Keski-Uudenmaan konsensussopimus. Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille
|
|
- Niko Mäki
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Keski-Uudenmaan konsensussopimus Uraohjaus- ja verkostotyömalli ammattiin valmistuville erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille
2 Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä arvioi, että tämä sairaus tai vamma vaikuttaa heidän työhönsä tai työmahdollisuuksiinsa. Osatyökykyisillä on myös muita suurempi riski jäädä työttömäksi. Osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyys on yksilöllistä ja sidoksissa osatyökykyisyyden syyhyn, työhön ja työn vaatimuksiin. Myös ammattiin valmistuva erityistä tukea tarvitseva opiskelija voi olla osatyökykyinen. Heidän uraohjauksensa ja opintojen jälkeisiin palveluihin saattamisensa edellyttää opiskelijan tukemiseen tarvittavia resursseja sekä erikoistunutta verkostotyötä. Jokaisella ammattiin valmistuvalla osatyökykyisellä on taitoja ja vahvuuksia. Niiden hyödyntäminen onnistuneesti toteutuu parhaiten verkostoissa järjestettävän tuen avulla. Tässä konsensussopimuksessa sovitaan Keski-Uudellamaalla ammatillisten oppilaitosten erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden uraohjausmallista osallisuutta tukevasta toiminnasta Osaava Ohjaamo -verkostosta ja työllistymistä tukevien toimijoiden jatkuvasta verkostotyöstä Tämän sopimuksen verkosto on luonut hallituksen OTE-kärkihankkeeseen kuuluvassa Fokus opinnoista tuetusti työelämään -kokeilussa toimintamalleja näiden tavoitteiden paremmaksi toteutumiseksi. Yhteistyössä tarvitaan kaikkia. Kaikilla on paikkansa, ja osapuolet lupautuvat yhteiseen kehittämiseen myös jatkossa.
3 Luomme osaamisverkoston Me Keski-Uudenmaan Fokus-kokeilun kehittäjät ilmoitamme tällä julkilausumalla Yhteisesti lupautuvamme omalla toiminnallamme toteuttamaan, edistämään ja kehittämään jatkossa tämän konsensussopimuksen mukaisesti Erityistä tukea tarvitsevien ammattiin valmistuvien opiskelijoiden uraohjausmallia Osallisuutta tukevaa toimintaa Osaava Ohjaamo -verkostomallia sekä Keski-Uudenmaan työllisyystoimijoiden verkostotyötä siten, että otamme käyttöön vahvat toisiamme tukevat käytännöt ja mallit, jotka alueellisesti edistävät kohderyhmän opiskelijoiden nopeaa työllistymistä.
4 Vastuualueet Konsensuksessa mukana olevat työelämäverkoston toimijat Ammattiopisto Spesia Keuda Hyria Seurakuntaopisto Uudenmaan TE-palvelut KELA Keski-Uudenmaan TYP
5 Vastuualueet Fokus-kokeilun kehittäjinä olemme sopineet tällä konsensuksen julkilausumalla vastuunjaosta seuraavasti: Oppilaitokset toteuttavat Fokus-kokeilun tuloksena syntynyttä opintojen, nivelvaiheen ja välittömästi sitä seuraavan ajan uraohjausmallia erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoidensa ohjauksessa. Uraohjausmalli Liitteenä 1. Oppilaitokset toteuttavat opiskelijoidensa tarpeiden mukaan myös osallisuutta tukevaa toimintamallia, joka tähtää asumisen nopeaan järjestymiseen nivelvaiheessa verkostotyön avulla. Verkostotoimijat toteuttavat nivelvaiheessa yhdessä Osaava Ohjaamo -verkostomallia, joka rakentuu Ohjaamojen, ammattiopistojen ja palveluntuottajien yhteistyölle. Verkostossa merkittävässä asemassa on työkykykoordinaattorikoulutuksella tai vastaavalla tavalla hankittu osaaminen, joka takaa asiantuntevat ohjaukset ja palvelut. Verkostomalli Liitteenä 2. Ammattiopisto Spesia lupautuu kokoamaan säännöllisesti yhteen Keski-Uudenmaan työllisyystoimijat yhteisen verkostotyön toteuttamista ja edelleen kehittämistä varten. Viranomaiset osallistuvat verkostotyöhön yhdessä kehitettyjen mallien, sovittujen toimintatapojen sekä resurssiensa ja tehtäviensä puitteissa.
6 Konsensussopimuksen osapuolten lupautuminen Me Keski-Uusimaan Fokus-verkostotoimijat ilmoitamme tällä julkilausumalla yhteisesti lupautuvamme omalla toiminnallamme edistämään ja kehittämään jatkossa tämän konsensussopimuksen mukaisia tavoitteita
Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Kymenlaakson konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus
Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Etelä-Karjalan konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin
Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ Kehruuhuone
Yhdessä hyvä OTE Osatyökykyisille tie työelämään TYÖHÖNVALMENNUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄ 24.1.2018 Kehruuhuone Aamupäivän sisältö Tervetuloa, Yhdessä hyvä OTE-hankkeen esittely Osallistujien esittäytyminen,
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös
Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus
Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE
Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä
Opinnoista töihin -teema Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan opintojen nivelvaiheiden ja vastuiden maakunnallinen toimintamalli
1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Opinnoista
OTE-hankkeen arkea: FOKUS opinnoista tuetusti työllistymiseen
OTE-hankkeen arkea: FOKUS opinnoista tuetusti työllistymiseen Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut 11.12.2017 Validia ammattiopiston Fokus -hanke on yksi Osatyökykyisille tie työelämään
Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - peruslähtökohdat Paikka auki -avustusohjelman tarkoituksena
FOKUS opinnoista tuetusti työelämään
FOKUS opinnoista tuetusti työelämään FOKUS - TAVOITTEET FOKUS-hankkeen tavoitteena on luoda kolme mallia: 1) Oppilaitoksesta työelämään johtava urapolku 2) Osallisuutta asumisesta -polku (integroitu polkuun
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro OTE tilaisuus 12.5.2017 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 OTE:n lähtökohtia
FOKUS opinnoista tuetusti työelämään PUOLIVÄLIN ALUSTAVIA TULOKSIA XII.2017
FOKUS opinnoista tuetusti työelämään PUOLIVÄLIN ALUSTAVIA TULOKSIA XII.2017 FOKUS opinnoista tuetusti työllistymiseen Mallinnushanke: 1) Polku töihin opintojen aikana, nivelvaiheessa ja sen jälkeen 2)
Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma 1 Paikka auki II - peruslähtökohdat Paikka auki II -avustusohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN OSATYÖKYKYISYYS ON YKSILÖLLISTÄ Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös tilapäistä.
Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot
Uraohjaus2020 Uraohjaus2020, hankkeen perustiedot Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma, Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot. Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHTEISTYÖFOORUMI - Päheet verkostot Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN TOIMINTA- KULTTUURIN MUUTOS MIHIN TARPEESEEN HAETTU RATKAISUA? Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän
Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa
Työnantaja osatyökykyistä nuorta rekrytoimassa Patrik Tötterman FT, erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö Ja Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke 13.9.2017 Lukuja osatyökykyisyydestä Osatyökykyisyys
Uusia tuulia uraohjauksessa. Yhdessä koulutustakuuseen
Uusia tuulia uraohjauksessa Ohjauksen käsikirja osana hanketta Anu Heinonen 6.10.2016 Uudellamaalla joka viides (22 %) 20-24-vuotias oli ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa vuonna 2014. Yhteensä tällaisia
Yhdessä hyvä OTE. KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan
Yhdessä hyvä OTE KYMENLAAKSO - lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Lähtötilanne Verkostotyöpajapäivät, palvelumuotoilupäivät,
KP OTE. Opinnoista töihin
KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan
OTE 4 Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Työtoiminnasta töihin Lähtötilanne Työtoiminnasta työhön painopisteet lähtötilanteesta tavoitetilaan Verkostotyöpajapäivät,
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro, KTT 1 2.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA
OSATYÖKYKYISTEN TYÖLLISTYMISEN TUEN MUISTILISTA 1. Osatyökykyisten tukemiseen on alueella yhteinen tahtotila 2. Monialaiselle yhteistyöverkostolle on rakenne ja toimintatapa 3. Palvelutarpeen tunnistamisen
YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue. VERKOSTOTYÖPAJA IV Lappeenrannan Kasino
YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kokeilualue VERKOSTOTYÖPAJA IV 12.4.2018 Lappeenrannan Kasino Päivän ohjelma TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! TIESITKÖS? Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla,
YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI Niina Turunen, Timo Pesu
YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Niina Turunen, Timo Pesu OTE-kärkihankeen kuvaus Osatyökykyisille tie työelämään eli OTE -kärkihanke tavoittelee muutosta
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Projektin/kokeilun perustiedot Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Hankkeen
Osatyökykyisen työ- ja toimintakyvyn selvitystä tukeva arviointijakso työpajoilla
Osatyökykyisen työ- ja toimintakyvyn selvitystä tukeva arviointijakso työpajoilla JOHDANTO Sosiaali- ja terveysministeriön määritelmän mukaan osatyökykyinen on henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään.
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN
YHDESSÄ HYVÄ OTE OPINNOISTA TÖIHIN ERITYISEN TUEN MALLI OPINNOISTA TÖIHIN SIIRRYTTÄESSÄ KENELLE: Erityistä tukea tarvitseville opiskelijoille ja heitä työllistäville työnantajille. MIKSI: Opintojen mahdollistajaksi,
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyyttä on monenlaista. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
TOIKE Toimintakykykeskus maakunnalliseen SOTEen osatyökykyisen polut työhön ja työllisyyteen
TOIKE Toimintakykykeskus maakunnalliseen SOTEen osatyökykyisen polut työhön ja työllisyyteen Välityömarkkinat 03.11.2017 vastaava yl Virpi Heikkinen Kuntoutuksen vastuuyksikkö TOIKE osana hallituksen kärkihankkeita
VERKOSTOYHTEISTYÖ, KEHITTÄMIS- JA PALVELUKESKUSTOIMINTA
VERKOSTOYHTEISTYÖ, KEHITTÄMIS- JA PALVELUKESKUSTOIMINTA Polkuja työelämään seminaari 20.3.2007 Seija Eskola Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Tapani Hiltunen Keravan ammattiopisto Sisältö Ammatillisen
Osatyökykyiset rekrytoinnin mahdollisuudet Niina Tammi, Sataosaa hanke Jaana Jantola, Seuturekry Oy
Osatyökykyiset rekrytoinnin mahdollisuudet 1.11.2018 Niina Tammi, Sataosaa hanke Jaana Jantola, Seuturekry Oy SATAOSAA maakunnallinen kokeilu Satakunnan mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Osa hallituksen
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
Yhdessä koulutustakuuseen tietoa ja toimivia työkaluja. Projektipäällikkö Anu Heinonen Uudenmaan liitto
tietoa ja toimivia työkaluja Projektipäällikkö Anu Heinonen Uudenmaan liitto 14.10.2016 Hankepartnerit Espoon seudun koulutuskuntayhtymä / Omnia Haaga Instituutti-säätiö Helmi Liiketalousopisto Oy Helsingin
YHDESSÄ HYVÄ OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! - MONIALAISENA YHTEISTYÖNÄ JA PALVELUOHJAUKSENA. OTE-seminaari Kouvola, Kuusankoskitalo
YHDESSÄ HYVÄ OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! - MONIALAISENA YHTEISTYÖNÄ JA PALVELUOHJAUKSENA OTE-seminaari 11.12.2017 Kouvola, Kuusankoskitalo Yhdessä hyvä OTE TEHDÄÄN MUUTOS YHDESSÄ! Hankealue: Etelä-Karjala
SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI
SIIRTYMÄVAIHEEN TYÖPARI Suuntakaksikko Toimintamalli osallisuuteen ja työllistymiseen PÄHEE OTE OPINNOISTA TÖIHIN PALVELUPOLKU Päijät-Hämeen maakunta 2020 VAMMAISPALVELUT Palvelusuunnitelman SEURANTA JA
Liite 6. Kärkihanke 5: Osatyökykyisille tie työelämään - kärkihankkeen kuvaus
1(10) Liite 6. Kärkihanke 5: Osatyökykyisille tie työelämään - kärkihankkeen kuvaus Sisällys: 1. Kärkihankkeen kuvaus... 2 2. Tarjouspyynnön kohde... 6 3. Aikataulu... 7 4. Aineisto... 7 5. Yhteistyökumppanit...
OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit. Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela
OTE- Kelan kokeilu-uudet ohjautumisen mallit Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela Taustaa Kelan tutkimusosaston kysely terveydenhuollolle ja järjestöille yhteistyöstä ja tulevaisuuden tarpeista
Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla
Kohti erinomaista asiakaskokemusta! Ote- Fokus Kela-kokeilut Onnistunut verkostoyhteistyö ja nuorten palvelut Keski-Uusimaalla Webinaari 19.3.2019 Hanna Dogan Kuntoutusryhmä, Eteläinen vakuutuspiiri hanna.dogan@kela.fi
Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa. Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke
Uraohjaus ja ennakoiva pedagogiikka Savon ammattiopistossa Marjo Jalkala opinto-ohjaaja Uraohjaus2020-hanke Uraohjaus Uraohjauksella tarkoitetaan opiskelijan ja ohjaajan välistä yhteistyöprosessia, jonka
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA KOKEILUN PERUSTIEDOT SATAOSAA Kokeilun kesto 1.3.2017 31.12.2018 Satakunnan mallit osallisuuteen
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa
Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi
Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot
Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet
Mikä muuttui projektin tuloksena?
Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen
Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala. Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset
Projektipäällikkö Raija Tiainen Tutkimuspäällikkö Nina Nevala Ohjelma, joka kannattaa. www.stm.fi/osatyokykyiset Osatyökykyiset työssä -ohjelma, OSKU Osku-tiimi, STM Päivi Mattila-Wiro, ohjelmajohtaja
Kotona Suomessa-pilottihaku 2016
Kotona Suomessa-pilottihaku 2016 tavoite: kotoutumiskoulutuksen jälkeisen palvelun kehittäminen ja mallintaminen mallintamisessa hyödynnetään pilottihankkeita pilottihankkeiden hakuaika on 1.2.2016-31.3.2016
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan?
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki 21.3.
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 21.3.17 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 37 taustayhteisöä,
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 31.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi
Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään
Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista
Asunnottomana työelämässä. Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? Mariitta vaara
Asunnottomana työelämässä Miten asunnottomuus liittyy työ- ja toimintakykyyn? 15.12.2017 Mariitta Vaara 20.12.2017 Mariitta vaara 1 Vankeusaika mahdollisuutena! - Yhteisasiakkuus osallisuutta ja työllistymistä
Opinnoista työelämään. Mervi Reiman
Opinnoista työelämään Mervi Reiman Opinnoista työelämään SEURAKUNTA- LUOVI KIIPULA Validia+Bovalius = Spesia (2018) Peruskoulu Työpajat Välivuosi 10. VALMA TELMA OPISTO JAAKKIMA ERITYIS- AMMATTI- OPISTO
Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma
Uraohjaus2020 palvelumallihahmotelma Uraohjausta opintoihin integroituneena! Hankkeen tavoitteena on luoda Pohjois-Savon alueen ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulutuksen yhteinen koulutusprosessiin
ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI
ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAN OPISKELIJAN OHJAAMINEN TYÖELÄMÄÄN- TOIMINTAMALLI Valmis -hanke Salon seudun ammattiopisto Toimintamalli Erityistä tukea tarvitsevan opiskelijan ohjaaminen työelämään hotelli-,
Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli
Avoin ammattiopisto Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli Taustaa Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän Nuorten tuki hanke Ohjaamo malli Nuorten pitkäkestoinen ohjaus ja tuki http://avoinammattiopisto.ning.com/page/ohjaamo-1
Raivaamme esteitä. Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.
Raivaamme esteitä Suunnittelija Marjaana Pajunen/Kelan kuntoutusryhmä Palveluntuottajien koulutus ja yhteistyötilaisuus 18.1.2018 Kelan Päätalo Mitä teemme? Nostamme nuoret, erityisesti NEET-nuoret keskiöön
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012
Uraohjaus joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun -projekti 1.1.2011 31.12.2012 Tavoite Kehittää toiselta asteelta ammattikorkeakouluun tapahtuvan siirtymävaiheen sujuvuutta Ohjaus Ura- ja jatko-opintosuunnittelu
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille
Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille 25.8.2015 Petri Puroaho Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta
hankepäällikkö, neuvotteleva virkamies Päivi Mattila-Wiro p )
Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 600 000 arvioi, että tämä sairaus tai vamma vaikuttaa heidän työhönsä tai työmahdollisuuksiinsa.
YHTEISTYÖKÄYTÄNNÖT YRITTÄJIEN KANSSA.
YHTEISTYÖKÄYTÄNNÖT YRITTÄJIEN KANSSA http://www.validiaammattiopisto.fi/tyonantajalle/ Uraohjauspalvelut Talossa on 2 uraohjaajaa ja työvalmentajia Asiakkaana uraohjauksessa ovat pääasiallisesti tutkintoon
Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden tuottajana ja käyttäjänä
Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden tuottajana ja käyttäjänä Sujuvat siirtymät seminaari 2.-4.5.2016 Mervi Huttula mervi.huttula@ortonpro.fi puh. 040 628 1800 TOIMINTAYMPÄRISTÖNÄ KESKI-UUSIMAA KOHDERYHMÄN
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!
KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite
Maakunta- ja sote-uudistus
Maakunta- ja sote-uudistus Hallituksen esitysluonnoksen ja eduskuntakäsittelyssä tehtyjen muutosten mukaisesti 1 2 Uudistuksen valmistelun tilanne Maakunta- ja sote-uudistuksen lait ovat parhaillaan eduskunnan
Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta
Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Anne Korhonen Journalistipäivä 8.3.2016 Osatyökykyinen vai työkykyinen? 2 Osatyökykyisyys on työ ja tehtäväsidonnainen asia Työkyky muuttuu ja muuntuu
TYP ajankohtaisia asioita
TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä
Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta
Teknologiateollisuuden kummiyritystoiminta Kummiyritystoiminta on konseptoitu ja pilotoitu Tulevaisuuden ammattiosaajat pk-yrityksissä Etelä-Pohjanmaalla -hankkeessa vuosina 2012-2014 Teknologiateollisuuden
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus
Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Seija Eskola Asiantuntijapalveluiden työryhmän pj Kehittämispäällikkö Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Ammatillisen
Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.
Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,
Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen
Ohjaamo nuoren tukena Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Mikä Ohjaamo on ja mitä sillä tavoitellaan? Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden palvelupiste. Fyysinen paikka, josta nuori perheineen saa joustavaa
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa
Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa -Te-toimiston palveluita osatyökykyisille Lääkäripäivät 24.11.2017 Maria von Bonsdorff, Uudenmaan Te-toimisto 24.11.2017 Osatyökykyisyys ja ammatillinen kuntoutus Tetoimistossa
Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden. tuottajana ja käyttäjänä. Sujuvat siirtymät seminaari
Koulutuksenjärjestäjät Ohjaamopalveluiden tuottajana ja käyttäjänä Sujuvat siirtymät seminaari 2.-4.5.2016 Mervi Huttula mervi.huttula@ortonpro.fi puh. 040 628 1800 Koulutuksenjärjestäjän suhde Ohjaamo-toimintaan.
Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena
Ammatillinen kuntoutus työhön paluun tukena Työhön paluu tutkimuksen ja käytännön haasteena 18.3.2014 Marjukka Aaltonen, kuntoutusjohtaja, Kiipulan kuntoutuskeskus marjukka.aaltonen@kiipula.fi, puh. 050
Kiinni työelämässä -seminaari 11.11.09
MAHIS TYÖHÖN Kiinni työelämässä -seminaari Työllistymisen tuet ja palvelut Sari Honkonen ja Arja Pitkänen 11.11.09 1 TYÖLLISTYMISTÄ EDELTÄVÄT PALVELUT Työssäoppiminen on oppilaitoksen järjestämää työpaikalla
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa
Työvalmentajatoiminta Pielisen Karjalassa Työtie-projektin ja kuntien yhteinen kokeilu. Mukana Juuka, Valtimo, Nurmes ja Lieksa. Kesto projektin rahoituspäätöksen mukaan. Käynnistynyt kuuden valitun työvalmentajan
Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014
Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö
Sisältö Mitä muuta merkitään?
HOKSin rakenne Asetuksen (673/2017, 9 ) kohta Koulutuksen järjestäjä merkitsee opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan ainakin seuraavat tiedot: 1) suoritettava tutkinto tai valmentava
TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/
TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten
Kelan kuntoutuspalveluiden ohjautumisen mallit
Kelan kuntoutuspalveluiden ohjautumisen mallit Kela-kokeilut Ote-hankkeissa, loppuseminaari 19.3.2019 Milla Kaitola suunnittelija Kela, Osaamiskeskuksen kuntoutusryhmä Uusien ohjautumisen mallien kokeilu
Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen. Ohjaus yrittäjyyteen Kaakkois-Suomen ELO-verkosto
Avauspuheenvuoro kehittämispäällikkö Ritva Kaikkonen Ohjaus yrittäjyyteen 27.10.2015 Kaakkois-Suomen ELO-verkosto Ohjaus yrittäjyyteen tilaisuuden teemana TYÖELÄMÄTAIDOT JA YRITTÄJYYS Oivallinen mahdollisuus
Työtoiminnasta töihin -teema Maakunnallinen toimintamalli osallisuuden ja palkkatyöhön pääsyn tukemisesta
1 SAVON OTE -HANKKEEN ITSEARVIOINTI Savon OTE -hankkeen itsearviointi on tehty oheista Innokylän arviointimittaria käyttäen. Siinä käydään läpi tulosten ja pilottien itsearviointi teemoittain. Työtoiminnasta
Tutkimuksen tavoitteet
Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten organisaatioissa tuettiin osatyökykyisten työllistymistä ja työssä jatkamista ja mitkä tekijät estivät tai edistivät sitä. Tutkimuskysymyksiä
Ammatillisen erityisopetuksen asiantuntijapalvelut, YTY-hankeen helmiä. Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät
Ammatillisen erityisopetuksen asiantuntijapalvelut, YTY-hankeen helmiä Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 21. 22.4.2016 Helsinki YTY Yksilöllisten opintopolkujen tukeminen yhteistyössä YTY-HANKKEET
Työ- ja elinkeinotoimisto tänään
Työ- ja elinkeinotoimisto tänään Kiuruvesi 11.4.2013 Helena Määttälä 1 18.4.2013 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Otsikko TE-TOIMISTO UUDISTUS 2013 Palveluverkko Palvelumalli perustuu kolmeen palvelulinjaan
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Etunimi Sukunimi 8/31/2016 2 Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke
Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki
Erityisopiskelijan työssäoppimisen ja työllistymisen tuki 11.02.2010 Miika Keijonen 12.2.2010 1 Monimuotoisuus työpaikalla 12.2.2010 2 Monimuotoinen työyhteisö Monimuotoisuutta kunnioittavassa työyhteisössä
Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut
Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan
Kohti alueellista uraohjauksen yhteistyön kehittämissuunnitelmaa
Uraketju-hanke: Kohti alueellista uraohjauksen yhteistyön kehittämissuunnitelmaa Pieter Brueghel (1525 1569) 27.11.20141 Uraketju-hanke Tavoitteena selvittää alueellinen uraohjauksen nykyinen tilanne,
Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi
Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Toiveista tekoihin -projekti 2012 2013 Teot tutuiksi -projekti 2013 2015 Osatyökykyisyys Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan sellaista toimintakyvyn vajausta, josta on
Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta. Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija
Työttömien terveydenhuollon kehittäminen työterveyshuollon näkökulmasta Sari Ljungman, projektisuunnittelija Tiia Nieminen, projektisuunnittelija SATAOSAA-maakuntakokeilu Kesäkuu 2018 Sisällysluettelo
Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina. Työllistymisen seminaari Anne Saari, Kiipula ammattiopisto
Valmentavat koulutukset ammatillisen erityisoppilaitoksen toteuttamina Työllistymisen seminaari 30.8.2017 Anne Saari, Kiipula ammattiopisto Kiipulan koulutus- ja kuntoutuskeskus 22.9.2017 Toimintamme lähtee
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä