ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN"

Transkriptio

1 ADHD-HÄIRIÖN LAPSEEN AIHEUTTAMIEN VAIKUTUSTEN YMMÄRTÄMINEN Tämä luku käsittelee perheensisäisiä ongelmia perheissä, joissa on ADHD-lapsi. Mukana on kappaleita, joissa käsitellään häiriön ymmärtämistä lapsen näkökulmasta ja sitä, kuinka ADHD vaikuttaa hänen ihmissuhteisiinsa eri tasoilla. Keskusteleminen ADHD:n vaikutuksista ADHD:n vaikutuksia voi olla vaikea ymmärtää. Se voi olla vaivannäköä vaativa prosessi sekä lapsille että heidän vanhemmilleen. Yksi parhaimmista tavoista, joilla vanhemmat tai huoltajat voivat ymmärtää lapsen huolia, on puhua lapsen kanssa ja parantaa heidän suhdettaan. Tätä prosessia voidaan parantaa opettajan ehdotuksilla tai terveydenhuoltoalan ammattilaisen neuvoilla. Lapsen kanssa jutellessa esille saattaa tulla monia aihe-alueita, joita selvittämällä opit ymmärtämään, mitä ADHD merkitsee. Mitä ADHD merkitsee teille Kun pyritte ymmärtämään ADHD:n merkitystä, on tärkeä muistaa, että lapselle koti- ja kouluympäristö voi vaikuttaa olevan täynnä haasteita. Kullakin alueella on monia huomioon otettavia seikkoja, kuten suhteet: vanhempiin tai huoltajiin siskoihin ja veljiin ystäviin ja opettajiin koulutyöskentelyyn ja kotiläksyihin päivittäisten tehtävien suorittamiseen kotona, mukaan lukien leikit ja askareet. Vanhemmat tai huoltajat voivat auttaa lasta ymmärtämään ympäristöään tekemällä kaikista suuriksi koetuista haasteista hieman vähemmän pelottavia. Tehtävät voidaan jakaa pienempiin tavoitteisiin, kotiläksyt voidaan tehdä vaiheittain ja tukea voidaan antaa koko ajan. Vastattaessa ADHD:n asettamiin haasteisiin on olemassa monia keinoja, joiden avulla voidaan saada lapsi uskomaan, ettei hänen tarvitse kohdata näitä haasteita yksin ja että on muitakin lapsia, joilla on ADHD. Yksi näistä on ADHD:tä käsittelevä Medikidzsarjakuvakirja, joka voi auttaa teitä ja lastanne ymmärtämään laajemmin, kuinka muut elävät ADHD:n kanssa

2 Mitä ADHD merkitsee lapselle koulussa ADHD voi vaikuttaa koulussa lapsen elämään tavoilla, jotka muut lapset pitävät itsestäänselvyytenä. Seuraavassa taulukossa on esitetty joitain suurimpia ongelmia ja ratkaisuja niihin

3 91 92

4 93 94

5 Mitä ADHD merkitsee lapselle kotona Koulussa esiintyvien ongelmien kaltaisia vaikeuksia voi esiintyä myös kotona. Näitä ovat tyypillisesti: Tehokas suunnittelu. ADHD-lapsella saattaa olla vaikeuksia tehtävien järjestämisessä ja suorittamisessa loppuun ja ajankäytön hallinnassa. Jos lapsi käyttää lääkitystä, se voi vaikuttaa hänen kykyynsä suunnitella ja suorittaa tehtäviä tiettynä aikana. Aloittamisen vaikeudet ADHD-lapsi saattaa tarvita apua tehtävään ryhtymisessä. Ryhdyttyään siihen hän ei välttämättä enää tarvitse apua tai ohjausta. Toistuvien tehtävien kanssa kamppailu. Päivittäin toistuvat tehtävät voivat tuottaa vaikeuksia ADHD-lapsille. Vaikeudet noudattaa sääntöjä. ADHD-lapsen voi olla vaikeaa oppia noudattamaan sääntöjä häiriötekijöiden tai tarkkaamattomuuden vuoksi. Auktoriteettien kyseenalaistaminen. ADHD-lapsi saattaa usein kyseenalaistaa vanhempiensa tai huoltajiensa auktoriteetin. Ihmissuhdeongelmat. Jatkuva tarve korjata tai ohjeistaa ADHD-lapsen toimintaa voi merkitä kielteistä palautetta lapselle ja johtaa siten huonoon ihmissuhteeseen

