3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.
|
|
- Esa Juusonen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa ympärivuotiselle asunnolle asetetut vaatimukset.. Ennen suunnittelutyön käynnistämistä tulee hankkia tonttiin liittyvä kttaaineisto kaupungin kttamyynnistä (=rakennuslupaktta-aineisto). Tvittaessa rakentamisen periaatteista on mahdollisuus keskustella rakennustkastajan kanssa, jolloin hankkeen pääsuunnittelijan tulisi olla myös läsnä.. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä. Asemakaava. Korttelin tonteille - saa rakentaa enintään kaksi asuntoa / tontti. Asuntojen tulee olla samassa rakennuksessa. Korttelin 60 tonteille - saa rakentaa yhden asunnon tonttia kohti. 5. Rakennusoikeudet on merkitty kaavakttaan tonttikohtaisesti. Autosuojalle merkittyä rakennusoikeutta ei voi käyttää asuintiloihin. Autosuojalle merkittyä rakennusoikeutta saa käyttää autosuojaan ja siihen liittyviin ulkovastoihin. 6. Autopaikkoja on rakennettava kaksi asuntoa kohden. 7. Suurin sallittu kerrosluku on lukuun ottamatta korttelin 60 tonttia, jolla kerrosluku on (r/) II. Merkinnät tkoittavat - = Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa ullakon tasolla käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Näillä tonteilla saa rakentaa myös yhteen tasoon. - (r/) II = Rinteeseen rakennettaessa sulkeissa oleva murtoluku roomalaisen numeron edessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. 8. Rakennukset on sijoitettava vähintään metrin päähän naapurin tontin rajasta. Rakennettaessa metriä lähemmäksi naapurin tontin rajaa ei rajan puoleisella seinässä saa olla ikkunoita alle cm:n korkeudella lattiatasosta. 9. Korttelin tonteilla - ja korttelin 60 tontilla asuinrakennuksen hjansuunnan tulee olla Voivalantien suuntainen. Korttelin 60 tonteilla - asuinrakennuksen hjansuunta on Morsinkokujan suuntainen.
2 0. Liikennemelun torjunta korttelin tonteilla - sekä korttelin 60 tontilla : a. Asuinrakennus on rakennettava kiinni tontin pohjoisrajaan. b. Tontin pohjoisrajan puoleisten (=Voivalantien puoleisten) rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden äänieristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 0 db (A). c. Tontin pohjoissivun rakentamattomille osuuksille tulee rakentaa umpinainen,0 metriä korkea aita. d. Meluntorjuntatkaisut esitettävä rakennusluvan yhteydessä. Ohjeellinen esimerkkipiirros aidasta: Tonttia koskevat määräykset. Rakennukset on sovitettava maastoon ilman huomattavia leikkauksia tai pengerryksiä. Umpinaisten sokkelipintojen enimmäiskorkeus on 000 mm. Tontinrajoilla maanpinnan tulee liittyä ympäristöön ilman penkereitä, jyrkkiä luiskia tai tukimuureja.. Korttelin 60 tonteille - voi asuinrakennuksen lisäksi rakentaa erillisen autotallin, -katoksen tai vaston. Korttelin tonteilla - kyseisiä talousrakennuksia voi olla kaksi. Ajo autosuojaan ei saa tapahtua kadun puoleiselta julkisivulta, mikäli autosuoja sijaitsee lähempänä kuin 6 m katualueen reunasta.. Tonttien osat, joita ei käytetä rakentamiseen tai piha- ja liikennealueiksi, tulee kunnostaa ja hoitaa istutettuina. Istutettavan kasvillisuuden tulee olla monipuolista ja sisältää myös puita ja pensaita. Pihapuiksi suositellaan pääasiassa matalakasvuisia hedelmäpuita, koristepuita ja jalopuita. Voimakkaasti vjostavia, suureksi kasvavia havupuita ei saa istuttaa m lähemmäksi asuintontin vastaista rajaa.
3 Rakennuksia koskevat määräykset. Tontin asuinrakennuksen, talousrakennuksen / autosuojan sekä pihakenteiden kuten aitojen tulee materiaaleiltaan väreiltään ja muotokieleltään muodostaa yhtenäinen kokonaisuus. 5. Rakennusten tulee edustaa tyyliltään ns. perinteistä rakennustapaa. Tornimaiset rakennusosat eivät ole sallittuja. 6. Julkisivujen päämateriaalina on puuverhous. Hirsirakennuksissa ei sallita pitkiä nurkkia tai pyöröhirttä. Julkisivujen päävärin tulee olla sävyltään vaalea tai pastellisävyinen. 7. Rakennusten katteen väri on punainen. Kattomuotona on hjakatto. Katon kaltevuus on a. yksikerroksisissa rakennuksissa :,5 tai : b. nk. puolitoistakerroksisissa rakennuksissa ( u /) rakennuksissa : tai :,5. Suosittelemme, että julkisivun korkeus maasta vesikaton ja julkisivun leikkauspisteeseen on,,5 m. c. kaksikerroksisissa rakennuksissa :,5 d. Talousrakennuksen / autosuojan kattoa koskevat asuinrakennuksen katon ohjeet, mutta kaltevuus voi tvittaessa olla loivempi. Talousrakennuksen runkosyvyys saa olla enintään 6,5 m ja julkisivun korkeus saa olla enintään m.
4 6 VOIVALA (ri/) II (ri/) II I a/t 5 KAISLAKUJA MORSINKOKUJA e=0.0-0dba -0dBA -0dBA v pp 8:: 8::77 8::97 8:: 8:: 8::6 8::0 8:: 8::5 8::9 8 8:: 8:: 8:: 8::77 8::00 8::99 8::98 8::77 6K Vehkankatu Vesiheinänkatu Kaislakuja Rauhalinnantie Voivalantie 60 Rauhalinna k at 0kV II
5 RAUHALINNA MORSINKOKUJAN ASEMAKAAVAN MUUTOS (A60) :000 Asemakaavalla muutetaan Kainan kaupungin Voivalan, 6. kaupunginosan kortteleita 60 - ja osaa korttelista 60 sekä maatalous-, lähivirkistys- ja rakennuskaavatiealueita. Asemakaavan muutoksella muodostuu Kainan kaupungin Voivalan, 6. kaupunginosan, korttelit 60 -, osa korttelia 60 sekä katu- ja lähivirkistysalueita. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue. Suojaviheralue. Asuinrakennuksen hjansuuntaa osoittava viiva. Nuoli osoittaa rakennusalan sivun, johon asuinrakennus on rakennettava kiinni. Istutettava alueen osa. m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. pp Jalankululle ja polkupyöräilylle vattu katu/tie Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Osa-alueen raja. V Johtoa vten vattu alueen osa. Katualueen rajan osa, jonka kohdalta ei saa järjestää ajoneuvoliittymää. 6 VOIVA KAISLAKUJA I Ohjeellinen tontin/rakennuspaikan raja. Kaupungin- tai kunnanosan numero. Kaupungin- tai kunnanosan nimi. Korttelin numero. Ohjeellisen tontin/rakennuspaikan numero. Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Autosuojan rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Roomalainen numero osoittaa rakennusten, rakennuksen tai sen osan suurimman sallitun kerrosluvun. -0dBA Merkintä osoittaa rakennusalan sivun, jonka puoleisten rakennuksen ulkoseinien sekä ikkunoiden ja muiden rakenteiden äänieristävyyden liikennemelua vastaan on oltava vähintään 00 db(a). a) Autopaikkoja on rakennettava - korttelialueilla kaksi asuntoa kohden b) Rakennukset on sijoitettava vähintään kahden metrin päähän naapurin tontin rajasta. c) Rakennettaessa m lähemmäs naapurin tontin rajaa ei rajan puoleisessa seinässä saa olla ikkunoita alle cm:n korkeudella lattiatasosta. d) Korteleissa 60 ja saa tontille rakentaa enintään kaksi asuntoa. Asuntojen tulee sijaita samassa rakennuksessa. Korttelin 60 tonteilla -5 tontille saa rakentaa yhden asunnon. e) Korttelialueiden osat, joita ei käytetä rakentamiseen tai piha- ja liikennealueiksi, tulee kunnostaa ja hoitaa istutettuina. f) - ja -alueille saa sijoittaa puistomuuntamon. g) Liikennemelun torjumiseksi tulee korttelin tonteilla - sekä korttelin 60 tontilla tontin pohjoissivun (Voivalantien puoleisen tontin sivun) rakentamattomille osuuksille rakentaa umpinainen,0 metriä korkea aita. h) Tälle asemakaava-alueelle tehdään erillinen tonttijako. i) Tälle asemakaava-alueelle laaditaan erilliset rakentamistapaohjeet. (r/) u / e=0.5 Rinteeseen rakennettaessa sulkeissa oleva murtoluku roomalaisen numeron edessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta saa ullakon tasolla käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Tehokkuusluku eli kerrosalan suhde tontin/rakennuspaikan pinta-alaan. Tämä asemakaavaktta on kaupunginvaltuuston kokouksen.. 0 mukainen. Päivi Antola hallintojohtaja Pohjaktta on hyväksytty..0 Sami Kääriäinen paikkatietopäällikkö a/t Rakennusala, jolle saa sijoittaa autosuojan ja talousrakennuksen. Talousrakennukseen ei saa sijoittaa asuinhuoneita. KAARINAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖPALVELUT..0 Pasi Aromäki kaupunginkkitehti Eveliina Eteläkoski toimistokkitehti
Voivalan rannan asemakaavan muutos (Voivalan rannan lisäalue)
.0.04 Rakennusvalvonta, p. 588 486 Voivalan rannan asemakaavan muutos (Voivalan rannan lisäalue) Erillispientalojen alueet () kortteli 6035 Korttelissa 6035 asemakaavan ja rakentamistapaohjeiden määräykset
LisätiedotLounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
LisätiedotKuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.
LisätiedotNunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon
LisätiedotPoikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806
LisätiedotHulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa
LisätiedotUntolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10
Lisätiedotm kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään
LisätiedotRovaniemen kaupunki Osviitta palvelupiste :36:28 1 (7) ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
14:36:28 1 (7) Kaavamääräykset Kuva Selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET KIRKKOJEN JA MUIDEN SEURAKUNNALLISTEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN KORTTELIALUE. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUSTEN
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa
LisätiedotOte Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Kaava 1721
Ote Karhunmäen (24) kaupunginosan kortteleiden 124, 125 ja 126 tonttijaoista. Ρ #1 + Kaava 1605 ΡΡ ΡΡ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 ++ #1 ++ /ΧΚςΘϑΩΘΠΠςΚ #1 + Kaava 1721 #2 ++ #2 ++ ΡΡ / Kaupunginosa Kortteli Tontti
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
Lisätiedote=0.25 I I e=0.30 IIII e= ET 2013-K28432/1 e=0.30 H a Rasiakuja Purnukuja 29 palahti 2008-K609/1
a 8 3 Laudek e=0. EV Laudekatu I I 7 8 ET 7 03-K83/ Havisevankatu omiehenkuja u Hatelikontie Pikkukivenpolku Isokivenkuja Kiert Oravanpolku oreitti Suakuja EV ajo ajo Kesärannantie palahti ie t Hak olahden
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Lisätiedot1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueella tulee ottaa huomioon ympäristön kulttuurihistorialliset tekijät niin uudisrakentamisessa
Lisätiedot1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.
A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA
Lisätiedots-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden
Lisätiedot1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
LisätiedotLiike- ja toimistorakennusten korttelialue. Lähivirkistysalue. Yleinen pysäköintialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaise rakennusoikeudesta saa rakentaa asuintiloiksi liike- ja toimistotilojen l saa
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
LisätiedotAsuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: TONTTI NRO 10-43-3 Asuinkerrostalojen korttelialue. Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liikerakennusten korttelialue, jolle saa rakentaa matkailua
LisätiedotUusihaan asemakaava, A3901 Erillispientalojen korttelialueet (AO) korttelit 3901 3904 sekä korttelista 3905 tontit 2-5
0..0 Rakennusvalvonta, p. 88 8 kaavoitus: Pasi Aromäki, p. 88 80, Eveliina Eteläkoski, p. 88 809 Uusihaan asemakaava, A90 Erillispientalojen korttelialueet () korttelit 90 90 sekä korttelista 90 tontit
LisätiedotAsemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7 ja osakorttelia 8.
NAANTALIN KAUPUNKI LUOLALAN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:2000 Asemakaavan muutos koskee: koko Luolalan teollisuusaluetta sekä katu-, erityis- ja virkistysalueita, lukuun ottamatta korttelia 7
Lisätiedothttp://tkuwebmap/webmap/content/result.htm
Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa
LisätiedotSELOSTUS Tammen muutos 1 LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tammen muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\07\_8_Tammen_m.docx\PS KAAVAN LAATIJA: LIETO LOUKINAINEN TAMMEN ASEMAKAAVAN MUUTOS LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JA TEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09
LisätiedotASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
Lisätiedothttp://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
LisätiedotReijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0.
enttämestarintie Häkkilinnuntie 28:136 54:2 26:274 26:273 28:142 28:151 VL 224 urh_p YYU_p p_p tk_p I e=0.40 38 tä pp le 231 229 223 222 ET Teema: Ajantasakaava_1000 Mittakaava: 1:1500 50 m Joensuun kaupunki
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen
Lisätiedot3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE.
ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖ SÄILYTETÄÄN. ALUEELLA ON OTETTAVA HUOMIOON, ETTÄ KULTTUURIHISTORIAN JA KAUPUNKIKUVAN KANNALTA MERKITTÄVÄT VANHAT RAKENNUKSET SÄILYVÄT. UUDISRAKENNETTAESSA
LisätiedotSELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,
LisätiedotLiike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen
LisätiedotAsemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.
Lisätiedot7 KANERVALA AO AKR. Koisokatu Kanervakatu. Vanamokatu Sammalkatu :8 II 850 VUOKONPUISTO
0 0-0- -0- -0- -0- -0-0- -0- : Koisokatu Vanamokatu Kanervakatu Sammalkatu M I Koti- ja taideteollisuus oppilaitos 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 ajo I u/ e=0. p SAMMALKATU
LisätiedotUTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)
UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu
Lisätiedot679:4:11. Iu1/2. e= :4:6 679:4:7. Salon kaupunki ja MML, m
ar Santanummentie 0 8 33 77 6 50 0 9 83-79- -535- -30978-9 66 679:: 9 m Iu/ e=00-8653- -507-5 656-3707- 65 7 6 MUSTAKORVENTIE 6 5 8 7 3 679::6 3 679::7 5 8 Salon kaupunki ja MML, 06 -79-65 33 3 II 679::97
Lisätiedot1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061
LisätiedotLIITE 2/ Kauppakatu ma-yp AKP ap/3as 1ap/80Km2 1ap/80Rm2 1ap/140Pm2 III (2-29-6) sr-13.
Snellmaninkatu Vahtivuorenkatu Kauppakatu 8.0 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8. 8.8 8.9 8. 8.9 8. 8.8 8. 8. 8.9 8.8 8. 8.9 8. 8. 8.8 8. 8. 8. 8. 8. 8. K/ 9 0 9 pp 000 +9.0 +9. IV III II +00.0/tt
LisätiedotASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle
Lisätiedot1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.
Lisätiedot1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
LisätiedotLammi. Vapaat tontit. Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi Lammi 265-1
Lammi Vapaat tontit Lammi 251-2 Lammi 252-2 Lammi 252-1 Lammi 252-3 Lammi 259-7 Lammi 259-6 Lammi 265-1 Lammi 259-6 ja 259-7 Palkkisillantie 17 ja 19 Ote asemakaavasta Lammi 265-1 Päivärinne 2 Ote asemakaavasta
Lisätiedot0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten
Lisätiedot12 AO 704:1:60 704:1:71 PELTONIEMENRAITTI / e= % e=0.20 LUUKONTIE 704:1:70 704:1:76. e= :1:72 704:1:66. e= :1:67 .
4::7 4::60 4::66 4::67 4::68 4:: 4::69 4::7 4::76 :: 4:6:44 Luuko Peltoniemenraitti0 k 4 LUUKONTE AO AR e=00 e=00 YK PELTONEMENRATT / 009 AR e=00 0% 9 k 6 VP e=00 vk VP 7 74 7 7 7 7 69 0 4 89 48 8 8 76
Lisätiedot12:37 12:36 10:65 10:66 12: :59 5:53 1:666 13
0 0 0 0 0 0 0 9 0 7 :7 90 0 7 9 0 : 8 7 0 9 0 0 9 8 8 0 0: 7 0: 8 0 0 :7 0 0:9 9 : 8 09 09 0 09 09 08 07 0 0 0 0 0 9 0 0 0 : 07 9 99 0 8 8 00 0 KAAVAAN A-9 LIITTYVÄT ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET Merkintä
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinrakennusten korttelialue, jolle tulee sijoittaa vähintään 40 prosenttia käytetystä
LisätiedotKAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.
LisätiedotYHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT
107 Maanpinnan likimääräinen korkeusasema. Korkeusjärjestelmä NN. 113-13 Rakennusala, jolle saa sijoittaa mainostornin. 134 Istutettava alueen osa. 140-1 Jalankululle ja polkupyöräilylle varattu katu.
LisätiedotKuokkakuja MULTIMÄKI MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR. Kaukoniitynpuisto
: : : Kuokkakuja 0: AO- e=0. AO- -0-00 e=0. as e=0. -0- e=0. ET e=0. -0 e=0. Pihaportintie Tiluskaari as e=0. 0-K/ : as 0: e=0. 0: e=0. AO- e=0. Varstakuja 0-K/ ET 0: AO- e=0. as AO- e=0. 0: Piikuja Karhikuja
LisätiedotTARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT
1 TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ LIIKETONTTI JA LUOVUTUSEHDOT HAKUAIKA: 17.3. - 9.4.2014 KELLO 15:00 MENNESSÄ Yleisehdot ja tiedot: - ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena
LisätiedotMYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS
MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS Helsinki. Y-tunnus 1048559-0 Kauppakatu 69, 78200 Varkaus Myyntikohde: Myyntikohteena on varikkokiinteistö, jolla sijaitsee noin 1 842 kem 2 toimisto- ja
LisätiedotRAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä
Lisätiedot2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00
LisätiedotMittakaava: 1: m. Laukaan kunta
Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Kataanmäen asemakaavamääräykset: Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen korttelialue. Rakennussuunnittelussa on otettava
LisätiedotAhjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo.
0 : : Ahjotie Telitie 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 TELITIE RAHTIKATU RAATEKANKAANTIE e=0.0 e=0. mp- RAATEKANGAS EV ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET EV 0000 Teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten
LisätiedotLOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN.
LOHJA 13. KAUPUNGINOSAN GUNNARLA KORTTELIEN 349, 364 JA 365 SEKÄ PUISTO-, VIRKISTYS- JA KATUALUEIDEN. ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, JOLLA MUODOSTUU 13. KAUPUNGINOSA GUNNARLA KORTTELIT 690-729 SEKÄ
LisätiedotKIVERIÖ LPA LPA. AK ju-1 ai 1ap/80 1ppp/40 dba. A-2701a. is-1. ajo-1. is-1 VIII. a-2. ju-1. is-2. 1ppp/40. ajo-1. nä ju-2 VIII 3200.
8 116 8 5K33. min+120.4 KIVERIÖ 5 119 2 KIVISTÖNKATU 5K34. t 17 12 ajo 126 1 60 115 2 120 9 125 114 5 5K35 KIVISTÖNPOLKU 90 t VIII 13 AK ju-1 ai 1ap/80 1ppp/40 dba is-2 hu kaukolämpö pima is-2 933 10 VIII
Lisätiedot1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
LisätiedotVarpusentie METLA IV III II III METRIA III IV III HALTIA IV II. Nestekaasus. Uimarintie pp/h YYU. e=0.70. Areena. pp/h.
: -0- -0-0 -0- -0- -0- -0- - -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0- -0-0 -0-0 -0 Hallitie Urheilutori Kenttämiehentie Uimarintie Mehtimäenaukio Kisapolku Kuntopolku Rautiaisentie Siltakatu Varpusentie
Lisätiedot70: K56/1 70:4 AO as. e= as AO-33 AO-33. e=0.25. e= as AO as AO-33. 1e= K50/ K49/ K3/1. e=0.
: : 0 0-K/ : as Pistoaidanpuisto : 0-K/0 0: 0 : e=0. -0 Lohkotie e=0. AO- e=0. AO- AO- e=0. AO- e=0. as -0- e=0. 0: e=0. AKR as e=0. Pihaportintie as as Tiluskaari Saviahonkatu 0-K/ AKR0: : e=0. as as
LisätiedotRAJALA JALASJÄRVI YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS AIR-IX SUUNNITTELU OULUSSA
RAJALA JALASJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 1:2000 LUONNOS OULUSSA 11.2.2005. RIITTA YRJÄNHEIKKI ARKKITEHTI SAFA, YKS-177 MIKKO KORHONEN ARKKIT.YO AIR-IX SUUNNITTELU YMPARISTOTAITO OY JALASJÄRVEN
LisätiedotRakennus on rakennettu asuinrakennuksena, mutta sen käyttötarkoitus on muutettu v päiväkodiksi.
Kiinteistö 3485/16, Kiikkaistenkuja 13, 01800 Klaukkala Tontti Tontti sijaitsee Klaukkalan asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on AO2 ½I, erillispientalojen korttelialue. Tontin pinta-ala on 1 882
LisätiedotJUNKKARI, Maarainpolku
JUNKKARI, Maarainpolku Rakentamistapaohjeet Korttelit 1253 (tontit 1-9) ja 1254 (tontit 1, 5-7) väritys (värikartta) sama kuin Junkkarin aiemmissa rakentamistapaohjeissa tonteilla 1253-1 (Maarainpolku
LisätiedotSELOSTUS Tuohitien_muutos 1 LIETO TARVASJOKI TUOHITIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tuohitien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\07\7_0_Tuohitien_m.docx\PS LETO TARVASJOK N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATJA: LEDON KUNTA / KAAVOTUS JA TEKNSET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p.
LisätiedotVÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.
990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap
LisätiedotMääräysnumero Ulkoasu ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 0.9
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 4.042 4.0421 4.043 5.00 Korttelialueelle ei saa sijoittaa päivittäistavarakauppaa, eikä muuta yli 2000 kerrosalaneliömetrin suuruista
LisätiedotPIENNARPUISTO 22:181 TKL TKL. I/e=0,4 II-III/e=0,5 II-III/e=0,5. I/e=0,4 TKL TKL. I/e=0,4 I/e=0,4. II-III/e=0,5 TRUKKITIE TKL. I/e=0,4.
6:6 : :0 : 6:6 : : : : : :0 : : 6: : : 6: 6: :0 : 6:0 : : : : :6 : : : 6: : : : 6: : 6: :6 : : m....... 6 6 rp rp60 rp 6 60 6 6 6 0 6 6 p 0 0 0 6 0 0 6 6 0 6 6 6 0 60 6 0 6 0 6 6 6 6 0 6 66 0 6 p p p p6
LisätiedotLIITE 2/ K544/1 K544/
K/ K/ K/ K/ K0/ K/ K/ Ahopolku Sammalniement Särkiniementie Lohkaretie Särkiniementie Lehtotie Vainiotie Halmetie katie MP MP MP MP MP MP MP MP MP MP MP L -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 -0-0 0 Sammallahti
Lisätiedot107.3 LIITE 2/1 1 T11 T pp/t. ajo. Hatsalankatu. pp/h pp/t pp/h ma-yp pp/t.
K K/ K/ -990-0 - Hatsalankatu Torikatu Hatsalanka Tulliportin istokatu Savonkatu Puistokatu Kauppakatu 0. 00. 0. 0. 0.0 0. 0. 0.0 0.0 0.9 0.8 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0. 0.9 0. 99. 0.0 0. 0. 0. 0. 0.9 0. 0.0
LisätiedotKAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
LisätiedotIII LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III
0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan
Lisätiedot12.011 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. 12.03 Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. 12.05 Ohjeellinen alueen tai osa-alueen raja.
Sivu 1/6 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.031 2.06 Opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue yliopiston rakennuksia varten. Alueelle voidaan sijoittaa
Lisätiedothttp://sr512201/webmap/content/result.htm
Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN
LisätiedotKiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, Nurmijärvi
Kiinteistö 2021/10, Pratikankuja 12, 01900 Nurmijärvi Tontti Tontti sijaitsee Kirkonkylän asemakaava-alueella. Asemakaavamerkintä on YL, julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue. Alueelle on vireillä
LisätiedotMULTIMÄKI. Lohkotie MULTIMÄKI 19 AO-33 AO-33 AKR AKR AKR AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 AO-33 VL-7 AO
0-K/ 0-K/ 0-K/ : 0: 0: -0 0-0- 0: 0 : 0: 0: 0: 0: : -0-0 : 0 Kettuvaarantie Pistoaidanpuisto Varstakuja Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarhantie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu
LisätiedotKITEE RAKENNUSKAAVA JOENSUUSSA 30 PÄIVÄNÄ KESÄKUUTA 1977 ARKKITEHTITOIMISTO ERKKI HELASVUO KY KAAVA 07 SIVU 1/6
KAAVA 07 SIVU 1/6 KITEE RAKENNUSKAAVA Rakennuskaavan laajennuksella muodostuvat Kiteen kunnan Päätyen kylän korttelit 6001...6006 ja 6008...6035 sekä tie-, puisto-, urheilu-, liikenne-, maatalous- ja vesialueet.
LisätiedotKAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET
LisätiedotASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava
LisätiedotKIVERIÖ LPA A is-1. t ajo. is-1. a-2 VIII. is-2. ju-1 ju-2. tai. is-2. ajo. is-1. dba. is-2. kaukolämpö jr pima. ajo. 1/2rVII is-2.
8 116 8 KIVERIÖ 5K33. 5 KIVISTÖNKATU 5K34 viherto 12. t 60 a-2 viherto 5K35 90 tai VIII 3200 13 933 a 933 AK HIRSIMETSÄNTIE 125 126 1 119 2 115 2 120 9 114 5 KIVISTÖNPOLKU 17 LPA ju-1 10 ai ju-2 VIII 1ap/80
LisätiedotOLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET
Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA
LisätiedotVL 24 AO-33 AO-33 AO-33
Mesipolku olku Vanha valtatie Karhunsammalpuisto Karhunkaarenpuisto Turkkipolku Taljapolku Mesikämmenentie AP VL ET 23 22 AP VL- VL 2 2 VL 9 e=.3 AP VL- e le p Tonttijaon ote Mesikämmenentie 11 1 12 13
LisätiedotAR-1. yi 2200 III PEHULANKAARI LIITE 4. 4:182 Pehulankaari t80. t100. pp/h. ajo. 20 kv. koulu pallokenttä. koulu.
LIITE 4 53.57 II 2000 790-534-3-95 t100 2 pallokenttä koripallokenttä koulu koulu kt 6 797 400 t80 pp 20 kv yi 2200 53.51 790-534-3-96 3 790-534-3-7 4:182 Pehulankai 54.06 54.30 53.82 P 55.29 Pehulankuja
LisätiedotA-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille
LisätiedotILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
LisätiedotSIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat
LisätiedotErillispientalojen alueet (AO) kortteli 6130, 6131 tontit 1-6, 6132, 6133 tontit 1-3, 6136 ja 6137
Kaarinan kaupunki Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 6..0 Lisätiedot: Rakennusvalvonta, p. 588 86 kaavoitus: Pasi Aromäki, p. 588 805, Eveliina Eteläkoski, p. 588 809 Rauhalinnan aloitusalueen rakentamistapaohjeet
LisätiedotPalojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
Lisätiedot