1. TOIMINTAKERTOMUS. 1.1 Johdon katsaus Puolustusministerin katsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. TOIMINTAKERTOMUS. 1.1 Johdon katsaus. 1.1.1 Puolustusministerin katsaus"

Transkriptio

1 1 1. TOIMINTAKERTOMUS 1.1 Johdon katsaus Puolustusministerin katsaus Pääministeri Matti Vanhasen huhtikuussa 2007 aloittaneen toisen hallituksen ohjelmassa oli tavanomaista enemmän viittauksia turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. Hallitusohjelma onkin muodostanut valtioneuvoston toiminnan ohjenuoran ensimmäisen vajaan vuoden aikana. Hallitusohjelmassa on määritelty selkeät turvallisuus- ja puolustuspolitiikan lähtökohdat. Suomen puolustusratkaisu tulee jatkossakin perustumaan yleiseen asevelvollisuuteen, jolla on kansalaisten vakaa kannatus. Yhtä lailla tulemme pitämään kiinni koko maan puolustamisesta. Lisäksi osallistumme aktiivisesti kansainväliseen yhteistyöhön ja annamme pyydettäessä virkaapua siviiliyhteiskunnalle. Hallitusohjelmaan sisältyy myös maininta Suomen sotilaallisesta liittoutumattomuudesta. Samoin siinä todetaan, että Suomi ylläpitää mahdollisuuden liittoutua sotilaallisesti, mikäli turvallisuutemme sitä edellyttää. On luonnollista, että mahdollisella liittoutumispäätöksellä tulee olla kansalaisten tuki. Yhtä selvää on, että liittoutumattomuus ei millään tavoin sulje pois tiivistä kansainvälistä yhteistyötä. Suomen intressi on vakiintunut ja molemmin puolin hyödyllinen yhteistyö Naton kanssa. Kaikki Suomen kansallisen puolustuksen keskeiset kysymykset tullaan käymään läpi tänä vuonna valmistuvassa valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa. Sen valmistelu virkamiestasolla käynnistyi viime syksynä, ja tässä työssä koko puolustushallinto on aktiivisesti mukana. Samanaikaisesti olemme omalta osaltamme panneet täytäntöön edelliseen selontekoon liittyviä päätöksiä ja ratkaisuja. Puolustusvoimien suureen rakennemuutokseen liittyvät alueelliset ratkaisut on jo tehty, eikä esimerkiksi uusille varuskuntien lakkauttamiselle ole enää tarvetta. Valtioneuvosto tekikin viime vuonna päätöksen toiminnan palauttamisesta entiselle tasolle edellisten vuosien leikkausten jälkeen. Hallinnonalan henkilötyövuosimäärää joudutaan kuitenkin edelleen supistamaan valtioneuvoston tuottavuusohjelman mukaisesti. Erityisen nopeaa oli kehitys viime vuonna pohjoismaisessa yhteistyössä. Vuonna 2006 käynnistetty Suomen ja Ruotsin välinen merivalvontayhteistyö on jatkunut. Ruotsin ja Norjan ryhdyttyä etsimään uusia keinoja kahdenvälisen yhteistyön laajentamiseen myös Suomi on tullut hankkeeseen mukaan. Pohjoismaisella yhteistyöllä on jo pitkät perinteet, mutta se ei tietenkään saa olla este uusien muotojen etsimiselle. Eri maiden erilaiset puolustusratkaisut eivät voi ja saa olla este laajentuvalle yhteistyölle. Toisaalta yhteistyö ei myöskään voi olla vaihtoehto sotilaalliselle liittoutumiselle. Yhteyksiä puolustusvoimien ja kansalaisten välillä vahvistetaan erityisesti maakuntajoukkoja ja vapaaehtoista maanpuolustustyötä kehittämällä. Pyrimme siihen, että jatkossakin juuri Suomelle tyypillinen korkea maanpuolustustahto säilyy ennallaan. Laajentamalla kansalaisten mahdollisuuksia osallistua vapaaehtoistyöhön on yksi keino tähän tavoitteeseen pääsemiseksi. Viime vuonna kiinnitettiin huomiota myös varusmiesten taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan. Erityisen tärkeää oli, että simputukseen suhtautumisessa omaksuttiin nollatoleranssi. Vuonna 2007 puolustushallinto joutui vastaamaan moniin ajankohtaisiin haasteisiin. Tässä onnistuttiin pääsääntöisesti hyvin. Perinteisen kansallisen puolustuksen hoitamisen lisäksi olemme olleet näkyvästi mukana siviiliyhteiskunnan tukemisessa valtioneuvoston vuoden 2006 YETT-strategian mukaisesti. Konkreettisesti tämä puolustushallinnon tuki näkyi viime vuoden lopussa Nokian vesikriisin yhteydessä.

2 2 On ilmeistä, että puolustushallinto joutuu myös tulevaisuudessa toimimaan tiukkojen budjettiraamien puitteissa. Joudumme jatkossakin huolehtimaan puolustusmateriaalimme laadun ylläpitämisestä. Tätä edellyttää sekä alalla tapahtuva teknologinen kehitys että kansainvälisissä uhkakuvissa tapahtuva jatkuva muutos. Erityinen haaste syntyy siitä, että puolustusmateriaalin hinta kasvaa selvästi muuta hintatasoa nopeammin. Suomi onnistui sopimaan valmistajan kanssa pitkään jatkuneiden neuvottelujen jälkeen viivästyneiden NH90-helikopterien toimituksista. Hankkeessa ilmenneiden viivytysten vuoksi kutsuttiin vuorineuvos Keijo Suila selvittämään hankkeen eteneminen. Ilmavoimien lähivuosien koulutustarpeet saatiin tyydytettyä hankkimalla käytettyjä Hawk-koneita Sveitsistä. Vuosi 2007 oli merkittävä puolustushallinnon kansainvälisen toiminnan kannalta. Viime vuoden ensimmäisen puoliskon suomalainen joukko oli valmiudessa osana Euroopan Unionin taisteluosastoa yhdessä Saksan ja Alankomaiden kanssa. Tämä toiminta oli tärkeää, vaikka osastolle ei mitään tehtävää päivystysvuoron aikana langennutkaan. On ilmeistä, että taisteluosastoista tulee pysyvä osana Suomen kansainvälistä kriisinhallintayhteistyötä. Tulemme samalta pohjalta kehittämään yhteistyötämme myös Naton kanssa. Suomen kannalta tärkeimmät kriisinhallintaoperaatiot ovat käynnissä Afganistanissa ja Kosovossa. Afganistanissa suomalaiset rauhanturvaajat osallistuvat moninaisiin kehitysyhteistyöhankkeisiin ja ryhtyvät kouluttamaan maan kansallisia asevoimia. Libanonissa olleet rauhanturvaajat kotiutettiin viime vuoden lopussa alkuperäisen aikataulun mukaisesti. Lisäksi tehtiin päätös osallistumisestamme Euroopan Unionin Tshadin operaatioon. Euroopan Unionin vuonna 2008 päivystysvuorossa olevan taisteluosaston suomalaiset joukot koulutettiin viime syksyn aikana. Vuonna 2007 toteutettiin useampia tärkeitä vierailuja. Afganistanissa kesäkuussa sain omin silmin nähdä sen arvokkaan työn, jota suomalaiset rauhanturvaajat tekivät mahdollistaakseen maan siirtymisen kohti vakiintuneempia oloja. Yhdysvalloissa syyskuussa kävi ilmi se arvostus, jota sielläkin tunnettiin suomalaisia kohtaan. Erityisen arvokkaana pidettiin osallistumistamme erilaisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Myös Suomen käyttämästä viranomaisyhteistyöratkaisusta oltiin Yhdysvalloissa erittäin kiinnostuneita. Puolustusministerin näkökulmasta vuosi 2007 oli haasteellinen ja samalla myös tuloksellinen. Hallinnonalan arvostus niin kansalaisten kuin yhteistyökumppanien keskuudessa on säilynyt korkeana. Hallinnonalalla työskentelevien työmoraali on vahva ja toiminnan tulokset odotusten mukaisia. Tältä pohjalta on ollut helppo lähteä ratkomaan vuoden 2008 mukanaan tuomia haasteita.

3 Kansliapäällikön katsaus Puolustuspoliittisen vuoden 2007 keskeisimpiä toimintaan vaikuttavia tekijöitä ovat olleet hallitusohjelman puolustuspoliittisten tavoitteiden konkretisointi toimenpiteiksi ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon laadinnan aloittaminen yhteistoiminnassa muiden toimijoiden kanssa. Puolustusministeriö osallistui EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjausten valmisteluun tuottamalla materiaalia ja antamalla asiantuntija-apua muun muassa ministerikokouksiin ja eduskunnan valiokuntakäsittelyihin. Pohjoismaisen EU-taisteluosaston valmiuskauteen valmistauduttiin varmistamalla yhteydet ja sopimalla toimintatavoista muiden osallistujien kanssa. Suomen osallistumisedellytyksiä on selvitetty muun muassa Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF) sekä Afganistanin ja Keski-Afrikan kriisinhallintaan. Lisäksi yhteistoiminnassa Natoedustuston ja ulkoasiainhallinnon kanssa on selvitetty ja laadittu esityksiä liittyen tiivistyvään rauhankumppanuuteen Naton kanssa. Pohjoismaisen puolustusalan yhteistyön kehittäminen on ollut erityisen mielenkiinnon kohteena vuonna Asevalvonnan alalla on osallistuttu mm. rypäleaseiden rajoittamisneuvotteluihin, tavanomaisten aseiden rajoittamissopimuksen täytäntöönpanon keskeyttämisestä johtuviin neuvotteluihin sekä jalkaväkimiinojen kieltosopimuksen jatkoneuvotteluihin. Asesääntelyn alalla on katsauskaudella ollut Suomen kannalta erittäin haastavia kansainvälisiä avauksia. Niin kutsutun Oslon prosessin myötä osin jalkaväkimiinojen korvaajaksi hankittujen asejärjestelmien rajoittamisen tai kokonaan kieltämisen pyrkimykset ovat johtaneet vaativiin neuvotteluihin, joissa puolustusministeriön edustajat ovat saavuttaneet toistaiseksi Suomen kannalta tyydyttäviä lopputuloksia. Vuoden aikana tehtiin kartoitus yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen turvaamisen (YETTS) periaatepäätöksen toimeenpanosta puolustusministeriön hallinnonalalla. Käytännön työ tehtiin työryhmässä yhteistyössä Pääesikunnan kanssa tarkoituksena varmistaa hallinnonalalle kohdistuvien YETTS - velvoitteiden toimeenpanon käynnistäminen sekä niiden seuranta. Hallinnonalansa kokonaisturvallisuuden ohjaamiseksi ja tukemiseksi perustettiin puolustusministeriöön puolustushallinnon turvallisuusjohtajan ja apulaisturvallisuusjohtajan tehtävät. Puolustushallinnossa jatkettiin tilaajan ja tuottajan eriyttämiseen pohjautuvan toimintamallin soveltamiseen liittyvän kumppanoitumisen ja palvelukeskustoiminnan kehittämistä. Käynnissä olevat kumppanuushankkeet toteutuivat odotettua suppeammin valmisteluun liittyvien aikataulujen venymisen vuoksi. Palkka ja taloushallinnon palvelukeskuksen kehittäminen osana palvelukeskusverkostoa sen sijaan eteni aikataulun mukaisesti ja siitä muodostettiin alkaen ministeriön alainen, nettobudjetoitu virasto. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen kehittämistä jatkettiin aiemmin laaditun kokonaistarkastelun pohjalta. Puolustusmateriaalihankintoja koskevassa ministeriön hankeohjauksessa kiinnitettiin erityistä huomiota uuden materiaalipoliittisen strategian linjausten ja niitä tukevien ohjeiden noudattamiseen. Merkittäviä hankkeita, joissa ministeriö oli vuonna 2007 mukana, olivat mm. NH90 kuljetushelikopterihankintaa koskevat sopimusmuutosneuvottelut, maavoimien kunnossapidon ja huollon kumppanuushanke (KUJA) ja käytettyjen Hawk harjoituskoneiden hankinta Sveitsistä. Materiaalihankintojen tehostamista selvittämä työryhmä (MATSI II) selvitti hankintaprosessin eri vaiheista aiheutuvia syitä hankintamäärärahojen siirtyvien erien syntymiselle ja esitti siihen liittyviä toimenpidesuosituksia. Säädösvalmistelussa toteutettiin suunnitellussa aikataulussa asevelvollisuuslakia ja puolustusvoimista annettua lakia koskevat kokonaisuudistukset sekä vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva säädöshanke.

4 4 Puolustusvoimien hallinnonalan taloussuunnittelua kehitettiin uudistamalla PLM:n hallinnonalan talousarvioperustelut vuoden 2008 talousarviosta alkaen, mikä tukee jatkossa ministeriön tulosohjausta ja mahdollistaa osaltaan aiempaa selkeämmän tuloksellisuusraportoinnin. Puolustusministeriön ja Senaatti-kiinteistöjen välinen ministeriön päärakennuksen perusparannusta koskeva sopimus allekirjoitettiin ja siihen liittyvä rahoitusjärjestely sovittiin valtiovarainministeriön kanssa. Suunnittelutyö käynnistyi ja tavoitteena on perusparannustyön valmistuminen vuonna Puolustusministeriön toiminnan kehittämiseksi puolustusministeri asetti työryhmän, jonka tehtävänä oli tarkastella puolustusministeriön toiminnan kehittämistä strategisen johtamisen ja kokonaisuuden hallinnan näkökulmasta. Päätökset työryhmän kehittämisohjelmassa esitettyjen toimenpidesuositusten täytäntöönpanosta tehdään vuoden 2008 alkupuolella. Puolustusministeriön toiminta vuonna 2007 oli kokonaisuudessaan onnistunutta ja vastasi hyvin sille asetettuihin odotuksiin. Toimialan toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa ja toiminnan sopeuttaminen uusiin tilanteisiin ja vaatimuksiin on ollut jopa odotettua joustavampaa. Haasteena toiminnalle tulevaisuudessa on kuitenkin koko ajan laajeneva toimintakenttä ja erityisesti kasvavat kansainväliset velvoitteet. Nykytehtävien ja vastuiden osalta taloudelliset toimintaedellytykset vastaavat vaatimuksia. Ministeriön jatkuvasti laadullisesti ja määrällisesti lisääntyvät sekä monipuolistuvat tehtävät ovat sen sijaan selvästi kuormittaneet sinänsä hyvin motivoitunutta ja kyvykästä henkilökuntaa. Tarpeeseen perustuvia henkilöresursseja ei ole kuitenkaan voitu lisätä. Koska ylikuormitustilannetta ei voida pitää jatkuvana olotilana hyväksyttävänä, ministeriö on mm. edellä mainitulla kehittämisohjelmalla pyrkinyt etsimään tehtävien ja käytettävissä olevien resurssien väliseen epäsuhteeseen parannusta. Henkilöstön jaksamisen ja ministeriön työn laadun ja määrän tasapainon kannalta on lähitulevaisuudessa tarkasteltava sekä henkilöstötarvetta että tehtäviä.

5 5 1.2 Vaikuttavuus Puolustusministeriön hallinnonalan tulostavoiteasiakirjassa vaikuttavuustavoitteet on asetettu hallinnonalalle ja näin ollen puolustusministeriölle ei ole asetettu omia vaikuttavuustavoitteita. Puolustusministeriön toiminnan vaikuttavuutta on arvioitu sen perusteella, miten puolustusministeriö on tukenut hallinnonalan vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista Toiminnan vaikuttavuus Puolustusministeriö on toiminnallaan tukenut puolustusministeriön toimialan yhteiskunnallisten vaikuttavuustavoitteiden saavuttamista seuraavasti: Yhteiskunnallinen vaikuttavuustavoite: Kansallista puolustusta ylläpidetään ja kehitetään niin, että se vastaa muuttuvan turvallisuusympäristön vaatimuksia. Tähän liittyen parannetaan uskottavaa puolustuskykyä sekä sotilaallisten turvallisuusuhkien ennaltaehkäisy ja torjuntakykyä. Puolustusjärjestelmää kehitetään valtioneuvoston vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaisesti siten, että toiminnan tuottavuus ja kustannustehokkuus paranevat. Selvitys lähialueturvallisuudesta -hanke tuotti tietoa turvallisuusympäristöstä laaja-alaisen turvallisuuskäsityksen mukaisesti. Sotilaallisen kriisinhallinnan vaikuttavuusarviointia kehittävässä hankkeessa mallinnettiin toiminnan vaikuttavuutta. Kummankin hankkeen taustalla oli vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko. Lisäksi on ylläpidetty jatkuvaa puolustuspoliittista tilannekuvaa. Puolustusministeriö on myös aktiivisesti osallistunut asejärjestelmien rajoittamista koskeviin neuvotteluihin tarkoituksenaan vaikuttaa sääntelyjärjestelmän kansalliselle puolustukselle aiheuttamiin vaikutuksiin. Puolustusministeriö on kehittänyt kansallista puolustusta koordinoimalla puolustusvoimien strategista suunnittelua laatimalla ohjauskirjeet vuoden 2004 selonteon toimeenpanosta ja ohjaamalla puolustusvoimien kehittämisohjelmien taloudellisia kehyksiä. Puolustusministeriö tuki hallinnonalan kehys- ja talousarviovalmistelulla puolustusvoimien toiminnan tason palauttamiseen tähtääviä toimia, joilla pyritään osaltaan varmistamaan edellytykset puolustuskyvyn ylläpitämiselle ja kehittämiselle. Uskottavan ja ajanmukaisen suorituskyvyn varmistamiseksi noin kolmannes puolustusbudjetista käytettiin materiaalihankintoihin. Vuoden 2004 selonteon linjausten pohjalta toteutetuissa puolustusmateriaalihankinnoissa ja niihin liittyvässä ministeriön ohjauksessa oli keskeisenä tavoitteena strategisen iskun ennaltaehkäisy- ja torjuntakyky. Hallinnonalalle asetetut tuottavuustavoitteet otettiin huomioon puolustushallinnon henkilöstöjärjestelmän kehittämisessä. Lisäksi on tehostettu vapaaehtoisen maanpuolustuksen järjestelyjä mm. valmistelemalla lakiuudistusta. Yhteiskunnallinen vaikuttavuustavoite: Puolustusministeriön hallinnonalan yhteistoimintaa ja vuorovaikutusta kehitetään muun yhteiskunnan ja viranomaisten kanssa hallinnon eri tasoilla yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen ja kohteiden turvaamiseksi. Puolustusministeriö käynnisti hallinnonalaansa kuuluvien puolustusvoimien, Puolustushallinnon rakennuslaitoksen ja ministeriön itsensä, kokonaisturvallisuuden ohjaamisen ja tukemisen saatuaan perustetuiksi puolustushallinnon turvallisuusjohtajan ja apulaisturvallisuusjohtajan tehtävät vuoden 2007 aikana.

6 6 Toteutettiin määrätyn turvallisuusviranomaisen (DSA) kansainvälisten tehtävien siirto pääesikunnasta ministeriöön turvallisuustoiminnan strategian linjausten mukaisesti ja aloitettiin tehtävien hoito ministeriössä osana kansallista turvallisuusviranomaisrakennetta. Lisäksi uudistettiin perusteet aluevalvontaviranomaisten toimintojen koordinoinnista. YETT:n vaatimuksiin liittyvän suojelupuolustuksen (CBRN [e]) osalta on käynnistetty puolustushallinnon toimenpiteiden koordinointi vaarallisilta aineilta suojautumistoimenpiteiden yhtenäistämiseksi koko valtion hallinnossa. Hallinnonalan yhteistoimintaa ja vuorovaikutusta muun yhteiskunnan ja viranomaisten kanssa kehitettiin lisäksi osallistumalla aktiivisesti valtioneuvoston ennakointiverkoston toimintaan. Verkostossa tarkastellaan ministeriöiden keskeisiä toimintaympäristön muutostrendejä keskipitkällä aikavälillä. Toiminta on eri ministeriöiden välisten näkemysten ja prioriteettien välittämisessä valtioneuvoston muille toimijoille merkittävä. Puolustusministeriö huomioitiin erityisesti verkoston loppuraportissa. Tietoyhteiskunnan kehittämiseen liittyen tehtiin puolustusministeriön hallinnonalan sähköisen asioinnin palvelutarvetutkimus. Lisäksi laadittiin esitutkimus toiminnanohjauksesta, joka tutkimuksen tuloksena määritettiin puolustusministeriön hallinnonalan tulosohjausta tukevaksi menetelmäksi, joka perustuu yhteisen ja yhtenäisen tiedon hallintaan. Turvallisuustutkimuksen kansallisessa ja EU-laajuisessa kehittämisessä hallinnonalojen yhteistyötä on harjoitettu aktiivisesti (sektoritutkimuksen turvallisuustutkimuksen jaosto, EU 7. Puiteohjelma (PO) Turvallisuustutkimus ja sen kansallinen teemaryhmä sekä Euroopan turvallisuus- ja innovaatiofoorumi-työskentely (ESRIF)). Sekä kansallisessa että eurooppalaisessa turvallisuustutkimuksessa yhtenä merkittävänä tutkimus- ja kehittämiskohteena on kriittinen infrastruktuuri sekä kansalaisten turvallisuus ja kokonaisvaltainen turvallisuus ja yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen strategian (YETT-strategia) toimeenpanoa tukeva tutkimus. YETT-strategian mukainen toiminta on käynnistetty hallinnonaloilla, samassa yhteydessä on sovittu eri toimijoiden välisestä työnjaosta sekä sisällytetty sovitut kokonaisuudet näiden toimijoiden toimintasuunnitelmiin. Seuranta on aloitettu ministeriöiden laatimien TTS - asiakirjojen pohjalta. Yhteiskunnallinen vaikuttavuustavoite: Puolustushallinnon kykyä kansainväliseen yhteistoimintaan ja kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan kehitetään. Sotilaallista kriisinhallintakykyä parannetaan kansainvälisten sitoumusten ja toimintaympäristön vaatimusten mukaisesti. Sotilaallisen kriisinhallinnan painopiste on EU:n taisteluosastoihin osallistumisessa ja siihen liittyvän suorituskyvyn luomisessa. Puolustusministeriö selvitti hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ponnen mukaisesti Suomen osallistumisedellytyksiä muun muassa Naton nopean toiminnan joukkoihin (NRF) sekä Afganistanin ja Keski-Afrikan kriisinhallintaan. Puolustushallinnon kykyä kansainvälistä yhteistoimintaa ja kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan on kehitetty osallistumalla monenväliseen kehitystyöhön uusien demokratioiden kriisinhallintakyvyn tehostamiseksi, pitämällä sotilastarkkailijakurssi vuosittain Balkanilla sekä osallistumalla monenvälisenä yhteistyönä tehtävään opastus-/koulutustoimintaan. Lisäksi on osallistuttu EU:n taisteluosaston (EUBG:n pol-mil) valmisteluun sekä valmiusajan seurantaan. Tämän lisäksi puolustusministeriössä valmisteltiin UTVA:n käsittelyyn Suomen osallistuminen EU:n taisteluosastoihin vuonna Puolustusministeriössä on jatkettu sotilaallisen yhteistoimintakyvyn kehittämistä yhteistoiminnassa Nato -edustuston ja ulkoasiainhallinnon kanssa, osallistumalla eri selvitysten ja esitysten laatimiseen liittyen tiivistyvään rauhankumppanuuteen Naton kanssa, mm. Naton rauhan-

