Opas budjetoinnin ja ennustamisen automatisoinnista
|
|
- Santeri Saarnio
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Opas budjetoinnin ja ennustamisen automatisoinnista Harkitsetko rullaavien ennusteiden hyödyntämistä liiketoimintasi ohjauksessa? Yhdistämällä raportoinnin, budjetoinnin ja ennustamisen saat tehokkuutta seurantaan.
2 Tämä opas on koottu budjetoinnin ja ennustamisen asiantuntijayksikkömme kanssa ja mainitut neuvot perustuvat aitoihin asiakkaidemme kanssa käytyihin keskusteluihin. Miksi siirtyä rullaavaan ennustamiseen ja talousseurannan automatisointiin? Liian usein yrityksen avainhenkilöt joutuvat käyttämään liikaa aikaa esimerkiksi lukemattomien Exceleiden pyörittelyyn ja inhimillisten virheiden ratkomiseen. Näissä tilanteissa automatisoidun budjetointi- ja ennustejärjestelmän käyttöönotto on varsin varteenotettava ratkaisu. Perinteisen vuosibudjetoinnin tarkoituksena on asettaa taloudelliset tavoitteet ja ohjata yrityksen toimintaa haluttuun suuntaan. Vuosibudjetti perustuu tietyn hetken näkemykseen tulevasta ja pysyy usein muuttumattomana seuraavaan budjetointikauteen saakka. Muuttuva toimintaympäristö vaatii kuitenkin yrityksiä reagoimaan nopeasti, jolloin voi olla aiheellista seurata vuosibudjetin rinnalla rullaavaa ennustetta. Ennustamisella tarkoitetaan jatkuvasti päivitettävää realistista näkemystä tulevaisuudesta. Budjetointiprosessin uudistamista harkitaan usein siinä vaiheessa, kun aiempi toimintatapa koetaan tehottomaksi ja työlääksi. Miksi kannattaisikaan tehdä muutoksia, jos kaikki sujuu tutuilla toimintatavoilla kuten pitääkin, eli vaivattomasti ja liiketoimintaa tukien? Vuosibudjetin ja rullaavan ennusteen hyödyntäminen ja näiden vertailu toteumaan auttaa yrityksiä havaitsemaan mahdolliset pullonkaulat ja tehostamaan toimintaa. Tällöin on tärkeää kyetä raportoimaan ongelmat selkeällä ja luotettavalla tavalla eteenpäin. On myös syytä analysoida voidaanko haasteet ratkoa omin voimin, esimerkiksi uuden järjestelmän avulla vai tarvitaanko ulkopuolista tukea? Tässä oppaassa: Tehokkaampaa päätöksentekoa - konkreettiset hyödyt s. 2 Analysoi nykytila ja tehostamistarpeet s. 3 Usein kysytyt kysymykset budjetointi- ja ennustejärjestelmää valittaessa s. 4 Riittääkö pelkkä järjestelmä vai tarvitaanko myös palvelua? s. 5 Palveluntarjoajan valinta s. 6 Ensimmäiset askeleet, kun päätös budjetointi- ja ennustejärjestelmään siirtymisestä on tehty s. 7 Miten Azets voi auttaa s. 8
3 Tehokkaampaa päätöksentekoa konkreettiset hyödyt Tuki päätöksentekoon ja tavoitteiden saavuttamiseen Budjetti ja rullaavat ennusteet ovat johdon työkaluja talouden suunnittelua, seurantaa ja päätöksentekoa varten. Tehokas järjestelmä auttaa päättäjiä muun muassa rahoituksen kartoittamisessa sekä tuloksen ja kassavirran kehityksen ennustamisessa. Päättäjien lisäksi myös operatiiviset tekijät kannattaa ottaa mukaan budjettien laatimiseen ja ennusteiden päivittämiseen, sillä silloin saadaan sitoutettua kaikki avainhenkilöt ja yksiköt vahvemmin yrityksen toiminnan tavoitteisiin. Budjetointiin ja ennusteiden laatimiseen tarkoitettua järjestelmää hyödyntäen luvut voidaan koota organisaatiosta alhaalta ylöspäin, sen sijaan, että budjetti annettaisiin vain valmiina ylhäältä käsin. Tällöin avainhenkilöt myös näkevät suoraan oman toimintansa vaikutukset kokonaisuuteen. Järjestelmää valitessa kannattaakin kiinnittää huomiota käytettävyyteen ja työntekijöiden perehdyttämiseen, jotta myös operatiivinen henkilöstö kykenee osallistumaan sujuvasti budjetointiin ja ennusteiden laatimiseen. Budjetoinnin, ennustamisen ja raportoinnin työkalut sekä palvelut yhdistettynä reaaliaikaiseen taloustietoon mahdollistavat nopean reagoinnin ja vaihtoehtoisten päätösten vaikutusten analysoinnin. Valitse avuksesi ammattimainen kumppani mieluiten sellainen, jolla on kokemusta taloushallinnon tehostamisesta ja automatisoinnista. Vuosibudjetti antaa yritykselle taloudelliset raamit ja tavoitteet. Ennuste puolestaan on jatkuvasti päivitettävä realistinen näkemys liiketoiminnan kehityksestä. Joustavasta budjetointi- ja ennustejärjestelmästä hyötyvät: Päättäjät: Talousjohtajat Toimitusjohtajat Controllerit Operatiiviset tekijät: Yksiköiden, liiketoimintaalueiden ja tiimien vetäjät Tuote- ja projektipäälliköt Myymäläpäälliköt Myynti- ja markkinointi Näin hyödyt järjestelmästä: Säästät aikaa sekä budjetoinnissa että raportoinnissa Laskentamahdollisuuksien laajuuden ansiosta budjetointi automatisoituu Kertaalleen valmiiksi rakennetut räätälöidyt raportit päivittyvät automaattisesti ja luvut siirtyvät kirjanpitojärjestelmästä budjetointi- ja ennustejärjestelmään Pystyt rajaamaan sopivat luku- ja muokkausoikeudet yrityksesi kunkin eri tason käyttäjille Viet budjetoinnin ja ennusteiden laatimisen operatiivisemmalle tasolle Voit vertailla budjettia, toteumaa ja ennusteita samanaikaisesti Ennusteiden päivittäminen lyhyemmissä jaksoissa keventää työtaakkaa 2
4 Analysoi nykytila ja tehostamistarpeet Seuraavat kysymykset kannattaa käydä läpi oman organisaation avainhenkilöiden kanssa ja punnita kriittisesti onko muutoksella mahdollista saada aikaan haluttuja hyötyjä. Jokaiseen kysymykseen ei tarvitse löytää heti vastausta, vaan tärkeintä on nykytilan kuvaaminen. Millä tarkkuudella on tarve budjetoida ja ennustaa? Budjetin tarkkuus riippuu kunkin yrityksen tarpeesta seurata taloudellista toimintaansa ja sen kehitystä. Budjettia voidaan laatia esimerkiksi yhtiö- ja kustannuspaikkatasolla tai vaihtoehtoisesti muilla laskentakohteilla, kuten projekteilla. Useat yritykset tarvitsevat toimintansa ohjaamiseen vuositason budjetin lisäksi myös lyhyemmän ennusteen, esimerkiksi kuukausi- tai kvartaalitasolle. Pyöritelläänkö useita irrallisia tiedostoja? Vastaako yrityksen budjetoinnista useampi eri henkilö? Hidastuuko prosessi esimerkiksi sen vuoksi, ettei samaa Exceliä pysty päivittämään useamman henkilön toimesta yhtäaikaisesti? Miten ollaan varauduttu budjetointiin osallistuvien henkilöiden sairauspoissaoloihin tai henkilöstövaihdoksiin? Ovatko tärkeät tiedostot vain tiettyjen henkilöiden kovalevyillä, vai onko samoihin tietoihin pääsy kaikilla? Yhteiskäyttöisessä järjestelmässä lukujen päivittäminen on sujuvampaa, avoimempaa ja käyttäjästä riippumatonta. Kuinka inhimillisten virheiden riskit hallitaan? Onko joskus sattunut niin, että pitkään väännetty budjetti joudutaan tekemään lähes alusta asti uudelleen, kun Excel-budjetista on havaittu virheellisiä kaavoja tai soluviittauksia? Yksikin virhe voi vaikuttaa usean eri tahon tekemiin päivityksiin merkittävästi. Voisiko rutiineita virtaviivaistaa automatisoimalla? Pystytäänkö nykyisellä ratkaisulla hyödyntämään automaattista laskentaa budjetoinnissa? Tarvitaanko taloushallinnon järjestelmään valmiiksi integroitu raportointijärjestelmä? Nykyaikaisissa ratkaisuissa kirjanpidon toteumatiedot saadaan automatisoidusti suoraan järjestelmään. Tällöin taloustiedot ovat jatkuvasti käytettävissä ja pystytte seuraamaan liiketoimintanne kehitystä reaaliajassa. Kaivataanko raportointiin joustavuutta? Riittävätkö pelkät euromääräiset luvut vai olisiko hyödyllistä budjetoida esimerkiksi kappale- tai henkilömääriin perustuen? Raportointiin suunnitelluissa järjestelmissä useita eri laskentakohteita (kuten kustannuspaikkoja ja projekteja) voidaan raportoida joustavasti. Raportointikausi pystytään myös määrittämään vapaasti ja eri tietotasoja (toteuma, budjetti, ennuste) voidaan verrata keskenään vaivattomasti. Raportteja voidaan räätälöidä tarpeen mukaan, huomioiden esimerkiksi vain tietyt kustannuspaikat ja tiliryhmät. Kuinka henkilöstö sitoutetaan toimimaan budjetissa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi? Budjetoinnin tarkoituksena on asettaa taloudelliset tavoitteet ja ohjata yrityksen toimintaa haluttuun suuntaan. Onko operatiivinen henkilöstönne otettu mukaan tavoitteiden asetantaan ja siten sitoutettu yhteisiin tavoitteisiin? Mahdollistaako nykyiset järjestelmänne tämän, vai tarvitsetteko joustavamman ratkaisun? Onko nykyiseen budjetointijärjestelmään sidottu tavoitteita? Mikäli nykyiseen budjettiin on sidottu tavoitteita ja palkitsemista on syytä huomioida kuinka ne siirretään uuteen rullaavaan toimintatapaan. Tarvitaanko toisinaan neuvonantajaa? Talousosaston tehtävänä on tulkita lukuja ja huolehtia, että yritysjohdon taloutta koskevat päätökset perustuvat oikeaan tietoon yrityksen kulloisestakin tilanteesta. Mikäli budjetointi ja ennusteiden laatiminen hoidetaan täysin omin voimin, onko huolehdittu siitä, että vastaavilla henkilöillä on mahdollisuus kouluttautua ja pitää osaamistasonsa ajan tasalla? Liiketoimintaympäristö muuttuu jatkuvasti ja pystyäkseen vastaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden haasteisiin, on budjetoijan pystyttävä näkemään rutiinien yli ja olemaan valmis ottamaan käyttöön uusia työskentelymalleja ja työkaluja. Talousjohtamiseen erikoistunut kumppani voi toimia neuvonantajananne ja tarjota laajempaa näkemystä alan parhaista käytännöistä. Asiantuntijayrityksissä yksittäisten asiantuntijoiden tukena on myös tiimi, joka tuntee liiketoimintanne ja reagoi nopeasti tilanteen niin vaatiessa. 3
5 Usein kysytyt kysymykset budjetointi- ja ennustejärjestelmää valittaessa Miten voin yksinkertaistaa ja automatisoida budjetointia ja ennusteiden päivittämistä? Budjetointia ja ennustetta voidaan tehostaa jakosääntöjen ja automaatiolaskennan avulla. Jakosäännöt määrittävät, miten vuositasolle syötetyt luvut jakautuvat kuukausille ja tiliryhmätasolle lisätyt arvot yksittäisille tileille. Järjestelmään voidaan rakentaa erinäistä automaatiolaskentaa, kuten henkilösivukululaskenta. Minkäkokoiselle yritykselle järjestelmä soveltuu? Markkinoilla on useita budjetointi- ja ennustejärjestelmiä erikokoisten yritysten tarpeisiin. Selvitä lisääntyvätkö järjestelmän toiminnallisuudet yrityksen liiketoiminnan laajentuessa. Onko järjestelmä nopea ottaa käyttöön? Järjestelmän käyttöönotto riippuu asiakaskohtaisen räätälöinnin tarpeesta. Mitä enemmän järjestelmää/ palvelua tarvitsee räätälöidä, sitä enemmän käyttöönottokin vie aikaa. Automaatiojärjestelmän käyttöönotto toteutetaan parhaassa tapauksessa nopeasti asiakkaan toivoman aikataulun puitteissa. Onko järjestelmä integroitu taloushallinnon järjestelmiin? Useimmiten budjetointi- ja ennustejärjestelmissä on integraatio kirjanpitojärjestelmään sekä mahdollisesti ajastettu tiedonsiirto ohjelmistojen välillä. Tämä ominaisuus on hyvä selvittää erikseen palveluntarjoajalta. Integroiduissa ratkaisuissa tilit, tilien nimet ja kustannuspaikat saadaan suoraan siirrettyä kirjanpidosta budjeteille ja ennusteille automaattisesti ja manuaalisesti. Toisaalta tällaisen ohjelman pitää palvella erityisesti sisäisen laskennan tarpeita ja näin ollen kustannuspaikkoja ja tilikarttarakennetta tulisi pystyä muokkaamaan erilaiseksi kuin kirjanpitojärjestelmässä. Tehokkaalla työkalulla voidaan luoda useampia tietotasoja (esim. budjetti, ennuste A, ennuste B) ja skenaarioita toiminnan tueksi. Tietoa pystytään tällöin myös kopioimaan tietotasosta toiseen. Esimerkiksi alkuvuoden toteumatietoa voidaan kopioida ennusteen pohjalle. Pitääkö lukuja syöttää tilitasolla ja kuukausitasolla, vai voiko syöttää tiliryhmille? Tietoa voidaan syöttää tili- tai vaihtoehtoisesti tiliryhmätasolla, jolloin arvot jakautuvat yksittäisille tileille määritettyjen jakosääntöjen perusteella (esim. tasajako tai edellisen vuoden toteuman suhteessa). Toimivassa järjestelmässä myös kuukausitasolle syötetyt luvut summautuvat vuositasolle samoin kuin vuositason arvot jakautuvat kuukausille jakosääntöjen perusteella. Milloin pysyä vanhassa toimintamallissa? Muutosprojektiin ei välttämättä kannata ryhtyä, jos liiketoiminta pysyy muuttumattomana eikä yrityksellä ole kasvutavoitteita. Yhtiötason vuosibudjetti voi olla myös riittävä talouden seurannan tueksi, jolloin ei ole tarpeellista laatia väkisin liian tarkkaa kustannuspaikkatasoista budjettia. Hoidetaanko yrityksessänne budjetointi totutulla rutiinilla, mutta manuaalisesti ja siten aikaa vievästi? Haluatteko nopeuttaa toimintaa ja ottaa käyttöönne nykyaikaiset työkalut ja samalla virtaviivaistaa toimintaa? Asiantuntijakumppani voi monessa tapauksessa luoda lisäarvoa uudelleenorganisoimalla prosesseja alan parhaiden käytäntöjen mukaan. 4
6 Riittääkö pelkkä järjestelmä vai tarvitaanko myös tukea ja palvelua? tarvitaanko myös tukea ja palvelua? Käyttöönoton tuki Budjetointi- ja ennustejärjestelmissä voidaan hyödyntää valmiita malleja, mutta käyttöönotossa tarvitaan aina myös jonkin verran yrityskohtaista räätälöintiä. Kokeneen asiantuntijan avulla käyttöönotto käy huomattavasti sujuvammin. Konsultointi ja parhaat käytännöt Yritykselle voi riittää uudet tehokkaat työkalut toimintansa mallintamiseksi, mutta usein tarve on myös laajemmalle tuelle ja konsultoinnille budjetoinnin tehostamisessa ja ennusteiden hyödyntämisessä. Mikäli järjestelmän käyttöönoton lisäksi on tarvetta myös uudistaa toimintamalleja, kannattaa kääntyä asiantuntijoiden puoleen ja pyytää näkemystä sekä vinkkejä esimerkiksi siitä miten ennusteita kannattaa tehdä tai millaisia raportteja hyödyntää. Parhaat tulokset syntyvät silloin, kun roolit, vastuut ja työnkulku jaetaan selkeästi asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä sekä tavoitteet asetetaan ja kirjataan yhdessä. Taloushallinnon asiantuntijayritys tarjoaa konsultointia mm. seuraavissa aiheissa: Budjetoinnin ja ennustamisen automatisointi laskennan avulla Ennustamisen laajentaminen tulosennustamisesta tase- ja kassaennustamiseen Keskittyminen yrityksen toiminnan kannalta olennaisiin tekijöihin ja mittareihin Räätälöityjen raporttien ja graafien suunnittelu ja toteutus esim. johtoryhmää varten 5
7 Palveluntarjoajan valinta Tällä sivulla mainitut asiat ovat askarruttaneet useita yrityksiä, jotka ovat päättäneet ottaa käyttöön uuden budjetointi- ja ennustejärjestelmän. Näiden kysymysten joukosta kannattaakin valita omaan liiketoimintaan vaikuttavat seikat ja hyödyntää niitä palveluntarjoajia kartoittaessa. taessa. Voiko tehdä nimenomaan ennusteita vai vaan raportointia? Kannattaa valita ratkaisu, joka mahdollistaa rinnakkaisten ennusteiden ja budjettien sekä vertailuraporttien tekemisen, joissa on lisäksi mukana sekä toteuman että ennusteen luvut. Kuinka yhteiskäyttö onnistuu? Budjetti- ja ennustejärjestelmässä useat henkilöt voivat syöttää samanaikaisesti lukuja toisin kuin Excelissä. Syötetyt luvut tallentuvat automaattisesti pohjaan ja ovat välittömästi näkyvillä kaikille käyttäjille. Pystyykö ohjelman käyttöoikeuksia rajaamaan tarpeeksi hyvin? Usein yrityksillä on tarve määrittää eri käyttäjäryhmille erilaiset näkymät ja muokkausoikeudet. Yrityksellä voi esimerkiksi olla useita eri myymälöitä tai toimipisteitä, jolloin vastuuhenkilölle tulee pystyä asettamaan näkyviin vain omaa yksikköä koskevat tiedot. Onko järjestelmässä vakioraportteja? Hyvässä järjestelmässä vakioraportit vastaavat sellaisinaan useimpien yritysten yleisimpiin tarpeisiin ja niitä pystytään esittämään myös graafisesti. Joustavassa ratkaisussa vakioraporttien tarkasteluaikavälit voi määrittää itse ja samalle raportille voidaan valita useita eri kustannuspaikkoja tai esim. projekteja. Onko mahdollista määritellä yritykselle omia raportteja ja graafeja? Tehokkaassa järjestelmässä raporttien räätälöinti ja myöhempi muokkaus on mahdollista. Raportteja voidaan myös suojata, jotta vain tietyillä henkilöillä on oikeus raportille. Automaatiojärjestelmässä raportit ja graafit päivittyvät automaattisesti uusimman kirjanpitotiedon mukaan. Mahdollisuus graafiseen tarkasteluun helpottaa kokonaisuuden hahmottamista ja päätöksentekoa. Raporttien muokkaus tulee olla vaivatonta myös käyttäjälle. Millainen käyttäjätuki on saatavilla? Käyttäjien tulee saada riittävä perehdytys järjestelmään toiminnan tehostamiseksi. Järjestelmätuki tulee myös olla helposti tavoitettavissa mahdollisten ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi. Huomioi nämä valintavaiheessa Vertaile ja kilpailuta: Käy keskustelua vaihtoehtoisten palveluntarjoajien kanssa ja haasta heidät kertomaan, kuinka heidän ratkaisunsa voivat auttaa yritystäsi saavuttamaan halutut liiketoiminnalliset hyödyt. Palveluntarjoajan osaaminen: Tarkista toimialatuntemus ja asiantuntemus omalle yrityksellesi tärkeimpien tarpeiden kannalta. Konsulttien osaaminen: Mikäli mahdollista, tapaa toimittajan puolelta myös projektiin liittyviä henkilöitä ennen lopullista valintaa heidän asiantuntemuksensa varmistamiseksi. Integraatiomahdollisuudet: Mikäli järjestelmä halutaan yhdistää muihin yrityksesi tärkeisiin järjestelmiin, pyydä toimittajalta tietoa järjestelmän integrointimahdollisuuksista. 6
8 Ensimmäiset askeleet, kun päätös budjetointi- ja ennustejärjestelmään siirtymisestä on tehty 1. Sitouta yrityksen johto ja avainhenkilöt prosessiin. Punnitkaa nykyisten toimintatapojen hyvät ja huonot puolet ja analysoikaa kehittämiskohdat. 2. Määrittäkää yhteistyön tärkeimmät osa-alueet. Mitkä ovat kriittisimmät asiat onnistumisen kannalta? 3. Määrittäkää yhteistyölle selkeät tavoitteet ja mittarit. Se on tärkeää, jotta yhteistyön menestystä pystytään arvioimaan realistisesti. 4. Valitkaa työntekijät, jotka ovat vastuussa projektista ja edustavat yhtiönne näkemyksiä sekä ovat sitoutuneet budjetointiin ja ennusteiden laatimiseen. 5. Valitkaa järjestelmä ja kumppani, joihin luotatte ja joka välittää aidosti yrityksenne menestyksestä. Yhteistyö on sujuvinta silloin, kun voitte avoimesti keskustella kumppanin kanssa yrityksenne haasteista, vahvuuksista, strategiasta ja kulttuurista. 6. Päättäkää aikatauluista, välitavoitteista ja vastuualueista. 7
9 Neuvot ja avun teille tarjoaa Azets Toivomme tämä oppaan vastanneen kysymykseen siitä, miten vuosibudjetti eroaa rullaavista ennusteista ja kuinka niiden laatiminen onnistuu molempia toimintoja tukevalla järjestelmällä. Asiakkaamme ovat olleet tyytyväisiä ratkaisumme seuraaviin ominaisuuksiin: selkeisiin hyviin raportteihin budjetin automaatiolaskentoihin ja jakosääntöihin järjestelmän helppokäyttöisyyteen, joustavuuteen ja muunneltavuuteen ratkaisun mahdollistamaan yhteiskäyttöön sekä reaaliaikaisuuteen nopeaan ja tehokkaaseen käyttöönottoon palvelutasoon Tutustu tarkemmin: Azets & Navita - tuki parempien päätösten tekemiselle Azets Insight Oy tarjoaa työkalut ja palvelut päätöksentekoon. Navita on tehokas budjetointiin, ennusteiden laadintaan, liiketoiminnan seurantaan ja raportointiin kehitetty selainpohjainen työkalu. Meillä on vankka kokemus erilaisten yritysten budjetointi-, raportointi ja ennusteprosessien kehittämisestä sekä olemme auttaneet useita asiakkaitamme siirtymään helpompaan talouden suunnitteluun Navitan avulla. Järjestelmän mahdollistamat laskennat automatisoivat ja tehostavat budjetoinnin ja ennustamisen prosessia. Se tarjoaa pohjan myös kassavirtaennusteen laadinnalle. Ratkaisu on integroitu suoraan taloushallinnon palveluihimme, jolloin Navitan tiedot ovat aina ajan tasalla. Meidän tehtävämme on varmistaa asiakasyritystemme menestys. Teemme sen toteuttamalla heille lisäarvoa tuottavia palveluita, jotka aidosti mahdollistavat yrityksen eri toimintojen automatisoinnin ja integroinnin. 8
10 Varmistamme menestyksesi Tutustu meihin osoitteessa azets.fi. Keskustelemme mielellämme kanssanne ota yhteyttä. Azets-myynti:
Neuvot taloushallinnon ulkoistamiseen keskisuurille yrityksille
Neuvot taloushallinnon ulkoistamiseen keskisuurille yrityksille Harkitsetko taloushallinnon osa- alueiden tai kokonaisten prosessien ulkoistamista? Tässä oppaassa tarjoamme käyttöösi vinkkejä päätöksenteon
LisätiedotPuhelin: 0600 90099 (1,98 EUR/min+pvm/mpm)
Visma Navita on pilvipalveluna toimiva raportoinnin, budjetoinnin ja ennustamisen järjestelmä. Vakioraporttien, kuten tulos- ja taselaskelmien, lisäksi Navitaan voidaan luoda myös asiakaskohtaisia raportteja
LisätiedotTALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA
Pikaopas TALOUSHALLINTOJÄRJESTELMÄN YHTEISKÄYTTÖ TILITOIMISTON KANSSA Mikä on sähköinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien,
LisätiedotTALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA
TALOUSHALLINTO, JOKA YMMÄRTÄÄ PROJEKTILIIKETOIMINTAA ENEMMÄN AIKAA TYÖLLE, JOLLA ON MERKITYSTÄ Tiimien erilaiset toimintatavat ja tiedon tarpeet aiheuttavat usein turhaa selvittelytyötä ja samaa tietoa
LisätiedotWhite Paper RULLAAVA ENNUSTAMINEN VASTAUS TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKOINTIIN. Visma Services Oy, taloushallinnon palvelut
White Paper RULLAAVA ENNUSTAMINEN VASTAUS TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKOINTIIN, taloushallinnon palvelut 2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINTAYMPÄRISTÖ MUUTTUU, PYSYTKÖ MUKANA?... 3 VUOSIBUDJETTI
Lisätiedotjärjestelmän hankintaan
järjestelmän hankintaan Yrityksen toimintojen hallintaan sopivan ohjelmiston miettiminen voi olla haastavaa, varsinkin jos aiempaa kokemusta ei ole. Tästä oppaasta löydät vinkkejä siihen, mitä kannattaa
LisätiedotCanon Essential Business Builder Program. Avain yrityksesi menestykseen
Canon Essential Business Builder Program Avain yrityksesi menestykseen Essential Business Builder Program: esittely Painotoimintaan liittyy monenlaisia haasteita, ja toiminnan kasvattaminen on usein vaikeaa.
LisätiedotYLEISKUVAUS. OpusCapita Liquidity
YLEISKUVAUS OpusCapita Liquidity Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Helppokäyttöinen likviditeettiraportointi... 5 2.1 Systemaattinen ennusteprosessi... 6 2.1.1 Lyhyet ennusteet... 7 2.1.2 Pitkät ennusteet...
LisätiedotBudjetoinnista enemmän apua liiketoiminnan kehittämiseen ja ohjaamiseen
Budjetoinnista enemmän apua liiketoiminnan kehittämiseen ja ohjaamiseen Tutkimusraportti keskisuurten ja suurten suomalaisten yritysten talouden suunnittelusta ja budjetoinnista Elokuu 2016 Budjetoinnista
LisätiedotBaswaren kysely ennustamisesta, lokakuu 2011
A Basware Presentation Baswaren kysely ennustamisesta, lokakuu 2011 Yhteenveto tuloksista Baswaren kysely ennustamisen tärkeydestä Toteutettiin sähköpostilla ja webbipohjaisella kyselylomakkeella Lokakuussa
LisätiedotBUDJETOINTI- JA RAPORTOINTIPROSESSIEN KEHITTÄMISEN KAUTTA TEHOKKUUTTA TALOUSOHJAUKSEEN
BUDJETOINTI- JA RAPORTOINTIPROSESSIEN KEHITTÄMISEN KAUTTA TEHOKKUUTTA TALOUSOHJAUKSEEN HELENA SAURAMO GROUP BUSINESS CONTROLLER, DELTA MOTOR GROUP OY 19.4.2012 Sisältö Mikä on Delta? Järjestelmän ja prosessien
LisätiedotLiikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014
Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...
Lisätiedotpandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille Pandia Oy Sinikalliontie Espoo
pandia Business Intelligence Asuinkiinteistöjen omistajille contact@pandia.fi puh: 09 549 194 69 fax: 09 584 414 10 Pandia Oy Sinikalliontie 14 02630 Espoo PANDIA REAL ESTATE KERÄÄ JA JALOSTAA TIETOA Kirjanpidon
LisätiedotKÄYTTÖTAPAUSLUETTELO. Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään.
KÄYTTÖTAPAUSLUETTELO Valitse Yammer sosiaaliseksi työtilaksi, niin yhteistyö, innovaatio ja sitoutuminen sujuvat itsestään. Yammer-käyttötapausluettelo Yammer on sosiaalinen työtila se helpottaa päivitysten
LisätiedotWorkshop: Konsernitason budjetointi ja estimointi
Workshop: Konsernitason budjetointi ja estimointi IFRS Forum 29.5.2012 Seija Sneitz ja Anne-Mari Kela- Seppänen Agenda Esittäytyminen Mitä on konsernitason budjetointi ja estimointi? Mitä asioita on otettava
LisätiedotViisi vinkkiä tasokkaaseen tiedolla johtamiseen ja parempaan asiakasymmärrykseen
Viisi vinkkiä tasokkaaseen tiedolla johtamiseen ja parempaan asiakasymmärrykseen Big Data Solutions Oy 2017 VIISI VINKKIÄ TASOKKAASEEN TIEDOLLA JOHTAMISEEN JA PAREMPAAN ASIAKASYMMÄRRYKSEEN Basware on maailman
LisätiedotAdaptive Insights Case Tamro Oyj: Pilvipohjaisella järjestelmällä tarkkuutta ja nopeutta talouden suunnitteluun
Adaptive Insights 25.8.2016 Case Tamro Oyj: Pilvipohjaisella järjestelmällä tarkkuutta ja nopeutta talouden suunnitteluun Henri Yli-Ristaniemi Head of Reporting and Financial Controlling Tamro Suomi Esityksen
LisätiedotEnnustamisen ja Optimoinnin mahdollisuudet
Ennustamisen ja Optimoinnin mahdollisuudet Agenda Mitä optimointi on Ennustamisen mahdollisuudet Optimoinnin eri tasot ja tavoitteet Optimoinnin käyttöönotto Mitä optimointi on Mitä optimointi on? Oikea
LisätiedotTIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.
TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,
LisätiedotDigikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus
Digikaavoitus, tietomallinnus ja MRL:n uudistus Kuntamarkkinat 2019 12.9.2019 MAANKÄYTTÖ JA RAKENNUSLAKI UUDISTUU Uudistuksen tavoitteena on yksinkertaistaa alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää, kehittää
Lisätiedotkonsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ.
konsultointia parhaasta päästä TYÖMME ON ETSIÄ SÄÄSTÖJÄ. HALUATKO SINÄ SÄÄSTÖJÄ. Toimintaperiaatteemme Maailma kehittyy koko ajan. Yksi menestyksekkään liiketoiminnan kulmakivistä on tämän kehityksen mukana
LisätiedotVarmista asiakastyytyväisyytesi. ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen
Varmista asiakastyytyväisyytesi ValueFramelta tilitoimistojen oma toiminnanohjaus- ja asiakaspalvelujärjestelmä pilvipalveluna. Suuntaa menestykseen Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan.
LisätiedotKirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa
Kirjanpitotoimisto Mattilan tarjoaa sähköiset palvelut Helppoa, tehokasta ja ajantasaista. Missä tahansa ja milloin tahansa Modernit sähköiset työvälineet mahdollistavat uuden tavan tehdä asioita ja seurata
LisätiedotJatkuvalla kehittämisellä kohti laajempia hyötyjä. Atria Suomi Oy Antti Kuusisto
Jatkuvalla kehittämisellä kohti laajempia hyötyjä Atria Suomi Oy Antti Kuusisto Agenda 1. Atria ja RELEX 2. Jatkuvan kehityksen malli 3. Kehityshankkeet 4. Health Check Atrian liiketoimintaympäristön
LisätiedotTableaun hyödyntäminen Toyota Rahoituksessa
Tableaun hyödyntäminen Toyota Rahoituksessa Lauri Varonen Toyota Finance Finland Oy Myynti & markkinointi 12.6.2015 Toyota Finance Finland Oy Tehtaan omistama rahoitusyhtiö 3 Toyota Finance Finland Oy
LisätiedotU U D E T O M I N A I S U U D E T V E R S I O S T A 2 0 1 3 V E R S I O O N 2 0 1 4
Sivu 1/5 U U D E T O M I N A I S U U D E T V E R S I O S T A 2 0 1 3 V E R S I O O N 2 0 1 4 Talgraf Raportointi, sivut 1-2 Talgraf Budjetointi, sivu 3 Talgraf Viewer, sivu 4 Talgraf Konserni, sivu 5 Express
LisätiedotAskeleen edellä. Visma Services Oy Kuopio Business Breakfast 27.3.2014
Askeleen edellä Visma Services Oy Kuopio Business Breakfast 27.3.2014 Liiketoiminnan ja taloushallinnon prosessit kilpailuetuna Asiakkaamme saavat meiltä heidän kilpailijoitaan tehokkaammat liiketoiminnan
LisätiedotVisma Netvisor. Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen. RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
Visma Netvisor Kaikki mitä pk-yritys tarvitsee liiketoiminnan ohjaamiseen CRM JA MYYNTI PROJEKTINHALLINTA TYÖAIKA JA KULUT AUTOMATISOITU LASKUTUS RAPORTOINTI Asiakashallinta Myynnin seuranta Myynnin ennusteet
LisätiedotHR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy
HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Christian Slöör, Virvo Oy Jani Rahja, Silta Oy Virvo Oy HR-MITTAREILLA TIETOA YRITYKSEN JA HENKILÖSTÖN TILASTA? Miksi mittaaminen on tärkeää? HR-mittareiden
LisätiedotYRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto
Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy YRKK18A Agrologi (ylempi AMK), Ruokaketjun kehittäminen, Ylempi AMK-tutkinto Ruokaketjun kehittämisen koulutuksen opinnot on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka tarvitsevat
LisätiedotMiten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant
Miten löydän Sen Oikean? 22.11.2012 Senaattoritilaisuus Liisa Paasiala, Senior Consultant On mahdollista löytää Se Oikea! Luotanko sattumaan? Onnistuminen on aloitettava heti Onnistumisen kaava on 4 x
LisätiedotReaaliaikainen ja liiketoimintalähtöinen talouden ennustaminen
Reaaliaikainen ja liiketoimintalähtöinen talouden ennustaminen Liiketoimintaa verkossa seminaari Markku Pitkänen, Vice President, Basware Oyj Reaaliaikainen ja liiketoimintalähtöinen talouden ennustaminen
LisätiedotTerveydenhuollon tehokas johtaminen edellyttää parhaat raportointi- ja analysointityövälineet
Terveydenhuollon tehokas johtaminen edellyttää parhaat raportointi- ja analysointityövälineet Tarvitsetko vastauksia seuraaviin kysymyksiin: - miten hoitokustannukset jakautuvat jäsenkuntien kesken? -
LisätiedotProjektin palikat hallintaan! Tehokkaan projektinhallinnan opas. Idea Suunnittelu Käynnistäminen Toteutus Tulos
Projektin palikat hallintaan! Tehokkaan projektinhallinnan opas Idea Suunnittelu Käynnistäminen Toteutus Tulos 1 Tehokas projektinhallinta on avain tuloksellisuuteen Projektinhallinta on taitolaji. Siinä
LisätiedotLiiketoiminnan kokonaiskuva yhdellä silmäyksellä
Liiketoiminnan kokonaiskuva yhdellä silmäyksellä Flex on selainpohjainen käyttöliittymä, johon voi kerätä liiketoiminnan tärkeimmät avainluvut visuaalisesti ja helposti hahmotettavaan muotoon. Flex mahdollistaa
LisätiedotMiten kannattaa budjetoida? MITÄ OPIT? SBB - Solutions for Business and Brains Oy. Budjetoinnin käsitteitä. Perinteinen vuosibudjetointi
Miten kannattaa budjetoida? MITÄ OPIT? Budjetoinnin käsitteitä Budjetointi pienyrityksessä Budjetointi keskisuuressa yrityksessä Perinteinen vuosibudjetointi PPA- Budjetointi Budjetointi projekteja toimittavassa
LisätiedotYhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!
Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten
LisätiedotQ-Kult työvälineen esittely Tukeeko organisaatiokulttuurinne laadunhallintaa?
LARK 6, tavoite 2: Henkilöstön, opiskelijoiden ja sidosryhmien osallistuminen laadun kehittämiseen osana arkitoimintaa Q-Kult työvälineen esittely Tukeeko organisaatiokulttuurinne laadunhallintaa? Laatuhankkeiden
LisätiedotNuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen
Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Pirjo Kovalainen 19.5.2016 Nuorten tieto- ja neuvontatyön osaamiskartta Osaamiskartan laatiminen aloitettiin osana laajempaa laadun arviointityökalujen kehittämisen
LisätiedotYrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa
ELON VERKKOPALVELU Yrityksen työeläkevakuutukset, kuntoutus- ja eläkeasiat sekä työkykyjohtamisen työkalut kaikki yhdessä paikassa TÄRKEIMMÄT OMINAISUUDET Hoida TyEL- ja YEL-vakuutuksiasi Kartoita työyhteisösi
LisätiedotMiten valmistautua rahoitusneuvotteluihin? - Pankinjohtajan näkökulma
Miten valmistautua rahoitusneuvotteluihin? - Pankinjohtajan näkökulma Visma Services Oy Pormestarinrinne 8, 00160 Helsinki Puh. 010 756 4955 visma.fi/taloushallintopalvelut 2 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto...
LisätiedotMistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat?
Pilvipalvelut Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Pilvipalvelut - Mistä on kyse ja mitä hyötyä ne tuovat? Suurin osa kaikista uusista it-sovelluksista ja -ohjelmistoista toteutetaan pilvipalveluna.
LisätiedotAuli Lepistö Säkylä 050 531 5093 auli.lepisto@digiteekki.fi. Digineuvos - hanketyökalu
Auli Lepistö Säkylä 050 531 5093 auli.lepisto@digiteekki.fi Digineuvos - hanketyökalu 1 Digiteekki Oy Verkkopalveluiden suunnittelu ja -toteutus Tietotekniikkakoulutus Hankkeiden hallinta Kahden hengen
LisätiedotLemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä
Lemonsoft toiminnanohjausjärjestelmä Lemonsoft on toiminnanohjausjärjestelmä, joka on tehty liiketoiminnan hallintaan ja kehittämiseen. Lemonsoftin ominaisuudet ovat muokattavissa vastaamaan eri toimialojen
LisätiedotERP, joka menestyy muutoksessa
ERP, joka menestyy muutoksessa Se joustavampi ERP Agresso on toiminnanohjausjärjestelmä, joka tukee dynaamisten organisaatioiden kehitystä nopeasti muuttuvassa ympäristössä. Ohjelmistokehityksen tavoitteena
LisätiedotMiten valitsen sopivan tilitoimiston? suomentilitoimistot.fi
Miten valitsen sopivan tilitoimiston? suomentilitoimistot.fi Tilitoimiston valitseminen on yksi yrityksen tärkeimmistä päätöksistä, jolla on merkitystä yrityksen menestymiselle. Mitä kaikkea kannattaa
LisätiedotDigitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) OPINTOJAKSOKUVAUKSET. Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op)
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön
LisätiedotKetterän. Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT
Ketterän Hannu Salmela, Mikko Hallanoro, Seppo Sippa, Tommi Tapanainen, Jari Ylitalo organisaation IT Talentum Helsinki 2010 Talentum Media Oy ja tekijät ISBN 978-952-14-1505-0 Kansi: Jarkko Nikkanen Taitto:
LisätiedotKasvuun johtaminen -koulutus
Kasvuun johtaminen -koulutus Kohderyhmä: Kasvun edellytykset omaavien, uusia kasvumahdollisuuksia kotimaasta tai kansainvälisesti etsivien pk-yritysten johto- ja avainhenkilöt Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun
LisätiedotPohjoismaisen JMIhankintaverkoston. kysyntäennusteita hyödyntäen. Eglo-seminaari Helsinki, 30.5.2006 Heli Laurikkala ja Tero Kankkunen
Pohjoismaisen JMIhankintaverkoston kehittäminen kysyntäennusteita hyödyntäen Eglo-seminaari Helsinki, 30.5.2006 Heli Laurikkala ja Tero Kankkunen Sisällys Lähtökohta Osallistujat Tavoitteet Aikataulu Toimenpiteet
LisätiedotDigitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus
Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa
LisätiedotMicrosoft Dynamics CRM 4.0. Jani Liukkonen
Microsoft Dynamics CRM 4.0 Jani Liukkonen Microsoft Dynamics CRM kokonaisuus Täysi CRM toiminnallisuus ja joustavuus Vuorovaikutukset -Markkinointi Myynti -Asiakaspalvelu xrm -Prosessituki SOA -Joustava
LisätiedotProOffice -kasvukonsepti. Siirrä asiakkaasi sähköiseen taloushallintoon
ProOffice -kasvukonsepti Siirrä asiakkaasi sähköiseen taloushallintoon Sisällysluettelo ProOffice-kasvukonseptilla menestyt 3 Pysy mukana tilitoimistoalan muutoksessa 4 ProOffice-kasvukonsepti 5 Markkinoinnin
LisätiedotTehoa toimintaan. Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO
Tehoa toimintaan Aditron laadukkailla HR-palveluilla HR-VAKIO / PALKKAVAKIO / MATKAVAKIO HR-tehtävistä 2/3 on perusrutiineja Ulkoistamalla henkilöstöhallinnon rutiinit voitte merkittävästi parantaa yrityksenne
LisätiedotTietohallinnon nykytilan analyysi. Analyysimenetelmä (sovitettu Tietohallintomallista) 9.10.2013
Tietohallinnon nykytilan analyysi Analyysimenetelmä (sovitettu Tietomallista) 9.10.2013 Haastattelurunko Kerättävät perustiedot Budjetti (edellisvuoden) Henkilöstökustannukset IT-ostot Muut Liite - Kypsyysanalyysin
LisätiedotOsaat kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa ottaen huomioon Osaamistavoitteet digitalisaation tuomat mahdollisuudet.
OPINTOJAKSOKUVAUKSET Kaikille yhteiset opinnot (yhteensä 10 op) Digitaalisen liiketoiminnan kehittäjä erikoistumiskoulutus (30 op) Opintojakso Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi
LisätiedotTHINKING PORTFOLIO ASIAKASHAASTATTELU FINAVIA COPYRIGHT THINKING PORTFOLIO. Kuva: Finavia
THINKING PORTFOLIO ASIAKASHAASTATTELU FINAVIA COPYRIGHT THINKING PORTFOLIO Case: Finavia sovellussalkku Tavoite sovellusten hallinnan helpottamiseksi ja raportoimiseksi on saavutettu Finavian tietojärjestelmäarkkitehtuurin
LisätiedotTehoa toimintaan. ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna. Ohjaa toimintaasi
Tehoa toimintaan ValueFramelta toiminnanohjaus, projektinhallinta ja asiakkuudenhallinta pilvipalveluna Ohjaa toimintaasi Haluatko kehittää toimintaasi? Me pystymme auttamaan. Kaikki yhdestä järjestelmästä
LisätiedotTYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN
TYÖKALU HYVÄN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUN TUOTTAMISEEN HYVÄT MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEKUNTOUTUSPALVELUT TARVITSEVAT PÄIVITTÄISTÄ TYÖTÄ HELPOTTAVAN ASIAKASTIETOJÄRJESTELMÄN NAPPULA TUKEE LAADUKASTA
LisätiedotLIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI
LIIKETOIMINNAN KUNTOTESTI Suomen Liiketoimintapalvelu Oy on kehittänyt kyselyn nimeltä Liiketoiminnan kuntotesti. Kuntotestikyselyyn on vastannut lukuisia yrityksiä (N=45) syksyn 2017 aikana. Tämä raportti
LisätiedotRobotiikan hyödyntäminen taloushallinnossa
Robotiikan hyödyntäminen taloushallinnossa Eini Leväslampi Prosessisuunnittelija Talouspalvelukeskus Vantaan kaupunki Sami Säisä Tietohallinnon konsultti/rpa Tietohallinto Vantaan kaupunki Ohjelmistorobotiikkaa
LisätiedotPotilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi
1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan
LisätiedotJohtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet.
Johtoryhmäanalyysi Johtoryhmille, jotka haluat varmistaa vahvuuksiensa täysmittaisen hyödyntämisen ja löytää yhteiset kehittämisen tavoitteet. 22.9.2011 Promenade Research 1 Promenade Research Oy Asiantuntevin
LisätiedotSELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA
SELKEÄSTI HELPOMPAA MARKKINOINTIA Markkinatehdas on ryhmä nuoria markkinoijia, joiden tavoitteena on parantaa Keski-Suomen yritysten markkinoinnin suunnitelmallisuutta ja auttaa käytännön toteutuksessa.
LisätiedotDigitaalisen liiketoiminnan kehittäjä 30 op erikoistumiskoulutus
Osaamistavoitteet Strategiana digitaalinen liiketoiminta tunnistaa oman liiketoimintasi kannalta merkittävät digitaalisaation megatrendit ja toimintaympäristön muutokset. kehittää oman pk-yrityksen liiketoimintastrategiaa
LisätiedotBusiness Oulu. Teollisuus-Forum 29.5.2013. Wisetime Oy:n esittely
Business Oulu Teollisuus-Forum 29.5.2013 Wisetime Oy:n esittely Wisetime Oy Wisetime Oy on oululainen v. 1991 perustettu ohjelmistotalo, jonka omat tuotteet, Wise-järjestelmät ja niihin liittyvät tukipalvelut,
LisätiedotMATKALLA DIGITAALISEEN TALOUSHALLINTOON
Pikaopas MATKALLA DIGITAALISEEN TALOUSHALLINTOON Sähköinen vs. digitaalinen taloushallinto? Sähköinen taloushallinto tarkoittaa yksinkertaistettuna yrityksen taloushallintoon liittyvien tehtävien, kuten
LisätiedotMerlin Systems Oy. Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi. Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007
Merlin Systems Oy Kommunikaatiokartoitus päätöksenteon pohjaksi Riku Pyrrö, Merlin Systems Oy 8.11.2007 Merlinin palvelujen toimittaminen ja Asiakasratkaisuyksikön tehtäväkenttä Merlin Asiakasratkaisut
LisätiedotBusiness Insight -tapahtumasarja TIEDOLLA JOHTAMINEN PALVELULIIKETOIMINNASSA. GLO Hotel
Business Insight -tapahtumasarja TIEDOLLA JOHTAMINEN PALVELULIIKETOIMINNASSA GLO Hotel 18.2.2016 Ohjelma 9.00-9.30 9.30-10.15 10.15-11.00 Palveluliiketoiminnan yleiset haasteet raportoinnin ja johtamisen
LisätiedotHYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA!
Engaging people for success HYÖTY IRTI HENKILÖSTÖTUTKIMUKSISTA! Webinaari, 30.11.2016, Juha Ala-Lipasti, Katja Louhema-Santasärkkä CORPORATE SPIRIT MUUTOKSEN TUKENA Tiimien ja organisaation kehittäminen
LisätiedotREDOFLOW. Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille. Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten
Kokonaisvaltainen toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan ratkaisu pkyrityksille Redoflow on kehitetty alusta asti pkyritysten toiminnanohjauksen ja tiedonhallinnan tarpeita silmällä pitäen: se on kustannustehokas,
Lisätiedot3 ratkaisua perintää koskeviin haasteisiin
3 ratkaisua perintää koskeviin haasteisiin Sisällys Johdanto I Eroon hitaasta kassavirrasta II Taloushallinnon kiire ja resurssivaje kuriin III Parempaa asiakaspalvelua velallisasiakkaille Lisää luettavaa
LisätiedotEnnustamisesta suunnitteluun Mitä jos
Ennustamisesta suunnitteluun Mitä jos RELEX - Toimitusketjunhallinnan seminaari 2014 22.1.2014 Mikko Kärkkäinen RELEX Oy Mitä ennustaminen on? Ennustaminen on suunnitelman kääntämistä toimintaohjeeksi:
LisätiedotHyvät eväät ETEENPÄIN
Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat
LisätiedotKOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje
KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.
Lisätiedotwww.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy
TaxAdvisers Oy Verokonsultointi- ja neuvonta Yritysten laskenta- ja analyysipalvelut 2 TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy tarjoaa monipuolista ja asiantuntevaa palvelua kaikissa yritystoiminnan vaiheissa. TaxAdvisers
LisätiedotTalousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management
Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti
LisätiedotSaada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku
Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN
LisätiedotRATKAISU REAALIAIKAISEEN TIEDONSIIRTOON NIINIPLUS PROJEKTIPANKKI INTEGRAATION - PIKAOPAS
RATKAISU REAALIAIKAISEEN TIEDONSIIRTOON NIINIPLUS PROJEKTIPANKKI INTEGRAATION - PIKAOPAS Sisällysluettelo Yhteistyön tavoite ja kuvaus kokonaisuudesta 3 Rajapinnan aktivointi 4 NiiniPlus-projektipankista
LisätiedotPalvelukonseptimme NestorMetodi
Palvelukonseptimme NestorMetodi Syvälliseen kokemukseen ja laaja-alaiseen osaamiseen perustuva nopea ja tehokas tapa löytää ratkaisuja yrityksen haasteisiin Kokemus syntyy vain kokemalla Lisäarvoa asiakkaille
LisätiedotKokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake
Kokonaistoimintaa koskevan arviointi- ja seurantatiedon hyödyntämisen lomake Miten järjestön kokoama koko toimintaa koskevaa seuranta- ja arviointitietoa eri tahot hyödyntävät? Tämä lomake sisältää kaikille
LisätiedotTietojohtamisen arviointimalli
Tietojohtamisen arviointimalli Kesäkuu 2019 Tietojohtamisen arviointimalli Aki Jääskeläinen (Tampereen Yliopisto), Nina Helander (Tampereen Yliopisto), Virpi Sillanpää (Tampereen Yliopisto), Riikka-Leena
Lisätiedotintstream a Europower company E 2 ETRM Sähkömyyntiprosessin hallinta Salkunhallintatyökalu 2009 Intstream Oy, kaikki oikeudet pidätetään
intstream a Europower company E 2 ETRM Sähkömyyntiprosessin hallinta Salkunhallintatyökalu 2009 Intstream Oy, kaikki oikeudet pidätetään Tarjouslaskenta Automatisoitu tarjouslaskenta tukee myyjän myyntiprosessia
Lisätiedotwww.taxadvisers.fi TaxAdvisers Oy
TaxAdvisers Oy Verokonsultointi- ja lakipalvelut Yritysten laskenta- ja analyysipalvelut 2014 2 TaxAdvisers Oy TaxAdvisers Oy tarjoaa monipuolista ja asiantuntevaa palvelua kaikissa yritystoiminnan vaiheissa.
LisätiedotMitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos
Mitä talous- ja henkilöstöhallintostrategiat 2020 edellyttävät asiantuntijoiden osaamiselta? asiantuntijan ammattiroolin muutos Kieku käyttäjäfoorumi 6.5.2015 Maileena Tervaportti ja Mari Näätsaari Taustaa
Lisätiedotmarkkinointistrategia
Menestyksen markkinointistrategia kaava - Selkeät tavoitteet + Markkinointistrategia + Markkinointisuunnitelma + Tehokas toiminta = Menestys 1. markkinat Käytä alkuun aikaa kaivaaksesi tietoa olemassa
LisätiedotTAMPUURI-käyttäjäpäivät Budjetointi ja tulosseuranta
TAMPUURI-käyttäjäpäivät 2014 Budjetointi ja tulosseuranta Talousarvio Euroina ilmaistu toimintasuunnitelma Arvio seuraavan tilikauden tuloslaskelmasta Kuvaa toimintojen tavoitteita ja resursseja Johtamisen
LisätiedotTIKON TIEKARTTA. Tavoitteista tuloksiin! Taloushallinnon kumppani 1
TIKON TIEKARTTA Tavoitteista tuloksiin! 15.5.2017 Taloushallinnon kumppani 1 TIEKARTAN PERUSAJATUS Tiekartta on Tikonin ja tilitoimiston yhdessä laatima suunnitelma tilitoimiston liiketoiminnan kehittämiseksi
LisätiedotJohtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen
Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota
LisätiedotNetvisor ja integraatiot koulutuspolun aikataulu ja esitykset
Netvisor ja integraatiot koulutuspolun aikataulu ja esitykset Mikä on tuotteistetun ja perinteisen integraation ero? Klo 11:00-11:15, Tila 102 Puhuja: Juhani Lehtonen, Visma Solutions Avaussanat koulutuspolun
LisätiedotOpintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä
Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot
LisätiedotProject-TOP QUALITY GATE
Project-TOP QUALITY GATE FOR SUCCESSFUL COMPANIES TYÖKALU ERP- JÄRJESTELMIEN TESTAUKSEEN PROJECT-TOP QUALITY GATE Quality Gate on työkalu ERP-järjestelmien testaukseen Huonosti testattu ERP- järjestelmä
LisätiedotLoikkaa turvallisesti pilveen
Loikkaa turvallisesti pilveen Microsoft Azure tuo pk-yrityksille säästöjä ja työskentelyn helppoutta. Luotettava ja turvallinen pilvipalvelu skaalautuu kaikenlaisiin ja -kokoisiin tarpeisiin. Pilvipalveluilla
LisätiedotMaanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla!
Maanrakennusalan arki rallattamaan MaaRaksan avulla! MaaRaksa auttaa yritystä: Parantamaan kannattavuutta tuomalla tehdyt työt ja tarvikkeet laskutukseen Säästämään aikaa poistamalla moneen kertaan samojen
LisätiedotITSLEARNING RAPORTOINTI JA ANALYTIIKKA. Johda tiedolla
ITSLEARNING RAPORTOINTI JA ANALYTIIKKA Johda tiedolla Tervetuloa tutustumaan työvälineisiimme, jotka mahdollistavat tiedolla johtamisen ja auttavat päätöksenteossa. Seuraa oppijoiden etenemistä, selvitä
LisätiedotNäin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi
Näin paransimme tuottavuutta. Hyvät käytännöt ja vakiinnuttamisen keinot Kieku-käyttäjäfoorumi Jukka Aalto Helsinki 26.11.2015 Näkökulmat 1. Henkilöstöhallinto 2. Taloushallinto 3. Haasteet 27.11.2015
Lisätiedottyöryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu
työryhmien SharePoint-yhteistyötä helpottava ratkaisu LIIKKEENJOHDON SUURIN HAASTE Modernin yrityksen on muutoksen kyydissä pysyäkseen suunniteltava tehokas strategia ja seurattava sitä. Siinä piilee kuitenkin
LisätiedotTietokantaraportointivälineen valintaopas
Tietokantaraportointivälineen valintaopas Opas on suunnattu Sinulle joka olet aloittamassa tietokantaraportointiprojektia. Olet ehkä vaihtamassa toiminnanohjausjärjestelmää tai nykyinen varastojärjestelmäsi
LisätiedotPikaopas toiminnanohjausjärjestelmän. Mitä sinun tulee tietää, kun yritykseesi aiotaan hankkia toiminnanohjausjärjestelmä
Pikaopas toiminnanohjausjärjestelmän hankintaan Mitä sinun tulee tietää, kun yritykseesi aiotaan hankkia toiminnanohjausjärjestelmä Miksi lukea tämä pikaopas? Tässä oppaassa on pyritty kiteyttämään toiminnanohjausjärjestelmän
LisätiedotMuistitko soittaa asiakkaallesi?
webcrm Finland 1 webcrm Finland Muistitko soittaa asiakkaallesi? Riippumatta siitä, oletko myyntipäällikkö, markkinoija vai työskenteletkö HR tehtävissä, voit käyttää CRM ratkaisua erilaisiin tarpeisiin.
Lisätiedot