UUDEN KAUPUNGIN PERUSTAMISSELVITYS TALOUSTYÖRYHMÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "UUDEN KAUPUNGIN PERUSTAMISSELVITYS TALOUSTYÖRYHMÄ"

Transkriptio

1 UUDEN KAUPUNGIN PERUSTAMISSELVITYS TALOUSTYÖRYHMÄ LOPPURAPORTTI

2 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä Taloustyöryhmän kokoonpano: Alajoki Elina, Vammala (vpj.) Hietala Riitta, Äetsä Mölsä Oili, Punkalaidun (siht.) Sirviö Esa, Mouhijärvi (pj.) Kokoukset Työryhmä kokoontui kaiken kaikkiaan viisi (5) kertaa. Näiden kokousten lisäksi työryhmä järjesti infotilaisuuden kaikkien muiden työryhmien talousvastaaville. Viimeisessä yhteisessä kokouksessa oli asiantuntijaksi kutsuttu SaTu Oy:n toimitusjohtaja Tapani Latikka. Työryhmän työskentely Perustietojen kerääminen Työryhmä sai tehtäväkseen alkuun kerätä perustiedot kuntien taloudesta tilinpäätösten 2006 sekä talousarvioiden 2007 pohjalta. Näistä tiedoista tehtiin yhteenvedot, jotka on esitelty ohjausryhmälle elokuun lopulla olleessa ohjausryhmän kokouksessa. Myöhemmin työryhmä tarkasteli kuntien talousarvio 2008 laadintaohjeita sekä niiden mukaisesti tehtyjä ensimmäisiä talousarvioehdotuksia. Myös näistä tehtiin yhteenveto. Edelleen työryhmä on kerännyt kuntien alustavat investointiohjelmat ja tehnyt niistä yhteenvedon. Työryhmälle on toimitettu muiden työryhmien talousvastaavien toimesta ryhmiensä talousluvut. Näissä taloutta on tarkasteltu eri ryhmiin kuuluvien kokonaisuuksien pohjalta kuntien tilipäätösten 2006 sekä talousarvion 2007 ja talousarvion 2008 mukaisilla luvuilla. Taloustyöryhmä on huomannut, että ilmoitetuissa luvuissa on eri työryhmien välillä päällekkäisyyksiä ja toisaalta joitain olennaisia kustannuseriä vaikuttaa puuttuvan ilmoitetuista luvuista kokonaan. Kokonaisuuden hallinta on tämän tyyppisessä tietojen keräämisessä osoittautunut todella haastavaksi ja osin mahdottomaksi tehtäväksi. Taloustyöryhmä pitääkin tämän työskentelyvaiheen suurimpana arvona sitä, että kaikki työryhmät ovat joutuneet paneutumaan työskentelyssään myös talouden realiteetteihin. Talouden näkökulmaa uuden kaupungin perustamisessa tulee tarkastella jatkossa keskitetymmin. Tehtäväaluetarkastelu Tehtäväaluetarkastelun työryhmä teki ohjausryhmän luonnoksen pohjalta niin sanotulla kalanruototekniikalla. Työryhmä totesi, että sen tehtäväalueella on paljon yhteisiä tekijöitä muiden työryhmien kanssa ja erityisesti 2

3 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä hallintotyöryhmän osalta rajapintoja oli useita. Työryhmä päätyi seuraavaan tehtäväaluesisältöön talouden ja suunnittelun osalta. Tehtäväalueiksi päätettiin kolme eri kokonaisuutta kalanruototekniikalla kuvattuna. Ne ovat taloushallintopalvelut, strateginen taloussuunnittelu sekä hankinta ja logistiikka. Sastamala Taloushallintopalvelut Strateginen taloussuunnittelu (ml. SaTu Oy) TALOUS JA SUUNNITTELU Hankinta- ja logistiikka -kaupunginhallitus Kokonaisuudet koostuvat seuraavalla tavalla: Taloushallintopalvelut - kirjanpitotoiminnot - palkanlaskentapalvelut - tilinpäätös - rahoitus Strateginen taloussuunnittelu - taloussuunnittelu - palvelustrategia - kustannuslaskenta - omistajapolitiikka - sijoitustoiminta Hankinta ja logistiikka - hankinnat ja ohjeistus - materian kuljetus 3

4 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä - ihmisten kuljetus Tehtäväaluetarkastelussa korostettiin prosessimaista ajattelua sekä koko kaupungin organisaatiota tästä näkökulmasta. Talous- ja suunnittelupalvelujen todettiin olevan tukiprosesseja, jotka toimivat keskitetysti siten, että ne tuotetaan kaikille ydinprosesseille tavalla, joka mahdollistaa parhaan osaamisen jakamisen koko organisaation käyttöön. Esimerkiksi hankintojen keskittäminen nähtiin erityisen tarpeellisena tehokkuuden ja taloudellisuuden lisäämiseksi. Tehtäväaluetarkastelussa työryhmälle ei noussut varteenotettavia vaihtoehtoisia malleja, vaikka niistä keskusteltiin. Sen sijaan rajapintojen määrittelemiseen toisten työryhmien ja erityisesti hallintotyöryhmän kanssa kiinnitettiin erityistä huomioita. Lisäksi työryhmä paneutui perinteisen kaupunkiorganisaation ulkopuolisten tahojen, lähinnä SaTu Oy:n, kanssa oleviin ja mahdollisesti tuleviin yhteisiin rajapintoihin. Konsernirakenne Työryhmä lisäksi tarkasteli kuntien nykyistä konsernirakennetta ja hahmotteli sitä miltä konserni näyttäisi uuden kaupungin näkökulmasta. Ryhmä päätyi seuraavassa kuvassa esitettyyn mahdolliseen uuden kaupungin konsernirakenteeseen, joskin siinä on vielä avoimia ja ratkaisemattomia kysymyksiä, joten rakenne tarkentuu vasta vuoden 2008 aikana. Sastamalan kaupunki TYTÄRYHTEISÖT / Ulkoinen juridinen konserni Sisäinen konserni Konserniin kuulumattomat kaupungin palveluita tuottavat yhteisöt Sastamalan vuokra-asunnot Oy BUDJETTI- RAHOITTEISET Asunto-osakeyhtiöt xx kpl Ydinprosessit / Kiinteistöosakeyhtiöt xx kpl tilaajat Vammalan Lämpö Oy Tukiprosessit / tuottajat Sastamalan Yrityspalvelu Oy Sastamalan Tukipalvelu Oy Sastamalan perusturvakuntayhtymä Vammalan seudun ammatillisen koulutuksen ky KOHDE- RAHOITTEISET Talousarvioon sidotut: -Taseyksiköt /sisäisen palvelun nettoyksiköt: Tila- ja ateriapalvelut Talousarviosta erillään olevat: -Kunnallinen liikelaitos: Sastamalan vesihuoltoliikelaitos KUNTAYHTYMÄT -Pirkanmaan liitto -Pirkanmaan sairaanhoitopiiri -Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä? OSAKKUUSYHTEISÖT -Asunto Oy:t -Kiinteistö Oy.t -Hämeenkyrön Vesi Oy -Loimi-Hämeen Jätehuolto Oy -Pirkanmaan Jätehuolto Oy Kuntien päätökset seuraavista: -Vammalan ja Äetsän kiinteistöhallinnon ky puretaan 4

5 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä Konsernirakenteeseen liittyen työryhmä päätti esittää, että vuoden 2008 aikana tehdään selvitys vuokra-asuntotarpeesta ja sen jälkeen pohditaan vuokra-asuntojen sijoittaminen kaupunkiorganisaatioon. Perusvaihtoehtoina on asuntokannan säilyttäminen kokonaisuudessaan kaupungin omassa organisaatiossa tai koko asuntokannan yhtiöittäminen taikka näiden välimuoto. Henkilöstö ja eläköityminen Työryhmä selvitti kuntien nykytilanteen mukaisia henkilöstövoimavaroja, jotka on tällä hetkellä kohdistettu talouden ja suunnittelun kokonaisuuteen. Mouhijärven kunta ja Vammalan kaupunki hankkivat tällä hetkellä talous- ja tietohallintopalvelut kokonaisuudessaan SaTu Oy:ltä, joten varsinaista taloushallintohenkilöstä näillä kunnilla ei ole. Taloushallinnon tehtäviä kuitenkin tehdään molemmissa kunnissa jossain määrin esimerkiksi vesilaskutuksen muodossa. Edelleen niin Mouhijärvellä kuin Vammalassakin on henkilöitä, jotka tekevät taloushallinnon tehtäviä jossain muodossa, mutta ne eivät ole kyseisten henkilöiden päätehtäviä. Punkalaitumella henkilöitä, jotka toimivat taloushallinnon tehtävissä yli 50 % työajasta on 5 ja Äetsässä samalla tavalla laskettuna on 5 henkilöä. Työryhmä pyrki selvittämään mikä on taloushallinnon työtehtäviä tekevien työntekijöiden yhteismäärä, mutta yksiselitteistä vastausta siihen ei vielä löydetty. SaTu Oy:n toimitusjohtajan kanssa käydyssä neuvottelussa toimitusjohtaja Latikka esitti arvion siitä mikä olisi henkilöstön lisäystarve SaTu Oy:ssä mikäli uusi kaupunki perustettaisiin ja kaupunki ostaisi palvelut edelleen SaTu Oy:ltä. Toimitusjohtaja Latikan arvion mukaan henkilöstön lisäystarve olisi kaksi (2) työntekijää taloushallintoon ja kaksi (2) työntekijää henkilöstöhallintoon. Tässä yhteydessä keskusteltiin myös SaTu Oy:ssä olevien määräaikaisten työntekijöiden työsuhteiden jatkamisesta. Työryhmän kantana oli, että SaTu Oy:n ei tulisi tässä vaiheessa jatkaa määräaikaisia työsuhteita kuin enintään vuoden 2008 loppuun saakka, koska myös SaTu Oy:n tulee noudattaa kunnissa hyväksyttyä linjaa. SaTu Oy:n toimitusjohtajan mukaan yrityksen toiminta olisi tarkoituksenmukaista säilyttää yhtenäisissä tiloissa, jolloin tämän hetkiset tilat eivät riitä, mikäli lisätyövoiman tarve toteutuu ennakoidulla tavalla. Luontevin ja helpoin ratkaisu tähän olisi se, että yrityksen nykyisten tilojen alakerrasta olisi mahdollisuus saada lisätilaa. Taloushallinnon palvelualueen tämänhetkisistä työntekijöistä on jäämässä eläkkeelle vuosina kaksi työntekijää siten, että palkanlaskija eläköityy vuonna 2008 ja yksi kanslisti vuonna Nämä molemmat henkilöt ovat tällä hetkellä osa-aikaisissa työsuhteissa. Muissa kunnissa ei eläköitymistä tällä sektorilla tapahdu. 5

6 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä Mahdolliset säästöt Työryhmä totesi SaTu Oy:n toimitusjohtaja Latikan kanssa käytyjen neuvottelun yhteydessä, että säästöjä voidaan saavuttaa jonkin verran ohjelmistojen ylläpitomaksuista, päivitysten tekemisestä sekä ohjelmistojen laajentamiskustannuksista. Työryhmä päätti esittää näiden arvioiduksi säästövaikutukseksi euroa vuositasolla. Lisäksi laskennallisia säästöjä tulee kahden henkilön eläkkeelle jäämisen seurauksena, joiden kustannusvaikutus on arvioitu olevan noin euroa vuodessa henkilöä kohden. Molemmat eläkkeelle jäävät ovat tällä hetkellä osa-aikaisissa työsuhteissa. Alla olevassa taulukossa on arvioitu säästövaikutukset nykyhetkeen verrattuna vuosille Taulukossa olevat säästöt eivät siis kumuloidu yhteen, vaan kutakin vuotta on tarkasteltu tämän hetken tilanteeseen. Säästöt SaTu Oy Eläköityminen Muut Yhteensä Jatkotoimenpiteet Jatkossa kaupunkiorganisaation sisälle tulee muodostaa mahdollisemman nopeasti kuntien päätöksenteon jälkeen taloustiimi, joka alkaa valmistelemaan tukiprosessin luonteen mukaisesti kaikkea sitä asiantuntijatietoa, jota tarvitaan uuden kaupungin taloutta suunniteltaessa. Tässä yhteydessä tulee nimetä sekä taloustiimin vetäjä että sen jäsenet, jotka ottavat vastuulleen eri ydinprosessien talousasiat. Tiimin tulee toimia eheänä kokonaisuutena siten, että taloudenhallinta koko kaupungin tasolla toimii sillä tavalla, ettei synny liian suuria odotuksia, joihin ei talouden näkökulmasta pystytä vastaamaan. Edelleen tiimin tulisi pohtia erityisen tarkkaan rajapinnat SaTu Oy:n kanssa, jotta toiminta saadaan joustavaksi heti alkuun lähdettäessä. Taloustiimi voi toimia myös ryhmänä, joka ottaa keskitetysti vastuun siitä, että nyt eri työryhmien hajanaisista kustannusselvityksistä ja niiden mahdollisesta muuttumisesta uuden kaupungin myötä saadaan yksiselitteinen informaatio madollisimman nopeasti. Nämä tiedot tulisi olla hyvissä ajoin keväällä valmiina, jolloin alkaa uuden kaupungin ensimmäinen budjettiprosessi. Uuden kaupungin talousarvion laadintaa varten osasto- ja kustannuspaikkakarttojen sekä tilikartan laatiminen tulee aloittaa heti vuodenvaihteen jälkeen. SaTu Oy:n kautta hankittujen ohjelmistopalvelujen kilpailuttaminen sekä mahdollisten uusien ohjelmistojen hankintaa tulee selvittää nopealla aikataululla siten, että kuntien päätösten jälkeen kilpailutus voidaan suorittaa 6

7 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä pikaisesti. Tässä yhteydessä tulee selvittää millaiset ohjelmat tukisivat parhaalla mahdollisella tavalla prosessiorganisaation toimintaa. Puheenjohtaja kiittää työryhmän jäseniä erittäin aktiivisesta, innokkaasta ja tarkasta työryhmätyöskentelystä sekä eteenpäin suuntautuneesta positiivisesta ajattelusta. Esa Sirviö taloustyöryhmän pj. Liitteet Liite 1: Kuvaus kuntien nykyisestä tehtäväsisällöstä talouden ja suunnittelun osalta Liite 2: Yhteenveto kuntien antamista ohjeista vuoden 2008 talousarvioiden laatimiseen. Liite 3: laadittu yhteenveto kuntien tuloslaskelmista tiedoissa olevien lukujen perusteella Liite 4: Yhteenveto kuntien investointiohjelmista. 7

8 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä Liite 1: Kuvaus kuntien nykyisestä tehtäväsisällöstä talouden ja suunnittelun osalta. Mouhijärvi Punkalaidun Vammala Äetsä Taloussuunnittelu budjetointi, tavoitteet ennakointi kustannuslaskenta Kirjanpitotoiminnot kirjanpito (Satu) ostolaskujen käsittely (Rondo), ostoreskontra (Satu) laskutus, myyntiresk. (Satu) ja perintä (Intrum) maksuliikenne (Satu) tilinpäätös tilastot ja tilitykset Palkanlaskenta (Satu) Raportointi ja seuranta Osavuosi- ja vuosiseuranta Talous- ja toimintatilasto Rahoitus maksuvalmiuden seuranta rahoitus Taloussuunnittelu - talousarvio - kustannuslaskenta Taloushallinto - kirjanpito - palkanlaskenta - ostoreskontra - laskutus, myyntireskontra ja perintä - maksuliikenne - tilinpäätös - tilastot ja tilitykset Raportointi ja seuranta - osavuosikatsaukset - toteumien seuranta - talous- ja toimintatilasto Rahoitus ja sijoitus - maksuvalmiuden seuranta - rahoitus -sijoitukset Kustannuspaikat: Strategiatyö Taloussuunnittelu budjetointi, tavoitteet ennakointi kustannuslaskenta (osa) Kirjanpitotoiminnot kirjanpito ostolaskujen käsittely laskutus- ja myyntireskontra ja perintä maksuliikenne Tilinpäätös tilastot ja tilitykset osa SaTu Oy:ltä ostettavia palveluita palkanlaskenta hehassa Raportointi ja seuranta Osavuosi- ja vuosiseuranta Talous- ja toimintatilasto Rahoitus ja sijoitus -maksuvalmiuden seuranta -rahoitus -sijoitukset Kustannuspaikat: Taloussuunnittelu * budjetointi, tavoitteet * ennakointi * kustannuslaskenta (osa) Kirjanpitotoiminnot * kirjanpito * ostoreskontra * myyntireskontra * perintä * maksuliikenne * tilinpäätös * tilastot ja tilitykset Palkanlaskenta Raportointi ja seuranta * osavuosi- ja vuosiseuranta * talous- ja toimintatilasto Rahoitus * maksuvalmius * rahoitus 8

9 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä Liite 2: Yhteenveto kuntien antamista ohjeista vuoden 2008 talousarvioiden laatimiseen. 9

10 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä Liite 3: laadittu yhteenveto kuntien tuloslaskelmista tiedoissa olevien lukujen perusteella. SASTAMALA TULOSLASKELMA ensimmäinen kooste KUNTIEN TULOSLASKELMAT KUNNAT YHT KUNNAT YHT KUNNAT YHT KUNNAT YHT TYÖRYHMILTÄ SASTAMALA TP2006 TA2007 muut TA2007 TA2008 TA2008 TA2009 tilanne Toimintatuotot Yhdistymisavustus Toimintatuotot yht Valmistus omaan käyttöön lis Yhdistymisavustuksen käyttö, lisäys V Toimintakulut N Toimintakate Verotulot k Valtionosuudet k Rahoitustuotot ja -kulut Vuosikate Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Satunnaiset tuotot ja kulut Tilikauden tulos Poistoeron lisäys/vähennys Varausten lisäys/vähennys Rahastojen lisäys/vähennys Tilikauden ylijäämä + /alijäämä Listan kohteet pl. veden laina Nettomenot + 5,1 % kasvu 4,3 % kasvu 4,3 % Peruspalveluohjelmasta muutokset Nettomenojen kasvu Verotulojen ja valtionosuuksien kasvu yhteensä 5,1 % /vuosi 4,3 % /vuosi 10

11 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä Liite 4: Yhteenveto kuntien investointiohjelmista SASTAMALA INVESTOINTISUUNNITELMA Yhteensä Yhteensä Maanhankinta, kaavoitus, irtaimisto Mouhijärvi Punkalaidun 0 0 Vammala Äetsä Talonrakennus Mouhijärvi Punkalaidun Vammala Äetsä Julkinen käyttöomaisuus Mouhijärvi Punkalaidun Vammala Äetsä Vesihuolto Mouhijärvi Punkalaidun Vammala Äetsä Menot Tulot Netto

12 Uuden kaupungin perustamisselvitys Taloustyöryhmä Liite 4: Yhteenveto kuntien investointiohjelmista YKSITTÄISET HANKKEET YLI Mouhijärvi Päiväkoti Uotsola Päiväkoti Häijää Vanhusten palvelukeskus Punkalaidun Vesihuollon siirtoviemäri Vammala Pohjavesihanke Jätevedenpuhd. saneeraus Hopun kuntoutusyksikkö 1960 Hopun vanhainkoti, peruskorj. 800 Uimahalli Vinkin vapaa-aikakeskus, laaj. 590 Stormin opetuskeskus Karkun koulu, laaj. ja peruskorj Marttila I, peruskorj. 610 Marttila II, peruskorj. 590 Äetsä Terveydenhuoltotilat Palveluasunnot 930 Jätevesikäsittely

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset

Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset Palvelualuekohtaiset alustavat kehykset 2019-2023 29.5.2018 1 Järvenpään kaupunki ja Järvenpään Vesi yhteensä, tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018 Kehys 2019 2020 2021 2022 2023 Tuloslaskelma TP 2017 TPE 2018

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49

Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT :54:49 Sastamalan kaupunki Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 4130 TILAPALVELUT 12.2.2016 13:54:49 TULOSLASKELMA 6kk Myyntituotot 470 653 436 700 196 532 417 417 417 417 417-4,4 Maksutuotot

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,05 94, , , , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.045,81 54,5-1.286,61 240,80-1.055,48-2.342-2.101-1.920 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.880,87 108,3-5.240,33-3.640,54-5.792,97-11.033-14.674-14.260

Lisätiedot

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys Rahan yksikkö: tuhatta euroa 1 000 TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys 2018 2019 2020 2021 2022 TOIMINTATUOTOT 72 115 84 291 80 261 63 621 63 535 63 453 63

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 Lehdistöinfo 1.4.2011 Elina Alajoki VUOSI 2010 Uuden organisaation ja toimintamallin vakiintuminen Käytäntöjen yhtenäistäminen Toimintaprosessien määrittely Palveluverkkomuutosten

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -16.363-12.018,66 73,5-13.391,54 1.372,88-3.933,38-17.325-15.952-15.610 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.060-1.318,92 43,1-1.487,56 168,64-738,33-2.226-2.057-2.660 4300 Palvelujen ostot -12.460-9.774,01 78,4-11.261,05 1.487,04-3.084,21-14.345-12.858-12.000

Lisätiedot

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13 Sasmalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos 22.11. 10:45:13 TULOSLASKELMA 4/ Myyntituotot 2 379 345 Maksutuotot 2 518 100 664 515 2 528 2 528 2 528 2

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimaaliskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 25.4.2016 Tuloslaskelma *TP 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

22.2.2013. Konsernihallinto / Talouden ohjaus

22.2.2013. Konsernihallinto / Talouden ohjaus 22.2.2013 Konsernihallinto / Talouden ohjaus JYVÄSKYLÄN KAUPUNKIKONSERNI TA 2013 Tytäryhtiöt 18 kpl Total Kiinteistöpalvelut Oy Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy 87 % EducationFacilitiesOy Jyväskylän Paviljonkisäätiö

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammikesäkuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 Talousjohtaja Anne Arvola 8.8.2016 *TP ENNUSTE 2016 ULKOISET ERÄT TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015 TA2016 ENNUSTE 2016 Toimintatuotot

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -1.920-1.920-1.045,81-874,19 4300 Palvelujen ostot -8.200-8.200-8.880,87 680,87 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -370-370

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 4.8.2014/JP TALOUSARVION 2014 TOTEUTUMINEN AJALTA Tilikauden 1-5/2013 jaksotettu tulos on 3.367 euroa positiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten jälkeen

Lisätiedot

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne Talousjaosto 21.11.2018 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.2018 Valmistelutilanne Talousarvion valmistelu on edennyt suunnitelman mukaisesti Lähtökohtana

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,87 58, ,13 884, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.286,61 42,2-1.338,83 52,22-658,83-1.998-1.945-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-5.180,88 67,4-5.731,55 550,67-4.047,46-9.779-9.228-6.000

Lisätiedot

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016

Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 Kaupunginhallitus 31.10.2016 Liite 1 388 Talouden seuranta 9/ 2016 ja hankintojen seuranta 9/ 2016 KH 31.10.2016 Tulosennuste 9/ 2016 MIKKELIN KAUPUNKI, Laskennallinen ennuste ja johdon ennuste 1-9/ 2016,

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, ,

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ ,04 44, ,72-673, , 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-1.997,66-1.998-1.998-2.100 4300 Palvelujen ostot -7.690-4.971,72 64,7-4.032,56-939,16-5.746,45-9.779-10.718-6.000 4500 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI 31.8.2016 Kumulatiivinen toteuma 66,67 % TULOSLASKELMA TA 2016 Toteuma 31.8.2016 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 047 172 734 796 70,2

Lisätiedot

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS

14187 PORIN PALVELULIIKELAITOS 1) Tuloslaskelma * MKS = muutettu käyttösuunnitelma ** TA = alkuperäinen talousarvio Kum. MKS* Ennuste Tot. Jäljellä Tot.-% Kum. Tot.-% Muutos Muutos 1 1/219 219 219 Erotus 1/219 MKS 219* MKS 219* 1/218

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Kankaanpään kaupunki Talousarvion toteutumisvertailu syyskuu 2015 1 (22) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2015 29.10.2015/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma,

Lisätiedot

Yhteenveto vuosien talousarviosta

Yhteenveto vuosien talousarviosta Yhteenveto vuosien 219- talousarviosta Kaupunginhallitus 29.11.218 talous- ja hallintojohtaja Antti Peltola 7.9.218 Talousarvioesityksen pääkohdat Varaudutaan Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän palvelutuotannon

Lisätiedot

TA 2013 Valtuusto

TA 2013 Valtuusto TA 2013 Valtuusto 12.11.2012 26.11.2012 www.kangasala.fi 1 26.11.2012 www.kangasala.fi 2 TALOUSARVIO 2013 Muutos % ml. vesilaitos TA 2013 TA 2012/ milj. TA 2013 Kokonaismenot 220,3 5,7 ulkoiset Toimintakulut

Lisätiedot

LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018

LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018 LIITE VUODEN 2018 TALOUSARVION MUUTTAMINEN, KOONTI 10/2018 Pykälässä selostettujen talousarviomuutosten yhteenveto on esitetty tämän liitteen alussa. Yhteenvedon jälkeen pykälässä selostetut muutokset

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos Keskusvaalilautakunta TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 20 600 21 000 21 400 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-20 600-21 000-21 400 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400 0 0 0 VUOSIKATE 7

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI 31.5.2017 SIIKAJOEN KUNTA Kumulatiivinen toteuma 41,67 % TULOSLASKELMA TA 2017 + muutokset Toteuma 31.5.2017 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot

Lisätiedot

Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä

Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä Talouden ohjaus johtokuntien tehtävänä Johtokuntakoulutus 20.2.2013 Tampere talo 1 Talous ja liiketoimintaryhmä Sisältö Talouden ohjauksen elementit Talouden toiminnot ja toimijat Tampereen kaupungissa

Lisätiedot

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011

Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 Käyttötalousosa TP 2010 TA 2011 TA muutokset 2011 TA yhteensä 2011 TA 2012 TS 2013 TS 2014 TS 2015 Toimielin Liikuntalautakunta Määrärahat Käyttötalousosa Toimintatuotot 0 2 289 519 0 2 289 519 3 717 708

Lisätiedot

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014

TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 1 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2014 Kaupunginhallitus 22.9.2014 Kaupunginvaltuusto 29.9.2014 2 KÄYTTÖTALOUS JA TULOSLASKELMA HALLINTOPALVELUKESKUS Vastuualue Tulosta parantavat (-) ja tulosta heikentävät (+) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 21.8.2017 TALOUSARVION 2018 SEKÄ VUOSIEN 2019 2020 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 20.8.2018 TALOUSARVION 2019 SEKÄ VUOSIEN 2019 2021 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU

Lisätiedot

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016 SIIKAJOEN KUNTA Kunnanhallitus 24.8.2015 TALOUSARVION 2016 SEKÄ VUOSIEN 2017 2018 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELU- JA KÄSITTELYAIKATAULU Yleistä Palkat Kunnanhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset SJK/387/02.02.00/2015 Kh 13.3.2017, 99 Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset Kuntalain 110 :ssä todetaan, että kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä

Lisätiedot

Eksote yhteensä 1000 EUR

Eksote yhteensä 1000 EUR EKSOTE Eksote yhteensä TP2018 Muutos, TP2017 2018 vs. 2017 Myyntituotot jäsenkunnilta 459 276 440 247 19 029 4,3 % 440 215 0,0 % Muut myyntituotot 14 961 14 813 148 1,0 % 13 765 7,6 % Myyntituotot yhteensä

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-3.050,00 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-1.522,10-11.247,90 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSSUUNNITELMA 2014-2017 Tulosennuste 7 / 2014 TULOSLASKELMA, kaikki yhteensä TP12 TP13 TA14 TPE14 Ero TPE / TA TOIMINTATUOTOT 51 110 54 938 394 54 714 021 54 262 557-451 464 Myyntituotot

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI

TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI TALOUSARVION 2015 SEURANTARAPORTTI 30.4.2015 Kumulatiivinen toteuma 33,33 % TULOSLASKELMA TA 2015 Toteuma 30.4.2015 Tot-% Tilinpäätösennuste Ulkoinen TOIMINTATUOTOT Myyntituotot 1 311 095 311 090 23,7

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama muutos Heinäveden kunta Sivu 1 00001000 TARKASTUSLAUTAKUNTA (02) 4001 Henkilöstökulut -3.050-3.050-1.338,83-1.711,17 4300 Palvelujen ostot -12.770-12.770-8.144,47-4.625,53 4500 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -280-280

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 17.4.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.3.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot aikavälillä

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta Kaupungin tiedotustilaisuus 23.2.2017 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seija Kuikka Kaupunginjohtaja Timo Halonen Talousjohtaja Heikki Siira

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu maaliskuu 2018 27.4.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma maaliskuun lopussa,

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TOT 2008 Käyttömuutos

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TOT 2008 Käyttömuutos Loimaa Sivu 1 KESKUSVAALILAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 35 540 18 790 TOIMINTAKULUT -27 922-12 171-19 400-19 400-356,61 1,8 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ 7 618 6 620-19 400 0-19 400-356,61 1,8 VUOSIKATE 7 618 6 620-19

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys

HELSINGIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUT -KUNTAYHTYMÄ Talousarvion 2012 muutosesitys HSY Yhteensä x 1 000 euroa (ilman sisäisiä eriä) Tukip.aih. Muut TOIMINTATULOT 310 476 321 895 0 0 321 895 Myyntituotot 302 555 314 286 7 1 004 315 297 Kuntaosuudet 3 571 3 370 0 0 3 370 Muut tuotot 4

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012

TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 TALOUSKATSAUS MARRASKUU 2012 Rahatoimisto 21.12.2012 Katsaus on laadittu 30.11.2012 tilanteesta. Katsaukseen sisältyvä ennuste poikkeaa elokuun osavuosikatsauksessa esitetystä ennusteesta toimintatulojen

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53

TOIMINTAKATE , , ,19 4,53 Hailuodon kunta Tuloslaskelma, vertailu ed.vuoteen (toimitettu) 18.4.2017 21:26:41 INTIME/ULKOINEN TILIVUOSI 012017-122017 KAUSI 032017 LASKENNALLINEN 18/04/17 Vuoden alusta Vuoden alusta Muutos % 2016

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.8.2017 Talous- ja hallinto-osasto 26.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.8.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TALOUSARVION SEURANTA

TALOUSARVION SEURANTA TALOUSARVION SEURANTA 31.8.2018 Tuloslaskelma 1.1. -31.8.2018 Tuloslaskelma ulkoinen TP 2017 1-8/2017 TA 2018 1-8/2018 TA-tot Ylitys/alitus Limingan kunta liikelaitoksin Varsinainen toiminta Toimintatuotot

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus 1 Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018 Kaupunginhallitus 1.4.2019 2 Merkittävimmät huomiot toteumasta Tilikauden 2018 alijäämä oli 13,3 miljoonaa euroa. Talouden tulos heikkeni 17,2 miljoonaa euroa. Talousarviota

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit 2020-2022 Kaupunginvaltuusto 21.5.2019 2 3 4 5 6 ? 8 10 11 Kajaani 1 000 S Yhteenveto TILIVUOSI 2017 2018 2019** 2020** 2021** 2022** Verolaji Kunnallisvero

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 10.2.2014 Tammi marraskuu Kh. 17.2.2014 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015

RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 RAAHEN KAUPUNKI TALOUSKATSAUS 30.4.2015 Kaupunginhallitus 18.5.2015 Kaupunginvaltuusto 25.5.2015 Asukasluvun ja työttömyysasteen kehitys vv. 2013 2015 As.luku 25 800 Raahen asukasluku kuukausittain vv.

Lisätiedot

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko

TP Ennuste Tähän tarvittaessa otsikko TP Ennuste 2016 Tähän tarvittaessa otsikko vt talousjohtaja Jerry Retva 13.2.2017 Tuloslaskelma *TP ENNUSTE 2016 (vain todelliset kustannukset) ULKOISET ERÄT TOT 2011 TOT 2012 TOT 2013 TOT 2014 TOT 2015

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-30.6.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.6.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1-30.6.2017

Lisätiedot

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx

6/26/2017. Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA Investoinnit (1 000 euroa) TA xxx 6/26/2017 xxx Tuloslaskelma (1 000 euroa) TA 2018 Myyntitulot 0 Maksutulot 0 Tuet ja avustukset 0 Vuokratulot 0 Muut toimintatulot 0 Toimintatulot yhteensä 0 Valmistus omaan käyttöön 0 Toimintamenot Henkilöstömenot

Lisätiedot

Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä

Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä Strategiset tukipalvelut Taloustyöryhmä Strategiset tukipalvelut Talousryhmä Aaro Honkola, puheenjohtaja Jari Iso-Koivisto, sihteeri Miia Kiviluoto Seija Ylitalo Kari Suoverinaho Tiina Lehtinen Maija Kallio

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate LIITE: Vuoden 2017 talousarvion muuttaminen Henkilöstön sivukulujen tarkennus: Konsernipalvelut Toimintatuotot 27 593 27 593 Toimintakulut 30 477-92 30 385 Toimintakate -2 884 92-2 792 Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2016 25.10.2016/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa, vertailutietona

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ VIHTI KASVUSSA Suomen talous jatkoi vuonna 2016 alkanutta kasvu-uraa -> bruttokansantuote +3,1 % Talouskasvu heijastui myös verotilityksiin ja mahdollisti talousarviota paremman

Lisätiedot

Vuosivauhti viikoittain

Vuosivauhti viikoittain 1 3.6.215 Väestö Kesäkuun lopussa Pielisen Karjalan väkiluku oli 22.415, josta Lieksassa 12.9, Nurmeksessa 8.45 ja Valtimolla 2.361 asukasta. Juuan väkimäärä oli 5.117. Pielisen Karjalan väestökehitys

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015

Siilinjärven kunta. Muutostalousarvio 2015 Siilinjärven kunta Muutostalousarvio 2015 Tuloslaskelma (ulkoinen, 1000 euroa) Muuto Muuto Muutos s s Muutos % TP 2013 TA 2014 TA 2015 TA 2015 euroa % MB-15/Ta-14 TOIMINTATULOT 19 489 18 856 18 920 18

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Tarkistetut suunnitteluluvut _v1.0

Tarkistetut suunnitteluluvut _v1.0 Tarkistetut suunnitteluluvut 2013-2016 2012_v1.0 7.6.2012 1 Tuloslaskelma Tuloslaskelma TP 2011 TA 2012 TA 2013 TS 2014 TS 2015 TS 2016 TOIMINTATUOTOT 641,2 510,4 503,4 499,1 507,8 516,7 TOIMINTAKULUT

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Talousselvitys. Tampereen seutu

Talousselvitys. Tampereen seutu Talousselvitys Tampereen seutu Selvityksen sisältö Kuntien tilinpäätökset 2008-2012 kuntien tuloslaskelmat investoinnit, lainamäärä valikoima tunnuslukuja seudun yhteiset tuloslaskelmat Laesterän kuntatalouden

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Tilinpäätös 2016 KASVUPISTEET JA TOIMINNALLISET MUUTOKSET VUODESTA 2015 TALOUSARVIOPOIKKEAMAT

Tilinpäätös 2016 KASVUPISTEET JA TOIMINNALLISET MUUTOKSET VUODESTA 2015 TALOUSARVIOPOIKKEAMAT Tilinpäätös 2016 KASVUPISTEET JA TOIMINNALLISET MUUTOKSET VUODESTA 2015 TALOUSARVIOPOIKKEAMAT HALLINTO HALLINTOPALVELUKESKUS TP 2015 TA 2016 Muutos TA 2016 (ta+m) TP 2016 Poikkeama Käyttö % Toimintatuotot

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-3/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-31.3.2014 Kinnulan kunta 01-03/2012 01-03/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-03/2014

Lisätiedot

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL

Talousarvion toteumisvertailu syyskuu /PL 1 (17) Talousarvion toteumisvertailu syyskuu 2018 25.10.2018/PL Yleistä - vertailu tehty talousarvio-osittain (tuloslaskelma, rahoituslaskelma, käyttötalous, investoinnit) - toteutuma syyskuun lopussa,

Lisätiedot

TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ

TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ TULOSLASKELMA PHKK 1 PHKK YHTEENSÄ Toimintatuotot 131 560 173 120 560 112 118 608 123 124 373 835 128 387 026 4 013 191 3,2 Myyntituotot 121 894 210 111 817 005 110 311 606 118 661 161 121 513 475 2 852

Lisätiedot

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä

ennusteen Verotulot Käyttömenojen lainamäärä Syyskuun toteuman perusteella tehdyn ennusteen mukaan koko tilikauden alijäämä on - osavuosikatsauksesta. Olennaisin muutos on maaomaisuuden myyntivoittojen arvio, johon on lisätty 7 milj. euroa. Verotulot

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 2012 TA 2013 TA 2013 Erotus TA 2013 Enn. enn. 4/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 378-9 1 375 3 Menot

Lisätiedot

Talousarvion toteuma kk = 50%

Talousarvion toteuma kk = 50% Talousarvion toteuma 1.1.-30.6.2019 6kk = 50% Verotulojen kertymä 30.6.2018 Talousarvio 30.6.2019 30.6.2019 Tot. % Kunnallisverot 3 846 943 3 456 000 3 727 292 53,9 Kiinteistöverot 35 134 373 500 8 904

Lisätiedot

SASTAMALAN VESI LIIKELAITOS Kust.arv TS Aineeton käyttöomaisuus. Kiinteät rakenteet ja laitteet Pumppaamoautomaatio

SASTAMALAN VESI LIIKELAITOS Kust.arv TS Aineeton käyttöomaisuus. Kiinteät rakenteet ja laitteet Pumppaamoautomaatio SASTAMALAN VESI LIIKELAITOS Kust.arv 2018 2019 2020 TS 2018-2020 Aineeton käyttöomaisuus Kiinteät rakenteet ja laitteet Pumppaamoautomaatio 30 30 60 Jätevedenpumppaamoiden saneeraus 50 50 50 150 Vammalan

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012

TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012 TALOUSKATSAUS HEINÄKUU 2012 Rahatoimisto 9.8.2012 Kaupungin käyttötalouden toimintatuloista oli heinäkuun lopussa kertynyt 4,7 miljoonaa euroa eli 42 % budjetoidusta määrästä. Toimintamenoihin oli heinäkuun

Lisätiedot

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014

Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Kinnulan kunta, talousraportti 1-4/2014 Tuloslaskelma ja graafiset seurantaraportit TULOSLASKELMA 1.1.-30.4.2014 Kinnulan kunta 01-04/2012 01-04/2013 TA 2014 Toteuma Toteuma- % 01- TOIMINTATUOTOT 01-04/2014

Lisätiedot

Käyttö B + M Käyttö Käyttö %

Käyttö B + M Käyttö Käyttö % Kittilän kunta Sivu 1 00000010 *KESKUSVAALILAUTAKUNTA* Tuet ja avustukset 20800 20800 Henkilöstökulut -16980.74-47130 -20834.75 44.2 Palvelujen ostot -9056.44-15900 -2952.78 18.6 Aineet, tarvikkeet ja

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko

Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko Talouden seurantaraportti tammimarraskuu Tähän tarvittaessa otsikko 2016 vt talousjohtaja Jerry Retva 9.1.2017 Koko kunta - Toteumavertailu - Tulosennuste Lautakunnat - Kuukausiseuranta - perinteinen kumulatiivinen

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola

Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa. Talousjohtaja Anne Arvola Talouden seurantaraportti elokuu Tähän tarvittaessa 2015 otsikko Talousjohtaja Anne Arvola 1.6.2015 Tuloslaskelmaennuste 19.10.2015 Tuloslaskelma Ei sisällä sisäisiä eriä *TP 2015 (vain todelliset kustannukset)

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017 Kaupunginhallitus 26.3.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 Keskeiset tapahtumat vuonna 2017 Uusi luottamushenkilöorganisaatio ja palvelualueorganisaatiomalli

Lisätiedot

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset

Poikkeama enn./ta yht. Toteutumisennuste. TA 2018 siirrot. TA 2018 yhteensä. Käyttötalousosa (1.000 ) TOT 2017 TA 2018 TA 2018 muutokset Turku 437 462 431 241 431 241 428 914-2 327 159 459 153 846 153 846 155 656 1 810 66 047 67 330 67 330 61 647-5 683 28 271 23 915 23 915 27 971 4 057 159 819 164 743 164 743 164 856 113 23 867 21 407 21

Lisätiedot

Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos

Toteutunut 2017 Ta Ta+muutos Tuotot/kulut Tammikuu-Joulukuu 2018 Toimintakatetilit Summatasot: Vastuualue 2017 Ta Ta+muutos 1001 Vaalit Tuotot 0 95 000 95 000 Kulut -85 119-135 247-135 247 Netto -85 119-40 247-40 247 1200 Ulkoinen

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.7.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 12.9.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.7.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä 1.1.

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP 1 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 5.5.2015/JP TALOUSARVION 2015 TOTEUTUMINEN AJALTA Koulutusyhtymä tilikauden 1-3/2015 jaksotettu tulos on 138.000 euroa negatiivinen. Poistoero- ja investointien toteutumisvarausten

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot