LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Asia Otsikko Sivu
|
|
- Jarmo Oksanen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ AIKA klo 16:30 PAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 3 12 vuoden 2017 tilinpäätös 4 13 Lempäälä-Vesilahti vesihuollon operointisopimus 7 14 Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon kuormitus- ja käyttötarkkailun vuosiyhteenveto Toimitusjohtajan katsaus 15
2 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus VELILAJK johtokunnan kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on johtokunnan päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja että saapuvilla on enemmän kuin puolet Lempäälän Vesi -liikelaitoksen johtokunnan jäsenistä.
3 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Pöytäkirjan tarkastajien valinta VELILAJK valitsee pöytäkirjan tarkastajiksi Annele Matintuvan ja Marjo Puron.
4 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ vuoden 2017 tilinpäätös 143/ /2017 VELILAJK 6 Vuosi 2017 oli Lempäälän Vesi liikelaitoksen neljäs toimintavuosi kun talain 10 a luvun mukaisena liikelaitoksena. Kunnan liikelaitoksen tilinpäätöksestä on säädetty kuntalain 87 i :ssä. Sen mukaan liikelaitoksen tilikausi on kalenterivuosi. Johtokunnan on laadit ta va tilikaudelta erillistilinpäätös ja annettava se tilintarkastajien tar kastet ta vak si sekä saatettava se kunnanhallituksen käsiteltäväksi (KuntaL mom.). Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden lii te tie dot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Ti linpää tök sen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot liikelaitoksen toiminnan tulok ses ta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta. Tätä varten tar peel liset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Liikelaitoksen erillistilinpäätös yh dis tel lään kunnan tilinpäätöksessä. Tilinpäätöksen allekirjoittavat joh tokun nan jäsenet ja toimitusjohtaja. Kuntalain 87 k :n mukaan kunnallisen liikelaitoksen on toi min ta ker to mukses saan esitettävä selvitys liikelaitokselle asetettujen toiminnallisten ja talou del lis ten tavoitteiden toteutumisesta. Toimintakertomuksessa on myös an net ta va tietoja sellaisista liikelaitoksen talouteen liittyvistä olennaisista asiois ta, joista ei ole tehtävä selkoa tulos- tai rahoituslaskelmassa taikka ta sees sa. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta ke hi tyk ses tä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan jär jes tä mises tä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Johtokunnan on toi min ta ker to mukses saan tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Liikelaitoksen tilinpäätöksen laadinnassa noudatetaan soveltuvin osin kir jan pi to lau takun nan kuntajaoston yleisohjetta kunnan tilinpäätöksen ja toi min ta ker tomuk sen laatimisesta. Vuoden 2017 tilinpäätöksen valmistelu on käynnissä. Liikelaitos on oh jeistet tu raportoimaan omat osuutensa TP 2017 toimintakertomukseen. Vuoden 2017 talousarvioon asetetuista tavoitteista on raportoitu to teu mati lan ne ja lisäksi toimintakertomusta varten on raportoitu muut olen nai set vuoden 2017 tapahtumat. Lisäksi raportoidaan talousarvion mää rä ra ho jen toteutuminen sekä sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ha vain not. Talousprosessi kokoaa ja yhdenmukaistaa raportoidut tiedot osaksi kunnan hal li tuk sen maaliskuussa käsittelemää vuoden 2017 tilinpäätöstä. Kos ka tilinpäätöksen valmistelu on vielä kesken, toimielimen ta lous ar vioto teu mis ta annettavat tiedot eivät vielä ole lopullisia. Kokouksessa an netta vat tiedot antavat kuitenkin jo varsin tarkan kuvan vuoden 2017 mää rära ho jen toteumasta.