6 Lapsi ei välttämättä ole perheen ainoa ADHD:stä kärsivä henkilö. ADHD kulkee suvussa, ja osana ADHD:n määritysprosessia voi olla häiriön oireiden havainnoiminen muissa perheenjäsenissä. Sisaruksella on yli 30 prosentin riski saada ADHD, ja on myös todennäköistä, että toisella vanhemmista on ADHD. Suurinta osaa vanhemmista, joilla on ADHD, ei ole diagnosoitu tai hoidettu. Jos toisella vanhemmista esiintyy nämä oireet, on tärkeätä toimia yhdessä ja yhdenmukaisesti lapsen suhteen, esimerkiksi palkitsemalla hyvä käyttäytyminen. Jos toisella vanhemmista on ADHD, hänellä voi olla vaikeuksia toimia johdonmukaisesti lapsen kanssa, koska hänen oma ADHD vaikuttaa hänen käyttäytymiseensä. Mitä ADHD merkitsee lapsen ja hänen vanhempiensa väliselle suhteelle ADHD-lapsi voi aiheuttaa kiistoja hänen vanhempiensa välille, kun ongelmien ratkaisuista ollaan eri mieltä. Lapset, joilla on ADHD, osaavat myös manipuloida ja saada vanhemmat kääntymään toisiaan vastaan. Tällainen toiminta voi johtaa hankaluuksiin vanhempien välisessä suhteessa. Vanhempien välille kiistoja aiheuttavia tilanteita voidaan vähentää tekemällä päätöksiä yhdessä ja kertomalla lapselle, että kaikkiin päätöksiin tarvitaan molempien vanhempien suostumus

7 Mitä ADHD merkitsee lapsen ja hänen sisarustensa väliselle suhteelle Sisarusten välinen kilpaileminen voi monesti kärjistyä kodeissa, joissa on ADHD-lapsi ja siskoja tai veljiä, joilla ei ole ADHD:tä. Tällöin tuloksena saattavat olla seuraavat: Kateus.ADHD-lapsi tulee kateelliseksi hänen sisaruksilleen tarjoutuvista tilaisuuksista ja näiden koulumenestyksestä. Samoin sisarukset voivat olla kateellisia ADHD-lapselle sallitusta vapaudesta ja vanhempien ylimääräisestä huomiosta.. Mielipaha. Siskot ja veljet saattavat tuntea mielipahaa, koska ADHD-lasta kohdellaan eri lailla ja koska heidän vanhemmillaan on niin vähän aikaa heille. Yhtälailla ADHD-lapsi voi pahoittaa mielensä, kun hänen sisaruksensa saavat tehdä jotakin, jota on häneltä kiellettyä.. Itsetunnon ymmärtäminen. Heikko itsetunto. ADHD-lapsi voi kärsiä heikosta itsetunnosta, erityisesti verrattuna siskoihin tai veljiin. Myös sisarusten itsetunto voi heiketä, jos he kokevat siskoonsa tai veljeensä kohdistuvan häpeän. Kiukku. Eroavaisuudet, joita ADHD-lapsi kokee olevan itsensä ja sisarusten välillä, voivat aiheuttaa todella rajujakin raivokohtauksia. Huomionkipeys. Sisarukset, jotka näkevät ADHD-lapsen saavan paljon huomiota, saattavat matkia ADHD-lapsen käyttäytymistä saadakseen vanhemmiltaan enemmän huomiota ja aikaa. Sisarusten välinen kilpailu on vanhempien arkitodellisuutta perheissä, joissa yhdellä lapsista on ADHD. Ehdotuksia vaikeiden tilanteiden välttämiseksi: Kohdelkaa kaikkia lapsia heidän kykyjensä mukaan. Pyrkikää olemaan reiluja kaikille lapsille, ylimääräisistä tarpeista riippumatta. Tarjotkaa kaikille lapsille samat mahdollisuudet. Yrittäkää tarjota samoja asioita kaikille lapsille. ADHD-lapselle voidaan esimerkiksi antaa samanlaisia vapauksia kuin vastuullisemmille sisaruksillekin. Viettäkää aikaa yksin kunkin lapsen kanssa. Pyrkikää viettämään säännöllisesti jonkin verran aikaa kahdestaan kunkin lapsen kanssa. Se auttaa mielipahan estämisessä

8 Mitä ADHD merkitsee lapsen ystävyyssuhteille Ystävien saaminen ja säilyttäminen on osa koulussa saatavia kokemuksia useimmille lapsille, mutta ADHD-lapselle se voi osoittautua vaikeaksi, ja hän voi usein epäonnistua siinä. Jotkut ADHD-lapset tulevat sosiaalisesti eristyneiksi, vaikka olisivat aluksi olleet suosittuja muiden lasten keskuudessa. Uutuuden viehätys voi muuttua ärtymykseksi ja harmistumiseksi heidän käyttäytymisensä vuoksi. Ystävyyssuhteisiin vaikuttavia ongelmia ovat: Kyvyttömyys kiinnittää huomiota muiden tarpeisiin. Kyvyttömyys huomata muiden tunteita. Heikot sosiaaliset taidot ja vajavainen kyky yhteistyöhön muiden kanssa. Kyky olla samalla aaltopituudella itseään vanhempien tai nuorempien lasten kanssa pikemminkin kuin ikäistensä kanssa. Vaikeudet ymmärtää rajoja. Itsekeskeisyys. Muiden dominoiminen kiusaamalla tai isottelemalla. Hankaluudet toimia yhteistyössä joukkuepeleissä. Komenteleminen ja huomion kerjääminen. Muiden henkilökohtaiselle alueelle tunkeutuminen. Keskustelujen keskeyttäminen. Kyvyttömyys seurata keskusteluja. Keskustelujen dominoiminen. Kyvyttömyys ymmärtää, miksi muut joutuvat pois tolaltaan hänen kanssaan. Muiden väärin ymmärtäminen. Vaikka saattaa vaikuttaa siltä, että lapsen on voitettava huomattavia esteitä myönteisten ystävyyssuhteiden edistämiseksi, lapsi voi kuitenkin parantaa monia näistä käytöshäiriöistä

ADHD:N OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA DIAGNOSOINTI

ADHD:N OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA DIAGNOSOINTI ADHD:N OIREIDEN TUNNISTAMINEN JA DIAGNOSOINTI Tässä luvussa annetaan neuvoja sekä vanhemmille tai huoltajille että opettajille ADHD:n oireista ja siitä, kuinka ne voidaan tunnistaa lapsessa. Seuraavaksi

Lisätiedot

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015

Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Alakoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 16.12.2015 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

ADHD:N LIITTYVÄN HÄPEÄN ESILLE OTTAMINEN

ADHD:N LIITTYVÄN HÄPEÄN ESILLE OTTAMINEN ADHD:N LIITTYVÄN HÄPEÄN ESILLE OTTAMINEN Tässä luvussa tarkastellaan ADHD:hen liittyvää leimaa ja sitä, kuinka lapsi ja muut perheenjäsenet voivat sen kokea. Lukuun on otettu myös mukaan ehdotuksia, kuinka

Lisätiedot

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä

Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman. Annette Kortman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Lapsen ylivilkkaus haastaa vanhemman Suunnittelija, VTM Sosiaalityöntekijä Esityksen sisältö Mitä ylivilkkaus on? Lapsen käyttäytymisen ymmärtäminen Aikalisän käyttö Kodin ulkopuoliset tilanteet Vuorovaikutus

Lisätiedot

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin

ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin ADHD-oireisten lasten tukeminen sosiaalipedagogisen hevostoiminnan menetelmin Forssan seudun Green Care klusterihankkeen II työpaja Anun Arkissa 17.5.2016 Satu Valkas, koulupsykologi / FSHKY ADHD Aktiivisuuden

Lisätiedot

RISKEISTÄ RIKAS LAPSUUS. Tatu Hirvonen. tatuhirv@ gmail.com. www.miner vakustannus.fi

RISKEISTÄ RIKAS LAPSUUS. Tatu Hirvonen. tatuhirv@ gmail.com. www.miner vakustannus.fi RISKEISTÄ RIKAS Tatu Hirvonen LAPSUUS tatuhirv@ gmail.com www.miner vakustannus.fi RISKIKASVATUKSEN NÄKÖKULMA Etsitään hyvää tasapainoa järkevän riskien välttämisen/poistamisen ja riskien hyväksymisen/sietämisen

Lisätiedot

Entten tentten ja pelistä pois? 2016

Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Entten tentten ja pelistä pois? 2016 Riitta Kauppinen Kansalaistoiminnan päällikkö Pelastakaa Lapset ry Maaliskuu 2016 Pelastakaa Lasten Eväitä Elämälle ohjelma 1301 lasta 313 000 100 harrastusta 462 toisen

Lisätiedot

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA Tämä on esite kaikille peruspalvelujen ammattilaisille. Esitteessä käsitellään erilaisia romaniyhteisön ja pääväestön välisiä eroja, jotka on hyvä ottaa huomioon käytännön

Lisätiedot

Sisällys. Suomenkielisen käännöksen alkulause... 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25

Sisällys. Suomenkielisen käännöksen alkulause... 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25 Sisällys Suomenkielisen käännöksen alkulause........................ 11 Esipuhe...13 Johdanto...19 Kuinka kirjaa käytetään?...25 OSA I Sensorisen integraation eli aistitiedon käsittelyn häiriön tunnistaminen

Lisätiedot

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective)

ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) ZA4884 Flash Eurobarometer 248 (Towards a safer use of the Internet for children in the EU a parents' perspective) Country Specific Questionnaire Finland PARENTS OF CHILDREN BETWEEN 6 17 Q0. Onko taloudessanne

Lisätiedot

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin

Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa harvoin Liite 1 b 42) Kenen kanssa puhuminen auttaa, jos sinulla on vaikeuksia koulunkäynnissä? 1 Puhuminen auttaa 2 3 4 5 Puhuminen auttaa Äidin kanssa Isän kanssa Äitipuolen kanssa Isäpuolen kanssa Isovanhempien

Lisätiedot

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016

Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Alakoulun LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA 21.4.2016 Tytti Solantaus 2016 1 I LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELUUN VALMISTAUTUMINEN 1. Lapset puheeksi keskustelun tarkoitus Lapset puheeksi keskustelun pyrkimyksenä on

Lisätiedot

Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot. näkökulmasta. erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos

Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot. näkökulmasta. erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos Kodin ja koulun vuorovaikutuksen karikot maahanmuuttajaperheiden hyvinvoinnin näkökulmasta erikoistutkija Minna Säävälä Väestöliiton Väestöntutkimuslaitos Monimuotoistuminen jatkuu 13 % helsinkiläisistä

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA 1 LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Oma kuvani Nimi: Lukuvuosi: Esiopetuspaikka: 2 LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero

Lisätiedot

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD

PUHUKAA ADHD:STÄ ADHD PUHUKAA ADHD:STÄ Tässä luvussa tarjotaan sekä vanhemmille että opettajille oivallisia tapoja puhua ADHDhäiriöstä, sen oireista ja vaikutuksista. Lukuun kuuluu kappaleita ADHD:n oireista ja niiden muuttumisesta

Lisätiedot

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.)

(Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 1 (Huom! Tämä dia taustatietona vanhempainillan vetäjälle. Tätä diaa ei näytetä vanhemmille.) 2 8.- ja 9.-luokkalaisista (14 16v) 5 % käyttää alkoholia kerran viikossa tai useammin ja 13 % käyttää alkoholia

Lisätiedot

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö

Interventiomateriaali sisältää. 1. Ohje rastiradan järjestäjälle Materiaalin käyttötarkoitus ja sisältö 1 INTERVENTIOMATERIAALI YLÄKOULUIKÄISTEN VANHEMPAINILTAAN Tavoitteena huoltajien tietoisuuden lisääminen nuorten päihteiden käytöstä ja siihen liittyvistä tekijöistä. Interventiomateriaali sisältää 1.

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA

KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA KIUSAAMISEN EHKÄISY- JA PUUTTUMISMALLI MERIUSVAN KOULUSSA Hyvä ja turvallinen oppimisympäristö on sekä perusopetuslain että lastensuojelulain kautta tuleva velvoite huolehtia oppilaiden sosiaalisesta,

Lisätiedot

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen

Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Harjoite 5: Stressin tunnistaminen Urheilija- tai joukkuepalaverin yhteydessä. Pituus riippuu palaverin pituudesta. Joukkuepalaverin pituus on noin 20 60 minuuttia. Jos aika loppuu kesken, voi harjoituksia

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA

ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA ADHD KUN ARKIPÄIVÄ ON YHTÄ KAAOSTA On aivan tavallista, että pikkulapsen on vaikea istua paikallaan, keskittyä ja hillitä mielijohteitaan. ADHD:stä (Attention Deficit Hyperactivity Disorder) kärsivillä

Lisätiedot

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ

SEURA. Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? RYHMÄ YKSILÖ YHTEISÖLLISYYS HARJOITTELEMINEN YKSILÖLLISYYS KILPAILEMINEN OHJAAMINEN VIESTINTÄ Mihin Sinettiseurassa kiinnitetään huomiota? SEURA YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS RYHMÄ YKSILÖ HARJOITTELEMINEN JA KILPAILEMINEN Omien motiivien mukaista kasvua ja kehitystä tukevaa toimintaa VIESTINTÄ

Lisätiedot

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia

Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret. -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia Työkykyiset ja työelämätaitoiset nuoret -(työ)hyvinvointia ja (työ)pahoinvointia erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos Nuorten suhde työelämään - ne vakiintuneet teesit Nuorten työuria tulee

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus.

1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. JAKSO - SÄÄNNÖT Tavat, käytös, toisen kunnioittava kohtaaminen, huomaavaisuus, kohteliaisuus. 1. Ympäristö a. Tässä jaksossa ympäristö rakennetaan pedagogiikkaa tukevien periaatteiden mukaisesti ja

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Kuraattorityön helmet ja helvetit

Kuraattorityön helmet ja helvetit Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja

Lisätiedot

NEUROPSYKIATRISET HÄIRIÖT (ADHD) PERHE JA YMPÄRISTÖ. Sauli Suominen VTL, perheterapeutti, työnohjaaja

NEUROPSYKIATRISET HÄIRIÖT (ADHD) PERHE JA YMPÄRISTÖ. Sauli Suominen VTL, perheterapeutti, työnohjaaja NEUROPSYKIATRISET HÄIRIÖT (ADHD) PERHE JA YMPÄRISTÖ Sauli Suominen VTL, perheterapeutti, työnohjaaja sauli.suominen@adhd-liitto.fi TAUSTATIETOA Toimin ADHD-liiton Vahti hankkeessa, jossa tavoitteena vammaisten

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014

Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Yläkoulun opettajan ja vanhemman LAPSET PUHEEKSI LOKIKIRJA Aikuisten välinen keskustelu Lyhennetty työversio 12.11.2014 Tytti Solantaus 2014 1 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän

Lisätiedot

Lapsi perheen ja hallinnon välissä

Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lapsi perheen ja hallinnon välissä Lasten ja perheiden eroauttaminen -seminaari Pentti Arajärvi 11.11.2015 1 Lapsen oikeuksien yleissopimus 3 artikla 1. Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon,

Lisätiedot

Mummot, muksut ja kaikki muut

Mummot, muksut ja kaikki muut Mummot, muksut ja kaikki muut Keitä perheeseen kuuluu? Mikä on perheessä pyhää? Perhekerho- ja pikkulapsityön neuvottelupäivät 17.-18.3.2011 Meillä siihen kuuluu meidän lisäksi mun vanhemmat ja sisarukset,

Lisätiedot

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET)

Tukikeskustelukoulutus. Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Tukikeskustelukoulutus Tukikeskustelutyökaluna Olen jotain erityistä (Peter Vermeulen) Sari Kujanpää Psykologi, psykoterapeutti (VET) Peter Vermeulen Olen jotakin erityistä Kuinka kertoa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016

PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016 PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016 Maudsley Hospital 1980-luvulla, Lontoo Laillistetut perheterapeutit Näyttöön perustuva alle 18-vuotiaille,

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset

Suhdetyö. Vertikaaliset suhteet aikuiset. Vaakasuuntaiset suhteet lapset Suhdetyö Vertikaaliset suhteet aikuiset Vaakasuuntaiset suhteet lapset Muutamia käsitteitä Syrjintä Halventaminen Kiusaaminen Ahdistelu Yhdenvertaisen kohtelun suunnitelma Edistä lasten yhdenmukaisia oikeuksia

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma 15.1.2015 Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma Annalan päiväkoti on perustettu vuonna 1982 ja se sijaitsee omalla isolla tontillaan keskellä matalaa kerrostaloaluetta. Lähellä on avara luonto

Lisätiedot

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa

Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa Omaishoitotilanteiden varhainen tunnistaminen terveydenhuollossa MAARIT VÄISÄNEN PROJEKTIVASTAAVA VALOT HANKE MIKKELIN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY Tärkeämpää kuin ongelman ratkaiseminen on ongelman

Lisätiedot

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen

LAPSEN SURU. Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen LAPSEN SURU Pirkanmaan Hoitokoti Sh Merja Turunen Lapsen maailma Lapset ymmärtävät asiat omalla tavallaan ja vaikka ahdistuisivatkin, he saavat itsensä kokoisia kokemuksia elämänsä rakennusaineiksi. Aikuinen

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT

Adoptio ja nuoruusikä. HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Adoptio ja nuoruusikä HELSINKI 26.1.2016 Pirkko Lehto-Salo psykiatrian ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri, FT Luennon sisältö Yleisesti nuoruusiästä Adoptiolapsen kehityksen tiettyjä ominaispiirteistä

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry

MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry MITÄS NYT TEHDÄÄN? Kodin ja koulun yhteistyö & SOME 20.8.2015 Jaakko Nuotio, Nuorten Palvelu ry Isä ja äiti - perusasiat riittävät aikuisella menee hyvin aikuisella on aikaa ja kiinnostunut minusta voisi

Lisätiedot

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA

KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA KALAJOEN TERVEYSKESKUS NEUVOLA 1 LAPSEN NIMI: OSOITE: HETU: PUHELIN: LAPSEN HUOLTAJAT: LAPSI ASUU: vanhempien luona äidin luona isän luona muualla, missä: PERHEEN MUUT LAPSET (Nimet ja syntymävuosi): MUUT

Lisätiedot

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet?

Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Oppimisen ongelmien seuraukset tiedetään tunnistetaanko oppimisen vaikeudet? Johanna Korkeamäki Tutkija-kehittäjä, VTM 5.3.2015 1 Tervetuloa oppimisen ihmeelliseen maailmaan Oppiminen itsessään on yksi

Lisätiedot

Klicka här, skriv ev. Undertitel

Klicka här, skriv ev. Undertitel Klicka här, skriv ev. Undertitel Vanhempainraha on vanhemmille maksettava korvaus, jotta he voisivat töissä olon sijaan olla kotona lastensa kanssa. Tätä korvausta maksetaan yhteensä 480 päivältä lasta

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ

8.1.2016 NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ NEUROPSYKIATRINEN KUNTOUTUS KEHITYKSELLISISSÄ NEUROPSYKIATRISISSÄ OIREYHTYMISSÄ 1. YLEISKUVAUS NEUROPSYKIATRISESTA KUNTOUTUKSESTA Neuropsykiatrisissa oireyhtymissä haasteet ovat luonteeltaan pitkäkestoisia,

Lisätiedot

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009

Riittävän hyvää isä? Esitelmää MLL:n isyyspäivillää 6.3 2009 Riittävän n hyvä isä? Esitelmä MLL:n isyyspäivill ivillä 6.3 2009 Milloin riittävyys on koetuksella? Epävarmuus riittävyydest vyydestä ennen kuin on edes saanut lapsen. Silloin kun lapsemme voi psyykkisesti

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu 52 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Riikka Pallari, opiskelija Oulun seudun ammattikorkeakoulu Kvartti-malli MURROSIKÄÄN TULEVAN LAPSEN VANHEMMUUS Tavoitteena: - vanhemmat pohtivat vanhemmuutta

Lisätiedot

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua

Ammattiopisto Luovi. Erityisen monipuolista opiskelua Ammattiopisto Luovi Erityisen monipuolista opiskelua HAAPAVESI 6.9.2013 Oppimisvaikeudet Oppimisvaikeuksilla tarkoitetaan sitä, että oppijalla on vaikeuksia saavuttaa opiskelun tavoitteet, tai tavoitteiden

Lisätiedot

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA 1 LAPSEN HOITO- JA KASVATUSSUUNNITELMA LAPSEN TIEDOT Lapsen nimi Henkilötunnus Kotiosoite Kotipuhelinnumero Äiti/puoliso Isä/puoliso Puhelinnumero Puhelinnumero Osoite Osoite Työpaikka ja puhelinnumero

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake

Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake Stipendi - Vanhemman / huoltajan lomake 1. Hakijan nimi ja tämän lomakkeen täyttäjän tiedot Pyydämme antamaan tässä vanhemman / huoltajan, jonka haluatte antaa ensisijaiseksi YFU:n yhteyshenkilöksi, tiedot

Lisätiedot

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa

MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa MINUN LAPSENI, MEIDÄN LAPSEMME - esitietoja päivähoidon aloitusvaiheessa Lapsen nimi: Henkilötunnus: Kotiosoite: HUOLTAJIEN YHTEYSTIEDOT: Osoite: Email: Osoite: Email: Lapsen hoitoaika: Lapsen sairastuessa

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN

SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen

TUKIPAJA. vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen TUKIPAJA Räätälöityä apua erityistarpeisiin Tukea vaativaan vanhemmuuteen vertaistuellinen työtapa selviytymiskeinot tasa-arvoisuus luottamuksellisuus voimaantuminen Tukipaja on toiminut vuodesta 2008,

Lisätiedot

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen

Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen Joustavien opetusjärjestelyiden kehittäminen - oppilaslähtöinen näkökulma Helsinki 27.4.2012 Marja Kangasmäki Kolmiportainen tuki Erityinen tuki Tehostettu tuki Yleinen tuki Oppimisen ja koulunkäynnin

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen

Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen Ulkomaalaistaustaisten helsinkiläisten lasten ja nuorten kotoutuminen Verkostoseminaarit 11. ja 25.10.2016 Pasi Saukkonen Kotoutuminen yksinkertaistettuna Miten työmarkkinoille pääsyä nopeutetaan, siellä

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 4 LY1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan yläasteella olevan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille.

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti?

YLEISTÄ. Testamentin teko-ohjeet. Miksi on syytä tehdä testamentti? Testamentin teko-ohjeet YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin, sisarusten lapsiin, isovanhempiin ja heidän lapsiinsa

Lisätiedot

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi

Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi Puolison sukunimi ja lapsen sukunimi OIKEUSMINISTERIÖ Puolisoiden sukunimi avioliittoa solmittaessa Puolisoiden sukunimi avioliiton purkauduttua Lapsen sukunimi syntymän perusteella Lapsen sukunimen muuttaminen

Lisätiedot

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalisen median käyttö autokaupassa Autoalan Keskusliitto ry 3/1 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi Sosiaalinen media suomessa Kaikista suomalaisista yli % on rekisteröitynyt

Lisätiedot

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.

Lisätiedot

Testamentin teko-ohjeet

Testamentin teko-ohjeet Suomen Luther-säätiö Testamentin teko-ohjeet Seurakunta seuraaville sukupolville YLEISTÄ Miksi on syytä tehdä testamentti? Sukulaisten perintöoikeus on rajoitettu omiin jälkeläisiin, vanhempiin, sisaruksiin,

Lisätiedot

Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut

Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Healthcare Security Terveydenhuollon turvallisuuspalvelut Terveydenhuollon toimintaympäristössä korostuvat ihmisläheisyys, luottamuksellisuus ja kyky toimia ripeästi tilanteiden muuttuessa. Nämä ominaisuudet

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki

Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki Kasvatus- ja opetusjohtaja Lari Marjamäki merkitystä on: Käytössä olevilla resursseilla asenteilla arvoilla omaksutulla perustehtävällä Olemassa olevalla tukijärjestelmällä yhteistyöllä vanhempien ja muiden

Lisätiedot

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla

Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Perhetyöntekijä päiväkodissa ja koululla Yhtenä Lapsi- ja perhepalveluiden (LAPE) -muutosohjelman keskeisenä tavoitteena on ollut painopisteen siirtäminen korjaavasta

Lisätiedot

Toivon tietoa sairaudestani

Toivon tietoa sairaudestani Liite 5 N1 Sopeutumisvalmennuskurssille osallistuvan nuoren kyselylomake 1. Hyvä kurssilainen! Olet osallistumassa narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssille. Tämä kyselylomake

Lisätiedot

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI

(LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI (LAPSI-VASU) LAPSEN NIMI LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Laadukasta päivähoitoa on perheen ja päivähoidon yhteinen sopimus, johon tarvitaan perheen asiantuntemus omasta lapsesta sekä päivähoitohenkilöstön

Lisätiedot

Miksi koulu on olemassa?

Miksi koulu on olemassa? Miksi koulu on olemassa? Oppilaan hyvinvointi Oppilaan hyvinvointi Oppimisen ilo Uskallus ottaa vastaan tehtäviä Halu ponnistella Usko omiin mahdollisuuksiin Suomalaisen koulutuspolitiikan vahvuuksia

Lisätiedot

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011

Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja syksyllä 2011 Yhteenveto Rovaniemen perheneuvolan lasten eroryhmän palautteista keväällä ja llä 11 Vanhempien palautteet Marja Leena Nurmela Tukeva/Rovaseutu Tietoa lasten eroryhmästä Lasten eroryhmät kokoontuivat 7

Lisätiedot

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit

Brändäystä lyhyesti. Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit Brändäystä lyhyesti Esittelykappale, lisää: www.helsinkibranding.com/kurssit BRÄNDÄYSTÄ HELPOSTI -KURSSIN SISÄLTÖ Päivä 1 Päivä 2 PERUSTEET Mitä kurssi sisältää? Mitä on luova ajattelu brändäyksessä? Brändi-aakkoset

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille

Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille Jutellaan murrosiästä! Tietoa ja tehtäviä kasvamisesta ja kehittymisestä 5.- ja 6.-luokkalaisille 1 Hei koululainen! Tässä tehtävävihkossa käsitellään murrosikään liittyviä asioita. Tehtävät ovat kotitehtäviä,

Lisätiedot

Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com

Peittyvä periytyminen. Potilasopas. Kuvat: Rebecca J Kent www.rebeccajkent.com rebecca@rebeccajkent.com 12 Peittyvä periytyminen Muokattu allamainittujen instanssien julkaisemista vihkosista, heidän laatustandardiensa mukaan: Guy's and St Thomas' Hospital, London, United Kingdom; and the London IDEAS Genetic

Lisätiedot

Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS

Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS Kielen hallitseminen on muutakin kuin sanojen osaamista MODERSMÅLSCENTRUM I LUND LUNDIN ÄIDINKIELIKESKUS Äidinkieli oppimisen perusta ja yhdysside Monella Lundin kunnan nuorella on muu äidinkieli kuin

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 14.9.2011 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 30 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA

CP Q L Cerebral Palsy Quality of LifeA A Lasten elämänlaatua koskeva kysely (CP QOL-Child) Kyselylomake lapsille (9-12 vuotta) Haluaisimme esittää sinulle muutamia kysymyksiä elämästäsi, kuten perheestäsi, kavereistasi, terveydestäsi ja koulustasi.

Lisätiedot

Politiikka ja pedagogiikka: tehtäviä ja toimintahäiriöitä

Politiikka ja pedagogiikka: tehtäviä ja toimintahäiriöitä Sosiaalipedagogiikka epäoikeudenmukaisuuden ja haavoittuvuuden kohtaajana Xavier Úcar, Barcelonan autonominen yliopisto En ajattele itseäni sosiaalisena olentona vaan olentona, joka kykenee tekemään valintoja,

Lisätiedot

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018

Nopeusrajoitteiset henkilöautot. Huhtikuu 2018 Nopeusrajoitteiset henkilöautot Huhtikuu 208 Tutkimuksen toteutus Kohderyhmä 0-7 -vuotias väestö Suomessa Manner-Suomi 000 Tiedonkeräys 000 vastaajaa, väestönäyte Tiedonkeräysmenetelmä: Online-paneeli,

Lisätiedot

ETAPPI-TUKI 03/12/2018

ETAPPI-TUKI 03/12/2018 ETAPPI-TUKI Etappi-tuki on tarkoitettu Vaasan kaupungin omille oppilaille 1-9lk:lle Etappi-tukeen haetaan alueellisen ertu-ryhmän kautta hakemuksella Etappi-tuki on tarkoitettu niille oppilaille, joiden

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot