LIITELUETTELO. VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko Suomi/2. painos 121

Transkriptio

1 LIIELUEELO sivu Liite 1 Metsäkeskukset 122 Liite 2 yhmänjohtajat Liite 3 Inventointialueet Liite 4 Maanpinnan, syntypisteen ja rinnankorkeuden määrittäminen 128 Liite 5.1 äätyypit ja päätyypin lisämääreet 129 Liite 5.2 oiden päätyyppien ominaisuuksien ilmeneminen 131 Liite 6 Kasvupaikkatyypit 132 Liite 7.1 uotyyppien nimet ja lyhenteet 137 Liite 7.2 uotyyppien ja turvekangastyyppien rinnasteisuus 138 Liite 8.1 oiden metsänkasvatuskelpoisuus 139 Liite 8.2 oiden metsänkasvatuskelpoisuuden määrittäminen; kartta 140 Liite 9 Avainbiotooppien kuvaukset 142 Liite 10 aimikon runkoluvut ja metsikön laatu 148 Liite 11 aimikoiden tavoiterunkoluvut 149 Liite 12 - Liite 13 ypäiden veroluokittaiset ikälisäykset 150 Liite 14 Metsikön yli-ikäisyys 152 Liite 15 elaskooppitaulukko 153 Liite 16 audus- ja hieskoivun tuntomerkkejä 155 Liite 17 Latvuskerrosluokitus 156 Liite 18 ituuden mittausmuistio 157 Liite 19 Havupuun pituuskasvun määrittäminen 158 Liite 20.1 uutavaralajien mitat ja laatuvaatimukset 162 Liite 20.2 Apteerauksen aputaulukot 167 Liite 21 ukkien tilavuustaulukot 168 Liite 22 - Liite 23 Vertex-pituusmittarin käyttöohje 169 Liite 24 Itronix GoBook -200-maastotietokoneesta ja sen ohjelmistoista 171 Liite 25 - Liite 26 Lomakkeet 176 Liite 26.1 Kuviolomake 1 Liite 26.2 Kuviolomake 2 Liite 26.3 uulomake Liite 26.4 Lahopuulomake VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 121

2 VMI11 Liite 1 (1/1) MEÄKEKUKE 0. Ahvenanmaa 1. annikko a. eteläosa b. ohjanmaa 2. Lounais-uomi 3. Häme-Uusimaa 4. Kymi 5. irkanmaa 6. Etelä-avo 7. Etelä-ohjanmaa 8. Keski-uomi 9. ohjois-avo 10. ohjois-karjala 11. Kainuu 12. ohjois-ohjanmaa a. pl. Kuusamo b. Kuusamo 13. Lappi a. eteläosa b. Ylä-Lappi Otanta-alueet Ylä-Lappi Lappi.ohjanmaa - Kainuu Väli-uomi Etelä-uomi Ahvenanmaa 13b 13a 12a 1b b a 122 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

3 VMI11 Liite 2 (1/1) YHMÄJOHAJA uomo aastamoinen Juhani Kumpuniemi ertti Virtanen auno alo Jouni eräsaari Jouni Kulju Kati ammela Kari Kautto H. Keijo Heikkilä Y. apio Ylimartimo Z. Ari Kokko W. Heikki Kärki D. asi alovaara C. Olli-ekka Jalonen A. eetta Ahola E. Jarkko Koskela G. Mauri aivio F. ina Mäkinen I. Antti ahikainen K. Kai ieminen L. etri uomisto M. Jukka Hoppula ekka ieminen O. isto Hämäläinen aimo Kankkunen X. Mika Venho Esa Kinnunen apani uikka Ari Karjalainen V. isto Junttila Harri aivalkoski Muita puhelinnumeroita Metlan keskus Ahola, Arto , Ihalainen, Antti , Korhonen, Kari , Mäkelä, Helena , trandström, Mikael , Varustehuolto ammela, Kati , iemi, Jari uhonen, Ulla VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 123

4 VMI11 Liite 3 (1/4) IVEOIIALUEE 2009 EELÄ-UOMI Kertakoealarypäät VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

5 VMI11 Liite 3 (2/4) EELÄ-UOMI ysyvät rypäät VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 125

6 VMI11 Liite 3 (3/4) OHJOI-UOMI Kertakoealarypäät VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

7 VMI11 Liite 3 (4/4) OHJOI-UOMI ysyvät rypäät VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

8 VMI11 Liite 4 (1/1) MAAIA, YYIEE JA IAKOKEUDE MÄÄIÄMIE MAAIA AO YYIE AAIELLA IEEÄ KIVE ÄÄLLÄ 1,3 m 1,3 m innankorkeuden määritys rinteessä ja vinossa kasvavilla puilla. Lähde: M VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

9 VMI11 Liite 5.1 (1/2) ÄÄYYI JA ÄÄYYI LIÄMÄÄEE äätyypit 1 Kangas. Kivennäismaata peittävä orgaaninen kerros ei ole turvetta ja suokasvillisuutta on alle 75 %. 2 Korpi. urvekerros on ohuehko, yleensä alle 1 m. yypillistä on ns. reunavaikutus (kivennäismaan läheisyys soiden reunaosissa), kaltevuus ja liikkuva pintavesi. uusto kuusi- ja/tai koivuvaltaista, muita lehtipuita on joskus paljonkin (leppä, pihlaja, raita ym.). ensaslajeja (mm. kataja, paatsama, vadelma, herukat ja pajut) esiintyy em. lehtipuiden lisäksi varsinkin kasvupaikkatyypeillä 1 3. Aluskasvillisuudessa lehtomaisten ja tuoreiden kankaiden lajeja kasvupaikkatyypeillä 1 3, karummilla pallosara, korpikarhunsammal ja mustikka/puolukka. 3 äme. urvekerros useimmiten paksu ja koostuu rahkaturpeesta. uon pinta mättäinen, mättäät rahkasammal- ja varpuvaltaisia. uusto on yleensä lähes puhtaasti mäntyvaltaista, koivua voi olla sekapuuna kasvupaikkatyypistä 4 ylöspäin. ensaita aidolla rämeellä ei juuri ole. Aluskasvillisuudessa vallitsevat mättäillä rämevarvut (suopursu, juolukka, kanerva, variksenmarja, vaivero ja vaivaiskoivu), tupasvilla (etenkin tasapinnalla) ja muurain. 4 Avosuot: neva ja letto. Avosuo, jolla märät tasapinnat ja painanteet vallitsevat tai vuorottelevat rahkarakenteisten mättäiden tai jänteiden kanssa. Aluskasvillisuudessa tasapinnoilla ja painanteissa puhtaasti nevakasveja, erityisesti sarakasveja ja märkien pintojen rahkasammalia. evavarpuja ovat suokukka, karpalo ja vaivaiskoivu, nevaruohoja raate, järvikorte ja kurjenjalka. Mättäillä voi esiintyä rämekasveja. äätyypin lisämääreet Määriteltyinä suotyyppeinä tavataan seuraavat aitojen tyyppien välimuodot ja yhdistelmät: LK ja KoL, hk, VK, sk ja äk sekä L ja L, h, V,, K, s,, Lk ja Ke. äiden ojituksen jälkeisissäkin muodoissa kahden päätyypin välimuoto näkyy ainakin muuttumavaiheessa ja usein vielä turvekankaanakin. äätyypin lisämäärettä voidaan käyttää myös muissa kuin em. tapauksissa. Lisämääre voidaan liittää myös nevaan, joka voi siis olla korpinen, rämeinen tai lettoinen. 1 Kangasmetsämäisyys. Kangasmetsämäisyys turvemaalla ilmenee yhdistyneenä korpisuuteen kasvupaikkatyypeillä 2 3 (KgK), jolloin kasvillisuus on laikuttain lehtomaisen (hkgk) tai tuoreen kankaan (MKgK) lajiston luonnehtimaa. Vastaavasti kasvupaikkatyypeillä 4 5 kangasmetsämäisyys ilmenee yhdistyneenä rämeisyyteen (Kg), jolloin kuivahkon tai kuivan kankaan lajisto esiintyy samaan tapaan. 2 Korpisuus. Korpisuus ojittamattomalla suolla ks. päätyyppi korpi. Korpisuus ilmenee ojituksen jälkeen kangasmetsäkasvillisuuden voimistumisena (OM M -ruohot ja heinät, mustikka ja kangasmetsäsammalet). Myös varsinaiset korpilajit säilyvät laikuttain (pallosara, korpikarhunsammal ja korpirahkasammalet). VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 129

10 VMI11 Liite 5.1 (2/2) Korpisuus sekoittuu rämeisyyteen korpirämeessä (K, kasvupaikkatyyppi 4 5), jolloin esiintyy kuusen ja karujen korpien lajien (mustikka, puolukka ja pallosara) sekoittumista tyypilliseen rämekasvillisuuteen. allosararämeessä (s/kasvupaikkatyyppi 4) esiintyessään korpisuus ilmenee pallosaravaltaisuutena, lisäksi suo on tasapintaisempi ja vähemmän rämeinen. 3 ämeisyys. ämeisyys ojittamattomalla suolla ks. päätyyppi räme. ämeisyys säilyy hyvin ojituksen jälkeen. ämekasveja näkyy ainakin mättäillä. Muutoksina mustikan ja puolukan voimistuminen, pohjakerroksessa seinä ja kynsisammalet korvaavat rahkasammalia. ämeisyys sekoittuu korpisuuteen pallosarakorvessa sk ja sen pohjoisessa vastineessa rääseikkökorvessa (äk). Kummankin kasvupaikkatyyppi on 4. e vaihettuvat rajatta s:een. Kuusi on pääpuulaji, pallosaraiset pinnat vallitsevat, sekoituksena rämevarpuja. 4 evaisuus. evaisuus ilmenee yhtenäisinä kasvillisuuskuvioina tasapinnalla ja painanteissa mättäiden edustaessa päätyypin kasvillisuutta. evaisuus sietää huonoimmin kuivatusta. e häviää kasvillisuudesta, mutta säilyy pinnanmuodoissa ja näkyy nevapintojen uudessa kasvipeitteessä. evaisuuden tuntomerkkejä ojituksen jälkeen ovat: puuston hieskoivuvaltaisuus (usein todettavissa kokonaan ojituksen jälkeen syntyneeksi), pensaskerroksessa pajulajeja, pintakasvillisuudessa erottuvat nevapinnat (tasapinnat ja painanteet), joilla sarakasvien ja nevaruohojen rippeitä, usein voimakasta karhunsammaloitumista eikä juuri metsävarpuja tai kangasmetsäsammalia. evaisuus yhdistyy mosaiikiksi korpisuuteen sarakorvissa (hk, kasvupaikkatyyppi 2, ja VK, kasvupaikkatyyppi 3), rämeisyyteen sararämeissä (h/ kasvupaikkatyyppi 2, V/kasvupaikkatyyppi 3, ja ja Lk/kasvupaikkatyyppi 4) ja karuissa rämeissä (/kasvupaikkatyyppi 5 ja Ke/kasvupaikkatyyppi 6). 5 Lettoisuus. Lettoisuus on eutrofista nevaisuutta, jota luonnehtivat vaateliaat lettosarat ja ruohot sekä erityisesti vaateliaat sammalet, ns. ruskosammalet. ähän sammalryhmään kuuluvat esim. kultasammal, lettoväkäsammal, lettosirppisammal, rassisammal, lettolierosammal ja heterahkasammal. Lettoisuutta kuvaavat myös eutrofit ruohot, esim. lettorikko, ja sarat, esim. keltasara. Lettoisuus kuvastaa kasvualustan runsastaravinteisuutta. Katajaa ja siniheinää runsaasti etenkin L:ssa. Lettoisuus yhdistyy korpisuuteen lettokorvissa (LK) ja koivulettokorvissa (KoLK/kasvupaikkatyyppi 1) ja rämeisyyteen lettorämeissä (L) ja rämeletoissa (L/kasvupaikkatyyppi 1). 6 Metsittynyt tai metsitetty aikaisempi maaluokkien 5 B kuvio. äätyyppiä ei voi pitää aitona ja kasvillisuudessa on vielä nähtävissä aiemman maankäyttöluokan vaikutus. 130 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

11 VMI11 Liite 5.2 (1/1) OIDE ÄÄYYIE OMIAIUUKIE ILMEEMIE OHJA- KEO KEÄ- KEO EA- KEO UUO MOFOLOGIA & FYIOOMIA - pallosara - varvuista vain mustikka ja puolukka - metsäkorte - M- ja OM-ruohot - M-, OM- ja lehtometsäkasvit - varvikkorahkasammal - korpirahkasammal - korpikarhunsammal - kerrossammal - iso kynsisammal - pienet aitosammalet - rämevarvut - tupasvilla - muurain - puolukka - C- ja V- kasvit - ruskorahkasammal - punarahkasammal - jokasuonrahkasammal - seinäsammal - jäkälät - sara- sarakasvivaltainen: tupasvilla tupasluikka mutasara suursarat - nevavarvut: suokukka, karpalo, vaivaiskoivu - nevaruohot: raate järvikorte kurjenjalka - nevasarojen ja -ruohojen reliktit - vaivaiskoivu rehevöityy - ei metsävarpuja puolukkaa ja mustikkaa - märän alustan rahkasammalet - myös sammalettomia rimpiä ja ruoppakuljuja - karhunsammaloituminen - jäkäla- ja rahkasammalmosaiikki - monilajinen, ruoho- ja sarakasvivaltainen - lettolaji vähenevät - vaivaiskoivu rehevöityyt - ruskosammalia - heterahkasammal - lettosammalet vähenevät tai katoavat - metsäsammalet - kuusi - hieskoivu - tervaleppä - pihlaja - lepät - paatsama - pajulajeja - lh-puun taimia - pihlaja - vadelma - tuomi - herukat - mänty - hieskoivu - ei pensaslajeja - hieskoivun taimia - puuton - hieskoivu - matalia pajulajeja - pajuja - hieskoivua - puuton / mänty- /hieskoivuvaltainen - voi olla monilajinen - katja, pajuja, näsiä, myrtti, herukat luonnontilainen ojikko, nuori mu vanha mu turvekangas - soiden reunoilla - välipintakasvillisuutta - 'metsämättäitä' - us. +/- ohutturpeista - turpeen selvä painuminen luonnontilainen ojikko, nuori mu vanha mu turvekangas - mätäskasvillisuutta - mättäät varpuisia - mätäskasvillisuus lisäätyy luonnontilainen ojikko, nuori mu - märkää tasapintaa ja painanteita - rimpisyys, kuljuisuus - mätäspinnat jänteinä - usein suon keskiosissa vanha mu turvekangas luonnontilainen ojikko, nuori mu - tasapintaa ja painanteita - L:llä myös mätäspintaa - reunoilla, rinteillä tai keskiosissa vanha mu turvekangas K O I U U Ä M E I Y Y E V A I U U L E O I U U VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 131

12 VMI11 Liite 6 (1/5) KAVUAIKKAYYI 1. Lehdot sekä lehtomaiset ja lettosuot (luonnontilaiset, ojikko- ja muuttumasuot) ja lehtoturvekankaat. Lehdot (Lh) ovat vehmaita ja multapohjaisia (multakerros cm). iille ovat ominaisia leveälehtiset lehtosammaleet, monilajinen ja kookas ruoho- ja heinäkasvillisuus sekä saniaiset. Lehtoja on purojen varsilla, rehevillä rinteillä ja erityisesti kalkkiseuduilla. Lajirunsaus vähenee pohjoiseen mentäessä ja mm. varpujen osuus lisääntyy. Lehdot jaetaan kosteisiin, tuoreisiin ja kuiviin lehtoihin ja nämä edelleen runsas- ja keskiravinteisiin. Hotanen ym. Metsätyypit -oppaassa on kuvattu näihin kuuteen lehtotyyppiryhmän kuuluvia lehtotyyppejä, joista vain osa on metsätyypin kaltaisia tyyppejä ja osa muiden lehtotyyppien sukkessiovaiheita (kasvillisuustyyppejä). Letot, lehtomaiset suot ja lehtoturvekankaat (L) ovat turvepohjaisia kasvupaikkoja, joiden pintakasvillisuus käsittää useita saniaisia, ruohoja ja heiniä sekä vaateliaita lehtisammalia (Bryales, Mnium, copidium scorpidioides, Campylium stellatum, Drepanocladus intermedius ja aludella squarrosa). Lehtomaisilla soilla puusto on yleensä kookasta ja kohtalaisesti kasvavaa. Lehtojen metsätyypit Etelä-uomi: käenkaali-oravanmarjatyyppi (OMat), saniaistyyppi (F) ja sinivuokko-käenkaalityyppi (HeO) ohjanmaa-kainuu: metsäkurjenpolvi-käenkaali-oravanmarjatyyppi (GOMa), metsäkurjenpolvi-käenkaali-mesiangervotyyppi (GOFi) ja saniaistyyppi (F) eräpohjola ja Metsä-Lappi: metsäkurjenpolvi-metsäimarretyyppi (GD), metsäkurjenpolvi-mesiangervotyyppi (GFi) ja saniaistyyppi (F) Luokan suotyypit ovat varsinainen lettokorpi (VLK), koivulettokorpi (KoLK), lehtokorpi (LhK), varsinainen lettoräme (VL), rahkainen lettoräme (al), varsinainen letto (VL) ja rimpiletto (il). 2. Lehtomaiset kankaat ja ruohoiset suot sekä turvekankaat Lehtomaiset kankaat (Lmk) ovat ruohoisia, yleensä alavia maita, joiden pinnalla on maatunutta multamaista humusta (paksuus 5 10 cm). iitä tavataan viljavilla moreenimailla ja myös savimailla. ammallajisto on runsas, mutta sammalpeite harvahko; tavallisten seinäsammalien ohella on hiukan lehtosammalia. unsaasti heiniä ja ruohoja, varvusto rehevää, mutta varsinkin etelässä harvaa. ensaskerroksessa useita lajeja. Kuusi on biologisesti vahvin puulaji. ekapuustot ovat yleisiä. 132 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

13 VMI11 Liite 6 (2/5) uohoiset suot ja turvekankaat (h). uohoisuutta ilmentävät kurjenjalan, järvikortteen ja raatteen tai korpikastikan suhteellinen runsaus, mutta ei muuraimen, metsäkortteen, leväkön tai kihokin esiintyminen. urvekankailla pintakasvillisuus on samantapainen kuin lehtomaisilla kankailla. Lehtomaisten kankaiden metsätyypit Etelä-uomi: käenkaali-mustikkatyyppi (OM) ja talvikkityyppi (y) ohjanmaa-kainuu: metsäkurjenpolvi-käenkaali-mustikkatyyppi (GOM) eräpohjola ja Metsä-Lappi: metsäkurjenpolvi-mustikkatyyppi (GM) uohoisia soita ovat ruohoinen sarakorpi (hk), ruoho- ja heinäkorpi (hk), ruohoinen sararäme (h), ruohoinen saraneva (h) ja ruohoinen rimpineva (hi). 3. uoreet kankaat ja suursaraiset sekä mustikkaiset suot ja turvekankaat uoreille kankaille (uok) ovat tyypillisiä heinäisyys, seinäsammaleisuus ja varpuisuus. Maanpinnassa on paksuhko (joskus paksu) vain osittain lahonnut, kivennäismaasta selvästi erillään oleva humuskerros. Varsinkin korkeahkoilla vedenjakajaalueilla, erityisesti pohjois-itärinteillä ja laajoilla alueilla ohjois-uomessa, pitkän aikaa kuusta kasvaneilla tuoreilla kankailla on taipumus kunttaantua. Etelä-uomessa valtavarpuna on mustikka, ohjois-uomessa puolukka. Heiniä on runsaasti paitsi tiheän puuston alla. Kuusi on luontaisesti vahvin puulaji, mutta myös muut puulajit ja sekametsiköt ovat yleisiä. uursaraiset ja mustikkaiset suot sekä turvekankaat (,Ml). uursaraisuus merkitsee erityisesti jouhisaran (C. lasiocarpa) tai pullosaran (C. rostrata) kohtalaista runsautta ja reheväkasvuisuutta; sitä ei ole pallosaran (C. globularis) tai rahkasaran (C. pauciflora) esiintyminen tai harvat, kituliaat suursarat. Mustikkaisuus tarkoittaa mustikan selvää valtaisuutta sen ja puolukan muodostamassa varvustossa, jonka osuus voi jäädä suhteellisen vähäiseksi metsäkortteen esiintyessä vallitsevana. yhmän korvet ovat usein runsaspuustoisia. urvekankailla pintakasvillisuus on samantapainen kuin ryhmän kangasmailla. uoreiden kankaiden metsätyypit ovat Etelä-uomi: mustikkatyyppi (M), joka ei yleensä esiinny kunttaisena ohjanmaa-kainuu: puolukka-mustikkatyyppi (VM), joka kauan kuusta kasvaneena esiintyy veroluokkaa alentavassa määrässä kunttaisena; mäntyä kasvavana se vastaa normaalia tuoretta kangasta, ja metsälauha-mustikkatyyppi (DeM). eräpohjola: tuoreen kankaan metsätyyppi on seinäsammal-mustikkatyyppi (HM), joka esiintyy usein vahvasti kunttaisena. Metsä-Lappi: suopursu-mustikkatyyppi (LM) VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 133

14 VMI11 Liite 6 (3/5) iippuen kunttaantuneisuuden asteesta tuoreen kankaan metsätyypit voivat edustaa hyvin erilaista arviointiajankohdan boniteettia. Varsinkin HM:n ja myös VM:n levinneisyysalueella lievästi kunttaantuneilla tuoreen kankaan kuvioilla on käytetty sellaisia metsätyyppien nimityksiä kuten esim. pm; näiden käyttö ei kuitenkaan nykykäsitysten mukaan ole perusteltua eikä tarpeellista. Kunttaantumattomia, mäntyä kasvavia tuoreen kankaan kuvioita on eräpohjolassa ja varsinkin Lapissa saatettu myös luokittaa EV:ksi. uursaraisia ja mustikkaisia soita ovat varsinainen sarakorpi (VK), mustikkakorpi (MK), suurin osa kangaskorpia (KgK), varsinainen sararäme (V) ja varsinainen saraneva (V). 4. Kuivahkot kankaat ja piensaraiset sekä puolukkaiset suot ja turvekankaat Kuivahkot kankaat (KhK) ovat seinäsammaleisia ja varpuisia, ja niillä esiintyy myös jäkäliä. Maanpinnassa on paksuhko, alustastaan selvästi erottuva raakahumuskerros. uolukka on valtavarpu, puolukkaseinäsammal muodostaa usein yhtäjaksoisen peitteen. ohjois-uomessa on variksenmarja valtavarpuna puolukan ohella. Avoaloilla on usein heiniä. Luontainen valtapuu on mänty. iensaraiset sekä puolukkaiset suot ja turvekankaat (s,). iensaraisuus merkitsee korvissa ja rämeillä pallosaran (C. globularis) ja rämeillä sekä nevoilla rahkasaran (C. pauciflora), mutasaran (C. limosa), tupasluikan (richophorum caespitosum) sekä tupasvillan (Eriophorum vaginatum) ja leväkön (cheuchzeria palustris) runsaahkoa esiintymistä ja myös yksittäisiä, pienikokoisia suursaroja. uolukkaisuus merkitsee puolukan selvää valtaisuutta varvustossa ja runsasta suomuuraimen esiintymistä. urvekankailla pintakasvillisuus on samantapainen kuin ryhmän kangasmailla. Kuivahkojen kankaiden metsätyypit Etelä-uomi: puolukkatyyppi (V) ohjanmaa Kainuu: variksenmarja-puolukkatyyppi (EV) eräpohjola: variksenmarja-mustikkatyyppi (EM) Metsä-Lappi: juolukka-variksenmarja-mustikkatyyppi (UEM) ähänastisessa käytännössä EV:tä on esiintynyt myös eräpohjolassa. Ilmeisesti osa tähänastisista eräpohjolan EV-kuvioista on kuitenkin lähempänä kyseisen tyyppivyöhykkeen tuoreita kankaita kuin kuivahkoja kankaita, ja pääosa tähänastisista EV-kuvioista onkin lähellä EM:tä. 134 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

15 VMI11 Liite 6 (4/5) iensaraisia ja puolukkaisia soita ovat puolukkakorpi (K), pallosarakorpi (sk), osa kangaskorpia (KgK), pallosararäme (s), lyhytkorsiräme (Lk), kangasräme (Kg) ja osa korpirämeistä (K), tupasvillasararäme (), vaivaiskoivuräme (Vk) ja lyhytkortinen kalvakkaneva (LkKa). yhmän soita voi kuulua metsämaan ohella myös kitu- ja joutomaihin. 5. Kuivat kankaat ja tupasvillaiset sekä isovarpuiset suot ja turvekankaat Kuiville kankaille (Kk) on ominaista kanervavaltainen varpuisuus, jossa variksenmarjan, puolukan ja mustikan osuudet kasvavat pohjoisessa. Jäkäliä on runsaasti, ja varsinkin ohjois-uomessa ne ovat tasaveroisia sammalen kanssa. uohoja ja heiniä on erittäin niukasti. Humuskerros on heikosti lahonnut, helposti levyinä irtoava ja usein hyvin ohut. upasvillaiset sekä isovarpuiset suot ja turvekankaat (, I). upasvillaisuus merkitsee tupasvillan (Eriophorum vaginatum) runsautta. en ohella voi suon märkyydestä riippuen esiintyy runsaasti rahkasaraa (C. pauciflora), tupasluikkaa (richophorum caespitosum) tai leväkköä (cheuchzeria palustris). Isovarpuisuus merkitsee kookkaiden rämevarpujen kuten suopursun, juolukan ja vaiveron (Chamaedaphne calyculata) runsasta ja rehevää esiintymistä. urvekankailla on pintakasvillisuus samantapainen kuin ryhmän kangasmailla. Kuivien kankaiden metsätyyppi on Etelä-uomi: kanervatyyppi (C) ohjanmaa-kainuu: variksenmarja-kanervatyyppi (EC) eräpohjola: mustikka-kanerva-jäkälätyyppi (MCCl); MCCl:tä on kutsuttu tähänastisessa käytännössä yleensä varpu-jäkälätyypiksi (ErCl) Metsä-Lappi: juolukka-puolukka-variksenmarjatyyppi (UVE) upasvillaisia ja isovarpuisia soita ovat osa korpirämeistä (K), varsinainen isovarpuinen räme (VI), tupasvillaräme () ja lyhytkortinen neva (Lk). 6. Karukkokankaat ja rahkaiset suot sekä turvekankaat Karukkokankaille (KrK) ovat ominaisia kuivien kankaiden piirteet, vaateliaiden lajien miltei täydellinen puuttuminen sekä yhtäjaksoinen jäkäläpeite. e ovat mahdollisesti syntyneet kuivan kankaan voimakkaassa metsäpalossa ja ovat sellaisina sukkessiotyyppejä. ahkaiset suot ja turvekankaat (). ahkaisuus merkitsee ruskean rahkasammalen (phagnum fuscum) yli 75 %:sta peittävyyttä. Kuivatuksen jälkeen tähän luokkaan kuuluvilla turvekankailla on jälkiä rahkaisuudesta ja niiden kasvillisuus muistuttaa kuivien kankaiden kasvillisuutta. VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 135

16 VMI11 Liite 6 (5/5) Karukkokankaiden metsätyyppi on kaikissa vyöhykkeissä jäkälätyyppi (Cl). ahkaisia soita ovat rahkaräme (a) ja rahkaneva (a). 7. Kalliomaat ja hietikot Luokkaan kuuluvat kalliot ja louhikot (Vr), hietikot (Hkk) ja eräpohjolassa hiekkalaikkuiset jäkälänummet (Klp eli kuolpuna) sekä ne merestä kohonneet vesijättömaat, jotka eivät ole suota. yhmästä vain kalliot ja louhikot (VrI) voivat kuulua metsämaahan ja tällöin niiden on aina oltava veroluokan IV maata. 8. Lakimetsät ja tuntureiden heikkokasvuiset havumetsät Luokkaan kuuluvat kitu- ja joutomaan kankaisiin luettavat vaarojen lakimetsät (Lkm) ja tunturien havumetsävyöhykkeen (uh) heikkokasvuiset metsät. Lähellä pohjoista metsänrajaa tunturimetsiä on suhteellisen matalillakin kukkuloilla.. unturikoivikot Luokkaan kuuluvat kitu- ja joutomaan kankaisiin luettavat tunturien koivuvyöhykkeen (uko) metsät, joissa vallitsevana puulajina on tunturikoivu (Betula pubescens ssp. czerepanovii). unturikoivikot muodostavat vyöhykkeen männyn metsänrajan ja paljakan välillä. Lähellä pohjoista metsänrajaa tunturikoivikkoa on suhteellisen matalillakin kukkuloilla. A. Avotunturit Luokkaan kuuluvat joutomaan kankaisiin luettavat avotunturit (ua), joilla kylmän ja tuulisen ilmaston vaikutuksesta vain matala kasvipeite tulee toimeen. ensaita, kuten pajua (alix ssp.), katajaa (Juniperus communis) ja pensasmaista, korkeudeltaan alle kaksimetristä tunturikoivua (Betula pubescens ssp. czerepanovii) voi myös esiintyä. 136 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

17 VMI11 Liite 7.1 (1/1) UOYYIE IME JA LYHEEE Varsinainen letto impiletto uohoinen saraneva Varsinainen saraneva Lyhytkortinen kalvakkaneva Lyhytkortinen neva ahkaneva uohoinen rimpineva Varsinainen rimpineva Varsinainen lettokorpi Koivulettokorpi uohoinen sarakorpi Varsinainen sarakorpi Lehtokorpi Kangaskorpi uoho- ja heinäkorpi Mustikkakorpi uolukkakorpi allosarakorpi VL il h V LkKa Lk a hi Vi VLK KoLK hk VK LhK KgK hk MK K sk Varsinainen lettoräme VL ahkainen lettoräme L uohoinen sararäme h Varsinainen sararäme V upasvillasararäme Lyhytkorsiräme Lk upasvillaräme Kangasräme Kg allosararäme s Korpiräme K Vaivaiskoivuräme Vk Varsinainen isovarpuinen räme VI Keidasräme Ke ahkaräme a uotyypit on kuvattu kirjassa uotyypit (Laine, J. & Vasander, H. 1993). VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 137

18 VMI11 Liite 7.2 (1/1) UOYYIE JA UVEKAGAYYIE IAEIUU urvekangastyyppi uotyyppi 1 htkg LhK, hk VLK, hk 2 Mtkg (I) MK, KgK 3 Mtkg (II) h, h VK, (VL), (VL) 4 tkg (I) K, K, Kg, (sk), (s) 5 tkg (II) V, V, 6 Vatkg I,, Lk (LkKa) 7 Jätkg a, Ke a, Lk urvekangastyyppien ja luonnontilaisten soiden rinnasteisuus. Epävarmoina pidetyt rinnastukset suluissa. Lähde: Laine, J. & Vasander. H uotyypit. 138 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

19 VMI11 Liite 8.1 (1/1) OIDE MEÄKAVAUKELOIUU d.d. oc 1) uotyyppi 2) Koodi ää- Kasvupaikka- Lisä- imilyhenne tyyppi tyyppi rajoitukset 750 LhK A 2 1 impisyys, hk 2 2 rahkaisuus h MK,KgK B 2 3 hk K C VL D 3 1 V 3 3 VK 2 3 upasv., rahk. 880 sk E 2 4 upasv., rahk. 900 K 3 4 upasv., rahk. 930 s, Kg F Vk, G 3 4 upasv., rahk. VI 3 5 ahk. lann. 960 Lk H h I V J 4 3 Lettoisuus il 5 1 Lk 4 5 Ei a 4 6 ojitusta a 3 6 LkKa 4 4 Ke 3 6 VLK 2 1 KoLK 2 1 VL 5 1 1) uokuviolla saadaan ehdottaa ojitustoimenpiteitä vain, jos kasvukauden tehoisan lämpötilan summa (d.d. oc) kasvupaikalla ylittää alaryhmän kasvupaikkatyypin ja lisärajoitusten (suotyypin ja lisärajoitusten) funktiona annetut kynnysarvot. 2) uotyyppien nimet lyhennyksineen on esitetty liitteessä 7.1. VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 139

20 VMI11 Liite 8.2 (1/2) OIDE MEÄKAVAUKELOIUUDE MÄÄIÄMIE; KAA EELÄ-UOMI G=180 H=100 H=150 G=290 H=260 J=130 D=340E=290 F=260G=230 H=210 I=160 E=340 I=50 I=100 F=310 J=10 G=330 H=310 I=320 I=220 J=230 J=70 I=270 > Uudet koodit ( ): A hk, h, LhK B MK, KgK, hk C K D VL, V, VK E sk, K F s, Kg G VK, VI, H Lk, I h J V Ei oj. - il, Lk,,, LkKn, Ke, VLK, KoLK, VL J= VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

21 VMI11 Liite 8.2 (2/2) OHJOI-UOMI A=280 B= C=270 D= E=190 A=150 A=220 B=160 E=300 F=270 B=90 C=90 D=60 C=150 D=125 G=240 H=220 D=300E=250 F=210 G=190 E=70 F=160G=130H=100 H=160 I= J= B=280 C=220 D=190 E=140 F=90 G=70 H=40 I= I=110 J= VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 141

22 VMI11 Liite 9 (1/6) AVAIBIOOOIE KUVAUKE ämä lyhyet kuvaukset on tarkoitettu avuksi lomakkeelle merkittävien biotooppityyppien tunnistamiseen maastossa. Varsinaiset avainbiotooppikriteerit on esitetty julkaisussa Meriluoto, M. ja oininen, Metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt. Metsälehti Kustannus, apio. 1 Lähde tai lähteikkö Lähde on maanpinnan kohta, jossa pohjavesi purkautuu maanpinnalle. Lähde voi olla avolähde, jossa on vapaata vettä ja purkautumiskohta on selvästi näkyvissä, mutta varsinkin soilla esiintyy lähteiköitä, jotka ovat täysin kasvillisuuden peitossa ja joissa vain kasvillisuuden lajikoostumus paljastaa lähteen olemassaolon. ällaisella paikalla ei aina ole selvästi nähtävää lähteen purkautumiskohtaa, vaan vesi tihkuu kasvillisuuden käyttöön useasta kohdasta. Lähteikköjen ravinteisuus vaihtelee mesotrofisesta eutrofiseen. 2 ihkupinta ihkupinnat ovat soiden ja mineraalimaiden vaihettumiskohdassa tai rinteillä sijaitsevia ohutturpeisia pienialaisia laikkuja, joissa vesi tihkuu mineraalimaasta kasvillisuuden käyttöön. Kasvillisuus on vaihtelevaa ja koostuu yleensä lähdeja/tai lettolajeista. 3 uro tai pysyvän juoksu-uoman muodostava noro Kaikkien purojen lisäksi luokkaan kuuluvat sellaiset norot, joissa virtaa vettä suurimman osan vuodesta, tai joissa on pysyvä uoma vedelle. Myös alue, jonka kasvillisuuteen puro selvästi vaikuttaa, tai vähintään uoma reunoineen, kuuluu avainbiotooppiin. 4 ienen lammen (< 1 ha) rantametsikkö Avainbiotooppiin kuuluvat vesipinnaltaan alle 1 ha laajuisten lampien rantametsiköt. Metsikön leveys arvioidaan tilanteen mukaan. antametsikkö voi myös olla puustoinen suo. Lammenrantanevat kuuluvat luokkaan 5. 5 ienen lammen (< 1 ha) rantanevat Luokkaan kuuluvat vesipinnaltaan alle 1 ha laajuisten lampien rantanevat. 6 Muu pienkosteikko Luokkaa voi käyttää sellaisille arvokkaille pienkosteikkobiotoopeille, jotka eivät sovi muihin luokkiin. Esimerkkejä ovat suopohjaiset supat ja isot lammikot tai niiden muodostamat ryhmät. 7 Lehtokorpi (LhK) Huomaa, että esim. saniaiskorpi kuuluu tähän ryhmään. Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. 142 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

23 VMI11 Liite 9 (2/6) 8 Lettokorvet (koivulettokorpi LK, varsinainen lettokorpi VLK) Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. 9 Lettorämeet (rahkainen lettoräme al, varsinainen lettoräme VL) Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. A uohokorpi (hk) Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. B Karut korvet Luokkaan kuuluvat kitu- ja joutomaan karut korvet. eriaatteessa seuraavat korvet, jotka kuuluvat kasvupaikkatyyppiin 4, ovat karuimpia: puolukkakorpi (K), pallosarakorpi (sk), osa kangaskorvista (KgK). Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. V Karut rämeet Luokkaan kuuluvat kitu- ja joutomaan karut rämeet, esim. isovarpuräme (I), tupasvillaräme (), pallosararäme (s) ja korpiräme (K). ahkaiset rämeet (kasvupaikkatyyppi 6) kuuluvat luokkaan rahkaiset suot C. Huomaa myös, että sararämeillä on oma luokka I. Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. C ahkaiset suot, kasvupaikkatyyppi 6 Luokkaan kuuluvat kasvupaikkatyypin 6 suotyypit rahkaräme (a), rahkaneva (), keidasräme (Ke). Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. I arakorvet ja sararämeet Luokkaan kuuluvat kitu- ja joutomaiden varsinaiset sarakorvet (VK) ja ruohoiset sarakorvet (hk) sekä varsinaiset sararämeet (V) ja ruohoiset sararämeet (h). Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. D Letot ja lettoneva Luokkaan kuuluvat varsinainen letto (VL), rimpiletto (il) sekä lettoneva (L). Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. E F evat Luokkaan kuuluvat muut nevat kuin rahkaneva (). Kuvaus kirjassa Laine, J. & Vasander, H uotyypit. Luhdat Luokkaan kuuluvat maan puolella metsätalousmaahan rajoittuvat kitu- ja joutomaan luhdat. Luhdat ovat purojen, jokien, järvien tai merenrannan välittömässä läheisyydessä olevia mesotrofisia tai eutrofisia soita. Luhta on saattanut syntyä myös järven umpeenkasvun tuloksena. Luhdat ovat märkiä ja niiden kenttäkerroksen kasvillisuus on yleensä korkeaa ja tiheää. Luhtaisuus eli liikkuvien pintavesien vaikutus on kasvillisuuden näkyvin piirre, ja rantakasveja VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 143

24 VMI11 Liite 9 (3/6) tavataan yleisesti. ohjakerros on aukkoinen. urve on vähintään kohtalaisesti maatunutta saraturvetta. ohjois-uomen luhdat ovat yleensä paju- ja saraluhtia. Huomaa kuitenkin, että useimmat luhtaiset suot eivät ole luhtia! uuvartisista lajeista tyypillisiä ovat harmaaleppä (Alnus incana), hieskoivu (Betula pubescens), halava (. pentandra), kiiltopaju (. phylicifolia), tunturipaju (. glauca), pohjanpaju (. lapponum), mustuvapaju (. myrsinifolia) sekä keskiboreaalisella vyöhykkeellä tervaleppä (A. glutinosa), suomyrtti (Myrica gale) ja tuhkapaju (. cinerea). Muita luhdille luonteenomaisia kasvilajeja ovat viitakastikka (Calamagrostis canescens), korpikastikka (C. purpurea), luhtakastikka (C. stricta), rentukka (Caltha palustris), vesisara (Carex aquatilis), harmaasara (C. canescens), mätässara (C. cespitosa), liereäsara (C. diandra), viiltosara (C. acuta), jokapaikansara (C. nigra), luhtasara (C. vesicaria), suohorsma (Epilobium palustre), järvikorte (Equisetum fluviatile), suokorte (E. palustre), hoikkavilla (Eriophorum gracile), mesiangervo (Filipendula ulmaria), rantamatara (Galium palustre), luhtamatara (G. uliginosum), jouhivihvilä (Juncus filiformis), terttualpi (Lysimachia thyrsiflora), ranta-alpi (L. vulgaris), luhtakuusio (edicularis palustris), suoputki (eucedanum palustre), ruokohelpi (halaris arundinacea), järviruoko (hragmites australis) ja kurjenjalka (otentilla palustris). Luhdissa tavallisia sammalia ovat kampasammal (Helodium blandowii), viitarahkasammal (phagnum fimbriatum), kurjenrahkasammal (. obtusum), haprarahkasammal (. riparium), okarahkasammal (. squarrosum), lettorahkasammal (. teres), luhtakuirinsammal (Calliergon cordifolium), hetekuirinsammal (C. giganteum), palmusammal (Climacium dendroides) ja kiiltolehväsammal (seudobryum cinclidioides). G Kuivat keskiravinteiset lehdot Kuivat lehdot sijaitsevat yleensä paisteisilla, usein kivisillä rinteillä tai kuivalla kallioalustalla ohuen mineraalimaakerroksen päällä. ohjois-uomessa kuivat lehdot ovat hyvin harvinaisia. uu- ja pensaskerros on yleensä harvahko ja usein mänty- (inus silvestris), rauduskoivu- (Betula pendula), tai haapavaltainen (opulus tremula), mutta kuusta (icea abies), tuomea (runus padus) ja pihlajaakin (orbus aucuparia) esiintyy. ensaskerroksessa on usein vadelmaa (ubus idaeus), ja katajaa (Juniperus communis), Etelä-uomessa myös lehtokuusamaa (Lonicera xylosteum) ja taikinanmarjaa (ibes alpinum), toisinaan pähkinää (Corylus avellana). Kenttäkerroksessa on yleensä kuivissakin paikoissa selviytyviä lehtokasveja ja puolukkaa (Vaccinium vitis-idaea). ohjakerros on melko yhtenäinen, ja lehtolajien ohella sammallajistoon kuuluu monia kangasmetsälajeja, kuten seinäsammal (leurozium schreberi), kerrossammal (Hylocomium splendens) ja harvinaisempana metsäliekosammal (hytidiadelphus triquetrus). H Kuivat runsasravinteiset lehdot ijainti ja puuston luonne ovat yleensä kuten kuivilla keskiravinteisilla lehdoilla, mutta maaperä on ravinteikkaampi ja usein kalkkivaikutteinen. äille lehdoille on luonteenomaista varsin vaateliaiden kasvilajien esiintyminen. Kuivia runsasravinteisia lehtoja on hyvin vähän keski- ja pohjoisboreaalisella alavyöhykkeellä. 144 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

25 VMI11 Liite 9 (4/6) J uoreet keskiravinteiset lehdot uurin osa lajistosta on kangasmetsälajeja. uohot ja heinät ovat vallitsevia, mutta varpujakin voi esiintyä. Vaateliaammat lehtoruohot yleensä puuttuvat, joskin vuokkoja voi esiintyä vuokkovyöhykkeellä. Etelä-uomessa nämä ovat yleensä tavanomaisia OMa-lehtoja tyypillisine lajistoineen. Metsäkurjenpolven ja metsäimarteen (Gymnocarpium dryopteris) runsaus ovat keski- ja pohjoisboreaalisten GOMa- ja GD-lehtojen luonteenomainen piirre. Etelä- uomen tyyppilajit joko puuttuvat ohjois-uomesta tai ovat hyvin harvinaisia. uuston muodostavat kuusi, koivut, haapa, harmaaleppä ja raita (. caprea). äsiä (Daphne mezereum), vadelma ja Etelä-uomessa taikinanmarja ovat yleisiä pensaita. K uoreet runsasravinteiset lehdot uoreet runsasravinteiset lehdot sijaitsevat usein kalliojyrkänteiden tai harjurinteiden juurilla tai moreenimäkien rinteillä, usein vesistöjen rannoilla. Lajisto on huomattavan vaateliasta ja kangasmetsälajeja on vähemmän kuin tuoreissa keskiravinteisissa lehdoissa. ohjakerros on usein aukkoinen ja koostuu lähinnä erilaisista lehtosammalista. Vaateliaat lehtopensaat ovat yleisiä. Eteläisimmässä uomessa jalopuut ovat yleisiä tavanomaisempien muiden lehtipuiden ja kuusen rinnalla. L Kosteat keskiravinteiset lehdot Kosteat keskiravinteidet lehdot sijaitsevat yleensä notkelmissa, usein pienvesien välittömässä läheisyydessä. Kosteiden lehtojen maaperä on kosteampi kuin kuivien tai tuoreiden lehtojen, mutta varsinaista turpeen muodostusta ei (erotukseksi esim. lehtokorvista) ole. Kosteat keskiravinteiset lehdot ovat saniaislehtoja, joiden silmiinpistävin piirre on erilaisten saniaisten runsaus. aniaislehtojen sammalkerros on yleensä monilajinen, mutta harvoin yhtenäinen. ensaskerroksessa on yleisimmin paatsamaa (hamnus frangula), herukoita (ibes-lajit) ja Etelä-uomessa koiranheittä. Kuusi, hieskoivu, tervaleppä ja harmaaleppä ovat tavallisimpia puulajeja. M Kosteat runsasravinteiset lehdot Kosteat runsasravinteiset lehdot ovat suurruoholehtoja, joissa kasvaa vain vähän suuria saniaisia, mutta niiden sijasta runsaasti korkeita ruohoja. uurruoholehdot ovat varsin yleisiä ohjois-uomessa, mutta niitä esiintyy myös Etelä-uomessa. Osa suurruoholehdoista on kulttuurivaikutteisia. Valtalaji on yleensä mesiangervo. ohjakerros on monilajinen, mutta epäyhtenäinen. Kangasmetsäsaareke ojittamattomalla suolla Luokkaan kuuluvat alle 1 ha laajuiset kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla. Kangasmetsäsaareke voi kuulua tähän luokkaan myös, jos suolla on pieni määrä sellaisia ojia, joita ei ole tarkoitettu suon kuivattamiseen ja jotka eivät ole vaikuttaneet suon hydrologiseen tilaan. VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 145

26 VMI11 Liite 9 (5/6) otko otkot ovat ruhjevyöhykkeissä sijaitsevia teräviin, usein jokseenkin pystysuoriin vastakkaisilla puolilla sijaitseviin kallioseinämiin rajautuvia notkelmia. Usein rotkon pohjalla on lehto, suo tai kivikko. Avainbiotoopeiksi merkitään rotkot, joiden molempien seinämien suurin korkeus on vähintään 10 m. otkon pohja, seinämät sekä seinämien päällys reunojen välittömässä läheisyydessä kuuluvat avainbiotooppiin. Kuru Kurut ovat veden uurtamia, kapeita, syviä ja jyrkkärinteisiä solamaisia laaksoja. uurten ja jyrkkärinteisten kurujen seinämien alle kasautuu usein vyörysorakeiloja, joissa on harvaa, mutta ympäristöstään poikkeavaa kasvillisuutta. Kurun pohjalla on joko puro tai sulamisvesiuoma. Yli 10 m syvyiset kurut merkitään avainbiotoopeiksi. Myös kurun pohja kuuluu avainbiotooppiin. Yli 10 m korkea kalliojyrkänne Kalliojyrkänteen muoto, kaltevuus, ilmansuunta ja kivilaji vaikuttavat sen merkitykseen luonnon monimuotoisuudelle. Jyrkänne voi olla joko yksittäinen jokseenkin pystysuora seinämä tai massiivinen porrasmainen rinne, jossa on pienempiä pystysuoria seinämiä. Usein jyrkänteen alaosa on yläosaa kaltevampi. Kaikki kokonaiskorkeudeltaan vähintään 10 m korkeat ja yli 45 o kaltevat jyrkänteet, tai ne porrasmaiset jyrkänteet, joissa on ainakin kolme vähintään 3 m korkeaa, yli 45 o kaltevaa osaa, merkitään avainbiotoopeiksi. Jyrkänteen lisäksi avainbiotooppiin kuuluu myös se alusmetsän alue, johon jyrkänteen varjostus, valuvedet tai rapautumistuotteet vaikuttavat, sekä jyrkänteen välitön päällys. U Kallionlaki tai -rinne Vähintään 10 aarin laajuiset kitu- ja joutomaan kallionlaet ja -rinteet, joiden päällä oleva maakerros on korkeintaan paikoittainen, puusto (yleensä mäntyä) hyvin harvaa ja kasvillisuus sammalien ja jäkälien muodostamaa mosaiikkia. Myös sellaiset ihmisen toiminnan muuttamat kalliot, joilla luonnontilaisina potentiaalisesti olisi tällainen kasvillisuus, kuuluvat tähän luokkaan. unturipaljakoiden kallionlaet tai rinteet eivät yleensä ole lakikohteita tai muuten arvokkaita. Kalkkikallio tai ultraemäksinen kallio ähän luokkaan kuuluvat kalliot, joiden kemialliset ominaisuudet tekevät niistä erityisen kasvupaikan vaateliaalle lajistolle. Ei vähimmäiskokoa. Luokkaan kuuluvat: 1. Kalkkikalliot. Esiintymät ovat yleensä varsin pieniä. Kasvillisuus on erikoista ja monilajista. unnuslajeja ovat esim. viherraunioinen (Asplenium viride), keväthanhikki (otentilla crantzii), rikot (axifraga -lajit), hietaorvokki (Viola rupestris), tunturikiviyrtti (Woodsia alpina) ja kalkkikiertosammal (ortella tortuosa) sekä Etelä-uomessa ahopellava (Linum catharticum), kangasajuruoho (hymus serpyllum), ketokäenminttu (atureja acinos). 2. Ultraemäksiset kalliot. Kasvillisuus on yleensä niukkaa ja hyvin erikoista. unnuslajeja ovat pikkutervakko (Lychnis alpina), serpentiiniraunioinen (Asplenium adulterinum) ja lapinnätä (Minuartia biflora). 146 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

27 VMI11 Liite 9 (6/6) 3. Muut ravinteiset kalliot. Kasvillisuus rehevää ja vaateliasta. W Kallioiden pienmuodostumat Luokkaan kuuluvat esim. kalliopaljastumat, kielekkeet ja pengermät, pahdat ja valuvesiseinämät, solat ja halkeamat, luolat ja onkalot. ienmuodostumat kirjataan vain, jos avainbiotoopin arvo on 1 tai 2. X Kivikko, louhikko, lohkareikko Kivikossa kivien koko on 2 20 cm, louhikossa ja lohkareikossa yli 20 cm. Kiviä on vähintään 30 cm paksu kerros maan pinnalla. Louhikon kivet ovat teräväsärmäisiä, lohkareikon pyöristyneitä. Hienommat lajitteet ovat kulkeutuneet pois. Kenttäkerroksen kasvillisuus on yleensä harvaa, jos sitä on. Kivien pinnalla voi kasvaa kyseiseen kasvualustaan erikoistuneita sammalia ja jäkäliä. Luokkaan kuuluvat avainbiotoopit ovat kitu- ja joutomaita. unturipaljakoiden kivikot, louhikot ja lohkareikot eivät yleensä ole lakikohteita tai muuten arvokkaita. Y Hietikko Luokkaan kuuluvat kitu- ja joutomaiden veden kuljettamilla ja kasaamilla lajittuneilla kivennäismailla sijaitsevat alueet. Aluskasvillisuus muistuttaa yleensä karukkokankaiden kasvillisuutta tai se on aukkoista tai lähes puuttuu. Hiekkarannat eivät kuulu tähän luokkaan. Z Muu harvinainen biotooppi Luokkaan voi sijoittaa niitä harvinaisia biotooppeja, joille ei ole omaa luokkaa. VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 147

28 VMI11 Liite 10 (1/1) AIMIKOIDE UKOLUVU JA MEIKÖ LAAU Liitteissä 10 ja 11 on esitetty kasvatettavien taimien runkoluvut (ks. luku 3.3 kohta Kasvatettavien taimien runkoluku ja luku 3.5 unkoluvut), joiden avulla arvioidaan taimikon täydennys- tai uudelleenperustamistarve sekä tiheyden vaikutus metsikön laatuun. unkolukurajat ovat ohjeellisia ja ne perustuvat VMI9:n maastotyöohjeeseen sekä taimikoiden istutus- ja taimikonhoitotiheyssuosituksiin ja ensiharvennuksen jälkeiseen tavoiterunkolukuun (liite 11). Luonnontaimikot ovat yleensä niin epätasaisia ja ryhmittäisiä, että niillä riittäväksi katsottavat taimimäärät ovat jonkin verran suurempia kuin viljelytaimikoilla. aimikon Kasvu- äydennysvälin taimimäärät, Kasvatettavat puulajit keski- paikka- kpl/ha pituus, m tyyppi aimikot, joita voi vielä täydentää Muu uomi Lappi alar. 1) ylär. alar. 1) ylär. < 0,5 1,2, Mä, Hiko 2) 0,5-1,0 1,2, Mä, Ku, Hiko 2) 1,0-2,0 1,2, Mä, Ku, Hiko 2) < 0,5 1,2, Ku, ako, Hiko 3), Leku, Ha 4) 0,5-2,0 1,2, ako, Hiko 3), Leku, Ha 4) < 0, Mä, Hiko (soilla), Ku (korvet) < 0,5 5, Mä, Hiko (soilla) aimikot, joita ei voi enää täydentää (harkittava uusintaviljelyä) alar. 1) alar. 1) 0,5-2, ,5-2,0 5, ,0-3, ,0-5, > ) Alaraja = Ohjeellinen vajaatuottoisuusraja. 2) Lapissa. 3) Muu uomi. 4) Haapa sallittu tuoreilla (3-tyypin) kankailla vain parhailla kasvupaikoilla. 148 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

29 VMI11 Liite 11 (1/1) AIMIKOIDE AVOIEUKOLUVU Istutustiheys audus- Hies- Lehti- Mänty Kuusi koivu koivu kuusi Haapa vähintään vähintään unkoluku, kpl/ha aimikonhoitotiheys audus- Hies- Lehti- Etelä-uomi Mänty Kuusi koivu koivu kuusi Haapa Valtapituus, m unkoluku, kpl/ha ohjois-uomi Valtapituus, m unkoluku, kpl/ha avoiterunkoluku ensiharvennuksen jälkeen Ylitiheät metsät, joissa Etelä-uomi ohjois-uomi keskiläpimitta alle 13 cm ja Lämpösumma, d.d. valtapituus alle 8-14 m > 800 < 800 Mänty uore kangas Kuivahko kangas Kuiva kangas Kuusi Lehtomainen kangas uore kangas auduskoivu Lehtomainen kangas uore kangas Hieskoivu Lehtomainen kangas uore kangas Lähde: Hyvän metsänhoidon suositukset. apio VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 149

30 VMI11 Liite 13 (1/2) YÄIDE VEOLUOKIAIE IKÄLIÄYKE EELÄ-UOMI O 64 O U V X O U U M O M M M O V U X L M M O 52 K L M O O 50 K K M 48 J M X J L U U V Z K M O O V U Z I L O O X V V I K O O V X I M O O V O V O O U O O X Y O O V Z 43 O O U O O X U U 38 M K K O O O O K O L H I K O G K O M K I K M O G I K O F G J L M O F H K L J O M O L J K F G H K K K M M O O F F G G K K M K 29 E F F I I K L K M O M E G F I J I J K K M O M 27 E F F G H G K I L L 25 D E F F G I H J J H K K M K K O L C D D D E H J K G J I I F K D D F D G H J J I H K K 19 C C D F E H H I H H J I K F K J L K O O O O 17 C D D F F H J I H G H J F J K L K L L M O D F F F H I J G H I L F K L K K L L M M D E G H H I J H K K I H J K K L K K M K M K C C B C C D E G H G I K I K J I G J J L K J K K L L M D D F G I G H I K J G K H K K K K K K M M O 11 C 9 A A B C D E F G G I I I I K I I I H K K H H K C D D F F G I I I I H I I I J K J I H L 7 A A B A B C D E F F H H J I H I I H J K K J F H M 5 A A C C D E D F G H G I G H H I J J J I G J B C D D D D E F G G G G H I J J I K I K 3 A A C C D D D F F F F F F H H J K J K K B C C D D D D E E F F F G I I J J E F G H I I H B C C C D D D D D D D E C MÄY JA LEHIUU KUUI Ikälisäys- koodi Veroluokka Veroluokka K K A B C D E F G H I J K L M O U V X Y Z x K=KIUMAA 150 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos

31 VMI11 Liite 13 (2/2) OHJOI-UOMI ysyvillä rypäillä y-indeksi saadaan vähentämällä rypään y- indeksistä 500. Etelä-uomen kartassa ei ole pysyviä rypäitä. iillä käytetään lähimmän kertakoealarypään ikälisäysvyöhykekoodia x x 130 x x x x x x x x x x x 128 x x 9 x x x x 9 x x x 126 x x x 9 x x 9 x x x 124 x 8 x x x x x x x x x x x x 9 x x x x Z Z X 0 1 Z 1 V X X Z U U V U X Z 0 1 V X 0 0 X Y Z U X V Y 0 V X X U U V X U V V X V Y 1 Z 0 1 Z X 0 U Y Z U U V V V V X V 0 VV X U Z 0 U V V 0 V Y X Y V X Y X X Y Y U Y VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos 151

32 VMI11 Liite 14 (1/1) MEIKÖ YLI-IKÄIYY Metsikkö on yli-ikäisenä vajaatuottoinen, kun se on ikänsä puolesta rappeutumassa. Kun metsikkö on vanhempi kuin oheiset ikärajat, se yleensä merkitään yli-ikäiseksi: ikä yli Lehtipuuvaltaiset metsät 100 vuotta Havupuuvaltaiset metsät liitteen 8.2 lämpösummakäyrän 1200 eteläpuolisella alueella vuotta liitteen 8.2 lämpösummakäyrän 1200 eteläpuolisella alueella, jos todellinen lämpösumma on alle vuotta muu osa Etelä-uomea vuotta Kainuu ja ohjois-ohjanmaa vuotta Lappi vuotta Liitteessä 8.2 lämpösummakäyrät on esitetty meren pintaan redusoituina. odellinen lämpösumma saadaan, kun liitteestä interpoloiden saadusta arvosta vähennetään paikan korkeus metreinä. oikkeuksia: veroluokan 4 metsiköissä ei ole vuosina ilmaistua yli-ikäisyyttä, vaan yksinomaan metsikön rappeutuneisuus määrää yli-ikäisyyden. Etelä-uomen veroluokan 3 metsiköissä, jotka eivät 140 tai 150 vuoden iässä vielä osoita rappeutumisen merkkejä, yli-ikäisyysraja on 20 vuotta yleistä rajaa korkeampi (160 tai 170 vuotta). metsikkö on yli-ikäinen, kun maaperän ja siemen- tai suojuspuuston puulajikoostumuksen perusteella on metsänhoidollisesti suositeltavaa pyrkiä uudistusalan luontaiseen uudistamiseen, mutta puuston korkea ikä on este luontaisen taimikon synnylle. 152 VMI11 Maastotyöohje 2009/Koko uomi/2. painos