Oulun Työterveys liikelaitoksen esittely uudelle valtuustolle. to klo Oulun Työterveys, johtaja Tuomas Kopperoinen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oulun Työterveys liikelaitoksen esittely uudelle valtuustolle. to 17.1.2013 klo 19.15 19.45 Oulun Työterveys, johtaja Tuomas Kopperoinen"

Transkriptio

1 Oulun Työterveys liikelaitoksen esittely uudelle valtuustolle to klo Oulun Työterveys, johtaja Tuomas Kopperoinen

2 Työterveyshuoltoa koskevia säädöksiä Jokaisen työnantajan on järjestettävä tth, jos on työntekijöitä Sairaanhoitopalveluiden hankinta on ta:lle vapaaehtoista Kunnalla on järjestämisvastuu alueellaan Kunnan järjestämisvastuu toteutettava saman palveluntuottajan toimesta, jolta kunta hankkii oman henkilöstön työterveyspalvelut Kansaneläkelaitos korvaa työnantajalle tilivuoden jälkeen työterveyshuollon kustannuksista osan

3 Työterveyshuollon järjestämistapoja Tuottamalla itse kunnallinen liikelaitos terveyskeskus Kuntien yhteistyö isäntäkuntamallin mukaisesti Oma osakeyhtiö Ostopalvelut

4 Muuta pelkästään lakisääteisiä palveluita toteuttavaan liikelaitokseen ei kohdistu yhtiöittämisvelvoitetta Kunta joutuu kilpailuttamaan oman henkilöstön työterveyspalvelun hankinnan omalta osakeyhtiöltä, mikäli osakeyhtiö tuottaa sairaanhoidon palveluita yksityisille asiakkaille

5 Oulun Työterveys liikelaitoksen tehtävät Oulun kaupungin ja tytäryhteisöjen henkilöstön työterveyspalveluiden tuottaja (kokonaisvaltaiset palvelut), (Työterveyshuoltolaki, OT johtosääntö) Kunnan järjestämisvastuulle kuuluvien palveluiden tuottaminen alueella oleville yrityksille, (Terveydenhuoltolaki 18, Työterveyshuoltolaki, OT johtosääntö)

6 Liikelaitoksen toiminnan historiaa ja kehittämisen näkymät 2000 Työterveys liikelaitoksen perustaminen 2000-luku Useita kasvun ja kehityksen vuosia. Enimmillään n. 40% markkinaosuus alueen työterveyshuollosta. Yksityisen palvelun osuus liiketoiminnasta n. 2/ Valtuuston päätös tasaomisteisen yhtiön perustamisesta ODL:n kanssa OT + ODL Osakassopimus huhtik Mehiläinen Terveystalon hakemus markkinaoikeuteen MAO:n toimeenpanokielto koskien oman henkilökunnan työterveyshuoltoa ODL Oulun Työterveys Oy (myöhemmin Condia Oy) aloittaa toimintansa alkaen Oulun Työterveys liikelaitoksen toiminnasta eriytetään Oulun kaupungin henkilökunnan työterveyshuollon palvelut tuottava sisäinen liikelaitos. Yrityksille myytävän palvelutuotannon osuus siirrettiin osakeyhtiöön. Toimintojen lopullinen eriytyminen toteutui vuoden 2009 loppuun mennessä.

7 Lähihistoriaa Markkinaoikeuden välipäätös ja ennakkoratkaisun pyytäminen EU tuomio-istuimelta EU-tuomioistuimen ennakkoratkaisu valmistuu Eduskunnan apulaisoikeuskanslerin ratkaisu yrityksille tarjottavan työtervepalveluiden järjestämisvastuusta. Kaupungilla on järjestämisvastuu Markkinaoikeuden ratkaisu valmistuu KH:n päätös aloittaa yrityksille lakisääteisen työterveyspalvelun tuottaminen Oulun Työterveyden toimesta. Sopimus järjestämisvastuusta Soten kanssa jouluk huhtik Tarjousten antaminen yksityisille yrityksille lakisääteisistä palveluista alkaa. Condian omistusosuuden myynti Suomen Terveystalolle.

8 Toimipisteet Postitalon toimipiste Hallituskatu 36 B Uudet toimipisteet 2012 Teletalon toimipiste Hallituskadulla Oulunsalo ja Yli-Ii 1.1. n. (1 pv/vk) Haukipudas 1.4. (5 pv/vk) Kiiminki 1.8. (1-3 pv/vk) Palveluiden kysyntä on Haukiputaan työterveysasemalla ollut aktiivista. Oulunsalon työterveysaseman aikojen kysyntä on ollut niukkaa, Kiimingissä kohtalaista

9 Palveluita Oulun Työterveydessä Moniammatillinen työtapa Monipuoliset sairaanhoidon palvelut Työyhteisötyö, koulutus, valmennus ensiapukoulutus, kriisituki Oma laboratorio Radiologiset tutkimukset hankitaan PPSHP:ltä Omissa tiloissa konsultoivat erikoislääkärit

10 Vastaanottoaikojen saatavuus TA 2012 Strateginen tavoite Tavoite 2012 Mittari Laadukkaat palvelut tuotetaan taloudellisesti, tehokkaasti ja ketterästi Palvelun tai vastaanottoajan saatavuus sovitun aikavälin sisällä ja pääsy oman alueen hoitajalle/lääkärille Vastaanottoaika saatavissa kiireellisessä tapauksessa 1-3 päiv., normaalisti 1-2 vk kuluessa Asiakaspalvelun tason periaate Työterveydessä - Järjestelmällä turvataan vapaiden vastaanottoaikojen saatavuus jokaiselle päivälle. - Hyvä palvelun taso on vakiintunut normaalikäytännöksi ja siihen on totuttu - Palvelua osataan vaatia

11 Kehittämisen painopisteet Visio: Oulun Työterveys on johtava kunnallisten työhyvinvointipalveluiden tuottaja ja kehittäjä Toimintajärjestelmän kehittäminen Työkykyjohtamisen tuki asiakasyhteisöille Omahoitopalvelut Terveystarkastusprosessin uudistaminen Työpaikkaselvityksen uudistaminen Työtoimintalähtöiset menetelmät Kuntaliitosmuutoshaasteisiin vastaaminen Yritystyöterveyshuollon toimintamalli, sähköiset palvelut yrityksille

12 Vaihtoehtoisia uusia toimintamalleja Sairausvastaanoton tehtävän siirrot lääkäreiltä sairaanhoitajille akuutit hengitystieinfektiot, silmä-, virtsatulehdus, pienet ompelut, ym. mahdollisuus konsultoida lääkäriä apu yhden oven periaatteella sairauspoissaolotodistus 1-5 vrk (jatkossa 7 vrk?) Fysioterpeutti ottaa vastaan akuutista selkäkivusta kärsiviä potilaita toimintamalli alkanut 2012 mahdollisuus kirjoittaa sairauspoissaolotodistus jatkossa?

13 Talous Tuottavuus parantunut kovasti Tapahtumaperusteinen toiminnan laskutus Henkilöstölle on määritetty työn tavoitteet ja tulostavoitteet tulos seuranta viikkotasolta alkaen

14 Työterveyshuollon toiminnan muutoksia 2012 Asiakaskunnan määrä vuoden lopussa Yritysasiakkaana on n. 120 yritystä, joissa on n työntekijää Henkilökunnan määrä

15 Riskianalyysi Strategiset Henkilöstön pysyvyyden turvaaminen (työterveyslääkärit) Taloudelliset Pienyrityksien työterveyshuolto on heikosti kannattavaa Operatiiviset Henkilöstön pysyvyys ja sopiva resursointi Henkilöstön työssä jaksaminen

16 Kulut 2012 POISTOT JA ARVONALENNKSET PALVELUJEN OSTOT HENKILÖSTÖKULUT LIIKETOIMINNAN MUUT KULUT AINEET, TARVIKKEET JA TAVARAT -2 % -7 % -27 % -60 % -4 %

17 Ouka työterveyshuollon kustannusten korvaaminen (KELA) (x Kustannukset 2011 Kelan palautus Erotus Korvausluokka I Korvausluokka II Yhteensä Palautus % 34 % Muutos ed. vuosi 1 % 0 % 0.4 % Henkilöstömäärä 9240 (x Kustannus /henkilö (x Oulun kaupunki ilman Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tth lukuja

18 Henkilöstö Henkilöstö Liikevaihto Liikevaihto

19 Sairauspoissaolot Oulu/Ouka DW Sairauspoissaolo-% 7.0% 6.0% 5.0% 4.0% 3.0% 2.0% 1.0% 0.0% Kuukausi

20 Oulun Serviisi 12.0% 10.0% Sairauspoissaolo-% 8.0% 6.0% 4.0% 2.0% % Kuukausi

21 Alkavien eläkkeiden määrän kehitys Oulun kaupungissa, (henkilöstöraportti 2011) 150 % 140 % 130 % 120 % 110 % 100 % 90 % 80 % 70 % Työkyvytt.eläke vanhuuseläke

22 Tehty työaika (vuosia) < >

23

24 Työterveyshuollon asiakastyytyväisyyskysely 2012 Kyselyn toteutti Työterveyslaitos Kysely lähetettiin 350:lle (sähköinen 217, paperinen 133) Vastaajia oli 146 (sähköinen 97, paperinen 49) Vastaajien osuus: vanha Oulu 71 %, Haukipudas 12 %, Kiiminki 10%, Oulunsalo 5% ja Yli-Ii 2% vastausprosentti oli 42 %

25

26

27

28

Julkisesta organisaatiosta liikeyritykseksi Condia Oy:n syntytarina. Satu Heikkilä, 11.2.2010, To be or Well be IV seminaari Tiivistelmä esityksestä

Julkisesta organisaatiosta liikeyritykseksi Condia Oy:n syntytarina. Satu Heikkilä, 11.2.2010, To be or Well be IV seminaari Tiivistelmä esityksestä Julkisesta organisaatiosta liikeyritykseksi Condia Oy:n syntytarina Satu Heikkilä, 11.2.2010, To be or Well be IV seminaari Tiivistelmä esityksestä Sisältö Tahoillaan kulkien kaksi itsenäistä toimijaa

