WE LEAD. WE LEARN. Metsiemme sammaleita
|
|
- Markus Lehtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 WE LEAD. WE LEARN. Metsiemme sammaleita
2 Metsälajien määrä eri eliöryhmissä Putkilokasvit 350 Sammalet 400 Nisäkkäät 40 Linnut 100 Levät Sienet Selkärangattomat Yhteensä lajia Kansikuva: Kangasrahkasammal (Sphagnum capillifolium) 2
3 Yleistietoa sammaleista Suomesta tunnetaan 882 sammallajia; 661 lehtisammalta, 219 maksasammalta ja kaksi sarvisammalta. Sammalet ovat pienikokoisia kasveja, joilla ei ole juuria. Ne käyttävät hyödykseen suoraan lehtiin ja varteen imeytyvän veden ja ravinteet. Sammalia kasvaa hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Metsiemme mattomaisen sammalpatjan muodostaa muutama yleinen perussammalemme. Osa lajeista on varsin vaateliasta kasvualustan sekä valo- ja kosteusolojen suhteen, ja niitä tapaa vain arvokkaissa säästökohteissa. Ravinnonottotavan ja juurettomuuden ansiosta sammalia esiintyy myös sellaisilla paikoilla, joissa juurelliset putkilokasvit eivät yleensä menesty, kuten kivillä, jyrkänteiden seinämillä ja lahopuulla. Suomessa esiintyvien sammallajien levinneisyysalue on usein meillä esiintyviä putkilokasveja laajempi. Esimerkiksi yleinen metsäkerrossammal (Hylocomium splendens) esiintyy koko pohjoisen pallonpuoliskon havumetsävyöhykkeellä, vaikka puulajit ja kenttäkerroksen varpulajisto eri maissa ja maanosissa vaihtelevat. Monien lajien esiintymiskuva on kuitenkin laikuittainen ja epäyhtenäinen, osin tiukoista elinympäristövaatimuksista johtuen. Itiöpesäke Pesäkeperä Lehdellinen varsiosa Juurtumahapset Lehtisammalen perusrakenne. Suonihuopasammal (Aulacomnium palustre). Itiöpesäke syntyy suvullisen lisääntymisen tuloksena. Itiöitä tuottavan suvullisen lisääntymisen ohella monet sammalet lisääntyvät myös suvuttomasti emokasvista irtoavien lisääntymiskappaleiden avulla. 3
4 Suvullisen lisääntymisen tuloksena sammalversoon kehittyy itiöpesäke. Pesäkeperä kiinnittää itiöpesäkkeen emokasviin. Itiöpesäkkeen tuntomerkeillä on keskeinen merkitys sammalten tunnistamisessa ja ryhmittelyssä. Sammalten levintä itiöiden avulla edistää etäälläkin sijaitsevien elinympäristöjen valtaamista ainakin pitkän ajan kuluessa. Sammalet lisääntyvät myös kasvullisesti. Etenkin lehtisammalten kyky uudistua verson kappaleista on tärkeä tapa lisääntyä ja uudistua. Lisääntyminen ja levintä voi tapahtua myös emoversosta kuroutuvien itujyvästen avulla. Nämä ovat erityisesti maksasammalille tyypillisiä itiöt korvaavia rakenteita. Sammalten leviämiskappaleiden on todettu säilyvän pitkiäkin aikoja lepotilassa maassa. Näin sammalet saattavat selvitä kasvupaikalla niille olosuhteiltaan epäedullisen ajanjakson yli. Sammaltenkin kannalta metsä muodostaa pienialaisten kasvualustalaikkujen mosaiikin, jossa kullakin kasvualustatyypillä esiintyy siihen erikoistunut sammallajistonsa. UPM kartoitti metsiensä arvokkaat elinympäristöt vuosina Projektissa löydettiin ja suojeltiin yli kohdetta. Osana tätä projektia selvitettiin lähteiden, purojen ja pienten lampien välittömän lähiympäristön putkilokasvi-, lehtisammal- ja maksasammallajistoa. Tavoitteena oli saada lisätietoa lakisääteisesti ja yhtiön päätöksellä suojeltujen kohteiden lajistosta ja merkityksestä harvinaisille ja uhanalaisille lajeille. Tutkituilta 200 pienvesikohteilta havaittiin 137 lehti- ja 70 maksasammallajia eli 20 % lehtisammalten ja 30 % maksasammalten Suomen koko lajimäärästä. Tutkimuksessa tavattiin sekä valtakunnallisesti uhanalaisia tai silmälläpidettäviä lajeja, että alueellisesti uhanalaisia lajeja. Mainittua arvolajistoa esiintyi 30 prosentilla metsälain mukaisista purokohteista, 28 prosentilla metsälain mukaisista lähteistä sekä 14 prosentilla metsälain suojelemien lampien rannoista. Arvolajistoa esiintyi myös niillä kohteilla, joita oli aiemmin käsitelty ja jotka eivät siten täyttäneet kaikkia metsälain kriteerejä. Näiltä käsitellyiltä ja vapaaehtoisesti suojelluilta puroilta havaittiin arvolajistoa 19 prosentilla kohteista. Uhanalaisista ja silmälläpidettävistä lajeista tehtiin kaikkiaan 62 havaintoa. UPM:n lajistotutkimus tukee asiantuntija-arvioita talousmetsien luonnostaan pienialaisten arvokohteiden merkityksestä harvinaisille ja uhanalaisille sammallajeille (ks. taulukko s. 6). UPM:n päätös suojella omissa metsissä tärkeitä elinympäristöjä metsälain vaatimuksia laajemmin on myös ollut oikeansuuntainen. UPM:n sammaljulisteeseen on koottu metsiemme ja soiden sammallajeja. Julisteessa on sekä yleisiä joka paikan lajeja, mutta esimerkkejä myös harvinaisista ja vaikeasti havaittavista lajeista. Suurista ja tunnetuista sammalsuvuista, kuten rahka-, kynsi- ja karhunsammalista, on esitetty useampi esimerkkilaji. Eri metsä- ja suotyyppien sekä arvokkaiden elinympäristöjen tunnuslajeja on myös valittu mukaan. Tämä esite kertoo lyhyes- 4
5 Keltasompasammal (Splachnum luteum) ja punasompasammal (Splachnum rubrum) osoittavat osaltaan, miten kauniita sammalet voivat olla. Kauneuteen sisältyy oma paradoksinsa, molemmat esiintyvät yleisesti eläinten, lehmien, porojen ja hirvien jätöksillä. Molempia lajeja tavataan lähes koko Suomen alueella, keltasompasammal viihtyy erityisesti pohjoisessa, punasompasammal on kuitenkin taantunut harvinaiseksi. Nijole Kalinauskaiten piirroksissa on suurennettuna sammalen lehti ja itiöpesäkkeen hattu. ti sammaljulisteessa esiintyvien lajien levinneisyyden ja elinympäristövaatimukset. Lähteenä on käytetty teosta: Ulvinen, T., Syrjänen, K., Anttila, S. (toim.). 2000: Suomen sammalet levinneisyys, ekologia ja uhanalaisuus. Sivulla 7 on kirjallisuusvinkkejä, jotka ovat hyödyksi kun sammallajeista ja niiden elämästä halutaan lisätietoa. Metsäosaston ympäristöpäällikkö Timo Lehesvirta on laatinut tämän opasvihkosen. Nijole Kalinauskaite on julisteen ja samalla tämän oppaan sammalpiirrosten tekijä. Toivotamme kaikille sammaloppaamme käyttäjille palkitsevia metsäretkiä. Kesäkuussa 2005 UPM Metsä 5
6 Talousmetsien arvokkaiden elinympäristöjen merkitys sammalten suojelussa Luonnonsuojelulain, metsälain ja vesilain luontotyypit sekä arvio niiden merkityksestä sammalten monimuotoisuuden suojelulle. Tietyillä luontotyypeillä esiintyy runsaasti uhanalaisia, taantuneita tai luontoarvoja osoittavia sammallajeja, toisilla niukemmin. Luonnonsuojelulain Merkitys sammalten luontotyypit suojelussa 1. Luontaisesti syntyneet jalopuumetsät merkittävä 2. Pähkinäpensaslehdot merkittävä 3. Tervaleppäkorvet merkittävä 4. Luonnontilaiset hiekkarannat kohtalainen 5. Merenrantaniityt merkittävä 6. Puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit kohtalainen heikko 7. Katajakedot kohtalainen heikko 8. Lehdesniityt merkittävä Metsälain luontotyypit 1. Lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt merkittävä 2. Ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot merkittävä 3. Rehevät lehtolaikut merkittävä 4. Pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla kohtalainen merkittävä? 5. Rotkot ja kurut merkittävä 6. Jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät merkittävä 7. Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähäpuustoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat merkittävä kohtalainen Vesilain luontotyypit 1. Enintään 10 ha suuruiset fladat ja kluuvijärvet heikko? 2. Enintään 1 ha suuruiset lammet ja järvet muualla kuin Lapin läänissä merkittävä kohtalainen 3. Luonnontilaiset uomat muualla kuin Lapin läänissä merkittävä 4. Luonnontilaiset lähteet merkittävä (Lähde: Ulvinen, T., Syrjänen, K. & Anttila, S. (toim.) Suomen sammalet levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus. Suomen ympäristö 560). 6
7 Sammalaiheista kirjallisuutta Jahns, H. M. 1996: Sanikkaiset, sammalet, jäkälät. Otava. 262 s. Koponen, T. 2000: Lehtisammalten määritysopas. Neljäs uusittu painos. Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita s. Koponen, T., Karttunen, K., Piippo, S. 1995: Suomen vesisammalkasvio. Bryobrothera 3: Piippo, S. 1996: Maksasammalten määritysopas. - Neljäs uusittu painos. Helsingin yliopiston kasvitieteen monisteita 148: 76 s. Ulvinen, T., Syrjänen, K., Anttila, S. (toim.). 2000: Suomen sammalet levinneisyys, ekologia ja uhanalaisuus. Suomen ympäristökeskus. 354 s. Suomen Sammalseura ry. on perustettu vuonna Seura edistää sammalten tutkimusta ja tukee sammalista kiinnostuneiden tutkijoiden ja harrastajien toimintaa Suomessa. Seuran jäseniksi voivat liittyä kaikki sammalista kiinnostuneet henkilöt. Sammalseuran sivut Julisteemme sammallajit Uhanalaisten lajien uhanalaisuusluokka* on merkitty nimen yhteyteen. NT = Silmälläpidettävä VU = Vaarantunut EN = Erittäin uhanalainen Verson normaalipituus ilman itiöpesäkkeitä senteissä. *Rassi, P., Alanen, A., Kanerva, T. & Mannerkoski, I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 7
8 Lehtisammalet Aarnisammal Schistostega pennata 0,5 1,0 cm Lähes koko maassa, melko harvinainen. Kalliojyrkänteiden, puro- ja jokitörmien ja tuulenkaatojen onkaloissa hienolla kostealla mineraalimaalla. Haapariippusammal Neckera pennata VU 3 8 cm Maan etelä- ja keskiosassa, paikoittainen. Vanhoissa, tuoreissa kuusivaltaisissa luonnontilaisissa metsissä vanhojen haapojen rungoilla, myös lehdoissa jalojen lehtipuiden rungoilla, harvoin kallioseinämillä ja lohkareilla. Haprarahkasammal Sphagnum riparium cm Luhtaisilla, niukka- ja keskiravinteisilla nevoilla, korvissa, suo-ojissa ja rannoilla, usein upoksissa; alapaljakalle asti. Luhtaisuutta ilmentävä laji. 8
9 Heterahkasammal Sphagnum warnstorfii 8 10 cm Koko maassa, melko yleinen. Keskiravinteissa lähteisissä korvissa ja lettorämeillä mätäs- ja välipinnoilla, lähteikköjen ympäristössä, lähteisillä letoilla; alapaljakalle asti. Hetesirppisammal Warnstorfia exannulata 5 10 cm Lähteissä, lähteisten nevojen ja korpien väli- ja rimpipinnoilla, rantasoistumissa järvissä ja lammissa upoksissa, tunturialueella myös lumenviipymillä; alapaljakalle asti. Isokynsisammal Dicranum majus 3 15 cm Tuoreiden metsien pohjakerroksessa, korpien mätäspinnoilla varjoisissa ympäristöissä, luhtaisilla soilla, tunturikankailla keskipaljakalle asti. 9
10 Isonäkinsammal Fontinalis antipyretica cm Järvissä, puroissa, koskissa ja lähteissä, tavallisesti virtaavassa vedessä kiviin kiinnittyneenä, upoksissa tai vesirajassa. Isoriippusammal Neckera crispa 5 10 cm Maan etelä- ja keskiosassa, paikoittainen. Jyrkänteillä, kallioseinämien ja lohkareiden suojaisissa nurkkauksissa, tyvionkaloissa ja luolissa ravinteisella kivialustalla. Jouhisompasammal Splachnum sphaericum 2 5 cm Koko maassa, pohjoisessa yleinen. Havumetsissä, kalliomänniköissä, soilla ja tuntureilla, joskus puurajan yläpuolella, kosteissa ympäristöissä, usein poron- ja hirvenlannalla kosteissa ympäristöissä, joskus oksennuspalloilla ja raadoilla. Lyhytikäinen. 10
11 Kalkkikiertosammal Tortella tortuosa 2 5 cm Koko maassa kalkkiseuduilla, yleinen. Kalkkikallioiden ja -louhosten seinämillä, kalkkipitoisilla lohkareilla ja maalla, myös ravinteisten liuskekallioiden raoissa. Kalliokarstasammal Andreaea rupestris 0,5 2 cm Karuilla kallioilla, jyrkänteillä, lohkareilla ja kivillä kuivahkoilla tai ajoittain valuvetisillä kohdilla. Kallio-omenasammal Bartramia pomiformis 2 8 cm Kalliojyrkänteillä varjoisilla karuilla seinämillä, lohkareiden sivuilla. 11
