HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET"

Transkriptio

1 HAUKITIE, MADEKUJA JA SÄYNETIE RAKENTAMISOHJEET KAUPUNGIN OMISTAMILLE AO-TONTEILLE KORTTELEISSA Kaupunkisuunnittelu / LTO, MBR Raja liite 12.1 Alueen yleiskuvaus Alue rajautuu itä-, etelä- ja länsipuolella Siimapuisto-nimiseen lähivirkistysalueeseen. Yleiskaavan mukaan virkistysalueen leveys on eteläreunalla n. 55 metriä ja itäreunalla n. 100 metriä. Lähes kaikilla Säynetien tonteilla on avokalliota tai kallio on alle yhden metrin syvyydessä. Maisema antaa hyvät lähtökohdat kallio- ja kivikkopuutarhoille sekä avokallioiden lomaan sovitetuille istuskelupaikoille. Suuria nurmikenttiä ei tälle alueelle kannata havitella. Haukitiellä ja Madekujalla ei ole aivan yhtä kallioista kuin Säynetiellä. Rakentamisohjealueen tonteista 25 on tarkoitettu yhtä omakotitaloa varten. Korttelin kolme tonttia on tarkoitettu kahdelle erilliselle omakotitalolle. Avokallio Kallio alle metrin syvyydessä Sa = savi Si = Siltti Mr = Moreeni Rakentamisohjealue 1:2000 Maalajit 1 metrin syvyydessä, lisäksi esitetty avokalliot.

2 Tonttikoot ja rakennusoikeudet Yhden omakotitalon tonteilla tonttikoot vaihtelevat 973 ja 1571 m 2 :n välillä ja niitä vastaavat rakennusoikeudet 195 ja 239 krs-m 2 :n välillä. Korttelin tontit ovat kooltaan 1643 m 2. Ne on tarkoitettu kahdelle omakotitalolle ja niiden rakennusoikeus on 328 krs-m 2. Tämän lisäksi kullekin tontille saa asuntoa kohti rakentaa 40 krs-m 2 autosuojia ja asumista palvelevia asunnon ulkopuolisia varasto-, huolto-, askartelu- ym. tiloja. Rakennusten sijoitus ja kerrosluku Rakennusten sijoittelussa noudatetaan oheista korttelisuunnitelmaa. Korttelisuunnitelmiin on merkitty ehdottomasti noudatettavat etäisyydet tontin rajoista (1:500 -mittakaavaiset kartat). Kadun puolella kuistit, sisääntulokatokset tms. saa rakentaa merkittyä lähemmäksi tontin rajaa. Puiden tai avokallioiden säilyttämisen niin vaatiessa voidaan rakennuksen paikkaa vähäisesti siirtää. Asuinrakennuksen on sijaittava vähintään 4 m päässä naapurin tontin rajasta, autotalli / talousrakennus voi naapurin luvalla sijoittua 2 metrin päähän naapurin rajasta. Asemakaava on määritellyt rakennusten etäisyydeksi kadun puoleisesta tontin rajasta lähes joka paikassa vähintään 5 metriä. Autotallit tai -katokset rakennetaan erillisinä irti asuinrakennuksesta siellä missä korttelisuunnitelma niin esittää. Rinnetonteilla voi autotallin ja varastotilaa tehdä myös kellariin jolloin erillistä autotallia/talousrakennusta ei tarvitse tehdä. Siellä missä autotallit tai -katokset on rakennettava kiinni asuinrakennukseen, tulisi ne suunnitella päämassasta erottuvaksi, esim. matalammaksi ja sisäänvedetyksi. Rakennusten muoto on ohjeellinen. I 2/3 ja I 1/2 -kerroksisten asuinrakennusten pohjan perusmuoto on kuitenkin oltava suorakaide, jossa voi olla vähäisiä ulkonevia osia, kuten sisäänkäynti- ja oleskelukatoksia. I -kerroksiset asuinrakennukset voivat olla myös L-muotoisia ja niiden muotoa suositellaan elävöitettäväksi kuistilla, sisääntulokatoksella tms. I-kerroksisissa asuinrakennuksissa suositellaan räystäs rakennettavaksi tavanomaista korkeammaksi, jolloin on mahdollista tehdä käyttöullakko. Ullakolle suositellaan pieniä päätyikkunoita. Kun korttelisuunnitelmassa kerrosluvuksi on merkitty I 2/3 (tai I 1/2), on toiseen kerrokseen on rakennettava osa rakennusoikeudesta, kuitenkin enintään 2/3 (tai 1/2) ensimmäisen kerroksen alasta. Toisessa kerroksessa kerrosalaan lasketaan 160 cm korkeammat tilat. Asuinrakennus ei saa näyttää täysin kaksikerroksiselta.

3 Katon muoto ja väri Asuinrakennuksissa tulee olla musta tai tumman harmaa harjakatto (myös "katkaistu" harjakatto yllä olevan kuvan mukaisesti on mahdollinen). Kattokaltevuuden on I-kerroksisissa asuinrakennuksissa oltava 1:2,5 ja muissa 1:2. Jos autotalli on päärakennuksessa kiinni, käytetään siinä päärakennuksen kattokaltevuutta. Erillisissä talousrakennuksissa kattokaltevuuden on oltava 1:3. Harjan suunta on esitetty korttelisuunnitelmassa. Jos rakentaa L-muotoisen rakennuksen on päämassan harjan suunta oltava korttelisuunnitelman mukainen. Erillisissä talousrakennuksissa on oltava pulpettikatto, kaltevuudeltaan 1:3. Myös talousrakennuksen katon väri on oltava musta tai tumman harmaa. Talousrakennuksen enimmäisleveys on 5 metriä. Jos haluaa toiselle autolle katoksen tai lisää varastotilaa, voi ne rakentaa kuvan mukaisesti toiseen suuntaan viettävän pulpettikaton alle. Tällöin kokonaisleveys voi ylittää 5 metriä. Julkisivumateriaalit, värit ja -arkkitehtuuri Pääasiallinen julkisivumateriaali tulee olla puu. Julkisivut tulee maalata murretuin, tummin sävyin. Ohessa värimalleja (esimerkiksi Tikkurilan talomaali 534x, 543x, 557x, 582x ja 613x). Talousrakennuksen tulee olla saman värinen kuin päärakennuksen. Kaksi vierekkäistä asuinrakennusta ei saa olla samanvärisiä. 534x 543x 557x 582x 613x Rakennusten arkkitehtuurissa pyritään nykyaikaiseen vaikutelmaan. Listoituksissa ja täydentävissä rakennusosissa värityksen valöörin tulee olla lähellä rakennuksen pääväritystä. Niissä voi lisäksi käyttää myös harmaan ja ruskean sävyjä.

4 Pihat Säilytettävä kasvillisuus Tonteilla mahdollisesti säilyneitä mäntyjä ja katajia kannattaa säilyttää pihapuina. Myös metsän pohjakasvillisuutta voi säilyttää ja liittää maanpeitekasveilla tai pensailla pihan rakenteisiin kuten oleskeluterasseihin ja kiveyksiin. Säilytettävä kasvillisuus pitää suojata rakentamisen aikana huolellisesti aitaamalla. Aidat Kadun puolelta tontti rajataan istutuksin tai aidalla. Pihaa suojaavat pensasaidat voi istuttaa kadunvarteen siellä, missä kallio ei ole aivan pinnassa. Pensasaitojen taakse, tontin puolelle voi rakentaa korkeintaan 80 cm korkean aidan. Pensaat voivat olla vapaasti kasvavia ja melko kookkaiksi, jopa 2 metriä korkeaksi kasvavia pensaita. Tässä on esimerkkinä kaksi kallioisella alueella viihtyvää, kiiltävälehtistä pensasta. Alueelle tulee yhtenäinen ilme, jos aidat ja pensaat ovat melko samannäköisiä. Aroniat, esimerkiksi marja-aronia, Aronia mitschurinii, koristeellinen punainen syysväri ja syötävät marjat. Kiiltotuhkapensas, Cotoneaster lucidus, kalliomaastossa viihtyvä kaunislehtinen pensas, joka on tosin myrkyllinen. Pensas sietää myös leikkausta. Jos tonttia ei rajata kadusta pensain, kadun varteen on rakennettava korkeintaan 80 cm korkea aita. Kadun varren aidaksi suositellaan luonnonkivimuuria esim. harmaasta graniitista. Myös tonttien välisille ja virkistysalueiden puoleisille rajoille voi halutessaan rakentaa aidan. Aidan värin tulee olla tumma harmaa ja korkeus enintään 150 cm. Aitaa voidaan korottaa köynnössäleiköllä tai -pergolalla. Myös aidoille kiipeämään voi istuttaa köynnöksiä. Sopivia ovat vaikkapa erilaiset kestävät kärhöt. Köynnösten riittävästä, multavasta kasvualustasta on huolehdittava. Siperiankärhö, Clematis sibirica, viihtyy puolivarjossa Kiinankärhö, Clematis tangurica, viihtyy auringosta puolivarjoon Istutukset Jokaiselle tontille tulee istuttaa yksi orapihlajapuu antamaan alueelle omaleimaisuutta. Jos tontilla on kuitenkin useita säilytettäviä puita ja paljon avokalliota, istutus voidaan jättää tekemättä. Korttelisuunnitelmiin on merkitty viitteellinen puun istutuspaikka. Puut tulee istuttaa vähintään neljän metrin päähän rakennuksesta ja mielellään lähelle katua. Mustamarja-orapihlaja, Crataegus douglasii, kaunis pikkupuu, jolla on runsas kukinta, koristeelliset marjat ja kirkkaanpunainen syysväri. Pihoille istutettaviksi kannattaa valita kasveja, jotka viihtyvät kuivalla, kallioisella paikalla. Kallionkoloihin ja varsinkin oleskelupaikkojen viereen voi istuttaa kukkivista kasveista pensas- ja perennaryhmiä. Kasveille pitää tehdä kunnon kasvualustat, jotta taimet pääsevät kasvun alkuun. Istutuskuopan pitäisi olla 50 cm syvä. Kalliopinnan ja kasvualustan välissä on oltava sorakerros, jotta vesi ei jää seisomaan istutuskuoppaan. Jäteastiat on näkösuojattava istutuksin. Pinnoitteet ja rakenteet Suositeltavia pinnoitteita ovat luonnonkivi kuten liuskekivet, talon väriin sopivat betonikivet, puuterassit ja kivituhka. Tonteilla ei saa käyttää asfalttia. Kivetyt pinnat ja puuterassit voidaan rakentaa seurailemaan kallion muotoja. Louhinnasta syntyvää materiaalia kannattaa hyödyntää pihan rakenteissa ja pinnoitteissa.

5 Maastonmuotoilu Rakennusten korkeusasemat tulee suunnitella siten, että maansiirtotoimet (täytöt ja leikkaukset) jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Erityisesti kallioiden tarpeetonta louhimista tulee välttää. Naapuritontin rajalla pyritään luonnonmukaisiin korkoihin. Oleskelutilojen maastoon sovittamisessa on puuterassi usein kallioita säästävä ratkaisu. Mikäli tontin tasaus edellyttää täyttöä, luiskat voidaan tarvittaessa ulottaa katualueelle kuntatekniikan keskuksen ohjeiden mukaan. Luiskiin kannattaa istuttaa nurmikon sijaan matalia pensaita tai perennoja. Jyrkemmät luiskat voi viimeistellä myös kenttäkiveyksellä. Lamohietakirsikka, Prunus pumila var. depressa, joka on maata myöten suikertava kuivan ja paahteisen paikan maanpeittopensas. Hieno syysväri. Sianpuolukka, Arctostaphylos uva-ursi, joka on kasvutavaltaan tiheä, aina vihreä peittokasvi. Muuta Asemakaavan mukaan alueen alle saa sijoittaa maanalaisen väestönsuojan. Sen vuoksi maalämpökaivantojen, porakaivojen yms. syvien kaivantojen tekeminen on kielletty. Tämä ei koske korttelin tonttia 8. Väestönsuojan toteuttamisajasta ei ole tietoa. Tontille varataan henkilöauton kääntämistila, ettei kadulle tarvitse peruuttaa. Pintavesien poisjohtaminen on esitettävä rakennuslupahakemuksen yhteydessä. Pihajärjestelyissä kannattaa muistaa lumitilan varaaminen. Vantaalla Lassi Tolkki Marika Bremer Ohje on laadittu yhteistyössä kaupunkisuunnittelun, rakennusvalvonnan, kuntatekniikan keskuksen ja yrityspalveluiden kanssa. Sen tekemiseen ovat osallistuneet Ani Pentinmikko kaupunkisuunnittelusta, Liisa Saarela ja Matti Lehtinen rakennusvalvonnasta, Erkki Lång kuntatekniikan keskuksesta sekä Tuula Hurme yrityspalveluista.

6 Liitteet Korttelisuunnitelma 1:1500 ja 1:500 sekä ote asemakaavasta 1: KORTTELISUUNNITELMA 1:1500

7 Merkintä osoittaa rakennuksen sivun, jonka etäisyystontin rajasta on oltava merkinnän osoittama metrimäärä. KORTTELISUUNNITELMA / HAUKITIEN länsiosa 1:500

8 Tällä tontilla rakennuksen voi rakentaa rinneratkaisuna kallion kupeeseen tai tasamaaratkaisuna kadun lähelle. Merkintä osoittaa rakennuksen sivun, jonka etäisyystontin rajasta on oltava merkinnän osoittama metrimäärä. KORTTELISUUNNITELMA / HAUKITIEN itäosa 1:500

9 KORTTELISUUNNITELMA / SÄYNETIEN länsiosa 1:500

10 Merkintä osoittaa rakennuksen sivun, jonka etäisyys tontin rajasta on oltava merkinnän osoittama metrimäärä. KORTTELISUUNNITELMA / SÄYNETIEN itäosa 1:500

11 Merkintä osoittaa rakennuksen sivun, jonka etäisyystontin rajasta on oltava merkinnän osoittama metrimäärä. KORTTELISUUNNITELMA / SÄYNETIEN eteläosa 1:500

12 Asemakaavaote 1:2000

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

Alueella on kaukolämpö. Asuinrakennuksessa on oltava vähintäänkin varaus tulisijalle.

Alueella on kaukolämpö. Asuinrakennuksessa on oltava vähintäänkin varaus tulisijalle. ILOLA / S A T U P U I S T O 2 ( R 00108 ) 14.2.2012 Rakentamistapaohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Runotiellä, Riimikujalla ja Säekujalla Satupuisto 2-rakentamisohjealue käsittää 33 omakotitonttia,

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA

KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA KOTONA JA MÖKILLÄ YHTÄ AIKAA Rakentamisohjeella tavoitellaan yhtenäistä, ilmeeltään omaleimaista aluekokonaisuutta. Tällaisen asukkaat voivat kokea omaksi paikakseen, jonka veto- ja elinvoima alkavat syntyä

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS

RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

Alueen suunniteltu ilme. Satupuisto 1-rakentamisohjeen tavoitteena on ilmeeltään moderni ja ekologisesti kestävä puurakentamisen

Alueen suunniteltu ilme. Satupuisto 1-rakentamisohjeen tavoitteena on ilmeeltään moderni ja ekologisesti kestävä puurakentamisen ILOLA / S A T U P U I S T O 1 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Säveltie, Joikukuja, Viisukuja ja Sointukuja kortteleissa 71218-71222 Satupuisto 1-rakentamisohjealue käsittää 31 omakotitonttia,

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto

Kuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto : : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET

TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET Kooste ohjeista TARVASMÄKI YLEISSUUNNITTELUOHJEET 1. ALUEEN ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET Asemakaavassa on osoitettu kortteli-, virkistys- ja katualueet. Korttelialueilla on osoitettu rakennusalat, rakennusoikeudet

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006

MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen

Lisätiedot

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT Ympa 27.5.2004 Ympa liite 3 VIHDIN KUNTA OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT 15, 43-46, 47-48,

Lisätiedot

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00->

RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00-> RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00-> SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT + ASEMAKAAVA + RAKENNUSTAPAOHJEET + KATUKOROT + KUNNALLISTEKNIIKAN LIITTYMÄT + TONTIN MAASTO JA MAAPERÄ (MAAPERÄTUTKIMUS JA VAAITUS)

Lisätiedot

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset

Lisätiedot

70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0.

70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0. : : 0 0-K/ : as Pistoaidanpuisto : 0-K/0 0: 0 : e=0. -0 Lohkotie e=0. AO- e=0. AO- AO- e=0. AO- e=0. as -0- e=0. 0: e=0. AKR as e=0. Pihaportintie as as Tiluskaari Saviahonkatu 0-K/ AKR0: : e=0. as as

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO ITÄ - AK: 15-010 11.3.2008 RAKENTAMISTAPAOHJEET Ohjeet koskevat tonttia: 1558-15 Tälle tontille voi rakentaa 1-1½kerroksisen asuin- tai asuntolaraken- nuksen, jossa on puujulkisivut. 2- kerroksinen osuus rakennuksen alasta saa olla enintään 50%. Ullakon

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä. Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa

Lisätiedot

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti.

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti. Laukaan kunta KATAANMÄEN ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 1148 1159 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3 3.2 Värit...3

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa 6.5.2013 71 Asemakaavamääräykset Asemakaava nro 001781 1. Erillispientalojen korttelialue AO. 2. Suurin sallittu kerrosluku Iu½. 3. Asuinrakennus tulee

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU 111. kaupunginosan KORTTELIT 11-16 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 4 1. TARKOITUS Näillä

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE

RAKENTAMISTAPAOHJE VESILAHDEN KUNTA, KIRKONKYLÄ KALALAHDEN ASEMAKAAVA RAKENTAMISTAPAOHJE 07.01.2019 Tämä rakentamistapaohje koskee Kalalahden asemakaavan erillispientalojen korttelialueita 301-307. Arkkitehtitoimisto Helena

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

e=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1

e=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1 a 8 3 Laudek e=0. EV Laudekatu I I 7 8 ET 7 03-K83/ Havisevankatu omiehenkuja u Hatelikontie Pikkukivenpolku Isokivenkuja Kiert Oravanpolku oreitti Suakuja EV ajo ajo Kesärannantie palahti ie t Hak olahden

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE 251. kaupunginosan osat kortteleista 16 ja 17 sekä korttelit 18,19 ja 20. SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ...

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti) UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET KALLIONIKULA. NIKULAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 2410, 2411, 2412, 2413, 2414, 2415 ja 2416

RAKENTAMISTAPAOHJEET KALLIONIKULA. NIKULAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 2410, 2411, 2412, 2413, 2414, 2415 ja 2416 RAKENTAMISTAPAOHJEET KALLIONIKULA NIKULAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 2410, 2411, 2412, 2413, 2414, 2415 ja 2416 Liittyy asemakaavaan 24-001 Rauman kaupungin Tekninen virasto / Kaavoitus 29032011 YLEISTÄ Kallionikulan

Lisätiedot

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.

430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan. 430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Kaava 1721

Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Kaava 1721 Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Ρ #1 + Kaava 1605 ΡΡ ΡΡ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 ++ #1 ++ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 + Kaava 1721 #2 ++ #2 ++ ΡΡ / Kaupunginosa Kortteli Tontti

Lisätiedot

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015

SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

Kilpolantie. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015)

Kilpolantie. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) MELLUNKYLÄ VESALA Kilpolantie Kilpolantie VESALA Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 47042 8 Kilpolantie 8 556 140 valmis 2 878 aavan mukaisesta

Lisätiedot

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje

Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat

Lisätiedot

Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty

Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas 4.5.2007 / päivitetty 21.1.2008 Asemakaavamääräys Osa alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa alueen raja Rakennustapaohje

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

Suomelan asemakaava. Rakentamistapaohjeet. A-Insinöörit Suunnittelu Oy. Korttelit 230-258

Suomelan asemakaava. Rakentamistapaohjeet. A-Insinöörit Suunnittelu Oy. Korttelit 230-258 Suomelan asemakaava Rakentamistapaohjeet Korttelit 230-258 A-Insinöörit Suunnittelu Oy Kansikuva: Ilmakuva Suomelan asemakaava-alueesta lähiympäristöineen, Vesilahden kunta 3 (12) Suomelan asemakaava-alue

Lisätiedot

PUROMÄKI 14. kaupunginosa, korttelit 5500-5508

PUROMÄKI 14. kaupunginosa, korttelit 5500-5508 PORVOO Asemakaava 394 RAKENTAMISTAPAOHJE Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 5.3.2009 47 VAALEA KYLÄ PUROMÄKI 14. kaupunginosa, korttelit 5500-5508 PUUTARHAKAUPUNGINOSA Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto

Lisätiedot

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.

TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan

Lisätiedot

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17

Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

Lisätiedot

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua

Lisätiedot

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot