kustannuksiinsa. Suomen ja Euroopan energiamarkkinoita kehitetään yhtenäisempään suuntaan turvaten riittävät sähkönsiirtoyhteydet ja energiansaanti sekä kilpailukykyiset hinnat. Edellytykset Loviisan korvausinvestoinnille taataan turvaten yhteis- kunnan energiansaanti myös tulevaisuudessa. Fortum Oyj Keilaniementie ESPOO Puh

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet

Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Hiilineutraalin energiatulevaisuuden haasteet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Energiateollisuuden ympäristötutkimusseminaari 1 Energia on Suomelle hyvinvointitekijä Suuri energiankulutus Energiaintensiivinen

Lisätiedot

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics)

Vähäpäästöisen talouden haasteita. Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Vähäpäästöisen talouden haasteita Matti Liski Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kansantaloustiede (economics) Haaste nro. 1: Kasvu Kasvu syntyy työn tuottavuudesta Hyvinvointi (BKT) kasvanut yli 14-kertaiseksi

Lisätiedot

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina

Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Tukijärjestelmät ilmastopolitiikan ohjauskeinoina Marita Laukkanen Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) 26.1.2016 Marita Laukkanen (VATT) Tukijärjestelmät ja ilmastopolitiikka 26.1.2016 1 / 13 Miksi

Lisätiedot

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu?

Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? Onko päästötön energiantuotanto kilpailuetu? ClimBus päätösseminaari Finlandia-talo, 9.6.2009 Timo Karttinen Kehitysjohtaja, Fortum Oyj 1 Rakenne Kilpailuedusta ja päästöttömyydestä Energiantarpeesta ja

Lisätiedot

Täyskäännös kotimaiseen

Täyskäännös kotimaiseen Täyskäännös kotimaiseen Kestäviä energiaratkaisuja muuttuviin tarpeisiin Paikallisena ja palvelevana energiayhtiönä olemme läsnä asiakkaidemme arjessa ja tarjoamme kestäviä ja monipuolisia energiaratkaisuja.

Lisätiedot

katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA ous 2011 Yhtiökokous 2011 Y a Bolagsstämma 2011 B

katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA ous 2011 Yhtiökokous 2011 Y a Bolagsstämma 2011 B katsaus TOIMITUSJOHTAJAN TAPIO KUULA 31.3.2011 ou11 Yhtiökokou11 Y ou11 Yhtiö JAPANIN LUONNONKATASTROFI Toipuminen maan historian suurimmasta maanjäristyksestä ja hyökyaallosta kestää kauan Fukushiman

Lisätiedot

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit

Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua. Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maa- ja biokaasu: osa suomalaista energiaratkaisua Suomen Kaasuyhdistyksen viestit Maailma käyttää maakaasua, onko Suomella varaa jättää se hyödyntämättä? Maakaasuvaroja on hyödynnettävissä sadoiksi vuosiksi

Lisätiedot

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Käyttövarmuuspäivä Finlandia-talo 26.11.2008 2 Kantaverkkoyhtiön tehtävät Voimansiirtojärjestelmän

Lisätiedot

Millä Tampere lämpiää?

Millä Tampere lämpiää? Millä Tampere lämpiää? Puuenergiaa päästöillä vai ilman UKK-instituutti 4.3.2013 Toimitusjohtaja Antti-Jussi Halminen Tampereen Energiantuotanto Oy Vahva alueellinen toimija Tampereen Sähkölaitos on vahvasti

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030

Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 Toimitusjohtaja Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Valtioneuvoston selonteko kansallisesta energia- ja ilmastostrategiasta vuoteen 2030 1 Edessä sähköjärjestelmän suurin murros: strategia antaa hyvät

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Kansallinen energia- ja ilmastostrategia asiantuntijakuuleminen Eduskunnan talousvaliokokunta 7.3.2017 Pekka Ripatti Uusiutuvan energian käytön lisääminen ja energian hankinnan omavaraisuus Uusiutuvan

Lisätiedot

Euroopan komission tiedonannot:

Euroopan komission tiedonannot: Euroopan komission tiedonannot: Energiamarkkinoiden uutta rakennetta koskevan julkisen kuulemisen käynnistämisestä ja Energian kuluttajien aseman vahvistaminen Talousvaliokunta 25.9.2015 Ylitarkastaja

Lisätiedot

Älykäs energiajärjestelmä. Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry , Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaari

Älykäs energiajärjestelmä. Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry , Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaari Älykäs energiajärjestelmä Pekka Salomaa, Energiateollisuus ry 30.1.2019, Clarion Hotel Helsinki Jätkäsaari Energia-alalla koittaa asiakkaiden aika Suuret muutosilmiöt Vähähiilisyys ja uusiutuvat Haastavaa,

Lisätiedot

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen

Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Energia-ala matkalla hiilineutraaliin tulevaisuuteen Kohti hiilineutraalia kaupunkia näkökulmia tavoitteeseen Seminaari 22.2.2018, klo 12.00-15.00 Tampereen valtuustosali Näkökulmia energiaalan murrokseen

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi

Etunimi Sukunimi 1 2 3 Datahub-prosessiryhmä 27.11.2017 Heidi Uimonen TEMin älyverkkotyöryhmän väliraportti Sidosryhmiä laajasti kokoavan älyverkkotyöryhmän tehtävät 1. luoda yhteinen näkemys tulevaisuuden älyverkoista

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030

Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Miten sähköä kannattaa tuottaa - visiointia vuoteen 2030 Jukka Leskelä Energiateollisuus ry SESKOn kevätseminaari 2013 20.3.2013, Helsinki 1 Kannattavuus? Kilpailukykyisesti Kokonaisedullisimmin Tuottajan

Lisätiedot

Hajautetun energiatuotannon edistäminen

Hajautetun energiatuotannon edistäminen Hajautetun energiatuotannon edistäminen TkT Juha Vanhanen Gaia Group Oy 29.2.2008 Esityksen sisältö 1. Hajautettu energiantuotanto Mitä on hajautettu energiantuotanto? Mahdollisuudet Haasteet 2. Hajautettu

Lisätiedot

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum

Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Tasapainoisempi tuotantorakenne Venäjällä Tapio Kuula Toimitusjohtaja Fortum Etenemme strategian mukaisesti Missio Fortumin toiminnan tarkoitus on tuottaa energiaa, joka edesauttaa nykyisten ja tulevien

Lisätiedot

Odotukset ja mahdollisuudet

Odotukset ja mahdollisuudet Odotukset ja mahdollisuudet Odotukset ja mahdollisuudet teollisuudelle teollisuudelle Hannu Anttila Hannu Anttila Strategiajohtaja, Metsä Group Strategiajohtaja, Metsä Group Strategiatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa

Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Nestemäiset polttoaineet ammatti- ja teollisuuskäytön kentässä tulevaisuudessa Teollisuuden polttonesteet 9.-10.9.2015 Tampere Helena Vänskä www.oil.fi Sisällöstä Globaalit haasteet ja trendit EU:n ilmasto-

Lisätiedot

EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä

EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta. Pääviestit tiivistettynä EK:n näkemyksiä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta Pääviestit tiivistettynä Sisältö Edessä olevat päätökset Suomessa ja EU:ssa Suomen rooli ilmasto-ongelman ratkaisijana Energiapäätösten merkitys Suomelle

Lisätiedot

Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä

Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä Uusiutuvan energian edistäminen ja energiatehokkuus Energiateollisuuden näkemyksiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry. 29.2.2008 Helsinki 1 ET:n näkökulma Energia, ilmasto, uusiutuvat Ilmasto on ykköskysymys

Lisätiedot

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle

Fortum Otso -bioöljy. Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Fortum Otso -bioöljy Bioöljyn tuotanto ja käyttö sekä hyödyt käyttäjälle Kasperi Karhapää Head of Pyrolysis and Business Development Fortum Power and Heat Oy 1 Esitys 1. Fortum yrityksenä 2. Fortum Otso

Lisätiedot

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat

EU:n energia- ja ilmastopolitiikka EK:n kannat EU:n energia- ja ilmastopolitiikka 2030 EK:n kannat Lähtökohdat Globaali toimintaympäristö on muuttunut 5 vuodessa rajusti; EU:n nykyisiä 2020-tavoitteita ei voi kopioida uudelle kaudelle. Vuoteen 2030

Lisätiedot

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä

Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Tulevaisuuden päästötön energiajärjestelmä Helsinki 16.9.2009 1 Miksi päästötön energiajärjestelmä? 2 Päästöttömän energiajärjestelmän rakennuspuita Mitä jos tulevaisuus näyttääkin hyvin erilaiselta? 3

Lisätiedot

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin

Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Hallituksen linjausten vaikutuksia sähkömarkkinoihin Jukka Leskelä Energiateollisuus Energia- ja ilmastostrategian valmisteluun liittyvä asiantuntijatilaisuus 27.1.2016 Hiilen käyttö sähköntuotantoon on

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Elinkeinoministeri Olli Rehn

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen Elinkeinoministeri Olli Rehn Kansallinen energia- ja ilmastostrategia vuoteen 2030 Elinkeinoministeri Olli Rehn 24.11.2016 Skenaariotarkastelut strategiassa Perusskenaario Energian käytön, tuotannon ja kasvihuonekaasupäästöjen kokonaisprojektio

Lisätiedot

Talousvaliokunta Maiju Westergren

Talousvaliokunta Maiju Westergren Talousvaliokunta 19.4.2018 Maiju Westergren KOHTI ILMASTONEUTRAALIA ENERGIANTUOTANTOA TAVOITE 1. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen Uusiutuvan ja päästöttömän energian osuuden kasvattaminen Kivihiilen

Lisätiedot

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen

Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Ilmastoystävällinen sähkö ja lämmitys Energia-ala on sitoutunut Pariisin sopimukseen Haluamme ilmastosopimuksen mukaiset päätökset päästövähennyksistä ja kiintiöistä vuosille 2040 ja 2050 mahdollisimman

Lisätiedot

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri

HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA. Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri HELEN KOHTI ILMASTONEUTRAALIA TULEVAISUUTTA Rauno Tolonen Ilmasto- ja energiatehokkuuspäällikkö Laituri 29.11.2017 HELENIN LÄHTÖKOHDAT HELSINGIN VUODEN 2030 JA 2035 TAVOITTEISIIN Helsinki tulee saavuttamaan

Lisätiedot

Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014

Kapasiteettikorvausmekanismit. Markkinatoimikunta 20.5.2014 Kapasiteettikorvausmekanismit Markkinatoimikunta 20.5.2014 Rakenne Sähkömarkkinoiden nykytila Hinnnanmuodostus takkuaa Ratkaisuja Fingridin näkemys EU:n nykyiset markkinat EU:n markkinamalli pohjoismainen

Lisätiedot

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan

Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Miten energiayhtiö hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja muuttaa perinteistä rooliaan Timo Toikka 0400-556230 05 460 10 600 timo.toikka@haminanenergia.fi www.haminanenergia.fi Haminan Energia lyhyesti Muutos

Lisätiedot

Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, , GLO Hotel Art

Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, , GLO Hotel Art Hiilen energiakäytön kielto Teollisuusneuvos Petteri Kuuva Hiilitieto ry, Kolfakta rf:n talviseminaari, 28.3.2019, GLO Hotel Art HE 200/2018 vp Hallitusohjelma Uusiutuvan energian osuus >50 % ja omavaraisuus

Lisätiedot

Energiajärjestelmän tulevaisuus Vaikuttajien näkemyksiä energia-alan tulevaisuudesta. Helsingissä,

Energiajärjestelmän tulevaisuus Vaikuttajien näkemyksiä energia-alan tulevaisuudesta. Helsingissä, Energiajärjestelmän tulevaisuus Vaikuttajien näkemyksiä energia-alan tulevaisuudesta Helsingissä, 14.2.2018 Kyselytutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Pohjolan Voiman toimeksiannosta strukturoidun

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä

Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Ilmastonmuutoksessa päästöt voimistavat kasvihuoneilmiötä Kasvihuoneilmiö on luonnollinen, mutta ihminen voimistaa sitä toimillaan. Tärkeimmät ihmisen tuottamat kasvihuonekaasut ovat hiilidioksidi (CO

Lisätiedot

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa

Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Kohti uusiutuvaa ja hajautettua energiantuotantoa Mynämäki 30.9.2010 Janne Björklund Suomen luonnonsuojeluliitto ry Sisältö Hajautetun energiajärjestelmän tunnuspiirteet ja edut Hajautetun tuotannon teknologiat

Lisätiedot

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy

METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari Pöyry Management Consulting Oy METSÄBIOMASSAN KÄYTTÖ SÄHKÖN JA KAUKOLÄMMÖN TUOTANNOSSA TULEVAISUUDESSA Asiantuntijaseminaari - 22.3.216 Pöyry Management Consulting Oy EU:N 23 LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT EU:n 23 linjausten toteutusvaihtoehtoja

Lisätiedot

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä

Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Teollisuus- ja palvelutuotannon kasvu edellyttää kohtuuhintaista energiaa ja erityisesti sähköä Jos energian saanti on epävarmaa tai sen hintakehityksestä ei ole varmuutta, kiinnostus investoida Suomeen

Lisätiedot

Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008

Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008 1 Mikael Ohlström, asiantuntija Helena Vänskä, johtava asiantuntija 25.9.2008 Elinkeinoelämän keskusliitto EK: Monipuolisesti tuotettua energiaa edullisesti ja luotettavasti Energia on yhteiskunnan toiminnan

Lisätiedot

Mistä sähkö ja lämpö virtaa?

Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Sähköä ja kaukolämpöä tehdään fossiilisista polttoaineista ja uusiutuvista energialähteistä. Sähköä tuotetaan myös ydinvoimalla. Fossiiliset polttoaineet Fossiiliset polttoaineet

Lisätiedot

Kohti puhdasta kotimaista energiaa

Kohti puhdasta kotimaista energiaa Suomen Keskusta r.p. 21.5.2014 Kohti puhdasta kotimaista energiaa Keskustan mielestä Suomen tulee vastata vahvasti maailmanlaajuiseen ilmastohaasteeseen, välttämättömyyteen vähentää kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä

Kivihiilen energiakäyttö päättyy. Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen energiakäyttö päättyy Liikenteeseen lisää biopolttoaineita Lämmitykseen ja työkoneisiin biopolttoöljyä Kivihiilen ja turpeen verotusta kiristetään Elinkaaripäästöt paremmin huomioon verotuksessa

Lisätiedot

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010

Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta. Ville Niinistö 17.5.2010 Vaasanseudun energiaklusteri ilmastonmuutoksen torjunnan ja päästöjen vähentämisen näkökulmasta Ville Niinistö 17.5.2010 Ilmastonmuutoksen uhat Jo tähänastinen lämpeneminen on aiheuttanut lukuisia muutoksia

Lisätiedot

Missio ja arvot. Missio

Missio ja arvot. Missio Pohjolan Voima Omakustannushintaan perustuva toimintamalli on tehokas tapa toteuttaa energiainvestointeja. Toimintamalli mahdollistaa sen, että hankkeisiin osallistuu suoraan ja välillisesti laaja joukko

Lisätiedot

Fingrid välittää. Varmasti.

Fingrid välittää. Varmasti. Fingrid välittää. Varmasti. Fingrid Oyj:n voimansiirtoverkko 1.1.2015 400 kv kantaverkko 220 kv kantaverkko 110 kv kantaverkko tasavirtayhteys muiden verkko Fingrid lyhyesti Sähkö on välttämätön osa kaikkien

Lisätiedot

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa

Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Valtakunnallinen energiatase ja energiantuotannon rakenne Suomessa Jukka Leskelä Energiateollisuus Vesiyhdistyksen Jätevesijaoston seminaari EU:n ja Suomen energiankäyttö 2013 Teollisuus Liikenne Kotitaloudet

Lisätiedot

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet

SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet SAK:n päivitetyt energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet Viesti on selvä nykyinen päästöjenvähennysten taso ei riitä 2 Fossiilisen energian osuus globaalisti yhä n. 85 % 4.3.2019 3 Paine lisätä kunnianhimoa

Lisätiedot

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa

Omakustannushintainen mankalatoimintamalli. lisää kilpailua sähköntuotannossa Omakustannushintainen mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähköntuotannossa Mankalatoimintamalli lisää kilpailua sähkömarkkinoilla Omakustannushintainen mankalatoimintamalli tuo mittakaava- ja tehokkuusetuja

Lisätiedot

Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi

Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia. Erikoistutkija Olli Kauppi kkv.fi. kkv.fi Uusiutuvan energian kilpailunäkökohtia Erikoistutkija Olli Kauppi 14.1.2013 EU:n energiapolitiikka - Päästökauppa, -yhteismarkkinat, -kapasiteettimarkkinat, - RES-tuki Kilpailu - Edullinen energia - Kestävä

Lisätiedot

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen

Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy. Johanna Haverinen Energiaa kuin pienestä kylästä Keravan Energia Oy Johanna Haverinen Keravan Energia on energiakonserni Keravan Energia -yhtiöt Keravan Energia Oy, emoyhtiö Keravan kaupunki 96,5 % Sipoon kunta 3,5 % Etelä-Suomen

Lisätiedot

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus

Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus Energiamarkkinoiden nykytila ja tulevaisuus 27.10.2015 Juha Vanhanen Gaia Consulting Oy Gaia Consulting Oy Kestävän liiketoiminnan konsulttitoimisto vuodesta 1993 Strateginen kumppani ja käytännön toteuttaja

Lisätiedot

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä

Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle. johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuotantorakenteen muutos haaste sähköjärjestelmälle johtaja Reima Päivinen Käyttövarmuuspäivä Tuulivoiman ja aurinkovoiman vaikutukset sähköjärjestelmään sähköä tuotetaan silloin kun tuulee tai paistaa

Lisätiedot

Energiamurros. Nyt! Yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksiä energia-alan kehityksestä. Pohjolan Voima

Energiamurros. Nyt! Yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksiä energia-alan kehityksestä. Pohjolan Voima Energiamurros. Nyt! Yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksiä energia-alan kehityksestä Pohjolan Voima 29.3.2016 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti Pohjolan Voiman toimeksiannosta strukturoidun

Lisätiedot

Uusiutuvan energian tukimekanismit. Bioenergian tukipolitiikka seminaari Hotelli Arthur, Kasperi Karhapää Manager, Business Development

Uusiutuvan energian tukimekanismit. Bioenergian tukipolitiikka seminaari Hotelli Arthur, Kasperi Karhapää Manager, Business Development Uusiutuvan energian tukimekanismit Bioenergian tukipolitiikka seminaari Hotelli Arthur, 17.2.2016 Kasperi Karhapää Manager, Business Development 1 Lämmitysmuodot ja CHP-kapasiteetti polttoaineittain 6

Lisätiedot

Lähienergialiiton kevätkokous

Lähienergialiiton kevätkokous Lähienergialiiton kevätkokous 23.5.2017 Tarja Hellstén tarja.hellsten@vantaanenergia.fi 050 390 3300 Julkinen Vantaan Energia Oy TUOTAMME Tuotamme kaukolämpöä ja sähköä jätevoimalassa ja Martinlaakson

Lisätiedot

Fortumin Energiakatsaus

Fortumin Energiakatsaus Fortumin Energiakatsaus Kari Kankaanpää Metsäakatemia Joensuu 13.5.2016 Fortum merkittävä biomassan käyttäjä Vuosikulutus 5,1 TWh (2,6 milj. k-m 3 ), lähivuosina kasvua 50 % Biomassan osuus ¼ lämmityspolttoaineistamme

Lisätiedot

SATAKUNTALIITTO 1 (2) The Regional Council of Satakunta

SATAKUNTALIITTO 1 (2) The Regional Council of Satakunta SATAKUNTALIITTO 1 (2) Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen KANNANOTTO 12.4.2010 Olkiluodolla kilpailuetuja lisäydinvoiman rakentamiseksi Suomalaisen energiapolitiikan tavoitteita ovat: kotimaista uusiutuvaa

Lisätiedot

Sosiaalisesti oikeudenmukainen ilmastopolitiikka. Jaakko Kiander

Sosiaalisesti oikeudenmukainen ilmastopolitiikka. Jaakko Kiander Sosiaalisesti oikeudenmukainen ilmastopolitiikka Jaakko Kiander 28.10.2008 Selvityksen rakenne Ilmastopolitiikan tavoitteet Kuinka paljon kotitalouksien energiankulutusta pitää rajoittaa? Energian hinnan

Lisätiedot

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet

Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan energialiiketoiminnan mahdollisuudet Satu Helynen ja Martti Flyktman, VTT Antti Asikainen ja Juha Laitila, Metla Metsätalouteen ja metsäteollisuuteen perustuvan

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi

Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi Ilmastonmuutoksen torjunta maksaa, mutta vähemmän kuin toimettomuus Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski Presidenttifoorumi 10.11.2009 Ilmastonmuutos maksaa Valtiosihteeri Velipekka Nummikoski 10.11.2009

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa

UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa UPM METSÄENERGIA Puhdasta ja edullista energiaa nyt ja tulevaisuudessa METSÄSSÄ KASVAA BIO- POLTTOAINETTA Metsäenergia on uusiutuvaa Energiapuu on puuta, jota käytetään energiantuotantoon voimalaitoksissa

Lisätiedot

Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori

Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori Energiatulevaisuus - järjestön uudet tuulet Jukka Leskelä Energiateollisuus ry ET:n kevätseminaari Pori Viimeiset 10 vuotta ovat olleet isoa muutosta Muutos on ollut politiikkavetoista ja pääajurit ovat

Lisätiedot

Kampanjan tavoitteet

Kampanjan tavoitteet Kampanjan tavoitteet Yleisesti: ilmastonmuutoksen hillintä fossiilivoimaloiden sulkemista vauhdittamalla Espoossa: hiilenpoltto Suomenojalla korvattava energiatehokkuudella ja päästöttömällä uusiutuvalla

Lisätiedot

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto

Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Uusiutuva energia ja hajautettu energiantuotanto Seminaari 6.5.2014 Veli-Pekka Reskola Maa- ja metsätalousministeriö 1 Esityksen sisältö Uudet ja uusvanhat energiamuodot: lyhyt katsaus aurinkolämpö ja

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna

Ajankohtaiskatsaus. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna Ajankohtaiskatsaus Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kaukolämpöpäivät Hämeenlinna Muutosten aikaa Maailmanpoliittinen tilanne EU:n kehitys Energiaunioni Energiamurros Maakuntauudistus 2 Energiapolitiikan

Lisätiedot

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät

Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät Mitä kivihiilen käyttökiellosta seuraa? Uusiutuvan energian ajankohtaispäivä 22.1.2019 Sampo Seppänen, Suomen Yrittäjät Arvio kivihiilen energiantuotannon päästöistä EU:ssa MtCO2 400 350 Kivihiilen päästöt

Lisätiedot

Puhtaan energian ohjelma. Jyri Häkämies Elinkeinoministeri

Puhtaan energian ohjelma. Jyri Häkämies Elinkeinoministeri Puhtaan energian ohjelma Jyri Häkämies Elinkeinoministeri Puhtaan energian kolmiloikalla vauhtia kestävään kasvuun 1. 2. 3. Talous Tuontienergian vähentäminen tukee vaihtotasetta Työpaikat Kotimaan investoinneilla

Lisätiedot

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013

Energiasektorin globaali kehitys. Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Energiasektorin globaali kehitys Parlamentaarinen energia- ja ilmastokomitea 15.11.2013 Maailman primäärienergian kulutus polttoaineittain, IEA New Policies Scenario* Mtoe Current policies scenario 20

Lisätiedot

EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1.

EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1. . EU-prosessin kytkös kansalliseen energia- ja ilmastotiekarttaan Energiateollisuus ry Tietoisku toimittajille Helsinki, 15.1.2014 Kansallinen energia- ja ilmastotiekartta Hallitusohjelman mukainen hanke

Lisätiedot

Sähkövisiointia vuoteen 2030

Sähkövisiointia vuoteen 2030 Sähkövisiointia vuoteen 2030 Professori Sanna Syri, Energiatekniikan laitos, Aalto-yliopisto SESKO:n kevätseminaari 20.3.2013 IPCC: päästöjen vähentämisellä on kiire Pitkällä aikavälillä vaatimuksena voivat

Lisätiedot

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla

Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla 1 Bioenergian käytön kehitysnäkymät Pohjanmaalla Vaskiluodon Voima Oy:n käyttökohteet Kaasutuslaitos Vaskiluotoon, korvaa kivihiiltä Puupohjaisten polttoaineiden nykykäyttö suhteessa potentiaaliin Puuenergian

Lisätiedot

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN

VN-TEAS-HANKE: EU:N 2030 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN VN-TEAS-HANKE: EU:N 23 ILMASTO- JA ENERGIAPOLITIIKAN LINJAUSTEN TOTEUTUSVAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET SUOMEN KILPAILUKYKYYN Seminaariesitys työn ensimmäisten vaiheiden tuloksista 2.2.216 EU:N 23 ILMASTO-

Lisätiedot

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia

Helen tänään Jarmo Karjalainen. Helsingin Energia 17.2.2010 Helen tänään Jarmo Karjalainen 1 EU:n tavoite sähkömarkkinoiden kehittymisestä Harmonisoitujen alueellisten markkinoiden kautta...... yhtenäiseen eurooppalaiseen markkina-alueeseen Pohjola Brittein

Lisätiedot

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK

Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit. Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Johtaja Tellervo Kylä-Harakka-Ruonala, EK Energia ja luonnonvarat: tulevaisuuden gigatrendit Gigaluokan muuttujia Kulutus ja päästöt Teknologiamarkkinat

Lisätiedot

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009

Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 Puutavaraseminaari Asiakasnäkökulma metsäenergiaan Ahti Weijo Vaasa 11.9.2009 www.jenergia.fi JYVÄSKYLÄN ENERGIAA VUODESTA 1902 Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti perustaa kunnallisen sähkölaitoksen

Lisätiedot

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)

Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa

Lisätiedot

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia

Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari. Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Suomesta bioöljyn suurvalta seminaari Tilaisuuden avaus ja bioöljyt osana Suomen energiapalettia Juho Korteniemi Työ- ja elinkeinoministeriö Lahti 15.10.2012 Sisällys Cleantechin strateginen ohjelma Puhtaan

Lisätiedot

Älykäs kiinteistö on energiatehokas

Älykäs kiinteistö on energiatehokas Harald Schnur, divisioonan johtaja Älykäs kiinteistö on energiatehokas Julkinen Siemens Osakeyhtiö 2015. Kaikki oikeudet pidätetään. www.siemens.fi Sivu 1 Haasteemme Ilmaston lämpeneminen Kasvihuonekaasut

Lisätiedot

Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014

Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014 Euroopan energialinjaukset Hiilitieto ry:n seminaari 26.3.2014 Sanna Syri Professori, energiatalous Aalto-yliopisto, Energiatekniikan laitos EU:n 2020 tavoitteet 20-20-20-10 tavoitteet -20% kasvihuonekaasujen

Lisätiedot

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj

Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla. Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj Joustavuuden lisääminen sähkömarkkinoilla Sähkömarkkinapäivä 7.4.2014 Jonne Jäppinen, kehityspäällikkö, Fingrid Oyj 74 Tuotannon ja kulutuksen välinen tasapaino on pidettävä yllä joka hetki! Vuorokauden

Lisätiedot

Energiajärjestelmän haasteet ja liikenteen uudet ratkaisut

Energiajärjestelmän haasteet ja liikenteen uudet ratkaisut Energiajärjestelmän haasteet ja liikenteen uudet ratkaisut Vihreä moottoritie foorumi 18.8.2010, Fortum, Espoo Petra Lundström Vice President, CTO Fortum Oyj Kolme valtavaa haastetta Energian kysynnän

Lisätiedot

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa. Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen linjaukset kansallisessa energia- ja ilmastostrategiassa Liikenneneuvos Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kotimaan liikenteen khk-päästöt - nykytilanne Kotimaan liikenne tuotti

Lisätiedot

Kohti tulevaisuuden energiajärjestelmiä ja aurinkotaloutta. Tapio Kuula Toimitusjohtaja

Kohti tulevaisuuden energiajärjestelmiä ja aurinkotaloutta. Tapio Kuula Toimitusjohtaja Kohti tulevaisuuden energiajärjestelmiä ja aurinkotaloutta Tapio Kuula Toimitusjohtaja Energiasektoriin vaikuttavat globaalit megatrendit Lainsäädännön muutokset Luonnonvarojen niukkuus ja energiapula

Lisätiedot

Älykäs kaupunkienergia

Älykäs kaupunkienergia Älykäs kaupunkienergia Lyhennelmä Pöyryn loppuraportista (kesäkuu 2018) Hankkeen rahoittaja: Energiateollisuus ry Kaukolämpötutkimus Sähkötutkimuspooli Ympäristöpooli Älykäs kaupunkienergia: kohti ilmastoneutraalia

Lisätiedot

Energia-alan näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari

Energia-alan näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari Energia-alan näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Kalajokilaakson suurhankeseminaari 15.9.2017 Viimeiset 10 vuotta ovat olleet isoa energia-alan muutosta Muutos on ollut politiikkavetoista ja pääajurit

Lisätiedot

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen

ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT. Pöyry Management Consulting Oy 29.3.2012 Perttu Lahtinen ALUEELLISTEN ENERGIARATKAISUJEN KONSEPTIT Pöyry Management Consulting Oy Perttu Lahtinen PÖYRYN VIISI TOIMIALUETTA» Kaupunkisuunnittelu» Projekti- ja kiinteistökehitys» Rakennuttaminen» Rakennussuunnittelu»

Lisätiedot

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt

Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti. Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsäenergiaa riittävästi ja riittävän tehokkaasti Päättäjien Metsäakatemia 27.9.2012 Toimitusjohtaja Tuomo Kantola Jyväskylän Energia yhtiöt Metsähakkeen raaka-aineita Karsittu ranka: rankahake; karsitusta

Lisätiedot

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050

www.energia.fi/fi/julkaisut/visiot2050 Vision toteutumisen edellytyksiä: Johdonmukainen ja pitkäjänteinen energiapolitiikka Ilmastovaikutus ohjauksen ja toimintojen perustana Päästöillä maailmanlaajuinen hinta, joka kohdistuu kaikkiin päästöjä

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

Syöttötariffit. Vihreät sertifikaatit. Muut taloudelliset ohjauskeinot. Kansantalousvaikutukset

Syöttötariffit. Vihreät sertifikaatit. Muut taloudelliset ohjauskeinot. Kansantalousvaikutukset UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT KANSANTALOUDEN KANNALTA Juha Honkatukia VATT Syöttötariffit Vihreät sertifikaatit Muut taloudelliset ohjauskeinot Kansantalousvaikutukset UUSIUTUVAN ENERGIAN OHJAUSKEINOT

Lisätiedot

Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Suomessa

Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Suomessa Rakennusten energiaseminaari, Finlandia-talo 20.9.2016 Pariisin ilmastosopimuksen vaikutukset Suomessa Markku Ollikainen Professori, Helsingin yliopisto Ilmastopaneelin puheenjohtaja Ilmastosopimuksen

Lisätiedot

Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta

Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta Fingridin käyttövarmuuspäivä 26.11.2008, Mika Purhonen HVK PowerPoint template A4 24.11.2008 1 Sähkön tuotannon kapasiteetti

Lisätiedot

Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen

Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Suomi ja EU kohti uusia energiavaihtoehtoja miten polttokennot sopivat tähän kehitykseen Tekes Polttokennot vuosiseminaari 2011 13.9.2011 Hanasaari Petteri Kuuva Agenda Suomen ilmasto- ja energiastrategiat

Lisätiedot

Jyväskylän energiatase 2014

Jyväskylän energiatase 2014 Jyväskylän energiatase 2014 Keski-Suomen Energiapäivä 17.2.2016 Keski-Suomen Energiatoimisto www.kesto.fi www.facebook.com/energiatoimisto 18.2.2016 Jyväskylän energiatase 2014 Öljy 27 % Teollisuus 9 %

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus. Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen

Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus. Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen Markkinakehityksen ajankohtauskatsaus Tasevastaavapäivä 3.11.2011 Petri Vihavainen Esityksen sisältö Fingridin strategia sähkömarkkinoiden kehittämisestä Ruotsi Venäjä ENTSO-E Markkinatieto Tehoreservit

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Fortum

Toimintaympäristö: Fortum Toimintaympäristö: Fortum SAFIR2014 Strategiaseminaari 22.4.2010, Otaniemi Petra Lundström Vice President, CTO Fortum Oyj Sisältö Globaali haastekuva Fortum tänään Fortumin T&K-prioriteetit Ajatuksia SAFIRin

Lisätiedot

Riittääkö bioraaka-ainetta. Timo Partanen

Riittääkö bioraaka-ainetta. Timo Partanen 19.4.2012 Riittääkö bioraaka-ainetta 1 Päästötavoitteet CO 2 -vapaa sähkön ja lämmön tuottaja 4/18/2012 2 Näkökulma kestävään energiantuotantoon Haave: Kunpa ihmiskunta osaisi elää luonnonvarojen koroilla

Lisätiedot