TOIMINTAKERTOMUS V. 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS V. 2015"

Transkriptio

1 1 TOIMINTAKERTOMUS V TEKNINEN TOIMI Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Tekninen toimi vastaa yhdyskuntatekniikkaan, kaavoitukseen ja maankäyttöön, toimitiloihin, ruoka- ja siivoushuoltoon, rakennusvalvontaan, ympäristötoimeen sekä maaseututoimeen liittyvien palveluiden tarjoamisesta kaupungin toimialoille, rakentamiselle ja yritystoiminnalle. Toiminnassa painotetaan asiakaslähtöisyyttä, joustavuutta ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista. TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta vastaa muista tekniseen toimeen kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta rakennusvalvontatoimiston ja ympäristötoimiston tehtäviä. 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: va. hallintopäällikkö Asta Juvonen asti hallintopäällikkö Marjo Nieminen alkaen Hallinto-osasto vastaa teknisen lautakunnan, ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä teknisen toimen hallinto- ja talouspalveluista. Maaseutuhallinnon palvelut on ostettu perustetulta Päijät-Hämeen alueelliselta maaseutuhallintoyksiköltä. Pelastustoimi Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Pelastustoimi on hoidettu ostopalveluina Päijät-Hämeen liiton alaisena toimivalta Päijät- Hämeen pelastuslaitokselta. Tehtäväalue kattaa myös kaupungin vss-toiminnan kustannukset. Sitovien tavoitteiden toteutuminen Toteutettiin teknisen toimen asiakastyytyväisyyskysely suunnitellusti vuonna MAANKÄYTTÖOSASTO Vastuuhenkilö: va. kaavoituspäällikkö Marko Luukkonen Sitovien tavoitteiden toteutuminen Kaupungin kunnallistekniikan piirissä olevien omakotitonttien varanto on vähintään 60 kpl. Luovutettavissa olevia valmiita pientalotontteja on 72 kpl.

2 2 Kaupungin kunnallistekniikan piirissä olevien teollisuus/työpaikka-alueiden varanto on 50 ha. Luovutettavissa olevia valmiita yritystontteja on 18,2 ha. Kaavoitettuja yritystontteja, joilla ei ole kunnallistekniikkavalmiutta, on 32,5 ha. Kunnallistekniikan rakentaminen ei ole maankäyttöosaston vastuulla. Maa-/Maankäyttöpoliittinen ohjelma tarkistetaan. Työ on kesken johtuen va. kaavoituspäällikön irtisanoutumisesta. Otetaan käyttöön valtakunnallisesti käytössä oleva korkeusjärjestelmä N2000. N2000 otettu käyttöön 1/2016 Muut toiminnalliset tiedot Suoritteet ja tunnusluvut Omakotitontit myydyt myydyt vuokratontit vuokratut Tonttijaot Kiinteistötoimitukset Ilmakuvaus (ha) Pohjakartan laadinta (ha) Hyväksytyt kaavat yleiskaavat (kpl/1000 ha) - 1/13, /84 - asemakaavat (kpl/ha) 4/7 3/10 3/37 7/309 1/4 2/36 ranta-asemakaavat (kpl/ha) 3/ /6 1/13 maankäyttösopimukset Kaavoitusyksikössä v oli vireillä 26 kaavahanketta, joista yleiskaavoja kolme ja kaksi ranta asemakaavan kumoamista. Kaavoituksen osalta kahdesta kaavasta on valitettu korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Vuoden 2015 aikana oli moniin vuosiin verrattuna kaikki virat/toimet täytettyinä. Tämä mahdollisti aiemmilta vuosilta rästiin jääneiden töiden tekemisen. Loppuvuodesta 2015 tuli ikävä tieto va. kaavoituspäällikön irtisanoutumisesta. 504 METSÄ- JA KALATALOUS Vastuuhenkilö: rakennuspäällikkö Ari Matteinen Metsätoimiston toiminta-alue on kaupungin omistamien metsien hoito- ja hakkuutoiminta, kaavoitettujen alueiden metsänhoito, metsien virkistyskäytön edistäminen ja ylläpito sekä kaupungin omistamien ja hallitsemien vesialueiden kalatalous.

3 3 Tavoitteet Kaupungin metsäsuunnitelman tietokanta pidetään ajan tasalla. - Metsäsuunnittelun uusi ForestKit-ohjelmisto otettaan täysimääräisesti käyttöön. - Toteutetaan uusien kaava-alueiden hakkuut. - Muuttuneiden metsälakien mahdollisuudet hakkuissa etenkin kansallisen kaupunkipuiston alueella otetaan käyttöön. - Korjataan yksikön hoidossa olevan polkuverkoston pitkospuut ja muut rakenteet. - Kalastuksen valvonnan näkyvyyttä kohennetaan. - Rapukannat selvitetään ja niiden kehitystä seurataan ja tarvittaessa tehdään päätöksiä kantojen turvaamiseksi. - Uudistuvan kalastuslain ja asetuksen muutokset ja Heinolan kalastusalueen päätökset huomioidaan toiminnassa. Tavoitteet saavutettiin vuoden 2015 osalta. Tavoitteiden toteuttamista jatketaan vuosina Suoritteet ja tunnusluvut Metsätoimisto (tavoite) (toteuma) Metsänhoitotyöt, ha ,8 Uudistushakkuut, ha ,8 Kasvatushakkuut, ha ,1 Urheilukal.luvat, kpl Rautjärven luvat, kpl Selkävesiluvat, kpl Sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Metsäsuunnitelman kuviotietokannasta 30 % tarkistetaan ja päivitetään uudella suunnitteluohjelmistolla uuden suunnitelman (v. 2019) pohjaksi. Kuvioita päivitettiin 30 %. 505 KUNNALLISTEKNINEN OSASTO Kunnallistekniseen osastoon sisältyy kunnallistekninen suunnittelu, katuyksikkö, viherpalvelut ja metsätoimisto sekä vesihuolto. Vesihuollon ja metsätoimiston käyttötaloudet ovat erilliset ja sitovuustaso on valtuusto. Henkilömäärä eri yksiköissä yhteensä on tällä hetkellä 55 henkilöä. Vastuuhenkilö: Rakennuspäällikkö Ari Matteinen Tavoitteet Annetut ja tulevat työvelvoitteet ja tavoitteet hoidetaan mahdollisimman hyvin ja kustannustietoisesti annettujen määrärahojen puitteissa, niin että kaupunkilaisten viihtyisyys ja turvallisuus taataan kaikissa tilanteissa niin kesällä kuin talvellakin. Lisäksi toiminnassa pyritään reagoimaan ja vastaamaan mahdollisimman nopeasti tulleeseen palautteeseen sekä kaupunkilaisten pyyntöihin mahdollisuuksien mukaan.