7 7 kumppanuuden suunnittelu- ja seurantaprosessin (PARP) kautta kriisinhallinnan voimavaratyöhön. Lisäksi ministeriö osallistui EU:n -yleistavoitteen (Headline Goal 2010) järjestelyihin. Vuonna 2007 kehitettiin lisäksi kriisinhallintahenkilöstön etuuksia sotilaallisen kriisinhallintahenkilöstön osallistumis- ja neuvottelujärjestelmää hyväksi käyttäen. Lokakuun alusta lukien toteutettiin tarkistukset kriisinhallintahenkilöstön operaatioaikaisiin palkkauksiin. Lisäksi saavutettiin yksimielisyys kaikkien kriisinhallintapäivärahojen tarkistamisesta. Puolustusmateriaalihankinnoissa ja niihin liittyvässä ministeriön ohjauksessa oli yhtenä tavoitteena eurooppalaisen kriisinhallinnan mahdollistava yhteistoimintakyky Siirtomenojen vaikuttavuus Puolustusministeriö jakoi vuoden 2007 talousarviossa momentille (Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen) myönnettyä määrärahaa euroa maanpuolustusjärjestöille. Momentin selvitysosan mukaan määrärahaa käytetään puolustusvalmiutta tukevaan puolustushallinnon ulkopuoliseen vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen sekä vapaa-ehtoisen maanpuolustusjärjestelmän alue- ja paikallistason toimintaan. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiselle vuodelle 2007 asetetut tulostavoitteet: Tulostavoite: Määrärahaa käytetään erityisesti puolustusvalmiutta tukevaan vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen. Puolustusministeriö jakoi määrärahasta Maanpuolustuskoulutus ry:lle euroa, Maanpuolustuksen Tuki ry:lle euroa, Kadettikunta ry:lle euroa, Suomen Sotahistorian Komissio ry:lle euroa ja Tammenlehvän perinneliitto ry:lle euroa. Tulostavoite: Pidetään vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen sekä vapaaehtoisen maanpuolustusjärjestelmän alue- ja paikallistason toiminnan määrä ja laatu vähintään edellisen vuoden tasolla. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen kursseja toteutettiin yhteensä 1 365, mikä on noin 1,6 % enemmän, kuin edellisenä vuonna. Kurssimäärän kehitys vuosina kpl Osallistujamäärän kehitys vuosina kpl

8 8 Osallistujien kokonaismäärä on kasvanut 4,7 % edellisvuodesta. Kurssilaisista oli reserviläisiä 61 %, naisia 19 %, alle 20-vuotiaita nuoria 7 % ja muita henkilöitä 13 %. Muihin henkilöihin sisältyvät yli 20-vuotiaat asepalveluksen suorittamattomat miehet ja yli 60 vuotiaat miehet. Oppilastyytyväisyys pysyi erittäin korkealla tasolla. Kurssilaisilta saadun palautteen keskiarvo oli 4.39, mikä ylitti edellisen vuoden tason. Oppilastyytyväisyys vuosina (asteikolla 1-5) muutos % Oppilastyytyväisyys 4,31 4,33 4,35 4,38, 4,39 0,2 Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiselle kertomusvuonna asetetut tulostavoitteet toteutuivat. 1.3 Toiminnallinen tehokkuus Toiminnan taloudellisuus ja tuottavuus Toimintamenomäärärahan käytön kehitys Puolustusministeriön toimintamenomäärärahaa käytettiin yhteensä 13,33 milj. euroa, jossa on kasvua edellisvuoteen 3,2 %. Edellisvuoteen verrattuna merkittävimmät muutokset olivat henkilöstö- ja muiden kulujen osuuden kasvu. Palvelujen ostot palasivat vuoden 2005 tasolle ja aineiden ja tarvikkeiden osuus pieneni edellisvuodesta. Käyttöomaisuuteen ja muihin pitkäaikaisiin sijoituksiin ei käytetty määrärahaa kertomusvuonna. Kuluerien osuus toimintamäärärahan käytöstä vuosina Aineet, tarvikkeet ja tavarat Henkilöstökulut % Vuokrat Palvelujen ost ot Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset M uut kulut Vuosi Toimintamäärärahan käyttö kuluerittäin vuosina (1 000 ) Euroa (1 000) Vuosi Aineet, tarvikkeet ja tavarat Henkilöstökulut Vuokrat Palvelujen ostot Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset Muut kulut

9 9 Henkilöstökulut ovat kasvaneet edellisvuodesta 0,512 milj. euroa (7,5 %), joka aiheutuu puolustushallinnon turvallisuusjohtajan ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen pääsihteerin virkojen perustamisesta puolustuspoliittiselle osastolle sekä henkilöresurssien lisäyksestä puolustuspoliittiselle osastolle kansainvälisiin puolustuspolitiikan ja resurssipoliittiselle osastolle puolustusmateriaalialan tehtäviin. Muiden kulujen kasvu 0,29 milj. euroa aiheutuu lähes kokonaan matkakulujen kasvusta (0,27 milj. euroa). Palvelujen ostojen väheneminen 0,22 milj. euroa johtui suurelta osin korjaus- ja kunnossapitoon ostettujen palvelujen pienenemisestä (0,16 milj. euroa) vuoteen 2006 verrattuna. Puolustusministeriön erillisten toimintayksiköiden toimintamenomäärärahan käyttö on pienentynyt, muiden toimintayksiköiden osalta määrärahan käyttö on lisääntynyt, eniten puolustusja resurssipoliittisen osastoilla. Resurssi- ja puolustuspoliittisen osastojen henkilöresurssien lisäys näkyy henkilöstökulujen kasvuna, joka selittää pääosin osastojen määrärahan käytön kasvun. Toimintamäärärahan käyttö toimintayksiköittäin vuosina Resurssipoliittinen osasto Hallintopoliittinen osasto 2,48 2,32 2,31 2,09 2,02 2, Puolustuspoliittinen osasto 2,07 1,81 1, Erilliset toimintayksiköt Puolustusministeriön ylin johto 0,25 0,21 0,20 6,44 6,55 6, ,00 1,00 2,00 3,00 4,00 5,00 6,00 7,00 milj.euroa Työpanos ja kustannukset tulosalueittain Työpanos(henkilötyövuodet pl. harjoittelijat) vuosina Tulosalue Muutos Yhteiskuntapolitiikan strategiat ja seuranta Hallinnonalan ohjaus ja toiminta- ja taloussuunnittelu Lainsäädäntöhankkeiden valmistelu ja seuranta EU- ja kansainväliset asiat Muut ministeriökohtaiset erityistehtävät Ministeriön yhteiset tehtävät 29,5 33,7 5,8 13,5 3,9 47,7 26,4 27,6 6,0 18,7 5,1 52,7 26,7 24,9 6,5 20,3 3,8 52,7 Yhteensä 134,1 136,5 134,9-1,6 0,3-2,7 0,5 1,6-1,3 0,0 Puolustusministeriön kansainvälisen toiminnan kasvu näkyy tulosalueen EU- ja kansainväliset asiat työpanoksen kasvuna 1,6 htv:lla vuodesta Tulosalueen sisällä työpanos on vähentynyt EU asioihin liittyvissä tehtävissä (-1,6 htv), mutta kasvanut muilla tulosalueen osaalueilla. Muita merkittäviä muutoksia ovat Hallinnonalan ohjaus ja toiminta- ja taloussuunnittelu tulosalueen työpanoksen väheneminen 2,7 htv:lla ja Muut ministeriökohtaiset erityistehtävät työpanoksen väheneminen 1,3 htv:lla vuodesta Jälkimmäinen johtuu henkilöstövoimavarojen vähentämisestä puolustustarvikkeiden vientivalvonta ja lupaviranomaistoiminnasta ja

10 10 Hallinnonalan ohjaus ja toiminta- ja taloussuunnittelun osalta muutos aiheutuu rekrytointi prosessin aikana avoinna olleista viroista ja siirtymisestä osa -aikaiseen työn tekemiseen. Tulosalueiden kustannukset (1 000 ) Tulosalue Muutos (%) Yhteiskuntapolitiikan strategiat ja seuranta + osuus ministeriön yhteiset tehtävät kustannuksista Yhteensä 2 776, , , , , , , , ,4 6,2 Hallinnonalan ohjaus ja toiminta- ja taloussuunnittelu + osuus ministeriön yhteiset tehtävät kustannuksista Yhteensä 2 765, , , , , , , , ,5-3,7 Lainsäädäntöhankkeiden valmistelu ja seuranta + osuus ministeriön yhteiset tehtävät kustannuksista Yhteensä 765,5 337, ,2 717,9 408, ,1 742,1 429, ,5 4,0 EU- ja kansainväliset asiat + osuus ministeriön yhteiset tehtävät kustannuksista Yhteensä 1 456,8 786, , , , , , , ,4 0,2 Muut miniteriökohtaiset erityistehtävät + osuus ministeriön yhteiset tehtävät kustannuksista Yhteensä 254,4 227,1 481, ,0 668,3 248,5 251,0 499,5-32,7 Ministeriön yhteiset tehtävät (kustannukset vyörytetty em. tulosalueille) Yhteensä , , ,3-0,06 Tulosalueiden yhteenlasketut kustannukset pysyivät lähes edellisvuoden tasolla. Muutokset edellisvuoteen johtuivat pääosin edellä esitetyistä henkilöresurssien lisäyksistä ja vähennyksistä aiheutuvista henkilöstökulujen muutoksista Maksullinen toiminta Puolustusministeriön maksullisen toiminnan tuotot olivat 26,1 tuhatta euroa. Tuotot kertyvät lähes kokonaan puolustustarvikkeiden maastaviennistä ja kauttakuljetuksesta annetussa laissa (242/90) tarkoitetusta, maastavientilupahakemukseen annetusta puolustusministeriön päätöksestä perityistä maksusta. Puolustusministeriön maksullisen toiminnan tuotot vuosina (euroa) Tuotot maksuperustelain mukaisista liiketaloudellisista suoritteista 570,50 443,75 708,55 Tuotot maksuperustelain mukaisista julkisoikeudellisista suoritteista , , ,70

11 Tuotokset ja laadunhallinta Puolustusministeriön hallinnonalan tulostavoiteasiakirjassa vuodelle 2007 puolustusministeriölle asetetut tuotoksia ja laadunhallintaa koskevat tulostavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tulosalue: Yhteiskuntapolitiikan strategiat ja seuranta Tulostavoite: Sotilaallisen maanpuolustuksen kehittämistä ohjataan turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon linjausten ja valtiojohdon päätösten mukaisesti. Vuoden 2004 selonteon toimeenpano on saatettu puolustusministeriön antaman ohjauskirjeen mukaisesti päätökseen. Esitetyt tavoitteet ja velvoitteet sekä määrärahojen mitoitusta ja uudelleenkohdentamista koskevat puolustusvoimien esitykset ja puolustusministeriön johdon linjaukset on huomioitu vuoden 2007 aikana laadituissa hallinnonalan talouden- ja toiminnanohjauksen asiakirjoissa (TAE 2008, TTS , vuosien kehysehdotus, tulossopimukset). Puolustusministeriössä on aloitettu 2008 selonteon puolustushallinnon osuuksien laatiminen. Puolustusministeriössä on laadittu viimeiset alakohtaiset osastrategiat (henkilöstöpoliittinen, materiaalipoliittinen sekä yhdyskunta- ja ympäristöpoliittinen strategia), joilla pyritään jalkauttamaan Puolustusministeriön strategia 2025 ja syventämän eri toimialojen strategista suunnittelua ja kehittämislinjauksia. Puolustusministeriön strategia 2030 kierros on aloitettu, alustavat tutkimukset on käynnistetty. Arvot, käsitteet ja tavoitetila on määritetty itse strategiatyötä varten. Puolustusministeriön päätökset puolustusvoimien johtamis- ja hallintojärjestelmän uudistamiseksi ja rakennemuutoksen toteuttamiseksi sekä toimintojen sijoittamiseksi on tehty ja puolustusvoimat valmisteli rakennemuutosta ja sen toimeenpanoa puolustusministeriön antamien suunnitteluperusteiden mukaisesti. Uudelleenjärjestelyyn liittyvä ministeriön päätöksenteko on toteutunut suunnitellun mukaisesti ja toimeenpano puolustusvoimissa on edennyt pääpirteittäin asetettujen tavoitteiden mukaisesti siten, että uusi johtamis- ja hallintorakenne toimii kokonaisuutena Sotilaallisen maanpuolustuksen kehittämistä koskeva tulostavoite saavutettiin hyvin. Tulostavoite: Hallinnonalan toimintaa kehitetään tavoitteena siirtyä pysyvistä, kiinteistä järjestelyistä joustavampiin, enemmän liikkumatilaa antaviin toiminta- ja hallintomalleihin. Tilaaja-tuottajamalliin pohjautuvia toimintamalleja otetaan laaja-alaisesti käyttöön. Toiminnan joustavoittamiseen liittyvät toimenpiteet keskittyivät lähinnä tilaaja-tuottajamallin soveltamiseen liittyvän kumppanoitumisen ja palvelukeskustoiminnan kehittämiseen. Käynnissä olevat kumppanuushankkeet maavoimien materiaalin kunnossapidon ja vaatetuskorjaamotoiminnan Säkylässä ja Mikkelissä osalta toteutuivat odotettua suppeammin valmisteluun liittyvien aikataulujen venymisen vuoksi. Palkka- ja taloushallinnon palvelukeskuksen kehittäminen osana palvelukeskusverkostoa sen sijaan eteni aikataulun mukaisesti ja siitä muodostettiin puolustusministeriön alainen itsenäinen virasto lukien. Puolustusvoimien ohella myös puolustusministeriö ja ulkoasiainministeriö allekirjoittivat palvelusopimuksen palvelukeskuksen kanssa. Asetettu tulostavoite saavutettiin hyvin huolimatta maavoimien materiaalin kunnossapidon ja vaatetuskorjaamotoiminnan kumppanuushankkeiden suppeammasta toteutumisesta.

12 12 Tulostavoite: Turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelua, hallinnonalan strategista suunnittelua ja toiminnan kehittämistä sekä valtioneuvoston yhteistä ennakointitoimintaa tuetaan oikea-aikaisen ja tarkoituksenmukaisesti suunnatun tutkimuksen avulla. Puolustusministeriö on osallistunut kertomusvuonna aktiivisesti ennakointiverkoston toimintaan, jossa keskeistä on eri ministeriöiden välisten, tulevaisuutta ja toimintaympäristön muutosta koskevien näkemysten ja prioriteettien välittäminen valtioneuvoston muille ministeriöille. Tämän lisäksi puolustusministeriö on osallistunut turvallisuustutkimuksen kansalliseen ja eurooppalaiseen kehittämiseen (EU 7. Tieteen ja tutkimuksen puiteohjelma/turvallisuustutkimus ja Valtioneuvoston sektoritutkimuksen uudistaminen). Kertomusvuonna toteutettiin myös sotilaallisen kriisinhallinnan vaikuttavuusarviointia kehittävä hanke. Hankkeessa luotiin vaikuttavuuden arviointimalli, jota voidaan hyödyntää operaatioiden valmistelussa, suunnittelussa sekä operaatioiden väli- ja loppuarvioinnissa. Arviointimallia kehitetään edelleen testaamalla sen käyttöä puolustusministeriössä. Lisäksi hanketta hyödynnetään sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan yhteistoiminta- tutkimuksessa, joka aloitetaan kansainvälisellä vertailulla osana MNE5- toimintaa ja jatketaan yhteistyönä CMC- Kuopion kriisinhallintakeskuksen kanssa. Muita merkittäviä hankkeita oli selvitys lähialueturvallisuudesta hanke, jonka kysymyksenasettelua ja toteuttamismallia pidettiin merkittävänä. Hankkeen raportteja on hyödynnetty vuoden 2008 selonteon valmistelussa ja tullaan hyödyntämään strategisessa suunnittelussa Edellä mainittujen hankkeiden lisäksi on selvitetty ensimmäistä kertaa yleisen asevelvollisuuden yhteiskunnallisia vaikutuksia, jotka liittyvät erityisesti opintoihin, työelämään, terveyteen ja näiden kautta talouteen. Selvityksessä tutkittiin lisäksi asevelvollisuuden vaikutusta arvoihin, yhteenkuuluvuuteen ja vastuuntuntoon, joilla voi olla sotilaallisissa uhka- ja kriisitilanteissa maanpuolustuksen ja kansan henkisen kestokyvyn kannalta ratkaiseva merkitys. Arvioinnissa käsiteltiin asevelvollisuusjärjestelmän, erityisesti asepalveluksen ja reservin harjoitusten yhteiskunnallisia vaikutuksia talouden eri näkökulmista, toiseksi varuskuntien taloudellisia vaikutuksia ja kolmanneksi vaikutuksia varusmiesten opintoihin ja työelämään. Puolustushallinnon organisaatiomuutosten alueellisia vaikutuksista on tehty arviointiraportti. Arvioinnissa tarkasteltiin vuosina 2002 ja 2003 lakkautettujen Hangon Rannikkopatteriston ja Vammalan asevarikon sulkemisesta alueille aiheutuneita vaikutuksia. Toiminnan arvioinnilla oli tavoitteena tuottaa tietoa siitä, minkälaisia vaikutuksia tehdyillä toimenpiteillä on ollut alueille. Tuloksia hyödynnetään tulevien päätösten taustana sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden raportoinnissa. Hankkeiden tukiryhmiltä ja hankkeisiin osallistuneiden asiantuntijoilta saadun palautteen sekä EU 7. Tieteen ja tutkimuksen puiteohjelma/turvallisuustutkimus ja Valtioneuvoston sektoritutkimuksen uudistaminen poikkeukselliseen hyvän rahoitusmenestyksen EU:ssa perusteella, voidaan todeta, että tulostavoite toteutui hyvin. Tulostavoite: Tehdään kokonaisarvio puolustusministeriön hallinnonalan keskushallinnon toiminnan kehittämistarpeista. Puolustusministeriössä on käynnistetty ministeriön sisäinen kehittämishanke, jonka tavoitteena on kehittää ministeriön strategisen johtamisen kykyä. Konserninäkökulma, tulosohjauksen täysimääräinen hyödyntäminen ja prosessilähtöinen toiminta ovat keskeisiä välineitä tavoitteen saavuttamisessa. Kehittämishankkeen ohessa selvitettiin myös toiminnanohjauksen soveltumista puolustusministeriön hallinnonalan ohjaustoiminnan tueksi. Ensimmäisinä toimenpiteinä tunnistetaan hallinnonalan yhteinen tavoitetila sähköisen tiedonhallinnan kehittämiseksi osana valtiokonsernia. Hankeen tuloksia voidaan arvioida aikaisintaan vuonna 2009.

13 13 Tulosalue: Hallinnonalan ohjaus ja toiminta- ja taloussuunnittelu Tulostavoite: Puolustushallinnon henkilöstöjärjestelmää kehitetään vuoden 2004 turvallisuusja puolustuspoliittisen selonteon, puolustushallinnon henkilöstöpoliittisen ohjelman ja hallinnonalan tuottavuusohjelman mukaisesti. Henkilöstön asemaan vaikuttavissa rakennemuutosja toimintamallien kehittämishankkeissa noudatetaan hyvän työnantajan menettelytapoja. Hyvän työnantajan henkilöstöpoliittiset menettelytavat on saatettu osaksi puolustushallinnon rakennemuutosta ja toimintatapamallien kehitystyötä (ml. kumppanuushankkeita) vuonna 2007 julkaistun puolustushallinnon henkilöstöpoliittinen strategian avulla. Puolustusvoimien henkilöstörakennetta (upseerit, aliupseerit ja siviilit) koskevia kehittämistoimia (ml. aliupseeriston muodostaminen) jatkettiin. Tulostavoite: Asevelvollisten taloudellis-sosiaalista asemaa edistetään asevelvollisten poikkihallinnollisessa yhteistyöfoorumissa. Asevelvollisten poikkihallinnollinen yhteistyöfoorumi jatkoi asevelvollisten taloudellisen ja sosiaalisen aseman edistämistä. Vuoden 2007 alusta lukien korotettiin asevelvollisten päivärahoja. Lisäksi korotettiin mm. asevelvollisten vastuu- ja vaararahaa. Tulostavoite: Puolustusvoimien suorituskykyä parannetaan tehokkaalla suunnittelulla ja hankintatoiminnalla, joihin liittyvää ministeriön ohjausta ja seurantaa kehitetään. Puolustusmateriaalihankintoja koskevassa ministeriön hankeohjauksessa kiinnitettiin erityistä huomiota uuden materiaalipoliittisen strategian linjausten ja niitä tukevien ohjeiden noudattamiseen. Puolustusministeriö ohjasi materiaalihankintoja mm. käsittelemällä niitä materiaalipolitiikan johtoryhmässä ja puolustushallinnon kaupallisessa johtoryhmässä. Ministeriö ohjasi seuraavien keskeisten hankintojen valmistelua: NH90 kuljetushelikopterihankintaa koskevien sopimusmuutosneuvotteluiden loppuunsaattaminen Maavoimien kunnossapidon ja huollon kumppanuushanke KUJA Pitkän kantaman ja keskipitkän kantaman ilmatorjuntajärjestelmähanke (KKKITO2012) Hornet kaluston ylläpitopäivitykset Hawk -koneiden hankinta Sveitsistä Yli neljän miljoonan euron arvoiset hankinnat esiteltiin puolustusministerille ja yli 40 miljoonan euron hankinnat vietiin valtioneuvoston raha-asianvaliokunnan käsittelyyn. Materiaalialaa koskevat esittelyt ministerille (pl. vientivalvonta) muutos % Esittelyt ministerille Esittelyt raha-asianvaliokunnalle Esittelyt valtioneuvostolle Lisäksi puolustusministerin asettama materiaalihankintojen tehostamista selvittämä työryhmä (MATSI II) selvitti hankintaprosessin eri vaiheista aiheutuvia syitä hankintamäärärahojen siirtyvien erien syntymiselle ja esitti siihen liittyviä toimenpidesuosituksia. Tulosalueelle Hallinnonalan ohjaukselle ja toiminta- ja taloussuunnittelulle asetetut tavoitteet saavutettiin.

14 14 Tulosalue: Lainsäädäntöhankkeiden valmistelu ja seuranta Tulostavoite: Asevelvollisuuslakia ja puolustusvoimista annettua lakia koskevat kokonaisuudistukset sekä vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva säädöshanke viedään päätökseen. Kaikki kolme laajaa säädöshanketta on toteutettu suunnitellussa aikataulussa. Niihin sisältyvät lait (19 kpl) on vahvistettu ja asetukset annettu vuonna Maanpuolustuskorkeakoulusta annettavaa lakia koskevan hallituksen esityksen valmistelu on aloitettu vuonna Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle keväällä Säädöskokoelmassa julkaistuja PLM:n alan säädöksiä vuosina muutos % Tietolähde säädöskokoelma Lisäksi puolustusministeriö asetti toimikunnan, jonka tehtävänä oli selvittää Jehovan todistajien vapauttamisesta asevelvollisuuden suorittamisesta annetun lain tarpeellisuus ja suhde perustuslain säännöksiin. Toimikunta antoi mietintönsä Asetettu tulostavoite toteutui tavoitteen mukaisesti. Tulosalue: EU- ja kansainväliset asiat Tulostavoite: Kansainvälistä puolustuspoliittista yhteistyötä syvennetään hallinnonalan strategisten linjausten mukaisesti. Puolustusministeriö on osallistunut yhteistyössä ulkoministeriön ja Pääesikunnan kanssa ESDP:n kehittämiseen ja toimeenpanoon muun muassa ohjeistamalla EUE:n edustajia, olemalla yhteydessä ja neuvottelemalla muiden jäsenmaiden kanssa sekä osallistumalla ESDP operaatioiden suunnitteluun ja toteutukseen (ALTHEA ja EUFOR Tchad/RCA). Sopimukset taisteluosastojen toiminnasta ja käytöstä on laadittu, toiminta jatkuu valmiusaikana taisteluosastojen käytännön toiminnan pol-mil valmisteluna. Puolustusministeriö on osallistunut asevalvonta ja rajoitusneuvotteluihin ja seurantaan sekä toiminut aktiivisesti asesääntelyfoorumeilla kansallisten lähtökohtien ja etujen puolesta. Asesääntelyn alalla on katsauskaudella ollut Suomen kannalta erittäin haastavia kansainvälisiä avauksia. Niin kutsutun Oslon prosessin myötä osin jalkaväkimiinojen korvaajaksi hankittujen asejärjestelmien rajoittamisen tai kokonaan kieltämisen pyrkimykset ovat johtaneet haastaviin neuvotteluihin, joissa puolustusministeriön edustajat ovat saavuttaneet toistaiseksi Suomen kannalta tyydyttäviä lopputuloksia. Tavanomaisten aseiden valvontaregiimin keskeyttäminen johti niin ikään paineisiin Suomen LTL-valvontamekanismien muuttamiseksi. ETYJ-puheenjohtajakauteen on valmistauduttu osallistumalla ulkoasiainhallinnon puheenjohtajuussihteeristön toimintaan ja ohjeistamalla ETYJ-edustuston sotilasedustaja puheenjohtajakauden toimintaan. Troikkatoimintaan on osallistuttu asiantuntija-avulla sihteeristön kautta. Tulostavoitteen saavuttamisen edellyttämät toimenpiteet tai tuotteet on tehty / laadittu. Tavoitteet on saavutettu hyvin. ESDP:n toimeenpano on moniulotteinen käsite, jonka onnistumista ei suoraan voi arvioida. Tavoitteen saavuttamiseen käytössä olevat henkilöstöresurssit eivät ole riittäviä. Yksittäisten asiainhoitajien työtaakka saattaa ajoittain kasvaa kohtuuttomaksi. Tavoitteen saavuttamisen kannalta käytössä olleet resurssit vastaavat korkeintaan tyydyttävän arvosanan mahdollistavaa panostusta.

15 15 Tulostavoite: Kansainväliseen puolustusmateriaalialan yhteistyöhön osallistutaan kansallisista lähtökohdista. EU:n puolustusmateriaalialan yhteistyön kehittämiseen osallistutaan aktiivisesti kaikilla Euroopan puolustusviraston (EDA) neljällä toimialueella. Puolustusministeriö osallistui aktiivisesti Euroopan puolustusviraston toimintaan ja puolustusmateriaaliyhteistyön kehittämiseen Euroopan unionissa sekä kehitti tähän liittyvää asioiden kansallista valmistelua vuonna Viraston neljällä toimialueella tehtiin pitkän tähtäyksen strategiatyötä ja parannettiin yhteistoimintakelpoisuutta yhteisprojekteilla, kuten esimerkiksi ohjelmistoradiohankkeella. Resurssipoliittisen osaston osastopäällikkö toimi Euroopan puolustusviraston johtokunnan puolustusmateriaalijohtajien (NAD) kokoonpanon puheenjohtajana. Suomen vaikutusmahdollisuudet virastossa paranivat edelleen, kun sen asettama ehdokas valittiin puolustusviraston puolustusmateriaaliosaston johtajaksi. Euroopan puolustusviraston (EDA) toimintaan liittyvät matkat Materiaaliyksikkö NAD puheenjohtajana matkat lkm matkavrk matkat lkm matkavrk , , Euroopan unioniin (pl. EDA) liittyvät matkat Materiaaliyksikkö NAD matkat lkm matkavrk matkat lkm matkavrk Puolustusministeriö osallistui kertomusvuonna aktiivisesti myös muuhun kansainväliseen puolustusmateriaalialan yhteistyöhön. Pohjoismainen yhteistyö. Suomi toimi pohjoismaisen materiaalialan yhteistyöjärjestelyn, NORDAC (Nordic Armaments Cooperation), puheenjohtajana vuonna Puheenjohtajakauden keskeisiä teemoja ja tavoitteita olivat yhteistyön kehittäminen Euroopan unionin taisteluosastojen varustamisessa sekä pohjoismaiden välisessä vientivalvonnassa. Lisäksi Suomi pyrki aktiivisesti kehittämään NORDAC:ia. NORDAC:in teollisuusseminaari järjestettiin toukokuussa Suomessa. NORDAC-yhteistyöhön liittyvät matkat NORDAC yleinen NORDAC puheenjohtajuus matkat lkm matkavrk matkat lkm matka vrk , * , * Matkojen suuri määrä johtui puheenjohtajuuskauden valmisteluista Kahdenvälinen yhteistyö. Materiaalialan kahdenvälisiä suhteita ylläpidettiin ja kehitettiin vierailuilla ja ns. yhteisymmärryspöytäkirjoilla (Memorandum of Understanding, MoU). Uusia MoU asiakirjoja solmittiin Arabiemiraattien liiton kanssa sekä erilaisiin hankkeisiin liittyen 11 kappaletta. MoU asiakirjojen valmistelu-/uudistustyö aloitettiin Kreikan, Slovenian, Kuwaitin, Saudi-Arabian ja Yhdysvaltojen kanssa. Vuonna 2007 allekirjoitettiin lisäksi periaatejulistus (Declaration of Principles) Yhdysvaltojen kanssa ja aloitettiin siihen pohjautuva yhteistyö. Asetetut tavoitteet saavutettiin.

16 16 Tulostavoite: Puolustusvoimien materiaalin kansainvälinen yhteistoimintakelpoisuus varmistetaan. Vuonna 2007 julkaistu materiaalipoliittinen strategia asettaa selkeät vaatimukset hankittavan materiaalin yhteistoimintakyvylle. Vaatimuksen toteutumista on seurattu osana hankeohjausta sekä materiaalipoliittisessa johtoryhmässä että kaupallisessa johtoryhmässä. Tavoite saavutettiin. Ministeriön hankeohjauksella varmistettiin, että uuden materiaalin hankinnassa otetaan huomioon kansallinen ja kansainvälinen yhteistoimintakyky. Tulostavoite: Kansainvälistä hankinta- ja ylläpitoyhteistyötä ja teollisuuden vientiedellytyksiä kehitetään. Teollisuuden vientiponnisteluja tuettiin mm. järjestämällä yhteistyössä Suomen puolustus- ja ilmailuteollisuus ry:n (PIA) kanssa teollisuusseminaarit Ranskassa, Saudi-Arabiassa, Arabiemiraattien liitossa ja Yhdysvalloissa. Tulosalue: Muut ministeriökohtaiset erityistehtävät Tulostavoite: Käsitellään puolustustarvikkeiden maastavientilupa-asiat tehokkaasti ja hyvän hallintotavan mukaisesti. Puolustustarvikkeiden vientivalvonta hoidettiin hallitusohjelman ja hyvän hallintotavan mukaisesti. Vientivalvontapäätöksissä on noudatettu EU:n yhteistä säännöstöä. Vientivalvontapäätökset (kpl) muutos % vireille tulleet maastavienti-lupa-asiat ,0 myönnetyt luvat ,9 * vuoden 2007 luvut ovat alustavia Asetetut tavoitteet saavutettiin. Tavoitteiden saavuttaminen edellytti runsaasti ylityötä (n. 75,5 tuntia) vuonna Tulostavoite: Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämistä ohjataan puolustusvoimien kokonaissuorituskykyä kehittävällä ja yhteiskunnan varautumiskykyä tukevalla tavalla. Puolustusministeriössä on valmisteltu valtioneuvoston asetus vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnasta ja puolustusministeriön asetus vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta. Puolustusministeriö on antanut ohjauskirjeen lain toimeenpanosta. Valtioneuvosto on valmistelujen perusteella nimittänyt vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan uudeksi alkavaksi toimikaudeksi. Neuvottelukunnan tehtävänä on puolustusministeriön apuna lain edellyttämien toimien yhteensovittaminen, kehittäminen ja ohjaaminen. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisessä on saavutettu erinomainen tulos. Tulostavoite: Kehitetään kykyä antaa virka-apua erityisesti ei-sotilaallisten uhkien ennaltaehkäisyyn ja torjuntaan liittyen sekä kotimaassa että ulkomailla. Ministeriön toimintakykyä normaaliolojen häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa parannetaan.