12 Kalliopalmikkosammal Hypnum cupressiforme 3 5 cm Koko maassa, hyvin yleinen, pohjoisessa paikoittainen. Lehti ja havumetsissä kivillä, kallioseinämillä, lehtipuiden rungoissa, lahopuulla, harvoin maassa. Kampasammal Helodium blandowii 8 15 cm Koko maassa, jokseenkin yleinen. Lettoisissa, luhtaisissa ja lähteisissä ympäristöissä, suoreunuksissa, korvissa, rantaluhdissa, koivuletoilla ja tervalepikoissa puolivarjossa kostealla turvemaalla. Kangaskarhunsammal Polytrichum juniperinum 3 10 cm Mäntykankailla, hiekkadyyneillä, kallioilla, kuivilla pientareilla ja kedoilla hiekkaisella maalla, kivillä ja joskus lahopuulla. 12
13 Kangaskynsisammal Dicranum polysetum 5 10 cm Koko maassa, yleinen, pohjoisessa niukka. Tuoreissa ja kuivissa kangasmetsissä sekä korvissa humuksella, hiekkamaalla, lahoavalla havupuulla, maan peittämillä kivenlohkareilla ja kalliohyllyillä. Kangasrahkasammal Sphagnum capillifolium 5 15 cm Karuilla rämeillä matäspinnoilla, myös soistuvalla kangasmaalla ja kallioilla kosteissa painanteissa; alapaljakalle asti. Karvakarhunsammal Polytrichum piliferum 1 3 cm Mäntykankailla, humuksen ohuesti peittämillä kallioilla, dyyneillä ja kedoilla kuivalla hiekka- ja humusmaalla. 13
14 Kilpilehväsammal Rhizomnium punctatum 1 5 cm Puronvarsissa, järvien ja jokien rannoilla, luhtaisissa ja lähteisissä korvissa varjoisalla, märällä maalla, lahopuulla, kivillä ja kallioiden tyvillä. Kivilaakasammal Plagiothecium denticulatum 2 3 cm Suojaisilla jyrkänteillä, metsissä silikaattikallioiden varjoisilla seinämillä, kivillä, lohkareilla, lahopuulla, tuoreella metsämaalla ja puiden tyvillä. Kiviturkkisammal Paraleucobryum longifolium 2 4 cm Metsissä, suojaisilla silikaattikallioseinillä ja -lohkareilla, harvoin lehtipuiden rungoilla tai lahopuulla. 14
15 Korpihohtosammal Herzogiella turfacea VU 1,5 2,5 cm Maan etelä- ja keskiosassa, jokseenkin harvinainen. Varjoisissa rehevissä korvissa, puronvarsissa ja kosteissa lehdoissa lahopuulla, kannoilla ja kostealla turpeella, joskus kallioiden tyvionkaloissa. Korpikarhunsammal Polytrichum commune 3 40 cm Soistuvissa metsissä, kangaskorvissa, rämeillä ja kalliohyllyillä kostealla, happamalla turvemaalla. Korpirahkasammal Sphagnum girgensohnii cm Korvissa ja soistuvissa kangasmetsissä mätäs- ja välipinnoilla; alapaljakalle asti. 15
16 Kultasammal Tomentypnum nitens 5 10 cm Koko maassa, lettoseuduilla yleinen. Lettojen kuivilla väli- ja mätäspinnoilla, joskus lapinvuokkokankailla; alapaljakalle asti. Lehtosuikerosammal Brachythecium rutabulum 5 10 cm Eteläinen, jokseenkin yleinen. Varjoisissa lehdoissa, lehtomaisissa metsissä, lehtokorvissa, puissa ja puutarhoissa kostealla maalla, lehtipuiden tyvillä, myös lehtikallioiden seinämillä ja kivillä. Lettolierosammal Scorpidium scorpioides 5 10 cm Koko maassa, pohjoisessa yleinen, etelässä paikoittainen. Runsas- ja keskiravinteisilla märillä kasvupaikoilla; lettorimmissä, lähdeletoissa, rannoilla, järvissä ja lammissa upoksissa kirkkaassa ravinteisessa vedessä; alapaljakalle asti. 16
17 Lettoväkäsammal Campylium stellatum 2 5 cm Koko maassa, etenkin pohjoisessa yleinen. Välipintaisilla keski- ja runsasravinteisilla letoilla, lettorämeillä, lettokorvissa, myös rannoilla, joskus kalkki- ja serpentiinikallioilla; keskipaljakalle asti. Luhtakuirisammal Calliergon cordifolium 5 8 cm Märissä ravinteisissa korvissa, rantaniityillä ja luhtarannoilla, ojissa, lähteisillä paikoilla, joskus upoksissa. Metsäkerrossammal Hylocomium splendens cm Tuoreissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä, lehdoissa ja korvissa maalla, lahopuulla, kalliohyllyillä, joskus kivillä; alapaljakalle asti. 17
18 Metsäkulosammal Ceratodon purpureus 0,5 1,5 cm Kallioilla, rannoilla, kuivilla niityillä, joutomailla, teiden- ja ojien reunoilla, paloaloilla ja hakkuuaukeilla paljaalla maalla. Avointen ympäristöjen kulttuurinsuosija, pioneerilaji. Metsälehväsammal Plagiomnium cuspidatum 1 4 cm Koko maassa yleinen, pohjoisessa harvinainen. Tuoreissa kangasmetsissä ja lehdoissa, humuksella, kivillä, maapeitteisillä kallioilla, puiden tyvillä ja lahopuulla, joskus nurmikolla. Metsäliekosammal Rhytidiadelphus triquetrus cm Lehdoissa, lehtomaisissa ja tuoreissa kangasmetsissä maalla, joskus ravinteisten kallioiden seinämillä tai haapojen rungoilla; alapaljakalle asti. 18
19 Nuokkuvarstasammal Pohlia nutans 1 4 cm Koko maassa, hyvin yleinen. Kangasmetsissä kuivalla metsämaalla, etenkin hakkuuaukoilla ja tallatuilla paikoilla, paloaloilla, paljaalla maalla, lahopuulla ja kannoilla, kivillä sekä kallioilla myös rannoilla, suomättäillä, tienvarsilla ja kedoilla. Pioneerilaji. Nuotiosammal Funaria hygrometrica 0,2 0,5 cm Palaneella maalla mm. nuotiopaikoilla, paljaalla savisella ja hiekkaisella usein kalkkipitoisella maalla, täyt la, rikkaruohona kasvihuoneissa ja taimitarhoilla, rapautuvissa sementtirakenteissa; kulttuurin seuralainen. Pioneerilaji. Okarahkasammal Sphagnum squarrosum cm Luhtaisissa, keskiravinteisissa korvissa ja ruohoisilla nevoilla välipinnoilla, rannoilla. Luhtaisuutta ilmentävä laji. 19
20 Oravisammal Leucodon sciuroides 2 5 cm Suomessa laajalti, etelässä melko yleinen, pohjoisessa harvinainen. Etelä-Suomessa lehdoissa ja puistoissa, usein vanhojen tammien ja saarnien rungoilla, pohjoisempana eteläsuuntaisilla valoisilla emäksisillä kallioseinämillä ja lohkareilla. Palmusammal Climacium dendroides 5 10 cm Lehdoissa, korvissa, rannoilla ja lähteisillä paikoilla kostealla humus-, hiekka- ja mutamaalla, toisinaan niityillä, pihamailla ja kallioilla. Pohjanhuurresammal Palustriella decipiens NT 3 6 cm Suomessa laajalti, painopiste pohjoisessa, harvinainen paikoittainen. Kalkkipitoisissa lähteiköissä, lähdepuroissa, lettorämeillä lähteensilmissä ja lähdevetisissä lehtokorvissa tihkupinnoilla; alapaljakalle asti. Kalkinsuosija. 20
21 Punarahkasammal Sphagnum magellanicum cm Karuilla ja niukkaravinteisilla rämeillä, lyhytkorsinevoilla ja korvissa välipinnoilla kostealla turpeella, harvoin humuksella. Purolehväsammal Mnium lycopodioides 1 4 cm Pohjoisessa paikoitellen, etelämpänä harvinainen. Rotkoissa varjoisten kallioiden raoissa, puronotkelmissa ja koskien partailla kosteilla kivillä ja rantapalteissa varjoisalla, tavallisesti ravinteisella maalla. Vaatii korkeaa ilmankosteutta. Rassisammal Paludella squarrosa 5 15 cm Koko maassa, pohjoisessa yleinen, etelässä paikoittainen. Lähteisillä letoilla, runsas- ja keskiravinteisilla soilla väli- ja rimpipinnoilla; alapaljakalle asti. 21
22 Ruusukesammal Rhodobryum roseum 1,5 2 cm Koko maassa, yleinen, ei tuntureilla. Lehdoissa, lehtomaisissa ja tuoreissa kangasmetsissä, rehevissä korvissa ja tuoreilla niityillä kostealla varjoisalla maalla ja lehtokivillä. Rämekarhunsammal Polytrichum strictum 5 20 cm Rämeillä rahkasammalmättäissä ja paljaalla, kostealla turpeella, pohjoisessa myös tunturisoilla ja kuivilla kankailla; alapaljakalle asti. Rämekynsisammal Dicranum bergeri 3 5 cm Karujen soiden mätäspinnoilla, rämeillä ruskorahkasammalten seurana, poihjoisessa myös kuivissa kangasmetsissä ja tunturisoilla. 22
23 Seinäsammal Pleurozium schreberi 5 8 cm Koko maassa, hyvin yleinen. Kangasmetsissä maalla, lahopuulla, rämemättäillä, kivillä ja kallioilla; alapaljakalle asti. Sirohuurresammal Cratoneuron filicinum 2 4 cm Kalkkiseuduilla etelässä ja pohjoisessa, paikoittainen. Kalkkilähteissä, lähdeletoilla ja puronvarsissa märällä maalla ja vedessä, sekä kalkkikallioiden ja -louhosten kosteilla seinämillä, harvoin kostealla lahopuulla. Sulkasammal Ptilium crista-castrensis 4 10 cm Tuoreissa ja lehtomaisissa kangasmetsissä varjoisalla, kostealla maalla ja lahopuulla. 23
24 Suonihuopasammal Aulacomnium palustre 3 10 cm Kosteissa ympäristöissä, karujen ja rehevien soiden mättäillä, valuvetisillä kallioilla, kosteilla niityillä ja metsänpohjilla, joskus ojanvarsissa; alapaljakalle asti. Tikanhiippasammal Orthotrichum speciosum 1 4 cm Lehdoissa, puistoissa ja tuoreilla kankailla haapojen ja raitojen rungoilla, tulvamailla pajuilla ja kuusellakin (var. elegans ), joskus kalkkikallioilla tai laastilla. Yleisin puiden rungoilla kasvava hiippasammal. Vaalearahkasammal Sphagnum centrale cm Korpien mätäs- ja välipinnoilla, rannoilla, lettojen laiteissa, joskus ruohoisilla nevoilla; alapaljakalle asti. 24
25 Viitarahkasammal Sphagnum fimbriatum 8 20 cm Keskiravinteisilla luhtaisilla soilla välipinnoilla, järvien ja purojen turpeisissa palteissa, tulvivissa korvissa, tulvanevoilla, soistuvilla rannoilla. Maksasammalet Harsosammal Trichocolea tomentella VU 5 12 cm Suomessa eteläinen. Varjoisissa lähdehetteiköissä, lähdepurojen palteissa ja lähdekorvissa, tihkupainanteissa kostealla humuksella. Hitupihtisammal Cephalozia macounii EN 0,2 0,5 cm Suomessa harvinainen. Vanhoissa kangasmetsissä ja korvissa kostealla järeällä lahopuulla. Vaatii metsäja lahopuujatkumoa. 25
26 Isokastesammal Plagiochila asplenioides 8 13 cm Maan etelä- ja keskiosissa yleinen, pohjoisessa harvinainen ja puuttuu tuntureilta. Tuoreissa kangasmesissä, lehtoisissa korvissa, kosteissa painanteissa, karikkeisella maalla. Isokorallisammal Ptilidium ciliare 2,5 8 cm Kangasmetsissä, soilla ja tuntureilla, humusmaalla, kivillä, kallioilla, puiden tyvillä, lahopuulla. Kantopaanusammal Calypogeia suecica VU 0,5 3 cm Suomessa harvinainen. Vanhoissa luonnontilaisissa kangas- ja lehtometsissä sekä korvissa. Kaarnattomilla pitkään lahonneilla järeillä maapuilla. Tarvitsee lahopuu- ja metsäjatkumon. 26
27 Kantoraippasammal Anastrophyllum hellerianum NT 0,5 1 cm Lähes koko maassa tunturiseutuja lukuunottamatta, paikoittainen. Vanhoissa varjoisissa metsissä ja korvissa, lahoavalla kaarnattomalla havupuulla, harvoin kannoilla. Tarvitsee lahopuujatkumoa. Keuhkosammal Marcanthia polymorpha 4 15 cm Lähteiköissä, soilla, rannoilla paloalueilla, myös kulttuuribiotoopeissa ojavarsissa, ruderaattialueilla, rikkana viljelmillä ja kasvihuoneissa. Monimuotoinen, tuntureilla. Pohjanpussisammal Marsupella sphacelata VU 1 3 cm Suomessa harvinainen. Valuvetisillä kallioseinämillä, rantakallioilla, purokivillä, usein metsäisissä ympäristöissä. 27
28 UPM-Kymmene on suomalainen, kansainvälisesti toimiva metsäyhtiö, jonka juuret juontavat jo 1700-luvulle. UPM-konsernilla on Suomessa 26 puuta raaka-aineenaan käyttävää tehdasta, joiden vuotuinen puuntarve on yli 20 milj. m 3. Valtaosa tästä puumäärästä saadaan kotimaan yksityismetsistä. Sitä varten UPM Metsä, joka on konsernin metsäosasto Suomessa, tekee vuosittain puukauppaa. UPM Metsä vastaa myös konsernin omien metsien hoidosta. Niitä on noin hehtaaria. Metsäosastolla on oma taimitarha Joroisissa. Metsäosaston palveluksessa on vajaat 700 toimihenkilöä sekä 500 metsuria. Metsäkone- ja autoyrittäjiä ja heidän kuljettajiaan on UPM tarjoaa monipuolisia metsäpalveluja metsänomistajille, mm. metsäpalvelusopimuksen muodossa. Sopimuksia on tehty runsaat Metsäpalvelusopimus on pitkäaikaiseksi tarkoitettu metsänomistajan ja UPM:n välinen yhteistyösopimus, mikä laajimmillaan voi käsittää myös metsien täyden hoidon. UPM Metsä PL 32, Valkeakoski Puh Faksi /2005 Paperi UPM Finesse matt 130 g/m 2
WE LEAD. WE LEARN. Metsiemme sammaleita
WE LEAD. WE LEARN. Metsiemme sammaleita Yleistietoa sammaleista Metsälajien määrä eri eliöryhmissä Nisäkkäät 40 Putkilokasvit 350 Linnut 100 Sammalet 400 Suomesta tunnetaan 882 sammallajia; 661 lehtisammalta,
Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala
Metsäluonnon monimuotoisuuden suojelun tasot Päättäjien 34. Metsäakatemia Maastojakso 22.-24.5.2013 Etelä-Karjala Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ylitarkastaja Tuula Tanska, Päättäjien 34. Metsäakatemia 2013
Tervetuloa perehtymään sammaliin!
Sisällysluettelo: Tervetuloa perehtymään sammaliin 1 Tietoa sammalista 2 Sammalet ja dinosaurukset 2 Onko sammalilla juuria 3 Missä sammalia kasvaa 4 Miten sammalet lisääntyvät 5 Kasvupaikat 6 Metsät 7
METSO-OHJELMA. elinympäristöt. Valinta kriteerit TOTEUTTAA. Ympäristöministeriö & maa- ja metsätalousministeriö
METSO-OHJELMA elinympäristöt pienvedet lehdot lahop.kangasmetsät puustoiset suot metsäluhdat kalliot, louhikot puustoiset perinneymp. Valinta kriteerit TOTEUTTAA Ely-keskus metsäkeskus -pysyvä suojelu
Riistan elinympäristöjen parantaminen. Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua
Riistan elinympäristöjen parantaminen Kulttuurikeskus Vanha Paukkua Lapua 26.11.2013 Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen
Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt
Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt Metsäkeskus 2014 Monimuotoisuudelle tärkeät suoelinympäristöt 2014 { 2 } Metsälaki Metsälaissa on lueteltu joukko suojeltuja elinympäristöjä, jotka ovat monimuotoisuuden
Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä
Lajiston uhanalaisuus eri elinympäristöissä Annika Uddström Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnin 2019 julkistus 8.3.2019 Säätytalo, Helsinki Uhanalaiset lajit eri elinympäristöissä Uhanalaisten lajien
Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään
Esitysmateriaali metsäsertifioinnin standardin FFCS 1002-1:2003 kriteeristä 10 Arvokkaiden elinympäristöjen ominaispiirteet säilytetään Julkaisija - Suomen Metsäsertifiointi ry Toteuttajat - Suomen Metsäsertifiointi
Näiden neljän lähteikön luonnontilan säilyminen riippuu pohjavesivaikutuksen säilymisestä.
VENKAAN LÄHTEEN NATURA-ARVIOINNIN TÄYDENNYS 9.9.2012 Krister Karttunen Lausunnossaan (23.1.2012) Kollaja-hankkeen Venkaan lähteen (FI1103801) Natura-arvioinnista Pohjois-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne-
Sammalet ja jäkälät perinnemaisemassa
Jäkäliä on Suomessa 1594 ja sammalia 892 lajia Jäkälistä uhanalaisia on noin 15 % (271) ja sammalista 20% (183) Molemmissa ryhmissä kivialustalla, maalla, puiden rungolla ja lahopuulla kasvavia lajeja
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Monimetsä-hankkeen työpaja, Ellivuori 8.6..2016 Investointeja ja puuta riittää Metsätalouden on oltava
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin
Metsien monimuotoisuutta turvataan monin keinoin Markus Nissinen ympäristöasiantuntija MTK metsälinja Päättäjien Metsäakatemia, maastojakso 11.-13.5.2016 Sisältö Arvokkaat metsän rakennepiirteet Metsänhoitosuositukset
Väinölän tilan luontoselvitys kaavoitusta varten
Väinölän tilan luontoselvitys kaavoitusta varten Pia Kangas Luontokartoittaja ERP Turve ja Lumi OY 30.06.2013 1 1. Tausta ja tavoite Tämä luontoselvitys on laadittu Pelkosenniemellä Pyhäjärven rannalla
Nurmijärven kunta Kaavoituskohteiden luontoselvitys 2007
Raportti 67070228.BJ 25.10.2007 Nurmijärven kunta Kaavoituskohteiden luontoselvitys 2007 Osa 3/3: Rajamäki 1 Yhteenveto Tämä luontoselvitys on laadittu Nurmijärven kuntaan Rajamäen alueelle Vahtolampi-
Pisa-Kypäräisen (FI ) sammalkartoitukset 2017
Pisa-Kypäräisen (FI0600076) sammalkartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE -hankkeessa.
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä
Mitä tiedämme Suomen luonnon uhanalaistumisesta ja tarvittavista päätöksistä Aino Juslén Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS, Helsingin yliopisto Diat Suomen ympäristökeskus, Ympäristöministeriö ja
Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen. Ylistaro-talo 21.10.2014
Luonnonhoitohankkeet ja METSO-ohjelma keinoja riistan suoelinympäristöjen parantamiseen Ylistaro-talo 21.10.2014 Metsäluontoneuvoja Riitta Raatikainen Suomen metsäkeskus, Julkiset palvelut Metsäkeskuksen
Suomen metsäkeskus. Metsien vapaaehtoinen suojelu, luonnonhoitohankkeet ja vesienhoito. Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä
Suomen metsäkeskus Metsien vapaaehtoinen suojelu, luonnonhoitohankkeet ja vesienhoito Johtava luonnonhoidon asiantuntija Matti Seppälä METSIEN EKOSYSTEEMIPALVELUT seminaari 6.11.2014 Metsien ekosysteemipalveluja
Perjantai 28.8. teema: metsän arvokkaat luontokohteet. 8-9 luento 9.15 lähtö 10.00 -> Aitolahti 12.30 -> Vuores 14.
Perjantai 28.8. teema: metsän arvokkaat luontokohteet 8-9 luento 9.15 lähtö 10.00 -> Aitolahti 12.30 -> Vuores 14.30 kotimatka alkaa Luento 3: Metsän arvokkaat luontokohteet Luentorunko 1. Luonnon monimuotoisuus
Luonnonsuojelun ohjaus
4.6.2014 Monimuotoisuutta metsiin seminaari / JU Luonnonsuojelun ohjaus Suojelualueverkosto (LsL) Talousmetsien luonnonhoito LsL:n luontotyypit ML 10 elinympäristöt METSO ohjelma Metsäsertifiointi Metsänhoitosuositukset
Tulisuon-Varpusuon (FI ) sammalkartoitus 2018
Tulisuon-Varpusuon (FI1200052) sammalkartoitus 2018 Kati Pihlaja Kansikuva. Peurasuon eteläosa, lähellä Peuralampea. JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n
METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA
METSOKOHTEET NURMEKSEN SEURAKUNTA Nurmeksen seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA
METSOKOHTEET LIEKSAN SEURAKUNTA Lieksan seurakunta on suojellut Metsien suojeluohjelman (METSO) mukaisesti Ympäristöministeriön päätöksellä yksityiseksi luonnonsuojelualueiksi tässä oppaassa lyhyesti esitellyt
SELVITYSALUEEN SIJAINTI
Pöyry Environment Oy Ilmarisenkatu 18 B 20520 Turku Muuramen kunta Kivijärven ranta-asemakaava Luontoselvitys, luonnos Päiväys 31.8.2007 Viite Sivu 1 (4) Yhteyshlö Soile Turkulainen Puh. 010 33 31525 soile.turkulainen@poyry.com
Metsälaki. Monimuotoisuuden turvaaminen
Metsälaki Monimuotoisuuden turvaaminen Yleistä Erityisen tärkeiksi määriteltyjen elinympäristöjen kohteet pienialaisia tai metsätaloudellisesti vähämerkityksisiä (10 ) Taloudellista arvoa arvioitaessa
Maa-ainesluvat, kaivosluvat ja ympäristöasioiden huomioiminen
Maa-ainesluvat, kaivosluvat ja ympäristöasioiden huomioiminen Maa-aines seminaari 6.5.2010 Kajaanissa Kainuun ELY -keskus, Ilkka Haataja, ympäristönsuojelu 7.5.2010 1 Maa-ainesten oton tilastointi siirretty
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2033 Kalliojärvi-Pitkäjärvi, Ylöjärvi, Pirkanmaa Sijainti Kalliojärven Pitkäjärven alue sijaitsee Ylöjärven Kurussa. Alue
Copyright Pöyry Finland Oy
19 Taulukko 3. Suhangon kasvillisuusselvityksen maastotöissä v. 2012 havaitut erityishuomiota vaativat sammallajit (Valtak. = valtakunnallisesti uhanalainen, Alueel. = alueellisesti uhanalainen, Dir.=
Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010
Suomen lajien uhanalaisuus Punainen kirja 2010 Riihimäen seudun luonnonsuojeluyhdistys - 24.2.2011 Ilpo Mannerkoski Suomen ympäristökeskus Uhanalaisuuden arviointi Arvioidaan lajien todennäköisyyttä hävitä
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA. Luontoselvitys. Pekka Routasuo
VT 13 RASKAAN LIIKENTEEN ODOTUSKAISTAN RAKENTAMINEN VÄLILLE MUSTOLA METSÄKANSOLA, LAPPEENRANTA Luontoselvitys Pekka Routasuo 7.9.2009 Vt 13 raskaan liikenteen odotuskaistan rakentaminen välille Mustola
Jorhonkorven (FI ) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017
Jorhonkorven (FI0700094) sammal- ja putkilokasvikartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE+ rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE
Maaluokka. Kasvupaikkatyyppi km 2
Liitetaulukko 6. Maalajit metsä-, kitu- ja joutomaan kankailla. Metsämaa Ahvenanmaa Orgaaninen 1 1 3 1 0 0 0 7 1,1 0 0,0 0 0,0 7 0,6 Kallio 0 0 38 25 9 0 12 85 13,9 234 94,1 273 94,5 592 51,6 Kivikko 1
Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista
LIITE 4 Pohjois-Pohjanmaan ampumarataselvitys; kooste ehdotettujen uusien ratapaikkojen luontoinventoinneista Pohjois-Pohjanmaan liitto, Tuomas Kallio Kalajoki, n:o 66 Luonnonympäristön yleiskuvaus Selvitysalue
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO Marjukka Mähönen / MMM
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO 2008 2016 1 METSO -toimintaohjelman tavoitteet ja lähtökohdat METSO -toimintaohjelman tavoitteena on pysäyttää metsäisten luontotyyppien ja metsälajien
Metsien suojelu
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 36/2008 Metsien suojelu 1.1.2008 15.9.2008 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia metsäpinta-alasta Suojeltuja ja
Metsänhoidon perusteet
Metsänhoidon perusteet Kasvupaikkatekijät, metsätyypit ja puulajit Matti Äijö 18.9.2013 1 KASVUPAIKKATEKIJÄT JA METSÄTYYPIT kasvupaikkatekijöiden merkitys puun kasvuun metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn
Metsien suojelu
Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE 32/2009 Metsien suojelu 31.12.2008 6.8.2009 Esa Ylitalo Tiukasti suojeltuja metsiä 9 prosenttia Suomen metsäpinta-alasta Suojeltuja
VIITASAMMAKKOSELVITYS 16UEC VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi
VIITASAMMAKKOSELVITYS 1.10.2012 VAPO OY Leväsuon viitasammakkoselvitys, Pyhäjärvi 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 ALUEET JA MENETELMÄT 2 3 TULOKSET 4 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 5 5 VIITTEET 5 Pöyry Finland Oy Mika Welling,
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu
TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT
Säästä yli hehtaarin metsikkö!
Säästä yli hehtaarin metsikkö! Ensiapuohjelma vanhaa puustoa ja tasaista kosteaa pienilmastoa tarvitseville lajeille talousmetsissä Anna-Liisa Ylisirniö Arktinen keskus Lapin yliopisto Suomessa metsätalous
Storträsket-Furusbacken
Storträsket-Furusbacken Pinta-ala: 19,1 ha Omistaja: Mustasaaren kunta Kaavatilanne: Tuovila-Granholmsbacken osa-yleiskaavassa alue on virkistysaluetta (V/s), suurin osa on myös osa-yleiskaavan luo-aluetta.
Tooppikallio, Sastamala
Tooppikallio, Sastamala Raportti maastokäynnistä 6.4.2012 Tiina Jalkanen, Juho Kytömäki ja Jere Nieminen Yhteenveto Sastamalan Tooppikallio on Metsähallituksen/Laatumaan myytävänä oleva metsätila, jolla
Kuva: Seppo Tuominen
Kuva: Seppo Tuominen ! Valtionmaiden soiden säilytyssuunnitelmat 1966 ja 1969 ja Metsähallituksen tekemät rauhoituspäätökset Kansallis- ja luonnonpuistoverkon kehittäminen (VNp:t 1978 alkaen) Valtakunnallinen
Sammalta puutarhaan. 22 Kotipuutarha 10/2015 Kotipuutarha 10/ teksti Annikki Oikkonen kuvat Teija Tuisku. Sammalta voi lisätä pikkutaimista,
teksti Annikki Oikkonen kuvat Teija Tuisku Sammalta puutarhaan Samettista sammalta voi lisätä ja kasvattaa kuin mitä tahansa kasvia. Metsäisen vihermaton lajisto on kiehtovan runsas. Unelma sammalpuutarhasta
Ympäristöselvitykset Kaava-apu. Markku Kokko KAAVAMUUTOS TILALLE KOKKOLA Luonto- ja maisemaselvitys
LIITE 2 Ympäristöselvitykset Kaava-apu Markku Kokko KAAVAMUUTOS TILALLE KOKKOLA 167-417-7-13 Luonto- ja maisemaselvitys 14.07.2011 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO 1 2 SELVITYSALUEEN SIJAINTI 2 3 SELVITYSALUEEN YLEISKUVAUS
LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 30.3.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU
TYÖNUMERO: E27636.10 MYNÄMÄEN KUNTA MYNÄMÄEN KATTELUKSEN ASEMAKAAVAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 TUTKIMUSALUEEN SIJAINTI JA YLEISKUVA... 2 3 TUTKIMUSMENETELMÄT... 3 4 LUONTOTYYPIT
SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE. Luontoselvitys
1 SUOMUSJÄRVEN KUNTA KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE Luontoselvitys 2 SUOMUSJÄRVEN KUNTA 10.4 2008 KIANTAJÄRVEN LEIRINTÄALUE Luontoselvitys 1. TAUSTA JA TAVOITTEET Leirintäalue on puustoltaan ja muulta kasvillisuudeltaan
SUOMEN METSÄKESKUS 1 (5) YMPÄRISTÖTUKIOHJE: METSÄLAIN ELINYMPÄRISTÖT JA METSO
SUOMEN METSÄKESKUS 1 (5) YMPÄRISTÖTUKIOHJE: METSÄLAIN ELINYMPÄRISTÖT JA METSO Tässä ohjeessa kuvataan määräaikaisen Kestävän metsätalouden rahoituslain (34/2015) (jäljempänä Kemera) ympäristötuen käyttöä
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II. Luontoselvitys. Suunnittelukeskus OY
Itäinen ohikulkutie (Vt 19) Nurmon kunta/ tielinjaus II Luontoselvitys Suunnittelukeskus OY Itäinen ohikulkutie (Vt 19), Nurmon kunta - tielinjauksen II vaihtoehto Luontoselvitys 1. Yleistä Tämän luontoselvityksen
K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN
Vastaanottaja Senaatti Asiakirjatyyppi Luontoarvio Päivämäärä 14.11.2017 Viite 1510033076 SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO SENAATTI K-KERAVAN VANKILAN MYYTÄVIEN ALUEIDEN LUONTOARVIO
Arvokkaat luontokohteet
Arvokkaat luontokohteet Kuvasarja tarkastelee alueella esiintyviä: Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristöjä (METE-kohteita) Luonnonsuojelulain suojeltuja luontotyyppejä Muita arvokkaita elinympäristöjä
Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit
Kasvupaikkatekijät ja metsätyypit Sisältö Kasvupaikkatekijöiden merkitys metsänkasvuun Metsätalousmaan pääluokat puuntuottokyvyn ja kasvupaikan (kivennäismaa/turvemaa) perusteella Metsätyyppien merkitys
Mitä on ympäristövastuullinen metsätalous?
Mitä on ympäristövastuullinen metsätalous? PEFC-seminaari 3.12.2013 Risto Mustonen vt. suojeluasiantuntija Suomen luonnonsuojeluliitto Metsätalouden ympäristövaikutuksia Suomessa: 1,5 miljonaa kilometriä
Metsälain mukaiset arvokkaat elinympäristöt
Metsälain mukaiset arvokkaat elinympäristöt Laki elinympäristöistä ja samalla käyttörajoitukset voimaan 1.1.1997 Erityisen tärkeitä elinympäristöjä tulee hoitaa ja käyttää siten, että luonnon monimuotoisuudelle
Paistinvaaran alueen vanhojen metsien (FI ) sammalkartoitukset 2017
Paistinvaaran alueen vanhojen metsien (FI0700068) sammalkartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE
Soidensuojelun täydennystarpeet. Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11.
Soidensuojelun täydennystarpeet Aulikki Alanen, ympäristöministeriö Suot Suomen luonnossa ja taloudessa, GTK:n juhlaseminaari 28.11. 2012 Suoluonnon tilan heikentymisen syyt Metsäojitus Pellonraivaus Muita
Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta.
Långstrandsbergen Pinta-ala: 13,8 ha Omistaja: Vaasan kaupunki Kaavatilanne: Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta (V), pääosin myös luo-aluetta. Kuvaus: Långstrandsbergenilla kasvaa tuoreen
Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus
Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia, uhanalaisuus Suomesta tunnetaan 661 lehtisammalta, 119 maksasammalta ja 2 sarvisammalta. Suomen sammalet - levinneisyys, ekologia ja uhanalaisuus esittelee kaikkien
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483
KEVÄTLAAKSON ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS Osa-alueet 478-483 Porvoon kaupunki Kaupunkisuunnittelu Huhtikuu 2014 asemakaavan luontoselvitys Osa-alueet 478-483 Lotta Raunio Sisällys 1. Johdanto 1 2. Sijainti
Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa
Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Hyväksytty metsätalouden luontoryhmän kokouksessa 5.5.1998. Metsäalan luonnonhoitotutkinto (3 opintoviikkoa); Kohderyhmänä metsurit,
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016. Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi
METSO Metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma 2008 2016 Metsänomistajan valinta Suomen luonnon hyväksi Lähtökohtana vapaaehtoisuus METSO on antanut metsälle uuden merkityksen. METSO-ohjelman avulla omistaja
Helsingin luonnon monimuotoisuudesta. Kaupunkiekologi Kaarina Heikkonen Kaupunkiympäristön toimiala Ympäristönsuojeluyksikkö
Helsingin luonnon monimuotoisuudesta Kaupunkiekologi Kaarina Heikkonen Kaupunkiympäristön toimiala Ympäristönsuojeluyksikkö 26.10.2018 Kaarina Heikkonen 2 Helsinki on perustettu monimuotoiselle paikalle
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus
Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija
YMPÄRISTÖTUKIOHJE: METSÄLAIN ELINYMPÄRISTÖT JA METSO
YMPÄRISTÖTUKIOHJE: METSÄLAIN ELINYMPÄRISTÖT JA METSO Tässä ohjeessa kuvataan määräaikaisen Kestävän metsätalouden rahoituslain (34/2015) (jäljempänä Kemera) ympäristötuen käyttöä ja menettelyjä metsälain
Suo-metsämosaiikit. Suomen luonnonsuojeluliitto, pj. Esityksen kaikki kartat ja ilmakuvat: Maanmittauslaitos, kansalaisen karttapaikka
Suo-metsämosaiikit Risto Sulkava, FT Suomen luonnonsuojeluliitto, pj Esityksen kaikki kartat ja ilmakuvat: Maanmittauslaitos, kansalaisen karttapaikka Suomi on täynnä erilaisia mosaiikkeja tyypillisesti
HYVINKÄÄN LENTOKENTÄN LUOTEISPUOLISEN SUOALUEEN KASVILLISUUS- JA KASVISTOSELVITYS
HYVINKÄÄN LENTOKENTÄN LUOTEISPUOLISEN SUOALUEEN KASVILLISUUS- JA KASVISTOSELVITYS Marko Vauhkonen 24.10.2008 HYVINKÄÄN LENTOKENTÄN LUOTEISPUOLISEN SUOALUEEN KASVILLISUUS- JA KASVISTOSELVITYS SISÄLLYS 1
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta
H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti
TALVIVAARA PROJEKTI OY
4562a TALVIVAARA PROJEKTI OY TALVIVAARAN LÄHDESAMMALET LAPIN VESITUTKIMUS OY TALVIVAARA PROJEKTI OY TALVIVAARAN LÄHDESAMMALET 4.7.2005 Sami Hamari, FM (raportointi) Britta Wiltafsky, biologi (lajinmääritys)
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä
Taustaa puustoisista perinneympäristöistä Laitila 4.- 5.9.2012 Hannele Kekäläinen ylitarkastaja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Ympäristö- ja luonnonvarat vastuualue Maatalousympäristöt Suomen viidenneksi
Koskskogen-Maraholmsträsket
Koskskogen-Maraholmsträsket Pinta-ala: 44,4 ha Omistaja: Mustasaaren kunta (24,2 ha) ja Vaasan kaupunki (20,2 ha) Kaavatilanne: Bölen osa-yleiskaavassa ja Vaasan yleiskaavassa 2030 alue on virkistysaluetta
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS
KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ PYHTÄÄN PUROLAN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 17.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 3501 ja 14535 kevyen
SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009
SIPOON BOXIN SUUNNITELLUN MAA- AINEISTEN OTTOALUEEN LUONTOSELVITYS 2009 Pekka Routasuo 17.9.2009 Sipoon Boxin suunnitellun maa-aineisten ottoalueen luontoselvitys 2009 SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 AINEISTO
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita
Metsien uhanalaiset: kehityssuuntia, toimenpiteitä ja haasteita Juha Siitonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimipaikka Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute
Saananjuuren kaava-alueen lähteikköjen ja purojen maksasammalselvitys
Saananjuuren kaava-alueen lähteikköjen ja purojen maksasammalselvitys Maria von Cräutlein Sisältö 1. Selvityksen tarkoitus 2. Maasto- ja laboratoriomenetelmät 3. Aiemmat maksasammalhavainnot alueelta 4.
Kasvioppi 2. Metsätyyppien lajisto Lajien määritys. MAR-C1002 Maisema-arkkitehtuurin perusteet 2A, Luontotekijät FM Ahti Launis
Kasvioppi 2 Metsätyyppien lajisto Lajien määritys MARC1002 Maisemaarkkitehtuurin perusteet 2A, Luontotekijät FM Ahti Launis 16.11.2016 Metsätyyppien määrittäminen Käytännön määritysopas: Hotanen ym. 2008:
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016
Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO 2008-2016 Metsäfoorumi 14.1.2014 Anne Grönlund, Pohjois-Savon ELY-keskus Kuva: Kaisa Törmänen METSOn tavoitteet ja keinot Valtioneuvoston Metso-päätös 2008
338. Vaara-Kainuun kansallispuistoesityksen suojelemattomat kohteet luonnonpuiston koillispuolisia alueita lukuun ottamatta (Hyrynsalmi, Puolanka)
Kansallisomaisuus turvaan valtion omistamia suojelunarvoisia metsä- ja suoalueita WWF Suomi, Luonto-Liitto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Greenpeace ja BirdLife Suomi 2012 wwf.fi/metsat 338. Vaara-Kainuun
Metsäluonnonhoito. Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi. Reijo Suninen 16.10.2013
Metsäluonnonhoito Arvokkaat elinympäristöt ja sertifiointi Reijo Suninen 16.10.2013 KESTÄVÄ METSÄTALOUS EKOLOGINEN TALOUDELLINEN SOSIAALINEN Talousmetsien luonnonhoito on ekologisten ja sosiaalisten tavoitteiden
Ukonsärkän alueen vanhojen metsien (FI ) sammalkartoitukset 2017
Ukonsärkän alueen vanhojen metsien (FI0700056) sammalkartoitukset 2017 Kypärä Timo JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE
METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit
METSO-seuranta: suojeluun tulevien kohteiden inventoinnit Juha Siitonen, Reijo Penttilä Metsäntutkimuslaitos, Vantaan toimintayksikkö 15.11.010 1 Taustaa Metlan 009 alkanut, MMM:n rahoittama hanke tavoitteena
METSO:n jäljillä. Päättäjien Metsäakatemia Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö
METSO:n jäljillä Päättäjien Metsäakatemia 29.9.2011 Tupuna Kovanen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus luonnonsuojeluyksikkö 3.10.2011 1 METSO II Metso I 2003-2007 Vapaaehtoinen suojelu katsottiin tehokkaaksi
METSO-ohjelma ja pysyvä suojelu
METSO-ohjelma ja pysyvä suojelu Pysyvä suojelu Kohteen arviointi Alueen rajaus yhdessä maanomistajan kanssa Puuston määrän arviointi Luontoarvojen arviointi valintaperusteet, rakennepiirteet lahopuusto,
KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN
KEINOJA MONIMUOTOISUUDEN TURVAAMISEEN 1. Talousmetsien luonnonhoito 2. METSOn keinot 3. METSOn valintakriteerit 4. Luonnonsuojelualueen perustaminen 5. Ympäristötuki 1. Talousmetsien luonnonhoito Arvokkaiden
Liite 4. Luonnonsuojelu
Liite 4. Luonnonsuojelu Luonnonsuojelualueet (SL) Kohteen nimi Kohdeluokka Arvo Inventointi 1 Koukkurahka Puuttomat suot Luonnonsuojelulain nojalla rauhoitettu, alue kuuluu Natura Kangasalan kunta 2000
Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut
Miten arvokkaat pienvedet tunnistetaan maastossa? 22.09.2015 Metsätalouden vesiensuojelupäivät, Koli Jari Ilmonen, Luontopalvelut Mitä ovat arvokkaat pienvedet? Pienvedet = purot ja norot, lammet, lähteiköt
Kuikkasuon ja Suurisuon (FI ) sammalkartoitukset 2017
Kuikkasuon ja Suurisuon (FI0600072) sammalkartoitukset 2017 Timo Kypärä JOHDANTO JA MENETELMÄT Kartoitusten tavoite ja tarkoitus Tämä raportti on tuotettu EU:n LIFE-rahoituksen tuella Hydrologia-LIFE -hankkeessa.
METSO-ohjelmaan sopivien kohteiden valintaperusteet
METSO-ohjelmaan sopivien kohteiden valintaperusteet KUVA: Mikko Kuusinen Sisällysluettelo 3 METSO-ohjelma 4 Lehdot 6 Runsaslahopuustoiset kangasmetsät 8 Pienvesien lähimetsät 10 Puustoiset suot 12 Metsäluhdat
Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta. Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan
Yhdistysten hoitokohteet lajisuojelun ja luontotyyppien näkökulmasta Millaisia kohteita ELYkeskus toivoo yhdistysten hoitavan Leena Lehtomaa, naturvårdsenheten 17.9.2011 1 Hyvin hoidettu monimuotoinen
Tuuliwatti Oy. Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas. Luontoselvitys 09.08.2010. FM biologi Minna Tuomala
Tuuliwatti Oy Simon tuulivoimalat Onkalo ja Putaankangas Luontoselvitys 09.08.2010 FM biologi Minna Tuomala Putaankankaan tuulivoimalat 1 3 2 Putaankankaan tuulivoimalat Tuulivoimala 1 Avohakkuuala, jonka
Luontotiedot kuvioittain
Luontotiedot kuvioittain Kuvio Pinta-ala, ha Monimuotoisuustieto/ erityispiirre Tarkenne Lisätiedot 885 1,4 Kalliojyrkänne 913 0,2 Tuore lehto Mahdollinen metsälain tärkeä elinympäristö 886 1,3 Kalliojyrkänne
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä
Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso
VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen
VALTATIEN 7 (E18) PARANTAMINEN MOOTTORITIEKSI VÄLILLÄ KOSKENKYLÄ LOVIISA KOTKA: Tiesuunnitelma ja tiesuunnitelman täydentäminen Luontoselvitykset 2009 Marko Vauhkonen 28.10.2009 1 JOHDANTO Valtatien 7
Heinijärvien elinympäristöselvitys
Heinijärvien elinympäristöselvitys Kuvioselosteet Kuvio 1. Lehto Kuviolla kahta on lehtotyyppiä. Ylempänä tuoretta runsasravinteista sinivuokko-käenkaalityyppiä (HeOT) ja alempana kosteaa keskiravinteista
9M VAPO OY ENERGIA. Jako-Muuraissuon tervaleppäkorpien kasvillisuusselvitys
17.12.2003 VAPO OY ENERGIA FM Sari Ylitulkkila SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUS JA KASVISTO... 1 2.1 Kasvillisuusselvityksen toteutustapa... 1 2.2 Selvityksen tulokset... 1 Pirttiselän pohjoisreunan
Miten METSO-ohjelma turvaa luonnon monimuotoisuutta. Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus
Miten METSO-ohjelma 2008-2025 turvaa luonnon monimuotoisuutta Johanna Viljanen / Keski-Suomen ELY-keskus Riitta Raatikainen / Suomen metsäkeskus Tavoitteet ja keinot valtakunnallisesti METSO-ohjelman tavoitteena
Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2009 Häädetkeitaan laajennus, Parkano, Pirkanmaa Sijainti Häädetkeitaan luonnonpuisto ja Natura 2000 -alue sijaitsevat
METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet. Kuinka tunnistan monimuotoisuudelle tärkeän kohteen metsässäni?
METSO-ohjelman luonnontieteelliset valintaperusteet Kuinka tunnistan monimuotoisuudelle tärkeän kohteen metsässäni? Sisällysluettelo 3 METSO-ohjelma 4 Lehdot 6 Runsaslahopuustoiset kangasmetsät 8 Pienvesien
Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys
Tikkalan päiväkoti-koulun itäisen metsikön luontoselvitys Anni Mäkelä Jyväskylän kaupunki Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö 25.7.2018 1. Selvitysalue Selvitysalue (1,6 ha) sijaitsee Tikkalassa päiväkoti-koulun
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa
Suomenselän ja maanselän alueiden -suojelu ja ennallistamisesitys Helmikuu 2016 ID 2001 Iso-Saares, Ikaalinen, Pirkanmaa Sijainti Iso-Saareksen alue sijaitsee Ikaalisten itäosassa, Ylöjärven (Kurun) rajan
Kalkkikallion luonnonsuojelualue
Kalkkikallion luonnonsuojelualue Vantaa 2013 Komeaa geologiaa, vaihtelevia elinympäristöjä Kuninkaalassa sijaitseva Kalkkikallio on saanut nimensä alueen kallioperästä löytyvän kalkkikiven mukaan. Kalkkikallion