HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017"

Transkriptio

1

2 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Puolustusvaliokunta Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry

3 IA:n edustama teollisuus Suomessa uolustusteollisuus osa kansallista puolustuskykyä oin 100 yritystä, joista suurin osa PK yrityksiä

4 PLM hallinnonalan TAE - yleistä Ei yllätyksiä Riittääkö vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin? Toisella kädellä annetaan ja toisella otetaan Säästöt kohdistuvat edelleen materiaalisen valmiuden kehittämiseen Materiaalihankintamäärärahojen nousu ei palauta määrärahoja edes puolustusvoimauudistusta edeltävälle tasolle Kolmasosajaottelun tärkeys

5 T&K -toiminta Puolustusvoimien tutkimus- ja kehitystoiminnan merkitys korostuu erityisesti lähivuosina Valmistautuminen strategisiin suorituskykyhankkeisiin Tarvittava ymmärrys järjestelmien tarkoituksenmukaisista suorituskykyvaatimuksista, elinkaarikustannuksista, huoltokonseptista ja kansallisen osaamisen kehittämisestä. Keskeinen osa hankkeiden riskien hallintaa Oltava riittävä määrärahataso ja oma tilausvaltuus

6 Puolustusvoimien toimintamenot Teollisuuden viennin ja kansainvälistymisen edistäminen myönteistä Elinehto kotimaiselle teollisuudelle Tukee sotilaallista huoltovarmuutta Toimintamenojen tilausvaltuudet kohdistuvat lähinnä keskeisille puolustusteollisille toimijoille Suomessa Hankintoja kohdistettava kotimaahan normaaliaikoina, jotta teollisuuden toimintakyky on turvattu mahdollisina kriisiaikoina

7 Puolustusmateriaalihankinat Sisältänee hankkeita, joissa suomalaisella teollisuudella voi olla tärkeä rooli Mahdollisia mm. elinkaaripäivitykset, alueellisten joukkojen kehittäminen ja a-tarvikkeet Hankintojen tasaisuus koko tilausvaltuuskauden ajan Vrt. VN periaatepäätöksen toimeenpano

8 VN periaatepäätös Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaaminen Suomi asettaa erityistä painoarvoa sotilaallisen huoltovarmuuden turvaamiseen. Keskeisenä toimijana on kotimaassa toimiva puolustusteollisuus, joka osana kokonaismaanpuolustusta on tärkeä monen keskeisen asejärjestelmän ylläpidossa. Sen toiminta ulottuu normaalioloista sodan aikaan. Puolustusteollisuus on monilla tavoin integroitu osaksi Suomen puolustusjärjestelmää.

9 VN periaatepäätös Suomella täytyy olla tarvittava teollinen ja teknologinen osaaminen kriittisten järjestelmien ylläpitämiseksi ja muokkaamiseksi. Pääosin tämä osaaminen on kotimaisessa puolustusteollisuudessa. Riittävän puolustusteollisen ja -teknologisen perustan (ml. osaaminen) ylläpitäminen edellyttää tiivistä kv- yhteistyötä viranomaisten sekä koti- ja ulkomaisen puolustusteollisuuden kesken. Korkeatasoinen teknologinen tutkimus ja kehitys on välttämätöntä osaamisen luomiseksi sekä tuotanto- ja innovaatiokyvyn ylläpitämiseksi Suomessa. Tutkimus ja kehitys luo pohjan teollisuuden kilpailukyvylle, jota on tuettava myös viennin edistämisellä.

10 Puolustuksen kriittiset suorituskykyalueet 1) johtaminen ja verkostotoiminta 2) tiedustelu, valvonta, ja maalittamistuki 3) vaikuttaminen 4) suoja Näiden alueiden osalta tulee varmistaa, että Suomessa säilyy tarvittava teknologinen osaaminen, järjestelmien elinjakson hallinta, tuotanto, tutkimus ja kehitys, suunnittelu, integraatio- huolto-, ylläpito- sekä vauriokorjauskyky kaikissa oloissa.

11 PIA:n kanta VN päätökseen Päätöksen linjaukset tulee näkyä käytännön hankintatoimessa Hankintojen kohdistaminen kotimaahan aina, kun se on huoltovarmuus- tai suorituskykysyistä perusteltavissa

12 Taustaa

13 PIA ry on Suomessa toimivavan puolustus-, ilmailu-, avaruus- ja turvallisuusteollisuuden etujärjestö Tehtävänä 1. Edunvalvonta ja vaikuttaminen Kotimaassa ja kansainvälisesti 2. Jäsenpalveluiden tarjoaminen jäsenkunnalle Mm. verkostoituminen, kansainvälistymisen tuki, koulutus, tiedotus, neuvonta Jäsenyrityksiä yli 100 Perustettu 1994 Teknologiateollisuus ry:n toimialayhdistys

14 Kansainvälinen PIA ASD, AeroSpace and Defence Industries Association of Europe Pohjoismainen yhteistyö NORDEFCO JNDICG Euroopan puolustusvirasto EDA NDIA foorumi NATO/NIAG SERA, Session européenne des responsables d armement Kahdenvälinen yhteistyö VKE -toiminta

15

16 Vienti tuotteittain 2015

17 Kiitos mielenkiinnostanne! Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry Pääsihteeri Tuija Karanko

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017

HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 HE 134/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 Valtiovarainvaliokunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 13.10.2016 Tuija Karanko Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA

Lisätiedot

Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta

Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta Puolustusteollisuuden näkemykset selonteosta Eduskunta, Puolustusvaliokunta 10.5.2017 Olli Isotalo, Puolustus- ja Ilmailuteollisuus PIA ry, hallituksen puheenjohtaja Keskeistä 1. Puolustusteollisuutta

Lisätiedot

Teollinen yhteistyö HX hävittäjähankkeessa

Teollinen yhteistyö HX hävittäjähankkeessa Teollinen yhteistyö HX hävittäjähankkeessa Puolustusvoiminen järjestelmien elinkaaren aikainen tuki normaali- ja poikkeusoloissa on täysin riippuvainen suomalaisesta puolustusteollisuudesta Eduskunta,

Lisätiedot

Puolustusselonteko ja HX hankkeen teollinen yhteistyö PIA:n näkemyksiä. Eduskunta, Htj Olli Isotalo, PIA:n hallituksen puheenjohtaja

Puolustusselonteko ja HX hankkeen teollinen yhteistyö PIA:n näkemyksiä. Eduskunta, Htj Olli Isotalo, PIA:n hallituksen puheenjohtaja Puolustusselonteko ja HX hankkeen teollinen yhteistyö PIA:n näkemyksiä Eduskunta, Htj 8.3.2017 Olli Isotalo, PIA:n hallituksen puheenjohtaja Yleistä selonteosta PIA erittäin tyytyväinen selonteon sisältöön

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP. Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto HN Jari Takanen / PLM

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP. Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP Eduskunnan hallinto- ja turvallisuusjaosto 8.3.2017 HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ Maan puolustuksen ja turvallisuuden kannalta keskeisissä puolustushankinnoissa voidaan

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA. HN Jari Takanen / PLM

TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA. HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - IP TARKASTUSVALIOKUNTA HN Jari Takanen / PLM TEOLLINEN YHTEISTYÖ - TIIVISTYS 1 Euroopan Komission lähtökohta: Teollinen yhteistyö (IP) vääristää vapaita markkinoita. Laki julkisista

Lisätiedot

VALTIOVARAINVALIO- KUNTA HALLINTO- JA TURVALLISUUSJAOSTO

VALTIOVARAINVALIO- KUNTA HALLINTO- JA TURVALLISUUSJAOSTO VALTIOVARAINVALIO- KUNTA HALLINTO- JA TURVALLISUUSJAOSTO Mikko Myllykangas Asiakkuusvastaava /SVP Lapua Oy 17.10.2018 ENNEN JA NYT Laajentunut merkittävästi Pohjoismaiden ulkopuolelle USA Washington, D.C

Lisätiedot

Pääesikunta, logistiikkaosasto

Pääesikunta, logistiikkaosasto Pääesikunta, logistiikkaosasto Sotilaallinen huoltovarmuus MTS -seminaari, 23.5.2019 Huoltovarmuus - määritelmiä Huoltovarmuus (L1390/1992, Laki huoltovarmuuden turvaamisesta) Väestön toimeentulon, maan

Lisätiedot

Teollinen yhteistyö puolustushankinnoissa

Teollinen yhteistyö puolustushankinnoissa www.defmin.fi Teollinen yhteistyö puolustushankinnoissa Teollinen yhteistyö puolustushankinnoissa Sisällys 1 Johdanto...1 2 Teollinen yhteistyö muuttuneessa säädösympäristössä...2 3 Sotilaallinen huoltovarmuus

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TAE2016 21.10.2015 Kotimaisen puolustusteollisuuden tila syksyllä 2015 Puolustusteollisuuden PKT-yritykset ovat ahdingossa. PUTU-lain voimaantulon jälkeen suurissa kansainvälisissä

Lisätiedot

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus

Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Puolustusvaliokunta, PLM:n kuuleminen 4.4.2017 Puolustusselonteko ja sotilaallinen huoltovarmuus Sotilaallinen huoltovarmuus puolustusselonteossa Puolustusselonteossa esitetty sotilaallisen huoltovarmuuden

Lisätiedot

Teollinen yhteistyö Suomessa

Teollinen yhteistyö Suomessa Teollinen yhteistyö Suomessa 20.3.2 Kaupallinen neuvos Työ- ja elinkeinoministeriö Teollinen yhteistyö? Vastakaupat? Offset? Industrial Participation, IP Teollisen yhteistyön tavoitteena on sotilaallisen

Lisätiedot

MUISTIO PUOLUSTUS- JA ILMAILUTEOLLISUUS PIA RY:N NÄKEMYS TEOLLISESTA YHTEISTYÖSTÄ HX -HANKKEESSA

MUISTIO PUOLUSTUS- JA ILMAILUTEOLLISUUS PIA RY:N NÄKEMYS TEOLLISESTA YHTEISTYÖSTÄ HX -HANKKEESSA 1 (6) MUISTIO Karanko 21.3.2017 Eduskunta Tarkastusvaliokunta PUOLUSTUS- JA ILMAILUTEOLLISUUS PIA RY:N NÄKEMYS TEOLLISESTA YHTEISTYÖSTÄ HX -HANKKEESSA 1 Teollisuus osana puolustusjärjestelmän kokonaiskykyjä

Lisätiedot

Valtioneuvoston Selonteko 2008

Valtioneuvoston Selonteko 2008 Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö

Lisätiedot

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+

Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ PE Suorituskykyjen kehittäminen 2015+ Puolustusvoimien hankepäivä 25.9.2012 1 Suorituskykyperusteisuus Suomen sotilaallisen puolustamisen toteuttaminen edellyttää turvallisuus-ympäristön sotilaalliseen

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA

TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA TEOLLINEN YHTEISTYÖ JA YRITYKSEN STRATEGIA HXIP-seminaari 12.9.2019, Pori Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Puhuja Pertti Woitsch, Woitsch Consulting Oy Yli 40 vuotta kokemusta kansainvälisestä liiketoiminnasta

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Puolustusvoimien teknologiatoiminta

Puolustusvoimien teknologiatoiminta Pääesikunta Puolustusvoimien teknologiatoiminta AFCEA Helsinki Chapter Tulevaisuuden Taistelija 0 4.11. MPKK STRATL Esityksen sisältö Puolustusvoimien teknologiatoiminta Tavoitteet ja menetelmät Nykyvolyymi

Lisätiedot

Eräitä kehityssuuntia

Eräitä kehityssuuntia Eräitä kehityssuuntia Tietohallintokustannukset Sotaharjoitusvuorokaudet Kiinteistökustannukset Lentotunnit Henkilötyövuoden hinta Alusvuorokaudet Kv-toiminnan kustannukset Koulutetut reserviläiset / KH

Lisätiedot

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 YHTEISKUNNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010 Pääsihteeri Aapo Cederberg 1 PERUSTANA KOKONAISMAANPUOLUSTUS Kokonaismaanpuolustuksella tarkoitetaan kaikkia niitä sotilaallisia ja siviilialojen toimia, joilla

Lisätiedot

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa

Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Teollisen valmiuden kehittäminen kunnossapidon kumppanuudessa Asiakkuusjohtaja Heikki Härtsiä Millog Oy 17.3.2015 17.3.2015 1 Strateginen kumppanuus Puolustushallinnon kumppanuusstrategia (Puolustusministeriön

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Osastrategia. Puolustushallinnon kumppanuus. materiaalipolitiikka. Materiaalipolitiikka osastrategia

Osastrategia. Puolustushallinnon kumppanuus. materiaalipolitiikka. Materiaalipolitiikka osastrategia Osastrategia Puolustushallinnon kumppanuus materiaalipolitiikka Materiaalipolitiikka osastrategia 1 Sisällysluettelo Materiaalipoliittisen strategian linjaukset ja toimenpiteet... 1 1 Materiaalipolitiikan

Lisätiedot

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva

Kansallinen varautuminen kriiseihin. Yleissihteeri, Jari Kielenniva Kansallinen varautuminen kriiseihin Yleissihteeri, Jari Kielenniva 24.1.2019 www.turvallisuuskomitea.fi 1 www.turvallisuuskomitea.fi UHKAMALLIT 2018 Globaali Yhteiskunta Terveysturvallisuuden häiriöt Terrorismi

Lisätiedot

Patria Oyj FI Tampere Tel (0) Registered office Helsinki. Hatanpään valtatie 30 Finland Business ID

Patria Oyj FI Tampere Tel (0) Registered office Helsinki. Hatanpään valtatie 30 Finland Business ID Eduskunta Puolustusvaliokunta Patria Oyj:n näkemykset valtioneuvoston puolustusselonteosta Patria Oyj jakaa Puolustus ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n näkemykset valtioneuvoston puolustusselontekoon liittyen.

Lisätiedot

Ajatuksia osaamisen huoltovarmuudesta

Ajatuksia osaamisen huoltovarmuudesta TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Ajatuksia osaamisen huoltovarmuudesta MATINE TUTKIMUSSEMINAARI 16.11.2017 Anna-Mari Heikkilä, Senior Scientist Eräänä kesäiltana Seppo kaatui ja kuoli se oli vakava paikka,

Lisätiedot

MUISTIO ESITYS VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI HUOLTOVARMUUDEN TAVOIT- TEISTA 2018: PERUSTELUMUISTIO

MUISTIO ESITYS VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI HUOLTOVARMUUDEN TAVOIT- TEISTA 2018: PERUSTELUMUISTIO TYÖ- JA ELINKEINOMINISTE- RIÖ Neuvotteleva virkamies Henri Backman MUISTIO 27.11.2018 ESITYS VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI HUOLTOVARMUUDEN TAVOIT- TEISTA 2018: PERUSTELUMUISTIO 1 Valmistelun tausta Huoltovarmuuden

Lisätiedot

01. Puolustusministeriö

01. Puolustusministeriö 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 916 000 euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 Muistio 1 (5) Puolustusvaliokunta 22.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016 ja Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2016 2019 1 Puolustusvoimien

Lisätiedot

Puolustusministeriön materiaalipoliittinen strategia

Puolustusministeriön materiaalipoliittinen strategia 1 Eteläinen Makasiinikatu 8 PL 31, 00131 HELSINKI www.defmin.fi Kuvalähde: Puolustusvoimat Taitto: Tiina Takala/puolustusministeriö Paino: Kirjapaino Keili Oy, 2007 ISBN: 978-951-25-1772-5 TIIVISTELMÄ

Lisätiedot

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko

Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka 2009 Valtioneuvoston selonteko STETEn seminaari 20.2.2009 Erityisasiantuntija Karoliina Honkanen Puolustuspoliittinen osasto Esityksen sisältö Toimintaympäristö

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén

Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén Suomen kumppanuusyhteistyö Naton, Ruotsin, Pohjoismaiden ja EU:n kanssa 2.3.2016 Erityisasiantuntija Rasmus Hindrén 1. Yleistä 2. EU 3. Suomi-Ruotsi 4. NORDEFCO 5. Nato 6. Yhteenveto 3.3.2016 2 VNS 2012

Lisätiedot

Infra-alan kehityskohteita 2011

Infra-alan kehityskohteita 2011 Infraalan kehityskohteita 2011 Hinta vallitseva valintaperuste Yritysten heikko kannattavuus Panostukset tutkimukseen ja kehitykseen ovat vähäisiä, innovaatioita vähän Alan tapa, kulttuuri Toimijakenttä

Lisätiedot

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusvaliokunta 7.10.2015 Mrd. euroa PLM:n hallinnonalan määrärahat 2014-2019 3 500 3 000 2,67 2,66 2,89 2,85 2,82 3,08 2 500 2 000 1 500

Lisätiedot

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä Puolustusvaliokunta 5.10.2016 PLM:n pääluokka v. 2017 talousarvioesityksessä Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja

Lisätiedot

Asia Pysyvän rakenteellisen yhteistyön kansallinen toimeenpanosuunnitelma; Suomen vastaus 2018

Asia Pysyvän rakenteellisen yhteistyön kansallinen toimeenpanosuunnitelma; Suomen vastaus 2018 Puolustusministeriö MUISTIO PLM2018-00111 PO Hyvärinen Outi(UM), Koskenniemi Tuomas(PLM), Kuru Heikki(PLM), Räty Johanna(PLM), Saarimaa Elina(PLM), Lehto Heli(UM), Marttila Pekka(UM), Nissinen Hanna(UM)

Lisätiedot

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmä muutoksessa

Puolustusvoimien johtamisjärjestelmä muutoksessa johtamisjärjestelmä muutoksessa PUOLUSTUSVOIMIEN JOHTAMISJÄRJESTELMÄPÄÄLLIKKÖ PRIKAATIKENRAALI ILKKA KORKIAMÄKI Mihin maailmaan olemme menossa JULK-ICT TORI-palvelukeskus SA - johtaminen PV (PVJJK) TORI

Lisätiedot

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely

Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Turvallisuus. Käytettävyys. Yhteistyö. Hallinnon turvallisuusverkkohanke Hankkeen esittely Valtiovarainministeriö TUVE-hanke 03/2012 TUVE - esityksen sisältö 1. Mitä hallinnon turvallisuusverkolla tarkoitetaan

Lisätiedot

www.defmin.fi Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaaminen

www.defmin.fi Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaaminen www.defmin.fi Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaaminen Suomen puolustuksen teknologisen ja teollisen perustan turvaaminen Valtioneuvoston periaatepäätös Sisällys Tiivistelmä...1

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa

Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa Näkökulmia kokonaisturvallisuudesta - Ajankohtaista ja selonteon linjaukset - Kokonaisturvallisuus kunnassa 20.3.2013 Yleissihteeri Vesa Valtonen (ST) vesa.valtonen@turvallisuuskomitea.fi Kuntien varautuminen

Lisätiedot

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta

Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa

Lisätiedot

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit

ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen. Elintarvikehuoltosektorin poolit ELINTARVIKEHUOLTOSEKTORIN POOLIT Valmiuspäällikkö Aili Kähkönen Elintarvikehuoltosektorin poolit Alkutuotanto pooli Kauppa- ja jakelupooli Elintarviketeollisuuspooli KOVAtoimikunta 14 aluetta Toimikunta

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN KESKEISET MATERIAALIHANKKEET KOTIMAISEN PUOLUSTUSTEOLLISUUDEN KANNALTA LOGISTIIKKAYHTEISTYÖ RUOTSIN, NORJAN JA VIRON KANSSA

PUOLUSTUSVOIMIEN KESKEISET MATERIAALIHANKKEET KOTIMAISEN PUOLUSTUSTEOLLISUUDEN KANNALTA LOGISTIIKKAYHTEISTYÖ RUOTSIN, NORJAN JA VIRON KANSSA PUOLUSTUSVOIMIEN KESKEISET MATERIAALIHANKKEET KOTIMAISEN PUOLUSTUSTEOLLISUUDEN KANNALTA LOGISTIIKKAYHTEISTYÖ RUOTSIN, NORJAN JA VIRON KANSSA Patrian esitys Puolustusvaliokunnalle 8.10.2015 / Jukka Holkeri

Lisätiedot

Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti

Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti Väestönsuojien rakentamista koskevia strategisia linjauksia selvittäneen työryhmän raportti Väestönsuojelun neuvottelupäivä 2013 25.4.2013 Hallitusneuvos Mika Kättö Työryhmän toimeksiannon taustasta Valtioneuvoston

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 23. Julkisen hallinnon verkkoturvallisuuden edistäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 177 887 000 euroa.

Lisätiedot

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto

01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto S e l v i t y s o s a : PUOLUSTUSMINISTERIÖ 01. (27.01 ja 27.92) Puolustuspolitiikka ja hallinto Puolustusministeriö vastaa valtioneuvoston osana ja hallinnonalansa ohjaajana puolustuspolitiikan valmistelusta

Lisätiedot

Kyberpuolustuksen kehittämisen strategiset linjaukset

Kyberpuolustuksen kehittämisen strategiset linjaukset Kyberpuolustuksen kehittämisen strategiset linjaukset SISÄLLYS 1. Johdanto... 3 2. Kyberpuolustuksen strateginen ohjaus... 4 3. Strategiset linjaukset... 5 3.1 Osaaminen...5 3.2 Teknologia...6 3.3 Yritystoiminta...7

Lisätiedot

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013

Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua. Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin kaupallistamisen edellytysten parantaminen lisää kasvua Juho Korteniemi Cleantechin strateginen ohjelma 22.3.2013 Cleantechin strateginen ohjelma CSO:n strategisia avainteemoja ovat: 1. Strateginen

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2008 vp Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2009 Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 19 päivänä syyskuuta 2008 lähettänyt hallituksen

Lisätiedot

Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta

Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta Hallituksen vuosikertomus eduskunnan lausumat jätelain uudistuksen toimeenpanosta ja seurannasta Ympäristövaliokunta 18.5.2015 Ympäristöneuvos Riitta Levinen Eduskunnan lausumat EV 360/2010 vp 1. Eduskunta

Lisätiedot

TAISTELIJAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA

TAISTELIJAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA MAAVOIMIEN ESIKUNTA/MATERIAALIOSASTO TAISTELIJAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA MAJ MATTI HONKELA/ARMAMENTS DIV. Sisältö 1. Perusteet 2. Taistelijan tarpeet ja varustuksen haasteet 3. Kohti T2020 järjestelmää

Lisätiedot

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome

Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT on suuri osaamiskeskittymien verkko ja (strateginen) kansallinen (ja kansainvälinen) toimija Suome VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä VTT:n strateginen ja toiminnallinen arviointi Päätösseminaari 27.9.2010 Ilkka Turunen Pääsihteeri Tutkimus- ja innovaationeuvosto t 1 Näkökulma: VTT:n rooli innovaatiojärjestelmässä

Lisätiedot

Kokonaisturvallisuus ja tiedolla johtaminen Pelastustoimen tutkijapäivät #PTP19

Kokonaisturvallisuus ja tiedolla johtaminen Pelastustoimen tutkijapäivät #PTP19 Kokonaisturvallisuus ja tiedolla johtaminen Pelastustoimen tutkijapäivät #PTP19 6.6.2019 Pääsihteeri Vesa Valtonen @ValtonenVesa 1 Esityksen asiat 1. Kokonaisturvallisuus - suomalaisen varautumisen malli

Lisätiedot

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta

Yrittäjyysohjelma 2014-15. Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Yrittäjyysohjelma 2014-15 Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunta Teknologiateollisuuden yrittäjyysohjelma Ohjelma on Teknologiateollisuuden yrittäjävaliokunnan kannanotto teollisuuden toimintaedellytysten

Lisätiedot

Opetustoimen varautuminen

Opetustoimen varautuminen Opetustoimen varautuminen ml. varhaiskasvatus, liikunta-, nuoriso- ja kirjastotoimi STM:n Valmiusseminaari 15.-16.5.2017 Haikon kartano Tiina Mäkitalo 16.5.2017 1 Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot YTS,

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2019 Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonala Talousvaliokunta 11.10.2018 Talousjohtaja Mika Niemelä 1000 euroa Pääluokan

Lisätiedot

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA

MAAKUNTAOHJELMAN LAADINTA 7.3.2017 MAAKUNTAOHJELMAN 2018 2021 LAADINTA Maakuntaohjelmat laaditaan nyt voimassaolevan lainsäädännön mukaisesti, mutta laadinnan yhteydessä seurataan maakuntauudistuksen etenemistä ja otetaan se huomioon

Lisätiedot

Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta

Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta Lainsäädäntöhankkeet puolustusselonteossa Puolustusvaliokunta 7.4.2017 Hanna Nordström lainsäädäntöjohtaja hallintopoliittinen osasto, lainvalmistelu- ja oikeusyksikkö Hallituksen esitykset HE 94/2016

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina?

Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Jatkuuko kaupungistuminen väestönkasvun moottorina? Ihmiset uskovat, että kaupungeissa on paremmat mahdollisuudet työhön, opiskeluun ja vapaa ajan viettoon. (*****) Jyväskylä kasvaa pienemmät kaupungit

Lisätiedot

Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta

Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta Sähkön tuotannon ja varavoiman kotimaisuusaste korkeammaksi Sähkö osana huoltovarmuutta Fingridin käyttövarmuuspäivä 26.11.2008, Mika Purhonen HVK PowerPoint template A4 24.11.2008 1 Sähkön tuotannon kapasiteetti

Lisätiedot

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA

1(6) VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY SELVITYS-/TUTKIMUSTEEMA VALTIONEUVOSTON SELVITYS- JA TUTKIMUSTOIMINNAN TEEMAT 2017 HAUSSA PAINOPISTEALUE 1. TYÖLLISYYS JA KILPAILUKYKY 1.1 Asuntomarkkinoiden toimivuus A) Varainsiirtoveron asuntomarkkinavaikutukset B) Vuokra-asuntosijoitusalan

Lisätiedot

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry

Tuotanto- ja palveluverkostot. 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Tuotanto- ja palveluverkostot 8.2.2013 Teknologiateollisuus ry Esityksen sisältö Tuotanto- ja palveluverkostot Toimialan yritykset Yhteistyöllä saavutettavat edut 2 Tuotanto- ja palveluverkostot Kansainvälinen

Lisätiedot

PUOLUSTUSHALLINNON MATERIAALIPOLIITTINEN OHJELMA

PUOLUSTUSHALLINNON MATERIAALIPOLIITTINEN OHJELMA 1 PUOLUSTUSHALLINNON MATERIAALIPOLIITTINEN OHJELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Materiaalipoliittisen ohjelman asema 2. Materiaalipoliittisen ohjelman sisältö 3. Materiaalipolitiikan tavoite ja painopistealueet

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Yhteiskunnan ja valtioneuvoston päätöksenteon turvaaminen tiedolla johtamisella. Turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo

Yhteiskunnan ja valtioneuvoston päätöksenteon turvaaminen tiedolla johtamisella. Turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo Yhteiskunnan ja valtioneuvoston päätöksenteon turvaaminen tiedolla johtamisella Turvallisuusjohtaja Jari Ylitalo 11.12.2018 12.12.2018 VN.FI 5 Tiedolla johtaminen Tiedolla johtaminen mahdollistaa sen,

Lisätiedot

Puolustus- ja turvallisuusteollisuusstrategia

Puolustus- ja turvallisuusteollisuusstrategia Työryhmän loppuraportti 1 Eteläinen Makasiinikatu 8 PL 31, 00131 HELSINKI www.defmin.fi Kuvalähteet: Patria, Suomen puolustus- ja ilmailuteollisuusyhdistys ry Taitto: Tiina Takala/puolustusministeriö Paino:

Lisätiedot

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015

SKOL, toimintasuunnitelma 2016. Esitys hallitukselle 19.10.2015 SKOL, toimintasuunnitelma 2016 Esitys hallitukselle 19.10.2015 Yhteenveto Visio 2020 Suunnittelu ja konsultointi on suomalaisen yhteiskunnan ja elinkeinoelämän arvostettu kilpailuetu ja osaamisen kehittämisen

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 19 830 000 euroa.

Lisätiedot

koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon

koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon Elinikäinen ohjaus ja ELYkeskukset alueellisina koordinaattoreina Kommenttipuheenvuoro Teija Feltin puheenvuoroon Elinikäinen ohjaus Suomessa 2013 seminaari Tampere-talo 7.- 8.10.2013 Marja Pudas, Keski-Suomen

Lisätiedot

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus

1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus 1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut

Lisätiedot

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUDEN STANDARDOINTI. Pertti Woitsch 6.10.2015

YHTEISKUNNAN TURVALLISUUDEN STANDARDOINTI. Pertti Woitsch 6.10.2015 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUDEN STANDARDOINTI Pertti Woitsch 6.10.2015 1 Pertti Woitsch Security and Defense Industry Executive Senior Advisor, Geowise Oy Chairman, Surma Ltd. Director (non-exec), Temet Oy

Lisätiedot

palvelut yritysten ja yliopistojen tukena

palvelut yritysten ja yliopistojen tukena palvelut yritysten ja yliopistojen tukena Mari Maier Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Kainuun ELY-keskus 14.11.2017 Team Finland pähkinänkuoressa Team Finland on yrityksille kasvu-

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan

Lisätiedot

Kyberturvallisuusstrategia ja sen toimeenpano-ohjelma Julkisen hallinnon digiturvallisuuden teemakuukausi. Turvallisuuskomitean sihteeristö

Kyberturvallisuusstrategia ja sen toimeenpano-ohjelma Julkisen hallinnon digiturvallisuuden teemakuukausi. Turvallisuuskomitean sihteeristö Kyberturvallisuusstrategia ja sen toimeenpano-ohjelma Julkisen hallinnon digiturvallisuuden teemakuukausi Pentti Olin Turvallisuuskomitean sihteeristö Esittäjänä Kimmo Rousku 1 Turvallisuuskomitea tehtävät

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

TOIMINTASUUNNITELMA Keski-Pohjanmaan Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2018 1 TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄ Toiminta-ajatus: toimii Suomen Yrittäjät ry:n virallisena aluejärjestönä Tehtävä: Jäsenyritysten kilpailukyvyn ja menestymisedellytysten ylläpitäminen

Lisätiedot

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Sisällysluettelo 1 Viestinnän strateginen rooli 2 Puolustushallinnon visio, arvot ja perustoiminnot

Lisätiedot

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja

Strategiset tavoitteet ja toiminta. Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset tavoitteet ja toiminta Jussi Rämet Maakuntajohtaja Strategiset linjaukset ja tavoitteet 2018 2020 Rakenteellisten uudistusten alueellinen toteuttaminen - Maakunta- ja soteuudistus (ml. siirtyvät

Lisätiedot

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017-2025 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.5.2017 Tulevaisuudenkestävän Suomen visio http://minedu.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030

Lisätiedot

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia

Kirkot kriisien kohtaajina. Suomen valtion kriisistrategia Kirkot kriisien kohtaajina 25.3.2009 Valtiosihteeri Risto Volanen Suomen valtion kriisistrategia TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille

Lisätiedot

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa):

10. Puolustusvoimat. Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 10. Puolustusvoimat S e l v i t y s o s a : Puolustusvoimien kassaperusteiset menot jakautuvat avain- ja tukituloksille seuraavasti (milj. euroa): 2000 2001 2002 toteutuma ennakoitu arvio Avaintulokset:

Lisätiedot

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari

Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa

Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa Osaamisen kehittäminen uusissa sote-rakenteissa SeAMK Foorumi 9.2.2017 Harri Jokiranta Osallisuus ja elinvoimakunta Kokonaisreformi Uuden rakenne uudet osaamiset? Maakuntien yhteiset palvelukeskukset (Toimitila,

Lisätiedot

Elinkeinoelämä ja huoltovarmuus

Elinkeinoelämä ja huoltovarmuus Elinkeinoelämä ja huoltovarmuus Puheenjohtaja Jaakko Rauramo Puolustustaloudellinen suunnittelukunta 1.3.2005 Huoltovarmuuden turvaamisen periaate Väestön toimeentulo Välttämättömän talouden jatkuvuus

Lisätiedot

Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu

Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu Teollinen internet ja 5G - ohjelmavalmistelu Tekes valmistelee toimenpiteitä teollisen internetin ja 5G:n alueille Tekes on käynnistänyt teollisen internetin ohjelmavalmistelun. Samassa yhteydessä tarkastellaan

Lisätiedot

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus 11.2.2014 ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat Järjestökoulutus 11.2.2014 Keskustelun teemoja Kansainvälisyys yliopistossa ja ylioppilaskunnassa Miten kansainvälisyys tällä hetkellä näkyy ainejärjestöissä?

Lisätiedot

Puolustusvoimien tutkimusja teknologiatoiminta

Puolustusvoimien tutkimusja teknologiatoiminta Puolustusvoimien tutkimusja teknologiatoiminta Puolustusvaliokunta 22.11.2016 Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö Insinöörieversti Jyri Kosola Tutkimustoiminnan tehtävät 1. Strategisen päätöksenteon tukeminen

Lisätiedot

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA

Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA PUOLUSTUSMINISTERIÖ PUOLUSTUSVOIMAT PUOLUSTUSHALLINNON RAKENNUSLAITOS Puolustushallinnon VIESTINTÄSTRATEGIA 1 Sisällysluettelo Viestinnän strateginen rooli...1 Puolustushallinnon visio, arvot ja perustoiminnot...1

Lisätiedot

Energiatuki Kati Veijonen

Energiatuki Kati Veijonen Energiatuki 2017 Kati Veijonen Energiatukea Energiatukea voidaan myöntää sellaisiin ilmasto- ja ympäristömyönteisiin investointi- ja selvityshankkeisiin, jotka: 1) lisäävät uusiutuvien energialähteiden

Lisätiedot

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond

Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond Bruttokansantuote on kasvanut pitkään Euroalueella, nyttemmin myös Suomessa 8.8.217 Teknologiateollisuus Lähde: Macrobond 1 Suomen talouskasvua on tukenut viimeaikoina myös viennin lisääntyminen 8.8.217

Lisätiedot

U 50/2017 vp. Helsingissä 14 päivänä syyskuuta Kaupallinen neuvos Olli Ruutu

U 50/2017 vp. Helsingissä 14 päivänä syyskuuta Kaupallinen neuvos Olli Ruutu Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle komission ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi (puolustusteollinen kehittämisohjelma) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 29. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 900 000 euroa.

Lisätiedot

Turvallisuusselvityslainsäädännön kokonaisuudistus Tausta ja keskeiset muutokset

Turvallisuusselvityslainsäädännön kokonaisuudistus Tausta ja keskeiset muutokset 1 Turvallisuusselvityslainsäädännön kokonaisuudistus Tausta ja keskeiset muutokset Valmisteluvaiheet Esivalmistelu arviointimuistio huhtikuu 2008 OM:n työryhmä 1.10.2008 28.2.2011 (OM:n mietintöjä ja selvityksiä

Lisätiedot

Valtiosihteeri Risto Volanen Kuopio 7.6.2007. Yhteiskuntaturvallisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta.

Valtiosihteeri Risto Volanen Kuopio 7.6.2007. Yhteiskuntaturvallisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta. Valtiosihteeri Risto Volanen Kuopio 7.6.2007 Yhteiskuntaturvallisuuden haasteet hallinnon näkökulmasta. TURVALLISUUSTILANTEET JA UHKAMALLIT: YETT 2003 Normaaliolot Häiriötilanteet Poikkeusolot Uhkat tietojärjestelmille

Lisätiedot

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA

POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA POLIISIN OSAAMISEN KEHITTÄMISEN STRATEGIA TOIMINTAYMPÄRISTÖN MUUTOSTEKIJÄT Keskeisiä muutostekijöitä poliisin toimintaympäristössä ja niiden vaikutuksia osaamistarpeisiin ovat: niukkenevat toiminnalliset

Lisätiedot