5 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Tässä vaiheessa raportoitava materiaali on esityslistan lisämateriaalina. Päätös merkitsee vuoden 2017 ti linpää tök sen valmistelutilanteen tiedoksi. merkitsi vuoden 2017 ti linpää tök sen valmistelutilanteen tiedoksi. VELILAJK Tilinpäätöksen viimeistelyä on jatkettu edellisen kokouksen jälkeen. Käyttötalous Käyttömaksuja kertyi noin ja perusmaksuja heiman yli bud je toi tua enem män. Rakentamisen selkeän piristymisen ja uusien lin jaosuuk sien ra ken ta mi sen ansiosta liittymismaksutuloja kertyi noin budjetoitua enem män. Yhteistoimintakorvauksissa veden myynti naapu ri kun nil le oli hie man arvioitua suurempaa, joten tuottoja niistä kertyi noin bud je toi tua enemmän. Yhteenlaskettuna toimintatuottoja kertyi noin budjetoitua enemmän.piristynyt rakentaminen lisäsi käyt tö ta lou den kus tan nuk sia lisääntyneiden materiaalikustannusten ym. ta kia noin eu rol la. Nämä kulut saatiin tuloina takaisiin liit ty mis maksuis sa ja muissa lii ke toi min nan tuotoissa. Jäteveden käsittelyssä ke mi kaali kus tan nuk set ylit ti vät budjetoidun määrärahan noin eurolla, koska jä te ve den puh dis ta mi ses sa tarvittavien kemikaalien hinnat nousivat vuoden ai ka na ja ke mi kaa le ja tarvittiin suunniteltua enemmän runsasvetisen lop pu vuo den ai ka na. Sateinen loppuvuosi lisäsi kustannuksia mm. li säänty neen säh kön ku lu tuk sen takia. Loppuvuoden aikana oli kaiken kaikkiaan sää olo suh teis ta johtuen ennakoitua enemmän vikatilanteita, joka lisäsi mm. hen ki lös tö ku lu ja ja kun nos sa pi to kus tan nuk sia. Kokonaisuutena tulos on ,54 ylijää mäi nen, joka on noin budjetoitua enemmän. Investoinnit nettoinvestoinnit olivat 2017 yhteensä Avustuksia tmv. liikelaitos sai Suurin in ves toin tikoh de oli seudulliset yhteishankkeet (mm. jäteveden siirtolinja), joihin käytet tiin yh teen sä Investoinnit ylittivät budjetoidun summan eu rol la. Budjetin ylitys johtui lisäksi mm. rakentamisen pi ris ty mises tä ja sii hen liittyvästä tarpeesta rakentaa kaava-alueille ym. ve si huoltoa, jotta uu sin ra ken nus ten liittäminen vesihuoltoon mahdollistuisi. Kauko val von nan uu dis ta mi sen yh tey des sä todettiin tarpeelliseksi uusia myös mm. pump paa moi den säh kö lait tei ta, jotta vesihuollon toimintavarmuus voi tai siin taa ta. Jätevesien johtamista keskuspuhdistamolle palvelevaa siir to vie mä riä ra ken net tiin budjetoitua enemmän, jotta rakentaminen voitiin yh teen so vit taa muun infran ra ken ta mi sen yhteyteen. Investoinneista käytettiin 1,27 Milj. vanhan omaisuuden
6 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ kunnostamiseen eli omaisuuden hallintaan. Liitteet Tilinpäätös hyväksyy v tilinpäätöksen, allekirjoittaa sen sekä antaa sen ti lintar kas ta jien tarkastettavaksi ja kunnanhallitukselle yhdistettäväksi kun nan tilinpäätökseen. 2. esittää, että tilikauden ylijäämä ,54 siirretään taseen omaan pää omaan tilikauden ylijäämä-/ alijäämätilille. 3. oikeutttaa liikelaitoksen toimitusjohtajan tekemään tilinpäätökseen vähäi siä teknisiä tarkennuksia. 4. merkitsee investointien toteutumisen tiedokseen.
7 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Lempäälä-Vesilahti vesihuollon operointisopimus 147/ /2017 VELILAJK 36 Lempäälä kunnanhallitus päätti kokouksessaan käyn nistää yhtiöittämisselvitystyön, tavoitteena sel vi tys työn valmistuminen huhtikuun 2017loppuun mennessä. Sel vi tystyön tarkoituksena oli selvittää tarvittavat toi men pi teet liikelaitoksen muuttamiseksi kuntien 100-prosenttisesti omistamaksi osakeyhtiöksi. Lisäk si selvitettiin yhtiöittämisen hyödyt ja haitat sekä tekniset, taloudelliset ja hallinnolliset vaikutukset yhtiön ja kuntakonsernien toimintaan. Selvityksen loppuvaiheessa Lempäälän kunnanvaltuusto päätti ko koukses saan , että yhtiöittämisen selvittämistä ei jatketa, vaan jat ko val mis te lus sa selvitetään nykyisen palvelusopimuksen kehittämistä. Ja, että palvelusopimuksen mahdollisen laajentamisen myötä var mis tetaan liikelaitokselle riittävät resurssit. Keväällä 2017 ja Vesilahden kunnan vä lisis sä keskusteluissa todettiin, että nykyisen palvelusopimuksen ke hit tä minen tapahtuu parhaiten operointisopimuksen avulla. Nykytilanteessa Lempää län Vesi -liikelaitos toimittaa veden Vesilahdelle jaettavaksi liittyjille. Ve si lah des sa toiminta-alueella muodostuneet jätevedet johdetaan Lempää län jätevedenpuhdistamolle puhdistettavaksi. Operointisopimuksen tarkoituksena on, että jatkossa Lempäälän Vesi -liike lai tos vastaa vesi- ja jätevesihuoltoverkostojen sekä pumppaamojen käy tös tä ja kunnossapidosta Vesilahden vesi- ja viemärilaitoksen toi minta-alu eel la. Lisäksi Lempäälän Vesi vastaa mm. asiakaspalvelusta, las kutuk ses ta, liittymäpalveluista sekä veden ja jäteveden käsittelystä. Ve si lahdes ta kertyvät veden ja jäteveden käyttömaksut ja perusmaksut tulevat Lem pää län Vedelle. Näillä tuloilla Lempäälän Vesi rahoittaa edellä mai nitut toiminnot. Tavoitteena on, että Lempäälän Vesi maksaisi Vesilahden kun nal le vuokraa vesihuoltoverkostojen ym. käytöstä. Vuokran suuruus mää ri tet täi siin sopeutumiskauden aikana. Vesilahden kunta omistaisi jatkossakin vesi- ja jätevesiverkostot sekä pump paa mot laitteineen. Omaisuustiedot, asiakassopimukset ja asia kastie dot ovat Vesilahden kunnan omaisuutta. Vesilahti vastaa uusien verkos to jen ja laitteiden rakentamisesta määritettävän laatutason mukaisesti. Li säk si Vesilahti vastaa mm. vesihuoltojärjestelmän saneeraamisesta. Vesi lah den kunta rahoittaa vesihuoltojärjestelmänsä uudisrakentamisen ja sa nee rauk sen liittymismaksutuloin ja vuokralla, joka määritetään so peu tumis kau den aikana.
8 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Sopimus tulisi voimaan , jota ennen vuoden 2018 aikana valmistellaan yhteistyön aloitusta järjestelmiä kehittämällä ja henkilöstöä kouluttamalla. Sopimuksessa noudatetaan enintään 2 v so peu tu mis kautta, jonka tarkoituksena on Vesilahden vesihuollon kustannustason tar kenta mi nen. Sopeutumiskaudella Vesilahden kunta päättää vesihuollon maksut niin, että ne vastaavat kustannuksia. Kokouksessa Reijo Kuivamäki Pöyry Finland Oy:stä esittelee mahdollisen ope roin ti so pi muk sen sisältöä ja vastaa esille nouseviin kysymyksiin. Esitte lys sä on mukana Vesilahden tekninen lautakunta. Tavoitteena on, että ope roin ti so pi mus tuotaisiin päätöksentekoon johtokunnan joulukuun 2017 ko kouk seen. merkitsee Lem pää lä-ve si lahti vesihuollon operointisopimuksen valmistelutilanteen tiedoksi. Ennen varsinaisen kokouksen alkua Reijo Kuivamäki Pöyry Finland Oy:stä esitteli mahdollisen ope roin ti so pi muk sen sisältöä ja vastasi esille nousseisiin kysymyksiin. Esit te lys sä oli mukana Vesilahden tekninen lautakunta. Päätös merkitsi Lem pää lä-ve si lah ti vesihuollon operointisopimuksen valmistelutilanteen tiedoksi. VELILAJK 46 Lempäälä-Vesilahti operointisopimusta on valmisteltu yhteistyössä Ve silah den teknisen toimen kanssa. Valmistelun yhteydessä on laadittu mm. luon nos vastuujakotaulukosta. Valmistelun yhteydessä on lisäksi todettu, et tä on parasta pyrkiä noudattamaan mahdollisessa sopimuksessa kahden vuo den sopeutumiskautta pidetään palaveri operointisopimuksen valmisteluun liittyen Pöy ry Finland Oy:n tiloissa Tampereella. Palaverissa on mm. tarkoitus saa da aikaan luonnos sopeutumiskauden aikana tehtävistä toi men pi teistä. Luonnos vastuujakotaulukosta jaetaan oheismateriaalina johtokunnan jäse nil le ja luonnos sopeutumiskauden aikana tehtävistä toimenpiteistä esitel lään viimeistään kokouksessa. Lempäälä-Vesilahti operointisopimus on tarkoitus tuoda päätöksentekoon al ku vuo des ta Lähtökohtana tällä hetkellä on, mikäli sopimukseen pää dy tään, että vuodet 2018 ja 2019 olisivat sopeutumiskautta ja var sinai nen operointi alkaisi 2020.
9 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ merkitsee tiedoksi ope roin tiso pi muk sen valmistelutilanteen. Todettiin, että Kristian Lella lähtee mukaan operointisopimuksen val mis telu pa la ve rei hin. Päätös merkitsi tiedoksi ope roin ti sopi muk sen valmistelutilanteen. VELILAJK 3 Lempäälä-Vesilahti vesihuollon operointisopimuksen valmistelua on jatket tu yh teis työs sä Vesilahden teknisen toimen kanssa. Liitteessä 1 on esitet ty luon nos operointisopimuksesta, liitteessä 2 on esitetty luonnos vastuun ja ko tau lu kos ta ja liitteessä 3 on esitetty sopeutumisjakson tehtävät. Vesilahdessa tekninen lautakunta käsitteli asiaa Vesilahden tek ni nen lautakunta päätti yksimielisesti esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle operointisopimuksen mukaisten toimintojen käynnistämisen edellyttäen, että 1. käynnistetään neuvottelut yhden henkilötyövuoden siirtämisestä Vesilahden kunnasta Lempäälän Vedelle, 2. määritellään toimintaraja runkolinjasta vesimittariin saakka, ja 3. Lempäälän Veden ja Vesilahden kunnan välisestä hintakertoimesta neuvotellaan määrävälein, samoin siitä mihin suureisiin kerroin sidotaan. Vesilahden kunnanhallitus käsitteli asiaa kokouksessaan Vesilahden kunnanhallitus palautti asian käsittelyyn tarkennettavaksi. Vastaus Vesilahdelle Lempäälän Vesi -liikelaitos ei näe estettä yhden henkilön työpanoksen siir tä mi ses tä Vesilahdesta Lempäälän Vedelle operoinnin toteutuessa, kun han ky sei nen henkilö on Vesilahden vesihuoltoasioihin hyvin pe reh tynyt. Lem pää län Veden toiminta on koko ajan kasvanut ja kasvaa ilman mah dol lis ta Ve si lah den operointiakin, joten lisätyövoimaa tarvitaan muu alla kin kuin Ve si lah dessa tapahtuvassa vesihuollon operoinnissa. Vesilahdesta saatujen tietojen mukaan asiakkaan ja vesihuoltolaitoksen vas tuu ra ja (liittämiskohta) on runkolinjassa, kuten on Lempäälässäkin, ei-
10 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ kä tä tä ole tarkoituksenmukaista muuttaa. Vesimittari on luonnollisesti laitok sen omaisuutta sekä Vesilahdessa että Lempäälässä. Muita tar kennet ta via asioita käsitellään mahdollisuuksen mukaan kokouksessa. Lempäälä-Vesilahti vesihuollon operointisopimusta käsitellään lisää seuraa vas sa johtokunnan kokouksessa maaliskuussa. Varsinainen pää töksen te ko on näillä näkymin huhtikuun kokouksessa. Päätös merkitsee tiedoksi ope roin tiso pi muk sen valmistelutilanteen. merkitsi tiedoksi ope roin ti sopi muk sen valmistelutilanteen. VELILAJK Vesihuollon operointisopimusta on käsitelty Vesilahden kunnan tek ni ses sä lautakunnassa. Vesilahden tekninen lautakunta on päättänyt esit tää yksimielisesti kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle ope roin tiso pi muk sen hyväksymistä alla olevilla lisäyksillä. - Omaisuusluettelo lisätään sopimukseen - Neuvottelu yhden henkilötyövuoden siirtämisestä Lempäälän Vedelle aloi te taan - Lempäälän Veden ja Vesilahden kunnan välisestä hintakertoimesta neuvo tel laan määrävälein ja siitä mihin suureisiin kerroin sidotaan -Sopeutumisjakson jälkeen lopullinen sopimusteksti vahvistetaan mo lempien osapuolien toimesta sopimusosapuolten päätöksentekoelimissä. Vesilahden kunnanhallitus kokoontuu seuraavan kerran ja kun nanval tuus to on vuorossa Liitteet merkitsee tiedoksi ope roin tiso pi muk sen valmistelutilanteen. Luonnos operointisopimuksesta Sopeutumisjakson tehtävät Vastuujakotaulukko
11 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon kuormitus- ja käyttötarkkailun vuosiyhteenveto / /2018 VELILAJK Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on antanut Lempäälän kunnan jä teve den puh dis ta mol le ympäristöluvan Lupapäätöksessä on edel ly tet ty puhdistamon kuormitusseurantaa. Jätevedenpuhdistamon toimin taa on seurattu kerran kuukaudessa otetuin vuorokauden ko koo manäyt tein Ko ke mäen joen vesistön vesiensuojeluyhdistyksen (KVVY) toimes ta. Yh teen ve toa laadittaessa on tutustuttu näytetulosten ohella tarkkai lu ajan koh ti na tehtyihin havaintoihin. Puhdistamon kuormitus kuormitus- ja käyttötarkkailuohjelma on päivitetty vuon na 2014 ja ohjelma sisältää myös ympäristölle haitallisten ja vaa rallis ten aineiden tarkkailun. Vesilahden kunnan jätevedet johdettiin suunnitelmien mukaan Lempäälän puh dis ta mol le esiselkeytyksen käyttöönoton jälkeen vuonna Sa neerauk sen toisessa vaiheessa vuosina 2011 ja 2012 laajennettiin puh dis tamon ilmastusallastilavuutta kaksinkertaiseksi. Puhdistamoa saneerattiin ja laa jen net tiin täyttämään vuoden 2012 kesäkuussa voimaan astuvat typen pois to vel voit teet. Saneeraustoimet valmistuivat syyskuussa Vuonna 2017 Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamolla käsiteltiin yhdys kun nan jätevesien lisäksi sako- ja umpikaivolietettä m3. Sa kokaivo liet teet johdettiin viemäriverkoston kautta puhdistusprosessiin. Vettä jou dut tiin ohittamaan vuonna 2017 yhteensä 2789 m3. Tulokuormitus: Tulosten mukaan tulokuormitus on kehittynyt seuraavasti: Q m3/d BHK7-ATU Fosfori Typpi Aika Tarkk./koko vuosi mg/l kg/d mg/l kg/d mg/l kg/d / ,3 27, / ,8 30, / ,0 35, / ,3 33, / ,9 34, / ,9 35, / ,0 39, / ,8 38, / ,0 43, / ,8 44, / ,0 43, / ,0 53, / ,3 42, / ,0 40, / ,9 39,
12 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ / ,7 42, / ,4 44, Puhdistamon tulokuorma pysyi koko vuoden suhteellisen vakaana, vaikka ai kai sem pi na vuosina heilahtelua on havaittu merkittävästi. Vaihteluväli or gaa ni sen aineen kuormituksissa oli tarkkailuvuonna kg/d. Maksimivuotovesikertoimen perusteella Lempäälän viemäriverkosto voidaan luokitella hyvässä kunnossa olevaksi. Käsittelytulos ja vesistökuormitus: Ympäristölupaviraston antamiin lupaehtoihin verrattuna tilanne oli seu raava: BHK7-ATU Fosfori CODcr mg/l % mg/l % mg/l % 1. vuosineljännes 5,7 98 0, vuosineljännes 16,0 93 1, vuosineljännes 6,6 98 0, vuosineljännes 6,4 97 0, luparajat , NH4-N Typpi % mg/l mg/l 7, Lupaehdot täyttyivät ensimmäisellä laskentajaksolla kaikkien parametrien osal ta. Toisella laskentajaksolla lupaehdoista jäätiin BOD7-ATU:n ja fosfo rin vaatimusten osalta, kolmannella laskentajaksolla fosforin jään nös pitoi suu den osalta ja neljännellä laskentajaksolla fosforin vaatimusten osalta. Koska kokonaistypen poistoteho ei vuosikeskiarvona ylittänyt 70 %:ia (tulos 60 %) tulee typen jäännöspitoisuuden olla <20 mg/l niillä tark kai lu kerroil la, kun prosessilämpötila on vähintään 12 astetta. Prosessin lämpötila ylit ti 12 astetta heinäkuusta syyskuulle. Tuona ajankohtana päästiin lu para jan vaatimalle tasolle yhdellä tarkkailukerralla kolmesta. Ammoniumtypen jäännöspitoisuudessa jäätiin hieman vaaditusta. Lu paeh dois sa vaaditun jäännöspitoisuuden taso (<6 mg/l) saavutettiin tam mikuus sa sekä ajanjaksolla heinäkuusta lokakuulle. Kokonaistypen puh distus te ho yl si vuosikeskiarvona vaadittuun 60 % tehoon. Puhdistamon toiminta ja vesistökuormitus ovat kehittyneet vuo si kes ki arvoi na seuraavasti: BHK7-ATU Fosfori Typpi
13 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Aika mg/l kg/d % mg/l kg/d % mg/l kg/d % ,0 94 0,58 2, ,0 94 0,37 1, ,5 26,0 96 0,23 0, ,8 31,0 96 0,28 0, ,2 29,0 96 0,23 0, ,3 32,0 96 0,25 0, ,2 36,0 96 0,28 1, ,8 37,0 96 0,29 1, ,6 32,0 97 0,17 0, ,4 34,0 97 0,37 1, ,7 39,0 97 0,27 1, ,0 52,0 95 0,46 2, ,0 57,0 96 0,51 2, ,0 18,0 99 0,18 0, ,9 23,0 98 0,43 1, ,3 19,0 98 0,30 1, ,7 29,0 98 0,39 1, ,6 40,0 97 0,69 3, Vesistökuormitus kasvoi orgaanisen aineen osalta tuloksen ollessa sanee rauk sen jälkeisen ajan heikoin. Myös fosforin osalta vesistökuormitus kas voi ollen tarkastelujakson korkein. Typen vesistökuormitus sen sijaan las ki hie man ollen aikaisempien vuosien tasoa pienempi. Nitrifiointia esiintyi läpi vuoden, mutta täysmääräisenä sitä voidaan pitää vain aikavälillä heinäkuusta lokakuulle, jolloin myös prosessilämpötila oli kor keim mil laan. Nitrifiointiaste oli vuositasolla 88 %. Liete: Puhdistamon liete kuivataan lietelingolla. Kuivatun lietteen määrä oli 2847 m3. Kuivattu liete kompostoitiin ulkopuolisen urakoitsijan toimesta viher ra ken ta mis käyt töä silmälläpitäen. Tulosten tarkastelu ja toimenpidesuositukset: Lempäälän jätevedenpuhdistamon käsittelytulos ei täyttänyt kaikkia ym päris tö lu van vaatimuksia vuonna Yhdyskuntajätevesiasetuksen vaa timuk set täyttyivät kuitenkin. Ensimmäisellä laskentajaksolla käsittelytulos täyt ti kaikki neljännesvuosikeskiarvoina tarkasteltavat parametrit. Toisella laskentajaksolla jäätiin vaaditusta tasosta orgaanisen ai neen ja fosforin vaatimusten (jäännöspitoisuus ja poistoteho) osalta. Toi sella laskentajaksolla poistuvan veden kiintoaineen keskimääräinen jään nös pitoi suus oli 50 mg/l, mikä aiheutti orgaanisen aineen ja fosforin hei kot tulos ta sot. Kolmannella laskentajaksolla vaaditusta tasosta jäätiin fos fo rin jään nös pi toi suu den osalta. Tuolloin kiintoainepitoisuus pois tu vas sa vedes sä oli keskimäärin 19 mg/l. Neljännellä laskentajaksolla vaa ti muk sis ta jää tiin fosforin vaatimusten (jäännöspitoisuus ja poistoteho) osal ta, ja pois tu van veden korkea kiintoainepitoisuus (20 mg/l) oli tuol loin kin oletettavasti syy nä heikentyneeseen tulokseen. Orgaanisen aineen poisto onnistuu puh dis ta mol la riittävän biologisen kä-
14 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ sit te ly ka pa si tee tin ansiosta täy si mää räi ses ti. Puhdistamon tilakuorma oli kes ki mää rin 0,30 kg BOD7 / m3 ja mi toi tuk sen mukaisesta kapasiteetista käy tet tiin 90 %. Käsittelykapasiteetti riit tää myös täysimääräisen nit ri fi kaati on ylläpitämiseen ympärivuotisesti, vaik ka näin ei tarkkailuvuoden aikana käy nyt kään. Nitrifikaatio oli täy si mää räis tä vain prosessilämpötilan ollessa kor keim millaan heinäkuusta lo ka kuul le. Vuosikeskiarvona am mo nium ty pen jäännöspitoisuus oli 7,3 mg/l, kun ympäristöluvassa edellytetään jään nöspi toi suu den olemista vuo si kes ki ar vo na korkeintaan 6 mg/l. Nit ri fi kaa ti on toimintaedellytyksiä voidaan pa ran taa käyttämällä molempia esi sel key tysal tai ta (jolloin biologiseen vai hee seen johdetaan vähemmän or gaa nis ta kuormaa), varmistamalla ak tii vi liet teen riittävä hapetus (liukoista hap pea vähintään 2 mg/l koko il mas tus al taan tilavuudella) sekä nos ta mal la lietepitoisuutta. Vasta kun nitrifikaatio on täy si mää räis tä (am mo nium ty pen jäännöspitoisuus jatkuvasti < 1 mg/l), on mah dol lis ta tavoitella ko ko nais typen pois toa pelkistämällä nitrifikaatiossa syn ty nyt tä nitraattia typ pi kaa suksi. Kokonaistypenpoisto onnistui pois to te hon osalta ja vuo si kes ki ar vo na saavutettiin vaatimuksen mukainen 60 %:n pois to te ho. Ko ko nais ty pen jäännöspitoisuuden osalta ympäristöluvassa vaa di taan jään nös pi toi suuden saamista tasolle < 20 mg/l, kun pro ses si läm pö ti la ylittää 12 C. Proses si läm pö ti la ylitti 12 C kolmen tarkkailukerran ai ka na heinäkuusta syyskuul le, mutta jäännöspitoisuusvaade saavutettiin vain syyskuun tark kai luker ral la. Fosforin saostuksessa ei tarkkailuvuonna havaittu merkittäviä häiriöitä, vaik ka saostustulos ei ollutkaan aivan tavoitteiden mukainen. Liukoisen fos fo rin jäännöspitoisuus oli vuosikeskiarvona 0,12 mg/l, kun tavoitteena voi tai siin pitää liukoisen fosforin jäännöspitoisuuden saamista tasolle < 0,1 mg/l, jotta ympäristöluvassa kokonaisfosforille asetettu jään nös pi toisuus vaa ti mus 0,4 mg/l voitaisiin saavuttaa kaikissa olosuhteissa. Ajotapatoimenpiteet vuoden 2017 aikana tähtäsivät kokonaistypenpoiston te hos ta mi seen. Tätä toteutettiin mm. ilmastusaltaiden hapettomien loh kojen määrää säätämällä sekä prosessin ravinnesuhteita parantamalla esisel key tys tä ohittamalla. Esiselkeytyksen ohittaminen on ajotavallisesti haas ta vaa ja perustulos kärsii helposti olosuhteiden vaihdellessa. Vuoden 2018 aikana on harkittu mahdollista metanolin syöttökokeilua prosessin lisä hii len läh tee nä. Metanoliannostelu vaatii myös tarkkoja pro ses si mit tauksia sekä jatkuvaa prosessin seurantaa ja säätöä. Liitteet merkitsee tiedoksi vuo si yhteen ve don jätevedenpuhdistamon toiminnasta vuodelta Lempäälän kunnan jätevedenpuhdistamon kuormitus- ja käyttötarkkailun vuosiyhteenveto 2017
15 LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Toimitusjohtajan katsaus VELILAJK toimitusjohtaja Lasse Sampakoski esittelee kokouksessa liikelaitoksen ajankohtaisia asioita. Esiteltävät asiat liittyvät mm. toiminnan ja talouden toteutumiseen vuoden 2018 aikana. merkitsee toimitusjohtajan katsauksen tiedoksi.
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2018 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 17 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 8/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 8/2017 1 AIKA klo 16:30 PAIKKA Lempäälän Ehtookoto, Ehtooklubi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 42 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 43 Pöytäkirjan tarkastajien
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/2019 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, 3. krs, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 7 Pöytäkirjan tarkastajien
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 14.03.2018 AIKA 14.03.2018 klo 16:30-17:20 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 11 Pöytäkirjan
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/2017 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Jyväskylä, Sokos Hotel Alexandra KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 17 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2017 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 23 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1
LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 AIKA 01.04.2015 kello 17:00-18:00 PAIKKA Loimaan Veden kokoustila, Kanta-Loimaantie 2 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 12
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015
Kunnanhallitus 137 30.05.2016 Valtuusto 66 22.06.2016 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 KH 137 KUUMA-komissio 29.2.2016 / 3 KUUMA-johtokunta 9.3.2016 / 22 KUUMA-komissio 29.2.2016
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2016 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 6/2015 1. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 6/2015 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 33 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2017 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.02.2017 Aika 09.02.2017 klo 13:00-16:00 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017
Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 1. Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 3/2015 1 AIKA klo 16:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 16 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 17 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.
Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:
- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:
Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus
Yhtymähallitus 30 06.03.2018 Tilinpäätös vuodelta 2017 30/02.02.02.00/2018 Yhtymähallitus 06.03.2018 30 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 2/2017 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tekninen 10, Tampereentie 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Kokousaika Torstai klo 14:00-15:26
Suonenjoen kaupunki Kokouspöytäkirja 2/2019 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokousaika Torstai 28.03.2019 klo 14:00-15:26 Kokouspaikka Kaupungin tekninen toimisto, Sairaalapolku 3, neuvotteluhuone Luettelo käsitellyistä
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Kaupunginhallitus 84 27.03.2017 Sastamalan 40 19.05.2017 tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto 57 26.06.2017 Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 786/02.02.00/2015 KHALL
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 26.04.2018 AIKA 26.04.2018 klo 17:00-17:58 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 17 Pöytäkirjan
Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 7/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 7/2017 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 35 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta
Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain
Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:
Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1
KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252
Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 6/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 6/2017 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 29 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 30 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS
Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 10 11.04.2017 Tarkastuslautakunta 22 12.05.2017 Kunnanvaltuusto 18 29.05.2017 VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS 1/01.013/2016 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija hallintojohtaja
Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36
Yhtymähallitus 36 15.03.2016 Tilinpäätös 2015 Yhtymähallitus 36 Kuntalain 64 :n mukaan kuntayhtymästä on soveltuvin osin voi massa, mitä kuntalain 13 luvussa kunnan taloudesta säädetään. Kun talain 113
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.
Kunnanhallitus 202 25.05.2015 Kunnanhallitus 209 01.06.2015 Kunnanhallitus 228 08.06.2015 Kunnanhallitus 229 15.06.2015 Kunnanvaltuusto 41 15.06.2015 Kittilän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös 31/02.06.01/2015
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2016 1/10 Tarkastuslautakunta Aika 28.09.2016 klo 15:00-16:45 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 19 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös
Kaupunginhallitus 142 13.04.2015 Tarkastuslautakunta1 114 12.06.2015 Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös 1453/02.02.01/2015 KHALL 13.04.2015 142 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1
ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.
Pitkäjänteisen kiinteistöstrategian tai kunnan tilapalveluohjelman laati mi nen tapahtuu yhdessä kunnan muun palvelutuotannon suun nit telun
Tekninen lautakunta 9 26.02.2015 Tekninen lautakunta 20 15.04.2015 Tekninen lautakunta 33 08.10.2015 Tekninen lautakunta 68 13.10.2016 Tekninen lautakunta 8 16.02.2017 Tekninen lautakunta 48 02.11.2017
Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus
Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/ Asia Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 5/2018 1 AIKA klo 17:00 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen 10 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 29 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 Tarkastuslautakunta 11.05.2017 Aika 11.05.2017 klo 13:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely
Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
137 10.12.2013 98 06.08.2014
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ Otsikko Sivu
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 22.02.2018 AIKA 22.02.2018 klo 17:00-18:34 PAIKKA Tampereentie 10, Tekninen10 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/
TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/ Lempäälän Vesi -liikelaitoksen johtokunta Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2018 1 20.12.2018 AIKA 20.12.2018 klo 16:30-17:40 PAIKKA Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään kuntoon
Tekninen lautakunta 70 29.04.2014 Tekninen lautakunta 114 12.08.2014 Kaupunginhallitus 294 18.08.2014 Kaupunginvaltuusto 87 15.09.2014 Valtuustoaloite / Heinolan kaupungin omistamat rakennukset hyvään
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1
PÖYTYÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/2018 1 AIKA 09.02.2018 klo 09:00 PAIKKA Pöytyän kunnan Kyrön toimipiste ASIAT Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016
Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen
Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala
ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8 Tarkastuslautakunta Aika 10.05.2017 klo 15:00-15:35 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden
102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille
Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1
TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus
VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31
Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/
PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Vuoden 2015 arviointikertomus
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta
Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3
Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan
Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016
Viitasaaren kaupunginhallitus 66 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 30 17.05.2017 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016 41/201/2017 Viitasaaren kaupunginhallitus 27.03.2017 66
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen
Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1
KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"