Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
|
|
- Maija Haapasalo
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma 1
2 Paikka auki II - peruslähtökohdat Paikka auki II -avustusohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden työllistymistä tarjoamalla työpaikkoja sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Ohjelmassa on kaksi kohderyhmää: 1) työelämän ulkopuolella olevat alle 30-vuotiaat nuoret aikuiset 2) osatyökykyiset (ilman ikärajausta) Ohjelmakauden tavoitteena on: tarjota mahdollisimman monelle vaikeasti työllistyvälle henkilöille määräaikainen työsuhde sosiaali- ja terveysalan järjestössä edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden työelämävalmiuksia ja jatkotyöllistymismahdollisuuksia. 2
3 Paikka auki II -ohjelma: työllistettäviä nuoria koskevat kriteerit Työllistettävän nuoren tulee työsuhteen alkaessa olla alle 30- vuotias. Palkattavan nuoren tulee olla työelämän ulkopuolella eikä hän voi olla päätoiminen opiskelija. Nuorella voi olla vain vähän tai ei vielä lainkaan työkokemusta. Ohjelman painotus on vaikeasti työllistyvissä nuorissa. 3
4 Paikka auki II -ohjelma: osatyökykyisiä (kaikki työikäiset) koskevat kriteerit Osatyökykyisyyden lisäksi ei vaadita muita kriteerejä. Ohjelmassa käytetään Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihankkeen määritelmää osatyökykyisyydestä: Osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyys on yksilöllistä ja sidoksissa osatyökykyisyyden syyhyn, työhön ja työn vaatimuksiin. Osatyökykyisyyttä on monenlaista - osatyökykyisiä voivat olla esimerkiksi vammaiset, pitkäaikaissairaat, vakavasta sairaudesta toipuvat, elämänkriisin kokeneet. Osatyökykyisiä voivat olla myös pitkäaikaistyöttömät, joiden työ- ja toimintakyky on alentunut vamman, sairauden tai sosiaalisten syiden takia. Työkyky voi vaihdella elämän eri vaiheissa. Osatyökykyisyys voi olla myös tilapäistä. 4
5 Paikka auki II - hakeminen Sosiaali- ja terveysalan järjestöt voivat hakea avustusta yhden tai useamman työntekijän palkkaamiseen järjestön yleishyödyllisiin työtehtäviin. Avustusta haetaan kerrallaan vuoden (12 kk) ajaksi/henkilö. Työsuhteeseen on mahdollista yhdistää oppisopimuskoulutus. Tällöin avustusta on mahdollista hakea koko oppisopimuskauden keston ajaksi (ohjeellinen avustussuunnitelma.) Palkka määräytyy järjestössä käytettävän työehtosopimuksen mukaan. Palkkarahat myönnetään täysimääräisinä. Varakkailta järjestöiltä edellytetään omarahoitusosuutta kuten muissakin avustuskohteissa. Työsuhde voi olla koko- tai osa-aikainen Ohjelmaan tulee palkata henkilöitä, jotka eivät ole työllistyneet aiemmin Paikka auki -avustusohjelman kautta. Ohjelman tavoitteena on tarjota työllistymismahdollisuus mahdollisimman monelle eri henkilölle. 5
6 Paikka auki II -ohjelma, työntekijän palkkaaminen ja ohjaaminen Rekrytoinnissa voidaan hyödyntää etsivää työtä. Työllistävä järjestö vastaa lakisääteisistä työnantajavelvoitteista sekä palkattavien henkilöiden perehdytyksestä ja ohjauksesta. Järjestöllä tulee olla kokemusta työnantajana toimimisesta. Avustukseen on mahdollista sisällyttää palkattavan henkilön ohjaamiseen tarvittavia resursseja. Ohjaamisen tarve, laajuus ja toteuttamistapa tulee kuvata hakemuksessa. 6
7 Paikka auki II -ohjelmaan hakeminen Avustusta haetaan STEAn verkkoasioinnissa hankeavustuksena. Avustusta voidaan myöntää enintään euroa/palkattava henkilö sisältäen palkkakustannukset sekä työntekijän mentoroinnista/ohjaamisesta ja palkkaamisesta aiheutuvat kulut (esim. työvälineet, matkakulut) Myönnetystä avustusmäärästä voidaan käyttää enintään 30 % työntekijän ohjaamisesta ja palkkaamisesta aiheutuviin kuluihin. Työntekijän ohjaamiseen (esimerkiksi osatyökykyisyyden vuoksi) tarvittavat resurssit tulee perustella hakemuksessa. Mikäli palkattava henkilö suorittaa oppisopimuskoulutusta, ei työntekijän ohjaukseen myönnetä avustusta. Tällöin myönnetystä avustusmäärästä 10 % on mahdollista käyttää työvälineisiin ja matkakuluihin. 7
8 Paikka auki II: hakuajat - maaliskuu ( ): avustusta haetaan nuoren tai osatyökykyisen henkilön palkkaamiseen 12 kk ajaksi (1 htv) vuosille Huomioittehan, että hakemuksen talousarviossa tulee ilmoittaa 12 kk kustannukset, koska työsuhde jatkuu vuoden 2019 puolella. - Työsuhde voi alkaa heti avustuspäätöksen jälkeen kesällä 2018 tai myöhemmin vuoden 2018 aikana. Avustus on käytettävä vuoden 2019 loppuun mennessä. - toukokuu: avustusta haetaan nuoren tai osatyökykyisen henkilön palkkaamiseen 12 kk ajaksi (1 htv) vuosille Työsuhde voi alkaa aikaisintaan avustuspäätöksen jälkeen alkuvuonna Avustus on käytettävä vuoden 2020 loppuun mennessä. - syyskuu: jatkoavustusta haetaan ainoastaan silloin, kun palkattavan henkilön työsuhteeseen liittyy oppisopimuskoulutus ja avustuskohteelle on tehty ohjeellinen avustussuunnitelma oppisopimuskauden ajaksi. 8
9 Paikka auki II -ohjelman toteutus Ohjelmaan voi hakea mukaan koko avustusohjelmakauden ajan ( ) Vuonna 2018 ohjelmaan myönnetään enintään 3 miljoonaa euroa ja muina ohjelman vuosina enintään 7 miljoonaa euroa/vuosi. Paikka auki II -ohjelmaan valitaan vuositasolla noin sata avustuskohdetta sekä erillinen koordinaatiohanke vuosille Koordinaatiohankkeen tehtävänä on edistää osatyökykyisten ja nuorten työllistymistä yhteiskunnassa edunvalvonnallisin ja viestinnällisin keinoin sekä tarjota tukea avustusohjelmassa mukana oleville hankkeille. Ohjelman tuloksia arvioidaan yksilötasolla toteutettavan seurannan avulla. 9
Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - peruslähtökohdat Paikka auki -avustusohjelman tarkoituksena
HAKU PÄÄLLÄ STEA 2018
HAKU PÄÄLLÄ STEA 2018 TERVETULOA! Yleistä STEA-avustuksista Hakuajat Vuoden 2019 painotukset Ajankohtaista Erillishaku 2018 2 STEA Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaalija terveysministeriön
HAKU PÄÄLLÄ STEA 2018
HAKU PÄÄLLÄ STEA 2018 TERVETULOA! Yleistä STEA-avustuksista Hakuajat Vuoden 2019 painotukset Ajankohtaista Erillishaku 2018 2 STEA Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaalija terveysministeriön
Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Kymenlaakson konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA. Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi Joensuu
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA Järjestöt Meijän maakunnassa -järjestöfoorumi 25.1.2018 Joensuu Mikä on STEA? Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön
Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ Kehruuhuone
Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ 24.1.2018 Kehruuhuone Aamupäivän sisältö Tervetuloa, Yhdessä hyvä OTE-hankkeen esittely Osallistujien esittäytyminen,
Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Etelä-Karjalan konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä
RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana
1. Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta ja avustussäännökset
1(5) SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio HPO/YPA 27.6.2018 Neuvotteleva virkamies Lassi Kauttonen TÄYDENTÄVÄ AVUSTUSTENJAKO VEIKKAUS OY:N RAHAPELITUOTOISTA TER- VEYDEN JA SOSIAALISEN HYVINVOINNIN EDISTÄMISEEN
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös
TOIKE Toimintakykykeskus maakunnalliseen SOTEen osatyökykyisen polut työhön ja työllisyyteen
TOIKE Toimintakykykeskus maakunnalliseen SOTEen osatyökykyisen polut työhön ja työllisyyteen Välityömarkkinat 03.11.2017 vastaava yl Virpi Heikkinen Kuntoutuksen vastuuyksikkö TOIKE osana hallituksen kärkihankkeita
STEAn avustuksista. Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari
STEAn avustuksista Valtakunnallinen asunnottomuusseminaari 16.10.2019 Kysymykset ja vastaukset Organisaationne kokemukset yhteistyöstä AUNE-ohjelman aikana =>Monitoimijainen yhteistyö on ollut hyödyllistä
Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi
Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Toiveista tekoihin -projekti 2012 2013 Teot tutuiksi -projekti 2013 2015 Osatyökykyisyys Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan sellaista toimintakyvyn vajausta, josta on
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro, KTT 1 2.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä
Keski-Uudenmaan konsensussopimus. Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille
Keski-Uudenmaan konsensussopimus Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan?
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko
TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä
hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin www.rakennerahastot.fi TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki
hanke Apua ja tukea rekrytoinnin eri vaiheisiin TE -toimiston palkkatuki Kaupungin työllistämistuki Kaupungin kesätyöllistämistuki nuorille TE-palvelut Oppisopimus Työkokeilu Rekrytointikoulutus www.rakennerahastot.fi
Tätä ohjetta sovelletaan ennen alkaneisiin työsuhteisiin. Tampereen työllistämistuen myöntämisen edellytykset työnantajalle
Tätä ohjetta sovelletaan ennen 1.10.2016 alkaneisiin työsuhteisiin. TAMPEREEN TYÖLLISTÄMISTUKI Tampereen työllistämistuen tavoitteena on edistää yksilöllisiä erityispalveluita tarvitsevien työnhakijoiden
Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma
Elämänote - ikäihmisten elämänhallinnan tukemisen avustusohjelma 1 Elämänote peruslähtökohdat Elämänote-avustusohjelman tarkoituksena on tukea ikäihmisten kotona asumista ja lisätä heidän osallisuuttaan
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN OSATYÖKYKYISYYS ON YKSILÖLLISTÄ Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös tilapäistä.
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto
Palkkatuki ja oppisopimuskoulutus 10.10.2017 Eija Sumen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu harkinnanvarainen tuki. Palkkatuen
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus
Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014
Suomi 100 -avustusohjelmat
Suomi 100 -avustusohjelmat 13.2.2017 1 Ylimääräinen haku Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) käynnistää ylimääräisen avustushaun kolmeen uuteen avustusohjelmaan itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Ylimääräinen
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta
Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto
Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyyttä on monenlaista. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
Osatyökykyiset rekrytoinnin mahdollisuudet Niina Tammi, Sataosaa hanke Jaana Jantola, Seuturekry Oy
Osatyökykyiset rekrytoinnin mahdollisuudet 1.11.2018 Niina Tammi, Sataosaa hanke Jaana Jantola, Seuturekry Oy SATAOSAA maakunnallinen kokeilu Satakunnan mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Osa hallituksen
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 31.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi
Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!
Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...
Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella
Hankinnoilla työllistämisen malli Tampereella Työllisyyspalvelut 1 Ilona Sola Tampereen kaupungin hankintojen periaatteet määritellään talousarviossa Kaupungin hankintojen periaatteet koskevat palvelualueita,
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa
Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa Patrik Tötterman FT, erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö Ja Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke 13.9.2017 Lukuja osatyökykyisyydestä Osatyökykyisyys
STEA-avustukset ESRhankkeiden. omarahoitusosuutena Ari Mattila
STEA-avustukset ESRhankkeiden omarahoitusosuutena Ari Mattila STEA-avustukset ESR-hankkeiden omarahoitusosuutena - yleiset periaatteet STEA-avustusta voidaan myöntää ESR-hankkeiden omarahoitusosuuteen,
Helavalkeat-ajankohtaisseminaari RAY:n avustustoiminnalla nuorten hyvinvointia
Helavalkeat-ajankohtaisseminaari RAY:n avustustoiminnalla nuorten hyvinvointia 29.5.2013 1 RAY tukee suomalaista hyvinvointia RAY tukee joka päivä yli miljoonalla eurolla suomalaista hyvinvointia. Avustusvarat
Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu. Henkilöstön lukumäärä: Tukea haetaan ajalle: Noudatettava työehtosopimus: euroa / kuukausi
Hakemuslomake Työnantaja (tuen hakija) Nimi: Nuorten työllistämistuki Työnantajasektori: Yritys Yhdistys/säätiö Muu Y-tunnus: Osoite: Kotikunta: Toimiala: Henkilöstön lukumäärä: Yhteyshenkilö: Puhelinnumero:
Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke. Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö
Kestävä työ ja työkyky - Polkuja työelämään Tempo hanke Pirkko Mäkelä-Pusa, Kuntoutussäätiö Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä
AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS
MUISTIO Liite 1 HSO/SUKE/Raija Volk 27.6.2017 AVUSTUSTEN JAKOPÄÄTÖS 1 Sosiaali- ja terveysministeriön toimivalta, avustussäännökset ja valtion talousarvio Arpajaislain 17 b :n 1 momentin pääsäännön mukaan
Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle
Sivu 1/8 Uusi työ Pyhäjoella Pyhäjoen kunta tukee työllisyyttä käyttämällä työmarkkinatuen kuntaosuuteen varattua määrärahaa uusien työpaikkojen luomiseen alueelle Pyhäjoen kunta haluaa tukea osaltaan
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti
Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki 21.3.
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 21.3.17 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 37 taustayhteisöä,
Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja
Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö: asiantuntijaorganisaatio, joka toimii (1993
Välityömarkkinafoorumi. Ritva Sillanterä 6.3.2015
Välityömarkkinafoorumi Ritva Sillanterä 6.3.2015 Uudistunut palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään?
Epilepsiayhteisö kehittää missä mennään? Piritta Selin, järjestöpäällikkö 16.1.2019 Epilepsialiitossa vahvaa kehittämistoimintaa Neljä kehittämishanketta (STEA) käynnissä, eri vaiheissa: Minusta tulee
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta
Osatyökykyisen työ- ja toimintakyvyn selvitystä tukeva arviointijakso työpajoilla
Osatyökykyisen työ- ja toimintakyvyn selvitystä tukeva arviointijakso työpajoilla JOHDANTO Sosiaali- ja terveysministeriön määritelmän mukaan osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään.
Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset
Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Osatyökykyiset työssä -ohjelma, OSKU Osku-tiimi, STM Päivi Mattila-Wiro, ohjelmajohtaja
Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus
Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus 30.10.2014 Petri Puroaho Kehittämispäivän tavoitteet YHTEISTYÖ: Vahvistaa välityömarkkinatoimijoiden ja TEhallinnon välistä yhteistyötä VAIKUTTAVUUS
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena
Sosiaalinen yritys. Case: PosiVire
Sosiaalinen yritys Case: PosiVire Yhteiskunnallinen ja sosiaalinen yritys Yhteiskunnallinen yritys hoitaa yhteiskunnallista tehtävää kannattavan liiketoiminnan avulla Ei tarkkaa määritelmää Suomessa tai
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjanmaan maakunnan ESR-projektirahoituksen hakuohje Hakuaika päättyy 16.2.2015 I Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelmakauden ESR-projektirahoitushaku
VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015
VETELIN KUNNAN KESÄTYÖTUKI 2015 NUORI Tähtää Työelämään! Nuorten kesätyötuki 2015 Vetelin kunta on varannut kesälle 2015 nuorten työllistämiseen yhteensä 5 600. Kesätyötuen tavoitteena on kannustaa nuoria
TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/
TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn. Helsinki Kaija Ray
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn Helsinki 1.3.2016 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä, henkilöstöä 13, rahoittajana
Liite 6. Kärkihanke 5: Osatyökykyisille tie työelämään - kärkihankkeen kuvaus
1(10) Liite 6. Kärkihanke 5: Osatyökykyisille tie työelämään - kärkihankkeen kuvaus Sisällys: 1. Kärkihankkeen kuvaus... 2 2. Tarjouspyynnön kohde... 6 3. Aikataulu... 7 4. Aineisto... 7 5. Yhteistyökumppanit...
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle
HEINÄVEDEN KUNTA TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Tietoa työnantajalle ja työnhakijalle HEINÄVEDEN KUNNAN TYÖLLISYYSPALVELUT 2018 Heinäveden kunnan työllisyyspalvelut tarjoaa tukea ja ohjausta työttömien työnhakijoiden
Työ- ja elinkeinotoimisto tänään
Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa
Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset. VATES-säätiö
Vammaisen rekrytoinnin tuet ja työnantajan kustannukset VATES-säätiö Vammaisten potentiaali työhön Työikäisiä vammaisia 220 000 1) Töissä (vapaaehtoistyö mukana) 15-20 % noin 40 000 Lisäksi haluaisi töihin
Työntekijän palkkaaminen Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy
Työntekijän palkkaaminen 25.10.2017 Kirsti Paloniemi - Henkilöstötieto Oy Uuden työntekijän tarve? Toimiako yksin vai toiminko työantajana ja kasvatan yritystä? Kysynnän ja tarjonnan suhde? Kasvaako yritys
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään
Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään Patrik Tötterman FT, erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö Valtakunnalliset erityishuoltopäivät 16.9.2016 Vammaisuus, osatyökykyisyys ja työ:
Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja
Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee
Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät?
Rekrytointikynnyksen madaltaminen. - Miten riskit vähenevät? Patrik Tötterman FT, PsL Erityisasiantuntija, työ- ja elinkeinoministeriö OTE-hanke, virkamiesryhmä Kelan kuntoutusasiain neuvottelukunta Ei
Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015
Työllistämisen Turku-lisä Työllisyystoimikunta 24.2.2015 19.2.2015 Esittäjän nimi 1 Työmarkkinatuen kuntaosuus tammikuulta noin 2 miljoonaa euroa Ennuste vuositasolle on 24,5 M Vuodesta 2011 tähän vuoteen
Palkkatuki muutoksia10.5.2010
Palkkatuki muutoksia10.5.2010 Iisalmi 15.6. ja Kuopio 18.6.2010 13.8.2010 1 Palkkatuki muutoksia Palkkatuen myöntäminen elinkeinotoiminnan harjoittajille muuttui 10.5.2010 EY:n valtiotukisäännösten lähtökohtana
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Palkkatuen muutokset 2017
Palkkatuen muutokset 2017 Timo Jalvanti Pirkanmaan TE-toimisto/Tukitiimi 1 Palkkatuen muutoksia vuoden 2017 alusta. Tuen hakeminen - Palkkatukihakemuksessa ei enää kysytä työsopimuslakiin viittaavia asioita
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja
Yhteystiedot. Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15
Yhteystiedot Jyväskylän oppisopimuskeskus Puistokatu 2 C, Kolmikulma PL 472, 40101 Jyväskylä Avoinna ma pe klo 9-15 Nuorten oppisopimuskoulutus Tarja Orellana, koulutustarkastaja p. 040 341 5189 tarja.orellana@jao.fi
YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue. VERKOSTOTYÖPAJA IV Lappeenrannan Kasino
YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue VERKOSTOTYÖPAJA IV 12.4.2018 Lappeenrannan Kasino Päivän ohjelma TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! TIESITKÖS? Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla,
Osa-aikaisista osaavaa työvoimaa työnantajatutkimus Kaakkois-Suomessa
Osa-aikaisista osaavaa työvoimaa työnantajatutkimus Kaakkois-Suomessa Työnantajakysely osatyökykyisten palkkaamisesta (ns. kysyntätekijät) Kyselyn otoksessa mukana kaikki vuonna 2016 TEpalveluiden kautta
Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09
MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla
STEAn avustukset 2018 Pori
STEAn avustukset 2018 Pori 13.4.2018 Esityksen sisältö Yleistä STEA-avustuksista Hakuajat Sähköinen asiointi / verkkoasiointi Vuoden 2019 painotukset Ajankohtaista 20.4.2018 2 STEA Sosiaali- ja terveysjärjestöjen
SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ
SENIORIASUMISEN SEMINAARI, JYVÄSKYLÄ 14.10.2016 AVUSTUSOSASTO HILPPA TERVONEN 14.10.2016 2 AVUSTUSMÄÄRÄRAHAN KÄYTTÖ 2016-2019 RAY:N AVUSTUSTOIMINNAN LINJAUSTEN TAVOITEALUEIDEN MUKAISESTI (MILJ. EUROA)
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä Helsinki 1.6.2018 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 44 taustayhteisöä, henkilöstöä 11-15, rahoittajana STEA (ent. RAY) Vates edistää
Monimuotoiset työyhteisöt puhtausalalla - osatyökykyiset työelämässä Erika Kähärä Työympärsitöasiantuntija, PAM
Monimuotoiset työyhteisöt puhtausalalla - osatyökykyiset työelämässä Erika Kähärä Työympärsitöasiantuntija, PAM 24.9.2019 pam.fi Näistä puhun tänään.. Työelämän ulkopuolella paljon potentiaalista työvoimaa
Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja. Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12.
Osatyökykyisenä työssä ja työhön tukea ja ratkaisuja Työkyky ja osaaminen käyttöön - keinoja osatyökykyisten tueksi Kaija Ray 1.12.17 Vates-säätiö 2 Kokoava yhteistyö Valtakunnallinen asiantuntijuus Monimuotoinen
Avustus asumisneuvontatoimintaan
Avustus asumisneuvontatoimintaan 2019 Sisällys 1 Asumisneuvontatoimintaan tarkoitettujen avustusten hakeminen vuonna 2019... 3 2 Avustuksen kohdentaminen... 3 3 Avustuksen edellytykset... 3 4 Avustuksen
Oivaltava-hankepoliklinikka
Oivaltava-hankepoliklinikka 14.5.2014 Tampere Anne Kukkonen14.5.2014 1 Avustukset 2014 (2013) Haettuja avustuksia yhteensä 523 milj. euroa (494) Hakijoita 1 197 kpl (1 115) Hakemuskohteita 2 654 kpl (2
11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä
Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan
Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus
Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan Terveysosasto/Kuntoutusryhmä Suunnittelija Marjaana Pajunen 7.5.2013 Työhönkuntoutumisen palveluverkoston työpaja Miksi Kela järjestää
MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI
MODULAARINEN TYÖHÖNVALMENNUSMALLI Modulaarisen työhönvalmennusmallin avulla luodaan maakunnan kattava palvelukokonaisuus ja toimintamalli osatyökykyisten työllistymisen tukemiseksi. Toimintamallin keskeinen
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro OTE tilaisuus 12.5.2017 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 OTE:n lähtökohtia
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus
Oheismateriaali Kult
KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,
Avustusten hakeminen vuodelle 2016 verkkoasioinnin kautta. Avustusosasto, N.Pajari,
Avustusten hakeminen vuodelle 2016 verkkoasioinnin kautta Avustusosasto, N.Pajari, 13.4.2015 1 Hakeminen verkkoasioinnissa käynnistyy 14.4. Uudet hakemukset tulee jättää toukokuun loppuun mennessä Ei ole