TOIMINTAKERTOMUS V. 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS V. 2014"

Transkriptio

1 1 TOIMINTAKERTOMUS V TEKNINEN TOIMI Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Tekninen toimi vastaa yhdyskuntatekniikkaan, kaavoitukseen ja maan käyttöön, toimitiloihin, ruoka- ja siivoushuoltoon, rakennusvalvontaan, ympäristötoimeen sekä maaseututoimeen liittyvien palveluiden tarjoamisesta kaupungin toimialoille, rakentamiselle ja yritystoiminnalle. Toiminnassa painotetaan asiakas lähtöisyyttä, joustavuutta ja kestävän kehityksen periaatteiden noudattamista. TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen lautakunta vastaa muista tekniseen toimeen kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta rakennusvalvontatoimiston ja ympäristötoimiston tehtäviä. 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Annika Marttinen asti va. hallintopäällikkö Asta Juvonen Hallinto-osasto vastaa teknisen lautakunnan, ympäristö- ja rakennus lautakunnan sekä teknisen toimen hallinto- ja talous palveluista. Maaseutuhallinnon palvelut on ostettu perustetulta Päijät-Hämeen alueelliselta maaseutuhallintoyksiköltä. Pelastustoimi Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Pelastustoimi on hoidettu ostopalveluina Päijät-Hämeen liiton alaisena toimivalta Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta. Tehtäväalue kattaa myös kaupungin vss-toiminnan kustannukset. Sitovien tavoitteiden toteutuminen Toteutettiin teknisen toimen asiakastyytyväisyyskysely suunnitellusti vuonna MAANKÄYTTÖOSASTO Vastuuhenkilö: va. kaavoituspäällikkö Ritva-Maija Kuuskoski va. kaavoituspäällikkö Marko Luukkonen Sitovien tavoitteiden toteutuminen Asemakaavoitetaan uusia omakotitontteja vähintään 30 kpl.

2 2 Asemakaavoitettiin uusia omakotitontteja 17 kpl. Tavoite ei ole toteutunut kun mitataan tavoitetta hyväksyttyjen asemakaavojen mukaan. On valmisteltu ehdotusvaiheeseen suurehko noin 100 tonttia käsittävä Sinitaipaleen (etelä) asemakaavan muutos. Heikkimäen teollisuus/työpaikka-alueen asemakaava valmistuu. Heikkimäen kaavoituksen tarkentamiseksi on laadittu katu- ja aluetekniikan sekä vesihuollon yleissuunnitelmat ja liikenneselvitys. Näiden selvitysten pohjalta jatketaan kaavoitustyötä. Siirrytään yleiseurooppalaiseen EUREF-koordinaatistojärjestelmään. Tasomuunnos on tehty, korkeusmuunnos tehdään vasta 2015 maankäyttöosaston haasteellisen henkilöstötilanteen vuoksi. Rakentamattomien tonttien korotettu kiinteistövero on käytössä. Korotetusta kiinteistöverosta on luovuttu. Muut toiminnalliset tiedot Suoritteet ja tunnusluvut Omakotitontit myydyt myydyt vuokratontit vuokratut Tonttijaot Kiinteistötoimitukset Ilmakuvaus (ha) Pohjakartan laadinta (ha) Hyväksytyt kaavat yleiskaavat (kpl/1000 ha) - - 1/13, /84 asemakaavat (kpl/ha) 1/42 4/7 3/10 3/37 7/309 1/4 ranta-asemakaavat (kpl/ha) - 3/ /6 maankäyttösopimukset Valitukset kaavoitus/maankäyttösopimukset 2/- -/4 7/2 4/2 2/2 3/- hylätyt valitukset 7/- 2/- -/2 7/1 -/1 3/1 perutut valitukset 0/2 0/2 hyväksytyt valitukset 2/- -/- -/- -/- -/- -/- Kaavoitusyksikössä v oli vireillä 22 kaavahanketta, joista yleiskaavoja kaksi ja yksi ranta asemakaava. Kaavoituksen osalta yhdestä yleiskaavasta on valitettu hallinto-oikeuteen. Vuoden 2014 kuluessa erityisesti ovat työllistäneet kaupungin omistamien loma-asuntopalstojen kysymykset sekä vuoden 2014 lopussa päättynyt EAKR-hanke, joihin on jouduttu käyttämään huomattavasti resursseja.

3 3 Henkilöstötilanne on maankäyttöosastolla ollut haasteellinen liki koko vuoden. Osastopäällikön paikka saatiin täytettyä kevätkesällä 2014 ja paikkatietoinsinöörin ja paikkatietokäsittelijän vakanssit täytettiin loppuvuonna Vastaavasti suunnitteluarkkitehdin eläköitymisen johdosta aiheutui henkilöstövajausta vuoden 2014 loppupuoliskolla. 504 METSÄ- JA KALATALOUS Vastuuhenkilö: rakennuspäällikkö Ari Matteinen Metsätoimiston toiminta-alue on kaupungin omistamien metsien hoito- ja hakkuutoiminta, kaavoitettujen alueiden metsänhoito, metsien virkistyskäytön edistäminen ja ylläpito sekä kaupungin omistamien ja hallitsemien vesialueiden kalatalous. Toiminnalliset muutokset: Lintutarhan talousarvio on siirretty vuodesta 2014 alkaen tehtävään 450 Kulttuuripalvelut ja museot Tavoitteet Selvitetään voiko Reuman takana olevan kaupunkipuiston statuksen purkaa. Maankäyttö- ja rakennuslaki 1999/132, 9 luku 71 Kansallinen kaupunkipuisto voidaan lakkauttaa tai sen rajausta muuttaa, jos alueen arvo on olennaisesti vähentynyt tai jos yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttaminen sitä edellyttää. Mitä 69 :ssä säädetään puiston perustamisesta ja 70 :ssä puistoa koskevista määräyksistä, koskee soveltuvin osin puiston lakkauttamista ja määräysten muuttamista. Kansallisen kaupunkipuiston alueelle perustetaan METSO-inventoinnin pohjalta suojelukokonaisuus johon pyritään saamaan ympäristöministeriön rahoitusta. Tavoite on valmistelussa. Muut tavoitteet saavutettiin. Suoritteet ja tunnusluvut Metsätoimisto (tavoite) (toteuma) Metsänhoitotyöt, ha Uudistushakkuut, ha Kasvatushakkuut, ha Urheilukal.luvat, kpl Rautjärven luvat, kpl Selkävesiluvat, kpl Sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Metsän hakkuita suoritetaan 144 ha.

4 4 Hakkuita tehtiin 146 ha. 505 KUNNALLISTEKNINEN OSASTO Kunnallistekniseen osastoon sisältyy kunnallistekninen suunnittelu, katuyksikkö, viherpalvelut ja metsätoimisto sekä vesihuolto. Vesihuollon ja metsätoimiston käyttötaloudet ovat erilliset ja sitovuustaso on valtuusto. Henkilömäärä eri yksiköissä yhteensä on tällä hetkellä 55 henkilöä. Vastuuhenkilö: Rakennuspäällikkö Ari Matteinen Tavoitteet Annetut ja tulevat työvelvoitteet ja tavoitteet hoidetaan mahdollisimman hyvin ja kustannustietoisesti annettujen määrärahojen puitteissa, niin että kaupunkilaisten viihtyisyys ja turvallisuus taataan kaikissa tilanteissa niin kesällä kuin talvellakin. Lisäksi toiminnassa pyritään reagoimaan ja vastaamaan mahdollisimman nopeasti tulleeseen palautteeseen sekä kaupunkilaisten pyyntöihin mahdollisuuksien mukaan. Lisäksi lisätään puistoalueiden turvallisuuden varmistamista niin istutusten kuin leikkialueidenkin osalta. Sitovat tavoitteet Alueiden (kadut ja yleiset alueet, puistot sekä metsät ja vesialueet) kunnossapito, hoito ja niihin liittyvät muut tehtävät suoritetaan myönnettyjen määrärahojen puitteissa. Kunnallistekninen suunnittelu Suoritteet: 2014 Suunnitelmat 11 Johtopiirrokset 14 Katuyksikkö Tavoite katujen hoidossa on 1,1 /m 2. Hoitokustannukset olivat 1,07 / m2 Yksityistieavustuksiin oli varattu euroa. Hoitokustannukset /m ,98 0,95 1,07 1,08 1,01 1,11 0,99 1, ,07

5 5 Rakentamismääriä katu/tie 812 m 367 m 0 m 240 m 150 m 650 jk/pp 380 m m 1030 m 700 m 70 vesijohto 611 m 1223 m 1450 m 360 m 360 m jv-viemäri 590 m 982 m 1390 m 290 m 360 m sv-viemäri 750 m m 1004 m 1055 m paineviemäri 150 m - 0 m - jv- ja sv-kaivot 31 kpl 25 kpl 40 kpl 20 kpl tonttiliittymät 29 kpl 28 kpl 34 kpl 55 kpl pumppaamot 1 kpl 0 kpl 0 kpl venttiilit 16 kpl 19 kpl 20 kpl louhinta 173 m 3 98 m 3 189,5 m³ 1923 m³ 652m² Kaluston tehokkuus Käyttöasteet % kuorma-autot ,2 työkoneet ,4 traktorit ,1 h- ja p-autot Käyttöasteet % kuorma-autot 79,9 työkoneet 60,07 traktorit 8,6 h- ja p- autot 112,15 Suoritteita: Kunnossapito 2014 menot 1,51 neliöt 1,4 eur / m2 1,07 Päällystekehitys Ajoradat Öljysora sora kestopääll Metrit jk/kaup 9172

6 6 jk/yksit jk/pp/erill jk/pp/aryhd ajoradat kaup.hoid Neliöt jk/kaup jk/yksit jk/pp/erill jk/pp/aryhd ajor kaup.hoid Kalustoa on saatu osittain uusittua (traktori ja käytetty wille), mutta osa on vanhaa ja korjauskulut ovat tavattoman kalliit. Viherpalvelut Kananiitynlahden raskasvenelaituri siirrettiin käytön kannalta parempaan asentoon toukokuussa. Venepaikat eivät ole lisääntyneet, uusia laitureita ei ole rakennettu. Laituripaikkoja on tällä hetkellä 682 kpl ja rantapaikkoja 573 kpl. Tulot laituripaikoista oli ,82 e. Kirkonkylän venelaiturin saneeraaminen tehtiin omana työnä heti alkukeväästä. Puistometsiä raivattiin noin 15 ha. ilmojen ollessa suotuisat. Risut pikijärveltä haketetaan Leikkipuisto saneerattiin Vierumäellä sekä Rullan vuorokodin leikkipihan rakentaminen saatiin kuntoon loppusyksystä. Jyrängön päiväkodille raivattiin ulkoilureitti sekä pihan päällysteitä uusittiin. Viherpalveluista myönnettiin 218 puunkaatolupaa joista 47 myönnettiin taloyhtiöille. Suoritteet ja tunnusluvut Hoidettuja puistoja 55 +0ha Puistometsiä ha Niittyjä 11 +0ha Piha-alueita 44 +0ha Katuviheralueita 44 Leikkipuistoja 21 kpl +0 Leikkipuistojen saneeraukset 1 +1 Vene- ja laituripaikkoja 1255 kpl +0 kpl Matonpesupaikkoja maalla 5 kpl +0 Liikuntapaikkoja 97 ha +0 Talousarvion toteutuminen Vääksyntien kevyenliikenteen väylän rakentamisen ja teiden kulumisesta johtuvan paikkaamistarpeen osuus on katuyksikön budjetoitujen menojen ylityksistä noin euroa ja joukkoliikenteen osuus ylityksistä on noin euroa.

7 7 Viherpalvelut on raivannut puistometsiä noin 15 ha käyttäen tähän työllisyysvaroin palkattuja henkilöitä. Risujen ym kuljetuksissa on pystytty käyttämään suurimmaksi osaksi kaupungin omaa kuljetuskalustoa. Tulot jäivät 77% johtuen kuntouttavan työtoiminnan tekemistä kiinteistöjen hoitotöistä. Lisäksi vähäluminen talvi vähensi työmäärää kiinteistöillä ei haketettu risuja joten nämä tulot siirtyvät seuraavalle vuodelle. Ylimääräisiä, ennealta odottamia menoja olivat liikuntapuiston/reitin suunnittelu (Viheroksa, Eija Leskinen) ,60e sekä välineet 14059,51e ja pelastuslaitoksen venelaiturin korjaussuunnitelma (Ramboll Finland Oy, Kari Mönkäre) ,95e.(sis.alv) 516 VESIHUOLTO Vastuuhenkilö: rakennuspäällikkö Ari Matteinen Sitovat tavoitteet Vedenjakelussa vuotovedet ja laskuttamaton vesi alle 15 % pumpatusta vesimäärästä. Vuotovesien ja laskuttamattoman veden osuus oli 16 %. Jäteveden viemäröinnissä vuotovesien osuus on alle 50 % jätevedenpuhdistamolle johdetusta jätevesimäärästä. Vuotovesien osuus oli 50 % jätevedenpuhdistamolle johdetusta jätevesimäärästä. Vesihuoltolaitoksen maksama pääoman sisäinen korko eli korvaus jäännöspääomasta 5%. Vesihuoltolaitoksen maksama pääoman sisäinen korko eli korvaus jäännöspääomasta oli 0,603 M (5,0 %), tilikauden tulos -0,017 M ja pääoman tuotto 4,8 %. Muut toiminnalliset tiedot Vuonna 2014 on aloitettu keskusta-kirkonkylä varmuusvesiyhteyden sekä kirkonkylästä pohjoiseen johtavan vesilinjan vedenjohtamisen tehostamisen rakentaminen. Urakka on kaksiosainen ja vuonna 2014 alkanut urakan ensimmäinen vaihe valmistui pääosin vuoden 2014 aikana. Urakan toinen vaihe on tarkoitus aloittaa vuonna Viemärien vuotovesien vähentämisinvestointien kohdistamiseksi kuvattiin noin viisitoista kilometriä viemäreitä. Kuvausten tulosten perusteella on tarkoitus tehdä saneerauksia vuoden 2015 aikana. Vuoden 2014 aikana on selvitetty uusia vedenottomahdollisuuksia. Tutkimukset ovat kohdistuneet pääasiassa Vierumäen ja Urheiluopiston pohjavesialueille. Tutkimuksia jatketaan vuoden 2015 aikana. Valtuusto on hyväksynyt vesihuollon kehittämissuunnitelman ja uudet vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet vuoden 2013 alkupuolella. Asian käsittely jatkuu valitusten johdosta Kouvolan hallinto-oikeudessa edelleen. Jätevedenpuhdistamo sai vuoden 2014 jälkipuoliskolla aluehallintovirastosta uuden ympäristölupapäätöksen, josta tekninen lautakunta päätti valittaa Vaasan

8 8 hallinto-oikeuteen. Jätevedenpuhdistamo jatkaa siten toistaiseksi entisin lupaehdoin. Jätevedenpuhdistamolla on vuoden 2014 aikana aloitettu automaation saneeraus. Jätevedenpuhdistamon koko vuoden puhdistettu vesimäärä oli m 3, keskimäärin m 3 /vrk. Suurin vuorokausivirtaama oli toukokuussa m 3 /vrk. Ohituksia ei ollut. Sakokaivolietettä otettiin vastaan m 3. Lietettä kuljetettiin kompostoitavaksi Labio Oy:lle Kujalaan m 3. Liete analysoitiin kaksi kertaa vuoden aikana ja lietteen raskasmetallipitoisuudet alittivat lannoitevalmisteasetuksen (24/2011) enimmäispitoisuudet. Koko vuotta tarkastellen jätevedenpuhdistamo toimi typenpoistoa lukuun ottamatta hyvin. Neljännen jakson pilannut lokakuun näytteenottokerta ei täyttänyt lupaehtoja, eikä sitä huomioida yhdyskuntajätevesiasetuksen (888/2006) mukaisessa raportoinnissa. Vuodessa saa olla kaksi näytettä, jotka eivät täytä lupaehtoja. Tunnusluvut ja suoritteet vesijohtoverkoston pituus 222 km viemäriverkoston pituus 181 km myydyn veden määrä m 3 pumpatun veden määrä m 3 vastaanotetun jäteveden määrä m 3 laskutetun jäteveden määrä m 3 varaston kiertonopeus 3,01 varaston nimikkeitä 775 kpl 516 VESIHUOLTO TULOT MENOT NETTO Alkuperäinen Talousarvion Talousarvio Toteutuma Poikkeama Tot % talousarvio muutokset muut. jälkeen , ,70 97, , ,50 102, , ,20 84,7 SUMU-poistot , ,11 98,4 520 RAKENNUKSET JA ISÄNNÖINTI Vastuuhenkilö: kiinteistöpäällikkö Ilpo Hyytiä Sitovien tavoitteiden toteutuminen: Tavoitteena oli toiminnan järjestäminen siten, että käyttökustannusten nousu ei ylitä yleistä kiinteistöjen ylläpidon kustannusnousua. Tilastokeskuksen julkaisema kiinteistöjen yllä pidon kustannusin deksin nousu oli 1,4 %

9 9 (Lähde: Tilastokeskus, Kiinteistöjen ylläpidon kus tannusindeksi 2010=100, 4. vuosineljännes). Hoitokulujen nousun vertailu tilastoon päättyneeltä vuodelta on poikkeuksellisen hankalaa, sillä budjetin käyttömenoihin on tullut vuoden aikana korotuksia Korotukset on osoitettu Myllyojan koulun väistötilojen hankintaan, kuntoarvioiden teettämiseen, Seminaarin koulun vuokriin, palkkakuluihin, varhemaksuihin, työllistettävien ja kesätyöntekijöiden palkkoihin. Hoitokulut ovat edellisestä vuodesta nousseet kuitenkin vain edellä mainitut kuluerät mukaan lukien, niin on oletettavaa että kustannusten nousu on ollut lähellä indeksin nousua. Käyttötalousmenojen kehitys (t ) Vuosi Kulut Muut toiminnalliset tiedot Hopeasillan palveluasumisyksikön uudisrakennuksen sekä uimahalliin peruskorjauksen suunnittelu käynnistettiin. Myllyojan koulun suunnittelu on keskeytetty, koska koulun sijaintipaikasta ei ole lainvoimaista päätöstä valituksista johtuen. Talo-osaston henkilöstön määrä oli tilikauden päättyessä 25 henkilöä. Yksi kirvesmies/maalarin toimi oli täyttämättä. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Talo-osaston tulot ja menot toteutuivat lähes suunnitellusti. Tuloja kertyi 1,4 % enemmän kuin oli budjetoitu ja menot jäivät 2,6 % alla budjetin. 550 RUOKA- JA SIIVOUSPALVELUOSASTO Vastuuhenkilö: Mirja Sinkkonen, palvelupäällikkö Ruokapalvelu yksikkö tuottaa ateriapalveluja kaupungin kaikille asiakasryhmille. Asiakkaita ovat päivähoito yksiköt, oppilaitokset, sairaala, koti- ja vanhuspalvelun eri asiakasryhmät, sekä henkilöstö. Lisäksi ateriapalveluja myydään Heinolan työkeskukselle. Siivouspalveluyksikkö tuottaa siivouspalveluja kaupungin kiinteistöissä, sekä sairaala-apulaispalveluja sairaalassa ja Mäntylässä. Toiminnassa tapahtuvat muutokset: Erityisiä muutoksia ei ole ollut tiedossa. Tavoitteet Luomu- ja lähiruoan käyttöä lisätään saatavuuden ja määrärahojen puitteissa. Hankinnoissa huomioidaan kotimaisuus ja ympäristönäkökohdat.

10 10 Toimintaprosessien kehittäminen Yhteistyöratkaisut Sitovat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet Työmäärämitoitusta tehdään ruokapalveluissa kahden tuotantokeittiön ja neljän palvelukeittiön osalta. Vuoden 2014 aikana mitoitettiin neljä palvelukeittiötä ja kaksi tuotantokeittiötä. Koulujen ja päiväkotien perussiivoustehtävät mitoitetaan. Perussiivoustehtävien työmäärämitoitustyö on tehty ja koulujen sekä päiväkotien tilamallit on viety mitoitusohjelmaan. Mitoituksen ja toiminnan uudelleen järjestelyjen myötä toimintaa on tehostettu. Siivoustyön asiakkaiden kanssa käydään sisäiset palvelusopimusneuvottelut. Sisäisiä palvelusopimusneuvotteluja on käyty siivoustyön asiakkaiden kanssa. Palvelusopimukset ovat tulosaluejohtajien arvioitavana. Eivät ole vielä käytössä. 594 YMPÄRISTÖTOIMI Vastuuhenkilö: ympäristöinsinööri Jukka Inkilä Ympäristötoimen yksikkö hoiti vuonna 2014 ympäristönsuojelun tehtävät sekä toimi hankintaorganisaationa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymältä ostettavissa ympäristöterveydenhuollon ja eläinlääkintähuollon tehtävissä. Talousarvioon sisältyivät myös ympäristö- ja rakennuslautakunnan määrärahat. Sitovien tavoitteiden toteutuminen Tavoite: Päivitetyn pohjavesien suojelusuunnitelman ehdotusten edellyttämien toimien täytäntöönpano ja suojelusuunnitelman seurantaryhmän perustaminen. Toteuma: Ehdotettujen toimenpiteiden toteuttaminen aloitettu suurimman riskin kohteista ja suojelusuunnitelman seurantaryhmä on perustettu. Muut toiminnalliset tiedot Ympäristötoimi hoiti Hartolan ja Sysmän kutien ympäristönsuojelun tehtävät kuntien välisten ostopalvelusopimusten mukaisesti. Ilmanlaadun mittausta jatkettiin yhteistyössä paikkakunnan yritysten kanssa. Kestävän kehityksen kansalaisfoorumin toiminta sekä syyskuussa järjestetty ympäristöviikko organisoitiin yhteistyössä Lahden kaupungin kanssa. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen

11 11 Ympäristötoimen tulot ylittivät ja menot alittivat talousarvioon varatun määrärahan. 596 RAKENNUSVALVONTA Vastuuhenkilö: vastaava rakennustarkastaja Juha Mara Sitovien tavoitteiden toteutuminen Tavoite: Otetaan uudistettu sähköinen asiointi käyttöön. Toteuma: Uudistettu sähköinen asiointi otettu käyttöön. Rakennusluvista haetaan sähköisesti noin 25%. Tavoite: Rakennusvalvonnan menoista pyritään kattamaan 75 % lupa- ja valvontamaksuilla. Rakennusvalvonnan tulot koostuvat pääosin haetuista rakennusluvista. Toteuma: Tavoite toteutunut, lupa- ja valvontamaksuilla katettiin menoista 77,5 %. Muut toiminnalliset tiedot Rakentamisen ohjaus järjestetään uuden rakennusjärjestyksen mukaisesti Uusi rakennusjärjestys astui voimaan Se on ohjannut rakentamista sen jälkeen. Rakentaminen jatkui edelleen ennakoitua vilkkaampana. Lupamäärät pysyivät vuoden 2013 tasolla. Keskimääräinen lupien käsittelyaika on ollut noin 3 viikkoa. Raukeamassa olevia tai rauenneita rakennuslupia selvitettiin ja työ jatkuu edelleen. Taloudellisten tavoitteiden toteutuminen Rakentamisen hiljentymisen johdosta rakennusvalvonnan tulot jäivät alle tavoitteen. Myös menot alittivat talousarvioon varatun määrärahan, mutta nettotulos jäi miinukselle. Selvitys ympäristöosaston sisäisen valvonnan järjestämisestä Sääntöjen, määräysten ja päätösten noudattaminen Määräysten ja päätösten noudattamisen valvonnassa on toimittu hallintolain sekä Heinolan kaupungin sääntöjen mukaisella tavalla. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Tavoitteiden toteutumista ja toiminnan tuloksellisuutta seurataan osavuosikatsausten yhteydessä. Määrärahojen seuranta suoritetaan IntimePlusWeb-raportoinnin avulla ja osana osavuosikatsauksia. Riskienhallinnan järjestäminen Heinolan kaupungilla on poikkeusolojen valmiussuunnitelma ja ympäristöosaston valmiussuunnitelmaa päivitetään osana teknisen toimen valmiussuunnitelmaa.

12 12 Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta Heinolan kaupungin hallintosääntöä sekä tulosalueen johtosääntöä noudatetaan omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon osalta. Sopimustoiminta Sopimustoiminnassa noudatetaan ao. lakeja sekä Heinolan kaupungin hallintosääntöä sekä tulosalueen johtosääntöä.

13 13 Kunnallisteknisen osaston investoinnit 2014 TA Tot. Ulkop. rahoitus Tilanne Liikenneväylät Katuvalaistuksen uusiminen Viimeistelytöitä jäi vuoden 2015 alkupuolelle Kunnallistekniikan rakentaminen Pienkohteet Valmistunut Laukkamäenkatu Valmistunut Luhtapaunintie Valmistunut Isiäisen alueen kadut Valmistunut Yhdystien suunnittelu Valmistunut (Mt 140-Lakeasuontie) Päällystys Ensi- ja uudelleen päällystys Valmistunut Puistot ja yleiset alueet Vierumäen leikkipuisto Valmistunut Kylpylänpuiston saneeraus Valmistunut Maaherranpuiston leikkipaikan Valmistunut aitaus Kirkonkylän venelaiturin korjaus Valmistunut Irtain käyttöomaisuus pakettiautot 3 kpl lavapakettiauto kiinteistönhoitokone (käytetty) traktori Vesihuoltolaitos Vuosittaiset akuutit muutostyöt Valmistunut Pohjavesihanke EAKR Valmistunut Vesilaitoksen automaatio Valmistunut Jv-pumppaamojen k-pito ja saneeraus Valmistunut

14 Jv-puhdistamon koneiston saneeraus Valmistunut Vuotovesiselvityksen tuomat Valmistunut korjaustarpeet Keskustan ja Kirkonkylän välinen Valmistunut vesijohto (suunnitteluhanke) Keskustan ja Kirkonkylän välinen Kk:n pohjoisosa valmis vesijohto (rakentaminen) Vesihuoltoverkon mallinnus (hanke) Valmistunut Vesihuollon yleissuunnitelman tarkistus, Valmistunut uudet alueet (hanke) 14

15 15 TALO-OSASTON INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2014 Kohde Toteutuminen Määräraha / käytetty ( ) Lintutarhan kunnostus ja korjaustyöt 2014 valmis / ,05 Kauppakatu 6:n piharakennuksen korjaus 2014 suunn. valmis /24.627,18 1 ) Kaupungintalon portaiden uusiminen parkkipaikalta pääulko-ovelle 2014 valmis / ,21 2 ) Kaupungintalon varavoimakoneen hankinta Ei toteutunut 0 / 0 3) Harjupaviljongin maalauskorjaus 2014 valmis / ,82 Jyrängön päiväkodin pihan välineiden päivitys, pihaleikkivälineiden ja kalusteiden uusintaa 2014 valmis / ,55 Rainion päiväkodin kuraeteisen laajennus 2014 valmis / ,00 Musiikkiopiston sivurakennuksen vesikatteen uusinta 2014 valmis / ,56 Niemelä-talon valmistuskeittiön saneeraus 2014 suunnittelu / 5.536,28 Seminaarin koulun sisäilmakorjaukset, ikkunoiden uusiminen ja viherpalvelun varaston rakentaminen Ei toteutunut / ,45 4 ) Myllyojan koulun peruskorjaus Ei toteutunut / ,35 5 ) Vierumäen koulun perustusten kosteuseristys ja sadevesien ohjaus 2014 valmis / ,78 Kirkonkylän koululle sekoittava pata, pihan saneeraus ja liikuntapaikat 2014 valmis / ,70 Nuorisoparlamentin aloitteet 2014 valmis / ,66 6) Jäähallin julkisivuelementtien betonivaurioiden korjaus, saumauksien uusiminen ja kameravalvontajärjestelmän uusiminen ja laajentaminen 2014 osittain / ,84 Uimahallin peruskorjaus 2014 suunnittelu / ,15 7 ) Sairaalan julkisivujen korjaus, lukituksen uusiminen, varautumissuunnitelman mukaisen tilapäisen lämpökeskuksen varustaminen, lääketilan uusinta ja sprinklaus 2014 muut paitsi lääketila, jota ei toteuteta / ,66 8 ) Reumantie 2:n hammashoitolaan

16 16 yksi hoitohuone lisää 2014 valmis / ,03 Hopeasilta palvelukeskuksen rakentaminen 2014 suunnittelu / ,40 Päihdetukiasunnot 8 kpl Ei toteutunut 0 / 0 9) 1 ) Määrärahaa pienennettiin ) Ylitys katettiin käyttötalousmenoista 3) Määräraha poistettiin 4 ) Määrärahaa pienennettiin ) Määrärahaa pienennettiin ) Määrärahaa lisättiin ) Määrärahasta siirrettiin muihin käyttötarkoituksiin ja poistettiin 8 ) Määrärahaa lisätty ) Määräraha poistettiin

17 17 Selvitys sisäisen valvonnan järjestämisestä Sääntöjen, määräysten ja päätösten noudattaminen Määräysten ja päätösten noudattamisen valvonnassa on toimittu Hallintolain sekä Heinolan kaupungin sääntöjen mukaisella tavalla. Tavoitteiden toteutuminen, varojen käytön valvonta, tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Tavoitteiden toteutumista ja toiminnan tuloksellisuutta seurataan osavuosikatsausten yhteydessä. Määrärahojen seuranta suoritetaan IntimePlusWeb-raportoinnin avulla ja osana osavuosikatsauksia. Riskienhallinnan järjestäminen Heinolan kaupungilla ja teknisellä toimella on poikkeusolojen valmiussuunnitelma. Riskien arviointi työyksiköissä on tehty. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta Heinolan kaupungin hallintosääntöä sekä teknisen toimen johtosääntöä noudatetaan omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon osalta. Sopimustoiminta Sopimustoiminnassa noudatetaan ao. lakeja sekä Heinolan kaupungin hallintosääntöä sekä teknisen toimen johtosääntöä.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: hallintopäällikkö Marjo Nieminen Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V. 2015

TOIMINTAKERTOMUS V. 2015 1 TOIMINTAKERTOMUS V. 2015 50 TEKNINEN TOIMI Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Tekninen toimi vastaa yhdyskuntatekniikkaan, kaavoitukseen ja maankäyttöön, toimitiloihin, ruoka- ja siivoushuoltoon,

Lisätiedot

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen.

Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa korjaaminen. 1 TEKNINEN TOIMI TEKNINEN LAUTAKUNTA 500 TEKNISEN TOIMEN HALLINTO JA PELASTUSTOIMI Vastuuhenkilö: vs. hallintopäällikkö Janne Myntti Teknisen toimen kuluerien kirjaamisprosessin tarkastelu ja tarvittaessa

Lisätiedot

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET

INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta. +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET INVESTOINNIT Talousarvio Toteutunut Tot% Muuta 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema +muutokset 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON

Lisätiedot

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56

Valtuustotaso TP2014 TA2015 Tot Tot% Tekninen lautakunta. yhteensä -301 089-323 720-192 814 59,56 Talousarvion toteutuma 1.1. 31.8.2015 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi, ruokahuolto-/ siivouspalvelut, sekä Jokilaaksojen Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen

Tavoite Toimenpide Mittari Toteuma Osaamisen kehittäminen ja työhyvinvoinnin edistäminen 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 804 050 1 804 050 1 965 695 109,0-161 645 TOIMINTAKULUT -2 366 670-30 340-2 397 010-2 452 737 102,3 55 727 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -562 620-30 340-592 960-487 043 82,1-105

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto

TEKNINEN LAUTAKUNTA. Tekninen hallinto TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 869 674 1 747 480 1 804 050 3,2 TOIMINTAKULUT -1 951 299-2 482 370-2 351 670-5,3 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -81 625-734 890-547 620-25,5 Poistot ja arvonalentumiset -467 845-441

Lisätiedot

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,70 5,6 ** NETTO ,70 5,6

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,70 5,6 ** NETTO ,70 5,6 HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema * MENOT ,00 0,0 ** NETTO -20.

850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema * MENOT ,00 0,0 ** NETTO -20. HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 850 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja).

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja). Ympäristölautakunta 126 13.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 353/22.220/2015 Ympäristölautakunta 126 Menot Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2019 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 29 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 1 SUONENJOEN KAUPUNKI SUONENJOEN KAUPUNGIN TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 10.9.2012 53. Voimaantulo: 1.10.2012 1 Toiminta-ajatus Tekninen lautakunta luo edellytykset viihtyisän,

Lisätiedot

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia.

Tilaajan viesti tuottajalle Henkilöstömenoista on karsittu 14 000 euroa. Eläköityvän toimistosihteerin tilalle ei esitetä rekrytointia. TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu:Hallinto Tilinpäätös Tilinpäätös Talousarvio Talousarvio Vertailu (%) Vertailu (%) Vastuuhenkilö: Marja Kynsijärvi 2012 2013 2014 2015 2015 / 2014 2015 / 2013 Tilausraportti

Lisätiedot

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma

Kaavoituksen eteneminen vaiheittain. Rakennettu katu- ja vesihuolto vuositasolla. - Cloudia - Hilma 9 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 5 502 783 5 869 930 5 882 180 0,2 TOIMINTAKULUT -5 563 726-5 665 310-5 693 650 0,5 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -60 943 204 620 188 530-7,9 Poistot ja arvonalentumiset -2 809

Lisätiedot

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0

* MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 * MENOT ,00 0,0 ** NETTO ,00 0,0 HEINOLAN KAUPUNKI TALOUSARVIOVERTAILU Sivu 1 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET* 8606 Vanha paloasema 860 TEKNINEN LAUTAKUNTA 860 TALONRAKENNUS 8600 TALO-OSASTON RAKENNUKSET*

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (2/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

Tekninen lautakunta Toteutuminen

Tekninen lautakunta Toteutuminen Tekninen lautakunta Toteutuminen 31.4.2016 Teknisen lautakunnan päävastuualueet valtuuston sitovuustasolla on Tekninen lautakunta. Lautakunnan sitovuustalolla ovat: yhdyskuntatekniikka, kiinteistötoimi

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

Hallintopäällikkö Anne Rantala

Hallintopäällikkö Anne Rantala Talous ja hallintopalvelut Tilinpäätös Talousarvio (valt) Toteutuma Toteutuma Hallinto, Henkilöstöhallintopalvelut, Taloushallintopalvelut, 2014 2015 2015 06 2015 06 %:a Tuki ja erillispalvelut Hallintopäällikkö

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit

Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset. Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Vuoden 2015 talousarvioon tehtävät muutokset Käyttötalous Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Investoinnit Määrärahamuutokset Ta ennen Ta ennen Määrärahoihin tehtävät Ta muutoksen Ta muutoksen Toimi- muutosta

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7)

AIRIX Ympäristö Oy Kemiönsaaren vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) AIRIX Ympäristö Oy vesihuollon kehittämissuunnitelma E23134 Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/7) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Taalintehtaan pintavedenottamon järjestelyt Varaottamo ja valmiuden

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8)

AIRIX Ympäristö Oy Naantalin kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelma E23614 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET Liite (1/8) KEHTTÄMSTOMENPTEET 2010-2020 Vedenhankinta ja -jakelu Vesijohtoverkoston saneeraus Kustannusarvio n vesijohtoverkoston automatiikka ja kaukovalvonta Särkänsalmi-Taattinen-

Lisätiedot

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi

Laskutusjakso 3 kuukautta, paitsi suurkuluttajille 1 kuukausi 1 12.4.2016 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous 1 000 Tot 3/2015 TA 2016 Tot 3/2016 % ta:sta Muutos 15-16 Muutos % Tuotot 3 479 15 478 3 601 23,3 122 3,4 Kulut -1 435-7 581-1 628 21,5-193

Lisätiedot

2.4 Investointien toteutuminen

2.4 Investointien toteutuminen 2.4 Investointien toteutuminen 110 TEKNINEN LAUTAKUNTA TALONRAKENNUS 3010 Terveyskeskus Investointimenot -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Netto -150 000 0-150 000-68 309,46-81 690,54 Toteuma: peruskorjauksen

Lisätiedot

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA

TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA TEKNINEN OSASTO TALOUSARVIO KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 TOHOLAMMIN KUNTA Tekninen johtaja 11.2.2015 VASTUUALUE TEKNINEN OSASTO HALLINTO JA TOIMISTO ESEEN HALLINTO JA TOIMISTO KUULUVAT YKSIKÖT IT-YKSIKKÖ RUOKAHUOLTO

Lisätiedot

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018

Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 2018 NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 28 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden raportti tammi-elokuu 28 Tekninen johtaja Reima Ojala: Strategisten ja operatiivisten tavoitteiden arviointi Tulosalueiden vastuuhenkilöiden

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet

Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä

TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen johtaja Tekniset hallintopalvelut Esimies: Toimistopäällikkö Esa Kähärä RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA Rakennustark. Rauno Kuokkanen Henkilöstömäärä 2.75 2.75 2.75 0.0 0.0 * vakituiset 2.75 2.75 2.75 Rakennusluvat 165 165 165 0 0.0 Toimenpideluvat 71 80 80 0 0.0 Ilmoitusluvat

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen:

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto. Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti. Toiminnan toteutuminen: NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2016 Ympäristövirasto Ympäristöviraston tammi - elokuun 2016 toimintaraportti Toiminnan toteutuminen: Ympäristöviraston toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt

Lisätiedot

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan.

Hallinnon tavoitteena on mahdollistaa toiminta-ajatuksen toteutuminen ja luoda sekä ylläpitää ajantasainen tietokanta hallinnonalaltaan. TEKNISEN TOIMEN TOIMINNALLISET JA TALOUDELLISET TAVOITTEET 2014 TEKNINEN LAUTAKUNTA Tekninen hallinto Vastuuhenkilö: Rakennusmestari Tehtävän toiminta-ajatus: Teknisen toimeen sijoittuvan teknisen lautakunnan

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin,

(NAANTALIN KAUPUNKI) Kaupunki, menot ja tulot ryhmittäin, Naantalin Kaupunki ( Y M P Ä R I S T Ö (50000005) ) 18 0000.00 18 0000.00 16 0000.00 16 0000.00 14 0000.00 14 0000.00 12 0000.00 12 0000.00 1000.00 1000.00 8 0000.00 8 0000.00 6 0000.00 6 0000.00 4 0000.00

Lisätiedot

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu

Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu 2014 TULOSALUETARKASTELU Keskitetyt palvelut TA 2014 (muutettu) TP 2014 Poikkeama Perustelu Palkat ja palkkiot 308 466 313 273-4 807 Henkilöstösivukulut 138 813 112 192 26 621 Teknisen lautakunnan luottamushenkilöiden

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMEN TOIMINTAKERTOMUS V. 2014

TEKNISEN TOIMEN TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 1 TEKNISEN TOIMEN TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 50 TEKNINEN TOIMI Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Tekninen toimi vastaa yhdyskuntatekniikkaan, kaavoitukseen ja maan käyttöön, toimitiloihin,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVIRASTO 2013

YMPÄRISTÖVIRASTO 2013 YMPÄRSTÖVRASTO 2013 RAKENNUSLAUTAKUNTA KAAVOTUS- JA YMPÄRSTÖLAUTAKUNTA TEKNNEN LAUTAKUNTA RAKENNUSTOMKUNNAT Voi esitellä YMPÄRSTÖVRASTO Tekninen johtaja TLAPALVELUJAOSTO 15 ja 16 13 ja 14 Johtoryhmä PALVELUKESKUS

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa.

on käsitelty huhtikuun teknisessä lautakunnassa. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2018 toimintaraportti Teknisten palveluiden toiminnalliset tavoitteiden toteutumisessa ei ole tässä vaiheessa tietoa poikkeamista. Talous on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS

Toteuma %:a talousarviosta. Talousarvio 2014 (valtuusto) Toteuma Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 TILAUS Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Hallintopäällikkö Anne Rantala -03-03 %:a Hallinto Lautakunnan kokoukset, kpl 15 13 15 4 27 % Hallinto / asia 307,93 292,84 295,89 355,24 120 % Henkilöstöhallintopalvelut

Lisätiedot

Hankesuunnitelmat valmiina (K/E)

Hankesuunnitelmat valmiina (K/E) 1 11 TEKNINEN LAUTAKUNTA TOIMINTATUOTOT 1 941 056 1 804 050 1 905 340 5,6 TOIMINTAKULUT -2 516 763-2 366 670-2 442 530 3,2 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -575 707-562 620-537 190-4,5 Poistot ja arvonalentumiset -446

Lisätiedot

Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen

Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö % Nettomenot euroa / keskuksen Palvelu: Talous- ja hallintopalvelut Vastuuhenkilö: Halintopäällikkö Anne Rantala -06-06 %:a Hallinto TEKNISEN TOIMEN HALLINTO - - Hallinto Teknisen toimen henkilöstö 264 264 100 % Hallinto Nettomenot

Lisätiedot

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT

Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT Kuopion Vesi Liikelaitos Suokatu 42 PL 1097 70111 KUOPIO www.kuopionvesi.fi TILINPÄÄTÖSTIEDOT 2015 2 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kuopion Veden vesihuollon toiminta-alue on laajentunut viimeisen kymmenen vuoden

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta

Siilinjärven kunta. Tekninen lautakunta Siilinjärven kunta Tekninen lautakunta Talouden ja toiminnan seurantaraportti ajalta 1.1. 30.4.2016 Tekniset palvelut Sitovuus: valtuusto, brutto Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Ari Kainulainen Arvio mahdollisista

Lisätiedot

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.

Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014. MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 651/Ak ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.9.2015, 22.4.2014 Suunnittelualue:

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080.

Lisätietoja: laskentapäällikkö Anna-Miia Liimatalta, puh.2071 tai talousjohtaja Pekka Kivilevolta, puh.2080. HALLINTOKUNTIEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA Kunnanhallituksen antamat toimintakertomusta koskevat ohjeet Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomus on osa kunnan virallista tilinpäätöstä. Toimintakertomuksen

Lisätiedot

Talousarviomuutos 2015

Talousarviomuutos 2015 Kunnanhallitus 232 30.11.2015 Valtuusto 50 07.12.2015 Talousarviomuutos 2015 362/02.02.02/2015 Kunnanhallitus 30.11.2015 232 Valmistelija: kunnansihteeri Vuoden 2015 talousarvion muutosesitys perustuu

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus

TEKNINEN LAUTAKUNTA 97. Toimiala: Tekninen palvelukeskus TEKNINEN LAUTAKUNTA 97 Palvelu: johto Vastuuhenkilö: Mika Grönvall / / TEKNISEN TOIMEN HALLINTO Lautakunnan kokoukset, kpl kpl 11 10 10 10 100 100 Hallinnon kulut yhteensä -635338-599027 -590600-510000

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka

TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka TEKNINEN LAUTAKUNTA, Yhdyskuntatekniikka INVESTOINTIEN TOTEUTUMINEN 2018 Liikenneväylät Ta Ta+muutos Toteutunut Ta-Tot.2018 TA-% Selite 9017 Ihantie (Teivon alue, Hiitti) Rakennettiin tie valmiiksi Kulut

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 2014 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI Kaupunkisuunnitteluvirasto Hallinto-osasto VUODEN 214 TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMISRAPORTTI Kslk 24.2.215 2 Sisällysluettelo Sivu 1. JOHDANTO 3 2. TALOUSARVIO 3 2.1. Toimintamenot

Lisätiedot

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä.

Netto Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden hankintoihin. Tuotot koostuvat maa-alueiden myynnistä. Investoinnit KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Kiinteä omaisuus Kiinteistö- ja ympäristötekniikka (6411) Maa- ja metsätilat Kulut Tuotot -20 +27 0 +11-20 +27 Netto +7 +11 +7 Varaudutaan asemakaavoitettavien maa-alueiden

Lisätiedot

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI

SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI 1 SOPIMUSOHJAUS: PALVELUSOPIMUS 2008 VÄLIRAPORTTI 30.4.2008 TALOUDEN JA TOIMINNAN SEURANTA - ARVIOINTI - RAPORTOINTI PALVELUALUE/TULOSALUE: TEKNISET PALVELUT PALAUTEINFORMAATIOJÄRJESTELMÄ: väliraportoinnit

Lisätiedot

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ

TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ TEKNISEN TOIMIALAN TOIMINTASÄÄNTÖ 1. TOIMINTASÄÄNNÖN PERUSTA JA TARKOITUS Tämä toimintaohje perustuu Mäntsälän kunnan hallintosäännön 1 :ään. Tällä toimintasäännöllä määritellään teknisen lautakunnan alaisen

Lisätiedot

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT

NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2019 Tekniset palvelut. Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 2019 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT TALOUSARVIO 29 Tekniset palvelut Teknisten palveluiden tammi - huhtikuun 29 toimintaraportti TEKNISET PALVELUT Talousarvion neljän kuukauden toteutumien perusteella talousarvio on pääosin toteutumassa

Lisätiedot

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0 INVESTOINTISUUNNITELMA 2015-2018 6.11.2014 sisältää kaikki esitykset - kunnanjohtaja värikoodeill a merkinnyt ne, mihin esittää muutoksia Investointiraja 8.000 euroa (arvonlisäveroton). Sitovuustaso valtuustoon

Lisätiedot

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti

Ympäristöviraston tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti n tammi - kesäkuun 2016 toimintaraportti Tehtäväalueiden vastuuhenkilöiden antamien raporttien perusteella toiminta etenee kokonaisuutena suunnitellusti ja hyväksytyt strategiset ja operatiiviset tavoitteet

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNGIN INVESTOINNIT

HEINOLAN KAUPUNGIN INVESTOINNIT KIINTEISTÖJEN OSTO JA MYYNTI * (sitova) 400 000 400 000 400 000 0 400 0 400 0 400 0 Kaupunginhallitus - alustava käyttösuunnitelma - Varaus toimitilojen ja maa-alueiden ostoon sekä kiinteistöjen myynti

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA

1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.1 TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.1.1 YLEISET ALUEET Päämäärä 2015: Liikenneväylien, puistojen, liikuntapaikkojen ja muiden yleisten alueiden hyvällä hoidolla ja alueita kehittämällä pidetään Ypäjä viihtyisänä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 116. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 23.10.2013 Sivu 1 / 1 1031/02.02.02/2013 116 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 syyskuun seurantaraportti ja käyttösuunnitelman tarkistaminen kiinteiden rakenteiden ja laitteiden (94)

Lisätiedot

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013

Budjetti Bu-muutos Budjetti + Toteutuma Poikkeama Käyttö- TP 2014 2014 muutos 2014 01-09 % 2013 Kyyjärven kunta Sivu 1 Toteutumavertailu 15:24:02 090000 Maa-ja vesialueet OMA RAKENTAMINEN -3.500,00 3.500,00-100,0 MUUT -1.642,80-3.500,00 3.500,00-100,0-1.642,80 KÄYTTÖOMAISUUDEN MYYNTI 374,00-374,00-100,0

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 176. Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 Rakennuslautakunta 21.11.2013 Sivu 1 / 1 176 Rakennuslautakunnan seurantaraportti 10/2013 (kh-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Nyyssönen, puh. (09) 816 24811 Veronica Rehn-Kivi, puh. 09 816 26600

Lisätiedot

Espoon hulevesien hallinta

Espoon hulevesien hallinta Espoon hulevesien hallinta Kuntaliitto 4.9.2007 Rakennusjärjestys 17 Hulevesien ja perustusten kuivatusvesien johtaminen Vesihuoltolaitosten toiminta-alueella oleva kiinteistö on liitettävä rakennettuun

Lisätiedot

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit

Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 TS 2019 TS 2020 Investoinnit Lempäälän Vesi-liikelaitos TA 2017 TA 2018 2019 2020 Investoinnit 2018-2020 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900 000 Investoinnin nimi 2017 2018 2019 2020 Investoinnit 2 210 000 2 905 000 2 845 000 2 900

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön

Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Teknisen lautakunnan muutosesitykset hallintosääntöön Hallintosääntö Esitys Nykyinen 6 3 mom Kaupunginhallitus kohta 22: päättää maankäyttö- ja rakennuslain 91b :n tarkoittamista maankäyttösopimuksista,

Lisätiedot

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti.

Rakentamisen valvonta- ja neuvonta: Rakennusvalvonnan toiminta ja talous toteutuvat suunnitellusti. NAANTALIN KAUPUNKI TALOUSARVIO 2015 Ympäristöviraston virastopäällikkö Ympäristöviraston tammi - huhtikuun 2015 toimintaraportti Henkilöstökulut Viraston toiminnassa, määrärahojen käytössä ja tuloarvioiden

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja

KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja. 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja KAUPUNKIRAKENNELAUTAKUNTA Vastuuhenkilö: tekninen johtaja 210 Kaupunkirakennelautakunnan yhteiset palvelut Vastuuhenkilö: tekninen johtaja Kaupunkirakennelautakunta järjestää tekniset palvelut ja siinä

Lisätiedot

Liikenne- ja viheralueet

Liikenne- ja viheralueet Liikenne- ja viheralueet Kaupunkirakennelautakunnan perehdytystilaisuus 24.1.2013 Kaupungininsinööri Markku Kemiläinen 25.1.2013 KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT Tukipalvelut JOHDON TUKI Palvelupiste Hannikainen

Lisätiedot

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018

Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asra 8.9.2015 Talousarvio ja taloussuunnitelma 2016-2018 Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Rakennusvalvonta Sivu 2 TP 2014 TA+muutokset 2015 TA 2016 2017 2018 Toimintatuotot 319 908 404 100 354 000

Lisätiedot

Omakotitalon rakentajanopas

Omakotitalon rakentajanopas opas Omakotitalon rakentajanopas Muistathan, että rakennuslupa tulee hakea vuoden kuluessa kunnan tontin varaamisesta, ja rakentaminen tulee aloittaa kolmen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Asiantuntijat

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta

Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta Osavuosikatsaus 1-8 / 2017 Vakka-Suomen Veden johtokunta 21.09.2017 Puhtaan veden tekijät Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1-8 / 2017... 1 Rahoituslaskelma 1-8 / 2017... 2 Tavoitteet 2017... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka

Hannu Rantala Juhani Heikkilä Reetta Hulmi Jukka Männistö Teuvo Sulin Liisa Yski. Pirjo Kotiranta. Esittelijä-sihteeri Pertti Ollikka Viranomainen No 2//2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Tekninen lautakunta Sivu 16 KOKOUSAIKA 16.4.2014 klo 17.00-18.25 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanviraston

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007

Kaupunginhallituksen iltakoulu 15.10.2007 Kaupunginhallituksen iltakoulu Maapoliittinen ohjelma Liittyy asuntopoliittisiin linjauksiin Kaupungin strategia kv 28.5.2007 Linjaukset 2007 08 Kunnallistekninen valmius > 1,5 v jo rakennettu 0,5 v suunniteltu

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT

ROVANIEMEN KAUPUNKI RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUT 2016 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 1.1. 31.12.2016 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI TILINPÄÄTÖS 2016 SISÄLLYS 1. KÄYTTÖTALOUSARVION TOTEUTUMINEN 1.1.-31.12.2016... 3 2. RUOKA- JA PUHTAUSPALVELUJEN TULOSKORTTI/TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut

Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 1 Vuoden 2006 talousarvion muutokset - perustelut 19100 Vaalit Tasavallan presidentin vaalien järjestämiseen saadaan valtionkorvausta 1,70 äänioikeutettua kohti. Kaksien vaalien osalta korvauksia kertyy

Lisätiedot

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA

JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA JOENSUUN VESI -LIIKELAITOKSEN TALOUSARVIO JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2020 tpjk 28.9.2017 Joensuun Vesi -liikelaitoksen toiminnan kuvaus Joensuun Vesi -liikelaitoksen tehtävänä on huolehtia vesihuoltolain

Lisätiedot

Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%)

Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) Perustiedot, talous Tulos/Tuotot (tulos-%) KUNTATIEDOT KUNTATIEDOT Asemakaava-alueen asukkaat Ominaisuustiedot Asemakaava-alueen asukkaat Pinta-ala Ominaisuustiedot Pinta-ala Maapinta-ala Ominaisuustiedot Maapinta-ala Asemakaava-alue Ominaisuustiedot

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011. Reino Hintsa ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO 2011 Talousarv io-osat ISONKYRÖN KUNTA Talousarvio-osat 2011 1000 euroa Osuus Menot Tulot Netto Käyttötalous 88 % 28 650 4 949-23701 Investoinnit 11 % 3 659 691-2968 Rahoitus

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. %

TAmuutokset. Muutettu TA 2016 Tot Tot. % TOIMINTATUOTOT TP 215 TA 216 TAmuutokset TA 216 Tot. 216 Tot. % Keskusvaalilautakunta 21 88 Tarkastuslautakunta Kaupunginhallitus, hallinto 445 146 275 5 23 55 5 552 234 19,25 46 734 9,25 Talous ja hallinto

Lisätiedot

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.

Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi. Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2. Maankäytön toteutuksen ohjelmointi ja kunnallisteknisten investointien ennakointi Kalle Sivén Kymppi-Moni tapaaminen 16.2.2012 Tampere Maankäytön toteutuksen ohjelmointi Joensuussa laaditaan maankäytön

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA KUNNANHALLITUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 187 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 1.9.2003 145 Voimaan 7.10.2003 Valtuusto 15.10.2007 127 Voimaan 16.10.2007 Valtuusto 21.3.2011

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 9 kk/1000e +muutokset 9 kk % * MYYNTITUOTOT 394 295 389 440 287 433 73,80 * VUOKRATUOTOT 11 0 0 0 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 8 kk/1000e +muutokset 8 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 7 254 11 569 590 6 806 647 58,80 * MAKSUTUOTOT 503 284 545 630 226 285 41,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 7 kk/1000e +muutokset 7 kk % * MYYNTITUOTOT 11 098 6 162 11 569 590 6 065 924 52,40 * MAKSUTUOTOT 503 288 545 630 198 211 36,30 * TUET JA

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet

AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) Kehittämistoimenpiteet AIRIX Ympäristö Oy Rauman kaupunki Vesihuollon kehittämissuunnitelma Liite 1 (s.1/5) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vedenhankinta- ja vesijohtoverkosto

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015

Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Tekninen lautakunta 135 20.10.2015 Kaupunginhallitus 323 26.10.2015 Kaupunginvaltuusto 48 09.11.2015 Teknisen palvelukeskuksen lisämäärärahaesitys /käyttötalous TEKLTK 20.10.2015 135 Palkkamäärärahojen

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 1 kk/1000e +muutokset 1 kk % * MYYNTITUOTOT 11 041 160 11 231 920 115 593 1,00 * MAKSUTUOTOT 619 48 425 600 29 099 6,80 * TUET JA AVUSTUKSET

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

Tekninen lautakunta vastaa muista tekniseen toimeen kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta rakennusvalvontatoimiston ja ympäristötoimiston tehtäviä.

Tekninen lautakunta vastaa muista tekniseen toimeen kuuluvista tehtävistä lukuun ottamatta rakennusvalvontatoimiston ja ympäristötoimiston tehtäviä. 1 TOIMINTAKERTOMUS V. 2016 50 TEKNINEN TOIMI Vastuuhenkilö: teknisen toimen johtaja Tapio Pesonen. Tekninen toimi vastaa yhdyskuntatekniikkaan, kaavoitukseen ja maankäyttöön, toimitiloihin, ruoka- ja siivoushuoltoon,

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS

SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS SIILINJÄRVEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Sisältö 1 HALLINTO... 1 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TUOTTAMAT PALVELUT... 1 2.1 Talousvesi... 1 2.2 Jätevesi... 1 3 VEDEN KULUTUS JA MYYNTI...

Lisätiedot

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE

TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE TALOUSARVION 2014 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJE 1. SITOVUUDEN MÄÄRITTELY Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava valtuuston hyväksymää talousarviota. Talousarvion käyttötalousosassa on asetettu kunnan

Lisätiedot

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014

KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA 5.6.2014 Kokousaika Torstai 5. kesäkuuta 2014 kello 18.00 21.10 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Läsnä Poissa Jari Laurila pj x Esko Syrjälä j. x Kimmo Kupi j. x Pirjo

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 4 kk/1000e +muutokset 4 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 3 490 11 231 920 3 411 451 30,40 * MAKSUTUOTOT 475 115 425 600 135 789 31,90 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 3 kk/1000e +muutokset 3 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 2 378 11 231 920 2 289 888 20,40 * MAKSUTUOTOT 475 86 425 600 104 406 24,50 * TUET JA

Lisätiedot

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk %

TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % 500 TEKN.TOIM.HALL. JA PELASTUST.* TP-2014 TOT-2014 TA-2015 TOT-2015 TOT-15 1000e 12 kk/1000e +muutokset 12 kk % * MYYNTITUOTOT 394 394 389 440 387 018 99,40 * VUOKRATUOTOT 11 11 0 10 389 0,00 * MUUT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk %

TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % 50 TEKNINEN TOIMI TP-2015 TOT-2015 TA-2016 TOT-2016 TOT-16 1000e 5 kk/1000e +muutokset 5 kk % * MYYNTITUOTOT 11 061 4 400 11 231 920 4 296 694 38,30 * MAKSUTUOTOT 475 146 425 600 164 976 38,80 * TUET JA

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015

TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 TORNION KAUPUNKI OSAVUOSIKATSAUS 3/2015 1.1.-30.9.2015 Kh:n käsittely 26.10.2015 SISÄLLYSLUETTELO Taloudellinen kehitys 1-3 Tuloslaskelman toteutumisvertailu 30.9.2015 4 Käyttötalousosan toteutumisvertailu

Lisätiedot