Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille
|
|
- Aimo Aaltonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Petri Puroaho
2 Taustani ja ketä edustan? Taustani: n. 15 vuoden tieto- ja kokemuspääomaa työllistymisasioihiin liittyen Suomesta työllistämisen edistämisestä, verkostotyöstä, valtakunnallisesta kehittämisestä ja välityömarkkinoista. Vates-säätiö on asiantuntijaorganisaatio ja toimii ( ) vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten yhdenvertaiseksi työllistymiseksi. Suomen hallituksen Työelämä 2020 hankkeen tavoitteena on, että Suomessa on Euroopan paras työelämä vuonna Vates-säätiö on yksi sen ydintoimijoista. Välityömarkkinat osana työelämää ( ) projekti edistää työmarkkinoiden tietoisuutta kohderyhmän työvoimapotentiaalista ja olemassa olevista työllistämisen tukimuodoista sekä kehittää asioita alueellisten tarpeiden mukaan.
3 Alueelliset kehittämisteemat Projektin päätavoitteet ja toiminta (> ) Etelä- Pohjanmaa Pohjanmaa Lappi Pohjois- Pohjanmaa Keski- Suomi Kajaani Pohjois- Savo Pohjois- Karjala ALUETILAISUUDET: Saattaa alueelliset työllisyystoimijat vuoropuheluun järjestämällä vuosien 2014 ja 2015 aikana alueellisia tiedotus- ja vuorovaikutustilaisuuksia 15 ELY-alueella, alueellisten tarpeiden mukaan. TYÖVOIMAPOTENTIAALI JA TUKIMUODOT: Lisätä alueellisten työmarkkinoiden tietoisuutta vammaisten ja osatyökykyisten työvoimapotentiaalista, ja olemassa olevista työllistymisen tukimuodoista. Pirkanmaa Satakunta Häme Varsinais- Suomi Uusimaa Etelä- Savo Kaakkois- Suomi TYÖLLISYYS JA MONIMUOTOISUUS: Edistää vammaisten, osatyökykyisten ja pitkäaikaissairaiden työllisyyttä valtakunnallisesti sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.
4 Tärkeimmät viestini: Periaatteessa, me olemme kaikki osatyökykyisiä. Kohderyhmän asiakkaita on aina. Me kaikki hyödymme ja käytämme työtehtävien mukauttamista ja se on samalla yksi konkreettisin keino työllistymisen mahdollistamiseen kohderyhmämme kohdalla. Vammaisuus ei tarkoita automaattisesti samaa kuin osatyökykyisyys, eikä päinvastoin. Suurimmat ongelmat ovat edelleen työmarkkinoiden ennakkoasenteet kohderyhmäämme kohtaan. Kun ei nähdä ihmistä oikeasti, ei nähdä mahdollisia innovaatioitakaan.
5 Suomen hallituksen ja Vates-säätiön tavoitteet 1/3 Osatyökykyisille väyliä työhön (ote Suomen hallitusohjelmasta ): Selkeytetään sosiaaliturvajärjestelmää työllistymistä kannustavaksi ja poistetaan työkyvyttömyyseläkkeen ja ansiotulon kannustinloukkuja. Edistetään vammaisten ja osatyökykyisten henkilöiden työllistymismahdollisuuksia avoimille työmarkkinoille. Mitä asioita Vates-säätiö tavoittelee: Kannustinloukkuja on purettava. Palkkatulojen ja sosiaaliturvan yhteensovittamisen parempi mahdollistaminen. Aina on oltava taloudellisesti kannattavaa pyrkiä avoimille työmarkkinoille.
6 Suomen hallituksen ja Vates-säätiön tavoitteet 2/3 Osatyökykyisille väyliä työhön (ote Suomen hallitusohjelmasta ): Mitä asioita Vates-säätiö tavoittelee: Alentuneen työkyvyn omaavien vaikeasti työllistyvien työttömien aktivoinnissa huomioidaan erilaiset osallistavat toimet. Tarvitaan toimivammat avoimet työmarkkinat ja välityömarkkinat, mm. panostamalla työpankkitoimintaan, sosiaaliseen ja yhteiskunnalliseen yritystoimintaan. Myös kuntoutuksen kehittäminen kokonaisuutena moniammatillisen yhteistyön kautta. Työhönvalmennusta lisätään. Parannetaan vammaisten yrittäjien toimintamahdollisuuksia. Mahdollistetaan työhönvalmennuspalvelu paremmin ja kehitetään kohderyhmämme aktiivista yrittäjyyttä. Yrityskummi- ja mentorointitoiminta on tuotava paremmin tarjolle vammaisille ja osatyökykyisille henkilöille.
7 Suomen hallituksen ja Vates-säätiön tavoitteet 3/3 Osatyökykyisille väyliä työhön (ote Suomen hallitusohjelmasta ): Mitä asioita Vates-säätiö tavoittelee: Lisätään tietoisuutta palvelujärjestelmässä ja työpaikoilla toimivien osaamista tarjolla olevista palveluista, keinoista ja etuuksista. Työllisyyttä edistäviin julkisiin palveluihin satsattava, mm. lisättävä sosiaalisten kriteerien käyttöä julkisissa hankinnoissa. Varmistetaan asiakaslähtöinen palveluketju ja palveluohjaus sekä työnantajille annettava tuki. Laajennetaan mm. OSKUtoimintamallin käyttöä osatyökykyisten työllistymisen ja työssä jatkamisen tueksi. Parannetaan TE-toimistojen palveluja kehitettävä palvelemaan paremmin vammaisia, osatyökykyisiä ja pitkäaikaissairaita työnhakijoita. (työkykykoordinaattorit)
8 Vates-säätiön yhteiskuntapoliittinen visio Osatyökykyiset henkilöt nähdään osaavana ja tuottavana työvoimana, ei pelkkänä menoeränä.
9 Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Hyödyntäkää olemassa olevia työllistämisen tukimuotoja aktiivisemmin, kuten o palkkatuki, työkokeilu, työhönvalmennuspalvelu, työolosuhteiden järjestelytuki, oppisopimuskoulutus, apuvälineet, työpankki, sanssikortti ja duuni-kortti Vammaiset ja pitkäaikaissairaat olivat innostuneempia työstään kuin suomalaiset palkansaajat keskimäärin (Työterveyslaitoksen tutkimus 2011). o Vammaiset ja osatyökykyiset eivät pyydä eriarvoista kohtelua yksilöllistä huomioimista, kuten kaikki muutkin työntekijät ja työnhakijat Avataan lisää mahdollisuuksia kohderyhmällemme o lisää osaaminen ja persoona edellä asennetta, josta voi syntyä innovaatioita
10 Osatyökykyiset ja vammaiset työntekijät innovaatiopääomaa yrityksille Kun mm. koko työyhteisö otetaan mukaan kohderyhmämme perehdytykseen ja vastuun jakamiseen o syntyy samalla lisäarvoa työyhteisölle, uutta osaamista ja taitoja kaikille. Rekrytoimalla kohderyhmämme henkilöitä, yritykset viestivät yhteiskunnallisella kannanotollaan sitä, että kaikkien business on tervetullutta ja yritys laajentaa osaamistaan o innovaation ilmapiiriä levitetään ja mainostetaan Työnhakija kertoo mielellään työnantajalle, miten työtehtävät ovat mahdollisia tai miten niitä voisi muokata, jotta hän olisi yhtä tuottelias kuin muutkin o tästä voi myös syntyä innovaatioita Yritysyhteistyö ei ole sama asia kuin työllistäminen > innovaatioita voi syntyä erilaisista yhteistyön muodoista, kuten: o alihankinta, yhteinen tapahtuma, tietoisku tai info, asiantuntijuus, tuoteja palveluyhteistyö, koulutus- ja tutkimusyhteistyö, sponsorointi, varainhankinta, vapaaehtoistoiminta, kummi- ja mentorointi
11 Kiitos, olkaa hyvä ja yhteyttää saa ottaa Petri Puroaho projektipäällikkö Välityömarkkinat osana työelämää projekti ( ) Skype: petri.puroaho
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen
Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä
Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään. 23.9.2015 Petri Puroaho
Kaikki irti mahdollisuuksista on kamalan työlästä olla tekemättä mitään 23.9.2015 Petri Puroaho Vates-säätiö, projekti ja välityömarkkinat Vates-säätiö toimii (1993 - ) vammaisten, pitkäaikaissairaiden
Välityömarkkinat osana työelämää. Pori Petri Puroaho, Vates-säätiö
Välityömarkkinat osana työelämää Pori 11.6.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Edistää vammaisten ja osatyökykyisten työllisyyttä sekä kehittää työelämän monimuotoisuutta.
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa
Vates-säätiön ja Välityömarkkinat osana työelämää projektin esittely Vantaa 3.11.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa
Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja
Anna osaajalle mahdollisuus -seminaari Helsinki 24.3.2015 Vammaiset ja osatyökykyiset työelämässä realismia ja ratkaisuja Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö: asiantuntijaorganisaatio, joka toimii (1993
Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus
Yhteistyöllä vaikuttavuutta siirtymillä eteenpäin Varkaus 30.10.2014 Petri Puroaho Kehittämispäivän tavoitteet YHTEISTYÖ: Vahvistaa välityömarkkinatoimijoiden ja TEhallinnon välistä yhteistyötä VAIKUTTAVUUS
Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla 17.11.2014 Kainuu. Petri Puroaho
Työkokous työ- ja toimintakyvyn arvioinnista välityömarkkinoilla 17.11.2014 Kainuu Petri Puroaho Vates-säätiö (1993 -) Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten
Moninaisuus on rikkaus Lahti
Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden
Työllistymisen haasteet ja mahdollisuudet - kaikkien kyvyt käyttöön Turku
Työllistymisen haasteet ja mahdollisuudet - kaikkien kyvyt käyttöön Turku 18.11.2014 Petri Puroaho Taustaa Vates-säätiö Vates-säätiön asiantuntijapalvelut Työelämä 2020 hanke Välityömarkkinat osana työelämää
Osaavat naiset työelämään. Parhaita käytäntöjä ja ratkaisumalleja maahanmuuttajataustaisten naisten työllistämiseen
Osaavat naiset työelämään Parhaita käytäntöjä ja ratkaisumalleja maahanmuuttajataustaisten naisten työllistämiseen 9.11.2015 Välitehtävä Pohdi vierustoverin kanssa: Mikä on paras tapa verkostoitua (=luoda
- Välityömarkkinoiden toimintamahdollisuudet nyt ja jatkossa
Välityömarkkinat osana työelämää projekti (2014-2015) - Välityömarkkinoiden toimintamahdollisuudet nyt ja jatkossa Petri Puroaho Välityömarkkinoiden toimintamahdollisuudet nyt ja jatkossa PUHEENI SISÄLTÖ:
Välityömarkkinat polkuna työelämään Helsinki Autismisäätiö
Välityömarkkinat polkuna työelämään Helsinki 5.11.2014 Autismisäätiö Petri Puroaho 2 Vates-säätiö / Työelämä 2020 -hanke Vates-säätiön (1993 - ) tavoitteena 1) tukea osatyökykyisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden
Valtti Työpaja, Kankaanpää 28.5.2014. Petri Puroaho, Vates-säätiö
Valtti Työpaja, Kankaanpää 28.5.2014 Petri Puroaho, Vates-säätiö Puheenvuoron sisältö Vates-säätiö ja sen toiminnan päämäärät Välityömarkkinat ja sen toimijat Vammaisten ja osatyökykyisten työllistyminen
Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari Pohjois-Pohjanmaa/Oulu 11.2.2015
Välityömarkkina- ja yritysyhteistyöseminaari Pohjois-Pohjanmaa/Oulu 11.2.2015 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja kouluttaja Pohjanmaa Häme Keski-Suomi Uusimaa - Suomi
Vammaisten ja osatyökykyisten tuen ja työllistymisen mahdollisuudet -koulutus Kajaani 5.10.2015
Vammaisten ja osatyökykyisten tuen ja työllistymisen mahdollisuudet -koulutus Kajaani 5.10.2015 Petri Puroaho Miksi olemme Kainuussa? 5.10: Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän pyynnöstä
Työyhteisön monimuotoisuus Työpaikkavalmentajakoulutus 6.10.2015
Työyhteisön monimuotoisuus Työpaikkavalmentajakoulutus 6.10.2015 Petri Puroaho Miksi olen Kainuussa? 6.10: Kainuun työ- ja elinkeinotoimiston, Tuetun työllistymisen palveluiden pyynnöstä (Helena Karppinen,
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Kärkihanke osana strategisen hallitusohjelman toimeenpanoa 2016 2019 Painopistealue Hyvinvointi ja terveys Kuka on osatyökykyinen? Henkilö, jolla on käytössään osa työkyvystään
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN JA TYÖSSÄ JATKAMISEEN OSATYÖKYKYISYYS ON YKSILÖLLISTÄ Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös tilapäistä.
Monimuotoiset työyhteisöt yrityksen kilpailukykytekijänä teemailta 29.10.2015 Järvenpää
Monimuotoiset työyhteisöt yrityksen kilpailukykytekijänä teemailta 29.10.2015 Järvenpää Mitä toivon saavani teemaillasta itselleni ja omaan työhöni? (etukäteiskysymys) Avoimin mielin : ) Ajankohtaiskatsauksen
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro ja projektipäällikkö Raija Tiainen 1 1.11.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys koskettaa lähes jokaista suomalaista työuran
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro, KTT 1 2.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä
Yhteistyöfoorumi 23.9.2014: työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut. Petri Puroaho
Yhteistyöfoorumi 23.9.2014: työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut Petri Puroaho Mistä puhun 2 Vates-säätiö Välityömarkkinat osana työelämää projekti Työllistämisen tukimuodot Sosiaalinen näkökulma
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Kohderyhmä: Työikäiset osatyökykyiset henkilöt 2 OTE-kärkihankkeen
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Osatyökykyisyys Osatyökykyisyys on yksilöllistä. Osatyökykyisyyttä on monenlaista. Osatyökykyisyys voi olla tilapäistä. Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään.
Yritysyhteistyön kehittäminen Pohjois-Pohjanmaa/Oulu 21.4.2015
Yritysyhteistyön kehittäminen Pohjois-Pohjanmaa/Oulu 21.4.2015 Petri Puroaho Tilaisuuden ohjelma Klo 8.30-9.00 Aamukahvit plus suolainen avec ja rupattelua AAMUPÄIVÄ klo 9 alkaen (tauko sopivassa välissä)
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään hankepäälikkö Päivi Mattila-Wiro OTE tilaisuus 12.5.2017 1 Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 OTE:n lähtökohtia
Vammaiset ja osatyökykyiset kestävyysvajeen kampittajina
Vammaiset ja osatyökykyiset kestävyysvajeen kampittajina Kestävyysvaje 2 %, jäämä/bkt Lähde: Tilastokeskus ja VM 1 Väestön ikärakenne 3 6 500 000 henkilöä 6 000 000 5 500 000 5 000 000 4 500 000 4 000
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?
Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.
Osatyökykyisille tie työelämään
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 31.5.2017 Osatyökykyisille tie työelämään Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi
Työn tuki -malli 2011
Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM
TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta
TYP ajankohtaisia asioita
TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä
Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus. Osatyökykyisille tie työelämään - OTE
Koulutuksella muutokseen - työkykykoordinaattorikoulutus Osatyökykyisille tie työelämään - OTE Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke, taustaa 1,9 miljoonaa = joku pitkäaikaissairaus
hankepäällikkö, neuvotteleva virkamies Päivi Mattila-Wiro p )
Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus tai vamma. Heistä 600 000 arvioi, että tämä sairaus tai vamma vaikuttaa heidän työhönsä tai työmahdollisuuksiinsa.
Petri Puroaho Osatyökykyisten ja vammaisten työllistäminen
Petri Puroaho Osatyökykyisten ja vammaisten työllistäminen Puheenvuoron sisältö Vates-säätiö sosiaalisen yritystoiminnan tukijana Kohderyhmän työllisyystilanne Työllistämisen tukipalvelut työhönvalmennus
Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma Paikka auki - peruslähtökohdat Paikka auki -avustusohjelman tarkoituksena
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen
Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn. Helsinki Kaija Ray
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulma osatyökykyyn Helsinki 1.3.2016 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä, henkilöstöä 13, rahoittajana
Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään
Vammaisten henkilöiden osallistuminen työelämään Patrik Tötterman FT, erityisasiantuntija Työ- ja elinkeinoministeriö Valtakunnalliset erityishuoltopäivät 16.9.2016 Vammaisuus, osatyökykyisyys ja työ:
Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012
Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia
KYVYT KÄYTTÖÖN -SEMINAARI 13.-14.10.2015 TAMPERE
KYVYT KÄYTTÖÖN -SEMINAARI 13.-14.10.2015 TAMPERE Avaussanat ylijohtaja Leo Suomaa 13.10.2015 Lupaus pitäköön Me olemme yhteiskuntana edustajiemme välityksellä luvanneet itsellemme hyvinvoinnin joka edellyttää
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz
Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu
Alueellisen suunnittelupalaverin ryhmätöiden yhteenveto
Teema: Pohjois-Pohjanmaan välityömarkkinoiden sekä vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisen kehittäminen Välityömarkkinat osana työelämää projekti (2014-2015) edistää vammaisten ja osatyökykyisten
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan?
Osatyökykyiset keistä ja mistä puhutaan? Toimitusjohtaja Jaana Pakarinen 8.3.2016 Vates-säätiö 1/2 2 Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten, pitkäaikaissairaiden ja osatyökykyisten henkilöiden
Etelä-Karjalan konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Etelä-Karjalan konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) FT, PsL, erityisasiantuntija Patrik Tötterman TEM Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. 2 1 Osatyökykyisten
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI Porin kaupunki/ Satakunta
SATAOSAA OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Porin kaupunki/ Satakunta SATAOSAA Satakunnan mallit työllisyyteen ja osallisuuteen SATAOSAA hankkeen hallinnoija on Porin kaupunki. Hanke on osa Satakunnan
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE)
Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Tavoite: Osatyökykyiset ihmiset jatkavat työelämässä tai työllistyvät avoimille työmarkkinoille. Etunimi Sukunimi 8/31/2016 2 Osatyökykyisille tie työelämään -kärkihanke
EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat. Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus
EU-ohjelmakausi ja paikallisen kehittämisen suuntaviivat Rakennerahastoasiantuntija Raisa Lappeteläinen Etelä-Savon ELY keskus 070514 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Manner-Suomen rakennerahasto-ohjelma
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä Tammikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Tammikuun lopussa 47 880 48 314 +
Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma
Paikka auki II - osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma 1 Paikka auki II - peruslähtökohdat Paikka auki II -avustusohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien henkilöiden
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä maaliskuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Maaliskuun lopussa 44 037 44 722
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016
Nuorisotakuun seuranta TEM:ssä helmikuu 2016 Työttömät työnhakijat alle 25 v. ja 25-29 v. vastavalmistuneet (TEM/työnvälitystilasto 1220) Alle 25 v. 2015 2016 Muutos % Helmikuun lopussa 45 919 46 107 +
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray
Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä Helsinki 1.6.2018 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 44 taustayhteisöä, henkilöstöä 11-15, rahoittajana STEA (ent. RAY) Vates edistää
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö
TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa
Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 17.2.2014
Mitä sitten, jos työkyky ei riitä avoimille työmarkkinoille? Paula Salminen 7.2.204 Epilepsiaa sairastavien työllisyysongelmien tunnistaminen oikea työllistämisinterventio. Ei ongelmia: kohtaukset ovat
Osatyökykyiset työssä -ohjelma
Ohjelma joka kannattaa VATES 9.4.2014 Osatyökykyiset työssä -ohjelma STM:n käynnistämä ohjelma, jossa on kaksi kokonaisuutta: osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä edistävä toimintakonsepti
Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen!
Hyvä työntekijä, valmiina palvelukseen! Sisällys 1. Johdanto... 4 2. TE-toimiston työkokeilu... 6 3. Kelan työkokeilu... 8 4. Palkkatuki... 10 5. Oppisopimuskoulutus... 12 6. Työolosuhteiden järjestelytuki...
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki Jukka Lindberg
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 11.10.2016 Jukka Lindberg 2 Vates-säätiön toiminta Perustettu 1993, nyt 36 taustayhteisöä,
Rakennerahasto-ohjelman saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR
Rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 saavutukset Itä-Suomen näkökulmasta ESR 16.8.2018 Punkaharju ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus, TL 4 Koulutus, ammattitaito
YHDESSÄ HYVÄ OTE. Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI Niina Turunen, Timo Pesu
YHDESSÄ HYVÄ OTE Etelä-Karjala ja Kymenlaakso OMAN ORGANISAATION NIMI 1 24.5.2017 Niina Turunen, Timo Pesu OTE-kärkihankeen kuvaus Osatyökykyisille tie työelämään eli OTE -kärkihanke tavoittelee muutosta
TEMPO Polkuja työelämään Pirkko Mäkelä-Pusa/
TEMPO Polkuja työelämään 2015-2018 Pirkko Mäkelä-Pusa/25.8.2016 Osatyökykyisyys ja työelämä Hyvinvointiyhteiskunnan turvaaminen edellyttää korkeampaa työllisyysastetta ja pidempiä työuria. Osatyökykyisten
Välityömarkkinoiden palvelujen tuotteistaminen ja yritysyhteistyön kehittäminen. Häme / Lahti, 1.10.2015
Välityömarkkinoiden palvelujen tuotteistaminen ja yritysyhteistyön kehittäminen Häme / Lahti, 1.10.2015 Kehittämispäivän tavoite Kehittämispäivän aikana on tavoitteena pohtia ja konkretisoida kunkin osallistuvan
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus
Sosiaalihuoltona toteutettava työhönvalmennus Työ kuuluu kaikille! 17.9.2015 Vaikuttamistoiminnan päällikkö Marika Ahlstén, Kehitysvammaliitto Sosiaalihuollon rooli vammaisten työllistymisen tukemisessa
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) Etunimi Sukunimi
Viestintäsuunnitelma Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) 1 19.5.2017 Etunimi Sukunimi Sisältö Viestinnän tavoitteet Priorisoidut kohderyhmät Kanavat Pääviestit Visuaalinen viestintä Projektit / toimenpiteitä
RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS
RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS
Ajankohtaista työ- ja elinkeinohallinnon ammatillisessa kuntoutuksessa. FT, ylitarkastaja Patrik Kuusinen 13:
Ajankohtaista työ- ja elinkeinohallinnon ammatillisessa kuntoutuksessa FT, ylitarkastaja Patrik Kuusinen 13:11.2008 Joitakin ajankohtaisia asioita Työvoimatoimistoista tulee työ- ja elinkeinotoimistoja
Kymenlaakson konsensussopimus. Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi
Kymenlaakson konsensussopimus Työelämäverkoston kokoaminen osatyökykyisten työllisyyden edistämiseksi Sisällys Työikäisistä suomalaisista noin 1,9 miljoonalla, eli yli puolella työikäisistä, on jokin pitkäaikaissairaus
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI
PALKKATUKI OSATYÖKYKYISEN TYÖLLISTYMISEN EDISTÄMISEKSI 11.5.2017 1 Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset 1) työ- ja elinkeinotoimisto arvioi työttömän työnhakijan työttömyyden johtuvan ammatillisen
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA.
TYÖHÖNVALMENNUS PALKKATUKIJAKSOLLA www.valmennuskeskuspublic.fi 2018 TYÖHÖNVALMENNUS VÄLITYÖMARKKINOILLA KENELLE? Välityömarkkinoilla palkkatukijaksolla yhdistyksissä olevat työntekijät. Työntekijällä
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen. Pähee OTE. näyttöön perustuva. työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa.
Mallit työllistymiseen ja osallisuuteen Pähee OTE näyttöön perustuva työhönvalmennus ja tuettu työ vammaispalveluissa versio 1 6/18 TYÖHÖNVALMENNUS VALMENNUS JA TYÖ/OPISKELUPAIKAN ETSINTÄ Ensisijainen
MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain
MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET
TYÖHÖNVALMENNUSKOKEILU JA TULOKSET MIKSI Nykyinen palvelurakenne/ -polku ei tue osatyökykyisen työllistymistä riittävästi. Työhönvalmennuspalvelun sisältö ei ole yhdenmukaista (Kela/TEAK, työhönvalmennus
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN
TOIMIVIA RATKAISUJA TYÖLLISTYMISEEN OSATYÖKYKYISYYS ON YKSILÖLLISTÄ Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös tilapäistä. Osatyökykyisyys on sidoksissa
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen. Helsinki 21.3.
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - näkökulmia osatyökykyyn ja välityömarkkinoiden ohjaukseen Helsinki 21.3.17 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 37 taustayhteisöä,
Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko
Työ on parasta sosiaaliturvaa Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on välittävä
Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi
Työtä tekijälle vaikutukset näkyviksi Toiveista tekoihin -projekti 2012 2013 Teot tutuiksi -projekti 2013 2015 Osatyökykyisyys Osatyökykyisyydellä tarkoitetaan sellaista toimintakyvyn vajausta, josta on
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen
Työssä jatkamisen inhimilliset ja taloudelliset kannustimet - Näkökulma välityömarkkinoiden ohjaukseen Kaija Ray Työkykykoordinaattorikoulutus Helsinki 27.3.18 Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993,
Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista. Lapin välityömarkkinoiden työkokous
Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista Lapin välityömarkkinoiden työkokous 26.-27.9.2013 Välityömarkkinoita koskettavia hankkeita, uudistuksia ja
Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot
Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista
Osatyökykyiset työssä -ohjelma
Työhönkuntoutumisen palveluverkoston verkostoseminaari 3.12.2013 Osatyökykyiset työssä -ohjelma STM:n käynnistämä ohjelma, jossa on kaksi kokonaisuutta: osatyökykyisten työssä jatkamista ja työllistymistä
Mitä meneillään tällä hetkellä Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeessa? Päivi Mattila-Wiro, KTT
Mitä meneillään tällä hetkellä Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) kärkihankkeessa? Päivi Mattila-Wiro, KTT OTE:n ytimet Menetelmät ja keinot, joita olemme luoneet, vastaavat erityisesti kolmeen asiaan:
Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä
Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Anna-Liisa Lämsä KT, TYP-verkostopäällikkö Pohjois-Pohjanmaan työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työnantajakysely
TUETTU TYÖLLISTYMINEN
TUETTU TYÖLLISTYMINEN Pori 8.2.2010 Suvi Pikkusaari Työhönvalmennuksen kehittämiskoordinaattori VATES-säätiö VATES-säätiö Asiantuntijaorganisaatio, joka toimii vammaisten ja osatyökykyisten ihmisten yhdenvertaiseksi
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä elokuu 2017
Työvoimapalveluiden kohdentaminen ja painopisteet Hämeessä elokuu 2017 Hämeen ELY-keskus TEM/Työnvälitystilastot, Päivitetty 26.9.2017 Sari Teimola Seurantaan liittyvä käsitteistö Aktivointiaste = palveluissa
Vastuulliset hankinnat työllisyyttä ja kestävää kehitystä edistämässä -projekti. Projektipäällikkö Antti Honkarinta
Vastuulliset hankinnat työllisyyttä ja kestävää kehitystä edistämässä -projekti Projektipäällikkö Antti Honkarinta 31.10.2013 Projektin toteuttajaorganisaatio on Oulun kaupunki. Projekti sijoittuu konsernipalvelujen
Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä. Eveliina Pöyhönen 12.11.2010
Toimiiko ohjaus? Kokemuksia ja näkemyksiä kentältä Eveliina Pöyhönen 12.11.2010 1 Lähtökohta Vaikeassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden palvelut ja niiden kehittäminen Pitkäaikaistyöttömät Vammaiset
Katsaus reformien vaikutuksiin viimeisen 20 vuoden aikana ja miten eteenpäin?
Katsaus reformien vaikutuksiin viimeisen 20 vuoden aikana ja miten eteenpäin? Suomen vammaispoliittisen ohjelman VAMPO - seurannan seminaari: Työ ja toimeentulo Pikku parlamentti, Helsinki 9.11. 2015 Patrik
Yritystä!-projekti. Vammaisten henkilöiden yrittäjyyden edistäminen RAY- projekti Ville Majala
Yritystä!-projekti Vammaisten henkilöiden yrittäjyyden edistäminen RAY- projekti 2016 2018 Ville Majala Työllistymisen mahdollisuudet seminaari 31.8.2016 www.yritystä.fi 1 Hallinnoija: ry Yhteistyökumppanit:
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle
Tukea opiskelijan työllistymiseen tietoa opettajalle 2 Milloin opiskelija voi tarvita tukea työllistymiseen? Miten oppilaitoksessa voidaan ohjata työllistymisessä? Ammatillisen koulutuksen tavoitteena
JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ
2013 2015 JYVÄSKYLÄ, MUURAME, JÄMSÄ : yritys- ja työnantajayhteistyö Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut: palveluohjaus, kuntouttava työtoiminta ja työkyvyn arviointi Seinätön TYP: verkostoyhteistyö Jämsässä
Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016
Nuorisotakuun seuranta heinäkuu 2016 Muutamia linkkejä tilastoihin Tilastokeskuksen työvoimatutkimus: http://www.stat.fi/til/tym.html Kuntoutussäätiön tutkimuksessaan suosittamat nuorisotakuun seurantatilastot:
Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta
Työkyvyt käyttöön vammasta tai sairaudesta huolimatta Anne Korhonen Journalistipäivä 8.3.2016 Osatyökykyinen vai työkykyinen? 2 Osatyökykyisyys on työ ja tehtäväsidonnainen asia Työkyky muuttuu ja muuntuu
VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta. ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry
VETO vaikuttavaa elintapaohjausta ja työvalmennusta ESR hanke, hankijana Pohjanmaa Liikunta ja Urheilu ry Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 ohjelma 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus (ESR) Nuorten
Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.
Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA
Tulosten raportointi HALLITUKSEN KÄRKIHANKE OSATYÖKYKYISILLE TIE TYÖELÄMÄÄN (OTE) Projektin nimi ja numero SATAOSAA KOKEILUN PERUSTIEDOT SATAOSAA Kokeilun kesto 1.3.2017 31.12.2018 Satakunnan mallit osallisuuteen
Yleistä kuntouttamiseen liittyen
Työhön kuntoutumisen tukitoimet TE-hallinnossa 3.11.2015 1 Yleistä kuntouttamiseen liittyen Julkisen työ ja yrityspalvelulakiin liittyviä palveluita. Ovat toissijaisia palveluita eli aina ensin selvitettävä