Lisätiedot

Työterveyshuollon johtaja Eija Alatalo. Työterveyden toimintavaihtoehdot

Työterveyshuollon johtaja Eija Alatalo. Työterveyden toimintavaihtoehdot Työterveyshuollon johtaja Eija Alatalo Työterveyden toimintavaihtoehdot Taustatiedot Asiakasmäärä 12.8.2015 % Yritysasiakkaat Lakisääteinen sopimus Sairaanhoitosopimus 361 221 140 61 39 Henkilö-asiakasmäärä

Lisätiedot

Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2

Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2 Ylläpitomallien informaatio ja keskustelupäivä, perjantaina 29. toukokuuta 2009 Rovakatu 2 Kulttuuri instituuttia ei perustettu tilanäkökulmasta lähtien. syksyllä 2004 valtuuston päättämänä tehtävänä perustetulla

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos ENSIHOITOPALVELUT TALOUS 31.12.2013 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS -liikelaitos TALOUSARVION TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMINEN ENSIHOITO Alkuperäinen Talousarvio- Talousarvio Toteuma Poikkeama Ed.vuoden talousarvio muutokset

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit

Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Toimintamallin uudistus, strategiat ja prosessit Esi- ja perusopetuksen kehittämisverkoston päätösseminaari katse kohti tulevaisuutta 11.5.2006 Tampere Veli-Matti Kanerva, kehityspäällikkö Kasvatus- ja

Lisätiedot

!"#$%&'%"()*+,,+-./0,'%,*12&1%($%,32. 3**$+4(%((0

!#$%&'%()*+,,+-./0,'%,*12&1%($%,32. 3**$+4(%((0 !"#$%&'%"()*+,,+-./0,'%,*12&1%($%,32. 3**$+4(%((0!"##$%&'()*"##"+,-(.-/+0'-0-'1-#%2"'0)+ 3$2$#%/2')4'+0) :"##$7.'()*"##"+;)$2$7

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Työterveyshuolto. Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta.

Työterveyshuolto. Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta. Työterveyshuolto Mitä työnantajan ja yrittäjän on hyvä tietää työterveyshuollosta. www.kela.fi/tyoterveyshuolto www.kela.fi/sairastaminen> Työterveyshuolto>Yrittäjä> Työterveyshuollon tavoitteet Työterveyshuollon

Lisätiedot

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä

Koukkuniemi 2020- hanke. Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Koukkuniemi 2020- hanke Palvelujärjestelmän uudistaminen osana Koukkuniemen vanhainkotialueen ja palveluiden kehittämistä Hankkeen tavoitteet 1. Yhteiskunnallisen yrityksen perustaminen vanhustenhuollon

Lisätiedot

Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015. Harri Hagman

Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015. Harri Hagman Kuntaneuvottelukierros 15.-18.9.2015 Harri Hagman H. Hagman Laboratorionäytteidenoton, kuvantamisen (K) ja lääkehuollon (L) toimipisteitä on yhteensä 24 sivu 2 Eurajoen terveysasema + K Harjavallan sairaala

Lisätiedot

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 215 TILAKESKUS-LIIKELAITOS KÄYTTÖSUUNNITELMA Käyttötalous ja rahoitus Vuoden 215 käyttösuunnitelmassa liikevaihto on 197,7 milj. euroa, talousarviossa

Lisätiedot

Työterveyshuolto 2018

Työterveyshuolto 2018 Työterveyshuolto 2018 Työterveyshuollon tavoitteet Terveellinen ja turvallinen työ, työympäristö ja työyhteisö Työhön liittyvien terveysvaarojen ja -haittojen ehkäisy Työntekijän terveyden sekä työ- ja

Lisätiedot

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus

Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus JOENSUUN VESI -LIIKELAITOS Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain mukaisesti kaupungin vesihuollosta, joka sisältää vedentuotannon

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI

KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI TIIVISTÄ TIETOA KESKI-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRI Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tuottaa jäsenkuntiensa tarvitsemia erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon päivystyksen sekä eräitä sosiaalihuollon palveluja

Lisätiedot

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen

EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys. Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen EktakompusOy asukastupatoimijoiden muodostama yhteiskunnallinen yritys Oulu 31.10.2013 Sirkka-Liisa Mikkonen Yhteiskunnallinen yritys Yhteiskunnallinen yritysyhdistää yksityissektorin liiketoimintataidot

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 ENSIHOITOPALVELUT TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Kuntoutuspäivät Kimmo Kääriä

Kuntoutuspäivät Kimmo Kääriä Kuntoutuspäivät 2018 8.6.2018 Kimmo Kääriä salivirta.fi Sosiaali- ja terveyspalvelujen tuotannon rakenne Julkiset palvelut Yksityiset palvelut Maakunta toimii SOTE-palvelujen järjestäjänä Itse maksavat

Lisätiedot

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin

Tilinpäätös Valtuustoseminaari Talousjohtaja Elisa Kusmin Valtuustoseminaari 12. 13.6.2019 Talousjohtaja Elisa Kusmin TA 2018 TA muutos Muutettu TA 2018 TP 2018 Ero Toteuma% MÄÄRÄTAVOITTEET Avohoito kuntalask.käynnit, omat * 236 507 13 640 250 147 276 584 26

Lisätiedot

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén

HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA. Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén HUS:N TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA Tammi- maaliskuu 2015 Valtuuston kokous 29.4.2015, toimitusjohtaja Aki Lindén 23.4.2015 maaliskuu 2015 1 28.4.2015 HYKS aloitti sairaanhoitoalueena vuonna 2006. Deflatoitu

Lisätiedot

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012 ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-lokakuu 31.10.2012 Q{ttgtngrroz{y 76.78.8678 7

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus

Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Hyvinvointia työstä Työterveyshuollon rooli ja tulevaisuus Työterveyslaitos, Jorma Mäkitalo Lähi-Tapiolan ja Elon työyhteisöjen työhyvinvointi seminaari 12.5.2016 12.5.2016 2 Sisältö Työterveyshuollon

Lisätiedot

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 26.3.2009 TERVETULOA

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 26.3.2009 TERVETULOA VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 26.3.2009 TERVETULOA VUODEN 2008 TILINPÄÄTÖKSEN, TOIMINTAKERTOMUKSEN JA TILINTARKASTUKERTOMUKSEN ESITTÄMINEN TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUKSEN ESITTÄMINEN Oral Hammaslääkärit Oyj, varsinainen

Lisätiedot

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus

SERVICAN TIETOISKU. PSSHP:n hallitus SERVICAN TIETOISKU PSSHP:n hallitus 13.3.2018 SERVICA, ITÄ-SUOMEN HUOLTOPALVELUT LIIKELAITOSKUNTAYHTYMÄ Palvelutuotanto alkoi 1.1.2012 Omistajat Kuopion kaupunki (51,5 %) ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Kysymykset ja vastaukset työterveyshuollon kilpailutus 02.06.2016

Kysymykset ja vastaukset työterveyshuollon kilpailutus 02.06.2016 Kysymykset ja vastaukset työterveyshuollon kilpailutus 02.06.2016 1. Työterveyslääkärin läsnäolo on 3 päivää tarjouspyynnön mukaisesti ja 4 päivää sopimusluonnoksen mukaisesti. Kumpi pätee? Vastaus: vähintään

Lisätiedot

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015

ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA -LIIKELAITOS TALOUSARVIO 2013 SEKÄ TALOUSSUUNNITELMA 2013 2015 Toiminta-ajatus Espoo Kaupunkitekniikka-liikelaitos rakentaa ja ylläpitää katu- ja viheralueita sekä kiinteistöjen

Lisätiedot

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia

SSTL, puhtausalan kehityspäivä Tuija Silván, tuotantopäällikkö,tampereen Voimia Liikelaitos 11/11/ Tampereen Voimia Ateria- ja puhtauspalvelut yhdessä vai erikseen Case Tampereen Voimia Liikelaitos Tampereen Voimian muutosprosessi ateria- ja puhtauspalveluja tuottavaksi liikelaitokseksi. 20.10.2017 SSTL, puhtausalan

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018

OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu 2018 Yhtymähallitus 30.10. 156 LIITE 1 OSAVUOSIKATSAUS Sivu 5 tammi-elokuu Talousjohtajan katsaus Toimintaluvut Sairaanhoidossa saapuneiden lähetteiden määrät sekä käyntimäärät ovat lisääntyneet edelliseen

Lisätiedot

Saarikan muutosprosessi seitsemästä organisaatiosta soteksi

Saarikan muutosprosessi seitsemästä organisaatiosta soteksi Saarikan muutosprosessi seitsemästä organisaatiosta soteksi n ja Saarikan esittely Fuusion toteutus Kokemuksia Mikael Palola ja Saarikka Kannonkoski Karstula Kivijärvi Kyyjärvi Saarijärvi järjestää palvelut

Lisätiedot

Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle

Työnantajille ja työpaikan työterveyshuollon vastuuhenkilölle Kansanel{kelaitos Terveysosasto PL 78 00381 Helsinki 14.1.2011 Diaarinumero: 3/322/2011 Kirje on luettavissa my»s osoitteessa www.kela.fi/tyoterveys > Ilmoitustaulu ja fpa.fi/foretagshalsovard > Anslagstavla

Lisätiedot

KYSTERI Vuosi 2016 KUJON SEMINAARI 15.2.2016

KYSTERI Vuosi 2016 KUJON SEMINAARI 15.2.2016 KYSTERI Vuosi 2016 KUJON SEMINAARI 15.2.2016 Kuntayhtymän asettamat tavoitteet Tilipäätöksessä nollatulos Sijoitusrahaston korko on 3 % Peruspääoman korko on 1 % 18.3.2016 ep016 2 Taloussuunnitelma 2016-2018

Lisätiedot

HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA LAATUVERTAILU LIITE 8

HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA LAATUVERTAILU LIITE 8 HANKINNAN KOHTEEN VÄHIMMÄISVAATIMUKSET JA LAATUVERTAILU LIITE 8 Tarjouslomake, palautetaan täytettynä tarjouksen liitteenä OHJEET TARJOAJALLE - Tämä on tarjouslomake, joka on palautettava tarjouksen yhteydessä

Lisätiedot

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa

Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Uusi asumisyksikkö Naantalin kaupungin sote:n talousarviossa Tulot asukkaita/hpv /as/hpv yht. /kk Asukkailta perittävät vuokrat 15 550 8 250 KELA:n enimmäisvuokra Asukkaiden sähkömaksut 15 20 300 voidaan

Lisätiedot

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA

KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 YM PÄRISTÖLU PALAUTAKU NTA Forssan kaupunki Talousarvio ja -suunnitelma 2015-2017 TOIMIALA PALVELU TILIVELVOLLINEN 50 YHDYSKUNTAPALVELUT 600 RAKENNUSVALVONTA JA YMPÄRISTÖPALVELUT

Lisätiedot

Yhteistoiminta-alueet

Yhteistoiminta-alueet Yhteistoiminta-alueet Talous- ja toimintatilasto Mikko Mehtonen Erityisasiantuntija Kuntaliitto kuntatalous Yleistä Yhteistoiminta-alue on kunnallisessa palvelutuotannossa runsaasti yleistynyt palvelujen

Lisätiedot

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN. Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 01.01.2015 ALKAEN Hyväksytty sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa LAKISÄÄTEINEN TYÖTERVEYSHUOLTO, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys, työpaikkakäynti,

Lisätiedot

Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli

Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli Hämeenlinnan tilaaja-tuottaja - malli Hämeenlinna 2012 tavoitteet (kh 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden ja vaikuttavuuden kasvu 2) Palveluiden organisointi ja tuottaminen asiakaslähtöisesti 3) Kustannustietoisuuden

Lisätiedot

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen

Kuntien yhteistoiminta ja tilastot. Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta ja tilastot Mikko Mehtonen Kuntien yhteistoiminta 1. Yhteistoiminta-alueet isäntäkunta mallilla» Isäntäkunnan tilasto» Sopimuskunnan tilasto 2. Kuntayhtymät» Kuntayhtymän tilasto»

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011

Perusterveydenhuollon suunta 2011 kyselytutkimuksen tulokset. Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto 1.4.2011 Perusterveydenhuollon suunta 0 kyselytutkimuksen tulokset Nordic Healthcare Group Oy Suomen Lääkäriliitto..0 Johdanto Perusterveysbarometri 0 Nordic Healthcare Group Oy ja Suomen Lääkäriliitto ovat toteuttaneet

Lisätiedot

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä

Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Palveluntuottajan vaatimukset sote-lainsäädännössä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 6.2.2018 Riitta-Maija Jouttimäki/STM 1 Sote-lainsäädäntö Vuodesta 2020-2022 alkaen sote -palvelujen tuottamisen

Lisätiedot

Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa

Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa 1(6) Yhteistoiminnan kirjaukset talous- ja toimintatilastossa 1) Isäntäkunta tuottaa ja/tai tilaa palvelut sopimuskuntien puolesta a) Taulukko 01 Käyttötalous: Isäntäkunta kirjaa kustannukset ja tuotot

Lisätiedot

Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä

Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä Kaupungin hankkeet muuttuvassa toimintaympäristössä Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kehittämispäällikkö Tarja Saarelainen Valtuuston päätös 19.5.2014: Valtuustolle tuodaan vuonna 2016 tiedoksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET. Tarjouspyyntö KOULUTUSKESKUS TAVASTIAN TYÖTERVEYSHUOLLOSTA

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET. Tarjouspyyntö KOULUTUSKESKUS TAVASTIAN TYÖTERVEYSHUOLLOSTA 16.12.2011 1 (6) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET Tarjouspyyntö KOULUTUSKESKUS TAVASTIAN TYÖTERVEYSHUOLLOSTA KYSYMYS 1 Koskeeko laboratoriotutkimusten tekoetäisyys Turenkia ja Nuutajärveä? Tarjouspyynnön perusteella

Lisätiedot

TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ ETEENPÄIN. 9.6.2015, Etera, Helsinki Tuomas Kopperoinen, johtaja, Oulun Työterveys liikelaitos

TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ ETEENPÄIN. 9.6.2015, Etera, Helsinki Tuomas Kopperoinen, johtaja, Oulun Työterveys liikelaitos Asiantuntijasta managereiksi - työsuojelun, työterveyshuollon ja työpaikkojen uudistuvat työroolit, vastuut ja työtavat - Työterveysyhteistyön hyvät käytännöt TEY:n juhlaseminaari TYÖTERVEYSYHTEISTYÖLLÄ

Lisätiedot

Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos

Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos esittely uudelle valtuustolle 29.11.2012 Marko Mykkänen johtaja, Oulun tekninen liikelaitos Oulun tekninen liikelaitos Kaupungin sisäinen liikelaitos joka toimii uuden Oulun

Lisätiedot

Valtio Expo 20.5.2014. Hallitusneuvos Tarja Hyvönen

Valtio Expo 20.5.2014. Hallitusneuvos Tarja Hyvönen Valtio Expo 20.5.2014 Hallitusneuvos Tarja Hyvönen 2 Velvollisuus käyntiasioinnin turvaamiseen Perustuslain hyvän hallinnon periaate Pääsy hallinnon palveluihin turvattava myös niille, jotka eivät voi,

Lisätiedot

Helsingin kaupungin hankinnat seminaari

Helsingin kaupungin hankinnat seminaari Helsingin kaupungin hankinnat seminaari 13.9.2011 Hotel Arthur Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty 13.9.2011 Apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty Lakisääteisen järjestämisvastuun piiri Arvoverkko - käyttömenot

Lisätiedot

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS 1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218

Lisätiedot

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta

Keski-Suomi. Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Keski-Suomi Keski-Suomi on yksi Suomen 19 maakunnasta Metsien, vesistöjen ja vuorimaiden maakunta Vuosittaisen väestönkasvun maakunta Perusteollisuuden ja uuden teknologian maakunta Liikenteen ja logistiikan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (5) 64 Terveyskeskuksen tilinpäätös 2012 HEL 2013-002843 T 02 06 01 00 Päätös päätti merkitä tiedoksi terveyskeskuksen vuoden 2012 tilinpäätöksen. Lisätiedot virastopäällikkö

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi Noljakantie

Lisätiedot

Hall 8/ Liite nro 3

Hall 8/ Liite nro 3 Hall 8/31.8.2017 Liite nro 3 Sisällys vertailu 1.1. 30.6.2017... 1 Tuloslaskelmat 2014 17... 2 Talousarvion toteutumavertailu 2017... 3 Toimintakate 2014 17... 4 Palkkojen toteutumat 1.1. 30.6.2017...

Lisätiedot

Kuntalaki ja kunnan talous

Kuntalaki ja kunnan talous Kaupungin talous Kuntalaki ja kunnan talous Kuntalain 65 Valtuuston on hyväksyttävä kunnalle talousarvio ja taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi Talousarviossa hyväksytään toiminnalliset

Lisätiedot

Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus

Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus Monikanavarahoitus ja valinnanvapaus 17.9.2015 Oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin IV, Turku Timo Hujanen, Hennamari Mikkola, Kelan tutkimusosasto Valinnanvapaus ja monikanavarahoitus (MKR)? Palvelujärjestelmä

Lisätiedot

Medivire Työterveyspalvelut Oy

Medivire Työterveyspalvelut Oy Medivire Työterveyspalvelut Oy Terveyttä ja hyvinvointia työhön n ja elämää Medivire Työterveyspalvelut Oy 43 paikkakunnalla yli 50 toimipistettä 3 600 asiakasorganisaatiota Yli 210 000 henkilöasiakasta

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I

Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-huhtikuu 4/2008 Osavuosikatsaus I Saapuneet lähetteet Avohoitokäynnit Hoitopäivät Maksut ja laskutukset Hoidossa olleet potilaat Hoitojaksot Hoidon aloittamista

Lisätiedot

TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013

TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013 TORI-palvelukeskuksen suunnittelun status 27.2.2013 Ajankohtaista TORI-palvelukeskuksen strategiakarttaa työstettiin työpajassa 5.2.2013 TORI-palvelukeskuksen ja asiakkaan rooleja, tehtäviä ja vastuita

Lisätiedot

ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS Salla Sainio

ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS Salla Sainio ASIAKASPALAUTETIEDON KANSALLISEN KERUUN YHTENÄISTÄMINEN KOKOUS 13.6.2018 13.6.2018 Salla Sainio Tiedonkeruun tapa Millaista tietoa tuottaa Määräajoin tehtävät väestökyselyt Yleisellä tasolla olevaa tietoa

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti

Oulun kaupunki. Hyvä potku hanke. Myllyojan terveysaseman loppuraportti Oulun kaupunki Hyvä potku hanke Myllyojan terveysaseman loppuraportti 2014-2015 SISÄLLYS 1 Myllyojan terveysaseman esittely ja hankkeen lähtökohdat... 3 2 Havaitut ongelmat ja kehittämiskohteet... 3 3

Lisätiedot

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana

Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Selvitys 1 (5) Sosiaali- ja terveyskeskus Kuntoutujien ryhmä-/ päivätoiminta kaupungin omana toimintana Toiminnan taustaa ja käsitteen määrittelyä: Mielenterveyskuntoutuja tarkoittaa

Lisätiedot

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019

Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 Voimakkaasti kasvava markkinoinnin edelläkävijä TOIMITUSJOHTAJA JYRKI VAITTINEN NASDAQ, 18/03/2019 2 Tavoitteellista markkinointia asiakkaan strategian toteuttamiseen Strategian ydin MARKKINOINTI PALVELUNA

Lisätiedot

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017

VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS. Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 VAKKA-SUOMEN VESI LIIKELAITOS Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 2.10.2014 1 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 2015-2017... 2 Myyntituotot 2015-2017... 3 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Palvelut, pk-yritysten kasvunäkymät

Palvelut, pk-yritysten kasvunäkymät 12.10.2017 Palvelut, pk-yritysten kasvunäkymät 1 Esityksen rakenne 1) Lyhyt esittely 2) kasvuyrittäjyys 2 Yhteistyö Oulun kaupungin kanssa on HYVÄÄ Hyvä ja aktiivinen keskusteluyhteys ja yhteistyö Oulun

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta

Pohjoinen hyvinvointialue. Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Pohjoinen hyvinvointialue Palautteet ja kehittämisideat tilaisuuksiin osallistujilta Mitä hyvää on nykyisissä palveluissa? Hyvä palvelu; ammattitaitoiset työntekijät; kaikki palvelut pelaavat Haukiputaalla

Lisätiedot

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö

Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto. Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Katsaus : Keski-Suomen sotetuotanto Esittely: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Palvelutuotantotyöryhmä 13.4.2016 Asko Rytkönen Kehittämispäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Maan viidenneksi suurin

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta

Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta Miten terveydenhuolto muuttuu SOTEsta huolimatta SOTE Ennakointikamari 30.3.2017 Olli Tolkki olli.tolkki@nhg.fi 0400 339 195 100% Suomen sote-markkina on kokonaisuudessaan ~31 mrd., josta palvelut kattavat

Lisätiedot

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen

2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Espoo 05-11-2014 2015 - Tilakeskus-liikelaitos Resurssit ja johtaminen Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Mihin tarpeeseen ASSI-hankkeella haetaan ratkaisua?

Mihin tarpeeseen ASSI-hankkeella haetaan ratkaisua? ASSI-hanke Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palveluiden ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa 1.10.2012 30.8.2014 Mihin tarpeeseen ASSI-hankkeella

Lisätiedot

Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma

Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Yhtymähallitus 21.12.2015 Toiminta-alueiden toimintasuunnitelmat 2016 ja käyttösuunnitelma sekä kalusto- ja laitehankinnat Sisällys 1.

Lisätiedot

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa

Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Iäkkäiden palvelujen johtaminen tulevaisuudessa Satu Karppanen TAVOITTEET Palvelut sovitetaan asukkaiden tarpeen mukaisiksi kokonaisuuksiksi Asukkaille sujuvia palveluja yhdenvertaisesti järkevin kustannuksin

Lisätiedot

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016

2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN LAUTAKUNTA 07.06.2016 2 HYKS-SAIRAANHOITOALUEEN TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTARAPORTTI, TAMMI-HUHTIKUU 2016 19/02/02/00/08/2016 HYKS Lautakuntaa on tarkoitus tässä kokouksessa informoida

Lisätiedot

Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN. Kunnanhallitus 13.11.2015 219

Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN. Kunnanhallitus 13.11.2015 219 Kunnanhallitus 219 13.11.2015 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN KOKONAISULKOISTAMINEN Kunnanhallitus 13.11.2015 219 Kunnan taloudentasapainottamiseen liittyen kunnanvaltuusto on kokouksessaan 17.8.2015 62

Lisätiedot

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM

Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa. Kirsi Paasovaara Erityisasiantuntija, STM Maakunnan järjestäjän rooli valinnanvapauspalveluissa Erityisasiantuntija, STM Lähde: Maakuntakonsernin johtaminen kehittämisaloite, Kuntaliitto 2017 2 Maakunta järjestäjänä vastaa Palvelujen tuottaminen

Lisätiedot

SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki

SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta. Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki SOTE palveluiden järjestäjä seuraa voimavarojen käyttöä ja vaikuttavuutta Markku Tervahauta, LT palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki Esityksen sisältö Terveyden määritelmä Avainasiakkuudet Kokonaiskustannukset

Lisätiedot

Mahdollisuus epäonnistua -

Mahdollisuus epäonnistua - Mahdollisuus epäonnistua - Muuramen Hyvinvointi Oy:n perustaminen ja kuoppaaminen Sami Niemi Uskalla kokeilla - verkostofoorumi 16.11.2016 1 Tehtäväksi anto sotekokonaisuuden uudistamiselle Muuramen kunta

Lisätiedot

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO

Paraisten kaupunki Tilinpäätös 2014 Sosiaali- ja terveysosasto TERVEYDENHUOLTO TERVEYDENHUOLTO Sosiaali- ja terveyslautakunta Paula Sundqvist, sosiaali- ja terveysjohtaja Katariina Korhonen, ylilääkäri Toiminta Perusterveydenhuolto ja sairaanhoito kaikille kuntalaisille ja kiireellinen

Lisätiedot

täsmällistä johtamista

täsmällistä johtamista Tuloskorteilla täsmällistä johtamista Kaarlo Kankkunen Talousjohtaja, Tamro Suomi Microsoft Business Summit 29.9.2009 A Company of PHOENIX group Tamro-konserni Lääkejakelutoimintaa 8 maassa, 20 jakelukeskusta,

Lisätiedot

Sote ja valinnanvapaus katsaus

Sote ja valinnanvapaus katsaus Sote ja valinnanvapaus katsaus Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 31.1.2017 Kirsi Varhila 1 21.3.2017 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Sotekeskustuottajat Maakunta Järjestämisvastuu

Lisätiedot

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi

Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Keski-Suomen tulevaisuusfoorumi Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Vastaa alueen sosiaali- ja terveydenhuollon kokonaisuudesta. Väestö 132.000 Budjetti 410 M Työntekijöitä 4200 Helsinki tai Pietari

Lisätiedot

Henkilöstöyritysten työterveys

Henkilöstöyritysten työterveys Alk. 19 Netto vuodessa Toimintasuunnitelma Seulova terveystarkastus Sähköinen työpaikkakäynti Ekstranet Maksusitoumusmalli Helpperi-terveysohjaus SATA Henkilöstöyritysten työterveys Lähipalveluita jo 17

Lisätiedot

Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe

Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu. Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe Soteuudistus ja Pohjois- Savon valmistelu Hallituksen linjaukset 5.4.2016 ja PoSoTe Aluejako Yhteistyöalueita viisi Nykyiset ERVA eli erityisvastuualueet Maakuntien välinen sopimuspohjainen toiminta Viisi

Lisätiedot

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014

Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli. Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Oma Lääkärisi Espoontori - vapaan asiakasvalinnan malli Janne-Olli Järvenpää, toimitusjohtaja Mediverkko Yhtymä Oy 25.11.2014 Agenda Ajankohtaista Oma Lääkärisi Espoontori Tulokset Vaikutukset Espoon kaupungin

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN TYÖTERVEYSHUOLLON PALVELUHINNASTO VOIMASSA 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty sosiaali-ja terveyslautakunnan kokouksessa x.x.2015 TERVEYDEN JA TYÖKYVYN EDISTÄMINEN JA TUKEMINEN, KELAN KORVAUSLUOKKA I Työpaikkaselvitys,

Lisätiedot

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017

PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Sivu 1 / 5 PUOLANGAN KUNNAN HYVINVOINTIKERTOMUS 2017 Vuonna 2017 kunta järjesti kuntalaisille peruspalvelut, huolehti infrastruktuurista ja kehitti kunnan elinvoimaisuutta asetettujen tavoitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Valtorin asiakasyhteistyö

Valtorin asiakasyhteistyö Valtorin asiakasyhteistyö Asiakaspalvelujohtaja Jukka Rautanen Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtori Valtio Expo 2014 Esityksen sisältö Asiakasyhteistyön käynnistyminen Asiakasyhteistyön toimintamalli

Lisätiedot

Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet

Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Palvelualan yritysten kehitysnäkymät ja haasteet Valtakunnalliset kotityöpalvelupäivät 19.1.2013 1 Tuomas Telkkä Suomen Yrittäjät Esityksen sisältö Toimintaympäristön muutos ja ennusteet tulevaan Lainsäädännön

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -2.760.511-898.040,97 32,5-741.613,91-156.427,06-2.187.337,47-2.928.951-3.085.378-2.814.511 00002105 SOSIAALITYÖ (03) 2014 / 2015 3001 Myyntituotot 1.500 499,77 33,3 997,71-497,94 1.146,48 2.144 1.646 1.500 3200 Maksutuotot 31.330 11.461,81 36,6 7.786,05 3.675,76 23.950,20 31.736 35.412 31.330

Lisätiedot

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen

Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Palvelustrategioilla vauhtia hyvinvointialan elinkeinopoliittiseen kehittämiseen Ulla-Maija Laiho Työ- ja elinkeinoministeriö, HYVÄ hanke Helsinki 26.11.2009 Miksi TEM:n linjauksia hyvinvointialalle? Sosiaali-

Lisätiedot

Aktiivinen tuki työyhteisössä

Aktiivinen tuki työyhteisössä Aktiivinen tuki työyhteisössä Etelä-Savon sairaanhoitopiiri Sirpa Parantala Henkilöstökoordinaattori SP Mikkelin keskussairaala Moision sairaala Sairaansijat ja hoitopaikat Sairaansijat yhteensä 292 1.1.2013

Lisätiedot

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä

Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Sote-ratkaisu tuottavuuden ja tuloksellisuuden kehittämisessä Kirsi Varhila ylijohtaja, STM Tuottavuuden peruskaava Management of resources TARGET INPUT resources PROCESS methods OUTPUT PRODUCTIVITY INPUT/

Lisätiedot

ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017

ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2015 2017 ESPOO TALOUSPALVELUT -LIIKELAITOS Toiminta Espoo Talouspalvelut liikelaitos jakaantuu hankintapalvelut -palveluyksikköön sekä

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin)

Valmisteluvaiheraportti (valitut yksiköt peräkkäin) n nimi 8/ 1621 Focus-projektit 10 40 TOIMINTAKULUT -88 563-276 487-276 487-45 099-1,54% 400 Henkilöstökulut -74 494-64 934-64 934-21 641-0,45% 430 Palvelujen ostot -13 974-202 072-202 072-17 487-0,24%

Lisätiedot

10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA. - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen

10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA. - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? Henkilöstöjohtaja Raija Hätinen 10 VUOTTA PALKANLASKENNAN ULKOISTAMISESTA - mitä hyötyä Hämeenlinnan kaupungille? HÄMEENLINNA - Suomen vanhin sisämaakaupunki Hämeenlinna Suomen keskipiste (väestöllinen) HÄMEENLINNA pitkä historia lyhyesti

Lisätiedot

ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA

ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA HALLITUS 114 12.10.2015 ESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELULINJAUSTEN MUUTTAMISESTA KOSKIEN JÄSENKUNTIEN MAKSUOSUUKSIA JA ENSIHOIDON LASKUTUSPERUSTEITA 312/02/02/00/01/2015 HALL 114 Aiemmat hallituskäsittelyt

Lisätiedot