17 17 Puolustusministeriöön on määritetty päätoiminen valmiussihteerin tehtävä. Valmius ja turvallisuustoimintojen alalla suunnitelmavalmius on saavutettu startegisella tasolla. Suunnitelmia ei pystytty laatimaan asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Yksityiskohtainen suunnittelu tapahtuu vuonna YETTS:n hallinnonalan velvoitteet on kartoitettu ja toimeenpantu. On osallistuttu valmiuspäällikkö/valmiussihteeri-foorumeihin ja toimeenpantu velvoitteet hallinnonalalla. Jatkettiin NSA-DSA -yhteistyön pohjalta vuonna 2006 käynnistettyä yhteistoimintaa elinkeinoelämän kanssa kansallisen turvallisuuskriteeristön aikaansaamiseksi ja sidosryhmäturvallisuustyön helpottamiseksi. Asiaan liittyy Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella tekemä aloite EU:n neuvostossa Euroopan Unionin laajuisen yhtenäiskriteeristön aikaansaamiseksi. Kansallisen turvallisuuskriteeristön aikaansaaminen mahdollistaa yritysten yhdenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun ja parantaa Suomen elinkeinoelämän kansainvälistä kilpailukykyä sen osallistuessa kansainvälisiin, turvallisuusluokiteltuihin hankkeisiin. Puolustusministeriö vastasi hallinnon verkkoturvallisuutta edistävän hankkeen esiselvitykseen laatimisesta yhteistyössä valtioneuvoston kanslian, sisäasiainministeriön, liikenne- ja viestintäministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa. Laadittu esiselvitys johti joulukuussa 2007 valtioneuvoston kanslian suunnittelu ja valmisteluhankkeen asettamiseen. Turvallisuuden ja valmiuden kehittämisen osalta tulostavoitteet saavutettiin vuonna 2007 tyydyttävästi. Valmius- ja turvallisuussuunnitelmien laadinnassa kartoitettiin perusteet ja on luotu tarvittava normatiivinen pohja suunnitelmien laatimiselle. Itse suunnitelmia ei kuitenkaan kyetty laatimaan katsausvuonna johtuen osin puutuvasta normatiivisesta (lait, asetukset, säädökset) perustasta. YETTS:n mukaiset velvoitteet ja valmiuspäällikkö/ -sihteerivelvoitteet täytettiin tavoitteiden mukaan. DSA -toiminnan tulokset vastasivat tavoitteita, joskaan tulossopimusta laadittaessa DSA -toiminnoille ei määritelty omia toiminnallisia tulostavoitteita. Tulosalue: Ministeriön yhteiset tehtävät Puolustusministeriön oman toiminnan johdon tukipalvelujen, henkilöstö- ja taloushallinto sekä yleiseen tiedonhallintaan ja tietotekniikkaan liittyvien palvelujen osalta tehtiin kertomusvuonna ensimmäistä kertaa asiakastyytyväisyyskysely, jonka tuloksia hyödynnetään palvelujen kehittämistyössä. Asiakastyytyväisyyskysely (arviointiasteikko 1-5 ) Johdon tukipalvelut 3,5 Henkilöstöhallinto 3,5 Taloushallinto 3,6 Tiedonhallinta 3,7 Tietotekniikka 3,6 Ministeriön päärakennuksen perusparannukseen valmistautumiseen liittyen henkilöstön ja toimintojen väistön valmistelut aloitettiin ja osa ministeriöstä siirtyi väistöön jo kertomusvuonna. Henkilöstö- ja taloushallinto Taloushallinnon osalta vuoden 2007 merkittävin hanke oli siirtyminen Puolustushallinnon Palvelukeskuksen asiakkaaksi vuoden 2008 alusta. Samassa yhteydessä puolustusministeriössä otetaan käyttöön paperittoman kirjanpidon tietojärjestelmä (Rondo). Hanke toteutui suunnitelman mukaisesti ja hankkeen pilotointi toteutettiin alkaen. Toimeksiantosopimus palvelukuvauksineen allekirjoitettiin , jonka mukaan vuoden 2008 alusta Puolustushallinnon Palvelukeskus tuottaa palveluna puolustusministeriölle ostolaskujen ja menotosit-

18 18 teiden sähköisen käsittelyn sekä palvelukeskuksen omistamien järjestelmien pääkäyttäjätehtävät. Henkilöstöhallinnon osalta toimintakertomusvuonna jatkui uuden palkkausjärjestelmän soveltaminen. Vuoden 2007 lopussa tehdyn yleisen virkaehtosopimuksen mukaan siirtymäkausia aikaistettiin ja tämän mukaisesti puolustusministeriössä loppuvuodesta valmisteltiin vuoden 2008 alusta siirtyminen täysimääräisesti palkkausjärjestelmän mukaiseen palkkaukseen eli palkka maksetaan täysimääräisenä sekä tehtävän vaativuuden että henkilökohtaisen osuuden osalta. Siirtymäkauden poistuminen etuajassa helpottaa huomattavasti palkkahallinnon työtä sekä ministeriössä että palvelukeskuksessa. Vuoden 2007 aikana toteutettiin laaja projekti, jossa valmisteltiin siirtymistä palvelukeskuksen asiakkaaksi teknisen palkanmaksun osalta. Vuoden aikana on yhdessä palvelukeskuksen kanssa käyty systemaattisesti läpi palkanlaskennan eri prosessit ja valmisteltu yhdessä taloussektorin kanssa tarvittavat sopimukset. Tiedonhallinta ja tietotekniikka Tiedonhallintasektorin keskeisenä tulostavoitteena kertomusvuonna oli jatkaa ministeriön sähköisen asianhallintajärjestelmän toiminnan vakiinnuttamista ja kehittämistä ministeriön työvälineenä ja toimintatapana. Järjestelmää on kehitetty mm. rakentamalla yksikkökohtaiset näkymät asiakirjojen ja asioiden seuraamista varten, asiasanojen ja yhteystietojen yhdenmukaistamisella sekä levytilaa lisäämällä. Versiopäivitystä ei toteutettu siihen liittyvien tietoteknisten ongelmien takia. Asiakirjahallinnon toimitiloja ja niiden teknisiä järjestelyjä kehitettiin turvallisuuden ja valmiuden vaatimusten edellyttämällä tavalla. Puolustusministeriön asiakirjahallinnon sääntö hyväksyttiin kesäkuussa ja säännön esittely osastoille ja yksiköille aloitettiin syksyllä. Kansallisarkisto teki puolustusministeriön asiakirjahallinnon ja arkistotoimen tarkastuksen. Kansallisarkiston tarkastuslausunnon mukaan Puolustusministeriön asiakirjahallinto ja arkistotoimi on kokonaisuudessaan hoidettu hyvin. Lisäksi EU teki tarkastuksen liittyen turvaluokiteltujen asiakirjojen käsittelyyn. Tästä ei ole saatu kirjallista tarkastuslausuntoa. Puolustusministeriö teki Kansallisarkiston kanssa palvelusopimuksen Sota-arkiston liittyessä Kansallisarkistoon v alusta lukien. Ministeriön muuton valmistelua jatkettiin laatimalla virkamiehille ohje tietoaineiston käsittelystä ja järjestämällä ministeriön yhteinen talkoopäivä aineiston läpi käymiseksi. Valtioneuvoston tietopalveluiden yhteistyöryhmän työskentelyyn osallistuttiin mm. liittämällä puolustusministeriön kirjarekisteri osaksi valtioneuvoston yhteistä VNLib-järjestelää. Hankerekisterissä olevat hankkeet ja diaariin avatut asiat vuosina muutos % Tietolähde HARE:ssa olevat hankkeet ,5 HARE Avatut viralliset asiat ,3 Diaari Vuoden 2007 aikana tietotekniikassa panostettiin erityisesti atk-tuen tuotantotavan, sisäisten toimintatapojen sekä tietotekniikkaryhmän ja hallintoyksikön muiden sektorien välisen yhteistyön kehittämiseen. Lähtökohtana oli puolustusministeriön IT-palveluiden järjestämisselvitys. Selvityksessä määriteltiin tietotekniikan IT- tuotannon järjestämismalliksi ns. jaetun palveluvastuun tuotantomalli. Tässä mallissa perustietoteknistä tuotantoa hajautetaan ja ulkoistetaan muutamalle keskeiselle palveluntuottajalle.

19 19 Osana hallinnonalan ns. KOKA -työtä puolustusministeriön verkosta ja työasemista tehtiin arkkitehtuuritason selvitys. Tietoturvan osalta käynnistettiin kokonaisvaltaisen tietoturvallisuuden hallintajärjestelmän suunnittelu ja tehtiin alkuvuodesta tietoturvayhtiö Claritas Oy:n toimesta puolustusministeriötä koskeva tietoturvan auditointi ja alustava toimintasuunnitelma vuodelle Palvelupyyntöjen ja työjonojen vakiointia ja systematisointia varten otettiin sisäiseen käyttöön Altiris -ohjelmistoon kuuluva palvelupyyntöjen sähköinen hallinta- ja tiketöintisovellus. Lotus Notes Domino ympäristön ja sähköpostijärjestelmän vakautta ja turvallisuutta lisättiin tekemällä IBM Lotus Domino ympäristön auditointi sekä päivittämällä palvelinympäristö. Lisäksi virkavarmennekortin käyttö mahdollistettiin. Tiedotustoiminta Vuotta 2007 leimasi eduskuntavaalit ja uuden hallituksen nimittäminen. Uuden ministerin viestintäkäytäntöjen käynnistämiseen meni siksi oma aikansa. Puolustusministeriön julkisuuskuva säilyi myönteisenä myös vuoden 2007 aikana. Yhteistyö valtioneuvoston ja muihin ministeriöiden, eduskunnaan, alaisen hallinnon, muiden viranomaisten, kansalaisjärjestöjen, tiedotusvälineiden ja yksityisten kansalaisten kanssa on jatkanut määrällistä kasvuaan. Puolustushallinnon viestintästrategian täytäntöönpanossa on edetty ja hallinnonalan yhteinen viestinnän yhteistyöryhmä on aloittanut toimintansa. Hallinnonalan yhteisen viestinnän suunnittelunjärjestelmän kehittäminen ei käynnistynyt suunnitelmien mukaisesti vuoden 2007 aikana. Myöskään koko valtionhallinnon kattava viestinnän seurantajärjestelmän kehittäminen ei käynnistynyt, koska asia ei edennyt valtioneuvostotasolla. Ministeriöllä on kuitenkin perusvalmius niiden käynnistämiseen. Puolustusvoimien ja puolustusministeriön yhteistyö henkilöstön kouluttamisessa ministeriön kriisiajan tehtäviin käynnistyi suunnitelmien mukaisesti. Valmistautuminen Lahdessa syksyllä 2008 järjestettäviin turvallisuus- ja puolustusmessuihin on edennyt tiedotuksen osalta suunnitellulla tavalla. Ministeriön on perustettu messutoimikunta, jonka puheenjohtajana on viestintäjohtaja. Ministeriö on mukana myös hallinnonalojen yhteisessä messutoimikunnassa. Ministeriön intranetin ja internet sivustojen kehittäminen toteutui suunnitellulla tavalla ja uudistetun intran käyttöönotto tapahtuu vuoden 2008 alkupuolella. Sähköisen mediaseurantajärjestelmän kehittämistä on jatkettu yhteistyössä pääesikunnan viestintäosaston kanssa mm. ajantasaistamalla hakusanat sekä laajentamalla ulkomaisten lehtien seurantaa. Myös sähköisten viestimien seurantaa on tehostettu. Järjestelmän kattavuutta ja luotettavuutta on pyritty parantamaan systemaattisesti. Järjestelmä on virkamiesten käytössä intranetin kautta. Puolustusministeriön tiedotusyksikkö on ryhtynyt tuottamaan kuukausittain ilmestyvää mediaseurantaraporttia sekä tapahtumakohtaisia seurantaraportteja, jotka molemmat ovat luettavissa intranetin kautta. Tiedotusyksikkö on paria yksittäistä hanketta lukuun ottamatta saavuttanut sen toiminnalle asetetut tavoitteet. Avoinna oleviin kohtiin pystyttäneen kuitenkin tarttumaan vuoden 2008 kuluessa Ministeriön verkkosivujen sivulatauksia oli vuonna 2007 vuositasolla yli miljoona. Verkkosivujen tekninen alusta on uudistunut toukokuussa 2006, jonka seurauksena käyttäjätilastoinnin

20 20 seurantaa on muutettu, joten sivulatauksien lukumäärät eivät ole täysin vertailukelpoisia vuosien 2004 ja 2005 osalta. Puolustusministeriön www-sivujen sivunpyynnöt Vuosi Internetsivujen sivulataukset Puolustusministeriö tuottamien erilaisten uutisaiheiden lukumäärä vuodessa on pysynyt edellisten vuosien tasolla eli keskimäärin noin 4 kpl viikoissa. Puolustusministeriön julkaisemat tiedotteet, puheet, julkaisut ja asiakirjat sekä järjestetyt tiedotusja mediatilaisuudet vuosina Vuosi Julkaistut tiedotteet Tiedotus- ja muut mediatilaisuudet Julkaistut puheet Julkaisut ja asiakirjat Henkisten voimavarojen hallinta ja kehittäminen Puolustusministeriön hallinnonalan tulostavoiteasiakirjassa vuodelle 2007 asetetut henkisten voimavarojen hallintaa ja kehittämistä koskevat tavoitteet toteutuivat seuraavasti: Tulostavoite: Varmistetaan työkyvyn kehittämisprosessin toimivuus ja osaamisen hallinta. Erityistä huomiota kiinnitetään esimiestaitojen kehittämiseen ja koko henkilöstön ammatillisuuden vahvistamiseen. Työterveyshuollon kanssa on jatkettu ja kehitetty yhteistoimintaa. Vuonna 2007 on ollut yhteisöllisiä työkyvyn ylläpitämiseen ja kehittämiseen liittyviä toiminnallisia projekteja. Työkykyyn liittyy oleellisena osana kokemus siitä, että omaa tehtävän edellyttämät tiedot ja taidot ja että esimiestyö tukee henkilön selviytymistä. Esimiestyötä on tuettu edellisinä vuosina aloitetun esimiesvalmennuksen jatkamisella. Kehittämiskeskusteluja tuettiin erillisellä ohjeistuksella, joka otettiin koekäyttöön 2007 keskustelujen yhteydessä. Osaamisen kehittäminen on liitetty osaksi ministeriön laajaa toimintojen tarkastelun projektia, jossa osaamisen kehittäminen on yksi keskeisistä toimenpiteistä. Projektin aikatauluun liittyen varsinainen osaamisen kehittämisprosessi aloitetaan vuonna 2008, mutta prosessin toimeenpanoon liittyviä valmisteluja on tehty vuonna Ulkopuolisen yhteistyökumppanin kanssa on aloitettu yhteistyö esimiestyön kehittämisen vahvistamiseksi mm. kaikille esimiehille säännöllisesti tehtävän 360 asteen kartoituksen muodossa. Varsinainen ensimmäinen kartoitus tapahtuu 2008 alkupuolella. Ministeriön esimiehiä on osallistunut eri ministeriöiden yhdessä esimiehille /johtajille järjestettyyn johtamisen kehittämiskoulutukseen. Muun henkilöstön koulutuksessa on jatkettu virkamiesten substanssiosaamisen kehittämistä aikaisemman käytännön mukaisesti. Lähes jokainen virkamies on ollut koulutuksessa. Henkilöstövoimavarojen hallintaa varten valtionhallinnossa on kehitetty Tahti-järjestelmä, jonka tuotantokäyttö ei kuitenkaan päässyt alkamaan ilmoitetussa aikataulussa järjestelmässä ilmenneiden ongelmien vuoksi. Varsinainen raportointi pääsee alkamaan vuoden 2008 alkupuolella. Työkyvyn ja osaamisen kehittämistyötä on rajoittanut henkilöstösektorilla käytettävissä olevien henkilöresurssien vähäisyys, koska resursseja on sitoutunut mm. suurehkoon määrään rek-

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) PLM ak 10945/2010/2003-24.3.2004 Vuosien 2006-2009 toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinta LISÄOHJE VUOSIEN 2006-2009 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMIEN LAADIN- NALLE Ohessa

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

Puolustusministeriön tilinpäätös vuodelta 2009

Puolustusministeriön tilinpäätös vuodelta 2009 2 Puolustusministeriön tilinpäätös vuodelta sivu 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 Johdon katsaus...3 1.1.1 Puolustusministerin katsaus...3 1.1.2 Kansliapäällikön katsaus...4 1.2.1 Toiminnan vaikuttavuus...6

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto S e l v i t y s o s a : PUOLUSTUSMINISTERIÖ 01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta

Lisätiedot

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014-

Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tutkimuksen painopistealueet sisäasiainministeriön hallinnonalalla Sisäasiainministeriön hallinnonalan tutkimusstrategia 2014- Tiina Ranta-Lassila, sisäasiainministeriö Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Tausta

Lisätiedot

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusvaliokunta 7.10.2015 Mrd. euroa PLM:n hallinnonalan määrärahat 2014-2019 3 500 3 000 2,67 2,66 2,89 2,85 2,82 3,08 2 500 2 000 1 500

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Puolustusvaliokunta 11.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry IA:n edustama teollisuus Suomessa

Lisätiedot

LIITTYY PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAAN 2009-2012 LIITE 1

LIITTYY PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAAN 2009-2012 LIITE 1 LIITTYY PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMAAN 2009-2012 LIITE 1 PUOLUSTUSMINISTERIÖN TÄRKEIMMÄT TULOSTAVOITTEET JA KEHITTÄMISHANKKEET VUOSILLE 2009-2012 Toiminnalliset tulostavoitteet

Lisätiedot

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 13.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot

Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Kertomusluonnoksesta annetut lausunnot Sotilaallinen kriisinhallinta (9/2013) 040/54/2012 Ulkoasiainministeriö, 13.8.2013, HEL7919-7. Puolustusministeriö, 14.8.2013, FI.PLM.2013-4013 2042/50.04.00/2008.

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 625. Tasavallan presidentin asetus. eräiden eläkkeitä koskevien hallintotehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa

SISÄLLYS. N:o 625. Tasavallan presidentin asetus. eräiden eläkkeitä koskevien hallintotehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan maakunnassa SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2008 N:o 625 630 SISÄLLYS N:o Sivu 625 Tasavallan presidentin asetus eräiden eläkkeitä koskevien hallintotehtävien hoitamisesta Ahvenanmaan

Lisätiedot

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva lainsäädäntöhanke. Kuulemistilaisuus Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva lainsäädäntöhanke. Kuulemistilaisuus Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström koskeva lainsäädäntöhanke Kuulemistilaisuus 13.6.2018 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström Työryhmä asetettu 13.4.2018 Määräaika 29.6.2018 Voimassa oleva laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta vuodelta

Lisätiedot

1.1 Johdon katsaus...1 1.1.1 Puolustusministerin katsaus...1 1.1.2 Kansliapäällikön katsaus...2

1.1 Johdon katsaus...1 1.1.1 Puolustusministerin katsaus...1 1.1.2 Kansliapäällikön katsaus...2 PUOLUSTUSMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2006 FI.PLM. 167341 1361/2520/2006 Puolustusministeriön tilinpäätös vuodelta 2006 sivu 1. TOIMINTAKERTOMUS... 1 1.1 Johdon katsaus...1 1.1.1 Puolustusministerin

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖSLASKELMAT

TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖSLASKELMAT TOIMINTAKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖSLASKELMAT 2005 SISÄLLYSLUETTELO... JOHDON KATSAUS TOIMINTAAN.1 PUOLUSTUSMINISTERIÖN TILIVIRASTON ORGANISAATIO...4 TULOKSELLISUUDEN KUVAUS...6 Toiminnan vaikuttavuus...6 Toiminnallinen

Lisätiedot

Tietosuojavaltuutetun toimisto

Tietosuojavaltuutetun toimisto Tietosuojavaltuutetun toimisto TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTON TULOSTAVOITEASIAKIRJA Aika 27.9.2005 Paikka Osallistujat Oikeusministeriö OM:n edustajat: Hallintojohtaja Olli Muttilainen (pj) Ylitarkastaja

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Sisällysluettelo 1 Viestinnän strateginen rooli 2 Puolustushallinnon visio, arvot ja perustoiminnot

Lisätiedot

Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö

Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö LAUSUNTO Ministeriön kansainvälisten asioiden yksikkö 15.11.2016 Puolustusvaliokunta HE 225/2016 vp - Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sotilastapaturman ja palvelussairauden korvaamisesta, tapaturman

Lisätiedot

Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat,

Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat, PUOLUSTUSMINISTERI JYRI HÄKÄMIES 1 (7) FÖRSVARSMINISTER JYRI HÄKÄMIES Pelastusalan varautumisseminaari/ritarihuone Puhe 2.12.2009 Varautumisseminaarin arvoisat osanottajat, hyvät naiset ja herrat, Talouskriisi

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen 4.4.2017 Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Sotilaallinen huoltovarmuus puolustusselonteossa Puolustusselonteossa esitetty sotilaallisen huoltovarmuuden

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus

Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus Kuva Turvallisempi vai turvattomampi tulevaisuus "Jos ajattelette nykyistä maailmantilaa kokonaisuutena, niin uskotteko Suomen ja suomalaisten elävän seuraavien viiden vuoden aikana turvallisemmassa vai

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta

Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Kokemuksia ensimmäiseltä strategia-asiakirjakierrokselta Aluehallintovirastojen strateginen ohjaus ja tulosohjaus HAUS 15.6.2010 Neuvotteleva virkamies Anu Nousiainen ALUEHALLINTOVIRASTOJEN OHJAUS, AVI-laki

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 Muistio 1 (5) Puolustusvaliokunta 22.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 1 Puolustusvoimien

Lisätiedot

Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti

Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti Väestönsuojelun neuvottelupäivä 2013 25.4.2013 Hallitusneuvos Mika Kättö Työryhmän toimeksiannon taustasta Valtioneuvoston

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa 20.3.2013 Yleissihteeri Vesa Valtonen (ST) vesa.valtonen@turvallisuuskomitea.fi Kuntien varautuminen

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,

Lisätiedot

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011

SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN. Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen 19.5.2011 SUOMEN OSALLISTUMINEN KANSAINVÄLISEEN KRIISINHALLINTAAN Apulaisosastopäällikkö Anu Laamanen EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (CSDP) Ns. Petersbergin tehtävät osaksi EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa

Lisätiedot

LARK alkutilannekartoitus

LARK alkutilannekartoitus 1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti

Lisätiedot

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA 1 Sisällysluettelo Viestinnän strateginen rooli...1 Puolustushallinnon visio, arvot ja perustoiminnot...1

Lisätiedot

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä Puolustusvaliokunta 5.10.2016 PLM:n pääluokka v. 2017 talousarvioesityksessä Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta

Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta Kansainvälisen avun antaminen ja vastaanottaminen Puolustusvaliokunta 9.9.2016 Lainsäädäntöjohtaja Hanna Nordström HE 72/2016 vp: laki kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta;

Lisätiedot

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus S e l v i t y s o s a : Lääkelaitoksen tehtävänä on ylläpitää ja edistää lääkkeiden, terveydenhuollon laitteiden ja tarvikkeiden sekä verivalmisteiden käytön

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Asiakkuusjohtaja Heikki Härtsiä Millog Oy 17.3.2015 17.3.2015 1 Strateginen kumppanuus Puolustushallinnon kumppanuusstrategia (Puolustusministeriön

Lisätiedot

KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN

KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN KEHU JA MUITA TURVALLISUUTEEN VAIKUTTAVIA HANKKEITA Turvallisuusjohtaja Rauli Parmes Liikenne- ja viestintäministeriö Keskushallinnon uudistushanke Nykyisen hallituksen ohjelmassa on linjattu, että hallitus

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 2 TULOSSOPIMUS Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy

ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Juha Levy ELY-keskuksen tulossopimuksen tarkistus vuodelle 2017 Yleistä tarkistuksesta Viime syksynä laadittu sopimus on monivuotinen (16-19) Nyt tarkistus sopimukseen vuodelle 2017 mahdollisimman kevyesti Uutta

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i velvoittaa ministeriön

Lisätiedot

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253.

SISÄLLYS. koskevasta kirjanpidosta sekä markkinoille saatettujen kasvinsuojeluaineiden määrien ilmoittamisesta N:o 253. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 15 päivänä maaliskuuta 2007 N:o 253 259 SISÄLLYS N:o Sivu 253 Laki sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2007-2011 www.defmin.fi

toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2007-2011 www.defmin.fi Puolustusministeriön hallinnonalan toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille - www.defmin.fi 15.12.2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖ LÄHETE 1 (4) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.10556 Helsinki 15.12.2005 169//2005

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Aikamme Haaste. Kansallisesta meristrategiasta

Aikamme Haaste. Kansallisesta meristrategiasta Kansallisesta meristrategiasta 4.11.2014 Suomi Merellä - säätiön 50-vuotisjuhlaseminaari Valtiosihteeri Olli-Pekka Heinonen Aikamme Haaste On kokonaisuuden hahmottaminen ja siinä toimiminen siilojen sijasta

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERI SEPPO KÄÄRIÄINEN FÖRSVARSMINISTER SEPPO KÄÄRIÄINEN Puhe 29.11.2004 Maakuljetusten valmiusseminaari Tuusulassa

PUOLUSTUSMINISTERI SEPPO KÄÄRIÄINEN FÖRSVARSMINISTER SEPPO KÄÄRIÄINEN Puhe 29.11.2004 Maakuljetusten valmiusseminaari Tuusulassa PUOLUSTUSMINISTERI SEPPO KÄÄRIÄINEN FÖRSVARSMINISTER SEPPO KÄÄRIÄINEN Puhe 29.11.2004 Maakuljetusten valmiusseminaari Tuusulassa 1 Turvallisuustilanteen kehittyminen maailmassa ja sen vaikutukset Suomen

Lisätiedot

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi Nimeämispyyntö 1 (2) VM/2155/00.01.00.01/2016 Liite 1 Liite 2 25.01.2017 Julkinen JulkICT Kimmo Rousku Nimeämispyyntö Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristöön (VAHTIsihteeristö)

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011

PUOLUSTUSMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2011 PUOLUSTUSMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA FI.PLM.2012-119 1178/20.05.00/ 2 Puolustusministeriön tilinpäätös vuodelta sivu 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 Johdon katsaus 3 1.1.1 Puolustusministerin katsaus...

Lisätiedot

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla

JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla JHS 179 Kokonaisarkkitehtuurin suunnittelu ja kehittäminen Liite 1. Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla Versio: palautekierrosversio, 2. palautekierros Julkaistu: Voimassaoloaika: toistaiseksi

Lisätiedot

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla

JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla JHS 179 ICT-palvelujen kehittäminen: Kokonaisarkkitehtuurin kehittäminen Liite 1 Strategian kuvaaminen strategiakartan avulla Versio: 0.2. 14.4.2015 keskustelutilaisuusversio Julkaistu: Voimassaoloaika:

Lisätiedot

Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO

Tulosohjaus-hanke. Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Tulosohjaus-hanke Strategialähtöinen tulosohjaus ja johtaminen - STRATO Pilotin esitys 16.10. Tulosohjauksen kehittämisen

Lisätiedot

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio

Varautuminen ja valmius ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio Varautuminen ja valmius 2020 ITÄ2017-valmiusharjoituksen asiantuntijaseminaari Kansliapäällikkö Päivi Nerg, Kuopio 15.11.2017 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 15.11.2017 2 Yhteiskunnan turvallisuusstrategia

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari 9.6.2015 Kehittämisneuvos Harri Martikainen Keskeinen toimintaympäristö SM:n tulevaisuuskatsaus

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista,

Toimintasuunnitelma annettiin 18. lokakuuta 2017 samalla kun komissio julkaisi 11. täytäntöönpanoraportin turvallisuusunionista, Sisäministeriö PERUSMUISTIO SM2017-00410 PO Taavila Hannele 08.12.2017 Asia Komission tiedonanto toimintasuunnitelmasta varautumisen tehostamisesta kemiallisista aineista, biologisista taudinaiheuttajista,

Lisätiedot

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö

Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö Kontra-amiraali Timo Junttila Puolustusvoimauudistuksen tavoitteet Tavoitteena : 1. Suomen sotilaallisesta puolustuskyvystä huolehtiminen 2. Pysyvät kustannussäästöt Kiinteistömenot Henkilöstökulut Materiaalihankinnat

Lisätiedot

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ PE Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ Puolustusvoimien hankepäivä 25.9.2012 1 Suorituskykyperusteisuus Suomen sotilaallisen puolustamisen toteuttaminen edellyttää turvallisuus-ympäristön sotilaalliseen

Lisätiedot

Puolustusministeriön tutkimusja kehittämisstrategia

Puolustusministeriön tutkimusja kehittämisstrategia Puolustusministeriön tutkimusja kehittämisstrategia 1 Eteläinen Makasiinikatu 8 PL 31, 00131 HELSINKI www.defmin.fi Kuvalähde: Puolustusvoimat Taitto: Tiina Takala/puolustusministeriö Paino: Kirjapaino

Lisätiedot

Pääesikunta, logistiikkaosasto

Pääesikunta, logistiikkaosasto Pääesikunta, logistiikkaosasto Sotilaallinen huoltovarmuus MTS -seminaari, 23.5.2019 Huoltovarmuus - määritelmiä Huoltovarmuus (L1390/1992, Laki huoltovarmuuden turvaamisesta) Väestön toimeentulon, maan

Lisätiedot

JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT

JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT JUHTA asetus ja asettaminen JUHTA 28.2.2013 Sami Kivivasara, VM JulkICT Asetuksen uudistamisen taustaa Edellinen asetus oli annettu 2006 ja sitä on osittain uudistettu useaan kertaan. Tietohallintolaki

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2012 KUV/1543/21/2011 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 838 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA

TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITEL- MA 2009 2012 (TTS 2009 2012)

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITEL- MA 2009 2012 (TTS 2009 2012) 1 (35) Valtiovarainministeriö Budjettiosasto PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITEL- MA 2009 2012 (TTS 2009 2012) Puolustusministeriö lähettää ohessa valtiovarainministeriölle

Lisätiedot

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.

Varautumisen uudet rakenteet. Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3. Varautumisen uudet rakenteet Vesa-Pekka Tervo pelastustoimen kehittämispäällikkö KUMA 2017, Tietoisku: Varautumisen uudet toimintatavat A 3.22 Alueellinen varautumisen yhteensovittaminen Malli on rajattu

Lisätiedot

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA

VARAUTUMISSEMINAARI VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA VARAUTUMISSEMINAARI 4.12.2008 VARAUTUMINEN ALUEHALLINNON UUDISTUKSESSA Pelastusylijohtaja Pentti Partanen VARAUTUMINEN Tarkoitetaan kaikkia niitä hallinnon ja elinkeinoelämän, tai jopa yksittäisen

Lisätiedot

Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007

Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma. ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007 Valtiokonttorin hankkeiden esittely - erityisesti KIEKU-ohjelma ValtIT:n tilaisuus 22.5.2007 Valtiokonttori ja Hallinnon ohjaus toimiala valtiotasoisten hankkeiden toteuttajana Valtiokonttori on palveluvirasto,

Lisätiedot

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari Tausta Muutetaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia, ampumaaselakia, työturvallisuuslakia ja rikoslakia.

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008

PUOLUSTUSMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008 PUOLUSTUSMINISTERIÖN TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2008 FI.PLM. 2009-1232 1919/20.05.00/2008 2 Puolustusministeriön tilinpäätös vuodelta 2008 sivu 1. TOIMINTAKERTOMUS... 3 1.1 Johdon katsaus...3 1.1.1 Puolustusministerin

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/02 10.6.2002 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS. Maakuntauudistuksen johtoryhmä

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS. Maakuntauudistuksen johtoryhmä POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTAUUDISTUKSEN KOKONAISVARAUTUMISEN TILANNEKATSAUS Maakuntauudistuksen johtoryhmä 21.12.2017 Valmiuspäällikkö Tapani Rossi Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus MAAKUNTALAKILUONNOS HE 15/2017,

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/2018 14.06.2018 Opetushallitus Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen. OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3.

Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen. OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3. Sakari Karjalainen Opetusministeriön toiminnan kehittäminen ja organisaation uudistaminen OPM:n ja korkeakoulujen rehtorien kokous 1.3.2007 Opetusministeriön kehittämisohjelman tausta Ministeriön kehittämistyö

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA 1 (5) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan

Lisätiedot

LISÄÄ PALVELUJA, TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA ROOLI MUUTTUU. Kimmo Manni

LISÄÄ PALVELUJA, TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA ROOLI MUUTTUU. Kimmo Manni LISÄÄ PALVELUJA, TOIMINTAYMPÄRISTÖ JA ROOLI MUUTTUU Kimmo Manni SUOMEN ERILLISVERKOT OY:N PERINTEISET TOIMINNOT - Viranomaisradioverkko VIRVEn operaattori - Yksittäisten turvallisuusviranomaisten erillisjärjestelmien

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.5542 Helsinki 19.10.2004 10953/2030/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.5542 Helsinki 19.10.2004 10953/2030/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti 2004 ajalta 1.1.-31.7.2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2004 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. YLEISTÄ 1.1 Puolustusministeriön

Lisätiedot

Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Valtioyhteisön yhteiset tavoitteet

Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Valtioyhteisön yhteiset tavoitteet Tavoitteena strategisempi, kevyempi, poikkihallinnollisempi ja yhtenäisempi tulosohjaus Valtioyhteisön yhteiset tavoitteet Tulosohjausverkosto 24.2.2015 Markus Siltanen Lähtökohta: poliittisten tavoitteiden

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 1 24.3.2006 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2007 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot Momentille

Lisätiedot

Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe

Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe Puolustusvoimauudistus henkilöstösuunnittelun ensimmäinen vaihe Pääesikunnan päällikkö, vara-amiraali Juha Rannikko Henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Sakari Honkamaa EK Puolustusvoimauudistuksen aikataulu

Lisätiedot

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta

HE 108/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Suomen metsäkeskuksesta annetun lain

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot