Valkovuokonkaari Rakennustapaohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valkovuokonkaari Rakennustapaohjeet 18.5.2010"

Transkriptio

1 Valkovuokonkaari Rakennustapaohjeet S i v u

2 Valkovuokonkaari on suunniteltu laadukkaamman, paikkaan ja ympäristöön sovitetun, rakennuskannan kaava-alueeksi. Kaavassa tonteilla oleva rakennusoikeus ja rakennusalat mahdollistavat persoonallisetkin ratkaisut, jotka hyvin suunniteltuina tuottavat miellyttävää ja persoonallista asuinympäristöä. Perusmalliset pakettiratkaisut eivät todennäköisesti täytä alueen rakentamiselle asetettuja kriteereitä. Rakennusten sijoittuminen tonteille Talousrakennuksen, yleensä autokatoksen tai tallin tulee sijoittua kadun puoleiseen osaan rakennusalaa. Kaava edellyttää, että rakennus rakennetaan rakennusalan rajaan kiinni. Tontin päärakennus tai rakennuksen asuinrakennusosa tulee sijoittaa tontin takaosaan suhteessa tiehen. Tämäkin rakennusmassa tulee rakentaa kiinni rakennusalan rajaan. Asuinrakennus tulee rakentaa kaksikerroksiseksi, kadun varteen sijoittuva talousrakennuksen tulee olla yksikerroksinen. Rakennusmassat on mahdollista yhdistää, jolloin hyvällä suunnittelulla voidaan näinkin saavuttaa kaavan ehdot täyttävä ratkaisu. Rakennuksen julkisivut tulee suunnitella siten, että sokkeliaihe on suurin piirtein samankorkuinen eri puolilla taloa ja seuraa ympäröivää maastoa ja rakennettua ympäristöä. Sokkeliaiheen maksimikorkeus maanpinnasta on 100 cm. Rinneratkaisussa tulee suunnittelussa kiinnittää erityisesti huomiota siihen että rakennuksen harjakorkeus noudattaa viereisten tonttien rakennusten tasoa. Kellarillisissa rinneratkaisuissa tämä saattaa tarkoittaa, että rinteen alapuolinen vaikutelma voi olla lähes kolmikerroksinen. Tontin kunnallistekniikan (vesi, viemäri, kaukolämpö) liittymisalueelle ei voi rakentaa, eikä istuttaa puita. Liittymäalueet tulee tarkastaa tonttikohtaisesti ao. suunnitelmista. Rakennusmateriaalit Alueelle voidaan rakentaa rakennuksia joiden julkisivut ovat rapattuja, puisia tai puhtaaksi muurattua tiiltä. Erilaisia yhdistelmiä materiaaleista on myös mahdollista käyttää. Tontille sijoittuvan asuinrakennuksen ja talousrakennuksen tulee erottua värisävyn puolesta toisistaan, vaikka rakennukset olisi rakennettu yhteenkin. Erottuminen voidaan tehdä materiaalivaihdoksella tai värisävyä vaihtamalla. Puujulkisivut Käytettäessä puuta julkisivun pääasiallisena materiaalina tulee laudoituksen olla vaakasuuntainen. Puumateriaalin(yleensä vaakaponttilaudan) hyötyleveyden tulee olla vähintään 125 mm ja laudan vahvuuden vähintään 28 mm. Paksuuden mittauskohta riippuu valittavasta profiilista. Käytännössä pienin aihio, josta julkisivulaudat voidaan höylätä tai hienosahata on siis 150x32mm. Julkisivuissa voidaan käyttää suojaavina osina ja aiheina myös pienempiä laudoituskenttiä, puuritilöitä ja säleikköjä joiden 2 S i v u

3 puumateriaalin dimensiot tulee valita tapauskohtaisesti huomioiden puun materiaalina asettamat reunaehdot. Painekyllästetyn puun käyttämistä tulee välttää ja sen sijaan pyrkiä ratkaisemaan esim. terassit ja muut rakenteet suunnittelullisesti siten, että voidaan käyttää tavallista puuta oikein käsiteltynä. Puisten seinärakenteiden sallitut värisävyt pohjautuvat maaväreihin. Tarkemmat värisävyt on esitetty liitteessä 1. Puujulkisivujen maalityypin tulee olla aito keittomaali ilman muovivahvisteita. Rakennusvalvonta auttaa tarvittaessa oikean maalityypin ja valmistajan valinnassa. Muidenkin puuosien käsittelyn tulee noudattaa annettuja värisävyjä. Maalityyppeinä tyypiltään täydentävissä puuosissa voidaan käyttää keittomaalin lisäksi esimerkiksi tervamaalia, puunsuojaöljyä, aitoa pellavaöljymaalia, petrooliöljymaalia tai muuta vastaavaa aitoon maaväriin ja vernissaan, kaseiiniin tai muuhun ekologiseen ja/tai perinteiseen, sideaineeseen perustuvaa maalia. Rakennuksen julkisivut tulee käsitellä siten, että nurkkalaudat, peitinlistat yms. puujulkisivun laudanpäitä peittävät osat ovat samansävyisiä kuin julkisivun pääväri. Tiilijulkisivut Puhtaaksimuurattujen julkisivujen ladonnan tulee olla vaakasuuntaan. Tiiliaihelmaa voidaan käyttää myös pienempinä kenttinä tai julkisivuja rytmittävinä osina. Alueella sallitut tiilityypit ovat Tiilerin ruukintiilen ruskeanmusta, ruskeankirjava ja kirjava tai muiden valmistajien näitä vastaavat tuotteet. Rapatut julkisivut Rapattujen julkisivujen tulee pääsääntöisesti olla sileäksi rapattuja. Rappausjulkisivuihin voidaan tehdä aihelmia tai rytmittäviä osia myös erilaisilla pintakäsittelyillä tai puu- tai tiilimuurauskentillä. Rapattujen julkisivujen sallitut värisävyt ovat samat kuin puisten julkisivujenkin eli liitteen 1 mukaiset. Rapatun julkisivun mahdolliset nurkka-aihelmat ja ikkunareunukset tulee olla samansävyisiä kuin pääasiallinen seinäpinta. Katto Kattojen väri on musta. Materiaaleina voidaan käyttää tiili/betonitiili kattoa tai saumapeltikattoa. Rakennuksissa tulee olla räystäät vähintään alalappeen puolella. Räystään leveys on suositeltavaa olla noin 60 cm talon ulkoseinästä. Räystäät tulee rakentaa avoräystäinä, eli että katon kantavat rakenteet näkyvät alapuolelta. Pihat, aidat ja pihasuunnitelmat Rakennusluvan haun yhteydessä tulee esittää pihasuunnitelma. Kadun varteen tulee istuttaa leikattava tai vapaasti kasvava pensas/puuaita. Liitteessä 2 on esitetty mahdolliset lajit istutusaitaan. Kaikki sallitut lajit kukkivat valkoisin kukin. Havukasveja ei tule käyttää kadunvarren aidassa. Tontille sijoittuvat pensas/puuaidat tulee suunnitella tai pitää leikkaamalla alle 160 cm korkeina. Muille tontin rajoille saa tehdä myös puusäleaitoja. Puusäleaitojen malli ja maastoon sovittamisen periaatteet on esitetty liitteessä 3. Tonttien välisille rajoille istutettavat tai rakennettavat aidat tulee hyväksyttää naapurilla rakennusvalvonnan ohjeen mukaan. Tontin reunan ollessa melualueen suuntaan tulee tontin sille sivulle rakentaa liitteen 4 mallin mukainen umpiaita. 3 S i v u

4 Kadunpuoleiselle tonttialueelle tulee istuttaa puumainen kukkiva lehtipuu. Sallitut lajit on esitelty liitteessä 2. Rakennusten sijoittelusta johtuen voidaan puu tarvittaessa istuttaa lähelle tonttirajaa ja näin täyttää kahden tontin istutusvelvoite. Puun sijoittumisesta lähelle naapurin rajaa tulee sopia kirjallisesti naapurin kanssa rakennusvalvonnan ohjeen mukaan. Pengerrykset Tonttien tulee noudattaa pääsääntöisesti luonnollista maanpinnan tasoa. Mikäli pihoja on tarpeen pengertää, tulee huolehtia, että naapurin suuntaa korotettu piha tuetaan ja perustetaan riittävällä tavalla. Rajalle tuleva pengerrys tulee hyväksyttää naapurilla rakennusvalvonnan ohjeen mukaan. Tukimuurien ja pengerrysmuurien materiaaleina voidaan käyttää harmaata betonia valettuna tai ladottuna, sekä luonnonkiveä hakattuna, lohkareina tai pyöreinä kenttäkivinä. Työstetyn(hakattu, lohkottu, lohkareet) luonnonkiven tulee olla punaista graniittia. Kenttäkivien värisävyt voivat vaihdella. Sahatulla tai hiotulla pinnalla olevaa luonnonkiveä ei saa käyttää tukimuureissa. Tontin kadunpuoleiselle rajalle ei saa rakentaa pengerrysmuureja. Mahdolliset korkeuserot tontin kadunpuoleisella reunalla on ratkaistava esimerkiksi talousrakennuksen korkoasemalla, maan luiskaamisella tai sisempänä tontilla olevilla pengerrysmuureilla. Tonttien väliset pengerrysmuurit saavat ulottua tarvittaessa kadun puolen tonttirajaan saakka. Pintavesien ohjaamiseen tulee kiinnittää huomiota erityisesti naapurin suuntaan olevien pengerrysten ja luiskien osalla. 4 S i v u

5 LIITE 1 Alueella sallitut värisävyt keltamulta/keltaokra (esim.uulatuote keittomaali 20) falupunainen (esim.uulatuote keittomaali 42) italianpunainen (esim.uulatuote keittomaali 40) punaokra (esim.uulatuote keittomaali 30) vihreä umbra (esim.uulatuote keittomaali 80) ruskea umbra (esim.uulatuote keittomaali 50) kimrööki, rautaoksidi(musta) Pigmenttejä tulee käyttää siten että saavutettu värisävy on täysväri eikä vaalennettu sävy pigmentistä. Värisävyjen tulee perustua aitoihin maaväripigmentteihin. Tällä taataan alueen sävyjen sopivuus keskenään. Pigmenteistä kiinnostuneet voivat perehtyä asiaan esim. AO-10 alueella sallittu asuinrakennusten värisävy Korttelissa 270 tontilla 1 eli AO-10 alueella tulee asuinrakennukset käsitellä vaaleammalla sävyllä. Julkisivuissa voidaan käyttää tehosteväreinä muilla tonteilla sallittuja värisävyjä. Alueen talousrakennusten sallitut värisävyt ovat samat kuin muiden tonttien sallitut värisävyt. AO-10 alueella sallittu asuinrakennusten värisävy Keltamulta/keltaokra valkoisella taitettuna suhteessa 2:1 ( esim.uulatuote keittomaali 20/10 2:1) Aitojen värisävyt tonteilla olevat puusäleaidat musta italianpunainen (esim.uulatuote keittomaali 40) meluaita musta italianpunainen (esim.uulatuote keittomaali 40) 5 S i v u

6 LIITE 2 Leikattavat tai vapaasti kasvavat pensasaidat Kiiltotuhkapensas (Cotoneaster lucidus) Aitaorapihlaja (Crataegus grayana) Taikinamarja (Ribes alpinum) Valkolumimarja (Symphoricarpos albus var. laevigatus) Pihasyreeni (Syringa vulgaris Alba ) Koristearonia (Aronia x prunifolia) Marja-aronia (Aronia mitschurinii) kuutamohortensia (Hydrangea paniculata 'Praecox') loistojasmike (Philadelphus lewisii 'Tähtisilmä') hovijasmike (Philadelphus pubescens 'Tuomas') lumipalloheisi (Viburnum opulus 'Pohjan Neito') Kukkivat puut Omenat (Malus) Koristeomenat (Malus ) Kirsikat (Prunus cerasus, P. avium) Rusokirsikka (Prunus sargentii) Pihlajat (Sorbus) Syreenit (Syringa, rungolliseksi kasvatettuina) Sirotuomipihlaja (Amelanchier laevis) 6 S i v u

7 LIITE 3 Valkovuokonkaaren puusäleaitamalli Materiaalit säleet halkaistu 1x4 tai vastaava rima eli noin 50x25 mm, säleiden väli=säleen leveys, päiden katkaisukulma n. 30 astetta juoksut 50x100 mm tolpat 100x100 mm. Tolpat katkaistava aitaa matalammiksi, katkaisukulma n. 30 astetta Aidat on rakennettava myötäilemään maastoa. 7 S i v u

8 LIITE 4 Valkovuokonkaaren umpiaitamalli Materiaalit kadun puoli pihan puoli umpiosa pystyponttilauta ilman rakoa esim. raakaponttilauta tai vastaava leveämpi lauta päälilauta viistetty 50x100 juoksut 50x125/150 mm tolpat 100x100/125x125 mm. Tolpat katkaistava aitaa matalammiksi, katkaisukulma n. 30 astetta umpiaidan mitoitusperiaate umpiaidan periaatteen aksonometria aidan on seurattava maaston muotoja ilman porrastusta 8 S i v u

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET

MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET ÄÄNEKOSKI MÖRTIN RAKENTAMISOHJEET Alue A Julkisivut tiili, rappaus tai lauta Alue B Julkisivut lauta Alue C Julkisivut höylähirsi tai lauta HYVÄKSYTTY ÄÄNEKOSKEN KAUPUNGINHALLITUKSESSA 5.2.2007 Äänekosken

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00->

RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00-> RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00-> SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT + ASEMAKAAVA + RAKENNUSTAPAOHJEET + KATUKOROT + KUNNALLISTEKNIIKAN LIITTYMÄT + TONTIN MAASTO JA MAAPERÄ (MAAPERÄTUTKIMUS JA VAAITUS)

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on

Lisätiedot

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan. 430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

Alueella on kaukolämpö. Asuinrakennuksessa on oltava vähintäänkin varaus tulisijalle.

Alueella on kaukolämpö. Asuinrakennuksessa on oltava vähintäänkin varaus tulisijalle. ILOLA / S A T U P U I S T O 2 ( R 00108 ) 14.2.2012 Rakentamistapaohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Runotiellä, Riimikujalla ja Säekujalla Satupuisto 2-rakentamisohjealue käsittää 33 omakotitonttia,

Lisätiedot

LIITE 1 RAKENTAMISTAPAOHJE KORTTELIT 222 224

LIITE 1 RAKENTAMISTAPAOHJE KORTTELIT 222 224 RAKENTAMISTAPHJE KORTTELIT VÄRIT KORTTELEISSA Värimalleina on käytetty Uula tuote Oy:n maaleja. Vastaavia värisävyjä voi käyttää myös muiden maalitehtaiden valikoimista. JULKISIVUJEN PÄÄVÄRIN VAIHTOEHDOT:

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET

HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET KAUPUNGIN OMISTAMILLE AO-TONTEILLE KORTTELEISSA 86009-86015. Kaupunkisuunnittelu / LTO, MBR 24.2.2009 Raja 24.2.2009 liite 12.1 Alueen yleiskuvaus Alue rajautuu

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE

KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET Ohjeet koskevat tonttia: 1558-15 Tälle tontille voi rakentaa 1-1½kerroksisen asuin- tai asuntolaraken- nuksen, jossa on puujulkisivut. 2- kerroksinen osuus rakennuksen alasta saa olla enintään 50%. Ullakon

Lisätiedot

KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI

KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 27.10.2003 Kooste ohjeista 1 yleissuunnitteluohjeet yleistä

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE 251. kaupunginosan osat kortteleista 16 ja 17 sekä korttelit 18,19 ja 20. SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ...

Lisätiedot

KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI

KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI KÄIKÄLÄ - TARVASMÄKI ASUNTOALUEEN YLEISSUUNNITTELUOHJEET HÄMEENLINNA Kaupunkikuvatyöryhmä 16.9.2003 Tekninen lautakunta 7.10.2003 Kaupunginhallitus 27.10.2003 Kooste ohjeista 1 yleissuunnitteluohjeet yleistä

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa 6.5.2013 71 Asemakaavamääräykset Asemakaava nro 001781 1. Erillispientalojen korttelialue AO. 2. Suurin sallittu kerrosluku Iu½. 3. Asuinrakennus tulee

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

VILLENPUISTO 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE

VILLENPUISTO 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE VILLENPUISTO 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 16.8.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE VILLENPUISTON ASEMAKAAVA- ALUETTA 36 HAKALIN KAUPUNGINOSASSA KORTTELEISSA 244-246. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. ERILLISPIENTALOTONTIT

Lisätiedot

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.

Lisätiedot

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015)

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 69 Pallomäenkuja Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 40094 30 Pallomäenkuja 10 506 180 valmis 4 117 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm:

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE. Nro Kaavatunnus 306 Ak3111

RAKENTAMISTAPAOHJEET KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE. Nro Kaavatunnus 306 Ak3111 Nro 0230002 Kaavatunnus 306 Ak3111 KYTÖHALMEEN ASUNTOALUE RAKENTAMISTAPAOHJEET AO-39 KORTTELIT 409-412 JA 414-415 AO-40 KORTTELI 413 JA KORTTELIN 407 OSA KUUSANKOSKEN KAUPUNKI TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUS

Lisätiedot

355-6 SIPOONRANNAN SLUUPPI

355-6 SIPOONRANNAN SLUUPPI Kortteli, Korttelisuunnitelma ja rakennustapaohje 1.0.011 - SPOONRANNAN SLUUPP a va r c SPOONRANTA Kortteli AO- Korttelisuunnitelma ja rakennustapaohje Yleistä - Kaavan sallima rakennusoikeus asunnoille

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT

RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT 1 RAKENTAMISOHJEESTA Rakentamisohje täydentää asemakaavaa. Riihimäen kaupungin tontinluovutusehdoissa

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE (luonnos)

RAKENTAMISTAPAOHJE (luonnos) JÄMSÄN KAUPUNKI LINTUVUOREN ASEMAKAAVA 40. kaupunginosa, Himos Honkalan kylä, Patajoen kylä (luonnos) 10.12.2013 YLEISTÄ Tämä rakentamistapaohje täydentää Lintuvuoren asemakaavaa ja se on laadittu ohjeellisena.

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS

RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS M O N N A N U M M I R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T RAUMAN KAUPUNKI KAAVOITUS 8.10.2002 Lähtökohdat Monnanummen alue sijaitsee kaupunki- ja maalaismaiseman rajavyöhykkeellä. Se rajautuu pohjoisessa

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163

RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163 RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163 Tekniset palvelut, kaavoitustoimi 2003 korjattu 8.1.2004 Yleistä Rakennustapaohjeet koskevat Kuivatjärven Golfpuiston alueen kortteleita 133-163.

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA

KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA Rakentamisohjeella tavoitellaan yhtenäistä, ilmeeltään omaleimaista aluekokonaisuutta. Tällaisen asukkaat voivat kokea omaksi paikakseen, jonka veto- ja elinvoima alkavat syntyä

Lisätiedot

VIITAPAKAT. Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT

VIITAPAKAT. Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY 27.11.2007 KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT VIITAPAKAT Kuva Viitapakoilta kesä 2007 Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 1. YLEISET OHJEET Rakentaminen

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU 111. kaupunginosan KORTTELIT 11-16 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 4 1. TARKOITUS Näillä

Lisätiedot

Alueen suunniteltu ilme. Satupuisto 1-rakentamisohjeen tavoitteena on ilmeeltään moderni ja ekologisesti kestävä puurakentamisen

Alueen suunniteltu ilme. Satupuisto 1-rakentamisohjeen tavoitteena on ilmeeltään moderni ja ekologisesti kestävä puurakentamisen ILOLA / S A T U P U I S T O 1 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Säveltie, Joikukuja, Viisukuja ja Sointukuja kortteleissa 71218-71222 Satupuisto 1-rakentamisohjealue käsittää 31 omakotitonttia,

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

HANGAKSEN PIENTALOALUEEN ETELÄSOSA

HANGAKSEN PIENTALOALUEEN ETELÄSOSA Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet HANGAKSEN PIENTALOALUEEN ETELÄSOSA KULTAPIISKUNTIE, PIETARYRTINTIE JA VIRMAJUURENTIE 251. kaupunginosan korttelit 26-34. 14.10.2016 päiv. 1.9.2017 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004

Lisätiedot

Hienon asuinalueen muodostuminen

Hienon asuinalueen muodostuminen Hienon asuinalueen muodostuminen Kaikki yhdessä Alueen luonne, yhtenäisyys, yhteinen vaikutelma Luonteva maaston muotoilu maiseman luontaisen muodon mukaan Pihapuuston suhde maisemaan Kukin omalla tontillaan

Lisätiedot

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT Ympa 27.5.2004 Ympa liite 3 VIHDIN KUNTA OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT 15, 43-46, 47-48,

Lisätiedot

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE

JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE RAKENTAMISTAPAOHJE JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 9.6.2014 Ilmari Mattila RAKENTAMISTAPAOHJE HARJMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 Sijaintikartta LUONNONLÄHEISTÄ

Lisätiedot

PORVOO. Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218. Ölstens, Uppstens. 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209

PORVOO. Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218. Ölstens, Uppstens. 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209 PORVOO Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218 Ölstens, Uppstens 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209 1 Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto YLEISTÄ Uppstensin

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Sampo III-alueen asemakaava ja Hirsimäen alueen asemakaavamuutos

HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Sampo III-alueen asemakaava ja Hirsimäen alueen asemakaavamuutos HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Sampo III-alueen asemakaava ja Hirsimäen alueen asemakaavamuutos RAKENTAMISTAPAOHJE YHDYSKUNTALAUTAKUNTA 8.6.2010 KAUPUNGINHALLITUS 27.9.2010 2 3 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 4 1.1

Lisätiedot

KESÄRANNAN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNUSTAPAOHJE

KESÄRANNAN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNUSTAPAOHJE KALAJOKI KESÄRANNAN ASEMAKAAVA-ALUE RAKENNUSTAPAOHJE Kalajoen kaupunginhallitus 18.6.2018 190 RA-18 tontit korttelialueet 121-127, 500-517, 521-530 RM tontit korttelialueet 519-520 RM-8 tontit korttelialue

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935 95 Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 41041 11 Aurinkokuja 1 a 453 120 valmis 2 935 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm: Rakennuksen kerrosluku:

Lisätiedot

NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET

NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 13.6.2013 NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 6. SAVION KAUPUNGINOSAN KORTTELEILLE 1728, 1729, 1730 JA 1731 YLEISTÄ Asemakaavan ja sitä täydentävien rakentamisohjeiden tavoitteena on laadukas asuinympäristö

Lisätiedot

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806

Lisätiedot

R00114 HÅKANSBÖLEN. Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Kortteli Korttelin tontit 4-6

R00114 HÅKANSBÖLEN. Arkkitehtitoimisto Schulman Oy Kortteli Korttelin tontit 4-6 R00114 HÅKANSBÖLEN r a k e n t a m i s o h j e Arkkitehtitoimisto Schulman Oy 17.6.2014 Kortteli 92105 Korttelin 92103 tontit 4-6 1 RAKENTAMISOHJE Rakentamisohje uusille tonteille AO-kortteleissa 92103

Lisätiedot

Rakennusoikeus ja rakennusala:

Rakennusoikeus ja rakennusala: ATALA RISSO, RAKENTAMISTAPAOHJE, Asemakaava nro 8184 24.1.2011 Yleistä Tonttien toteutusta ohjaavat havainnekuva ja rakentamistapaohjeet, joiden tarkoituksena on asemakaavan lisäksi ohjata rakentamista

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä. Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4

RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4 Tohloppi, Pyydyspohjankadun ja Tesoman valtatien välisen alueen asemakaavamuutos RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4 LIITTYY ASEMAKAAVAAN NO 7747 TOHLOPPI, korttelin 2215 osa sekä korttelit 2224 ja 2227

Lisätiedot