PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA"

Transkriptio

1 1 (5) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisessä vuosittaisessa tulossopimuksessa sovitaan puolustusministeriön puolustusvoimille asettamien tulostavoitteiden ohella myös menettelystä, jolla puolustusvoimat raportoi tulostavoitteiden toteutumisesta. Osavuosiraportoinnin osalta tulossopimuksessa on sovittu, että puolustusvoimat raportoi ministeriölle elokuun loppuun mennessä toiminnastaan, tulostavoitteiden toteutumisen kehittymisestä ja resurssien käytöstä alkuvuoden ( ) ajalta. Kuluvan vuoden tavoitteiden toteutumista käsitellään tämän jälkeen lyhyesti syksyn tulosneuvotteluissa. Puolustusministeriön kirjallisella palautteella puolustusvoimien osavuosiraportista (puolustusvoimien tulosraportista) pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan tarvittaessa korjaavin toimenpitein puolustusvoimien kuluvan vuoden toimintaan sekä ennakoivasti myös kyseisen vuoden vuosiraportointiin. 2. Arvio toiminnan tuloksellisuudesta 2.1 Kehittämisohjelmat Raportissa esitettyyn perustuen voidaan yleisesti todeta, että puolustusvoimien toiminta on ollut asetettujen tavoitteiden mukaista. Puolustusvoimien toiminnalle puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisessä vuoden 2007 tulossopimuksessa asetetut tavoitteet ollaan pääosin saavuttamassa. Puolustusvoimien suorituskyvyn kehittäminen on osavuosiraportin perusteella edistynyt pääosin suunnitellulla tavalla kehittämisohjelmien mukaisesti. Kehittämisohjelmien merkittävin poikkeama on kuljetushelikopterihankkeen viivästyminen toimittajasta aiheutuvista syistä. Osavuosiraportissa on joiltakin osin arvioitu myös myöhässä olevien hankkeiden ja siten kehittämisohjelmien toteutumisen uusia aikatauluja. Kaikilta osin kehittämisohjelmia koskevasta raportoinnista eivät käy kuitenkaan ilmi poikkeamien syyt, tarvittavat jatkotoimet ja arvioitu uusi tavoiteaikataulu. Tällaisia poikkeamia löytyy mm. seuraavista kehittämishankkeista: - Strategisen iskun ennaltaehkäisyn ja torjunnan kyvyn luominen maavoimille toteutuu osittain suunnitelmien mukaisesti. Raportoinnissa tuodaan esille puutteelliset osakokonaisuudet mutta ei oteta kantaa siihen, mistä viivästyminen on aiheutunut tai arvioida sitä, mihin mennessä puutteet saadaan korjattua tavoitetason mukaisiksi (pl. HekoP). - Operatiivisten joukkojen liikkuvuuden ja suorituskyvyn kehittäminen etenee pääosin tavoitetason mukaisesti. AMOS-FIN hankkeen osalta ei arvioida sitä, milloin tavoite tullaan saavuttamaan.

2 2 (5) - Alueellisten joukkojen kehittämisen tavoitteet toteutuvat osittain. Raportissa ei ole kuvattu sitä, kuinka moottoroidun taisteluosaston ja pioneerirykmentin kehittämiseen liittyvällä tutkimuksella ollaan asetetun tulostavoitteen mukaisesti saamassa edellytykset ao. joukkojen kokoonpanotarkistukselle vuonna Ilmavoimien kehittämishankkeille asetetut tavoitteet ollaan pääosin saavuttamassa. Tavoitteeksi oli asetettu mm. ilmastamaahan -kyvyn luomiseen tähtäävän valmistelun käynnistäminen. Tämän tavoitteen edistymistä ei ole raportoinnissa kuitenkaan arvioitu erikseen. - Ilmatorjunnan kehittämisohjelma on edennyt pääosin suunnitelmien mukaisesti. Ilmatorjuntaohjushanke 2005 etenee tällä hetkellä uudistetun aikataulun mukaisesti. Raportissa ei mainita syitä aikataulun uudistamiselle. Ammusilmatorjunnan kehittämishanke on keskeytetty. Myöskään tähän johtaneita syitä ei mainita raportissa. 2.2 Toiminnallinen tuloksellisuus Puolustusvoimat on pääosin saavuttamassa vuodelle 2007 asetetut toiminnalliset tulostavoitteet. Toiminnallisten tulosten toteumaa on osavuosiraportissa joiltakin osin verrattu todelliseen tarpeeseen asetettujen tavoitteiden sijaan. Vuoden 2007 toiminnalle asetettua tavoitetasoa jouduttiin jo lähtökohtaisesti laskemaan osana toiminnan ja talouden tasapainottamista, mikä oli tiedossa jo vuoden 2007 toimintaa suunniteltaessa ja tavoitteita asetettaessa. Toiminnan tason palauttaminen on budjetoitu vuodelle 2008, jolloin tavoitteet voidaan asettaa lähemmäksi suorituskyvyn ylläpitämisen tarpeita. Raportin perusteella voidaan todeta mm. seuraavaa: - Vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon toimeenpano ja puolustusvoimien rakennemuutoksen toimeenpano ovat pääosin edenneet suunnitellusti. - Varusmieskoulutuksessa päästäneen asetettuihin tavoitteisiin. Uuden terveystarkastusjärjestelmän käyttöönoton myötä kutsunnoista palvelukseen kutsuttavien osuus on pudonnut 85 prosentista 81 prosenttiin, vaikka järjestelmä ei ole vielä täysimääräisenä käytössä. - Kertausharjoituksia on pidetty sodan ajan joukkotuotannon tarpeisiin nähden liian vähän. Asetettu tavoite on kuitenkin käytössä olevien resurssien mukainen, ja se tullaan saavuttamaan. - Materiaalihankkeiden valmisteluun ja toteutukseen liittyen on käynnistetty useita laadunvarmistukseen tähtääviä kehittämistoimia, joiden tulokset eivät liene kaikilta osin vielä nähtävissä. - Materiaalipoliittisten linjausten toteutumista valvotaan hankeauditoinneilla. Osavuosiraportin mukaan useissa auditoinneissa on havaittu vakavia poikkeamia vaatimusten-, riskien- ja elinjaksonhallinnan osa-alueilla. Raportoinnissa olisi hyvä tuoda esille, kuinka merkittävistä puutteista on todella kyse, ja mihin korjaaviin toimenpiteisiin näiden asioiden osalta on ryhdytty. Asiaa tulisi selventää vuosiraportoinnissa. - Materiaalihankintoihin liittyvien tavoitteiden saavuttamattomuus johtuu raportin mukaan suurelta osin sopimuskumppaneista johtuvista syistä, joista aiheutuviin viivästymisiin kyetään luonnollisesti vaikuttamaan vain rajoitetusti. Sen sijaan omista toimista aiheutuneisiin viiveisiin voidaan pyrkiä vaikuttamaan tarvittaessa sisäisin toimin. Tämän vuoksi olisi tärkeää kyetä analysoimaan kriittisesti ne tapaukset, joissa viiveet ovat ainakin osittain aiheutuneet omasta toiminnasta.

3 3 (5) 2.3 Kokonaisresurssien käyttö Pääesikunta korostaa osavuosiraportissaan sitä, että määrärahojen suunnittelu- ja käyttötarkkuuteen on edelleen kiinnitettävä huomiota, koska huomattavat ajalliset ja määrälliset epätarkkuudet vaikeuttavat ennakoivia toimia koko puolustusvoimien määrärahojen käytössä. Puolustusministeriö haluaa myös painottaa valtuuksien ja määrärahojen riittävää suunnittelu- ja käyttötarkkuutta koko puolustusvoimien tasolla, jotta resurssien allokointi olisi mahdollisimman tarkoituksenmukaista ja jotta puolustusvoimien suoritetuotanto voitaisiin toteuttaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Osavuosiraportin perusteella voidaan todeta resurssien suunnitteluun ja käyttöön liittyen seuraavaa: - vuodelle 2008 siirtyvien puolustusmateriaalihankintamäärärahojen määrä tulee olemaan edelleen huomattava, vaikka siirtyvien erien määrä pieneneekin euromääräisesti edelliseen tilinpäätökseen verrattuna - puolustusvoimien palkkausmenot ovat kääntyneet jälleen nousuun huolimatta siitä, että henkilötyövuosien määrä on vähentynyt suunniteltua nopeammin rakennemuutoksen ja muiden toimenpiteiden johdosta - linjausten mukainen kriisinhallinnan 100 milj. euron määrärahataso mahdollistaa nykyisellä kustannusrakenteella ja -tasolla noin 800 hengen kriisinhallintajoukkojen ylläpitämisen. Materiaalihankintoihin myönnetyt määrärahat ja tilausvaltuudet Materiaalihankintamäärärahojen siirtyvien erien arvioidaan ylittävän tavoitteeksi asetetun 12 % rajan kahdeksalla prosenttiyksiköllä. Euromääräisesti siirtyvien erien määrän arvioidaan vähenevän noin 66 milj. eurolla noin 200 milj. euroon edellisvuoden tilinpäätöksen verrattuna. Puolustusministeriö katsoo, että materiaalihankintamäärärahojen siirtyvien erien suuri määrä on ongelma sekä toiminnallisesti että valtiontalouden kannalta. Siirtyvien erien syntyminen on osoitus hankintojen suunnitteluun, budjetointiin ja toteutukseen liittyvistä epäkohdista. Puolustusministeriön ja puolustusvoimien tulee yhdessä löytää tarvittavat keinot tilanteen korjaamiselle. Uusista tilausvaltuuksista oli sidottu mennessä hälyttävän pieni määrä: PVKEH 2007 tilausvaltuudesta 62,5 % ja TTK-PROTO 2007 tilausvaltuudesta 54 %. Tilausvaltuuksien sitomattomuutta ei ole osavuosiraportissa analysoitu. Palkkausmenot Osavuosiraporttiin sisältyvästä palkka-analyysista ilmenee, että puolustusvoimien henkilötyövuosimäärä on pienentynyt 266 henkilötyövuotta edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Varsinaisista palkoista aiheutuvien palkkausmenojen määrä (ml. työnantajamaksut ja sairausvakuutuslain mukaiset palautukset) on kasvanut vastaavasti noin kaksi miljoonaa euroa edellisvuoden alkupuoliskoon verrattuna. Tätä on selitetty osavuosiraportissa tehtävien vaativuuden arvioinneista johtuvilla nousuilla, sopimuskorotuksella ja ESJA-arviointijärjestelmän käyttöönotolla. Vaikka summaarisen palkka-analyysin perusteella ei olekaan mahdollista tehdä tarkempia vertailuja ansiokehityksestä, puolustusministeriön käsityksen mukaan on pääteltävissä, että kustannusten nousu henkilötyövuosimäärän pienenemisestä huolimatta johtuu ainakin osittain perusteettomasta palkkaliukumasta. Tähän on syytä kiinnit-

4 4 (5) tää jatkossakin erityistä huomiota. Työnantajalla on henkilöstöjärjestöjen kanssa yhteinen näkemys siitä, että PVPJ on pidettävä toimivana järjestelmänä. Kiinteistömenot Puolustusvoimien kiinteistömenojen kasvua pyritään raportin mukaan leikkaamaan mm. puolustusvoimien toimitilakulttuuri projektin ja tilahallinnan tiedonhallinnan kehittämisen avulla. Nämä projektit ovat Pääesikunnan ilmoituksen mukaan vaarantumassa henkilöstöresurssipulan vuoksi. Projektien tilapäisiä lisäresurssitarpeita tulisi puolustusministeriön mielestä aina tarkastella suhteessa projekteilla pitkällä aikavälillä saavutettaviin säästöihin. 3. Osavuosiraportin kattavuus, riittävyys ja laatu Puolustusvoimien osavuosiraportti (= Puolustusvoimien tulosraportti 2007) sisältää pääosin puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisessä vuoden 2007 tulossopimuksessa edellytetyt tiedot. Raportin suurimpana heikkoutena voidaan pitää riittävän selkeän tiivistelmäosuuden tai johtopäätösosion puuttumista. Raportista ei edelleenkään löydy riittävän selkeää kokonaisvaltaista arviota tulostavoitteiden saavuttamisen asteesta raportointikaudella ja arviota tulostavoitteiden saavuttamisesta vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Tulostavoitteet käydään kyllä läpi yksitellen, mutta lopputuloksena on asiakirja, josta ei saa vaivattomasti kokonaiskuvaa siitä, miltä osin toiminnassa ei tulla pääsemään vuonna 2007 asetetulle tavoitetasolle, ja mitä toimenpiteitä tilanteen korjaaminen tältä osin vaatii. Raportoinnissa tulisi kehittää edelleen tulosanalyysin tarkkuutta. Monin paikoin tuodaan esille poikkeama tavoitteesta, mutta ei kerrota syitä poikkeamaan eikä arvioida sitä, milloin tavoite tullaan lopulta saavuttamaan. Raporttiin on paikoitellen kirjattu turhankin tarkkaa detaljitietoa tavoitteiden edistymisestä suunnitellussa aikataulussa. Sen sijaan analyysin tarkkuus heikkenee raportoitaessa asioista, joissa tavoitteita ei olla saavuttamassa. Myös kytkentä tuloksellisuuden ja määrärahojen käytön välillä jää puutteelliseksi johtuen kylläkin osittain asetetuista tulostavoitteista. Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan väliseen tulossopimukseen perustuvassa osavuosi- ja vuosiraportoinnissa tulisi keskittyä ministeriön tulosohjauksen kannalta oleellisen tiedon esittämiseen ja analysointiin. Tulosraporttia tulisi kirjoittaa rinnan tulossopimuksen kanssa pyrkien pitäytymään tulossopimuksen mukaisissa tavoitteissa ja niiden toteutumisen analysoinnissa. Ministeriölle suunnatussa tuloksellisuusraportoinnissa painopisteenä tulisi lisäksi olla hallituksen talousarvioesitykseen kirjatut tulostavoitteet ja niiden toteutuminen. Sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa ei käsitellä tulossopimuksen edellyttämällä tavalla erikseen osavuosiraportissa, joten raportin perusteella ei voida päätellä, missä määrin ja millaisin toimenpitein puolustusvoimien sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa on edistetty kuluvan vuoden aikana. 4. Vuoden 2007 vuosiraportissa huomioon otettavat asiat Puolustusministerin ja puolustusvoimain komentajan välisen vuoden 2007 tulossopimuksen liitteessä 2 on asetettu vaatimukset puolustusvoimien vuosiraportoinnille.

5 5 (5) Ministeriölle toimitettavaan vuosiraporttiin tulee sisällyttää johtopäätösosiona tiivis kooste, joka sisältää merkittävimmät poikkeamat ministeriön asettamiin tulostavoitteisiin nähden, kriittisen arvion poikkeamien syistä, seurannaisvaikutukset, esitykset korjaaviksi toimenpiteiksi ja arvion uudesta tavoiteaikataulusta. Tarkempi tulostavoitekohtainen analyysi tuloksellisuudesta ja kuvaus resurssien käytöstä tulee sisällyttää raporttiin johtopäätösosiota tukevaksi tausta-aineistoksi. Vastaavaa menettelyä tulee jatkossa noudattaa myös osavuosiraportoinnissa. Materiaalihankintojen osalta tulosanalyysia tulee tarkentaa siten, että vuosiraportissa tuodaan selkeämmin esiin mahdolliset viiveet tai muut ongelmat, niiden syyt ja seuraukset sekä tilanteen edellyttämät korjaavat toimenpiteet. Raportoinnista tulee erityisesti käydä ilmi syntyneen tilanteen aiheuttamat taloudelliset seuraamukset (maksuaikataulumuutokset, puolustusvoimille aiheutuvat lisäkustannukset, mahdollisesti perittävät viivästyssakot) ja niiden mahdolliset vaikutukset talousarvioon. Uusien tilausvaltuuksien mahdollista sitomattomuutta tulee analysoida erikseen. Materiaalipoliittisten linjausten noudattamisen varmistamiseksi hankeauditointien tulokset tulee esittää nykyistä tarkemmin. Raportista tulee näkyä se, onko hankkeet pääosin toteutettu ohjeistuksen mukaisesti, vai onko hankkeissa vakavia poikkeamia eri osa-alueilla (ks. kappale 2.2). Lisäksi tulee selvittää, missä määrin hankeauditointi edistänyt asioiden korjaamista. Vuosiraportissa tulee lisäksi esittää vakiintuneen käytännön mukainen laskelma puolustusmateriaalihankintojen kotimaisuusasteesta. Raportissa olisi hyvä tuoda myös esille suurimmat hankinnat kotimaasta vuonna Osavuosi- ja vuosiraportoinnissa tulisi jatkossa ottaa nykyistä paremmin huomioon tuottavuustoimenpiteiden raportointiin liittyvät hallinnonalan tietotarpeet siten, että raportointia voidaan sellaisenaan hyödyntää valtiovarainministeriölle tapahtuvassa raportoinnissa. Valtiovarainministeriö on tarkentanut tuottavuustoimenpiteiden numeerista, taulukkomuodossa tapahtuvaa henkilötyövuosimäärien seurantaa koskevaa ohjeistustaan kevään 2007 kehyspäätöksen yhteydessä (VM:n määräys TM 0701/ , liite 11). Henkilötyövuosimäärien numeerisen seurannan lisäksi valtiovarainministeriölle tulee raportoida siitä, mitä tavoiteltuja ja mahdollisesti muita vaikutuksia tuottavuutta lisäävillä hankkeilla on saatu aikaan. Lisäksi valtiovarainministeriölle tulisi antaa selvitys suunniteltujen ja toteutuneiden toimenpiteiden aiheuttamista säädösmuutoksista ja eri hankkeiden mahdollisista investointitarpeista. Koska edellä mainitut tiedot joudutaan pyytämään joka tapauksessa puolustusvoimilta, niiden seuranta ja raportointi tulisi kytkeä osaksi säännönmukaista raportointiprosessia. Kansliapäällikkö Kari Rimpi Osastopäällikön sij. Talousjohtaja Timo Norbäck TIEDOKSI Ministerin erityisavustaja Mikko Kortelainen PLM:n osastot PLM:n tarkastusyksikkö PEsuunn-os

Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista

Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista 1 (5) 25.9.2018 -PLM-3 Pääesikunta Puolustusministeriön palaute Puolustusvoimien vuoden 2018 osavuosiraportista 1. Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia Puolustusministeriön ja Puolustusvoimien

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 OSAVUOSIRAPORTISTA

PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 OSAVUOSIRAPORTISTA 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti ajalta 1.1.-31.7.2006 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. Yleistä 1.1 Puolustusministeriön palaute osana tulosohjausprosessia

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2007 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i velvoittaa ministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.5542 Helsinki 19.10.2004 10953/2030/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.5542 Helsinki 19.10.2004 10953/2030/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti 2004 ajalta 1.1.-31.7.2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2004 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. YLEISTÄ 1.1 Puolustusministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.9549 Helsinki /2030/2005

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.9549 Helsinki /2030/2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) Pääesikunta Puolustusvoimien tulosraportti ajalta 1.1.-31.7.2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖN PALAUTE PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 OSAVUOSIRAPORTISTA 1. YLEISTÄ 1.1 Puolustusministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) Puolustuspoliittinen osasto FI.PLM.5182 Helsinki 29.9.2004 10945/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (9) PLM ak 10945/2010/2003-24.3.2004 Vuosien 2006-2009 toiminta- ja taloussuunnitelmien laadinta LISÄOHJE VUOSIEN 2006-2009 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMIEN LAADIN- NALLE Ohessa

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6)

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008. LIITE 5 s. 1 (6) Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon Palvelukeskuksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 5 s. 1 (6) s. 2 (6) Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.4555 Helsinki 23.6.2004 38/2520/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) FI.PLM.4555 Helsinki 23.6.2004 38/2520/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (7) Pääesikunta Puolustusvoimat-tiliviraston toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat 1.1.2003-31.12.2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 29/53/03 7.5.2003 Puolustusministeriö Puolustusvoimat PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Puolustusvoimien

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 10.6.2003 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 37/53/03 9.4A 10.6.2003 Opetusministeriö OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2006 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i (asetusmuutos 7.4.2004/254)

Lisätiedot

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13

Lisätiedot

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/ Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta Tilinpäätöskannanotto OKM/6/210/2018 14.06.2018 Opetushallitus Hakaniemenranta 6 00530 HELSINKI Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tilinpäätöskannanotto Opetushallituksen vuoden 2017 toiminnasta

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 139/53/06 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 16.5.2007 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2010 1 (10) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2010-140 19/20.01.01/2009-13.1.2010 ja ulkoasiainministeriön päätös nro HEL7498-1 14.1.2010 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO-

Lisätiedot

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni

TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015. Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni TARKASTUSVALIOKUNTA 7.10.2015 Minna Ainasvuori JHTT, Liiketoimintajohtaja BDO-konserni 1 VUOSIKERTOMUKSESTA JA RAPORTOINNISTA 2 RAPORTOINNISTA Mikä on tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen (vuosikertomuksen)

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ

PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2005 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Valtion talousarvioasetuksen 66 i (asetusmuutos 7.4.2004/254)

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 23.5.2003 MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 77/53/03 9.4A 23.5.2003 Liikenne- ja viestintäministeriö Merenkulkulaitos MERENKULKULAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4

Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 Puolustusministeriön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen välinen tulossopimus vuodelle 2008 LIITE 4 2 TULOSSOPIMUS Puolustusministeriön resurssipoliittisen osaston päällikön ja Puolustushallinnon rakennuslaitoksen

Lisätiedot

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 229/53/05 Puolustusministeriö Puolustusvoimat 5.5.2006 PUOLUSTUSVOIMIEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Puolustusvoimien tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 174/53/02 3.06.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103. Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 20.08.2015 Sivu 1 / 1 103 Rakennuslautakunnan vuoden 2015 seurantaraportti I (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. 050 344 5063 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä

Lisätiedot

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1

PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE. Yleistä... 1 OHJE 1 (5) PROJEKTIAVUSTUKSEN (C) TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN RAY3707 TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Projektin perustiedot... 1 2 Projektin toteutus ja eteneminen... 2 3 Projektin seuranta ja arviointi... 3 4

Lisätiedot

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015

Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden

Lisätiedot

TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä

TIETOTILINPÄÄTÖS. Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto. Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä TIETOTILINPÄÄTÖS Ylitarkastaja Arto Ylipartanen/ Tietosuojavaltuutetun toimisto Terveydenhuollon ATK-päivät 20.5.2014; Jyväskylä 20.5.2014 TSV:n tsto/ylitarkastaja Arto Ylipartanen 2 LUENNON AIHEET 1.

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/02 16.4.2002 Maa- ja metsätalousministeriö Metsäntutkimuslaitos METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1 (11) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.20885 1061/2110/2007 15.1.2008 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖN- PANOASIAKIRJA VUODELLE 2008 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/01 30.5.2001 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja

Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Miksi auditoidaan? Pirkko Puranen FT, Ylitarkastaja Vaatimus kudoslaitoksille: Fimean määräys 3/2014 Liite V 6. Laatukatselmus 6.1 Toiminnoille, joille lupaa haetaan, on oltava käytössä auditointijärjestelmä.

Lisätiedot

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016

Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusministeriön hallinnonalan talousarvioehdotus 2016 Puolustusvaliokunta 7.10.2015 Mrd. euroa PLM:n hallinnonalan määrärahat 2014-2019 3 500 3 000 2,67 2,66 2,89 2,85 2,82 3,08 2 500 2 000 1 500

Lisätiedot

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014

SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014

Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 01.06.2000 Maa- ja metsätalousministerö METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1 (14) JAKELU Puolustusministeriön päätös nro FI.PLM.2009 1351/20.01.01/2008-15.1.2009 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALAN TALOUSARVION TOIMEENPANO- ASIAKIRJA VUODELLE 2009 1. MÄÄRÄRAHAJAKO JA TULOSTAVOITTEET

Lisätiedot

01. Puolustusministeriö

01. Puolustusministeriö 01. Puolustusministeriö 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 30 916 000 euroa. Selvitysosa: Lisämäärärahantarve aiheutuu momentin määrärahan

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.8456 Helsinki /2590/2004

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) FI.PLM.8456 Helsinki /2590/2004 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (8) Pääesikunta PUOLUSTUSMINISTERIÖN KANNANOTTO PUOLUSTUSVOIMIEN VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖKSESTÄ 1. Tilinpäätöskannanoton lähtökohdat ja tavoitteet Puolustusministeriön kirjallinen kannanotto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 30.08.2012 Sivu 1 / 1 1525/02.02.02/2012 63 Ympäristölautakunnan seurantaraportti I/2012 Valmistelijat / lisätiedot: Nyyssönen Tuija, puh. (09) 816 24811 Soini Sari, puh. (09) 816 24830

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 11.06.2001 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta

Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä. Puolustusvaliokunta Puolustusministeriön pääluokka vuoden 2017 talousarvioesityksessä Puolustusvaliokunta 5.10.2016 PLM:n pääluokka v. 2017 talousarvioesityksessä Puolustusministeriön hallinnonalalle esitetään määrärahoja

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PÄLKÄNEEN KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Käsittely : Kunnanvaltuuston hyväksymä xx.xx.2014 xx Kunnanhallitus xx.xx.xxxx xx Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. SISÄISEN VALVONNAN

Lisätiedot

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA

TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA TULOSOHJAUKSEN UUDISTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALALLA VM:n pilotti-hanke: Uusien tulosohjausasiakirjojen ja talousarvion välinen yhteys 18.11.2012 Valtiovarainministeriön hallinnonala 1.3.2012

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIILINJÄRVEN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin

Lisätiedot

VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN

VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN 1 (14) JAKELU Valtiovarainministeriön määräys toiminta- ja taloussuunnittelusta sekä kehys- ja talousarvioehdotusten laadinnasta (VM:n kirje nro TM 0802 2.4.2008) VUODEN 2010 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 186/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 14.5.2007 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (23) FI.PLM.7769 Helsinki 14.4.2005 405/2110/2005

PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (23) FI.PLM.7769 Helsinki 14.4.2005 405/2110/2005 PUOLUSTUSMINISTERIÖ 1 (23) JAKELU Valtiontalouden kehykset vuosille 2006-2009 (VM:n kirje nro VM 5/214/2005 11.3.2005) VUODEN 2006 TALOUSARVIOEHDOTUSTEN LAATIMINEN 1. Perusteet ja valtiontalouden kehykset

Lisätiedot

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta

Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta

Lisätiedot

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet

Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet Toivakan kunnan sisäisen valvonnan ja kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteet 1 (5) 1. Soveltamisala Sisäisen valvonnan ja siihen osana sisältyvän kokonaisvaltaisen riskienhallinnan perusteilla luodaan

Lisätiedot

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Peruskorjaushankkeen käyttöönotto ja takuu Talotekniikan käyttöönoton haasteet. 9.12.2014 Jyrki Vilmunen

Peruskorjaushankkeen käyttöönotto ja takuu Talotekniikan käyttöönoton haasteet. 9.12.2014 Jyrki Vilmunen Peruskorjaushankkeen käyttöönotto ja takuu Talotekniikan käyttöönoton haasteet 9.12.2014 Jyrki Vilmunen Korjausrakentamisen haasteita talotekniikalle Työmaan toteutusaikataulut ei realistisia Korjausrakentamisessa

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Palkkakartoitus. Tarja Arkio, asiantuntija, Akava. Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a )

Palkkakartoitus. Tarja Arkio, asiantuntija, Akava. Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a ) Palkkakartoitus Tarja Arkio, asiantuntija, Akava Toimenpiteet tasa arvon edistämiseksi työelämässä (Tasa arvol 6 a ) Jos työnantajan palvelussuhteessa olevan henkilöstön määrä on säännöllisesti vähintään

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS. Tulossopimuksen liitteenä (LIITE 2) on esitetty periaatteet sopimuskauden aikana toteutettavasta tuloksellisuuden raportoinnista.

TULOSSOPIMUS. Tulossopimuksen liitteenä (LIITE 2) on esitetty periaatteet sopimuskauden aikana toteutettavasta tuloksellisuuden raportoinnista. FI.PLM.21099 110/2030/2008 TULOSSOPIMUS Torstaina 2.10.2007 käydyssä puolustusvoimien vuoden 2008 toimintaa koskevissa tulosneuvotteluissa sovittiin liitteessä 1 esitetyistä puolustusvoimille asetettavista

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/ SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/02 10.6.2002 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)

Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus) Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 75/53/01 11.6.2001 Sisäasiainministeriö SISÄASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalo uden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa sisäasiainministeriön

Lisätiedot

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet

Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...

Lisätiedot

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 4 423 000 euroa.

Lisätiedot

Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille

Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille Valtiovarainministeriön toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma vuosille 2013 2016 Syyskuu 2013 2 Tässä valtiovarainministeriön toiminnallisessa tasa-arvosuunnitelmassa asetetaan tavoitteet ja toimenpiteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 237/53/05 Opetusministeriö 30.5.2006 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2005 tämän

Lisätiedot

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET

JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET JOHTAMISEN KÄRKIHANKKEET Valtionhallinnon johdonfoorumin aamukahvit 13.5.2016 Juha Sarkio, Katju Holkeri, Ari Holopainen Henkilöstö- ja hallintopolitiikkaosasto PARANNETAAN JOHTAMISTA JA TOIMEENPANOA TAVOITE:

Lisätiedot

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 27 PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) Momentille myönnetään lisäystä 19 830 000 euroa.

Lisätiedot

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005

RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 277/53/05 Liikenne- ja viestintäministeriö Ratahallintokeskus 5.5.2006 RATAHALLINTOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2005 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Ratahallintokeskuksen tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle

Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015

Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta. 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Kuntatalousohjelma, kuntien tuottavuustavoitteet ja niiden seuranta 9.9.2015 Jani Pitkäniemi, finanssineuvos Kuntamarkkinat 2015 Tuottavuustyön historiaa valtio kunta -yhteistyössä Peruspalveluohjelmassa

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan

Lisätiedot

Vastaus selvityspyyntöön

Vastaus selvityspyyntöön Vastaus selvityspyyntöön 12.6.2015 Taitoa Turun toimipiste Pirjo Yli-Ikkelä Toimipisteen johtaja Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Toni Eklundin selvityspyyntö kaupungin osto- ja myyntireskontran

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 1 (8) Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymäkonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAAN- 2 (8) Sisäinen valvonta ja riskienhallinta

Lisätiedot

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (11) Puolustuspoliittinen osasto. Helsinki.6.2003 10342/2010/2003

PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (11) Puolustuspoliittinen osasto. Helsinki.6.2003 10342/2010/2003 PUOLUSTUSMINISTERIÖ OHJE 1 (11) Valtiontalouden kehykset 2004 2007, Valtiovarainministeriön työryhmämuistio 9/2003 Tulosohjauksen terävöittäminen, puolustusministeriön hallinnonalan strateginen ohjausprosessi

Lisätiedot

Valtiovarainvaliokunnalle

Valtiovarainvaliokunnalle PUOLUSTUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 7/2005 vp Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2006 Valtiovarainvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 22 päivänä syyskuuta lähettäessään hallituksen

Lisätiedot

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006

Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006 Kauppa- ja teollisuusministeriön ja Patentti- ja rekisterihallituksen välinen tulossopimus vuodelle 2006 1. Yleistä Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) toimii kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) hallinnonalalla

Lisätiedot

Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Heinolan kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Kaupunginhallitutuksen käsittely xx.xx.2014 Kaupunginvaltuuston käsittely xx.xx.2014 Voimaantulo 1.1.2014 Sisällysluettelo

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/02 15.05.2002 Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus SOSIAALI- JA TERVEYSALAN TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISKESKUKSEN TILINTAR-

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut

Lisätiedot

Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Porvoon kaupungin ja kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KV 25.3.2015 KH 16.3.2015 2 Sisällys 1. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. Sisäisen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 175/53/01 23.05.2001 Sosiaali- ja terveysministeriö SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004

OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 202/53/04 Opetusministeriö 25.5.2005 OPETUSMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa opetusministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 072/53/02 30.05.2002 Ulkoasiainministeriö ULKOASIAINMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Ulkoasiainministeriön

Lisätiedot

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006

TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 211/53/06 Työministeriö 24.5.2007 TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODEL- TA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa työministeriön tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta 2006 tämän tilintarkastuskertomuksen.

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 393/53/03 01.06.2004 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2003 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Loviisan kaupungin keskusten ja vastuualueiden riskienhallinnan ja valvonnan arviointikehikko (luonnos)

Loviisan kaupungin keskusten ja vastuualueiden riskienhallinnan ja valvonnan arviointikehikko (luonnos) Loviisan kaupungin keskusten ja vastuualueiden riskienhallinnan ja valvonnan arviointikehikko (luonnos) Keskukset ja vastuualueet arvioivat riskejä oman perustehtävänsä erityispiirteiden ja taloutensa

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 240/53/04 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 22.4.2005 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2004 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 122/53/02 21.05.2002 Opetusministeriö Taideteollinen korkeakoulu TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään

Lisätiedot

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi

TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008. Hannu.tamminen@ttk.fi TULOKSELLISEN TOIMINNAN KEHITTÄMISTÄ KOSKEVA SUOSITUS 2008 Hannu.tamminen@ttk.fi Taustaa Ohjausvälineet Lait Asetukset, ministeriön päätökset Keskusviraston suositukset Työmarkkinasopimukset Työmarkkinajärjestöjen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 102/53/03 06.06.2003 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2002 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET

SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...

Lisätiedot

Yhteiset periaatteet valtionhallinnon merkittävien ICT:n kehittämistä sisältävien hankkeiden raportoinnissa

Yhteiset periaatteet valtionhallinnon merkittävien ICT:n kehittämistä sisältävien hankkeiden raportoinnissa Ohje VM/1393/00.00.00/2014 Julkisen hallinnon ICT-toiminto versio 1.1 1 (5) 22.8.2014 Yhteiset periaatteet valtionhallinnon merkittävien ICT:n kehittämistä sisältävien hankkeiden raportoinnissa 1 Ohjeen

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/ LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 112/53/03 9.4A 23.5.2003 Kauppa- ja teollisuusministeriö Lapin työvoima- ja elinkeinokeskus LAPIN TYÖVOIMA- JA ELINKEINOKESKUKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUO- DELTA 2002

Lisätiedot

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014 Euroopan tilintarkastustuomioistuimen vuosikertomus 2014 Tilintarkastuspäällikkö Jari Sanaskoski, 03.12.2015 Valtiontalouden tarkastusvirasto Valtiontalouden tarkastusviraston EUvaroja koskevat tarkastushavainnot

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Porin kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KH 27.1.2014, KV 10.2.2014 Työryhmädokumentti 23.1.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 97. Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 14.11.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 97 Ympäristölautakunnan seurantaraportti 10/2013 Valmistelijat / lisätiedot: Sari Soini, puh. (09) 816 24830 Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816

Lisätiedot