4 4 Lisäksi lisätään puistoalueiden turvallisuuden varmistamista niin istutusten kuin leikkialueidenkin osalta. Sitovat tavoitteet Alueiden (kadut ja yleiset alueet, puistot sekä metsät ja vesialueet) kunnossapito, hoito ja niihin liittyvät muut tehtävät suoritetaan myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Kunnallistekninen suunnittelu Suoritteet: Suunnitelmat 11 5 Johtopiirrokset Katuyksikkö Tavoite katujen hoidossa on 1,1 /m 2. Hoitokustannukset olivat 1,19 / m 2 Yksityistieavustuksiin oli varattu euroa. Hoitokustannukset /m ,98 0,95 1,07 1,08 1,01 1,11 0,99 1, ,07 1,19 Rakentamismääriä katu/tie 812 m 367 m 0 m 240 m 150 m m jk/pp 380 m m 1030 m 700 m m vesijohto 611 m 1223 m 1450 m 360 m 360 m 345 m jv-viemäri 590 m 982 m 1390 m 290 m 360 m 402 m sv-viemäri 750 m m 1004 m 1055 m 1138 m paineviemäri 150 m - 0 m - 52 m jv- ja sv-kaivot 31 kpl 25 kpl 40 kpl 20 kpl 55 kpl tonttiliittymät 29 kpl 28 kpl 34 kpl 55 kpl 17 kpl pumppaamot 1 kpl 0 kpl 0 kpl - venttiilit 16 kpl 19 kpl 20 kpl 17 kpl louhinta 173 m 3 98 m 3 189,5 m³ 1923 m³ 1872,5 652m² Kaluston tehokkuus Käyttöasteet % kuorma-autot ,2 työkoneet ,4

5 5 traktorit ,1 h- ja p-autot Käyttöasteet % kuorma-autot 79,9 80,2 työkoneet 60,07 64,1 traktorit 8,6 13,2 h- ja p- autot 112,15 106,7 Suoritteita: Kunnossapito menot 1,51 1,67 neliöt 1,4 1,42 eur / m2 1,07 1,19 Päällystekehitys Ajoradat Öljysora sora kestopääll Metrit jk/kaup jk/yksit jk/pp/erill jk/pp/aryhd ajoradat kaup.hoid Neliöt jk/kaup jk/yksit jk/pp/erill jk/pp/aryhd ajoradat kaup.hoid Kalustoa on saatu osittain uusittua (2 uutta henkilöautoa, 5 uutta pakettiautoa, 1 käytetty traktori), mutta osa on vanhaa ja korjauskulut ovat korkeat. Viherpalvelut Laituripaikkoja on tällä hetkellä 682 kpl ja rantapaikkoja 573 kpl. Sähköisen venepaikkajärjestelmän käyttöönoton valmistelutoimet aloitettiin ja niitä jatketaan vuonna

6 Sähköinen venepaikkojen varausjärjestelmä otetaan käyttöön vuonna Osa Rantapuiston valaistuksesta uusittiin kuluneella kaudella, Kylpylänpuisto saneerattiin kalusteiden ja valaistuksen osalta sekä Pirttiniemen leikkipuiston leikkivälineet uusittiin. Leikkipaikoista lopetettiin Koppelontien ja Veljeskylän leikkipaikat niiden huonokuntoisuuden ja vähäisen käytön vuoksi. Suoritteet ja tunnusluvut Hoidettuja puistoja 55 +0,5 ha Puistometsiä ha Niittyjä ha Piha-alueita ha Katuviheralueita 44 Leikkipuistoja 21 kpl -2 kpl Leikkipuistojen saneeraukset 2 +1 Vene- ja laituripaikkoja 1255 kpl +0 kpl Matonpesupaikkoja maalla 5 kpl +0 Liikuntapaikkoja 97 ha +0 Puunkaatoluvat 218 kpl 147 kpl Talousarvion toteutuminen Teiden kulumisesta johtuvan paikkaamistarpeen sekä talvikunnossapidon kustannusten noususta johtuva budjettiylityksen osuus on katuyksikön budjetoiduista menoista noin euroa ja joukkoliikenteen osuus ylityksistä on noin euroa. Kustannustasoa tarkasteltaessa vertailukohtana on käytetty vuoden 2014 toteutuneita kustannuksia. Viherpalveluisen tulot alittuivat budjetoidusta noin euroa johtuen kuntouttavan työtoiminnan tekemistä kiinteistöjen hoitotöistä. 516 VESIHUOLTO Vastuuhenkilö: rakennuspäällikkö Ari Matteinen Sitovien tavoitteiden toteutuminen Vedenjakelussa vuotovedet ja laskuttamaton vesi alle 15 % pumpatusta vesimäärästä. Vuotovesien ja laskuttamattoman veden osuus oli 13,4 %. Jäteveden viemäröinnissä vuotovesien osuus on alle 50 % jätevedenpuhdistamolle johdetusta jätevesimäärästä. Vuotovesien osuus oli 47,8 % jätevedenpuhdistamolle johdetusta jätevesimäärästä. Vesihuoltolaitoksen maksama pääoman sisäinen korko eli korvaus jäännöspääomasta 5%. Vesihuolto eriytettiin vuoden 2015 alusta kirjanpidollisesti. Valtuusto on vahvistanut vesihuollon peruspääoman (9,102 M ) ja sitä perittäväksi korvaukseksi 6 %. Hulevesien käsittely on eriytetty vesihuoltolaitoksesta laskennallisesti ja taseen jäännöspääoman koroksi valtuusto on vahvistanut myös 6 %.

7 7 Korvausta vesihuollon peruspääomasta maksettiin 0,455 M ja korvausta huleveden jäännöspääomasta 0,063 M. Vesihuollolle on laadittu tuloslaskelma, jonka mukaan tilikauden tulos on 0,332 M. Peruspääoman 6%:n pääomakorvaus mukaan lukien vesihuollon tuotto on 0,787 M 8,65 % peruspääomalle. Hulevesien tuloslaskelma osoittaa 0,161 M :n tappiota. eli Muut toiminnalliset tiedot Vuonna 2014 aloitettiin keskusta-kirkonkylä varmuusvesiyhteyden sekä kirkonkylästä pohjoiseen johtavan vesilinjan vedenjohtamisen tehostamisen rakentaminen. Urakka oli kaksiosainen ja vuonna 2014 alkanut urakan ensimmäinen vaihe valmistui pääosin vuoden 2014 aikana ja urakka vastaanotettiin vuoden 2015 alkupuolella. Urakan toisen vaiheen suunnitelmat valmistuivat vuoden 2015 alkupuolella ja urakka vastaanotettiin vuoden 2015 jälkipuoliskolla. Urakan toisessa vaiheessa valmistunut Luhtapauni - Vuohkallio -paineviemäri ja Luhtapaunin jätevedenpumppaamo otettiin käyttöön vuoden 2015 loppupuolella. Vuohkallio - Luhtapauni varmuusvesiyhde ja Luhtapaunin paineenkorotusasema otetaan käyttöön vuoden 2016 alkupuolella. Viemärien vuotovesien vähentämisinvestointien kohdistamiseksi vuosina 2014 ja 2015 tehtyjen kuvausten perusteella tehtiin vuoden 2015 aikana saneerausta Kauppakadun mäessä. Vuoden 2015 aikana käynnistettiin Kausantien ja Aholantien jätevedenpumppaamoiden saneeraussuunnittelu. Suunnitelmien mukaan pumppaamot varustetaan ylivuodon talteenotto- ja käsittelyjärjestelmin. Samassa yhteydessä todettiin myös, että pumppaamoiden jälkeiset viemäriosuudet saneerataan kapasiteetin kasvattamiseksi. Toteutus on tarkoitus aloittaa vuoden 2016 aikana Kausantien jälkeisen paineviemärin suurentamisella. Vuoden 2015 aikana on selvitetty uusia pohjavedenottomahdollisuuksia jatkaen vuonna 2014 aloitettua työtä. Tavoitteena on ollut uusien hyvälaatuisten ja antoisien vedenottopaikkojen löytäminen. Tutkimukset kohdistuivat Vierumäen ja Urheiluopiston pohjavesialueille. Mahdollisista kolmesta pohjavesiasiantuntijoiden osoittamista kohteista on vuoden 2015 loppuun mennessä tutkittu kaksi. Tulosten perusteella uusia mahdollisia pohjavesilähteitä löydettiin, mutta niiden antoisuus ei ollut kovinkaan suuri. Tutkimuksia jatkettaneen vuoden 2016 aikana kolmannen kohteen tutkimisella. Valtuusto on hyväksynyt vesihuollon kehittämissuunnitelman ja uudet vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet vuoden 2013 alkupuolella. Asian käsittely jatkuu valitusten johdosta korkeimmassa hallinto-oikeudessa edelleen. Jätevedenpuhdistamo sai vuoden 2014 jälkipuoliskolla aluehallintovirastosta uuden ympäristölupapäätöksen, josta tekninen lautakunta päätti valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen. Valituksen käsittely Vaasan hallinto-oikeudessa on kesken. Jätevedenpuhdistamo jatkaa toistaiseksi entisin lupaehdoin. Jätevedenpuhdistamolla vuonna 2014 aloitettu automaation saneeraus valmistui vuoden 2015 aikana. Jätevedenpuhdistamon kuivatun lietteen kuljetus ja käsittely kilpailutettiin vuoden 2015 aikana. Kilpailutuksen perusteella solmittiin uusi palvelusopimus, jonka arvioidaan tuottavan säästöjä vuoden 2015 tilanteeseen verraten joitakin kymmeniä tuhansia euroja vuodessa alkaen vuodesta 2017.

8 8 Jätevedenpuhdistamon koko vuoden puhdistettu vesimäärä oli m 3, keskimäärin m 3 /vrk. Suurin vuorokausivirtaama oli huhtikuussa m 3 /vrk. Ohituksia ei ollut. Sakokaivolietettä otettiin vastaan m 3. Rajavuoren kaatopaikan suotovesiä käsiteltiin kesäkuusta lähtien m 3. Lietettä kuljetettiin kompostoitavaksi Labio Oy:lle Kujalaan m 3. Liete analysoitiin kaksi kertaa vuoden aikana ja lietteen raskasmetallipitoisuudet alittivat Maa- ja metsätalousministeriön lannoitevalmisteasetuksen (24/2011) enimmäispitoisuudet. Koko vuotta tarkastellen jätevedenpuhdistamo toimi typenpoistoa lukuun ottamatta hyvin. Alkuvuoden tulokset olivat erittäin hyviä, mutta loppuvuoden aikana tulokset heikkenivät. Jaksolla 3 biologisen hapenkulutuksen puhdistusteho oli lievästi luparajaa alempi ja jaksolla 4 fosforin pitoisuus puhdistetussa jätevedessä ja puhdistusteho eivät täyttäneet lupaehtoja. Tunnusluvut ja suoritteet vesijohtoverkoston pituus 224 km viemäriverkoston pituus 182 km myydyn veden määrä m 3 pumpatun veden määrä m 3 vastaanotetun jäteveden määrä m 3 laskutetun jäteveden määrä m 3 varaston kiertonopeus 3,41 varaston nimikkeitä 775 kpl 520 RAKENNUKSET JA ISÄNNÖINTI Vastuuhenkilö: kiinteistöpäällikkö Ilpo Hyytiä Sitovien tavoitteiden toteutuminen Tavoitteena oli toiminnan järjestäminen siten, että käyttökustannusten nousu ei ylitä yleistä kiinteistöjen ylläpidon kustannusnousua. Tilastokeskuksen julkaisema kiinteistöjen ylläpidon kustannusindeksin nousu oli 1,4 % (Lähde: Tilastokeskus, Kiinteistöjen ylläpidon kustannusindeksi 2010=100, 4. vuosineljännes). Hoitokulujen nousun vertailu tilastoon päättyneeltä vuodelta vaikeuttaa se seikka, että viime vuonna korotuksena tuli käyttömenoihin Myllyojan koulun purkukustannukset sekä se, että käytössä on vuokratiloja Myllyojan ja Seminaarin koulut. Näistä menee vuokria ja käyttökustannukset ovat suuret Myllyojan väistötiloissa (sähkölämmitys). Hoitokustannukset ovat nousseet n euroa edellisestä vuodesta sisältäen edellä mainitun lisämäärärahan. Käyttötalousmenojen kehitys (t ) Vuosi Kulut

9 9 Muut toiminnalliset tiedot Uimahallin peruskorjausurakka aloitettiin kesäkuussa 2015 ja se valmistuu elokuussa Hopeasillan palveluasumisyksikön uudisrakennukseen urakoinnista pyydettiin tarjoukset, mutta urakoitsijoita ei ole valittu vireillään olevista valituksista johtuen. Myllyojan vanha koulu purettiin. Talo-osaston henkilöstön määrä oli tilikauden päättyessä 26 henkilöä. 550 RUOKA- JA SIIVOUSPALVELUOSASTO Vastuuhenkilö: Elsi Lääveri, palvelupäällikkö Ruokapalvelu yksikkö tuottaa ateriapalveluja kaupungin kaikille asiakasryhmille. Asiakkaita ovat päivähoito yksiköt, oppilaitokset, sairaala, koti- ja vanhuspalvelun eri asiakasryhmät, sekä henkilöstö. Lisäksi ateriapalveluja myydään Heinolan työvalmennuskeskukselle. Siivouspalveluyksikkö tuottaa siivouspalveluja kaupungin kiinteistöissä, sekä sairaalaapulaispalveluja sairaalassa ja Mäntylässä. Toiminnassa tapahtuvat muutokset: Erityisiä muutoksia ei ole ollut tiedossa. Tavoitteet Luomu- ja lähiruoan käyttöä lisätään saatavuuden ja määrärahojen puitteissa. Hankinnoissa huomioidaan kotimaisuus ja ympäristönäkökohdat. Toimintaprosessien kehittäminen Yhteistyöratkaisut Sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Ruokapalvelujen ajantasaisen laskutuksen pilottihankkeesta luovuttiin yhteisellä päätöksellä asiakkaan kanssa. Hanketta tarkasteltiin kriittisesti ja todettiin, että hanke ei anna riittävästi lisäarvoa, vaan toimintaa voidaan parantaa nykyisiä toimintoja kehittämällä. Uudeksi sitovaksi tavoitteeksi määriteltiin palvelusopimuksen ja-kuvausten laatiminen ja niiden käyttöönotto. Palvelusopimuksiin ja kuvauksiin liittyvät toimet ovat merkittävä toiminnan kehittämisen työkalu, jonka kautta saadaan toiminnallista ja taloudellista vaikuttavuutta ruokapalvelun toimintaan. Palvelusopimus ja-kuvaukset on laadittu ja käyttöönotettu. Dokumentit on saatavilla Intran ryhmätyötilassa. Siivouspalvelussa sitovana tavoitteena työmäärämitoitusten päivittäminen palvelusopimusten mukaisiksi kouluilla ja päiväkodeilla.

10 10 Siivouspalvelut on toteuttanut tavoitteessa mainitut työmäärämitoitukset. Työmäärä mitoitukset on dokumentoitu mitoitusohjelmaan Atops-s. Työnorganisoinnissa on huomioitu päivitetyt työmäärämitoitukset. 594 YMPÄRISTÖTOIMI Vastuuhenkilö: ympäristöpäällikkö Jukka Inkilä Ympäristötoimen yksikkö hoiti vuonna 2015 ympäristönsuojelun tehtävät sekä toimi hankintaorganisaationa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymältä ostettavissa ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon tehtävissä. Talousarvioon sisältyivät myös ympäristö- ja rakennuslautakunnan määrärahat. Sitovien tavoitteiden toteutuminen Kaupungin ympäristöohjelmien päivityksen tuloksista laaditaan Heinolan kaupungin ympäristötilinpäätös. Ympäristötilinpäätös on valmis, sitova tavoite on toteutunut. Muut toiminnalliset tiedot Ympäristötoimi hoiti Hartolan ja Sysmän kutien ympäristönsuojelun tehtävät kuntien välisten ostopalvelusopimusten mukaisesti. Ilmanlaadun mittausta jatkettiin yhteistyössä paikkakunnan yritysten kanssa. Kestävän kehityksen kansalaisfoorumin toiminta sekä syyskuussa järjestetty ympäristöviikko organisoitiin yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Ympäristötoimen tulot ylittivät ja menot alittivat talousarvioon varatun määrärahan. 596 RAKENNUSVALVONTA Vastuuhenkilö: vastaava rakennustarkastaja Juha Mara Sitovien tavoitteiden toteutuminen Tavoite: Rakennuslupien käsittelyaika pidetään enintään neljässä (4) viikossa. Toteuma: Tavoite toteutunut, keskimääräinen käsittelyaika ollut noin kolme (3) viikkoa. Tavoite: Rakennusvalvonnan menoista pyritään kattamaan 75 % lupa- ja valvontamaksuilla. Rakennusvalvonnan tulot koostuvat pääosin haetuista rakennusluvista. Toteuma: Tavoite toteutunut, lupa- ja valvontamaksuilla katettiin menoista 90 %. Muut toiminnalliset tiedot Rakentamisen ohjaus järjestetään uuden rakennusjärjestyksen mukaisesti

11 11 Uusi rakennusjärjestys astui voimaan Se on ohjannut rakentamista sen jälkeen. Rakentaminen jatkui edelleen suhteellisen vilkkaana. Lupamäärät kuitenkin laskivat 13 % vuoden 2014 tasosta. Raukeamassa olevia tai rauenneita rakennuslupia selvitettiin ja työ jatkuu edelleen. Sähköisen arkistoinnin tekeminen on aloitettu arkiston skannauksella. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Vaikka rakentamisen väheni, niin rakennusvalvonnan tulotavoite toteutui. Myös menot alittivat talousarvioon varatun määrärahan, joten rakennusvalvonnan talous pysyi annetussa raamissa. Selvitys ympäristöosaston sisäisen valvonnan järjestämisestä Sääntöjen, määräysten ja päätösten noudattaminen - Määräysten ja päätösten noudattamisen valvonnassa on toimittu hallintolain sekä Heinolan kaupungin sääntöjen mukaisella tavalla. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus - Tavoitteiden toteutumista ja toiminnan tuloksellisuutta seurataan osavuosikatsausten yhteydessä. - Määrärahojen seuranta suoritetaan IntimePlusWeb-raportoinnin avulla ja osana osavuosikatsauksia. Riskienhallinnan järjestäminen - Heinolan kaupungilla on poikkeusolojen valmiussuunnitelma ja ympäristöosaston valmiussuunnitelmaa päivitetään osana teknisen toimen valmiussuunnitelmaa. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta - Heinolan kaupungin hallintosääntöä sekä tulosalueen johtosääntöä noudatetaan omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon osalta. Sopimustoiminta - Sopimustoiminnassa noudatetaan ao. lakeja sekä Heinolan kaupungin hallintosääntöä sekä tulosalueen johtosääntöä.

12 12 Kunnallisteknisen osaston investoinnit 2015 TA Tot. Tulot Tilanne Liikenneväylät Jyrängönsillan korjaussuunnttelu Raportti tammikuussa 2016 Siltojen kunnostus Ei toimenpiteitä Katuvalaistuksen uusiminen Viimeistelytöitä jäi vuoden 2016 alkupuolelle Liikenneturvallisuus Kunnallistekniikan rakentaminen Pienkohteet Valmistunut Sinitaival Valmistunut Isiäisen alueen kadut Valmistunut Päällystys Ensi- ja uudelleen päällystys Valmistunut Puistot ja yleiset alueet Puistojen valaistuksen uusiminen (Rantapuisto)) Valmistunut Kylpylänpuiston saneeraus, kalusteet sekä valaistus Valmistunut Pirttiniemen leikkipuisto (leikkivälineiden uusinta) Valmistunut Irtain käyttöomaisuus Henkilöautot (kotihoito) Hankittu Pakettiautot 4 kpl (vesihuolto 2, talo-osasto 2) Hankittu Traktori (viherpalvelut, käytetty) Hankittu Pakettiauto (katuyksikkö) Hankittu Vesihuoltolaitos Vedenottamaot ja laitteistot, automaatio Valmistunut Jätevesipumppaamot ja laitteistot Valmistunut Vuotovesiselvityksen tuomat korjaustarpeet Valmistunut Jätevedenpuhdistamon koneiston Valmistunut

13 13 ylläpito Kk:n vesihuollon täydentäminen ( Vuohkallio-Kyläkallio) Valmistunut Vesihuollon yleissuunnitelman tarkistus, Valmistunut Jv-puhdistamon saneerauksen suunnittelu Ei aloitettu Vuosittaiset akuutit muutostyöt Valmistunut Yhteensä

14 14 TALO-OSASTON INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2015 Kohde Toteutuminen Määräraha / käytetty ( ) Heilin piharakennus 2015 valmis / ,58 Kaupungintalon ikkunoiden uusiminen 2015 valmis / ,58 Kaupungintalon varavoimakoneet 2015 valmis / ,29 Siemens-kiint.automatiikan uudistaminen 2015 valmis / ,00 Kettukallion päiväkodin kiint.automatiikan uusiminen 2015 valmis / ,00 Kettukallion päiväkodin ulkovalaistuksen uusiminen 2015 valmis / 9.670,50 Tommola-talon piha: ulkovalaistus, 2015 valmis / ,60 kalusteet, aurinkosuojat Kirkonkylän koulun yhdistelmäuuni 2015 valmis / 8.756,78 Kirkonkylän koulun pihan saneeraus, 2015 valmis / ,12 liikuntapaikat Jyrängön koulun kuntotutkimuksen 2015 valmis / ,21 suosittamat korjaukset Niemelä-talon ulko-ovien uusinta 2015 valmis / ,31 Nuorisoparlamentin aloitteet 2015 valmis / ,75 Taidemuseo, ulkomaalaus 2015 valmis / ,93 Jäähalli, sisätilojen korjaus 2015 valmis / ,70 Kirkonkylän liikuntahallin lattiapinnoitteen 2015 valmis / ,02 uusiminen Uimahallin peruskorjaus kesken, valmis , / 2, ,32 Kirjasto, omatoimilehtisalin kulunvalvonta 2015 valmis / ,68 Sairaala: yhdistelmäuuni 2015 valmis / ,87 Sairaala: sekoittava pata 2015 valmis / ,72 Sairaala: sprinklaus 2015 valmis / ,43

15 15 Selvitys sisäisen valvonnan järjestämisestä Sääntöjen, määräysten ja päätösten noudattaminen - Määräysten ja päätösten noudattamisen valvonnassa on toimittu Hallintolain sekä Heinolan kaupungin sääntöjen mukaisella tavalla. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus - Tavoitteiden toteutumista ja toiminnan tuloksellisuutta seurataan osavuosikatsausten yhteydessä. - Määrärahojen seuranta suoritetaan IntimePlusWeb-raportoinnin avulla ja osana osavuosikatsauksia. Riskienhallinnan järjestäminen - Heinolan kaupungilla ja teknisellä toimella on poikkeusolojen valmiussuunnitelma. - Riskien arviointi työyksiköissä on tehty. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta - Heinolan kaupungin hallintosääntöä sekä teknisen toimen johtosääntöä noudatetaan omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon osalta. Sopimustoiminta - Sopimustoiminnassa noudatetaan ao. lakeja sekä Heinolan kaupungin hallintosääntöä sekä teknisen toimen johtosääntöä.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Marjo Nieminen Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V. 2014

TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 1 TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 50 TEKNINEN TOIMI Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Tekninen toimi vastaa yhdyskuntatekniikkaan, kaavoitukseen ja maan käyttöön, toimitiloihin, ruoka- ja

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: vs. hallintopäällikkö Janne Myntti Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

Tekninen lautakunta vastaa muista tekniseen toimeen kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta rakennusvalvontatoimiston ja ympäristötoimiston tehtäviä.

Tekninen lautakunta vastaa muista tekniseen toimeen kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta rakennusvalvontatoimiston ja ympäristötoimiston tehtäviä. 1 TOIMINTAKERTOMUS V. 2016 50 TEKNINEN TOIMI Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Tekninen toimi vastaa yhdyskuntatekniikkaan, kaavoitukseen ja maankäyttöön, toimitiloihin, ruoka- ja siivoushuoltoon,

Lisätiedot

500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI

500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Teknisen toimen hallinto-osasto vastaa teknisen lautakunnan, ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä teknisen toimen hallinto- ja talouspalveluista. Henkilöstö:

Lisätiedot

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMEN TOIMINTAKERTOMUS V. 2014

TEKNISEN TOIMEN TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 1 TEKNISEN TOIMEN TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 50 TEKNINEN TOIMI Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Tekninen toimi vastaa yhdyskuntatekniikkaan, kaavoitukseen ja maan käyttöön, toimitiloihin,

Lisätiedot

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 804 050 1 804 050 1 965 695 109,0-161 645 TOIMINTAKULUT -2 366 670-30 340-2 397 010-2 452 737 102,3 55 727 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -562 620-30 340-592 960-487 043 82,1-105

Lisätiedot

500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI

500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Teknisen toimen hallinto-osasto vastaa teknisen lautakunnan, ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä teknisen toimen hallinto- ja talouspalveluista. Henkilöstö:

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN INVESTOINNIT

HEINOLAN KAUPUNGIN INVESTOINNIT KIINTEISTÖJEN OSTO JA MYYNTI * (sitova) 400 000 400 000 400 000 0 400 0 400 0 400 0 Kaupunginhallitus - alustava käyttösuunnitelma - Varaus toimitilojen ja maa-alueiden ostoon sekä kiinteistöjen myynti

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441

Lisätiedot

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,70 5,6 ** NETTO ,70 5,6

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,70 5,6 ** NETTO ,70 5,6 HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema * MENOT ,00 0,0 ** NETTO -20.

850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema * MENOT ,00 0,0 ** NETTO -20. HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%)

Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) KUNTATIEDOT KUNTATIEDOT Asemakaava-alueen asukkaat Ominaisuustiedot Asemakaava-alueen asukkaat Pinta-ala Ominaisuustiedot Pinta-ala Maapinta-ala Ominaisuustiedot Maapinta-ala Asemakaava-alue Ominaisuustiedot

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma 9 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 5 502 783 5 869 930 5 882 180 0,2 TOIMINTAKULUT -5 563 726-5 665 310-5 693 650 0,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -60 943 204 620 188 530-7,9 Poistot ja arvonalentumiset -2 809

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-kesäkuu 2015 Virastopäällikön katsaus Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden toteutuminen Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja lähes

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista

Lisätiedot

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia. TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 29 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT Talousarvion neljän kuukauden toteutumien perusteella talousarvio on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Hallintopäällikkö Anne Rantala

Hallintopäällikkö Anne Rantala Talous ja hallintopalvelut Tilinpäätös Talousarvio (valt) Toteutuma Toteutuma Hallinto, Henkilöstöhallintopalvelut, Taloushallintopalvelut, 2014 2015 2015 06 2015 06 %:a Tuki ja erillispalvelut Hallintopäällikkö

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 12.4.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2015 TA 2016 Tot 3/2016 % ta:sta Muutos 15-16 Muutos % Tuotot 3 479 15 478 3 601 23,3 122 3,4 Kulut -1 435-7 581-1 628 21,5-193

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

5. Eriytetyt tilinpäätökset

5. Eriytetyt tilinpäätökset 5. Eriytetyt tilinpäätökset 5.1. Vesihuoltolaitos: kirjanpidollisesti eritytetty taseyksikkö Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitos on laskennallisesti kunnan toiminnasta eriytetty taseyksikkö. Toiminnasta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVIRASTO 2013

YMPÄRISTÖVIRASTO 2013 YMPÄRSTÖVRASTO 2013 RAKENNUSLAUTAKUNTA KAAVOTUS- JA YMPÄRSTÖLAUTAKUNTA TEKNNEN LAUTAKUNTA RAKENNUSTOMKUNNAT Voi esitellä YMPÄRSTÖVRASTO Tekninen johtaja TLAPALVELUJAOSTO 15 ja 16 13 ja 14 Johtoryhmä PALVELUKESKUS

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS

Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Hallintopäällikkö Anne Rantala -03-03 %:a Hallinto Lautakunnan kokoukset, kpl 15 13 15 4 27 % Hallinto / asia 307,93 292,84 295,89 355,24 120 % Henkilöstöhallintopalvelut

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Toiminta-ajatus. Päämäärä. Toiminnan painopistealueet Toimintaympäristön muutos TEKNINEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisen toimen tarkoituksena on tuottaa ja ylläpitää teknisiä palveluja kestävän kehityksen periaatteita noudattaen yhteistyössä naapurikuntien ja ulkopuolisten palvelun

Lisätiedot

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 296 07.12.2015 Juuan kunnan vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 576/14.142/2015 Khall 296 Juuan kunnan vesihuoltolaitos on ollut kirjanpidossa laskennallisesti

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Hankesuunnitelmat valmiina (K/E)

Hankesuunnitelmat valmiina (K/E) 1 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 941 056 1 804 050 1 905 340 5,6 TOIMINTAKULUT -2 516 763-2 366 670-2 442 530 3,2 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -575 707-562 620-537 190-4,5 Poistot ja arvonalentumiset -446

Lisätiedot

Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen

Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Halintopäällikkö Anne Rantala -06-06 %:a Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö 264 264 100 % Hallinto Nettomenot

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Paraisten kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E25480.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2013-2030 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston Saneerataan Paraisten kaupunginosan vesijohtoverkostoa samassa yhteydessä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA

1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.1.1 YLEISET ALUEET Päämäärä 2015: Liikenneväylien, puistojen, liikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden hyvällä hoidolla ja alueita kehittämällä pidetään Ypäjä viihtyisänä

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. Investoinnit KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot -20 +27 0 +11-20 +27 Netto +7 +11 +7 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. %

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. % TOIMINTATUOTOT TP 215 TA 216 TAmuutokset TA 216 Tot. 216 Tot. % Keskusvaalilautakunta 21 88 Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus, hallinto 445 146 275 5 23 55 5 552 234 19,25 46 734 9,25 Talous ja hallinto

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015

NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015 NAANTALIN KAUPUNKI TOIMINTA- JA TALOUSRAPORTTI YMPÄRISTÖVIRASTO tammi-elokuu 2015 Ympäristöviraston tammi - elokuun 2015 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella

Lisätiedot

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen

Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen Kunnanhallitus 174 14.09.2015 Vesihuoltolaitoksen kirjanpidollisen taseyksikön perustaminen 235/02.00.00/2015 Kunnanhallitus 14.09.2015 174 Valmistelija: kunnansihteeri Asian tausta: Sonkajärven kunnan

Lisätiedot

* MUIDEN PALVELUJEN OSTOT , , ,75 86,10 ** MENOT YHTEENSÄ , , ,75 86,10

* MUIDEN PALVELUJEN OSTOT , , ,75 86,10 ** MENOT YHTEENSÄ , , ,75 86,10 Investoinnit totetuminen 1.1.-30.4.2017 Talousarvio Toteutuma Jäljellä % + muutos 89010 Investoinnit hallinto 8102 Kaavat 121 Teollisuus alue * MUIDEN PALVELUJEN OSTOT -10 000,00-1 394,25-8 605,75 86,10

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI 1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2017-2019 ltjk 5.10.2016 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut. Toimielin: Tekninen lautakunta. Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja

5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut. Toimielin: Tekninen lautakunta. Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja 5.4 Tulosalue: Tekniset palvelut Toimielin: Tekninen lautakunta Vastuuhenkilö: Tekninen johtaja Toiminta-ajatus: Visio: Toiminta: Strategiset tavoitteet suunnittelukaudelle: Outokummun kaupungin tekniset

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2015-2017 ltjk 25.9.2014 Joensuun Vesi liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia 1.9.2014 voimaan

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin,

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, Naantalin Kaupunki ( Y M P Ä R I S T Ö (50000005) ) 18 0000.00 18 0000.00 16 0000.00 16 0000.00 14 0000.00 14 0000.00 12 0000.00 12 0000.00 1000.00 1000.00 8 0000.00 8 0000.00 6 0000.00 6 0000.00 4 0000.00

Lisätiedot

RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA

RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA TYRNÄVÄN KUNTA RAPORTTI YMPÄRISTÖ- JA TEKNISEN OSASTON PALVELUISTA 4 KK:N TOTEUTUMA VUONNA 2014 YMPÄRISTÖ- JA TEKNINEN OSASTO V. 2014 Toiminta-ajatus Ympäristö- ja tekninen osasto tuottaa tekniset palvelut

Lisätiedot

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta

Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Auran kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelma E25339.10 Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) Kehittämistoimenpiteet Liite 1 (1/7) VESIHUOLLON KEHITTÄMISTOIMENPITEET VUOSILLE 2012-2035 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI

TEKNINEN LAUTAKUNTA OSAVUOSIPARORTTI TEKNINEN LAUKUN OSAVUOSIPARORTTI 1.1 30.4.2016 TOIMIN-AJATUS: Tekninen toimi vastaa kunnan teknisen toimialan kunnossapidosta ja ylläpitotehtävistä sekä rakentamisesta ja toimialueensa kehittämisestä.

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Mietoisten uusi syöttöjohto Kalelan ottamo Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot

Teknisen palvelukeskuksen toteuma

Teknisen palvelukeskuksen toteuma Teknisen palvelukeskuksen toteuma 2016 25.1.2017 Menot Tulot ULKOISET toteuma Erotus toteuma Erotus Hallinto- ja maankäyttö 830 340,00 707 010,00 123 330,00 Hallinto- ja maankäyttö 151 060,00 126 504,00

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2019-2021 tpjk 20.9.2018 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- Inv. Ohj 2016 inv numero, alv 0 muutos, alv 0

INVESTOINTIHANKKEEN KUVAUS projekti- Inv. Ohj 2016 inv numero, alv 0 muutos, alv 0 INVESTOINTIOHJELMA 2016 / määrärahamuutokset 6300-6500 Hankkeen 6300 TIET JA YLEISET ALUEET (kuntatekn.pääll.) 6301 KADUT 1. Katuvaloverkoston valaisimien uusiminen, Puu-Juuka 8378 60 000-25 000 35 000

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Asianro 335/ / Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/2013

Tekninen lautakunta Asianro 335/ / Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/2013 Raision kaupunki Pöytäkirjaote 1 (1) Tekninen lautakunta 12.11. Kaupunginhallitus Asianro 335/02.02.02/ 178 Teknisen lautakunnan käyttötalouden ja tilausten toteutumat 9/ Hallintopäällikkö Anne Rantala

Lisätiedot

VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018

VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 2018 VESIHUOLTOLIIKELAITOS Osavuosikatsaus tammi-huhtikuu 28 Olennaiset tapahtumat vesihuoltoliikelaitoksessa Ensimmäinen vuosikolmannes sujui normaalivuoden mukaisesti. Vedenkäyttö jatkoi viime vuosien tapaan

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja).

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja). Ympäristölautakunta 126 13.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 353/22.220/2015 Ympäristölautakunta 126 Menot Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 3131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 2.1.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2017 Ulvilan kaupungin toimintamenot aikavälillä

Lisätiedot

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti.

Yhtiölle on laadittu valvontatutkimusohjelma, joka on voimassa asti. 1 HIMOS-INFRA OY Himos-Infra Oy kuuluu Jämsä-konserniin kaupungin omistamana tytäryhteisönä. Yhtiö perustettiin 19.5.1999 ja se merkittiin kaupparekisteriin 1.7.1999 (Y-tunnus 1543389-6). Himos-Infra Oy

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. - 31.5.2016 Talous- ja hallinto-osasto 28.6.2016 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.5.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot olivat 1.1. 31.5.2016

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA

41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA 41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMEN HALLINTO Toimiala vastaa Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta,

Lisätiedot

41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA

41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA 41000 YMPÄRISTÖTOIMEN TOIMIALA YMPÄRISTÖTOIMEN HALLINTO Toimiala vastaa Rantasalmen, Juvan ja Sulkavan ympäristötoimen viranomaispalvelujen tuottamisesta. Ympäristötoimen toimialaan kuuluvat rakennusvalvonta,

Lisätiedot

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2. Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.2012 Tampere Maankäytön toteutuksen ohjelmointi Joensuussa laaditaan maankäytön

Lisätiedot

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017

KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 1 KESKENERÄISTEN INVESTOINTIHANKKEIDEN LISÄMÄÄRÄRAHAESITYKSET VUO- DELLE 2017 TALONRAKENNUS/YLEISHALLINTO Villa Breda, palvelukeskus Menot - Utgifte 710,6 9 000,0 0,0 9 000,0 2 463,3 6 536,7 3 536,7 Netto

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

Toimielin TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA

Toimielin TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA Toimielin TEKNISTEN PALVELUIDEN LAUTAKUNTA Toiminta-ajatus Teknisten palveluiden lautakunnan tehtävänä on vastata kiinteistö- ja huoltopalveluista, yhdyskuntapalveluista, viranomaispalveluista sekä rakentamisohjelman

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioesitys on 4.677.000 (ulkoiset menot, ilman poistoja).

Vuoden 2015 talousarvioesitys on 4.677.000 (ulkoiset menot, ilman poistoja). Ympäristölautakunta 111 14.10.2014 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2015 435/22.220/2014 Ympäristölautakunta 111 Menot Vuoden 2015 talousarvioesitys on 4.677.000 (ulkoiset menot, ilman

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Talous- ja hallinto-osasto 3.1.2017 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 30.11.2016 Ulvilan kaupungin toimintamenot ovat ajalla 1.1.

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 31.3.2013 131.10.2017 Hallinto- ja talouspalvelut 28.11.2018 ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1. 31.10.2018 Ulvilan kaupungin toimintatulot

Lisätiedot

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018

ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 2018 ENON JÄTEVEDENPUHDISTAMON VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1 JOENSUUN VESI Enon jätevedenpuhdistamo VELVOITETARKKAILUJEN YHTEENVETO 218 1. YLEISTÄ Enon taajaman jätevedenpuhdistamo on tyypiltään biologis-kemiallinen

Lisätiedot